The Opposite part 1

Jeanna:
Naputtelin kuulakärkikynällä vihkon kantta, katsellessani luokkatovereideni maantiedon esitelmiä. Aihe oli tietenkin hyvin mielenkiintoinen: kasvillisuusvyöhykkeet.
Olin jo esittänyt oman työni ryhmäni kanssa, joten minulla ei oikein ollut mitään muutakaan tekemistä kuin tuijottaa tunkkaisen luokkahuoneen ikkunasta ulos.
Tämä oli jo toinen päivä putkeen kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta! Olisi oivallinen hetki mennä piknikille Keskuspuistoon! Onneksi kello läheni jo kolmea, mikä tarkoitti tämän kidutuksen päättymistä.

"Muistakaa, että maanantaina tuotte valmiin esseen minulle! Brock, tämä on sinulle erityisen tärkeää" Opettaja kailotti jo pakkaavien oppilaiden hälinän yli ja sai vastaansa nyrpeitä katseita. Kuka nyt haluaisi koko viikonlopun tehdä esseetä?! Olin jo suunnitellut meneväni leffaan ja katsomaan Mindyn pikkusiskon balettinäytöstä!
Ärtyneenä työnnyin käytävän väenpaljouden läpi, suunnistaen kohti ulko-ovia. Vahingossa tönäisin jopa muutamaa ekaluokkalaista, mutta en jaksanut vaivautua pyytämään anteeksi. Normaalisti olisin kyllä sen tehnyt, mutta nyt vain halusin päästä viikonlopun viettoon. Lukion viikot olivat käymässä kokoajan raskaammiksi, kun syksy piteni.

"Jeanna! Oletko menossa kotiin?" Colinin ääni kysyi takaani, kun olin jo ehtinyt koulun asfalttipihan toiselle laidalle. Käännyin ympäri, punertavat hiukset heilahten (ei tosin aivan kuten elokuvissa...). Jouduin heti pyyhkimään suortuvat silmieni edestä, että pystyin katsomaan luokseni tullutta Colinia.
"Juu, entäs sinä?" Kysyin hymyillen. Collin naurahti ja pyyhkäisi vaaleanruskeat hiukset pois silmiltään. Vaikka hän oli minua vuoden nuorempi, eli seitsemäntoista, olimme olleet kavereita koko yläasteen ja lukion. Tosin kukaan ei ikinä uskonut hänen olevan nuorempi, sillä pituutta hänellä oli lähemmäs 190-senttiä!
"Kyllä! Tuletko kyydillä?" Hän hymyili ja nyökkäsi uutta autoaan kohti. Hyvähän se oli autolla kaahailla, kun vanhemmat olivat kummatkin hyvätuloisesta päästä! Tuo taisi olla hänen kolmas autonsa tähän mennessä, mutta yhtälailla se oli hieno ja kiiltävä kuin edeltäjänsä.
"Taidan mennä kävellen. Yritän nauttia tästä kelistä vielä kun voin!" Kieltäydyin rehellisesti. Taivas oli nimittäin edelleen kirkkaan sininen, eikä pilvistä näkynyt jälkeäkään!
"Omapahan on menetyksesi! Nähdäänkö sunnuntaina Claran näytöksessä?"
"Joo tottakai! Sinne voisin kyllä ottaa kyydin kiitos!"
"Selvä homma neiti! Moikka!"

Koulusta kotiin minulla ei ollut matkaa kuin hieman päälle kilometri, joten kävely oli kaikin puolin hyvä idea. Reittini kulki poispäin keskustasta, omakotitalojen alueen läpi. Loppu osan matkasta kuljin ison puiston kautta. Siellä oli kävely- ja lenkkeilypolkuja ja varsinkin kesäisin siellä oli mukava kävellä.

Olin juuri tullut tiheimmän metsikön kohdalle, sinne missä polku muuttui pururadaksi. Täällä ei ollut niin paljon ihmisiä kuin isoimmilla poluilla, joten sain olla yksikseni.
Yhtäkkiä lämmin tuuli kuitenkin muuttui kylmäksi ja koko metsä pimeni. Hämmentyneenä kiskaisin kuulokkeet korvistani ja katoin ylös taivaalle. Tummat, uhkaavan näköiset pilvet olivat peittäneet auringon muutamassa sekunnissa!
Pysähdyin keskelle polkua, uskomatta silmiäni. Taivaalta alkoi tippua kiihtyvällä tahdilla raskaita vesipisaroita ja matala jyrinä tuntui lähestyvän. Kaikki tämä oli tapahtunut muutamassa minuutissa ja tietysti juuri silloin kun olin keskellä ei mitään..
Jatkoin kävelyä nopeammin ja yritin estää hiuksiani kastumasta, mutta se oli turhaa. Rankkasade pommitti takkini selkää ja olin litimärkä päästä varpaisiin. Tunsin kuinka meikit valuivat pitkin poskiani ja hiukset liimautuivat kasvoihini ja kaulalle.

Sitten kuului matala, maata järistävä ääni aivan läheltäni. Luulin heti, että salama oli iskenyt lähistöllä oleviin puihin ja pysähdyin katsellakseni ympärilleni. Ensin en nähnyt mitään, mutta sitten harmaa pilvi erottui sateen hämärtämien puiden lomasta.
Pitäisikö minun menmä katsomaan? Jos salama oli iskenyt puuhun, tuolla saattoi olla tulipalo. Olin jo muutenkin märkä, niin viivyttely ei vaikuttaisi mitenkään... Lähdin rämpimään pois polulta, katse kiinnitettynä tuohon savupilveen. Tai ehkä se oli pölyä?
Lähemmäksi päästessäni näin aukean, jolta pilvi oli peräisin.
Seisahduin aukean laidalle ja katselin ympärilleni. Aukea ei ollut kovin iso, ja ruoho oli matalaa. Luultavasti joku leikkasi täällä nurmikon säännöllisesti, ajattelin ohimennen ennenkuin näin kraaterin aukean toisella laidalla.
Siristin silmiäni nähdäkseni sateen läpi paremmin. Silloin erotin kaksi ihmishahmoa kraaterin luona. Tummempi hahmo näytti seisovan keskellä kraateria ja toinen, selvästi vaaleampiin pukeutunut hahmo seisoi kuopan reunalla. Vaikka koko näkymä oli jo entuudestaan outo, huomasin jotain vielä hullumpaa.
Vaalealla hahmolla oli harmaudessa hohtavat vitivalkoiset siivet, luonnollisen näköisesti kiinnittyneitä tuon hahmon selkään.



Noniiiihhh eka osa! Tää on vähän ehkä hämmentävä ja näin, mutta kyllä se selkenee xD heheee kävin kattomassa Annabellen perjantaina ja ahistaa vieläki..xD

Wii vai Playstation?
- hmhmmmmhmm.. xD äitin luona on Wii ja iskällä PS, mut ehkä mä nyt sanon PS koska sille on parempia pelejä ja jne :D