Harry:
Olin tietenkin ihan täpinöissäni kun sain olla Jeannan kanssa ihan luvalla. Olihan se tietyllä tavalla hieman kiusallista, ainakin hänen puoleltaan. Minä tunsin hänet ja tiesin hänestä paljon, vaikka en ollut koskaan tavannutkaan häntä kasvokkain. Hän ei ollut kuitenkaan koskaan kuullutkaan minusta (niin kuin oli tarkoituskin) joten oli varmasti tosi hämmentävää tavata oma suojelusenkelinsä..
Koko suojelusjutun ideahan oli siinä, että ihmiset saisivat elää omaa elämäänsä. Meidän tehtävämme ei ollut puuttua mihinkään normaaliin, vaan pelkästään sellaisiin tilanteisiin missä ihminen saattoi vahingoittua. Eikä kenenkään koskaan ollut tarkoitus tavata suojelijaansa, monesta syystä. Ensinnäkään harvat näkivät enkeleitä ja toisekseen ihminen olisi todennäköisesti onnellisempi kun ei tietänyt olevansa tarkkailun kohde..
Tiesin ettei minulla ollut mitään saumoja Jeannan kanssa, mutta en silti pystynyt olemaan normaalisti hänen seurassaan. En vain saanut silmiäni irti hänestä..
Lensin juuri vauhdilla pilviin ja vilkaisin alas. Jeanna oli painanut päänsä rintaani vasten ja hän piti silmiään tiukasti kiinni. Tummat hiukset hulmusivat joka suuntaan ja jouduin vastustamaan halua pyyhkäistä niitä pois Jeannan kasvoilta.
Hymyilin tyytyväisenä ja hidastin vauhtia. Aloimme olla jo lähellä ja päätin mennä pääsisäänkäynnin kautta sillä minusta tuntui ettei ollut kovin fiksua syöksyä ihmisen kanssa suoraan kokoontumis-saliin.
Jeanna:
Tunsin kuinka Harryn siipien rytmi alkoi hidastua ja siitä rohkaistuneena avasin silmäni. Olin jo ilmankosteudesta päätellyt meidän olevan korkealla, mutten uskonut meidän olevan keskellä vaalean harmaita pilviä.
Minne tahansa katsoinkin, en nähnyt mitään muuta. En ollut oikein ajatellut missä taivas olisi, mutta ilmeisesti se oli pilvien keskellä. Aivan kuin niissä lastenkirjoissa, joita olin lukenut pienenä..
Minua jännitti, mutta olin silti tavattoman utelias. Zaynin kertomukset ja kuvailut olivat pelkästään kasvattaneet tiedonhaluani ja nyt vain halusin nähdä kaiken omin silmin.
Katsoin ylös ja kohtasin Harryn vihreät silmät. Hän hymyili ja katsoi minua hämmentävän lempeän näköisenä. Hymyilin nolona hänellä takaisin, muistaen liian selvästi kuinka Zayn oli kertonut suojelusenkeleiden rakkaudesta omaa ihmistään kohtaan. Koko juttu hämmensi minua suunnattomasti paljon enemmän nyt kuin silloin.
Harry pysähtyi yhtäkkiä, jääden leijumaan ilmaan. Katselin ympärilleni hetken ajan, ennen kuin tajusin suuren, harmaan portin keskellä pilviä. Se näytti leijuvan keskellä ei mitään, mutta minusta tuntui ettei sen ohi päässyt muuten kuin menemällä siitä läpi. Portti näytti olevan valmistettu raudasta ja siihen oli tehty taitavasti kauniita kiekuroita ja muita kuvioita joita en osannut sanallisesti kuvailla.
"Oletko valmis?" Harry kysyi yhtäkkiä matalalla äänellä, aivan korvani vierestä. Säpsähdin rajusti ja vetäydyin hieman kauemmas samalla kun tunsin punan nousevan poskilleni. En ikinä punastunut ja nyt sitä tapahtui kokoajan...
"Enköhän.. Onko taivas todellakin pilven päällä?" Kysyin kiinnittäen huomion pois itsestäni. Harry suoristi selkänsä ja lähestyi hitaasti porttia.
"Periaatteessa joo. Ihmisillä on aika hyvä kuva siitä miltä se näyttää, kiitos kaikkien vanhojan tarinoiden" Harry vastasi ja kohotti kätensä. Hän kosketti portin pintaa keveästi ja sai portin avautumaan.
Sen sisältä paljastui näkymä mitä olin odottanutkin. Aivan kuin satukirjan sivulla, pilvien keskellä oli valtava rakennus. Se muistutti enemmän suurta kartanoa kuin linnaa, mutta silti se oli hienompi kuin mikään mitä olin aikaisemmin nähnyt. Rakennus oli varmasti yli kymmenen kerroksinen ja se tuntui jatkuvan silmän kantamattomiin joka suuntaan. Tuhansista erikokoisista ikkunoista loisti valoa, joka sai talon vitivalkoiset seinät hohtamaan.
Pelkkä rakennus oli jo upea, mutta sitä ympäröi myös kirkkaasti loistava puutarha. Joka puolella oli erilaisia ja erivärisiä kukkia ja köynnöksiä, jotka tuntuivat sopivan yhteen. Kaiken sen keskellä kiemurteli vaaleanruskeista kivilaatoista tehty polku, joka haarautui kymmeniin eri suuntiin.
Olin liian kiireinen tuijottamaan näkymään kun en huomannut Harryn lentävän lähemmäs. Vasta kun viinirypäleköynnös osui jalkaani sain taas itseni liikkeelle.
"Tämä on... ihan uskomaton paikka" henkäisin ja käännyin katsomaan Harryä leveästi hymyillen. Hän naurahti ja laskeutui kevyesti kivipolulle.
Kun jalkani koskettivat taas maata, minulla oli heti alkuun todella hutera olo. Aivan kuin maa jalkojeni alla olisi vino.
Horjahtelin askeleen eteenpäin ja olisin kaatunut suoraan kukkapuskaan, jos Harry ei olisi tarttunut käsivarrestani kiinni.
"Voin kyllä kantaa sinut perille asti jos haluat" Hän ehdotti, hymyillen niin että hänen hymykuoppansa näkyivät. Siinä oli taas yksi lisäys hänen hyviin piirteisiinsä..
"Ei tarvitse! Kyllä tämä tästä" Naurahdin kun aloin saada taas tasapainoani takaisin.
Lähdimme kävelemään rinnakkain kohti päärakennusta (huomasin nimittäin, että ison rakennuksen reunoilla oli muita pienempiä rakennuksia) ja katselin ympärilleni innokkaana. Yritin jopa tunnistaa kukkalajikkeita, mutta suurin osa niistä oli minulle täysin tuntemattomia.
Yhtäkkiä, kun olimme tulleet aukealle joka oli päärakennuksen edessä, Harry pysähtyi. Kohotin katseeni ruusuköynnöksestä ja huomasin heti mitä hän oli huomannut. Emme olleet nähneet ketään koko alueella, mutta nyt päärakennuksen valtavien ovien edessä seisoi kaksi miestä.
Kummatkin olivat ruskeahiuksisia ja pukeutuneet valkoisiin. Kummallakin heistä oli valkoiset siivet, mikä oli sanomattakin selvää.
"Harry. Olet myöhässä" Miehistä pidempi ja vakavampi sanoi. Hänen ruskeiden silmiensä katse siirtyi minuun, mutta ilme ei muuttunut.
"Älä viitsi. Eikö se ole pääasia, että tulimme?" Harry kysyi ja sai lyhyemmän miehen naurahtamaan.
"Siinäs kuulit Liam. Tuskin neuvosto-" Naurava mies sanoi, mutta Liamiksi kutsuttu keskeytti hänet.
"Neuvosto ei katso myöhästymistä hyvällä Louis"
Harry huokaisi, tarttui olkapäähäni ja ohjasi minut kohti isoa ovea. Kaksikko asettui eteemme ja Liam veti toisen ovista auki. Louis hymyili minulle leveästi ja antoi tietä, jotta pääsisimme menemään sisään.
Ohhhhhhh tajusin just et.... 65 lukijaaaaaaaa!!!!!!!
Btw aattelin et jos jotaki teistä on jääny jokin mietityttämään nii te voitte kommentoida kysymyksiä, joita mä voin laittaa Jeannan kysymään nii saatte vastauksen :D
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
torstai 27. marraskuuta 2014
The Opposite part 13
Jeanna:
Nousin hitaasti istualleni ja varmistin, että peitto oli edelleen vartaloni peittona. Ei sillä, ettei minulla olisi ollut vaatteita..
"Harry... Mitä sinä teet täällä?" Kysyin hiljaa, purren hermostuneena huultani. Tämä oli toinen kerta kun tapasin hänet ja tällä kertaa olimme kaksin. Olin lievästi sanottuna hermostunut!
"Enkö saisi tulla tapaamaan sinua?" Harry kysyi viattoman näköisenä ja otti askeleen eteenpäin. Hänellä oli edelleen valkoiset vaatteet, tosin hieman erilaiset kuin viime kerralla. Tummat kiharat oli heitetty ylös rennosti ja vihreiden silmien katse oli kääntynyt minuun. Minua ihan ahdisti katsoa häntä, niin täydellisen näköinen hän oli. Juuri sellainen unelmamies kuin olin Mindylle kerran kuvaillut.
Vitivalkoisten siipien näkeminen sävähdytti minua vieläkin, enkä voinut muuta kuin tuijottaa tuhansien pienien sulkien väreilyä ja liikehdintää.
Yhtäkkiä kuitenkin tajusin, että olin unohtanut vastata ja tunsin poskieni kuumenevan.
"Kaipa sinä saat, mutta ennakkovaroitus olisi hyvä" mutisin ja hermostuneena pyyhkäisin takkuiset hiukset otsaltani. Minunhan piti juuri nyt olla vastaherännyt ja järkyttävän näköinen..
Harry naurahti matalalla äänellä ja katseli minua kiinnostuneen näköisenä. En oikein tiennyt mitä minun pitäisi sanoa tai tehdä. Harryn läsnäolo hermostutti minua entistä enemmän viime tapaamisemme takia, joka ei ollut ihan näin rauhanomainen. Enkä ollut vieläkään sisäistänyt asiaa, että hän olisi suojelusenkelini..
"Oli minulla kuitenkin toinenkin syy tulla. Zayn haettiin takaisin yöllä" Harry sanoi hetken kuluttua, näyttäen jostain syystä tyytymättömältä.
"Ai... Joko hänellä on se... oikeudenkäynti?" Kysyin hapuillen.
"Kyllä. Eikä se ole ainoa hänen ongelmistaan" Harry huokaisi ja katsoi ikkunasta ulos, miettiväisen näköisenä.
"Kuinka niin? Mitä hänelle on tapahtunut?" Kysyin kummissani ja nousin istumaan ryhdikkäämmin. Minua huolestutti Zaynin puolesta ja Harry taisi huomata sen.
"Parempi antaa jonkun muun selittää" Hän vastasi, katsoen minua vakavana. Ja ehkä hieman surullisena?
"Milloin joku muu aikoo selittää?" Jatkoin kärsimättömänä, vaikka Harry näytti siltä ettei halunnut kertoa enempää. Olin ulkopuolinen näissä asioissa, mutta halusin silti tietää mitä Zaynille oli tapahtunut!
"Ihan pian. Sinun täytyy vain tulla mukaani"
"Mikset si- ... mitä?"
"Neuvoston mielestä olet sotkeutunut asioihin liikaa ja he haluavat sinut kuulusteltavaksi" Harry kertoi, naama peruslukemilla.
Jouduin miettimään hetken hänen sanojaan, ennen kuin tajusin ongelman.
"Täytyykö minun muka tulla taivaaseen?"
"Hmm... ilmeisesti"
"Eivät ihmiset osaa lentää. Enkä usko, että pääsemme taivaaseen jos sellaista ei löydy nyky teknologialla"
"Idea onkin siinä, että minä osaan lentää ja päästän sinut taivaaseen. Ei kukaan ihmisistä näekkään taivasta ilman että joku enkeli näyttää sen" Harry selitti ja katsoi minua pieni hymynkare huulillaan.
Hypistelin peiton reunaa käsissäni ja melkein kaduin, että olin sotkeutunut koko juttuun. Kaikkien näiden puheiden jälkeen, en halunnut tavata neuvostoa. Enkä todellakaan halunnut mennä enkelien sekaan. Olin pelkkä ihminen ja epäilemättä minua katsottaisiin pahasti. Ei taivaaseen varmaan kovin usein raahata ihmisiä...
"Onko tästä kunniasta mahdollista kieltäytyä?" Kysyin puoliksi leikillään. Toisaalta toivoin, että saisin myönteisen vastauksen..
"Ei tälläkertaa" Harry hymyili ja näytti siltä kuin koko juttu olisi vain hauskaa ajanvietettä. Sitä se varmaan oli hänelle.
"En minä voi lähteä. Mitä muka sanoisin vanhemmilleni?"
"Laita lappu, että menet Mindyn luokse muutamaksi yöksi" Harry vastasi sukkelasti ja sai minut kohottamaan kulmiani. Tiesikö hän muka ystävieni nimet?
Aloin miettiä kuinka paljon hän oli stalkannut minua näiden vuosien aikana... Olisi paljon helpompaa jos en olisi saanut tietää koko vartiointi jutusta mitään!
"Oletko varma, etteivät he kiellä sitä?"
"Jep" Harry tokaisi, poksauttaen huuliaan p:en kohdalla.
Idea ei ollut huono, mutta huomenna oli kuitenkin maanantai. En voisi olla poissa pitkään. Siis jos koko juttu edes toimisi!
Päätin kuitenkin kokeilla, sillä kerranhan me vain elämme. Harry näytti huomaavan myöntymiseni sillä hän hymyili leveästi ja ojensi minulle vihkon ja kynän.
Tunnin kuluttua kaikki oli valmiina. Olin pukenut (Harry oli poistunut ulos siksi aikaa), meikannut ja pakannut pieneen reppuun kaikkea tarpeellista kuten vaihtovaatteita ja hammasharjan. Olin myös hiipinyt alakertaan ja jättänyt kirjoittamani viestin keittiön pöydälle. Koko perhe nukkui vielä, mikä oli ihanteellista tässä tilanteessa!
"Miten ajattelimme mennä taivaaseen?" Kysyin epäileväisenä kun seisoimme Harryn kanssa etupihalla. Katselin ympärilleni autiolla kadulla ja värähdin kylmän tuulen puhaltaessa. Harryllä ei tosin näyttänyt olevan kylmä, vaikka hänellä oli vain ohut valkoinen t-paita..
"Minä kannan sinut tietenkin" Hän vastasi ja näytti tyytyväiseltä tilanteeseen. Itse en ollut kovin helpottunut.
Olin jo tarpeeksi vaivaantunut pelkästä hänen läsnäolostaan, joten kantaminen kuulosti painajaismaiselta. Ei sillä, ihan varmasti jokainen haluaisi olla noiden käsivarsien suojassa..
"Älä viitsi näyttää noin surkealta" Harry naurahti vilkaistuaan kasvojani. Hän ojensi kätensä ja kiskaisi minut takin kulmasta kiinni itseensä. Yllättyneenä haukoin henkeä kun painauduin Harryn lämmintä kylkeä vasten ja sain hänet hymyilemään leveästi.
Pääni oli hänen hartioidensa tasolla, joten hänen käsivartensa ylsi melkein luonnollisesti keirtymään ympärilleni.
"Valmiina?" Harry kysyin ja tiukensi otettaan vyötäröltäni. Päätin ottaa härkää sarvista ja nyökkäsin ponnekkaasti. Kietaisin sen enempiä miettimättä käsivarteni Harryn ympärille ja valmistauduin henkisesti. Minusta tuntui, ettei tämä ollut sama asia kuin lentää lentokoneella..
Harryn siivet avautuivat kuin valtava viuhka ja ne löivät tyhjää muutaman kerran, kuin keräten vauhtia. Jo ensimmäinen siiven isku sai kuitenkin hiukseni lentämään erisuuntiin, kuin myrskytuulessa.
Sitten lennähdimme ilmaan niin nopeasti, että vaistomaisesti kiristin otettani Harrystä. En edes ehtinyt ajatella asiaa, ennen kuin näin kotitaloni monen sadan metrin korkeudesta. Korvani menivät lukkoon ja vatsani tuntui kääntyvän väärinpäin..
En varsinaisesti pelännyt korkeita paikkoja, mutta tämä tuntui liian hurjalta. Puristin silmäni kiinni ja vain toivoin ettei Harry päästäisi irti.
Siipien liike tuntui joka iskulla käsivarsissani ja tuuli iski päin kasvojani kylmänä ja pistelevänä. En kuullut mitään kovan suhinan ja ulinan lisäksi. En ehkä heti ensimmäiseksi sanoisi tätä mukavaksi...
Heeiihhh tässä nyt pikkusen kesti!:D oli tarkotus kirjottaa eilen mut Elisan verkko kaatu perkele soikoon! Ilman nettiä olin niiiiin lähellä alkaa lukemaan kokeeseen, mutta keskityin sitte lakkaamaan kynsiä... Miksiköhän psykan koe meni huonosti?
Muuten! Huomasin just et on taas uus lukija! Jeeeeeeeeeeee!! Välkomma (?) Teretulemast (?????) Welcome ja tervetuloa!!!xD (huomatkaa huomattava kielitaitoni)
Nousin hitaasti istualleni ja varmistin, että peitto oli edelleen vartaloni peittona. Ei sillä, ettei minulla olisi ollut vaatteita..
"Harry... Mitä sinä teet täällä?" Kysyin hiljaa, purren hermostuneena huultani. Tämä oli toinen kerta kun tapasin hänet ja tällä kertaa olimme kaksin. Olin lievästi sanottuna hermostunut!
"Enkö saisi tulla tapaamaan sinua?" Harry kysyi viattoman näköisenä ja otti askeleen eteenpäin. Hänellä oli edelleen valkoiset vaatteet, tosin hieman erilaiset kuin viime kerralla. Tummat kiharat oli heitetty ylös rennosti ja vihreiden silmien katse oli kääntynyt minuun. Minua ihan ahdisti katsoa häntä, niin täydellisen näköinen hän oli. Juuri sellainen unelmamies kuin olin Mindylle kerran kuvaillut.
Vitivalkoisten siipien näkeminen sävähdytti minua vieläkin, enkä voinut muuta kuin tuijottaa tuhansien pienien sulkien väreilyä ja liikehdintää.
Yhtäkkiä kuitenkin tajusin, että olin unohtanut vastata ja tunsin poskieni kuumenevan.
"Kaipa sinä saat, mutta ennakkovaroitus olisi hyvä" mutisin ja hermostuneena pyyhkäisin takkuiset hiukset otsaltani. Minunhan piti juuri nyt olla vastaherännyt ja järkyttävän näköinen..
Harry naurahti matalalla äänellä ja katseli minua kiinnostuneen näköisenä. En oikein tiennyt mitä minun pitäisi sanoa tai tehdä. Harryn läsnäolo hermostutti minua entistä enemmän viime tapaamisemme takia, joka ei ollut ihan näin rauhanomainen. Enkä ollut vieläkään sisäistänyt asiaa, että hän olisi suojelusenkelini..
"Oli minulla kuitenkin toinenkin syy tulla. Zayn haettiin takaisin yöllä" Harry sanoi hetken kuluttua, näyttäen jostain syystä tyytymättömältä.
"Ai... Joko hänellä on se... oikeudenkäynti?" Kysyin hapuillen.
"Kyllä. Eikä se ole ainoa hänen ongelmistaan" Harry huokaisi ja katsoi ikkunasta ulos, miettiväisen näköisenä.
"Kuinka niin? Mitä hänelle on tapahtunut?" Kysyin kummissani ja nousin istumaan ryhdikkäämmin. Minua huolestutti Zaynin puolesta ja Harry taisi huomata sen.
"Parempi antaa jonkun muun selittää" Hän vastasi, katsoen minua vakavana. Ja ehkä hieman surullisena?
"Milloin joku muu aikoo selittää?" Jatkoin kärsimättömänä, vaikka Harry näytti siltä ettei halunnut kertoa enempää. Olin ulkopuolinen näissä asioissa, mutta halusin silti tietää mitä Zaynille oli tapahtunut!
"Ihan pian. Sinun täytyy vain tulla mukaani"
"Mikset si- ... mitä?"
"Neuvoston mielestä olet sotkeutunut asioihin liikaa ja he haluavat sinut kuulusteltavaksi" Harry kertoi, naama peruslukemilla.
Jouduin miettimään hetken hänen sanojaan, ennen kuin tajusin ongelman.
"Täytyykö minun muka tulla taivaaseen?"
"Hmm... ilmeisesti"
"Eivät ihmiset osaa lentää. Enkä usko, että pääsemme taivaaseen jos sellaista ei löydy nyky teknologialla"
"Idea onkin siinä, että minä osaan lentää ja päästän sinut taivaaseen. Ei kukaan ihmisistä näekkään taivasta ilman että joku enkeli näyttää sen" Harry selitti ja katsoi minua pieni hymynkare huulillaan.
Hypistelin peiton reunaa käsissäni ja melkein kaduin, että olin sotkeutunut koko juttuun. Kaikkien näiden puheiden jälkeen, en halunnut tavata neuvostoa. Enkä todellakaan halunnut mennä enkelien sekaan. Olin pelkkä ihminen ja epäilemättä minua katsottaisiin pahasti. Ei taivaaseen varmaan kovin usein raahata ihmisiä...
"Onko tästä kunniasta mahdollista kieltäytyä?" Kysyin puoliksi leikillään. Toisaalta toivoin, että saisin myönteisen vastauksen..
"Ei tälläkertaa" Harry hymyili ja näytti siltä kuin koko juttu olisi vain hauskaa ajanvietettä. Sitä se varmaan oli hänelle.
"En minä voi lähteä. Mitä muka sanoisin vanhemmilleni?"
"Laita lappu, että menet Mindyn luokse muutamaksi yöksi" Harry vastasi sukkelasti ja sai minut kohottamaan kulmiani. Tiesikö hän muka ystävieni nimet?
Aloin miettiä kuinka paljon hän oli stalkannut minua näiden vuosien aikana... Olisi paljon helpompaa jos en olisi saanut tietää koko vartiointi jutusta mitään!
"Oletko varma, etteivät he kiellä sitä?"
"Jep" Harry tokaisi, poksauttaen huuliaan p:en kohdalla.
Idea ei ollut huono, mutta huomenna oli kuitenkin maanantai. En voisi olla poissa pitkään. Siis jos koko juttu edes toimisi!
Päätin kuitenkin kokeilla, sillä kerranhan me vain elämme. Harry näytti huomaavan myöntymiseni sillä hän hymyili leveästi ja ojensi minulle vihkon ja kynän.
Tunnin kuluttua kaikki oli valmiina. Olin pukenut (Harry oli poistunut ulos siksi aikaa), meikannut ja pakannut pieneen reppuun kaikkea tarpeellista kuten vaihtovaatteita ja hammasharjan. Olin myös hiipinyt alakertaan ja jättänyt kirjoittamani viestin keittiön pöydälle. Koko perhe nukkui vielä, mikä oli ihanteellista tässä tilanteessa!
"Miten ajattelimme mennä taivaaseen?" Kysyin epäileväisenä kun seisoimme Harryn kanssa etupihalla. Katselin ympärilleni autiolla kadulla ja värähdin kylmän tuulen puhaltaessa. Harryllä ei tosin näyttänyt olevan kylmä, vaikka hänellä oli vain ohut valkoinen t-paita..
"Minä kannan sinut tietenkin" Hän vastasi ja näytti tyytyväiseltä tilanteeseen. Itse en ollut kovin helpottunut.
Olin jo tarpeeksi vaivaantunut pelkästä hänen läsnäolostaan, joten kantaminen kuulosti painajaismaiselta. Ei sillä, ihan varmasti jokainen haluaisi olla noiden käsivarsien suojassa..
"Älä viitsi näyttää noin surkealta" Harry naurahti vilkaistuaan kasvojani. Hän ojensi kätensä ja kiskaisi minut takin kulmasta kiinni itseensä. Yllättyneenä haukoin henkeä kun painauduin Harryn lämmintä kylkeä vasten ja sain hänet hymyilemään leveästi.
Pääni oli hänen hartioidensa tasolla, joten hänen käsivartensa ylsi melkein luonnollisesti keirtymään ympärilleni.
"Valmiina?" Harry kysyin ja tiukensi otettaan vyötäröltäni. Päätin ottaa härkää sarvista ja nyökkäsin ponnekkaasti. Kietaisin sen enempiä miettimättä käsivarteni Harryn ympärille ja valmistauduin henkisesti. Minusta tuntui, ettei tämä ollut sama asia kuin lentää lentokoneella..
Harryn siivet avautuivat kuin valtava viuhka ja ne löivät tyhjää muutaman kerran, kuin keräten vauhtia. Jo ensimmäinen siiven isku sai kuitenkin hiukseni lentämään erisuuntiin, kuin myrskytuulessa.
Sitten lennähdimme ilmaan niin nopeasti, että vaistomaisesti kiristin otettani Harrystä. En edes ehtinyt ajatella asiaa, ennen kuin näin kotitaloni monen sadan metrin korkeudesta. Korvani menivät lukkoon ja vatsani tuntui kääntyvän väärinpäin..
En varsinaisesti pelännyt korkeita paikkoja, mutta tämä tuntui liian hurjalta. Puristin silmäni kiinni ja vain toivoin ettei Harry päästäisi irti.
Siipien liike tuntui joka iskulla käsivarsissani ja tuuli iski päin kasvojani kylmänä ja pistelevänä. En kuullut mitään kovan suhinan ja ulinan lisäksi. En ehkä heti ensimmäiseksi sanoisi tätä mukavaksi...
Heeiihhh tässä nyt pikkusen kesti!:D oli tarkotus kirjottaa eilen mut Elisan verkko kaatu perkele soikoon! Ilman nettiä olin niiiiin lähellä alkaa lukemaan kokeeseen, mutta keskityin sitte lakkaamaan kynsiä... Miksiköhän psykan koe meni huonosti?
Muuten! Huomasin just et on taas uus lukija! Jeeeeeeeeeeee!! Välkomma (?) Teretulemast (?????) Welcome ja tervetuloa!!!xD (huomatkaa huomattava kielitaitoni)
sunnuntai 23. marraskuuta 2014
The Opposite part 12
Zayn:
Tietyllä tavalla tuntui hyvältä kertoa Jeannalle kaikki, mutta toisaalta en halunnut hänen säälivän minua. Catherinen kuolema oli tietenkin ottanut koville, enkä halunnut alkaa miettimään sitä uudestaan. Niall oli hokenut monesti, etten edes minä olisi pystynyt estämään kolaria tai siitä johtuvia kuolettavia vammoja.
"Ai... Olen pahoillani" Jeanna sanoi hiljaa ja tunsin hänen laskevan kätensä olkapäälleni.
"Ihan turhaan olet. Ihmisiä kuolee joka päivä, joten se on melkein tavallista että menetämme omamme" vastasin totuudenmukaisesti, enkä jostain syystä pannut pahakseni vaikka Jeanna piti edelleen kättään olkapäälläni.
"Ettekö te saa uutta ihmistä suojeltavaksenne?" Jeanna kysyi varovaisen kuuloisesti ja minusta tuntui, että häntä pelotti kysellä lisää. En minä tietenkään halunnut, että hän pelkäsi olla lähelläni mutta aikaisempi käytökseni taisi vaikuttaa asiaan aika vahvasti.
"Emme. Jos tai kun ihmisemme kuolee, keskitymme vain pysymään taivaassa ja hoitamaan muita hommia" vastasin olkiani kohauttaen.
"Kuten?"
"Hengailemme ja jotkut tekevät jotain hommia neuvostolle"
Välillemme tuli hiljaisuus, mitä en pannut pahakseni. Minua väsytti ja tarvitsin aikaa järjestelläkseni ajatuksiani. Ja kaiken lisäksi minun täytyisi saada puhua Niallille aikaisemmin tapahtuneesta..
"Haluatko nukkua? Voin säästää kysymyksiäni myöhempään" Jeanna sanoi yhtäkkiä, ilmeisesti tajuten mitä ajattelin.
"Joo. Haluatko edelleen sen reunan?" Kysyin hymähtäen ja viittasin seinään.
"Jos se ei sinua haittaa" Jeanna naurahti ja heittäytyi omalle puolelleen.
Jeanna:
Sammutettuani valot makasimme hiljaa varmasti yli puoli tuntia. En saanut nukuttua, sillä mietin Zaynin kertomia asioita. En ollut aikaisemmin ajatellut, että hänelläkin oli ollut ihminen mikä oli tietysti typerää. Tottakai hänelläkin oli ollut oma ihmisensä. Oli tosin ikävää kuulla, että hän oli kuollut. En ollut itse menettänyt ketään, en edes ketään isovanhemmistani joten en osannut kuvitellakkaan miltä Zaynistä tuntui.
Käännyin kyljelleni ja katselin Zaynin profiilia. Hän oli hereillä, muttei ilmeisesti huomannut minun katsovan häntä. Täytyi myöntää, että olin hermostunut. Vaikka hän näytti nyt rauhalliselta, pelkäsin hänen muuttuvan yhtäkkiä. Muuttuessaan uhkaavaksi Zayn näytti juuri siltä, että hän voisi repiä koko talon palasiksi..
Yhtäkkiä mieleeni tuli kysymys, jota en ollut aikaisemmin edes ajatellut.
"Zayn... Et ole syönyt yhtään" kuiskasin ja sain hänet kääntämään päätään hämmästyneen näköisenä.
"Mitäh?" Hän mumisi ja katsoi minua kulmat koholla.
"Olet ollut täällä jo kaksi päivää, etkä ole syönyt mitään" selitin hiljaisella äänellä. Zayn naurahti heti selitykseni jälkeen ja kääntyi taas makaamaan selälleen.
"Me emme syö ihmisruokaa. Emmekä me tarvitse ruokaa niin säännöllisesti kuin te" hän kertoi ja katsoi minua sivusilmällä.
"Ahaa... Oletko ihan varma ettei sinulla ole nälkä?"
"Olen! Mitäpä jos säästät kysymykset huomiselle ja nukut?" Zayn tokaisi, muttei kuulostanut vihaiselle. Se oli kyllä hyvä idea, vaikka mielummin olisin puhunut lisää. Käänsin kylkeä ja tunsin Zaynin tekevän samoin. Nukahdin muutaman minuutin kuluttua sen enempiä murehtimatta.
Heräsin tällä kertaa aikaisin, ainakin huoneen hämäryydestä päätellen. Kasvoni olivat jälleen päin seinää, mutta huomasin heti ettei Zayn ollut sängyssä. Tilaa tuntui olevan liian paljon, kun en tuntenut hänen olkapäätään selkääni vasten.
Käännyin vaivalloisesti ympäri ja yritin potkia jalkoihini sotkeutunutta peittoa irti samaan aikaan.
Jotenkin oletin, että Zayn olisi istumassa työpöytäni ääressä tai jotain mutta hänestä ei näkynyt jälkeäkään. Hänen sijastaan muutaman metrin päässä minusta, ikkunan edessä, seisoi hahmo jota en olisi ensimmäisenä odottanut.
Jeeee oon ollu kipeenä koko viikonlopun! -.- mutta sain sentään tämän väkerrettyä ja jne :D mulla on tossa vielä pari noita kysymyksii joten vastaillaampa sitte niihin!
Iltalehti vai Iltasanomat?
●hummm... En oo varmaa koskaa lukenu Iltalehtee xD elikkä varmaa sitte Iltasanomat!
Ootko ikinä ratsastanu?
● joohh harrastin joskus 6- vuotiaana ratsastusta puol vuotta :D
Mielipide 5sos'ista?
● En luokittelis itteeni mitenkään faniks,mut tykkään kyllä jostain niiden kappaleista ja muutenki niiden tämmösestä "meiningistä" :D varsinki Amnesia on buenoooooo!
Siinäpäne tais olla xD
muuten kaikki jotka on käyny kattoo Matkijanärhen voi yhtyä mun kuolemaan koska Katnissin laulu ja Peeta aka hui saatana.
JOUDUN OOTTAA VIELÄ VUODEN SEURAAVAAN!
Vituttaa vielä enemmän ku tiiän mitä tulee tapahtumaan enkä halua nähä sitä!!xD
Tietyllä tavalla tuntui hyvältä kertoa Jeannalle kaikki, mutta toisaalta en halunnut hänen säälivän minua. Catherinen kuolema oli tietenkin ottanut koville, enkä halunnut alkaa miettimään sitä uudestaan. Niall oli hokenut monesti, etten edes minä olisi pystynyt estämään kolaria tai siitä johtuvia kuolettavia vammoja.
"Ai... Olen pahoillani" Jeanna sanoi hiljaa ja tunsin hänen laskevan kätensä olkapäälleni.
"Ihan turhaan olet. Ihmisiä kuolee joka päivä, joten se on melkein tavallista että menetämme omamme" vastasin totuudenmukaisesti, enkä jostain syystä pannut pahakseni vaikka Jeanna piti edelleen kättään olkapäälläni.
"Ettekö te saa uutta ihmistä suojeltavaksenne?" Jeanna kysyi varovaisen kuuloisesti ja minusta tuntui, että häntä pelotti kysellä lisää. En minä tietenkään halunnut, että hän pelkäsi olla lähelläni mutta aikaisempi käytökseni taisi vaikuttaa asiaan aika vahvasti.
"Emme. Jos tai kun ihmisemme kuolee, keskitymme vain pysymään taivaassa ja hoitamaan muita hommia" vastasin olkiani kohauttaen.
"Kuten?"
"Hengailemme ja jotkut tekevät jotain hommia neuvostolle"
Välillemme tuli hiljaisuus, mitä en pannut pahakseni. Minua väsytti ja tarvitsin aikaa järjestelläkseni ajatuksiani. Ja kaiken lisäksi minun täytyisi saada puhua Niallille aikaisemmin tapahtuneesta..
"Haluatko nukkua? Voin säästää kysymyksiäni myöhempään" Jeanna sanoi yhtäkkiä, ilmeisesti tajuten mitä ajattelin.
"Joo. Haluatko edelleen sen reunan?" Kysyin hymähtäen ja viittasin seinään.
"Jos se ei sinua haittaa" Jeanna naurahti ja heittäytyi omalle puolelleen.
Jeanna:
Sammutettuani valot makasimme hiljaa varmasti yli puoli tuntia. En saanut nukuttua, sillä mietin Zaynin kertomia asioita. En ollut aikaisemmin ajatellut, että hänelläkin oli ollut ihminen mikä oli tietysti typerää. Tottakai hänelläkin oli ollut oma ihmisensä. Oli tosin ikävää kuulla, että hän oli kuollut. En ollut itse menettänyt ketään, en edes ketään isovanhemmistani joten en osannut kuvitellakkaan miltä Zaynistä tuntui.
Käännyin kyljelleni ja katselin Zaynin profiilia. Hän oli hereillä, muttei ilmeisesti huomannut minun katsovan häntä. Täytyi myöntää, että olin hermostunut. Vaikka hän näytti nyt rauhalliselta, pelkäsin hänen muuttuvan yhtäkkiä. Muuttuessaan uhkaavaksi Zayn näytti juuri siltä, että hän voisi repiä koko talon palasiksi..
Yhtäkkiä mieleeni tuli kysymys, jota en ollut aikaisemmin edes ajatellut.
"Zayn... Et ole syönyt yhtään" kuiskasin ja sain hänet kääntämään päätään hämmästyneen näköisenä.
"Mitäh?" Hän mumisi ja katsoi minua kulmat koholla.
"Olet ollut täällä jo kaksi päivää, etkä ole syönyt mitään" selitin hiljaisella äänellä. Zayn naurahti heti selitykseni jälkeen ja kääntyi taas makaamaan selälleen.
"Me emme syö ihmisruokaa. Emmekä me tarvitse ruokaa niin säännöllisesti kuin te" hän kertoi ja katsoi minua sivusilmällä.
"Ahaa... Oletko ihan varma ettei sinulla ole nälkä?"
"Olen! Mitäpä jos säästät kysymykset huomiselle ja nukut?" Zayn tokaisi, muttei kuulostanut vihaiselle. Se oli kyllä hyvä idea, vaikka mielummin olisin puhunut lisää. Käänsin kylkeä ja tunsin Zaynin tekevän samoin. Nukahdin muutaman minuutin kuluttua sen enempiä murehtimatta.
Heräsin tällä kertaa aikaisin, ainakin huoneen hämäryydestä päätellen. Kasvoni olivat jälleen päin seinää, mutta huomasin heti ettei Zayn ollut sängyssä. Tilaa tuntui olevan liian paljon, kun en tuntenut hänen olkapäätään selkääni vasten.
Käännyin vaivalloisesti ympäri ja yritin potkia jalkoihini sotkeutunutta peittoa irti samaan aikaan.
Jotenkin oletin, että Zayn olisi istumassa työpöytäni ääressä tai jotain mutta hänestä ei näkynyt jälkeäkään. Hänen sijastaan muutaman metrin päässä minusta, ikkunan edessä, seisoi hahmo jota en olisi ensimmäisenä odottanut.
Jeeee oon ollu kipeenä koko viikonlopun! -.- mutta sain sentään tämän väkerrettyä ja jne :D mulla on tossa vielä pari noita kysymyksii joten vastaillaampa sitte niihin!
Iltalehti vai Iltasanomat?
●hummm... En oo varmaa koskaa lukenu Iltalehtee xD elikkä varmaa sitte Iltasanomat!
Ootko ikinä ratsastanu?
● joohh harrastin joskus 6- vuotiaana ratsastusta puol vuotta :D
Mielipide 5sos'ista?
● En luokittelis itteeni mitenkään faniks,mut tykkään kyllä jostain niiden kappaleista ja muutenki niiden tämmösestä "meiningistä" :D varsinki Amnesia on buenoooooo!
Siinäpäne tais olla xD
muuten kaikki jotka on käyny kattoo Matkijanärhen voi yhtyä mun kuolemaan koska Katnissin laulu ja Peeta aka hui saatana.
JOUDUN OOTTAA VIELÄ VUODEN SEURAAVAAN!
Vituttaa vielä enemmän ku tiiän mitä tulee tapahtumaan enkä halua nähä sitä!!xD
torstai 20. marraskuuta 2014
The Opposite part 11
Zayn:
Säpsähdin ja yhtäkkiä näin taas eteeni. Viimeisin muistikuvani oli se kun lähdin juoksemaan metsään, mutta sen jälkeen kaikki pimeni. Nyt kuitenkin näin Jeannan aivan edessäni. Ehdin jopa miettiä mitä oli tekeillä ennen kuin tajusin suutelevani häntä.
Pomppasin nopeasti taaemmas, uskomatta silmiäni. Jeanna oli painautuneena seinää vasten ja hän katsoi minua hiljaisuuden vallitessa. En voinut käsittää miten tässä oli käynyt näin... Olin saanut ilmeisesti taas sellaisen raivokohtauksen, mutta miksi olin Jeannan kimpussa?!
"Zayn...?" Jeanna sanoi vaimeasti ja otti varovaisen askeleen lähemmäs. Katselin häntä arvioivasti, yrittäen tulkita hänen mietteitään. Oliko hän peloissaan? Olinko vahingoittanut häntä tiedostamatta tämän suutelemisen lisäksi?
"Mitä tapahtui?" Kysyin varovasti, kulmat kurtussa.
"En ole varma... Et ollut oma itsesi" Jeanna vastasi näyttäen hermostuneelta.
"Mitä minä tein? En muista mitään." Tivasin, melkein peloissani. Tuossa tilassa olin voinut tehdä mitä tahansa...
"Minä odotin sinua täällä, ja ilmaannuit metsästä. Sitten sinä... painoit minut seinää vasten ja suutelit minua" Jeanna kertoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Hänen poskensa olivat punaiset, mutta hän katsoi minua tyynen näköisenä. Tai ehkä hän vain yritti näyttää siltä, etten huolestuisi.
"Sattuiko sinuun? Olen tosi pahoillani tuosta kaikesta" huokaisin ja käännyin katsomaan kadulle. En keksinyt mitään syytä, miksi olin tehnyt mitä olin tennyt. Ei sillä, kyllä Jeanna oli mukava ja kaunis mutta en ollut ajatellut häntä sillä tavalla..
"Ei, kaikki on hyvin. Muistatko mitä tapahtui ennen tätä?" Jeanna sanoi ja laski kätensä käsivarrelleni.
Käänsin päätäni ja katsoin häntä turhaantuneena. Ensinnäkin minua huolestutti oma tilani. Jotain oli pahasti pielessä, enkä voinut vaikuttaa siihen. Tiesin vain, että suuttuminen laukaisi tämän reaktion... Toisekseen minusta tuntui, että Jeanna sanoi noin vain koska ei halunnut huolestuttaa minua. Ehkä olin tehnyt vielä jotain, mutta hän ei tahtonut kertoa siitä..
"Olin puhumassa Niallin kanssa. Ja hän kertoi huonoja uutisia neuvostosta enkä muista sen jälkeisistä tapahtumista mitään." Kerroin vaimealla äänellä, kiinnitäen huomioni kadulla ajavaan autoon. Se ajoi nopeasti ohi ja sen jälkeen tuli taas hiljaista.
"Kerro kun olemme kotona. Olet ainakin polttanut" Jeanna naurahti kepeästi ja vetäisi minut mukanaan kävelemään.
"Haittaako se sinua?" Kysyin jo vähemmän ahdistuneena.
"Eipä oikeastaan. Eikös se ole aika seksikästä?"
Jeanna:
Totta puhuen olin todella hermostunut, mutta yritin vaihtaa puheenaihetta. Minua nolotti, kun hän ei itse muistanut mitään.
Kun Zayn suuteli minua, en yrittänyt vastustella vaikka hän oli melkein "hyökännyt" kimppuuni. Olin tietysti järkyttynyt itse suudelmasta sekä hänen olemuksestaan.
Zayn ei ollut kunnossa ja olin huolissani hänestä. Jos hän ei muistanut tapahtunutta, ei minulla ollut mitään syytä olla hänelle vihainen. Ei tuossa tosin ollut mitään suuttumisen aihetta...
Myöhemmin, kun olimme tulleet kotiin (Zayn oli kiivennyt paloportaita, sillä vanhempani olivat olleet olohuoneessa) ja käyneet suihkussa, istuskelimme sängylläni. Ajattelin, että nyt voisi olla aikaa kysellä lisää.
"Mitä Niall kertoi? Oliko huonoja uutisia?" Kysyin ja siirryin sängyn toiselle laidalle, jotta voisin nojata seinään. Zayn näytti mietteliäältä ja nojautui käsivarsiensa varaan.
"Neuvoston johtaja, Gideon kannattaa kuulemma kuolemantuomiota." Zayn kertoi, pitäen äänensä vakaana ja kasvonsa ilmeettöminä.
"Kuolematuomio? Mitä pitää tehdä, että ansaitsee kuolemantuomion?"
"Tappaa." Zayn totesi ja kohautti olkiaan. En ollut varma kannataisiko asiasta puhua, mutta olin liian utelias.
"Mitä oikeasti tapahtui?" Kysyin tarkkaillen Zaynin ilmettä. Se ei kuitenkaan muuttunut vihaiseksi kuten olin pelännyt.
"Haluatko kuulla totuuden? Hyvä on. Olin kiertelemässä neuvoston tiloissa kun huomasin yhden heidän jäsenistään, Javierin, menevän kivihuoneeseen-"
"Mikä on kivi?" Keskeytin ja sain ihmeekseni Zaynin hymyilemään kevyesti.
"Se on virallisesti nimeltään Valkeuden kivi, mutta se kuulostaa hölmöltä. Mutta se on kuitenkin enkeleiden voimanlähde. Se on periaatteessa pelkkä hohtavan valkoinen kivi isolla jalustalla."
"Mitä se sitten tekee?" Kysyin kiinnostuneena.
"Antaa meille 'voimaa ja toivoa suojella ihmisiä'. Sen kiven takia me haluamme suojella ja auttaa ihmisiä vaikka voisimme vain jättää teidät oman onnenne nojaan" Zayn selitti ja naurahti.
"Aahhh... No nyt voit jatkaa alkuperäistä tarinaa"
"Aivan. Eli siis näin Javierin menevän sinne, ja seurasin häntä. Tiesin, ettei hänellä ollut sinne mitään asiaa joten päätin ottaa selville mitä oli tekeillä. Javier yritti varastaa kiveä, niin vaikea kuin sitä on kuvitella. Kukaan ei koskaan ole yrittänyt viedä sitä joten olin ihan järkyttynyt. Yritin estää häntä ensin sanallisesti, mutta sitten jouduimme tappeluun. Hänellä oli garaze, se on eräänlainen puukko, ja hän yritti tappaa minut. Sain kuitenkin garazen itselleni ja sitten... Se oli puoliksi vahinko, mutta tapoin Javierin. Eikä neuvosto uskonut minua, vaan luuli minun yrittäneen viedä kiven. Koska Javier oli neuvoston jäsen, kukaan ei epäillyt häntä mistään" Zayn kertoi ja kuuntelin häntä hiljaa.
Aloin vihdoinkin ymmärtää tämän jutun. Ymmärsin miksi Zayn oli niin katkera. Olisin itsekkin ollut aivan yhtä vihainen kuin hän..
"Vau... Kiitos, että kerroit tuon" sanoin hiljaa. Minun teki mieli halata häntä, mutta se oli ehkä hieman liian läheisen oloista. Varsinkin tämän päiväisen jälkeen!
"Itseasiassa tuntui ihan hyvältä päästää se ulos. Minut haetaan todennäköisesti pian viimeiseen oikeudenkäyntiin" Zayn sanoi, muttei näyttänyt ollenkaan ärtyneeltä tai vihaiselta. Tai ehkä hän vain piti sen sisällään.
"Aivan varmasti neuvostossa on joku joka kuuntelee sinua. Se olisi uskomatonta, jos kukaan ei suostuisi kuuntelemaan sinun osaasi tästä. Eivätkö kaikki enkelit muka olekkaan rakastavaisia ja toiveikkaita?" Kysyin, katsellen Zaynin paljaita käsivarsia. Jostain syystä kuvittelisin hänet tatuoijaksi, ellei hän olisi enkeli..
"Kyllä joku minua kuuntelee, mutta Gideon on se joka tekee päätökset. He kaikki ovat mukavia sinulle, jos teet kuten he haluavat. Eihän siitä tulisi mitään jos johtajat eivät olisi tiukkoja" Zayn huokaisi ja katsoi minua kulmat koholla.
Olimme hetken verran hiljaa ja katselin ympärilleni miettien. Zaynin tilanne vaikutti aika hankalalta, mutta onneksi hänellä oli Niall. Olisin itsekkin halunnut olla avuksi, mutta ihmisestä ei tainnut olla mitään muuta kuin harmia heille.
Päätin kysyä asiasta, mikä oli ollut mielessäni jo pidemmän aikaa.
"Mutta miksi jokaisella ihmisellä on suojelusenkeli?"
"Ensinnäkin etteivät niin monet ihmiset kuolisi typeriin vahinkoihin. Vaikka emme voi vaikuttaa mihinkään kovin suureen, pelastamme kumminkin joka päivä monien ihmisten hengen. Ja sen lisäksi olemme.. periaatteessa ainoita jotka rakastavat omaa ihmistään, tapahtui mitä tapahtui. Koska varsinkin nykyään ihmiset helposti ajattelevat ettei kukaan välitä tai ettei kukaan rakasta heitä. Mutta kuitenkin jokaisella on aina joku joka rakastaa ja suojelee heitä parhaansa mukaan" Zayn kertoi ja hymyili minulle melkein surumielisen näköisenä.
En ollut koskaan ollut masentunut, mutta tunsin joitain jotka olivat. Miltä mahtoi tuntua olla heidän suojelusenkelinsä? Enkeleiden täytyi vain katsoa vierestä, kun heidän rakastamansa ihminen luulee olevansa yksin ja hylätty. Varmasti kaikki enkelit haluaisivat näyttäytyä ja auttaa..
"Mahtaa olla tosi rankkaa" huokaisin, vedin polvet rintaani vasten ja kietaisin käsivarteni niiden ympärille.
"Niin se on." Zayn myönsi ja näytti hieman poissa olevalta.
"Missä sinun ihmisesi on?"
Zayn kääntyi katsomaan minua huultaan purren. Näin heti hänen silmistään, ettei minun olisi kannattanut kysyä..
"Hän kuoli kolme vuotta sitten autokolarissa"
Uhhh tuli kiire tän osan kanssa! En ehi nyt vastaamaan niihin kysymyksiin, mutta jatkan taas seuraavassa osassa!
Säpsähdin ja yhtäkkiä näin taas eteeni. Viimeisin muistikuvani oli se kun lähdin juoksemaan metsään, mutta sen jälkeen kaikki pimeni. Nyt kuitenkin näin Jeannan aivan edessäni. Ehdin jopa miettiä mitä oli tekeillä ennen kuin tajusin suutelevani häntä.
Pomppasin nopeasti taaemmas, uskomatta silmiäni. Jeanna oli painautuneena seinää vasten ja hän katsoi minua hiljaisuuden vallitessa. En voinut käsittää miten tässä oli käynyt näin... Olin saanut ilmeisesti taas sellaisen raivokohtauksen, mutta miksi olin Jeannan kimpussa?!
"Zayn...?" Jeanna sanoi vaimeasti ja otti varovaisen askeleen lähemmäs. Katselin häntä arvioivasti, yrittäen tulkita hänen mietteitään. Oliko hän peloissaan? Olinko vahingoittanut häntä tiedostamatta tämän suutelemisen lisäksi?
"Mitä tapahtui?" Kysyin varovasti, kulmat kurtussa.
"En ole varma... Et ollut oma itsesi" Jeanna vastasi näyttäen hermostuneelta.
"Mitä minä tein? En muista mitään." Tivasin, melkein peloissani. Tuossa tilassa olin voinut tehdä mitä tahansa...
"Minä odotin sinua täällä, ja ilmaannuit metsästä. Sitten sinä... painoit minut seinää vasten ja suutelit minua" Jeanna kertoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Hänen poskensa olivat punaiset, mutta hän katsoi minua tyynen näköisenä. Tai ehkä hän vain yritti näyttää siltä, etten huolestuisi.
"Sattuiko sinuun? Olen tosi pahoillani tuosta kaikesta" huokaisin ja käännyin katsomaan kadulle. En keksinyt mitään syytä, miksi olin tehnyt mitä olin tennyt. Ei sillä, kyllä Jeanna oli mukava ja kaunis mutta en ollut ajatellut häntä sillä tavalla..
"Ei, kaikki on hyvin. Muistatko mitä tapahtui ennen tätä?" Jeanna sanoi ja laski kätensä käsivarrelleni.
Käänsin päätäni ja katsoin häntä turhaantuneena. Ensinnäkin minua huolestutti oma tilani. Jotain oli pahasti pielessä, enkä voinut vaikuttaa siihen. Tiesin vain, että suuttuminen laukaisi tämän reaktion... Toisekseen minusta tuntui, että Jeanna sanoi noin vain koska ei halunnut huolestuttaa minua. Ehkä olin tehnyt vielä jotain, mutta hän ei tahtonut kertoa siitä..
"Olin puhumassa Niallin kanssa. Ja hän kertoi huonoja uutisia neuvostosta enkä muista sen jälkeisistä tapahtumista mitään." Kerroin vaimealla äänellä, kiinnitäen huomioni kadulla ajavaan autoon. Se ajoi nopeasti ohi ja sen jälkeen tuli taas hiljaista.
"Kerro kun olemme kotona. Olet ainakin polttanut" Jeanna naurahti kepeästi ja vetäisi minut mukanaan kävelemään.
"Haittaako se sinua?" Kysyin jo vähemmän ahdistuneena.
"Eipä oikeastaan. Eikös se ole aika seksikästä?"
Jeanna:
Totta puhuen olin todella hermostunut, mutta yritin vaihtaa puheenaihetta. Minua nolotti, kun hän ei itse muistanut mitään.
Kun Zayn suuteli minua, en yrittänyt vastustella vaikka hän oli melkein "hyökännyt" kimppuuni. Olin tietysti järkyttynyt itse suudelmasta sekä hänen olemuksestaan.
Zayn ei ollut kunnossa ja olin huolissani hänestä. Jos hän ei muistanut tapahtunutta, ei minulla ollut mitään syytä olla hänelle vihainen. Ei tuossa tosin ollut mitään suuttumisen aihetta...
Myöhemmin, kun olimme tulleet kotiin (Zayn oli kiivennyt paloportaita, sillä vanhempani olivat olleet olohuoneessa) ja käyneet suihkussa, istuskelimme sängylläni. Ajattelin, että nyt voisi olla aikaa kysellä lisää.
"Mitä Niall kertoi? Oliko huonoja uutisia?" Kysyin ja siirryin sängyn toiselle laidalle, jotta voisin nojata seinään. Zayn näytti mietteliäältä ja nojautui käsivarsiensa varaan.
"Neuvoston johtaja, Gideon kannattaa kuulemma kuolemantuomiota." Zayn kertoi, pitäen äänensä vakaana ja kasvonsa ilmeettöminä.
"Kuolematuomio? Mitä pitää tehdä, että ansaitsee kuolemantuomion?"
"Tappaa." Zayn totesi ja kohautti olkiaan. En ollut varma kannataisiko asiasta puhua, mutta olin liian utelias.
"Mitä oikeasti tapahtui?" Kysyin tarkkaillen Zaynin ilmettä. Se ei kuitenkaan muuttunut vihaiseksi kuten olin pelännyt.
"Haluatko kuulla totuuden? Hyvä on. Olin kiertelemässä neuvoston tiloissa kun huomasin yhden heidän jäsenistään, Javierin, menevän kivihuoneeseen-"
"Mikä on kivi?" Keskeytin ja sain ihmeekseni Zaynin hymyilemään kevyesti.
"Se on virallisesti nimeltään Valkeuden kivi, mutta se kuulostaa hölmöltä. Mutta se on kuitenkin enkeleiden voimanlähde. Se on periaatteessa pelkkä hohtavan valkoinen kivi isolla jalustalla."
"Mitä se sitten tekee?" Kysyin kiinnostuneena.
"Antaa meille 'voimaa ja toivoa suojella ihmisiä'. Sen kiven takia me haluamme suojella ja auttaa ihmisiä vaikka voisimme vain jättää teidät oman onnenne nojaan" Zayn selitti ja naurahti.
"Aahhh... No nyt voit jatkaa alkuperäistä tarinaa"
"Aivan. Eli siis näin Javierin menevän sinne, ja seurasin häntä. Tiesin, ettei hänellä ollut sinne mitään asiaa joten päätin ottaa selville mitä oli tekeillä. Javier yritti varastaa kiveä, niin vaikea kuin sitä on kuvitella. Kukaan ei koskaan ole yrittänyt viedä sitä joten olin ihan järkyttynyt. Yritin estää häntä ensin sanallisesti, mutta sitten jouduimme tappeluun. Hänellä oli garaze, se on eräänlainen puukko, ja hän yritti tappaa minut. Sain kuitenkin garazen itselleni ja sitten... Se oli puoliksi vahinko, mutta tapoin Javierin. Eikä neuvosto uskonut minua, vaan luuli minun yrittäneen viedä kiven. Koska Javier oli neuvoston jäsen, kukaan ei epäillyt häntä mistään" Zayn kertoi ja kuuntelin häntä hiljaa.
Aloin vihdoinkin ymmärtää tämän jutun. Ymmärsin miksi Zayn oli niin katkera. Olisin itsekkin ollut aivan yhtä vihainen kuin hän..
"Vau... Kiitos, että kerroit tuon" sanoin hiljaa. Minun teki mieli halata häntä, mutta se oli ehkä hieman liian läheisen oloista. Varsinkin tämän päiväisen jälkeen!
"Itseasiassa tuntui ihan hyvältä päästää se ulos. Minut haetaan todennäköisesti pian viimeiseen oikeudenkäyntiin" Zayn sanoi, muttei näyttänyt ollenkaan ärtyneeltä tai vihaiselta. Tai ehkä hän vain piti sen sisällään.
"Aivan varmasti neuvostossa on joku joka kuuntelee sinua. Se olisi uskomatonta, jos kukaan ei suostuisi kuuntelemaan sinun osaasi tästä. Eivätkö kaikki enkelit muka olekkaan rakastavaisia ja toiveikkaita?" Kysyin, katsellen Zaynin paljaita käsivarsia. Jostain syystä kuvittelisin hänet tatuoijaksi, ellei hän olisi enkeli..
"Kyllä joku minua kuuntelee, mutta Gideon on se joka tekee päätökset. He kaikki ovat mukavia sinulle, jos teet kuten he haluavat. Eihän siitä tulisi mitään jos johtajat eivät olisi tiukkoja" Zayn huokaisi ja katsoi minua kulmat koholla.
Olimme hetken verran hiljaa ja katselin ympärilleni miettien. Zaynin tilanne vaikutti aika hankalalta, mutta onneksi hänellä oli Niall. Olisin itsekkin halunnut olla avuksi, mutta ihmisestä ei tainnut olla mitään muuta kuin harmia heille.
Päätin kysyä asiasta, mikä oli ollut mielessäni jo pidemmän aikaa.
"Mutta miksi jokaisella ihmisellä on suojelusenkeli?"
"Ensinnäkin etteivät niin monet ihmiset kuolisi typeriin vahinkoihin. Vaikka emme voi vaikuttaa mihinkään kovin suureen, pelastamme kumminkin joka päivä monien ihmisten hengen. Ja sen lisäksi olemme.. periaatteessa ainoita jotka rakastavat omaa ihmistään, tapahtui mitä tapahtui. Koska varsinkin nykyään ihmiset helposti ajattelevat ettei kukaan välitä tai ettei kukaan rakasta heitä. Mutta kuitenkin jokaisella on aina joku joka rakastaa ja suojelee heitä parhaansa mukaan" Zayn kertoi ja hymyili minulle melkein surumielisen näköisenä.
En ollut koskaan ollut masentunut, mutta tunsin joitain jotka olivat. Miltä mahtoi tuntua olla heidän suojelusenkelinsä? Enkeleiden täytyi vain katsoa vierestä, kun heidän rakastamansa ihminen luulee olevansa yksin ja hylätty. Varmasti kaikki enkelit haluaisivat näyttäytyä ja auttaa..
"Mahtaa olla tosi rankkaa" huokaisin, vedin polvet rintaani vasten ja kietaisin käsivarteni niiden ympärille.
"Niin se on." Zayn myönsi ja näytti hieman poissa olevalta.
"Missä sinun ihmisesi on?"
Zayn kääntyi katsomaan minua huultaan purren. Näin heti hänen silmistään, ettei minun olisi kannattanut kysyä..
"Hän kuoli kolme vuotta sitten autokolarissa"
Uhhh tuli kiire tän osan kanssa! En ehi nyt vastaamaan niihin kysymyksiin, mutta jatkan taas seuraavassa osassa!
tiistai 18. marraskuuta 2014
The Opposite part 10
Jeanna:
Kun kahden tunnin balettinäytös loppui olin kuullut enemmän klassista pimputus musiikkia kuin koko elämäni aikana. Ei se varsinaisesti ollut epämiellyttävää, mutta melko korvia puuduttavaa. Kuitenkin pienet balettitytöt- ja pojat olivat tavattoman suloisia, joten kestin musiikin valittamatta!
"Heitänkö sinut kotiin? Mindy sanoi menevänsä kävellen Claran kanssa" Colin kysyi kun olimme selvinneet ihmisjoukon mukana ulos pimeälle kadulle. Ulkona puhalsi viileä tuuli joten kiedoin takkin tiukemmin ympärilleni.
"Joo, kiitos. Mutta jätä minut siihen lähi kaupalle. Äiti käski ostaa mehua" valehtelin sujuvasti ja lähdimme kävelemään parkkipaikalle.
"En voi vieläkään käsittää miten ne palosammuttimen kokoiset naperot venyivät kaikkiin niihin asentoihin! Itse en edes saa kiinni omista varpaistani!" Colin naureskeli ajaessaan katuvalojen raidoittamilla pikkukaduilla. Kumarruin laittamaan "perseenlämmittimen" päälle ja katsoin Colinia hymyillen.
"Ehkä meidän molempien pitäisi mennä alkeiskurssille, niin ehkä pystyisimme samaan kuin meitä 10 vuotta nuoremmat ipanat!" Tokaisin leikilläni ja sain Colinin innostumaan naurettavasta ideasta.
Hetken kuluttua Colin pysäytti kaupan eteen ja kääntyi katsomaan minua.
"Kauppa on tainnut mennä jo kiinni. Haluatko silti jäädä tässä?" Hän kysyi kulmat koholla, viitaten suljettu- kylttiin kaupan ovella. Mietin vain muutaman sekunnin ennen kuin vastasin.
"Joo, voin kyllä kävellä tästä yksin. Eikös raikas ulkoilma tee vain hyvää?" Naurahdin, avasin oven ja kiipesin ulos. Totta puhuen olisin ennemmin mennyt autolla, mutta Zayn oli nyt tärkeämpi. Toivottavasti hänen ei ollut tarvinnut odottaa täällä kovin pitkään!
"Selvä. Nähdäänkö viimeistään maanantaina?"
"Joo! Moikka!"
Työnsin oven kiinni ja lähdin kävelemään kävelytietä pitkin. Colin kaasutti ohitseni ja katosi kulman taakse muutamassa sekunnissa. Sitten tuli täysin hiljaista, lukuunottamatta tuulta ja askelieni ääniä.
Käännyin kaupan kulmalta kotikadulleni ja pysähdyin. Vastapäätä, tien toisella puolella oli metsikkö. Sen toisella puolella oli lapsuudestani tuttu leikkipuisto.
Katsoin kumpaankin suuntaan ja pettymykseni totesin, että olin yksin. Joutuisin siis odottamaan täällä kylmässä häntä! Ellei hän sitten ollut unohtanut ja mennyt kotiin omin nokkinensa...
Kesken tympääntyneiden ajatuksieni kuulin naksahduksen metsiköstä. Kohotin heti katseeni äänen suuntaan ja jähmetyin paikalleni.
En nähnyt kuin ensimmäiset puut selkeästi, enkä pystynyt sanomaan oliko joku niiden takana pimeässä. Ehkä se oli vain huojuva puu tai jotain...
Sitten kuitenkin näin liikettä ja minun teki heti mieli lähteä juoksemaan henkeni edestä. Tunnistin hahmon kuitenkin heti kun hän tuli katulamppujen valokeilaan.
"Zayn! Oliko sinun pakko hiippailla tuolla tavalla?" Puuskahdin, helpottuneena siitä ettei kukaan ollut tullut tappamaan minua.
Zayn ei kuitenkaan vastannut, vaan lähestyi minua määrätietoisesti. Hänessä oli jotakin pielessä, sen huomasi heti. Ensinnäkin hän näytti uhkaavalta kun lamput loivat mustia varjoja hänen jo valmiiksi selkeäpiirteisille kasvoilleen. Silmät näyttivät pelkille mustille aukoille, kun kulmat varjostivat niitä niin vahvasti. Suu oli kääntynyt melkein hymyyn, mutta se oli kaukana iloisesta.
"Hei? Kaikki kunnossa?" Kysyin varovaisesti ja otin askeleen taaksepäin. Zayn oli jo harpponut muutaman metrin päähän minusta eikä ollut vielä pysähtynyt.
Olin aikeissa kysyä uudestaan, mutta Zayn syöksähti yhtäkkiä eteenpäin niin nopeasti etten ehtinyt reagoida mitenkään.
Hänen kätensä tarttuivat hartioihini tiukasti kuin pihdit ja hän tyrkkäsi minut päin kaupan tiiliseinää. Ilma pakeni keuhkoistani iskun voimasta ja haukoin henkeä kuin kala kuivalla maalla. Ajatukset pyörivät päässäni hullunlailla, mutten pystynyt sanomaan mitään ääneen. Tuijotin silmät suurina hymyilevään Zayniä, jonka kasvot olivat vain muutaman sentin päässä omistani. Sydämeni hakkasi ylinopeudella, enkä edes yrittänyt riuhtoa itseäni irti. Yritin vain ymmärtää mitä helvettiä oli juuri tapahtunut.
Zaynin hymy leveni yhtäkkiä ja huomasin lähietäisyydeltä hänen pikimustat, pohjattomat silmänsä.
Sitten hän painoi huulensa omilleni ja suuteli minua rajusti, painaen edelleen selkääni kiviseinään.
Tää oli vähän lyhyt nyt vaihteeks :D
Farkut vai lökärit?
● Kotona lökärit ehottomasti mut koulussa ja muualla ennemmin farkut :D
Sipsit vai karkit?
● Riippuu hetkestä xD yleensä ostan karkkeja, mut sitte tulee aina semmosii sipsihaluja! Leffaa kattoessa tykkään enemmä sipseistä!
Niall vai Harry?
● no voi herranjumala. Erittäin vaikee valinta,mut sanoisin et Harry, koska ahhhh. Mut Niall on myös jumala nii ottaisin kyllä senki jos vaa mahollista ;D
Mitä fanfic-blogeja luet?
● en mitää :D oon todennäkösesti outo, mut en tykkää lukea mitää muiden ficcejä samalla kun kirjotan omaa, koska sitte alan vertailla niitä ja näi! Enkä oikeestaan ikinä oo löytäny just semmosta ficciä mikä ois justiinsa mun makuun niihhh.. xD
Tykkäätkö Doctor Whosta?
● Ikävä tuottaa pettymys mut en oo koskaan kattonu sitä,joten ei oo oikeen mitään mielipidettä :D
Kun kahden tunnin balettinäytös loppui olin kuullut enemmän klassista pimputus musiikkia kuin koko elämäni aikana. Ei se varsinaisesti ollut epämiellyttävää, mutta melko korvia puuduttavaa. Kuitenkin pienet balettitytöt- ja pojat olivat tavattoman suloisia, joten kestin musiikin valittamatta!
"Heitänkö sinut kotiin? Mindy sanoi menevänsä kävellen Claran kanssa" Colin kysyi kun olimme selvinneet ihmisjoukon mukana ulos pimeälle kadulle. Ulkona puhalsi viileä tuuli joten kiedoin takkin tiukemmin ympärilleni.
"Joo, kiitos. Mutta jätä minut siihen lähi kaupalle. Äiti käski ostaa mehua" valehtelin sujuvasti ja lähdimme kävelemään parkkipaikalle.
"En voi vieläkään käsittää miten ne palosammuttimen kokoiset naperot venyivät kaikkiin niihin asentoihin! Itse en edes saa kiinni omista varpaistani!" Colin naureskeli ajaessaan katuvalojen raidoittamilla pikkukaduilla. Kumarruin laittamaan "perseenlämmittimen" päälle ja katsoin Colinia hymyillen.
"Ehkä meidän molempien pitäisi mennä alkeiskurssille, niin ehkä pystyisimme samaan kuin meitä 10 vuotta nuoremmat ipanat!" Tokaisin leikilläni ja sain Colinin innostumaan naurettavasta ideasta.
Hetken kuluttua Colin pysäytti kaupan eteen ja kääntyi katsomaan minua.
"Kauppa on tainnut mennä jo kiinni. Haluatko silti jäädä tässä?" Hän kysyi kulmat koholla, viitaten suljettu- kylttiin kaupan ovella. Mietin vain muutaman sekunnin ennen kuin vastasin.
"Joo, voin kyllä kävellä tästä yksin. Eikös raikas ulkoilma tee vain hyvää?" Naurahdin, avasin oven ja kiipesin ulos. Totta puhuen olisin ennemmin mennyt autolla, mutta Zayn oli nyt tärkeämpi. Toivottavasti hänen ei ollut tarvinnut odottaa täällä kovin pitkään!
"Selvä. Nähdäänkö viimeistään maanantaina?"
"Joo! Moikka!"
Työnsin oven kiinni ja lähdin kävelemään kävelytietä pitkin. Colin kaasutti ohitseni ja katosi kulman taakse muutamassa sekunnissa. Sitten tuli täysin hiljaista, lukuunottamatta tuulta ja askelieni ääniä.
Käännyin kaupan kulmalta kotikadulleni ja pysähdyin. Vastapäätä, tien toisella puolella oli metsikkö. Sen toisella puolella oli lapsuudestani tuttu leikkipuisto.
Katsoin kumpaankin suuntaan ja pettymykseni totesin, että olin yksin. Joutuisin siis odottamaan täällä kylmässä häntä! Ellei hän sitten ollut unohtanut ja mennyt kotiin omin nokkinensa...
Kesken tympääntyneiden ajatuksieni kuulin naksahduksen metsiköstä. Kohotin heti katseeni äänen suuntaan ja jähmetyin paikalleni.
En nähnyt kuin ensimmäiset puut selkeästi, enkä pystynyt sanomaan oliko joku niiden takana pimeässä. Ehkä se oli vain huojuva puu tai jotain...
Sitten kuitenkin näin liikettä ja minun teki heti mieli lähteä juoksemaan henkeni edestä. Tunnistin hahmon kuitenkin heti kun hän tuli katulamppujen valokeilaan.
"Zayn! Oliko sinun pakko hiippailla tuolla tavalla?" Puuskahdin, helpottuneena siitä ettei kukaan ollut tullut tappamaan minua.
Zayn ei kuitenkaan vastannut, vaan lähestyi minua määrätietoisesti. Hänessä oli jotakin pielessä, sen huomasi heti. Ensinnäkin hän näytti uhkaavalta kun lamput loivat mustia varjoja hänen jo valmiiksi selkeäpiirteisille kasvoilleen. Silmät näyttivät pelkille mustille aukoille, kun kulmat varjostivat niitä niin vahvasti. Suu oli kääntynyt melkein hymyyn, mutta se oli kaukana iloisesta.
"Hei? Kaikki kunnossa?" Kysyin varovaisesti ja otin askeleen taaksepäin. Zayn oli jo harpponut muutaman metrin päähän minusta eikä ollut vielä pysähtynyt.
Olin aikeissa kysyä uudestaan, mutta Zayn syöksähti yhtäkkiä eteenpäin niin nopeasti etten ehtinyt reagoida mitenkään.
Hänen kätensä tarttuivat hartioihini tiukasti kuin pihdit ja hän tyrkkäsi minut päin kaupan tiiliseinää. Ilma pakeni keuhkoistani iskun voimasta ja haukoin henkeä kuin kala kuivalla maalla. Ajatukset pyörivät päässäni hullunlailla, mutten pystynyt sanomaan mitään ääneen. Tuijotin silmät suurina hymyilevään Zayniä, jonka kasvot olivat vain muutaman sentin päässä omistani. Sydämeni hakkasi ylinopeudella, enkä edes yrittänyt riuhtoa itseäni irti. Yritin vain ymmärtää mitä helvettiä oli juuri tapahtunut.
Zaynin hymy leveni yhtäkkiä ja huomasin lähietäisyydeltä hänen pikimustat, pohjattomat silmänsä.
Sitten hän painoi huulensa omilleni ja suuteli minua rajusti, painaen edelleen selkääni kiviseinään.
Tää oli vähän lyhyt nyt vaihteeks :D
Farkut vai lökärit?
● Kotona lökärit ehottomasti mut koulussa ja muualla ennemmin farkut :D
Sipsit vai karkit?
● Riippuu hetkestä xD yleensä ostan karkkeja, mut sitte tulee aina semmosii sipsihaluja! Leffaa kattoessa tykkään enemmä sipseistä!
Niall vai Harry?
● no voi herranjumala. Erittäin vaikee valinta,mut sanoisin et Harry, koska ahhhh. Mut Niall on myös jumala nii ottaisin kyllä senki jos vaa mahollista ;D
Mitä fanfic-blogeja luet?
● en mitää :D oon todennäkösesti outo, mut en tykkää lukea mitää muiden ficcejä samalla kun kirjotan omaa, koska sitte alan vertailla niitä ja näi! Enkä oikeestaan ikinä oo löytäny just semmosta ficciä mikä ois justiinsa mun makuun niihhh.. xD
Tykkäätkö Doctor Whosta?
● Ikävä tuottaa pettymys mut en oo koskaan kattonu sitä,joten ei oo oikeen mitään mielipidettä :D
maanantai 17. marraskuuta 2014
The Opposite part 9
Zayn:
Täytyi myöntää, että Jeannan ja hänen vanhempiensa keskustelu oli yksi hauskimmista jutuista minkä olin vähään aikaan kuullut. Olin tietenkin heti jäänyt keittiön ikkunan alle kuuntelemaan ja onnekseni se olikin raollaan. Kuulin joka sanan enkä voinut olla nauramatta.
Jeanna kuulosti niin vaivaantuneelta, että pystyin vain kuvittelemaan kuinka punainen hänen naamansa oli.
Minua ihmetytti, kun Jeanna ei alkanut kieltämään isänsä väitettä. Emmehän me mitään nukkumista ihmeellisempää olleet tehneet... Sääli.
Keskustelun päätyttyä kiipesin helposti paloportaat ylös ja heilautin itseni avonaisesta ikkunasta sisään. Heittäydyin sängylle ja kuuntelin kuinka Jeanna kiipesi portaita ylös. Hetken kuluttua hän ilmaantuikin ovelle, katsoen minua ärsyyntyneen näköisenä.
"Kiitos avusta!" Hän tokaisi ja istui sängyn jalkopäähän, tyrkättyään ensin jalkani sivummas.
"Pärjäsit hyvin ilmankin. Valehtelit paremmin kuin uskoinkaan! Ihan kuin olisit halunnut sen olevan totta" Vastasin kiusoitellen. Olihan minun pakko käyttää tilannetta hyväkseni. Olin kerrankin hyvällä tuulella, enkä edes muistellut eilistä. Tuntui aivan kuin olisin taas oma vanha itseni!
"Älä viitsi!" Jeanna tokaisi silmiään pyöritellen. Näin kuitenkin, että hän yritti pidätellä hymyä ja se sai minut naurahtamaan.
"Mitään suunnitelmia tälle päivälle?" Kysyin jättäen asian sikseen. Tällä menolla saisin paljon uusia syitä kiusata häntä.
"Ei... Eih on minulla!" Hän voihkaisi ja kurottautui ottamaan kännykkänsä pöydältä. Sitten hän syventyi selaamaan jotakin ja olimme hiljaa hetken ajan. En ollut koskaan ymmärtänyt miksi ihmiset olivat niin riippuvaisia kännyköistään. Oliko se muka niin hauskaa tuijottaa pientä ruutua kokoajan?
"Kaverini pikkusiskolla on balettinäytös tänään ja lupasin mennä katsomaan sitä" Jeanna selitti hetken kuluttua ja laittoi hämmästyksekseni kännykkänsä pois.
"Baletti? Seeeelvä. Mene sinä sinne ja minä menen tapaamaan Niallia" vastasin ja vilkaisin kelloa. Se näytti vähän yli kahtatoista, eli vielä olisi muutama tunti aikaa.
"Jos niin haluat. Sovitaanko kuitenkin, että tullaan tänne takaisin yhtä matkaa?" Jeanna kysyi ja katsoi minua aivan kuin haluaisi painottaa asiaa jotenkin erikoisesti. En minä sentään niin tyhmä ollut!
"Juu, kerro vain missä nähdään"
Jeanna:
Zayn lähti jo puoli kahden maissa, kun olin kertonut hänelle tapaamispaikkamme. Sovimme, että odottaisimme toisiamme kotikatuni toisessa päässä, lähikaupan kulmalla. Voisimme sieltä kävellä kotiin yhdessä ja pystyisin varmistamaan ettei kukaan nähnyt Zaynin tulevan sisään!
Tuntui yllättävän hyvältä olla taas yksin, ilman että joutuisin miettimään missä ja miten vaihtaisin vaatteitani! Vaikka olinkin asunut Zaynin kanssa vain yhden päivän, oli ihanaa saada hetken verran omaa aikaa.
Meikkasin, vaihdoin vaatteet ja pakkasin laukkuni tunnin aikana ja lähdin sitten ulos odottamaan. Vanhempani olivat kumpikin lähteneet lenkille ja Joella oli kavereita kylässä. Hyvä, minun ei tarvinnut selitellä kenellekkään mitään. Eikä varsinkaan puhua isälle aamuisen keskustelumme jälkeen!
Tunnin kuluttua olimme koko porukalla isossa juhlasalissa, joka oli täynnä vanhempia. Taisimme olla ainoat teinit siellä, jos teiniäitejä ei laskettu.
"Clara on ollut ihan täpinöissään koko aamun!" Mindy naurahti vasemmalta puoleltani ja kumartui eteenpäin nähdäkseen meidät kaikki.
"Ei mikään ihme! Tämä taitaa olla asteen isompi esitys" Colin vastasi ja vilkaisi taakseen. Penkkirivejä oli varmasti yli kaksikymmentä, joten tämä oli varmasti iso juttu. Vaikka ajatukseni pyörivätkin Zaynissä, olin iloinen että tulin. Clara oli läheinen minulle, vaikka olinkin vain hänen siskonsa ystävä. Clara oli halunnut ehdottomasti meidän kaikkien tulevan, kun hänen vanhempansa eivät päässeet paikalle.
Mutta kuitenkin ajatukseni kääntyivät taas Zayniin. Niall tuli varmasti taas kertomaan uutisia ja toivoin todella, että ne olisivat kerrankin hyviä. Zayn oli näyttänyt ensimmäistä kertaa oikeasti iloiselta tänä aamuna (vaikka syy ei ollutkaan niin hauska!) ja halusin että se jatkuisi. Vaikka hän oli niin mysteerinen ja "pelottava", nauru sai hänet näyttämään enkeliltä ilman siipiäkin..
"J? Otatko sinä näitä karkkeja vai et?" Mindy tokaisi yhtäkkiä kovalla äänellä ja käänsin katseeni häneen hämmästyneen näköisenä. Ilmeisesti minua oli puhuteltu jo muutaman kerran!
"Hmm joo" vastasin ja otin tunnistamattoman karkkipussin Mindyn ojennetusta kädestä. Juuri silloin salin valot himmenivät ja balettinäytös alkoi.
Zayn:
Olin lähtenyt Jeannan luota etuajassa jotta sain kierrellä ympäriinsä. Ehkä olisin saanut tehdä niin ihan luvalla, mutta en halunnut ottaa sitä riskiä että Jeanna olisi kieltänyt sen. Vaikka ei hän kuulostanut niin tiukkapipoiselta.
Jeannan kodin lähellä oli ostoskeskus, jossa olin viettänyt aikaa. Ihmisten elintavat olivat mielenkiintoisia ja oli mieltä puhdistavaa tarkkailla heitä. Minusta oli hauskaa yrittää arvailla ihmisten ulkonäön perusteella, kuka heidän suojelusenkelinsä voisi olla.
Kävin itsekkin eräässä kaupassa ja Jeannan lompakosta viemilläni rahoilla ostin tupakkaa. Kun kerran olin lähempänä ihmistä kuin enkeliä, oli tätäkin pakko kokeilla.
Myöhemmin istuskelin lasten leikkipuiston reunalla, mustaksi maalatulla rautapenkillä. Kumma kyllä, yhtään lasta tai aikuista ei ollut lähettyvillä. Luulisi, että lauantaisin tällainen paikka olisi täynnä!
Kaivoin tupakka-askin nahkatakkini taskusta ja laitoin jo tottuneena yhden huulieni väliin. Samalla etsin käsiini sytkärin ja sytytin tupakan. Emme olleet Niallin kanssa sopineet tapaamispaikkaa, mutta kyllä hän löytäisi minut täältä. Ja toivottavasti hänellä olisi hyviä uutisia mukanaan!
"Vau, ihmisyys alkaa sopia sinulle" Niall tokaisi hetken kuluttua viereltäni, mihin hän oli laskeutunut äänettömästi. Epäilemättä hän tarkoitti polttamista, sillä puhalsin juuri savupilven huulieni välistä.
"Toivottavasti sinulla on hyviä uutisia" tokaisin, välittämättä hänen toteamuksestaan. Olisin silti mielummin enkeli, vaikka mukavaa oli tämäkin.
"Sekä että. Ensinnäkin Harry on paremmalla tuulella taas. Ja toisekseen Zacharias on ottanut juttusi käsittelyyn neuvostossa" Niall kertoi ja istui viereeni. Siipensä hän heilautti selkänojan toiselle puolelle, koska tiesin kokemuksesta kuinka ärsyttävältä tuntui nojata omiin siipiinsä.
"Entä huonot uutiset?"
"Tuhoat keuhkosi"
"Tiedän. Kerro nyt ne todelliset ongelmat"
"Selvä. Gideon ja Morgan haluavat sinulle kuolemantuomiota, ja he aikovat hakea sinut pian takaisin. Ja lisäksi he saivat tietää, että asut Jeannan luona. Minä, Harry ja sinä olemme kaikki kusessa nyt" Niall kertoi, näyttäen kärsivälliseltä. Minä kuuntelin koko selostuksen hiljaa ja jouduin keskittymään polttamiseen jotten olisi alkanut huutaa pelkästä turhautumisesta.
Minkä takia neuvoston johtajat eivät suostuneet kutsumaan minua takaisin jotta saisin kertoa oman puoleni tapahtuneesta?! Luulivatko he, että tapoin Javierin huvikseni?
"Joten he aikovat teloittaa minut koska tapoin vahingossa varkaan?" Kysyin hillityn viileästi. Koko tapahtumakin oli ihan järjetön. Minusta tehtiin pahis koska pelastin neuvoston arvokkaimman aarteen! Ja tein Javierille palveluksen. Hänet olisi varmasti teloitettu tai karkotettu rangaistuksena, joten minä vain nopeutin asiaa.
"Zacharias ajaa edelleen sinun asiaasi! Kyllä osaa heistä todella kiinnostaa mitä siellä tapahtui ja minusta tuntuu, että saat tilaisuuden kertoa katuvasi" Niall sanoi ilmeisesti yrittäen kuulostaa rauhoittavalta, mutta hänen viimeiset sanansa saivat sykkeeni kiihtymään.
"Pitäiskö minun kertoa kuinka kadun?! En kadu petturin tappamista" murahdin matalasti, tuntien taas kuinka aloin menettää itseni hallinnan. Pieni osa aivoistani käski minun rauhoittua ja suostua tekemään niin, mutta valtaosa oli sitä vastaan. Minä en alkaisi katumaan sitä, että pelastin Valkeuden kiven neuvoston oman jäsenen varkausyritykseltä! Heidän pitäisi kiittää minua!
Käsi täristen heitin tupakan maahan mihin se jäi savuamaan kevyesti. Niall katsoi minua kulmat kurtussa ja vaistosin kuinka varuillaan hän oli.
Mutta tälläkertaa en edes halunnut rauhoittua. Halusin vain päästä taivaaseen ja laittaa kaikki neuvoston jäsenet kärsimään tämän takia...
"Zayn.. Oletko kunnossa?"
En voinut vastata, vaan ponnahdin pystyyn. Metsikkö ympärillämme oli jo hämärä, mutta punertunut näkökenttäni sai sen näyttämään pimeältä.
Hengitin nopeasti ja tunsin kuinka raajani tärisivät. Tuntui kuin sisälläni olisi jotain paljon minua isompaa, joka pyrki ulos. En nähnyt Niallia, mutta jotenkin havaitsin hänen nousseen seisomaan takanani. Enkelit tai ihmiset eivät pystyneet havaitsemaan tuollaista..
"Zayn." Hän kutsui vaimeasti, mutta en pystynyt vastaamaan. Epäilin, että jos avaisin suuni ulos tulisi vain huutoa.
Varoittamatta lennähdin eteenpäin kun jalkani päättivät juosta. Juoksin suoraan metsikköön, osumatta tai kompastumatta yhteenkään puuhun, mikä tuntui uskomattomalle tällä vauhdilla. Se ei ollut enää ihmisen juoksuvauhtia vaan jotain paljon nopeampaa...
Tsiisus ei tässä menny ku melkei neljä tuntia! Nää on vähä tylsiä osia, mut en haluu rynnätä liian nopeesti sinne äksöniin xD
Lissää kysymyksiä!
Kui kaua oot tykänny kirjottaa?
● No hummm... ekan "tarinan" kirjotin kai 13v semmoseen vihkoon ja sitte tein sen facebook sivun (minkä osa varmaan tietääki) ja aattelin tehä siitä imagine-sivun :D mut sitte siitä tuli ihan vaa perus 1D sivu ja kaikki kirjottaminen vähä jäi! Sitte aloi kirjottaa fanficciä sinne sivulle ja joku ehotti että tekisin blogin josta sitä ois helpompi lukee. Ja about kaks vuotta sitte tein tän ja aloin kirjottaa sitte säännöllisesti (no melekein xD) eli n.3 vuotta!
Mikä siin on parasta?
● No varsinkin nyt kun oon oppinu kirjottamaan paremmin ja suunnittelemaan,niin parasta on se kun saa luoda omat hahmot ja persoonallisuudet niille. Sitte kun ne herää ficin aikana eloon, nii se on jännää xD ja tietysti seki on parasta, että joku lukee näitä! Aika turhaa se ois itelleen kirjotella! Heheeee te ootte parhaita ;)
Tekninen|kässä?
●hmmm mulla oli noita viimeks seiskalla eli kolme vuotta sitte xD vaikka en oo mikään kädentaito ihminen nii silti otan teknisen! Koska se oli paljon vapaampaa ja piti vaa leikkailla puun paloja ja tämmöstä xD kässässä meni hermot koska jäin aina jumiin johonki tyhmään ompelukonejuttuun eikä se ope ikinä ehtiny auttaa xD
Robin|Isac?
● Aikasemmin oisin sanonu Isac koska sain sen nimmarin ja näi (se oli tietty heti sen jälkeen ihku xD #endissaa) mut Robin! Koska se on a)paremman näkönen b)mukavempi persoona c)laulaa paremmin d)hienommat hiukset
Paras soitin?
● tähän ois kiva vastata jos osais soittaa jotain xD mut piano koska sitä ois kiva osata pimputtaa!
Harrastuksii(kirjottamisen lisäks)?
● oon laiska xD elikkä ei oikeestaan! Ennen leikkausta kävin lenkillä joskus kun tuli halu olla urheilullinen mutta ei mitää ihmeitä!
Tykkääks koulusta?
● ysillä tykkäsin, mut nykyään riippuu päivästä! Tykkään jos koulu alkaa 11:30 ja loppuu 14:20 ja ei oo lukuaineita ja on hyvää ruokaa. Muuten en erityisemmin xD
Herranjumala tää on pitkä xD
Täytyi myöntää, että Jeannan ja hänen vanhempiensa keskustelu oli yksi hauskimmista jutuista minkä olin vähään aikaan kuullut. Olin tietenkin heti jäänyt keittiön ikkunan alle kuuntelemaan ja onnekseni se olikin raollaan. Kuulin joka sanan enkä voinut olla nauramatta.
Jeanna kuulosti niin vaivaantuneelta, että pystyin vain kuvittelemaan kuinka punainen hänen naamansa oli.
Minua ihmetytti, kun Jeanna ei alkanut kieltämään isänsä väitettä. Emmehän me mitään nukkumista ihmeellisempää olleet tehneet... Sääli.
Keskustelun päätyttyä kiipesin helposti paloportaat ylös ja heilautin itseni avonaisesta ikkunasta sisään. Heittäydyin sängylle ja kuuntelin kuinka Jeanna kiipesi portaita ylös. Hetken kuluttua hän ilmaantuikin ovelle, katsoen minua ärsyyntyneen näköisenä.
"Kiitos avusta!" Hän tokaisi ja istui sängyn jalkopäähän, tyrkättyään ensin jalkani sivummas.
"Pärjäsit hyvin ilmankin. Valehtelit paremmin kuin uskoinkaan! Ihan kuin olisit halunnut sen olevan totta" Vastasin kiusoitellen. Olihan minun pakko käyttää tilannetta hyväkseni. Olin kerrankin hyvällä tuulella, enkä edes muistellut eilistä. Tuntui aivan kuin olisin taas oma vanha itseni!
"Älä viitsi!" Jeanna tokaisi silmiään pyöritellen. Näin kuitenkin, että hän yritti pidätellä hymyä ja se sai minut naurahtamaan.
"Mitään suunnitelmia tälle päivälle?" Kysyin jättäen asian sikseen. Tällä menolla saisin paljon uusia syitä kiusata häntä.
"Ei... Eih on minulla!" Hän voihkaisi ja kurottautui ottamaan kännykkänsä pöydältä. Sitten hän syventyi selaamaan jotakin ja olimme hiljaa hetken ajan. En ollut koskaan ymmärtänyt miksi ihmiset olivat niin riippuvaisia kännyköistään. Oliko se muka niin hauskaa tuijottaa pientä ruutua kokoajan?
"Kaverini pikkusiskolla on balettinäytös tänään ja lupasin mennä katsomaan sitä" Jeanna selitti hetken kuluttua ja laittoi hämmästyksekseni kännykkänsä pois.
"Baletti? Seeeelvä. Mene sinä sinne ja minä menen tapaamaan Niallia" vastasin ja vilkaisin kelloa. Se näytti vähän yli kahtatoista, eli vielä olisi muutama tunti aikaa.
"Jos niin haluat. Sovitaanko kuitenkin, että tullaan tänne takaisin yhtä matkaa?" Jeanna kysyi ja katsoi minua aivan kuin haluaisi painottaa asiaa jotenkin erikoisesti. En minä sentään niin tyhmä ollut!
"Juu, kerro vain missä nähdään"
Jeanna:
Zayn lähti jo puoli kahden maissa, kun olin kertonut hänelle tapaamispaikkamme. Sovimme, että odottaisimme toisiamme kotikatuni toisessa päässä, lähikaupan kulmalla. Voisimme sieltä kävellä kotiin yhdessä ja pystyisin varmistamaan ettei kukaan nähnyt Zaynin tulevan sisään!
Tuntui yllättävän hyvältä olla taas yksin, ilman että joutuisin miettimään missä ja miten vaihtaisin vaatteitani! Vaikka olinkin asunut Zaynin kanssa vain yhden päivän, oli ihanaa saada hetken verran omaa aikaa.
Meikkasin, vaihdoin vaatteet ja pakkasin laukkuni tunnin aikana ja lähdin sitten ulos odottamaan. Vanhempani olivat kumpikin lähteneet lenkille ja Joella oli kavereita kylässä. Hyvä, minun ei tarvinnut selitellä kenellekkään mitään. Eikä varsinkaan puhua isälle aamuisen keskustelumme jälkeen!
Tunnin kuluttua olimme koko porukalla isossa juhlasalissa, joka oli täynnä vanhempia. Taisimme olla ainoat teinit siellä, jos teiniäitejä ei laskettu.
"Clara on ollut ihan täpinöissään koko aamun!" Mindy naurahti vasemmalta puoleltani ja kumartui eteenpäin nähdäkseen meidät kaikki.
"Ei mikään ihme! Tämä taitaa olla asteen isompi esitys" Colin vastasi ja vilkaisi taakseen. Penkkirivejä oli varmasti yli kaksikymmentä, joten tämä oli varmasti iso juttu. Vaikka ajatukseni pyörivätkin Zaynissä, olin iloinen että tulin. Clara oli läheinen minulle, vaikka olinkin vain hänen siskonsa ystävä. Clara oli halunnut ehdottomasti meidän kaikkien tulevan, kun hänen vanhempansa eivät päässeet paikalle.
Mutta kuitenkin ajatukseni kääntyivät taas Zayniin. Niall tuli varmasti taas kertomaan uutisia ja toivoin todella, että ne olisivat kerrankin hyviä. Zayn oli näyttänyt ensimmäistä kertaa oikeasti iloiselta tänä aamuna (vaikka syy ei ollutkaan niin hauska!) ja halusin että se jatkuisi. Vaikka hän oli niin mysteerinen ja "pelottava", nauru sai hänet näyttämään enkeliltä ilman siipiäkin..
"J? Otatko sinä näitä karkkeja vai et?" Mindy tokaisi yhtäkkiä kovalla äänellä ja käänsin katseeni häneen hämmästyneen näköisenä. Ilmeisesti minua oli puhuteltu jo muutaman kerran!
"Hmm joo" vastasin ja otin tunnistamattoman karkkipussin Mindyn ojennetusta kädestä. Juuri silloin salin valot himmenivät ja balettinäytös alkoi.
Zayn:
Olin lähtenyt Jeannan luota etuajassa jotta sain kierrellä ympäriinsä. Ehkä olisin saanut tehdä niin ihan luvalla, mutta en halunnut ottaa sitä riskiä että Jeanna olisi kieltänyt sen. Vaikka ei hän kuulostanut niin tiukkapipoiselta.
Jeannan kodin lähellä oli ostoskeskus, jossa olin viettänyt aikaa. Ihmisten elintavat olivat mielenkiintoisia ja oli mieltä puhdistavaa tarkkailla heitä. Minusta oli hauskaa yrittää arvailla ihmisten ulkonäön perusteella, kuka heidän suojelusenkelinsä voisi olla.
Kävin itsekkin eräässä kaupassa ja Jeannan lompakosta viemilläni rahoilla ostin tupakkaa. Kun kerran olin lähempänä ihmistä kuin enkeliä, oli tätäkin pakko kokeilla.
Myöhemmin istuskelin lasten leikkipuiston reunalla, mustaksi maalatulla rautapenkillä. Kumma kyllä, yhtään lasta tai aikuista ei ollut lähettyvillä. Luulisi, että lauantaisin tällainen paikka olisi täynnä!
Kaivoin tupakka-askin nahkatakkini taskusta ja laitoin jo tottuneena yhden huulieni väliin. Samalla etsin käsiini sytkärin ja sytytin tupakan. Emme olleet Niallin kanssa sopineet tapaamispaikkaa, mutta kyllä hän löytäisi minut täältä. Ja toivottavasti hänellä olisi hyviä uutisia mukanaan!
"Vau, ihmisyys alkaa sopia sinulle" Niall tokaisi hetken kuluttua viereltäni, mihin hän oli laskeutunut äänettömästi. Epäilemättä hän tarkoitti polttamista, sillä puhalsin juuri savupilven huulieni välistä.
"Toivottavasti sinulla on hyviä uutisia" tokaisin, välittämättä hänen toteamuksestaan. Olisin silti mielummin enkeli, vaikka mukavaa oli tämäkin.
"Sekä että. Ensinnäkin Harry on paremmalla tuulella taas. Ja toisekseen Zacharias on ottanut juttusi käsittelyyn neuvostossa" Niall kertoi ja istui viereeni. Siipensä hän heilautti selkänojan toiselle puolelle, koska tiesin kokemuksesta kuinka ärsyttävältä tuntui nojata omiin siipiinsä.
"Entä huonot uutiset?"
"Tuhoat keuhkosi"
"Tiedän. Kerro nyt ne todelliset ongelmat"
"Selvä. Gideon ja Morgan haluavat sinulle kuolemantuomiota, ja he aikovat hakea sinut pian takaisin. Ja lisäksi he saivat tietää, että asut Jeannan luona. Minä, Harry ja sinä olemme kaikki kusessa nyt" Niall kertoi, näyttäen kärsivälliseltä. Minä kuuntelin koko selostuksen hiljaa ja jouduin keskittymään polttamiseen jotten olisi alkanut huutaa pelkästä turhautumisesta.
Minkä takia neuvoston johtajat eivät suostuneet kutsumaan minua takaisin jotta saisin kertoa oman puoleni tapahtuneesta?! Luulivatko he, että tapoin Javierin huvikseni?
"Joten he aikovat teloittaa minut koska tapoin vahingossa varkaan?" Kysyin hillityn viileästi. Koko tapahtumakin oli ihan järjetön. Minusta tehtiin pahis koska pelastin neuvoston arvokkaimman aarteen! Ja tein Javierille palveluksen. Hänet olisi varmasti teloitettu tai karkotettu rangaistuksena, joten minä vain nopeutin asiaa.
"Zacharias ajaa edelleen sinun asiaasi! Kyllä osaa heistä todella kiinnostaa mitä siellä tapahtui ja minusta tuntuu, että saat tilaisuuden kertoa katuvasi" Niall sanoi ilmeisesti yrittäen kuulostaa rauhoittavalta, mutta hänen viimeiset sanansa saivat sykkeeni kiihtymään.
"Pitäiskö minun kertoa kuinka kadun?! En kadu petturin tappamista" murahdin matalasti, tuntien taas kuinka aloin menettää itseni hallinnan. Pieni osa aivoistani käski minun rauhoittua ja suostua tekemään niin, mutta valtaosa oli sitä vastaan. Minä en alkaisi katumaan sitä, että pelastin Valkeuden kiven neuvoston oman jäsenen varkausyritykseltä! Heidän pitäisi kiittää minua!
Käsi täristen heitin tupakan maahan mihin se jäi savuamaan kevyesti. Niall katsoi minua kulmat kurtussa ja vaistosin kuinka varuillaan hän oli.
Mutta tälläkertaa en edes halunnut rauhoittua. Halusin vain päästä taivaaseen ja laittaa kaikki neuvoston jäsenet kärsimään tämän takia...
"Zayn.. Oletko kunnossa?"
En voinut vastata, vaan ponnahdin pystyyn. Metsikkö ympärillämme oli jo hämärä, mutta punertunut näkökenttäni sai sen näyttämään pimeältä.
Hengitin nopeasti ja tunsin kuinka raajani tärisivät. Tuntui kuin sisälläni olisi jotain paljon minua isompaa, joka pyrki ulos. En nähnyt Niallia, mutta jotenkin havaitsin hänen nousseen seisomaan takanani. Enkelit tai ihmiset eivät pystyneet havaitsemaan tuollaista..
"Zayn." Hän kutsui vaimeasti, mutta en pystynyt vastaamaan. Epäilin, että jos avaisin suuni ulos tulisi vain huutoa.
Varoittamatta lennähdin eteenpäin kun jalkani päättivät juosta. Juoksin suoraan metsikköön, osumatta tai kompastumatta yhteenkään puuhun, mikä tuntui uskomattomalle tällä vauhdilla. Se ei ollut enää ihmisen juoksuvauhtia vaan jotain paljon nopeampaa...
Tsiisus ei tässä menny ku melkei neljä tuntia! Nää on vähä tylsiä osia, mut en haluu rynnätä liian nopeesti sinne äksöniin xD
Lissää kysymyksiä!
Kui kaua oot tykänny kirjottaa?
● No hummm... ekan "tarinan" kirjotin kai 13v semmoseen vihkoon ja sitte tein sen facebook sivun (minkä osa varmaan tietääki) ja aattelin tehä siitä imagine-sivun :D mut sitte siitä tuli ihan vaa perus 1D sivu ja kaikki kirjottaminen vähä jäi! Sitte aloi kirjottaa fanficciä sinne sivulle ja joku ehotti että tekisin blogin josta sitä ois helpompi lukee. Ja about kaks vuotta sitte tein tän ja aloin kirjottaa sitte säännöllisesti (no melekein xD) eli n.3 vuotta!
Mikä siin on parasta?
● No varsinkin nyt kun oon oppinu kirjottamaan paremmin ja suunnittelemaan,niin parasta on se kun saa luoda omat hahmot ja persoonallisuudet niille. Sitte kun ne herää ficin aikana eloon, nii se on jännää xD ja tietysti seki on parasta, että joku lukee näitä! Aika turhaa se ois itelleen kirjotella! Heheeee te ootte parhaita ;)
Tekninen|kässä?
●hmmm mulla oli noita viimeks seiskalla eli kolme vuotta sitte xD vaikka en oo mikään kädentaito ihminen nii silti otan teknisen! Koska se oli paljon vapaampaa ja piti vaa leikkailla puun paloja ja tämmöstä xD kässässä meni hermot koska jäin aina jumiin johonki tyhmään ompelukonejuttuun eikä se ope ikinä ehtiny auttaa xD
Robin|Isac?
● Aikasemmin oisin sanonu Isac koska sain sen nimmarin ja näi (se oli tietty heti sen jälkeen ihku xD #endissaa) mut Robin! Koska se on a)paremman näkönen b)mukavempi persoona c)laulaa paremmin d)hienommat hiukset
Paras soitin?
● tähän ois kiva vastata jos osais soittaa jotain xD mut piano koska sitä ois kiva osata pimputtaa!
Harrastuksii(kirjottamisen lisäks)?
● oon laiska xD elikkä ei oikeestaan! Ennen leikkausta kävin lenkillä joskus kun tuli halu olla urheilullinen mutta ei mitää ihmeitä!
Tykkääks koulusta?
● ysillä tykkäsin, mut nykyään riippuu päivästä! Tykkään jos koulu alkaa 11:30 ja loppuu 14:20 ja ei oo lukuaineita ja on hyvää ruokaa. Muuten en erityisemmin xD
Herranjumala tää on pitkä xD
lauantai 15. marraskuuta 2014
The Opposite part 8
Jeanna:
Kun heräsin aamulla aurinko oli jo korkealla. Verhojen raosta osui kirkas säde suoraan silmiini ja jouduin voihkaisten kääntymään selälleni. Räpyttelin verkkaisesti silmiäni ja ojensin käteni automaattisesti tavoittelemaan kännykkääni yöpöydältä. Käteni kuitenkin törmäsi johonkin lämpimään.
Hätkähtäen kohottauduin toisen kyynerpääni varaan ja käännyin katsomaan Zayniä, jonka rintaan olin juuri kädelläni törmännyt. Ensin vain tuijotin, silmät suurina. Minkä helvetin takia minulla oli paidaton mies sängyssäni?!
Sitten vastaheränneet aivoni alkoivat taas pyörittää eilistä mielessäni ja puuskahtaen mätkähdin takaisin selälleni. Onneksi Zayn nukkui vielä..
Käännyin mahdollisimman hitaasti kyljelleni ja katselin hänen rentoutuneita kasvojaan. Tuntui väärältä sanoa näin miehestä, mutta hän oli kaunis. Levollinen ilme sopi hänen kasvoilleen ja sai hänet näyttämään nuorelle ja... enkelimäiselle? Pikimustat ripset olivat varmasti pidemmät ja tuuheammat kuin omani ja suorastaan kadehdin hänen poskipäitään. En ollut ikinä ollut kateellinen miehen ulkonäöstä, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Ehkä kaikki enkelit olivat noin täydellisen näköisiä.
Kesken stalkkaukseni kuulin askeleita portaista. Askeleet olivat varmasti isän, niin raskaat ne olivat. Joen askeleilla ei saanut ylintä porrasta narahtamaan tuolla tavalla. Aikaa oli niin vähän etten kerennyt (tai älynnyt) tehdä mitään. Isä koputti kerran ja häpeilemättä avasi oven.
Harmaaseen oloasuun pukeutunut isä astui sisään, kahvikuppi kädessään.
"Huuuomenta! Mitenkäs pitkään-" hän aloitti ennen kuin hänen katseensa osui paidattomaan Zayniin.
Tuli syvä hiljaisuus, enkä voinut muuta kuin tuijottaa. Tästä en pääsisi ihan helpolla pois, vaikka yritinkin keksiä tekosyitä. Mutta mikään niistä ei saisi tätä näyttämää joltain, minkä isä voisi hyväksyä hymyssä suin.
"Meillä taitaa olla jotain keskusteltavaa nuori neiti" isä sanoi ja katsoi minua kulmiensa alta. Nielaisin hermostuneena ja nousin hitaasti istumaan. Onneksi sentään minulla oli vaatteet päällä...
Yhtäkkiä Zayn liikahti. Hän ojensi pitkät käsivartensa ja venytteli ensin silmät kiinni. Isä ja minä tuijotimme häntä, odottaen. Toivoin henkeni edestä, että Zayn sanoisi nyt jotain tätä asiaa helpottavaa...
Hetken kuluttua Zayn avasi silmänsä ja katsoi ensiksi minuun. Voi miksi hänen piti hymyillä juuri nyt?! Hän laittoi rennosti kummatkin kätensä päänsä taakse ja kohottautui hieman.
Vilkaisin huulta purren isää, joka näytti melkein murhanhimoiselta. Zayn huomasi tämän ja käänsi katseensa ovelle. Hänen silmänsä laajenivat ja ensi kertaa hän näytti todella yllättyneeltä.
"Huomenta. Näyttää uni maistuvan" isä totesi niin sarkastisesti, että se melkein särki korviin. Yritin luoda Zayniin varoittavaa katsetta, mutta hän katsoi isääni.
"Hyvää huomenta. Maistuu kyllä, kiitos kysymästä" Zayn vastasi, hymyillen omahyväisesti. Ja minä kun luulin, että hänestä olisi jotain apua..
Isä kääntyi katsomaan minua ja tiesin, että minut tapettaisiin.
"Nähdään alakerrassa. Parempi olisi kummankin pukeutua" Isä tokaisi, kääntyi ympäri ja läimäytti oven kiinni.
"Zayn..."
"Nohh?"
"Tajuatko mitä juuri sanoit?"
"Juu. Olisiko pitänyt valehdella?"
Zayn näytti niin omahyväiseltä, etten voinut edes vastata. Hänestä oli ilmeisesti hauskaa aiheuttaa minulle ongelmia! Eikä tämä ollut mikään ihan pieni ongelma!
"Hän luuli että me... varmaan tajuat kyllä" mumisin, tuntien itseni taas vaihteeksi noloksi..
"Harrastimme seksiä? Vai niin" Zayn totesi ja sulki silmänsä uudestaan. Katsoin häntä kulmat kurtussa. Pitkät unet näyttivät parantaneen hänen mielialaansa huomattavasti. Sinänsä se oli hyvä uutinen mutta minulla oli muuta ajateltavaa.
"Ala tulla. Minun täytyy heittää sinut ulos, mutta voit kiivetä paloportaita takaisin ylös." Sanoin mietittyäni suunnitelman mielessäni. Eiköhän Zayn pystyisi heilauttamaan itsensä portailta ikkunani luo. Tottapuhuen minun olisi viisainta vain heittää hänet ulos, mutta olin kuitenkin päättäväinen ihminen. Hoitaisin tämän vaikka henki menisi. Niin kuin todennäköisesti kohta menisikin..
Hyvästeltyäni Zaynin ulko-ovella (isän katsoessa vihaisesti takaani) menin keittiöön ja istuin pöydän ääreen. Isä ja äiti istuivat toisella puolella, äiti kuitenkin enemmän hämmentyneen näköisenä kuin vihaisena.
"Mitenkäs ajattelit selittää tämän?" Isä kysyi ja katsoi minua kuin rikollista. Tilanne olisi ollut hauska, jos veljeni olisi ollut pulassa enkä minä. Isän vihainen katse ei sopinut rentoon harmaaseen oloasuun ollenkaan, eikä äitikään näyttänyt kovin hehkeältä papiljotit päässään.
En ollut oikeastaan miettinyt mitä sanoa, mutta ehkä minun ei kannattaisi kieltää. Kukaan ei uskoisi jos sanoisin, että vain nukuimme..
"Hmm... Ei tässä kait ole mitään selittämistä" sanoin vaimeasti, hypistellen valkoisen t-paitani helmaa.
"Olihan teillä-... Huolehdittehan te ehkäisystä?" Äiti kysyi, hieman nolon kuuloisena mutta yrittäen näyttää asialliselta.
Lehahdin punaiseksi ja minun teki mieli paeta huoneesta välittömästi. Ehkä olisi ollut vain parempi kieltää kaikki... Tämä oli pahempaa kuin luulin.
"Tottakai..." mumisin, tuijottaen tiukasti pöydän pintaa. Toivoin vain ettei Zayn kuullut tätä keskustelua..
"Michael, älä viitsi. Hän on teini! Jos vain sovitaan ettei tällaista ala tapahtua joka viikko" äiti sanoi isälle, joka oli edelleen vihainen.
"Ei todellakaan tule tapahtumaan" kannustin ja yritin näyttää katuvalta.
"Hyvä on... Mutta pidän sinua silmällä!" Isä murahti ja nousi pöydästä mumisten jotain vastuuttomuudesta.
"Muistakkin aina ehkäisy! Mutta ei siinä mitään, komea poikahan hän on" Äiti vinkkasi ja nousi myös pöydästä. Olisin voinut itkeä helpotuksesta kun selvisin näin vähällä. Täytyisi olla varovaisempi tästä edespäin.. Ja sanoa muutama sana Zaynille!!
Huhhuhh kirjotin tätä kolme tuntia xD koska meinasin kuolla koska Pan kuoli enkä kestä. Ne jotka kattoo Olipa Kertaa ymmärtää mun tuskan. Mun badass tapettiin perkele.
Nohhhh täällä ois lisää sitte näitä kysymyksiä xD
Missä kuussa oot syntyny?
● Heinäkuussa! 21.7! Kymmenen päivää nii oisin syntyny samana päivänä ku Harry Potter...sniff..
Missäpäin suomea asut?
● Kuopiossa! Jos on samiksii nii heeeeiiii!xD
Montako henkeä sun perheessä on?
● Ihan oikeessa perheessä on neljä henkeä! Äiti, isi (hih) pikkusisko ja minä! Sitte ku mun vanhemmat on siis eronnu nii isillä on uus vaimo, jolla on kolme lasta! Eli joka toinen viikko mulla on kans pikkuveli ja kaks isosiskoo :D
Minkälaiset on sun huoneen seinät?
● no tota semmoset ihan perus xD isin luona ei oo mitää julisteita enää ku jouduin ottaa ne yhessä vaiheessa pois, mut siel on semmonen graffitti seinässä! (Voisin ehkä ottaa kuvia mut en osaa, enkä jaksa xD) ja äitillä on semmonen kämänen tapetti, mut mulla on sillee hienosti julisteita sängyn yläpuolella ja sitte jtn random kuvia muilla seinillä!:D ei tainnu olla yhtäkää pistettä tossa tekstissä...
Mikä on sun paras kouluaine?
● Enkku todennäkösesti :D tai ehkä terveystieto!
Entä huonoin?
● matikka. Ei lisättävää.
Jos saisit yhden toiveen, mitä toivoisit?
● kymmenen lisätoivetta! Hummm... Oon outo mut toivoisin leffoista ja kirjoista hahmoja oikeeseen elämään xD jos siis puhutaan tämmösistä fantasiatoiveista! Mut jos pitäis olla normaali toive nii toivoisin rahaa koska #köyhyys xD
Jos saisit valita poistaisitko maailmasta epätasa-arvon vai kiusaamisen?
● oon miettiny tätä siitä lähtien kun luin nää kysymykset xD mutta poistaisin epätasa-arvon koska musta tuntuu, että jos ihmiset olis kaikki samanarvoisia nii ei varmaan ois nii paljo syitä kiusata. Tai siis että ketään ei syrjittäis tai mitään jos ois tasa-arvosta, mutta kummiski tuntuu et jostain löydettäisiin aina jotain kiusaamisen aihetta! Eli tää oli vaikee, mutta silti ottaisin epätasa-arvon pois!
Lisää vastauksia seuraavassa osassa!:D
Kun heräsin aamulla aurinko oli jo korkealla. Verhojen raosta osui kirkas säde suoraan silmiini ja jouduin voihkaisten kääntymään selälleni. Räpyttelin verkkaisesti silmiäni ja ojensin käteni automaattisesti tavoittelemaan kännykkääni yöpöydältä. Käteni kuitenkin törmäsi johonkin lämpimään.
Hätkähtäen kohottauduin toisen kyynerpääni varaan ja käännyin katsomaan Zayniä, jonka rintaan olin juuri kädelläni törmännyt. Ensin vain tuijotin, silmät suurina. Minkä helvetin takia minulla oli paidaton mies sängyssäni?!
Sitten vastaheränneet aivoni alkoivat taas pyörittää eilistä mielessäni ja puuskahtaen mätkähdin takaisin selälleni. Onneksi Zayn nukkui vielä..
Käännyin mahdollisimman hitaasti kyljelleni ja katselin hänen rentoutuneita kasvojaan. Tuntui väärältä sanoa näin miehestä, mutta hän oli kaunis. Levollinen ilme sopi hänen kasvoilleen ja sai hänet näyttämään nuorelle ja... enkelimäiselle? Pikimustat ripset olivat varmasti pidemmät ja tuuheammat kuin omani ja suorastaan kadehdin hänen poskipäitään. En ollut ikinä ollut kateellinen miehen ulkonäöstä, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Ehkä kaikki enkelit olivat noin täydellisen näköisiä.
Kesken stalkkaukseni kuulin askeleita portaista. Askeleet olivat varmasti isän, niin raskaat ne olivat. Joen askeleilla ei saanut ylintä porrasta narahtamaan tuolla tavalla. Aikaa oli niin vähän etten kerennyt (tai älynnyt) tehdä mitään. Isä koputti kerran ja häpeilemättä avasi oven.
Harmaaseen oloasuun pukeutunut isä astui sisään, kahvikuppi kädessään.
"Huuuomenta! Mitenkäs pitkään-" hän aloitti ennen kuin hänen katseensa osui paidattomaan Zayniin.
Tuli syvä hiljaisuus, enkä voinut muuta kuin tuijottaa. Tästä en pääsisi ihan helpolla pois, vaikka yritinkin keksiä tekosyitä. Mutta mikään niistä ei saisi tätä näyttämää joltain, minkä isä voisi hyväksyä hymyssä suin.
"Meillä taitaa olla jotain keskusteltavaa nuori neiti" isä sanoi ja katsoi minua kulmiensa alta. Nielaisin hermostuneena ja nousin hitaasti istumaan. Onneksi sentään minulla oli vaatteet päällä...
Yhtäkkiä Zayn liikahti. Hän ojensi pitkät käsivartensa ja venytteli ensin silmät kiinni. Isä ja minä tuijotimme häntä, odottaen. Toivoin henkeni edestä, että Zayn sanoisi nyt jotain tätä asiaa helpottavaa...
Hetken kuluttua Zayn avasi silmänsä ja katsoi ensiksi minuun. Voi miksi hänen piti hymyillä juuri nyt?! Hän laittoi rennosti kummatkin kätensä päänsä taakse ja kohottautui hieman.
Vilkaisin huulta purren isää, joka näytti melkein murhanhimoiselta. Zayn huomasi tämän ja käänsi katseensa ovelle. Hänen silmänsä laajenivat ja ensi kertaa hän näytti todella yllättyneeltä.
"Huomenta. Näyttää uni maistuvan" isä totesi niin sarkastisesti, että se melkein särki korviin. Yritin luoda Zayniin varoittavaa katsetta, mutta hän katsoi isääni.
"Hyvää huomenta. Maistuu kyllä, kiitos kysymästä" Zayn vastasi, hymyillen omahyväisesti. Ja minä kun luulin, että hänestä olisi jotain apua..
Isä kääntyi katsomaan minua ja tiesin, että minut tapettaisiin.
"Nähdään alakerrassa. Parempi olisi kummankin pukeutua" Isä tokaisi, kääntyi ympäri ja läimäytti oven kiinni.
"Zayn..."
"Nohh?"
"Tajuatko mitä juuri sanoit?"
"Juu. Olisiko pitänyt valehdella?"
Zayn näytti niin omahyväiseltä, etten voinut edes vastata. Hänestä oli ilmeisesti hauskaa aiheuttaa minulle ongelmia! Eikä tämä ollut mikään ihan pieni ongelma!
"Hän luuli että me... varmaan tajuat kyllä" mumisin, tuntien itseni taas vaihteeksi noloksi..
"Harrastimme seksiä? Vai niin" Zayn totesi ja sulki silmänsä uudestaan. Katsoin häntä kulmat kurtussa. Pitkät unet näyttivät parantaneen hänen mielialaansa huomattavasti. Sinänsä se oli hyvä uutinen mutta minulla oli muuta ajateltavaa.
"Ala tulla. Minun täytyy heittää sinut ulos, mutta voit kiivetä paloportaita takaisin ylös." Sanoin mietittyäni suunnitelman mielessäni. Eiköhän Zayn pystyisi heilauttamaan itsensä portailta ikkunani luo. Tottapuhuen minun olisi viisainta vain heittää hänet ulos, mutta olin kuitenkin päättäväinen ihminen. Hoitaisin tämän vaikka henki menisi. Niin kuin todennäköisesti kohta menisikin..
Hyvästeltyäni Zaynin ulko-ovella (isän katsoessa vihaisesti takaani) menin keittiöön ja istuin pöydän ääreen. Isä ja äiti istuivat toisella puolella, äiti kuitenkin enemmän hämmentyneen näköisenä kuin vihaisena.
"Mitenkäs ajattelit selittää tämän?" Isä kysyi ja katsoi minua kuin rikollista. Tilanne olisi ollut hauska, jos veljeni olisi ollut pulassa enkä minä. Isän vihainen katse ei sopinut rentoon harmaaseen oloasuun ollenkaan, eikä äitikään näyttänyt kovin hehkeältä papiljotit päässään.
En ollut oikeastaan miettinyt mitä sanoa, mutta ehkä minun ei kannattaisi kieltää. Kukaan ei uskoisi jos sanoisin, että vain nukuimme..
"Hmm... Ei tässä kait ole mitään selittämistä" sanoin vaimeasti, hypistellen valkoisen t-paitani helmaa.
"Olihan teillä-... Huolehdittehan te ehkäisystä?" Äiti kysyi, hieman nolon kuuloisena mutta yrittäen näyttää asialliselta.
Lehahdin punaiseksi ja minun teki mieli paeta huoneesta välittömästi. Ehkä olisi ollut vain parempi kieltää kaikki... Tämä oli pahempaa kuin luulin.
"Tottakai..." mumisin, tuijottaen tiukasti pöydän pintaa. Toivoin vain ettei Zayn kuullut tätä keskustelua..
"Michael, älä viitsi. Hän on teini! Jos vain sovitaan ettei tällaista ala tapahtua joka viikko" äiti sanoi isälle, joka oli edelleen vihainen.
"Ei todellakaan tule tapahtumaan" kannustin ja yritin näyttää katuvalta.
"Hyvä on... Mutta pidän sinua silmällä!" Isä murahti ja nousi pöydästä mumisten jotain vastuuttomuudesta.
"Muistakkin aina ehkäisy! Mutta ei siinä mitään, komea poikahan hän on" Äiti vinkkasi ja nousi myös pöydästä. Olisin voinut itkeä helpotuksesta kun selvisin näin vähällä. Täytyisi olla varovaisempi tästä edespäin.. Ja sanoa muutama sana Zaynille!!
Huhhuhh kirjotin tätä kolme tuntia xD koska meinasin kuolla koska Pan kuoli enkä kestä. Ne jotka kattoo Olipa Kertaa ymmärtää mun tuskan. Mun badass tapettiin perkele.
Nohhhh täällä ois lisää sitte näitä kysymyksiä xD
Missä kuussa oot syntyny?
● Heinäkuussa! 21.7! Kymmenen päivää nii oisin syntyny samana päivänä ku Harry Potter...sniff..
Missäpäin suomea asut?
● Kuopiossa! Jos on samiksii nii heeeeiiii!xD
Montako henkeä sun perheessä on?
● Ihan oikeessa perheessä on neljä henkeä! Äiti, isi (hih) pikkusisko ja minä! Sitte ku mun vanhemmat on siis eronnu nii isillä on uus vaimo, jolla on kolme lasta! Eli joka toinen viikko mulla on kans pikkuveli ja kaks isosiskoo :D
Minkälaiset on sun huoneen seinät?
● no tota semmoset ihan perus xD isin luona ei oo mitää julisteita enää ku jouduin ottaa ne yhessä vaiheessa pois, mut siel on semmonen graffitti seinässä! (Voisin ehkä ottaa kuvia mut en osaa, enkä jaksa xD) ja äitillä on semmonen kämänen tapetti, mut mulla on sillee hienosti julisteita sängyn yläpuolella ja sitte jtn random kuvia muilla seinillä!:D ei tainnu olla yhtäkää pistettä tossa tekstissä...
Mikä on sun paras kouluaine?
● Enkku todennäkösesti :D tai ehkä terveystieto!
Entä huonoin?
● matikka. Ei lisättävää.
Jos saisit yhden toiveen, mitä toivoisit?
● kymmenen lisätoivetta! Hummm... Oon outo mut toivoisin leffoista ja kirjoista hahmoja oikeeseen elämään xD jos siis puhutaan tämmösistä fantasiatoiveista! Mut jos pitäis olla normaali toive nii toivoisin rahaa koska #köyhyys xD
Jos saisit valita poistaisitko maailmasta epätasa-arvon vai kiusaamisen?
● oon miettiny tätä siitä lähtien kun luin nää kysymykset xD mutta poistaisin epätasa-arvon koska musta tuntuu, että jos ihmiset olis kaikki samanarvoisia nii ei varmaan ois nii paljo syitä kiusata. Tai siis että ketään ei syrjittäis tai mitään jos ois tasa-arvosta, mutta kummiski tuntuu et jostain löydettäisiin aina jotain kiusaamisen aihetta! Eli tää oli vaikee, mutta silti ottaisin epätasa-arvon pois!
Lisää vastauksia seuraavassa osassa!:D
torstai 13. marraskuuta 2014
The Opposite part 7
Jeanna:
Olin kuvitellut, että samassa sängyssä nukkuminen olisi noloa, mutta nyt kun makasin pimeässä Zayn vieressäni se ei tuntunut mitenkään oudolle. Aluksi olin tosin panikoinut koko iltatoimieni ajan. Vaikka olinkin ennen nukkunut pojan kanssa, tämä ei ollut täysin sama asia...
Ennen kuin menin huoneeseeni, kävin sanomassa alakerrassa telkkaria katsoville vanhemmilleni hyvää yötä. Lisäksi jouduin valehtelemaan, että Zayn oli lähtenyt jo aikoja sitten. Onneksi he eivät kyselleet siitä sen enempää..
Silmäni alkoivat hitaasti tottua pimeyteen ja erotin Zaynin profiilin. Hän makasi selällään, silmät auki. Hänen paljas rintakehänsä näytti vitivalkoiselta kuun valossa ja mustat tatuoinnit erottuivat selkeästi. Aloinkin heti miettiä montako tatuointiliikettä taivaassa oli...
Vaikka sänkyni oli vain hieman isompi kuin normaali yksin nukuttava sänky, pystyin makaamaan kyljelläni koskettamatta Zaynin käsivartta.
Käperryin syvemmälle peiton sisälle, mutta pidin katseeni Zaynissä. Jos joku oli salaperäinen niin hän. Tämä saattoi johtua siitä, etten tuntenut häntä kunnolla enkä tiennyt hänen tilannettaan, mutta tiesin että Zayn ei paljastanut minulle kaikkea. Lisäksi tuntui aivan kuin hän suuttuessaan muuttuisi aivan toiseksi henkilöksi... Halusin kuollakseni tietää hänestä lisää.
Zayn:
Luulisi, että minua olisi väsyttänyt tälläisen päivän jälkeen mutta hädin tuskin pystyin sulkemaan silmiäni. Liikaa asioita mietittävänä..
Olin jo todennut sen, että minussa oli jotain vikana. Suutun yhtäkkiä ja tuntuu etten pysty hallitsemaan vartaloani. Se ei todellakaan ollut normaalia enkeleille. Enkä uskonut, että kaikille langenneille kävisi näin.
Pienestä pitäen meitä oli opetettu käyttäytymään kuin enkelit. Pysymään toiveikkaina ja antamaan anteeksi vaikka mikä olisi. Se oli tietenkin helppoa: kaikki enkelit ovat luonnostaan sellaisia.
Nyt kun aloin ajatella asiaa, muistin olleeni erilainen jo pienenä. En ollut antanut anteeksi kun eräs jätkä tiputti maalia siipiini. Olin uhmakas ja murjotin pitkään, mutta se hiipui ajanmittaan eikä kukaan ei kiinnittänyt siihen huomiota. Vanhempana olin jatkanut samaa rataa. Olin aivan kuten kaikki muut, mutta kun jokin suututti, en saanut sitä pois päästäni...
Vasta nyt kun huomasin tosissani muuttuvani minun oli pakko kiinnittää siihen huomiota. Mistä se johtui? Osaisiko neuvosto auttaa kun he kutsuvat minut takaisin kuulusteluun?
Kaduin heti ajatusta neuvostosta, sillä pulssini kiihtyi. Vetäisin järkyttyneenä henkeä ja yritin nopeasti ajatella kaikkea muuta. Mutta neuvoston jäsenten tyytyväiset kasvot ilmaantuivat mieleeni, eikä pulssini hidastunut lainkaan. He tuomitsivat minut syyttömänä, eivätkä edes kuunnelleet minua... Näköpiirini Jeannan huoneeseen alkoi punertaa ja muuttua tummaksi.
Käännyin nopeasti kyljelleni ja kohtasin Jeannan arvioivan katseen. Hän makasi liikkumatta sängyn reunalla, seinää vasten. Epäilemättä hän oli tarkkaillut minua kokoajan...
Tuijotimme toisiamme hetken ajan ja keskityin hengittämään. En voinut edes kuvitella, mitä Jeanna mietti...
Helpotuksekseni maailma alkoi muuttui normaalin väriseksi ja rauhoituin. Suljin silmäni ja yritin saada nukutuksi. Mutta mielessäni pyöri sekasortoisia kuvia neuvoston jäsenistä ja siitä kuinka he näyttivät kärsivän. Ja jostain järkyttävästä syystä toinen puoli minusta tuntui nauttivan näystä.
Huomenna on perjantaaaiiiiii!! En muuten tiiä miks sanotaan semmosta yksin nukuttavaa sänkyä niin... xD
Noita kysymyksiä tuli ihan reippaasti nii vastaan ensimmäisiin tässä ja muihin sitte seuraavissa osissa!:D
Millon susta tuli directioner?
● hmmm olisko noin 3 vuotta sitte!:D
Kuka on sun lemppari pojista ja miks?
● Louis ja Zayn! Tässä on tämmönen battle xD mut Louis oli ekana! Kaikkihan alko siitä kun kaveri näytti mulle niitä vanhoja videopäiväkirjoja! Ja sitte siinä yhessä Louis huutaa sen klassisen SUPERMAAAAN jutskan ja se oli sitte rakkautta ensisilmäyksellä! Emt, mä oikeestaa vaan tykkään niin paljon huumorintajusista jätkistä nii se iski ja kovaa xD oon tosin kuullu, et oon itekki aika louismainen mutta niihhhh.. :D
5 suosikkibiisiä 1D:ltä?
● Moments, Over Again, Half a heart, Right now ja Little white lies!! + SMG xD
Kuunteletko mitä muuta 1D:n lisäks?
● paljonki muuta! En oo sinänsä niin hulluna mihinkään muuhu artistiin mut kuuntelen aikalailla kaikkee! Yleensä kaikkee uutta (esim mitä Loopilla soitetaan) (Im an albatraoz on huvaaaaa!!) en osaa oikee tarkemmin sanoo xD
Mikä on sun paras keskiarvo?
● mä nyt oletan että tää tarkottaa koulua!:D hummm viimeks oli 7.9 mut muistan hämärästi että joskus seiskalla mulla oli joku 8.3! Sitä aikasempia en oikee muista joten todennäkösesti toi!:D
Lempinäyttelijä?
● JLaw, Colin O'Donoghue, Tom Hiddleston, Orlando Bloom, Emma Watson, Tom Felton, Kevin Zegers ja Dakota Fanning! On niitä varmaa muitaki mut nuo tuli nopeesti mieleen!:D
Lempielokuva?
● no niihhh.... Kaikki Potterit, Nälkäpelit, Snowpiercer, Evil Dead, Kirottu, Hobitit, As Above So Below (kiljuin), Annabelle (yöllä pelottaa edelleen) ja Star Wars koska Darth Vader on seksikäs.
Lempikirja?
● Potterit, Aamunkoi, The Mortal Instruments - ne kaikki (pakko sanoo enkuks kun suomeks kuulostaa hölmölle xD), Percy Jacksonit ja ..... en tiiä xD
Ootko käyny ulkomailla?
● Kaks kertaa Tukholmassa, Pietarissa ja sitte varmaa kymmenen kertaa Norjassa siellä ihan ylhäällä xD porukat aina vei meitä pienenä rajan yli lähimpää kylään chillailee xD
Tykkääks suklaasta?
● Onko tää ees kysymys?xD
Tiiätkö bändin The Fooo?
● Juu, sain niiden mainoksen käteen ruotsin keikalla xD ja itseasissa aattelin, et damnnnn löysin uuen fandomin mut en jaksanu tutkia niitä sen enempää xD
Miten rentoudut?
● nukun. Ja syön. Ja luen ja kuuntelen musiikkia xD ja oon kavereiden kanssa! Koska nykyää kaikki mun yli 10-vuoden kaverit on eri lukiois nii se on oikeesti iha onni olla niiden kaa pitkästä aikaa! Ja joskus myös kirjotan!
Mitä kieliä osaat?
● suomea (uskokaa tai älkää) enkkua ja ruotsia! Tosin ruotsia en niin mahtavasti koska murrr xD ja espanjaa pikkusen! Buenos días bitches. Ja osasin kaks sanaa venäjää mut unohin ne xD
Saimpas vastattua! Toivottavasti osasin selventää selvästi (?) mielipiteeni xD
Olin kuvitellut, että samassa sängyssä nukkuminen olisi noloa, mutta nyt kun makasin pimeässä Zayn vieressäni se ei tuntunut mitenkään oudolle. Aluksi olin tosin panikoinut koko iltatoimieni ajan. Vaikka olinkin ennen nukkunut pojan kanssa, tämä ei ollut täysin sama asia...
Ennen kuin menin huoneeseeni, kävin sanomassa alakerrassa telkkaria katsoville vanhemmilleni hyvää yötä. Lisäksi jouduin valehtelemaan, että Zayn oli lähtenyt jo aikoja sitten. Onneksi he eivät kyselleet siitä sen enempää..
Silmäni alkoivat hitaasti tottua pimeyteen ja erotin Zaynin profiilin. Hän makasi selällään, silmät auki. Hänen paljas rintakehänsä näytti vitivalkoiselta kuun valossa ja mustat tatuoinnit erottuivat selkeästi. Aloinkin heti miettiä montako tatuointiliikettä taivaassa oli...
Vaikka sänkyni oli vain hieman isompi kuin normaali yksin nukuttava sänky, pystyin makaamaan kyljelläni koskettamatta Zaynin käsivartta.
Käperryin syvemmälle peiton sisälle, mutta pidin katseeni Zaynissä. Jos joku oli salaperäinen niin hän. Tämä saattoi johtua siitä, etten tuntenut häntä kunnolla enkä tiennyt hänen tilannettaan, mutta tiesin että Zayn ei paljastanut minulle kaikkea. Lisäksi tuntui aivan kuin hän suuttuessaan muuttuisi aivan toiseksi henkilöksi... Halusin kuollakseni tietää hänestä lisää.
Zayn:
Luulisi, että minua olisi väsyttänyt tälläisen päivän jälkeen mutta hädin tuskin pystyin sulkemaan silmiäni. Liikaa asioita mietittävänä..
Olin jo todennut sen, että minussa oli jotain vikana. Suutun yhtäkkiä ja tuntuu etten pysty hallitsemaan vartaloani. Se ei todellakaan ollut normaalia enkeleille. Enkä uskonut, että kaikille langenneille kävisi näin.
Pienestä pitäen meitä oli opetettu käyttäytymään kuin enkelit. Pysymään toiveikkaina ja antamaan anteeksi vaikka mikä olisi. Se oli tietenkin helppoa: kaikki enkelit ovat luonnostaan sellaisia.
Nyt kun aloin ajatella asiaa, muistin olleeni erilainen jo pienenä. En ollut antanut anteeksi kun eräs jätkä tiputti maalia siipiini. Olin uhmakas ja murjotin pitkään, mutta se hiipui ajanmittaan eikä kukaan ei kiinnittänyt siihen huomiota. Vanhempana olin jatkanut samaa rataa. Olin aivan kuten kaikki muut, mutta kun jokin suututti, en saanut sitä pois päästäni...
Vasta nyt kun huomasin tosissani muuttuvani minun oli pakko kiinnittää siihen huomiota. Mistä se johtui? Osaisiko neuvosto auttaa kun he kutsuvat minut takaisin kuulusteluun?
Kaduin heti ajatusta neuvostosta, sillä pulssini kiihtyi. Vetäisin järkyttyneenä henkeä ja yritin nopeasti ajatella kaikkea muuta. Mutta neuvoston jäsenten tyytyväiset kasvot ilmaantuivat mieleeni, eikä pulssini hidastunut lainkaan. He tuomitsivat minut syyttömänä, eivätkä edes kuunnelleet minua... Näköpiirini Jeannan huoneeseen alkoi punertaa ja muuttua tummaksi.
Käännyin nopeasti kyljelleni ja kohtasin Jeannan arvioivan katseen. Hän makasi liikkumatta sängyn reunalla, seinää vasten. Epäilemättä hän oli tarkkaillut minua kokoajan...
Tuijotimme toisiamme hetken ajan ja keskityin hengittämään. En voinut edes kuvitella, mitä Jeanna mietti...
Helpotuksekseni maailma alkoi muuttui normaalin väriseksi ja rauhoituin. Suljin silmäni ja yritin saada nukutuksi. Mutta mielessäni pyöri sekasortoisia kuvia neuvoston jäsenistä ja siitä kuinka he näyttivät kärsivän. Ja jostain järkyttävästä syystä toinen puoli minusta tuntui nauttivan näystä.
Huomenna on perjantaaaiiiiii!! En muuten tiiä miks sanotaan semmosta yksin nukuttavaa sänkyä niin... xD
Noita kysymyksiä tuli ihan reippaasti nii vastaan ensimmäisiin tässä ja muihin sitte seuraavissa osissa!:D
Millon susta tuli directioner?
● hmmm olisko noin 3 vuotta sitte!:D
Kuka on sun lemppari pojista ja miks?
● Louis ja Zayn! Tässä on tämmönen battle xD mut Louis oli ekana! Kaikkihan alko siitä kun kaveri näytti mulle niitä vanhoja videopäiväkirjoja! Ja sitte siinä yhessä Louis huutaa sen klassisen SUPERMAAAAN jutskan ja se oli sitte rakkautta ensisilmäyksellä! Emt, mä oikeestaa vaan tykkään niin paljon huumorintajusista jätkistä nii se iski ja kovaa xD oon tosin kuullu, et oon itekki aika louismainen mutta niihhhh.. :D
5 suosikkibiisiä 1D:ltä?
● Moments, Over Again, Half a heart, Right now ja Little white lies!! + SMG xD
Kuunteletko mitä muuta 1D:n lisäks?
● paljonki muuta! En oo sinänsä niin hulluna mihinkään muuhu artistiin mut kuuntelen aikalailla kaikkee! Yleensä kaikkee uutta (esim mitä Loopilla soitetaan) (Im an albatraoz on huvaaaaa!!) en osaa oikee tarkemmin sanoo xD
Mikä on sun paras keskiarvo?
● mä nyt oletan että tää tarkottaa koulua!:D hummm viimeks oli 7.9 mut muistan hämärästi että joskus seiskalla mulla oli joku 8.3! Sitä aikasempia en oikee muista joten todennäkösesti toi!:D
Lempinäyttelijä?
● JLaw, Colin O'Donoghue, Tom Hiddleston, Orlando Bloom, Emma Watson, Tom Felton, Kevin Zegers ja Dakota Fanning! On niitä varmaa muitaki mut nuo tuli nopeesti mieleen!:D
Lempielokuva?
● no niihhh.... Kaikki Potterit, Nälkäpelit, Snowpiercer, Evil Dead, Kirottu, Hobitit, As Above So Below (kiljuin), Annabelle (yöllä pelottaa edelleen) ja Star Wars koska Darth Vader on seksikäs.
Lempikirja?
● Potterit, Aamunkoi, The Mortal Instruments - ne kaikki (pakko sanoo enkuks kun suomeks kuulostaa hölmölle xD), Percy Jacksonit ja ..... en tiiä xD
Ootko käyny ulkomailla?
● Kaks kertaa Tukholmassa, Pietarissa ja sitte varmaa kymmenen kertaa Norjassa siellä ihan ylhäällä xD porukat aina vei meitä pienenä rajan yli lähimpää kylään chillailee xD
Tykkääks suklaasta?
● Onko tää ees kysymys?xD
Tiiätkö bändin The Fooo?
● Juu, sain niiden mainoksen käteen ruotsin keikalla xD ja itseasissa aattelin, et damnnnn löysin uuen fandomin mut en jaksanu tutkia niitä sen enempää xD
Miten rentoudut?
● nukun. Ja syön. Ja luen ja kuuntelen musiikkia xD ja oon kavereiden kanssa! Koska nykyää kaikki mun yli 10-vuoden kaverit on eri lukiois nii se on oikeesti iha onni olla niiden kaa pitkästä aikaa! Ja joskus myös kirjotan!
Mitä kieliä osaat?
● suomea (uskokaa tai älkää) enkkua ja ruotsia! Tosin ruotsia en niin mahtavasti koska murrr xD ja espanjaa pikkusen! Buenos días bitches. Ja osasin kaks sanaa venäjää mut unohin ne xD
Saimpas vastattua! Toivottavasti osasin selventää selvästi (?) mielipiteeni xD
tiistai 11. marraskuuta 2014
The Opposite part 6
Jeanna:
Harryn sanat jäivät leijumaan ilmaan kun kukaan ei sanonut mitään. Tuntui täysin järjettömälle, että joku minulle täysin tuntematon sanoi jotain tuollaista...
Käännyin katsomaan Zayniä, joka puolestaan katsoi Harryä ja Niallia. Harry oli edelleen jähmettyneenä ikkunan luo, Niallin puristaessa hänen käsivarttaan erittäin ahdistuneen näköisenä.
"Kyllä minä tiedän.. Luuletko tosissasi, että yrittäisin jotain? Hän on ihminen kaiken kaikkiaan" Zayn sanoi tyynesti ja sai Harryn kääntämään intensiivisen katseensa minusta itseensä.
"Sinä asut hänen luonaan..."
"Vain koska Niall pakotti" Zayn ärähti ja sain kulmien kohotuksen Niallilta.
"No anteeksi, että yritän pitää sinut hengissä!" Hän tokaisi Zaynille loukkaantuneen näköisenä.
"Miksi juuri hän?" Harry mumisi, kääntäen katseensa lattiaan. Hän näytti tyytymättömältä ja minusta alkoi tuntua, ettei tästä tulisi mitään... He puhuivat aivan kuin en olisi itse paikalla!
"No hän sattui juuri paikalle! Ja sitäpaitsi hän näkee aivan kuten tiedät" Zayn tokaisi, kyllästyneen kuuloisena.
Harry avasi turhautuneena suunsa, mutta päätin ottaa ohjat käsiini.
"Voitteko kaikki pitää turpanne kiinni hetken verran?!" Ärähdin ja kaikki kääntyivät taas katsomaan minua, aivan kuin olisivat unohtaneet olemassa oloni. Harry näytti yksinomaan hämmentyneeltä, Zayn risti käsivartensa ja katsoi muualle ja Niall hymyili minulle helpottuneen näköisenä.
"Zayn vain on täällä vähän aikaa. Piste. Ei tässä mitään muuta ole." Sanoin tyytyväisenä hiljaisuuteen. Kerrankin he kuuntelivat.. En jaksanut kuunnella tuota kinastelua enää pidempää! Vanhempani olivat jo varmasti kuulleet jotakin!
"No ei todellakaan! En minä hullu ole" Zayn tokaisi Harrylle ja sai tämän kääntämään katseensa pois. Minä sen sijaan tuijotin Zayniä.
En tietenkään mitään suhdetta odottanutkaan, mutta noin ehdoton kieltäminen kyllä kirpaisi. Vau... En tiennyt olevani niin ruma, että täytyi olla hullu ryhtyäkseen seurustelemaan kanssani! On tässäkin hieno kiitos siitä, että annan hänen asua huoneessani!
"Minähän sanoin. Nyt mennään Harry" Niall naurahti helpottuneen kuuloisena ja sai kerrankin Harryn liikkeelle. He avasivat ikkunani ja loikkasivat kumpikin ulos. Kumma kyllä he saivat siipensä mahdutettua melko pienestä ikkunastani. Näytti jo, että Harryllä teki tiukkaa ilman siipiäänkin..
Pimeällä taivaalla näin vain muutaman valkoisen välähdyksen, joka kertoi etteivät he olleet mäjähtäneet maahan ikkunani alapuolelle. Sitten he olivat poissa.
Hiljaisuuden vallitessa Zayn nappasi mustan t-paitansa sängyltäni ja puki sen päälleen. Seisoin metrin päässä ja katsoin häntä kulmat kurtussa.
"Mitä nyt?" Zayn kysyi ja huolettoman näköisenä pyyhkäisi mustat hiuksensa ylöspäin. Olin hetken hiljaa ja mietin vielä. Eräs oivallus oli iskenyt minuun juuri äsken.
"Onko Harry suojelusenkelini?" Kysyin kädet puuskassa. Zayn istuin sänkyni reunalle ja katsoi minua kulmat koholla.
"Eikö se ole selvää? Miksi hän muuten olisi hermostunut noin paljon?" Hän vastasi.
"Suuttuiko hän siitä, että asut täällä?"
"Tottakai. Minäkin suuttuisin jos elämäni rakkauden talossa asuisi toinen enkeli, saati sitten langennut sellainen" hän vastasi kohauttaen olkapäitään.
Olin hiljaa ja mietin kuulemaani. Eli siis Harry oli rakastunut minuun. Olin hänen tyyppiään ja hän minun. Kait..
Nyt kun koko suojelusenkeli asia oli täysin konkreettinen, se tuntui oudolle. Stalkkasiko Harry minua aika ajoin? Ja oliko hän todella rakastunut minuun, vaikka en edes tiennyt hänestä? Minua alkoi hieman säälittää...
"Mistä hän tiesi? Että asut täällä?" Kysyin ja istuin Zaynin vierelle.
"Niall epäilemättä kertoi. Hän ei tainnut tajuta kuinka Harry reagoisi" Zayn hymähti vakavana ja keskittyin räpläämään hopeista käsikoruaan. Katselin korua hiljaa ja täytyi myöntää, että pidin siitä. Koru oli valmistettu hopeisista neliön muotoisista laatoista, joihin jokaiseen oli piiretty erilaisia kuvioita mustalla.
"Tämä on ainut asia jonka sain pitää tuomion jälkeen." Zayn selitti hengettömällä äänellä ja minusta tuntui, ettei minun kannattanut kysellä enempää. Vaikka tottakai pääni oli täynnä kysymyksiä..
"Haluatko nukkua jo?" Kysyin sen sijaan vilkaistuani kelloa. Se oli vain hieman yli yhdeksän, mutta olin itse jo aivan uuvuksissa.
"Vaikka" hän vastasi ja nousi ylös. Tein samoin ja suuntasin askeleeni ovelle.
"Minne menet?"
"Hakemaan patjaa?"
"Miksi?"
Käännyin ympäri kulmat koholla. Zayn katsoi minua hymynkare huulillaan.
"Missäs sinä sitten nukut?" Kysyin epäileväisenä, käsi oven kahvalla.
"Sängyssä?"
"No sitten haen patjan itselleni"
"Kyllä tuossa on tilaa kahdelle"
Oliko hän tosissaan..?!
Noniihh kun se kysymysidea sai ihan positiivista vastaanottoa niin saatte nyt kaikki kommentoida ihan minkälaisia kysymyksiä vaa! Otan ne sitte paperille/screenshottaan ja vastaan kaikkiin xD
btw oon armahtanu Isacin koska näin mite jotkut on laittanu sille tappouhkauksii ja se on musta ihan turhaa pelkän kappaleen takia! Ja jos pojat ei sitä kappaletta halunnu, levy-yhtiö myi sen jollekki joka sen halus. Ehkä meiän pitäis olla iha ylpeitä, että niinkin hyvä kappale myytiin suomalaiselle! Silti alkuperänen on parempi mut en dissaa ketää!
Harryn sanat jäivät leijumaan ilmaan kun kukaan ei sanonut mitään. Tuntui täysin järjettömälle, että joku minulle täysin tuntematon sanoi jotain tuollaista...
Käännyin katsomaan Zayniä, joka puolestaan katsoi Harryä ja Niallia. Harry oli edelleen jähmettyneenä ikkunan luo, Niallin puristaessa hänen käsivarttaan erittäin ahdistuneen näköisenä.
"Kyllä minä tiedän.. Luuletko tosissasi, että yrittäisin jotain? Hän on ihminen kaiken kaikkiaan" Zayn sanoi tyynesti ja sai Harryn kääntämään intensiivisen katseensa minusta itseensä.
"Sinä asut hänen luonaan..."
"Vain koska Niall pakotti" Zayn ärähti ja sain kulmien kohotuksen Niallilta.
"No anteeksi, että yritän pitää sinut hengissä!" Hän tokaisi Zaynille loukkaantuneen näköisenä.
"Miksi juuri hän?" Harry mumisi, kääntäen katseensa lattiaan. Hän näytti tyytymättömältä ja minusta alkoi tuntua, ettei tästä tulisi mitään... He puhuivat aivan kuin en olisi itse paikalla!
"No hän sattui juuri paikalle! Ja sitäpaitsi hän näkee aivan kuten tiedät" Zayn tokaisi, kyllästyneen kuuloisena.
Harry avasi turhautuneena suunsa, mutta päätin ottaa ohjat käsiini.
"Voitteko kaikki pitää turpanne kiinni hetken verran?!" Ärähdin ja kaikki kääntyivät taas katsomaan minua, aivan kuin olisivat unohtaneet olemassa oloni. Harry näytti yksinomaan hämmentyneeltä, Zayn risti käsivartensa ja katsoi muualle ja Niall hymyili minulle helpottuneen näköisenä.
"Zayn vain on täällä vähän aikaa. Piste. Ei tässä mitään muuta ole." Sanoin tyytyväisenä hiljaisuuteen. Kerrankin he kuuntelivat.. En jaksanut kuunnella tuota kinastelua enää pidempää! Vanhempani olivat jo varmasti kuulleet jotakin!
"No ei todellakaan! En minä hullu ole" Zayn tokaisi Harrylle ja sai tämän kääntämään katseensa pois. Minä sen sijaan tuijotin Zayniä.
En tietenkään mitään suhdetta odottanutkaan, mutta noin ehdoton kieltäminen kyllä kirpaisi. Vau... En tiennyt olevani niin ruma, että täytyi olla hullu ryhtyäkseen seurustelemaan kanssani! On tässäkin hieno kiitos siitä, että annan hänen asua huoneessani!
"Minähän sanoin. Nyt mennään Harry" Niall naurahti helpottuneen kuuloisena ja sai kerrankin Harryn liikkeelle. He avasivat ikkunani ja loikkasivat kumpikin ulos. Kumma kyllä he saivat siipensä mahdutettua melko pienestä ikkunastani. Näytti jo, että Harryllä teki tiukkaa ilman siipiäänkin..
Pimeällä taivaalla näin vain muutaman valkoisen välähdyksen, joka kertoi etteivät he olleet mäjähtäneet maahan ikkunani alapuolelle. Sitten he olivat poissa.
Hiljaisuuden vallitessa Zayn nappasi mustan t-paitansa sängyltäni ja puki sen päälleen. Seisoin metrin päässä ja katsoin häntä kulmat kurtussa.
"Mitä nyt?" Zayn kysyi ja huolettoman näköisenä pyyhkäisi mustat hiuksensa ylöspäin. Olin hetken hiljaa ja mietin vielä. Eräs oivallus oli iskenyt minuun juuri äsken.
"Onko Harry suojelusenkelini?" Kysyin kädet puuskassa. Zayn istuin sänkyni reunalle ja katsoi minua kulmat koholla.
"Eikö se ole selvää? Miksi hän muuten olisi hermostunut noin paljon?" Hän vastasi.
"Suuttuiko hän siitä, että asut täällä?"
"Tottakai. Minäkin suuttuisin jos elämäni rakkauden talossa asuisi toinen enkeli, saati sitten langennut sellainen" hän vastasi kohauttaen olkapäitään.
Olin hiljaa ja mietin kuulemaani. Eli siis Harry oli rakastunut minuun. Olin hänen tyyppiään ja hän minun. Kait..
Nyt kun koko suojelusenkeli asia oli täysin konkreettinen, se tuntui oudolle. Stalkkasiko Harry minua aika ajoin? Ja oliko hän todella rakastunut minuun, vaikka en edes tiennyt hänestä? Minua alkoi hieman säälittää...
"Mistä hän tiesi? Että asut täällä?" Kysyin ja istuin Zaynin vierelle.
"Niall epäilemättä kertoi. Hän ei tainnut tajuta kuinka Harry reagoisi" Zayn hymähti vakavana ja keskittyin räpläämään hopeista käsikoruaan. Katselin korua hiljaa ja täytyi myöntää, että pidin siitä. Koru oli valmistettu hopeisista neliön muotoisista laatoista, joihin jokaiseen oli piiretty erilaisia kuvioita mustalla.
"Tämä on ainut asia jonka sain pitää tuomion jälkeen." Zayn selitti hengettömällä äänellä ja minusta tuntui, ettei minun kannattanut kysellä enempää. Vaikka tottakai pääni oli täynnä kysymyksiä..
"Haluatko nukkua jo?" Kysyin sen sijaan vilkaistuani kelloa. Se oli vain hieman yli yhdeksän, mutta olin itse jo aivan uuvuksissa.
"Vaikka" hän vastasi ja nousi ylös. Tein samoin ja suuntasin askeleeni ovelle.
"Minne menet?"
"Hakemaan patjaa?"
"Miksi?"
Käännyin ympäri kulmat koholla. Zayn katsoi minua hymynkare huulillaan.
"Missäs sinä sitten nukut?" Kysyin epäileväisenä, käsi oven kahvalla.
"Sängyssä?"
"No sitten haen patjan itselleni"
"Kyllä tuossa on tilaa kahdelle"
Oliko hän tosissaan..?!
Noniihh kun se kysymysidea sai ihan positiivista vastaanottoa niin saatte nyt kaikki kommentoida ihan minkälaisia kysymyksiä vaa! Otan ne sitte paperille/screenshottaan ja vastaan kaikkiin xD
btw oon armahtanu Isacin koska näin mite jotkut on laittanu sille tappouhkauksii ja se on musta ihan turhaa pelkän kappaleen takia! Ja jos pojat ei sitä kappaletta halunnu, levy-yhtiö myi sen jollekki joka sen halus. Ehkä meiän pitäis olla iha ylpeitä, että niinkin hyvä kappale myytiin suomalaiselle! Silti alkuperänen on parempi mut en dissaa ketää!
sunnuntai 9. marraskuuta 2014
The Opposite part 5
Jeanna:
Tuijotin Zaynin ilmeettömiä kasvoja ja jouduin hetken miettimään hänen sanojaan. Olin mielessäni kuvitellut tämän neuvoston samanlaiseksi kuin ihmisten hallitus. Ilmeisesti taivaassakin oli jonkinlainen johtaja. Mutta olisihan se täälläkin paha homma tappaa joku hallituksen jäsen..
"Miksi?" Kysyin, vaikka Zayn näyttikin siltä ettei haluaisi puhua asiasta. Olin tarkkaillut häntä keskustelumme aikana ja olin huomannut hänen muuttuvan rennommaksi kokoajan. Nyt hän kuitenkin istui tiukasti paikallaan ja katsoi ohitseni kulmat kurtussa. Hänen silmänsä näyttivät taas olevan lähempänä mustaa kuin ruskeaa..
"Se oli vahinko.. Hän yritti varastaa kiveä" Zayn vastasi ja käänsi hitaasti katseensa minuun. Katse ei ollut enää ystävällinen vaan se porautui suoraan silmiini. Mustat iirikset näyttivät pohjattoman syville ja minulle alkoi tulla ahdistunut olo. Päässäni alkoi siristä kimeästi, eikä se loppunut vaikka hädissäni käänsin katseeni.
Olin aikeissa kysyä mitä tapahtui, kun huoneeni ovi avattiin ja pikkuveljeni tuli sisään. Joen pyöreille kasvoille tuli hämmennys kun hän näki Zaynin ja minut. Ääni ja ahdistus katosivat heti kun Joe ilmaantui ja kohotin katseeni nopeasti katsomaan Zayniä. Hän näytti tyyneltä, ja katseli Joeta täysin normaalin näköisenä.
"Kuka tuo on?" Joe kysyi lapsekkaalla 12-vuotiaan äänellään. Hänen vihreät silmänsä liikkuivat meidän välillämme, selvästi etsien selitystä.
"Zayn. Hän on yksi kaveri koulusta" vastasin ehkä hieman myöhässä, mutta veljeni ei huomannut sitä.
"Mitä te teette?"
"Koulutehtävää. Annatko tuon vihkon tuosta penkiltä?" Kysyin ja sain tottelevaisen Joen liikkeelle. Hän katseli Zayniä edelleen vaaleiden kulmiensa alta, ojentaessaan vihkon minulle.
"Äiti käski sanoa, että ruoka on valmis"
"Joo, tulen ihan kohta"
Ovi meni kiinni Joen lähtiessä ja laskin puuskahtaen vihkon sängylle.
"Olette aika samannäköisiä" Zayn totesi, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut ennen Joen tuloa. Käännyin katsomaan häntä kulmat kurtussa.
"Mitä sinä äsken teit?"
"Miten niin? Vastasin kysymykseesi?"
Hän ei ilmeisesti tiedostanut asiaa, mutta jokin hänessä muuttui kun puhuimme tappamisesta..
"Mitenkäs meni koulupäivä?" Isä kysyi kun istuimme koko perhe ruokapöydän ääressä. Zayn oli kohteliaasti kieltäytynyt, joten ehkä minun ei tarvitsisi esitellä häntä isälleni. Hän ei ollut yhtä rento kuin äiti..
"Hyvin. Se iltapäivän sade pääsi vain yllättämään" vastasin ja keskityin taas syömään pastaani. Vieressäni Joe hotki minkä kerkesi ja otti toisen annoksen. En käsittänyt miten hän silti oli niin laiha vaikka söi kolme kertaa enemmän kuin muut tässä talossa..
"Sepä vasta olikin sade! Billy sanoi, että hänen vaimonsa serkku on meterologi, eikä hän koskaan ollut nähnyt noin yhtäkkistä sadetta! Ja se oli sitäpaitsi vain pienellä alueella. Ei kai missään ollut ikkunat auki Mary?" Isä lörpötteli ja kääntyi puhumaan äidille.
Nousin heti syötyäni pöydästä, huuhtelin lautaseni ja laitoin sen tiskikoneeseen. Samalla mietin mitä Zayn teki. Hän oli sanonut menevänsä tällävälin suihkuun, mikä oli hyvä koska suihkun ääni ei kuuluisi ruokapöytä keskusteluiden yli. Mutta oliko hän jo ehtinyt tehdä sen? En haluaisi rynnätä huoneeseen kun hän on vielä puoli pukeissa...
"Kiitos!" Huikkasin keittiön ovelta ja suunnistin askeeleni portaisiin. Suihkun ääntä ei kuulunut edes yläkerran tasanteella, joten oletin hänen olevan jo valmis. Menin siis suoraan omaan huoneeseeni ja kohtasin näkymän mitä en ihan heti uskonut.
Zayn seisoi lähimpänä minua, ilman paitaa mikä paljasti runsaat tatuoinnit hänen hartioissaan ja käsivarsissaan. Niiden lisäksi lapaluiden kohdalla kulki kaksi pikimustaa, leveää viivaa..
Seuraavaksi katseeni osui kahteen muuhun huoneessa olijaan. Toinen oli Niall, joka näytti aivan samalta kuin aikaisemmin. Valkoiset siivet saivat hänen valkoiset vaatteensa melkein hohtamaan. Niallin ilme oli kuitenkin arvioiva.
Toinen mies oli myöskin enkeli. Hänellä oli aivan samanlaiset valkeat siivet kuin Niallilla. Vaatteet olivat myöskin valkoiset, mutta hänellä oli runsaat ruskeat kiharat ja vihreät silmät. Mies nojasi ikkunan karmiin ja näytti vihaiselta.
Kaikki kolme kuitenkin huomasivat minut heti kun astuin sisään. He näyttivät hämmästyneiltä, mutta jostain syystä vihreäsilmäinen enkeli tuijotti minua silmät suurina.
"Ahh.. Ehkä meidän pitäisi mennä" Niall totesi, hymyili minulle ja tarttui sitten toista enkeliä hartiasta. Mutta mies ei kääntänyt katsettaan.
"Zayn... mitä tapahtuu?" Kysyin ja suljin hitaasti oven takanani.
"Niall tuli kertomaan uutisia neuvostolta" Zayn vastasi tyynesti, mutta ei kääntänyt katsettaan ikkunan luona olevasta kaksikosta.
"Aivan. Ja ne on jo kerrottu joten meidän on aika mennä Harry" Niall sanoi ja vetäisi Harryksi kutsutta enkeliä liikkeelle.
"Kerroitko sinä hänelle?" Harry kysyin syvällä äänellä, avaten suunsa ensi kertaa. Nyt olin minun vuoroni tuijottaa häntä. Olin varma etten koskaan ollut tavannut häntä, mutta silti hän veti minua puoleensa..
"Tottakai kerroin. Hän näkee ja suostui piilottelemaan minua täällä" Zayn tokaisi ja kuulosti hieman epäkohteliaalta. Ehkä hän ei pitänyt Harrystä?
"Asutko sinä hänen kanssaan?!" Harry älähti, tummat kulmat kurtussa.
"Rauhoitutaampas nyt..." Niall mumisi hänen takanaan, näyttäen hieman vaivaantuneelta. Vaikka Harryssä olikin jotain, minua ärsytti hänen tapansa tiuskia Zaynille.
"Mitä sitten jos hän asuukin?!" Tiuskaisin takaisin ja sain koko porukan hiljaiseksi. Zayn kääntyi katsomaan minua näyttäen hieman vaivaantuneelta. En käsittänyt mikä ongelma tässä nyt muka oli...
"Hän on minun!" Harry ärähti vihaisena ja sai Zaynin pyöräyttämään silmiään.
Jeee hyvää isänpäivää! Vaikka tuskin tätä kukaan isä lukeekaa.. xD mä vaa mietin täs et tekisinkö semmosen et saatte kaikki vaa laukoo jtn random kysymyksii ja sitte mä vastaan niihin kaikkiin sitte jonku ficin lopussa?
JA MISTÄ LÄHTIEN JUST CAN'T LET HER GO ON OLLU ISAC ELLIOTIN KAPPALE.
Tuijotin Zaynin ilmeettömiä kasvoja ja jouduin hetken miettimään hänen sanojaan. Olin mielessäni kuvitellut tämän neuvoston samanlaiseksi kuin ihmisten hallitus. Ilmeisesti taivaassakin oli jonkinlainen johtaja. Mutta olisihan se täälläkin paha homma tappaa joku hallituksen jäsen..
"Miksi?" Kysyin, vaikka Zayn näyttikin siltä ettei haluaisi puhua asiasta. Olin tarkkaillut häntä keskustelumme aikana ja olin huomannut hänen muuttuvan rennommaksi kokoajan. Nyt hän kuitenkin istui tiukasti paikallaan ja katsoi ohitseni kulmat kurtussa. Hänen silmänsä näyttivät taas olevan lähempänä mustaa kuin ruskeaa..
"Se oli vahinko.. Hän yritti varastaa kiveä" Zayn vastasi ja käänsi hitaasti katseensa minuun. Katse ei ollut enää ystävällinen vaan se porautui suoraan silmiini. Mustat iirikset näyttivät pohjattoman syville ja minulle alkoi tulla ahdistunut olo. Päässäni alkoi siristä kimeästi, eikä se loppunut vaikka hädissäni käänsin katseeni.
Olin aikeissa kysyä mitä tapahtui, kun huoneeni ovi avattiin ja pikkuveljeni tuli sisään. Joen pyöreille kasvoille tuli hämmennys kun hän näki Zaynin ja minut. Ääni ja ahdistus katosivat heti kun Joe ilmaantui ja kohotin katseeni nopeasti katsomaan Zayniä. Hän näytti tyyneltä, ja katseli Joeta täysin normaalin näköisenä.
"Kuka tuo on?" Joe kysyi lapsekkaalla 12-vuotiaan äänellään. Hänen vihreät silmänsä liikkuivat meidän välillämme, selvästi etsien selitystä.
"Zayn. Hän on yksi kaveri koulusta" vastasin ehkä hieman myöhässä, mutta veljeni ei huomannut sitä.
"Mitä te teette?"
"Koulutehtävää. Annatko tuon vihkon tuosta penkiltä?" Kysyin ja sain tottelevaisen Joen liikkeelle. Hän katseli Zayniä edelleen vaaleiden kulmiensa alta, ojentaessaan vihkon minulle.
"Äiti käski sanoa, että ruoka on valmis"
"Joo, tulen ihan kohta"
Ovi meni kiinni Joen lähtiessä ja laskin puuskahtaen vihkon sängylle.
"Olette aika samannäköisiä" Zayn totesi, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut ennen Joen tuloa. Käännyin katsomaan häntä kulmat kurtussa.
"Mitä sinä äsken teit?"
"Miten niin? Vastasin kysymykseesi?"
Hän ei ilmeisesti tiedostanut asiaa, mutta jokin hänessä muuttui kun puhuimme tappamisesta..
"Mitenkäs meni koulupäivä?" Isä kysyi kun istuimme koko perhe ruokapöydän ääressä. Zayn oli kohteliaasti kieltäytynyt, joten ehkä minun ei tarvitsisi esitellä häntä isälleni. Hän ei ollut yhtä rento kuin äiti..
"Hyvin. Se iltapäivän sade pääsi vain yllättämään" vastasin ja keskityin taas syömään pastaani. Vieressäni Joe hotki minkä kerkesi ja otti toisen annoksen. En käsittänyt miten hän silti oli niin laiha vaikka söi kolme kertaa enemmän kuin muut tässä talossa..
"Sepä vasta olikin sade! Billy sanoi, että hänen vaimonsa serkku on meterologi, eikä hän koskaan ollut nähnyt noin yhtäkkistä sadetta! Ja se oli sitäpaitsi vain pienellä alueella. Ei kai missään ollut ikkunat auki Mary?" Isä lörpötteli ja kääntyi puhumaan äidille.
Nousin heti syötyäni pöydästä, huuhtelin lautaseni ja laitoin sen tiskikoneeseen. Samalla mietin mitä Zayn teki. Hän oli sanonut menevänsä tällävälin suihkuun, mikä oli hyvä koska suihkun ääni ei kuuluisi ruokapöytä keskusteluiden yli. Mutta oliko hän jo ehtinyt tehdä sen? En haluaisi rynnätä huoneeseen kun hän on vielä puoli pukeissa...
"Kiitos!" Huikkasin keittiön ovelta ja suunnistin askeeleni portaisiin. Suihkun ääntä ei kuulunut edes yläkerran tasanteella, joten oletin hänen olevan jo valmis. Menin siis suoraan omaan huoneeseeni ja kohtasin näkymän mitä en ihan heti uskonut.
Zayn seisoi lähimpänä minua, ilman paitaa mikä paljasti runsaat tatuoinnit hänen hartioissaan ja käsivarsissaan. Niiden lisäksi lapaluiden kohdalla kulki kaksi pikimustaa, leveää viivaa..
Seuraavaksi katseeni osui kahteen muuhun huoneessa olijaan. Toinen oli Niall, joka näytti aivan samalta kuin aikaisemmin. Valkoiset siivet saivat hänen valkoiset vaatteensa melkein hohtamaan. Niallin ilme oli kuitenkin arvioiva.
Toinen mies oli myöskin enkeli. Hänellä oli aivan samanlaiset valkeat siivet kuin Niallilla. Vaatteet olivat myöskin valkoiset, mutta hänellä oli runsaat ruskeat kiharat ja vihreät silmät. Mies nojasi ikkunan karmiin ja näytti vihaiselta.
Kaikki kolme kuitenkin huomasivat minut heti kun astuin sisään. He näyttivät hämmästyneiltä, mutta jostain syystä vihreäsilmäinen enkeli tuijotti minua silmät suurina.
"Ahh.. Ehkä meidän pitäisi mennä" Niall totesi, hymyili minulle ja tarttui sitten toista enkeliä hartiasta. Mutta mies ei kääntänyt katsettaan.
"Zayn... mitä tapahtuu?" Kysyin ja suljin hitaasti oven takanani.
"Niall tuli kertomaan uutisia neuvostolta" Zayn vastasi tyynesti, mutta ei kääntänyt katsettaan ikkunan luona olevasta kaksikosta.
"Aivan. Ja ne on jo kerrottu joten meidän on aika mennä Harry" Niall sanoi ja vetäisi Harryksi kutsutta enkeliä liikkeelle.
"Kerroitko sinä hänelle?" Harry kysyin syvällä äänellä, avaten suunsa ensi kertaa. Nyt olin minun vuoroni tuijottaa häntä. Olin varma etten koskaan ollut tavannut häntä, mutta silti hän veti minua puoleensa..
"Tottakai kerroin. Hän näkee ja suostui piilottelemaan minua täällä" Zayn tokaisi ja kuulosti hieman epäkohteliaalta. Ehkä hän ei pitänyt Harrystä?
"Asutko sinä hänen kanssaan?!" Harry älähti, tummat kulmat kurtussa.
"Rauhoitutaampas nyt..." Niall mumisi hänen takanaan, näyttäen hieman vaivaantuneelta. Vaikka Harryssä olikin jotain, minua ärsytti hänen tapansa tiuskia Zaynille.
"Mitä sitten jos hän asuukin?!" Tiuskaisin takaisin ja sain koko porukan hiljaiseksi. Zayn kääntyi katsomaan minua näyttäen hieman vaivaantuneelta. En käsittänyt mikä ongelma tässä nyt muka oli...
"Hän on minun!" Harry ärähti vihaisena ja sai Zaynin pyöräyttämään silmiään.
Jeee hyvää isänpäivää! Vaikka tuskin tätä kukaan isä lukeekaa.. xD mä vaa mietin täs et tekisinkö semmosen et saatte kaikki vaa laukoo jtn random kysymyksii ja sitte mä vastaan niihin kaikkiin sitte jonku ficin lopussa?
JA MISTÄ LÄHTIEN JUST CAN'T LET HER GO ON OLLU ISAC ELLIOTIN KAPPALE.
lauantai 8. marraskuuta 2014
The Opposite part 4
Jeanna:
Kun tulimme kotiin, näin heti ensimmäiseksi äidin auton parkissa. Metsässä oli selvästi kulunut niin kauan, että hän oli jo ehtinyt tulla kotiin.
Pysähdyin miettimään tien toiselle puolelle, katsellen taloa kulmat kurtussa. Jos minun täytyy olla Zaynin kanssa pidempäänkin, miten pystyisin salaamaan sen vanhemmiltani? Joutuisinko piilottelemaan ihmistä (tai mikä hän ikinä olikaan) huoneessani vai sanoisinko suoraan, että Zayn yöpyisi luonani? Mutta siihen vanhempani eivät tietenkään suostuisi...
"Hmm.. Anteeksi, että olin tyly aikaisemmin" Zayn sanoi yhtäkkiä takaani matalalla äänellä. Käännyin hämmentyneenä ympäri ja kohtasin hänen vaisusti hymyilevät kasvonsa. Hän näytti vain paremmalle hymyillessään. Se poisti hänen ulkonäkönsä uhkaavuutta huomattavasti.
"Ai.. Ei se mitään. Olen muuten Jeanna" sanoin ja hymyilin, tyytyväisenä siitä että hiljaisuus oli rikkoutunut hyvissä merkeissä.
"Nätti nimi" Hän vastasi hymähtäen ja ojensi kätensä. Kättelimme nopeasti, eikä se oikeastaan tuntunut niin oudolta kuin olin ensin ajatellut.
"Asut siis täällä?" Zayn kysyi ja kohotti katseensa talooni. Asuin kohtuullisen isossa omakotitalossa jossa oli kaksi kerrosta. Ulkoapäin se oli aivan samanlainen kuin muut kadun talot, mutta sisällä oli aika sotkuista...
En tiennyt missä Zayn itse asui, mutta toivoin ettei se olisi mikään lukaali. Muuten hän varmaan kuolisi tänne..
"Joo.. Vanhempieni ja pikkuveljeni kanssa" kerroin ja seisoimme hetken katselemassa taloa. Samalla päätin esitellä Zaynin koulukaverina, joka tulisi tekemään projektia. Miettisin lopun myöhemmin.
Tuuli puhalsi autiolla kadulla ja sai minut värisemään. Olin edelleen litimärkä ja kuuma suihku tuntuisi nyt unelmalta. Täytyi myöntää, että minua ärsytti kun meikkini olivat levinneet niin pahanpäiväisesti... Juuri silloin kuin mysteerinen enkeli osuu tielleni..
Kävelimme etuovelle ja nousimme muutaman portaan. Olin pyytänyt Zayniä pysymään jutussa mukana ja nyt vain toivoin, ettei äiti alkaisi utelemaan liiaksi.
Heti kun avasin oven äiti kurkisti keittiön ovelta.
"No moi! Minä jo ehdin ihmetellä minne olit jäänyt. Aikamoinen rankkasade olikin! Kai sinulla oli sateenvarjo?" Hän kyseli kiireiseen tapaansa ja tuli eteiseen laittaen samalla essua päälleensä.
"Näytänkö siltä, että minulla oli sateenvarjo?" Kysyin huokaisten ja potkaisin nihkeät tennarit jalastani. Eteinen oli sen verran pieni, että selkäni osui Zayniin kokoajan kun riisuin takkini... Takanani hän riisui kohteliaasti omat kenkänsä ja jäi odottamaan taka-alalle. Äiti katseli minua ensin huolestuneena, mutta kohotti sitten katseensa Zayniin.
"Jaa kukas tämä on?" Hän kysyi kohottaen tummia kulmiaan arvioivan näköisenä.
"Zayn. Meillä on yhteinen... Uskonnon esitelmä ja meitä käskettiin jatkamaan sitä kotona" selitin ja tein parhaani yrittäessäni kuulostaa uskottavalle. Osasin valehdella ihan kiitettävästi, mutta ajan mittaan äiti on jo alkanut epäillä sanojani.
"Aijaa.. Noh ainakin tulee käytettyä aikaa johonkin fiksuun!" Hän naurahti ja käveli hyräillen takaisin keittiöön.
Käännyin katsomaan Zayniä kulmat koholla. En ollut uskonut, että juttu menisi noin helposti läpi, eikä ollut Zaynkään ainakaan ilmeen perusteella.
Kävelimme nopeasti käytävän läpi, jossa oli kummallakin puolella ovia muihin huoneisiin. Vilkaisin ohimennen olohuoneeseen ja näin pikkuveljeni löhöävän sohvalla katsoen telkkaria. Hän ei edes kohottanut katsettaan kun hiippailimme Zaynin kanssa oviaukon ohi portaisiin.
Yläkerrassa oli vain minun ja veljeni huoneet, sekä yksi yhteinen kylppäri. Ohjasin Zaynin omaan huoneeseeni ja helpottuneena suljin oven.
"Ole kuin kotonasi" toivotin ja laskin reppuni lattialle. Zayn katseli ympärilleen ja istuutui sitten sängylleni.
"Kiitos muuten siitä, että suostuit tähän. Kyllä minä varmaan yksikseni pärjäisin, mutta kokemuksesta tiedän Niallin yleensä olevan oikeassa" hän hymähti ja katseli minua pieni hymynkare huulillaan. Minusta tuntui paljon mukavammalle nyt kun hän oli paremmalla tuulella! Ehkä hän ei oikeasti ollutkaan niin pelottava kuin aluksi antoi ymmärtää!
Jostain syystä huomasin myös kuinka hänen silmiensä väri oli muuttunut. Luonnottoman musta oli muuttunut enemmän ruskeaksi, mikä sopi hänen piirteisiinsä. Ehkä se oli joku enkeli juttu, tai sitten se johtui vain valosta.
"Ei mitään. Toivottavasti viihdyt täällä. Eihän tämä mikään viiden tähden hotelli ole" naurahdin ja sain Zaynin hymyilemään uudestaan.
"Ihan hyvä tämä on... Sinun muuten kannattaisi vaihtaa vaatteet niin et vilustu"
Zayn:
Odottelin Jeannan huoneessa kun hän kävi suihkussa ja vaihtoi vaatteet. Makoilin hänen sängyllään ja laskeskelin tähtiä hänen kattoonsa maalatusta taivaasta. En ollut koskaan aikaisemmin ollut näin pitkään ihmisasunnossa joten oli mielenkiintoista tarkkailla huonetta. Se oli ehkä keskikokoinen ja näytti juuri siltä miltä teinien huoneet ilmeisesti näyttivät. Perushuonekalut olivat aseteltu järkevästi huoneen reunoille ja keskellä oli punainen karvamatto. Seinille oli teipattu muutama juliste, mutta tunnistin vain yhden ihmisen niistä. Beyoncè oli yksi niistä harvoista ihmisjulkkiksista josta olin joskus kuullut..
"Heii.. Haluatko sinäkin käydä suihkussa?" Jeanna kysyi yhtäkkiä ovelta, pukeutuneena pyjamanhousuihin ja huppariin.
"Voin käydä ehkä myöhemmin. Sopiihan se?" Vastasin ja nousin istumaan. Saattoi olla hieman epäkohteliasta vallata toisen sänky tällätavoin..
"Tottakai" Jeanna vastasi ja hymyili. Hän istuuutui viereeni ja olimme kummatkin hetken hiljaa. Täytyi myöntää, että ihmiseksi hän oli kaunis. Nyt kun hän oli pessyt levinneet meikkinsä pois, hän näytti heti muutamaan vuotta nuoremmalle. Eikä se ollut mitenkään huonon näköistä.
"Ajattelin, että sinä pystyisit vastaamaan muutamiin kysymyksiin. Enke- siis Niall ei kertonut paljoakaan" Jeanna sanoi ja kääntyi katsomaan minua avoimen uteliaana.
"Kai minä pystyn. Onhan sinulla oikeus tietää mitä haluat" vastasin mietittyäni hetken. Neuvosto ei varmastikkaan pitäisi ajatuksesta, että kerron salaisuuksia ihmiselle mutta eipä sillä ollut enää väliä..
"Oletko oikeasti enkeli? Onko niitä ihan oikeasti olemassa?"
"Jos on ihmisiä niin pitää olla myös enkeleitä. Ja olen edelleen yksi heistä vaikka en ehkä näytä siltä"
"Miksi täytyy olla enkeleitä?" Jeanna kysyi kiinnostuneen näköisenä.
"Me olemme... vähän niinkuin suojelusenkeleitä. Jokaisella ihmisellä on oma enkeli, joka aina välillä tarkkailee häntä ja yrittää auttaa parhaansa mukaan" selitin, miettien samalla miten saisin kerrottua kaiken yksinkertaisesti. Ihmisen oli ehkä hieman vaikea ymmärtää tätä.
"Onko minullakin suojelusenkeli?"
"Tottakai. En tosin tiedä kuka hän on. Mutta jokaisen oma suojelusenkeli on aina sen näköinen mikä miellyttää hänen ihmistään eniten. Esimerkiksi jos tykkäät blondeista ja iloisista jätkistä, Niall olisi suojelusenkelisi" kerroin ja huomasin rentoutuvani. Minun oli taas kohtuullisen hyvä olla, kun se ahdistava vihantunne oli laantunut. Aloin taas muistuttaa oikeaa itseäni.
Jeanna oli hetken hiljaa ja tiesin hänen miettivän minkälaisista miehistä hän piti.
"Eli on myös olemassa naisenkeleitä?" Hän kysyi hetken mietinnän päätyttyä.
"Duhh.. Eivät kaikki maailman miehet ole homoja"
"Eli siis kaikkien omat suojelusenkelit lentelevät täällä ympäriinsä ja tekevät mitä?" Jeanna jatkoi, välittämättä sarkastisesta vastauksesta.
"Yrittävät auttaa. Meidän elämäntehtävämme on pitää oma ihmisemme turvassa, mutta emme voi vaikuttaa kaikkeen. Yleensä jos vaikka jotain pahaa tapahtuu ja ihminen selviää siitä silkalla tuurilla, on kyse enkelistä." Selitin ja minusta tuntui että sain koko jutun kuulostamaan epäuskottavalle. Ei se oikeasti ollut näin typerän kuuloista...
"Eli enkeli ei ole aina paikalla eikö niin?"
"Ei, ihmisen täytyy osata selvitä yksin. Olisi järjetöntä jos kenellekkään ei kävisi ikinä mitään. Käymme aina välillä tarkastamassa ja jos satumme oikeaan aikaan paikalle, voimme auttaa"
"Välitättekö te omasta ihmisestänne?" Jeanna kysyi edelleen hurjan kiinnostuneen näköisenä. Hän ei tainnut koskaan saada tarpeeksi tietoa.
"Tottakai. Yleensä enkeli on rakastunut omaan ihmiseensä. Se johtuu yleensä siitä, että oma ihminen on myös juuri sellainen kuin mikä enkeli silmää miellyttää. Mutta aika raskasta se on. Vain noin yksi tuhannesta voi nähdä enkelit, joten se on aikalailla yksipuolista rakkautta. Ja sitäpaitsi suhteet ihmisiin on kielletty" kerroin muistellen sääntökirjaa, joka meidän oli pienenä pitänyt opetella ulkoa. Se oli silloin ärsyttänyt todella...
"Wow... Ja minä kun luulin, että enkelinä elämä olisi mahtavaa" Jeanna mumisi, kääntäen katseensa kattoon.
"Niin, aika perseestä tämä on." Myönsin ja ajatukseni harhailivat takaisin kotiin. Kaipasin varmasti siipiäni kaikista eniten..
"Miksi sinä olet täällä? Tämä tilanne ei ilmeisesti ole normaali?"
Kysymyksestä seurasi hieman pidempi hiljaisuus. Tapahtuma palasi mieleeni ja sain pääni polttelemaan. Viha alkoi taas mustata mieltäni, mutta päätin vastata.
"Minut tuomittiin langenneeksi enkeliksi koska tapoin enkeleiden neuvoston jäsenen"
Nyt kesti vähän mutta täällä taas!!
Muuten, tajusin vasta äsken etten kertonu tossa edellisessä ficissä, että Liam teki oikeesti itsarin siinä alussa! Se siis meni tarkotukselle sinne veteen ja yritti hukuttaa ittensä koska se oli pahoissa veloissa kaikille diilereille sun muille! Jos on vielä kysyttävää nii saa kysyä xD
en keksi mitään hienoa kysymystä nii näillä mennää xD
Kun tulimme kotiin, näin heti ensimmäiseksi äidin auton parkissa. Metsässä oli selvästi kulunut niin kauan, että hän oli jo ehtinyt tulla kotiin.
Pysähdyin miettimään tien toiselle puolelle, katsellen taloa kulmat kurtussa. Jos minun täytyy olla Zaynin kanssa pidempäänkin, miten pystyisin salaamaan sen vanhemmiltani? Joutuisinko piilottelemaan ihmistä (tai mikä hän ikinä olikaan) huoneessani vai sanoisinko suoraan, että Zayn yöpyisi luonani? Mutta siihen vanhempani eivät tietenkään suostuisi...
"Hmm.. Anteeksi, että olin tyly aikaisemmin" Zayn sanoi yhtäkkiä takaani matalalla äänellä. Käännyin hämmentyneenä ympäri ja kohtasin hänen vaisusti hymyilevät kasvonsa. Hän näytti vain paremmalle hymyillessään. Se poisti hänen ulkonäkönsä uhkaavuutta huomattavasti.
"Ai.. Ei se mitään. Olen muuten Jeanna" sanoin ja hymyilin, tyytyväisenä siitä että hiljaisuus oli rikkoutunut hyvissä merkeissä.
"Nätti nimi" Hän vastasi hymähtäen ja ojensi kätensä. Kättelimme nopeasti, eikä se oikeastaan tuntunut niin oudolta kuin olin ensin ajatellut.
"Asut siis täällä?" Zayn kysyi ja kohotti katseensa talooni. Asuin kohtuullisen isossa omakotitalossa jossa oli kaksi kerrosta. Ulkoapäin se oli aivan samanlainen kuin muut kadun talot, mutta sisällä oli aika sotkuista...
En tiennyt missä Zayn itse asui, mutta toivoin ettei se olisi mikään lukaali. Muuten hän varmaan kuolisi tänne..
"Joo.. Vanhempieni ja pikkuveljeni kanssa" kerroin ja seisoimme hetken katselemassa taloa. Samalla päätin esitellä Zaynin koulukaverina, joka tulisi tekemään projektia. Miettisin lopun myöhemmin.
Tuuli puhalsi autiolla kadulla ja sai minut värisemään. Olin edelleen litimärkä ja kuuma suihku tuntuisi nyt unelmalta. Täytyi myöntää, että minua ärsytti kun meikkini olivat levinneet niin pahanpäiväisesti... Juuri silloin kuin mysteerinen enkeli osuu tielleni..
Kävelimme etuovelle ja nousimme muutaman portaan. Olin pyytänyt Zayniä pysymään jutussa mukana ja nyt vain toivoin, ettei äiti alkaisi utelemaan liiaksi.
Heti kun avasin oven äiti kurkisti keittiön ovelta.
"No moi! Minä jo ehdin ihmetellä minne olit jäänyt. Aikamoinen rankkasade olikin! Kai sinulla oli sateenvarjo?" Hän kyseli kiireiseen tapaansa ja tuli eteiseen laittaen samalla essua päälleensä.
"Näytänkö siltä, että minulla oli sateenvarjo?" Kysyin huokaisten ja potkaisin nihkeät tennarit jalastani. Eteinen oli sen verran pieni, että selkäni osui Zayniin kokoajan kun riisuin takkini... Takanani hän riisui kohteliaasti omat kenkänsä ja jäi odottamaan taka-alalle. Äiti katseli minua ensin huolestuneena, mutta kohotti sitten katseensa Zayniin.
"Jaa kukas tämä on?" Hän kysyi kohottaen tummia kulmiaan arvioivan näköisenä.
"Zayn. Meillä on yhteinen... Uskonnon esitelmä ja meitä käskettiin jatkamaan sitä kotona" selitin ja tein parhaani yrittäessäni kuulostaa uskottavalle. Osasin valehdella ihan kiitettävästi, mutta ajan mittaan äiti on jo alkanut epäillä sanojani.
"Aijaa.. Noh ainakin tulee käytettyä aikaa johonkin fiksuun!" Hän naurahti ja käveli hyräillen takaisin keittiöön.
Käännyin katsomaan Zayniä kulmat koholla. En ollut uskonut, että juttu menisi noin helposti läpi, eikä ollut Zaynkään ainakaan ilmeen perusteella.
Kävelimme nopeasti käytävän läpi, jossa oli kummallakin puolella ovia muihin huoneisiin. Vilkaisin ohimennen olohuoneeseen ja näin pikkuveljeni löhöävän sohvalla katsoen telkkaria. Hän ei edes kohottanut katsettaan kun hiippailimme Zaynin kanssa oviaukon ohi portaisiin.
Yläkerrassa oli vain minun ja veljeni huoneet, sekä yksi yhteinen kylppäri. Ohjasin Zaynin omaan huoneeseeni ja helpottuneena suljin oven.
"Ole kuin kotonasi" toivotin ja laskin reppuni lattialle. Zayn katseli ympärilleen ja istuutui sitten sängylleni.
"Kiitos muuten siitä, että suostuit tähän. Kyllä minä varmaan yksikseni pärjäisin, mutta kokemuksesta tiedän Niallin yleensä olevan oikeassa" hän hymähti ja katseli minua pieni hymynkare huulillaan. Minusta tuntui paljon mukavammalle nyt kun hän oli paremmalla tuulella! Ehkä hän ei oikeasti ollutkaan niin pelottava kuin aluksi antoi ymmärtää!
Jostain syystä huomasin myös kuinka hänen silmiensä väri oli muuttunut. Luonnottoman musta oli muuttunut enemmän ruskeaksi, mikä sopi hänen piirteisiinsä. Ehkä se oli joku enkeli juttu, tai sitten se johtui vain valosta.
"Ei mitään. Toivottavasti viihdyt täällä. Eihän tämä mikään viiden tähden hotelli ole" naurahdin ja sain Zaynin hymyilemään uudestaan.
"Ihan hyvä tämä on... Sinun muuten kannattaisi vaihtaa vaatteet niin et vilustu"
Zayn:
Odottelin Jeannan huoneessa kun hän kävi suihkussa ja vaihtoi vaatteet. Makoilin hänen sängyllään ja laskeskelin tähtiä hänen kattoonsa maalatusta taivaasta. En ollut koskaan aikaisemmin ollut näin pitkään ihmisasunnossa joten oli mielenkiintoista tarkkailla huonetta. Se oli ehkä keskikokoinen ja näytti juuri siltä miltä teinien huoneet ilmeisesti näyttivät. Perushuonekalut olivat aseteltu järkevästi huoneen reunoille ja keskellä oli punainen karvamatto. Seinille oli teipattu muutama juliste, mutta tunnistin vain yhden ihmisen niistä. Beyoncè oli yksi niistä harvoista ihmisjulkkiksista josta olin joskus kuullut..
"Heii.. Haluatko sinäkin käydä suihkussa?" Jeanna kysyi yhtäkkiä ovelta, pukeutuneena pyjamanhousuihin ja huppariin.
"Voin käydä ehkä myöhemmin. Sopiihan se?" Vastasin ja nousin istumaan. Saattoi olla hieman epäkohteliasta vallata toisen sänky tällätavoin..
"Tottakai" Jeanna vastasi ja hymyili. Hän istuuutui viereeni ja olimme kummatkin hetken hiljaa. Täytyi myöntää, että ihmiseksi hän oli kaunis. Nyt kun hän oli pessyt levinneet meikkinsä pois, hän näytti heti muutamaan vuotta nuoremmalle. Eikä se ollut mitenkään huonon näköistä.
"Ajattelin, että sinä pystyisit vastaamaan muutamiin kysymyksiin. Enke- siis Niall ei kertonut paljoakaan" Jeanna sanoi ja kääntyi katsomaan minua avoimen uteliaana.
"Kai minä pystyn. Onhan sinulla oikeus tietää mitä haluat" vastasin mietittyäni hetken. Neuvosto ei varmastikkaan pitäisi ajatuksesta, että kerron salaisuuksia ihmiselle mutta eipä sillä ollut enää väliä..
"Oletko oikeasti enkeli? Onko niitä ihan oikeasti olemassa?"
"Jos on ihmisiä niin pitää olla myös enkeleitä. Ja olen edelleen yksi heistä vaikka en ehkä näytä siltä"
"Miksi täytyy olla enkeleitä?" Jeanna kysyi kiinnostuneen näköisenä.
"Me olemme... vähän niinkuin suojelusenkeleitä. Jokaisella ihmisellä on oma enkeli, joka aina välillä tarkkailee häntä ja yrittää auttaa parhaansa mukaan" selitin, miettien samalla miten saisin kerrottua kaiken yksinkertaisesti. Ihmisen oli ehkä hieman vaikea ymmärtää tätä.
"Onko minullakin suojelusenkeli?"
"Tottakai. En tosin tiedä kuka hän on. Mutta jokaisen oma suojelusenkeli on aina sen näköinen mikä miellyttää hänen ihmistään eniten. Esimerkiksi jos tykkäät blondeista ja iloisista jätkistä, Niall olisi suojelusenkelisi" kerroin ja huomasin rentoutuvani. Minun oli taas kohtuullisen hyvä olla, kun se ahdistava vihantunne oli laantunut. Aloin taas muistuttaa oikeaa itseäni.
Jeanna oli hetken hiljaa ja tiesin hänen miettivän minkälaisista miehistä hän piti.
"Eli on myös olemassa naisenkeleitä?" Hän kysyi hetken mietinnän päätyttyä.
"Duhh.. Eivät kaikki maailman miehet ole homoja"
"Eli siis kaikkien omat suojelusenkelit lentelevät täällä ympäriinsä ja tekevät mitä?" Jeanna jatkoi, välittämättä sarkastisesta vastauksesta.
"Yrittävät auttaa. Meidän elämäntehtävämme on pitää oma ihmisemme turvassa, mutta emme voi vaikuttaa kaikkeen. Yleensä jos vaikka jotain pahaa tapahtuu ja ihminen selviää siitä silkalla tuurilla, on kyse enkelistä." Selitin ja minusta tuntui että sain koko jutun kuulostamaan epäuskottavalle. Ei se oikeasti ollut näin typerän kuuloista...
"Eli enkeli ei ole aina paikalla eikö niin?"
"Ei, ihmisen täytyy osata selvitä yksin. Olisi järjetöntä jos kenellekkään ei kävisi ikinä mitään. Käymme aina välillä tarkastamassa ja jos satumme oikeaan aikaan paikalle, voimme auttaa"
"Välitättekö te omasta ihmisestänne?" Jeanna kysyi edelleen hurjan kiinnostuneen näköisenä. Hän ei tainnut koskaan saada tarpeeksi tietoa.
"Tottakai. Yleensä enkeli on rakastunut omaan ihmiseensä. Se johtuu yleensä siitä, että oma ihminen on myös juuri sellainen kuin mikä enkeli silmää miellyttää. Mutta aika raskasta se on. Vain noin yksi tuhannesta voi nähdä enkelit, joten se on aikalailla yksipuolista rakkautta. Ja sitäpaitsi suhteet ihmisiin on kielletty" kerroin muistellen sääntökirjaa, joka meidän oli pienenä pitänyt opetella ulkoa. Se oli silloin ärsyttänyt todella...
"Wow... Ja minä kun luulin, että enkelinä elämä olisi mahtavaa" Jeanna mumisi, kääntäen katseensa kattoon.
"Niin, aika perseestä tämä on." Myönsin ja ajatukseni harhailivat takaisin kotiin. Kaipasin varmasti siipiäni kaikista eniten..
"Miksi sinä olet täällä? Tämä tilanne ei ilmeisesti ole normaali?"
Kysymyksestä seurasi hieman pidempi hiljaisuus. Tapahtuma palasi mieleeni ja sain pääni polttelemaan. Viha alkoi taas mustata mieltäni, mutta päätin vastata.
"Minut tuomittiin langenneeksi enkeliksi koska tapoin enkeleiden neuvoston jäsenen"
Nyt kesti vähän mutta täällä taas!!
Muuten, tajusin vasta äsken etten kertonu tossa edellisessä ficissä, että Liam teki oikeesti itsarin siinä alussa! Se siis meni tarkotukselle sinne veteen ja yritti hukuttaa ittensä koska se oli pahoissa veloissa kaikille diilereille sun muille! Jos on vielä kysyttävää nii saa kysyä xD
en keksi mitään hienoa kysymystä nii näillä mennää xD
tiistai 4. marraskuuta 2014
The Opposite part 3
Jeanna:
Täytyi myöntää, että olin aina rakastanut fantasia kirjallisuutta ja elokuvia. Pienempänä olin jopa juoksennellut metsässä, leikkien haltiaa.
Ehkä sen takia en lähtenyt kiljuen karkuun kun siivekäs poika tuli juttusille kanssani. Olin tietenkin aluksi juossut... Mutta kun olin jäänyt kuuntelmaan huomasin pojan siipien olevan aidot. Missään ei näkynyt minkäänlaisia vaijereita ja siivissä näki aidot valkoiset höyhenet pitkän matkan päähän. Minun olla pakko saada tietää, mitä oli tekeillä. Ja sen takia ottaisin tuon murhanhimoisen näköisen miehen kotiini.
Tummiin pukeutunut mies, ilmeisesti nimeltään Zayn, katsoi kuinka enkeli (en muuta selitystä hänen ulkonäölleen keksinyt) lensi pois näkyvistämme. Tuli hiljaista, kun katselimme kumpikin vaivaantuneena ympärillemme.
"Hmm... Pystytkö sinä selittämään minulle mistä tässä on kyse?" Kysyin rikkoen metsän hiljaisuuden. Hitaasti Zayn käänsi mustien silmiensä katseen minuun ja näytti hetken miettivän mitä sanoa. Sillä välin minä kiinnitin enemmän huomiota hänen ulkonäköönsä.
Heti ensimmäiseksi hänestä tuli mieleen huippumalli. En ollut ihan varma mikä hän oli, mutta se enkelipoika oli myös ollut paremman näköinen kuin kukaan poika koulussani. Ehkä myös Zayn oli enkeli?
Tosin kaikki mikä enkelipojassa oli vaaleaa, oli Zaynissa tummaa. Hiukset, kasvot ja vaatteet. Se ei ehkä vaikuttanut kovin enkelimäiselle, mutta hänen kasvonsa olivat täydellisyyttä. Alaspäin katsoessaan pitkät, tummat ripset erottuivat selkeästi hänen korkeita poskipäitään vasten. Täytyi myöntää, että tuntui kuin olisin katsonut taideteosta...
"Epäilemättä pystyisin jos haluaisin, mutta juuri nyt ei huvita" Zayn vastasi vakaalla äänellä, josta ei pystynyt erottamaan tunteita. Hän katsoi minua hieman alta kulmien ja käänsin katseeni. Ilmeisesti selittäminen oli liikaa vaadittu tässä tilanteessa! Mieleni teki valittaa, mutta tuntui ettei Zayn muuttuisi sillä tavalla mukavemmaksi..
"Selvä.. Mennäänkö?"
Zayn nyökkäsi, mutta näytti siltä ettei todellakaan haluaisi...
Kävellessämme takaisin mietin miksi Zaynistä piti pitää huolta? Jos hän oli enkeli (mikä vaikutti kuitenkin epätodennäköiseltä) eikö hänen kuuluisi lennellä taivaalla sun muuta? Tai no, enhän minä tiennyt enkeleistä mitään muuta kuin sen mitä ekaluokan uskonnon opettaja oli sanonut. Naurettavaa...
Zayn:
Kävelin tytön perässä ajatuksiini syventyneenä. Tuntui typerältä joutua ihmisen kaitsettavaksi. Olisin aivan hyvin pärjännyt yksinkin, en nimittäin tarvinnut apua koston suunnitteluun.
Neuvosto oli pettänyt minut pahemman kerran enkä ikinä antaisi sitä heille anteeksi. He eivät suostuneet kuuntelemaan minua hetkeäkään vaan he kylmäverisesti tuomitsivat minut langenneeksi enkeliksi, myrkyttivät siipeni ja repivät ne irti! Eikä se tietenkään riittänyt, minut täytyi heittää maanpinnalle odottamaan viimeistä päätöstä. Jäänkö maan päälle ikuisiksi ajoiksi, elämään ihmisenä vai pääsisinkö takaisin taivaaseen.
Tosin sielläkin kaikki vain hylkisivät minua... Langenneita enkeleitä ei oikein arvostettu.
Katselin tympiintyneenä tytön selkää, kun kävelimme peräkanaa sateen kastemalla pururadalla. Pitäisi varmaan olla kiitollinen hänelle. Ihmiseksi hän suhtautui yllättävän ennakkoluulottomasti. Se kyllä saattoi johtua siitä, että hän näki Niallin. Minun enkelin voimani oli jo viety joten kuka tahansa näkisi minut.
Päätäni särki varmaankin ensimmäistä kertaa elämäni aikana. Minusta myös tuntui, että päässäni oli jotain vikaa. Nyt kun olin hieman rauhoittunut, minusta tuntui että sovittelemalla ja todisteita keräämällä saisin siipeni nopeammin takaisin. Mutta silti toinen puoli mielestäni käski kostamaan koko taivaan väelle hyvin epäenkelimäisellä tavalla...
Mulla oli taas jotain mielessä mut en muista xD
Tää ficci saattaa muute alkaa vaikuttaa oudolle kun kaikki ei selviä heti, mut kyllä kaikki selitetään jossain vaiheessa! :D
Kylmä vai kuuma?
-ennemmin kylmä (vaikka palelen aina, koska huono ääreisverenkierto xD) koska inhoon hikoilua enemmän kun ruotsin kielioppia
Täytyi myöntää, että olin aina rakastanut fantasia kirjallisuutta ja elokuvia. Pienempänä olin jopa juoksennellut metsässä, leikkien haltiaa.
Ehkä sen takia en lähtenyt kiljuen karkuun kun siivekäs poika tuli juttusille kanssani. Olin tietenkin aluksi juossut... Mutta kun olin jäänyt kuuntelmaan huomasin pojan siipien olevan aidot. Missään ei näkynyt minkäänlaisia vaijereita ja siivissä näki aidot valkoiset höyhenet pitkän matkan päähän. Minun olla pakko saada tietää, mitä oli tekeillä. Ja sen takia ottaisin tuon murhanhimoisen näköisen miehen kotiini.
Tummiin pukeutunut mies, ilmeisesti nimeltään Zayn, katsoi kuinka enkeli (en muuta selitystä hänen ulkonäölleen keksinyt) lensi pois näkyvistämme. Tuli hiljaista, kun katselimme kumpikin vaivaantuneena ympärillemme.
"Hmm... Pystytkö sinä selittämään minulle mistä tässä on kyse?" Kysyin rikkoen metsän hiljaisuuden. Hitaasti Zayn käänsi mustien silmiensä katseen minuun ja näytti hetken miettivän mitä sanoa. Sillä välin minä kiinnitin enemmän huomiota hänen ulkonäköönsä.
Heti ensimmäiseksi hänestä tuli mieleen huippumalli. En ollut ihan varma mikä hän oli, mutta se enkelipoika oli myös ollut paremman näköinen kuin kukaan poika koulussani. Ehkä myös Zayn oli enkeli?
Tosin kaikki mikä enkelipojassa oli vaaleaa, oli Zaynissa tummaa. Hiukset, kasvot ja vaatteet. Se ei ehkä vaikuttanut kovin enkelimäiselle, mutta hänen kasvonsa olivat täydellisyyttä. Alaspäin katsoessaan pitkät, tummat ripset erottuivat selkeästi hänen korkeita poskipäitään vasten. Täytyi myöntää, että tuntui kuin olisin katsonut taideteosta...
"Epäilemättä pystyisin jos haluaisin, mutta juuri nyt ei huvita" Zayn vastasi vakaalla äänellä, josta ei pystynyt erottamaan tunteita. Hän katsoi minua hieman alta kulmien ja käänsin katseeni. Ilmeisesti selittäminen oli liikaa vaadittu tässä tilanteessa! Mieleni teki valittaa, mutta tuntui ettei Zayn muuttuisi sillä tavalla mukavemmaksi..
"Selvä.. Mennäänkö?"
Zayn nyökkäsi, mutta näytti siltä ettei todellakaan haluaisi...
Kävellessämme takaisin mietin miksi Zaynistä piti pitää huolta? Jos hän oli enkeli (mikä vaikutti kuitenkin epätodennäköiseltä) eikö hänen kuuluisi lennellä taivaalla sun muuta? Tai no, enhän minä tiennyt enkeleistä mitään muuta kuin sen mitä ekaluokan uskonnon opettaja oli sanonut. Naurettavaa...
Zayn:
Kävelin tytön perässä ajatuksiini syventyneenä. Tuntui typerältä joutua ihmisen kaitsettavaksi. Olisin aivan hyvin pärjännyt yksinkin, en nimittäin tarvinnut apua koston suunnitteluun.
Neuvosto oli pettänyt minut pahemman kerran enkä ikinä antaisi sitä heille anteeksi. He eivät suostuneet kuuntelemaan minua hetkeäkään vaan he kylmäverisesti tuomitsivat minut langenneeksi enkeliksi, myrkyttivät siipeni ja repivät ne irti! Eikä se tietenkään riittänyt, minut täytyi heittää maanpinnalle odottamaan viimeistä päätöstä. Jäänkö maan päälle ikuisiksi ajoiksi, elämään ihmisenä vai pääsisinkö takaisin taivaaseen.
Tosin sielläkin kaikki vain hylkisivät minua... Langenneita enkeleitä ei oikein arvostettu.
Katselin tympiintyneenä tytön selkää, kun kävelimme peräkanaa sateen kastemalla pururadalla. Pitäisi varmaan olla kiitollinen hänelle. Ihmiseksi hän suhtautui yllättävän ennakkoluulottomasti. Se kyllä saattoi johtua siitä, että hän näki Niallin. Minun enkelin voimani oli jo viety joten kuka tahansa näkisi minut.
Päätäni särki varmaankin ensimmäistä kertaa elämäni aikana. Minusta myös tuntui, että päässäni oli jotain vikaa. Nyt kun olin hieman rauhoittunut, minusta tuntui että sovittelemalla ja todisteita keräämällä saisin siipeni nopeammin takaisin. Mutta silti toinen puoli mielestäni käski kostamaan koko taivaan väelle hyvin epäenkelimäisellä tavalla...
Mulla oli taas jotain mielessä mut en muista xD
Tää ficci saattaa muute alkaa vaikuttaa oudolle kun kaikki ei selviä heti, mut kyllä kaikki selitetään jossain vaiheessa! :D
Kylmä vai kuuma?
-ennemmin kylmä (vaikka palelen aina, koska huono ääreisverenkierto xD) koska inhoon hikoilua enemmän kun ruotsin kielioppia
maanantai 3. marraskuuta 2014
The Opposite part 2
Jeanna:
En ollut ihan varma mitä näin. Joko tuo hahmo (joka ilmeisesti oli mies) oli joku eksynyt cosplay-harrastaja tai sitten olin sekoamassa. Nuo siivet eivät kyllä näyttäneet sellaisilta pahvilärpäkkeiltä joita harrastelijat valmistivat. Ne nimittäin liikkuivat lakkaamatta.
Tilanne alkoi olla jopa turhan omituinen minulle. Ehkä minä vain palaisin takaisin polulle ja jatkaisin matkaani? Sade oli tosin laantunut, mutta pilvet roikkuivat silti uhkaavasti alhaalla...
Kuulin kuinka tummiin pukeutunut hahmo huusi siivekkäälle miehelle ja minun oli pakko jäädä kuuntelemaan. Toivoin vain, ettei minkäänlaista tappelua syntyisi...
Hivuttauduin hitaasti lähemmäs aukean reunaa, puun taakse. Pyyhin kärsimättömämä märät hiukset pois otsaltani ja siristin silmiäni. Tumma hahmo kiipesi pois kraaterista ja jäi seisomaan vaaleapukuisen viereen. He puhuivat toisilleen hetken (tummiin pukeutunut tosin huusi), ennen kuin vaalean katse kääntyi hitaasti minua kohti.
Niall:
Zayn katsoi minua uhmakkaasti ja nousi pois kraaterin pohjalta. Minua alkoi nyt tosissaan huolestuttaa kun näin hänen silmänsä läheltä. Kirkas sininen oli muuttunut melkein mustaksi. En ollut ihan varma kävikö niin kaikille langeneille..
"Zayn.. Tämä ei ole niin paha kuin luulet. Viimeiseen tuomioon on vielä hetki aikaa, he voivat vielä muuttaa mielipiteensä" sanoin hiljaa, yrittäen saada ystävääni rauhoittumaan. Zayn kuitenkin katsoi minua melkein julman näköisesti kulmiensa alta.
"He juuri repivät siipeni irti Niall! Minut heitettiin juuri taivaasta alas helvetti soikoon!" Hän ärähti ja minua alkoi jopa pelottamaan hänen raivonsa. Minusta tuntui, ettei se ollut normaalia meidän kaltaisillemme.
Käänsin katseeni ja huokaisin. Olin tullut tänne salaa auttamaan häntä, mutta en todennäköisesti pystyisi tekemään mitään hänen hyväkseen.
Katseeni kiinnittyi havaitsemaani liikkeeseen aukean toisella laidalla. Sieltä minua tuijotti takaisin järkyttyneen näköinen ihmistyttö.
"Zayn..." sanoin ja hän kääntyi myös katsomaan. Tyttö oli hätääntyneen näköinen ja hän lähti perääntymään.
"Mitäh... Hän näkee sinut?!" Zayn älähti, unohtaen hetkeksi vihansa. Selvästikin tyttö näki minut. Ja sain siitä idean.
"Odota tässä!" Huudahdin ja ponkaisin yhdellä, harjaantuneella loikalla ilmaan. Hohtavan valkoiset siivet avautuivat vaivattomasti ja lennähdin voimalla ilman läpi. Olin aukean toisella reunalla muutamassa sekunnissa ja näin tytön kompastelevan karkuun.
Puikkelehdin hitaalla vauhdilla puiden lomassa, lähestyen hitaasti etenevää tyttöä.
"Hei" tokaisin kuuluvasti ja sain tytön kääntymään ympäri.
Tummat hiukset kehystivät kulmikkaita, persoonallisen näköisiä kasvoja ja vihreät silmät katsoivat minua. Mustat meikki valui pitkin poskia ja kulmakarvat olivat melkein hiusrajassa kiinni.
Saatuani hänet pysähtymään, laskeuduin harkitusti muutaman metrin päähän hänestä.
"Onko tämä jotain pilaa?" Tyttö kysyi ja hämmästyin sitä, että hän ylipäätänsä avasi suunsa.
"Eii.. Sinähän näet minut?"
Tyttö nyökkäsi. Hyvä..
"Entä näetkö siivet selässäni?"
Toinen nyökkäys.
"Yritän selittää tämän yksinkertaisesti. Ei ole monia ihmisiä tässä maailmassa jotka pystyvät näkemään minut. Ja sen takia tarvitsisin sinua apuasi nyt. Tämä varmasti kuulostaa hullulle, mutta pidä huolta Zaynistä. En voi kertoa miksi, mutta sinä olet varmasti ainut joka ymmärtää." Yritin puhua mahdollisimman rauhoittavalla äänellä, mutta tyttö ei näyttänyt kovin helpottuneelta.
"Ai... siitä tummapukuisesta? Sen takia, että näen sinulla siivet?" Hän kysyi, vakaalla äänellä. Hän otti jopa askeleen lähemmäs.
"Niin.. Vain vähän aikaa!"
"Onko hän normaali?"
"Kait..." minun oli pakko myöntää, etten tiennyt. Zayn oli enkeli, aivan kuten minäkin, mutta hän oli jo menettänyt siipensä lankeamuksen takia. Ehkä hän oli nyt lähempänä ihmistä.
"Mutta vain pari päivää! Vie hänet kotiin ja katso, että hän pysyy siellä" lisäsin nopeasti ja vilkaisin olkani yli. Zayn käveli kulmat kurtussa meitä kohti. Tietenkään hän ei malttanut pysyä poissa...
"En minä voi ottaa täysin tuntematonta ihmistä kotiini!" Tyttö älähti, katse Zaynin uhkaavassa ulkonäössä.
"Hän ei aiheuta ongelmia! Pidä hänet vain sisällä" melkein anelin. Tämä oli ainut vaihtoehto pitää Zayn edes jonkinlaisessa vakaassa paikassa. Kaduilla hän keräisi vain lisää ongelmia.
Zayn pysähtyi viereeni ja katseli tyttöä kulmat koholla. Tyttö katsoi takaisin epäuskoisen näköisenä. Ei tämä tainnut olla mikään tavanomainen tapahtuma..
"Hyvä on! Mutta haluan tietää jossain vaiheessa mistä on kyse" tyttö tokaisi, muttei kääntänyt katsettaan Zaynistä.
"Hienoa! Zayn, soitan sinulle kun saan lisätietoa neuvostosta!" Hihkaisin ja ponkaisin jälleen kerran ilmaan, kohoten puiden lomasta taivaalle. Olisimpa itse voinut jäädä huolehtimaan Zaynistä. Nyt jouduin vain toivomaan, että tyttö oli luotettava ja pitäisi Zaynin kunnossa viimeiseen tuomioon asti.
Se tunne kun tajuut, että oot saanu yhen uuden lukijan xD en oo varma millon niin kävi mutta JEEEEE!:D ja muuten huomasin, että mun vanhat ficit on noloja xD varsinkin ne ihan ekat! Niissä on melkein kaikki pielessä, enkä tajuu miten pystyin kirjottamaan niitä, saati että joku oikeesti lukee niitä!:D mut ainaski oon kehittynyt tässä matkan aikana!
Jalkapallo vai jääkiekko?
- jääkiekko koska suomi
En ollut ihan varma mitä näin. Joko tuo hahmo (joka ilmeisesti oli mies) oli joku eksynyt cosplay-harrastaja tai sitten olin sekoamassa. Nuo siivet eivät kyllä näyttäneet sellaisilta pahvilärpäkkeiltä joita harrastelijat valmistivat. Ne nimittäin liikkuivat lakkaamatta.
Tilanne alkoi olla jopa turhan omituinen minulle. Ehkä minä vain palaisin takaisin polulle ja jatkaisin matkaani? Sade oli tosin laantunut, mutta pilvet roikkuivat silti uhkaavasti alhaalla...
Kuulin kuinka tummiin pukeutunut hahmo huusi siivekkäälle miehelle ja minun oli pakko jäädä kuuntelemaan. Toivoin vain, ettei minkäänlaista tappelua syntyisi...
Hivuttauduin hitaasti lähemmäs aukean reunaa, puun taakse. Pyyhin kärsimättömämä märät hiukset pois otsaltani ja siristin silmiäni. Tumma hahmo kiipesi pois kraaterista ja jäi seisomaan vaaleapukuisen viereen. He puhuivat toisilleen hetken (tummiin pukeutunut tosin huusi), ennen kuin vaalean katse kääntyi hitaasti minua kohti.
Niall:
Zayn katsoi minua uhmakkaasti ja nousi pois kraaterin pohjalta. Minua alkoi nyt tosissaan huolestuttaa kun näin hänen silmänsä läheltä. Kirkas sininen oli muuttunut melkein mustaksi. En ollut ihan varma kävikö niin kaikille langeneille..
"Zayn.. Tämä ei ole niin paha kuin luulet. Viimeiseen tuomioon on vielä hetki aikaa, he voivat vielä muuttaa mielipiteensä" sanoin hiljaa, yrittäen saada ystävääni rauhoittumaan. Zayn kuitenkin katsoi minua melkein julman näköisesti kulmiensa alta.
"He juuri repivät siipeni irti Niall! Minut heitettiin juuri taivaasta alas helvetti soikoon!" Hän ärähti ja minua alkoi jopa pelottamaan hänen raivonsa. Minusta tuntui, ettei se ollut normaalia meidän kaltaisillemme.
Käänsin katseeni ja huokaisin. Olin tullut tänne salaa auttamaan häntä, mutta en todennäköisesti pystyisi tekemään mitään hänen hyväkseen.
Katseeni kiinnittyi havaitsemaani liikkeeseen aukean toisella laidalla. Sieltä minua tuijotti takaisin järkyttyneen näköinen ihmistyttö.
"Zayn..." sanoin ja hän kääntyi myös katsomaan. Tyttö oli hätääntyneen näköinen ja hän lähti perääntymään.
"Mitäh... Hän näkee sinut?!" Zayn älähti, unohtaen hetkeksi vihansa. Selvästikin tyttö näki minut. Ja sain siitä idean.
"Odota tässä!" Huudahdin ja ponkaisin yhdellä, harjaantuneella loikalla ilmaan. Hohtavan valkoiset siivet avautuivat vaivattomasti ja lennähdin voimalla ilman läpi. Olin aukean toisella reunalla muutamassa sekunnissa ja näin tytön kompastelevan karkuun.
Puikkelehdin hitaalla vauhdilla puiden lomassa, lähestyen hitaasti etenevää tyttöä.
"Hei" tokaisin kuuluvasti ja sain tytön kääntymään ympäri.
Tummat hiukset kehystivät kulmikkaita, persoonallisen näköisiä kasvoja ja vihreät silmät katsoivat minua. Mustat meikki valui pitkin poskia ja kulmakarvat olivat melkein hiusrajassa kiinni.
Saatuani hänet pysähtymään, laskeuduin harkitusti muutaman metrin päähän hänestä.
"Onko tämä jotain pilaa?" Tyttö kysyi ja hämmästyin sitä, että hän ylipäätänsä avasi suunsa.
"Eii.. Sinähän näet minut?"
Tyttö nyökkäsi. Hyvä..
"Entä näetkö siivet selässäni?"
Toinen nyökkäys.
"Yritän selittää tämän yksinkertaisesti. Ei ole monia ihmisiä tässä maailmassa jotka pystyvät näkemään minut. Ja sen takia tarvitsisin sinua apuasi nyt. Tämä varmasti kuulostaa hullulle, mutta pidä huolta Zaynistä. En voi kertoa miksi, mutta sinä olet varmasti ainut joka ymmärtää." Yritin puhua mahdollisimman rauhoittavalla äänellä, mutta tyttö ei näyttänyt kovin helpottuneelta.
"Ai... siitä tummapukuisesta? Sen takia, että näen sinulla siivet?" Hän kysyi, vakaalla äänellä. Hän otti jopa askeleen lähemmäs.
"Niin.. Vain vähän aikaa!"
"Onko hän normaali?"
"Kait..." minun oli pakko myöntää, etten tiennyt. Zayn oli enkeli, aivan kuten minäkin, mutta hän oli jo menettänyt siipensä lankeamuksen takia. Ehkä hän oli nyt lähempänä ihmistä.
"Mutta vain pari päivää! Vie hänet kotiin ja katso, että hän pysyy siellä" lisäsin nopeasti ja vilkaisin olkani yli. Zayn käveli kulmat kurtussa meitä kohti. Tietenkään hän ei malttanut pysyä poissa...
"En minä voi ottaa täysin tuntematonta ihmistä kotiini!" Tyttö älähti, katse Zaynin uhkaavassa ulkonäössä.
"Hän ei aiheuta ongelmia! Pidä hänet vain sisällä" melkein anelin. Tämä oli ainut vaihtoehto pitää Zayn edes jonkinlaisessa vakaassa paikassa. Kaduilla hän keräisi vain lisää ongelmia.
Zayn pysähtyi viereeni ja katseli tyttöä kulmat koholla. Tyttö katsoi takaisin epäuskoisen näköisenä. Ei tämä tainnut olla mikään tavanomainen tapahtuma..
"Hyvä on! Mutta haluan tietää jossain vaiheessa mistä on kyse" tyttö tokaisi, muttei kääntänyt katsettaan Zaynistä.
"Hienoa! Zayn, soitan sinulle kun saan lisätietoa neuvostosta!" Hihkaisin ja ponkaisin jälleen kerran ilmaan, kohoten puiden lomasta taivaalle. Olisimpa itse voinut jäädä huolehtimaan Zaynistä. Nyt jouduin vain toivomaan, että tyttö oli luotettava ja pitäisi Zaynin kunnossa viimeiseen tuomioon asti.
Se tunne kun tajuut, että oot saanu yhen uuden lukijan xD en oo varma millon niin kävi mutta JEEEEE!:D ja muuten huomasin, että mun vanhat ficit on noloja xD varsinkin ne ihan ekat! Niissä on melkein kaikki pielessä, enkä tajuu miten pystyin kirjottamaan niitä, saati että joku oikeesti lukee niitä!:D mut ainaski oon kehittynyt tässä matkan aikana!
Jalkapallo vai jääkiekko?
- jääkiekko koska suomi
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
The Opposite part 1
Jeanna:
Naputtelin kuulakärkikynällä vihkon kantta, katsellessani luokkatovereideni maantiedon esitelmiä. Aihe oli tietenkin hyvin mielenkiintoinen: kasvillisuusvyöhykkeet.
Olin jo esittänyt oman työni ryhmäni kanssa, joten minulla ei oikein ollut mitään muutakaan tekemistä kuin tuijottaa tunkkaisen luokkahuoneen ikkunasta ulos.
Tämä oli jo toinen päivä putkeen kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta! Olisi oivallinen hetki mennä piknikille Keskuspuistoon! Onneksi kello läheni jo kolmea, mikä tarkoitti tämän kidutuksen päättymistä.
"Muistakaa, että maanantaina tuotte valmiin esseen minulle! Brock, tämä on sinulle erityisen tärkeää" Opettaja kailotti jo pakkaavien oppilaiden hälinän yli ja sai vastaansa nyrpeitä katseita. Kuka nyt haluaisi koko viikonlopun tehdä esseetä?! Olin jo suunnitellut meneväni leffaan ja katsomaan Mindyn pikkusiskon balettinäytöstä!
Ärtyneenä työnnyin käytävän väenpaljouden läpi, suunnistaen kohti ulko-ovia. Vahingossa tönäisin jopa muutamaa ekaluokkalaista, mutta en jaksanut vaivautua pyytämään anteeksi. Normaalisti olisin kyllä sen tehnyt, mutta nyt vain halusin päästä viikonlopun viettoon. Lukion viikot olivat käymässä kokoajan raskaammiksi, kun syksy piteni.
"Jeanna! Oletko menossa kotiin?" Colinin ääni kysyi takaani, kun olin jo ehtinyt koulun asfalttipihan toiselle laidalle. Käännyin ympäri, punertavat hiukset heilahten (ei tosin aivan kuten elokuvissa...). Jouduin heti pyyhkimään suortuvat silmieni edestä, että pystyin katsomaan luokseni tullutta Colinia.
"Juu, entäs sinä?" Kysyin hymyillen. Collin naurahti ja pyyhkäisi vaaleanruskeat hiukset pois silmiltään. Vaikka hän oli minua vuoden nuorempi, eli seitsemäntoista, olimme olleet kavereita koko yläasteen ja lukion. Tosin kukaan ei ikinä uskonut hänen olevan nuorempi, sillä pituutta hänellä oli lähemmäs 190-senttiä!
"Kyllä! Tuletko kyydillä?" Hän hymyili ja nyökkäsi uutta autoaan kohti. Hyvähän se oli autolla kaahailla, kun vanhemmat olivat kummatkin hyvätuloisesta päästä! Tuo taisi olla hänen kolmas autonsa tähän mennessä, mutta yhtälailla se oli hieno ja kiiltävä kuin edeltäjänsä.
"Taidan mennä kävellen. Yritän nauttia tästä kelistä vielä kun voin!" Kieltäydyin rehellisesti. Taivas oli nimittäin edelleen kirkkaan sininen, eikä pilvistä näkynyt jälkeäkään!
"Omapahan on menetyksesi! Nähdäänkö sunnuntaina Claran näytöksessä?"
"Joo tottakai! Sinne voisin kyllä ottaa kyydin kiitos!"
"Selvä homma neiti! Moikka!"
Koulusta kotiin minulla ei ollut matkaa kuin hieman päälle kilometri, joten kävely oli kaikin puolin hyvä idea. Reittini kulki poispäin keskustasta, omakotitalojen alueen läpi. Loppu osan matkasta kuljin ison puiston kautta. Siellä oli kävely- ja lenkkeilypolkuja ja varsinkin kesäisin siellä oli mukava kävellä.
Olin juuri tullut tiheimmän metsikön kohdalle, sinne missä polku muuttui pururadaksi. Täällä ei ollut niin paljon ihmisiä kuin isoimmilla poluilla, joten sain olla yksikseni.
Yhtäkkiä lämmin tuuli kuitenkin muuttui kylmäksi ja koko metsä pimeni. Hämmentyneenä kiskaisin kuulokkeet korvistani ja katoin ylös taivaalle. Tummat, uhkaavan näköiset pilvet olivat peittäneet auringon muutamassa sekunnissa!
Pysähdyin keskelle polkua, uskomatta silmiäni. Taivaalta alkoi tippua kiihtyvällä tahdilla raskaita vesipisaroita ja matala jyrinä tuntui lähestyvän. Kaikki tämä oli tapahtunut muutamassa minuutissa ja tietysti juuri silloin kun olin keskellä ei mitään..
Jatkoin kävelyä nopeammin ja yritin estää hiuksiani kastumasta, mutta se oli turhaa. Rankkasade pommitti takkini selkää ja olin litimärkä päästä varpaisiin. Tunsin kuinka meikit valuivat pitkin poskiani ja hiukset liimautuivat kasvoihini ja kaulalle.
Sitten kuului matala, maata järistävä ääni aivan läheltäni. Luulin heti, että salama oli iskenyt lähistöllä oleviin puihin ja pysähdyin katsellakseni ympärilleni. Ensin en nähnyt mitään, mutta sitten harmaa pilvi erottui sateen hämärtämien puiden lomasta.
Pitäisikö minun menmä katsomaan? Jos salama oli iskenyt puuhun, tuolla saattoi olla tulipalo. Olin jo muutenkin märkä, niin viivyttely ei vaikuttaisi mitenkään... Lähdin rämpimään pois polulta, katse kiinnitettynä tuohon savupilveen. Tai ehkä se oli pölyä?
Lähemmäksi päästessäni näin aukean, jolta pilvi oli peräisin.
Seisahduin aukean laidalle ja katselin ympärilleni. Aukea ei ollut kovin iso, ja ruoho oli matalaa. Luultavasti joku leikkasi täällä nurmikon säännöllisesti, ajattelin ohimennen ennenkuin näin kraaterin aukean toisella laidalla.
Siristin silmiäni nähdäkseni sateen läpi paremmin. Silloin erotin kaksi ihmishahmoa kraaterin luona. Tummempi hahmo näytti seisovan keskellä kraateria ja toinen, selvästi vaaleampiin pukeutunut hahmo seisoi kuopan reunalla. Vaikka koko näkymä oli jo entuudestaan outo, huomasin jotain vielä hullumpaa.
Vaalealla hahmolla oli harmaudessa hohtavat vitivalkoiset siivet, luonnollisen näköisesti kiinnittyneitä tuon hahmon selkään.
Noniiiihhh eka osa! Tää on vähän ehkä hämmentävä ja näin, mutta kyllä se selkenee xD heheee kävin kattomassa Annabellen perjantaina ja ahistaa vieläki..xD
Wii vai Playstation?
- hmhmmmmhmm.. xD äitin luona on Wii ja iskällä PS, mut ehkä mä nyt sanon PS koska sille on parempia pelejä ja jne :D
Naputtelin kuulakärkikynällä vihkon kantta, katsellessani luokkatovereideni maantiedon esitelmiä. Aihe oli tietenkin hyvin mielenkiintoinen: kasvillisuusvyöhykkeet.
Olin jo esittänyt oman työni ryhmäni kanssa, joten minulla ei oikein ollut mitään muutakaan tekemistä kuin tuijottaa tunkkaisen luokkahuoneen ikkunasta ulos.
Tämä oli jo toinen päivä putkeen kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta! Olisi oivallinen hetki mennä piknikille Keskuspuistoon! Onneksi kello läheni jo kolmea, mikä tarkoitti tämän kidutuksen päättymistä.
"Muistakaa, että maanantaina tuotte valmiin esseen minulle! Brock, tämä on sinulle erityisen tärkeää" Opettaja kailotti jo pakkaavien oppilaiden hälinän yli ja sai vastaansa nyrpeitä katseita. Kuka nyt haluaisi koko viikonlopun tehdä esseetä?! Olin jo suunnitellut meneväni leffaan ja katsomaan Mindyn pikkusiskon balettinäytöstä!
Ärtyneenä työnnyin käytävän väenpaljouden läpi, suunnistaen kohti ulko-ovia. Vahingossa tönäisin jopa muutamaa ekaluokkalaista, mutta en jaksanut vaivautua pyytämään anteeksi. Normaalisti olisin kyllä sen tehnyt, mutta nyt vain halusin päästä viikonlopun viettoon. Lukion viikot olivat käymässä kokoajan raskaammiksi, kun syksy piteni.
"Jeanna! Oletko menossa kotiin?" Colinin ääni kysyi takaani, kun olin jo ehtinyt koulun asfalttipihan toiselle laidalle. Käännyin ympäri, punertavat hiukset heilahten (ei tosin aivan kuten elokuvissa...). Jouduin heti pyyhkimään suortuvat silmieni edestä, että pystyin katsomaan luokseni tullutta Colinia.
"Juu, entäs sinä?" Kysyin hymyillen. Collin naurahti ja pyyhkäisi vaaleanruskeat hiukset pois silmiltään. Vaikka hän oli minua vuoden nuorempi, eli seitsemäntoista, olimme olleet kavereita koko yläasteen ja lukion. Tosin kukaan ei ikinä uskonut hänen olevan nuorempi, sillä pituutta hänellä oli lähemmäs 190-senttiä!
"Kyllä! Tuletko kyydillä?" Hän hymyili ja nyökkäsi uutta autoaan kohti. Hyvähän se oli autolla kaahailla, kun vanhemmat olivat kummatkin hyvätuloisesta päästä! Tuo taisi olla hänen kolmas autonsa tähän mennessä, mutta yhtälailla se oli hieno ja kiiltävä kuin edeltäjänsä.
"Taidan mennä kävellen. Yritän nauttia tästä kelistä vielä kun voin!" Kieltäydyin rehellisesti. Taivas oli nimittäin edelleen kirkkaan sininen, eikä pilvistä näkynyt jälkeäkään!
"Omapahan on menetyksesi! Nähdäänkö sunnuntaina Claran näytöksessä?"
"Joo tottakai! Sinne voisin kyllä ottaa kyydin kiitos!"
"Selvä homma neiti! Moikka!"
Koulusta kotiin minulla ei ollut matkaa kuin hieman päälle kilometri, joten kävely oli kaikin puolin hyvä idea. Reittini kulki poispäin keskustasta, omakotitalojen alueen läpi. Loppu osan matkasta kuljin ison puiston kautta. Siellä oli kävely- ja lenkkeilypolkuja ja varsinkin kesäisin siellä oli mukava kävellä.
Olin juuri tullut tiheimmän metsikön kohdalle, sinne missä polku muuttui pururadaksi. Täällä ei ollut niin paljon ihmisiä kuin isoimmilla poluilla, joten sain olla yksikseni.
Yhtäkkiä lämmin tuuli kuitenkin muuttui kylmäksi ja koko metsä pimeni. Hämmentyneenä kiskaisin kuulokkeet korvistani ja katoin ylös taivaalle. Tummat, uhkaavan näköiset pilvet olivat peittäneet auringon muutamassa sekunnissa!
Pysähdyin keskelle polkua, uskomatta silmiäni. Taivaalta alkoi tippua kiihtyvällä tahdilla raskaita vesipisaroita ja matala jyrinä tuntui lähestyvän. Kaikki tämä oli tapahtunut muutamassa minuutissa ja tietysti juuri silloin kun olin keskellä ei mitään..
Jatkoin kävelyä nopeammin ja yritin estää hiuksiani kastumasta, mutta se oli turhaa. Rankkasade pommitti takkini selkää ja olin litimärkä päästä varpaisiin. Tunsin kuinka meikit valuivat pitkin poskiani ja hiukset liimautuivat kasvoihini ja kaulalle.
Sitten kuului matala, maata järistävä ääni aivan läheltäni. Luulin heti, että salama oli iskenyt lähistöllä oleviin puihin ja pysähdyin katsellakseni ympärilleni. Ensin en nähnyt mitään, mutta sitten harmaa pilvi erottui sateen hämärtämien puiden lomasta.
Pitäisikö minun menmä katsomaan? Jos salama oli iskenyt puuhun, tuolla saattoi olla tulipalo. Olin jo muutenkin märkä, niin viivyttely ei vaikuttaisi mitenkään... Lähdin rämpimään pois polulta, katse kiinnitettynä tuohon savupilveen. Tai ehkä se oli pölyä?
Lähemmäksi päästessäni näin aukean, jolta pilvi oli peräisin.
Seisahduin aukean laidalle ja katselin ympärilleni. Aukea ei ollut kovin iso, ja ruoho oli matalaa. Luultavasti joku leikkasi täällä nurmikon säännöllisesti, ajattelin ohimennen ennenkuin näin kraaterin aukean toisella laidalla.
Siristin silmiäni nähdäkseni sateen läpi paremmin. Silloin erotin kaksi ihmishahmoa kraaterin luona. Tummempi hahmo näytti seisovan keskellä kraateria ja toinen, selvästi vaaleampiin pukeutunut hahmo seisoi kuopan reunalla. Vaikka koko näkymä oli jo entuudestaan outo, huomasin jotain vielä hullumpaa.
Vaalealla hahmolla oli harmaudessa hohtavat vitivalkoiset siivet, luonnollisen näköisesti kiinnittyneitä tuon hahmon selkään.
Noniiiihhh eka osa! Tää on vähän ehkä hämmentävä ja näin, mutta kyllä se selkenee xD heheee kävin kattomassa Annabellen perjantaina ja ahistaa vieläki..xD
Wii vai Playstation?
- hmhmmmmhmm.. xD äitin luona on Wii ja iskällä PS, mut ehkä mä nyt sanon PS koska sille on parempia pelejä ja jne :D
lauantai 1. marraskuuta 2014
Desperation part 33
Lily:
Liam näytti olevan muiden seurassa kuin kala vedessä, kun olin Louisin avustuksella selittänyt koko jutun. Tietenkään emme pystyneet kertomaan kaikkea, mutta Liam näytti hyväksyvän asian hetken hämmenyksen jälkeen.
Päivä heräämisen jälkeen Liam oli jo noussut seisaalleen ja kävellyt isoon oleskelutilaan. Hän sai heti Jazminin vierelleen, ja ilokseni Liam suhtautui häneen lämpimästi. Minusta heillä saattoi hyvinkin olla yhteinen tulevaisuus.
Katsellessani heitä kahta, en huomannut kuinka Louis istui viereeni sohvalle. Vasta kun hän pyyhkäisi hiukset ohimoltani, käännyin hätkähtäen.
"Mitä mietit?" Louis kysyi, hymynkare huulillaan. Minusta oli ihana nähdä hänet taas omana rentona itsenään. Hiukset sotkuisina, t-paita ja farkut yllään. Muutamia naarmuja tosin kulki hänen poskensa poikki, mutta hymy sai ne vaikuttamaan yhdentekeviltä.
"En mitään... Mukavaa, että kaikki on melkein normaalia taas" huokaisin ja hymyilin. Tietenkin minulla oli haikea olo. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, ja minusta tuntui pahalle menettää ystäviä noinkin raa'alla tavalla. Mutta ehkä Khai ja Joshua olivat nyt paremmassa paikassa.
"Jep.. Tosin veljelläsi riittää totuteltavaa." Louis naurahti ja kietaisi käsivartensa ympärilleni.
"Totta... Mutta Louis, huomasitko sinä mitään outoa Liamin talolla?"
"Hmm jotain oudompaa kuin kuolleista herännyt veli?"
Katsoin häntä kulmieni alta ja sain vastaukseksi vain leveän virneen.
"En pystynyt lukemaan Jazminin ajatuksia.. Enkä kai kenenkään muunkaan" selitin ja Louis kääntyi katsomaan huoneen poikki.
"Sama kävi minulle. En oikeastaan tiedä mitä tapahtui, mutta heti ensimmäiseksi minulle tuli mieleen Jaco. Hän on varmasti taitavin ajatustenlukija minkä tiedän ja ehkä hän pystyi häiritsemään meidän kykyämme omallaan" Louis selitti, katsahtaen minua lempeän näköisenä.
Teoria kuulosti paremmalta kuin mikään omistani, joten päätin heti testata. Louis katsoi minua silmiin hymyillen, selvästikkin tietoisena mitä yritin. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut Louisin ajatuksia, joten hämmennyin todella kun pääsin hänen päänsä sisään.
"Pääset vihdoin nauttimaan myös minun pääni sisällöstä"
"Sinä otit... sen muurin pois?" Sanoin uskomatta silmiäni. Olin juuri kuullut hänen ajatuksensa!
"Ehkä oli jo sen aika" Louis naurahti ja kohotti katseensa. Liam oli tullut Jazminin kanssa luoksemme ja hän katsoi meitä kulmat koholla. Se saattoi johtua Louisin käsivarresta ympärilläni..
"Hmm.. Vaikka ilmeisesti oletkin kaverini, pidän sinua silmällä" Liam sanoi, katsellen Louisia ensin vakavana, mutta hymyillen.
"Älä huoli, kunhan opit tuntemaan minut uudestaan huomaat, että aion pysyä juuri tässä" Louis sanoi ja sai meidät kaikki hymyilemään. Täytyi myöntää, että tuon kuuleminen paransi oloani huomattavasti.
"Samat sanat teille" puutuin puheeseen ja katsoin nyt punastuvaa Jazminia. Liam nauroi rennosti ja katsoi häntä sivusilmällä. Selvästi Liam näki hänessä muutakin kuin itsepäisen taistelijan ja se kuulosti hyvälle.
"Alkaa tulla hämärä.. Mentäisiinkö katolle katsomaan tähtiä?" Louis kysyi, eikä hänen tarvinnut kysyä kahdesti.
The End!!
Mä sain lipuuuuut!! 27. Päivä ja kenttä 3! Kuka muu pääs?:D
Joohhh tää nyt sitte oli tässä! Aina on semmonen haikee olo ku lopettaa ficin :( mut sinänsä en malta olla alottamatta uutta!!
Elikkä uudessa ficissä on Zayn pääosassa! Niall ja Liam on myös mukana, mutta en oo vielä 100% varma!:D se on kans fantasia ficci ja "ideana" on enkelit!
Ajatuksia tai mielipiteitä?
Liam näytti olevan muiden seurassa kuin kala vedessä, kun olin Louisin avustuksella selittänyt koko jutun. Tietenkään emme pystyneet kertomaan kaikkea, mutta Liam näytti hyväksyvän asian hetken hämmenyksen jälkeen.
Päivä heräämisen jälkeen Liam oli jo noussut seisaalleen ja kävellyt isoon oleskelutilaan. Hän sai heti Jazminin vierelleen, ja ilokseni Liam suhtautui häneen lämpimästi. Minusta heillä saattoi hyvinkin olla yhteinen tulevaisuus.
Katsellessani heitä kahta, en huomannut kuinka Louis istui viereeni sohvalle. Vasta kun hän pyyhkäisi hiukset ohimoltani, käännyin hätkähtäen.
"Mitä mietit?" Louis kysyi, hymynkare huulillaan. Minusta oli ihana nähdä hänet taas omana rentona itsenään. Hiukset sotkuisina, t-paita ja farkut yllään. Muutamia naarmuja tosin kulki hänen poskensa poikki, mutta hymy sai ne vaikuttamaan yhdentekeviltä.
"En mitään... Mukavaa, että kaikki on melkein normaalia taas" huokaisin ja hymyilin. Tietenkin minulla oli haikea olo. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, ja minusta tuntui pahalle menettää ystäviä noinkin raa'alla tavalla. Mutta ehkä Khai ja Joshua olivat nyt paremmassa paikassa.
"Jep.. Tosin veljelläsi riittää totuteltavaa." Louis naurahti ja kietaisi käsivartensa ympärilleni.
"Totta... Mutta Louis, huomasitko sinä mitään outoa Liamin talolla?"
"Hmm jotain oudompaa kuin kuolleista herännyt veli?"
Katsoin häntä kulmieni alta ja sain vastaukseksi vain leveän virneen.
"En pystynyt lukemaan Jazminin ajatuksia.. Enkä kai kenenkään muunkaan" selitin ja Louis kääntyi katsomaan huoneen poikki.
"Sama kävi minulle. En oikeastaan tiedä mitä tapahtui, mutta heti ensimmäiseksi minulle tuli mieleen Jaco. Hän on varmasti taitavin ajatustenlukija minkä tiedän ja ehkä hän pystyi häiritsemään meidän kykyämme omallaan" Louis selitti, katsahtaen minua lempeän näköisenä.
Teoria kuulosti paremmalta kuin mikään omistani, joten päätin heti testata. Louis katsoi minua silmiin hymyillen, selvästikkin tietoisena mitä yritin. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut Louisin ajatuksia, joten hämmennyin todella kun pääsin hänen päänsä sisään.
"Pääset vihdoin nauttimaan myös minun pääni sisällöstä"
"Sinä otit... sen muurin pois?" Sanoin uskomatta silmiäni. Olin juuri kuullut hänen ajatuksensa!
"Ehkä oli jo sen aika" Louis naurahti ja kohotti katseensa. Liam oli tullut Jazminin kanssa luoksemme ja hän katsoi meitä kulmat koholla. Se saattoi johtua Louisin käsivarresta ympärilläni..
"Hmm.. Vaikka ilmeisesti oletkin kaverini, pidän sinua silmällä" Liam sanoi, katsellen Louisia ensin vakavana, mutta hymyillen.
"Älä huoli, kunhan opit tuntemaan minut uudestaan huomaat, että aion pysyä juuri tässä" Louis sanoi ja sai meidät kaikki hymyilemään. Täytyi myöntää, että tuon kuuleminen paransi oloani huomattavasti.
"Samat sanat teille" puutuin puheeseen ja katsoin nyt punastuvaa Jazminia. Liam nauroi rennosti ja katsoi häntä sivusilmällä. Selvästi Liam näki hänessä muutakin kuin itsepäisen taistelijan ja se kuulosti hyvälle.
"Alkaa tulla hämärä.. Mentäisiinkö katolle katsomaan tähtiä?" Louis kysyi, eikä hänen tarvinnut kysyä kahdesti.
The End!!
Mä sain lipuuuuut!! 27. Päivä ja kenttä 3! Kuka muu pääs?:D
Joohhh tää nyt sitte oli tässä! Aina on semmonen haikee olo ku lopettaa ficin :( mut sinänsä en malta olla alottamatta uutta!!
Elikkä uudessa ficissä on Zayn pääosassa! Niall ja Liam on myös mukana, mutta en oo vielä 100% varma!:D se on kans fantasia ficci ja "ideana" on enkelit!
Ajatuksia tai mielipiteitä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)