~I Will Protect You~ Part 7

Juliet:
Koko tunnin kuuntelin kuinka luokan "pomo" Carolyn supisi Harryn kanssa. Carolynilla oli selvästi isku päällä, niin rohkeasti hän esitteli rintavarustustaan paidan kauluksesta. Harry hymyili ja kuiski hänelle kokoajan, mikä sai tietysti Carolynin innostumaan. Yritin olla kuuntelemasta heidän sananvaihtoaan, mutta se oli vaikeaa... Teki mieli raahata Harry ulos luokasta jotta hän jättäisi nuo ämmät rauhaan...mokomakin naistenmies...

Kun tunti vihdoin loppui, nappasin kirjani ja melkein karkasin käytävälle. Pinnani oli kireällä, eikä yhtään helpottanut kun matkani pysäytti Alex. Hän oli jahdannut minua jo pidemmän aikaa, mikä oli yllättävän ärsyttävää. Kaikki sanoivat, että minun pitäisi vastata myöntävästi hänen treffikyselyihinsä... Olihan hän jalkapallo joukkueen kapteeni, hyvännäköinen ja vielä suosittu.. Ja sitä paitsi isä on hyvää pataa hänen isänsä kanssa.
"Moooi muru, mites sinä näytät noin vihaiselta?" Alex kysyi ja tukki tieni käsivarrellaan.
"Moi..." Huokaisin purren huultani. Olin kääntynyt jo mennäkseni toista kautta kun Alex tarttui minua hartioista ja käänsi itseensä päin. Kasvoni olivat muutaman sentin päässä hänen leveästä rinnastaan kun katsoin ylöspäin ärtyneenä.
"Mitä nyt?" Kysyi ja pyöräytin silmiäni..
"Minne matka? Voit aivan yhtä hyvin tulla syömään kanssani eikö vain?" Alex kysyi ja hymyili minulle itsevarmasti.
"Onko täällä joku ongelma?" Harryn ääni kysyi yhtäkkiä takaani ja säikähtäen käännyin ympäri. Harry katsoi Alexia kulmat koholla.
"Kuka sinä luulet olevasi jenkki!?" Alex ärähti ja astui uhkaavasti lähemmäs Harryä.
"Hänen poikaystävänsä" Harry vastasi tyynesti, välittämättä Alexin lähestymisestä.
"Ihan totta? Mitä jenkki tekee täällä?!" Alex kysyi pilkallisesti ja hänen joukkuekaverinsa ilmaantuivat paikalle seuraamaan tapahtumaa.
"Häiritseekö sinua kun olen täällä? Meneekö isku yrityksesi pilalle nyt?" Harry kysyi vinosti hymyillen.
"Nonii riittää!! Mennään!" Tokaisin juuri kun Alex oli aikeissa vastata. Nappasin Harryn hihasta ja kiiruhdin käytävää poispäin. Alex todellakin näytti siltä, että olisi voinut aloittaa tappelun minä hetkenä hyvänsä...
"Alex Gregen vai? En tiennytkään, että sinulla oli suhde häneen!" Harry tokaisi kun puikkelehdimme ihmisjoukon läpi. Pysähdyin ja käännyin häneen päin.
"Ei minulla ole suhdetta häneen!" Älähdin ehkä vihaisemmin kuin olin tarkoittanut. Harry kohottii kulmiaan kummissaan.
"Mikäs nyt on?" Hän kysyi ja kumartui lähemmäs.
"Ei mikään!" Inahdin ja käänsin katseeni. Tunsin kuinka poskeni lehahtivat punaisiksi kun Harry tuli lähemmäs. En kehtaisi sanoa, että minua ärsytti kun hän flirttaili tytöille. Hänenhän pitäisi olla töissä... Mutta se kuulosti siltä kuin haluaisin hänen keskittyvän minuun. Ja se kuulostaisi siltä, että pitäisin hänestä!!
"Häiritseekö sinua kun puhun luokkasi tytöille?" Harry kysyi, kasvot muutaman sentin päässä omistani.
"Ei!" Vastasin liian nopeasti ollakseni vakuuttava. Harryn kasvoille levisi hymy.
"Älä huoli, olet kyllä ykkös kohteeni tällä hetkellä! Pidin sinua ja luokkaa silmällä koko ajan" Harry vastasi, hymyili ja vetäytyi kauemmas.
Annoin hengitykseni taas kulkea ja nolon oloisena käännyin käytävälle päin. Olihan se huojentavaa kuulla, että Harry oli kuitenkin tarkkaillut koko ajan mutta oliko hän tosissaan? Hän tuntui pitävän kaikkea vähän niinkuin leikkinä.. Pystyisikö hän oikeasti hoitamaan vaaratilanteita?

~I Will Protect You~ Part 6

Juliet:
"Onko meidän ihan pakko mennä autolla?" Kysyi huokaisten katsoessani isoa maasturia. Se jos jokin herättäisi huomiota koulun parkkipaikalla..
"Jep! Tässä autossa on vaikka mitä vempeleitä, jotka varmasti kiinnostavat sinua kun olet niin innostunut aseista" Harry nauroi ja iski silmää. Hän ei taitaisi ikinä unohtaa ase-mokaani... Tai hän se tässä ajatteli sen kaksimielisesti!
"Voi että miten kiva" totesin sarkastisesti ja kiipesin etupenkille kun Harry piti ovea auki. Hän edelleen hymyili, kuin minun kiusaamiseni olisi paras asia koko päivässä.. Miten olinkaan voinut ajatella häntä sillä tavalla!? Olihan hän seksikäs ja kaikkea, mutta ärsyttävä ja hieman ehkä liian itsevarma.. Mutta silti hän oli hot..
Käskin tiukasti aivojeni pysyä asiassa kun Harry hyppäsi kuskin paikalle ja käynnisti auton. Samalla kännykkäni piippasi taskussa. Kaivoin sen esiin ja huomasin sen olevan L.L:ltä.
'Et vastannut eilen minun puheluuni.. Mikä on!?!? Ja muuten ajattelitko jättää minut kävelemään yksin vai oletko jo tulossa?xx'
"Harry. Voidaanko me ottaa yksi kaverini kyytiin matkalta?" Kysyin heti viestin luettuani. Harry nyökkäsi ja aloin heti kirjoittaa vastausta.
'Joo sori. Tulen autolla ja voin ottaa sinutkin kyytiin. Oon ihan kohta siinä teidän talolla x' vastasin ja käännyin katsomaan Harryä.
"Ajattelitko sinä jo nyt alkaa vetämään rooliasi?" Kysyin ja tarkistin samalla, että hän ajoi oikeaan suuntaan. Ihme kyllä juuri niin hän teki..
"Jep" hän vastasi ja kääntyi pikaisesti hymyilemään minulle. Miten hän olikin noin luottavainen? Itse en uskonut tämän onnistuvan ollenkaan.
Kun käännyimme L.L:llän kotikadulle, olin juuri aikeissa kertoa minkä talon kohdalla pysähdytään, mutta Harry pysähtyi heti oikealle kohdalle.
"Mistä tiesit, että hän asuu täällä?" Kysyin kummissani.
"Et tiedä puoliakaan mitä minä tiedän" Harry vastasi hymyillen omahyväisesti, naputellen ohjauspyörää. Olin juuri aikeissa kysyä mitä hän tarkoitti, mutta takaovi aukesi ja L.L kiipesi kyytiin.
"Moi Juliet!! Ja..." Hän tervehti hymyillen ennen kuin hänen katseensa osui Harryyn.
"Sinä olet varmaan Lily-Lydia.. Hauska tutustua" Harry sanoi yhtäkkiä hymyillen, täydellistä amerikan aksenttia matkien. Käännyin vilkaisemaan L.L:llää, joka näytti kerta kaikkisen ällistyneeltä.
"L.L jos saan pyytää.. Mutta hauska tutustua kuka ikinä oletkin" hän sanoi ja katsoi Harryä tarkasti päästä varpaisiin, tutkiva katse silmissään.
"Harry. Olen Julietin poikaystävä" Harry möläytti ja L.L:län katse nousi salaman nopeasti minuun. Loistavaa...
"Ahaa.. Juliet ei ole tainnut mainita.. Jenkki kenties?" L.L sanoi ja tuiotti minua tiukasti, ennen kuin kääntyi Harryn puoleen.
"Jep. New Jersey! Piti tulla tänne vierailulle ensimmäistä kertaa" Harry vastasi niin sujuvasti, että olisin voinut itsekkin uskoa häntä.
"Sepä kiva" L.L vastasi ja kiinnitti turvavyönsä. Hänen äänensävynsä kertoi etten pääsisi tästä helposti...
Koko automatkan vallitsi hiljaisuus. Harry hymyili minulla aikaajoittain, kuin kertoen miten hänen suunnitelmansa oli toiminut. L.L oli hiljaa, mutta tunsin hänen katseensa niskassani.

"Ai tuletko sinä mukaan?" L.L kysyi kun koulun parkkipaikalla Harry lähti mukaamme.
"Sain luvan rehtorilta tulla tutustumaan täkäläiseen koulujärjestelmään" Harry vastasi ja hymyili.
"Ihanko totta?" L.L kysyi minulta, kulmat kohotettuna niin korkealle, että ne melkei katosivat hänen mustan etutukkansa alle. Vilkaisin pikaisesti Harryyn, joka hymyili leveästi.
"Joo.. Soitin reksille ja ehdotin tätä.. Oli kuulemma tosi hyvä idea" valehtelin ja hoputin muita kahta kävelemään nopeammin. En halunnut jäädä kuulusteltavaksi tänne pihalle. L.L:lä oli onneksi eri tunti heti ensimmäiseksi, joten saisin olla rauhassa vielä tunnin verran.

Heti kun L.L oli kadonnut ihmisryysiksen joukkoon, vetäisin Harryn hihasta sivummalle.
"Hän tappaa minut! Miten minä muka selitän, että olen soittanut reksille?" Sihahdin ja vilkuilin samalla ohi kulkevia oppilaita. Muutama jäi kyllä katsomaan meitä..
"Minä sanon pari sanaa reksille ja se siitä!" Harry vastasi hymyillen ja kiskaisi minut takaisin ruuhkaan. Olipa tämäkin hyvä suunnitelma.. Reksi pyytäisi vaikka mitkä todistukset ennen kuin suostuisi mihinkään.. Vein Harryn kuitenkin kansliaan ja sieltä reksin puheille.

"Ihan Atlantin toiselta puolelta olet tullut?" Reksi kysyi kun olin selittänyt (tai oikeammin sönköttänyt ja valehdellut) hänelle mitä olimme suunnitelleet.
"Kyllä! New Jerseystä olen kotoisin" Harry vastasi hymyillen ja taas puhuen täydellistä amerikanaksenttia. En käsittänyt miten hän pystyi peittämään oikean aksenttinsa niin hyvin!
"Jaahaa.. No minusta tämä on hieno juttu. Kansainvälisyyttä ei ole meillä kovin paljon ollutkaan! Ja sitä paitsi Herra Styles vaikuttaa erittäin fiksulta nuorelta mieheltä" Reksi nauroi remakasti ja taputti Harryä olalle. Harryllä taisi olla aikamoista charmia kun sai reksinkin puolelleen hetkessä..
"Kiitos! Mukava päästä tutustumaan brittien koulujärjestelmään!" Harry vastasi ja hymyili mielistelevästi reksille.
Lähdimme kansliasta ja ehdimme juuri ja juuri ranskan tunnille. Kerroin opettajalle Harrystä ja hän laittoi meidät istumaan takariviin, jotta Harry näkisi parhaiten kuinka oppilaat työskentelisivät. Monet luokan tytöistä näyttivät huomanneet Harryn, ja nyt he kikattelivat ja vilkuttivat hänelle. Harry hymyili ja iski heille silmää... Tästä tulisi erittäin pitkä päivä...

~I Will Protect You~ Part 5

Harry:
Rannekelloni alkoi piipittää seitsemän maissa, aivan kuten olikin sen säätänyt herättämään. Täytyi myöntää, että olin kerrankin nukkunut yli kahdeksan tuntia ja se tuntui yllättävän mukavalle. Unen pöppörässä venyttelin käsiäni ja käännyin vilkaisemaan sängyn toista laitaa.
Näin Julietista vain hänen hiuksensa, niin tiukasti hän oli kietoutunut peittoonsa. Tiesin, että hänen koulunsa alkoi vasta yhdeksältä, joten ei ollut mitään syytä herättää häntä vielä.
Nousin hiljaa ylös ja menin parvekkeen ovelle. Ovi oli lukossa vieläkin, kuten olin sen illalla laittanut. Juliet taisi pitää sitä aina avonaisena, mikä oli aika suojatonta pääministerin tyttärelle... Puin puhdaan kauluspaidan päälle ja vaihdoin mustat farkut. Ei minulla mitää puvun pitämistä vastaan ollut, mutta farkut tuntuivat aina vain paljon luonnollisemmilta. Kiinnitin puhelin kuulokkeen korvaani ja laitoin virka-aseen epäkäytännöllisesti farkkujen takataskuun. Törröttäköön sieltä... Laittaisin sen paremmin kun lähtisimme liikkeelle.
Tunsin talon kuin omat taskuni, eilisen pohjapiirrustuksen tutkimisen jälkeen. Menin suoraan kylppäriin ja pesin kasvoni. Puoli huolimattomasti suin hiukseni jotenkin paikalleen ja lähdin alakertaan. Tarkistin, että etuovi edelleen lukossa ja menin tämän jälkeen keittiöön. Voisin tehdä aamupalaa meille molemmille, kun ei ollut mitään muutakaan tekemistä.. Tai olisihan minulla, raporttien tutkimista ja kaikenlaista muuta tylsää johon en jaksanut vaivautua.


Juliet:
Uniini tunkeutunut pekonin tuoksu herätti minut yhtäkkiä. Luulin sen olevan pelkkää unta, mutta mehevä tuoksu leijuikin oikeasti ilmassa. Silmiäni siristellen katsoin kelloa. Puoli kahdeksan... Käännyin katsomaan ympärilleni ja huomasin Harryn olevan poissa. Hän oli tainnut jo nousta aikoja sitten...
Nousin sängystä ja laitoin takkuiset hiukseni sotkuiselle ponnarille. Vaelsin kylppäriin, pesin kasvoni ja tein perus pikameikkini.
Kun menin alakertaan, pekonin ja kananmunien tuoksu voimistui. Vatsani kurisi kovaäänisesti, enkä ihmetellyt. En muista edes milloin söin viimeksi!!
"Huomenta" toivotin kun astuin keittiöön. Harry kääntyi ympäri lieden luota ja hymyili.
"Huomenta! Olin juuri aikeissa tulla herättämään, mutta pekoni taisi tehdä työnsä" hän naurahti ja kääntyi ottamaan lautasia kaapista. Aivan kuin hän olisi asunut täällä jo pidemmän aikaan..
"Jep... Tuletko sinä muuten kouluunkin mukaan?" Kysyin haukotellen, samalla kun otin Harryn ojentaman munakas-pekoni lautasen.
"Tottakai! Olen mukana 24/7!" Harry hymyili ja istui pöytään vastapääten minua.
Täytyi kyllä myöntää, että olisi häiritsevää olla Harryn kanssa koko ajan.. Hän tulisi kouluun, luokkiin ja ruokailuun. Mitä minä voin edes sanoa kavereilleni, saati sitten opettajille?
Taisin näyttää sen verran epätoivoiselta, että Harry vakavoitui.
"Kaikki menee hyvin! Eikä tätä tilannetta edes välttämättä kestä kauaa! Kohta saat elää ihan rauhassa niin miten haluat. Mutta sovitaanko, että kaikille muille olen amerikkalainen poikaystäväsi, joka on tullut vierailulle! Hyvä juttu vai mitä?" Hän sanoi ja lopuksi hymyili taas.
"Mitääh" inahdin ja olin melkein tukehtua munakkaaseeni. Kukaan ei uskoisi tuollaista! Harry oli ensinnäkin niin hyvännäköinen ettei hän olisi ilman tätä hommaa edes kiinnittänyt huomiota minuun! Toisekseen hän puhui niin vahvalla brittiaksentilla, ettei häntä voisi luullakkaan jenkiksi.
"Tiedän, eikös ole hyvä idea" Harry nauroi, nousi ja laittoi astiansa tiskikoneeseen.
"Joo.." Mutisin ja silmiäni pyöritellen söin loppuun. L.L, joka oli paras ystäväni, varmaan näkisi koko jutun läpi välittömästi. Jos seurustelisin jonkun kanssa, hän tietäisi siitä ensimmäisenä. Harry suhtautui liian itsevarmasti tähän suunnitelmaan.



Sori että kesti näin kaua!!:D mut pakko: MMMHMM GO FINLAND GO WE SMASHED THE USA HELL YEAH!!!!! Joo..  fangirlaus xD

~I Will Protect You~ Part 4

Juliet:
"Oletko nyt tosissasi?" Kysyin melkeimpä toivoen, että olin ymmärtänyt väärin. Harry kuitenkin hymyili entistä leveämmin.
"Totta kai! Älä huoli, olen silti virkani ansainnut henkivartija. Pysyn kyllä asiallisena" Hän vastasi ja näytti nauttivan härnäämisestäni..
"Parempi olisikin! Otan oven puolen" Mutisin ja kättäni heilautin kättäni sänkyä päin.
"Käyn suihkussa" jatkoin vielä ja pakenin huoneesta. Minulle tuli heti helpottunut olo kun pääsin olemaan yksin. Melkein juoksin läheisimpään kylppäriin. Harry oli inhottavan hyvännnäköinen ja hänessä oli jotain mystistä ja kiinnostavaa... Jouduin heti torumaan itseäni. En voisi ajatella Harrya sillä tavalla.. Hän oli palkattu henkivartija minua varten. Hän sattui nyt vain olemaan tuollainen hurmuripervo, mutta hän teki ilmeisesti työnsä hyvin.
Pesin meikkini pois, harjasin hampaani ja riisuuduin. Menin suihkuun ja aloin verkkaisesti pesemään hiuksiani.
En olisi kyllä ikinä uskonut tänä aamuna, että illalla olisin yksin kotona henkivartijan kanssa ja olisin jonkinlaisessa vaarassa..

Vartin kuluttua verhouduin pyyhkeeseen ja lähdin kylppäristä. Käytävässä oli täysin hiljaista, lukuunottamatta paljaiden jalkojeni läpsytystä lattiaa vasten. Huoneessani oli edelleen valot, eli Harry oli vielä siellä.
Menin sisään ja katselin hetken ympärilleni ennen kuin hoksasin hänet. Harry istui nojatuolissa paperipino käsissään. Hän oli riisunut puvun takkinsa ja nyt hänellä oli enää valkoinen kauluspaita, jonka ylimmät napit olivat avattu ja löysytetty kravatti. Hänen hiuksensa olivat myös sekaisemmat, mikä teki hänen ulkonäöstään vieläkin paremman.
"Mitä nyt?" Harry kysyi kun hän huomasi tuijotukseni.
"Ei mitään!!" Inahdin heti ja käänsin katseeni muualle.
Kipitin pikavauhtia vaatekaapilleni peittääkseni punehtuneet kasvoni. Miksi lankesin heti katsomaan häntä sillä tavalla!?? Tunsin katseen selässäni kun tuijotin kaapin sisälle.
"Öh Harry? Voisitko lähteä hetkeksi? Minun pitäisi vaihtaa vaatteita" kysyin ja käännyin katsomaan häntä.
"Voin kääntyä selin" hän vastasi ja hymyili uskomattoman vastustamattomasti.
"Etkö voisi-"
"En"
Pyöräytin silmiäni ja vahdin tarkasti kun Harry kääntyi selin. Vannoin, että tappaisin hänet jos hän kääntyisi...
Pikavauhtia vaihdoin vaatteet. Pukeuduin jättikokoiseen huppariin ja pyjaman housuihin.
"Valmis" tokaisin ja heittäydyin sängylle vatsalleni. Harry kääntyi ympäri ja vilkaisi rannekelloaan.
"Hmmm.. Sinullahan alkaa koulu kahdeksalta huomenna eikö niin?" Hän kysyi ja avasi kravattinsa solmun.
"Joo... Onko sinulla lukujärjestyksenikin?" Kysyin vaimeasti, koska olin painanut pääni tyynyä vasten. Minua oli alkanut yhtäkkiä väsyttää..
"Jep.. Tulen pian takaisin" hän sanoi ja katosi ovesta ulos. Huokaisten raahauduin sängystä ylös ja menin sammuttamaan kattolampun. Hapuilin pimeässä takaisin sängyn luo ja sytytin yöpöydällä olevan pikkulampun. Käperryin peiton alle ja suljin silmäni. Tuntui mukavalta olla omassa sängyssä kerrankin aikaisin.. Vaivuin jonkinlaiseen horrokseen, josta säpsähdin hereille kuulessani askeleita. Avasin silmäni ja näin sumeasti Harryn tulevan sängyn toiselle puolelle.
"Herätinkö sinut?" Hän kysyi matalalla äänellä katsoen minuun. Vaikka itseasissa hän herätti minut, pudistin päätäni. Harry hymyili ja napitti paitansa auki. Melkein luulin, että olin vieläkin unessa. Harryn vatsalihakset olivat treenattu tiukoiksi ja hänen hartialihaksensa näyttivät kivikovilta. Kaiken huipuksi hänellä oli tatuointeja ympäri kehoa...
"Pidätkö näkemästäsi?" Harry kysyi yhtäkkiä ja salaman nopeasti käänsin katseeni hänen kasvoihinsa. Ilkikurinen hymy valaisi hänen kasvonsa ja paljasti hymykuopat.
"En minä- en katsellut!" Sönkötin ja punastuneena käänsin katseeni tyynyä päin. Harry nauroi pehmeästi matalalla äänellä ja kumartui ylitseni sammuttamaan pöytälampun.
Tuli pimeää ja tunsin kuinka Harry asettui sängyn toiselle laidalle.
"Juliet"
"No?"
"Tuntuuko sinusta, että olet turvassa?" Harry kysyi. Kaikesta huolimatta, kyllä minusta tuntui että Harry pystyisi pitämään minut turvassa.. Se tuntui yllättävän huojentavalta.
"Kyllä.." Vastasin matalasti mumisten.
Kuulin Harryn naurahtavan ennen kuin vaivuin uneen.

~I Will Protect You~ Part 3

Juliet:
"Mistä tiesit missä asun?" Kysyin kummastuneena kun Harry parkkeerasi pihatiellemme. Ei kukaan ollut minun kuulleni kertonut hänelle vielä mitään!
"Minähän olisin huono henkivartija, jos en tietäisi asiakkaastani!" Harry tuhahti ja katsoi minua kuin olisin vähä-älyinen.
Pyöräytin silmiäni ja hyppäsin ulos autosta. Harry otti laukkunsa takapenkiltä ja lähdimme peräkkäin kävelemään kohti etuovea.
Meidän talostamme kyllä huomasi, että siellä asui pääministeri. Talo oli iso jokaiseen suuntaan. Siinä oli vain kaksi kerrosta, mutta silti yläkerrasta näki jopa läheiselle järvelle asti. Käytävät olivat pitkiä ja täynnä huoneita. Pienenä minulla oli tapana juosta ympäriinsä ja piiloutua käyttämättömiin huoneisiin.
Huonekalut olivat kalliita ja viimeisen päälle uusia. Minä en niinkään välittänyt siitä, mutta isä halusi pysyä nykyajassa mukana.. Täytyi kyllä myöntää, että mehua tarjoileva jääkaappi oli aika mukava..

Ovella kaivoin avaimen laukustani ja avasin oven. Kaikki valot olivat pimeinä, mikä oli epänormaalia.
"Miksei Ellie ole täällä?" Kysyin Harrylta, samalla kun ripustin takkini naulakkokaappiin. Ellie oli kodinhoitajamme, joka normaalisti oli aina tiistaisin täällä.
"Hänet jouduttiin lähettämään kotiin, tutkimuksien takia. Koko talo käytiin läpi pari tuntia sitten" Harry vastasi, katsellen ympärilleen.
"Mikä tämä juttu oikein on? Onko joku uhkannut tappaa isän?" Kysyin jo rohkaistuneena puhumaan Harrylle. Johdatin hänet keittiöön ja aloin tutkia samalla jääkaappia.
"Näistä asioista ei saa puhua muualla kuin Nallen seurassa" Harry vastasi, eikä näyttänyt huomaavan kummastunutta katsettani.
"Nalle?" Kysyin naurua pidätellen.
"McGazill.. Kun hänet tuntee paremmin, tietää että hän on vain iso nalle" Harry naurahti ja hänen hymynsä pakotti minutkin hymyilemään. Se oli jotenkin vain niin aidon ja iloisen oloinen.
"Joten... Mitä jos näytät huoneesi" Harry ehdotti hymynkare huulillaan.
"Öh.. Okeei.." Vastasin vähän vältellen. Miksi hän halusi nähdä huoneeni? Pitikö hänen tarkistaa jotain?
Lähdin keittiöstä käytävään ja Harry perässäni kiipesin yläkertaan. Matkalla sytyttelin valoja. En ikinä ollut pimeässä talossa. Se ahdisti minua yllättävän paljon, joten pidin aina kaikki valot päällä.
"Tässä" sanoin ja avasin huoneeni oven. Menin sisään ja Harry seurasi minua ympärilleen katsellen.
Paras asia huoneessani oli ehdottomasti iso ovi joka johti parvekkeelle. Sieltä oli mukava aina katsella metsään...
"Missä huoneessa sinä aiot nukkua? Täällä on kyllä tilaa" kysyin samalla kun heitin laukkuni tuolille. Harry kääntyi minuun päin hymyillen vinosti.
"Ajatteleppa jos nukkuisin viereisessä huoneessa.. Kuka tahansa voi hyökätä tänne sillä välin" Harry sanoi ja hymyili edelleen. En ensiksi tajunnut mihin hän pyrki, mutta sitten suuni loksahti auki.
"Pitääkö sinun nukkua täällä myös?" Kysyin toivoen, että ymmärsin väärin.
"Eihän minun pakko ole, mutta enhän minä voi käyttää asettani jos olen toisessa huoneessa" Harry virnisti ja pakotti minut kääntämään katseeni ikkunaan. Joudun nukkumaan tuollaisen pervon kanssa samassa huoneessa...
"Älä huoli, en ole niin pervo kuin mitä luulet" Harry hymyili yhtäkkiä, kuin lukien ajatukseni.
"Niin varmaan... Mutta jos nukut täällä, joudut patjalle..." Mumisin mutristen huuliani. Varapatjamme olivat kauheita. Olin kerran nukkunut sellaisella ja selkäni oli kipeä koko seuraavan päivän!! En kaikesta huolimatta haluaisi Harryn joutuvan nukkumaan sellaisella.
"Mene sinä nukkumaan sänkyyn.. Sinun pitää olla täysissä ruumiinvoimissa vai mitä?" Sanoin lopulta ja katsahdin Harryyn jonka kasvoille välkähti hymy.
"Enhän minä sellaista salli. Mitä jos tehdään kompromissi? Sinä saat valita puolen ensin" Harry nauroi ja heilautti kättään sänkyäni kohti... Oliko hän tosissaan!?

~I Will Protect You~ Part 2

Juliet:
Tuijotin miestä hetken ennen kuin älysin kääntää katseeni. Katselin pöydän pintaa samalla kun kuulin askelien lähestyvän ja lopulta pysähtyvän.
"Tässä on Harry Styles. Uskon, että kaikki menee hyvin hänen kanssaan" McGazill sanoi ja nostin katseeni. Hän taputti Harryksi kutsutun miehen olkapäätä ja sai hänet hymyilemään vinosti.
"Pystytkö sinä varmasti pitämään Julietin turvassa?" Isä kysyi yhtäkkiä ja kohotti katseensa Harryyn.
"Tottakai" Harry vastasi matalalla ja hieman käheällä äänellä ja katsahti minuun, hymyillen.
"Siinäs kuulit Juliet. Etkö voisi ottaa vastaan sen suojan minkä pystymme sinulle antamaan?" Isä kysyi nyt kääntyen minuun päin, kulmat koholla.
Minua nolotti jo valmiiksi, että olin ollut niin vastahakoinen. Juttu oli tosissaan vakava, eikä minun niskoitteluni helpottanut.
"Joo.. Kyllä se käy" sanoin ja käännyin katsomaan McGazillia. Hän nyökkäsi ja ojensi Harrylle harmaan kansion.
"Hienoa. Styles, tässä on ohje kansio. Saat ottaa minkä auton haluat alakerrasta. Äläkä hommaa uutta ylinopeus sakkoa!" McGazill naurahti isällisesti ja viittoi minua nousemaan ylös.
"Minä soitan sinulle niin pian kuin ehdin!" Isä huikkasi vielä, ennen kuin poistuin huoneesta Harrya seuraten. Hän käveli vauhdikkaasti käytävää eteenpäin ja jouduin todellakin kävelemään nopeasti, pysyäkseni edes parin metrin päässä. Kumpikaan meistä ei sanonut sanaakaan. Hiljaisuus tuntui nololta, mutten kehdannut alkaa höpöttämään.
Hetken kävelyn kuluttua Harry poikkesi yhdessä huoneessa ja tuli takaisin kookkaan laukun kanssa. Hän hymyili minulle ohimennen ja jatkoi sitten matkaansa. En oikein tajunnut mitä hän aikoi... Hän oli oikea sydäntenmurskaaja, mutta jotenkin salaperäisen oloinen..

Tulimme pian ilmeisesti autohalliin. Se oli täynnä erilaisia mustia autoja. Limusiineista panssariautoihin...
"Mikä mielyttää silmää?" Harry kysyi yhtäkkiä ja kääntyi minuun päin.
"Pitääkö minun valita?" Inahdin, yllättyneenä yhtäkkisestä kysymyksestä.
"Jep... Älä huoli, osaan kyllä ajaa niitä kaikkia" Harry vastasi ja vinkkasi minulle. Punastuen käänsin katseeni autoihin. En minä tiennyt mitä eroa niillä loppujen lopuksi oli, joten osoitin vain yhtä. Se oli aika isokoinen musta maasturi, melkein samanlainen millä olin tänne tullut.
"Hyvä valinta" Harry totesi ja harppoi auton luo. Hölkkäsin Harryn perässä, kiroten hänen jalkojensa pituutta...
Lähdimme autolla hetken päästä ja kun tulimme maanalaisesta autoparkista maanpinnalle, huomasin illan jo pimentyneen. En ollut edes huomannut, että aikaa olisi mennyt niin kauan..
"Eli... Oletko sinä niinkuin henkivartija?" Kysyin yhtäkkiä, rikkoakseni hiljaisuuden.
"Jep.. " Harry hymähti, pitäen katseensa tiessä. Olin hetken hiljaa, ennenkuin lapsekas kysymys pälkähti mieleeni.
"Onko sinulla ase?" Kysyin, ja kaduin sitä heti...
"Minkälaista asetta tarkoitat?" Harry kysyi ja kääntyi katsomaan minua leveästi hymyillen. Tajusin heti kaksimielisyyden ja punastuin helakasti. Harry katsoi minua tyytyväisenä ja iski silmää.
Käänsin katseeni pikaisesti takaisin tiehen... Harry ajoi kyllä reilusti ylinopeutta kun muut autot jäivät kauas taakse.. Miten selviäisin hänen kanssaan!?

~I Will Protect You~ Part 1

Juliet:
Olin aivan liian väsynyt seuraamaan matikan tunnin kulkua, joten keskityin vain tuijottamaan ikkunasta ulos. Oli selvästikkin ollut virhe valvoa aamu kolmeen katsoen Frendejä.. Mutta minulla oli pakkomielle katsoa jakso jakson perään..
"Ja näin siis pystymme laskemaan kolmion keskipisteen! Aloittakaa sivulta 56!" Matikkaa opettava rehtori ilmoitti kovalla äänellä ja sai minut palaamaan nykyhetkeen. Käännyin ottamaan kirjat laukustani ja huomasin kännykkäni näytön loistavan laukun pohjalla. Isä oli lähettänyt minulle viestin... Sitä tapahtui niin harvaan, että kummastuin.
'Tule koulun parkkipaikalle. Auto odottaa.' Hän oli kirjoittanut. Tuo oli jo poikkeuksellista. Hän ei ollut koskaan pyytänyt minua lähtemään koulusta tällä tavalla.. Vaikka hän olikin pääministeri.
Nousin seisomaan ja otin laukkuni.
"Minne sinä olet menossa?" L.L kysyi vierestäni ja katsoi minua kummissaan.
"Isä pyytää kotiin" vastasin ja tiesin, että L.L tajuaisi. Hän nyökkäsi, vaikka näyttikin hämmentyneeltä.
Menin opettajan pöydän luo ja sain rehtorin kohottamaan katseensa kirjasta.
"Mitä nyt neiti Carter?" Hän kysyi ja katsoi minua silmälasiensa takaa.
"Minun pitää lähteä kotiin."
"Onko sinulla hyvä syy siihen?"
Tunsin kuinka koko luokka tuijotti meitä ja kuunteli keskustelua..
"Isä pyytää" vastasin hiljaa, välttäen kiinnittämästä enempää huomiota. Minua inhotti kuinka ihmiset olivat aina teko iloisia ja kohteliaita kun kerroin isäni olevan Britannian pääministeri. En halunnut tehdä asiasta minkäänlaista huomiota. Olin saanut siitä jo tarpeekseni. Pikkutytöstä lähtien olin ollut lehtien otsikoissa. Isä oli ollut politikko jo ennen kuin hänestä tuli pääministeri..
"Ahaa!! No meneppä sitten! Ja sano terveisiä!" Rehtori älähti ja hymyili maireasti. Hänkin oli vain yksi perseennuolija..
Lähdin luokasta pikavauhtia ja otin takkini. Autioilla käytävillä kulkeminen sujui paljon nopeammin kuin ruuhka-aikaan joten pian olinkin jo pihalla. Keli oli uskomattoman kirkas. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, eikä pilviä näkynyt missään. Olisin ennemmin ollut rannalla nyt..
Kun tulin parkkipaikalle, näin heti mustan, isokoisen maasturin.. Miksiköhän isä ei ollu liikkellä tavanomaisella mini limusiinillaan?
Menin takaoven luo ja kiipesin sisään. Sisällä oli kolme miestä, joista yksi oli isäni. Hän istui takapenkillä vierelläni ja kuskin paikalla oli hänen vakinainen autonkuljettajansa Raqal. Pelkääjän paikalla puolestaan istui mustaan pukuun ja valkoiseen kauluspaitaan pukeutunut tuntematon mies.
"Hei.. Anteeksi että tämä tuli näin äkkiä" Isä sanoi lempeästi ja kumartui laittamaan kätensä hartialleni.
"Ei mitään.. Mistä on kyse?" Kysyin ja katsoin häntä kulmat koholla.
"Tässä on kyse vähän isommasta jutusta neiti Carver" Etupenkillä istuva pukumies sanoi vakavalla äänellä ennenkuin isä ehti avata suutaan.
"Olen Martin McGazill Turvallisuusvirastosta. Olemme saaneet uhkauksen koskien pääministerin turvallisuutta" Mies selitti samaanaikaan kun viittoi Raqalin lähtemään liikkeelle.
"Mitä? Ai joku pommiuhkaus vai!?" Kysyin silmät suurina. En ollut ennen tiennyt että joku olisi uhkaillut isää.. Olihan hän yksi tärkeimmistä henkilöistä koko maassa, mutta oliko asia niin vakava että minulle piti kertoa?
"Emme ole varma.. Mutta herra pääministeri täytyy pitää varmuuden vuoksi täydellisessä suojauksessa." McGazill selitti kulmat kurtussa.
"Eikö hän siis voi tulla kotiin?" Kysyin kummissani ja vilkaisin isään. Hän näytti tyytymättömältä..
"Ei.. Hänet pidetään suojauksessa niin pitkään kun uhka on olemassa"
"Ahaa.. Pitääkö minun tehdä mitään?" Kysyin ja katsahdin samalla ikkunasta. Olimme pysähtyneet ison kivirakennuksen eteen.
"Mennään sisään ja katsotaan.." McGazill tokaisi ja hyppäsin ulos autosta. Menin myös ulos ja puoli juoksimme taloon sisään. McGazill piti koko matkan kättä takkinsa alla. Ihan niin kuin elokuvissa. Uhka taisi olla suurempi kuin näin lyhyellä matkalla varaudutaan hyökkäykseen..

Sisällä seuraamme liittyi neljä muuta pukuihin pukeutunutta miestä. He kaikki olivat totisen näköisiä ja he asettuivat kävelemään edessänme ja takanamme. Kävelimme vain hiljaisuuden vallassa tyhjiä käytäviä pitkin kunnes McGazill ohjasi meidät isoon kokous huoneeseen. Isä istui pöydän päähän ja minä hänen viereensä. Pukumiehet asettuivat huoneen reunalle ja McGazill jäi seisomaan vierellemme.
"Me olemme todenneet, ettei teitä voi jättää suojatta" Hän sanoi katsoen minua tiukasti.
"Mitä minun pitäisi tehdä?" Kysyin ja vilkaisin pukumiehiä. En haluaisi tuollaista vakavanaamaista joukkoa mukaani..
"Ota vastaan yksi meidän turvavartijoistamme. Tarvitsette turvaa joka päivä, sillä uhkaus voi kohdistua myös herra pääministerin perheeseen." McGazill vastasi.
"Yksi vain? Pitääkö hänen olla mukanani kokoajan?" Älähdin vähän turhankin kovaan ääneen. Näin sivusilmästäni kuinka isä huokaisi ja hieroi ohimoitaan.
"Juliet, se on paras turva minkä sinulle voi antaa tällähetkellä!" Hän sanoi ja kuulin ärtymystä hänen äänestään.
"Me takaamme että kaikki menee hyvin. Olemme valikoineet sopivan henkilön tähän tehtävään. Hän on nuori, eikä hänellä ole paljoa kokemusta, mutta hän on yksi parhaista miehistämme" McGazill jatkoi ja hymyili selvästi omasta mielestään rauhoittavasti.
"Onko minulla miesvahtija!?" Inahdin ja katseeni singahti ovelle joka oli juuri auennut. Sisään tuli pitkä, mustaan pukuun ja kravattiin pukeutunut nuori mies, jonka ruskeat kiharat olivat nostettu tyylikkäästi ylös. Vihreät silmät kohdistuivat minuun ja mies hymyili paljastaen hymykuoppansa. Tunsin punastuvani samantien...



Noniii saimpahan alotettua tän!!:D  yritän tässä nopeesti taas jatkaa!

Seuraava ficci

Tässä nyt on menny jonki aikaa xD mutta siis mulla on kauhee kriisi: Dark Harry on paljon helpompi kirjottaa ku se vaa tulee luonnollisesti xD mutta Dark Louis taas ei oo nii yleinen juttu!
Oon vähä niinku kallistumassa Harryn puolee vaikka Louis girl oonki!
Ja oon miettiny sitä et olisko se fantasia. Aika moni sano että ennemmin normi, mikä oli iha ok, mut en tiiä pitäiskö mun tehä sittenki fantasiaa xD

Elikkä idea: Dark Harry fantasia? En oo sata prosenttisen varma mut eiköhän toi ois hyvä :D
Oon jo vähä miettiny juonee ja hahmoi mut pitää vähä hioo vielä!:D

~Never Give Up~ Part 23

Viikkoa myöhemmin:

Darcia:
En voinut kuin ihmetellä miten elämäni oli muuttunut näin lyhyessä ajassa! Äiti oli vienyt minut kotiinsa, jolloin tapasin hänen uuden miehensä. Isäpuoleni nimi oli Mark ja hän oli oikeasti tosi hyvä tyyppi! Hänellä oli myös minun ikäinen poika, Derec. Tulimme heti toimeen hänen kanssaan mikä oli ihanaa.
Markin ja äidin talo oli iso, koska heillä kummallakin oli hyvät työt. Se oli todella erilaista siihen verrattuna siihen missä olin ennen elänyt.

"Darcia?! Kath käski sinun nousta ylös!" Kuulin Derecin huutelevan kesken unieni.. Hänelle oli tullut heti tavaksi herättää minut turhan aikaisin, mutta nyt äiti taisi haluta puhua jostain.
Avasin silmäni hitaasti ja räpyttelin hetken. Uudessa huoneessani oli hämärää koska sädekaihtimet olivat kiinni, mutta kello oli varmasti yli yhdeksän. Venyttelin pikaisesti ennenkuin kampesin itseni istualleen.
Huoneeni oli varmasti kaksikertaa isompi kuin ennen. Minulla oli kaikki tarpeelliset huonekalut jotka kaikki olivat värimaailmaltaan samanlaisia. Pidin huoneesta tosi paljon ja en oikein malttanut pysyä paikallani kun olin niin onnellinen.

Vetäisin äkkiä shortsit ja t-paidan päälleni ja lähdin alakertaan. Yläkerrassa oli vain makuuhuoneet, kaksi kylppäriä ja aula. Hyppelehdin portaat alas ja menin keittiöön. Siellä äiti jo paistoi kananmunia ja jutteli jollekkin erittäin tutunnäköiselle.
"Niall! Mitä sinä täällä teet?" Kysyin kummissani ja istuin hänen viereensä pöydän ääreen. Niall kääntyi katsomaan minua ja hymyili leveästi.
"Heräsithän sinä! Tulin hakemaan sinut rannalle!" Hän ilmoitti ja vetäisi minut kylkeensä kiinni.
"Ajattelit tehdä yllätyshyökkäyksen vai?" Naurahdin ja vilkaisin äitiä joka katsoi meitä hymyssä suin.
"Kyllä! Tässä on paljon hyviä puolia, muunmuuassa se että Rouva B tarjoaa aamiaista" Niall vinkkasi ja ojentautui hymyillen ottamaan äidin ojentaman lautasen joka oli kukkuroillaan pekonia ja munakasta.
"No hyvä ettet kuole nälkään" nauroin samalla kun otin oman lautaseni. Niall oli aivan uskomattoman positiivinen ihminen. Hän tuntui pitävän kaikista ja hän oli aina kohtelias. Olen kyllä joutunut ihmettelemään miten hän oli niin hyvässä kunnossa, vaikka hän soi enemmän kuin kukaan tuntemani. Mutta sekin oli niin vastustamaton piirre hänessä.

Kun olimme syöneet lähdin Niallin mukaan. Hän oli pakannut mukaan eväskorin, jonka sisältämät ruuat hän oli kuulemma aivan itse valmistanut.
"Joko mennään?" Hän kysyi innoissaan kun istuin autoon ja laitoin turvavyöni kiinni.
"Jo! Kuinka pitkä matka rannalle on?" Kysyin hymyillen kun Niall kurvasi pois kotipihastani.
"Hmm sanoisin, että vähän alle viisi kilometriä!" Hän ilmoitti ja vilkaisi minuun hymyillen.
"No hyvä! Täällä on niin kuuma keli, että on hyvä päästä jonnekkin missä tuulee" naurahdin ja kumarruin laittamaan auton ilmastointia kovemmalle. Kuuntelimme loppumatkan musiikkia radiosta ja täytyi myöntää, että Niall lauloi upeasti. Miten hän pystyi olemaan noin täydellinen?


"Leiriydytäänkö tähän?" Kysyin ja osoitin mukavan näköistä kohtaa rantahietikolla.
"Joo tämä on hyvä paikka! Laita sinä eväskori siihen reunaan niin minä levitän viltin!" Niall vastasi ja ojensi korin minulle. Istuimme viltille ja otimme juotavaa. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja vesi kimalteli upeasti. Parempaa paikkaa en kyllä löytäisi!
"Darcia" Niall kutsui yhtäkkiä ja riistin katseeni taivaasta.
"Noh?" Kysyin ja käännyin katsomaan häntä kulmat koholla.
"Haluaisin vain tietää, että... Oletko sinä nyt onnellinen? Onko kaikki hyvin?" Hän kysyi ja hymyili pikkuisen. Minun teki mieli nipistää hänen poskiaan!! Hän näytti niin viattomalta ja suloiselta!
"Paremmin kuin hyvin! En ole koskaan ollut onnellisempi" sanoin totuudenmukaisesti ja laskeuduin selälleni Niallin viereen. Olimme kummatkin hiljaa ja katselimme taivasta.
"Minun pitää kertoa sinulle jotain" Niall sanoi yhtäkkiä. Kohotin päätäni katsoakseni häneen päin.
"Mitä nyt?"
"En voi huudella sitä. Tule lähemmäs" hän kehotti ja kulmat koholla minä siirryin lähemmäksi häntä. Oletin hänen kuiskaavan minulle jotain, joten kumarruin vielä lähemmäs häntä. Tunsin Niallin hengityksen kutittavan korvaani ja odotin henkeä pidättäen hänen kertovan jotain järkyttävää. Mutta yhtäkkiä Niall nappasi kasvoni käsiensä väliin ja suuteli minua hellästi huulille. Olin täysin shokissa. Pystyin hädin tuskin vastaamaan suudelmaan, niin iloinen olin! Niall painoi minua hellästi alaspäin kunnes makasin selälläni ja Niall oli ylävartalollaan päälläni. Suudelma oli täynnä niitä tunteita mitä olimme kokeneet: epätoivoa, pelkoa, onnellisuutta ja rakkautta. Tämä oli vasta yhteisen taipaleemme alku.


THE END


huhuhuh siinähän tämäkin jo loppu :0  tajusin nytte et oon kirjottanu aika monta ficciä! Onneks tein tän blogin xD muuten mun pää ois varmaa räjähtäny ideoista joita en ois minnekkää saanu purkaa xD mutta siis pitäis tässä nyt seuraavaa alkaa miettiä! Paljon tuli kommentteja ja kyllä se "dark" Louis nous sieltä esiin xD voi toki vielä sanoo mitä haluaisitte!:) en oo vielä ihan varma oisko se fantasia vai tämmönen mun tyylin normaali xD
 Iso kiitos kaikille tätä lukeneille!! <3

~Never Give Up~ Part 22

Niall:
Olin koko Alecin selitysten ajan kuvitellut hänet kuolleena kaikilla mahdollisilla keinoilla. Jos minulla ei olisi vieläkin käsirautoja ja kahta vartijaa vieressäni, olisin jo hyökännyt Alecin kimppuun. Kesken kaiken kuitenkin naisääni keskeytti hänet.
"Valitettavasti Darcia ei ole sinun tyttäresi vaan minun"
Kaikkien päät kääntyivät samanaikaisesti ympäri katsomaan huoneen perälle. Siellä seisoi tyylikkäisiin vaatteisiin pukeutunut nainen. Hän oli varmaan lähempänä viittäkymmentä, mutta hänen kasvonsa olivat silti nuorekkaat ja raikkaat. Hänellä oli hartiapituiset ruskeat hiukset.
"Äiti..?" Darcia vinkaisi yhtäkkiä korokkeelta, katse kohdistettuna naiseen. Silloin tajusin kuinka samannäköisiä he olivat. Olin ihan puulla päähän lyöty. Mistä Darcian äiti oli ilmestynyt tänne!?
"Niin.. Olen pahoillani, että minulla kesti" nainen huokaisi ja hymyili kuitenkin lempeästi Darcialle.


Darcia:
Aivoni tuntuivat jumittuneen paikalleen. En voinut käsittää, että näin äitini vuosien takaa. Tälläkertaa tiesin, että se oli hän. Tunnistaisin hänen kasvonsa vaikka säkkipimeässä.. Kasvot joita olin kaivannut niin palavasti...
Pinkaisin yhtäkkiä juoksuun ja melkeimpä syöksyin äitiä päin. Puristin hänet tiukkaan halaukseen ja painoin pääni hänen raikkaan hajuveden tuoksuiseen takkiinsa. Kyyneleet vierivät poskiani pitkin, mutta nyt ne johtuivat silkasta ilosta!
"Olen tosi pahoillani kultaseni" äiti mumisi hiljaa ja kietaisi käsivartensa ympärilleni.
"Mistä?" Kysyin niiskaisten.
"Että jätin sinut silloin pienenä... En voi ikinä korvata sitä sinulle" äiti sanoi ja tunsin kuinka hänen äänensä tärisi. Minä en kantanut hänelle enää kaunaa siitä. Tärkeintä oli, että hän oli vihdoin täällä.
"Ei se mitään... Kiitos, että tulit" mumisin ja vetäydyin irti. Hymyilimme toisillemme, äiti tosin melkein anteeksiantavasti. Pyyhin kyyneleet poskiltani ja käännyin katsomaan korokkeelle. Kaikki salin ihmiset tuijottivat meitä silmät suurina. Niall näytti täysin hämmentyneeltä, samoin kuin pomo. Alec taas näytti vihdoin tajuavan, että hänen suunnitelmansa ei toiminut.
"Kröh.. Tämä taitaa olla ratkaistu jo.. Viekää Alec odottamaan poliisia ja päästäkää Horan irti." Pomo käski ja vihdoin ihmiset alkoivat liikkua. Vartijat irrottivat Niallin käsiraudat ja siirsivät ne nyt murhanhimoisen näköiselle Alecille. Hänet vietiin huoneesta ulos ja ihmiset alkoivat pakkamaan tavaroitaan. Niall tuli luoksemme vieläkin kummissaan ja kiirehdin halamaan häntä tiukasti. Tuntui ihanalta kuinka hän kietaisi pitkät kätensä ympärilleni ja painoi päänsä pääni päälle.
"Hmm.. Kukas tämä nuori mies sitten on?" Äiti kysyi yhtäkkiä ja irroittauduin Niallista katsoakseni häntä. Äiti näytti kiusoittelevalta samalla kun hän katsoi Niallia.
"Niall Horan. Mukava tavata! Olen Darcian poikaystävä" Niall tervehti ja täysin vakavissaan ojensi kätensä kätelläkseen äitiäni.
"Ahaa.. Ilmankos olenkin aina sanonut, että Darcialla on hyvä maku. Olen Kath Brigson" äiti naurahti ja he kättelivät. Minä vain seisoin siinä vieressä ja tuijotin Niallia silmät suurina. Hän tosiaan sanoi olevansa poikaystäväni... Eihän se minua haitannut tippaakaan, mutta tämän täytyi tarkoittaa että Niall vastasi tunteisiini!! Voisiko päivä tästä parantua!?
"Ahaa päivää! Taisitte pelastaa päivän!" Pomo naurahti yhtäkkiä, ilmaannuttuaan äidin viereen.
"Tottakai supernaiset pelastavat päivän!" Äiti hymähti ja vetäisi minut kainaloonsa.
"Miten te ilmaannuitte tänne rouva Brigson? Juuri oikealla hetkellä tosiaankin!" Pomo kysyi ja tajusin itsekkin haluavani tietää. Miten hän oli löytänyt tänne yhtäkkiä!?
"Olin lähdössä työmatkalle. Asun tässä lähellä ja satuin tulemaan lentokentälle juuri oikealla hetkellä. Kuulin vartijoiden puhuvan ja yksi heistä mainitsi Darcian nimen. Kysyin heiltä lisää tietoja ja kun kerroin kuka olin, he toivat minut tänne. Onneksi olin juuri tänään lähtemässä!" Äiti kertoi ja antoi suukon päälaelleni.
"Sinä asut täällä!?" Kysyin yllättyneenä ja käännyin katsomaan häntä.
"Kyllä.. Ja olen uusissa naimisissa.. Mutta voit silti muuttaa tänne luokseni. Ja sitä paitsi Niall taitaa olla irkku aksentista päätellen. Taitaa olla lyhempi matka kuin Lontoosta" äiti vinkkasi ja sai minut hymyilemään leveämmin kuin koskaan. Mikä voisi olla parempaa: asua rakastavan äidin kanssa ja Niall olisi lähelläni!? Se oli enemmän kuin olisin ikinä voinut toivoa..



Noniiih vika osa tulee sitte sunnuntaina!xD tässä aattelin jo kysyy:
Olisko seuraava ficci fantasia vai tämmönen normi (mut siis vähä tämmönen ylitoiminnallinen xD)?
Kuka pojista?

~Never Give Up~ Part 21

Darcia:
Nyt kun Niall sanoi sen ääneen, vastaus tuntui itsestään selvältä. Eihän isä olisi ikimaailmassa voinut keksiä tälläista.. Alec halusi minut myytäväksi hinnalla millä hyvällä, joten hän keksi tarinan poliisille. Poliisit tietenkin ottivat asian vakavasti..
"Niin... Mitä me nyt tehdään!? Nuo eivät usko meitä millään.. He vain käskevät minun rauhoittua ja odottaa vastalääkkeitä sinun "antamiisi" aineisiin!" Mutisin ja vilkaisin synkästi Sashan suuntaan. Mutta hän ei ollutkaan yksin. Siellä oli myös pukuun pukeutunut vanha mies, joka tuijotti meitä pahan suovasti.
"Neiti Claythorne, pääset näkemään isäsi aivan pian.. Saamme myös pian lääkärin tänne tutkimaan sinut" Mies sanoi teräksisellä äänellä ja kiskaisi minut eroon Niallista.
Mulkaisin häntä pahasti ja kiskaisin käsivarteni irti hänen otteestaan.
"Isäni ei asu Irlannissa!" Tiuskaisin, toivoen että edes tämä pappa alkaisi tajuta että kaikki ei ollut hyvin!
"Neiti on hyvä ja rauhoittuu.. Lääkäri varmasti löytää jonkinlaista vastalääkettä." Mies totesi ja vetäisi minut melkein kovakouraisesti huoneesta pois.
"Näpit irti!" Kivahdin ja aloin tapella vastaan. Olin täysin kyllästynyt tähän! Kukaan ei kuunnellut ja he vain kohtelivat minua kuin olisin mielisairas!
Tempauduin irti ukon otteesta ja lähdin juoksemaan tyhjää käytävää pitkin niin nopeasti kuin vain pystyin. En tiennyt minne olin menossa, mutta pakoon oli pakko päästä.
Kuulin miehen huutavan takanani, mutta kiristin vain vauhtia. Käännyin kulmasta ja näin vain pelkkiä ovia. Pysähdyin hetkeksi hämmentyneenä, mikä kostautui minulle melkein heti. Lähin ovi aukeni ja kaksi vartijaa tuli ulos.
"Milläs asialla neiti on täällä?" Toinen heistä kysyi ja astui askeleen lähemmäs. Päätin käyttää tilanteen hyväkseni.
"Minun pitää päästä puhumaan jollekkin pomolle!! " älähdin ja vilkuilin taakseni, varmistaakseni ettei pappa seurannut minua.
"Miksi?"
"Liian pitkä tarina! Mutta kukaan ei usko minua ja eh.. Ystäväni joutuu vankilaan jos en selvitä juttua!" Melkein anoin. Nämä miehet eivät ilmeisesti olleet kuulleet asiasta.
Nuorempi (ja komeampi) vartija tuli vielä lähemmäs ja katsoi minua tarkasti. Sitten hän viittasi minua tulemaan mukaan.
"Selvä... Parempi olla tärkeä asia" hän tokaisi ja lähti kävelemään käytävää pitkin. Lähdin hänen peräänsä huokaisten helpotuksesta. Nyt minulla oli mahdollisuus selvittää tämä!


"Eli siis.. Tämä Alec on siis valehdellut poliiseille olevansa isäsi ja keksinyt tarinan jossa hän syyttää Horania?" Viiksekäs lentokenttä johtaja kysyi vielä, sen jälkeen kun olin selittänyt koko jutun juurta jaksaen.
"Niin! Minun oikea isäni asuu Lontoossa.. Olen britti muutenkin! Tulin tänne Niallin luo ja... Eh Alec taisi haluta minut itselleen" valehtelin lopusta. En voinut sanoa, että Niall oli mukana laittomassa ihmismyynnissä.. Lisää vaikeuksiahan tässä tarvittiinkin!
"Hmm.. Minulle ilmoitettiin tästä ja kaikki sanoivat asian olevan totta ja että sinä käyttäydyit häiriköivästi koska olit huumattu.. Ilmeisesti tämäkin oli Alecin keksimää?"
"Kyllä! Kukaan ei suostunut kuuntelemaan minua.." Huokaisin ja minun teki melkein mieli tanssia. Vihdoinkin joku vaikutusvaltainen uskoi minua!
"Aivan aivan... Minusta kyllä tuntuu, että meidän pitää kuulustella Alecia.. " Pomo totesi ja kirjoitti jotain punaiseen muistiinpanovihkoonsa.
"Valitettavasti jo tässä ajassa, koko homma on vuotanut julkisuuteen.. Joten meidän täytyy saada sinun oikea vanhempi tänne paikalle.." Hän jatkoi vielä ja katsoi minua otsa kurtussa.
Mitä nyt teen!? Isä ei lähde Lontoosta! Hän ei välitä!
"Ahaa.." Vastasin melkein masentuneena.
"Lähdetäämpä nyt saliin. Herra Horan tuodaan sinne myös." Pomo sanoi melkein lohduttavasti ja nousi tuolistaan.
"Onko Alec jo siellä?" Kysyin ja lähdin seuraamaan häntä. Tuntui, että jalkani tärisivät koska olin niin hermostunut.
"Pian kyllä. Hän on saapunut tänne tapaamaan "tytärtään"" Pomo selitti ja lähti johdattamaan minua kohti salia.


"Olemme kokoontuneet tänne tutkimaan rikosta." Pomo sanoi parin minuutin päästä salin korokkeelta. En tiennyt miksi tätä huonetta sanottiin saliksi. Se oli vain luokkahuoneen kokoinen ja täynnä tuoleja.. Edessä oli vain yksinäinen koroke.. Mutta ehkä täällä ratkottiin asioita ennenkuin poliisi tulisi.
"Meillä ei ole vielä poliiseja paikalla mutta he saapuvat pian. Pyytäisin nyt neiti Claythornen kertomaan osansa tähän tilanteeseen.
Hermostuneena nousin seisomaan ja kiipesin korokkeelle. Näin sieltä koko huoneen. Niall istui eturivissä myös. Samoin Alec. Kun katseemme kohtasivat, Alec hymyili ivallisesti. Hän tiesi täsmälleen kuinka ison kriisin hän oli aiheuttanut!
Muilla penkeillä istui tuntemattomia ihmisiä ja Sasha. Myös se pappa istui siellä. Hän näytti aika loukkaantuneelta. Ehkä ei olisi pitänyt riehua niin kovasti...
Henkäisin syvään ja aloitin kertomaan tarinaani. Jätin väliin Niallin houkuttelun. Kerroin kuinka Alec oli pitänyt minua lukkojen takana kunnes Niall oli saanut minut pois... Kun lopetin, tuntui että kaikkien katseet kääntyivät Aleciin, joka näytti nyt vihaiselta.
"Jospa nyt tämän hetken syytetty tulisi kertomaan puolestaan oman tarinansa" Pomo tokaisi ja pari vartijaa tyrkkäsi Alecin ylös ja kohti lavaa. Peruutin pari metriä taaemmas. En halunnut turhan lähelle häntä. Koko ihminen inhotti minua..
Alec oli saanut kasvoilleen pokerinaaman kun hän alkoi vääntää omaa sepustustaan.
"Tyttö on täysin huumattu! Minun tuntemani suloinen tyttö on poissa! En ikinä olisi lukinnut omaa tytärtäni yhteen huoneeseen.. Oli yö, kun kuulin meteliä yläkerrasta, Darcian huoneesta. Menin ylös ja kun avasin oven näin tuon miehen tyttäreni kimpussa!" Alec kertoi ja osoitti Niallia. Niallin silmät tummuivat välittömästi. En ollut ikinä nähnyt häntä yhtä vihaisena..
"Käskin häntä lopettamaan, mutta tämä herra pisti Darciaan jotakin ainetta ja päästi sitten hänet otteestaan! Tyttö hyökkäsi suoraan kimppuuni ja yritti lyödä minua! Huumausaine selvästi poisti muistot hänen onnellisesta kodistaan ja laittoi hänet rakastumaan tuohon roistoon! Sen jälkeen he pakenivat katon kautta.. Yritin pysäyttää mutten pystynyt" Alec jatkoi ja kyynelehti melkein vakuuttavasti.
"Valitettavasti Darcia ei ole sinun tyttäresi vaan minun" Naisääni kajahti yhtäkkiä huoneen perältä.



Jatkan EHKÄ huomenna jos ehin, mutta sen jälkeen on pitkä tauko! Oon leirikoulussa ke-pe ja sitte isosleirillä pe-su xDD elikkä sitte sunnuntaina nyt viimestään jatkan!

~Never Give Up~ Part 20

Darcia:
Olin jo pitkään istunut itsekseni huoneessa. Joku oli tuonut minulle vesipullollisen ja kaksi värikästä pilleriä. Join vettä, mutta en koskenut lääkkeisiin. Minulla ei ollut mitään ideaa mitä ne olivat ja miksi minulle niitä syötettiin joten jätin ne sikseen. He varmasti luulivat, että Niall oli todella huumannut minut tai jotain! Ja oikeasti hän oli pelastanut minut Alecin käsistä... Miten isä oli edes saanut tietää tästä ja onnistunut soittamaan poliisille!? En olisi ikinä uskonut, että hän olisi yrittänyt etsiä minua!

Jonkin ajan kuluttua ovi avautui ja sisään tuli lempeän näköinen, kolmikymppinen nainen. Hiljaisuuden vallassa hän istui pöydän toiselle puolelle ja kietaisi lyhyet vaaleat hiuksensa ponnarille. Jotenkin hänestä tuli mieleen lässyttävä päiväkotihoitaja..
"Hei Darcia, minä olen Sasha. Toimin täällä terapeuttina" nainen esittäytyi ja hymyili inhottavan rauhoittavasti.
Olin niin ärtynyt tästä kohtelusta ja siitä kuinka Niallia syytettiin suotta. Pysyin siis vaiti ja tuijotin naista epäkohteliaasti. En ymmärtänyt mihin tässä terapeuttia tarvittaisiin!
"Minä tiedän, että sinulla on ollut traumaattinen matka, mutta toivon että saisimme vasta-aineita Herra Horanin käyttämiin aineisiin ja saisimme puhuttua todellisen sinun kanssa." Nainen hymyili ja yritti selvästi näyttää lohduttavalta.
"Mistä sinä puhut!? Minä olen täysissä fyysisissä ja henkisissä ruumiinvoimissani!" Kivahdin hänelle yhtäkkiä ja nojauduin lähemmäs häntä. Sasha näytti hämmästyneeltä ja joutui vilkaisemaan muistivihkoaan ennenkuin pystyi jatkamaan.
"Kuulehan.. Sinun täytyy nyt hengittää ja yrittää rauhoittua. Me olemme täällä vain auttamassa sinua. Me tiedämme mitä Horan on tehnyt sinulle ja se on erittäin valitettavaa"
"Hän ei ole tehnyt mitään! Miksi te syytätte häntä!?" Ärähdin raivoissani. Teki mieli heittää tuo akka niin kauas kuin mahdollista ja lähteä sitten etsimään Niallia! En tajunnut miten nämä ihmiset eivät kuunnelleet minua lainkaan!
"Voi kultapieni, hän käytti sinua fyysisesti ja henkisesti hyväkseen" Sasha sanoi ja näytti siltä kuin olisi puhunut viisi vuotialle.
"Miten niin fyysisesti..?" Mutisin kulmat kurtussa. Henkisen minä kyllä tajusin. Niall oli houkutellut minut tänne..
"Se on kauhea asia.. Sinä et huumauksen takia muista.. Mutta hän raiskasi sinut kotonasi, ennenkuin sieppasi sinut mukaansa" Sasha sanoi ja ojensi kätensä pöydän yli tarttuakseen minun käteeni. Mutta kiskaisin omani pois.
"Mistä helvetistä te keksitte noita juttua!! Niall ei ole tehnyt mitään!" Huusin ja pomppasin ylös tuolistani. Tuoli kaatui takanani rymisten, mutta minua ei vähempää voisi kiinnostaa! Niall ei ole edes käynyt kotonani!! Eikä hän ikinä tekisi sellaista!!
"Minä tahdon nähdä Niallin nyt tai ryhdyn harvinaisen hankalaksi asiakkaaksi!!" Kivahdin ja marssin oven luokse. Järkyttynyt Sasha riensi luokseni ja varovaisesti avasi oven.
"Pääset näkemään häntä jos lupaat olla rauhallinen matkalla.." Sasha vinkaisi melkein pelokkaasti ja lähti sitte näyttämään tietä.


Niall:
"Herra Horan, uhri haluaa puhua kanssanne" huoneen radiosta sanoi mies ääni. Kuulutelija ukkeli oli kadonnut aikoja sitten ja siitä lähtien olin vain istuskellut täällä. Äänen kuullessani kuitenkin pomppasin seisomaan. Saisin vihdoinkin puhua Darcialle!! Tästä oli tullut ihan järkyttävä sotku!
Ovi aukeni ja joku nainen talutti Darcian sisälle.
"Niall!" Darcia huudahti ja säntäsi halaamaan minua. En pystynyt vastaamaan halaukseen vaikka olisin halunnut. Käteni olivat edelleen käsiraudoissa selän takana..
"Ovatko he jo kertoneet sinulle sen tarinan?!" Kysyin häneltä ja vilkaisin synkästi Darcian tuonutta naista joka odotti oven luona.
"Kyllä!! Et arvaakkaan kuinka vihainen minä heille olen! En tajua mistä isä on voinut keksiä tuollaista!" Darcia vastasi ja kyyneleet alkoivat vieriä hänen poskiaan pitkin. Minun oloni vain paheni kun näin hänen olevan niin järkyttynyt.
"Tiedän.. Mutta ei sinun isäsi tätä tehnyt. Alec keksi kaiken saadakseen sinut takaisin.."