Desperation part 11

Lily:
"Louis.. Mitä sinä oikeasti teet? Taitan kohta nilkkani tässä hiekassa" mumisin kun olin haparoinut jo pitkään hänen perässään. Hiekkaa tuntui olevan loputtomiin ja tennarini olivat sitä täynnä...
"Perillä ollaan!" Hän ilmoitti vastaukseksi ja pysähtyi. Irrotin heti otteeni hänen kädestään, suurimmaksi osaksi siksi koska käteni oli hiestä märkä..
"Saanko jo av-"
"Et! Vielä pikku hetki!" Louis keskeytti ja tunsin kuinka hän tuli lähemmäs minua. Vastustin houkutusta avata silmät.. Mitä ihmettä hän oikein meinasi?

Yhtäkkiä Louis kuitenkin kiepautti minut syliinsä. Suustani pääsi säikähtänyt vinkaisu kun maa keikahti kenkieni alla ja Louisin käsivarret kannattelivat minua sen sijaan.
"Louis! Päästä minut alas!" Älähdin, tarratessasi paniikissa hänen takkinsa etumuksesta.
"Älä viitsi, en katsos halua että murrat niskasi tässä viimeisessä vaiheessa." Louis hymähti korvaani. Hänen lämmin hengityksensä kutitti ja sai ihoni kananlihalle..
Tyydyin olemaan hiljaa ja päästin irti hänen takistaan. Ristin käsivarteni syliini, sillä en kehdannut laittaa niitä minnekkään muualle. Inhottavaa miten Louis teki minusta erittäin nolon persoonan..
Louis lähti liikkeelle ja tuntui kuin hän olisi kävellyt jyrkkää mäkeä ylös. Tai ehkä portaita? Siltä se ainakin tuntui..
Hetken kuluttua Louis pysähtyi ja laski minut varovaisesti alas. Tällä kertaa jalkojeni alla ei ollut hiekkaa, vaan luultavasti narisevaa puuta. Olimmeko jo lähteneet rannalta?
"Nyt saa avata!" Louis ilmoitti ylpeänä ja räväytin malttamattomana silmäni apposen auki.

Ensimmäiseksi näin puisen kaiteen joka oli suoraan edessäni. Sen takana näkyi tummia puita ja kuu. Käännyin kummissani katsomaan ympärilleni ja kauhukseni huomasin kyltin toisen puolen puukaiteessa.
'Westlaken hyppytorni. 7,5m'
"Voi helvetti! Minä lähden nyt!" Huudahdin valahtaen kalpeaksi. Olimme edelleen rannalla, nyt jo veden päällä, melkein kymmenen metrin korkeudessa.
"Kuuntele ensin. Sanoit, että pelkäät vettä. Tiedätkö mikä on paras keino voittaa pelot? Kohtaamalla ne." Louis sanoi yllättävän rauhoittavalla ja vahvalla äänellä, samalla kun hän tukki tieni portaisiin.
"En varmasti hyppää tuonne" totesin väristen. Minulle alkoi tulla heikko olo... laskeuduin kyykkyyn ja painoin pään polviani vasten.
"Rauhoitu... lupaan, että tämän jälkeen olosi on paljon parempi. Älä viitsi, katso nyt edes minuun" Louis astui lähemmäs ja kyykistyi eteeni.
Kohotin vastentahtoisesti katseeni ja kohtasin hänen lempeän katseensa.
"Et tiedä, miltä minusta tuntuu" mumisin hieman jopa vihaisena siitä, että Louis oli löytänyt heikon kohtani.
Mieleeni ilmestyi liiankin kirkkaasti isän ja Liamin kasvot, sinertävinä ja kuolleina. Purin huulta kovaa, jotten alkaisi itkeä.
Louis katsoi minua silmiin hetken ja käänsi sitten katseensa kohti kuuta.
"Kyllä minä aika hyvin tiedän. Usko tai älä, mutta minä pelkäsin pimeää niin paljon, että nukuin aina salaa lamppu päällä. Olin neljätoista kun tuli iso sähkökatkos ja minun oli pakko nukkua pimeässä. Silloin vasta tajusin, että pimeässä ei ole mitään pahaa enkä halunnut enää tuhlata aikaani sitä pelätessä." Louis kertoi, katsahtaen aina välillä minua, hymynkare huulillaan.
Kuuntelin vaiti. Tarina nosti mielialaani hieman.
"Miksi pelkäsit pimeää?" Kysyin rohkeammalla äänellä, uskaltautuen jo istumaan normaalisti.
"Serkkuni pelotteli minua jatkuvasti kellarin pimeydessä kun olimme pieniä. Hän oli vanhempi ja pakotti minua katsomaan kauhuelokuvia. Siitä se kai sitten syntyi, ajan kuluessa" Louis vastasi ja kohautti olkapäitään.
"Noh?" Hän kysyi ennenkuin ehdin kysellä enempää.
"Mitä?"
"Hyppäätkö? Minun kanssani?"
Nyt pystyin jo miettimään tätä vaihtoehtoa. Voisiko se todella auttaa? Mutta en edes tiennyt halusinko apua tähän. En todellakaan ollut uinut isän kuoleman jälkeen kertaakaan... mutta kannattiko minun rypeä menneisyyden kauhuissa? Se oli mennyttä ja ollutta, en voisi muuttaa mitään enää.
"Joo. Jos lupaat hypätä myös" vastasin ja oman äänen tarmokkuus antoi minulle puhtia. Nousin seisomaan ja astelin hieman haparoiden kaiteen luo.

Tumma vesi oli peilityyni ja aavemmaisen näköinen. Juuri niinkuin painajaisissa joita olin nähnyt kaikki nämä vuodet.
"Tottakai! Hoidetaan tämä pois päiväjärjestyksestä!" Louis vastasi reippaasti ja käveli reunalle.
Jäin muutaman askeleen taaemmas odottamaan, sydän pamppaillen.
Louis alkoi riisua vaatteitaan. Estoitta hän otti takkinsa ja t-paitansa pois, jättäen yllensä vain mustat farkut.
En ollut aikaisemmin huomannut, että hänellä oli tatuointeja. Pienet kuvat koristivat hänen käsivarsiaan, mutta toisen käden olkapäässä oli iso peuran kuva. Hänellä oli myös siisti köysi toisessa ranteessa ja lintu käsivarressa.
Rinnassa oli koukeroinen kirjoitus, jonka rikkoi vaalea arpi. Se halkoi hänen rintakehäänsä melkein koko pituudelta..
"Uskon, että olet aikaisemminkin nähnyt puolialastoman miehen" Louis huomautti ja kohotin katseeni. Hän näytti tyytyväiseltä kun punastuin..
"Ei sinun tarvitse olla alasti, mikä ei kyllä haittaisi, mutta kannattaa ottaa edes takki pois. Helpottaa uimista" hän jatkoi ja kääri omat vaatteensa mytyksi. Sitten hän heitti sen laidan yli ja kuulin kuinka se tömähti maahan. Otin hänestä mallia ja heitin Liamin takin laidan yli rannalle.

"Valmis?"
Nyökytin ponnekkaasti, keräten kaiken mahdollisen rohkeuteni. Astuin reunalle hänen viereensä, mutta en katsonut alas. Aioin tehdä tämän tässä ja nyt.
"Kolmannella. Yksi. Kaksi. Kolme" Louis huudahti ja loikkasi eteenpäin. Meinasin jo jänistää kuullessani kolmosen, mutta en halunnut pettää Louisia.
Hyppäsin reunalta alas ja välittömästi vatsaani tuli se tuttu tunne huvipuistoista. Tätä kohtaa en pelännyt. Nautin vapaana tippumisesta ja painottomuuden tunteesta.
Tuuli puhalsi kasvoilleni kun syöksyin ilman läpi, kohti veden pintaa. Suljin silmäni ja täytin keuhkoni.
Vesi oli paljon kylmempää kuin mitä olin odottanut. Upposin nopeasti yhä syvemmälle ja veden pimeys ja kylmyys turruttivat aistini. Pelko palasi taas. En pystynyt liikuttamaan raajojani. Happivarastot karkasivat keuhkoistani ja päässäni alkoi pyöriä.
Tältä heistä siis oli tuntunut. Voimattomalle, kun vesi hitaasti täyttäisi keuhkot.

Sitten, kaiken pelon keskelle ilmestyi kuva heistä nauramassa onnellisina. Haluaisivatko he minun luovuttavan nyt? Olin onnellinen. Minulla oli perhe, ja olin ihastunut. Halusinko nyt luovuttaa?
Taistelutahto, joka oli saanut alkunsa kaduilta, syöksyi suonieni läpi täyttäen minut adrenaliinilla. En luovuttaisi.
Pakotin hyytyneet käteni liikkeelle ja voimalla syöksyin kohti veden pintaa. Happi oli lopussa, mutta matka ei ollut pitkä.
Pääni pärskähti pintaan ja viileä ilma täytti keuhkoni. Tunne oli sanoinkuvaamattoman ihana. Kelluin paikallani ja nautin hapesta.
"Kaikki hyvin?" Louis kysyi ja ui vierelleni. Melkein laiskasti käänsin katseeni häneen ja nyökkäsin.
Voi hitto, miksi hän näyttää niin hyvältä vaikka hyppäsi juuri järveen?! Louisin hiukset sojottivat melkein tyylikkäästi märkinä eri suuntiin. Hänen hymynsä näytti vielä valoisammalta näin läheltä..
"Tuntuuko paremmalta?" Hän kysyi ja oli nyt niin lähellä, että olkapäämme melkein koskettivat.
"Tuntuu.. mutta täällä on aika helkkarin kylmä" totesin ja minun oli pakko naurahtaa. Louis lähti naureskellen uimaan rantaa kohti ja seurasin häntä. Olin ylpeämpi itsestäni kuin koskaan aikaisemmin.




Mun perseluu murtu ku istuin lattialla koko ajan ku kirjotin tätä... xD