Dear Samsung & Google :)

Elikkä homman nimi on se, että mun tabletti ei oo nyt viime päivinä suostunu yhteistyöhön mun kanssa. Se alko maanantaina kun koulussa päätin vihdoin päivittää sen. (Ne joilla sattuu olemaan Samsungin tabletti ja ootte päivittäny sen lähi aikoina: HJÄLP) Se ohjelmistopäivitys meni ihan normaalisti, mutta sitten kun käynnistin sen uudestaan kaikki meni päin helevettiä.

Tähän näytölle ilmestyy koko ajan ilmotus: "Google Play Palvelut on pysäytetty." ja semmoseen Googlen netti osotteeseen viittaava juttu. Ne tulee koko ajan ja siinä alareunassa on vaihtoehot: ok ja ilmoita. Tein ilmotuksen mutta eihän siitä mitään hyötyy oo ollu. 

LISÄKSI

Youtube ei toimi. Oon ollu kuolleena jo kolme päivää.

Elikkä tässä on syy miksi sitä uutta osaa ei oo tullu. Periaatteessa pystyn kirjottamaan, mutta noi ruudulle pamppaavat ilmotuksen häiritsee ihan järkyttävästi ja se saa aina ohjelmat lagaamaan -.- mutta siis joo, yritän selvittää tän ja jos ei toimi, joudun varmaa kirjottaa seuraavan kerran kännykällä! 

The Opposite part 41

Jeanna:
Seuraavan kahden tunnin aikana tapahtui paljon mutta olin niin väsynyt, että äiti melkein raahasi minua mukanaan. Lähdimme heti ensimmäiseksi sairaalaan missä murtunut käteni kuvattiin ja kipsattiin. Sitten menimme käymään poliisilaitoksella perumassa kaikki etsintäkuulutukset, jotka äiti ja isä olivat minusta tehneet. Nähdessäni kuinka paljon he olivat tehneet löytääkseen minut, sai oloni vaivaantuneeksi.

"Jeanna..", äiti katsahti minuun kun olimme ajamassa takaisin kotiin. "Minä ja isäsi haluamme sinun tietävän, että voit aina puhua meille jos sinulla oli ongelmia. Emme halua, että joudut karkaamaan kotoa tuollalailla enää."
"Ei minulla ollut mitään ongelmia.. Kaikki on hyvin. Kai minä vain tarvitsin.. omaa aikaa.", vastasin mutta valehteleminen tuntui vaikealta. Kaikki tapahtunut oli niin outoa ja uskomatonta, että se kävisi unesta. Todellista siitä teki vain höyhen taskussani.
"Yritän olla saarnaamatta koska tiedän, että olet väsynyt. Mutta valehtelit meneväsi Mindyn luo yöksi. Voitko edes kuvitella kuinka huolissaan ystäväsikin ovat olleet? Koulussasikin pidettiin päivänavaus jossa tiedotettiin katoamisestasi."
"Tämä ei toistu, okei? Minä kyllä huolehdin Mindystä ja koulusta..", huokaisin ja painoin pääni vasten kylmää ikkunaa. Kuulin äidin huokaisevan, mutta keskustelumme loppui siihen.

Myöhemmin kiipesin portaita yläkertaan puhuttuani vielä isänkin kanssa. Hän oli vihainen, mutta oli silti käyttänyt illan soittelemalla ympäri kaupunkia ja kertoen, että minut oli löydetty. Hän oli myös kertonut kuinka Joe oli itkenyt useina iltoina, mikä tuntui minusta uskomattomalta ottaen huomioon, että kyse oli samasta kakarasta joka härnäsi minua aina kun vain pystyi.
Nyt Joe kuitenkin nukkui jo omassa huoneessaan, minkä pystyin päättelemään ylätasanteelle kuuluvasta vaimeasta kuorsauksesta. Kävin nopeasti suihkussa, mikä oli kipsin kanssa turhauttavaa, minkä jälkeen pääsin vihdoin omaan huoneeseeni.
Kaikki näytti täysin samalta kuin lähtiessäni, mutta nyt Harryn tilalla oli Zayn. Hän istui sängylläni ilman paitaa, vain mustat farkut jalassaan. Huomioni kuitenkin kiinnittyi hänen mudasta puhtaisiin kasvoihin.
"Kävitkö suihkussa?", tervehdin ja istahdin kylpytakki päällä hänen viereensä.
"Livahdin heti veljesi jälkeen. Isäsi tuskin huomasi mitään.", hän vastasi ja hieroi väsyneen oloisena kasvojaan.
"Hyvä.. Oletko kuullut mitään muista?"
"En.. Mutta lähden etsimään heti huomenna.", Zayn huokaisi ja oikaisi itsensä sängylleni, siivet reunan yli roikkuen.
"Ajattelitko nukkua täällä?", kysyin kulmat koholla, mutta olin hyvilläni. En haluaisi olla yksin.
"Ajattelin. Älä huoli, tuossa on sopivasti tilaa sinullekin.", hän mumisi vastauksen silmät kiinni ja nyökkäsi seinään päin, eli sängyn vapaaseen puoleen.
"Kunhan et tiputtele höyheniä ympäri huonettani.", nousin seisomaan ja otin valkoisen sulan kylpytakin taskusta. Se oli edelleen sateesta kostea, mutta asetin sen yöpöydälle. Minulle tuli haikea olo sitä katsellessa, mutta nielin kyyneleeni. Harry kuoli sankarina ja hän oli varmasti pelastanut henkeni useammankin kerran, ilman että itse sitä olin huomannut.
Könysin sänkyyn kylpytakki päällä, sillä olin liian laiska vaihtamaan pyjamaa päälleni. Zayn kohteliaasti levitti peiton päällemme ja välillemme laskeutui hiljaisuus. Minulla ei ollut vaivaantunut olo, sillä Zayn tuntui tutulta ja turvalliselta vaikka välillämme oli tapahtunut paljon.
"Kuule... Olen miettinyt tätä jo jonkin aikaa..", mumisin yhtäkkiä ja näin kuunvalossa Zaynin avaavan silmänsä.
"Kuulostaa vakavalta."
"Miten olet ottanut tatuointisi?"
Zayn tyrskähti naurusta ja huokaisi helpotuksesta.
"Tuo ei ollut sitä mitä odotin.", hän hymähti. "Mutta totta puhuen suurimman osan olen piirtänyt itse. Taivaassa ei ole tatuointivälineitä, mutta monet ovat salaa hankkineet sellaisia täältä. Yksi kaverini, Chris, on taitava tatuoimaan ja tekee niitä hommia paljon vapaa-ajallaan."
"Käy järkeen.", haukottelin ja Zayn sulki taas silmänsä.
"Joko on aika nukkua?", hän kysyi ja nyökkäsin vaikkei hän sitä nähnytkään.
"Joo.. Hyvää yötä."
"Hyvää yötä."

Koeviikko oli ja meni, enkä oikeestaa voi sanoa että hyvin meni! Mutta maanantaina alkaa uus jakso ja mulla on joka päivä kouluu 8-16... paitsi perjantaina loppuu sentään 14:20!:D en oota innolla, kun mulla on vielä yhtäaikaa matikkaa, ruotsia ja enkkua..

Mutta juu, mitä teille ihan tällee yleisesti ottaen kuuluu?:D

The Opposite part 40

Zayn:
Tuijottaessani Harryn elotonta ruumista syyllisyys iski minuun kovempaa kuin koskaan ennen. Tämä oli kaikki minun syytäni. Olin satuttanut häntä ja tehnyt hänestä heikomman kuin normaalisti. Ja kaiken lisäksi olin ollut töykeä ja vihainen hänellä tämän koko ajan... Harry ei todellakaan ansainnut sitä.
Minun täytyi kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni. Harryn viimeinen toive oli, että pitäisin Jeannasta huolta. En voisi pilata tätä nyt.

Nostin päätäni ja kohtasin Jeannan ilmeettömät kasvot. Hänen silmänsä olivat punaiset ja turvoksissa ja hänen litimärkiä kasvojaan raidoittivat veri ja muta rannut. En tosin uskonut, että itse näytin yhtään paremmalta..
"Hei... Meidän pitäisi mennä.", sanoin vihdoin tosiasian ääneen ja nousin hitaasti seisaalleni.
"M-Me emme voi jättää häntä tähän!", Jeanna vastasi vapisten, mutta loi silti hyvinkin ärsyyntyneen katseen minuun.
Olin juuri aikeissa vastata, mutta Harryn ruumis alkoi yhtäkkiä hohtaa ja hitaasti muuttaa muotoa. Minä tiesin mistä oli kyse, mutta Jeanna jähmettyi paikalleen näyttäen nyt pelokkaalta.
"Zayn? Mitä tapahtuu?", hän kysyi mutta näki heti vastauksen. Harryn ruumis katosi valon välähdyksessä, eikä litimärkään maahan jäänyt mitään muuta kuin valkoinen sulka. Ja se tarkoitti, että Harry oli kokonaan poissa.


Jeanna:
Kurottauduin varovasti nostamaan sulan maasta ja päätin heti mielessäni, etten koskaan heittäisi sitä pois. Minusta tuntui pahalta, mutta päätin samalla etten enää itkisi. Minun pitäisi nyt pysyä vahvana ja huolehtia, että pääsemme Zaynin kanssa suojaan.. Voisin surra lisää myöhemmin.
"Oletko kunnossa?", Zayn kysyi ja tunsin hänen kätensä olallani. Huokaisin ja hitaasti nousin seisaalleni. Heti ensiksi ajattelin, että kaikki oli kuin olikin kunnossa mutta sitten murtunut käsi sai minut sävähtämään kivusta. Yritin parhaani mukaan pitää sen liikkumattomana, mutta ilman mitään tukea se ei onnistunut.
"Joo, kaikki hyvin... Meidän pitäisi etsiä joku suoja.", vastasin hampaideni lomasta, mutta Zayn käänsi hellästi minut itseään kohti.
Hän oli aivan litimärkä ja kurainen, mutta ihmeekseni hänen kasvonsa olivat tyynet.
"Kätesi.. Se murtui, eikö vain? Pidä sitä näin.", hän ohjeisti ja asetti terveen käteni toisen käden alle, tukemaan sitä kyynerpäästä. Se helpotti hieman, mutta tiesin jo että liikkuminen tulisi sattumaan.
"Pystytkö sinä pitämään.. sitä kädessäsi? Voin pidellä sitä jos tahdot.", Zayn kysyin vaivaantuneena ja osoitti sulkaa, jota puristin terveessä kädessäni kahden sormen välissä. Asento ei ollut hyvä, mutta pudistin silti päätäni.
"Ei tarvitse.. kiitos."
Zayn nyökkäsi ja kääntyi katsomaan ympärillensä.
"Tuolla on iso polku. Ja meidän pitäisi olla lähellä kotiasi. Tunnistatko yhtään missä voisimme olla?"
"Tuo on kai pururata.. Sellainen kulkee melko läheltä kotikatuani. Lähdetään kulkemaan sitä pitkin oikealle.", sanoin hetken pohdittuani asiaa. Zayn nyökkäsi taas ja lähdimme kävelemään hitaasti vieretysten kohti pururataa.


Muutaman sadan metrin jälkeen tulimme valaistulle asuinalueelle ja tiesin tarkalleen missä olimme. Sateen läpi erotin oman kotitaloni muiden seasta ja helpotus pyyhkäisi ylitseni. Pääsisin vihdoin takaisin kotiin, omaan sänkyyn ja perheeni luo..
Ilahduttavan mielikuvani katkaisi kuitenkin kirkkaan valon välähdys ja kova huuto. Hätkähtäen käännyimme Zaynin kanssa ympäri ja näimme kahden poliisin juoksevan meitä kohti taskulamput välkkyen.
"Zayn... Sinun pitäisi mennä.." , mumisin suupielestäni, mutta Zayn huokaisi.
"He ovat jo nähneet minut. Eivätkä he sitä paitsi näe siipiäni... Kai."
"Mene nyt. Mutta tule takaisin myöhemmin."
"Hyvä on, älä hermostu.. Tulen ikkunan kautta.", hän pyöräytti silmiään ja yhdessä hujauksessa hän katosi harmaalle taivaalle.

"Pysy paikallasi!", toinen poliiseista, keski-ikäinen viiksivallu, huohotti kun he vihdoin saavuttivat minut.
"En edes yrittänyt liikkua..", huomautin totuudenmukaisesti, mutta nuorempi poliisi jolla oli sateen täplittämät silmälasit ja kalju pää, katseli minua epäilevästi.
"Se toinen pakeni. Minä näin sen.", hän tokaisi vanhemmalle miehelle, joka nojasi polviinsa raskaasti huohottaen.
"Stephen, täällä ei ollut ketään muuta kuin tyttö. Ja laita se ase pois, herran tähden!", mies tiuskaisi takaisin ja suoristi selkänsä, tiiraillen minua kulmat kurtussa.
"Oletko sinä Jeanna?", hän kysyi samalla kun Stephen tunki aseen vastentahtoisesti takaisin koteloon.
"Kyllä? Etsittekö minua?"
"Taivaan vallat, koko kaupungin poliisivoimat ovat etsineet sinua, nuori neiti, jo monta päivää! Ajatella, että sinut löydetään kotikadultasi.", mies naurahti huojentuneen kuuloisesti ja kääntyi puhumaan Stephenille.
"Ilmoita asemalle, että tyttö löytyi. Ja hae samalla auto lähemmäs. En juokse enää tuollaista matkaa.."
Stephen kääntyi ympäri ja lähti kävelemään kohti autoa, puhuen samalla radiopuhelimeensa. Viiksivallu katseli minua arvioivasti ja kohotti toista kulmaansa.
"Aikamoinen karkumatka, sanonpahan vaan. Et usko miten huolissaan vanhempasi ovat olleet. Hyvä ettei itse presidentille ole soitettu ja laitettu koko maata hälytystilaan!", hän hörähti omalle jutulleen ja yritin hymyillä kohteliaasti.
"He varmasti helpottuvat nyt."
"Siitä ei ole epäilystäkään! Ettet vaan ole ollut pahoilla teillä?"
"En.. Tarvitsin vain vähän omaa aikaa, siinä kaikki."

Hetken kuluttua Stephen ajoi auton luoksemme ja Viiksivallu auttoi minut takapenkille. Matkaa talolle ei ollut paljoa, mutta autossa istuminen tuntui hyvältä kävelemisen ja käden kannattelun jälkeen. Katselin ikkunasta ulos kunnes pysähdyimme valastuin kotini eteen. Kaikki autot olivat parkissa ja keittiön, sekä olohuoneen ikkunassa paloivat valot. Todennäköisesti kaikki olivat siis kotona.

Tunsin oloni hermostuneeksi kun kävelin kohti etuovea kahden poliisin välissä. Miten voisin selittää poissa oloni vanhemmilleni? Olin sanonut meneväni yökylään, mutta he varmasti olivat jo huomanneet sen olevan valhetta.. Hengitin syvään kun Stephen painoi ovikelloa. Kuului askeleita ja ovi avautui, melkein sokaisten minut valoisuudellaan. Kuulin selvästi äidin kiljaisevan ja pian olin puristunut vasten hänen lämmintä rintaansa.



Lievää epäaktiivisuutta ilmassa mut I'm still aliveee. En muuten tiiä oonko maininnu, että mulla oli borrelioosi joskus 4 vuotta sitte? No kummiski, sen jälkee mua ei oo koskaa purru punkki, mut nyt (viime torstaina oikeestaan) kesken liikka tunnin huomasin et mun nilkassa oli semmonen pikku paskiainen! Noh, mulla on semmonen pikkuruinen punkki-fobia (kaikki joilla on ollut borrelioosi voi varmaan samaistua) mut otin sen silti irti! Mutta nyt, kaks päivää myöhemmin mun nilkka on turvonnu ja se purema kohta on kipee! En tiiä voiko se olla allerginen reaktio vain oonko mä kuolemassa.

Ainiin, sori kaikille, HE'S DEAD

The Opposite part 39

Jeanna:
Suustani pääsi yllättynyt huudahdus kun Harry törmäsi minuun takaapäin. En ehtinyt reagoida mitenkään vaan iskeydyin päin Zayniä ja kaaduimme kaikki kolme reunan yli.
Tuuli tarttui vartalooni heti kun tipuin ukkospilvien sekaan, enkä järkytykseltäni pystynyt muuta kuin sulkemaan silmäni. Vatsani tuntui kääntyvän solmulle, eikä sitä helpottunut täysin holtiton putoamiseni. En enää tiennyt missäpäin oli maa, niin monta volttia olin jo tahtomattani heittänyt. Olin sataprosenttisen varma, että kuolisin. En kyennyt kuin pyytämään anteeksi vanhemmiltani, jotka joutuisivat miettimään miten katoamiseni ja kuolemani liittyivät toisiinsa. Siis jos ruumiini pystytään edes tunnistamaan.

Kuitenkin yhtäkkiä tippumiseni loppui kuin seinään ja ilma karkasi keuhkoistani. Luulin hetken verran, että oli jo osunut maahan mutta sitten tunsin käsivarren vatsani ympärillä. Avasin kyynelien sumentamat silmäni ja näin yläpuolellani Zaynin, jonka siivet löivät raivokkaasti pitääkseen meidät ilmassa. Tarrasin Zaynin paitaan ja vasta sitten huomasin Harryn, jonka Zayn oli jotenkin saanut heitettyä selkäänsä, siipien väliin. Hänen päänsä roikkui Zaynin olkapäällä rentona, enkä tiennyt oliko hän tajuissaan vai ei.
"PIDÄ KIINNI!", Zayn huusi jyrähtävän ukkosen yli ja yhtäkkiä syöksyimme kohti maata. Jääkylmä sade tuntui ruoskivan kasvojani, mutta pystyi silti erottamaan maan kaiken harmauden keskeltä.
Puristin Zayniä sormet valkoisina ja keskityin puristamaan suuni kiinni etten oksentaisi. Katsoin ylös ja näin kuinka mustat siivet levähtivät auki ja vauhtimme hidastui. Helpotus vyöryi ylitseni, mutta se vaihtui kauhuun kun tuuli heitti meidät rajusti vasemmalle. Kiljuin ja kuulin Zaynin kiroavan ennen kuin syöksyimme taas alaspäin. Suljin silmäni ja valmistauduin henkisesti iskeytymään maahan.

Tuulen ulinan yli kuulin Zaynin huutavan jotain ennen kuin hän irrotti otteensa minusta. Tipahdin alas ja mätkähdin mutaiseen maahan kovan lätsähdyksen saattelemana, epäilemättä vain muutaman metrin korkeudelta. Avasin silmäni ja haukoin henkeä kuin kala kuivalla maalla. Vettä satoi kaatamalla, mutta erotin silti puiden latvoja näköpiirissäni.

Kohottauduin hitaasti kyynerpäideni varaan ja kipu iski heti vasempaan käteeni. Kohotin tärisevän käsivarteni ja näin hitaasti tummuvan mustelman. Kipu kuitenkin kertoi, että jotakin oli varmasti poikki. Vedin nopeasti henkeä ja käännyin katsomaan taakse ja huomasin parinkymmenen metrin päässä Zaynin joka oli polvillaan Harryn vierellä.
"Z-Zayn?", korahdin ja hoipertelin lähemmäs. Zayn kohotti katseensa ja hänen murtunut ilmeensä sai minut pysähtymään.
"Mitä tapahtui? Miksi-", aloitin ennen kuin katseeni osui Harryn rintaan, josta sojotti katkennut seiväs. Tumma veri oli jo tahrannut hänen paitansa rintamuksen, eikä vuotaminen näyttänyt loppuvan.
Kompuroin Harryn vierelle ja tipahdin polvilleni märkään mutaan. Kyyneleet valuivat jo valmiiksi litimärille kasvoilleni, mutta en olisi voinut välittää vähempää.
"Harry! Katso minua!", nyyhkin ja vapisevin käsin käänsin Harryn kasvot omiani päin. Tummat kiharat kehystivät hänen kasvojaan ja hän näytti melkein nukkuvalta, jos verivanaa suupielessä ei laskettu.
Mutta Harry ei reagoinut.
"Harry! Älä nyt, et jätä minua!"
"Jeanna...", Zayn mumisi mutta en kuunnellut. Ravistin Harryn olkapäitä epätoivoisesti ja yhtäkkiä hänen silmänsä raottuivat. Vihreät silmät tuijottivat tyhjää hetken ennen kuin katseemme kohtasivat ja Harryn suupielet kohosivat hieman.
"Hei.", hän sanoi matalalla, hieman kurnuttavalla äänellä.
"Harry! Kaikki on hyvin, me olemme tässä.", henkäisin helpottuneena, mutta Harry huokaisi raskaasti.
"Minulla on vahva tunne.. ettei kaikki ole hyvin. Huomaathan..", hän tuhahti sarkastisesti ja hitaasti nyökkäsi kohti seipään palasta rinnassaan.
"Harry...", nielaisin ja yritin parhaani mukaan pidätellä kyyneliä. Harry hymyili ja kohotti kätensä poskelleni.
"Älä itke. Sinä olet kunnossa, se on tärkeintä."
"En ole kunnossa jos sinä et ole.", alahuuleni alkoi vapista, mutta Harry naurahti.
"Älä huoli, Zayn pitää sinusta huolta. Toivottavasti hän... onnistuu paremmin kuin minä.", Harry yski ja verivana hänen suupielessään kasvoi. Siitä huolimatta hän hymyili mikä sai sydämeni särkymään.
"Eikö vain Zayn? Pidät hänestä huolta?"
Zayn ei saanut sanaa suustaan vaan nyökkäsi, ja Harry hymyili jälleen paljastaen hymykuoppansa.
"Näetkö? Zayn saa parhaan työn maailmassa."
"Harry... Olen niin pahoillani.", kuiskasin ja hetken mielijohteesta kumarruin alas ja suutelin Harryn verisiä huulia. Ensisuudelmamme oli täynnä epätoivoa ja surua, mutta minun oli pakko tehdä se.
"No... Ainakin saan kuolla onnellisena.", Harry mumisi ja hitaasti hänen kätensä valahti poskeltani. Tuijotin jähmettyneenä kuinka hänen silmänsä sulkeutuivat ja hänen keuhkonsa henkäisivät viimeistä kertaa. Sen jälkeen tuli hiljaista.

The Opposite part 38

Jeanna:
Juoksimme kaikki Liamin perässä kuin viimeistä päivää, eikä minulla ollut aavistustakaan minne olimme menossa. Hengitin raskaasti ja yritin parhaani mukaan pysyä porukan mukana, mutta en koskaan ole ollut hyvä juoksemisessa. En kuitenkaan ollut ainut jolla oli ongelmia. Harry puristi kylkeään kulmat kurtussa, eikä hän juurikaan ollut minua nopeampi.
"Harry! Oletko kunnossa?", kysyin ja kirin hänen rinnalleen.
"Joo, älä minusta huoli.", hän puuskahti vastaukseksi ja irrotti otteen kyljestään, aivan kuin näyttääkseen ettei mikään ollut pielessä. Tiesin kuitenkin, että hänen kylkensä oli edelleen kipeä Zaynin jäljiltä. En kuitenkaan voinut tehdä asialle tällä hetkellä mitään, joten keskityin rytmin ylläpitämiseen ja hengittämiseen.

"Olemme perillä!", Zacharias tokaisi yhtäkkiä ja pysähdyimme keskelle avaraa tilaa, johon johti useita käytäviä eri puolelta. Huoneen katto oli korkealla, mutta missään ei ollut ikkunoita. Ainoa valo tuli suuresta kattokruunusta joka oli suoraan yläpuolellamme. Seinät olivat vaaleat, eikä missään näkynyt tauluja tai mitään muuta, mikä olisi saanut tilan näyttämään kutsuvammalta.
"Täällä ei ole mitään.", Niall sai sanottua lopulta, nojatessaan polviinsa.
"Ne ovat piilossa seinän sisässä. Lav, pidätkö silmällä noita käytäviä?", Liam sanoi ja käveli kiviseinän luo. Zayn ja Zacharias seurasivat häntä, mutta me muut jäimme kauemmas.
Liam otti ketjun kaulastaan ja painoi siinä olevan kiven vasten seinää. Kuului yksinkertainen naksahdus ja noin oven kokoinen pala seinästä liukui sivuun, paljastaen lasi vitriinin jonka sisässä oli isot, pikimustat siivet. Näkymä toi mieleeni ne perhostenkeräilijät jotka pitivät perhosia lasisissa laatikoissa. Erona oli vain se, että Zaynin siivet liikkuivat. Ne räpyttelivät heikosti, mutta heti kun Zayn painoi kätensä lasia vasten, ne pysähtyivät.


Zayn:
Hurja onnen tunne valtasi mieleni heti kun näin siipeni. Olin kaivannut lentämistä niin paljon, että edes mustaksi muuttunut väri ei haitannut iloani. Kohotin käteni ja avasin yhden ainoan salvan, joka piti lasikoppia kiinni. Ovi aukeni ja ojensin käteni koskettamaan mustia sulkia.
"Ne ovat kunnossa.", mumisin puoliksi itselleni mutta näin Zachariaan hymyilevän huojentuneena.
"Ainut ero entiseen on väri. Sille emme voi mitään, mutta niiden pitäisi kiinnittyä takaisin helposti."
Käännyin selin lasikoppiin ja kuulin kuinka siivet räpyttelivät itsensä vapaaksi. Ne kiinnityivät selkääni arpien kohdalle, juuri siihen mistä ne oli leikattu irti. Lämpö levisi välittömästi koko vartalooni enkä voinut muuta kuin hymyillä.
Niall naurahti helpottuneena ja käveli luokseni.
"Tuntuuko paremmalta?"
"Et arvaakkaan.", vastasin ja kuin kokeeksi räpyttelin muutaman kerran. Kenkieni kantapäät kohosivat muutaman sentin verran ja tyytyväisenä totesin, että siipeni olivat edelleen yhtä voimakkaat.
Kohotin katseeni ja näin kuinka Jeanna hymyili ja naurahti. Harry kohotti kulmiaan ja kääntyi myös katsomaan häntä.
"Mikä naurattaa?", Harry kysyi kummissaan, mutta Jeanna vain pudisti päätään.
"Olen vain niin iloinen, että meillä on joku ilon aihe.", hän hymyili enkä voinut olla vastaamatta hymyyn. Olin itsekkin iloisempi kuin pitkään aikaan.
"Voimme nauttia tästä kun olemme päässeet pois Gideonin läheltä.", Liam sanoi ja taputti olkapäätäni.
"Aivan. Neuvosto saa tiedon, että seinä on avattu joten meidän pitää kiirehtiä. Voimme yrittää lähteä takakautta, mutta sotilaat ovat varmaan jo asemissa porteilla.", Zacharias selvensi ja mielialani laski heti. Käännyin huulta purren katsomaan Liamia joka oli jo kääntynyt kannoillaan.
"Menen takaisin ja etsin Louisin. Yritän järjestää hämminkiä täällä sisällä, jotta ulkopuolella olisi helpompi liikkua.", hän sanoi ja katsoi olkansa yli meitä. Zacharias nyökkäsi ja veti minut ja Niallin mukaansa.

"Meidän pitää poistua ikkunan kautta ja sitten päästä porteille mahdollisimman nopeasti.", hän selitti ja vei meidät kaikki viereiseen käytävään. Tiesin näiden olevan yksityistiloja, mutta ketään ei ollut liikkeellä. Gideon oli ilmeisesti laittanut hätätilan päälle ja evakuoinut kaikki asukkaat muualle.
Zacharias avasi yhden huoneen oven ja kurkistettuaan sisälle, hän käski meidät sisään. Huone oli melko samanlainen kuin omani, mutta huomioni kiinnittyi ensimmäiseksi ikkunaan. Se oli onneksi sen verran iso, että mahtuisimme kaikki ulos vaivatta. Ja sen lisäksi näkymä oli etupihalle.
"Meidän varmaan kannattaisi jakautua ryhmiin.", Harry ehdotti käveltyään ikkunan luo. "Mutta minä menen Jeannan kanssa.", hän lisäsi perään.
"Niin on parempi. Ottakaan te myös Zayn, niin minä menen Lavinian ja Niallin kanssa.", Zacharias päätti ja Harry avasi ikkunan selälleen.
"Odottakaa! Missä me tapaamme? Jossain maanpäällä?", Jeanna keskeytti ja jouduimme kaikki miettimään hetken.
"Jos suuntaamme kaikki kohti Jeannan kotia? Sehän on tästä pohjoiseen, lähellä mutta tarpeeksi kaukana.", Niall ehdotti ja se sopi kaikille.

"Hyvä on. Menkää te kolme oikealle ja kohti etuporttia. Me menemme kohti takapihaa.", Zacharias neuvoi vielä kerran, kun olimme jo Harry ja Jeannan kanssa ikkunalaudalla. Harry oli ottanut Jeannan syliinsä, vaikka olinkin tarjoutunut tekemään sen hänen  puolestaan. Olin huolissani Harryn kyljen takia, mutta hän itse ei suostunut edes kuuntelemaan minua loppuun... Turha syyttää minua jos lentäminen ei suju kuin aikaisemmin, mumisin itselleni.
Sen kummempia miettimättä hyppäsin ikkunasta ulos ja levisin siipeni. Vain muutamalla siiven iskulla tippumiseni pysähtyi ja hymyilin tyytyväisenä kun leijuin ilmassa odottamassa kahta muuta.
Harry sanoi jotain Jeannalle ja tämä nyökkäsi. Sitten he hyppäsivät ja minun oli pakko myöntää, että Harry pysyi jopa kohtuullisen hyvin ilmassa.
Lensimme vieretysten päärakennuksen seunustaa pitkin, kohti etupihaa joka alkoi häämöttää kulman takaa. Se näytti autioilta ja ehdin jo huokaista helpotuksesta. Sitten viiltävä kipu iski oikeaan siipeeni ja hämmentyneenä näin hopeisen nuolen sojottavan sulkien seasta.
"Harry! Se on väijytys!", huusin ennen kuin aloin menettää korkeutta. Harry kääntyi katsomaan minua järkyttyneenä ja liisi kohti maata, juuri kun uusi nuolisade lensi hänen päänsä yli.

Tömähdin maahan ja kiskaisin heti nuolen irti siivestäni. Verta alkoi heti vuotamaan, mutta haava ei ollut vakava. Pääsisin lentoon, mutta siitä tulisi kivuliasta.
Tiputin nuolen maahan ja käännyin katsomaan pääovelle, joka oli suoraan edessäni. Ovet avautuivat ja sotilaita alkoi vyöryä ulos, Gideon etunenässä. Hänen katseensa osui heti minuun ja huulet vetäytyivät hymyyn.
"Zayn! Ala tulla!", Harry huusi takaani enkä epäillyt hetkeäkään. Yritin kerätä voimaa siipiini joten pinkaisin juoksuun. Harry ja Jeanna seisoivat vain muutaman kymmenen metrin päässä minusta, kumpikin tuijottaen sotilaita.
"Hypätään reunalta!", huusin ja lähdimme kaikki juoksemaan puutarhan läpi, väistellen nuolia ja keihäitä parhaamme mukaan.
Mutta portti ei tuntunut lähestyvän ollenkaan. Sotilaat sen sijaan kirivät meitä joka metrillä ja äänistä päätellen osa oli jopa ilmassa.
"Menkää te! He haluavat minut kuitenkin!", huusin epätoivoisesti tajutessani asian itsekkin. Mutta Harry tarttui hihaani ja kiskoi minut mukaansa, välittämättä sanoistani.
"Älä hulluja puhu! Me lähdemme täältä kolmestaan, halusit tai et!"

Jeanna, joka juoksi edellämme, kääntyi katsomaan olkansa yli ja yhtäkkiä hän näytti kauhistuneelta.
"Harry!", hän huusi, mutta liian myöhään. Harry notkahti ja huudahti yllättyneenä. Nuoli sojotti hänen oikeasta olkapäästään ja veri alkoi tahraamaan hänen valkoista paitaansa.
"Voi helvetti...", Harry henkäisi ja puristi olkapäätään kivun sekainen ilme kasvoillaan.
"Me olemme kohta perillä!", kannustin ja vedin nyt hitaampaa Harrya mukanani. Tulimme reunalle ja Jeanna tyrkkäsi portin auki.
Mustat sade pilvet laineilivat allemme, eikä ajatus hyppäämisestä kuulostanut enää niin hyvältä. Tosin sotilaat kuulostivat pahemmalta.
"Jeanna! Tule tänne niin minä kannan sinut!", käskin ja mukisematta Jeanna tuli viereeni, luoden pelokkaan katseen Harryyn joka oli kääntynyt katsomaan taaksemme.
Olin aikeissa vetää Jeannan viereeni, kun Harry huusi hänen nimeään. En ehtinyt kääntyä ympäri ennen kuin tunsin Harryn lennähtävän meitä päin ja kaaduimme kaikki kolme reunan yli.





No nyt tuli pitkä! Ja meni 70% akkua....
Laitoin tonne yläkulmaan kyselyn seuraavasta ficistä (jos se nyt näkyy siellä) vaikka tää ei ookkaa iha vielä loppu! Siellä on myös vaihtoehtona Larry, vaikka semmosta en ookkaa koskaan tehny. En takaa että semmonen (en oikeesti osaa xD) tulee, mutta voi äänestää nii nään mitä te taas haluaisitte!

The Opposite part 37

Jeanna:
Sisälle saavuttuamme kuljimme hitaasti syvemmälle taloon, epäilemättä kohti kellaria ja vankisellejä. Kävelimme Zaynin, Harryn ja Lavinian takana enkä keksinyt muuta kuin tuijottaa Zaynin selkää. Toivoin totisesti että hänellä olisi joku suunnitelma sillä jos joutuisimme selleihin, pois pääseminen olisi mahdottomuus..
Purin huulta hermostuneena ja vilkaisin Zachariakseen, joka käveli hiljaa, vakavan näköisenä vierelläni. Minusta tuntui pahalta, että hänenlaisensa mahtava ihminen joutui ongelmiin. En ollut hänen ongelmistaan isoin, mutta täällä olemistani ei kyllä painettaisi villaisella kenenkään heidän kohdallaan.
Käänsin katseeni Nialliin, joka piti katseensa maassa kävellessään ja näpräsi käsirautojen ketjua ajatuksiinsa uppoutuneena.

"Kaikki ok?", kysyin hiljaa ja Niall nyökkäsi kääntyen katsomaan minua. Oli jopa hieman outoa nähdä hänet näin innottomana, sillä hän oli aina yrittänyt piristää pahojakin tilanteita. Se oli yksi niistä syistä miksi pidin hänestä.
"Eipäs keskustella siellä takana.", Derrec käski kopean kuuloisena ja kääntyi kurkistamaan Harryn olkapään yli minua. Mulkaisin häntä vastaukseksi, mutta se ei häntä hetkauttanut.
"Tuolla asenteella ei pitkälle pötkitä.", Derrec totesi ja jatkoi matkaa, vain pysähtyäkseen käytävän varrella olevan oven eteen. Emme olleet vielä samalla sellikäytävällä missä olimme aikaisemmin käyneet, joten nousin varpaisilleni kurkkiakseni mitä Derrec teki.

Harryn siipien välistä yli näinkin syyn pysähdykseemme. Liam, se poikien vanha ystävä, seisoi Derrecin edessä kummastuneen näköisenä. Hän näytti samalle kuin kaikki muutkin täällä, vaikkakin hänellä oli hienon näköinen kultainen riipus kaulassaan.
"Katsos, taisi Pikkumiehellä mennä hyvin.", Derrec naurahti ja taputti Liamia olalle. Liam huokaisi ja katsoi miestä synkästi.
"Älä kutsu minua noin."
"Voisin keksiä paljon pahempaakin, joten tyydy siihen mitä saat. Ja mitäs muuten sanot tästä? Vanhoja tuttuja kaikki eikö vain?", Derrec katseli meitä ja hymyili sitten Liamille, joka katsoi Zayniä epävarman näköisenä.
"Sinä sait heidät kiinni?"
"Epäilemättä. Tai oikeastaan hain vain heidät pihalta."
"Hän..", Liam viittoi Zayniin, "Eikö hänen pitäisi olla demoni?"
Silloin Zacharias astui eteenpäin niin pitkälle kuin ketjut vain antoivat periksi. Liam kohotti katseensa häneen, mutta en enää nähnyt hänen kasvojaan.
"Liam, kaikki on taas kunnossa. Zayn on taas oma itsensä.", Zacharias sanoi rauhallisesti ja kuulin Liamin henkäisevän.
"Miten se on mahdollista? Gideon-"
"Älä kuuntele häntä vaan tee miten sinusta on oikein. Zayn on syytön kaikkeen, ja hän- me kaikki- tarvitsemme apuasi. Olet ilmeisesti päässyt neuvostoon, mistä onnittelen sinua, mutta nyt voit vaikuttaa asiaan.", Zacharias puhui nopeasti, peläten että Derrec keskeyttäisi hänet. Mies kuitenkin seisoi rennosti ja kohotti kulmiaan.
"Tuoko on kaikki mitä voit sanoa? Miten tuo voisi muka olla syytön? Demonien kanssa leikkiminen on hänen oma ongelmansa.", Derrec totesi, taputti Liamia olalle ja viittoi meitä jatkamaan matkaan.

Lähdimme kaikki vastentahtoisesti liikkeelle mutta Niall katsoi nopeasti taakseen Liamia, joka tuijotti peräämme. Kuulin rapinaa ja Niall otti pikaisesti muutaman nopean askeleen eteenpäin.
"Mikä tuo oli?", kysyin tällä kertaa niin hiljaa, että vain Niall varmasti kuuli.
"Odota.", hän sanoi äänettä ja sainkin heti vastauksen kysymykseeni.
"Derrec, pudotitko tämän?", Liam kysyi takaamme ja koko porukka kääntyi katsomaan pientä paperia jota hän piteli kädessään.
"Mikä se on?", Derrec kysyi ja tunki lävitsemme nähdäkseen paremmin. Liam avasi taitellun paperin ja jähmettyi.
"Ei mikään.", Liam vastasi muutaman sekunnin kuluttua, tunkien paperin äkkiä housujensa taskuun.
Derrec pyöräytti silmiään ja käveli takaisin jonon kärkeen. Vilkaisin taas taakseni ja huomasin Liamin näyttävän melkein hätääntyneeltä. Johtuiko se siitä paperista, jonka ilmeisesti Niall oli pudottanut? Mikä sai Liamin noin hämmentyneeksi?

Jatkoimme taas matkaa, eikä Liam enää keskeyttänyt. Yritin pitää lukua siitä, kuinka monesta ovesta ja käännöksestä olimme menneet, mutta menin sekaisin jo heti alussa. En käsittänyt miten yhdessä rakennuksessa pystyi olemaan näin paljon käytäviä ja erilaisia siipiä. Ehkä pyörimme ympyrää?
Jalkoihini alkoi jo särkeä, mutta valittaminen ei kuulunut nyt vaihtoehtoihin. Onneksi pysähdyimme pian tuon ajatukseni jälkeen.

"Viekää heidät A409:n. Ferris, ota ohjat.", Derrec käski äkkiä edestä ja katosi kulman taakse. Mies, joka oli ilmeisesti Ferris, lähti takaamme ja käveli eteen. Hänen kasvoistaan ei näkynyt paljoa, sillä suuri hopeinen kypärä peitti kaiken muun paitsi hänen silmänsä.
Zacharias kääntyi katsomaan taakse ja pukkasi sitten käsivarttani. Vilkaisin taakse ja huomasin ettei siellä ollut enää vartijoita. Kuudesta vartijasta oli jäljellä enää neljä, joista yksi piteli meidän kolmen ketjuja. Kaksi toista piteli Harrya, Zayniä sekä Laviniaa, eikä Ferriksellä ollut muuta kuin Zaynin "kaulapannan" ketju käsissään. Tajusin heti, että meillä voisi olla mahdollisuus karata. Jos lähtisimme kaikki kuusi yhtä aikaa karkuun, vartijat eivät ehkä saisi kaikkia kiinni.
Zacharias katsoi minua merkittävästi ja pukkasin nopeasti Niallia. Hän hoksasi heti mitä mietimme, mikä oli hyvä. Ongelmana olisi vain saada tieto eturiviin...
Aivan kuin Lavinia olisi lukenut ajatuksiamme. Hän valahti yhtäkkiä lattialle ja peitti kasvot käsillään. Vartijat pysähtyivät ja kaikki käännyimme katsomaan kun Lavinia alkoi itkeä hysteerisesti.
Ferris tunki nopeasti Harryn edestä Lavinian luokse.
"Mitä tapahtui? Nostakaa hänet ylös!", hän käski kovalla äänellä, mutta Lavinian vollotus peitti hänen äänensä. En voinut kuin tuijottaa kummissani, mutta pian huomasin tärkeän seikan: Lavinian kasvot eivät olleet märät kyynelistä. Hän teeskenteli.
Meillä oli vain hetki aikaa ennen kuin Ferris hoitaisi homman. Eikä minulla oikein ollut muuta vaihtoehtoa..

"JUOSKAA!", kiljaisin ja välittömästi kiskaisin yhteen liitettyjen käsirautojemme ketjuja, eikä yllättynyt ja hämmentynyt vartija ehtinyt saada niistä kiinni. Kompuroimme kolmestaan taaksepäin, samalla kun Zayn ja Harry riuhtoivat omat ketjunsa vartijoiden käsistä. Lavinia oli jo pompannut ylös ja ilmeisesti potkaissut Ferrisiä nivusiin, sillä mies parhaillaan makasi maassa ja ulvoi kivusta.
"Tulkaa!", Zacharias huusi ja lähdimme kaikki kuusi juoksemaan jonossa vastakkaiseen suuntaan niin kovaa kuin pääsimme. Vartijoiden huuto kaikui perässämme ja tiesimme kaikki ettei aikaa ollut hukattavaksi. Meidän piti päästä mahdollisimman kauas, ja piiloon, ennen kuin isommat vartijajoukot lähtisivät peräämme.
"Tästä oikealle!", Niall huusi kun tulimme risteykseen ja tottelimme kaikki. Käännyimme kulmasta ja kirjaimellisesti törmäsimme Liamiin. Hän seisoi edessämme hengästyneenä ja siivet levottomasti räpytellen.
"Liam, älä ilmianna meitä! Meidän on pakko päästä-", Niall aloitti mutta Liam keskeytti hänet.
"Olen teidän puolellanne. Tulkaa mukaani.", hän puuskahti ja lähti äkkiä harppomaan käytävää pitkin. Emme epäröineet vaan seurasimme häntä.
"Näit kuvan?", Niall kysyi hiljaa ja Liam nyökkäsi.
".. Kiitos siitä. Olen ollut aikamoinen ääliö.."
"Niin me kaikki. Minne viet meidät?", Harry puuttui puheeseen ja kiskoi itsensä lähemmäs Liamia, aiheuttaen Zaynin ja Lavinian kiristämään tahtia.
"Meidän pitää hakea Zaynin siivet takaisin vielä kun voimme."



Noni! Ei ollut iltapäivä (mulla on vähä huono omatunto) mut kuitenki vielä tämän päivän puolella. Oon ollu iha painessa viimeset kaksi viikkoo ku tajusin et koulu alkaa -.- kakkosvuosi perhana soikoon! Ja jostai syystä mun lukkari on iha sekasin enkä tiiä mitä tehä xD ja kaiken lisäks mulla on liikkaa ykkösten kaa ku jätin sen viime vuonna kesken polven takia, jeeeee

Ja kyllä muuten ärsyttää että Drag me down julkastiin vasta sen meiän keikan jälkeen! Niinku seriously!?? Oisin halunnu niiiiin kuulla sen livenä ja sillee et koko kuoro vaa rääkyy sitä NOBODY NOBODYYYYY siel ja muut xD

!Kysymys!
Mille luokalle meet nyt?

The Opposite part 36

Jeanna:
Hetken kuluttua jalkani iskeytyivät maahan ja uskaltauduin taas avaamaan silmäni. Olimme tulleet takaisin New Yorkin keskukseen, samaan paikkaan jonne olin tullut ensimmäistä kertaa Harryn kanssa. Tällä kertaa maisema oli kuitenkin synkeä ja uhkaava ja se tuntui sopivan tunnelmaan täydellisesti. Olimme nyt Gideonin alueella, eivätkä mahdollisuutemme sopu-ratkaisuun olleet kummoiset.

"Onko kaikki kunnossa?", Lavinia kysyi yhtäkkiä ja vetäytyi kauemmas, sukien hiuksiaan.
"On. Olen vain huolissani Gideonista. Hän ei varmasti suostu kuuntelemaan meitä.", vastasin ja katselin kuinka Harry ja Niall seisoivat parinkymmenen metrin päässä. Harry tuntui huomaavan tuijotukseni ja hän kääntyi ympäri, viittoen meitä tulemaan luoksensa.
"Totta. Mutta meidän on pakko yrittää, vaikkakin melko toivottomalta se kuulostaakin.", Lavinia vastasi huokaisten, tarttui minua käsipuolesta ja lähti kävelemään kohti poikia.

"Mahtavaa... Meidät on nähty.", Harry tokaisi kun kuusi hopeasiipistä vartijaa käveli meitä vastaan, kun olimme matkalla kohti päärakennusta. Käännyin ympäri katsomaan Zachariasta, joka veti Zaynin vierelleen.
"En tiedä mitä odotit kun kävelemme kuitenkin pääkäytävällä, kaikkien ikkunoiden edessä.", Zayn huomautti sarkastisen kuuloisena mutta näytti heti vaivaantuneelta, ilmeisesti muistaessaan ettei hänellä ollut oikeutta pelleillä.
"Pojat... Me toimimme heidän ohjeidensa mukaan. Toivotaan, että hyvä käytös palkitaan.", Zacharias sanoi rauhallisella äänellä, juuri kun vartijat pysähtyivät eteemme.
"Nostakaa kädet näkyville." Etummainen mies tokaisi tylysti ja näpäytti sormiaan. Kaksi vartijaa kiersivät sivulle ja riuhtaisivat Zaynin kauemmas meistä muista. Olisin halunnut käskeä heitä olemaan helläkätisempiä, mutta Zachariaan katse tavoitti minut ja nostin vastentahtoisesti käteni ilmaan.
"Voi voi... Tämä taitaa olla hieman noloa sinulle, Zacharias. Menetit loputkin maineestasi.", aikaisemmin puhunut vartija hymähti ja asteli reteästi Zachariaan eteen. Hän oli pitkä, solakka mies jonka kasvot olivat kapeat ja ylimielisen näköiset. Vaaleat, pitkät hiukset oli vedetty matalalle poninhännälle ja harmaiden silmien kolea katse arvosteli meitä armottomasti.
"Älä innostu vielä, Derrec. Eiköhän totuus tule ilmi ja maineeni pysyy ennallaan.", Zacharias vastasi kunnioitettavan rauhallisesti ja hymyili huvittuneen näköiselle Derrecille.
"Ihan miten vaan. Uskon, että pääset tutustumaan vankiselleihin hyvin perusteellisesti.", mies vastasi ja heilautti kättään. Kolme jäljelle jäänyttä vartijaa ottivat pitkät rautakahleet esiin ja alkoivat pujottaa niitä käsiimme. Zacharias ja Niall yhdistettiin kanssani samaan ketjuun, aivan kuten olin nähnyt dokumenteissa joissa kuvattiin orjia. Harry ja Lavinia laitettiin Zaynin kummallekkin puolelle, mutta kahleiden lisäksi Zayn sai kaulaansa rautapannan, jonka ketju meni Derrecin käsiin.

Kävelimme hitaasti yhdessä rykelmässä kohti pääovea ja vasta silloin huomasin, ettei puutarhassa ollut ketään. Koko piha oli autio, eikä edes ikkunoissa näkynyt valoja. Katsoin alas tuhriintuneita farkkujani ja olin hetken ajatuksissani.
Minua pelotti, se oli varmaa. Gideon oli pelottava, enkä tiennyt mitä he aikoivat tehdä meille. Zaynin tilanne oli varmasti pahin, mutta entäs minä itse? Entä jos Gideon heittäisi minut alas täältä? Tai lukitsisi minut selliin vuosiksi? Vanhempani ovat jo valmiiksi huolissaan, eikä tilannetta todennäköisesti parantaisi liiskaantuneen ruumiini löytäminen keskeltä New Yorkia..
"Jeanna. Pidä katse ylhäällä, äläkä näytä pelkoa. Me pääsemme täältä ulos keinolla millä hyvänsä.", Zacharias kumartui kuiskaamaan suupielestään. Nostin katseeni ja yritin näyttää neutraalilta, mutta kaikki väri oli jo paennut kasvoiltani eikä yhdistelmä todennäköisesti vakuuttaisi ketään.



Oli tarkotus kirjottaa aikasemmin, mutta olin kahen viikon reissulla! Ekaks menin Porvooseen sukulaisten luo viikoks (käytiin Korkeasaares ja Lintsil, jeee xD) ja sitte tulin Lahteen toisten sukulaisten luo ja lähettiin Viroon. Oon 200€ köyhempi ja varmaa 10 kg painavempi... Ei hyvä xD
Mut juuh, mulla oli tos 21.päivä synttärit elikkäs täytin 17! :D viimenen vastuuton vuosi alkakoooonnn!

The Opposite part 35

Jeanna:
Muutaman tunnin kuluttua olimme koko porukalla kokoontuneet pihalle. Aurinko paistoi täysin siniseltä taivaalta ja kaikki olivat selvästi hyvällä tuulella. Zacharias oli hyväksynyt suunnitelmamme takaisin menemisestä ja Mirjam vaikutti iloisemmalta kuin koskaan kun olimme lähdössä.
"Teidän on parempi varautua ongelmiin. Gideon on valmis tekemään mitä tahansa, jotta puolustuksenne menisi pilalle.", Mirjam muistutti ja katsoi vieressään seisovaa Zachariasta. Hän ei kuitenkaan näyttänyt huolestuneelle vaan hymyili.
"Meillä on paremmat mahdollisuudet kuin olin ajatellut. Gideon ei tietenkään usko meitä, mutta neuvosto ei ole kokonaan hänen vallassaan. ", hän vastasi ja Mirjam nyökkäsi.
"Toivotaan parasta, mutta muistakaa olla mainitsematta meitä. En halua minkäänlaisia ongelmia siitä, että autoin teitä."
"Suumme ovat sinetöidyt!", Niall ilmoitti ja suurieleisesti esitti vetävänsä vetoketjun suunsa poikki. Harry virnisti hänen takanaan, mutta Zayn, joka seisoi muutaman metrin kauempana, pysyi edelleen miettiväisen näköisenä.

Olimme kertoneet hänelle kaiken mitä Terbinus oli sairaalassa meille selittänyt, eikä Zayniä sen jälkeen ollut huvittanut enää keskustella. Olin huolissani, vaikka ymmärsinkin miksi aihe ei miellyttänyt häntä. Juurihan oli paljastunut, että hän oli kantanut demonin verta koko elämänsä ajan. Ja lisäksi hän oli toiminut koekappaleena vastoin tahtoaan.
Niall käski meidän antaa hänelle aikaa, mutta yhdessä tuumin päätimme pysyä lähellä häntä. Zayn oli stressaantunut ja kärsi tunnontuskista, eikä sitä ollut kenestäkään hauska katsella. Ehkä jos saisimme kaiken ojennukseen pääsisin näkemään sen Zaynin jonka Harry ja Niall tunsivat.

"Aletaan painua. Tarvitsen kylmäpussin vielä tämän päivän aikana.", Harry tokaisi ja vilkaisin häntä. Harryn kylki oli ilmeisesti vieläkin kipeä, eikä Zaynkään voinut enää pysyä hiljaa.
"Olen pahoillani tuosta, Harry. Saat luvan lyödä minua jos halu-", Zayn aloitti mutta Harry keskeytti hänet.
"Ihan totta, ei se ole niin paha. Eikä se edelleenkään ollut sinun vikasi mutta totta puhuen löisin kyllä Terbinusta ihan mielelläni."
"Jospa säästetään väkivalta myöhemmälle, tai jätetään se kokonaan välistä.", Zacharias ehdotti ja viittasi meitä kaikkia lähtemään eteeenpäin kohti pihan reunaa. Mirjam jäi seisomaan portaille ja tunsin hänen katseensa selässäni kun loittonimme entistä kauemmas.

"No niin, meidän täytyy hieman soveltaa. Lavinia, ota sinä Jeanna mukaasi. Minä otan Zaynin ja Niall tukee Harrya.", Zacharias ohjeisti ja siirtyi Zaynin vierelle. Lavinia tuli luokseni ja hymyili, mutta Harry kohotti kulmiaan.
"Kyllä minä pystyn kantamaan Jeannan. "
"Ei oteta riskejä, joten mene kiltisti Niallin kanssa. Olen ihan yhtä pätevä kuin sinäkin.", Lavinia tokaisi ja ojentautui taputtamaan olkapäätäni.
"Ihan turha sinun on itseäsi kiduttaa, me naiset pärjäämme kahdestaan.", yhdyin keskusteluun ja sain Harryn huokaisemaam.
"Jos nyt ihan vaaditte.. Mutta jos tiputat minut Niall, rikon kitarasi."
"Tuo menee julmuuden puolelle! Mitä jos vaan pidät suusi kiinni ja annat minun hoitaa homman kotiin?", kitaran kohtalosta huolestunut Niall vastasi Harrylle ja kiskoi hänet reunalle. Yhdessä he tipahtivat pois näkyvistä, mutta siipien havinan ääni kertoi etteivät he olleet vielä muuttuneet meteoriiteiksi.
"Menkää te edeltä, niin me pidämme perää.", Zacharias nyökkäsi ja Lavinia harppoi topakkana reunalle.
"Laita kätesi hartioideni yli äläkä mielellään päästä irti." , hän hymyili ja tein työtä käskettyä. Lavinia otti kiinni vyötäisiltäni ja laski kolmeen. Sitten hyppäsimme alas ja jouduin taas tuntemaan sen painottoman tunteen joka sai vatsani kääntymään ympäri. Helpotus tuli kuitenkin sekunnin kuluttua kun Lavinian auringonvalossa hohtavan valkoiset siivet avautuivat ja liidimme tasaisesti pilvien sekaan.




On menny about kaks kuukautta mut nyt mä tein sen! Mä kirjotiiinnnn! Mulla on ollut sinänsä kiirettä, eikä minkäänlaista inspistä kirjottaa yhtikäs mitään. Mutta nyyyyt on taas tämmönen uus alku! Koetan nyt alkaa kirjottaa ihan vähintään kerran viikossa, jotta tää ficci edistyis joskus xD
Mutta joo, kesäloma alko mut mulla oli kaks ekaa viikkoa kesälukiota. Otin enkun ja ruotsin kurssit ja musta tuntuu että feilasin sen ruotsin ja pahasti. XD

Ja sitten vielä siitä KEIKASTA. Damn sentään miten siisti se oli. Jalat oli kuolleita, kengät ja vaatteet ihan litimärät mutta silti oli hauskaa :D vaikka porukka tunkikin siellä permannolla ihan hirveesti! Aattelin et laitan tähän loppuun pari kuvaa mitä otin ite siellä!
Kertokaa kommenteissa miten teiän keikka meni jos olitte paikalla!

lifegoal: Harryn pullosta lens vettä mun päälle. Hallelujah Jeesus

The Opposite part 34

Jeanna:
Lähdin ensimmäisenä liikkeelle ja kyykistyin Zaynin vierelle. Minua hermostutti hurjasti, mutta ehkä veri oli sittenkin tepsinyt? Ojensin käteni ja varovasti tökkäsin hänen olkapäätään. Ei reaktiota.
"Jeanna... Sinuna tulisin pois sieltä.", Zacharias sanoi muutaman metrin päästä ja käännyin katsomaan häntä.
"Hän saattaa olla kunnossa. Kunhan saamme hänet vain hereille."
"Siitä huolimatta. Tule kauemmas niin joku meistä voi herätellä häntä.", Niall puuttui puheeseen ja huokaisten siirryin kauemmas.
Niall meni Zaynin vierelle ja kumartui testaamaan pulssia hänen kaulastaan.
"Kyllä hän on elossa. Pulssi on tasainen.", Hän ilmoitti ja ravisti Zayniä hartioista. "Hei Zayn, olisi aika herätä.."
"Läpsäytä häntä poskelle.", Harry ehdotti yhtäkkiä, ilmestyttyään vierelleni.
"Harry! Oletko kunnossa?", kysyin heti mutta Harry vain nyökkäsi. Huomasin kyllä hänen pitelevän kylkeään, vaikka hän yrittikin olla huomaamaton.
Niall läpsäisi Zayniä poskelle ja kuin ihmeen kaupalla hän avasi silmänsä.


Zayn:
Säpsähdin hereille yhtäkkiä ja katseeni osui heti Niallin kasvoihin suoraan yläpuolellani. Hänen säikähtäneet kasvonsa eivät kuitenkaan olleet enää punertavat tai yliluonnollisen tarkat kuten aikaisemmin. Tajusin heti, että olin entiselläni mutta muistin silti kaiken mitä oli tapahtunut aikaisemmin...
Nousin hitaasti istumaan hiljaisuuden vallitessa. Näin sivusilmästäni kuinka Niall peruutti muutaman askeleen ja käännyin katsomaan häntä arasti.
"Olen kunnossa. Tälläkertaa ihan oikeasti.", sanoin käheällä äänellä mutta Niall näytti edelleen hermostuneelta. En voinut moittia häntä siitä yhtään, kaiken sen jälkeen mitä olin tehnyt.
"Zayn. Polttavatko ketjut ranteissasi?", Zacharias kysyi jostain takaani. Kohotin käsiäni ja huomasin poltteen ja kivun todella loppuneen. Haavat olivat umpeutuneet ja musta veri kadonnut.
"Ei, en tunne mitään.", vastasin ja todistukseksi näytin parantuneita ranteitani Niallille joka huokaisi helpotuksesta.
"Haavat ovat poissa.", Niall sanoi ja Zacharias tuli luokseni, tuttu ja lämmin hymy huulillaan. Hän otti avaimen taskustaan ja otti hopeaketjut irti ranteistani.
Nousin varovasti seisomaan ja Niall tempaisi minut heti tiukkaan halaukseen. Hämmennyin aluksi, mutta läheisyys tuntui yhtäkkiä yllättävän hyvältä. Tunsin tömähdyksen ja huomasin Jeannan rynnänneen halaamaan meitä molempia.


Jeanna:
Seuraavat tunnit tuntuivat melkein epätodellisilta. Pystyin istumaan Zaynin vieressä eikä hän enää aiheuttanut mitään vaaraa. Suunnitelmamme oli toiminut paremmin kuin olin odottanut, enkä voinut olla hymyilemättä. Zayn tosin vaikutti melko varautuneelta ja hän pyyteli anteeksi erityisesti minulta ja Harryltä.
"Oletko varmasti kunnossa? Minun ei ollut tarkoitus-"
"Turpa kiinni Zayn! Se on vain kylkiluu, olen elämäni kunnossa.", Harry huokaisi jälleen kerran ja oikaisi itsensä sängylle samalla kun Zayn istui jalkopäähän, näyttäen tyytymättömältä. Niall hymähti huoneen toiselta reunalta, missä hän, minä ja Lavinia istuimme.
"Oikeasti Zayn, kukaan meistä ei syytä sinua. Se on Terbinuksen syy, että sinulle kävi noin.", Niall sanoi fiksusti ja me muut nyökkäilimme.
 "Niin kai sitten. Mutta minulla on silti huono omatunto.", Zayn vastasi huokaisten ja sulki silmänsä.
"Me ymmärrämme. Mutta yritä päästä siitä yli. Ei varmasti tee hyvää miettiä sitä kaikkea uudestaan.", Lavinia sanoi ja Zayn nyökkäsi hänen sanoilleen.
"Pitäisikö meidän mennä takaisin kotiin? Pystyisimme ehkä selittämään Gideonille tilanteen ja voisimme saada kaiken taas normaaliksi.", hän ehdotti ja avasi silmänsä.
"Ehkä. Toivottavasti hän suostuu kuuntelemaan kaiken tämän jälkeen.", Harry totesi ja silmäili Zayniä mietteliäänä.
"No kyllä hänen on pakko kuunnella! Voimme hakea Terbinuksen ja pakottaa hänet kertomaan asioiden oikean laidan.", ehdotin mutta kukaan ei näyttänyt innostuvan.
"Terbinus on hyvin arvostettu. Hänestä ei helpolla uskota pahoja puheita.", Niall huomautti ja haroi hiuksiaan epähuomiossa.
"Aivan. Odotetaan, että Zacharias saa asiat hoidetuksi Mirjamin kanssa niin kysytään häneltä.", Harry sanoi ja olimme kaikki samaa mieltä.

Nohh vihdoinki! Mulla ei oikeen oo ollu semmosta intoo kirjottaa vaikka oonki suunnitellu tän ficin jo etukätee! Ei oo ollu semmosta kirjotusfiilistä u know?:D mutta juuh mun koira on taas elävien kirjoissa eikä se leikkaushaava tunnu vaivaavan sitä yhtää :D + uskokaa tai älkää oon alkanu käymään salilla kolme kertaa viikossa! Oon oikeesti sohvaperunan kohdalla sanakirjassa enkä ikinä oikeestaa oo ollu urheilullinen xD mut ehkä mä tästä yritän kunnostautua tai jotain!

Ja oon miettiny et teen näi jo aikasemmin mut nyt jos teillä on omia blogeja (iha mistä aiheesta vaan) nii laittakaa linkkejä kommentteihin nii käyn kattomassa jokaista :D ja laitan jonkun positiivisen kommentin sinne teitä oottamaan! !0

The Opposite part 33

Jeanna:
"Tuo kuulostaa hyvin epätodennäköiseltä." Mirjam tokaisi heti kun Zacharias oli kertonut tapahtuneesta. "En ole koskaan kuullut vastaavasta."
"En minäkään, mutta ei se silti tee siitä mahdotonta. Ihmisen, eli tässä tapauksessa Jeannan verellä on selvää vaikutusta demonin vereen." Zacharias vastasi kärsivällisesti ja taputti sänkyä jolla hän istui. Vastahakoisen näköisenä Mirjam istui hänen viereensä ja silmäili minua huoneen toiselta puolelta.
Istuin toisella sängyllä Harryn ja Niallin välissä, hyvin tietoisena siitä, että kaikki tuijottivat minua.
"Aivan.. Mutta meillä on toinenkin ongelma. Tytön takia hirviö on irti sellissään, eikä ovi välttämättä kestä. Lähetin sinne vartijoita, mutta ilman vanhanaikaisia aseita heistä ei ole kovinkaan paljon apua." Mirjam totesi ja ärtyneen näköisenä hieroi ohimoitaan.
"Hänellä on nimikin." Niall huomautti yhtäkkiä, mutta Zacharias pudisti päätään melkein huomaamattomasti. Ilmeisesti Mirjamia ei kannattaisi ärsyttää entisestään. Täytyi myöntää, minua pelotti se mahdollisuus, että Mirjam heittäisi meidät ulos.
"Olet aivan oikeassa." Zacharias sanoi Mirjamille. "Mutta meidän on kokeiltava tehdä asialle jotain. Mietin, että olisiko verensiirto mahdollista? Ehkä ihmisveri vaikuttaisi positiivisesti demonin vereen."
"Miten ajattelit päästä lähelle.. sitä? Ketjut eivät ole enää kiinni seinissä." Mirjam tokaisi ja mulkaisi minua.
"Zayn huijasi Jeannaa. Me kaikki olisimme tehneet samoin." Harry vastasi yhtäkkiä ärtyneen kuuloisesti ja näin sivusilmästä Niallin nyökyttelevän.
"Niimpä. Meidän on pakko kokeilla verensiirtoa. Enkelit ovat lähempänä kaikin tavoin ihmisiä kuin demoneja." Lavinia, joka istui keskellä lattiaa miettiään näköisenä, sanoi ja sai Zachariaksen nyökkäämään.
"Jonkun täytyy mennä sisään ja saada Zayn rauhoittumaan hetkeksi. Ehkä saisimme pakotettua hänet paikalleen ketjujen paloilla."
"Meillä on yhdet ketjut. Niillä paloilla te ette tee yhtään mitään." Mirjam huokaisi ja nousi seisomaan. "Lähetän jonkun hakemaan niitä. Kutsun sillä välin Vincentin tekemään verensiirron."
Sen sanottuaan Mirjam katosi ovesta ulos ja jäimme viidestään.

"Minä voin mennä sisään." Harry ehdotti hetken kuluttua. "Voin ehkä ärsyttää Zayniä sen verran, että saatte ketjut valmiiksi."
"Ehkä on parempi, että minä menen. Zayn tuntuu suhtautuvan sinuun vihamielisemmin." Niall huomautti ja sai Harryn pyöräyttämään silmiään.
"Kyllä minä pärjään. Yritän johdatella hänen mieltään jonnekkin muualle." Harry otti farkkujensa taskusta taitellun valokuvan joka avaamisen jälkeen paljastui samaksi kuvaksi, jota olin Harryn huoneessa katsellut.
"Tuo saattaisi onnistua paremmin kuin ärsyttäminen." Totesin. "Mutta Zayn voi vain esittää kiinnostuvansa. Meidän pitää sen takia olla aika nopeita."
"Aivan. Harry, sinun täytyy houkutella Zayn oven lähelle mistä me pääsemme nopeasti hyökkäämään hänen kimppuunsa. Jos saamme hänet kaatumaan maahan, voimme laittaa uudet ketjut paikalleen helpommin." Lavinia ehdotti innostuneen näköisenä ja havainnollisti ideaansa asettelemalla pieniä kiviä asetelmiin lattialle.
"Tuo kuulostaa hyvältä." Zacharias hymyili ystävällisesti Lavinialle. "Tehdään niin, mutta otetaan ensin verta talteen."

Olin ollut verikokeissa monta kertaa, joten tämän kertainen ei tuntunut missään. Lääkärinä toimiva enkeli Vincent, silmäläsipäinen ja lempeän näköinen mies, oli hyvin hellä eikä pistos sattunut juuri ollenkaan. Ihme ja kumma hänellä oli käytössään aivan samanlaiset tarvikkeet kuin ihmis-sairaaloissakin.
"Valmista tuli." Vincent sanoi käheällä äänellään ja ojensi Zachariakselle noin desin verran vertani. Irrotin itse puristusvyön käsivarrestani ja painoin vanulappusta pistoskohdan päällä.
"Hyvä. Tämän pitäisi riittää vallan mainiosti. Olisiko sinulla vielä piikkiä lainattavaksi?" Zacharias kysyi ja Vincent ojensi hänelle kaksi piikkiä, jotka Zacharias latasi verellä.
"Joko voimme mennä? Mirjamin luulisi jo löytäneen ketjunsa." Niall kysyi käsi jo ovenkahvalla.


Harry:
Mirjam oli saanut ketjut käsiinsä kun tulimme vankikäytävään. Paikalla oli myös tusinan verran hopeasiipisiä vartijoita, jotka vahtivat tarkasti ilmeisesti Zaynin selliä.
"Onko tämä varmasti hyvä idea? En haluaisi ottaa riskiä, että se pääsee vapaaksi ja riehumaan keskukseeni." Mirjam kysyi ojentaessaan ketjut Zachariakselle.
"Emme päästä häntä ulos ilman näitä." Zacharias vastasi ja nojautui viereeni. "Älä päästä häntä lähellesi. Hän voi hyvinkin paiskata sinut tuon seinän läpi."
Nyökkäsin ja hermostuneena hapuilin valokuvaa taskussani. Tunteeni olivat hyvin ristiriitaiset, mutten halunnut näyttää hermostuneisuuttani varsinkaan Jeannalle. Hän halusi tämän toimivan, tiesin sen. Mutta minusta tuntui, ettei Zayn suostuisi kuuntelemaan...
Menin sellin oven eteen ja katsoin olkani yli.  Zacharias ja Niall pitivät ketjuja valmiina, Jeannalla oli veriruiskut ja Lavinia puristi kookasta paistinpannua, mikä tuntui hieman hölmöltä ottaen huomioon tilanteen. Mutta ehkä kunnon isku päähän auttaisi Zaynin rauhoittelemisessa.
Käännyin oven puoleen ja kurkkasin pienestä lasi ikkunasta sisään. Huoneessa näytti olevan vain yksi lamppu, enkä sen valossa nähnyt Zayniä. Tämä ei helpottanut oloani ollenkaan..
Pidin kuitenkin pääni ja avasin oven. Livahdin sisään ja jätin oven raolleen juuri niin vähän, että se näytti olevan kiinni. Sitten silmäilin huonetta sydän tykyttäen.

"Oho." Kuului pimeästä, suoraan edestäni. "Sinua en aivan ensimmäiseksi odottanut." Zayn sanoi astuessaan valokeilaan.
"Yllätys. Tulin katsomaan kuinka hyvältä näytät." Vastasin jäykästi ja minun oli pakko myöntää, ettei Zayn näyttänyt missään määrin hyvältä. Kalmankalpeassa ihossa oli mustia veriviiruja, vaatteet olivat tomuiset ja silmissä hullunkiilto. Hän ei todellakaan näyttänyt sellaiselta henkilöltä jonka kanssa halusi olla samassa huoneessa.
"Minähän näytän aina hyvältä. Mutta en usko, että tulit pelkästään ulkomuotoani ihastelemaan." Zayn hymähti ja kohotti käsivarsiaan joiden ranteista roikkuivat rikkoutuneiden ketjujen jäänteet, veren mustaamina. "Näetkö miten fiksu Jeanna on? En edes uskonut hänen tekevän sen."
"Sinä huijasit häntä. Olisit itsekkin tehnyt samoin jos olisit ollut hänen tilallaan." Vastasin hengitettyäni muutaman kerran, varoen hermostumasta.
"Tottakai. Luottaisin johon kuhun joka melkein tappoi minut. Loogista." Zayn naurahti laiskasti ja lähti kävelemään lähemmäs minua.
"Hän välittää sinusta." Myönsin hampaideni välistä.
"Olen huomannut. Ehkä jopa enemmän kuin sinusta." Zayn virnisti ja pysähtyi muutaman metrin päähän, silmäillen minua raivostuttavan ilkikurisesti.
Jouduin sulkemaan silmäni hetkeksi ja puhaltelemaan suuttumustani. Minun teki kovasti mieli alkaa huutamaan, mutta sen tekemällä laittaisin meidät kaikki vaaraan. Erityisesti Jeannan.
"Ehkä." Tokaisin ja nostin katseeni. "Mutta en tullut hänne puhuakseni hänestä. Halusin vain muistuttaa sinua hyvistä ajoista." Sanoin ja otin kuvan taskustani.
"Kuinka herttaista. Meillä on todellakin ollut hauskaa, mutta ne ovat menneitä." Zayn sanoi ja katseli valokuvaa hymynkare huulillaan.
"Ei niiden aikojen tarvitse olla menneitä. Me voimme edelleen olla kaikki viisi yhdessä. Sinut voidaan parantaa ja saamme ehkä Liamin ja Lousin taas viettämään aikaa kanssamme." Höpötin, mutta huomasin itseasiassa haluavani niin todella tapahtuvan. Emme olleet pitkiin aikoihin olleet vanhana viisikkona. Liam oli kiireinen työssään neuvoston hyväksi ja Louis tuntui viihtyvän toisten kanssa. Olihan minulla ja Zaynilläkin ollut riitamme Zachariaan huomiosta sun muusta, mutta ne olivat tällähetkellä hyvin lapsellisia asioita. Minun puolestani kaikki voisi olla sovittuna, kunhan vain Jeanna pysyisi poissa kuvioista.
"Aivan, kaikki tulee olemaan täydellistä." Zayn tuli eteeni ja nappasi valokuvan kädestäni. "Naurettava ajatus."
"Me voisimme oikeasta parantaa sinut. Jos vain-" Aloitin, mutta Zayn keskeytti minut.
"Olisin aloillani? Entä jos en halua tulla parannetuksi? Tiedän kyllä suunnitelmastanne." Hän nyökkäsi takanani olevaan oveen päin. "Verellä ei ole mitään vaikutusta."
"No selvästi sillä oli. Jeanna kertoi mitä tapahtui.." Vastasin ja huonoksi onnekseni sain Zaynin katsomaan minua vihaisen näköisenä.
"Mitään ei tapahtunut. Veri ei vaikuttanut mitenkään." Hän toisti uhkaavasti ja nopealla liikkellä tarttui t-paitani rinnuksesta kiinni. Paniikinomaisesti minun teki mieli riistäytyä irti hänen otteestaan, mutta se olisi pelkkä itsemurha.
"Jos niin sanot." Vastasin mahdollisimman rauhallisena, vaikka näin kuinka Zaynin kasvot vääristyivät hänen suuttuessaan.
"Tapan sinut." Hän sähähti ja kevyesti, aivan kuin olisin pelkkä nukke, paiskasi minut huoneen poikki, päin kivi seinää.
Ilmassa tuntemani hämmentävä painottomuuden tunne päättyi nopeasti kun kaikki ilma pakeni keuhkoistani. Mätkähdin maahan henkeä haukkoen, tuntiessani pistävän kivun kyljessäni. Päässäni pyöri mutta kuulin askeleiden lähestyvän ja yritin kääntyä katsomaan, mutta oven pamaus ja meteli keskeyttivät minut.


Niall:
Ryntäsimme yhtenä rytäkkänä sisään, juuri sillä hetkellä kun Zayn oli selkä oveen päin. Taklasimme hänet nopeasti maahan ja minä ja Zacharias heittäydyimme hänen päällensä. Sain melko helposti pujotettua ketjut edellisten päälle Zaynin ranteisiin ja hengästyneenä katsoin miten Zacharias pärjäsi. Hän oli juuri saanut omansa hoidettua kun Zayn riehaantui täysin. Hän heitti meidät kummatkin päältään ja potkaisi kipeän näköisesti lähimpänä seisovaa Laviniaa jalkaan.

Peräännyimme heti, mutta puristimme ketjujen päitä tiukasti. Zayn nousi hitaasti seisomaan ja kiivaasti hengittäen katsoi taas verta vuotavia ranteitaan.
"Se on omaksi parhaaksesi." Zacharias sanoi ilmeisesti tavoitellen rauhoittavaa sävyä. Zayn kuitenkin mulkaisi häntä niin pahasti kuin pystyi.
"Aivan kuin te tekisitte mitään minun hyväkseni." Hän ärähti ja syöksähti meitä kohti. Kiskaisimme kuitenkin ketjuista niin kovaa kuin pystyimme ja Zayn rymähti suoraan kivilattialle, päästäen mahtavan sarjan kirosanoja.
"Nyt Jeanna! Anna toinen minulle!" Zacharias huudahti ja ojensi ketjunsa minulle, samalla kun Jeanna antoi hänelle ruiskun. Puristin molempia ketjuja rystyset valkosina niin, että Zaynin oli pakko antaa käsiensä nousta päänsä molemmille puolille kivun takia.
Jeanna ja Zacharias menivät hänen molemmille puolilleen ja yhtä aikaa painoivat ruiskut Zaynin kyynertaipeiden suuriin verisuoniin.
Heti kun he olivat painaneet männät alas ja päästäneet veren suoniin, Zayn alkoi huutaa niin kärsivästi, että sitä oli järkyttävää kuunnella. Hän riuhtoi ketjuja ja yritti epätoivoisesti päästä irti.
"Kaikki pois tieltä!" Zacharias huusi ja tuli ottamaan toisen ketjun minulta. Peräännyimme huoneen reunoille ja jouduimme kaikki katsomaan kuinka Zayn huusi kivusta.

Minusta tuntui kauhealta katsella sitä. Entä jos veri ei toiminutkaan, vaan se vain kidutti Zayniä? Ehkä hän kuolisi meidän kokeilumme takia! Tunsin kylmän hien nousevan otsalleni ja vilkaisin hätääntyneenä Jeannaa. Hän näytti melkein yhtä järkyttyneeltä kuin minäkin ja käänsi katseensa pois.
Yhtäkkiä Zayn kuitenkin lakkasi liikkumasta ja huutamasta. Hänen vartalonsa valahti täysin rennoksi ja huoneeseen lankesi hiljaisuus.





Noniihh taas kesti. Nyt jos joskus oli kriisi viikko. Se Zaynin juttu tuli oikeestaa melkei kokonaa puun takaa, koska en oikeestaa seuraa nii aktiivisesti mitää fanisivuja. Olin kyllä kuullu näitä pettämishuhuja sun muita, mut vasta sitte ku äiti luki mulle sen mitä Zayn oli sanonu nii oikeesti järkytyin. Nää kolme vuotta se koko bändi on ollu mulle tosi tärkee, enkä pystynyt iha heti sulattaa sitä et Zayn lähti. Niinku ihan oikeesti! Toivoin, et se ois tyyliin joku aprillipila mut aika rankka olis.
Mä kuiteski arvostan Zaynin päätöstä, enkä todellakaa oo myymässä keikkalippuja tai mitään. Vaikka 1D ei tuu olee sama enää koskaa, se on silti paras bändi maailmas! Ja Zayn on edelleen jumala. Amen.


Ja sitten muihin jutskiin! Mulla oli siis koeviikko (ei voi sanoa, että suoriuduin kunnialla) ja se loppuu tiistaina äikän ainekirjotukseen. Inhoon äikkää koska en ikinä osaa kirjottaa mitää!:D
Mun oli oikeastaan tarkotus kirjottaa jo eilen, mut sain tietää et mun koira joutu leikkaukseen kun sillä oli joku vieras esine suolessa! Se leikattiin yön yli ja tänä aamuna päästiin hakemaan se. Sillä oli luunpala jääny paksusuoleen minkä takia se oli oksentanu yli viis kertaa O.O Sillä on nyt semmonen pitkä haava mahassa ja se on iha pilvessä xD ei ees pysy pää pystyssä! Mut juuhh semmosta tällä viikolla!

The Opposite part 32

Jeanna:
Kroppani tajusi vähän liian myöhään, että minun pitäisi juosta. Yritin kuitenkin livahtaa Zaynin ohi, mutta hän vain astui laiskan oloisesti eteeni.
"Älä viitsi Jeanna. Et pääse minua karkuun vaikka yrittäisit tosissasi." Hän virnisti ja tyrkkäsi minut selästä suoraan lattialle. Ojensin vaistomaisesti kämmenet suoraksi ja otin iskun vastaan niillä. Sellin lattialla olevat kiven- ja lasinsirpaleet uppoutuivat heti käsiini ja ähkäisten käännyin istualteni.
"Voi, tuliko käsiin pipi?" Zayn ilkkui yläpuolelleni ja kumartui lähemmäs katsomaan verta vuotavia käsiäni.
"Älä tule lähemmäs!" Inahdin, ja yritin kuulostaa vakuuttavalta mutta selvästi epäonnistuin. Zayn nauroi ja kohotti omaa kättään.
"Äläs nyt. Minullakin on pipi." Hän nyökkäsi mustaksi värjäytyneeseen ranteeseensa päin. "Puhaltaisitko?"
Mulkaisin häntä niin pahasti kuin pystyin ja kivusta huolimatta otin käsillä tukea kun lähdin peruuttamaan kohti ovea. Zayn kuitenkin asteli vierelleni ja nopeasti painoi verisen kätensä kurkulleni, aivan kuten edellisellä kerralla. Erona oli vain jääkylmältä tuntuva veri hänen käsissään.
"Kokeillaanko tätä uudestaan?" Zayn hymyili ja riuhtaisi minut seisaalleni. Tarrasin vaistomaisesti hänen ranteeseensa, yrittäen saada henkeni kulkemaan paremmin. Mutta heti kun koskin Zaynin hopealukon ja veren peittämään ranteeseen, hän päästi irti minusta ja hoiperteli taaksepäin. Peräännyin heti ovelle ja katselin kuinka Zayn kyyristyi maahan ja puristi päätään.
"Mitä sinä teit?!" Hän huusi ja näin pitkän matkan päähän kuinka hän tärisi. Mutta en osannut vastata, enhän minä ollut tehnyt mitään muuta kuin koskenut häneen..
Minusta tuntui pahalle, mutta livahdin silti pois sellistä ja vedin oven kiinni perässäni. Se päästi hassun kilahduksen ja toivoin hartaasti, että se tarkoitti lukittautumista. Sen jälkeen juoksin niin nopeasti kuin pystyin takaisin huoneidemme luo.


Niall:
Olin yleensäkin hyvin aamu-uninen ihminen, enkä siis oikein ilahtunut kun heräsin kovaan ryskytykseen joka kuului huoneemme ovelta.
"Mitä helkkaria.." Mumisin ja käänsin kylkeä nähdäkseni huoneen poikki. Harry kohotti päätään peittojen seasta ja hän näytti aivan yhtä hämmentyneeltä kuin minäkin.
"Harry! Niall! Avatkaa ovi!" Jeannan ääni huusi ja jyskytys jatkui. Ääni sai kuitenkin Harryyn eloa ja hän hyppäsi sängystä. Muutamalla askeleella hän oli jo ovella ja hän avasi lukon. Kohottauduin kyynärpäideni varaan ja katsoin kuinka Jeanna syöksähti sisään järkyttävän näköisenä. Hänen kätensä olivat tummanpunaisen ja mustan veren peitossa, samoin kuin hänen kaulansa.
"Mitä tapahtui?!" Harry kysyi kauhistuneena ja vetäisi tytön välittömästi viereensä, tutkien hänen kaulaansa.
"Minä.. menin Zaynin luo." Jeanna puuskutti ja sai minutkin pomppaamaan sängystä ylös, vaikka minulla olikin vain pelkät bokserit jalassa.
"Mitä?! Sano, että tämä on vitsi!" Harry älähti ja katsahti minuun kulmat korkealla.
"Ei, kun oikeasti! Mutta se ei ole ongelma, vaan se mitä tapahtui. Hän pääsi irti ketjuista ja sitten hän yritti kuristaa minua ja sitten minä tartuin häntä ranteesta ja hän yhtäkkiä päästi irti ja alkoi huutaa minulle!" Jeanna selitti niin nopeasti, että aamuaivoni tarvitsivat hetken aikaa, jotta sain jutusta selvää.
"Oletko kunnossa?!"
"Olen! Lakkaa nyt huolehtimasta!" Jeanna tiuskaisi ja vetäytyi Harryn käsivarsien otteesta, "Kuunnelkaa nyt. Tärkein juttu on se, mitä Zaynille tapahtui kun koskin häneen. Häneen sattui tai ainakin jokin sai hänet irroittamaan ottensa minusta."

Olimme kaikki hiljaa hetken verran ja sen aikana Zacharias ehti ilmaantua täysissä pukeissa huoneemme ovelle.
"Mitä pirua te meukkaatte täällä tähän aikaan?" Hän kysyi kohteliaasti ärtyneen näköisenä ja silmäili meitä. Jeanna kääntyi heti ympäri ja selitti saman jutun kuin meille, mutta tuplanopeudella. Ihmeen kaupalla Zacharias näytti kuitenkin tajuavan jotain.
"Meidän täytyy hakea Mirjam heti. Zayn voi rikkoa sellin oven nyt kun hän on irti, ja me tarvitsemme sinne vartjoita. Lisäksi saimme juuri uutta toivoa!" Zacharias pohti ääneen ja katsoi meitä kummallisen riemastuneena.
"En ymmärrä. Mitä noin hienoa on tapahtunut?" Harry kysyi ja risti käsivartensa.
Zacharias astui eteenpäin ja tarttui Jeannan verisiin käsiin.
"Jeannan veri pääsi kosketuksiin Zaynin veren kanssa kun ketjut olivat vaurioittaneet hänen ranteitaan. Se ilmeisesti sai aikaan ainakin jonkinlaista muutosta Zaynin tilassa." Zacharias selitti ja katsoi meitä toiveikkaan näköisenä.
"Eli... Ihmisverellä on jotain vaikutusta kun se koskee demoninvereen?" Kysyin kulmat koholla.
"Ilmeisesti. Mutta selvitämme kohta lisää. Minä etsin Mirjamin ja te puette vaatteet päälle."




Kuten lupasin! Eli kukaan ei saa tulla tappamaan mua tänä yönä!:D
Ähhh oon iha koukussa siihen Sannin 2080-luvulla biisiin! En vaa voi olla laulamatta joka kerta ku se tulee radiosta xD Mutta juuhh ens viikko on vika viikko ennen koeviikkoa (kauheesti viikkoja) ja siks voi olla vähän kinkkistä kirjottaa, mut yritän parhaani!

The Opposite part 31

Harry:
Makasin sängyssäni hereillä useita tunteja, kuunnellen Niallin vaimeaa kuorsausta. Olisin itsekkin halunnut nukkua yhtä viattomasti, mutta jälleen kerran ajattelin liikaa. Minua oli nimittäin alkanut taas kaduttaa koko idea; tänne tuleminen ja Zaynin piilottelu Gideonilta. Suunnitelmassa oli liikaa aukkoja, emmekä edenneet suuntaan tai toiseen. En uskonut, että Mirjam tietäisi yhtään enempää demoniksi muuttuneista enkeleistä kuin mekään. Eikä varmasti kuluisi aikaakaan kun Gideon löytäisi meidät.
Aloin olla jo hyvin kypsä Jeannan läsnäoloon. Minun oli vaikea keskittyä Zayniin kun halusin samaan aikaan pitää Jeannan poissa kaikesta mikä voisi aiheuttaa ongelmia. Ikävä kyllä en ollut onnistunut siinäkään..
Käänsin kylkeä patjan naristessa ja tuijotin hämärään huoneeseen. Erotin juuri ja juuri toisen sängyn ja Niallin profiilin sekä kirjahyllyn, joka oli sänkyjemme välissä. Muuta huoneessa ei oikeastaan ollutkaan, nuhjaantunutta mattoa lukuunottamatta. Ei minulla ollut kuitenkaan mitään valittamista, olimmehan ainakin saaneet katon päidemme päälle. Mutta en kuitenkaan voinut olla miettimättä missä Zayn vietti aikaansa juuri nyt..


Zayn:
Ensimmäistä kertaa muuttumiseni jälkeen oloni oli kurja. Hopeaketjujen takia koko käsivarsiani särki ja kolotti, vaikka haavat olivatkin jo aikoja sitten parantuneet.
Tämänhetkinen sellini oli tosin paljon isompi ja hienompi kuin edellinen. Tilaa oli vaikka muille jakaa, ja selliä voisi jopa juosta ympäri kyllästymättä heti kuten pikku sellissä olisi käynyt. Olisin alkanut juoksemaan, ellei käsivarsiani olisi kiinnitetty hopeaketjuilla vastakkaisiin seiniin. Jouduin seisomaan kokoajan, mikä ei varsinaisesti ollut ongelma mutta se ärsytti minua.
Huomasin kuitenkin muutaman tunnin päästä, että silmien sulkeminen ja suunnitteleminen auttoivat purkamaan turhautumista. Alkuperäinen suunnitelmani neuvoston teurastamisesta oli mennyt metsään, joten tilalle oli keksittävä jotain vähintään yhtä mukavaa.
Olin kyllä huomannut kuinka huolestuneelta ja pelokkaalta Jeanna oli näyttänyt. Hänestä olisi ehdottomasti hyötyä kun pakenisin tästä sellistä, sillä hän oli ainoa joka ei varmasti edes pystyisi estämään minua.


Jeanna:
Heräsin aamulla säpsähtäen, jo ennen auringonlaskua. Olin nukkunut huonosti moninaisista syistä. Ensinnäkin olin huolissani meistä kaikista. Emme tienneet miten kauan saisimme olla täällä ja mitä tulisi tapahtumaan. Mirjam vaikutti jotenkin luotaantyöntävältä, enkä varmasti ollut ainut joka ajatteli niin.. Ja toisekseen tajusin vihdoin miten kauan olin ollut poissa kotoa. En ollut ihan varma, mutta mielestäni tänään oli tiistai. Ja se tarkoittaisi, että koulu oli jo alkanut enkä ollut ilmaantunut kotiin sunnuntain jälkeen.
Värähdin jo ajatellessani kuinka vihaisia vanhempani olivat. He huolestuivat normaaleistakin asioista, enkä ollut ikinä ollut näin kauan poissa ilmoittamatta itsestäni. He tappaisivat minut heti kun menisin kotiin...

Puin hiljaa maahan jättämäni vaatteet päälle ja vilkaisin nopeasti toisessa sängyssä nukkuvaa Laviniaa. Tiesin ettei minun kannattaisi lähteä seikkailemaan, mutta olin silti tyytyväinen kun Lavinia nukkui edelleen, siivet lievästi säpsähdellen kun hän ilmeisesti näki unta. Lähdin huoneesta niin hiljaa kuin pystyin ja jäin seisomaan hetkeksi hyytävälle käytävälle.
Missä Zayn mahtoi olla? Olin nähnyt kuinka hänet vietiin käytävällä vasemmalle, mutta sitä enempää en tiennyt. Kuvittelin nopeasti kuinka vihaisia erityisesti Harry ja Zacharias olisivat jos he huomaisivat minun menneen yksin, joten pinkaisin nopeasti vasemmalle. Päätin tulla takaisin ennen kuin kukaan heistä heräisi!

Yleensä olin hyvin huonotuurinen, mutta kerrankin onni potkaisi. Kuljettuani käytävää hetken verran ja ohitettuani monia ovia, näin seinässä kyltin jossa luki: Vankisellit. Ilmeisesti enkelit eivät itsekkään osanneet perille ilman tienviittoja, mutta se ei haitannut minua. Käännyin kyltin osoittamalle käytävälle ja huomasin heti etteivät sellit täällä olleet samanlaisia. Käytävän kummallakin puolella oli paksun näköisiä panssariovia, noin kymmenen metrin päässä toisistaan. Missään ei näkynyt "vanhanaikaisia" kaltereita, eikä paikalla myöskään ollut ketään, ei edes vartijaa.
Kävelin ensimmäisen oven luo ja kurkistin pienestä, suorakaiteen muotoisesta lasi ikkunasta sisään. En nähnyt mitään muuta kuin pimeyttä joten oletin sellin olevan tyhjä. Kurkistelin siis jokaisesta ikkunasta sisään, kunnes vasta viidennellä kerralla onnisti.
Näin sellissä katosta roikkuvan lampun, jonka valokeilan keskellä oli tumma hahmo, sidottuna käsivarsistaan. Näkyvistä tatuoinneista tunnistin sen Zayniksi ja aloin etsiä ovesta mahdollista lukkoa. Sellaista ei kuitenkaan ollut missään, vain teippiin kirjoitettu teksti: paina kahva alas ja työnnä. Se oli minusta aika huolimaton tapa säilyttää vankeja, mutta tein kuten käskettiin. Raskas ovi avautui oudon helposti ja astuin varovaisesti sisään selliin.
Katselin nopeasti ympärilleni ja totesin ettei tätä tilaa voinut kutsua selliksi. Tilaa oli yhtä paljon kuin normaalissa kerrostalo asunnossa, ilman seiniä ja huonekaluja. Katto oli varmasti yli viiden metrin korkeudessa, tai niin ainakin epäilin vajavaisen valon määrän perusteella.

En ehtinyt ottaa askelta enempää kun Zaynin pää kohosi ja hänen luurankomaiset kasvonsa kääntyivät minuun päin. Silmien katse oli tutkimaton, eikä hän virnuillut kuten aikaisemmin.
"Hei.. Päätin tulla katsomaan oletko kunnossa" Tervehdin ja tunsin heti oloni hölmöksi. Zayn ei tietenkään ollut kunnossa ja yhtäkkinen ilmaantuminen aamulla oli melko töykeää..
"Ai.. Olen minä kunnossa. Paremmassa kuin eilen ainakin." Zayn vastasi karhealla äänellä ja katseli minua totisesti.
"Ihanko totta? Alkaako veren vaikutus lähteä?" Kysyin hieman turhankin innokkaasti ja astuin sisemmälle.
"Kai.. Tai ainakaan minun ei tee enää mieli tappaa ketään." Hän sanoi ja hymyili surullisesti. Se sai hänet näyttämään paljon enemmän vanhalta itseltään, enkä voinut olla peittelemättä riemuani.
"Sehän on mahtava uutinen! Ehkä se kaikki poistuu pikku hiljaa?"
"Ehkä... Mutta ovathan kaikki muut kunnossa? Harry, Niall, Zacharias ja Lavinia." Zayn kysyi huolestuneena ja varovaisesti vaihtoi asentoaan.
"Heillä ei ole mitään hätää. Mutta sattuvatko nuo ketjut sinuun? Ne ovat aika kireällä." Kävelin hitaasti vain muutaman metrin päähän hänestä ja silmäilin valkoisena hohtavia ketjuja.
"Vähän. Minusta kuitenkin tuntuu, että niiden voima on alkanut lakata samalla kun veri poistuu. Voiko se olla mahdollista?"
"Älä minulta kysy." Naurahdin vähän, "Mutta se kävisi järkeen. Tuskin ne polttaisivat enkeleitä samalla tavalla."
"Niin.. Olen muuten tosi pahoillani siitä, että... kuristin sinua. En voinut hallita tekojani ollenkaan." Zayn mumisi ja painoi päänsä.
"Tiedän. Ei se ollut sinun vikasi. Ja olen sitä paitsi ihan kunnossa." Lohdutin häntä ja olin iloinen, että Zayn oli melkein normaali taas.
"Se on tärkeintä." Hän nosti taas katseensa ja hymyili vähän. "Voisitko auttaa minua vähän? Oikea käteni on jo ihan tunnoton."
"Tottakai. Löysennänkö ketjua niin, että saat verryteltyä? Päästäisin sinut kyllä kokonaan irti, mutta Zacharias varmaan tappaisi minut." Naurahdin vapautuneesti ja kävelin oikean puoleiselle seinälle, siihen kohtaan mihin hopeaketju oli sidottu tiukasti.
"Se auttaisi todella." Zayn vastasi rohkaisevasti ja aloin siis avata lukuisia solmuja, pikkuhiljaa löysentäen ketjua.
"Onko nyt parempi? Saatko vaikka pyöriteltyä kättäsi?" Kysyin ja katsoin taakseni Zayniä.
"Paljon parempi! Kiitos!" Hän hymyili leveästi ja katsoi minua voitonriemuinen katse mustissa silmissään. Tajusin heti olevani helvetin tyhmä..
Zayn tarttui ketjuun ja kiskaisi niin kovaa, että koko solmu hajosi silmieni edessä. Sitten hän vapautti toisen kätensä nopealla repäisyllä, johon hän ei ollut ilmeisesti pystynyt kun ketjut olivat olleet niin tiukalla.
Seisoin jähmettyneenä huoneen reunalla kun Zayn katseli käsiään, joiden ranteista roikkui edelleen lukot ja metrin verran ketjua.
"Kylläpä polttelee.. Mutta parempi nyt." Hän sanoi ja asteli nopeasti eteeni, leveästi hymyillen.
"Mietinkin, että oletko tarpeeksi tyhmä. Ja todistit, että todellakin olet." Zayn naurahti ja katseli minua samalla kun hän hieroi mustaa verta vuotavia ranteitaan.
Olin niin shokissa, etten pystynyt tekemään mitään, saatikaan vastaamaan. Olin juuri mokannut niin pahasti, että voisin samantien heittäytyä pilven päältä alas. Olin asettanut kaikki tässä talossa vaaraan, sekä olin juuri itsekkin hengenvaarallisessa tilanteessa.
"Mutta on minulla positiivisiakin uutisia. Zacharias ei voi tappaa sinua, kun minä teen sen ensin!"




Täällä taas! Ruoskin täällä itteäni siitä kun oon ollu näi kiireine kaiken kaa. En siis oo todellakaan lopettamassa, on vaa ollu paljon menoja ja tuleva koeviikko. Eikä oo inspistäkää oikee ollu, tai ainaskaa en oo ehtinyt miettimää mitää xD mut nyt siis lupaan, et huomenna tulee toinen osa! Saatte luvan ampua mut jos ei tuu!

Pitää nyt taas kysyä koska dementia
Kuinka moni on tulossa sinne keikalle kesällä?:D + minnekkä sinne ois liput? Ite oon siis edelleen siellä kenttä kolmosella!

The Opposite part 30

Jeanna:
Läheltä katsottuna Mirjam ei näyttänyt paljoakaan ystävällisemmältä kuin kaukaa katsottuna. Nainen oli melko pitkä ja noin neljäkymppinen. Hänellä oli eurooppalaisen näköiset, tumma piirteiset kasvot. Luonnonkiharat, mustat hiukset oli tiukalla poninhännällä ja kampaus sai Mirjamin poskipäät erottumaan entistä selvemmin. Minusta hän näytti ihan huippumallilta sirojen piirteidensä ja suurien, ruskeiden silmiensä vuoksi.
Mirjam näytti kuitenkin hyvin tyytymättömältä ja hän seisoi hyvin jäykän näköisenä, pukeutuneena yksinkertaiseen, tummanpunaiseen kaapuun.

"Mukava nähdä sinua Mirjam. Vaikkakin tilanne onkin hieman kiusallinen." Zacharias tervehti ja nousi portaat Mirjamin vierelle. Zayn tuli hänen perässään, pää painuksissa. Me muut taas kävelimme hitaasti perässä ja jäimme odottamaan vastausta.
"Iltaa Zacharias. Tämä ei todellakaan ole mikä ideaalinen tapaaminen." Mirjam vastasi, puhuen melko painavalla aksentilla mutta kieliopillisesti oikein. Hän katsoi ohuet kulmat kurtussa Zayniä ja otti mielenosoituksellisesti askeleen taaksepäin.
"Aivan, tiedän. Olen kuitenkin hyvin kiitollinen, että suostuit auttamaan." Zacharias vastasi kohteliaasti ja sai Mirjamin hymyilemään koleasti.
"Niin... Seuratkaa minua." Hän sanoi, kääntyi kannoillaan ja lähti nopeasti kävelemään sisälle rakennukseen.
"Noh, ei häntä voi moittia." Niall mumisi vain niin kovaa, että me kuulimme. Harry nyökkäsi hänen sanoilleen ja minustakin tuntui, että ymmärsin yskän. Zayn oli varmasti isoin ongelma, eikä kukaan halunnut häntä lähelleen. Hän oli iso vaaratekijä eikä yksikään "keskusten" johtajista halunnut häntä vaivakseen.
Ja lisäksi minäkin olin mukana. Mirjam ei ollut kiinnittänyt minuun oikeastaan mitään huomiota, mutta epäilemättä hän paheksui myös minun läsnäoloani. Olin kuitenkin hyvin kiitollinen siitä, että pääsimme tänne suojaan Gideonilta.

Mirjamin linna oli värisävyiltään kaikkea harmaan ja ruskean väliltä. Talo tuntui muodostuvan moninaisista käytävistä ja saleista, joissa kaikissa oli vanhanaikaisia ja yksinkertaisia huonekaluja. Sisällä oli myös koleaa ja se antoi melko epäystävällisen kuvan koko paikasta.
Kävellessämme käytäviä pitkin, joukkoomme liittyi neljä hopea siipistä enkeliä, joilla kaikilla oli keihäät. He asettuivat pareittain joukkomme eteen ja taakse ja se teki selväksi, että meitä vahdittaisiin tarkasti.
Olimme kulkeneet ihan hiljaa, kohtaamatta ketään matkallamme. Kävelin Harryn ja Lavinian välissä, Niall takanamme ja Zacharias, Zayn ja Mirjam edessämme. Hiljaisuus oli hyvin painostavaa ja olin siksi niin iloinen kun Harry rikkoi sen. Olimme juuri tulleet hämärästi valaistuun käytävään, jonka kummallakin seinällä oli tarkassa rivissä kaarevan putkilon muotoisia lamppuja, jotka hohtivat kellertävinä. Lamppujen toisessa päässä oli tumma virtanappi. Ilmeisesti myös Harry kiinnitti niihin huomiota.

"Miksi teillä on banaaneja valaisimina?" Hän kysyi yhtäkkiä ja jouduin puremaan lujaa huultani, etten olisi rämähtänyt nauruun. Kuulin Niallin tyskähtävän nopeasti ennen kuin hänkin ehti peittää naurunsa.
Mirjam pysähtyi ja pysäytti meidät kaikki samalla. Hän kääntyi kannoillaan ja katsoi Harryä tiukasti kylmän ruskeilla silmillään.
"Ne eivät ole banaaneja." Hän tokaisi viileästi, mutta Harry ei vaivaantunut.
"Kas kummaa. Sitä minä vain, että ne näyttävät banaaneilta." Harry vastasi ja nyökkäsi lähimpään lamppuun päin.
"Missä mielessä lamppumme näyttävät hedelmiltä?" Mirjam kysyi ja otti askeleen Harryä kohti, ohuet kulmat korkealle kohonneina.
"Ne ovat keltaisia ja niissä on nuo mustat napit päässä. Banaanit näyttävät ihan tuolta..." Harry selitti ja osoitti nappeja.
"Miksi jokaisessa lampussa on muuten nappi? Eikö se ole vaivallista laittaa jokainen päälle yksi kerrallaan?" Harry jatkoi ja vaikutti oikeasti kiinnostuneelta, vaikka Zacharias pudistelikin päätään taustalla.
"Se on erittäin vaivallista ja sen takia se työ jää sääntöjen rikkojille. Näitä valaisimia on rakennuksessamme yli kaksisataa. Se on loistava rangaistus pienistä kömmähdyksistä." Mirjam vastasi, hymyili pienesti ja kääntyi ympäri. Harryn yllättynyt ilme taisi olla hänelle mieleen, sillä loppu matkan kuljimme nopeasti.

Minulla ei varsinaisesti ollut mitään odotuksia, mutta yllätyin iloisesti kun Mirjam antoi meille kolme huonetta käytettäväksi. Huoneet olivat syrjäisessä paikassa ja ne olivat niukasti sisustettuja, mutta oli silti mukavaa saada omaa tilaa.
"Voitte jäädä tänne. Vaikkakin hirviö viedään vankiselleihin välittömästi." Mirjam sanoi, kun olimme nopeasti ehtineet kurkata huoneisiin sisään. Seisoimme rykelmässä ja Mirjamin sanat saivat aikaan hiljaisuuden. Katsahdin Zayniä sivusilmällä, mutta hänen päänsä oli painettuna jälleen. Se oli uutta ja outoa, ottaen huomioon kaikki ne uhkailut mitä hän oli sanonut. En siitä huolimatta kutsuisi häntä hirviöksi..
"Kiitos Mirjam." Zacharias sanoi nopeasti ja kumarsi. Mukanamme olleet vartijat ottivat hopeaketjut hänen käsistään ja pian he katosivat Zayn mukanaan käytävän mutkaan.
"Näemme huomenna heti aamunkoiton aikaan. Lähetän teille syötävää pikimmiten." Mirjam sanoi ja lähti nopeasti vartijoiden perään. Jäimme seisomaan hieman vaivaantuneina, ennen kuin Zacharias käski Lavinian ja minun jakamaan huoneen.




Herranjumala oon laulanu Macho Fantasticoo koko päivän.... Mutta se ei oo oikee oleellista! Nyt alko HIIHTOloma ja saa nukkua vihdoinki! Aahhhh oon oottanu tätä joulusta asti!
Ja toinen juttu! Huomasin just että oon kirjottanu about 303 tekstiä! Jeeeee!!xD
Kolmas juttu: Kuinka moni on nähny sen mekkokuva jutun? En tiiä oonko ainut joka näkee sen sini-maastonvihreenä... :D

The Opposite part 29

Jeanna:
Oloni oli samanlainen kun silloin kun olin pienenä käynyt isossa huvipuistossa. Olin mennyt koko puiston hurjimpaan vempeleeseen, laitteeseen joka nousi yli sadan metrin korkeuteen. Muistin ikuisesti sen tunteen kun laite nousi ensin ylös, ja sitten vapaa pudotuksella alas. Juuri siltä tuntui hypätä "pilven" reunalta alas.
En pystynyt edes kiljumaan, niin kovasti minun täytyi keskittyä kiinni pitämiseen. Puristin Niallin keskivartaloa paniikinomaisesti, vaikka uskoin vakaasti ettei hän päästäisi minusta irti..
Emme ehtineet pudota muutamaa kymmentä metriä enempää kun tunsin Niallin leväyttävän siipensä auki. Vauhti hidastui välittömästi ja jäimme leijumaan ilmaan.
"Kaikki kunnossa?" Niall kysyi kovalla äänellä viereltäni, sillä tuuli vinkui huumaavasti ympärillämme. En kuitenkaan suostunut avaamaan silmiäni vaan tyydyin nyökkäämään niin isosti, että Niall varmasti ymmärtäisi. Minusta tuntui, että ääneni oli niin värisevä ettei siitä olisi saanut selvää.
Niall tiukensi otettaan ympäriltäni ja lennähti liikkeelle. Kylmä tuuli alkoi heti pistellä kasvojani, mutta onneksi vaakatasossa liikkuminen ei tuntunut yhtä pahalle kuin alaspäin meno!

En osannut sanoa tarkkaan kuinka kauan aikaa oli mennyt, mutta tunsin kuinka Niallin siipien nopea tahti alkoi muuttua rauhallisemmaksi. Tuulen humina vaimeni ja uskaltauduin jopa irroittamaan toisen käteni Niallin paidasta pystyäkseni pyyhkimään poninhännästä karanneet hiussuortuvat kasvoiltani.
"Pääsimme perille! Voit avata jo silmät." Niall huomautti ja hän laskeutui hitaasti alaspäin. Jalkani tapasivat kovan pinnan ja hapuillen pääsin tasapainoon.
Avasin varovaisesti silmäni ja heti ensimmäiseksi näin Harryn joka nappasi minut karhumaiseen halaukseen.
"Helvetti olin huolissani." Hän sanoi vaimeasti vasten korvaani. Tunsin poskieni kuumenevan enkä osannut vastata mitään mikä olisi ollut järkevän kuuloista.
"Ihan turhaan! Minä hoidin homman kunnialla kotiin, vai mitä Jeanna?" Niall tokaisi jostain näköpiirini ulkopuolelta. Harry päästi minut irti ja katsoi minua odottavasti vihreillä silmillään.
"Ai joo... Matka meni hyvin!" Sanoin enkä oikeastaan joutunut valehtelemaan. En ollut kuollut vaikka välissä oli siltä tuntunutkin.
"Oletteko jo keskustelleet tarpeeksi? Mirjam ei ole kovin kärsivällinen." Zacharias huuteli muutaman metrin päästä, missä hän seisoi Zayn vierellään.
Vasta silloin älysin katsella ympärilleni ja hämmästyin.
En ollut oikein odottanut näkeväni tällaistä enkelikeskusta. Olimme taas "pilven" päällä, kuten olimme olleet aikaisemminkin. Siihen loppuivat kuitenkin kaikki yhteneväisyydet. Uusi olinpaikkamme näytti isolta puistolta, jossa ei ollut puita, pensaita tai kukkia. Pelkkää nurmikkoa ja yksi valtava, ruskea rakennus.
Talo oli hyvin korkea ja muistutti melkein linnaa. Siinä oli teräviä torneja ja paljon erilaisia ikkunoita, joista näkyi lamppujen valoja. Yleisesti ottaen näkymä oli kylmä ja jotenkin luotaantyöntävä, toisin kuin New Yorkin puutarha ja monet rakennukset.

Käänsin hämmentyneen katseeni rakennuksesta Zachariakseen ja Zayniin. Zaynin mustien silmien katse kohtasi omieni katseen ja minulle tuli heti ahdistunut olo. Zayn näytti niin kylmälle ja synkälle mustissa vaatteissaan. Hänen silmiensä alla oli tummat varjot jotka saivat hänen kasvonsa näyttämään melkein pääkallomaiselta. Jos vain hänen silmänsä eivät olisi katselleet minua niin myrkyllisesti..
"Mennään." Harry sanoi yhtäkkiä ja ohjasi minut olkapäästä eteenpäin. Vilkaisin olkani yli ja näin Niallin ja Lavinian joka oli ilmeisesti tullut hetken meitä myöhemmin. He kummatkin näyttivät vakavilta kun lähdimme yhdessä ryhmässä kävelemään kohti valtavaa rakennusta.
Nurmikkoon oli tehty pieni poluntapainen kohta, jota pitkin pystyimme kävelemään tuhoamatta moitteettoman näköistä nurmikkoa. Linnaa lähestyessämme huomasin auringon pakenevan jo mailleen, eikä hämäryys saanut rakennusta näyttämään yhtään helpommin lähestyttävämmältä.
Kun tulimme suuren etuoven luo, näin oviaukossa seisovan pitkän naisen. Hänen takanaan loistivat kirkkaat lamput ja naisen varjo näytti jättimäiseltä edessämme. Hänen siipensä olivat täysin liikkumattomat, minkä takia olisin voinut erehtyä luulemaan häntä patsaaksi, vaikka hän seisoikin keskellä oviaukkoa.
En nähnyt naisen kasvoja varjon takia, mutta ryhdikkäästä asennosta päättelin, että hän oli hyvin tiukkapipoinen, eikä vierailumme tulisi onnistumaan kovin hyvin..



Olen erittäin pahoillani siitä ettei eilen tullut uutta osaa vaikka niin lupasin! Jäin kattomaan Hobittia enkä voinu muuta kun fangirlata koko illan....... Sori...xD mutta nyt kirjotin ja taddadadadaaaa!! Oon jotenki hyvällä tuulella tänää enkä oikee tiiä miks xD mut toivottavasti teilläkin on menny hyvin!!
Mulla alkaa syysloma perjantaina!! Wohoooo! Onks teillä jo ollu/onko nyt/ onko tulossa?:D

The Opposite part 28

Jeanna:
Totta puhuen en ollut ihan kärryillä siitä mitä tapahtui parasta aikaa. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, eikä kukaan ollut vaivautunut selittämään yhtään mitään. Juoksin siis hengästyneenä Harryn vierellä, joka oli väkisin halunnut pitää kädestäni kiinni. Olimme muutaman metrin taaempana kuin Zacharias, Niall ja Zayn mikä oli kyllä ihan hyvä juttu. Zayn oli nimittäin suoraan sanottuna kammottava ollessaan vapaalla jalalla. Ohuet ketjut hänen ranteissaan eivät näyttäneet kovin vahvoilta..

Käytävillä juokseminen oli vaikeaa. Enkeleitä tulvi joka nurkan takaa ja jouduimme jopa tönimään heitä päästäksemme läpi. Kiroukset ja epäkohteliaat huudot kaikuivat perässämme, mutta tajusin sen verran ettemme voineet pysähtyä. Zaynin ulkonäkö ja ketjut oli varmasti pantu merkille, eikä meillä siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin paeta ennen kuin joku ottaisi meidät kiinni.
Kylkeäni pisti ja hengitykseni oli niin nopeaa, että tunsin polttelua keuhkoissani. En todellakaan ollut luotu juoksemaan joten olin kiitollinen siitä, että Harryn vetävä käsi pakotti minut pitämään vauhtia yllä.
Kun tulimme sen ison portaikon yläpäähän joka johti pääaulaan huomasin kaksi asiaa. Ensinnäkin näin Lavinian seisovan aivan ison ulko-oven edessä, kasvoillaan jännittynyt ilme. Sitten huomasin Gideonin ja valkohiuksisen naisen, jotka olivat ilmeisesti juuri saapuneet aulaan. He seisoivat vieretysten aulan vasemmalla puolella, eivätkä he ilmeisesti olleet tajunneet mistä oli kyse.
Zacharias ja Niall olivat selvästi huomanneet heidät myös, mutta he eivät hidastaneet vauhtiaan. Zacharias lähti harppomaan portaita alas ja hän veti Niallin kanssa Zaynin mukaansa. En ollut ihan varma mutta olisin melkein voinut vannoa, että kuulin Zaynin tukahduttavan huudahduksen..
"Zacharias! Gideon on-" Harry huusi, huomatessaan neuvoston päälikön vasta portaiden puolessa välissä.
"Tiedän! Nyt vaan juoksette!" Zacharias huusi vastaukseksi samalla kun laskeutui viimeiset portaat.

Käänsin katseeni katsomaan Gideonia ja naista, mutta he eivät enää seisseetkään aulan reunalla. Nyt he olivat juosseet oven eteen, hätääntyneen Lavinian luo.
Kompuroin viimeiset portaat irroittamatta katsettani heistä. Gideon oli juuri vetäissyt veitsen vyöltään ja huusi jotain mistä en saanut selvää. Nainen oli taas napannut rimpuilevan Lavinian tiukkaan otteeseen.
Zacharias ja Niall eivät välittäneet Gideonista vaan he juoksivat suoraan päin neuvoston johtajaa.
Kuului kova rysäys kun Gideon lensi maahan, eikä kukaan meistä jäänyt taivastelemaan näkymää. Zacharias veti Niallin ja Zaynin Gideonin ylitse ja he tempaisivat oven auki. Minä kuitenkin hidastin vauhtia juuri oven kohdalla.
"Ala tulla Jeanna!!" Harry huusi, mutta tempaisin käteni irti hänen otteestaan. Käännyin ympäri ja säntäsin suoraan päin valkohiuksista naista ja Laviniaa. Vaikka joka paikkaan särki enkä pystynyt hengittämään kunnolla, en vain voinut jättää Laviniaa pulaan.
Lähempää katsottuna nainen oli vanhempi kuin olin luullut. Hänellä oli kapeat, ankarat kasvot ja hän näytti juuri siltä miltä pelottavat isoäidit näyttävät. Tartuin kuitenkin hänen toiseen käteensä, joka puristi Laviniaa, ja väänsin niin kovaa kuin pystyin. Nainen huudahti kivusta ja yllätyksestä. Hänen otteensa löyseni ja Lavinia pääsi irti repimään itsensä irti. Huono uutinen oli se, että naiset siivet löivät minua suoraan päin naamaa. Isku ja tuulenpuuskahdus saivat minut kaatumaan taaksepäin, enkä edes älynnyt ottaa käsillä vastaan.
Mätkähdin lattialle kovan äänen säestämänä ja viimeisetkin ilmat katosivat keuhkoistani.
Vedin rohisten henkeä ja kohotin päätäni muutaman sentin lattiasta vain nähdäkseni kuinka Gideon ontui minua kohden. Hän piteli toista jalkaansa, eikä ilmeisesti pystynyt laittamaan sille painoa. Se ei kuitenkaan ollut minulle hyödyksi, sillä olin liian sekaisin tehdäkseni mitään.
Gideon näytti hurjan vihaiselta kumartuessaan lähemmäs minua. Hänen siipensä löivät pientä mutta tiheää tahtia. En tiennyt miksi kiinnitin siihen huomiota, mutta liike oli uhkaavaa.
"Tiesin, että aiheutat ongelmia... Hoidan sinut heti omin käsin-" Gideon aloitti, mutta Lavinian tehokas potku nivusiin keskeytti hänet.
Gideon ähkäisi ja kaatui maahan. Ja tällä kertaa tajusin liikkua.
Kierähdin kyljelleni ja sitä kautta pääsin pystyyn. Lavinia tarttui minua kädestä ja pakotti minut taas liikkeelle. Juoksimme tällä kertaa ilman esteitä ovesta ulos ja törmäsimme heti Harryyn.
"Mitä tapahtui?!" Hän kysyi, mutta Lavinia tempaisi hänet paidan helmasta mukaansa. Nyt meillä ei ollut aikaa jutella, sillä Gideon ei varmasti päästäisi meitä karkuun näin helpolla.

Juoksimme uskomattoman puutarhan läpi, kohti sitä porttia josta olimme Harryn kanssa tulleetkin. Näimme jo kaukaa kuinka Zacharias, Niall ja Zayn olivat jo siellä odottamassa.
"Mihin te jäitte?! Meillä ei ole aikaa tuhlattavaksi!" Zacharias tokaisi ja levottomana katseli olkiemme yli päärakennusta. En pystynyt vastaamaan vaan kumarruin ja otin käsillä tukea polvistani. Kylkeeni pisti niin vietävästi, etten ollut tuntenut moista koskaan ennen. Tai ehkä se johtui siitä, etten koskaan ollut juossut noin pitkään ja kovaa...
"Kerromme myöhemmin! Aletaan painua!" Lavinia henkäisi ja työntyi muiden ohi avatakseen suuren portin.
"Hyvä on... Niall, ota sinä Jeanna." Harry sanoi ja ojensi kätensä ottaakseen ketjun Niallilta, joka näytti hämmästyneeltä.
"Miksi? Luulin, että sinä ottaisit hänet."
"Minä luotan sinuun sen verran. Ja haluan varmistaa, ettei Zayn pääse irti."
Niall kohautti olkiaan ja hän antoi ketjun Harryn käsiin. Hän ja Zacharias tarttuivat Zayniä hartioista ja sitten he vain hyppäsivät portin ulkopuolelle ja ilmeisesti lähtivät lentoon. En nimittäin enää pystynyt näkemään heitä.
"Käykö tämä sinulle? Että vien sinut siis." Niall kysyi ja tuli viereeni.
"Tottakai." Vastasin todenmukaisesti ja Niall nyökkäsi tyytyväisenä. Sitten hän tarttui minusta tiukasti kiinni ja hyppäsimme Lavinian kanssa kaikki kolme yhtä aikaa alas.




Nyt on menny hurjasti aikaa viimesestä!! Oon ollu oikeesti kauheen laiska (-.-)mut yritän tsempata!! Tää osa ei oikeen onnistunu inspiksen puutteen takia mut yritän parantaa sitä kans!
Btw tänää oli penkkarit ja arvatkaa kuka kulki koko päivän "muna" otsaan kirjotettuna xD
Miten teillä on menny ihan yleisesti ottaen? Onko kellää muulla penkkarikokemuksia?:D