~I Will Protect You~ Part 20

Kaksi päivää myöhemmin

Juliet:
Tuntui todella hyvälle päästä nukkumaan rauhassa... Sairaalassa käynnin jälkeen McGazill vei meidät oikeaan taloonsa.  Se oli mukavan kokoinen asunto keskustassa, hienommalla asuinalueella.
Minulla oli tosi hyvä olo kun Harrykin oli (jo melkein) kunnossa ja sain olla hänen kanssaan. Harry oli kyllä vakavoitunut paljon näiden viime tapahtumien jälkeen, mutta siitä huolimatta hänellä oli aina pilke silmäkulmassaan.

"Sinun pitäisi nukkua" Harry sanoi olimme ensimmäistä yötä taas kahdestaan. Makasin leveällä sängyllä ja tuijottelin kattoon. Yritin kovasti olla miettimättä tapahtumia liikaa, muta ne vain pompahtivat päähäni yhtäkkiä. Kaikki se paniikki... Ja Tomin kuolema. Se tuntui olevan niistä pahin. Hän ampui itsensä edessäni, enkä pystynyt estämään... Vaikka hän olikin tehnyt väärin ja huijannut kaikkia, en silti olisi halunnut hänen tekevän niin..
"En halua olla yksin" huokaisin ja käännyin katsomaan huoneen ovella seisovaa Harrya. Hän hymyili lempeästi ja istui sängyn reunalle.
"Kaikki on nyt hyvin! Olet täällä turvassa ja kaikki tulee taas kuntoon" Hän sanoi ja naurahti. Hymyilin hänelle pakostakin.. Tuota hymyä olin kaivannut!
"Nukutko sinäkin tässä?" Kysyin ja vilkaisin leveähköä sänkyä. Eihän minulla mitään sitä vastaan ollut, piti vain varmistaa..
"Mitäs luulet?!" Harry nauroi ja vinkkasi. Hän otti paitansa pois ja sammutti valon.
Kun hän kiipesi sänkyyn ja heitti peiton ylleni, muistin vanhan vitsimme.
"Onhan sinulla ase lähellä? Hyökkäyksen varalta?" Kysyin naurua pidätellen. Tunsin sängyn tärisevän kun Harry nauroi.
"Ainahan minulla on aseeni mukana! Mukavaa että olet kiinnostunut!" Hän vinkkasi ja tökkäsi minua kylkeen.
Purskahdin nauruun ja kiskaisin peiton korviini asti. Peiton olla oli mukavan turvallinen olo, kun tunsin Harryn käden omaani vasten.. Tällä hetkellä minun ei tarvinnut huolehtia mistään. Mutta jotenkin aavistin, ettei pahin ollut vielä tapahtunut..




Taas kestää!! Ai että, miks mä saan aina uuden inspiksen toiseen ficciin samalla ku mulla on entine keske!?xDD mun pitää laittaa tää mun idea muistiin, koska kerranki se on hyvä! Ainaki omasta mielestäni xD mut joo mä en enää lauta näitä ficcejä tonne facebookkiin! Eli jos haluu pysyy mukana nii kannattaa laittaa tän sivun ososte muistiin! Tai liittyy lukijaks xD

~I Will Protect You~ Part 19

Juliet:
Tuli täysin hiljaista ja tunsin väriseväni. Ensimmäistä kertaa olinpaikalla kun joku kuoli... Eikä Tom edes tuntunut niin pahalta kuin olin luullut..
"Juliet.." Harry kutsui hiljaa ja otti käden pois silmiltäni. Hän käänsi minut samantien selin Tomiin päin ja halasi minua.
"Kaikki on kunnossa.." Mumisin, vaikka niin ei tosiaankaan ollut.
"Älä yritä huijata minua" Harry sanoi, vakavana. En ollut oikein nähnyt häntä näin vakavana.. Huumori sopi hänelle kuitenkin paremmin.
Lähdimme kävelemään poispäin mökiltä. Harry piti minut tiukasti kylkeään vasten, mikä ei haitannut minua ollenkaan. Minulla oli ollut niin yksinäinen olo ilman häntä. Harry todellakin oli paras henkivartija jonka voisin saada...

Pitkän mökkitien päättyessä, näin ison autorykelmän tiellä. Tunnistin mustat maasturit ja henkilöt niiden ympärillä.
Ihmiset alkoivat heti hälistä kun tulimme näkyviin ja McGazill juoksi heti meitä kohti.
"Oletko kunnossa neiti Carter!?" Hän kysyi heti kun kohtasimme, ja viittoi muita tulemaan lähemmäs.
"Joo.. Mutta Harry-" ehdin aloittaa, ennen kuin McGazill kääntyi Harryn puoleen.
"Saisit tupenrapinat jos et olisi tehnyt niin hyvää työtä!" McGazill sanoi ja näytti ankaralle.
"Pitäähän sitä vähän koetella rajoja" Harry vastasi ja virnisti. McGazill naurahti vapautuneesti ja muutama mies (ilmeisesti McGazillin alaisia) tuli luoksemme ja toivat sidetarpeita. Eräs heistä oli aikeissa katsoa päätäni, mutta Harry tuhahti ja otti sidetarpeet häneltä.

"Sattuuko tämä?" Harry kysyi kun hän varovasti puhdisti haavaa ohimollani. Istuimme nyt McGazillin autossa ja olimme matkalla takaisin kaupunkiin. Rikostutkijoita oli jätetty mökille etsimään ruumiin ja tutkimaan tarkemmin..
"Eiii.." Vastasin ja pysyin paikallani, jotta Harry saisi työnsä tehtyä. Jos tämä tilanne olisi tapahtunut pari viikkoa sitten, olisin ollut tulipunainen ja hermostunut. Mutta nyt oloni oli pelkästään hyvä Harryn kanssa. Tietyllä tavalla tunsin hänet jo, enkä enää punastellut kuten alussa.. Oli hän silti hyvännäköinen, ei se mihinkään ollut muuttunut.
"Noin... Älä jooko heiluttele päätäsi nyt vähään aikaan" Harry sanoi ja hymyili. Nyökkäsin ja käännyin katsomaan ikkunasta ulos. Olisin voinut pomppia ympäriinsä jos olisin jaksanut. Niin onnellinen nyt olin..
"Kertoiko Kim teille?" Harry kysyi McGazillilta. Kuuntelin keskustelua tosin vain puoli korvalla..
"Lääkäri soitti ensin meille, että olit karannut. Soitin Kimille jotta hän jäljittäisi sinut, mutta hän tiesikin minne olit mennyt. Saimme tietää matkalla mitä oli tapahtunut..." McGazill vastasi ja pudisti päätään.
Harry kertoi tämän jälkeen kaiken mitä oli tapahtunut ja mainitsi helikopterin.
"Hmmm tämä juttu ei ole ohi. Löisin vaikka päästäni vetoa, että helikopteri kuului terroristi ryhmälle, jonka oli tarkoitus noutaa Juliet Tomilta.. Mutta he näkivät ilmasta kuinka maassa tapahtui kummia, joten he pakenivat ja jättivät Tomin itsekseen kärsimään.." McGazill mietiskeli ja kaartoi sairaalan pihaan.
"Me emme siis saa olla yhtään helpottuneita vielä?" Harry kysyi matalalla äänellä, niin että hädintuskin kuulin sen.
"Tottakai tämä tilanne pelasti paljon. Mutta ongelmat vasta alkoivat" McGazill vastasi kylmästi.




Noniiiiih mä haluisin tietää taas kuinka vanhoja te ootte xD ja puhutteko jollai murteella!! Mullon vähä tyhmät kysymykset mut oon utelias xD Ite oon siis 15 ja puhun (ainaki kaikki valittaa) aika vahvaa savoo (meinasin kirjottaa savvoo mut en kuiteskaa!!xD)

~I Will Protect You~ Part 18

Harry:
Navigaattori piippasi kimeästi kun olin ajanut parisen minuuttia syrjäistä metsätietä. Olin kuulemma saapunut päämääräni, mutta yhtään taloa en nähnyt. Tieltä lähti vain juuri ja juuri auton levyinen polku poispäin. Ilmeisesti tontti oli tuon mökkitien päässä.
Sammutin auton ja hyppäsin ulos. En halunnut ottaa sitä riskiä, että auton ääni kuultaisiin.
Lähdin juoksemaan niin nopeasti kuin kivultani pystyin. Minun pitäisi päästä lähelle ja löytää mahdollinen pakoreitti.. Otin aseen vyöltäni ja latasin sen. Ja olin valmis käyttämään sitä.


Juliet:
Tom tyrkkäsi minut ulko-ovesta ulos ja painoi taas aseen selkääni vasten. Puristin huuleni tiukasti yhteen ja yritin tarkkailla ympäristöä. Olisiko minulla mahdollisuutta paeta? Valitettavasti jouduin tyrkkäämään idean pois päästäni heti. En edes tiennyt missä olin! Eksyisin metsään ja harhailisin siellä loppuelämäni...
Tom talutti minut talon sivulle, mistä näki hyvin kauemmas. Vierestämme lähti nousemaan kallio, jonka reunoilla ei ollut korkeita puita. Yritin etsiä jonkinlaista radiomastoa tai jotain, joka kertoisi ettemme ole täysin keskellä korpea, mutta minua ei onnistanut.
"65, valmiina siirtoon" Tom sanoi yhtäkkiä takanani. En aluksi tajunnut kenelle hän puhui kun en voinut kääntyä ympäri. Pian kuitenkin kuului napsahdus ja radioääni vastasi jotakin. Radiopuhelin..
Päätin alkaa pelata aikaa.
"Kenelle sinä työskentelet?" Kysyin ja yritin kuulostaa huolettomalta.
"Se ei ole sinun asiasi" Tom vastasi töykeästi ja tökkäsi minua aseellaan
"Ei sitten... Mitä tässä on tapahtumassa?" Kysyin tyhmästi, yrittäen viivytellä parhaani mukaan.
"Sinä!! Sinä- et ymmärrä!!" Tom yhtäkkiä ärähti kovaan ääneen, kuulostaen epätoivoiselle. Hämmentyneenä pyörähdin ympäri.
"ÄLÄ KÄÄNNY TAI TAPAN SINUT!" Tom karjui täyttä kurkkua ja löi minua salaman nopeasti aseella päähän. Isku osui vasempaan ohimooni ja maailma keikahti. Kaaduin maahan ja iskin pääni maahan.
Sekavana yritin saada pääni toimimaan. Päätä jyskytti hurjana, ja tunsin jotain lämmintä valuvan ohimoani pitkin.
"YLÖS SIELTÄ!!" Tom karjui uudelleen ja riuhtaisi minut hiuksista ylös. En yksinkertaisesti pysynyt pystyssä iskujen jälkeen vaan horjahdin eteenpäin, milloin Tom tyrkkäsi minua takaapäin.
Makasin maassa enkä saanut silmiäni auki. En voinut käsittää mitä tapahtui. Tom oli täysin sekaisin mieleltään! Aluksi hän oli hiljainen ja kylmä, mutta yhtäkkiä hän räjähti.
"Saatanan ämmä" Tom ärähti jostain yläpuoleltani ja repäisi minut ylös käsistä. Horjuin kauheasti ja silmissäni sumeni, mutta Tom piti minut pystyssä.


Harry:
Mökki tie loppui yhtäkkiä ja näin vaalean talon kulman. Ja Tomin auton... Ajattelin ensin mennä suoraan sisälle, mutta nyt päätin ajatella asiaa paremmin. Lähdin juoksemaan pois polulta, metsään. Kiersin metsän kautta lähemmäs taloa, mutta huomasin kuinka maasto lähti nousemaan. Kiipesin ylös päin ja toivoin, etten ollut eksynyt. En ollut odottanut tällaistä maastoa.. Pystyisinkö liikkumaan korkealla ilman että minua huomattaisiin?
Tulin kukkulan huipulle ja huomasin sen olevan kallio, joka oli juuri mökin vieressä. Ehkä jos menisin reunalle, näkisin olisiko pihalla joku...
Kun lähdin kävelemään hiljaa kohta reunaa, huomasin talon pihalla hahmoja. Tom ja Juliet.
Melkein tuntui, että olisin voinut huutaa helpotuksesta kun näin Julietin seisovan. Mutta sitten tajusin hänen paitansa ja päänsä olevan veressä. Ja sen että Tom piteli häntä pystyssä.
Mietin pikaisesti vaihtoehtoja mielessäni. Jos lähtisin alas, Tom huomaisi minut ja ampuisi Julietin...
Otin oman aseeni esiin ja tähtäsin huolellisesti. Luoti yltäisi Tomiin jos tuuli tyyntyisi...
Sitten huomasin jotain. Punainen täplä Julietin pään kohdalla. Tunnistin sen välittömästi. Tarkka-ampujan tähtäin.
Peräännyin välittömästi reunalta ja haroin pusikkoa katseellani. Eipä pitkään tarvinnut etsiä.. Näin tumma hiuksisen miehen makaavan parinkymmenen metrin päässä minusta, kallion toisella laidalla. Hänellä oli harmaa maastoutumispuku ja laadukkaan näköinen ase.. Epäilemättä hän oli täällä estämässä Julietin karkaaminen.

Tiesin heti mitä minun piti tehdä. Peräännyin ja lähdin kiertämään miehen taakse. Onneksi hän oli niin keskittynyt, ettei kuullut kuinka lähestyin. Hermostuksissani astuin muutaman risun päälle, mutta mies ei reagoinut.. Olin aivan hänen takanaan kun aloin kuulla kauempaa jyminää... Tarkka-ampuja kuuli sen myös ja hänen keskittymisensä herpaantui. Käytin tilaisuuden heti hyväkseni. Hyökkäsin hänen kimppuunsa ja löin häntä niskaan niin kovasti kuin pystyin. Tiesin heti osuneeni oikeaan kohtaa kun mies valahti rennoksi allani... Otin aseen ja potkaisin miehen kauemmas.


Juliet:
Tom oli nyt hiljaa ja tuiotti jonnekkin. Olin hänen tiukassa otteessaan, enkä pystynyt edes ajattelemaan karkaamista. Yritin vain keskittyä tajuissani pysymiseen..
Yhtäkkiä kuulin kuitenkin matalaa jyminää joka lähestyi. Ajattelin ensiksi autoa, mutta ääni tuli ilmasta. Pian puiden latvojen yläpuolelle ilmaantui musta helikopteri. Minua oli tultu hakemaan! En pääsisi pakoon!
Yhtäkkiä kuului kuitenkin kova laukaus ja välittömästi puristin silmäni kiinni.
Tom kuitenkin alkoi huutamaan vieressäni ja suorastaan tyrkkäsi minut luotaan. Mätkähdin maahan ja peitin pääni uutta laukausta peläten.
Samassa kuuluikin toinen laukaus ja Tom huusi entistä enemmän.
Käännyin katsomaan ja näin kuinka Tom piteli jalkaansa. Helikopterin huumaava meteli sattui korviin, eikä minulla ollut mitään käsitystä mitä tapahtui.
Kuka oli ampunut? Ja miksi Tomia!?
Yhtäkkiä helikopterin ääni alkoi vaieta. Katsoin taivaalle ja näin kuinka kopteri lensi kovaa vauhtia poispäin. Pian sen ääni vaimeni kokonaan. Jäi vain Tomin vaikerrus.
En tiennyt mitä minun pitäisi tehdä... Nousin huojuvasti seisomaan ja menin lähemmäs Tomia. Hän katsoi minuun, kärsivin silmin.
Tom avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta huuto keskeytti hänet.
"Juliet!"
Tunnistin äänen ja pyörähdin ympäri. Harry juoksi luokseni ja tempasi minut heti leveää rintaansa vasten. En saanut sanaa suustani, niin helpottunut olin...
"Olen niin pahoillani!" Harry mumisi korvaani vasten ja kuulin kivun hänen äänessään. Tajusin mitä hän oli tehnyt päästäkseen tänne, ollessaan noin vahingoittunut!
"Kaikki hyvin!! Et olisi saanut tulla!!" Älähdin ja tunsin kuinka kyyneleet vyöryivät kasvojani pitkin.
"Shh.. Kaikki on nyt hyvin" Harry sanoi hiljaa ja vetäisi minut taakseen. Käännyin katsomaan Tomin suuntaan ja näin kauhukseni, että hänellä oli ase ohimollaan. Ja kaiken lisäksi hän itki.
"Minä yritin.. Mutten pystynyt. Anna anteeksi isä!!" Hän huusi. Harry peitti nopeasti silmäni ja kuulin laukauksen. Sen jälkeen tuli täysin hiljaista..




Anteeks kauheesti että on kestäny näi pitkään!! Mulla on ollut iha hirveesti tekemistä (kävin venäjällä, kokeet, isoskoulutus, tukarihommat, valtakunnalliset..) että huhuhuh!! Mutta nyt, vihdoin jatkoin!!!! Tuntupa hyvältä pitkästä aikaa!! Joo elikkä moi vaan kaikille!