~Never Give Up~ Part 6

Darcia:
Olin ollut eilen niin innoissani lentolipuista, mutta aamulla minua alkoi mietityttää. Oliko sittenkään viisasta lähteä noin vain? Halusin tottakai pois täältä, mutta mitä tapahtuisi Irlannissa? Kyllä minä tietyllä tavalla luotin jo Nialliin, mutta koskaan ei voinut olla varma. Mutta minun pitäisi olla vapaamielisempi. Kaikki menisi hyvin ja tutustuisin vielä paremmin Nialliin.

Päivällä katsoin sähköpostiani. Niall oli lähettänyt tulostettavat lentoliput. Lento lähtisi puoli viisi.. Minulla olisi vain pari tuntia aikaa pakata...
Juoksin ympäri huonetta ja keräsin vaatteitani. En tiennyt kuinka pitkään aioin oleilla Niallin luona, joten pakkasin varmuuden vuoksi melkein koko omaisuuteni.
Vaatekaappini oli melkein typötyhjä ja laatikot tyhjennetyt. Minulla oli pieni toive, että saisin asunnon Irlannista. En oikeastaan halunnut enää palata tänne. Isä pärjäisi samalla tavalla kuin tähänkin asti. Eihänhän minua paljoakaan huomioinut, tai muutenkaan viettänyt aikaa kanssani. Tuskin hän edes huomaisi, että olisin lähtenyt.

Otin matkalaukkuni ja heitin takin päälleni. Minulla olisi tunti aikaa ehtiä lentokentälle. Menisin kävellen ja kävisin matkalla pankkiautomaatilla. Nostaisin mahdollisimman paljon rahaa kaiken varalle.
Alakerrassa ei näkynyt ketään, joten isä oli varmaan ulkona. Laitoin kengät jalkaan ja menin ulos. Jätin ulko-oven tahallani auki, että isä pääsisi sisään. Kaikesta huolimatta en haluaisi, että hän paleltuisi yöllä ulkona..

Niall:
"Hän tulee tänään lentokoneella" sanoin Alecille puhelimessa, samaan aikaan kun etsin jääkaapista syötävää.
"Hyvä! Tiesin, että sinä hoitaisit homman!" Alec naurahti ja hymähdin hänelle. Tämä oli varmasti nopeiten hoidettu keikka ikinä..
"No mutta tuo tyttö heti sitten luokseni. Saat rahasi sitten samalla"
"Joo.." Vastasin ja suljin puhelun. Darcian kone olisi parin tunnin päästä täällä..


Darcia:
Matka lentokentälle sujui kieltämättä tosi hitaasti. Laukkuni hihna porautui olkapäähäni ja jalkoihini sattui. Kaiken lisäksi oli ruuhka aika.. Pysähdyin jälleen kerran liikennevaloihin odottamaan vuoroani.
"Darcia!" Kuului huuto takaani ja hiukset hulmahtaen käännyin ympäri. Väkijoukon läpi minua kohti tunki Bree.
"Mitä sinä täällä?" Kysyin vähän kummastuneena. Bree huiskautti punertavat hiukset silmiltään ja vilkaisi matkatavaroitani.
"Pääsin juuri jälki-istunnosta.. Miksi et ollut koulussa?" Hän selitti ja pommitti minua heti vastaan kysymyksellä. En tiennyt mitä vastata. Kuulostaisi järjettömältä, että olisin lentämässä Irlantiin näin yhtäkkiä.. Mutta en ole koskaan ollut hyvä valehtelija.
"Minä lähden tapaamaan sukulaisia. Tarvitsin aikaa pakkaamiseen" vastasin ja yritin hymyillä iloisesti. Bree kohotti toista kulmaansa.
Samassa liikennevalot vaihtuivat ja ihmismassa lähti liikkeelle.
"No moikka!" Huikkasin ja yritin livahtaa karkuun. Mutta Bree lähtikin mukaani ylittämään tietä.
"Et pääse minusta vielä eroon. Menen tapaamaan Georgiaa torille" Bree naurahti ja tarrasi takkini hihaan, ettemme eroaisi ruuhkassa. Eihän minulla sinänsä ollut mitään Breetä vastaan, mutta toivoin vain ettei hän kyselisi enempää.

"Miksi muuten olit jälki-istunnossa?" Kysyin kun pääsimme tien yli ja jatkoimme matkaa kävelitietä pitkin.
"Hyvä että kysyit! Siis ai että minä vihaan niitä Calberryn ämmiä! Aloin kinaamaan Annien kanssa jostakin ja ennenkuin huomasinkaan Kellie oli lavastanut minut varkaaksi! Rehtori soittaa tänään vielä äidille! Kukaan ei uskonut, vaikka vakuutin etten ollut koskenutkaan Thalian käsikoruihin!" Bree puuskahti raivoissaan. Kaksoset tuottivat kovasti harmia koulussa. He saivat kenet tahansa ongelmiin. Rehtori ja kaikki opettajat uskoivat aina heitä ensimmäiseksi, koska heidän vanhempansa olivat rikkaita ja nämä tukivat koulua lahjoituksilla.
Olin todella iloinen nyt, että päätin lähteä. Kaikki inhottava jäisi tänne ja pääsisin täysin uuteen maailmaan!






Nyt kesti kauheen kauan!! >.< yritän jatkaa huomenna jo!

~Never Give Up~ Part 5

Niall:
Zayn pölähti kämppääni heti aamulla, aivan kuten olimme sopineet. Istuin sohvalla silmät sikkurassa vielä yön jälkeen. Olin puhunut koko yön Darcian kanssa. En ollut siitä itseasissa kovin pahoillani, olihan hän tosi mukava. Tiesin hänestä jo melkein kaiken. Sinänsä olin aika pahoillani hänen puolestaan. Mutta en saisi alkaa ajattelemaan mitään! En ollut koskaan aikaisemminkaan säälinyt ketään! Tämä oli työni ja kaikki menisi hyvin kunhan vain hoitasin tytön Alecille.
"Tere." Zayn tokaisi ja tuli eteisestä viereeni sohvalle.
"No?" Hän jatkoi kun en alkanut itse puhua.
"Löysin tytön. Hän on mukava ja nuori joten Alecin pitäisi olla tyytyväinen" selitin ja vilkaisin samalla kännykän näyttöä, tarkistaakseni ettei Darcia ollut laittanut viestiä.
"Mihin hän tarvitsee edes nuorta tyttöä?" Zayn kysyi ja risti käsivartensa.
"En minä tiedä! Mutta.. Ei hän nyt mikään raiskari ole!" Huudahdin kun näin Zaynin ilmeen. Tai en ainakaan uskonut..
"Minähän sanoin jo alusta asti, ettei sinun olisi pitänyt lähteä Alecin mukaan! Olet tehnyt jo enemmän laittomuuksia kuin me kaikki yhteensä!" Zayn tuhahti ja pyöräytti silmiään.
"Tiedän!! Mutta ensinnäkään en ole tappanut ketään eikö-"
"Paitsi että ammuit sen miehen silloin siinä ryöstössä" Zayn keskeytti. Miksi hänen piti muistaa se kun juuri olin pääsemässä pälkähästä!
"Yksi sitten. Mutta se ei ollut tarkoituksella!!" Selitin, mutta Zayn näytti yhtäkaikkisen epäuskoiselta.
"Lopeta vielä kun voit! Mieti jos sille tytölle käy jotain sen takia että sinä johdatit hänet tänne!?" Zayn käski. Olin kuunnellut tätä jo pitkään, mutta en vain voinut.
"Alec varmaan tappaisi minut" naurahdin, yrittäen kääntää tilannetta vitsiksi.
"Älä viitsi."
"Selvä sitten!! Alec on käytännössä jo ystäväni, enkä usko että hän tekisi mitään pahaa tytölle! Sitä paitsi hän maksaa hyvin" huokaisin ja tarkistin taas kännykkäni.
"Saa nähdä! Ihan totta, kadut vielä!" Zayn tokaisi ja häipyi. Olin tottunut siihen, että hän valitti kokoajan. Olin jo niin tottunut tekemään rikoksia ja muita hommia Alecille, etten tainnut edes ymmärtää mitä tein..


Darcia:
"Pentu!!" Kuului huuto yhtäkkiä kesken uneni. Pomppasin heti istualleni ja tajusin, että isä oli kotona. Loikkasin sängystä alas ja otin sakset pöydältä. Kuulostaa hurjalle, mutta olen päättänyt pitää jotain terävää mukanani kun isä oli uhkailemassa. En halunnut enää enempää ruhjeita, vaan pistäisin hanttiin. Olin saanut kummasti voimaa Niallilta. Minun todellakin pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni. Säälissä ja harmissa rypeminen ei auttaisi yhtään. Jos halusin elää paremmassa maailmassa, minun pitäisi tehdä sellainen.
Menin yöpukusillani yläkerran käytävään, missä isä seisoi. Hänen t-paitansa näytti saastaiselta ja hänen harvat hiuksensa melkein jo tippuivat päästä... Vaikka hän oli nelikymppinen, hänen kasvonsa olivat harmaan ja kuluneet. Alkoholi ja huumeet olivat kuluttaneet hänet täysin loppuun.
"Mitä nyt?" Kysyin, ja päätin kerrankin pitää omat mielipiteeni.
"Missä sä oot ollu!?" Hän kysyi käristen ja siristeli silmiään nähdäkseen minut selvästi.
"Koulussa?" Ehdotin ja käteni puristui tiukemmin saksien ympärille, kun isä tuli lähemmäs.
"Täysin äitinsä näköne.. Kumma juttu" hän mumisi ja käänsi pääni ylös päin, leuastani kiinni pitäen. Lakkasin hengittämästä. Tiesin jo, että varmaan pyörtyisin kun haistaisin hänen viinahengityksensä.
"Samanlaiset paska luonteet.. Ärhäköitä ämmiä kummatki.." Isä höpötti ja kiinnitti huomionsa jonnekkin kaukaisuuteen. Minua inhotti kun hän puhui noin. Olisin halunnut tietää, mitä isä sanoisi samassa tilanteessa selvänä. Hän oli varmasti rakastanut äitiä joskus, mutta jostain syystä kaikki oli mennyt huonosti siitä lähtien kun olin pieni..
"Mitä jos menisit nukkumaan?" Kysyin keräten rohkeuteni rippeet. En ollut pitkään aikaan sanonut isälle edes paria sanaa ja nyt yritin ohjeistaa häntä.
"Nukkumaa? Miks vitussa!?" Hän kärähti ja heilautteli käsiään kummastuneen oloisena.
"Koska jos sammut, lattia ei ole kovin mukava paikka"
"Vittu mee huolehtii itestäs! Saatana jo nyt on" isä ärisi ja lähti hoipertelemaan alakertaan.
Ei sitten jos apu ei kelvannut!
Olin tietyllä tavalla ylpeä itsestäni! Isä oli yleensä vielä vihaisempi kun en sanonut mitään! Minun pitäisi pysyä tyynenä ja pitää puoleni. Minä sentään olin selvinpäin!

Menin takaisin huoneeseeni ja lukitsin varmuuden vuoksi oven. Tekstasin heti Niallille.
"Huomenta!:) toivottavasti olet jo hereillä xP mutta just äsken minä itseasissa otin neuvostasi vaarin! Ensimmäinen kerta kun iskä ei edes yrittänyt hakata minua!" Kirjoitin ja jäin odottamaan vastausta.
"No huomenta!:D tottakai minä olen hereillä :D mutta heei, hyvä kuulla! Siinä vain pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja hoitaa homma!:)" Niall vastasi ja minun teki melkein mieli nauraa.
"Aivan!! Ihan oikeasti, en pysty kiittämään sinua tarpeeksi! Vaikka ollaan juteltu vain näin vähän aikaa, minulle tulee paljon parempi olo kun puhun sinulle!!:3"
Vähän minusta tuntui, että vuodatin hänelle turhan paljon, mutta se todella helpotti! Toivoisin vain, että Niall asuisi lähempänä jotta voisimme tavata!
"Minulle tulee hyvä mieli kun tiedän, että sinulle tulee hyvä olo!!:D olisi todella mukava tavata sinut ihan oikeasti!!" Niall vastasi ja tuntui, että hän olisi juuri lukenut ajatukseni.
"Tarkoitatko tuota todella!?:0"
"Kyllä kyllä!! Minä voisin hommata sinulle lentoliput tänne! Saisit vähän lomaa isästäsi myös :)" Niall vastasi ja jouduin lukemaan viestin muutaman kerran ennenkuin tajusin sen. Hän todella pyysi minua luokseen!! Tekisi mieli kiljua ja pomppia ympäriinsä! Eihän minua kukaan voisi estääkkään! Olin kahdeksantoista, eli sain tehdä mitä tahansa. Isä ei varmaan edes huomaisi, että olisin poissa! Eikä minun tarvitsisi huolehtia hänestä tai itsestäni! Ja sitäpaitsi minä luotin Nialliin. Hän oli oikeasti se joka hän sanoo olevansa. Lähettelimme eilen kuvia ja niistä näki että ne on otettu juuri silloin. Ihme ja kumma Niall olikin blondi, eikä brunette kuten oli kuvitellut. Mutta hän vain oli komeampi!
"Wow kuulostaa ihan uskomattomalta!!:D" vastasin ja hymyilin itsekseni. Milloinkohan olin viimeksi näin onnellinen!?
"Voisin ottaa liput jo huomis illaksi! Onko se ok?:)"
"Tottakai!! En malta odottaa!!! Mutta minä kyllä maksan sinulle niistä lipuista takaisin!"
"Et tietenkään maksa! Se on lahja!:D huomenna nähdään!!;D" Niall vastasi.



Kesti vähän, mutta vihdoin muistin kirjottaa!:D

~Never Give Up~ Part 4

Niall:
Valitsin random chätistä yhden ja lähetin tervehdyksen. Hetken odottelun jälkeen tuntematon chättikaverini vastasi.
"Mitäs kuuluu?" Kysyin, viritellen keskustelua ylle.
"Ei oikein hyvää :/" anonyymi vastasi ja tartuin tähän lauseeseen heti. Olin tehnyt tätä ennekin, joten tiesin miten keskustelua saisi pidettyä yllä.
"Mitä on tapahtunut?:("
"Ei mitään sellaista missä kukaan voisi auttaa.."
Kirjoitustavasta osasin jo päätellä, että puhuin tytön kanssa. Yksi Alecin kriteereistä oli siis täytetty.
"Oletko ihan varma? Eikös jutteleminen yleensä paranna oloa? :)" vastasin ja toivoin, että tyttö tarttuisi lauseeseeni.
"Ei ole paljonkaan kokemusta.. Mutta selitän sinulle kuitenkin. Isäni on alkoholisti, ja äitini olin paikasta en tiedä. Iskä on joka päivä kännissä, eikä välitä minusta tai mistään muusta ollenkaan. Olen ymmärtääkseni masentunut ja viiltelen.. Ei kuulosta kovin järkevälle vai mitä?:/" tyttö kirjoitti ja huomasin heti, että olin osunut kultasuoneen. Tytön oli oltava nuori ja näköjään kukaan ei häntä pahemmin kaipaisi jos hän sattuisi katoamaan Alecille.
"Otan osaa :(x Auttaako viiltely sinua tässä tilanteessa?"
"Ei.. Mutta se on ainut keino jolla pääsen hetkeksi pois tästä maailmasta"


Darcia:
Ihmeekseni juttelemaan tullut ihminen, en tiennyt sukupuolesta, oli mukava ja häntä näytti oikeasti kiinnostavan. Oli tietysti tosi tyhmää alkaa vuodattaa syvimpiä tunteitaan ja salaisuuksiaan tuntemattomalle, mutta huomasin että se todella helpotti. Sain puhua minua kauhistuttavista asioista, ja ne alkoivat heti tuntua paremmilta.
"Sinun pitäisi lopettaa. Tiedän että se on vaikeaa, mutta pakeneminen kivulla ei voi olla hyväksi :/" henkilö vastasi ja tiesin että hän oli oikeassa. Viiltely ei parantanut kenenkään tilannetta..
"Kiitos. Tämä merkitsee todella paljon minulle, kun saan puhua jollekulle ketä kiinnostaa!:)" vastasin ja tosiaankin tarkoitin joka sanaa. Olin aikaisemminkin puhunut netissä random ihmisille, mutta tuli heti selväksi, ettei kukaan ollut oikeasti kiinnostunut juttelemaan tällaisen ihmisraunion kanssa..
"Autan ihan mielelläni! Olen muuten Niall!:)"
"Darcia :)" vastasin Niallille. Ihme, että joku 'miespuolinen' oli näin mukava minulle.
"Nätti nimi!;) Minä täytin juuri kaksikymmentä!" Niall lähetti ja jotenkin mieleeni ilmestyi pitkä tumma hiuksinen mies. Halusin tietää hänestä lisää!
"Kiitos :3 minä olen vasta kahdeksantoista -.- ja kotoisin Lontoosta!"
"Eihän kahdeksantoista ole vielä paha!;D minä olen Mullingarista!"
"Woow aito irkku?xD"
"Todellakin!!:D" Niall vastasi ja minun teki kokoajan mieli puhua hänen kanssaan enemmän. Hän oli jotenkin todella lämpimän ja mukavan oloinen! Minun oli paljon helpompi puhua hänen kanssaan kuin kenenkään muun!
"Minun pitäisi nyt kyllä mennä.. Mutta haluaisitko sinä jatkaa juttelua? Voin antaa sinulle puhelin numeroni!:)" kysyin vähän ujosti. Toivoin todella että Niall haluaisi!!
"Joo tottakai!:D" Niall vastasi ja henkäisin helpotuksesta. Vaihdoimme numeroita ja suljin keskustelun.
Minulla oli yhtäkkiä parempi olo kuin moneen kuukauteen! En halunnut intoilla vielä, mutta tahdoin kovasti jatkaa ystävystymistä Niallin kanssa!!




Teinki jo tänään seuraavan!! Joo oon ihan sairaan väsyny ( olin yökylä synttäreillä eikä me nukutti yhtää xD oon ollu kohta hereillä melkei 35 tuntii putkeen xD) mut siis taidan jatkaa sitte taas huomenna!

~Never Give Up~ Part 3

Darcia:
"Sinäkö löit neiti Calberryä ilman syytä!?" Rehtorimme, herra Zacharias, kysyi kulmat kurtussa. Tuijotin maahan vaitonaisena. En halunnut kertoa oikeaa syytä..
"En"
"Miksi sitten?"
"Ei se kuulu sinulle" tokaisin ja katsoin rehtoria suoraan silmiin. Kuulin kuinka Annie puuskahti vieressäni, mutten välittänyt tuon taivaallista.
"Kannataisi miettiä äänensävyä neiti Claythorne." Rehtori tokaisi takaisin harmaat silmät jäätävästi minua tuijottaen.
Minua ärsytti kuinka kaikki olivat minua vastaan täälläkin. Annie vain murjotti tuolissaan ja odotti keskustelun loppumista..
"Vie tämä kotiin ja palauta huoltajan nimen kanssa" Zacharias käski ja ojensi minulle valkoisen lapun. Mitään sanomatta otin sen ja poistuin huoneesta ilman lupaa. En kyllä välittänyt tippaakaan.
Minun olisi kuulunut mennä seuraavalle tunnille, mutta en aikonut kestää koko luokan piikittelyjä. Siispä lähdin koulusta ja kävelin takaisin kotiin.


Niall:
"Syötä oikealle!" Kuului huuto ja tein työtä käskettyä. Koripallo lensi juuri Harryn käsien ulottuville, mistä hän syötti korin luona odottavalle Zaynille.
"Haaa!! Neljä- kuusi!!" Huusin kun pallo upposi hienosti koriin.
"Ei ole kyllä pitkään!!" Louis huusi takaisin ja nauraen pukkasi Zaynin olkaa.
Yhtäkkiä puhelimeni alkoi soida taskussa.
"Odottakaa hetki" sanoin, otin kännykän ja lähdin kauemmas puhumaan.
"No?"
"Hei Niall..  Kelpaisiko raha?" Alec kysyi hymähtäen.
"Hmmm.. Mitä olisi tehtävä sen eteen?" Kysyin, mutta en itseasissa kovin paljoa välittänyt. Olin tehnyt Alecille jo monenlaisia pikku hommia, ja tienannut ihan mukavasti. Suurimmaksi osaksi ryöstöjä ja petoksia.
"Tarvitsen nuoren tytön. Käyt vain jossain nettipalstalla ja houkuttelet yhden tänne. Palkkana olisi 10 000 euroa" Alec selitti ja homma alkoi kuulostaa hyvälle. Ilmaista rahaa periaatteessa.
"Helppo homma. Milloin?"
"Tänään mieluiten. Paras olisi sellainen nuori, jonka katoamista ei huomattaisi niin helposti" Alec vihjasi ja suljin puhelun.
Palasin takaisin kentälle missä kaverini pelasivat. Sanoin, että jouduin jo lähtemään. Olisi hyvä löytää tänään hyvä 'uhri' niin houkuttelussa ei kestäisi niin pitkään. En tiennyt mitä Alec meinasi, mutta mitäpä se minua vaivaisi?


Darcia:
Kun tulin kotiin, näin ensimmäiseksi lattialla nukkuvan iskän. Taas vaihteeksi sammunut kännipäissään. Livahdin hänen ohitseen ja menin yläkertaan. Hänen herättämisensä olisi periaatteessa itsemurha..
Paha olo oli helpottanut ulko-ilmassa hieman, mutta en silti jaksanut keksiä mitään järkevää tekemistä. Otin vanhan läppärini ja käperryin sänkyyni. Minun teki mieli puhua jollekulle, mutta en voinut luottaa keneenkään tuntemaani..
Purin sitten tylsyyttäni ja menin chättisivustolle. Odottelin hetken aikaa ja jo pian yläkulmaan ilmaantui viesti.
"Moi"




Jatkuu varmaa vasta maanantaina!:P

~Never Give Up~ Part 2

Darcia:
Heräsin aamulla aikaisin kännykkäni herätyskelloon. Isä ei ollut tullut yön aikana kotiin, mistä olin tyytyväinen. Saisin valmistautua kouluun rauhassa vihdoinkin..
Nousin sängystä ja menin yläkerran pieneen kylpyhuoneeseen. Pesin hampaani kuten aina ja jäin tuijottamaan heijastustani peilistä.
En olisi sanonut, että olin ruma, mutta en ollut läheskään mikään kaunotar. Hiukseni olivat melkein mustat ja silmäni siniset. Iho oli hyvässä kunnossa, vaikkakin olin kalpea. Kasvoni olivat melko leveät, joka teki minut pikkutytön näköiseksi. Olin lisäksi melko lyhyt, mikä ei auttanut asiaa yhtään.
Harjasin hiukseni pikavauhtia ja laitoin kerroksen ripsiväriä. Vaikka ihan turhaahan se oli. Mikä takia edes kaunistautuisin?
Varttia myöhemmin olin jo valmistautunut. Lähdin kävelemään kouluun yksin. Minulla ei ollut varsinaisesti yhtään kaveria. Olin kyllä yleensä Breen kanssa, mutta emme koskaan tavanneet vapaa-ajalla.

"Hei Claythorne, vietitkö viikonloppuna laatuaikaa perheesi kanssa?!" Ivallinen huuto kaikui käytävällä. Kaksoset olivat taas vauhdissa.. Annie ja Kellie Calberry olivat pahimmat kiusaajat tässä koulussa. Taisin olla heidän lempikohteensa tänään, kun kuulin heidän lähtevän seuraamaan minua.
"Ainiin, eihän isäsi taida tietää mitä sellainen tarkoittaa!" Kellie kiljui ja heidän ystävänsä nauroivat. Olin tottunut piikittelyyn isästä, joten pokkana jatkoin matkaa.
"Veikö kissa kielen?" Annie kysyi ja ilmaantui vierelleni. Hän hymyili pilkallisesti ja heilautti kullankeltaisia hiuksiaan.
"Taisit olla huoraamassa jossain kuten äitinsäkin teki ennenkuin jätti pummi isän!!" Annie sähähti ja minä pysähdyin kuin seinään. Kukaan ei ollut ennen maininnut äitiäni. Se vaikutti minuun yllättävän voimakkaasti.
Yhdellä liikkeellä käännyin ja läimäytin Annieta poskelle niin kovaa kuin jaksoin. En välittänyt mitä siitä seuraisi. Tahdoin vain tuottaa hänelle yhtä paljon kipua kuin minä olin kärsinyt.
Olin juuri tarttumassa kiljuvaa Annieta hiuksista, kun joku repi minut kauemmas.
"Nyt riittää! Kumpikin rehtorin kansliaan." Minua pitelevä liikunnanopettaja käski ja käänsi minut kansliaa päin. Repäisin itseni irti ja lähdin käytävää pitkin raivon vieläkin kihistessä sisälläni. Olin niin lopen kyllästynyt tähän kaikkeen!!




Kesti vähän ja tää alku on vähän kehnoo mut yritän parannella!!

~Never Give Up~ Part 1

Darcia:
-Throwback-
"Turpa kiinni saatana!!" Isä huusi niin kovaa että alahuuleni alkoi väpättää. Olin kymmenen vuotias..
"Minä.. Missä äiti on?" Kysyin vapisten, kun isä asteli lähemmäs. Hän oli humalassa kuten aina.
"Vittu se nainen sai sen mitä ansaitsi!! Painu ylös ennenkuin minä heitän sinut sinne!" Isä kirosi ja hönki kalja huuruja kasvoilleni. Kyyneleet silmissä juoksin portaisiin.
Itkin yksin sängylläni. En tiennyt missä äiti oli ja pelkäsin hänen puolestaan. Äiti ja isä tappelivat aina. Isä aina huusi kännipäissään ja äiti yritti laittaa vastaan ja pitää minua erossa asioista... Halusin äidin tänne nyt. En halunnut olla isän kanssa kahdestaan. Monesti hän oli uhkaillut minua veitselläkin..

-nykyhetki-
Kohotin liiankin tutun terän ranteelleni ja vetäisin. Kipu vihlaisi tuttuun tapaansa ja villosta alkoi tihkumaan ohut verivana. Vaikka se sattui.. Nautin siitä.
Istuin lattialla, melko pienen huoneeni nurkassa. Huone oli hämärä ja koko talossa vallitsi hiljaisuus. Oli kulunut seitsemän vuotta, eikä mikään ollut muuttunut. Isä oli kännäämässä ja ilmaantuisi todennäköisesti yöllä riehumaan.. En ollut moneen vuoteen nukkunut rauhallisin mielin.
Laskin terän kädestäni ja katselin verta tihkuvia ranteitani. Ne olivat täynnä arpia. Viiltely oli ollut minulle tietynlainen pakokeino kaikesta. Se sattui aluksi ja minua pelotti. Mutta siihen tottui.
Nousin hitaasti ylös ja menin ottamaan paperia yöpöydältäni. Taputtelin haavat kuiviksi ja käperryin sängylleni. Se oli liian lyhyt minulle. Isä ei ollut ostanut minulle mitään moneen vuoteen. Kävin töissä pienessä kirjakaupassa, josta sain pientä palkkaa. Ostin sillä itselleni ruokaa ja tarpeellisia tavaroita. Omaan asuntoon minulla ei ollut varaa, joten olin lukittu tänne..
Haavojen vielä tykyttäessä suljin silmäni ja aloin kuvitella millaista olisi elää normaalia elämää. Rakastavaiset vanhemmat, turvallinen koti ja ystäviä.. Minulta puuttui kaikki. Elämälläni ei tuntunut olevan tarkoitusta. En pärjännyt koulussakaan, joten jatkoa oli turha edes kuvitella. Ehkä olisi parempi vain jättää tämä maailma paremman toivossa?





Tässä ois eka osa uutta!! Vaikuttaa ehkä kauheen masikselta, mutta kyllä tämä tästä alkaa kehittyä! :D tää on siis Niall ficci!

~Are You Jealous?~ Part 28

Luciana:
"Tähän käteen jää arpi!" Valitin kun vaihdoimme Louisin kanssa sairaala vaatteet vihdoin pois. Käsivarttani koristi tuli punainen, koholla oleva arpi. En voisi enää käyttää t-paitoja!!
"No ainakaan et ole yksin!" Louis vitsaili ja osoitti omaa käsivarttaan, jota koristi vastaava haava.
"Se on miehekästä kun on arpia!" Irvistin ja vetäisin hupparin päälleni.
"Kaikilla sankareilla on arpia!" Louis nauroi ja heilautti käsivartensa hartioilleni.
Pääsimme vihdoin kummatkin pois. Poliisit olivat käyneet jututtamassa meitä useasti, mutta onneksi asia oli kuulemma hoidettu nyt. Meidän kummankin perheet odottivat jo ala-aulassa, joten lähdimme yhdessä hisseille.
"Tietääkö lehdistö tästä?" Kysyin kun tungimme jo melko täyteen hissiin.
"Tottakai! Tai eihän ne koko asiaa tiedä, mutta tärkeimmän kyllä!" Louis kertoi ja pyöräytti silmiään. Se tarkoitti, että koko koulu tietäisi. Eihän siinä sinänsä ollut mitään pahaa tai ihmeellistä, mutta tulisimme olemaan huomion keskipiste.


Harry:
"Mitä on ruuaksi tänään?" Kysyin äidiltä kun odottelimme aulassa. Tulimme vasta tänne, mutta silti tuntui että nääntyisin kohta..
"Jotain kanapastaa, katsotaan mitä kaapista löytyy.." Äiti vastasi pikaisesti ja syöksähti heti iskän kanssa halaamaan hissistä saapunutta Lucia.
Aulassa oli meidän lisäksemme Louisin äiti ja hänen neljä siskoaan. Kaikki ryntäsivät heti hänen kimppuunsa.
Menin Lucin luo ja katseeni kiinnittyi yhtäkkiä hänen ranteensa sisäpuolelle..
"Äiti"
"Mitä nyt Harry?"
"Lucilla on tatska." Kielin välittömästi ja jäin nauttimaan sanojeni vaikutuksesta.
"Mitä!?" Äiti inahti, etsi hetken katseellaan ennenkuin käänsi Lucin ranteen ylöspäin. Sydän näkyi selvästi nyt hyvässä valossa.
"Milloin sinä tuon menit ottamaan!!?? Enkö minä ole jo ilmaissut mielipidettäni tarpeeksi selvästi! Teidän kummankaan ei pitäisi ottaa yhtäkään tuollaista töherrystä!!" Äiti valitti heti, mutta minun harmikseni hän näytti leppyvän nopeammin, kuin silloin kuin näki minun tatskani..
"Sen takia me lähdettiin kotoa! Mutta eihän se ole niin ruma? Tuollainen pieni ja siisti!" Luci puolustautui ja mulkaisi minua pahasti. Hymyilin leveästi takaisin.
"No mennäänhän sitten. Olisi hyvä kaikille päästä nukkumaan!" Iskä sanoi ja lähdimme ovelle päin. Luci kuitenkin juoksi takaisin, suuteli Louisia ja sanoi hänelle hiljaa jotain. Louis hymyili ja lähti sen jälkeen perheensä kanssa eri suuntaan.

"Entäs se Jake?" Äiti kysyi yhtäkkiä kun ajoimme kohti kotia. Luci nosti päänsä kännykästään ja näytti kummastuneelle.
"Kuka?"
"Miller idiootti" tokaisin huokaisten. Luci on vähä-älyinen...
"Aaaa!! Mennyttä miestä!" Luci vastasi ja äiti vilkaisi ajavaa iskää.
"Ja.. Tekö nyt olette sitten.. Kröh yhdessä?" Iskä kysyi, tehden selväksi ettei tuntenut oloaan mukavaksi tässä keskustelussa.
"Jep!" Luci vastasi ja vajosi taas kännykkänsä syövereihin.


Luciana:
Oli mukava olla taas kotona. Kävin suihkussa ja puin tutun pyjaman päälleni. Kännykkäni soi kuitenkin juuri kun olin aikeissa lähteä takaisin alakertaan. Soittajana oli Holly..
"Moi" vastasin heti.
"HARRY PYYSI MINUA ULOS TASAN KYMMENEN SEKUNTIA SITTEN!!" Holly kiljui heti niin kovaa, että jouduin siirtämään kännykän kauemmas korvastani.
"Mitä.. Aaaah!!" Naurahdin takaisin ja kuuntelin taas hetken Hollyn kikatusta.
"Ja tottakai minä suostuin!! Herranjestas, mitä minä oikein puen päälleni!! Mutta hei, eihän se haittaa sinua tai jotain?" Holly kysyi, kuin olisi muistanut asian yhtäkkiä.
"Ei!!! Ei todellakaan!" Vastasin todenmukaisesti.
"Hyvä!! Saat kyllä auttaa minua! Me mennään jonnekkin ylihuomenna, niin jos jaksat niin saisit tulla valitsemaan vaatteita!" Holly nauroi ja lupasin tulla.

Olin juuri ylätasanteella lähtemässä alas kun Harry tuli omasta huoneestaan. Hymyilin hänelle kuin mikäkin pedari. Harry irvisti ja lähdimme samaan aikaan laskeutumaan portaita. Keskivaiheilla Harry tönäisi minua kylkeen. Lennähdin eteenpäin ja olin jo varma että lentäisin turvalleni. Harry kuitenkin tarttui minusta kiinni ja vetäisi takaisin ylös juuri ennenkuin olisin kaatunut.
"Idiootti!" Kivahdin heti ja läppäisin häntä käsivarteen.
"Niin minäkin sinua!" Harry vastasi ja hymyili leveästi.


The End!!!!


Nonii se oli sitte siinä!:/ harmittaa taas vaihteeks ku joutuu jättää ficin! Mutta mitäs mieltä olitte tästä?
Ja sitte haluisin tietää vähä minkälaista ficiä te haluisitte!
-fantasia vai tämmönen normi?
-kuka pojista?
Ja sitte vielä että onko tää mun kirjotustyyli hyvää, vai haluisitteko että muutan jotain? Onks se tarpeeks selkeetä ja ymmärrettävää?xD

Kiitos tositositosi paljon kaikille lukijoille ja kommentoijille!! <3

~Are You Jealous?~ Part 27

Luciana:
"Minä varmaan kuolen kohta!!"
Huuto kaikui yhtäkkiä tyhjästä. Olin ensikertaa tajuissani lentokentän jälkeen. Makasin pehmeässä sängyssä, mukavasti melkein istuma-asentoon tuettuna.
"Herätät koko sairaalan" tuttu ääni tokaisi.
"Minkäs sille voi jos teen kuule kuolemaa!" Vielä tutumpi ääni kähisi ja avasin silmäni yhtäkkiä.
Olin melko hämärässä sairaala huoneessa. Räpyttelin silmiäni hetken ja näin sitten Harryn ja Hollyn. Harry istui penkillä ja puristi polveaan kärsivä ilme kasvoillaan. Holly puolestaan tajusi minun olevan hereillä.
"Luci!!! Vihdoinkin! Et kuule arvaakkaan mitä sotkua on tapahtunut!!" Hän kiljahti ja ryntäsi halaamaan minua. Räpyttelin edelleen vähän typeränä silmiäni. Harry tuli Hollyn perässä ja istui sänkyni päähän.
"Miksi sinä olit kuolemassa?" Kysyin häneltä pokkana.
"Hän kaatui rappusissa ja löi polvensa!" Holly vastasi ja näytti Harrylle kieltä.
"Se sattui! Osui varmasti hermoon!" Harry vastasi ja osoitti polveaan.
"Aaa.. Hetkonen.. Missä Louis on!?" Tokaisin.
"No en onneksi kovin kaukana" Louis nauroi ja käänsin päätäni. En ollut edes tajunnut, että huone oli isompi. Louis istui samanlaisessa sängyssä kuin minä, kahden metrin päässä. Olin niin helpottunut kun näin hänet.
"Huh... Myrkyttivätkö ne sitten sinutkin!?" Kysyin häneltä ja muistelin myrkyn aiheuttamaan kipua..
"Kyllä, mutta ne vartijat ja hoitajat saivat meidät molemmat tänne ilmeisesti tosi nopeasti! Joku myrkkyasiantuntija tunnisti myrkyn ja vasta-aineet löydettiin juuri ajoissa! Mikä olikin aika hyvä!" Louis naurahti ja tuli istumaan sänkyni reunalle.
"Missä me oikeen ollaan? Ja kuinka pitkään olen ollut tajuttomana?" Jatkoin kyselemistä ja jotenkin vaistomaisesti tartuin Louisin käteen. Oli ihana tuntea tuttu lämpö.. Olin jo pelännyt, etten tuntisi sitä enää koskaan.
"Meidät lennätettiin Lontooseen! Äitisi halusi välttämättä saada meidät tänne mahdollisimman pian! Siitä on kai.. Kolme päivää? Sinä olit tajuttomana pidempään, koska ne paketit hajosivat vatsassasi kun myrkky levisi! Mutta ne kaikki poistettiin!" Louis kertoi hymyillen edelleen.
"Eli kaikki on hyvin?"
"Jep! Poliisit ottivat sen jengin kiinni! Paitsi Marieta ei pidätetty!"
En ollut varmaan koskaan ollut yhtä helpottunut. Hirvein kokemus oli vihdoin päättynyt! Ja kumpikin meistä oli hengissä!
"Täytyy kyllä myöntää, että koko tämä homma oli hulluimpia juttuja mitä olen koskaan kuullut!" Holly totesi ja Harry nyökkäsi mukana.
"En edes aluksi voinut uskoa sitä! Mutta... Värjääthän hiukset takaisin ruskeiksi? En halua olla talon ainut ruskeahiuksinen!" Harry valitti, kun oli aikansa tuijotellut värjättyja hiuksiani.
"Voisin ihan kiusaksi jäädä blondiksi!! Paitsi että juurikasvu inhottaa, joten sinun ei tarvitse olla sitten yksin!" Tuhahdin ja Harry näytti ihmeellisen iloiselta. Tai sitten hän vaan oli helpottunut aivan niinkuin me kaikki.





Tää on tylsä ja kaikkee ja varmaankin tää on kans tokavika osa!

~Are You Jealous?~ Part 26

Louis:

"Hommatkaa ambulanssi!!" Huusin, tai melkeimpä kiljuin väkijoukon keskellä. Luci oli kaatunut ja kouristellut sylissäni hetken, ennenkuin hän lopetti reagoimisen. Yritin epätoivoisesti ravistella häntä, mutta mitään ei tapahtunut!

"Kädet ylös" kopea ääni käski yhtäkkiä ja kummastuneena kohotin katseeni. Kaksi vartijan pukuun pukeutunutta miestä seisoi edessäni.

"Eii! Auttakaa häntä nyt ensin!" Älähdin ja osoitin Lucia. Miehet eivät välittäneet vaan kiskaisivat minut seisaalleni. Käteni vedettiin selän taakse ja tunsin kuinka käsiraudat napsautettiin kiinni.

Olin juuri aikeissa alkaa valittaa, kun huomasin kahden sairaanhoitajan juoksevan paarien kanssa tännepäin.

"Me lähdemme nyt. Neiti viedään hoitoon ennen kuulusteluja" toinen vartijoista tokaisi ja kiskaisi minut kauemmas.

"Meissä molemmissa on myrkkyä! Se tulee käsivarren-" selitin, mutta lauseeni keskeytyi yhtäkkiä. Epämukava kipu levisi käsivarrestani yläruumiseen. 

Narkkari oli siis aikonut hiljentää meidät molemmat!! 

"Mitä myrkkyä!? Mistä sinä hourailet?" 

"Kädessä... Se leviää!" Mumisin ja tunsin kuinka aloin kaatua vasemmalle. Tasapainoni oli kadoksissa ja pääni tuntui täysin sekalaiselle.

"Tarvitaan toinen ambulanssi!" Toinen vartija huusi sillä välin kun toinen piteli minua pystyssä. En ollut enää oikein varma mitä ympärilläni tapahtui. Silmissäni heitti ja tuntui, että koko maailma pyöri. Aivan kuin olisin pyörinyt paikallani liian pitkään..

Menetin viimeisetkin rippeet tasapainostani ja vartijat tarttuivat minua tiukasti harteista. Valahdin polvilleni ja pääni repsahti rentona eteenpäin. Kipu ylläsi joka paikassa ja olin onnellinen kun se loppui yhtäkkiä. Silmäni painuivat kiinni ja kaikki äänet katosivat.

Harry:

"Tuodaanko heidät tänne!? Jos siis heidät tavoitetaan lentokentällä!?" Kysyin kiivaasti puhelimen toisessa päässä olevalta möhömahalta.

"Tottakai! Soitimme New Yorkiin ja poliisit on käsketty kentälle etsimään heitä."

"Mitä me teemme? Tulemmeko poliisilaitokselle!?" Tivasin. 

"Ööh.. No tulkaa vain. Saamme lisätietoa kun poliisit tavoittavat nämä uhrit" möhömaha vastasi ja suljin puhelun.

"Mennään! Haetaan Holly matkalla mukaan!" Huusin ja kuulin kuinka äiti ja iskä menivät eteiseen hiljaa puhuen. Katseeni osui huoneen reunalla makaavan Ridaan. 

"Aika paska homma vai mitä?" Kysyin siltä ja kyykistyin sen viereen. Kukaan ei ollut huomioinut koko koiraa moneen päivään. Ilmankos Rida innostui niin suuresti kun rapsutin sitä korvien takaa.

"Sovitaanko niin, että kun Luci on kotona, minä vien sinut pisimmälle lenkille ikinä!?" Kysyin, kenties typerän kuuloisesti, koiralta. Rida tiesi mitä sana 'lenkki' tarkoitti ja sen häntä alkoi heilua hurjasti. Ihme juttu, miten yksi lenkki sai sen onnensa kukkuloille..

Holly:

Miksi telkkarista tuli aina päivisin pelkkää ostosteeveetä? En keksinyt mitään omaperäisempää tekemistä, joten olin jo tunnin istunut sohvalla kaukosäädin kädessäni ja yrittänyt löytäää kanavaa miltä tulisi edes jotain kiinnostavaa.

Tietyllä tavalla minua ahdisti kamalasti. Harry ei ollut soittanut, joten homma ei ollut ilmeisesti selvinnyt mihinkään suuntaan. Luci ja Louis olivat jo toista päivää kateissa...

Yhtäkkiä ovikello soi. Huokaisten kinusin ylös sohvan kulmasta ja tallustelin ovelle.

"Terve! Nyt tapahtuu!" Harry toitotti heti kun avasin oven. Hän näytti pirteämmälle kuin eilen..

"Ai onko jotain löydetty!?" Henkäisin ja Harry nyökytti päätään.

"He ovat New Yorkissa! Lähdetään poliisiasemalle niin saadaan lisätietoa nopeammin!" Harry selitti ja samaan aikaan minä vedin jo kenkiä jalkaan. 

"Miksi he ovat siellä!?" Kysyin kun kävelimme tien reunassa odottavalle autolle.

"En ole ihan varma, mutta kun Luci soitti, hän sanoi jotain huumeiden salakuljettamisesta" Harry sanoi ja tunki viereeni takapenkille.

"Mitääääh!?"

"Älä kysy, ei mitää hajua mitä on tapahtunut!"

~Are You Jealous?~ Part 25

Harry:
"Harry? Luci täällä"
Olin varmaan viisi sekuntia hiljaa ennenkuin tajusin.
"Luci!" Huudahdin niin kovaan ääneen, että äiti ryntäsi keittiöstä iskä kintereillään.
"En tiedä kuinka pitkään voin puhua, mutta me ollaan lentokoneessa. Kumpikin ollaan kunnossa! Kai! Mutta siis me ollaan iha juuri New Yorkissa! Narkkarit pakottivat meidät salakuljettamaan hu-" Lucin kiireinen selitin päättyi kuin seinään kun puhelu loppui.
"Oliko Luci puhelimessa!?" Isä älähti heti ja kumpikin tunkivat sohvalle viereeni.
"Oli!! Hän selitti jotain, että he ovat lentokoneessa ja New Yorkissa!! Mutta puheli loppui kesken!" Huudahdin ja ravistin kännykkääni ikäänkuin toivoen, että puhelu jatkuisi.
"Mitä muuta hän sanoi!? Ovatko he kunnossa!?" Äiti patisti minua ja mietin hetken.
"He ovat kai kummatkin kunnossa... Mutta hän sanoi, että narkkarit.. Pakottivat heitä salakuljettamaan jotain.. Hän ei ehtinyt kertoa loppuun" selitin ja jäin katselemaan kattoa. Tämä koko homma teki koko jutusta entistä oudomman!!
"Eikai vain huumeita!? Tai jotain muuta vaarallista!!" Äiti huusi ja näytti kertakaikkisen järkyttyneelle. Iskä kietaisi käsivartensa hänen ympärilleen ja yritti rauhoitella. Tilanne ei kyllä ollut yhtään rauhoiteltavissa!!
"Soitetaan poliisille ja käsketään heidän hoitaa apua New Yorkiin" isä käski ihmeen tyynenä. Pomppasin ylös ja olin tietyllä tavalla ärsyyntynyt. Joutuisin jatkamaan keskustelua möhömahan ja rotan kanssa..



Luciana:
Puhelu loppui kesken kaiken. Nostin katseeni ja käännyin kummissani Louisiin päin, joka katsoi minua.
"Katkesi!" Inahdin hänelle. Olin jo melkein ehtinyt selittää kaiken...
"Me laskeudumme. Puhelimet ilmeisesti eivät toimi maassa. Mutta tietääkö Harry nyt missä olemme?" Louis kysyi kulmat koholla.
"Tietää, muttei miksi!" Vastasin ja vilkaisin ikkunasta. Olimme jo laskeutuneet New Yorkiin.
Minua alkoi välittömästi hermostuttaa uudelleen. En yleensä stressannut suuremmin, mutta tämä oli hirvein tilanne missä olin ikinä ollut. Louisilla puolestaan meni hyvin. Hän pysyi tyynenä. Jos pääsisimme tullista läpi, se olisi hänen ansiotaan..
"Hyvät matkustajat. Olkaa hyvä ja poistukaa koneesta rauhallisesti. Hyvää päivänjatkoa!" Kuuluttimista kuulutettiin ja muut matkustajat alkoivat etsiä käsimatkatavaroitaan.
"Louis.. Entä jos me ei päästä läpi?" Supisin hermostuneena.
"Kyllä me päästään. Ollaan vain kuin kuka tahansa" Louis vastasi, nousi seisomaan ja ojensi minulle takkini. Nyökkäsin ja heitin takin päälleni. Yritin keskittyä hengittämään normaalisti.
Käsikädessä astuimme ulos koneesta ja menimme terminaaliin ottamaan matkatavaramme. Lähestyimme tullia vääjäämättä ja pian olimmekin jo tiskillä.
"Huomenta. Saisinko lentoliput ja passit kiitos" Nuori virkailija mies kysyi hymyillen, mutten pystynyt vastaamaan siihen. Minua oksetti. Olin niin peloissani. Me jäisimme kiinni. Ja jos emme, syyllistyisimme silti törkeään salakuljetukseen.
"Huomenta. Tässä olisi" Louis vastasi erinomaisesti näytellen iloista ja ojensi passimme lippujen kera. Mies tutki niitä tarkkaan ja merkitsi jotain tietokoneelleen.
"Kaikki kunnossa. Mutta onko neidillä kaikki hyvin?" Mies kysyi ja kurtisti kulmiaan. Pakottausuin nyökkäämään, vaikka sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa. Mies ei kuitenkaan hellittänyt katsettaan minusta.
"Ensimmäistä kertaa lentokoneessa!" Louis naurahti, mutta vakavoitui heti tämän jälkeen ja kietaisi käsivartensa ympärilleni. Käännyin katsomaan häneen ja yritin viestittää katseellani, etten kestänyt enää. Louis vain pudisti hitaasti päätään vastaukseksi.
"Noh, yrittäkäähän pärjätä! Hyvää päivänjatkoa!" Mies toivotti ja antoi tavaramme takaisin.
"Ei!! Meillä on huumeita!" Kiljaisin yhtäkkiä. Koko terminaali hiljeni ja kaikkien päät kääntyivät meihin päin. Hengitin kiivaasti ja tunsin kuinka Louis puristi minut tiukemmin kylkeään vasten.
"Vartijat. Portille neljä" tullimies sanoi radiopuhelimeen vakavana ja tuli kohti meitä.
Olin aikeissa selittää koko jutun, mutta tunsin yhtäkkiä kipua käsivarressani. Jouduin hetken miettimään mitä oli tekeillä ennenkuin muistin sen metallilaatan.
"Apua" vinkaisin käheästi ja valahdin kumaraan. Kipu pisti koko yläruumistani ja alkoi viedä tuntoa käsistäni.
"Luci!! Hankkikaa ambulanssi äkkiä!!" Louis huusi ja ihmisten hälinä alkoi. Puristin silmäni kiinni, mutta maailma jatkoi pyörimistään. Päässäni jyskytti hullunlailla ja tunnottomuus levisi jalkoihini. Kaaduin holtittomasti maahan, mutten tuntenutkaan kipua, jonka olin luullut tulevan kun iskisin pääni lattiaan. En voinut avata silmiäni, mutta epäilemättä joku oli ottanut minut kiinni. Kaikki äänet katosivat ympäriltäni ja tunsin kouristelevani. Sitten kaikki vain loppui.

~Are You Jealous?~ Part 24

Harry:
"Kumpaakaan siis ei ole näkynyt eilis illan jälkeen?" Möhömahainen poliisi kysyi ja katsahti äitiin.
"Ei ole.. Eikö nyt vain aloitettaisi etsintä!? Kaksi teiniä kadoksissa!! Miettikää nyt hyvä mies mitä heille on voitu tehdä!" Äiti kivahti, pystymättä enää esittämään rauhallista.
"Aivan rouva hyvä, heidän kuvansa on jo lähetetty juna-asemille, lentokentille ja lähikaupunkien poliisilaitoksille" möhömahan kaveri, rotalta näyttävä poliisi sanoi kärsivällisesti ja viittasi meitä kaikkia istumaan sohvalle.
Poliisit olivat tulleet aikaisin aamulla ja olimme koko perheen voimin (Holly mukaan lukien) leiriytyneet olohuoneeseen.
"Mitä me teemme nyt?" Kysyin rikkoakseni hiljaisuuden, jonka poliisit olivat saaneet aikaan. Rotta kääntyi katsomaan minua.
"Te ette nyt voi tehdä mitään nuori mies. Tunnetteko jomman kumman uhreista?" Mies kysyi ärsyttävästi.
"Satun tuntemaan kummatkin" ärähdin ja isä loi minuun varoittavan katseen. Äiti puolestaan pyöritteli silmiään, aivan kuten Lucillakin oli tapana.
"Jaaha. No mutta me lähdemme nyt. Teille ilmoitetaan heti jos jotain saadaan selville" möhömaha sanoi rotan puolesta ja molemmat häipyivät pikavauhtia.
"Miten tuollaiset kusipäät voi edes olla poliiseja!?" Huokaisin äänekkäästi ja retkahdin sohvalle selälleni.
"Sitä minäkin tässä ihmettelen!! Jos he eivät saa mitään aikaan, minä etsin heidät käsiini" äiti tiuskaisi ja häipyi keittiöön. Ilmeisesti hän alkoi siivoamaan, kuten aina kun häntä hermostutti.
Iskä puolestaan hieroi kasvoja käsiinsä. Oli tässä kyllä meillä kaikilla kestämistä..
"Minun pitää mennä kotiin nyt. Mutta soitat minulle heti kun jotain tapahtuu?" Holly sanoi ja nousi sohvalta. Nyökkäsin silmät kiinni ja kuulin kuinka hän lähti.
Vaikka olin nukkunut melkein kuusi tuntia, tuntui kuin en olisi nukkunut ollenkaan. Minua hermostutti ja pelotti Lucin ja Louisin puolesta. Kukaan ei tiennyt missä he voisivat olla...


Luciana:
"Saisiko pariskunnalle olla virvokkeita?" Kysyi lempeä ääni yhtäkkiä kesken uneni.
"Kaksi teetä" Louisin ääni vastasi ja kohotin päätäni sen kuultuani. Lentoemäntä jakoi kärrystään tee kupit eteemme ja lähti hymyillen jatkamaan matkaa.
"Kauanko minä nukuin?" Kysyin matalalla äänellä ja tiirasin ikkunasta ulos. Pelkkien pilvien seasta oli vähän vaikea päätellä mitään..
"Tunnin vain" Louis vastasi ja sekoitti teetään lusikalla. Minulla oli kieltämättä nälkä ja jano, mutta ehkä oli parempi vain juoda tee. En tiennyt saisiko huumeita enää ulos jos söisi paljon..

Tee oli hyvää, ja join sen nopeasti vaikka se olikin tulikuumaa. Se jotenkin muistutti minua kiireisistä kouluaamuista, jolloin join Harryn kanssa teetä. Se tuntui kuitenkin kaukaiselta..
"Päästäänkö me täältä kotiin?" Kysyin Louisilta. Hän kääntyi minuun päin ja hymyili.
"Tottakai.. Keinolla millä hyvänsä!" Hän naurahti ja minusta tuntui, että hän yritti piristää minua. Hymyilin hänelle takaisin. Kauheampaa tämä olisi jos olisin koko hommassa yksin..
Käännyin katsomaan ikkunasta taas, mutta katseeni osui puhelimeen sen alapuolella. Voiko sillä soittaa koneen ulkopuolelle!?
Nostin luurin ja näin ohjelapun sen alapuolella, joka neuvoi erikielillä kuinka puhelinta käytettäisiin. Selvästikkin tällä pystyi soittamaan!! Pikavauhtia näppäilin ennalta tutun numeron ja nostin luurin korvalleni. Kahden tuuttauksen jälkeen tuttu ääni vastasi.
"Harry? Luci täällä" kuiskasin puhelimeen.

~Are You Jealous?~ Part 23

Louis:
"Onko tuolla kassa 19?" Luci kysyi hiljaa kun vedimme valematkalaukkujamme väenpaljoudessa. Tiirailin kauemmas ihmisten päiden yli.
"On joo" vastasin, otin Lucia kädestä ja lähdin puikkelehtimaan ruuhkan läpi.
"Passit kiitos" tullimies käski kun tulimme kassan luo. En tiennyt minkälaiset passit meille oli tehty, joten uhkarohkeasti vain ojensin meidän molempien väärennetyt passit. Mies katsoi molempia ja sitte meitä.
"Luke ja Diana Johnsson?" Mies kysyi matalalla äänellä, vilkaisten ympärilleen. Nyökkäsimme molemmat, sen kummempia ajattelematta. Mies nyökkäsi ja päästi meidät ohi.
Ripeästi kävelimme käytävää pitkin kohti terminaalia, jossa laitoimme matkalaukkumme hihnalle.
Kun ohitimme muutaman vartijan, tunsin kuinka Luci kiristi otettaan kädestäni.
"Rauhoitu.. Kaikki menee hyvin" hyssyttelin kuiskaten. Luci oli erittäin hermostuneen näköinen, mutta henkäisi syvään ja keskittyi kävelemiseen. Menimme suoraan koneeseen ja bisnes-luokkaan.
Penkit olivat mukavemman näköisiä kuin yleensä ja paikkoja oli vähemmän.

Luci livahti ikkunapaikalle ja istuin hänen viereensä. En vieläkään halunnut päästää hänen kädestään irti.. Tähän mennessä kaikki oli mennyt täydellisesti, mutta todelliset koettelemukset alkaisivat vasta Amerikassa.
"Tämä on niin väärin" Luci huokaisi ja käänsi katseensa ikkunasta minuun.
"Tiedän.." Mutisin vaimeasti. Jos suunnitelma onnistuisi, monet diilerit saisivat lisää myytävää ja kaiken maailman jengit lisääntyisivät.. Ja jos jäämme kiinni, joudumme kumpikin vankilaan. Paitsi että todennäköisesti se narkkari Englannissa tapattaisi meidät, ettenme vain kertoisi heistä poliiseille.

Katselimme vaitonaisina kun muut paikat täyttyivät ja kone lähti vihdoin. Katsoin kelloa ja hämmästyin huomatessani sen olevan melkein seitsemän aamulla. En ollut nukkunut koko yönä.. Luci painoi päänsä olkapäätäni vasten ja aloin lepuuttaa omaani hänen päätänsä vasten. Pitäisi varmaan nukkua vielä kun pystyisi...


Nyt jäi tosi lyhyeks!!! >.<

~Are You Jealous?~ Part 22

Holly:
"He eivät ole täällä!!" Valitin varmaan viidettä kertaa, kun olimme jo monta tuntia ajaneet ympäriinsä.
"No älä!" Harry ärähti takaisin, aivan yhtä väsyneenä kuin minäkin. Minua ärsytti ja palelin kaiken lisäksi.
"Ehkä he ovat jossain Zaynin luona tai jotain! Kyllä aamulla he ilmaantuvat!" Huokaisin ja katsoin Harryä kulmieni alta kädet puuskassa.
"Onko pakko valittaa kokoajan!?" Harry tiuskaisi ja kääntyi tiellä uu-käännöksen.
"En minä valita!! Tämä on vain helvetin turhaa hommaa!" Kivahdin takaisin.
"Tuki jo turpasi" Harry käski ja tuijotti tietä. Suljin kiukkuisena suuni ja tuijotin sivupelistä taaksemme.
Harry osasi olla ihana ja mukava, mutta ilmeisesti väsymys ja huoli tekivät hänestä mahdottoman yhdistelmän. Ajoimme pari kilometriä hiljaisuuden vallitessa.
"Olen pahoillani"
Käännyin Harryyn päin ja kohotin kulmiani. Harry katsoi minuun ja näytti todentotta olevan pahoillaan. En minäkään jaksanut kiukutella..
"Ei se mitään.. Itseppä menin ärsyttämään" myönsin ja hymyn pilkahdus ilmaantui Harryn kasvoille.
"Hah.. No mutta tästä ei ole hyötyä.. Mennään takaisin kotiin ja aloitetaan huomenna uudestaan" Harry sanoi ja hymyili minulle. Vastasin lämpimään hymyyn ja taas tyytyväisenä katselin tielle. Huomenna heidät löydettäisiin aivan varmasti. Aamulla näkisi paljon paremmin ja poliisit olisivat apuna!



Luciana:
"Käsi tähän" Jengipomo käski ja laskin vapisten käteni pöydälle hänen eteensä. Miehellä oli kädessään veitsi ja pieni metallinen laatta.
Kaksi muuta miestä ilmaantui luoksemme ja tarttui minua toisesta kädestä ja harteista. Minut pidettiin liikkumattomana, kun pomo kohotti veitsen ja viilsi paljastettuun olkavarteeni parin sentin pituisen viillon. Kipu oli huumaava, mutta en aikonut itkeä. En haluaisi näyttää heille, että pelkäisin. Hammasta purren ja kiivaasti hengittäen odotin, kun pomo tunki laitteen ihon alle. Heti sen jälkeen Marie ilmestyi luoksemme ja tottuneen näköisesti tikkasi haavan kiinni.
Yleensä kiljuin jo, kun neulanpää pikkuruisen tökkäsi sormeani, mutta nyt olin vaiti. Marie ompeli puuduttamatonta kättäni isolla neulalla.
Tämän jälkeen käden ympärille laitettiin side ja paitani hiha laskettiin päälle. En uskaltanut liikuttaa kättä senttiäkään kivunpelossa. Nousin tuolista ja kävelin suoraa päätä huoneen nurkassa seisovan Louisin luo. Hänen kätensä oli hoideltu ennen minua.. Sen katseleminen oli varmasti yksi kauheimmista asioista...
Painoin itseni varovasti Louisin rintaa vasten ja tunsin kuinka hän kietaisi vahingoittumattoman kätensä vyötäisilleni. Olisin halunnut jäädä siihen, turvaan, mutta narkkarit repivät meidät pian liikkeelle..
"Kerrataampa vielä. Käyttäydytte normaalisti koko matkan ajan. Ensiksi menette Lontoon tulliin ja suoraan kassalle numero 19. Mies tietää jutun ja päästää teidät läpi... Sitten New Yorkissa menette uudestaan tulliin ja pääsette siitä läpi, jos pysytte rauhallisina. Sen jälkeen luovutatte paketit!" Pomo selitti inhottavan nautiskellen. Hänestä taisi olla mukavaa katsoa kärsimystämme!
"Muistakaahan sitten. Nuo koneet käsissänne eivät näy metallin tarkastuksessa. Se kertoo meille tarkasti missä olette ja mitä teette. Se tietää jo sydämen sykkeestänne aiotteko karata. Ja jos aiotte, yksi napin painallus ja olette kuolleita" Pomo hymyili ja muut jengiläiset taluttivat meidät ulos talosta. En heti tunnistanut paikkaa missä olimme, mutta kaupungin laidalla ainakin. Oli aikainen aamu, auringon oranssista sävystä päätellen.. Enempää en ehtinyt miettiä, kun meidät sullottiin vieretysten mustan auton takapenkille. Välittömästi kuski lähti liikkeelle ja kaasutti reilusti ylinopeutta.
"Muista hengittää" Louis käski yhtäkkiä. Hän oli huomannut kuinka pitelin kivuliasta kättäni kokoajan paikallaan. Neuvoa seuraten keskityin hengittämään. Kipu laantui hiukan, muttei kadonnut minnekkään. Painoin pääni Louisin hartiaa vasten ja suljin silmäni. En ollut koko yönä nukkunut hetkeäkään, tajuttomuutta lukuunottamatta. Auton hurina oli yllättävän rauhoittavaa... Nukahdin pian sen jälkeen kun Louis oli alkanut silittämään hiuksiani.. Se tuntui, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja että olin kotona..




Kesti kyllä vähän, mutta seuraava tulee sitte varmaan huomenna!

~Are You Jealous?~ Part 21

Louis:
Marie oli juuri saanut Lucin tiukan nutturan laitettua, kun kolme jengiläistä tuli huoneeseen.
"Joko alkaa olla valmista? Pitää lähteä kohti Lontoota" isokokoinen korsto kysyi bassoäänellä Marielta.
"Kyllä alkaa olla.." Marie vastasi yhtäkkiä nöyrästi. Korsto tuli luokseni ja otti ison pussin viereiseltä narkkarilta.
"Sinä otat 900 grammaa. Nielet nämä Zedin valvonnassa" tämä sanoi ja heitti pussin syliini. En jäänyt tutkimaan pussia sen enempää vain katsoin kun mies meni Lucin luo ja heitti tällekkin pussin.
"Sinulle 700. Marie valvoo" korsto totesi ja häipyi huoneesta jättäen viekkaan näköisen narkkarin luoksemme.
"Ottakaa veden kanssa. Ei tunnu niin ilkeälle" Marie ohjeisti heti, jätti Lucin hiukset rauhaan ja kiikutti vesilasit meille molemmille.
"Nonii siitä vaan" Zed käski ja heilautti kättään kohti pusseja.
Vilkaisin Luciin. Hän tuijotti pussin sisältöä silmät suurina.. Olimme ongelmissa nyt..

Avasin pussin suun ja näin kymmeniä pieniä huumepaketteja. Ne olivat soikion muotoisia, parin tabletin kokoisia. Otin yhden käteeni ja katsahdin Zediin. Tämä vain nyökkäsi ja napautti rannekelloaan... Katsoin taas Luciin, joka jo nielaisi yhtä hätääntyneen näköisenä.
Eihän tässä ollut mitään muita vaihtoehtoja.
Ensimmäinen paketti oli pahin. Se tuntui olevan niin iso, että tukehtuisin siihen. Mutta vedellä sen sai alas kohtuullisesti. Nielin kaikki loputkin valittamatta, minkä jälkeen vatsassa oli oudoin tunne ikinä. Tuntui kuin olisi syönyt jotain, mutta silti oli nälkä. Oudolla tavalla tuntui, että tuntisin paketit vatsassa.
"Vartin päästä on lähtö" Zed sanoi ja häipyi huoneesta. Käännyin heti Luciin päin.
"Oletko kunnossa?" Kysyin häneltä.
"Joo.." Hän mutisi ja kulautti loputkin vedet lasistaan. Marie hääräsi vielä ympäriinsä ja toi isot matkalaukut esille.
Nousin seisomaan ja menin Lucin viereen. Hän nousi heti seisomaan ja kietaisi käsivartensa ympärilleni. Halasin häntä tiukasti ja painoin kasvoni hänen hiuksiinsa. Juuri kun olin saanut hänet omakseni, jouduimme hengenvaaraan. Ei mikään hohdokkain alku...

~Are You Jealous?~ Part 20

Luciana:
Pesin suihkussa väriaineen päästäni ja kietouduin pehmeään pyyhkeeseen. Jouduin hetken keskittymään tähän tämänhetkiseen tilanteeseen ennenkuin menin takaisin Marien ja Louisin luo. Louis oli onneksi (tai harmikseni) pukenut sinisen kauluspaidan ja mustat housut. Marie tuli heti luokseni vaatekasan kanssa.
"Valitettavasti joudutte pukeutumaan näihin vaatteisiin. Teille tehdään uudet henkilöllisyydet" hän kertoi ja ojensi vaatteet minulle. Menin takaisin pesutilaan ja tutkin vaatteita. Minulle oli annettu vaalea naisten kauluspaita, mustat korkokengät ja musta, tiukka sihteerin hame. Ilmeisesti meidät yritettäisiin esitellä rikkaana parina.. Puin vaatteet päälleni ja kietaisin nykyisin blondit hiukseni pyyhkeen sisälle. Näytin kieltämättä tyhmälle blondeilla.. Olin luonnollisesti brunette..
Menin takaisin maskeeraushuoneeseen ja istuin tyhjälle penkille. Marie kuivasi Louisin hiuksia ja selitti jotakin lentomatkasta.
".. Teidät maksettiin ykkösluokkaan, jotta teitä epäiltäisiin vähemmän. Pysykää vain rauhallisina ja tehkää kaikkea normaalia. Pääsette Lontoon tullista helposti läpi, mutta Amerikassa ei saa näyttää hermostuneelta tippaakaan" Marie neuvoi ja Louis vain nyökkäili mukana.
Minua alkoi väsyttää yhtäkkiä. Etsin katseellani kelloa, mutta ei sellaista löytänyt. Kellon oli pakko olla paljon, koska olimme illalla lähteneet meiltä... Sitten mieleeni tuli äiti. Hän oli varmasti järjiltään huolesta. Aivan varmasti he soittaisivat poliisille ja pian koko kaupunki etsisi meitä..



Harry:
Kuten jo arvasinkin, Louisin äiti ei tiennyt mitään. Hän oli aivan yhtä huolissaan heistä kuin mekin ja sovimme, että pitäisimme yhteyttä.
Menin takaisin keittiöön missä äiti naputteli hermostuneena pöytää.
"Louisin äitikään ei tiedä mitään" kerroin ja jäin seisomaan pöydän viereen.
"No me lähdetään etsimään! Harry ja Holly lähdette keskustaan ja minä lähden autolla iskän kanssa!" Äiti käski ja pyyhälsi eteiseen pukemaan. Isä näytti vähän hämmentyneeltä. Enkä yhtään ihmetellyt! Kaikki tapahtui ihan yhtäkkiä.
"Mennäänkö autolla myös?" Holly kysyi yhtäkkiä ja tuli viereeni. Nyökkäsin ja menimme molemmat pukemaan.

"Tiedätkö missä tatuointikaupassa he kävivät?" Holly kysyi kun ajoimme kohti kaupunkia. Pinnistelin muistiani hetken ajan.
"En ole varma tästä kerrasta, mutta Louis on sanonut käyvänsä Tom Berryn studiossa. Käydään ensin siellä ja kysytään joltain onko heitä nähty" vastasin ja Holly nyökkäsi. Toivottavasti paikka vain olisi auki..


Holly:
Harry pysäköi minulle tuntemattoman tatuointikaupan eteen ja nousimme kyydistä.
"Hetkonen.. tuo on Louisin auto" Harry sanoi yhtäkkiä ja osoitti isoa, vaaleaa maasturia vähän matkan päässä. Juoksin sen luo ja kurkkasin ikkunasta sisään. Auto oli tyhjä, eikä sisällä ollut mitään ihmeellistä..
"Ei ole ketään!" Huudahdin ja hölkkäsin takaisin Harryn luo.
"Ehkä he ovat sisällä" Harry ehdotti kuitenkin epäileväisenä. Menimme ovesta sisään ja meitä vastaan tuli heti tatuoitu mies.
"Terve! Miten voisin auttaa?" Hän kysyi virkeän kuuloisesti, vaikka kello oli jo paljon. Vilkuilimme ensin kumpikin joka puolelle, ja jouduimme toteamaan että Louis ja Luci eivät olleet siellä..
"Onko täällä näkynyt kahta meidän ikäistä teiniä? Tyttöä ja poikaa" Harry kysyi ja mies kurtisti kulmiaan.
"Kyyyyllä... Vanha tuttu Louis kävi jonkun tytön kanssa, joka kyllä näytti aivan sinulle" mies vastasi hetken mietittyään Harrylle.
"Hän on siskoni.. Milloin he lähtivät?"
"Siinä kahdeksan, yhdeksän maissa"
"Etkö yhtään tietäisi minne?" Harry kysyi epätoivoisena. Mies pudisti päätään.
"Mennään" Harry huokaisi ja lähdimme takaisin ulos...

~Are You Jealous?~ Part 19

Marie:
Hieroin tottuneesti väriainetta Luciksi kutsutun tytön päähän ja pidin tarkasti huolen, että jokainen hius oli värissä. Luci oli hiljainen ja tuijotti käsiään. Taustalta kuului suihkun lorina.. Olin värjännyt ensin pojan, Louisin, hiukset ja käskin hänen mennä pesemään aine pois. Minulla oli jotenkin huonompi omatunto tästä kuin yleensä. Nämä kaksi olivat niin nuoria ja he olivat satavarmasti pari. Viimeksi hommatut kuljettajat olivat kumpikin kolmikymppisiä, ja he eivät edes tunteneet toisiaan. He kuitenkin lyöttäytyivät yhteen ja yrittivät karata ennen tulleja. Pomo kuitenkin huomasi sen ja ja parin minuutin päästä molemmat heistä olivat kuolleet. Jutusta puhuttiin paljon uutisissa, mutta sitä ei voitu yhdistää täkäläisiin. Pomo ja Kris olivat täysin raivoissaan kun menettivät melkein kaksi kiloa huumeita. Tälläkertaa he halusivat saada toimituksen perille New Yorkiin.
"Eh.. Marie, miksi he sieppaavat ihmisiä viemään huumeitaan?" Luci kysyi vahvemmalla äänellä kuin aikaisemmin.
"Kukaan täältä ei voi enää näyttäytyä tulleissa. Kaikki täällä, minua lukuunottamatta, ovat etsintäkuulutettuja, mutta siitä huolimatta heidän pitää jatkaa toimituksia Amerikkaan" selitin ystävällisesti. En halunnut olla näille kahdelle yhtä ilkeä kuin muut olivat. Yrittäisin pitää heidät poissa jengin käsistä..
Luci ei vastannut vaan nyökkäsi. Kietaisin hänen hiuksensa päänpäälle ja juuri sopivasti Louis tuli suihkusta.



Luciana:
Käänsin päätäni, kun kuulin askelia. Tällähetkellä tuntui siltä, että Louis halusi tappaa minut enemmän kuin jengi. Hänen nyt mustista hiuksistaan tipahteli vesipisaroita, hänen paljaalle rinnalleen. Tuijotin häntä suu auki pystymättä kääntämään katsetta. Louis oli kietaissut pyyhkeen vain vyötärölleen, mikä ei minusta olisi ollut kovinkaan tarpeellista! Tuijottelin vain hänen vatsalihaksiaan ja ihoa peittäviä tatuointeja.
"Kröh.. Kun neiti saa silmät päähänsä, voit mennä vuorostasi suihkuun" Marie huomautti ja Louis virnisti. Ravistin päätäni ja punastuin. Livahdin pikavauhtia Louisin ohi, joka hipaisi kädellään vyötäröäni. Olisin halunnut kiljua vain koska hän oli niin.. Asdfghjlnfldk!!!


Holly:
Heräsin  kovaääniseen puheeseen ja jouduin hetken miettimään miksi nukuin viltin alla Lucin olkkarissa. Sitten muistin syyn. Pomppasin sohvalta ylös ja seurasin ääniä keittiöön. Siellä oli Harry ja hänen vanhempansa. Rouva Styles puhui kovaäänisesti puhelimessa ja Harry ja hänen isänsä istuivat pöydässä.
"Mitä on tapahtunut?" Kysyin hiljaa Harrylta ja istuin hänen viereensä.
"Äiti soittaa poliisille. Kummastakaan ei ole kuulunut mitään." Harry huokaisi ja hieroi kasvojaan. Tämä oli ihan järjetön juttu! Minne olisivat voineet kadota!?
"Minä vaadin, että koko kaupunki tutkitaan!" Harryn äiti totesi puhelimeen äkäisenä. Hän oli ilmeisesti soittanut poliisille.
"Minä soitan Louisin äidille" Harry tokaisi ja lähti huoneesta. Jäin istumaan hänen isänsä viereen. Tämä kaikki tuntui kauhealta. Kukaan ei tiennyt missä he olivat.