~Troublemaker~ Part 15

2 kuukautta myöhemmin

Ruby:
"Harry!! Pystyn jo melkein juoksemaan!" Hihkuin olohuoneessa ja tepsutin eteenpäin matolla. Siteitä oli poistettu jalastani ja pystyin laittamaan sille enemmän painoa. Minun 'juoksuni' näytti kyllä enemmän nopealta ontumiselta. Mutta se oli edistystä.
"Ruby, varo ettet kaadu" Harry naureskeli sohvalta, mutta tiesin että hän toivoi minun lopettavan.
"Enhän minä semmoista" naurahdin ja istahdin hänen viereensä sohvalle.
Viimeiset kaksi kuukautta olivat olleet kaikesta kivusta huolimatta parhaimpia aikoja elämässäni. Harry oli yksinkertaisesti uskomaton ihminen. Meillä oli hauskaa, hän oli huolehtivainen ja suojeli minua. Ja muut pojat olivat tosi mukavia myös!! Gemmaan olin tutustunut pikaisesti, ennekuin hän oli muuttanut takaisin poikaystävänsä luo. Mutt hauskaa meillä oli ollut!
"Mitä tahdot tehdä tänään?" Harry kysyi ja kietaisi käsivartensa hartioideni ympärille. Huokaisin teatraalisesti.
"Minun pitää käydä varmaan koululla. Olen ollut niin pitkään poissa, että saan selittää rehtorin pyörryksiin"
"No minä tulen mukaan"
"Etkä tule"
"Miksen?"
"Näit Jessien ilmeen viimeksi. Mieti mitä kaikki ajattelisivat" huokaisin. Kukaan koulustani ei ikimaailmassa voisi uskoa että minä seurustelisin Harryn näköisen pojan kanssa..
"Varmaan kaikki vain kadehtivat minua. Seurustelenhan minä maailman kauneimman tytön kanssa" Harry vinkkasi.
Tyydyin huokaisemaan. Turha yrittää kinastella asiasta.
"No tule sitten.." Puuskahdin ja näin sivusilmästäni kuinka Harry hymyili leveästi. Ärsyttävää miten hän sai minut muuttamaan mieltäni.

Parin tunnin kuluttua olimme jo autossa ja matkalla koululleni. Minulla oli varmasti jo miljoona luvatonta poissaoloa, ja kun kumpikaan vanhemmista ei vastannut koulun viesteihin, saisin selkääni.
"Aijotko jatkaa koulua pian?" Harry kysyi kaasuttaessaan suoralla.
"Entiedä. En haluaisi, mutta ei minulla ole mitään koultustakaan" huokaisin. Miksi koko koulu oli edes olemassa!? Kumpa voisin vain olla Harryn kanssa loppuelämäni. Mutta kaikki olivat töissä. Paitsi..
"Eikö kukaan teistä ole koulussa? Tai töissä?" Kysyin kääntyen penkilläni Harryyn päin. En ollut edes tajunnut asiaa aikaisemmin. Kaikki pojat näyttivät olevan kotona kaiken aikaa..
"Kaikki taisimme lopettaa koulun kesken. Ja keskittyä musiikkiin" Harry kertoi hymyillen. En ollut tiennytkään, että he olivat musikaalisia. Joskus he olivat kyllä yhdessä jotain hoilanneet ja Niall oli soittanut kitaraa, mutta ei muuta.
"Laulatko sinä?" Kysyin innoissani. Voiko muka täydellisyydestä tehdä täydellisemmän!?
"Nojoo. Ja kirjoittelen kappaleita" Harry myönsi."
"Kunhan päästään pois täältä, sinun on pakko laulaa!!" Naurahdin ja irrotin turvavyön. Olimme tulleet koulun pihalle, joka juuri pahaksi onnekseni tulvi oppilaita. Harry kiersi auton ja tuli viereeni. Pystyin ottamaan häntä kädestä toisella kädelläni, sillä käytin enää vain yhtä tukisauvaa joten kävelin kuin Tohtori House.
"Mennään tänne. Päästään helpommin kansliaan" selitin ja ohjasin Harryn kävelemään kauemmas väentungoksesta. Vaikka yritin olla huomaamaton, Harry kiinnitti kaikkien huomion pelkällä ulkonäöllään. Ja sen jälkeen ihmiset huomasivat kenen kanssa hän kävelee..
"Se on se kadonnut tyttö"
"Ruby rinnakkaisluokalta! Tuollaisen hottiksen kanssa! Mitäköhän hän on sille maksanut!?"
"Poika parka. Joutuu roikkumaan tuollaisen ääliön kanssa"
Kuulin joka sanan. Ja ne kaikki satuttivat. Ihmiset kuiskivat ympärillämme, kovaan ääneen aivan kuin haluaisivat minun kuulevan. Olisin vain halunnut paeta tästä tilanteesta.
"Huora!" Huudahti joku poika yhtäkkiä. Ja se sai Harryn reagoimaan. Ei mennyt varmaan paria sekuntia enempää kun suurisuinen poika oli painettu seinää vasten Harryn vahvassa otteessa.
"Mitä sanoit!?" Harry karjui pojalle, joka näytti kertakaikkisen järkyttyneelle.
"Minä.." Poika aloitti, mutta Harry vain tyrkkäsi hänet kauemmas.
"Tee se uudelleen, niin takaan ettet kävele pariin kuukauteen" Harry sähähti, kääntyi hiljaisuuden vallitessa ja tuli luokseni. Olisin varmaan jäänyt siihen seisomaan, ellei Harry olisi ohjannut minut kanslian ovesta sisälle.




Tylsä ja kaikkee, mutta yritän näitä juonenkäänteitä ujuttaa mukaan! Ja seuraavan kerran kirjotan todennäkösesti vasta ens maanantaina koska nyt keskiviikosta perjantaihin mulla on (kai) venäläinen vaihto-oppilas ja sitte koko viikonlopun oon isoskoulutus leirillä :P

~Troublemaker~ Part 14

Harry:
"Oletko varma, että pääset sisälle asti?" Kysyin taas vaihteeksi, kun tulimme Rubyn kanssa kotipihaan. Ruby kääntyi heti istuimellaan minuun päin.
"En minä niin vammainen ole! Moneskohan kerta tämä on kun kysyt?" Hän irvisti, muttei näyttänyt ärtyneeltä.
"Taisi kaksikymmentä mennä juuri rikki" vitsailin, nousin autosta ja kiersin toiselle puolelle avaamaan oven Rubylle.
"Nostanko sinut alas?" Kysyin naureskellen, mutta olin kyllä tosissani. Olin koko matkan ja sairaala ajan vahtinut Rubya tarkasti. En antaisi enää minkään vahingoittaa häntä. Hän oli kestänyt jo kovat kivut, enkä halunnut hänen kokevan enää enempää.
Ruby katsoi minua silmiään pyöritellen ja hyppäsi autosta yhdellä jalalla. Hänen toinen jalkansa oli käytännössä paketoitu reidestä nilkkaan, eikä sille voinut laittaa painoa.

Lähdimme kävelemään hitaasti sisälle, Ruby kinkaten tukisauvoilla ja minä heti hänen perässään, valmiina ottamaan kiinni jos hän meinaisi kaatua.
"Ne tulivat!!!" Kuului heti Niallin huuto, kun avasin oven ja menimme sisälle. Pojat ja Gemma tulivat heti meitä vastaan ja kaikki toivottevat Rubyn tervetulleeksi kotiin ja ihmettelivät hänen siteitään.
"Tiedän! Se näyttää pahemmalle kun tosiasissa on! Ainakin tällähetkellä" Ruby selitti ja nauroi Niallille joka kaappasi hänen kyynärsauvansa ja lähti kinkkaamaan niillä matkien hänen liikkeitään. Nauroin itsekkin aika makeasti. Oli ihana nähdä, että Ruby tuntui voivan hyvin. Kaikkia vammoja lukuunottamatta.
"Minä kannan sinut huoneeseeni" Naurahdin Rubylle, joka turhaan yritti saada sauvojaan takaisin.
"Et jaksa!" Hän älähti heti epäuskoisena. Tajusin silloin, että hän sanoi sen aivan kuin kukaan ei jaksaisi. En voinut ymmärtää miksi hän sanoi niin. Ruby oli täydellinen. Kaikki naiset olivat täydellisiä juuri sellaisina kuin olivat.
"Tottakai jaksan. Tulehan tänne" kehotin ja vetäisin Rubyn vyötäröstä lähemmäs minua. Ruby näytti vaivaantuneelta, mutta kietaisi kätensä niskani ympärille. Varovasti nostin hänet syliini, pitäen kiinni tiukasti. Kaikkein viimeiseksi haluaisin nyt kompastua.
"Katso nyt! Ihan höyhenen keveä!" Hymyilin ja sain Rubyn naurahtamaan. Vein hänet varovasti huoneeseeni ja laskin sängylle.
"Kiitos" Ruby hymyili ja kellahti sängylle selälleensä. Istuin hänen viereensä ja tarkkailin hänen liikkeitään.
"Sattuuko minnekkään? Voin hakea särkylääkkeitä tai kylmäpussin" ehdotin ja Ruby kohottautui kyynerpäidensä varaan.
"Harry, minulla on kaikki hyvin. Sairaalan lääke tepsii vielä. Minä kerron jos voin huonosti" Hän valitti, mutta hymyili kuitenkin.
"Jos niin sanot. Olen vain tosi huolissani" Naurahdin ja laskeuduin selälleni hänen vierelleen.
"Kiitos taas" Ruby sanoi hiljaa. Käänsin pääni häneen päin.
"Miksi kiität?"
"En ole koskaan tavannut ketään sinun tapaistasi. Me tapasimme ihan hullulla tavalla, mutta olen vain niin kiitollinen siitä, että huolehdit ja oikeasti välität. Se merkitsee paljon" Ruby sanoi ja kääntyi katsomaan minuun. Hänen silmänsä kiiltelivät, enkä voinut tehdä muuta kuin vetää hänet kainalooni.
"Tottakai minä välitän! En edes voi tajuta miten tapasin täydellisyyden tällätavoin. Ja olen tosi pahoillani tästä kaikesta, en olisi halunnut ikinä satuttaa sinua. Minä rakastan sinua koko sydämestäni, enkä halua että ikinä ajattelet toisin" kuiskasin hänen korvaansa. Ruby kääntyi kyljelleen ja hymyili minulle vain senttien päässä.
"Juuri tuon takia rakastan sinua niin paljon" hän naurahti ja kumartui suutelemaan minua hellästi. Vastasin suudelmaan leveä hymy huulillani. Mutta tottakai täydellisen hetken keskeytti oven paukahdus.
"Oijoijoi!!! Taidettiin keskeyttää jotain!!" Turbaani päinen Zayn ja pyjamassa riehuva Louis kiljuivat yhteen ääneen. Yhteiselämä tulisi ilmeisesti olemaan aikamoista sirkusta.

~Troublemaker~ Part 13

Ruby:
Harry juuri suuteli minua!! Olisin niin halunnut reagoida ja avata silmäni, muuten pystynyt! Olin varmaan puoliksi tajuton, mutta kuulin mitä ympärilläni tapahtui.
"Mark, laita tytölle tupla annos kipulääkkeitä. Polvilumpio täytyy laittaa paikalleen heti sairaalassa. Pojalle normi annos ja paksu side" joku käski. En tuntenut piikin pistosta, mutta pian kipu alkoi hälvetä. Se ei kadonnut, mutta helpottui. Paareja lähdettiin työntämään ja hetken kuluttua minut nostettiin ambulanssiin ja ovi paiskattiin kiinni.
"Ruby. Purista kättäni jos kuulet ja ymmärrät mitä sanon" mies ääni käski ja tarttui oikeaa käteeni. Hennosti liikautin sormiani.
"Hyvä. Me viemme sinut nyt sairaalaan jossa sinut hoidetaan varmasti kuntoon" mies rauhoitteli. Auto lähti hätävalot päällä liikkeelle.

Niall:
Zayn ja Ruby vietiin ambulansseilla sairaalaan ja me jäimme vielä odottamaan poliisia.
"Aikamoinen juttu.. Toivottavasti he kummatkin ovat kunnossa"  Louis totesi kun seisoskelimme vieläkin tajuttoman Danin luona. Minä, hän ja Liam olimme aikalailla pihalla tästä. Harry oli hiljaa ja tuiotti kädet puuskassa Dania..
"Kunhan päästään tästä niin mennään sinne heti. Haetaan Gemma mukaan" Harry sanoi ja hieroi kasvojaan. Aika stressaava päivä meille kaikille.

Eipä siinä todellakaan mennyt kauaa. Kaksi poliisia tuli, haastatteli meitä ja vei Danin mukaansa.
Menimme autoon ja ajoimme ensin kotiin. Harry soitti Gemmalle ja kertoi mitä oli tapahtunut. Gemma oli ihan järkyttynyt kun hän tunki autoon meidän seuraksemme.
"Ihan järkyttävää!! Eikai tämä ole minun vikani!? Jos en olisi jäänyt Danille kiinni, Harry ei olisi siepannut Rubya, eikä nyt hän ja Zayn olisi hengenvaarassa!!" Gemma höpötti heti ja näytti tosi huolestuneelta. Kukaan meistä ei ajatellut noin. Ainut syyllinen oli Dan, siitä ei päässyt mihinkään. Me emme kuitenkaan vieläkään tienneet mitä oli tapahtunut sillä välin kun olimme olleet poissa.

Harry:
Heti sairaalaan pääsymme jälkeen ryntäsimme info tiskille. Nainen kertoi Rubyn olevan leikkauksessa ja Zaynin toipuvan tikkauksesta. Pyysimme myös huoneiden numerot ja lähdimme etsimään Zaynia.

"Turbaani!" Niall huudahti heti kun astuimme Zaynin huoneeseen. Hänellä olikin valkoinen side päänsä ympärillä. Joitakin mustia hiusia sojotti sieltä täältä.
"Nyt on vähän vaikea laittaa hiuksia" Zayn sanoi ja oli huojentavaa nähdä hänen naurahtavan.
"Mitä sinulle tehtiin?" Liam kysyi ja istui tuolille Zaynin sängyn viereen.
"No se haava oli aika syvä, joten se tikattiin ja minulle annetaan lisäverta" hän selitti ja osoitti veri pussia joka roikkui telineessä hänen oikealla puolellaan.
"Mutta ei mitään vakavempaa?"
"Ei. Huonoin puoli tässä on kieltämättä nämä vaatteet" Zayn irvisti. Kieltämättä hänen vaalean sininen sairaala paitansa näytti hirveälle.
Leiriydyimme Zaynin sängyn ympärille ja tapoimme aikaa. Odotimme kaikki, että saisimme lisää tietoa Rubyn tilasta. Olin aika hermostunut, enkä oikein pystynyt keskittymään mihinkään.
"Käyn katsomassa onko leikkaus ohi" sanoin lopulta, tunnin odottelun jälkeen. Rubyn huone oli kerroksen ylempänä kuin Zaynin, joten harpoin lyhyet portaat yläkertaan.
Kauempaa näin jo, että huoneessa oli valot. Olin hermostunut näkemään mitä vammoja hän oli saanut.
Koputin kolmesti ja työnsin sen jälkeen oven auki. Valtaisa helpotuksen aalto pyyhkäisi ylitseni. Ruby istui sängyssään tuettuna ja käänsi katseensa minuun. Ja hymyili.
"Hei" hän tervehti ja heilautti kättään.
"Hei.." Huokaisin ja menin hänen luokseen. Rubyn toinen jalka oli selvästi toista leveämpi, ilmeisesti paksujen siteiden ja tukien takia ja hänellä oli laastareita käsivarsissaan.
"Miten voit?" Kysyin ja istuin tuolille hänen viereensä.
"Hyvin. Väsyttää ja olo on vähän tokkurainen, mutta muuten olen elämäni kunnossa" Ruby hymähti ja sai minutkin hymyilemään. Onneksi hän sentään vitsaili.
"Milloin pääset pois?"
"Normaalisti varmaan kahden viikon kuluttua, mutta valitin niin kovasti ja lupasin käyttäytyä ihmisiksi, niin parin päivän kuluttua" hän vastasi naurahtaen käheästi.
"Minä voinkin tulla nukkumaan tänne kanssasi. Mahtuisin tuohon jalkopäähän täydellisesti" hymyilin ja Ruby tarttui kädestäni.
"Etkö voisi oikeasti jäädä?" Hän kysyi koiranpentu ilme kasvoillaan. Tuo ilme saisi minut muuttamaan mieleno koska vain..
"Vaikka väkisin! Raahaan tänne patjan ja nukun tässä lattialla!" Hymyilin. Olin iloinen siitä, että kommenttini sai Rubyn nauramaan. Koska se sai minut onnelliseksi.
"Hyvä! Mutta jos kierin unissani, voin tipahtaa päällesi!" Hän irvisti.
"Mikäs siinä! Minulle kelpaa mikä vain" vinkkasin. Tiesin, että Ruby punastuisi ja olin oikeassa.

"Harry" Ruby sanoi hetken kuluttua. Kohotin kulmakarvojani kysyvästi ja kumarruin hieman lähemmäs häntä.
"Minä rakastan sinua" hän sanoi katsoessaan minua suoraan silmiin. Tämä tuntui käytännössä lottovoitolle. Olisin alkanut tuulettaa ja juosta ympäri sairaalaa jos olisin kehdannut.
"Minäpä rakastan sinua enemmän" naurahdin ja hellästi vedin Rubyn lähemmäs minua.
Suudelma oli täydellinen. Kummatkin tarkoitimme sitä mitä sanoimme ja sen huomasi. Ruby kietoi käsivartensa niskani ympärille ja painautui lähemmäs minua. Pidin hänestä kiinni varmuuden vuoksi. Jos hän tippuisi sängystään suudelman takia ja murtaisi kätensä, sitoisin hänet sänkyyn kiinni!! Ei tietenkään sillä tavalla ajateltuna. Huomasin, että ajattelin kaikkea ihan sekavaa koko ajan..
Irroittauduimme toisistamme, mutta Ruby painoi päänsä rintaani vasten.
"Ensimmäinen kerta" totesin hymyillen.
"Toinen. Olin hereillä ensimmäisellä kerralla" Ruby korjasi ja minun oli pakko nauraa. Onneksi kaikki oli kääntynyt parhain päin. Dan joutuisi vankilaan, eikä meillä olisi enää ongelmia.

~Troublemaker~ Part 12

Harry:
En empinyt sekuntiakaan kun Ruby kaatui kivuliaan näköisesti maahan. Syöksähdin hänen luokseen ja tunnustelin heti pulssia. Se oli aika hidas ja epätasainen. Komensin itseäni ajattelemaan järkevästi. Otin kännykkäni farkkujeni taskusta ja soitin Niallille.
"No?" Niall vastasi heti.
"Tulkaa äkkiä tänne. Me löydettiin Ruby ja hän on tosi pahasti loukkaantunut! Ja Zayn sai ison haavan päähänsä! Me ollaan jossain hallissa. Etsikää lyhyet rautaportaat, niin me ollaan sen käytävän päässä" sopotin pikavauhdilla ja sammutin puhelun ennenkuin Niall ehti vastata.
Käänsin Rubyn selälleen ja varmistin, että hän saa henkeä. Sitten juoksin Zaynin luo.
"Zayn? Kuuletko?" Kysyin hiljaa ja ravistin häntä varovasti olkapäistä. Zaynin koko takaraivo oli veressä. Haava oli iso ja se pitäisi saada tukittua pian. Zayn oli tajuton myös, joten otin takkini pois ja sidoin sen turbaanin tapaiseksi suojaksi hänen päänsä ympärille.

Kesti hetken kun yritin raahata Zaynin maata pitkin Rubyn luo. Ei Zayn painava ollut, en vain uskaltanut liikkua nopeammin. Tiesin, että päävammoihin ei pitäisi suhtautua kevyesti.
"Harry?" Kuului yhtäkkiä taakani käytävästä ja Niall,Louis ja Liam pölähtivät luoksemme.
"Mitä on tapahtunut?!" Liam kysyi heti, silmät suurina.
"Niall mene sitomaan Dan jollain vyöllä tai jollain. Ja Liam ja Louis soittakaa hätänumeroon ja yrittäkää herättää Zayn. Rubya ammuttiin ja hänen polvelleen on käynyt jotain pahaa.." Kerroin ja jätin Zaynin poikien huomaan. Menin itse takaisin Rubyn luo.
"Ruby..? Oletko hereillä?" Kysyin ja kyykistyin hänen viereensä. Odottamattani hänen luomensa tärisivät hetken ennenkuin silmät aukesivat. Hänen katseensa ei ollut terve. Katse kertoi kivusta ja kärsimyksestä.
"Harry" hän kuiskasi sekavasti.
"Olen tässä. Kohta saadaan apua" lohdutin heti ja otin häntä kädestä. Tunsin kuitenkin heti kuinka hänen koko kätensä tärisi hervottomasti.
"Minua nukuttaa.." Ruby mumisi ja hänen silmäluomensa lupsuivat. Hän ei saisi nukahtaa!!
"Älä nukahda! Pysy kanssani! Puhu minulle" käskin heti ja kumarruin lähemmäs häntä.
"En pysty" hän vastasi epäselvästi ja kyyneleet vyöryivät hänen silmistään.
"Älä tee tätä minulle! Minä tarvitsen sinua" kuiskasin paniikissa. Ihmeekseni Ruby hymyili!!
"Mitä naurattaa!?" Kysyin heti, osittain saadakseni hänet puhumaan ja pysymään hereillä.
"Olet suloinen kun huolehdit" Ruby vastasi hymynkare huulillaan.
"Kaikkea sinäkin ajattelet!" Tuhahdin, mutta pieni hymynkare huulillani myöskin.
"Tottakai.." Ruby kuiskasi ja antoi silmiensä sulkeutua. Hän ei saisi luovuttaa nyt!
"Ruby! Avaa silmät, minä pyydän!" Anelin paniikissa. Ruby ei kuitenkaan reagoinut mitenkään.
"Harry! Ambulanssi on täällä!" Louis huusi ja heti joku kiskaisi minut sivuun Rubyn luota. Kolme ambulanssimiestä alkoi heti hääriä Rubyn ympärillä ja laittaa laitteita häneen. Minä vain tuiotin siinä. Niin nopeasti saatoin menettää hänet...
"Laittakaa paareille!! Lähdetään teholle" joku miehistä sanoi ja he nostivat Rubyn paareille kuin nuken. Nyt saattoi olla viimeinen mahdollisuus.
"Odottakaa!" Huudahdin, nousin seisomaan ja tungin paarien äärelle. Ruby näytti rauhalliselle, mutta hänellä oli varmasti kamalat kivut. Nyt se oli ehkä myöhäistä, mutten halunnut jättää sitä tekemättä. Siksi suutelin Rubya hellästi. Toivoin todella, ettei se olisi ensimmäinen ja viimeinen kerta.



Lyhyt, mutta saatan jatkaa myöhemmin :)

~Troublemaker~ Part 11

Harry:
"Oletko AIVAN varmasti kunnossa?" Kysyin varmaan kymmenennen kerran. Gemma kääntyi ympäri ja näytti kärsimättömälle.
"Olen!! Hän ei tehnyt minulle mitään!! Menkää jo!" Hän hoputti ja osoitti autoa.
"Pysy sisällä!! Äläkä avaa ovea ennenkuin me tulemme!" Huusin vielä ja patistin pojat takaisin autoon.
"Kunhan päästään perillä, hajaannutaan. Ruby pitää löytää mahdollisimman nopeasti. Niall, Liam ja Lou menkää te siitä isosta pääovesta. Minä ja Zayn menemme jostain sivuovesta." Selitin ja kaahasin samalla vauhdilla takaisin tehtaalle. Kaikki nyökkäilivät ja miettivät jo strategioita. Minua hermostutti aikalailla. Aikaa oli mennyt melkein puoli tuntia, emmekä ensinnäkään tienneet missä Ruby olisi tai mitä siellä oli tapahtunut. Hakkaisin Danin henkihieveriin jos Rubylta olisi yksikään hius taittunut.

"Nonii! Menkää te edestä!" Käskin heti kun kaarsin tehtaan sorapihalle. Hyppäsimme kaikki ulos autosta ja erosimme. Juoksimme Zaynin kanssa tehtaan toiselle reunalle ja löysimme erittäin ruostuneen sivuoven. Aika helposti murtauduimme sisään, ja tulimme hämärään pikkuhuoneeseen.
"Käy sinä katsomasta tuolta ja minä katson tämän" sanoin hiljaa ja osoitin toista huoneen ovista Zaynille. Hän nyökkäsi ja menin itse toiselle ovelle.
Seuraavassa huoneessa ei ollut mitään ihmeellistä. Muutama toimisto pöytä ja pölyttynyt hyllykkö.
"Harry!" Zayn huudahti yhtäkkiä. Käännyin ympäri heti ja juoksin hänen luokseen. Zaynin ovi oli johtanut suureen halliin. Zayn itse seisoi vähän matkan päässä, ilmeisesti portaiden yläpäässä.
"Täällä on verta" hän sanoi vakavana ja osoitti alas portaista. Pinkaisin hänen luokseen ja tunsin kuinka pulssini nousi, eikä se johtunut juoksemisesta.

Portaat olivat lyhyet ja raudasta valmistetut. Ja niiden alapäässä oli verta. Pieniä läikkiä, ja muutamia raahaus jälkiä. Ja ne olivat vielä märkiä.
"Tännepäin" tokaisin ja osoitin alas. Juoksimme portaat alas ja jatkoimme käytävää eteenpäin. Edessäpäin näkyi valoa. Ja kuulin Danin äänen.


Ruby:
Dan oli raahannut minut käytävän päässä olevaan huoneeseen ja istuttanut tuoliin kovakouraisesti. Ampumahaava ja polvi saivat kivun sietokykyni ylittymään rajusti, ja olin täysin shokissa. En kuullut mitä Daniel puhui, näkökenttäni oli hämärä ja kaikki raajani tärisivät hervottomasti. Nyt olisi vain helpompaa kuolla. Pääsisin kivusta pois...
Kesken vaivalloisen ajatteluni, kuulin jonkun yhtäkkiä huutavan nimeäni. Kohotin päätäni ja siristin varovasti silmiäni. Harry ja Zayn seisoivat oviaukolla ja kummankin katseet olivat lukittuneet minuun. He tulivat sittenkin hakemaan minua! Mutta oli suuri ongelma.
"Ajattelitteko ottaa hänet noin vain takaisin?" Daniel kysyi naurahtaen heiltä.
"Kyllä me vähän mietittiin! Uskallakkin koskea Rubyyn enää sormellasikaan!" Harry murahti matalasti ja astui sisemmäs huoneeseen.
"Olen aina rikkonut rajoja" Daniel vastasi ja täysin varoittamatta syöksähti luokseni ja löi minua vammautuneelle polvelleni. Kirkaisin välittömästi sokaisevasti kivusta ja koko ruumiini vääntelehti hallitsemattomasti shokissa. Kipua ei voinut sanoin kuvailla. En tiennyt mikä vika polvessa oli, mutta murtumakaan ei voinut aiheuttaa tällaista kipua. Tuolini kaatui rajun reaktioni voimasta selälleen ja löin kaiken muun lisäksi pääni betoniin. Silmäni täyttyivät tähdistä kun yritin säilyttää tajuntani.
"Tapan sinut" Harry karjaisi ja kuulin mäiskähdyksiä. Menin heti paniikkiin heidän puolestaan. Danielilla oli ase!
En voinut jäädä paikalleni, vaikka olisin voinut kiljua ääneen kivusta kun liikautinkin polveani. Oli pakko tehdä jotain. Varovasti nosti ylävartaloni ilmaan ja riisuin hupparini. Sidoin sen jyskyttävän polveni ympärille. Parempi sekin kun ei mitään..
Hitaasti nostin kummatkin jalkani maahan, varoen liikuttamasti niitä. Varovaisuudesta huolimatta kyyneleet vierivät jo ennestäänkin tuhriintuneita poskiani pitkin.
Istualtaan näin tappelun. Harry ja Daniel olivat ajautuneet kauemmas, mutta Zayn hoiperteli itsekseen pidellen päätään. Hänelle oli sattunut jotain todella vakavaa..
Hammasta purren kipusin seisaalleni, mutta seisoin yhdellä jalalla. Loukkaantunut jalka ei sietänyt painoa lainkaan, joten jouduin kinkkaamaan.

Tiesin mitä minun pitäisi tehdä, mutta tarvitsin siihen jotain kättä pidenpää. Maasta poimimani lauta saisi nyt kelvata..
Lähdin hitaasti ja vaivalloisesti lähestymään Danielia, joka olin juuri selin minuun. Hän ja Harry hakkasivat toisiaan vuorotellen ja molemmat olivat jo loukkaantuneita. Etsin katseellani vielä Zaynin joka nyt vain makasi maassa kauempana. Veri lätäkkö hänen ympärillään kasvoi hälyttävää vauhtia..
"Nonii nyt saa riittää! Te kakarat olette häirinneet minua aika pahasti ja lopetan sen nyt!" Dan karjaisi ja veti aseen takkinsa taskusta. Piippu osoitti nyt paikalleen jähmettynyttä Harrya.
Olin muutaman metrin päässä enää.. Sitten heilautin lankun taakse ja iskin sen kaksinkäsin Danielin ohimoon. Isku oli kova ja osuin oikeaan paikkaan. Dan kaatui maahan tajuttomana. Mutta niin tein minäkin. Tasapainoni järkkyi, enkä saanut tukea mistään. Kaaduin rähmälleni maahan ja kipu lopultakin vei minut tajuttomuuden puolelle..


Tää oli pidempi, mutta sitte kännykkä lagas ja poisti puolet! No tässä on sitte actionia!

~Troublemaker~ Part 10

Ruby:
Yhtäkkiä hän Daniel löi minua kasvoille. Pääni repsahti sivulle välittömästi ja kipu alkoi säteillä kaikkialle. Veri maistui vahvasti suussani, mutta kaikesta huolimatta kohotin pääni takaisin ylös ja katsoin Danielia silmiin.
"Mikä sinua vaivaa!? Tapoit siskosi!" Sähähdin veri noron valuessa leukaani pitkin. Olin niin raivoissani, etten edes tuntenut kipua enää. Miten pelkän rahan takia ihminen tekisi jotain tällaista??
"Ei minua vaivaa mikään. Minä vain haluan sen mikä minulle kuuluu" Daniel vastasi ja näytti hyvinkin tyytyväiseltä itseensä. Perintö ei sitä paitsi kuulunut hänelle jos se annettiin minulle! Hän oli itsekeskeinen paska, joka vähät välitti mistään!
"Irrota nämä siteet" tokaisin ja heilautin sidottuja käsiäni.
"Tahdotko nyrkkeillä viimeiset hetket elämästäsi?" Setä kysyi, mutta hymyillen avasi solmut. Hän ei näköjään pitänyt minua minkäänlaisena uhkana...
"Vain jos sinä olet nyrkkeilysäkkinä" kivahdin ja salaman nopeasti käännyin ympäri ja iskin polveni Danielin haarojen väliin. Välittömästi kun miehen pää painui alemmas kivusta, löin kaksin käsin häntä takaraivoon. Yllätyshyökkäykseni toimi, ja Daniel kaatui maahan, kivusta karjuen. Mutta en aikonut jäädä odottelemaan. Pinkaisin juoksuun ja tajusin heti kauhukseni, etten tiennyt missä olin. Tehdas oli iso, ja Dan oli vienyt minut jonnekkin muualle. Olin koulun liikuntasalin kokoisessa huoneessa, joka oli tyhjä, lukuunottamatta lukuisia ikkunoita nojaamassa seinää vasten. Luulin ensin että olin umpikujassa, mutta sitten näin oven toisella laidalla. En ollu kovin urheilullinen, joten se ja paniikki saivat minut hengästymään aikaisin. Tempaisin kuitenkin oven auki ja tulin pilkko pimeään käytävään. En tiennyt yhtään mitä edessä olisi, mutta kuulin jostain kaikuvan kiroilua. Dan alkoi virota, enkä aikonut jäädä uudestaan kiinni.
Kävelin hitaasti seinää pitkin, tunnustellen tietäni eteenpäin. Pidättelin hengitystäni, yrittäen estää äänekästä huohottamistani. Se saattoi kuulua pitkälle..

Olin käytävän varrella ohittanut monta rautaovea, mutta halusin päästä käytävän päähän. Jos siellä olisi ovi, pääsisin ehkä kauemmas Danista. Pyrkisin ulos, jonka jälkeen soittasin Harrylle. Täällä en uskaltanut puhua. Piiloni paljastuisi välittömästi..
Kuten oli hieman arvellutkin, käytävän päässä oli paksun tuntuinen ovi. Työntämällä se ei aiennut, vaan jouduin etsimään ison vääntökahvan oven ylänurkasta, jota vääntämällä suuri rautaovi aukeni.
Tälläkertaa tulin taas suurimpaan halliin. Sen toisessa päässä oli portaat alaspäin, joten päätin kävellä sinne. Olin ehtinyt vain puoleen väliin kun kuulin naurahduksen takaani.
"Luulitko, että antaisin sinun karata noin helposti? Kieltämättä nopea olit, mutta turha enää yrittää" Daniel hymyili hieman hengästyneenä. Katsoin häneen vain hetken, ennen kuin pinkaisin juoksuun. En antautuisi nyt kun minulla oli mahdollisuus selvitä. Kuulin askelia perässäni, mutta vain kiihdytin vauhtia. Olin metrin päässä portaiden alusta, kun kuulin pienen, metallisen napsahduksen, jonka jälkeen ase laukaistiin. Kipu iski heti oikeaan pohkeeseeni ja kaaduin päistikkaa eteenpäin. Tipuin portaat alas kivuliaasti, yrittäen suojata päätäni käsilläni. Portaat olivat lyhyet, mutta jäin silti makaamaan niiden alapäähän. Jalkani oli kuin tulessa, samoin kuin käteni ja keskivartaloni. Verta vuoti monista haavoista jotka metalliportaat olivat tehneet. Kipu oli kamala, mutta silti vääntäydyin kontilleni. Seinää vasten pääsin seisomaan, mutta heti ensimmäisen askeleen jälkeen tajusin, että se oli paha virhe. Valmiiksi vahingoittunut jalkani muljahti äkkiarvaamatta ja kaaduin välittömästi betoni lattialle. En enää pystynyt ajattelemaan. Polveni loukaantui niin pahasti etten voinut liikkua milliäkään tai kipu veisi minulta hengen. Makasin vain massa. Käteni tärisivät ja kyyneleet valuivat kasvojani pitkin. En voisi paeta enää. Kuolisin tänne.




Joo, elikkä tämmöstä actionia tähän mennessä! Toi polvi juttu oli pakko lisätä, koska kirjotan täsmälleen mitä ite tunsin kun loukkasin omani xD joudun muuten nyt pitää ortoosi tukee 6 viikkoo siinä koska nyt tajuttiin, että ku kaaduin nii polvilumpio oli lähteny paikaltaa ja menny sitte ite takas. Eli ton ortoosin pitäis pitää se polvi paikallaa et kaikki parantuis kunnolla. Aika perseestä kylläkin, ku mitään ei voi tehä!! Nyt tuli ihme stoori tähän loppuun :D

~Troublemaker~ Part 9

Ruby:
Täytyi myöntää, että hermostuksissani missasin koko illan. Harry kertoi muillekkin pojille ja kaikki olivat samaa mieltä. He eivät halunneet antaa minua, mutta Gemma oli saatava turvaan. He miettivät eri suunnitelmia, sillä välin kun minä vain istuin. En keksinyt mitään, millä asiaa voisi helpottaa. Minun oli mentävä.

"Pitää mennä! Älä huoli Ruby, kyllä kaikki menee hyvin" Liam huusi ja alensi sitten ääntään puhuessaan minulle. Nyökkäsin vain vakavana. Oli aamu ja meidän piti lähteä. Olin hermostunut ja aika peloissani. Pojat olivat luvanneet,että hakisivat minut takaisin. Menisin Gemman tilalle, pojat veisivät hänet pois ja sitten tulisivat takaisin ja ottaisivat minut takaisin vaikka väkisin.

"Perillä ollaan. Pysy ihan rauhassa. Me ei tiedetä mitä Dan aikoo, mutta me otetamme sinut takaisin vaikka väkivaltaisesti!" Niall rohkaisi, mutta näytti itsekkin vähän huolestuneelta. Nyökkäsin ja hymyilin niin hyvin kuin kykenin. Minun pitäisi nyt pysyä rohkeana. Halusin, että kaikki menisi juuri niinkuin olimme suunnitelleet.
Harry ei ollut puhunut koko aamuna. Hän oli vain pitänyt minua kädestä tiukasti. Hän oli selvästi huolissaan. Varmaankin minusta ja siskostaan.
Kohtauspaikkana oli siis vanha tehdas. Siellä ei ikinä oikein ollut minkäänlaista toimintaa, joten en yhtään ihmetellyt paikan valintaa. Menimme yhtenä joukkona sisään vanhasta etuovesta. Se oli murrettu jo aikaisemmin, minkä näki rikkinäisestä lukosta. Tulimme tehdas halliin, joka oli todella likainen. Lattialla oli paksu pölykerros, jonka seassa oli kaikenlaista roskaa. Ilmassa leijui pölyhiukkasia, jotka alkoivat heti aivastuttamaan.
Vilkuilimme kaikki ympärillemme, etsien Dania ja Gemmaa. Kauaa siinä ei mennytkään.
"Minähän tiesin, että sinuun voi luottaa Styles!" Miehen ääni sanoi yhtäkkiä vasemmalta. Käännyimme sinne päin ja näimme kuinka kasvonsa peittänyt Dan tuli pimeydestä taluttaen sidottua Gemmaa. Gemma näytti terveeltä, mutta aika järkyttyneeltä.
"No tehdään vaihto" Harry totesi kylmästi. Olimme sopineet, ettei hän näyttäisi mitään tunteita minuun. Silloin Dan ei voisi jatkaa kiristystä.
"Tottakai! Minulla oli ilo tutustua siskoosi. Mutta Rubya olenkin odottanut jo pitkään" Dan naurahti. Minua häiritsi etten nähnyt hänen kasvojaan. Ääni oli kummallisen tuttu..
Näppärästi Dan avasi Gemman siteet. Harry työnsi minua varovasti eteenpäin ja minä ja Gemma vaihdoimme paikkoja. Seisoin Danin edessä ja yritin nähdä hänen kasvonsa. Näin vain silmät, jotka katsoivat minua.
"Nonii kaikki hyvin! Te voittekin jo lähteä!" Dan ilmoitti ja huiskutti pojille. Harry nappasi Gemman kainaloonsa, katsoi minua nopeasti silmiin ja kääntyi. Pojat ja Gemma lähtivät hallista ja jäin kaksin pääpahiksen kanssa.
"Vihdoinkin! Sinä et tiedä mitä on tekeillä, mutta minäpä selvennän! Heti tämän jälkeen" Dan ilmoitti ja yhdellä liikkeellä pyöräytti minut ympäri ja kietaisi vahvaa narua ranteideni ympärille. En vastustellut vaikka olisin voinut. Pojat hakisivat minut pian. Mutta halusin kyllä kuulla mistä tässä koko roskassa oli ollut kyse.
Sidottuaan käteni tiukasti, Dan istutti minut tuolille. Sitten hän riisui kasvojaan peittävän hupun. Melkein kiljuin ääneen. En olisi ikinä uskonut tätä..
"Daniel-setä!?" Vinkaisin ja näin lapsuudestani asti tutun sedän. Hän oli äitini veli, oikeastaan eno, ja tosi mukava! Tai ainakin oli ollut.
"Sinähän muistat minut!" Daniel naurahti.
"Miksi!? Tämä koko homma on sinun vikasi!!" Minä sopersin. Minulla ei ollut mitään ideaa, miksi hän oli tehnyt tämän!?
"Haluatko kuulla koko tarinan!? Syy olet sinä! Et varmaan tiennyt, mutta isäni, eli sinun isoisäsi, teki testamentin ennen kuolemaansa. Ja jätti koko mittavan omaisuutensa sinun säälittäviin käsiisi! Minun olisi kuulunut saada se! Olit vain säälittävä pikkulapsi, mutta silti olit tärkeämpi sen vanhan hölmön silmissä kuin minä! Siksi olet täällä. Jotta minä saisin rahat jotka minulle kuuluvat." Daniel kertoi, vihan sävyttäen hänen ääntään. Olin aika shokissa. En ollut ikinä kuullut testamentista. Ukki oli kuollut kolme vuotta sitten, jolloin Daniel oli häipynyt elämästämme. Luulin että hän oli muuttanut, mutta ilmeisesti hän vain janosi rahaa..
"Eikö muka ukki antanut mitään äidille?" Kysyin hiljaa. Dan naurahti ja nyökkäsi.
"Tiesin että kysyisit! Ei hän jättänyt hänellekkään! Minä ensin luulin että hän sai osan, mutta juttu selvisi kun tapoin hänet. No mutta ainakin asia selvisi!" Daniel kertoi hymyillen. Kuinka paljon pahemmaksi tämä voi mennä. Daniel tapoi siskonsa ja minun äitini noin vain, rahan takia!! Olin vihainen ja järkyttynyt samaan aikaan!
"Taitaa ärsyttää vai mitä? No mutta minäpä tapan sinut samalla tavalla niin saan rahat viimeisenä sukulaisena." Daniel totesi. Halusin pois täältä. Nyt.

~Troublemaker~ Part 8

Ruby:
Heräsin aika myöhään ja raahauduin suihkuun. Oli tosi mukavaa, että sain käyttää omia shampoitani ja pukea sen jälkeen oman, tutun One Piece asuni päälle.

Koko päivä menikin siihen kun yritimme keksiä tekemistä. Pelleilimme vain olohuoneessa ja pojat saivat minut unohtamaan kaiken. Pelasimme pullon pyöritystä, piilosta ja kokkasimme yhdessä. Tuntui kuin olisin kymmenen vuotias taas. Kaikille tuntui olevan hauskaa, kunnes kysyin huomisesta. Harry ja Zayn vaikenivat ja katsahtivat toisiinsa.
"Mikä on vialla?" Kysyin kurtistaen kulmakarvojani. Zayn nyökkäsi melkein huomaamattomasti Harrylle joka nousi ja tuli luokseni.
"Puhutaan tuolla" Hän sanoi ja ohjasi minut olkapäästä pitäen hänen makuuhuoneeseensa. Asia taisi olla jotenkin vakava kun sitä ei muiden kuullen voinut sanoa..

Istuin sängylle ja taputin paikkaa vieressäni. Harry istui ja näytti kummallisen vakavalta.
"Mikä on?" Kysyin.
"Minä.. Tai siis sinähän et tiedä miksi ylipäätänsä olet täällä"
"Niiin..?"
"Minä nyt selitän kaiken. Olen jo valmiiksi pahoillani.. Mutta kaikki alkoi siitä kun sain puhelin soiton. Tuntematon mies kertoi, että oli siepannut siskoni Gemman ja vapauttaisi hänet jos tekisin kuten hän sanoisi. Ja hän käski siepata sinut. Minulla ei ollut mitään aavistusta kuka olit, mutta halusin siskoni takaisin mahdollisimman pian. Mies tuntui tuntevan sinut ja antoi osoitteesi ja kertoi missä saattaisit liikkua. Tunnistin sinut kuvasta ja sieppasin sinut tuosta noin vain. Gemman sieppaaja, varmaan salanimeltään Dan, käski pitää sinua täällä ja tuoda sinut sitten hänelle... Minä en tiedä mitä hän aikoo, mutten enää halua tehdä sitä. Siis luovuttaa sinua hänelle. Koska.. Tuota.. Minä pidän sinusta. Vaikka en aluksi halunnutkaan, en voi sille enää mitään." Harry kertoi, äänen hiljeten loppua kohti. Hän katsoi minua silmiin ja kesti hetken ennenkuin tajusin mitä hän oli kertonut. En ollut ihan tuollaista tarinaa odottanut. Joku hullu oli siis kiristänyt Harrya sieppaamaan minut. Mutta jotenkin koko tarinan pari viimeistä lausetta jäivät soimaan päähäni.
"Vau.. En ole ikinä kuullut mitään tuollaista.. Mutta kaikesta huolimatta siskosi on vaarassa." Vastasin alku häkellyksen jälkeen. En haluaisi, että Gemmalle kävisi jotain.
"Tiedän. Haluan hänet pois sieltä mutten anna sinua tilalle. Huomen aamuna sinut pitäisi jo viedä.." Harry vastasi ensin päättäväisenä, mutta aika oli kieltämättä lopussa. Pitäisi keksiä jotain vain muutamassa tunnissa..


Actionia ei ollukkaan vielä tässä, mutta seuraavassa päästään sitte siihen osioon!!!

~Troublemaker~ Part 7

Ruby:
"Oletko kunnossa?" Harry kysyi hiljaa pimeässä. Käänsin kylkeä, jotta olisin häneen päin. Oli jo yö, ja olin vasta alkanut tajuta mitä oli tapahtunut. Minulla oli orpo olo. Ei ollut enää ketään kuka huolehtisi, tai odottaisi kotona. Minulla ei ollut enää kotia.
Mutta en alkaisi kerämään sääliä. En halunnut vuodattaa kaikkea melkein ventovieraille.
"Joo" huokaisin, ja olisin voinut vannoa, että näin pimeydessä Harryn kurtistavan kulmakarvojaan.
"Ihan oikeasti. Tiedän, ettei kaikki voi olla hyvin. Et varmaankaan halua puhua, mutta minä kyllä kuuntelen jos sitä haluat" Harry vastasi, kohotti kätensä ja silitti hitaasti poskeani peukalollaan. Se oli yllätän rauhoittavaa. Harry oli niin.. Sitä ei voinut kuvailla. Hän oli salaperäinen, mutta lempeä! En ollut koskaan tavannu toista hänenlaistaan.
"Kiitos" minä kuiskasin ja hymyilin. Harry hymähti myös ja siirtyi lähemmäs minua. Hän siirsi oikeaa kättään ja tarjosi paikkaa kainalossaan. Punastuin niin helakasti, että oli kiitollinen pimeydestä. Livahdin hänen kainaloonsa ja sain vahvan käsivarren suojelevasti ympärilleni. Painoin pääni Harryn paidattomalle olkapäälle ja rentouduin. Tuntui niin turvalliselta. Aivan kuin mikään ei olisi pystynyt tavoittamaan minua nyt.

Niall:
Heräsin aika yhtäkkisesti näläntunteeseen. Ei kyllä mikään ihme, kun eilen illalla söin vain neljä paahtoleipää. Nousin istumaan sängyn reunalle ja tiirasin kelloa. Melkein yhdeksän jo. Mutta taisin silti olla ensimmäinen hereillä, ellei Harry ollut taas vaihteeksi katsomassa telkkaria itsekseen. Nousin ylös ja menin vessan kautta keittiöön. Hetken päästä siirryinkin olohuoneeseen sipsi pussin ja paahtoleipä pinon kanssa.
"Huomenta" mumisin Harrylle, joka istui sohvalla, katse kännykässä. Toivottavasti hän sai selvää puheestani, kun suuni oli täynnä leipää.
"Ai, huomenta" Harry vastasi kuitenkin ja ryösti sipsi pussin minulta heti kun istuin hänen viereeni. Normaalisti olisin taistellut kynsin ja hampain saadakseni sen takaisin, mutta nyt olin liian väsynyt. Eikä Harry kuitenkaan söisi sitä kokonaan..
"Hmmm.. Miten Ruby voi?" Kysyin lopulta, ahdettuani kaikki leivät vatsaani. Harry laski kännykän kädestään ja hieroi kasvojaan.
"En ole varma. Hän sanoo että on kunnossa, mutta kyllä sen näkee että asia painaa" Hän vastasi ja näytti tyytymättömältä. Se sai minut miettimään oliko heidän välillään jotain. He nukkuivat yhdessä. Kukaan muu ei tiennyt mitä siellä yöisin tapahtui. Mutta en antanut asian häiritä.
"Eiköhän se siitä. Ei kannata ahdistaa häntä siitä. Saisinko sipsit takaisin?" Kysyin ja ojensin käteni. Harry heilautti pussin takaisin minulle ja kääntyi laittamaan telkkarin päälle.
Koko tunnin kestävän komedian aikana Harry ei nauranut. Hän tuntui ajattelevan kovasti jotain. Mutta en aikonut kysellä. Kertokoon kun haluaisi...



Vähän lyhyt ja tylsä mutta actionia on tulossa!

~Troublemaker~ Part 6

Ruby:
En todellakaan ollut valmistautunut näkymään. Sotketun keittiön lattialla makasi verinen äitini. Hänen rinnassaan oli luodin reikiä, joiden ympärille levinnyt veri oli hyytynyt paikalleen. Vaikka suhteemme ei ikinä ollut läheinen, en pystynyt pidättelemään kyyneliäni.
"Äiti..." Minä vinkaisin, ryntäsin hänen viereensä ja kokeilin pulssia. Kaulan iho oli kylmä. Eikä pulssia tuntunut. En voinut sille enää mitään.  Valahdin lattialle ja kyyneleet valuivat vuolaasti kasvoilleni. Kuka voisi tehdä näin!? Ryöstömurhat eivät olleet yleisiä.. Miksi juuri minulle kävi näin!? Äiti oli kaikesta huolimatta rakastanut minua enemmän kuin isä koskaan. En tiennyt missä hän oli, mutta epäilin että hän oli karannut.

Muistin vasta kun käsi laskeutui olkapäälleni, etten ollut yksin.
"Tule tänne" Harry kutsui käheästi ja auttoi minut ylös. Yhdellä liikkeellä hän painoi minut rintaansa vasten ja halasi minua tiukasti. En tiennyt näyttelikö hän, mutta silti painauduin häntä vasten. Läheisyys rauhoitti minua ja olin siitä kiitollinen.
"Meidän pitää mennä.. Haluatko soittaa poliisin hoitamaan tämän pois alta?" Harry kuiskasi hiljaa, edelleen halaten minua. Jouduin nieleskelemään hetken ennen kuin pystyin vastaamaan.
"Haluan. Mutta en aio jäädä mihinkään  kuulusteluihin. " vastasin rauhoittuneena. Itku ei enää auttaisi ketään. Irrottauduin varovasti Harrysta, mutta hän kuitenkin piti minua vielä kädestä. Normaali tilanteessa olisin todennäköisesti  kuollut. Mutta nyt en ajatellut sillä tavalla. Harry tuki minua ja olin siitä kiitollinen. Vakavan näköinen Liam ojensi minulle kännykkänsä ja soitin hätänumeroon.
"Hei. Tarvitsisin poliisin ja ambulanssin. Kotini on ryöstetty ja äitini on murhattu." Minä kerroin vakaalla äänellä. Kerroin vielä osoitteeni ja poliisi olisi tulossa pian.
"Pitäisikö meidän lähteä?" Niall kysyi hiljaa kun lopetin puhelun. Pudistin päätäni. En haluaisi olla täällä yksin.

Yksi asia minun oli kuitenkin tehtävä ennenkuin poliisi saapuisi. Irrotauduin Harryn otteesta ja suuntasin askeleeni äidin ruumiin luokse. Katseeni osui heti hänen kaulakoruunsa. Se oli kaunis, hopeisessa ketjussa roikkuva lintu. Se oli pieni, mutta tarkasti tehty. Olin aina pienenä ihaillut sitä.
Kumarruin ja irrotin korun äitini kaulasta. Se saisi olla viimeinen muisto hänestä.

Harry:
En ollut odottanut mitään tällaista. Rubyn murtuminen äitinsä ruumiin luona oli järkyttävää katseltavaa. Minun oli pakko unohtaa koko kidnappaus juttu, ja vain lohduttaa häntä. En kestänyt nähdä hänen itkevän.

Poliisit ilmaantuivat pian pihalle, ja viiksekäs konstaapeli tuli heti sisään ja alkoi haastattelemaan Rubya. Minä ja pojat seisoimme vain hiljaisina sivuilla. En voinut muutakuin ihmetellä Rubyn tyyneyttä. Hän ei itkenyt enää, eikä hänen äänensä värissyt. Äitinsä kaulakorun hän oli ripustanut omaan kaulaansa.
Haastattelun jälkeen ambulanssi tuli ja ruumis vietiin pois. Poliisit alkoivat tutkia taloa, jotta mahdollinen tekijä saataisiin selville. Rubylle annettiin lupa hakea tavaroitaan huoneestaan ja lähteä. Hänelle soitettaisiin jos jotain saataisiin selville.
"Oletko kunnossa?" Kysyin varovasti Rubylta kun kävelimme autolle. Hän nyökkäsi väsyneen näköisenä. En uskonut että kaikki oli kunnossa. Mutta en aikonut painostaa. Halusin auttaa häntä niin paljon kuin pystyin. Minä välitin hänestä. En voinut kiistää sitä.
"Liam" Ruby sanoi yhtäkkiä kun olimme ajamassa takaisin.
"No?" Liam vastasi yllättyneenä yhtäkkisestä puhuttelusta. Me kaikki kuuntelimme korvat hörössä.
"Voitko neuvoa minulle kuinka sitä ihme kaakaotasi tehdään?" Ruby kysyi hymyillen pienesti. Helpottuneen näköinen Liam lupasi opettaa kaakaon teon  ja kaikki, minä erityisesti, vaikuttivat ilahtuvan Rubyn hymystä. Hän oli henkisesti vahva ja pääsisi asiasta yli.

~Troublemaker~ Part 5

Harry:
Herätessäni aamulla, tunsin jotain selkääni vasten. Käännyin selälleni ja näin kuinka Ruby oli painautunut tiiviisti kylkeeni. Tunsin hänen tasaisen hengityksensä ihollani ja nyt vasta ensimmäisen kerran katsoin häntä kunnolla. Väkisin minuun levisi omituinen lämmön tunne. Ruby näytti niin viattomalta ja rennolta nukkuessaan. Todellinen kaunotar. En ollut yhtään pahoillani siitä, että hän oli levoton nukkuja.
Varovasti kohotin toisen käteni ja sipaisin tummat hiukset hänen otsaltaan. Olinko minä todentotta alkanut kiintyä häneen!? Todellisuus iski minua päin kasvoja. En saisi kiintyä häneen. Olin siepannut hänet Gemman takia. Jos veisin Rubyn, saisin Gemman vahingoittumattomana takaisin.
Livahdin sängystä pois, liikuttamatta Rubya, ja vedin paidan ja housut jalkaani. Pitäisi päästä puhumaan Zaynille..

Zayn:
Istuin olohuoneen nojatuolissa, kun Harry tuli luokseni. Juuri sopivasti itseasissa.
"Mitä hän sanoi?" Harry kysyi heti ja istui vastapäiseen tuoliin.
"Kolmen päivän päästä tyttö pitää viedä vanhalle tehtaalle. Ja sitten saisit Gemman vastapalkkioksi" kerroin, mitä olin eilen illalla selvittänyt. Harryn ilme muuttui jostain syytä tuskaiseksi. Ei tässä vielä eilen ollut mitään ongelmaa. Senkun vaan siepataan joku tyttö ja viedään hänet Gemman sijasta.
"Miksi hän haluaa Rubyn?" Harry kysyi, tutkimaton katse silmissään. Kohautin olkapäitäni. Gemman sieppaaja, Dan, oli vain sanonut, että jos Harry ei tuo Rubya Gemma tapettaisiin. Harry tottakai suostui ja sai tiedot Rubyn kodista ja ohjeet pitää häntä tallessa, kunnes tehtäisiin vaihto.

Ruby:
Heräsin yhtäkkiä, ja aloin räpytellä silmäni kirkkaassa auringonvalossa. Tajusin vasta hetken kuluttua, että olin liikkunut aivan sängyn toiseen laitaan. Ja Harry oli varmasti huomannut sen, ennenkuin oli noussut! Juuri silloin, kun toivoin että en pyörisi liimaannun super seksikkään kidnappaajani selkään. Ja jouduin heti torumaan itseäni ajattelemasta tuolla tavalla.
Kömmin sängystä ja laitoin farkut jalkaani. Jätin nukkumis-paitani päälle, koska se oli mukavan tuntuinen. Toivottavasti pelkkä Harry ei olisi hereillä. En haluaisi, että hän mainitsisi sanallakaan kuinka olin varmasti kuolannut hänen selkänsä märäksi!

Olohuoneessa olikin jo koko porukka. Kaikki täysissä pukeissa, katsomassa telkkaria.
"Huomenta Ruby!" Louis huudahti, huomatessaan minut ensimmäisenä.
"Huomenta" vastasin hymyillen pienesti. Muutkin tervehtivät minua ja käskivät minun hakea syötävää keittiöstä.
Paahtoleivän kanssa istuin sitte viimeiseen vapaana olleeseen nojatuoliin. Pojat puhuivat niitä näitä, ja osallistuin itsekkin keskusteluun muutaman kerran. Ei täällä ollut huonompi olla. Minulla ei ollut mitenkään uhattu olo, vaan aloin rentoutua heidän seurassaan.
"Harry. Minä ajattelin, että jos nyt joudun olemaan täällä, niin voisinko käydä kotona? Hakemassa vaatteita ja muita tavaroita. Voitte tulla mukaan. En minä ajatellut karata" minä kysyin toiveikkaana. En oikeastaan haluaisi tavata vanhempiani, vaan todellakin tarvitsisin vaatteita.
"Hyvä on. Lähdetään heti" Harry vastasi huolettomasti ja pojat nousivat heti seisomaan. Kävipä se helposti.

Ei mennyt viittä minuuttiakaan, kun olimme kaikki vaihtaneet vaatteita ja sulloutuneet Zaynin autoon. Harry neuvoi Zaynille reitin kotiini, mikä sai minut ihmettelemään miten hän tiesin sen. Matka kuitenkin meni nopeasti ja pian Zayn jo parkkeerasi talomme eteen. Purkauduimme kaikki autosta ulos ja olimme juuri lähdössä kohti ovea kun huuto pysäytti meidät.
"Ruby!"
Käännyimme ympäri ja näin Jessien tulevan lähemmäs.
"Heeei.. Keitäs nämä ovat?" Hän kysyi heti, vilkuillen poikia. Miksi hän oli aina paikalla kun en olisi halunnut nähdä häntä!?
"Öööh... Tässä on-" ehdin aloittaa ja osoittaa Harrya.
"James. Olen Rubyn poikaystävä" Harry valehteli sujuvasti, kietaisi kätensä hartioilleni ja hymyili leveästi Jessielle. Näytin varmasti yhtä järkyttyneelle kuin hän.
"Ööö.. Joo.. Ja tuota, tässä on Jamesin kämppikset, Brian, Terry ja...Kevin!" Minä valehtelin ja osoitin Zaynia, Niallia ja Louisia.
"Ja tämä on serkkuni Luke!" Lopetin ja heilautin kättäni Liamin suuntaan.
"Ahaa. No tuota.. Nähdään" Jessie änkytti, tuiottaen poikia, ja kipittiän äkkiä tiehensä.
"Hän ei sitten ole ystäväni" minä kommentoin, livahdin Harryn käsivarren alta punastuen ja katkoin matkaamme ovelle. Pojat seurasivat ja kuulin kuinka he naureskelivat. He tekevät tästä vielä nolompaa minulle...
Olin juuri aikeissa pimpottaa ovikelloa, kun huomasin, että ulko-ovi oli auki. Se ei ollut ikinä auki... Menin sisälle, melkein hiipien. Hiljentyneet pojat tulivat perässäni.
Koko asunto oli räjäytetty. Kaikki tavarat olivat sikinsokin lattioilla.
"Tänne on murtauduttu!" Minä vinkaisin, uskomatta sitä itsekkään. En ehtinyt vielä miettiä vanhempieni olinpaikkaa, ennekuin näin verta keittiön lattialla. Ja minulle heräsi paha aavistus heidän olinpaikastaan...


Nyt tuli kyllä pitkä!!! Huomenna jatkuu :)

~Troublemaker~ Part 4

Ruby:
Olin juuri aikeissa lähteä Harryn huoneesta, kun tajusin ettei minulla ollut kännykkää. Se oli ollut farkkujeni taskussa, mutta nyt sitä ei löytynyt. Enkä kaiken lisäksi tiennyt kelloakaan. Olin noin kuuden maissa lähtenyt Jessien luota, mutta nyt en ollut enää kärryillä. Minua tosin väsytti joten epäilemättä oli yö.
Livahdin kuitenkin Harryn huoneesta käytävään. Kuulin poikien puhuvan matalalla äänellä. Hiippailin lähemmäs ja tulin olohuoneeseen. Poikien puhe lakkasi samantien ja kaikkien katseet kääntyivät minuun. Joukossa oli yksi uusi. Tumma hiuksinen ja hieman ulkomaalaisen näköinen, tatuoitu mies. Seisoin siinä aika nolona, tietämättä mitä tehdä.
"Ööh.. Ruby, tässä on Zayn. Hänellä on ollut menoja, joten ette ole tavanneet" Niall esitteli nopeasti ja Zayn nyökäytti päätään tervehdykseksi. Heilautin kättäni vastaukseksi. Zayn ei näyttänyt yllättyneeltä nähdessään siepatun tytön talossaan. Hän saattoi olla jutussa mukana..
"Eh.. Harry?" Kysyin epäröiden. Harry kääntyi minuun päin ja kohotti kulmakarvojaan.
"Saisinko puhelimeni takaisin? Lupaan, etten soita kenellekkään" kysyin katsoen häntä silmiin.
"Paras olisikin" Harry vastasi, ei kuitenkaan ilkeästi, ja otti kännykkäni takataskustaan. Hän tuli luokseni ja antoi sen minulle.
"Kiitos. Ja tuota.. Jos en pääse pois niin, nukunko minä sohvalla?"
"Et. Minun huoneessani" Harry vastasi kuin asia olisi ilmiselvä. Ei se minua sinänsä haitannut, koska en pelännyt että minut puukotettaisiin nukkuessani. Mutta vähän noloa se todennäköisesti tulisi olemaan..
"Seeelvä.. Olisiko patjaa?" Kysyin, harvinaisen tietoisena siitä kuinka kaikki tuiottivat minua. Harryn kasvoille levisi hurmaava virne.
"Siellä on sänky" hän vinkkasi, kääntyi ja katosi keittiöön. Nyt varmasti punastuin vasten tahtoani. Nukkuisinko samassa sängyssä hänen kanssaan!?
"Nojoo.. Jospa kaikki lähdettäisiin nukkumaan. Kello on kohta puoli kolme.. Ja Ruby, vessa on se kolmas ovi vasemmalta" Liam neuvoi ja kaikki lähtivät eri suuntiin. Hiippailin äkkiä vessaan ja lukitsin oven. Tämä ei tuntunut niin kamalalle enää. Pojat olivat mukavia ja kaikkea, eikä minua sentään lukittu kellariin. Mutta halusin silti tietää miksi tämä kaikki oli tehty. Lunnaita minusta ei ikimaailmassa saisi..

Yritin vessassa siistiytyä parhaani mukaan, mikä oli tosi hankalaa, kun minulla ei ollut pyyhettä, meikinpoistoainetta, hammasharjaa tai hiusharjaa. Eikä vaihtovaatteita.. Kävin vessassa, pesin kädet ja tulin takaisin käytävään. Valoja oli sammutettu, ja näin vain Zaynin kävelevän olohuoneen toisella puolella. Mahdollisimman hiljaa kävelin Harryn huoneen ovelle ja raotin sitä. Ikkunoista oli otettu niitä peittänyt muovi pois ja yksi yöpöytä lamppu oli päällä. Ikkunan näkymän perusteella en osannut sanoa missä voisimme olla.
"Saat valita puolen" Harry sanoi yhtäkkiä ja kiinnitin katseeni häneen. Hän oli vaihtanut vaatteita. Tai oikeastaan riisunut niitä. Harrylla oli enää yllään mustat bokserit. Katseeni viipyi hänen tiukaksi treenatuissa vatsalihaksissaan, minkä Harry kyllä huomasi.
"Ööh.. Otan tämän." Sössötin ja menin vasemmalle puolelle. Hymyillen Harry sammutti valon ja kiersi toiselle puolelle. Minulla ei tainnut olla muuta vaihtoehtoa, kuin nukkua topissa ja farkuissa.
"Siinä sängyn päässä on t-paita. Voit laittaa sen päälle" Harryn ääni naurahti pimeässä kuin hän olisi lukenut ajatukseni. Hermostuneena riisuin toppini ja toivoin, ettei Harry nähnyt pimeässä yhtään paremmin kuin minä. T-paita oli iso, ja selvästi miehen, mutta sopivan pitkä, jotta pystyin ottamaan farkkunikin pois. Kiipesin sänkyyn ja asetuin reunalle. Toivottavasti juuri tänä yönä en pyörisi ja liimaantuisi Harryn kylkeen. Tunsin kuinka Harry vaihtoi asentoa. Oli aika hermostuttavaa nukkua näin lähellä miestä, joka juuri oli kidnapannut minut.

~Troublemaker~ Part 3

Ruby:
Ei mennyt aikaakaan kun olin taas huoneessa. Mutta tälläkertaa Harry tuli mukaan ja sulki oven takanaan.
"Mitä helvettiä sinä haluat!?" Kivahdin heti ja jäin uhmakkaasti seisomaan keskelle huonetta. Näin hämärässä kuinka Harry tuli eteeni, vain parin sentin päähän.
"Kuuntele. Et pääse pois täältä vaikka kuinka haluaisit. Saat liikkua talossa vapaasti, mutta jos yritätkään karata, et tule nauttimaan seurauksista" Harry sanoi melkein lempeällä äänellä, josta uhkui vaarallisuud.
"Miksi edes olen täällä!?" Intin, vaikka en uskonut saavani vastausta. Ihmeekseni Harry vastasi.
"Koska minä tarvitsen sinua."
Sen jälkeen hän lähti huoneesta, jättäen oven auki. Olin siis vapaa liikkumaan.

Louis:
Oli vähän vaikea tajuta mitä oli meneillään. Harryn huoneesta löytyy siepattu tyttö, eikä Harry suostunut selittämään. Halusin tähän heti vastauksia.
"Harry. Mitä sinä olet mennyt tekemään?" Kysyin heti kun hän tuli huoneestaan. Hän oli juuri vienyt Rubyn sinne..
"En voi selittää. Älkää edes yrittäkö auttaa häntä karkuun" Harry vastasi lyhyesti ja jatkoi matkaansa kohti eteistä. Nousin sohvalta ja menin hänen peräänsä.
"Ihan oikeasti! Tajuatko että olet juuri siepannut perheellisen tytön!! Hänen vanhempansa ilmoittavat vielä poliisille ja me kaikki joudutaan ongelmiin!" Tiukaisin hänelle. Oli ihan uskomatonta, että hän oikeasti vain teki noin!
"Tämä ei ollut minun ideani!" Harry sähähti takaisin, hätäännystä äänessään.
"Kenen sitten!?"
Harry ei vastannut. Sen sijaan hän otti kännykkänsä taskusta ja tekstasi jollekulle. En voinut vain odotella, milloin häntä huvittaisi kertoa. Yhdellä liikkeellä tyrkkäsin Harryn seinää vasten ja pakotin hänet katsomaan minua silmiin.
"Harry. Miksi teet tämän?" Kysyin raivoissani, hilliten kuitenkin ääntäni.
Harry oli hiljaa.. Mutta hän näytti kertakaikkiaan kauhistuneelta. Lopulta hän kuiskasi hiljaa.
"Hän vei Gemman. Hän tappaa hänet jos en vie tyttöä hänelle"


Tääki on vähän tämmönen lyhyehkö, mut varmaan huomenna jatkan!:)

~Troublemaker~ Part 2

Ruby:
Heräsin seuraavan kerran pimeydessä. Makasin leveällä sängyllä, näkemättä eteeni. Vaivalloisesti nousin istumaan ja yritin tunnustella ympäristöä käsilläni. Minua pelotti aika paljon, mutta jos aion päästä pois, minun piti ajatella selkeästi. Kontattuani pois sängystä, nousin seisomaan. Sokkona lähdin tunnustelemaan tietäni eteenpäin. Huone tuntui aika isolta. Siellä oli ilmeisesti kaksi ikkunaakin, mutta ne oli peitetty jollain. Hetken etsimisen jälkeen löysin oven. Se oli lukittu ulkoapäin, mutta aloin hakkaamaan sitä nyrkeilläni. Halusin pois tästä huoneesta.

Yhtäkkiä oven toiselta puolelta kuului avaimen kilinää ja ovi tempaistiin auki. Kirkas valo sokaisi minut välittömästi ja peräännyin hieman kauemmas. Siristin silmiäni ja näin oviaukossa seisovan pitkän miehen.
"Päästä minut pois" sanoin hiljaa. Mies oli hiljaa, mutta tuli lähemmäs minua. En tiennyt miksi minut oli tänne ylipäätänsä tuotu, mutten aikonut olla täällä vapaaehtoisesti.
"Sinä jäät tänne" mies vastasi matalalla äänellä ja seisoi nyt edessäni. Olin aika lyhyt ja olin miestä vain hädin tuskin olkapäihin asti. Miehellä oli tumma t-paita ja farkut. Hänellä oli myös tummat kihara hiukset jotka reunustivat hänen kasvojaan.
"Miksi?" Intin katsoen suoraan miehen silmiin. Mies hymähti, ja kumartui alaspäin. Hitaasti hän suuteli minua otsalle ja poistui sen jälkeen suoraan huoneesta. Jäin paikalleni. Mitä tämä nyt muka merkitsi?! Tuntematon mies, tai ehkä jopa poika, sieppaa minut, lukitsee huoneeseen ja suutelee otsalle! En ollut ikinä nähnyt tätä miestä.. Vaikka täytyi myöntää, että hän oli komea, mutta miksi hän lukitsee minut huoneeseen!?

En tiennyt kuinka kauan aikaa oli mennyt, kun kuulin ääniä oven ulkopuolelta. Nousin sängyltä ja painoin korvani kiinni oveen.
"Harreeeeh!! Oletko nähnyt sitä vaaleaa paitaani? Se saattaa olla huoneessasi jos en väärin muista!" Tuntematon mies ääni huusi kovaäänisesti ja kuulin joidenkin nauravan.
"Minä haen sen" Harry, kidnappaajani, vastasi ja kuulin askeltelten lähestyvän. Nyt saattoi olla tilaisuuteni päästä pakoon. Asetuin oven taakse, puolittain piiloon, jotta pystyisin pakenemaan nopeasti. Toivottavasti muut miehet eivät olleet jutussa mukana.
Ovi avautui ja valo valaisi taas huoneen. Harry ei kuitenkaan tullut sisälle. Henkeä pidättäen odotin piilossani, että hän vapauttaisi pakoreittini.
"Turha yrittää leikkiä piilosta." Harry hymähti ja yhdellä oven liikautuksella paljasti piiloni. Seisoin siinä hievahtamatta, tuiottaen hymyilevän Harryn kasvoihin. Vaikka olin paljastunut, oli minun pakko yrittää. Pinkaisin eteenpäin, törmäten Harryn keskivartaloon. Hän horjahti ja antoi minulle tilaa paeta. Pääsin huoneesta pois ja olin juuri aikeissa alkaa huutaa apua, kun vahvat kädet peittivät suuni takaapäin. Harry vetäisi minut kiinni itseensä ja tunsin hänen kiharansa poskeani vasten.
"Turha yrittää vastustella kultaseni. Et pääse karkuun minulta" Hän kuiskasi pehmeästi korvaani, ja veti minut takaisin huoneeseen.

Jäin taas yksin. Keinoni alkoivat olla jo vähissä. En uskaltanut huutaa apua. En tiennyt mitä Harry voisi tehdä minulle. Hän oli pelottava mutta kummallisen vetovoimainen.  Mutta en saisi alkaa ajatella noin... Mutta pakko minun oli täältä pois päästä. Menin taas ovelle ja aloin rynkyttää sitä.
"Apua!! Päästäkää minut pois täältä!!" Kiljuin, ja kuulin kuinka keskustelu lakkasi oven ulkopuolella.
"Mikä se oli?"
"En tiedä. Se kuului Harryn huoneesta. Missä Harry edes on!?"
"Lähti jonnekkin. Mutta en aio jäädä odottamaan"
Seuraavaksi kuului askelten ääniä ja joku pysähtyi oven toiselle puolelle.
"Onko siellä joku?" Varovainen mies ääni kysyi.
"Avatkaa ovi" sähähdin takaisin, malttamattona. Nämä miehet eivät tuntuneet tietävän minusta. Pääsisin pois. Kuului muminaa ja sen jälkeen ovi avattiin aivaimella.
Ovella seisoi kolme miestä. Kaksi tumma hiuksista ja yksi vaalea. Seisoin heidän edessään silmiäni siristellen.
"Mitä helvettiä!? Oletko kunnossa?" Yksi heistä kysyi kummissaan ja astui lähemmäs. Nyökkäsin hitaasti.
"Toiko Harry sinut tänne?" Blondi kysyi ja veti minut pois huoneesta. Nyökkäsin toistamiseen varovaisena ja seurasin heitä. Miehet istuttivat minut sohvalle ja joku meni tekemään teetä. Muut kaksi istuivat viereeni.
"Mikä sinun nimesi on?" Ruskeahiuksinen kysyi hiljaa.
"Ruby" vastasin yhtälailla hiljaa.
"Minä olen Louis. Tässä on Niall ja Liam on keittiössä." Louis kertoi. Nyökkäsin ja hymyilin pienesti. Olin ihan hyvilläni, että Harry oli poissa. Ehkä nämä kolme auttaisivat minut pois. Mutta en ehtinyt kauaa iloita. Kuulin lähestyvät askelet ja näin kuinka Louis ja Niall jähmettyivät.
"Älkää koskeko häneen. Hän on minun." Harryn matala ääni käski takaani.


Tää on nyt sitte vähän pidempi!:) mutta siis.. Se että Harry on tommonen outo ja pelottava, nii tällä ei oo mitää tekemistä oikeen Harryn kaa xD koska eihä Harry tommosta tekis! Nii eikä nää muutkaa pojat oo mitää iha normeja, mutta tää onki vähä tämmöne outo ficci xD

~Troublemaker~ Part 1

Ruby:
"Etkö varmasti halua jäädä pidemmäksi aikaa?" Jessie kysyi muka huolestuneena, mutta tiesin ettei häntä kiinnostanut pätkääkään. Kiskaisin kengät jalkaani ja käännyin katsomaan häntä.
"Tiedän ettet välitä. En jaksa enää kuunnella kuinka joka toinen sekunti minua haukutaan lihavaksi ja rumaksi!" Tokaisin takaisin ja lähdin talosta ovet paukkuen.
Ulkona olikin kylmempi kuin olin kuvitellut. Hengitykseni nousi höyrynä ilmaan ja kylmyys tuntui heti luissa ja ytimissä. Mutta siitä huolimatta täällä oli parempi, kuin kuuntelemassa sisällä kuinka kuvankauniit ja aivottomat "ystäväni" keskittyivät haukkumaan minua. En tosiaankaan ollut mikään langanlaiha anorektikko. Olin muodokas, ja välillä ihan tyytyväinen. Mutta haukkuminen ja ainainen kiusaaminen alkoivat pitää omatuntoani alhaalla. Olisihan se joskus kiva olla hoikka ja suosittu..

Lähdin kävelemään kohti kotia, kädet tiukasti liian ohuen takkini taskuissa. Ulkona oli jo pimeää, eikä liikkeellä ollut kovinkaan paljon ihmisiä. Yritin unohtaa kaiken inhottavan ja vain keskittyä kävelemiseen. Kotona ei tulisi olemaan helpompaa. Äiti alkaisi valittaa painostani eikä isä edes vaivautuisi huomaamaan minua. Minusta todella tuntui, että olin yksin tässä maailmassa. En kelvannut kenellekkään. Mutta minun pitäisi pysyä vahvana. Jos murtuisin, selviäminen olisi vaikempaa.
Heräsin taas ajatuksistani kun kuulin auton äänen taakani. En kääntynyt ympäri tai mitään, autohan se vain oli. Mutta äänen perusteella auto jarrutti. Juuri minun kohdallani. En ehtinyt kääntyä, ennen kuin    kuulin auton oven aukeavan.
"Mitä hel-" ehdin kiljaista ennen kuin kasvoilleni painettiin takaapäin vahvalta haiseva liina. Rimpuilin hurjasti pakokauhuisena, mutta liinan haju turrutti minut. Valahdin tajuttomaksi ja näkökenttäni pimeni.


Elikkä tässä on eka osa uutta!! Tosi lyhyt kyllä mutta huomenna yritän jatkaa! Miltäs vaikuttaa?:)

-.-

Joo elikkä taidan jättää tän ficin kesken, koska en vaan yksinkertasesti keksi jatkoa mikä olis ymmärrettävää :P ja keksin nyt jotenki uuellaisen idean, joka ei oo fantasiaa, muttei se oo semmonen ihihihih high school normal life- juttu. Aattelin alottaa jo tänää
Toivottavasti kukaa ei nyt pettyny ku jätän ton, mut en usko koska toi oli aika perseestä vaikka ite sanonki xD

Seuraava imagine!

Nyt tein vaa yhen!

~Louis~
-Julialle-

"Julia! Iskä unohti taas papereitaan tänne!" Äitisi huusi alakerrasta. Vääntäydyit pystyyn sängyltäsi ja menit alakertaan.
"Voisitko viedä ne hänelle? Keikkapaikka ei ole kaukana" Äiti jatkoi ja ojensi paperinippua.
"Entä jos en pääse sisään? Minua luullaan hulluksi faniksi!" Valitit. Isäsi, Michael, oli järjestyksenvalvojana One Directionin keikalla tänään kotikaupungissasi. Isä oli hajamielinen, etkä yhtään ihmetellyt, että hän oli taas unohtanut papereitaan.
"Kyllä pääset! Kerrot asiasi niin kyllä se onnistuu"
"Joo joo.." Huokaisit, otit paperit ja menit suoraan ulos lämpimään kesäiltaan. Keskustaan ei ollut pitkää matkaa, joten pyörällä pääsit sinne nopeasti.

"Onko neidillä kulkulupaa?" Virkapukuinen mies kysyi areenan takaovilla. Nostit papereita hieman ja yritit olla itsevarma.
"Olen Michaelin tytär. Hän on täällä järjestyksenvalvojana ja unohti jotain tärkeitä papereita kotiin. Hän kyllä tunnistaa minut heti kun näkee" vastasit, toivoen että pääsisit sisään.
"Hyvä on. Älähän sitten hyperventiloi jos näät jonkun tämän illan tähdistä" vartija vinkkasi ja päästi sinut ohitseen. Vakuutit pysyväsi tyynenä ja menit sisään. Valitettavasti sinulla ei ollut mitään käsitystä, missä isäsi voisi olla. Koko areena näytti olevan pelkkä sokkelo, täynnä käytäviä ja huoneita. Tätä menoa et löytäisi häntä ikinä.

Seikkailtuasi parikymmentä minuuttia, päätit mennä ovista sisään. Ties vaikka isäsi olisi palaverissa tai jotain! Painoit korvasi erääseen oveen ja kuulostelit. Kuului kahinaa ja jotain kolinaa. Nyt tai ei koskaan. Avasit oven ja etsit heti katseellasi äänen lähdettä.
"Hei!" Miehen ääni huudahti ja käännyit heti pelästyneenä siihen suuntaan. Näit heti tatuoidun, ruskea hiuksinen miehen. Paidattomana. Louis Tomlinson.
"Anteeksi!" Huudahdit heti ja pikaisesti lähdit peruuttamaan huoneesta.
"Ei, ei se mitään! Ei sinun tarvitse lähteä" Louis vinkkasi, ja pysähdyit. Vaikka et ollut suurempi 1D fani, Louisin näkeminen (paidattomanakin) oli uskomaton tilanne.
"Anteeksi. Etsin isääni" vastasit nolona ja kohotit papereita. Louis tuli lähemmäs ja hymyili leveästi.
"Michaelia? Hän on pyörinyt täällä ja valitellut huonoa muistiaan" Louis vastasi ja seisoi nyt jo ihan metrin päässä.
"Joo, olen hänen tyttärensä" vastasit punastuen. Louis virnisti suloisesti ja ojensi kätensä.
"Louis Tomlinson"
"Julia" vastasit ja te kättelitte.
"Mukava tavata Julia" Louis vinkkasi.
"Samoin" naurahdit hermostuneena.
"No mutta, kun olet löytänyt isäsi, olisiko sinulla vapaata aikaa?" Louis kysyi huolettomana, katsoen sinua silmiin. Maailman seksikkäin mies pyysi sinua juuri ulos!!!
"Öh.. Joo tottakai!" Vastasit heleästi punastuen.
"Olet suloinen punastuessasi" Louis sanoi hiljaa ja nosti leukasi ylemmäs, jotta katsoisit häntä silmiin. Hengityksesi kiihtyi vaarallisiin lukemiin, katsoessasi noihin sinertäviin silmiin.
"Nähdään pian" Louis hymähti, suuteli otsaasi ja livahti ohitsesi.
Seisoit paikallasi. Tämän sulattaminen tarvitsisi aikaa. Taisit juuri rakastua pahemman kerran.
"Julia!! Louis kertoi, että sinulla on paperini!" Isän ääni yhtäkkiä naurahti, kun hän tuli luokseni huoneeseen.
"Joo.. Ole hyvä" vastasit ja ojensit laput.
"Onko jotain tapahtunut?" Isäsi kysyi heti.
"Ei.. Kai.. Jään tänne kumminkin keikan ajaksi" hymyilit haikeasti.

Toivottavasti tykkäät!

Imagineja!

Eli teen tähän väliin imagineja!

Imaginet! ~Louis~
-Eeville-

Olit tavanomaisesti katsomassa telkkaria, kun yhtäkkiä puhelimesi soi. Et odottanut kenenkää soittavan, mutta hämmästyit sitä enemmän kun näit kuka sinua tavoitteli. Ex-poikaystäväsi Louis Tomlinson, nykyisin hyvin suositun bändin jäsen. Olitte eronneet pari kuukautta aikaisemmin riitojen ja pitkän välimatkan takia.
"Louis?" Kysyit heti epävarmuutta äänessäsi.
"Eevi. Minä... Öh. Olen tulossa kotiin ja ajattelin.. Jos haluaisit tavata" Louis vastasi hermostuneena. Olosi oli ristiriitainen. Olit ikävöinyt Louisia ja hävennyt naurettavia riitoja, joiden takia olitte eronneet. Mutta et tiennyt mitä Louis halusi.
"Kyllä se käy. Tulenko teille?" Myönnyit ja pyörittelit samalla hermostuneena kädessäsi kynää.
"Minä haen sinut. Tunnin kuluttua?" Louis ehdotti, paljon iloisemman kuuloisena. Sovitte asian ja lopetitte puhelun. Jäit odottavana tuiottamaan kelloa. Oli jännittävää nähdä Louis pitkästä aikaa.

Pim pom. Ovikellon soiminen sai sinut pomppamaan ylös sohvalta. Juoksit ovelle ja tempaisit sen sen auki. Ja siinä hän oli. Ruskeat hiukset söpösti sekaisin, tyylikkäät vaatteet päällä ja vastustamaton hymy huulilla.
"Hei" hän tervehti ja kohotti käsivarsiaan hiukan. Leveästi hymyillen painauduit Louisia vasten ja kiedoit käsivartesi hänen ympärilleen.
"Minulla oli ikävä sinua" kuiskasit hiljaa, painaessasi pääsi hänen rintaansa vasten.
"Niin minullakin sinua.. Enemmän kuin tiedätkään" Louis vastasi matalalla äänellä.
"Ajattelin, että menisimme kahville. Onko se ok?" Hän jatkoi ja irroittauduitte toisistanne. Nyökkäsit ja hymyilit taas. Louis oli mahtava persoona, ja jos olisit saanut päättää, olisit viettänyt kaiken aikasi hänen kanssaan. Yhteinen kahvihetki voisi antaa hyvän tilaisuuden pyytää anteeksi.
Menitte yhdessä Louisin upouuteen autoon ja kiinnititte turvavyöt.
"Noh, millaista on ollut kiertää maailmaa?" Kysyit hymynkare huulillasi. Louis naurahti tuttuun tapaansa ja lähti ajamaan keskustaan päin.
"Ihan mahtavaa. Väsyttävää, mutta se on kaikkea mitä olen halunnut tehdä" Hän vastasi hymyillen. Oli mahtavaa puhua Louisin kanssa samalla tavalla kuin ennen. Kaduit jo todella eroanne.

Tulitte nopeasti kahvilan luo ja hyppäsitte pois autosta. Tilasitte kahvit ja menitte kahden hengen pöytään.
"Eevi.. Ensimmäinen syy miksi halusin tavata, oli se, että kaipasin sinua valtavasti. Täytyy myöntää, että olin ihan hukassa erottuamme, ja kaikki muutkin huomasivat sen. Ajattelin, että voisinko saada toisen mahdollisuuden?" Louis kysyi katsoen sinua syvälle silmiin, tarkoittaen selvästi mitä sanoi.
"Minuakin on kaduttanut ne tyhmät riidat. Minäkin tarvitsen toisen mahdollisuuden" vastasit hymyillen. Louisin kasvot puhkesivat leveään hymyyn ja säteillen hän kumartui lähemmäs suutelemaan sinua. Se tuntui niin aidolle ja tutulle. Tälläkertaa et aikonut päästää hänestä irti.


~Zayn~
-Ainolle-

"Aino! One Direction tulee pian tänne, ja majoittuu sviitteihin! Olisitko ystävällinen ja veisit sinne nämä pyyhkeet ja tarkistaisit onko kaikki kunnossa?" Amanda, hotellinjohtaja ja pomosi, kysyi kun kohtasit hänet aulassa. Olit vasta yhdeksäntoista, mutta silti olit saanut työn Helsingin hienoimmassa hotellissa. Olit kuullut, että maailman suurin poikabändi oli tulossa Suomeen, muttet ollut uskonut, että juuri tähän hotelliin! Vastasit myöntävästi ja otit pyyhkeet vastaanottotiskiltä. Menit hissiin ja painoit kerros 11: ta nappia.

Avain kortilla menit sisään sviittiin ja kipaisit viemään pyyhkeet kylpyhuoneeseen. Kaikki näytti olevan moitteettomassa kunnossa, lukuunottamatta yhtä huonosti pedattua sänkyä. Päätit pedata sen nopeasti, mutta et ehtinyt edes aloittaa, kun ulkoa alkoi kaikua korviahuumaava kiljunta. Bändi oli siis saapunut.
Kiireellä aloitit petaamaan sänkyä, yrittäen saada sen yhtä siistiksi kuin muut olivat.
"Vau, tämä on hienompi kuin Tukholman huoneet!" Kuulit yhtäkkiä brittiaksentilla varustetun äänen naurahtavan, ja ryminän perusteella koko bändi tuli sisään. Huiskautit paniikissa tyynyn paikalleen ja kiirehdit ovelle. Siellä seisoi kuusi miestä. Viisi nuorempaa olivat selvästi ulkona kuuluneen kiljunnan aihe ja vanhempi, ja suurikokoisempi mies oli todennäköisesti henkivartija. Kaikki kuitenkin kääntyivät katsomaan sinua, hieman hämmentyneinä.
"Öh.. Hei, anteeksi tämä, tulin vain laittamaan huoneen kuntoon" sanoit kohteliaasti englanniksi.
"Ahaa! Eihän tuo mitään! Oletko täällä töissä? Näytät tosi nuorelle" Vaaleahiuksinen poika kysyi hymyillen. Nyökkäsit hymyillen toistamiseen.
"No, minä jätän teidät majoittumaan rauhassa! Soittakaa respaan jos haluatte jotakin" jatkoit ja pojat nyökkäsivät. Et tiennyt kuvittelitko, vai katsoiko yksi heistä, tumma ja salaperäisen näköinen sinua pidempään kuin muut. Poistuit kuitenkin huoneesta ja menit alakertaan.
"Kauhea häsläys tuolla ulkona! Poliisi varoitti, että jotkut fanit saattavat yrittää sisään väkisinkin!" Mira, vastaanottovirkailija päivitteli. Ikkunoista tosiaan näkyi itkeviä ja hysteerisesti kiljuvia tyttöjä. Toivottavasti ei tulisi mitään ongelmia.

Hätkähdit yhtäkkiä, kun palvelupuhelin pirahti soimaan. Kello oli lähempänä kymmentä illalla, mutta olit iltavuorossa.
"Vastaanotto, kuinka voin auttaa" vastasit reippaasti.
"Aino?" Miehen ääni kysyi ulkomaalaisittain ääntäen. Ilmeisesti joku One Directionista soitti.
"Kyllä. Miten voin auttaa?" Vastasit englanniksi, ihmetellen miten hän tiesi nimesi. Ehkä hän älysi katsoa nimi kylttiäsi.
"Olisiko lisä tyynyä? En löytänyt sellaista kaapeista tai mistään"
"Minä tuon sinne! Käykö ihan normaali, vai haluatko untuvaa?"
"Ihan normaali käy, kiitos" mies naurahti ja suljit puhelimen. Reippaasti otit vuodevaate kaapista puhtaan tyynyn ja hurautit hissillä ylimpään kerrokseen. Ihmeeksesi tämä soittaja, tumma ja salaperäinen mies odottikin jo käytävällä. Hän oli todella komea, tummine hiuksineen ja silmineen. Hänen vaatteensakin olivat yksinkertaiset, mutta silti hienommat kuin jonkun muun päällä.
"Ai hei! Tässä olisi tämä tyyny!" Hymyilit ja ojensit tyynyn.
"Kiitos. Oletko kiireinen?" Mies vastasi hymyillen myös, tavalla joka sai sinut punastumaan.
"Ei, en ole. Iltaisin ei ole paljoakaan kiirettä. Huolettaa vain nuo tytöt tuolla ulkona" naurahdit.
"Kumpa he menisivät kotiin lämpimään. En halua että he sairastuvat tuolla ulkona! Olen muuten Zayn. Zayn Malik" Zayn vastasi ja ojensi kätensä. Esittelit myös itsesi ja kättelitte.
"Et haluaisi tulla huoneeseen? Olet tosi mukava ja ajattelin jos voitaisiin jutella?" Zayn jatkoi katsoen sinua odottavan näköisenä. Vilkaisit kelloa. Miriam tulisi vuoroon pian, joten sinulla ei ollut kiirettä. Ja sitä paitsi Zayn veti sinua puoleensa kuin hunaja ampiaisia.
"Tottakai!" Vastasit ja menitte sitten sisälle.

Seuraavat pari tuntia tutustuit Zayniin ja muihinkin poikiin. He kaikki olivat tosi mukavia ja puheliaita. Olitte riehuneet pitkään, joten olit ihan kiitollinen, että Zayn veti sinut kädestä toiseen huoneeseen.
"Mahtava porukka sinulla" naurahdit ja istuit sängylle. Zayn nauroi söpösti ja istui viereesi.
"Minulla oli tosi hauskaa. Olet ihan mahtava tyttö!" Zayn sanoi ja katsoi sinua silmiin. Nolostuneena katsoit maahan, mutta nostit katseesi takaisin häneen.
"Samaa sanon sinusta! Harmi, että olette vain pari päivää" vastasit, harmistuneena siitä, että tosiaankin et näkisi Zayniä ja muita poikia enää.
"Nautitaan tästä vielä kun voidaan! Lähde kanssani ulos huomenna!" Zayn ehdotti ja sai silmäsi suurentumaan. Pyysikö juuri kuuluisa Zayn Malik sinua treffeille!?
"Oletko tosissasi?" Kysyit hiljaa.
"Miksi en olisi? Minä pidän sinusta tosi paljon" Zayn vastasi vilpittömästi.
"Niin minäkin sinusta. Minulla on vapaata huomenna joten voin tulla" vastasit leveästi hymyillen. Zayn yhtyi hymyyn ja hän kumartui lähemmäs sinua. Et edes ajatellut asiaa ennen kuin suutelit häntä ja kiedoit käsivartesi hänen ympärilleen. Zayn vastasi suudelmaan hymynkare huulillaan. Tämä tulisi olemaan loistavan suhteen alku!

Toivottavasti tykkäätte!:)

~Can You Be My Angel?~ Part 12

Liam:
"Blair!" Huusin kauhistuneena nähdessäni melkein tunnistamattoman näköisen tytön kaatuvan maahan. Hänen katseestaan näki, että hän oli juonut jotain. Jätin matkalaukkuni keskelle tietä ja ryntäsin hänen luokseen. Käänsin hänet ympäri ja heitin veitsen kauemmas. Mitä ihmettä hän oli tekemässä!? Tunnustelin pulssia kaulasta ja olin helpottunut kun tunsin sen. Mitään näkyvää vammaa ei näkynyt, mutta soitin silti hätäkeskukseen. Jäin odottamaan ambulanssia.

Chloe:
Täytyi myöntää, että julkisuus tuntui mahtavalta. Twitter seuraajan määräni oli kasvanut monilla tuhansilla ja paparazzit seurasivat minua kaikkialle. Suunnitelmani edistyi loistavasti! Liam ei jättäisi minua, koska hän ei pystyisi. Hänestä tulisi kuuluisa ja niin minustakin. Rahaa enemmän kuin voisin kuvitella. Sen jälkeen en enää tarvitsisi Liamia.
Otin kännykkäni käteeni ja valitsin numeron.
"Hei Jack. Miten sujuu?" Kysyin kun tuttu ääni vastasi toisessa päässä.
"Chloe. Tällä hetkellä vähän huonosti kun ystäväsi Liam pölähti tänne" veli vastasi äreältä kuulostaen. Meillä kummallakkin oli omat uhrimme, jotka näköjään sattuivat tuntemaan toisensa.
"Liamin on tultava tänne taas pian. X-Factor kiertue alkaa pian. Miksi hän pilaa suunnitelmasi?" Kysyin ja etsiskelin samaanaikaan kynsilakkaani.
"Liam sattuu seurustelemaan Blairin kanssa" Jack vastasi hilliten raivoaan. Sen takia siis Liam oli ottanut kohtauksen tästä. Samapa se olisi minulle.
"No Liam lähtee kohta sieltä, minä saan rahaa ja sinä voit tappaa tytön" vastasin yksinkertaisesti. Eihän tähän neroa tarvita.
"Parempi olisikin" Jack tokaisi ja katkaisi puhelun. Hän oli aina ollut ärsyttävän salaperäinen ja nykyisin kun hänen oli otettava energiansa ihmisistä, hän hermostui jos jokin meni pieleen. En jaksanut vaivata päätäni ongelmilla. Keskityin taas viilaamaan kynsiäni.

Liam:
"Tyttö on ottanut reilusti alkoholia ja huumeita. Aivojen toiminta katkesi hetkellisesti suurien annoksien takia, mutta hän tulee kuntoon. Onko hänellä alkoholismi?" Harmaa hiuksinen mies lääkäri kysyi, samalla kun päästi minut Blairin huoneeseen. Pudistin heti päätäni. Blair ei ikinä ollut koskenut huumeisiin tai alkoholiin. Miksi hän oli ottanut melkein yliannostuksen, riehunut veitsen kanssa kadulla ja pukeutunut kuin pummi? Täysin päinvastaista mitä hän normaalisti tekisi.
Menin sisälle huoneeseen ja näin ilokseni, että Blair oli hereillä. Olin soittanut hänen isälleenkin, joka sanoi tulevansa heti kun töistä vain pääsisi.
"Blair! Mitä sinä teit siellä kadulla niin huonossa kunnossa?" Kysyin heti ja istuin sängyn reunalle. Blair tuiotti hetken tyhjyyteen ja pudisti sitten päätään.
"En muista. Päähäni särkee." Hän voihkaisi ja peitti kasvonsa käsiin. Kurottauduin halaamaan häntä.
"Minulla oli ikävä sinua. Et vastannut puheluihini tai viesteihini" mumisin painaessani kasvoni Blairin hiuksiin.
"En tiedä missä kännykkäni on.. Minullakin oli ikävä" hän vastasi hiljaa ja puristi minut tiukemmin itseään vasten. En halunnut lähteä enää. Blairille oli selvästi tapahtunut jotain kun olin ollut poissa. En haluaisi, että tällaista tapahtuisi enää.


Sori että kesti!!:) yritän huomenna kirjottaa seuraavaa!

~Can You Be My Angel?~ Part 11

Liam:
Finaali oli tosi suuri pettymys meille. En voinut uskoa, että tipuimme nyt lopullisesti pois. Vaikka ei kolmas sija ollut huono, voittaminen olisi ollut unelmien täyttymys. Täytyi kyllä myöntää, että oli hermoillut kovasti sen lehti jutun jälkeen. Pojat ja Simon olivat heti alkaneet kuulustella minulta, oliko juttu totta. En ollut vastannut suoraan. En tietenkään ollut missään suhteessa Chloeen, mutta hän sanoi, että tulisin katumaan jos kieltäisin tämän. En tiennyt millä hän olisi voinut uhkailla minua, mutta aioin selvittää asian.
Olin yrittänyt soittaa Blairillekkin. Hän oli takuulla nähnyt lehden, mutta ihmettelin miksi hän ei ollut soittanut. Kaikki soittoyritykseni menivät vastaajaan. Olin tänään menossa takaisin kotiin, enkä tiennyt minkälaisen vastaanoton saisin..

Blair:
"Yritä osua keskelle!" Big Z kehotti ja kohotti maalitaulun uudestaan. Heitin veitsen jo kymmenennnettä kertaa ja vihdoin osuin. Tappava veitsi osui napakymppiin.
"Sinustahan tulee vielä mestari!" Nevy kehui ja sain häneltä suopean hymyn. Se oli itseasissa ensimmäinen kerta kun hän hymyili minulle tarkoittaen sitä.
Olin koko päivän harjoitellut käyttämään teräaseita. Jack ei ohjannut kehoani, vain tein kaiken omaTa tahdostani. Tiesin, että jos en suostuisi, Jack pakottaisi minut siihen. Parempi tehdä itse, ennen kuin joutuu pakotettuna tekemään jotain kamalampaa. En ollut uskaltanut enää edes ajatella karkaamista, koska tiesin, että Jack estäisi sen. En voinut käsittää miten hän pystyi ohjaamaan minua! Hänessä oli jotakin, mikä sai minut epäilemään hänen ihmisyyttään.

Muistin vasta myöhään iltapäivällä isän. En voinut edes kuvitella kuinka vihainen hän olisi! Olin ollut jo kaksi päivää poissa kotoa, enkä edes tiennyt missä kännykkäni oli. En olisi ihmetellyt jos hän olisi tehnyt rikosilmoituksen! Olin aika huolissani kaikesta tästä. Miksi Jack piti minua täällä? Mikä tämän koko jutun idea oli!?
"Pentu! Sinun vuorosi!" Nevy käski yhtäkkiä. Palasin takaisin maanpinnalle ja huomasin kuinka kaikki katsoivat minua odottavasti. Nevyllä oli lääkepiikki kädessään.
"Saat ilmeisesti ekan kerran! Pian et voi olla ilman!" Baso hymähti ja katseli jo vähän oudon ylivilkkaasti ympärilleen.
He tarjosivat minulle huumeita!! En tiennyt mitä siinä oli, mutta en aikonut ottaa!! Pakokauhuisena vilkuilin mahdollista pakotietä. Mutta en ehtinyt sellaista löytää. Jalkani lähtivät määrätietoisesti kävelemään kohti Nevyä ja vasen käteni kääri oikean käden hupparin hihan ylös. Jack teki sen taas. Nevy survaisi piikin suoneeni ja painoi männän pohjaan. Aluksi ei tuntunut miltään. Mutta sitten tuntui kuin olisin leijunut. Mikään ei haitannut, mikään ei kiinnostanut. Leijuin vapaassa maailmassa.
"Mennääs kaduille vaanimaan!" Craic hörähti ja Nevy alkoi taluttaa minua ulos. Täytyy myöntää, että silloin en välittänyt tippaakaan missä olin ja keiden kanssa.

"Juna tuli!! Pentu, näytäppä vähän taitojasi elävän mallin kanssa!" Big Z käski pari tuntia myöhemmin. Heitin lyhyeksi palaneet marisätkäni maahan, ja jouduin ottamaan seinästä tukea. Olimme seisoskelleet juna-aseman viereisillä kujilla parisen tuntia, polttaen, juoden ja riehuen. Näkökenttäni oli sumea, en ollut varma missä olin tai kuka olin. Hoipertelin vain eteenpäin samalla kun joku pisti veitsen käteeni. Etsisin uhrin ja todennäköisesti tappaisin hänet. Mutta siinä tilassa mokoma ei paljoa häirinnyt. Hoipperoin pois kujalta ja yritin erottaa ihmishahmoja. Juna-aseman ovista tuli juuri saapuneita isojen matkalaukkujen kanssa. Yksi oli tulossa tännepäin. Käsi täristen vedin hupun päähäni ja seisoin keskellä katua. En nähnyt uhriani selvästi, vain harmahtavan takin ja matkalaukun. Kun hän oli parin metrin päässä kohotin veitsen, epäonnistuen täysin yllätyshyökkäyksessä. Seisoin siinä, veitsi koholla ja tuiotin tyhjyyteen.
"Blair!? Mitä helvettiä sinä teet?" Hahmo kysyi juuri ennekuin menetin tajuntani ja kaaduin maahan.


Huomenna varmaan jatkan, jos vaan ehin :)