~I Will Protect You~ Part 13

Juliet:
Nainen vei minut erään sairaalahuoneen ovelle ja koputti siihen kevyesti.
"Hän on vielä heikossa kunnossa, mutta kuulemma tajuissaan" nainen kertoi ja avasi oven minulle.
Heti ensimmäiseksi katseeni osui Herra McGazilliin huoneen reunassa. Hän näytti vakavalle mustassa puvussaan ja kun hän huomasi minut, hän lähti tulemaan minua vastaan.
"Neiti Carter. Oletteko jo kävely kunnossa?" Hän kysyi vakavalla äänellä ja auttoi minua pysymään pystyssä.
"Joo... Entä Harry?" Kysyin ja käännyin katsomaan sairaalasänkyä päin.
Siellä hän vihdoinkin oli. Hänen käsiinsä oli kiinnitetty samoja letkuja kuin minuunkin.. Hänen kasvoissaan oli naarmuja, mutta en nähnyt muita vammoja. Mutta hänen silmänsä olivat kiinni.
"Hän... Hän todellakin oli pommin vieressä, mutta hän osasi suojautua keskinkertaisesti olosuhteisiin nähden." McGazill kertoi ja istutti minut tuoliin Harryn sängyn viereen.
"Onko hän.. Tajuton?" Kysyin ja tuijotin Harry kasvoja kuin toivoen hänen heräävän sillä tavoin.
"Ei" Harry sanoi yhtäkkiä ja avasi sen jälkeen silmänsä. Olisin voinut tippua tuolilta, niin helpottunut olin.
Painoin pääni hänen sänkynsä reunalle. Tuntui, että kaikki paniikki lähti samantien.
"Oletko kunnossa?" Harry kysyi ja nostin pääni jotta pystyin katsomaan häntä.
"Sinun pitäisi huolehtia itsestäsi!! Et arvaakkaan miten paniikissa olin kun jäit sinne!! Miten pääsit pois?" Vastasin ja tunsin kuinka stressin kyyneleet vierivät kasvojani pitkin.
Harry kohottautui makuulta hitaasti ja kumartui pyyhkimään kyyneleeni pois.
"Shh... Kaikki on hyvin nyt.. Onnistui hyppäämään portaikkoon mikä suojasi jonkin verran" Hän sanoi hiljaisella äänellä ja hymyili minulle. Hän ei ollut koskaan näyttänyt noin lempeältä. Olisin vaan voinut ruveta parkumaan pelkästään sen takia.
"Onko.. Onko sinulla pahat vammat?" Kysyin pienellä äänellä.
"Eeeii.. Viisi murtunutta kylkiluuta ja pari ruhjetta ja palovammaa. Ei sen kummempaa" Hän kertoi ja kuulosti niin huolettomalta, että minua melkein alkoi pyörryttämään.
"Ai ei sen kummempaa!? En käsitä miten edes pystyt istumaan!" Sanoin melkein vihaisena.
"Sitä kutsutaan sisuksi" Harry vastasi ja hymy valaisi hänen kasvonsa. Se pieni viha sisältäni lennähti pois kuin Carolynin alusvaatteet poikien keskuudessa. Hän oli kuitenkin elossa. Se oli ollut pahin huoleni...
"Hah... Eli.. Miksi meidän talossamme oli pommi?" Kysyin ja samantien Harryn ja McGazillin ilmeet synkkenivät.
"Varmasti se oli uhkaus pääministerille. Tulipalo sammutettiin ja tutkijat menivät sisään. Pommi viittasi samoihin uhkaajiin kuin aikaisemmin. " McGazill selitti ja näytti tyytymättömältä.
"Olisi pitänyt tarkistaa talo useammin.." Harry mumisi ja painoi päänsä.
"Ei se ollut sinun vikasi! Jos et olisi huomannut sitä ollenkaan, ei kumpikaan meistä varmaan olisi tässä keskustelemassa!" Huudahdin tosissani. En missään nimessä halunnut Harryn ottavan syitä niskoilleen. Olimme kumpikin hengissä hänen takiaan.