~I Will Protect You~ Part 1

Juliet:
Olin aivan liian väsynyt seuraamaan matikan tunnin kulkua, joten keskityin vain tuijottamaan ikkunasta ulos. Oli selvästikkin ollut virhe valvoa aamu kolmeen katsoen Frendejä.. Mutta minulla oli pakkomielle katsoa jakso jakson perään..
"Ja näin siis pystymme laskemaan kolmion keskipisteen! Aloittakaa sivulta 56!" Matikkaa opettava rehtori ilmoitti kovalla äänellä ja sai minut palaamaan nykyhetkeen. Käännyin ottamaan kirjat laukustani ja huomasin kännykkäni näytön loistavan laukun pohjalla. Isä oli lähettänyt minulle viestin... Sitä tapahtui niin harvaan, että kummastuin.
'Tule koulun parkkipaikalle. Auto odottaa.' Hän oli kirjoittanut. Tuo oli jo poikkeuksellista. Hän ei ollut koskaan pyytänyt minua lähtemään koulusta tällä tavalla.. Vaikka hän olikin pääministeri.
Nousin seisomaan ja otin laukkuni.
"Minne sinä olet menossa?" L.L kysyi vierestäni ja katsoi minua kummissaan.
"Isä pyytää kotiin" vastasin ja tiesin, että L.L tajuaisi. Hän nyökkäsi, vaikka näyttikin hämmentyneeltä.
Menin opettajan pöydän luo ja sain rehtorin kohottamaan katseensa kirjasta.
"Mitä nyt neiti Carter?" Hän kysyi ja katsoi minua silmälasiensa takaa.
"Minun pitää lähteä kotiin."
"Onko sinulla hyvä syy siihen?"
Tunsin kuinka koko luokka tuijotti meitä ja kuunteli keskustelua..
"Isä pyytää" vastasin hiljaa, välttäen kiinnittämästä enempää huomiota. Minua inhotti kuinka ihmiset olivat aina teko iloisia ja kohteliaita kun kerroin isäni olevan Britannian pääministeri. En halunnut tehdä asiasta minkäänlaista huomiota. Olin saanut siitä jo tarpeekseni. Pikkutytöstä lähtien olin ollut lehtien otsikoissa. Isä oli ollut politikko jo ennen kuin hänestä tuli pääministeri..
"Ahaa!! No meneppä sitten! Ja sano terveisiä!" Rehtori älähti ja hymyili maireasti. Hänkin oli vain yksi perseennuolija..
Lähdin luokasta pikavauhtia ja otin takkini. Autioilla käytävillä kulkeminen sujui paljon nopeammin kuin ruuhka-aikaan joten pian olinkin jo pihalla. Keli oli uskomattoman kirkas. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, eikä pilviä näkynyt missään. Olisin ennemmin ollut rannalla nyt..
Kun tulin parkkipaikalle, näin heti mustan, isokoisen maasturin.. Miksiköhän isä ei ollu liikkellä tavanomaisella mini limusiinillaan?
Menin takaoven luo ja kiipesin sisään. Sisällä oli kolme miestä, joista yksi oli isäni. Hän istui takapenkillä vierelläni ja kuskin paikalla oli hänen vakinainen autonkuljettajansa Raqal. Pelkääjän paikalla puolestaan istui mustaan pukuun ja valkoiseen kauluspaitaan pukeutunut tuntematon mies.
"Hei.. Anteeksi että tämä tuli näin äkkiä" Isä sanoi lempeästi ja kumartui laittamaan kätensä hartialleni.
"Ei mitään.. Mistä on kyse?" Kysyin ja katsoin häntä kulmat koholla.
"Tässä on kyse vähän isommasta jutusta neiti Carver" Etupenkillä istuva pukumies sanoi vakavalla äänellä ennenkuin isä ehti avata suutaan.
"Olen Martin McGazill Turvallisuusvirastosta. Olemme saaneet uhkauksen koskien pääministerin turvallisuutta" Mies selitti samaanaikaan kun viittoi Raqalin lähtemään liikkeelle.
"Mitä? Ai joku pommiuhkaus vai!?" Kysyin silmät suurina. En ollut ennen tiennyt että joku olisi uhkaillut isää.. Olihan hän yksi tärkeimmistä henkilöistä koko maassa, mutta oliko asia niin vakava että minulle piti kertoa?
"Emme ole varma.. Mutta herra pääministeri täytyy pitää varmuuden vuoksi täydellisessä suojauksessa." McGazill selitti kulmat kurtussa.
"Eikö hän siis voi tulla kotiin?" Kysyin kummissani ja vilkaisin isään. Hän näytti tyytymättömältä..
"Ei.. Hänet pidetään suojauksessa niin pitkään kun uhka on olemassa"
"Ahaa.. Pitääkö minun tehdä mitään?" Kysyin ja katsahdin samalla ikkunasta. Olimme pysähtyneet ison kivirakennuksen eteen.
"Mennään sisään ja katsotaan.." McGazill tokaisi ja hyppäsin ulos autosta. Menin myös ulos ja puoli juoksimme taloon sisään. McGazill piti koko matkan kättä takkinsa alla. Ihan niin kuin elokuvissa. Uhka taisi olla suurempi kuin näin lyhyellä matkalla varaudutaan hyökkäykseen..

Sisällä seuraamme liittyi neljä muuta pukuihin pukeutunutta miestä. He kaikki olivat totisen näköisiä ja he asettuivat kävelemään edessänme ja takanamme. Kävelimme vain hiljaisuuden vallassa tyhjiä käytäviä pitkin kunnes McGazill ohjasi meidät isoon kokous huoneeseen. Isä istui pöydän päähän ja minä hänen viereensä. Pukumiehet asettuivat huoneen reunalle ja McGazill jäi seisomaan vierellemme.
"Me olemme todenneet, ettei teitä voi jättää suojatta" Hän sanoi katsoen minua tiukasti.
"Mitä minun pitäisi tehdä?" Kysyin ja vilkaisin pukumiehiä. En haluaisi tuollaista vakavanaamaista joukkoa mukaani..
"Ota vastaan yksi meidän turvavartijoistamme. Tarvitsette turvaa joka päivä, sillä uhkaus voi kohdistua myös herra pääministerin perheeseen." McGazill vastasi.
"Yksi vain? Pitääkö hänen olla mukanani kokoajan?" Älähdin vähän turhankin kovaan ääneen. Näin sivusilmästäni kuinka isä huokaisi ja hieroi ohimoitaan.
"Juliet, se on paras turva minkä sinulle voi antaa tällähetkellä!" Hän sanoi ja kuulin ärtymystä hänen äänestään.
"Me takaamme että kaikki menee hyvin. Olemme valikoineet sopivan henkilön tähän tehtävään. Hän on nuori, eikä hänellä ole paljoa kokemusta, mutta hän on yksi parhaista miehistämme" McGazill jatkoi ja hymyili selvästi omasta mielestään rauhoittavasti.
"Onko minulla miesvahtija!?" Inahdin ja katseeni singahti ovelle joka oli juuri auennut. Sisään tuli pitkä, mustaan pukuun ja kravattiin pukeutunut nuori mies, jonka ruskeat kiharat olivat nostettu tyylikkäästi ylös. Vihreät silmät kohdistuivat minuun ja mies hymyili paljastaen hymykuoppansa. Tunsin punastuvani samantien...



Noniii saimpahan alotettua tän!!:D  yritän tässä nopeesti taas jatkaa!