~I Will Protect You~ Part 17

Harry:
"Juliet mitä tapahtuu!?" Kysyin kun puhelun toisesta päästä ei kuulunut mitään. Olin jo pompannut sängystäni ylös. Jotakin oli pahasti vialla. He eivät olleet Nallen talolla kuten oli sovittu, vaan keskellä metsää.
"Mitä sinä teet!? Päästä irti!" Kuului huuto puhelimesta ja sen jälkeen joku painoi punaista. En jäänyt ihmettelemään.
Vaihdoin vaatteet niin nopeasti kuin ruhjeiltani pystyin ja syöksyin sitten sairaalan käytävälle. Samalla soitin Kimille.
"Harry? Miten sinä tänne soitat? Luulin, että olet sairaslomalla ja poissa töistä!" Kim sanoi heti kun vastasi puheluun.
"Niin olenkin, mutta jäljitä tämä numero puolestani" käskin ja luettelin hänelle Julietin numeron.
"Blaah selvä..." Kim huokaisi ja kuulin hänen näpyttelevän koneellaan.
"Kohde on 25 kilometriä keskustasta. Pienen järven rannalla, tuntemattomalla tontilla. Nelostien varressa." Kim kertoi, samalla kun tulin pääovista ulos. Onneksi kukaan sairaanhoitajista ei ollut kiinnittänyt huomiota minuun koko matkani.
Sydämeni pamppaili hervottomasti kun etsin katseellani autoa. Omaa minulla ei tietenkään täällä ollut, mutta nopean näköinen maasturi kiinnitti huomioni. Kuski seisoi autonsa vieressä ja poltti tupakkaa jutellen jonkun muun kanssa. Hölkkäsin hänen luokseen ja etsin virkamerkin käsiini.
"Terve! Nyt on sellainen hätätilanne, että tarvitsen tämän auton käyttöön! Palautan sen jossain välissä!" Tokaisin ja näytin merkkini täysin pöllästyneen näköiselle miehelle. Nappasin avaimet hänen kädestään ja ehdin jo hypätä kyytiin ennenkuin mies havahtui.
"Heeei.. Mitä tämä on!?" Hän huudahti, mutta kaahasin sairaalanpihasta pikavauhtia. Palauttaisin auton jos se on vielä palautus kunnossa tämän jälkeen...
Naputtelin navigaattoriin Julietin mahdollisen sijainti osoitteen samalla kun ajoin ylinopeutta moottoritiellä. Monet autot tööttäilivät ärhäkästi, mutta hätä ei lue lakia. Keskityin taas ajamiseen ja käskin itseäni hengittämään rauhallisesti. Täytyi myöntää, että olin erittäin hermostunut. Juliet oli vaarassa Tomin takia! Mitään ei olisi tapahtunut, jos olisin saanut jatkaa hänen henkivartijanaan...



Juliet:
"Mitä sinä teet!?" Älähdin kun Tom astui lähemmäs aseen kanssa. Hän ei reagoinut sanoin tai ilmein huutooni vaan repäisi minut lähemmäs itseään.
"Päästä irti!" Kiljaisin ja aloin räpistellä itseäni irti. Tom nappasi kännykän kädestäni ja sammutti puhelun. Tyynesti hän heitti kännykän lattialle ja kuulin helähdyksen. Vihdoin se oli ilmeisesti mennyt rikki! En saisi soitettua apua!
Tom tyrkkäsi minut käytävään. Olin juuri aikeissa kääntyä ja karata, mutta tunsin sitten aseen piipun selässäni.
"Tee vain niin kuin sanon niin säästät meidän molempien aikaa" Tom sanoi hyytävän kylmällä äänellä. Hitaasti käännyin ja lähdin kävelemään alakertaan, Tom kintereilläni seuraten. Tämä oli pahempi kuin pommihyökkäys. Olin yksin enkä voinut paeta. Enkä tiennyt mitä tulisi tapahtumaan...




Mä oon laiska xD hmm joo mä oon aina selitelly jotai randomii tänne alas! Mä kerra mietin et teen semmosen normi blogin, mut sitte tajusin ettei mun elämä oo tarpeeks mielenkiintone sellaisee xD joten saatte kestää sitä ku höpötän tääl lopus jotai outoo sitte!

~I Will Protect You~ Part 16

Juliet:
En ollut istunut paikallani kuin pari minuuttia, ennenkuin olin jo penkomassa huonetta. Olin ajatellut löytäväni jotakin tekemistä, mutta kaikki laatikot ja hyllyt olivat tyhjiä. Eikö vierashuoneissa muka ollut mitään? Edes vihkoa ja kynää?
Mätkähdin takaisin sängylle ja kaivoin kännykkäni taskusta. Ihme kyllä se oli selvinnyt pommista.. Kestävin iPhone jonka olen koskaan nähnyt!
Valitsin numeron, johon en ollut ikinä soittanut.
Muutaman tuuttauksen jälkeen hän vastasi.
"Juliet?"
"Moi Harry.. Miten voit?" Kysyin ja tuijottelin kattoa.
"Hyvin!! Ainakin olosuhteisiin nähden! Entäs sinä?" Harry vastasi ja hymähti tutunkuuloisesti.
"Minä olen ollut kunnossa kokoajan! Mutta hyvä kuulla, että voit hyvin!" Naurahdin ja kinusin samalla sängystä ylös. Voisin käydä etsimässä Tomin ja kysyä häneltä mitä seuraavaksi tapahtuisi.
"Haha! Noh millainen se Nallen lukaali on? Kuulin, että sieltä on mahtava näkymä kaupungin keskustaan!" Harry naurahti. En ensin tajunnut mitä hän sanoi vaan keskityin avaamaan ovea. Mutta ovi oli lukittu.
"Haha... Heeeei.." Älähdin ja jäin tempomaan kahvaa.
"Mitä nyt? Etkö ole vielä huomannut maisemia?" Harry kysyi nauraen.
"Pitäisikö täältä olla hyvät näkymät!? Me olemme keskellä metsää.. Enkä pääse huoneestani pois." Valitin ja aloin ryskyttää ovea.
"Mitäh!?" Harry älähti ja kuulin ryminää taustalta.
"Pitäisikö meidän olla jossain muualla kuin täällä?" Kysyin kummissani.
"Nallen lukaali on melkein keskustassa" Harry sanoi vakavana.
"Mitä... Miksi me olemme sitten täällä!?" Kivahdin ja ryskytin ovea viimeisen kerran. Heti kun lopetin se kuitenkin aukeni nopeasti.
Kuulin Harryn sanovan jotain puhelimessa, mutta ymmärtänyt sanaakaan. Olin keskittynyt Tomiin joka oli tullut huoneeseen ase kädessään. Ja hän osoitti sillä vakaasti minua otsaan.




Nyt tuli lyhyt!! Ai että on ollu taas vaihteeks kiirettä! Kokoaja pitäis olla jotai tekemässä tai lukemas kokeisii -.- BUT FIRST LEMME TAKE A SELFIE TIITITTIITITIDDII DIDIDTIITIII

~I Will Protect You~ Part 15

Juliet:
Kun tulin sairaalan pääovesta ulos, näin heti edessäni mustan auton. Ja monta valokuvaajaa.
"Neiti Carter! Osaatteko kertoa räjähdyksestä?" Joku nainen huusi heti ja ihmiset alkoivat tunkea lähemmäs ottamaan kuvia. Tieto räjähdyksestä oli levinnyt kuin kulovalkea..
Lähdin päättäväisesti tunkemaan väkijoukon läpi auton luo, tempaisin sen etuoven auki ja luikahdin sisälle.
"Hei" kuului ääni vierestäni ja käännähdin ympäri. Kuskin paikalla istui tumman harmaaseen pukuun pukeutunut mies, ehkä vain muutaman vuoden minua vanhempi mies. Hänellä oli hyvin vaaleat piirteet mistä syntyi viaton vaikutelma.
"Öh moi" tokaisin ja katsoin häntä vieläkin hölmistyneenä.
"Olen Tom. Meidän varmaan pitäisi mennä jo. Olemme aikataulusta jäljessä" Hän sanoi ja vilkaisi rannekelloaan. Nyökkäsin vain ja käännyin istumaan suorassa.
En tiennyt minne päin olimme menossa, mutta koko matkan vallitsi painostava hiljaisuus. Tom ei tainnut olla puheliasta sorttia..
Ajoimme pois kaupungista, mikä oli outoa koska luulin meidän jäävän kaupunkiin. Ajoimme ensin moottoritietä, sitten pienempää tietä. Pelkäsin jo, että kääntyisimme hiekkatielle, niin korvessa olimme. Mutta onneksi pieni asfaltti tie tuli päätökseen ja siellä häämötti modernin mökin näköinen talo. Se oli järven rannalla ja laiturissa oli upean näköinen vene. Paikka näytti miljonäärin loma-asunnolta!
"Jäämmekö me tänne? Keskelle korpea?" Kysyin kun Tom pysäytti autonsa talon eteen.
"Kyllä" hän vastasi mietteliäästi, katsoen taloa etulasin läpi. Olisi tehnyt mieli kysyä mitä hän mietti, mutten kehdannut. Minä kaipasin Harrya jo todella. Vaikka en alunperin edes halunnut vahtia, hän oli hauskaa seuraa ja pidin hänestä todella. Ja nyt olin jumissa keskellä metsää tuollaisen tosikon kanssa..
Tom pian nousi autosta ja seurasin hänen esimerkkiään.
Olin luullut, että ulkona oli lämmin kun aurinko paistoi, mutta todellisuudessa siellä tuuli ihan älyttömästi! Hiukseni menivät ihan sekaisin ja kun yritin haroa niitä pois kasvoiltani, näin kuinka Tom oli jo kiivennyt talon eturappuset ylös ja mennyt lasiovesta sisään.
"Ei tarvitse odotella..." Mumisin äkäisenä itsekseen ja lähdin kohti taloa Tomin jalanjäljissä.

Sisälle mennessäni en pystynyt muutakuin ihailemaan. Eteisestä avautui valtava aula, jonka katto oli korkealla yläpuolellani. Kaikki huonekalut olivat hienoja ja moderneja. Kaikki vaikutti muutenkin sellaiselta yhteensopivalta ja todella tyylikkäältä.
Aulasta lähti monia eri ovia ja yhdet portaat. Näin Tomin portaiden yläpäässä joten kiirehdin hänen peräänsä.
"Sinä nukut tuossa huoneessa. Voit jäädä sinne nyt hetkeksi" Tom sanoi yläkerran aulassa ja osoitti yhtä ovista. Aloin jo olla kyllästynyt hänen tapaansa käyttäytyä, joten menin vain mitään sanomatta huoneeseen. Olin odottanut vähintäänkin hotellihuonetta, mutta huone olikin melkein tyhjä. Siellä oli pehmeän näköinen sänky, lipasto, peili, hyllykkö ja iso ikkuna.
Olisin kyllä halunnut omaan sänkyyni, mutta ei tämä kai ollut niin paha kuin voisi olla.
Minulla ei oikein ollut mitään matkatavaroita joita olisin voinut purkaa, joten istuin sängylle. En keksisi täällä mitään tekemistä....

Ohoooo anteeks että on kestäny! Kauhee loppukiri on ny koulussa nii vähän oon ollu väsyny!xD kuinka monta lempinimee te vielä keksitte??xD GayBoy ja Horozuppa on aika hyvii!!

~I Will Protect You~ Part 14

Kaksi päivää myöhemmin

Harry:
Oli mennyt kaksi päivää räjähdyksestä ja Julietin oli määrä päästä pois sairaalasta. Olin tottakai itsekkin valmistautunut lähtemään hänen mukanaan, mutta McGazill tuli puhumaan minulle.
"Minusta tuntuu, että sinun pitäisi jäädä vielä tänne hoidettavaksi... Voimme hankkia Julietille jonkun muun tilalle" hän sanoi kun olin jo pukemassa farkkuja päälleni. Kohotin katseeni kummissani ja huomasin hänen olevan vakava.
"Mitä... Minä olen täysin kunnossa!!" Älähdin ja pomppasin seisomaan, aivan kuin näyttääkseni. Liike sattui joka paikkaan, mutta pidin ilmeeni peruslukemilla.
"Et lääkäreiden mielestä ole.. Ensinnäkin liikkuminen tuossa tilassa tekee huonoa sinulle ja toisekseen et ole täydellisessä työkunnossa. Juliet voi joutua vaaraan jos et pysty liikkumaan kunnolla." McGazill selitti ja näytti melkein kärsimättömältä.
Minua melkein ärsytti, että hänen sanansa olivat totta. Olin vaaraksi itselleni ja Julietille. Mutta en silti halunnut hänelle toista vahtia...
"Sanon tämän kahdelta taholta: pomona ja isähahmona. Hoida itsesi täällä kuntoon ja palaa töihin kun keho sen sallii. Olet tehnyt hyvää työtä tähän asti. Tom tulee tilallesi" McGazill selitti. Kuuntelin aluksi tyynenä, mutta kun Tomin nimi mainittiin, katseeni singahti häneen.
"Miksi Tom?" Kysyin lapsellisesti, mutta en vain pitänyt ideasta yhtään. Tom oli yksi uusista henkivartijoista ja hän oli aina minusta vaikuttanut itsekkäälle ja ylimieliselle..
"Minä en olisi valinnut häntä, mutta virasto teki niin.. Toivotaan, että oikea tehtävä saisi hänet vähän ryhdistäytymään." McGazill vastasi tyytymättömänä, keinuen päkiöillään kuten hänellä oli tapana.
"Mutta tämä on ihan sinun parhaaksesi. Pidä huoli itsestäsi" hän jatkoi, taputti minua olalle ja lähti huoneesta.


Juliet:
"Enkö minä voi mennä enää kotiin?" Kysyin isältä sairaalan aulassa. Olin vihdoinkin saanut luvan lähteä! Olin kyllästynyt sairaalaan jo parissa päivässä ja oli ihanaa päästä ulos! Tosin minulla oli muutamia palovammoja ja naarmuja, jotka olivat vielä kivuliaita. Mutta ne eivät haitanneet melkein lainkaan!
"Et. Räjähdys teki aika paljon tuhoa, joten sinä ja Tom menette McGazillin vara-asunnolle." Isä kertoi ja halasi minua.
Jouduin miettimään hetken mitä hän tarkoitti.
"Tom? Missä Harry on?" Kysyin ja vetäydyin kauemmas.
"Lääkäreiden mielestä Harryn pitäisi jäädä vielä hoidettavaksi. Tom tulee hänen tilalleen" sanoi yhtäkkiä McGazill joka laskeutui portaita pitkin luoksemme.
"Mutta.. En minä halua ketään muuta!" Valitin ja lapsekkaasti ristin käsivarteni. Harrystä oli tullut minulle läheinen, ei pelkästään 'siinä' mielessä. Minulla oli turvallinen olo hänen kanssaan ja välitin hänestä. En haluaisi olla yhtäkkiä jonkun täysin tuntemattoman kanssa.
"Neiti Carter, Harrykin hyväksyi asian mukisematta. Se on kaikkien parhaaksi" Isä sanoi ja teki selväksi, että asia oli loppuun käsitelty.
Oliko Harry vain myöntynyt tähän!? En minä tietenkään kuvitellut, että hän välittäisi minusta sen enempää kuin asiakkaana, mutta silti!!
Minua alkoi kaduttaa kun ajattelin noin. Harryllä oli paljon vammoja ja hän tarvitsi hoitoa. En voinut olla niin itsekäs, että haluaisin hänen tulevan ja vaarantavan itsensä uudelleen.
"Hyvä. Tom odottaa autossa ulkona" McGazill sanoi ja viittasi ulko-oville. Kohautin olkapäitäni ja lähdin kävelemään oville. Täytyi myöntää, että minulla oli jo nyt ikävä sitä pervoa...



Anteeks että kesti näi kauan taas xD heheheh muute onko joku muuki tulossa Robinin keikalle 9.7?xDDD

~I Will Protect You~ Part 13

Juliet:
Nainen vei minut erään sairaalahuoneen ovelle ja koputti siihen kevyesti.
"Hän on vielä heikossa kunnossa, mutta kuulemma tajuissaan" nainen kertoi ja avasi oven minulle.
Heti ensimmäiseksi katseeni osui Herra McGazilliin huoneen reunassa. Hän näytti vakavalle mustassa puvussaan ja kun hän huomasi minut, hän lähti tulemaan minua vastaan.
"Neiti Carter. Oletteko jo kävely kunnossa?" Hän kysyi vakavalla äänellä ja auttoi minua pysymään pystyssä.
"Joo... Entä Harry?" Kysyin ja käännyin katsomaan sairaalasänkyä päin.
Siellä hän vihdoinkin oli. Hänen käsiinsä oli kiinnitetty samoja letkuja kuin minuunkin.. Hänen kasvoissaan oli naarmuja, mutta en nähnyt muita vammoja. Mutta hänen silmänsä olivat kiinni.
"Hän... Hän todellakin oli pommin vieressä, mutta hän osasi suojautua keskinkertaisesti olosuhteisiin nähden." McGazill kertoi ja istutti minut tuoliin Harryn sängyn viereen.
"Onko hän.. Tajuton?" Kysyin ja tuijotin Harry kasvoja kuin toivoen hänen heräävän sillä tavoin.
"Ei" Harry sanoi yhtäkkiä ja avasi sen jälkeen silmänsä. Olisin voinut tippua tuolilta, niin helpottunut olin.
Painoin pääni hänen sänkynsä reunalle. Tuntui, että kaikki paniikki lähti samantien.
"Oletko kunnossa?" Harry kysyi ja nostin pääni jotta pystyin katsomaan häntä.
"Sinun pitäisi huolehtia itsestäsi!! Et arvaakkaan miten paniikissa olin kun jäit sinne!! Miten pääsit pois?" Vastasin ja tunsin kuinka stressin kyyneleet vierivät kasvojani pitkin.
Harry kohottautui makuulta hitaasti ja kumartui pyyhkimään kyyneleeni pois.
"Shh... Kaikki on hyvin nyt.. Onnistui hyppäämään portaikkoon mikä suojasi jonkin verran" Hän sanoi hiljaisella äänellä ja hymyili minulle. Hän ei ollut koskaan näyttänyt noin lempeältä. Olisin vaan voinut ruveta parkumaan pelkästään sen takia.
"Onko.. Onko sinulla pahat vammat?" Kysyin pienellä äänellä.
"Eeeii.. Viisi murtunutta kylkiluuta ja pari ruhjetta ja palovammaa. Ei sen kummempaa" Hän kertoi ja kuulosti niin huolettomalta, että minua melkein alkoi pyörryttämään.
"Ai ei sen kummempaa!? En käsitä miten edes pystyt istumaan!" Sanoin melkein vihaisena.
"Sitä kutsutaan sisuksi" Harry vastasi ja hymy valaisi hänen kasvonsa. Se pieni viha sisältäni lennähti pois kuin Carolynin alusvaatteet poikien keskuudessa. Hän oli kuitenkin elossa. Se oli ollut pahin huoleni...
"Hah... Eli.. Miksi meidän talossamme oli pommi?" Kysyin ja samantien Harryn ja McGazillin ilmeet synkkenivät.
"Varmasti se oli uhkaus pääministerille. Tulipalo sammutettiin ja tutkijat menivät sisään. Pommi viittasi samoihin uhkaajiin kuin aikaisemmin. " McGazill selitti ja näytti tyytymättömältä.
"Olisi pitänyt tarkistaa talo useammin.." Harry mumisi ja painoi päänsä.
"Ei se ollut sinun vikasi! Jos et olisi huomannut sitä ollenkaan, ei kumpikaan meistä varmaan olisi tässä keskustelemassa!" Huudahdin tosissani. En missään nimessä halunnut Harryn ottavan syitä niskoilleen. Olimme kumpikin hengissä hänen takiaan.

~I Will Protect You~ Part 12

Juliet:
Itkin hysteerisesti kun Nick veti minut kauemmaksi talosta. Halusin palata sisälle ja etsiä Harryn, mutta en päässyt edes itse ylös!
"Hän on sisällä!!" Itkin ja voimattomana yritin nousta istualleni.
"Paloauto on jo täällä. Kyllä hän selviää!" Nick rauhoitteli ja väkisin pakotti minut takaisin selälleni.
"En lähde täältä ennen kuin näen hänet!" Valitin ja minusta tuntui kuin koko ruumiini olisi täysin holtiton. Raajani tärisivät ja haukoin happea kuin kala kuivalla maalla. Päässäni jyskytti ja näköni sumeni koko ajan.
Ennen kuin Nick ehti vastata, jymeät askeleet tulivat lähemmäs ja joku kyykistyi viereeni.
"Neiti Carter? Kuuletko minua? Olen ensihoitaja." Miehen ääni kysyi käskevästi ja tunsin käden kaulallani. Käänsin hitaasti pääni miestä kohti, mutta en erottanut hänen kasvojaan enää.
"Pulssi on liian korkea.. Neiti Carter, laitan teille happinaamarin ja viemme teidät sairaalaan. Pysykää hereillä!" Hän sanoi ja käski minua topakasti lopuksi. Silmäni tuntuivat painuvan itsekseen kiinni, enkä pystynyt enää puhumaan. Happinaamari asetettiin paikoilleen ja minut nostettiin paareille.
Olisin halunnut kiljua, että Harry oli sisällä. Mutta kaikki keskittymiseni meni hengittämisen yrittämiseen.
Ihmisiä juoksi ohitseni taloa kohti. Liike alkoi muuttua vain vilinäksi ja ihmisten äänet muminaksi.
En pystynyt taistelemaan väsymystä vastaan. Suljin silmäni ja turvallinen pimeys nielaisi minut.



Piip. Piip. Piip. Piip... Tajuntaani alkoi yhtäkkiä ilmaantua tasaista piipitystä. Kuuntelin sitä ja aloin pikkuhiljaa tuntemaan todellista ympäristöäni.. Makasin pehmeässä sängyssä, pää hieman korkeammalle tuettuna. Minut oli peitelty mukavasti ja ehdin jo luulla että olin kotona nukkumassa. Sitten tajusin jonkin puristavan päätäni.. Ja tunsin johtoja kasvoillani ja käsilläni.
Jouduin hetken miettimään ennen kuin aikaisemmat tapahtumat välähtivät mieleeni. Räväytin silmäni auki ja kaduin sitä heti. Kirkas auringonvalo iski silmiini ja pääni tuntui syttyvän tuleen. Puristin päätäni silmät kiinni, samalla kun kohottauduin istualleni.
Hitaasti siristin silmiäni ja tarkkailin huonetta. Olin yksin melko suuressa sairaalahuoneessa. Valkoiset verhot oli vedetty pois ikkunan tieltä ja kirkas aurinko paistoi suoraan sisään...
Oli ilmeisesti keskipäivä...
Silloin se tärkein pälkähti päähäni. Harry.
Vaikka joka paikkaan sattui ja askeleeni oli hapara, nousin seisaalleni ja revin ihme johdot irti naamastani. Kone takanani alkoi kyllä piippaamaan äkäisesti, mutta siitä huolimatta lähdin horjuen kävelemään ovea kohti.
Käytävällä törmäsin ensimmäiseksi erittäin vihaiseen sairaanhoitajaan.
"Neiti Carter! Teillä ei ole asiaa käytäville! Olette vielä erittäin huonossa kunnossa!" Nainen sanoi ja alkoi taluttamaan minua takaisin.
"Ei!! Minun pitää nähdä eräs henkilö!!" Älähdin ja pistin jarrut pohjaan.
"Älkää huolehtiko, isänne lupasi tulla viiden maissa katsomaan teitä uudestaan" Nainen vastasi, nyt kuulostaen mukavemmalta.
"Ei.. Onko Harry Styles tuotu tänne? Hän oli samassa onnettomuudessa kuin minäkin!" Selitin ja toiveikkaasti katsoin hoitajaa. Nainen kuitenkin näytti miettivältä.
"Harry Styles... En ole kuullut.. Minun täytyy kysyä Lindalta" Hän sanoi, mutta kuulosti epäileväiseltä.
"Kysy!! Minun pitää todellakin tavata hänet!" Pyysin ja tunsin kuinka minua alkoi itkettää.
Hoitaja katosi hetkeksi ja ilmaantui heti takaisin.
"Hän on täällä näin" Nainen sanoi ja lähti kävelemään eteenpäin, minua tukien. Olin samaan aikaan innoissani, mutta kauhuissani. Harrykin oli täällä. Miten pahasti hänelle oli käynyt? Hän oli ollut pommin vieressä..

~I Will Protect You~ Part 11

Harry:
En olisi ikinä uskonut, että Juliet olisi lyönyt ketään. Mutta kuitenkin yllätin hänet vessasta Carolynin kimpusta..

Juliet vaikeni kun olin kysynyt häneltä hänen äidistään. Epäilemättä se oli kipeä aihe hänelle, ja kun Carolyn oli ärsyttänyt, hän oli menettänyt itsehillintänsä. Tiesin tarkalleen kuinka vaikeaa on pitää itsensä kurissa tuollaisissa tilanteissa.
"Oletko kunnossa?" Kysyin häneltä hetken kuluttua. Juliet kohotti katseensa minuun ja näytti vakavalta. En odottanut hänen vastaustaan vaan lempeästi keitaisin käsivarteni hänen ympärilleen ja halasin häntä. Tunsin kuinka Juliet painoi päänsä rintaani vasten. Minua todella harmitti, että hänellä oli huono olo. Olihan minun työni huolehtia hänestä... Kaikissa merkityksissä.
"Kiitos" Juliet mumisi ja vetäytyi kauemmas. Hän hymyili minulle ja kääntyi selin minuun. Tiesin, että hän pyyhkäisi kyyneleet kasvoiltaan..
"Mennään" hän tokaisi ja lähdimme seuraavalle tunnille, jolta olimme jo myöhässä.



Juliet:
"Oletko tosissasi!?" L.L kysyi käheästi, suu täynnä leipää. Oli ruokatunti ja olin juuri selittänyt hänelle miksi Harry oikeasti oli mukanani.
Nyökkäsin ja L.L kääntyi katsomaan Harryä, aivan kuin olisi nähnyt aaveen.
"Oletko ihan oikeasti henkivartija!?" Hän sihahti. Harry nyökkäsi myöskin, hymynkare huulillaan.
"Tämä on varmasti siisteimpiä asioita mitä on tapahtunut vähään aikaan! Onko jotain pahaa oikeasti tapahtumassa?" L.L jatkoi innoissaan, vilkuillen ympärilleen.
"Ei voi tietää" vastasin. Olisin itsekkin halunnut vastauksen tuohon kysymykseen. Ei ollut tapahtunut mitään oikeasti vaarallista, enkä ollut kuullut että isälle olisi tapahtunut jotain..
"Eikö se ole pelottavaa?" L.L kysyi silmät suurina. Jouduin miettimään vastausta. Olen pelännyt vain kerran ja sekin oli turhaa. Harry oli kanssani kokoajan, joten minulla ei käytännössä ollut mitään hätää.
"Eipä itseasiassa" vastasin totuudenmukaisesti. Uskoin vakaasti, että Harry hoitaisi minkä tahansa ongelman.


Koulun loputtua kävimme Harryn kanssa kaupassa. Kun taloudenhoitajat eivät ole hoitamassa ostoksia, täytyi minun itse lähteä. Se oli kyllä ihan mukavaa Harryn kanssa.
Kun tulimme kotiin, oli jo hämärää. Olin jo väsynyt päivän jälkeen ja nyt halusin vain nukkumaan!
"Saatko kannettua ne kassit?" Kysyin Harrylta kun lähdimme kävelemään autolta kohti etuovea. Hän oli väkisin halunnut kantaa ne kaikki, vaikka olisin ihan hyvin voinut kantaa oman osani.
"Helposti!" Harry naurahti ja käveli perässäni.
Sisälle mennessämme sytytin valot ja jätin takkini ja kengät eteiseen. Otin toisen ruokakassin ja vein sen keittiön pöydälle.
"Harry? Tuo se toinenkin tänne!" Huudahdin kun Harry ei tullutkaan perässäni. Mihin hän oli jäänyt?
"Harry?" Huhuilin, samalla kun palasin eteiseen. Ruokakassi oli keskellä käytävää, eikä Harryä näkynyt.
Yhtäkkiä hän kuitenkin ilmaantui olohuoneen ovelle. Olin juuri kysymässä mitä hän hommasi, kun huomasin hänen ilmeensä. Hän näytti järkyttyneeltä.
"Harry mit-"
"Juokse!" Harry keskeytti minut huutamalla.
"Mitä!?" Älähdin, enkä ehtinyt ottaa askeltakaan ennenkuin jättiläismäinen räjähdys lennätti minut taakseppäin. En nähnyt mitään muuta kuin tulta ja savua. Paiskaannuin päin ulkovea ja löin pääni lasiin. Kipu sokaisi silmäni ja puristin ne kiinni. En käsittänyt mitä tapahtui. Tunsin poltteen ympärilläni ja pakottauduin avaamaan silmäni.
Koko eteinen ja olohuone oli murskaantunut ja tulen peitossa. Hengitykseni alkoi vaikeutua, kun musta savu tunkeutui keuhkoihin. Yskien kohottauduin muutaman sentin ja yritin nähdä tarkemmin eteeni.
En voinut käsittää mitä oli tapahtunut. Mutta minun piti päästä pois ja äkkiä.
Käännyin ja tavoittelin ulkoven kahvaa. Tunsin kuinka se oli tuli kuuma, mutta väänsin sitä silti kaikella sillä voimalla mikä minulla oli. Ovi aukeni ja mätkähdin ulkorappusille.
"Hei tuolla palaa!! Soittakaa hätänumeroon!!" Kuulin huutoja kauempaa. Joku oli nähnyt.
"Oletko kunnossa!?" Joku huusi vierestäni ja tunsin kuinka minut käännettiin ympäri. Kipu vihlaisi koko kehoani, mutta avasin silmäni.
"Harry?" Kysyin toiveikkaasti.
"Olen Nick.. Naapurista." Mies vastasi ja  alkoi nostamaan minua ylös.
"Minä vien sinut pois täältä. Ambulanssi tulee pian" hän sanoi.
"Ei! Harry... Hän on sisällä!" Kähisin ja yritin voimattomana räpistellä irti.
"Onko siellä joku muu?"
"On!! Hae hänet!" Itkin ja tunsin kuinko koko ruumiini alkoi täristä adrenaliinin, palovammojen ja itkun yhteisvaikutuksesta.




Aloinki sitte heti kirjottaa!xD

~I Will Protect You~ Part 10

Juliet:
En tiedä olinko iloinen kun kuulin totuuden hänestä. En ollut kuvitellut mitään sellaista! Kyllä hän vaikutti pahikselle ja aika huolettomalta... Mutta se että hän todella oli hakannut jonkun hengiltä. Se oli jo aika paha.

Seuraavana päivänä olimme taas koulussa. Harry oli taas palannut tuttuun flirttailevaan tyyliinsä.
"Juliet!" Harry huudahti kun olin etsimässä kirjojani kaapista. Hän oli jäänyt puhumaan parille tytölle ja jäänyt jälkeen. Nyt hän kuitenkin hölkkäsi kaapilleni ja jäi nojaamaan viereiseen.
"Älä suunnittele mitään täksi illaksi, meillä on treffit Nallen kanssa!" Hän sanoi ja hymyili minulle tuttuun tapaansa.
"Onko jotain tapahtunut?" Kysyin kummissani, samalla kun lukitsin kaapin.
"Ei kait.. Pitää vaan käydä puhumassa tulevasta ja kaikkea" Harry selitti ja lähdimme kävelemään käytävää pitkin.
"Ahaa! Voitko odottaa tässä hetken, käyn vessassa" Ilmoitin ja jätin Harryn seisoskelemaan käytävän reunalle. Menin tyttöjen vessaan ja kävelin pesualtaiden ja peilien luo.
Harjasin hiukseni ja henkäisin pari kertaa syvään. Seuraava tunti minulla olisi L.L:län kanssa ja aioin kertoa hänelle mitä oli tapahtunut.
Yhtäkkiä kuului kova pamahdus ja näin peilin kautta kuinka kahden vessakopin ovet tempaistiin auki.
"Ehdittiin jo odotellakkin sinua pikkuhuora" Carolyn tokaisi ja tuli ulos vessasta, kasvoillaan epämielyttävä hymy. Toisesta kopista tulivat Kim ja Hayley, hänen "palvelijansa".
Käännyin ympäri.
"Mitä haluat?" Kysyin kyllästyneenä. Olin ilmeisesti Carolynin silmätikku, koska olin suositumpi kuin hän joissain piireissä.
"Kuinka paljon jouduit maksamaan sille jenkille, että hän suostui esittämään poikaystävääsi!? Suoraan sanottuna sairaan naurettava ajatus!!" Carolyn ilkkui ja Kim ja Hayley nauroivat mukana.
"Oliko teillä jotain oikeaa asiaa?" Kysyin silmiäni pyöritellen.
"Älä esitä tyhmää! Tiedät aivan hyvin miksi minä satun vihaamaan sinua entistä enemmän nyt" Carolyn sähähti, päässessään todelliseen aiheeseen. Minä en vain tiennyt mistä hän puhui.
"Mitä on tapahtunut?" Kysyin silmät selälläni. Carolyn näytti hetken kummastuneelta, ennenkuin  pahansuopa hymy palasi.
"Sinun tärkeilevä isäsi sattui juuri eilen erottamaan minun isäni! Voisin lyödä sinun pientä huoran naamaasi!" Carolyn kivahti ja astui askeleen lähemmäs.
Tiesin, että Carolynin isä oli yksi alempi arvoisemmista ministereistä. En kyllä tiennyt että isä olisi erottanut hänet...
"Luuletko, että se on minun syyni!?" Kivahdin takaisin.
"Sinun pieni saastainen perheesi aiheuttaa harmia! Ja missä on äitisi? Tajusiko hän, että perheesi on täysi paska!?" Carolyn minulle päin naamaa. Se oli jo liikaa.
"Sieluton ämmä" sähähdin ja läimäytin Carolyniä poskelle niin kovaa kuin jaksoin. Carolyn kirkaisi ja menetti tasapainonsa. Samaan aikaan vessan ovi aukesi ja Harry marssi oikopäätä sisälle. Hän nappasi minut mukaansa ja lähti vessasta samantien.
"Mitä tapahtui?" Hän kysyi lopulta, kun olimme päässeet tarpeeksi kauas. Selitin tilanteen ja kysyin samalla oliko se totta. Harry näytti miettivän hetken ja tekstasi sen jälkeen jollekkin.
"Erittäin todennäköisesti se on totta. Eikös äitisi kuollut... Autokolarissa kun olit 3-vuotias?" Harry kysyi hiljaa, katsoen minua silmiin täysin vakavana. Nyökkäsin ja käänsin sen jälkeen katseeni pois. En halunnut palata siihen hetkeen. Palava auto, huutavia ihmisiä, verta ja ambulanssin ääniä. Äiti ei vastannut kun huusin häntä. En unohtaisi sitä ikinä.



Kirjotin yhteensä 4 tuntia tätä!! Olkaa onnellisia!xD

~I Will Protect You~ Part 9

Harry:
Illalla kun tulin suihkusta, näin Julietin istuvan huoneensa nojatuolissa. Hän oli ollut kummallisen hiljainen... Oliko hän niin järkyttynyt siitä, että pervo tutki hänen vaatteitaan?
Kävelin hänen luokseen ja istuin lattialle nojatuolin viereen.
"Hei.." Juliet sanoi ja kääntyi katsomaan minua.
"Hei! Onko jokin vialla kun olet noin hiljainen?" Kysyin menemällä suoraan asiaan.
"Olen tässä miettinyt.. Miten sinusta tuli henkivartija?" Juliet kysyi ja katsoi minua melkein inhottavan vakavana. Kysymys yllätti minut.
"Miten niin?" Kysyin, vältellen vastausta. En haluaisi kertoa tätä...
"Kuulin kuin puhuit sen naisen kanssa. Hän sanoi, ettet edes välitä tästä työstä. Eikö se ole epänormaalia henkivartijalle?" Juliet vastasi ja näytti jo vihaiselta.
"Öh... No.. Kyllä minä välitän. Eihän tästä voi olla välittämästä!" Vastasin hieman hermostuneena. Minulla oli syyni olla pitämättä tästä työstä, mutta ei se enää ole edes niin kauheaa!
"Joten miksi olet tässä työssä?" Juliet tiukkasi. Olin jo sekunin ehtinyt toivoa, että hän olisi unohtanut.
"Haluatko totuuden?" Kysyin katsoen häntä tiukasti silmiin. Juliet nyökkäsi.
"Omalla vastuulla sitten kuuntelet! Todennäköisesti haluat vaihtaa minut nyt toiseen, mutta saat kuulla. Pääsin tai jouduin henkivartijaksi kun hakkasin pari tyyppiä kuoliaaksi. Olisin joutunut vankilaan, mutta perhetuttuni onnistui keplottelemaan minut yhteiskuntapalvelukseen ja sitä kautta kouluttautumaan henkivartijaksi!" Tokaisin ja tunsin kuinka vanhat muistot palautuivat mieleeni. Charlie McBane ja Roger Kinn. Molemmat täysiä kusipäitä. Olin vieläkin sitä mieltä, että he ansaitsivat sen mitä saivat. He olivat molemmat haukkuneet siihen aikaan sairaalassa ollutta äitiäni. En ole koskaan ollut yhtä vihainen kuin olin silloin..
Katsoin Julietiin ja näin hänen silmiensä laajenevan. Aivan odotettu reaktio...
"Mitäh?" Hän älähti ja minusta tuntui, että hän vetäytyi kauemmas minusta.
"Totta. Sille ei voi enää mitään!" Ärähdin ja painoin pääni käsieni varaan. Muistelu teki oloni pahaksi.
"Pelkäätkö minua nyt?" Kysyin hiljaa, nostamatta katsettani. Oli hiljaista, ennenkuin tunsin käden olkapäälläni.
"En... Sen verran mitä sinua tunnen, tiedän ettei minulla ole mitään pelättävää" Juliet sanoi yllättävän normaalilla äänellä.
"Hyvä" tokaisin, ja yritin pysyä pokkana, vaikka hymy pyrki kasvoilleni väkisin. Ainakin sain pitää työni tähän asti... Olisi paha jos olisin pelotellut asiakkaani.




Nyt oli tämmönen lyhyt!!

~I Will Protect You~ part 8

Harry:
Olimme juuri kävelemässä Julietin kanssa autolle koulun päätyttyä, kun kännykkäni soi. Vilkaistuani liiankin tuttua numeroa, kehotin Julietia menemään edeltä autolle.
"Mitä nyt Michelle?" Kysyin huolimattomasti, tarkkaillen Julietia kun hän käveli autoa kohti.
"Lupasit tulla katsomaan minua tänään" Michelle hymähti puhelimeen ja sai minut pyöräyttämään silmiäni.
"Se nyt on vähän hankalampi homma tänään.. Tiedät, että olen töissä" huokaisin ja lähdin kävelemään Julietin jalanjäljissä kohti autoa.
"Ketä kiinnostaa? Tiedän, ettet tykkää koko hommasta joten mikset tulisi luokseni illalla? Voisimme pitää vähän hauskaa" Michelle vinkkasi ja tunsin kuinka hän hymyili.
"Niin... Mutta tämä on vähän tärkeämpi homma tälläkertaa" vastasin, pakostikkin hymyillen itsekkin. Avasin auton ovet ja hyppäsin sisään.
"Tiedän, ettet sinä oikeasti välitä" Michelle nauroi. Vilkaisin nopeasti Julietiin joka oli kiivennyt pelkääjän paikalle. Hän katseli ikkunasta ulos ja näytti ettei hän ollut kuullut.
"Joo joo.. No mutta olisi kiva nähdä tai jotain mutta työ kutsuu" huikkasin ja painoin pikaisesti punaista.
"Oliko se tyttöystäväsi?" Juliet kysyi ja katsoi minua melkein totisena. Olin hetken hiljaa ennen kuin tajusin.
"Mitä... Ei ei ollut!" Naurahdin ja melkein kiireisesti laitoin avaimen autoon ja käynnistin.
"Ahaa.." Juliet mutisi ja käänsi katseensa tiehen.
Koko matkan mietin mikä hänellä oli. Oliko hän kuullut keskustelun? Paitsi että eihän siinä keskustelussa ollut mitään vikaa! Eihän Michelle todellakaan ollut tyttöystäväni vaan... Noh ilta vierailu seuralainen...  Täytyy myöntää, että sain itseni kuulostamaan mieshuoralta.


Juliet:
Minua otti yllättävän paljon päähän kun Harry nauroi puhui jonkun naisen kanssa. En tiennyt mistä he olivat puhuneet, mutta naisen viimeisen lauseen olin kyllä kuullut. Hän oli sanonut ettei Harry oikeasti välittäisi työstään.. Kuinka moni pääsee tai edes yrittää henkivartijaksi jos ei pidä siitä!?

Kun tulimme kotiin, menin hiljaisuuden vallitessa ulko-ovelle. Etsin avaimen ja menin sisään Harry perässäni. Olin juuri laskemassa laukkuani eteisen lattialle, kun Harry yhtäkkiä nappasi minut viereensä ja vetäisi aseen vyöstään, takin alta.
"Mit-!" Ehdin älähtää ennen kuin Harry painoi toisen kätensä suuni eteen.
"Mene keittiöön niin hiljaa kun pystyt ja pyst siellä" hän käski yhtäkkiä raudan lujalla äänellä, virnuilematta lainkaan. Olin niin kummastunut, että tottelin sanaakaan sanomatta. Harry katosi heti yläkertaan, liikkuen kuin poliisit rikos-sarjoissa. Kyykistyin keittiön nurkkaan ja pidätin melkein hengitystäni. Mitä oli tapahtunut!? Oliko Harry nähnyt jotain mitä minä en? Oliko talossa joku!? Yläkerrasta ei kuulunut yhtäkään ääntä. Tunsin kuinka suonissani virtasi adrenaliini ja koko kehoni oli jännittynyt.
Sitten kuului rymähdys ja huutoa. Säpsähdin ja tuntui, että sydämeni sykki ylinopeudella. Yläkerrassa oli joku!!
Ryminä jatkui ja lopulta ääni tuli portaita alas.
"Juliet?" Harryn ääni kutsui ja helpotuksen aalto pyyhkäisi ylitseni. Pikavauhdilla nousin seisomaan ja kiirehdin eteusaulaan. Siellä minua kohtasi omituinen näky.
Harry roikotti rinnuksista Mikey Wellsiä, vuoden minua nuorempaa oppilasta koulustamme. Hän oli ahdistellut minua jo monta vuotta, ennen kuin Alex oli vienyt hänen paikkansa.
"Sinä varmaa tunnet tämän idiootin?" Harry kysyi ravistaen Mikeytä melkein väkivaltaisesti. Tuijotin vain heitä ennenkuin älysin vastata.
"Joo.. Ollaan oltu samoilla tunneilla joskus." vastasin ja kulmat kurtussa katsoin heitä.
"Tämä kaveri olikin tutkimassa vaatekaappiasi" Harry ärähti ja näytti jopa pelottavalta.
"En!! En.. Tai no olin! Mutta en minä tahallani!!" Mikey sopersi, paniikissa yrittäen päästä Harryn raudan lujasta otteesta.
"Mitäh!?" Älähdin ja suuni loksahti auki. Miten ihmeessä Mikeyllä olisi ikinä ollut rohkeutta tunkeutua kotiini noin vain!?
"Hän taisi olla etsimässä näitä" Harry sanoi ja nosti Mikeyn taskusta vaaleanpunaiset rintsikkani.
Vaistomaisesti syöksähdin eteenpäin ja nappasin liivit Harryn kädestä. En ole koskaan ollut näin nolostanut mistään!! Mikey oli ollut ryöstämässä alusvaatteitani!! En voinut edes kuvitella koko asiaa, niin inhottavaa se oli!
"Eiköhän tämä ollut tässä. Jos tulet parinkymmenen metrin päähän Julietista, hankin sinulle sairaalapedin ja lähestymiskiellon" Harry sanoi hyytävän vakavasti ja tyrkkäsi Mikeyn ulos ovesta. Juoksin heti läimäyttämään oven kiinni ja jäin nojaamaan siihen silmäni sulkien.
Yritin saada hengitykseni rauhoittumaan, mutta tilanne ahdisti minua! Tämä ei edes vielä ollut mitään terrorismia tai mitään uhkaavaa! Vain pervo stalkkeri.. Mutta silti sydämeni hakkasi.
"Kiitos" inahdin Harrylle hetken kuluttua.
"Voi, meille tulee vielä paljon isompia ongelmia! Kiitä sitten kun ollaan selvitty niistä!" Harry vastasi ja kuulin hänen äänessään hymyn.




Gayboy is hereeeeeeeeeeeeeee xDD