~Troublemaker~ Part 17

2 kuukautta myöhemmin (taas vaihteeks xD)

Harry:
Minusta oli tyhmää, että Rubyn täytyi lähteä äitinsä hautajaisiin Pariisiin!! Rubyn kaukaiset sukulaiset asuivat siellä, ja he ehdottomasti halusivat haudata hänen äitinsä sinne. Olisin halunnut lähteä mukaan, mutta Ruby vain väitti että kaikki oli kunnossa ja että hän pärjäisi yksin. Minä luotin häneen, mutta en silti olisi halunnut päästää häntä yksin toiseen maahan.

"Onko sinulla kaikki?" Kysyin lentokentän terminaalissa. Lontoon suurin lentokenttä oli täynnä matkustavia ihmisiä, jotka kaikki tunkivat ohitsemme porteille.
"On! Minä soitan heti kun pääsen perille" Ruby lupasi ja kurottautui suutelemaan minua. Vastasin suudelmaan aika haikeana. Oli inhottavaa erota hänestä..
"Muistakkin soittaa" hymyilin ja päästin hänet irti.
Viimeiseksi näin kun hän vilkutti hymyillen porttien toiselta puolelta ja katosi väenpaljouteen.


Ruby:
"Hyvät matkustajat. Kiinnittäkää turvavyönne" pirteä lentoemäntä käski kuuluttimista ja hälisevät ihmiset etsiskelivät vöitään. Istuin ikkunan vieressä, koneen takaosassa. Vieressäni oli viisikymppinen nainen, joka keskittyi puhumaan puhelimeen vielä kun se oli mahdollista.
"Kyllä kulta, äiti tulee ihan pian kotiin! Bertha laittaa teille ruokaa, eikö ole kiva? Muistakaa mennä ajoissa nukkumaan! Rakastan teitä!" Nainen puhui kyyneleet silmissä ilmeisesti lapsilleen. Hänkin joutui jättämään tärkeitä ihmisiä.. Minulle varmasti tulisi kova ikävä häntä vaikka olisin poissa vain pari päivää..

Vaikka en ollut ennen ollut lentokoneessa, nouseminen ei tuntunut mitenkään ihmeelliseltä. Katselin ikkunasta ulos ja pidin näkymästä. Koko Lontoo avautui nousevan koneen alla ja kaikki tuntui muuttuvan pienemmäksi.

"Voitte irroittaa turvavyöt! Olimme pian Englannin kanaalin yllä!" Lentoemännät kertoivat ja matkustajat alkoivat liikehtiä. Mukana oli aika paljon lapsia ja perheitä. Loma-aika oli varmaan alkanut.
Olisin halunnut jäädä katsomaan välillä pilvien seasta erottuvaa merta, mutta minun oli pakko päästä vessaan. Hivuttauduin vieressä istuvani naisen ohi ja menin käytävää pitkin koneen perälle. Olin jo onneksi päässyt polvivammoistani, joten minun ei tarvinnut varoa askeliani kovinkaan paljon.
Tyypillisesti vessaan oli ehtinyt kertyä pieni jono. Edelläni oli viisivuotiaan näköinen pikkupoika.
"Terve" poika sanoi minulle ja väläytti hymykuoppiaan. Minulle tuli heti mieleen Harry.
"Moi" vastasin ja hymyilin hänelle takaisin.
"Minä olen Tim! Kuka sinä olet?" Tim kysyi ujoilematta ja katsoi minua suoraan silmiin.
"Minä olen Ruby! Oletko yksin matkalla?" Kysyin ystävällisesti ja nojauduin hieman alemmas.
"Kiva nimi! Mutta en ole! Äiti, isi ja minun sisko on tuolla edessä! Me mennään Pariisiin tapaamaan minun serkkuja ja sitten me pidetään hauskaa!" Poika kertoi onnensa kukkuloilla. Hän oli niin suloinen ja iloinen, että hän sai minutkin iloiseksi.
"Kuulostaa tosi mahtavalle! Pidä hauskaa!" Toivotin Timille, kun vessa vapautui häntä varten.
"Pidän! Hyvää matkaa sinullekkin!" Tim nauroi ja katosi vessaan. Hymyillen siinä itsekseni odottelin, ja parin minuutin kuluttua Tim tuli ulos ja lähti omalle paikalleen. Menin vessaan sisälle ja katsoin heti peiliin. Olin alkanut huomata, kuinka en enää kritisoinut itseni kaikesta. Hyväksyin itseni sellaisena kuin olen. Täytyi myöntää, että pidin meikistäni ja kuinka siitä kuinka vaatteet istuivat päälleni. En tuntenut itseäni enää lihavaksi.

Kaikki keskeytyi yhtäkkiä kesken käsien pesuni. Tunsin kovan tärähdyksen koneen rungossa ja peili helähti seinää vasten. En tiennyt mitään lentokoneista mutta epäilemättä tämä ei ollut normaalia.
Ryntäsin ulos vessasta ja kohtasin panikoia ihmisiä. Kone tärisi ja minusta tuntui, että ohjaamo alkoi osoittaa koko ajan enemmän alaspäin.
"Pysykää rauhallisena!! Menkää paikoillenne ja kiinnittäkää turvavyöt!" Lentoemännät käskivät hätäisesti ja joku heistä kiskaisi minut käytävälle mukanaan. Puikkelehdin pelästyneenä ihmisten seassa ja pääsin omalle paikalleni. Nainen viereisellä penkillä oli silmät kiinni ja puristi tuolinsa käsinojia. Kiinnitin turvavyön ja katsoin ikkunasta ulos.
Emme olleet enää pilvien keskellä. Allamme oli tumma meri. Kone tärisi nyt rajummin ja putosimme korkeutta kokoajan.

"Laittakaa pää käsien väliin ja törmäyksen jälkeen ottakaa pelastusliivit!!" Eräs emäntä kiljui huutoen yli. Kaikki lapset itkivät ja aikuiset huusivat paniikissa. Pelkäsin nyt todennäköisesti enemmän kuin koskaan. En halunnut kuolla.
"Me hukumme!!"
"Haluan pois!!"
"Äiti!!"
Huudot vain kovenivat kun merenpinta lähestyi. Kukaan ei voisi tehdä enää mitään. Koneen valot sammuivat sekuntia ennen kuin kuului mahtava rysähdys ja kaikki pimeni.



Joo hehe keksin tän koko idean fysiikan tunnilla ja kirjotin tätä joka tunti xD