Desperation part 18

Louis:
Katselin happamasti Robertin selkää, kun hän johdatti meitä käytävässä eteenpäin. Hän oli ärsyttänyt minua jo ensihetkestä asti. Paitsi, että tietyllä tavalla pidin hänen asenteestaan... ehkä hän muistutti minua siinä mielessä.
Tunsin katseita selässäni ja tiesin sen johtuvan kädestäni, joka oli edelleen Lilyn harteilla. Epäilemättä Lee ei pitänyt siitä.
Hymyilin ehkä hieman omahyväisesti ja Lily kääntyi katsomaan minua.
"Mikä hymyilyttää?" Hän kysyi ja kohotti kulmiaan. En voinut tietenkään vastustaa kiusausta.
"Toivottavasti hän ei tahallaan härnää Leetä... Miksi hän ylipäätänsä pitää kättänsä noin? Emmehän me kai ole edes yhdessä... Mikä on kyllä sääli. Ei kai... Voi helvetti"
Lily katsoi minua yhtäkkiä raivoissaan kun hän tajusi mitä tein.
"Älä viitsi! Se on henkilökohtaista!" Hän sähähti hiljaa, vilkaisten taakseen.
"Mutta minähän olen osana näitä ajatuksia. Onhan minulla pieni oikeus tarkastaa mitä mieltä olet" vastasin hymyillen leveästi, enkä edes yrittänyt peitellä tyytyväisyyttäni.
Lily punastui ja käänsi katseensa maahan.
"Perillä ollaan. Voitte olla näissä huoneissa ihan vapaasti" Robert sanoi yhtäkkiä pysähdyttyään. Käytävän kummallakin seinällä oli kaksi ovea, joita hän osoitti.
"Kiitos. Sanothan Jamesille heti kun hän tulee." Vastasin hymyillen, pitäen käteni edelleen Lilyn olkapäillä. Asian piti tulla tuolle casanovalle selväksi..
"Tottakai... Valitettavasti minun täytyy pyytää teitä pysymään täällä. Teissä on muutama joihin en oikein luota" Robert hymähti ja antoi katseensa kiertää meissä. Sitten hän kääntyi kannoillaan ja katosi käytävään.


Lily:
Seisoimme kaikki hiljaa käytävässä ja katselimme ympärillemme.
"Seeeelvä... Jospa minä, Joshua ja Lee menemme tänne" Chris sanoi hieman vaivaantuneen kuuloisesti ja osoitti lähintä ovea vasemmalla. Hän taisi huomata kuinka kireältä Lee näytti.... Käännyin katsomaan häntä Louisin käsivarren yli, mutta Lee käänsi katseensa pois. Hän todellakin näytti ärtyneelle.
"Hienoa! Me voimme sitten mennä tänne" Louis sanoi ja veti minut lähemmäs oikeanpuoleista ovea.
Jakaisinko huoneen pelkästään hänen kanssaan? En tietenkään alkanut väittää vastaan, mutta minua alkoi heti hermostuttaa,kuten hänen seurassaan oli tapana.
Kukaan ei sanonut mitään, joten Louis avasi oven ja meni edeltäni sisään.

Huone oli melko iso ja yksinkertainen. Siellä oli kaksi samanlaista sänkyä, yöpöydät ja kaksi vaatekaappia. Ikkunaa ei ollut, mutta mutta muuten huone näytti sellaiselta, mihin ala-asteella mentiin luokkaretkelle.
"Ovatko kaikki huoneet tällaisia?" Kysyin kummissani ja livahdin "karkuun" Louisin käden alta. Huoneessa ei ilmeisesti oltu panostettu kodikkuuteen, mutta mitä muuta jengin olinpaikalta voisi odottaa? Oli outoa, että heillä ylipäätänsä oli näin iso talo joka oli täynnä huoneita. Meillä oli vain tehdas...
"En usko. Varmaan jäsenillä on paremmat huoneet. Nämä taitavat olla vain varahuoneita" Louis vastasi ja heittäytyi toiselle sängylle.
"Jaa... Miten muuten tunnet tämän Jamesin?" Kysyin ja istuin toisen sängyn reunalle häntä vastapäätä.
"Olemme vanhoja tuttuja. Tapasimme kai jossain kahakassa, kun Mic yritti vallata tätä puolta Lontoosta. Silloin Jamesilla oli isompi porukka ja Mic joutui vetäytymään toiselle laidalle. Mutta James oli mukava ja tulimme toimeen vaikka olimme eri puolilla" Louis kertoi ja katseli ympärilleen samalla.
"Olemmeko me sitten täällä turvassa? Onko Jamesillä edelleen isompi porukka?" Jatkoin kyselemistä. Tämä oli kieltämättä tullut aika nopeasti, ja halusin tietää lisää siitä ihmisestä jonka hoivissa olisimme toivottavasti turvassa.
"Eeeii.. tietääkseni hän panostaa enemmän luotettavuuteen kuin määrään. Hän ei helposti ota uusia jäseniä, koska haluaa tiiviin porukan joka toimii hyvin yhdessä. Mutta emmeköhän ole tarpeeksi kaukana Micistä.. Tuskin hän edes muistaa Jamesiä" Louis vastasi ja katsoi minua pieni hymynkare huulillaan.
"Fiksua... Tietääkö James, että pystyt lukemaan ajatuksia?"
"Ei. En käyttänyt sitä vielä silloin"
"Miksi suojaat mieltäsi? Miten edes pystyt siihen?"
Ennen kuin Louis ehti vastata, oveen koputettiin ja se avattiin. Ovella seisoi Jazmin, joka katsoi minua taas tympääntyneenä.
"James on tullut takaisin. Hän pyysi teitä tulemaan yläkertaan" Hän sanoi ja osoitti selvästi sanansa edelleen sängyllä rennosti makoilevalle Louisille. Sanat kuultuaan Louis kuitenkin pomppasi ylös ja hymyili leveästi.
"Hienoa! Mennään sitten!" Hän ilmoitti ja viittoi minua lähtemään mukaan.

"Pitäisikö meidän ottaa muut mukaan?" Kysyin kun olimme käytävässä.
"Ei varmaan. Jos vain sanomme kuinka monta meitä on ja hän voi itse mennä katsomaan jos haluaa" Louis vastasi ja kohautti olkiaan.
Varmaan oli kyllä helpompaa kun menimme kahdestaan. Lähdimme siis seuraamaan Jazminia joka johdatti meidät takaisin suureen aulaan. Sieltä lähdimmekin kiipeämään portaita ylös.
Yläkerta näytti aikalailla samanlaiselle kuin käytävät alhaalla, mutta täällä oli kotoisampaa. Lattialla oleva matto tuntui pehmeältä jalkojen alla ja katosta roikkuivat tyylikkäät valaisimet. Ja jokapuolelta yläkertaa pystyi katsomaan kaiteen yli alas ala-aulaan.
"Tänne päin" Jazmin tokaisi ja lähti kiertämään vasemmalle puolelle. Hän pysähtyi heti ensimmäisen oven kohdalle, avasi sen ja päästi meidät sisään.
Ensimmäiseksi silmiini osui valtava ikkuna, joka oli huoneen toisella laidalla, suoraan meitä vastapäätä. Aurinko paistoi sisään ja huone oli lämpimämpi kuin muu rakennus.
Seuraavaksi huomioni kiinnitti hahmo ikkunan vieressä.
Miehellä oli tummat lyhyet hiukset ja komeat kasvot, joiden silmät kohdistuivat meihin. Jouduin hetken miettimään miten hän näytti niin tutulle, ennenkuin tajusin.

Tuntui kuin huoneesta olisi loppunut ilma. Päässäni alkoi pyöriä, enkä voinut muuta kuin tuijottaa miestä, joka katsoi minua takaisin lempeän ruskeilla silmillään.
"Liam?" Henkäisin ja jouduin ottamaan Louisin käsivarresta tukea, pysyäkseni pystyssä.




TAN TAN TAN TAAAA!!
Mut juu tätä osaa oli tuska kirjottaa enkä tiiä ees miks! Tässä meni about kaksi tuntia ja kokoajan tuppas ajatus katoilemaan :D nohh mut en tiiä vielä millon jatkan seuraavan kerran mutta yritän taas mahollisimman nopeesti :)

Desperation part 17

Lily:
"Tämäkö se on?" Kysyin ja katsoin ylös korkeaa, synkän näköistä rakennusta. Siinä oli muutama kerros, mutta koko rakennus oli pitkä ja näytti isolle. Seinät olivat tummaa puuta ja ikkunoita oli useita. Jengin olinpaikaksi se näytti yllättävän hienolta, tummanpuhuvaa ulkopuolta lukuunottamatta.
"Kyllä! Toivottavasti päästään vaan sisään" Louis vastasi ja lähti ensimmäisenä kohti portaiden yläpuolella olevaa ovea. Lähdin perään ja kuulin kuinka muut seurasivat.
Louis pysähtyi oven eteen ja katsahti ympärilleen. Kenenkään ei ilmeisesti pitänyt nähdä meitä... Alue näytti kuitenkin sen verran autiolle tällähetkellä, ettei meillä ollut huolta. Olihan kadulla paljon taloja, uudemman näköisiä ja muutama ränsistynytkin, mutta oli torstai ja kello melkein kaksitoista päivällä.
Lopulta Louis koputti ja odotimme kaikki hiljaisuuden vallitessa. Hetken kuluttua ovi kuitenkin raottui.

Nojauduimme kaikki lähemmäs nähdäksemme raosta sisään. Meitä takaisin tuijotti kuitenkin synkkä silmäpari.
"Hmm... hei? Minulla olisi asiaa Jamesille" Louis sanoi ja hymyili.
"Kuka olet?" Käheä tytön ääni kysyi epäkohteliaasti. En kyllä voinut moittia häntä siitä...
"Louis Tomlinson. James kyllä tuntee minut, sovimme tästä tänään puhelimessa!" Louis selitti ja nojautui lähemmäs.
"James ei ole täällä. Keitä he ovat?" Tyttö kysyi ja vilkaisi meihin, samalla kun avasi ovea enemmän. Valo paljasti hänen kasvonsa ensi kertaa. Tyttö näytti vanhemmalle kuin olin ensin kuvitellut. Hän oli ehkä parikymppinen, minua hieman lyhyempi ja hänellä oli tummat piirteet kuten Khailla. Ehkä hänellä oli intialaisia juuria?
Tyttö kuitenkin näytti vihamieliseltä ja katsoi minua inhoten kulmiensa alta..
"Noohh...Meillä on pikkuinen hätätilanne, liittyen Mic Williamsiin. Jos voisimme tulla sisään, emme herättäisi niin paljoa huomiota." Louis vihjaisi huolettomasti ja katsoi dramaattisesti olkansa yli.
Tyttö lakkasi mulkoilemasta minua ja näytti miettivän ankarasti.
"Älä huoli, en usko että hän rankaisee sinua. Eikä meillä ole mitään suurempia aseita, ihan vain tiedoksi" Louis jatkoi, katsoessaan tyttöä silmiin.
Sitä tyttö siis ajatteli. En ollut itse edes miettinyt hänen ajatustensa lukemista. Typerää...
Kohotin katseeni taas tyttöön ja onneksi hän sattui juuri katsomaan takaisin.
"Minun ei pitäisi päästää heitä. Gary suuttuu varmasti jos James ei... Miksi tuo tuijottaa minua? Ääliö.."
Käänsin katseeni ja pitäydyin vastaamasta samalla mitalla. Tyttö ärsytti minua jo nyt... Mikä hänellä oli minua vastaan?! En kuitenkaan halunnut olla niin ilmiselvä kuin Louis... En paljastaisi kykyäni vielä.
"No tulkaa. Mutta aseet kerätään pois" tyttö ilmoitti viimein ja avasi oven selälleen.
"Tottakai!" Louis myönteli ja astui sisään. Menimme porukalla perässä ja tyttö sulki oven heti perässä.
Sisältä päin talo oli paljon mukavemman näköinen kuin ulkoa. Heti ensimmäiseksi tulimme tilavaan aulaan, jonka katto oli korkealla. Kun katsoi ylös, näki yläkerran kaiteet ja leveän portaikon joka johti sinne.
Seinät olivat tyylikkään harmaat, valkoisilla yksityiskohdilla. Seinillä oli muutama taulu, mutta ne näyttivät olevan siellä vain huvikseen. Aulan kummaltakin reunalta lähti käytävä, jotka näyttivät identtisiltä nopeasti katsottuna. En kuitenkaan jäänyt tutkimaan niitä enempää.
"Jazmin! Mikä sinulla kestää?" Kuului miehen huuto yhtäkkiä ja vaalea hahmo ilmaantui yläkerran portaikosta. Miehellä oli likaisen vaaleat hiukset ja kirkkaan siniset silmät. Piirteet ja vartalo olisivat voineet olla mallin...
"Ohh... nyt olet pulassa" Mies mumisi nähdessään meidät. Hän asteli eteemme ja tarkasteli meitä katseellaan.
"Tuo sanoi tuntevansa Jamesin! Ja tiedät, ettei ovea saisi pitää auki pitkään! Kerään aseetkin pois" Tyttö, Jazmin vastasi melkein hätäisesti ja tyrkkäsi Louisille puukorin. Tottelevaisesti Louis irrotti vyöltään puukon ja muutaman pikku veitsen takkinsa vuoresta. Sitten hän ojensi korin minulle.
"Ei minulla ole mitään" sanoin totuudenmukaisesti ja ojensin korin Leelle. Minulla oli edelleen sama t-paita jolla olin nukkunut... En ollut varustautunut yhtään tähän.
"Minä voin tarkistaa" Mies hymyili ja astui rehvakkaasti eteeni.
"En tarvitse aseita tappamiseen. Ihan vain tiedoksi" Louis huomautti ja katsoi miestä rento hymy huulillaan.
"Yritän pysyä siveellisenä" Mies hymähti ja tuli nyt aivan eteeni. Tottelevaisesti kohotin käteni sivuille ja mies taputteli vartaloni läpi. Tuntui kyllä, että hän olisi pysähtynyt tietyissä kohdissa hieman pidempään...
"Robert, vie heidät jonnekkin muualle. Soitan Jamesille" Jazmin sanoi kireän kuuloisesti ja katosi toiseen käytävistä.
Robert astui askelen taaemmas ja katsoi minua hymyillen.
"Puhdas kuin pulmunen.. seuraappas minua muru" Hän vinkkasi ja lähti johdattamaan meitä vastaikkaiseen käytävään siitä, minne Jazmin oli mennyt. Louis tuli heti viereeni ja omistavasti kietaisi käsivartensa hartioilleni. Oliko hän ehkä mustasukkainen? Hymyilin itseseni ajatukselle ja seurasin Robertia.



Nyt kesti pitkään :D on ollu kaikenlaista kiirettä, mutta nyt oli aikaa! Ja juu btw ne jotka tietää/käyttää Polyvorea voi menmä kattomaan mun tililtä asukokonaisuuksia ja kollaaseja, mitä teen sinne mm. Tästä ficistä D oon tehny jo Lilyn asun sinne ja Louisista semmosen kollaasin! Sieltä voi saada paremman kuvan siitä millasia hahmot on ja miltä ne vois ulkonäöltään näyttää :)  menkää kattoo jos kiinnostaa!
Polyvore: datasszayn

Desperation part 16

Lily:
Sulattelin hetken Louisin sanoja ennen kuin tajusin. Hän luki ajatuksia. En ollut koskaan edes kuvitellut mahdollisuutta, etten olisikaan ainut friikki.
"Miten sinä tiesit, että osaan... lukea ajatuksia?" Kysyin hämmentyneenä. Louis näytti jo hieman ärtyneeltä.
"Minä selitän kaiken autossa. Mic tulee pian tänne, eikä ole aikaa hukattavaksi" hän huokaisi, näköjään kyllästyneenä toistamaan samaa.
"Lee, Joshua, Khai meidän täytyy mennä. Jos Mic on tulossa-" aloitin ja yritin vedota järkähtämättömiin poikiin.
"Hyvä on! Mutta en luota häneen" Khai tokaisi ja keskeytti minut. Hän tuijotti Louisia tummien kulmiensa alta ja harppoi ovelle.
"No et ole ensimmäinen" Louis vastasi ja pyöräytti silmiään. Tästä ei kyllä tulisi helppo reissu..

Viiden minuutin kuluttua olimme kaikki pakkautuneet tila-autoon, jonka Louis oli varmasti varastanut jostain. Istuin pelkääjän paikalla ja kurkistin olkani yli taakse. Keskipenkeillä istuivat Lee, Trina ja Khai. Minusta tuntui, että he tahtoivat olla mahdollisimman lähellä varmistamassa, ettei Louis pääsisi yllättämään. Trina näytti kyllä jo ihan rennolta... ehkä hän piti Louisista? Toivottavasti ei pitäisi.
Viimeisellä penkkirivillä, takakontissa oikeastaan, istuivat Joshua ja Chris. He näyttivät kummatkin melko normaaleilta. He näyttivät luottavan Louisiin enemmän kuin muut..
Louis lähti ajamaan, heti melko vauhdikkaasti. Nyt oli vihdoin selitysten aika.
"Nyt voit kertoa kaiken. Mitä on tekeillä?" Kysyin ja käännyin istuimellani häneen päin. Louis vilkaisi minua sivusilmällä ja keskittyi sitten taas ajamiseen.
"Nohh... kuten jo sanoin, osaan lukea ajatuksia. Ihan niin kuin sinäkin, mutta olen vain parempi. Ei millään pahalla" hän kertoi ja katsahti minua pieni hymy huulillaan. Hän näytti nyt selvästi rennommalta kun olimme jo matkalla..
Nyökkäsin ja kehotin häntä jatkamaan.
"En oikeastaan ole ikinä käyttänyt kykyäni, koska en halunnut sitä. Ajattelin, että se lähtisi pois jos en käyttäisi sitä. En tiennyt, että joku muukin voisi pystyä siihen. Ennen kuin tapasin sinut tietenkin. Kokeilin lukea ajatuksiasi ja huomasin, että sinä yritit tehdä samaa minulle. Osaan kuitenkin laittaa muurin pääni ympärille, eikä kenenkään silloin pitäisi päästä pääni sisään. Mutta en kuitenkaan uskonut, että joku Micin jengistä pystyisi siihen.. kunnes eilen, eräs Jaco paljastuikin ajatustenlukijaksi. Hän oli ilmeisesti huomannut, että minä osaan piilottaa ajatukseni ja hän halusi tietää mitä salailen. Hän oli todella taitava ja pääsi pääni sisään. Hän sai ajatuksistani tietää, että olen tavannut kolmannen ajatustenlukijan, sinut.
Mic oli ilmeisesti tiesi Jacon kyvystä ja halusi lisää samanlaisia friikkejä joukkoihinsa. Hän lähti heti etsimään lisää tietoa sinusta, tai niin ainakin uskon. Hän nimittäin lukitsi minut sisälle, etten pääsisi pakoon tai varoittamaan sinua" hän kertoi hiljaisuuden vallitessa. Kaikki autossa kuuntelivat tarkasti, mutta kuulin Leen tuhahtelevan aina välissä.
Minusta kaikki tuo kävi järkeen. Olisi ollut outoa, jos kukaan muu ei olisi pystynyt lukemaan ajatuksia. Ja oli tietysti järkeenkäypää, että Mic halusi kerätä meidänlaisiamme itselleen. Ajatustenlukuhan oli hyödyllistä...
"Mutta miten sinä pääsit pois?" Kysyin hetken mietinnän jälkeen.
"Eräs ystäväni auttoi minua... Ehdin luultavasti juuri ajoissa tänne" Louis vastasi ja katsahti taas minuun.
Aloin miettiä, kuinka usein hän oli lukenut ajatuksiani huomaamattani... Hän saattoi tietää tunteistani paremmin kuin minä itse.
Louis hymyili minulle leveästi ja tajusin hänen tehneen sen taas... Tästä tulee noloa.. en ole tottunut miettimään ajatuksiani tarkemmin.
"Hmm... minne olemme menossa?" Kysyin ja yritin saada hänet lopettamaan.
"Yhden ystäni luo. Hänellä on jengi kaupungin toisella laidalla!" Hän vastasi iloisesti ja painoi taas kaasua.



Nyt tarkistan tän nii ei varmana oo kirjotusvirheitä! Inhoon niitä..xD mutta juu varmaan huomaatte, oon vaihtanu blogin ulkonäköö!

Kumpi parempi, vanha vai uusi?:D
-emmä tiiä, vaihtelu virkistää? Toivottavasti xD

Desperation part 15

Lily:
Heräsin aamulla siihen, kun Trina ravisteli minua. Unenpöppörössä ja silmät sirrissä yritin huitoa häntä kauemmas.
"Mitä sinä-"
"Älä viitsi! Olen antanut sinun nukkua jo pitkään! Nyt sinun pitää kertoa kaikki!" Hän keskeytti ja päästi irti hartioistani. Jäin istualleni ja pyyhin sotkuiset hiukset kasvoiltani. Huone oli hämärä, mutta oli selvästikkin jo aamu. Trina istui nyt lattialla edessäni ja katseli minua jäätävän harmailla silmillään. Täytyi myöntää, että tämä oli outoa. En oikein ollut läheinen Trinan kanssa. Puhuimme kyllä, mutta jotenkin emme oikeastaan olleet kiinnostuneita toisistamme. Kun Khai löysi hänet, halusin antaa hänelle turvapaikan. Hän oli osa porukkaa, mutta ehkä hieman etäinen minulle..
"Kertoa kaikki? Mistä?" Kysyin haukotellen.
"Eilisestä! Olit ulkona sen jätkän kanssa" hän vastasi silmiään pyöritellen.
"Aahh..." muistin vasta silloin eilisen tarkasti. Se tuntui yllättävän mukavalta, sillä nyt tiesin varmasti sen olevan totta. Louis todella oli suudellut minua!
"Niiiiin?" Trina hoputti, katsellen minua kärsimättömästi.
"Öhh... no me menimme rannalle ja-"
"Rannalle? Miten hän sinut sinne sai?"
"En tiennyt minne olimme menossa..  mutta me kuitenkin uimme ja hän suuteli minua" kerroin nopeasti, koska en halunnut hänen keskeyttävän.
"Uit? Noin vain? No mutta oletteko te yhdessä? Virallisesti?"
"En tiedä... Siinä on yksi ongelma" vastasin, pakottaen itseni kertomaan totuuden.
"Hän on Mic Williamsin jengissä"
Trinan silmät laajenivat ja mustat kulmakarvat katosivat hiusten alle.
"Et voi olla tosissasi.." hän mumisi ja näytti muuttuvan kokoajan järkyttyneemmäksi.
"Trina... kaikki on hyvin" yritin leppyytellä, mutta huomasin että hän oli saamassa kohtausta.
Nousin nopeasti seisomaan ja juoksin ovelle.
"Khai!!" Kiljuin ja onneksi kuulin heti juoksu askelia. Khai ilmaantui nurkan takaa ja jotenkin tajusi, että tämä liittyi hänen tyttöystäväänsä. Hän ryntäsi ohitseni ja polvistui Trinan eteen.
"Trina, kuuntele minua. Kaikki on hyvin" hän mumisi matalalla äänellä, pakottaen tytön katsomaan itseään. Niin hän aina teki, kun Trina alkoi hermostua, syystä tai toisesta.
Odotin hiljaa oven suussa, karmiin nojaten. Nyt minua hermostutti entistä enemmän kertoa Louisin jengistä muille.. Trina oli jo hermostunut pahanpäiväisesti.
"Lily? Mitä tapahtui?" Khai kysyi, katsahtaen minua samalla kun auttoi nyt rauhoittuneen Trinan ylös.
"Minä vain.. kerroin hänelle yhden jutun ja hän ylireagoi.. tiedäthän miten helposti hän tekee niin" vastasin taas vältellen. Khai katsoi minua ja kohotti toista kulmaansa. Hän tiesi tiesi etten kertonut kaikkea..

"Lily!" Joku huusi yhtäkkiä kauempaa ja onneksi saimme muuta ajateltavaa. Seurasin ääntä, jättäen Khain ja Trinan taakse.
Hiippailin olohuoneeseen ja ensimmäiseksi näin Leen. Hän oli selvästi kutsunut minua ja olin juuri aikomassa kysyä syytä, kun näin vastauksen.
Louis seisoi taka-alalla, puoliksi hämärässä. Hänen tavallinen hymynsä oli poissa ja hän näytti hermostuneelta.
"Louis... mitä sinä täällä teet?" Kysyin hämmentyneenä ja katsahdin Leetä. Hän oli ristinyt käsivartensa ja mulkoili Louisia ärtyneenä.
"Voin selittää myöhemmim.. sinun täytyy nyt vain tulla minun mukaani. Ota heidät kaikki vaikka mukaan, kunhan lähdemme nyt" hän vastasi nopeasti, harppoen lähemmäs.
En ehtinyt sanoa mitään, ennen kuin Lee avasi suunsa.
"Aivan, ajattelitko tulla tänne noin vain ja ottaa hänet mukaansa?" Hän ärähti ja Louis kääntyi hänen puoleensa.
"Jos sinä haluat, että rakkaallesi käy huonosti niin siitä vaan!" Louis vastasi aivan yhtä vihaisesti.
"Olkaa hiljaa molemmat! Louis, mitä tapahtuu? Miksi olet täällä?" Avasin suuni tällä kertaa ennen Leetä. Näin kuinka hän oli punastunut, enkä halunnut tämän keskustelun ajautuvan niille raitelle.
"Minä voin selittää matkalla. Luota nyt vain minuun, täällä ei ole kohta enää turvallista" Louis sanoi ja katsoi minua melkein anoen.
Tottakai minä halusin luottaa häneen, mutta oliko se järkevää? Olin rakastunut häneen, eikä sekään kyllä ollut järkevää...
Mutta kun katsoin hänen silmiinsä, näin jotain mitä en ennen niissä ollut nähnyt. Paniikkia..
"Sanoit, että minun pitäisi ottaa heidät mukaan?" Kysyin kummeksuen. Miksi meidän pitäisi lähteä?
"Mic on tulossa, etkä varmaankaan halua heidän jäävän hänen armoilleen. Ja meillä on edelleen kiire, joten voimmeko lähteä? Minulla on auto ja tiedän minne mennä" Louis tokaisi ja katsoi olkani yli. Seurasin esimerkkiä ja näin Chrisin, Joshuan, Khain ja Trinan seisovan siellä, jähmettyneinä.
"Sanoitko juuri Mic? SE Mic?" Chris kysyi vaimeasti, vitivalkoisena.
"Juujuu juuri se, iso ja paha, tappaa kaikki! Voidaanko jo nyt paeta?" Louis ärähti levottomana ja viittoi ovelle.
Ei minun loppujen lopuksi tarvinnut paljoakaan miettiä.
"Mennään!" Tokaisin ja viitoin kaikkia ovelle päin.
"Hän on paholaisjengissä! Se on ansa!" Lee ärähti, pysyen paikallaan. Samoin teki Khai ja Joshua. Trina ja Chris olivat taas menneet ovelle..
Louis kääntyi katsomaan taas Leetä ja oli hetken hiljaa.
"Luulet, että vien teidät hänelle ja otan Lilyn itselleni. Pelkäät, että Lily haluaa jättää teidät ja olla minun kanssani, eikö niin?" Hän sanoi hiljaa. Leen kasvot venähtivät ja hän näytti järkyttyneelle. Aivan kuten minäkin.
"Miten sinä-" aloitin, mutta hän keskeytti tyynesti.
"Aivan kuten sinäkin sen teet. Et vain ole raaskinut mennä hänen mielensä sisään, joten tein sen puolestasi"




Ääääää tää osa tuntuu hölmölle xD ei pitäis kattoa telkkaria samalla, kun ajatukset lähtee harhailee! Mutta mä luin tänää mun vanhojaficcejä ja oisin voinu kuolla myötähäpeästä....xD hirveesti kirjotusvirheitä (ja nyt kun sanoin noin nii tässäkin osassa on tietenkin niitä..) ja huonosti kirjotettua! Yhhh ei ois pitäny mennä lukemaan!xD

Lempieläin? (Random xD)
- leopardi, tiikeri tai valkohai..xD

Desperation part 14

Louis:
Nousin ylös verkkaisesti ja olin erittäin tietoinen muiden katseista. Yritin näyttää mahdollisimman pelottomalle, vaikka todellisuudessa olin paniikissa. Niin kauan kuin olin melkein näkymätön Micille, kaikki oli hyvin..
"Mennäänpä vähän juttelemaan" Mic tokaisi ja huitaisi pitkällä kädellään muiden suuntaan. Kaikki alkoivat heti puhua, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Jaco katsoi minua hetken ärsyttävän pitkään... En vieläkään ymmärtänyt mitä hän teki täällä. En uskonut, että Mic edes tiesi hänen nimeään..
Mic lähti liikkeelle ja harppoi nopeasti huoneen poikki. Minä ja Jaco kiirehdimme hänen perässään ja poistuimme huoneesta. Tulimme pitkään ja leveään kivikäytävään, jonka varrella oli kaikki olohuoneet, asehuoneet ja makuutilat. En ollut kai ikinä käynyt kaikissa niissä, edes näiden kuuden vuoden aikana..
Kuljimme kuitenkin pikavauhtia vasemmalle päin. Tiesin vain, että tässä suunnassa oli "tärkeiden" ihmisten huoneet ja asevarasto..
"Sisään vain" Mic tokaisi kuitenkin yhtäkkiä ja avasi oven vasemmalla reunustalla. Menin mukisematta sisään ja tulin vain yhdellä lampulla valaistuun huoneeseen. Seinät olivat samanlaiset kuin kaikkialla tässä talossa, tumman harmaat ja betoniset. Ikkunoita ei ollut ja huonekalujakin oli vain kolme: koruton pöytä ja kaksi tuolia.
Ihan kuin niissä rikossarjoissa olevat kuulusteluhuoneet..
"Istu vaan ja ole kuin kotonasi" Mic sanoi hymähtäen ja viittasi toiseen tuoliin. Menin jäykästi kävellen sen luo ja istuuduin. Laskin käteni hermostuneena pöydälle ja huomasin näprääväni punottua käsinauhaani...
"Sinä varmaan haluat tietää miksi olet täällä... Me nimittäin epäilemme, että jotakin on tekeillä" Mic sanoi ja istui toiselle tuolille. Jaco jäi puolestaan seisomaan varjoihin hänen taakseen.
"Tekeillä? Mistäs niin päättelette? En ole tietääkseni tehnyt mitään sääntöjen vastaista" vastasin ääni käheänä. Mitä olin muka tehnyt väärin? Me saimme käydä ulkona milloin halusimme, kunhan pysyisimme poissa kyttien läheltä. Ja tietenkin meidän piti ensin hoitaa kaikki hommat ennenkuin saimme vapaata.
"Sinä vaikutat hieman erilaiselta.. Jaco osaa kertoa paremmin tästä, sillä hän tuntuu osaavan tulkita ihmisiä paremmin kuin minä" Mic sanoi, hymyili kylmästi ja nousi ylös. Jaco tuli hänen tilalleen ja katseli minua uteliaasti.
Vastasin katseeseen koleasti. Mokomakin ääliö.. Hänkö on mennyt sanomaan, että käyttäydyin oudosti?
Yhtäkkiä käteni kuitenkin riuhtaistiin taaksepäin. Olkapäähäni sattui ja asento muuttui heti epämukavaksi.
Mic oli nyt takanani ja piteli käsiäni raudanlujassa otteessaan. Nyt alkoi jo pahasti tuntua nurkkaan ahdistetulta!
"Katso minua" Jaco sanoi hiljaa, mutta käskevästi. Hämmästyin hänen äänestään valitettavasti niin paljon, että käänsin katseeni häneen. En ollut todellakaan odottanut hänen äänensä olevan noin matala...
Kohtasin hänen harmaat silmänsä ja tunsin samantien polttavaa kipua ohimoilla. En pystynyt kääntämään katsettani enää ja polte kasvoi kokoajan. Ja valitettavasti tiesin mitä oli tapahtumassa, enkä pystynyt enää estämään sitä.




Heeii taas vähän kesti! Juu tääki on lyhyt, mutta yritän nyt viikonloppuna kirjottaa sitte pidempää! Juu mutta kävin siis magneettikuvauksis ja mulla on joku rusto repeytyny irti ja semmonen palanen on arpeutunu väärään paikkaan! Meen tähystysleikkaukseen jossain vaiheessa ja saan kai kepit taas kuukaudeks -.- mutta jùuuu taas on kysymys!

Lempi tv-sarjat?
- Kosto, Grimm, Olipa kerran, NCIS, The Tomorrow people, The House of food, Hannibal, Under the dome.... xD

Desperation part 13

Lily:
Myöhemmin Louis heitti minut takaisin tehtaalle. Tälläkertaa matka meni mukavemmin ja painoin pääni vasten Louisin selkää.  En enää pelännyt, että kaatuisimme tai jotain vastaavaa. Sen verran itsevarmalta Louis ajaessaan vaikutti.

"Milloin voimme nähdä uudestaan?" Kysyin kun olimme tulleet määränpäähän. Seisoimme taas kadun toisella puolella, tehdasta vastapäätä.
"Niin pian kuin suinkin.. Et varmaan huomannut, mutta tallensin jo numeroni kännykkääsi. Soitan sinulle pian" Hän naurahti, kumartui painamaan suukon otsalleni ja hyppäsi pyöränsä selkään.
"Milloin sinä sen muka teit?" Kysyin hämmentyneenä, posket punoittaen.
"Rannalla.. kun keskityit puhdistamaan hiekkaa farkuistasi" hän vastasi ja väläytti vielä hymyn. Sitten hän lähti moottori ärjyen kaahaamaan tietä, kunnes katosi mutkan taakse. Häntä katsellessani, minulle tuli huono mieli. Louis oli antanut oman nahkatakkinsa minulle, sillä olin palellut jopa oman takkini kanssa. Nyt hän kuitenkin joutui itse ajamaan pelkkä t-paita päällään..

Yritin muistella kyseistä hetkeä rannalla, mutta suudelmamme tuntui hämärtäneen kaiken muun.. Varmaankin Louis kyllä pystyi ottamaan kännykkäni sillä välin kun putsasin housujani. Varmasti hän osasi tehdä sen ilman minun huomaamistani, kun hän kerran oli jengissä. Varsinkin niin korkealuokkaisessa jengissä kaikki varmasti osasivat varastaa aivan mitä vain.

Hiivin varovasti sisään tehtaaseen. Vilkaisin kännykän näytön kelloa ja se näytti jo puoli kahta. Puolittain toivoin, että kaikki olisivat jo nukkumassa. Säästyisin monimutkaisilta kysymyksiltä.
Muttankun tulin oleskelutilaan, näin Leen istuvan sohvalla valppaan näköisenä. Hänellä oli vain pieni lamppu päällä ja sen valo sai hänen kasvonsa näyttämään hämäriltä ja ankarilta. Kun katseemme kohtasivat, mieleeni tuli Louisin sanat. Oliko Lee todella ihastunut minuun? Miten se pystyisi edes olemaan mahdollista?
"Noh? Oliko upeat treffit?" Hän kysyi melkein pelottavan tyynellä äänellä. Hän ei koskaan ollut näin vakavana...
"Ihan mukavat... miksi olet vielä valveilla?" Vastasin vältellen. Leen ääni oli sen verran sarkastinen..
"Olet itse sanonut, ettei kenenkään meistä kuuluisi olla ulkona yksin. Päätin varmistaa, että tulet yhtenä kappaleena takaisin" hän vastasi, vältellen katsettani.
Nyt jos koskaan minun teki mieli päästä hänen päänsä sisäön ja selvittää mistä nyt tuulee. Mutta en halunnut pahoittaa hänen mieltään enempää tutkimalla hänen henkilökohtaisia ajatuksiaan..
Ymmärsin kyllä hänen kantansa. Olin todellakin sanonut niin, koska yksin ei koskaan ollut turvallista. Mutta minä olin ollut Louisin kanssa. Ehkä en kuitenkaan alkaisi erikseen mainita siitä, ihan vain rauhan säilyttämiseksi.
"Niin, kiitos. Kaikki on hyvin joten mennään nukkumaan. Voidaan vaikka huomenna mennä kaikki porukalla jonnekkin pitkästä aikaa!" Yritin pehmentää ilmapiiriä ja odotin, että Lee nousisi sohvalta.
Lopulta hän nousikin, nyökkäsi lyhyesti ja katosi toiseen huoneeseen.
Toivottavasti hän leppyisi huomiseen mennessä. Lisäksi toivoin että Louis olisi luullut väärin. Miten hän muka voisi tietää sellaisia asioita?



Louis:
Kuuntelin Zaynin puhetta vain puolella korvalla. Ajatukseni pyörivät edelleen Lilyssä.. Hänen naurussaan, silmissään ja huulissaan. Suudelma pääsi ehdottomasti parhaimpien joukkoon.. Oli todella onnenpotku, että olin nähnyt hänet baarissa. Silloin jo hänessä oli jotain puoleensa vetävää. Ulkopuolelta hän näytti kovalle, mutta sisältäpäin hän oli ujo ja erittäin suloinen. Hänen poskillaan olisi voinut paistaa pekonia... Söpöä.
"Sinä et kuuntele... Louis!!" Zayn ärähti yhtäkkiä ja kohotin katseeni. Ympärillämme kuuluva äänten sekamelska kantautui taas korviini.
"Mitä nyt? Mikä on näin tärkeää?" Kysyin huokaisten ja nojasin taakseppäin tuolissani. Zayn tuijotti minua äkäisesti sohvalta ja heilautti päätään huoneen toiselle puolelle päin. Katsoin sinne päin ja näin Jacon ja Micin. En ollut edes huomannut, että Mic oli tullut tänne... Toivottavasti hän ei huomannut, etten minä huomannut..
"Mistä he puhuvat?" Kysyin yhtäkkiä kiinnostuneena. Jaco oli sen verran hiljainen ja omaan kuoreensa vetäytyvä, etten edes ollut kuulkut hänen ääntään ennen. Nyt hän kuitenkin pääsi puhumaan pomolle.
"Luuletko, että minä kuulen tänne asti? Jos Waz vain sulkisi tuon ylisuuren suunsa-"
"Pitäisikö mennä kuuntelemaan? Njääh.. en jaksa välittää" keskeytin huokaisten ja venyttelin väsyneitä käsivarsiani. Paljonkohan kello jo oli? Kukaan ei kyllä nukkunut, joten sama se.
"Mistä lähtien sinä et enää ole jaksanut välittää? Katoilet päivisin ilmoittamatta... jos tämä liittyy siihen baarityttöön niin-" Zayn aloitti taas silmiänsä pyöritellen, mutta keskeytin taas.
"Ei se liity! Tykkään ajella ympäriinsä kuten tiedät.. anna jo olla" tokaisin ja Zayn sulki suunsa ja tyytyi näyttämään loukkaantuneelta. Kyllä hän kohta taas puhuisi minulle...
Katselin ympärilleni isossa huoneessa ja laskin porukkaa. Vain pieni osa oli paikalla... Waz, äänekäs ja ärsyttävä jätkä melusi keskellä huonetta, seuranaan Jon joka oli koko kaupungin huumeparoni ja Licia ja Kiara, siskokset jotka olivat kummatkin palkkamurhaajia. Porukka oli äänekäs kuten aina. He mölysivät aseista ja laskivat tappamiaan ihmisiä. Kuulemani perusteella Kiara oli johdossa tällähetkellä...

Tämä jengi oli jakautunut rajusti eri osiin. Osa, kuten Waz, Kiara ja Jaco, olivat täysin uskollisia ja näyttivät nauttivan kaikesta tästä hulluudesta. Sitten olivat ne jotka olivat mukana, tietäen että ei kannattanut vastustella. Siinä osiossa olimme me, minä, Zayn ja muutama muu. Zayn kylläkin valitti kokoajan, että kohta joku alkaisi valittaa siitä ettemme me ole tässä mukana täysillä... En kuitenkaan aikonut kuulua tuohon Micin palvonta piiriin..
Alimpana olivat ne, joita vain käytettiin vain "armeijana". He olivat kaikki nuoria, ilman muuta paikkaa. He suostuivat tekemään mitä vain, kunhan saivat katon päänsä päälle ja ruokaa...

"Louis..." Zayn sihahti yhtäkkiä ja palasin nykyhetkeen. Huomasin heti, mitä hän tarkoitti.
Mic ja Jaco kävelivät minua kohti. Jaco, joka oli keskipituinen ja hontelo, näytti melkein säälittävältä valtavan Micin vierellä. Ei ollut ihme, että juuri Mic oli johtaja. Hänestä suorastaan uhkui voimaa ja vaikutusvaltaa. Tosin varmaan hänen kokonsa auttoi paljon. Hän oli ainakin kaksi metriä pitkä, lihaksikas ja hänen brutaali pärstänsä näytti aina ovelalta ja julmalta.
"Tomlinson, tule mukaan" Mic sanoi kovalla äänellä ja sai koko huoneen hiljenemään.
Nyt olin pulassa...




Nonii tääki on vähän lyhyehkö, mutta ehin sentään kirjottaa!:D joo elikkä kävin tänää siellä lääkärillä ja meen jossain vaiheessa magneettikuvauksiin!xD  tää siis johtuu siitä mun polvesta :D ne jotka on täällä ollu pidempään nii varmaan muistaakin sen xD mut juuhh en varmaan kirjota huomenna koska on koulukiireitä!
Taas uus kysymys!!
Eka julkkis/leffahahmo ihastus?
- varmaan Draco Malfoy Harry Potterista... Se on vieläkin vitun seksikäs xDD

Desperation part 12

Lily:
Hyppäämisen jälkeen istuimme rannalla pitkään. Kellon täytyi olla yli puolen yön, mutta ajan kulumista ei huomannut.
Kerroin Louisille perheestäni. En ollut ikinä avautunut näin muille kuin jengilleni. Tuntui mukavalle selittää hänelle myös vesikammoni syy.
Louis kuunteli hiljaa ja näpräsi samalla ruohonkortta. Aina välillä hän kääntyi katsomaan minua myötätuntoisesti, muttei keskeyttänyt tarinaani.
"Entäs sinä? Onko sinulla sitten täysin normaali elämä?" Kysyin hengähdettyäni hetken. Louis tiputti ruohonkorren ja hymähti.
"Kaukana siitä. Meillä on aika paljonkin yhteistä... Minun perheeni tapettiin kylläkin. Olin silloin 13 ja karkasin sen jälkeen kotoa. Liityin jengiin, kuten sinäkin. Eihän se jengielämä mitään ruusuilla tanssimista ole, mutta parempi kuin olla yksin" Louis kertoi vaimealla äänellä. Hän ei selvästi tykännyt puhua tästä aiheesta.
En ollut oikein miettinyt tätä, mutta en ollut kuvitellutkaan häntä jengiin.  Hän ei ollut ikinä maininnut mitään sellaisesta.
"Olen pahoillani..." sanoin hiljaa,enkä kysellyt enempää. Louisin menneisyys saattoi olla kivuliaampi kuin minun.
"Niin... Mitäs niitä vanhoja muistella" hän sanoi ja hymyili vaisusti.
"Missä jengissä sinä sitten olet?" Kysyin jättäen perheasiat sikseen. Jengimaailmassa omalla porukalla oli yllättävän paljon merkitystä. Suurin osa jengeistä oli pieniä ja hajanaisia, kuten omani. Mutta sitten oli niitä isoja, jotka pääsivät uutisiin väkivaltaisuuksien takia. Isoimmat porukat tappelivat alueista ja yleensä poliisiin joutui puuttumaan asiaan. Pienempien ryhmien oli parempi pysyä kaukana noista joukoista.
"En missään parhaimmassa. Tiedät varmaan Mic Williamsin?" Hän kysyi, katsoen minua varovainen katse silmissään.
Tottakai minä tiesin Mic Williamsin. Kaikki jengiläiset tiesivät hänet. Hän oli yhden isoimman ja hurjimman jengin johtaja. Olin kuullut paljon huhuja hänestä, eikä hän todellakaan kuulostanut ihmiseltä jonka haluaisin tavata. Kuulemma hän oli vallannut suurimman osan kaupungin laidoista ja piti niitä hallussaan väkivallalla.
"Sinä... olet hänen kanssaan?" Kysyin hitaasti, toivoen olevani väärässä.
"Niiiin... Mutta usko tai älä, en pidä hänestä yhtään enempää kuin sinäkään." Louis vastasi nopeasti, hieman hätääntyneen näköisenä.
"Miksi olet heidän kanssaan? Et vaikuta yhtään sellaiselta ihmiseltä, joka polttaa toisten koteja ja ampuu muita" sanoin totuudenmukaisesti ja laskin käteni hänen kädelleen. Louis kääntyi katsomaan minua ja hymyili valloittavasti.
"En olekkaan, usko pois. Pääsin jengiin silloin 13-vuotiaana ja se oli turvapaikkani. Nykyään meno on aika villiä... Meitähän on melkein kolmekymmentä, mutta emme me kaikki ole Micin puolella. Olemme mukana vain koska emme pääse pois" Louis sanoi ja näytti nyt huojentuneelta. Hän varmaan luuli, että juoksisin karkuun tai jotain.
"Ymmärrän... kumpa vain pääsisit pois sieltä. Voisit tulla minun luokseni!" Ehdotin toiveikkaasti.
"En usko, että se sinun ystäväsi pitäisi siitä" Louis naurahti ja kietaisi käsivartensa ympärilleni. Yritin olla panikoimatta, mutta se oli vaikeaa.
"Miten niin? Mitä tarkoitat?" Henkäisin, tiedostaen hyvin selvästi, että olimme erittäin lähekkäin.
"Etkö muka huomaa? Se tummahiuksinen on lääpällään sinuun" Louis hymähti ja hipaisi poskeani kädellään. Sydämeni jätti varmasti monta sykäystä välistä.
"Lee? Mistä sinä-" aloitin hämmentyneenä, mutta Louis oli jo painanut huulensa omilleni ja suuteli minua hellästi, mutta varmasti.
En osannut kuvailla sitä tunnetta. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan joku suuteli minua näin...
Vastasin suudelmaan onneni kukkuloilla, välittämättä jengeistä tai mistään muusta. Kietaisin käsivarteni hänen ympärilleen ja nautin hänen vartalonsa lämmöstä. Tunsin kuinka Louis hymyili huuliani vasten ja tiukensi otettaan minusta. Tämä oli hetki jota en tahtoisi unohtaa ihan heti.


Kesti nyt vähän pidempään :D mutta mulla on kysymys!! Mihin eri fandomeihin te kuulutte?
-Directioners, Potterheads, Tributes, Shadowhunters jajajajajaja..... hmm.... onhan kaikkee muutaki mut noi on niinku isoimmat xD

Desperation part 11

Lily:
"Louis.. Mitä sinä oikeasti teet? Taitan kohta nilkkani tässä hiekassa" mumisin kun olin haparoinut jo pitkään hänen perässään. Hiekkaa tuntui olevan loputtomiin ja tennarini olivat sitä täynnä...
"Perillä ollaan!" Hän ilmoitti vastaukseksi ja pysähtyi. Irrotin heti otteeni hänen kädestään, suurimmaksi osaksi siksi koska käteni oli hiestä märkä..
"Saanko jo av-"
"Et! Vielä pikku hetki!" Louis keskeytti ja tunsin kuinka hän tuli lähemmäs minua. Vastustin houkutusta avata silmät.. Mitä ihmettä hän oikein meinasi?

Yhtäkkiä Louis kuitenkin kiepautti minut syliinsä. Suustani pääsi säikähtänyt vinkaisu kun maa keikahti kenkieni alla ja Louisin käsivarret kannattelivat minua sen sijaan.
"Louis! Päästä minut alas!" Älähdin, tarratessasi paniikissa hänen takkinsa etumuksesta.
"Älä viitsi, en katsos halua että murrat niskasi tässä viimeisessä vaiheessa." Louis hymähti korvaani. Hänen lämmin hengityksensä kutitti ja sai ihoni kananlihalle..
Tyydyin olemaan hiljaa ja päästin irti hänen takistaan. Ristin käsivarteni syliini, sillä en kehdannut laittaa niitä minnekkään muualle. Inhottavaa miten Louis teki minusta erittäin nolon persoonan..
Louis lähti liikkeelle ja tuntui kuin hän olisi kävellyt jyrkkää mäkeä ylös. Tai ehkä portaita? Siltä se ainakin tuntui..
Hetken kuluttua Louis pysähtyi ja laski minut varovaisesti alas. Tällä kertaa jalkojeni alla ei ollut hiekkaa, vaan luultavasti narisevaa puuta. Olimmeko jo lähteneet rannalta?
"Nyt saa avata!" Louis ilmoitti ylpeänä ja räväytin malttamattomana silmäni apposen auki.

Ensimmäiseksi näin puisen kaiteen joka oli suoraan edessäni. Sen takana näkyi tummia puita ja kuu. Käännyin kummissani katsomaan ympärilleni ja kauhukseni huomasin kyltin toisen puolen puukaiteessa.
'Westlaken hyppytorni. 7,5m'
"Voi helvetti! Minä lähden nyt!" Huudahdin valahtaen kalpeaksi. Olimme edelleen rannalla, nyt jo veden päällä, melkein kymmenen metrin korkeudessa.
"Kuuntele ensin. Sanoit, että pelkäät vettä. Tiedätkö mikä on paras keino voittaa pelot? Kohtaamalla ne." Louis sanoi yllättävän rauhoittavalla ja vahvalla äänellä, samalla kun hän tukki tieni portaisiin.
"En varmasti hyppää tuonne" totesin väristen. Minulle alkoi tulla heikko olo... laskeuduin kyykkyyn ja painoin pään polviani vasten.
"Rauhoitu... lupaan, että tämän jälkeen olosi on paljon parempi. Älä viitsi, katso nyt edes minuun" Louis astui lähemmäs ja kyykistyi eteeni.
Kohotin vastentahtoisesti katseeni ja kohtasin hänen lempeän katseensa.
"Et tiedä, miltä minusta tuntuu" mumisin hieman jopa vihaisena siitä, että Louis oli löytänyt heikon kohtani.
Mieleeni ilmestyi liiankin kirkkaasti isän ja Liamin kasvot, sinertävinä ja kuolleina. Purin huulta kovaa, jotten alkaisi itkeä.
Louis katsoi minua silmiin hetken ja käänsi sitten katseensa kohti kuuta.
"Kyllä minä aika hyvin tiedän. Usko tai älä, mutta minä pelkäsin pimeää niin paljon, että nukuin aina salaa lamppu päällä. Olin neljätoista kun tuli iso sähkökatkos ja minun oli pakko nukkua pimeässä. Silloin vasta tajusin, että pimeässä ei ole mitään pahaa enkä halunnut enää tuhlata aikaani sitä pelätessä." Louis kertoi, katsahtaen aina välillä minua, hymynkare huulillaan.
Kuuntelin vaiti. Tarina nosti mielialaani hieman.
"Miksi pelkäsit pimeää?" Kysyin rohkeammalla äänellä, uskaltautuen jo istumaan normaalisti.
"Serkkuni pelotteli minua jatkuvasti kellarin pimeydessä kun olimme pieniä. Hän oli vanhempi ja pakotti minua katsomaan kauhuelokuvia. Siitä se kai sitten syntyi, ajan kuluessa" Louis vastasi ja kohautti olkapäitään.
"Noh?" Hän kysyi ennenkuin ehdin kysellä enempää.
"Mitä?"
"Hyppäätkö? Minun kanssani?"
Nyt pystyin jo miettimään tätä vaihtoehtoa. Voisiko se todella auttaa? Mutta en edes tiennyt halusinko apua tähän. En todellakaan ollut uinut isän kuoleman jälkeen kertaakaan... mutta kannattiko minun rypeä menneisyyden kauhuissa? Se oli mennyttä ja ollutta, en voisi muuttaa mitään enää.
"Joo. Jos lupaat hypätä myös" vastasin ja oman äänen tarmokkuus antoi minulle puhtia. Nousin seisomaan ja astelin hieman haparoiden kaiteen luo.

Tumma vesi oli peilityyni ja aavemmaisen näköinen. Juuri niinkuin painajaisissa joita olin nähnyt kaikki nämä vuodet.
"Tottakai! Hoidetaan tämä pois päiväjärjestyksestä!" Louis vastasi reippaasti ja käveli reunalle.
Jäin muutaman askeleen taaemmas odottamaan, sydän pamppaillen.
Louis alkoi riisua vaatteitaan. Estoitta hän otti takkinsa ja t-paitansa pois, jättäen yllensä vain mustat farkut.
En ollut aikaisemmin huomannut, että hänellä oli tatuointeja. Pienet kuvat koristivat hänen käsivarsiaan, mutta toisen käden olkapäässä oli iso peuran kuva. Hänellä oli myös siisti köysi toisessa ranteessa ja lintu käsivarressa.
Rinnassa oli koukeroinen kirjoitus, jonka rikkoi vaalea arpi. Se halkoi hänen rintakehäänsä melkein koko pituudelta..
"Uskon, että olet aikaisemminkin nähnyt puolialastoman miehen" Louis huomautti ja kohotin katseeni. Hän näytti tyytyväiseltä kun punastuin..
"Ei sinun tarvitse olla alasti, mikä ei kyllä haittaisi, mutta kannattaa ottaa edes takki pois. Helpottaa uimista" hän jatkoi ja kääri omat vaatteensa mytyksi. Sitten hän heitti sen laidan yli ja kuulin kuinka se tömähti maahan. Otin hänestä mallia ja heitin Liamin takin laidan yli rannalle.

"Valmis?"
Nyökytin ponnekkaasti, keräten kaiken mahdollisen rohkeuteni. Astuin reunalle hänen viereensä, mutta en katsonut alas. Aioin tehdä tämän tässä ja nyt.
"Kolmannella. Yksi. Kaksi. Kolme" Louis huudahti ja loikkasi eteenpäin. Meinasin jo jänistää kuullessani kolmosen, mutta en halunnut pettää Louisia.
Hyppäsin reunalta alas ja välittömästi vatsaani tuli se tuttu tunne huvipuistoista. Tätä kohtaa en pelännyt. Nautin vapaana tippumisesta ja painottomuuden tunteesta.
Tuuli puhalsi kasvoilleni kun syöksyin ilman läpi, kohti veden pintaa. Suljin silmäni ja täytin keuhkoni.
Vesi oli paljon kylmempää kuin mitä olin odottanut. Upposin nopeasti yhä syvemmälle ja veden pimeys ja kylmyys turruttivat aistini. Pelko palasi taas. En pystynyt liikuttamaan raajojani. Happivarastot karkasivat keuhkoistani ja päässäni alkoi pyöriä.
Tältä heistä siis oli tuntunut. Voimattomalle, kun vesi hitaasti täyttäisi keuhkot.

Sitten, kaiken pelon keskelle ilmestyi kuva heistä nauramassa onnellisina. Haluaisivatko he minun luovuttavan nyt? Olin onnellinen. Minulla oli perhe, ja olin ihastunut. Halusinko nyt luovuttaa?
Taistelutahto, joka oli saanut alkunsa kaduilta, syöksyi suonieni läpi täyttäen minut adrenaliinilla. En luovuttaisi.
Pakotin hyytyneet käteni liikkeelle ja voimalla syöksyin kohti veden pintaa. Happi oli lopussa, mutta matka ei ollut pitkä.
Pääni pärskähti pintaan ja viileä ilma täytti keuhkoni. Tunne oli sanoinkuvaamattoman ihana. Kelluin paikallani ja nautin hapesta.
"Kaikki hyvin?" Louis kysyi ja ui vierelleni. Melkein laiskasti käänsin katseeni häneen ja nyökkäsin.
Voi hitto, miksi hän näyttää niin hyvältä vaikka hyppäsi juuri järveen?! Louisin hiukset sojottivat melkein tyylikkäästi märkinä eri suuntiin. Hänen hymynsä näytti vielä valoisammalta näin läheltä..
"Tuntuuko paremmalta?" Hän kysyi ja oli nyt niin lähellä, että olkapäämme melkein koskettivat.
"Tuntuu.. mutta täällä on aika helkkarin kylmä" totesin ja minun oli pakko naurahtaa. Louis lähti naureskellen uimaan rantaa kohti ja seurasin häntä. Olin ylpeämpi itsestäni kuin koskaan aikaisemmin.




Mun perseluu murtu ku istuin lattialla koko ajan ku kirjotin tätä... xD

Desperation part 10

Lily:
Ajoimme kymmenisen minuuttia, kunnes Louis kääntyi valottomalle hiekkatielle. Tiestä vaikutti aivan mökkitieltä,eikä minulla enää ollut minkäänlaista käsitystä määränpäästämme.
Hetken kuluttua Louis kuitenkin pysäytti moottoripyörän hallitusti keskelle hämärää pusikkoa. Tuli heti oudon hiljaista, kun moottorin ärjyntä loppui..
"Mikä tämä paikka on?" Kysyin ja nousin varovasti pyörän selästä.
"Kohta näet!" Louis vastasi ja ojensi oikean kätensä minua kohti. Jäin tuijottamaan hänen elettään.
Hän tosiaan odotti minun ottavan siitä kiinni. Se tuntui yllätävän mukavalle..

Kohotin katseeni ja kohtasin hänen odottavat silmänsä. Yritin suhtautua tähän tyynen viileästi, mutta sisälläni poltteli.
Tartuin hänen käteensä ja Louis vetäisi minut heti vierelleen. Hän lähti kävelemään pientä polkua pitkin, johdattaen minua eteenpäin hämärässä.
"Sinulla on kylmät kädet" Hän huomautti hiljaisuudessa.
"Huono ääreisverenkierto" vastasin ja kohautin olkiani. Se oli totta, palelin melkein joka päivä jossain vaiheessa..
Louis puristi kättäni ja kääntyi hymyilemään minulle.
"Onneksi minulla on harvinaisen hyvä sellainen"hän vinkkasi ja pakotti hymyn huulilleni. Onneksi olin mennyt baariin sinä yhtenä iltana..

"Ranta..." Jähmetyin paikalleni heti kun erotun tumman veden ja vaalean hiekan.
"Niiiiin? Huom, täysikuu on bonusta" Louis sanoi ja osoitti vapaalla kädellään mustalle taivaalle. Kirkas kuu valaisi rantaa, luoden heijastuksia tyynen veden pintaan. Tunsin kuinka koko vartaloni värisi sitä katsellessa.
"Mitä nyt?" Louis kysyi, huomatessaan jäykkyyteni.
"En pidä vedestä" vastasin hitaasti, irroittaen katseen pahimmasta pelostani.
"Pelkäätkö sitä?" Louis kysyi suorasukaisesti, katsellen minua kulmat kurtussa.
Nyökkäsin.
"Sitten sinun täytyy tehdä yksi juttu."
"Mikä se on?" Kysyin ja katsoin häneen kummissani.
"Laita silmät kiinni" Louis kehotti ja näytti mietteliäältä. En tehnyt mitään, olin niin hermostunut tästä paikasta.
"Miksi?"
"Luota nyt vain minuun" Louis sanoi hiljaa, nojautuen lähemmäs. Punastuin ja purin huulta. Ehkä minun ei pitäisi väittää vastaan... mutta en tiennyt mitä hän aikoi. Voisinko tosiaan luottaa häneen?
Suljin silmäni ja Louis lähti heti vetämään minua oikealle. Kompuroin hiekassa nolosti hetken ennen kuin sain sovitettua askeleeni hänen rytmiinsä. Olin nyt todella hermostunut, sillä pelkäsin että menisimme lähelle vettä. En tuntenut Louisia tarpeeksi hyvin...
"Minne menet?" Kysyin varovasti, tunnustellen joka askeleella maata. Hiekkaa tuntui olevan loputtomiin.
"Todennäköisesti vihaat minua kohta, mutta sehän on aika intohimoista eikö vain?" Louis hymähti ja tuntui, että sydämeni oli juuri hypännyt kurkkuuni.




Äähhh tän piti olla pidempi mut jouduin lopettaa kesken! Noohh minnekkä te menitte kouluun nyt syksyllä? :D lukio on perseestä btw xD

Desperation part 9

Lily:
Olin kertonut "treffeistäni" Louisin kanssa muille. Kuten arvasin he olivat hämmästyneitä eivätkä he oikein pitäneet ajatuksesta.
"Et tunne häntä tarpeeksi hyvin! Entä jos hän vaikka on kyttä? Hän voi pidättää sinut kaikista ryöstöistämme!" Lee varoitteli erittäin epä-leemaisella äänellä. Eikös hänen pitänyt aina olla se joka tekee uhkarohkeita juttuja joka päivä?!

Ristin käsivarteni lapsellisesti ja huokaisin.
"Jos hän on poliisi niin minä olen Obama! Antakaa nyt tämän asian jo olla! Hän vaikutti ihan mukavalta, mutta ei tässä mistään suhteesta ole kyse.. Hän saattaa olla ensimmäinen ystäväni jengin ulkopuolella" vastasin hieman vältellen. En tiennyt mitä Louis halusi, ystävyyttä vai jotain enemmän.. Melkein toivoin, ettei siitä tulisi mitään, nyt kun katsoin ystävieni vakavia kasvoja.
"Mutta entä jos hän kuuluu johonkin toiseen jengiin? Sehän olisi kuin veljeilyä vihollisen kanssa" Khai huomautti vakavasti ja katsoi minua tummilla silmillään.
"Hän ei ole puhunut mitään jengeistä.." sanoi hiljaa, yrittäen vakuuttaa heitä.
"Aivan! Ajattele nyt, mikä kiero paskiainen hän voi olla! Sinuna en lähtisi! Paitsi.. onko hän edes hyvännäköinen?" Trina kysyi ja sain kulmien kohotuksen Khailta.
"Ei sillä, ettet sinä olisi!" Trina jatkoi lepyttääkseen poikaystävänsä.
"Nonii, minä aion nyt kuitenkin mennä!" Tokaisin kun keskustelu alkoi vaihtaa aihetta. Lee näytti edelleen hieman loukkaantuneelta ja hän kohautti olkiaan.
Häntä tämä näytti eniten häiritsevän..

Puolta tuntia myöhemmin kuulin kevyen koputuksen tehtaan ovelta.
"Et kai... kertonut hänelle missä asumme?" Joshua kysyi matalalla äänellä, katsoen ovelle aivan kuten me kaikki muutkin. Pudistin päätäni ja näin sivusilmästäni Joshuan kurtistavan kulmiaan. Nousin ylös sohvalta nopeasti, ennen kuin kukaan ehti kysyä enempää. Harpoin ovelle ja avasin sen muutaman hengenvedon jälkeen.

Siinä hän seisoi, rennosti ovenkarmiin nojaillen. Hänellä oli musta nahkatakki, jonka alla oli puhtaan vaalea paita. Jalassaan hänellä oli tiukat mustat farkut. Tummat hiukset olivat tavanomaisesti sotkuiset ja huulet kaartuneet virneeseen.
"Siinäpä kesti" hän hymähti tervehdykseksi.
"Anteeksi kauheasti" vastasin tavoitellen sarkastista sävyä, mutta vilkuilin samalla olkani yli. Kaikki katsoivat meitä. Trina vilkuili kaula pitkänä, nähdäkseen salaperäisestä vieraastamme edes vilauksen.
"Täälläpä on kireä ilmapiiri.. mennäänkö?" Louis kysyi ja hänen katseensa viipyi Leen ärsyyntyneissä kasvoissa.
"Mennään!" Vastasin onnellisena siitä, että pääsisin pois ystävieni syyttävien katseiden alta.

"Tuollako sinä tulit?" Kysyin kulmiani kohottaen, kun astuimme ulos. Tien toisella puolella oli kiiltävän hopeinen moottoripyörä. Se näytti aivan liian hienolta kaikkien näiden ränsistyneiden rakennusten keskellä..
"Jep. Paljon mukavempaa kuin kävely" Louis vastasi ja lähti kävelemään upeaa pyörää kohti. Otin muutaman harppauksen kunnes olin hänen rinnallaan.
"Mitä sinä nyt? Minne me olemme menossa?" Kysyin kun Louis hypähti kevyesti pyörän selkään ja otti tukijalan pois.
"Tiedän yhden hyvän paikan. Hyppää kyytiin!" Hän kehotti ja väläytti hymyn.
"Oletko tosissasi?"
"Pelottaako?"
Purin huulta ja katsoi Louisia. Hän hymyili härnäten ja odotti.
Kerranhan me vain elämme... Kiipesin hänen taakseen ja otin tukea maasta.
"Kannattaa pitää kiinni" Louis hymähti ja käynnisti moottorin. Kietaisin käsivarteni hetken mietinnän jälkeen hänen vyötärölleen. Tunsin hänen vartalonsa tärisevän naurusta...
Moottoripyörä lähti liikkeelle niin yhtäkkiä, että jouduin tiukentamaan otettani paniikissa. En ole koskaan ollut moottoripyörän kyydissä... Pidätin henkeäni,  kun Louis kaartoi hurjaa vauhtia isommalle tielle. Me kiisimme illan hämärtämillä kaduilla, varmasti reilua ylinopeutta.
Minua hermostutti niin paljon, että meinasin laittaa silmät kiinni. Mutta en aikonut näyttää pelkurilta. Louis vaikutti hallitsevan vehkeen niin hyvin, että todennäköisesti en kuolisi tänään.



Uuuu eka osa joka on kirjotettu tabletilla! Samsung galaxy tab4, ei huono!:D
Pitäiskö mun tehä semmonen QOTD? Eli siis päivän kysymys, ja kaikki sais sitte vastailla?:D ♡♢♧♤ <- noi on kivoja xD

Desperation part 8

Lily:
"Oletko jo valmis Chris? Ei meillä ole koko päivää aikaa" huomautin seisoessani ovensuussa. Olin ollut valmiina jo pitkään, mutta yllättäen Chrisillä kesti. En vain ymmärtänyt mitä hänen pitäisi muka ottaa mukaan kauppaan. Riittäisi kun raahaisi itsensä paikalle..
"Joo joo, otan vain veitsen!"
"Et ole tosissasi! Jos joku näkee sinulla veitsen kaupassa, me joudumme helvetinmoiseen pulaan!" Huusin vastaukseksi silmiäni pyöritellen. Kuulin tyytymättömän murahduksen ja Chris ilmaantui keittiöstä. Hänellä oli tummanpunaiset shortsit ja kulunut bändipaita. Sen päälle hän oli vetäissyt verkkatakin.
"Tyylikästä" totesin virnistellen. Chris kurtisti kulmiaan ja huiskaisi vaaleanruskeat kiharat pois otsaltaan.
"Luulin, että me ollaan menossa kauppaan eikä muotinäytökseen!" Hän tuhahti ja veti kengät jalkaansa.
"No olisit edes voinut sheivata" valitin leikilläni, katsellessani hänen lyhyttä sänkeään. Kaikken kaikkiaan hän näytti kodittomalle. Paitsi, että sitähän me kaikki periaatteessa olimme.
"Mitä jos mennään ennenkuin heitän sinua jollain" Chris tokaisi, mutristi huuliaan ja lähti edeltäni ulos. Otin muutaman juoksuaskeleen ja sain hänet kiinni.
"Voimme ostaa Oreoita jos haluat" vinkkasin ohimennen ja näin kuinka Chris yritti pidättää hymyään.


"Käy sinä hakemassa juotavia ja Oreot, niin minä haen muut." Käskin, kun olimme selvinneet lähimpään isoon kauppaan. Se oli parin kilometrin päässä tehdasalueestamme, siellä missä oli normaali asutusta.
"Okey dokey!" Chris hihkaisi ja katosi hyllyjen taakse. Hän oli taas oma hilpeä itsensä, mikä oli hyvä, sillä hiljainen Chris ahdisti minua!

Lähdin etsimään einesruokia. Kukaan meistä ei oikein osannut kokata, joten köyhä ruokavaliomme koostui kaikesta moskasta. Khai kyllä yritti parhaansa mukaan, mutta hänen lasagnensa oli hirvittävä kokemus...
Tutkin epähuomiossa valmisruoka hyllyä, enkä huomannut jonkun lähestyvän.
"Sanoinhan, että tapaamme pian" tuttu ääni hymähti takaani. Hätkähdin niin rajusti, että olin tipauttaa hernekeitto purkin, jota olin ollut tutkimassa.
Käännähdin äkkiä ympäri, ja olin jo aikeissa alkaa lukemaan hahmon ajatuksia. Mutta tunnistin hänet ennenkuin ehdin edes aloittaa.
"Louis... Mitä sinä täällä teet?" Huokaisin sydän pamppailen. Pojan kasvoille ilmestyi leveä hymy ja hän kohautti olkapäitään.
"Tiedäthän.. Pitäähän minunkin syödä" hän vastasi ja kohotti kulmiaan.
"Aaaivan.." Venytin sanaa välttyäkseni sanomasta mitään muuta.
"Missäs kaverisi on?" Louis kysyi ja katsoi ympärilleen.
"Oletko varma, että minulla on kaveri mukana?"
"Jep."
"Miten?"
"Katsoin ympärilleni" hän vastasi ja hymyili pienesti.
"Hän on muuten tulossa. Nähdäänkö tänä iltana?" Hän jatkoi ja katsoi minua hymynkare huulillaan. Tunsin poskieni kuumenevan... Pyysikö hän minua ulos?
"Hmm... Vaikka" vastasin ujosti, vaikka en varsinaisesti ollut ujo persoona.
"Hienoa! Minä tiedän missä asut, ei sillä että olisin stalkannut, mutta voin tulla hakemaan sieltä. Nähdään!" Hän vinkkasi ja katosi aivan yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
"Löysitkö mitään syötäväksi kelpaavaa? Otin Oreoita kaksi pakettia ihan varmuuden vuoksi!" Chris huudahti heti kun hän ilmaantui samalle käytävälle kuin minä.
"Öhh..." Äännähdin epämääräisesti, miettien vielä Louisin sanoja.
Miten hän tiesi missä asuin!? En nähnyt häntä lähelläkään tehdasta...
"Oletan, että tuo tarkoittaa kyllää" Chris sanoi ja heilautti kättään jähmettyneiden silmieni edessä.
"Juu, otetaan vielä tästä pari purkkia!" Henkäisin ehkä hieman liian nopeasti ollakseni luontevan kuuloinen. Nakkasin ostoskoriin purkkeja sattumanvaraisesti ja kiirehdin kassalle.
Maksettuamme lähdimme raahaamaan painavia ostoskassejamme. Chris oli tietysti halunnut ottaa kolme ja antaa minulle vain yhden kannettavaksi, mutta otin häneltä toisen melkein väkisin. Inhosin sitä, että minua pidettään heikkona. Kaduilla ei pärjännyt heikkona, enkä todellakaan halunnut antaa sellaista kuvaa itsestäni..
Minua melkein hirvitti, koska olin niin jännittynyt tulevasta illasta. Louis oli puoleensavetävä ja se hermostutti minua. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, olin hermostunut hyvällä tavalla.




Wooohooooo mä saan tabletin lauantainaaaaaaaaaaaaaaaaaaa!! Ainii juu onks se kommenttihomma nyt poissa päältä?xD

Desperation part 7

Lily:
Louis seurasi minua ulos ja itsepintaisesti lähti kävelemään rinnallani katua pitkin. Olin hiljaa, mutta katsoin häntä vaivihkaa. Hän oli hyvännäköinen, sitä ei ollut kieltäminen. Ja hän taisi hyvin tietää sen itsekkin, sillä hän huomasi katseeni.
"Mitä nyt?" Hän kysyi huolettomasti hymyillen.
"Ei mitään. Ajattelitko todella saattaa minut kotiin?" Kysyin tavoitellen välinpitämätöntä äänensävyä. Samaan aikaan tuijotin häntä silmiin ja yritin päästä hänen mielensä sisään.

Se tuntui kuin kykyäni ei enää olisikaan. En kuullut yhtään mitään, enkä edes vaistonnut minkäänlaista tunnetilaa. Ihan kuin olisin normaali taas..
"Enköhän. Minulla ei ole mitään parempaakaan tekemistä" hän vastasi kun katseemme kohtasivat. Hän näytti hieman kummeksuvan tuijotustani, mutta sitten hän hymyili taas leveästi.
"Onhan se hyvä kun tuollaisella kauniilla naisella on miehistä turvaa mukana. Ei näistä syrjäseuduista ikinä tiedä!" Louis sanoi, hymyili ja käänsi katseensa. Tyydyin hymähtämään vastaukseksi ja lakkasin yrittämästä. Jotakin hänessä oli outoa...

"Minä osaan kyllä tästä jatkaa itse, kiitos vain" sanoin kun olimme kävelleet muutaman sadan metrin päähän tehtaasta. Sitä ei vielä näkynyt, mutta en halunnut johdattaa Louisia lähemmäs. Vaikka ei hän kyllä vaikuttanut minkään 'vihollisjengin' jäseneltä.
"Jos niin sanot. Et taidakkaan asua pienessä punaisessa omakotitalossa vanhempiesi kanssa" Louis sanoi ja kohotti kaarevaa kulmakarvaansa.
"Empä taida." Vastasin, huulta purien. Louisin katse lipui kadun ränsistyneiden talojen ohi ja hän palautti hymyn kasvoilleen.
"Emmeköhän me tapaa vielä. Ensi kertaan!" Hän naurahti, iski silmää ja lähti kävelemään vastakkaiseen suuntaan. Olin aikeissa vastata, mutta en viitsinyt enää huutaa perään.

"Nooooohh paljonko tuli!?" Lee kysyi innoissaan, heti kun ilmaannuin hämärään olohuoneeseen. Siellä oli vain yksi työmaavalaisin lattian rajassa. Se loi yksinäisen valoraidan huoneen harmaisiin seiniin, mutta se valaisi sopivasti meidän tarpeisiimme.
Lee pomppi minua kohti leveästi hymyillen ja jäi odottamaan vastaustani. Tajusin, että olin unohtanut vastata.
"Melkein kaksitonnia. Pelasin vain kerran kylläkin" vastasin ja kaivoin setelitukun takin taskusta ja laskin sen Lee ojennettuun käteen.
"Minä hommaan uuden sohvan heti huomenna! Joshua! Lähdetkö mukaan?" Lee huusi Joshualle, joka istui valoisimmassa nurkassa puhdistamassa pistooliaan. Hän kohotti katseensa ja näytti miettivän hetken. Hänen vaaleat kulmansa menivät kurttuun.
"Hankit minut mukaan kuormajuhdaksi, eikä totta?" Hän tokaisi matalalla äänellään.
"Vooii en tietenkään!" Lee vastasi ja kävi istumaan lattialle hänen viereensä.
"Ajattelin, että saisit valita värin. Tiedän, että tykkäät päättää asioista" Lee jatkoi, tietäen saavansa tahtonsa läpi tätä kautta.
Joshua pyöräytti silmiään ja tyytyi murahtamaan.
"Jos te hoidatte sen huomenna, minä voin mennä Chrisin kanssa hakemaan jotai syötävää" ehdotin ja riisuin ulkovaatteeni. Jätin ne siistiin pinoon oven lähelle. Ei meillä mitään naulakoita ollut.
"Sopii!" Chrisin ääni kajahti toisesta huoneesta ja hymy pyrki huulilleni. Chris ei koskaan väittänyt vastaan, ellei kyseessä ollut ötökät.

Kävin sanomassa kaikille hyvää yötä. Chris oli keittiössä Khain ja Trinan kanssa. He söivät Khain tekemiä kinkku-juustosämpylöitä, jotka näyttivät niin hyviltä, että olisin mieluusti ottanut yhden. Mutta olin liian väsynyt. Kello oli varmasti jo paljon enkä kohta pystyisi enää pitämään silmiäni auki... Vaelsin 'makuuhuoneeseen' jonka jaoin Trinan kanssa.
Se oli pieni huone, missä oli vain kaksi petiä. Olimme keränneet tyynyjä ja vanhoja sohvatyynyjä ihan kiitettäväksi sängyksi. Siinä ei ollut hullumpi nukkua!
Menin omani luo ja riisuin farkkuni. Tukehtuisin kuumuuteen jos nukkuisin ne päällä.
Käperryin vilttien alle ja painoin pääni tyynykasaan. Tuli heti mukavan kotoisa olo..

Olin juuri vajoamassa uneen kun Louisin kasvot palasivat mieleeni. Hänen hymynsä oli jotenkin lumoavan aito... Taisin kyllä jo hourailla kun ajattelin niin..




Teki kauheesti mieli kirjottaa nii kirjotin sitte xD juu ja jos joku osaa siitä kommentoinnin varmistusjutusta sanoo jotai nii ohjeita otetaan vastaan! Miten sen oikeen sitte saa pois?:D en ees tiiä mikä se on xD

Desperation part 6

Louis:
"Et voi olla tosissasi", Zayn marisi kun passitin hänet melkein väkisin Xtreme baariin.
"Tiedät, että inhoan tätä paikkaa..."
"Älä viitsi valittaa! Kerrankin ollaan vapaalla!" Tokaisin ja hyräilin itsekseni kun menimme portaita alampiin kerroksiin. Zayn pyöräytti tummia silmiään ja tyytyi näyttämään tympääntyneeltä. Häntä ei sitten kiinnostanut mikään muu kuin piirrustuslehtiönsä ja aseet..
"Pelattaisiinko erä biljardia?" Kysyin ja hivuttauduin lähemmäs häntä, saadakseni ääneni kuuluviin väkijoukon keskellä.
Zaynin kireä ilme pehmeni ja tiesin, että hän suostui. Olin hyvä suostuttelussa vaikka itse sanonkin!


Lily:
"Ja kolmatta kertaa putkeen, neiti voittaa koko potin.." Tupakkaa polttava pelinjärjestäjä Ed ilmoitti ja ojensi pokeripelin panokset minulle. Leveästi hymyillen otin rahat vastaan ja nousin pöydästä. Lähtiessäni vielä vilkutin punanaamaiselle miehelle, joka oli juuri hävinnyt teinille enemmän rahaa kuin olisi halunnut.
Puikkelehdin eteenpäin tungoksessa ja laskeskelin rahojani. Hiukkaa vaille kaksi tonnia... Ei huonompi saalis.
En tietenkään osannut pelata pokeria yhtään paremmin kuin kukaan muukaa tavallinen ihminen. Mutta kun luin vastapelaajien kortit ja siirrot heidän mielistään, oli helppo suunnitella voitto. Saattoihan se olla törkeää huijata yliluonnollisilla kyvyillä, mutta en sentään murhannut ketään! Autoin rahoilla montaa koditonta nuorta! Eli periaatteessa se oli lahja hyväntekeväisyyteen kun he hävisivät.
Hymyilin leveästi ajatellessani ja laitoin tukun seteleitä syvälle takkini taskuun. Sitten suuntasin baaritiskille.
"Montako pelimiestä voitit tänä iltana?" Rachel, kiharahiuksinen ja nauravainen tarjoilija, kysyi kun istuin tiskin edessä oleville tuoleille.
"Muutaman. Turha on ahnehtia liikaa kerralla" hymyilin ja Rachel antoi minulle drinkin. En ollut ihan varma mitä se sisälsi, mutta maku ei ollut huonompi.

Käännyin tuolillani ympäri ja katselin väkijoukkoa. Vielä muutama vuosi sitten olisin ollut tutkimassa jokaisen ajatuksia. Silloin se tuntui pelottavalle ja kiinnostavalle yhtä aikaa. Mistä olin saanut yhtäkkiä tällaisen yliluonnollisen kyvyn? Osasiko kukaan muu samaa?
Olin kokeillut äärirajojani ja huomannut että kykyäni pystyi kehittämää. Aluksi olin kuullut kaikkien näkemieni ihmisten ajatukset yhtä aikaa. Mutta nyt osasin sulkea ylimääräiset äänet pois ja pystyin keskittymään vain yhteen.
Mitäköhän Liam olisi sanonut tästä? Todennäköisesti kiusannut minua kuten aina... Kaipasin sitä silti niin paljon että sydämeen särki..
"Hei.", sanoi ääni yhtäkkiä viereltäni. Käännyin katsomaan ja näin tiskiin nojailevan pojan. Hän oli pidempi kuin minä ja hänen vartalonsa oli jäntevä. Hänen asentonsa kieli itseluottamuksesta, niin rennosti hän tiskiin nojasi. Kohotin katseeni pojan kasvoihin. Hänen kasvonsa olivat kapeat ja kulmikkaat sillä hänen poskipäänsä erottuivat selvästi. Suu oli vääntynyt virneeseen ja valojen välkkeessä tummilta näyttävät silmät katselivat minua.
"Se on tervehdys. Jos et ole semmoista kuullut aikaisemmin" poika huomautti ja nojautui lähemmäs.
"Tiedän. Hei vaan sinullekkin." Vastasin, kohottaen kulmiani pojan suorasukaisuudelle.
"Hmm.. Oletko yksin?" Hän kysyi ja tarkasteli minua hymyn kare huulillaan.
"Jep." Vastasin lyhyesti, ehkä hieman tympääntyneenä. Miehet lähestyivät minua usein baareissa..
"Hyvä. Mitäpäs jos kertoisit nimesi? Oletan että sinulla sellainen on" poika virnisti ja katsahdin häneen. Oliko hän olevinaan nokkela?
Katsoin poikaa silmiin ja keskityin. Mutta tuntui kuin olisin törmännyt muuriin. En kuullut mitään! Tätä ei ollut ikinä ennen tapahtunut..
"Lily. Voisi olettaa, että sinullekkin on sellainen siunattu." Vastasin yhteen puristettujen hampaideni välistä.
"Louis. Voit kyllä kutsua minua ihan miksi vain haluat" Louis nauroi ja pyyhkäisi sotkuiset ruskeat hiuksensa pois kasvoiltaan.
"Käykö idiootti?" Ehdotin ja hypähdin alas tuoliltani. Louis tyrskähti nauruun ja ilmaantui vierelleni kun lähdin raivaamaan tietäni ovelle.
"Käyhän se. Kuulostaa erittäin seksikkäälle" hän sanoi ja äänestä päätellen hän pidätteli hymyä.
"Ajattelitko seurata minua?" Kysyin pysähdyttyäni keskelle tanssilattiaa. Louisin hampaat loistivat kilpaa kirkkaiden neon valojen kanssa kun hän nauroi.
"Riippuu vähän. Joko olet kotiin menossa?"
"Empä tiedä. Haluaisitko saattaa minut?" Kysyin sarkastisesti ja jatkoin matkaan.
"Tottakai!" Louis vastasi ja kuulosti aidosti innostuneelta. Minun pitäisi karistaa hänet matkalla. Kukaan ylimääräinen ei saanut tietää tehdaskodistamme.





Hehehee!

Ainut asia minkä aattelin jakaa täällä alhaalla..xD