~The Kiss~ Part 10

Kimberly:
Tulin juuri yläkerrasta kun Zayn ja tämä Sirena tulivat sisään. Molemmat katsoivat heti minuun mutta tyttö käänsi nopeasti katseensa maahan. Olin tyytyväinen ettei hän alkanut mahtailla varsinkaan tällähetkellä. "Mitä tapahtui?" Zayn kysyi ja kiipesi portaita minua vastaan. "Xen yllätti Hazzan jonkun miehen kanssa. Hänellä on ilmeisesti liittolaisia. No mutta Haz sai selän murtuman ja pari vakavaa haavaa. Mutta hoidin hänet ja hän nukkuu tällähetkellä ylhäällä." Kerroin ja kumarruin vielä lähemmäs häntä. "Me olemme tässä tilanteessa osittain tytön takia.." Jatkoin kuiskaten. Zayn katsoi minuun ärtyneenä mutta taisi sitten tajuta että olin oikeassa. Vaikka Xenia oli aina ollut  vihainen meille kaikille, hänen kostonsa oli tytön ja tämän ystävän syy. "Mutta Xen on hänen perässään. Enkä anna hänen saada Sirenaa" Zayn vastasi vakavana. Tiesin tarkalleen mistä hän puhui. En minäkään antaisi kenenkään satuttaa Harrya. Ja tällähetkellä minullakin oli kostonhimoisia suunnitelmia Xenille. Ystävyytemme oli nyt kyllä päättynyt. "Sirena pitää saada pois täältä. Ota sinä hänet mukaasi ja minä, Harry ja Liamin porukat etsimme Xenin." Zayn selitti suunnitelmansa. Katsoin häneen järkyttyneenä. "En jätä Harrya! Enkä halua että teille käy mitään!" Protestoin. Katsahdin Zaynin olan yli ja näin Sirenan tulleen luoksemme. "En minäkään halua jättää sinua! Se Xenia on hullu ja hän voi satuttaa teitä kaikkia pahasti!" Hän valitti myös. No hyvä että olimme samaa mieltä. Zayn katsoi häneen ja näin katseessa jotain mitä en ollut ikinä Zaynillä nähnyt. Rakkautta. Kumpikin heistä tuiotti toisiaan täysin transsissa. Tiesin miltä se tuntui.. Minä ja Harry olimme olleet yhdessä jo viisi vuotta.. Hymyilin ajatuksissani. "Mutta mieti nyt. Sinun pitää olla turvassa" Zayn maanitteli. Sirena kurtisti kulmiaan mutta nyökkäsi.
Sirena:
Vaikka en haluaisi jättää Zayniä yksin, en välttämättä olisi hyödyksi. Osasinhan minä tappaa mutta paikalla olisi varmaan enemmänkin vihollisia kuin vain Xenia.. "Kim, pakkaa jotain syötävää ja voitte lähteä heti. Turvatalo on onneksi vähän kauempana" Zayn sanoi ja Kim lähti alakertaan. Minusta vähän tuntui ettei Kim  pitänyt minusta kovasti mutta ymmärsin sen. Minä olin varmasti tappanut hänen tuttujaan.. Mutta olin suorastaan liikuttunut että silti hän suostui lähtemään kanssani muualle. Minä ja Zayn kävelimme pihalle. "Mitä tapahtuu?" Kysyin taas. Minkä takia tässä nyt oltiin. "Xenia suuttui kun en antanut hänen tappaa Analeightiä. Ja kun kerroin tapaavani sinut. Hän ei siedä metsästäjiä ja ihmisiä yhtään. Ja nyt.. Me luulemme että hän jahtaa sinua kostoksi." Zayn kertoi vihaisen näköisenä. Minäkö olin nyt uhri!? Pelkäsin hieman.. Xenia oli ihan hullu ja voimakas. Pelkäsin myös muiden puolesta. Ja Harry oli loukkaantunut tarkkaillessaan minun taloani.. Kaikki oli vähän niinkuin minun syytäni.. "Älä huoli. Me pidämme sinut turvassa. Kutsun kolme ystäväämme tänne myös. Ja Kim huolehtii sinusta turvatalolla" Zayn rauhoitteli ja halasin häntä. Painoin häöni hänen rintaansa vasten. Jos Xenia tekisi hänelle jotain.. Minä tappaisin hänet ominkäsin. Kuulin kun Kim tuli luoksemme ja irrottauduimme toisistamme. "Lähdetään." Kim sanoi ja menin hänen perässään autoon istumaan. Zayn tuli ikkunaan ja avasin sen vielä. "Älkää satuttako itseänne" Kim pyysi ja Zayn nyökkäsi. Sitten hän kumartui eteeni ja painoi huulensa huulilleni. Vatsassani tuntui vetäisy ja vastasin suudelmaan toivoen ettei se ikinä loppuisi. Vedin häntä paidasta lähemmäs ja suudelmamme vain jatkui. Olin yksinkertaisesti taivaassa. Kuulin taas hämärästi rykäisyn. Hitaasti erkanimme toisistamme ja Zayn kuiskasi hiljaa:" Rakastan sinua". "Minäkin sinua" vastasin. Tämä oli unelmieni täyttymys. Mutta se saattoi päättyä lähipäivinä. Liian aikaisin.

~The Kiss~ Part 9

Sirena:
Kun aamulla heräsin, Zayn ei ollut vieressäni. Nousin istumaan hieman pöllämystyneenä ja huomasin paperinpalan kädessäni.'huomenta kaunotar. Haen sinut kymmeneltä ja mennään sairaalaan x Zayn'. Hänkin taisi välittää Analeightistä. Hymyilin itsekseni ja katsahdin kelloon. Tottakai kuten aina minulla oli enää vartti aikaa olla valmis lähtemään. Ryntäsin samantien kylppäriini ja melkein revin vaatteet päältäni. Pesin suihkussa hiukseni ja yritin kuivata niitä samaanaikaan kun puin housuja jalkaani. Lopputuloksena oli hieman kosteat hiukset, hutaistu meikki ja väärin päin puettu t-paita. Käänsin paidan oikeinpäin saman aikaisesti kun menin alakertaan. Isä oli poissa ja epäilin että hän oli        juttelemassa Anin äidin kanssa.. Menin kuitenkin pihalle ja näin Zaynin odottavan minua autossaan. Minusta oli ihanaa päästä tapamaan An näin pian ja halusin tietää paranisiko hän täysin. Hyppäsin kyytiin ja kiinnitin turvavyön. "Hei" tervehdin ja hymyilin. "Huomenta unikeko" Zayn vastasi naurahtaen ja lähti ajamaan sairaalalle päin. Huomasin että menimme aikalailla ylinopeutta mutta yhtään poliisia ei tullut. Matkan aikana vilkuilin välillä Zayniä. Hän vaikutti jotenkin hermostuneelle ja vilkuili ikkunasta ympärilleen. "Onko jokin vialla?" Kysyin huolestuneena. Ei Zayn yleensä ollut hermostunut tai levoton.. "Ei, mutta selitän sinulle myöhemmin" hän vastasi ja sai minut kiinnostuneeksi. Tämä oli varmasti tärkeä asia. Ajatukseni kuitenkin siirtyivät sairaalaan kun kaarroimme sen pihaan. Nousimme autosta ja kävellessämme Zayn otti kädestäni kiinni. Minulle tuli mukavan turvallinen ja lämmin olo. Nyt tiesin etten vain pitänyt hänestä. Minä todellakin rakastin tätä mysteeristä ja ihanaa poikaa. Painauduin häneen lähemmäs ja menimme yhdessä aulaan. Saimme Anin huoneen numeron ja etsimme sen sokkeloisesta sairaalasta. Minä menin ensimmäisenä ovelle ja koputin. Odottamatta vastausta raotin ovea varovasti ja kurkistin sisään. An makasi leveällä sairaalasängyllä tuntematoman näköisenä. Hänen koko kasvonsa toista silmää lukuunottamatta oli peitetty siteillä ja hänen käsissään oli kiinni monenlaisia koneita ja tiputuspussi. "An! Miten voit?" Kysyin heti ja menin peremmälle. Istuimme Zaynin kanssa vierekkäin hänen oikealla puolellaan sijaitseville tuoleille. "Sirena?" Kuului vaimea, karhea ääni siteiden takaa. "Minä tässä!" Vastasin innokkaasti ja puristin häntä hellästi kädestä. Anin toinen silmä katsoi ensin minun kasvojani ja sitten Zayniä. "Kuka?" Hän kysyi. Käännyin katsomaan myöskin Zayniä. "Tässä on Zayn. Hän pelastisinun henkesi silloin metsässä" selitin. Olisikohan Anille liikaa jos kertoisin että hänet pelasti demoni? Ellei hän jo tajunnut sitä.. "Demoni?" Hän kysyi juuri kun olin saanut ajateltua loppuun. Zayn nyökkäsi ja Anin silmä laajentui. "Kiitos" hän lopulta kuiskasi hiljaa ja Zayn hymyili hänelle lämpimästi. No nyt oli yksi ihminen joka ei aikonut tappaa Zayniä! "Mitä lääkärit sanoivat? Tuletko kuntoon?" Kyselin. An pisti silmänsä kiinni ja oli hetken hiljaa. "Minulle sanottiin että... Kasvoni eivät tule olemaan samallaiset enää.. Eikä.. Minulla ole enää toista silmää" hän kuiskasi hitaasti. Oliko hän yksisilmäinen? An oli aina ollut se koulun kaunein tyttö.. Ja nyt se demonin hyväkäs oli murskannut hänen kasvonsa. Viha ja kostonhimo riehuivat sisälläni mutta kumarruin varovasti halaamaan Ania. "Ei se mitään. Eihän kukaan edes tarvitse toista silmää! Ja jos tulet muuten kuntoon sehän ei haittaa mitään!" Sanoin yrittäen hieman piristää häntä. Kuulin vaimean naurahduksen hänen suustaan ja tiesin että olin onnistunut. "No toivotaan niin" hän vastasi. Silloin Zayn naputti minua olkapäälle. Käännyin ympäri ja näin hänen lukevan viestiä kännykästään. "Mitä nyt?" Kysyin ja kumarruin lähemmäs häntä. "Meidän pitää lähteä. Voit tulla takaisin myöhemmin" hän vastasi huolissaan taas. Mikä oli noin tärkeää? No mutta voinhan minä aina tulla tänne uudestaan. Hyvästelimme Anin joka näytti olevan paremmalla tuulella ja palasimme autolle. "Miksi tämmöinen äkkilähtö? Mitä tapahtuu?" Kysyin kun lähdimme pois sairaalan pihasta. "Käskin Harryn pitämään silmällä kotiasi. Ja    hänen kimppuunsa hyökättiin" Zayn vastasi. "Mitä!? Kuka!" Kysyin yllättyneenä. Zayn katsoi minua silmiin ja tiesin kuka sen teki. "Xenia etsii sinua".

~The Kiss~ Part 8

Sirena:
Heti kun tulimme kotiin kiipesin vaitonaisena yläkertaan. Avasin huoneeni oven ja kohotin katseeni maasta. Zayn istui sängylläni ja kohotti myöskin katseensa minuun. Miten hän oli tänne päässyt!? Vilkaisin olkani yli ja varmistin ettei isä ollut lähellä. Menin sisään ja laitoin oven perässäni kiinni. "Mitä sinä täällä teet?" Kysyin kummissani ja astelin hänen luokseen. "En halunnut jättää sinua yksin.. Miten voit?" Hän vastasi ja taputti paikkaa vieressään. En vastustanut ajatusta vaan istuin hänen viereensä. Hän kietoi toisen käsivartensa ympärilleni ja varovaisesti veti minut lähemmäs itseaan. "Olen pahoillani" hän sanoi hiljaa. Kummissani kohotin katseeni häneen. "Se ei ollut sinun vikasi" minä vastasin. Eihän Zayn ei ollut  naisen mukana hyökkäämässä, eikä hän tehnyt mitään Anille! "Minun takiani Xenia suuttui ja kohtasi teidät" Zayn sanoi melkein olemattomasti. Mitä!? Zayn tunsi sen ämmän! "Kuka Xenia on?" Kysyin viha äänessäni. Zayn huomasi sen ja hymyili hieman. "Hän asuu kanssani.. En its alinnut tätä kylläkään. Hän on ystäväni Harryn serkku" hän selitti. Olin kuvitellut että Zayn asuisi yksin. "No siltikään en syytä sinua. Eikä Analeighkään syyttäisi. Sinun ansiostaan hän pääsi niin nopeasti sairaalaan" minä sanoin todenmukaisesti. Ainut jolle olin vihainen oli Xenia. Jos saisin hänet käsiini... "Niin. Kiitos" Zayn kuiskasi taas hymyillen. Hän kumartui ja suuteli minua otsalle. "Mene nukkumaan. Pääset huomenna tapaamaan Analeightin" Hän jatkoi ja oli jo nousemassa kun tarrasin hänen käsivarteensa. "Etkö voisi jäädä? En haluaisi olla yksin" minä pyysin. Zayn naurahti ja tuli makaamaan viereeni sängylle. Käperryin taas hänen kylkeensä ja painoin pääni hänen rintaansa vasten. Olisi voinut luulla että se olisi vähän vieraan tuntuista koska emme edes seurustelleet! Mutta Zayn silitti hiuksiani ja nukahdin rauhalliseen uneen. En edes pystynyt huolehtimaan isästäni. Hänhän olisi voinut koska tahansa tulla huoneeseen mutta Zayn vei ajatukseni muualle. Onneksi en nähnyt painajaisia koko yönä.
Zayn:
En lakannut tuiottamasta Sirenaa koko yönä. Hän näytti niin kauniilta ja levolliselta. Silittelin hänen hiuksiaan ja laskin hänen hengenvetojaan. En itseasissa tiennyt miksi tein niin mutta se vain tuntui hyvälle. Tajusin vasta aamu viideltä että minun pitäisi lähteä. Varovasti nousin ja siirsin Sirenan kauemmas nukkumaan. Repäisin jostain lattialla olevasta paperista palasen ja kirjoitin siihen viestin. Jätin sen hänen avoimeen kämmeneensä. Kiipesin ikkunan kautta ulos aivan kuin olin tullut sisäänkin. Onneksi kylkiluuni olivat jo parantuneet. Eihän se kestänyt kuin parisen tuntia. Juoksin metsän kautta takaisin kotiin ja huomasin heti että Harry odotti minua ovella. "Missä olit?" Hän kysyi heti. Minusta oli parempi kertoa totuus. "Olin Serenan luona. Metsästäjän." Vastasin. Varmaan Xenia oli jo toitottanut puolelle maapallolle kuinka olin estänyt häntä tappamasta metsästäjää. En olisi hänen antanut tappaa Sirenan ystävää. En voisi satuttaa häntä sillä tavalla. "Xen oli täysin tolaltaan. Olit kuulemma suojellut jotain metsästäjää" Harry kertoi eikä näyttänyt kovin järkyttyneeltä tai vihaiselta. "Se tyttö oli Sirenan ystävä." Vastasin. Seisoimme vastakkain etuportailla ja vain tuiotimme toisiimme. "Sirena..sinä pidät hänestä". Nyökkäsin. Harry huokaisi ja viittasi minua tulemaan sisälle. Ja heti näin Xenian edessäni. "Mitä sinä oikein meinasit!? Oletko muka rakastunut johonkin murhaaja sikiöön!?" Hän kiljui. Nyt hän meni liian pitkälle. Tempaisin hänet rinnuksista ilmaan ja paiskasin kaikin voimin päin seinään. Kukaan ei puhuisi Sirenasta noin. Ei kukaan. Xen nousi ylös ja hymyili. "Minä kyllä saan kostoni" hän sanoi ja katosi ikkunasta ulos. Minä, Harry ja Kim vain tuiotimme hänen peräänsä. "Sinä siis olet rakastunut metsästäjään" Kim totesi. Katsoin häntä silmiin ja hän vain nyökkäsi. "No nyt hän on vaarassa" Kim sanoi ilmeettömästi.

~The Kiss~ Part 7

Analeight:
Olin paniikissa kun nainen hyökkäsi Sirenan kimppuun. Juoksin heidän peräänsä metsään veitsi kädessäni. En antaisi itselleni anteeksi jos Sirenalle tapahtuisi jotain!! Onneksi näin heidät parinkymmenen metrin päässä minusta. Mutta siellä oli poikakin. Pysähdyin enkä oikein ensin tajunnut mitä oli meneillään. Nainen huusi pojalle ja kylkeään pidellen poika nousi ylös. Voi ei!! Poikakin on demoni!! Sirena on pulassa! Juoksin vain niin kovaa kuin pääsin kohti naista joka oli sopivasti selkä minuun päin. Hän oli keskittynyt poikaan eikä huomannut minua. Näin Sirenan huomaavan minut ja hänen silmänsä laajentuivat kauhusta. Iskin veitseni naisen selkään niin kovaa kuin pystyin. Demoni kirkui vertahyytävästi ja kääntyi ympäri. Veitseni jäi hänen selkäänsä ja olin aseeton. "Minä tapan sinut!" Nainen murisi ja löi minua kasvoihin. Tunsin niin kovaa kipua etten voinut edes huutaa. Kaaduin maahan sokeana ja tunsin rusahduksia kasvoissani. Koko naamani oli tulessa enkä voinut avata silmiäni.
Sirena:
Analeight ei ehtinyt reagoida demonin liikkeisiin. Kuulin kuvottavan rusahduksen kun naisen nyrkki murskasi Anin kasvoja ja veri roiskui ympäriinsä. En voinut tehdä mitään. Olin shokissa. Mutta näin kuinka Zayn hyppäsi naista päin ja tyrkkäsi hänet pois Anin luota. Silloin tajusin toimia. Polvistuin Anin luo ja meinasin oksentaa. Hänen kasvonsa olivat tuntemattomat. Murskatut. Niistä ei erottanut kasvonpiirteitä, osittain veren takia. "An!! Sano jotain oikeasti!! Et kuole nyt!" Minä nyyhkytin ja yritin tunnustella pulssia. Se oli heikko mutta tuntui kuitenkin. Käännyin ympäri enkä nähnyt Zayniä tai naista. Mitä tapahtui? Mutta en voinut miettiä sitä. Varovasti riisuin takkini ja kiedoin sen Anin kasvoille. Minulla ei ollut ensiaputarpeita mikä oli huono juttu. Veren vuoto oli toivottoman runsasta. Olin itsekkin jo verinen kun yritin nostaa Analeighin istumaan. Lähdin vetämään häntä kainaloista. Ei ehkä paras idea mutta hänet oli saatava hoitoon. "An, pysy hereillä! Tee jotain jos kuulet minut!" Minä yritin saada hänet reagoimaan. Pysähdyin ja odotin jotain elonmerkkiä. Hän kohotti sormeaan hitaasti mutta selkeästi. "Hyvä An!! Ei tämä ole niin paha homma kuin luulet! Olemme kohta sairaalassa" minä yritin rauhoitella. Olin hieman rauhallisempi kun tiesin että hän kuuli minua. Raahasin häntä mahdollisimman varovasti puiden seassa. Yhtäkkiä kuulin puhetta. "Anna hänet minulle". Käännähdin äänen suuntaan ja tiesin heti kuka puhui. "Zayn. Missä se ämmä on?!" Kysyin vihaisena. "Älä huolehdi hänestä. Anna hänet minulle. Vien hänet sairaalaan nopeammin kuin sinä" Zayn vastasi ja tuli varovaisesti likkuen lähemmäs. Hänkin oli loukkaantunut. Mutta An tarvitsee apua nyt. Ja minun oli luotettava häneen. Ojensin Anin lähemmäs häntä ja Zayn nosti hänet hyvin varovaisesti syliinsä. "Hänelle ei käy mitään" Zayn kuiskasi ja katsoi minua silmiin. Ja minä uskoin häneen. Zayn katosi puiden siimekseen nopeasti vaikka hänellä oli murtuneita kylkiluita. En tahtonut että Anille käy mitään. Mutta en tiedä miten selittäisin tämän muille. Voisin sanoa että hoidin hänet itse sairaalaan eikä Zayn edes ollut paikalla. En missään nimessä kertoisi hänen auttaneen minua. Juoksin loppumatkan kotiin ja ryntäsin heti sisään. "Hei!" Isä huusi iloisesti sohvalta. "Demoni hyökkäsi Anin kimppuun!! Vein hänet sairaalaan ja lähden sinne nyt itsekkin!" Kiljuin samalla kun juoksin yläkertaan. Kuulin rysähdyksen ja sen jälkeen askelten jyminää portaissa. Revin veriset vaatteeni pois ja heitin hupparin ja toiset farkut jalkaani. "Mitä tapahtui!?" Isä huusi ja tuli huoneeseeni pelästyneenä. Selitin hänelle kiireesti samalla kun rynnimme kummatkin ulos ja autoomme. En tietenkään maininnut Zaynia. Isä painoi tallan pohjaan ja olimme sairaalalla muutamassa minuutissa. Juoksimme sisään ja kysyin Anista aulan tiskiltä. "Valitettavasti neiti Bost on leikkauksessa eikä häntä voi tavata ennen huomista." Nainen kertoi. Toivottavasti hän olisi kunnossa.. "Me emme saa jäädä tänne. Meidän pitää mennä kotiin" Isä sanoi hiljaa ja veti minut kainaloonsa. Läjdin vaitonaisena hänen mukaansa. Huomenna tapaisin Anin. Ja hän on aivan varmasti kunnossa. Minä tiedän sen.

~The Kiss~ Part 6

Sirena:
"Kenen auto tuo oli?" Isä kysyi siinä silmänräpäyksessä kun avasin oven. Hän oli aina huolissaan jos en ollut metsästyskavereideni kanssa.. "Eräs vanha tuttu, antoi kyydin pois Anin luota" valehtelin ja katsoin maahan. En ollut koskaan ollut hyvä valehtelemisessa joten varmistin etteivät silmäni paljastaisi totuutta. "Ahaa.. No mutta eihän tästä ole kuin alle kilometrin Analeightin talolle" isä vastasi epäillen. Hän käytti myös aina oikeita nimiä eikä ollut monessa vuodessa käyttämään Ania! "Noniin mutta oli ihan kiva tavata hänet näin pikaisesti" hymyilin. Isä katsoi vielä arvellen minua ja hiippailin sitten yläkertaan vaihtamaan vaatteita. Menisin metsästämään Anin kanssa. Vedin päälleni mustat kangas legginsit jotka olivat polvista hieman paksummat ja tiukan harmaan pitkähihaisen. Laitoin veitsen taas vyölleni ja piilotin pikkulinkkarin paitani alle. Ihan armuuden vuoksi jos menettäisin varsinaisen aseeni. Alakerrassa vedin vielä päälle mustan nahkatakin. Yleensä en pukeutunut koko mustaan mutta se oli paras vaihtoehto jos tahtoi olla näkymätön pimeässä.. Isä katsoi telkkaria kuten aina kun oli vapaa-aikaa. Hyvästelin hänet ja lähdin ulos. Vaikka oli päivä olimme metsällä. Yleensä iltapäivän etsimme jälkiä ja suunnittelimme iskua ja yöllä toteutimme sen. Niin aijoimme tehdä nytkin. Tapasimme metsän reunalla Anin kanssa. "Hei! Aloitetaanko heti?" Hän kysyi pukeutuneena kokomustaan kuten minäkin. "Joo mennään! Katsotaan löytyisikö helppo uhri" vastasin. Olin kyllä tietyllä tavalla eri tuulella kuin normaalisti. Yleensä olin jännittynyt ja innoissani mutta nyt jopa hieman pelkäsin Zaynin puolesta. Minä pidin hänestä ja jos hän tulisi Anin tielle.. En voisi estää häntä ilman että paljastaisin tavanneeni häntä! Lähdimme kävellen metsään. Me tiesimme tarkalleen milloin demoni oli liikkunut lähistöllä. Puissa oli isoja ruhjeita, maassa monttuja ja joskus jopa ihmisen palasia löytyi maasta.. Tälläkertaa löysimme puoliksi kaatuneen puun. "Taisi olla jollain huono päivä!" Minä tokaisin ja tarkastin vielä puun. Se oli selvästi murskattu, eikä kaadettu koneella.
Zayn:
Tottakai heti kun saavuin kotiin Xenia juoksi metsästä minua vastaan. Paiskasin auton oven hieman ärsyyntyneenä kiinni ja lähdin kävelemään sisälle päin. "Missä sinä taas olit!?" Hän huusi perääni ja ajattelin että oli parempi pysähtyä. "Kävin ostamassa vähän korjaustarvikkeita.." Vastasin. En ollut niin tyhmä että kertoisin vieneeni metsästäjän syömään.."niin varmaan! Olit poissa melkein neljä tuntia!" Xenia kimitti. Silloin minulla vain napsahti päässä. "Se ei ole sinun asiasi joten painu helvettiin siitä!" Ärähdin vihaisena ja tyrkkäsin häntä kauemmas. Olin taas laittanut liikkeeseen liikaa voimaa ja Xen lennähti mukkelis makkelin maahan. Kirkaisten vihaisesti hän kierähti ylös ja syöksyi minua kohti raivo silmissään. Voi paska. Loikkasin ovesta sisään juuri kun hän oli koskemassa minuun. Ehdin läimäyttää oven kiinni ja kuulin kun saranat rusahtivat törmäyksen voimasta. "Zayn!? Mitä tapahtuu?" Kim kysyi ja juoksi luokseni eteiseen. "Xen vähän kiehahti" minä vastasin viattomasti. Kim katsoi minua tuimasti ja tiesin että hän tiesi minun olevan syypää. Mutta en jaksanut kuunnella Xenin tyhjänpäiväisiä ehdotuksia treffistä. Huono puoli hänen suututtamisessaan oli se että hän oli meistä vahvin. En kyllä tiedä miksi mutta hän saa sellaista tuhoa aikaan ettei tielle tee mieli mennä. Kim tempaisi oven auki ja tarttui heti Xenin käteen. "Xen!! Rauhoitu nyt!" Hän huusi ja yritti pidätellä ystäväänsä. Miten ystävykset pystyivät olemaan noin erilaisia!? Xenia ei kuitenkaan rauhoittunut vaan riuhtaisi itsensä irti ja juoksi takaisin metsään.. Ääliö.. Kim tuhahti ja meni takaisin sisälle. Ei ollut mitään järkeä lähteä hänen peräänsä vaan oli parempi antaa hänen itse rauhoittua. Mutta sitten mieleeni pompahti uusi seikka. Sirena saattoi olla metsässä. Ja jos Xenia kohtaisi metsästäjän. Sydämmeni melkein pysähtyi. En antaisi sen tapahtua! Ajattelematta lähdin juoksemaan metsään.
Analeight:
Olimme jo hyvän tovin tarponeet metsässä ja seuranneet tuhotuiden puiden matkaan. Selvästi joku demoni oli vihaisuuksissaan potkinut niitä. Ja oli hyvä jos minä ja Sirena saisimme sen tapetuksi koska raivopäineb demoni ei olisi kenellekkään hyväksi. Olimme nyt aika sankassa puustossa ja eteenpäin oli aika hankala nähdä puiden takaa. sirena meni edellä ja käsi veitsen kahvalla etenimme hitaasti. "Näkyykö mitään?" Kysyin kuiskaten. Minusta tuntui että olimme lähellä kohdetta koska kuulimme rapinaa. "Ei..eikun.. Tuolla on nainen!" Sirena kuiskasi takaisin ja minä kiristin otettani veitsestäni. Nyt voisi tapahtua ihan mitä vain. Kurkkasin Sirenan olkapään yli ja näin nyt naisen itsekkin. Hän iski nyrkillään puihin jotka rusahtivat kuuluvasti. Demoni oli ihan kaunis mutta irvistäessään raivosta hän oli pelottava. "Mene toiselle puolelle" Sirena käski ja lähdin kiertämään vastakkaiseen suuntaan. Oli helpompi hyökätä kun tultiin kahdesta eri suunnasta. Piilouduin nyt pensaaseen ja odotin sopivaa hetkeä.
Sirena:
Olin demonin etupuolella ja An takapuolella. Nainen näytti pelottavan vahvalle ja aggressiiviselle mutta nyt ei voisi perääntyä.. Vedin veitseni esiin ja ryntäsin pusikostani esiin. Nainen käännähti välittömästi minuun päin ja kirkaisi raivosta. Ehkä tämä oli huono idea. Minä kuitenkin siirryin lähemmäs ja nainen suorastaan loikkasi minuun päin. Näin nopeasti kuinka An oli juoksemassa minua päin. Mutta demoni tyrkkäsi minut kumoon. Lensin parikymmentä metriä puiden seassa ja rysähdin sammalten sekaan. Kipu viilsi selkääni mutta nousin ylös. Nainen ei välittänyt Anista vaan oli seurannut minua. Hän seisoi edessäni hieman pilkallisesti hymyillen. "Nyt on sinun vuorosi kuolla kivuliaasti pikku murhaaja" hän kujersi ja oli juuri iskemässä nyrkkinsä päähäni kun suljin silmäni. Minulla ei ollut tarpeeksi hyvää asetta estää tätä. Veitseni oli kadoksissa ja en voinut liikkua. Kuulin suhahduksen mutta en tuntenut kipua. Avasin silmäni ja näin Zaynin. Nainen oli lyönyt häntä kylkeen kun hän oli hypännyt eteeni. Hän oli pelastanut minut! Mutta Zayn makasi maassa pidellen kylkeään. Aivan varmasti kylkiluut olivat murskaantuneet täysin. "ZAYN!! MITÄ HELVETISSÄ SINÄ MEINAAT!?" Nainen kiljui täyttä kurkkia. Nämä siis tunsivat toisensa.. "Et koske häneen" Zayn kärähti maasta ja nainen näytti kerta kaikkiaan järkyttyneeltä.

~The Kiss~ Part 5

Zayn:
Koko yön minä valvoin hereillä ajatellen Sireneä. Kiitos sen pojan tiesin hänen nimensä. Oloni oli tuntematon minulle. Tuntui kuin olisin tyhjä.. Ja tiesin että tämä johtui Sirenasta. Hän sai minut tuntemaan kaiken muun tarpeettomaksi, ja vain hän oli kaikki mitä tarvitsin. Ja näin olin tuntenut metsässä tapaamisemme jälkeen. Ensisilmäyksellä.. Istuin vain sängylläni ja tuiotin seinää niin keskittyneenä etten huomannut Harryn tulevan huoneeseen. "Mitä sinä teet?" Hän yhtäkkiä kysyi nojaten ovenkarmiin. Nostin katseeni yllättyneenä. "Kunhan istuskelen" vastasin melkein totuuden mukaisesti. Itseasissa ajattelin juuri Sirenan hiusten tuoksua..Rykäisin ja nousin seisomaan. "Sinuna pystyisin täällä. Xenia sai raivokohtauksen" Harry kertoi ja näytti todella tympääntyneeltä. Olisinhan minäkin. Xenia on Harryn serkku ja asuu siksi kanssamme. Ja Kimberly ja Harry seurustelevat jo kolmatta vuotta.. Ei ihme että Xenia haluaa roikkua kintereilläni. Mahtaa olla tylsää kun serkku ja paras ystävä viettävät aikaa vaan keskenään. No mutta ennemin menisin ulos hirven kanssa kuin Xenian. Yksikin väärä sana niin lennät ikkunasta. "Ulkona? En kuullut melua" kysyin ja lähdimme samalla yhdessä alakertaan. "Jep, onneksi ei kaatunut kuin kaksi puuta ja autotallin seinä meni hiukan ryttyyn" Harry vastasi ja näytti aika kireälle taas. Xen oli aika kiistanalainen puheenaihe tässä talossa. Hänelle ei kelpaa mikään, hän ei kelpaa kenellekkään ja ainut joka hänet saa nauramaan on Kim.. Joten ei ole mikään sopusoinnun pesä tämä talo... "Lähden käymään kaupungissa. Voin ostaa jotain korjaustarvikkeitakin"  sanoin sitten alakerrassa. Taino menisin ostamaan lopuksi, ensin tapaisin tärkeämmän ihmisen. "Ok, tule pian takaisin. Tulen hulluksi täällä." Harry vastasi ja minä kiirukdin autotalliin ja peruutin mustan avo-autoni ulos.
Sirena:
Kello oli viittä vaille kymmenen. Ja seisoin oman huoneeni nurkassa ja mietin edelleen mitä tekisin. Minulle oli sanottu ainakin satatuhatta kertaa että älä luota demoneihin! Ja älä liiku aseetta ikinä. Mutta minä en tiennyt mitä Zayn aikoi. En kuitenkaan uskonut että hän aikoisi tappaa minut.. Vai aikoisiko? Oliko tämä pelkkä ansa jolla hän houkuttelisi minut aseetta paikalle? En voisi ottaa sellaista riskiä! Otin siis veitseni ja piilotin sen huolellisesti mustien farkkujeni vyötärölle, paitani helman alle. Nyt olin valmistautunut.. Olin hermostunut koska.. En tiedä itseasissa miksi!? En halua pitää Zaynistä mutta väkisinkin tein niin!! Tiedän tarkalleen mitä käy jos lankeaa sellaiseen. Kaikki metsästäjä ystävävät ja perheenjäsenet yrittävä tuhota rakastettusi ja demonit hyökkäävät sinun kimppuusi.. Ei mikään paras vaihtoehto. Ja silloin,kesken mietteideni kuulin auton torven törähdyksen. Ja kello oli tasan kymmenen. No ollaampa sitä täsmällisiä.. Nappasin kännykkäni ja varmistin että veistäni ei näkynyt. Menin alakertaan ja oven sulkiessani lukitsin sen. Zayn oli tullut mustalla avo autolla. Mistä hön sellaisenkin oli vetänyt? Menin auton luo ja istuin pelkääjän paikalle. "Hei kaunotar" Zayn hymyili ja unohdin miten hengitetään. Hän oli täydellinen mustassa nahkatakissaan ja tummissa farkuissaan, hiukset sotkettuna huolettomasti. "Hei" vastasin hiljaa. Toivottavasti en punastunut! "Sinä halusit tavata?" Kysyin. Miksi olimme autossa? "Kyllä. Voisimme mennä syömään" hän vastasi. Syömään? Olivatko nämä treffit!? "Öh.. Tiedäthän sinä että olen metsästäjä? Tämä ei ole fiksua" vastasin vaikka halusin kipeästi lähteä vaikka sadoille treffeille. "Hmp. Minä en välitä" Hän vastasi katsoen minua syvälle silmiin. Ok.. Olen pulassa! En saisi sallia tällaista! Tästä tulee vain hankaluuksia! Mutta silti kiinnitin turvavyöni ja leveästi hymyillen Zayn painoi kaasun pohjaan. Matkan ajan olimme hiljaa mikä sopi oikein hyvin. Tiesin että jos isäni saisi tietää tästä.. En edes uskaltanut ajatella mitä siitä seuraisi.. Mutta Zayn oikeasti veti minua puoleensa. Kuin magneetti! Huomasin yhtäkkiä että olimme varmasti kaupungin kalleimman ravintolan edessä. "Miksi sinä tämän valitsit?" Kysyin kummissani kun nousimme autosta. "Pidän pienestä ylellisyydestä" hän vinkkasi ja menimme sisään. Hovimies vei meidät varattuun pöytään ja selasimme menumme läpi ja tilasimme ruokamme. "Zayn.. Sinä tiedät ettei tämä oikeasti ole fiksua" minä sanoin hieman epätoivoisesti. "Etkö sinä pidäkkään vaaroista?" Hän kysyi virnistäen. Itseasissa.. Ilman riskiä ei ole mitään. Ja minä halusin selvittää mitä tästä tulee. "Pidän" vastasin ja hymyilin. Kesken keskustelun ruokamme tulivat ja söimme niitä aluksi hiljaisuuden vallassa. "Onko sinulla perhettä?" Kysyin lopulta. Kysymys oli kiusallinen. Sekä metsästäjät että demonit olivat tappaneet toisensa perheitä joten pelkäsin että voisin olla yksi syyllistä. "Ei biologista. Mutta asun muutaman..ystävän kanssa" hän vastasi ja hymyili.  "Entä sinulla?". "Minulla on isä. Äidistä ei ole tietoa" vastasin totuudenmukaisesti. En tiennyt missä äitini oli vai oliko hän enää edes hengissä. "Olen pahoillani" Zayn sanoi. "Minä olen enemmän pahoillani sinun puolestasi. Onhan minulla sentään isä" väitin vastaan. Söimme ateriamme loppuun puhuen tavallisista asioista. Keskustelumme oli rentoa ja pidin hänestä todella paljon. "Minä maksan laskun. Voit mennä autolle jo jos haluat" Zayn sanoi kun tarjoilija vei lautasemme pois. Nyökkäsin ja kiitin.  Kello oli kaksitoista päivällä ja keli oli täysin erilainen kuin edellispäivänä. Taivasta peittivät harmaat pilvet ja kylmä tuuli puhalsi. Kävelin parkkipaikalle ja odotin. Kuulin askelia ja luulin sen olevan Zayn. Mutta tulija olikin mies. Hän oli ainakin pari kymppinen ja hän näytti juuri siltä että piti itseään kovinkin hyvännäköisenä vaikka hän ei tehnyt vaikutusta minuun. En olisi muuten kiinnittänyt huomiotani häneen ellei mies olisi kävellyt minua kohti. "Oletko yksin muruseni?" Hän kysyi karheasti haisten viinalta. Miten joku pystyi olemaan keskipäivällä kännissä? "En." Vastasin ja vetäysyin hieman poispäin. "No mutta en nää ketään. Voit yhtä hyvin olla minun kanssani" mies mongersi ja veti minut käsivarresta kylkeensä. Yritin räpistellä irti mutta hän oli vahva. Olin juuri aikeissa vetäistä veitseni esiin kun miehen ote irtosi. Zayn oli nostanut hänet rinnuksista ilmaan ja painanut seinää vasten. Hänen ilmeensä oli vaarallisen vihainen. "Et enää koskaan tee noin. Et enää ikinä koske häneen" Zayn suorastaan murisi. Mies rimpuili ja hänen känninen ähinänsä ei vakuuttanut Zaynia. "Ymmärrätkö?!" Hän karjaisi ja löi miestä seinää päin. "Zayn! Lopeta!" Minä huusin. Mies voisi loukkaantua tosi pahasti kun Zayn ei tajuaisi voimiaan. Zayn käänsi päänsä minuun päin ja hänen ilmeensä lempeni. Hän päästi irti ja mies lysähti maahan. "Oletko kunnossa?" Hän kysyi ja veti minut viereensä. Koskaan minulla ei ollut turvallisempaa oloa. "Olen, kiitos" vastasin ja hymyilin pienesti. Kännimes oli nukahtanut maahan ja me vain lähdimme. Hän oli ihmisten ilmoilla ja hänet löydettäisiin. Zayn vei minut kotini eteen. "Kiitos tästä. Oli tosi mukavaa" minä kiitin kun olin nousemassa autosta. "Vaaraa elämään" Zayn hymyili ja minä vilkuttaen menin kotiovelle. Ja. Ja huomasin että se oli auki. Isä oli kotona!! Ja hän oli aivan varmasti nähnyt kun olin tullut pihaan..

~The Kiss~ Part 4

Analeight:
"KUOLE!!!" Kuului Kenin karjunta olohuoneesta. Minä ja Sirena teimme dippiä sipseihin sillä välin kun Steph ja Ken pelasivat playstatiolla. Kuten aina, Ken huusi kurkku suorana ohjeita itselleen ja Steph pelasi äänettä. Ihmeellistä miten hiljainen ja 'kovis' Steph ja pelle Ken olivat kuitenkin parhaat kaverit. Välillä se ei siltä näyttänyt mutta tosi asiassa he kertoivat toisillee kaiken. Ja siksi minä ja Sirena olimme parhaita kavereita. Meistä Sirena ja Steph ovat tunteneet pisimpään. Stephin onnistui pelastaa Sirena erään tosi agressiivisen demonin käsistä kun he olivat nuoria ja siitä lähtien he olivat olleet tiimi. Minä ja Ken ilmestyimme vain yhtäkkiä mukaan, ja nyt olimme yhdessä metsästäneet muutaman vuoden. "An? Pitäiskö minun laittaa tämä hetkeksi jääkaappiin?" Sirena kysyi yhtäkkiä kädessään toinen dipeistämme. "Nojoo laita tämäkin" vastasin ja tyrkkäsin hänelle omanikin. Menimme olohuoneeseen poikien seuraksi. En yllättynyt kun Steph voitti Kenin helposti sotapelissä strategioillaan. "Huijasit! Tiedän kyllä!" Hän huusi ja yritti heittää Stephiä tyynyllä. Kuten aina, Steph väisti viime hetkellä ja hymyili sitten. "Vähennä huutamista ja lisää ajattelua" hän neuvoi.
Sirena:
Poikien kinastelua oli mukava seurata kun he leikkisästi tappelivat vielä pelistä. Mutta yhtäkkiä minulle oli outo olo. Olin levoton ja minusta tuntui että täällä oli joku muukin.. "Minä käyn viemässä nuo roskat ulos vielä kun muistan" sanoin tekosyynä ja lähdin yksin ulos. Kello oli varmaan lähempänä kahdeksaa ja ulkona alkoi hämärtää. Juoksin roskakatokseen ja lajittelin roskapussit. Mikä oli tämä outo tunne? Lähdin kiertämään Analeightin talon taakse. Aivan varmasti täällä oli joku. Minulla oli joskus samanlainen olo kun olin väijytyksessä. Hiivin takapihan perälle, suuren puuaidan luo. Toisella puolella oli jotain.. Kumarruin lähemmäs ja tiirailin aidan raosta. "Minuako etsit?" Kuulin tutun äänen takaani. Käännyin ympäri ja Zayn seisoi parin metrin päässä takanani. Hänellä oli tumma t-paita ja vaaleat farkut. Minua itseasissa ärsytti että hän näytti niin komealta! "Mitä sinä täällä teet?" Kysyin varuillani. Miksi hän seurasi minua!? Zayn hymyili ja astui askeleen lähemmäs. "Olen iltakävelyllä." Katsoin häneen epäillen. "Mitä sinä tahdot! Toivotko ihan että tapan sinut?" Kysyi haasteellisesti. En saanut hänessä aikaan pelon reaktiota mitä olin toivonut vaan huvittuneen naurahduksen. "Sinä olet mielenkiintoinen" hän vastasi ja liikkui taas lähemmäs. Mitä hän nyt tarkoitti!? Peräännyin puoli askelta enkä päässyt pidemmäs, kun selkäni koski aitaan. Zayn lähestyi yhä. Hän pysähtyi alle metrin päähän minusta. "Pelkäätkö sinä minua?" Hän kysyi kuiskaten. "En!" Vastasin pudistaen päätäni. En halunnut myöntää sitä itselleni mutta Zaynin tietynlainen vaarallisuuden olemus kiehtoi minua. Mutta sitten muistin taas.. Hän on demoni! Ensimmäinen asia mikä metsästäjä lapselle opetetaan: älä ole tekemisissä demonien kanssa!! Ja sitähän minä juuri tein. Zaynin tummat silmät pitivät omiani tiukasti otteessaan enkä liikahtanutkaan. Mutta yhtäkkiä kuului huuto:"Sirena! Mihin sinä jäit!?" Ken huusi etuovelta. Zayn virnisti ja kumartui lähemmäs kuiskaamaan korvaani:"huomen aamuna kymmeneltä sinun luonasi". Sitten hän heilautti itsensä aidan yli ja katosi näkyvistä. Seisoin yhä paikalleni jähmettyneenä. Mitä silloin tapahtuisi? Oliko se ansa vai mitä Zayn meinasi? Lähdin kuitenkin hitaasti takaisin etupihalle ja selitin että en saanut roskiksen luukkua auki. Kukaan ei ilmeistä päätellen uskonut minua mutta antoivat asian olla. Lähdin kotiin kun olimme katsoneet kaksi leffaa. Kello oli vasta kymmenen mutta olin tosi väsynyt edelleen. Koko kotimatkan vilkuilin olkani yli metsään. Zayn saattoi olla missä vain ja tarkkailla minua. Kiiruhdin äkkiä kotiin ja huomasin että isä oli vieläkin reissullaan. Toivottavasti hän tulisi huomenna.. Mutta kumpa ei juuri silloin kun tapaisin Zaynin..

~The Kiss~ Part 3

Zayn:
Heti kun astuin etuovesta sisään Xenia tuli minua vastaan. "Missä olet ollut!?" Hän kysyi aika äitimäisesti. En vastannut suoraan vaan sanoin:" Toby on kuollut.". En ollut kovinkaan pahoillani asiasta sillä Toby oli suurimman osan ajastaan ärsyttänyt kaikkia. Eikä hänellä oikein ollut aivojakaan. "Kuka?" Xenia kysyi nakellen mustia hiuksiaan. Mitä se häntä kiinnosti? Juuri eilen hän oli suutuksissaan paikannut Tobyn olohuoneen ikkunan läpi. "Pari nuorta, tarkemmin en tiedä" vastasin taas valehdellen. Olin itseasissa olin katsellut koko ajan tapahtumia puusta ja tiesin tarkalleen mitä oli tapahtunut. "Nojaa väliäkö tuolla. Mennään syömään jonnekkin ulos!" Xenia yhtäkkiä tokaisi. Huokaisin ja pyyhkäisin hiuksiani silmiltäni. "En jaksa.. Mene vaikka Kimin kanssa" vastasin. Itseasissa en ollut kovin väsynyt mutta tiesin että Xenia yritti epätoivoisesti saada minut kiinnostumaan itsestään. Turha toivo.. Hän on varmasti maailman äkkipikaisin ihminen eikä hänen raivoaan pidätellyt mikään.. Nyt hän näytti tosi loukkaantuneelta mutta lähdin hänen ohitseen portaisiin. Yläkerrassa oli kolme makuuhuonetta, minun, Harryn ja Kimberlyn ja Xenian. Kuulin Harryn ja Kimin puhuvan hiljaa huoneessaan. Hiippailin omaani ja tajusin taas että minun pitäisi siivota. Lattialla oli vaatteita, elokuvia ja muutama kirja. Nääh.. Potkin muutaman paidan tieltäni ja loikkasin sänkyyni. Sängyn jouset valittivat mutta käännyin selin oveen ja nukahdin. Jotenkin unissani harhaili tapaamani mielenkiintoinen tyttö..
Sirena:
Pam! Säpsähdin välittömästi hereille ja säikähtäneenä etsin äänen lähdettä. Oveni oli paukahtanut auki ja Analeight seisoi oviaukossa. "Miten sinä vielä nukut!? Kello on jo kaksitoista!" Hän kysyi ja meni vetämään verhot ikkunan edestä. Auringonvalo sokaisi minut ja painoin kasvoni käsiini. "Alahan nyt nousta!" An patisti ja haukotellen nousin ylös. Minua väsytti ihan kauheasti vaikka olin nukkunut kuusi tuntia! "Mitä ajattelit tälle päivälle?" Kysyin verkkaisesti ja vaihdoin vaatteita. Etsin vaaleat farkut ja sinisen t-paidan. "Sinun juhlasi! Kolme yhdessä viikossa!" Hän muistutti. Silloin muistin taas Zaynin! Miksi hän käyttäytyi niinkuin käyttäytyi? Todella ärsyttävää etten tehnyt hänestä loppua! Mutta sinänsä.. Nonii nyt riittää Sirena!! "Ainiin! Joo tottakai" vastasin ja palasin takaisin maanpäälle. "Mitä oikein mietit?" An kysyi kun huomasi poissaolevaisuuteni. En ollut ihan varma kertoisinko.. "Olen vain väsynyt" vastasin ja hymyilin. Lähdimme yhdessä alakertaan ja söimme aamiaista. Isä oli lähtenyt jo pois, luultavasti metsästämään taas. "Lähdetään teille jo nyt! Voidaan ostaa jotain syötävää" ehdotin ja An oli samaa mieltä. Hain lompakkoni ja lähdimme kävelemään aurinkoiselle jalkakäytävälle.

~The Kiss~ Part 2

Sirena:
En ollut aivan varma minne se poika katosi. Hitaasti kävelin puiden siimeksessä ja kuuntelin. Oli täysin hiljaista.. Voisin vain lähteä, koska olin yksin ja voisin helposti saada surmani. Mutta tämä oli erinomainen tilaisuus. En luovuttaisi nyt. Kävelin syvemmäs metsään ja olin jo lähellä aikaisempaa aukiota. Silloin kuulin henkäyksen. Käänsin pääni nopeasti vasemmalle ja näin hänet. Poika seisoi vain parin metrin päässä minusta, nojaten puun runkoon rennon näköisenä. Hän virnisti ja minä olin valmiina tekemään sen mitä pitää. "Taisi olla hauskempaa aikaisemmin" Poika sanoi eikä näyttänyt erityisen kostonhimoiselta aikaisemman miehen takia. "Oli itseasiassa. Ja hauskempaa tulee kun tapan sinut" vastasin todenmukaisesti. Hän tulisi olemaan neljäs saaliini tällä viikolla. Poika nauroi. En tajunnut mitä hauskaa asiassa oli.. "Ai sinäkö tappaisit minut?" Hän kysyi leveästi hymyillen. "Kuka muukaan?" Kysyin happamasti. "Et tapa minua" hän sanoi. "Mitä!?" Kysyin naurahtaen. "Tottakai tapan!" Jatkoin vielä. "Olisit tehnyt sen jo" poika sanoi tyynesti. Lakkasin nauramasta. Mitä tuo meinasi? Tässähän minä olen häntä tappamassa! Tai no ihan kohta. "No nyt minä sen teen!" Vastasin ja juoksin häntä kohti ja vetäisin veitseni vyöstäni. Törmäsin häneen ja epäonnekseni hän oli minua kaksikymmentä senttiä pidempi. Puskin hänet puuta vasten eikä hän vastustellut vaikka olisi voinut murtaa niskani sekunnissa. Painoin veitsen hänen kurkulleen. "Vai en tapa sinua?" Kysyin hieman pilkallisesti. Hän hymyili ja vastasi:" Et tapa". Mikä häntä vaivasi? Jos olisin hän, pelkäsisin henkeni edestä. Mutta sitten katsoin häneen kunnolla. Hänellä oli tyylikkäästi sotketut mustat hiukset ja suuret ruskeat silmät. Kasvot olivat kulmikkaat ja itseasissa hän oli todella komea. Sirena! Älä ala ajatella! Hän on p.demoni!! Ei myötätuntoa! Tajusin liian myöhään että keskittymiseni oli herpaantunut liiaksi. Poika tarttui hartioistani kiinni ja käänsi meidät ympäri. Minut oli nyt painettu puuta vasten ja hän oli parin sentin päässä minusta pitäen edelleen kiinni. "Tiesin ettet tee sitä" hän kuiskasi virnistäen. Olin vihainen itselleni! Jos en olisi alkanut miettiä tämä olisi jo ohi! Ja nyt todennäköisesti minä kuolisin. "No, mitä sinä odotat? Tapa minut niinkuin olet varmasti tappanut ne kaikki muut ihmisetkin!" Sähähdin. En halunnut kuolla, mutta kun se näyttää välttämättömältä, haluan kuolla kunniakkaasti. En pyytäisi armoa! Poika hymyili taas. Onkohan hänellä joku poskilihas ongelma!? "Valittettavasti jätän sen myöhemmälle" hän kuiskasi. "Ja voit seuraavan kerran kutsua minua Zayniksi" hän naurahti ja katosi. Olin yksin puun luona. Mitä ihmettä!? Miksi joku demoneista jättäisi ihmisen rauhaan!? Katselin ympärilleni vielä varovaisena. Nostin maasta veitseni joka oli hässäkässä tippunut. Hmm.. Zayn.. Jos hän sanoi että tapaamme vielä.. No, se tulee olemaan viimeinen kerta. Lähdin metsästä ja suorastaan juoksin kotiin. Ja kuten arvasin isäni oli hereillä. "Miten sinulla näin myöhään meni?" Hän kysyi ja tuli eteiseen luokseni. Hän oli vain hieman minua pidempi, aika lihaksikas ja muutenkin vähän vaarallisen näköinen. Mikä oli hyvä juttu kun hänkin listii demoneita. " öh.. Meni vähän pidempään kun unohdin veitseni sinne metsään. Pimeässä etsiminen oli vaikeaa!" Vastasin ja toivoin ettei valhettani näkyisi. Jos joku saisi tietää että olin surkeasti epäonnistunut tappamaan demonin.. "Ahaa, no muista aina tarkistaa että se on mukana. Tärkein asia elämässäsi!" Hän muistutti ja lähdin yläkertaan huoneeseeni. Riisuin itseni alusvaatteisilleni ja olin lähdössä suihkuun. Mutta sitten katsahdin ikkunaan. Minulla oli epämiellyttävä tunne että joku tarkkaili minua. Menin ikkunalle ja vedin verhot sen eteen. Sitten menin suihkuun ja oli todella lähellä etten nukahtanut sinne. Kun tulin pois kylpyhuoneesta, joka sijaitsi huoneessani, katsoin kelloa. Se oli melkein kuusi aamulla! Puin pyjamani päälleni ja kaaduin sänkyyni. Varmaankin nukahdin ennen kuin pääni koski tyynyyn.

~The Kiss~ Part 1

Sirena:
"Se on lähellä" Analeight kuiskasi takanani. Seisoimme vanhan tammen takana pimeässä. Kello taisi olla lähellä kolmea.. Odotimme taas hiljaa. Olin hieman jännittynyt kuten aina ennen väijytystä.. Henkäisin syvään. Tarkkailin metsää. En nähnyt paljoakaan mutta odotin merkkiä.. Ja samassa näin sokaisevan valon valaisevan koko metsä aukean. Tosi huomaamaton merkki! Ryntäsin Analeightin kanssa yhtä aikaa piilopaikastamme. Edessämme seisoi tumma hiuksinen mies. Meidän saaliimme oikeastaan. En epäröinnyt hetkeään vaan loikkasin häntä kohti vyöstä vedetyn veitsen kanssa. Mies ei ehtinyt liikahtaakkaan kun viilsin hänen kurkkunsa auki. Kuten tiesin, päälleni lennähti tummaa verta ja mies lysähti maahan. Hieman hengästyneenä laitoin veitsen vyöhöni ja kumarruin miehen ylle. "Kolmekymppinen" totesin ja sivusilmästä näin kun Analeight tuli luokseni. "Oliko se jo kolmas tälläviikolla? Alat olla ennätysnainen!" Hän nauroi ja viittoi pojille. Stephen ja Ken tulivat myös luoksemme. "Steph!! Minähän sanoin että ansa toimii!" Ken myhäili ja pukkasi Stephenin hartiaa. "En odottanut että demoni olisi noin tyhmä" Stephen vastasi tapansa mukaan hieman ylenkatseellisesti. Hän oli meistä vanhin, mutta vain 19. Minä ja Ken olimme 18 ja Analeight oli 17. Me olimme kaikki puoli demoneiden metsästäjiä. Kuulostaa oudolle mutta sellaisia täällä normaali ihmisten seassa seikkailee. Puoli demonit ovat siis puoliksi ihmisiä ja puoliksi demoneita. 'Kokonaisia' demoneita ei luultavasti enää ole. Ja puoli demoneista tekee metsästämisen arvoista se että ne rakastaa turhanpäiten tappamista. Monet poliisin selvittämättömistä murhista ovat juuri niiden ansiota. Meidän hommamme on metsästää niitä mahdollisimman paljon, koska niistä ei ole muuta kuin harmia. Pienestä pitäen meille on kerrottu kuinka puoli demonit ovat tappaneet sukulaisiamme ja meidät on tehty kostamaan. Eli me emme käytännössä voi sääliä niitä koska kaikilla oli aina vähintään yksi menetty lähisukulainen. Joihin kuului äitini.
Lähdin ruumiin luota ja menin Kenin kanssa purkamaan valonheitintä. "Oletko tulossa juhlimaan tänään? An sanoi että heillä olisi paras tila" Ken kysyi hymyillen kuten aina. Olin vain muutaman kerran nähnyt kun häntä ei hymyilyttänyt. Ja yksi niistä oli se kun löin häntä vahingossa rautapalkilla päähän. Pelkkä muisteleminen sai minut virnistämään. "Tottakai olen tulossa Ken doll!" Vastasin käyttäen hänen lempinimeään. Vaikka hän ei erityisemmin pitänyt siitä. "Oleppa hiljaa Barbie!" Ken vastasi nauraen ja auttoi minua kantamaan heitintä aukiolle. Steph ja An olivat vieneet jo ruumiin pois ja lähdimme yhdessä metsästä pois. Vitsailimme ja nauroimme yhdessä. Tunnelma oli heti helpottunut kun tehtävä oli suoritettu. Aina on pelko ettemme pääse takaisin kotiin. Puoli demonit olivat ainakin kymmenen kertaa ihmistä voimakkaampia ja heihin tepsi vain tietynlaiset veitset. Olin jo saanut tuntea nahoissani kun suunnittelin väijytyksen väärin. Selkäni ja kummatkin jalkani murtuivat ja olin poissa kuvioista vuoden. Ja olin tuolloin 10-vuotias. Ensimmäisen p.demonin tapoin kun oli kahdeksan. Oli minulla apuna yli kymmenen muuta. No mutta kuitenkin se yksilö luettiin minun ensimmäisekseni. Tulimme metsästä ulos ja lähdimme kävelemään jalkakäytävää pitkin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Erosimme risteyksessä. "Soitellaan vielä myöhemmin!" An sanoi ja nyökkäsin. Kävelin itsekseni hiljaista tietä pitkin. Olin kyllä hieman väsynyt! Olin ollut koko yön hereillä tähän asti ja kaipasin unta! Mutta kesken mietintäni kuulin napsahduksen. Käännyin heti ympäri ja katsoin silmät sirrissä tien toiseen päähän. Ja joku tuiotti takaisin. Nuoren näköinen, tumma hiuksinen poika. Hän virnisti ja lähti juoksemaan metsään. Taisin juuri saada uuden saaliin! Säntäsin pojan perään käsi veitsen kahvalla.

~Just me and you~ Part 12

Niall:
Täytyy myöntää että kun pääsimme autoon olin todella helpottunut. Ja Kat oli saanut minut hereille saalistusvietistäni enkä ollut satuttanut häntä!! Ja se psyko oli vankilassa! Menin takapenkille ja Kat istui viereeni. Hän painoi päänsä rintaani vasten ja kiedoin käsivarteni hänen ympärilleen. "Miten voit?" Kysyin hiljaa häneltä. Kat katsoi ylös minuun ja hymyili vaimeasti. "Hyvin.. Onneksi tämä on ohi." Hän kuiskasi. Suutelin häntä otsalle ja hän käpertyi tiukemmin viereeni. Miten näin nopeasti pystyin tulemaan onnelliseksi muutamassa päivässä.. Kat oli täydellinen minulle! Väsyneenä ja onnellisena suljin silmäni.
Katherine:
Olin nukahtanut autoon Niallin kainaloon. Olin tietyllä tavalla vähän järkyttynyt mutta helpottunut kuitenkin! Heräsin myöhemmin Niallin huoneessa. Minut oli peitelty hänen sänkyynsä ja tunsin Niallin makaavan vieressäni. Raotin silmiäni ja näin hänen olevan hereillä. "Huomenta kaunotar" hän kuiskasi suloisesti. "Huomenta komistus" vastasin hymyillen. Niall naurahti ja painoi kasvonsa hiuksiini. "Mmm.. Olemmeko me vähän niinkuin..yhdessä?" Niall kysyi hiljaisesti korvaani. Hymyilin leveästi. "Eiköhän" sanoi ja käännyin häneen päin. Kurotuin suutelemaan häntä. Niall vastasi suudelmaan ja kiedoin käteni hänen niskaansa. "Olemme yksin talossa.. Vain minä ja sinä" Niall kuiskasi virnistäen. Kierähdin hänen päälleen ja halasin häntä tiukasti. "Rakastan sinua" hymyilin. "Niin minäkin sinua" Niall vastasi ja suuteli minua taas.

~Just me and you~ Part 11

Niall:
Mitä helkkaria täällä tapahtui!? Miten vanha vainoajani voisi olla rakastamani tytön isä!? Miksi minulle kävi aina näin! Kohotin katseeni maasta kun J sanoi:" ..Tapa tyttö tai kuolette kaikki". Luuliko hän että tappaisin Katin!? Ajatuskin sai minut voimaan pahoin.. Mutta miten hän aikoisi tappaa meidät kaikki? "Luuletko että voittaisit meidät kaikki?" Kysyin pilkallista äänen sävyä tavoitellen. Onnistuin aika surkeasti.. "Enhän minä välttämättä voittaisikaan. Mutta siksi kytkinkin pommin tähän taloon.. Kaikki sadan metrin etäisyydellä on mennyttä." J sanoi aivan kuin kertoisi säätilaa. Aikoiko hän räjäyttää pommin jos en tappaisi Katia!? Ympärillämme oli taloja.. Ja niissä oli viattomia ihmisiä perheineen. Mutta en voisi tappaa Katia!! Kinastelin itseni kanssa kokoajan. "No mitäs ajattelit tehdä? Tappaa yhden tytön vai kaikki viattomat ihmiset täältä? Paitsi ettehän te ole viattomia.. Ainakaan kaikki" J hymähti ja me kaikki olimme aika neuvottomia. Vilkaisin Liamiin joka seisoi monen metrin päässä minusta vasemmalle. Hänkin oli hämmentynyt. Eihän tässä ollut mitään vaihtoehtoja! "Luuletko että voisin tappaa Katin?" Kysyin puoliksi vihaisena. J hymyili leveästi. "Kyllä sinä voit!" Hän nauroi ja salamannopeasti viilsi linkkuveitsellään Katin poskeen. Se oli sama poski kuin aikaisemmin.. Kat kirkaisi kivusta ja lyyhistyi maahan. Veri pulppusi hänen sormiensa lomasta kun hän painoi poskeaan. Mieleni valahti yhtäkkiä harvinaisen tyhjäksi. Tiesin vain yhden asian: veren. Kuin hypnoosissa lähdin Katia kohti. "Niall!! Älä!" Kuulin hämärästi Zaynin huutavan. En ymmärtänyt miksi hän varoitti. Se oli vain verta.. Ja sitähän minä tarvitsen!
Katherine:
Kipu poskessani oli polttava! Mutta sillä hetkellä ajatukseni olivat Niallissa! Yritin parhaani mukaan peittää ja tyrehdyttää verenvuotoa mutta Niall lähestyi minua sama hullunkiilto nyt punaisissa silmissään. Tiesin ettei hän haluaisi satuttaa minua..mutta jos he uhraisisivat minut, kaikki olisi hyvin.. Mutta miksi isä tahtoisi tapattaa minut kun Niall oli hänen uhrinsa? Jättäisikö hön muka heidät rauhaan noin vain? Tämä oli ansa! Isä tahtoi että Niall kärsisi tapettuaan ensin minut ja sitten kuolisi itse muiden poikien kanssa! Mutta Niall oli jo luonani! Hän laskeutui hitaasti kyykkyyn eteeni ja oli alle metrin päässä minusta. Hänen silmänsä aivan söivät katseellani minua ja hän oli aivan eri ihminen. Tuntematon ja kylmä.. Täydellinen  vastakohta oikealle Niallille. Hän oli vain muutaman sentin päässä kun tiesin mitä tekisin. Aivan yhtäkkiä minä suutelin häntä suoraan huulille. Kasvoni olivat veressä ja ne tahriutuivat nyt Nialliin. Hänen silmänsä avautuivat yhtäkkiä taas normaalin kirkkaan sinisinä. Hän näytti tyystin pöllämystyneeltä ja järkyttyneeltä. Vetäydyin hitaasti pois ja Niall käännähti nopeasti isään päin. "Nyt!" Hän huusi ja salamana hän ja muut pojat syöksyivät isän kimppuun. He kaatoivat hänet maahan ja yrittivät pitää häntä paikallaan. Silloin näin kun isän kädesti tippui pieni ohjaimen näköinen metalli laite.. Se oli aivan varmasti pommin laukaisin! Isä huomasi myös että vehje oli tipahtanut ja yritti nyt saada sen käteensä selvästi laukaistakseen sen. Syöksähdin nujakan keskelle ja sain ensimmäisenä laukaisimen käteeni. Kaikki pysähtyivät ja isä lakkasi rimpuilemasta. "Onko tuo laukaisin?" Paul kysyi. Nyökkäsin. "No nythän te voitte näyttää todellisen luontonne ja tappaa minut!" Isä huusi mielipuolisesti hymyillen taas. "Ei tule tapahtumaan. Kelpaisiko vankila sen sijaan?" Niall kysyi kostonhimoisella äänellä. Harry nousi ja soitti poliisille. Olimme kaikki täysin hiljaa kokoajan kunnes poliisi saapui. He veivät isäni autoon ja muutama mukana tullut ensihoitaja sitoi poskeni. Niall istui kokoajan vierelläni ja piti minua kädestä. Olin todella helpottunut että olimme nyt turvassa. Kerroimme myös poliisille pommista. Pommiasiantuntijat tulivat paikalle ja he poistivat sen talosta. Saimme lopulta lähteä kaikki kotiin.

~Just me and you~ Part 10

Katherine:
Perhe asia?! Hatarasti nousin seisomaan ja tuiotin J:tä aivan kuten kaikki muutkin. "Mitä tarkoitat?" Niall kysyi haastavasti. "Antakaas kun minä selitän.." J vastasi ja vetäisi itsensä poikien otteista. Hän avasi kypäränsä lukon ja veti sen pois päästään. J oli mustatukkainen, harmaa silmäinen ja hänen kasvoissaan oli useita arpia.. En tajunnut asiaa heti mutta kun J katsoi minuun suoraan, tajusin sen. "Isä?" Kysyin kuiskaten. "Pitkästä aikaa" J vastasi täysin ilmeettömänä. Niall ja muut pojat tuiottivat vain suut auki meitä. "Mitä!? Miten!?" Niall kysyi pahasti järkyttyneenä. J hymyili. "Luuletko että olisin kuollut autokolariin? Minä olen vampyyrinmetsästäjä!" J sanoi omahyväisesti hymyillen. En oikein tajunnut miten tämä oli mahdollista.. Olin pienenä ikävöinyt hyvin paljon vanhempiani ja yhtäkkiä toinen heistä on edessäni.. Mutta hän oli ollut tyystin erilainen kun lapsuudessani. "Meillähän jäi vähän juttu kesken vai mitä Horan?" J kysyi taas hymyillen. Niall oli tyystin ilmeetön. "Mitä täällä tapahtuu!?" Minä vaadin saada tietää. J katsoi minuun hieman inhoten. Ilme järkytti minua. Miksi hän oli tuollainen?! "Minäpä kerron tarinan.. Onhan meillä aikaa!" J naurahti ja rykäisi. "Olin päättänyt ryhtyä vampyyrinmetsästäjäksi kun Katherine oli neljä. Mikä olisi sen parempaa kuin tappaa ja kiduttaa hirviöitä? No kuitenkin pikku tyttäreni oli pahasti tiellä ammatissani joten lavastin autokolarin. Otin Cherylin mukaani." J kertoi. Ihan kuin vereni olisi hyytynyt suonissani. "Äiti?" Kuiskasin taas. Hänen nimensä kuuleminen sai minut kaipaamaan häntä kauheasti. "Aivan! No mutta elimme. Kanadassa tappamassa vampyyrejä noin yhdeksän vuotta. Oli ikävä huomata että Cheryl ei arvostanut ammattiani.. Joten hän oli käytännössä tarpeeton. Palasimme Britanniaan kaksi vuotta sitten. Tapasin heti vastamuuttuneen ystävänne Niallin! Tuo villi ja hillitsemätön peto oli tottakai tapettava. Mutta tehän tiedätte miten kävi?" Isä kertoi ja lopuksi katsahti minuun taas hymyillen. En tiennyt mitä oli tapahtunut ja se näkyi selvästi kasvoiltani. "Voi voi Niall, etkö ole kertonut hänelle? No minä hoidan sen. Olin saanut Niallin ahdistettua kujalle ja oli jo valmiina tappamaan hänet, kun tuo hirviö vielä hyökkäsi kimppuuni. Olin teho osastolla melkein puoli vuotta.. Mutta saithan sinäkin muiston siitä illasta, vai mitä?" J nauroi ja katsoi Nialliin. Niall näytti järkytteelle ja hän katsoi alas. Mistä nyt oli kyse!? "No sitten päätin saada sen hirviön kiinni vaikka mitä tapahtuisi. Keksin lopulta keinon. Cheryl oli jo vuosia ollut hankala ja oli yrittänyt karata luotani. Silloin päätin ettei häntä tarvittaisi. Tapoin hänet ja kuten olin suunnitellut, Niall saapui veren perässä paikalle. Jotenkin hän livahti taas karkuun." Minä en pystynyt hengittämään. Itkin ja panikoin samaan aikaan! Miten isästäni oli tullut psykopaatti murhaaja? Päässäni pyöri ja lyyhistyin nurmikolle. Niall syöksähti heti minua kohden hätääntyneenä mutta J pysäytti hänet. "Eipäs kiirehditä! Jos olisin joku teistä, tekisin täsmälleen niin kuten sanon. Muuten joku saattaa loukkantua" Isä hymyili taas mielipuolisesti. Vedin taas rahisten henkeä ja koetin rauhoittua. Kaikki olivat täysin liikkumattomia. Niall tuiotti minua kauhistuneena ja huolestuneena. "No niin. Nyt te teette niinkuin sanon. Kaikki muut paitsi Horan menevät kuuden metrin päähän." Isä käski ja pelokkaina pojat katsoivat minuun. "Nyt heti!" Isä karjaisi ja pojat tekivät kuten hän oli sanonut. "Hienoa.. Ja nyt.." Isä sanoi ja vetäisi linkkuveitsen taskustaan. "Horan saa tehdä niinkuin hän tekee. Tapa tyttö tai kuolette kaikki."

~Just me and you~ Part 9

Katherine:
Olin ollut vähän niinkuin horroksessa. Mutta yhtäkkiä kuulin rymähdyksen ja huutoa. Pääni ponnahti pystyyn ja tiesin mitä tapahtui! Niall oli tullut!! Mutta miksi kuului rysähdys? Kuuntelin aivan hiljaa mitä ulkona tapahtui. En saanut mitään selvää sanoista kun olin kuitenkin sisällä ja he ulkona. Halusin vain nyt päästä Niallin luo! "Niall!" Minä huusin niin kovaa kuin pystyin. Aivan varmasti kuulin kuinka matala mumina ulkona lakkasi. Mutta sitten kuului ryskytystä etuovelta. "Kat! Oletko siellä?" Kuulin Harryn huutavan. Ovi oli ihmeisesti lukittu.. "Olen!! Mitä siellä tapah-" ehdin huutaa ennen kuin joku painoi takaapäin kätensä suulleni. Rimpuilin minkä pystyin mutta J oli vahvempi. Hän avasi yhdellä kädellä varmaankin veitsellä siteeni ja retuutti minut seisomaan. Silloin heilautin päätäni taaksepäin nopeasti ja tunsin kuinka päämme kolahtivat yhteen. Osuma sai hänet päästämään minusta irti. Huono puoli oli se että päätäni huippasi iskun jäljiltä.. Minua taisi sattua enemmän kuin häntä. Pinkaisin kuitenkin heti juoksuun ja rynnin eteiseen. Sain tutun ulko-oven lukon nopeasti auki ja olin törmätä Liamiin. Kaikki pojat seisoivat edessäni! Paitsi Niall. Juuri kun näin hänet häkissä, tunsin viileän terän kurkullani. J oli tullut perääni. "Mitä sinä haluat?!" Niall huusi häkistä ja yritti epätoivoisesti päästä pois. "Minä vain hoidan hommani" J vastasi ja tuntui nauttivan tilanteesta. Kaikki pojat seisoivat parin metrin päässä ja tuiottivat jähmettyneinä veitsenterää kaulallani. Huomasin etten hengittänyt. Vedin äkkiä pakokauhuissani henkeä ja tunsin kuinka terävä veitsi viilsi kaulani pintaa. "Päästä hänet irti!!" Niall karjui häkistä aivan suunniltaan. Haava ei tuntunut syvältä mutta verinoro valui kaulaani pitkin. "Sehän minun tarkoitukseni on. Vaihtokauppa" J vastasi täysin tyynenä. Katsoin pelästyneenä Nialliin. Hän katsoi minuun takaisin epätoivoisena. "Te tiedätte että minun viimekertainen uhrini pakeni.. Haluaisin hoitaa sen loppuun." J sanoi ja pojat kääntyivät Nialliin päin. Ei! En antaisi Niallin tulla tilalleni! "Sovitaan niin. Tapa minut ja päästä Kat pois" Niall sanoi hiljaa mutta päättäväisenä. "Ei!! Niall et tule!" Minä kiljaisin peläten hänen puolestaan. "Päästät hänet varmasti pois." Niall totesi J:lle ja oli kuin en olisi sanonut mitään. "Tottakai.." J vastasi ällöttävän kierolla äänellä.
Niall:
Tämä on ainoa keino! En voisi olla onnellinen ilman Katia! Mutta hän voisi aloittaa uuden elämän ja unohtaa minut! Tottakai tiesin että J oli perässäni.. "Miksi hänet??" Kat huusi yhtäkkiä itkusilmissään. Minun teki pahaa nähdä hänen itkevän.. "Koska minä olen vampyyrinmetsästäjä.. Ja tämä nuori villi ystävämme on tapettavien listalla." J nauroi. Tiesinhän minä tuon.. Viimekerralla olin  päässyt pakoon mutta sain arpeni.. "Mitä hän on tehnyt?! Ei mitään!!" Kat kiljui edelleen. Hän ei tiennyt mitä olin tehnyt.. Sekään ei ollut lempiaiheitani.."hän on tappanut ihmisiä kultaseni.. Eikös se ole rangaistava teko?" J kysyi Katilta. Kat kääntyi minuun päin järkyttyneenä. No jaa.. Nyt hän ainakin pitää minua hirviönä.. "Payne! Avaa selli tai pikkuneiti saa maistaa terästä." J käski ja heitti Liamille avaimen. Hitaasti ja vastentahtoisesti Liam tuli luokseni ja avasi lukon. "Älä antaudu!" Hän kuiskasi pikaisesti kun tulin ulos häkistä. Jos Katin kuolema olisi toinen vaihtoehto.. Silloin antaudun. Menin J:n ja Katin eteen. "Niall ei!!" Kat kuiskutti ja pudisti päätään niin tarmokkaasti kun vain pystyi.  J veti veitsen pois hänen kaulaltaan ja silloin vasta tajusin verinoron. Se on Kat! Kat!! Hengitä Niall!! Käskin itseäni pysymään rauhallisena. Käänyin J:hin päin. "No antaa tulla" minä käskin. Parempi sitä mitä nopeammin. J kohotti veitsensä mutta yhtäkkiä Kat hyppäsi häntä päin. He kaatuivat maahan sekaisesti ja minä vain tuiotin. Mitä Kat aikoi?? Muut pojat tulivat yhtäkkiä myös J:n ympärille ja yrittivät saada häntä aisoihin. "Hei hei! Älkääs te sekaantuko tähän. Tämä on perhe asia.." J sanoi ja me kaikki pysähdyimme heti.

~Just me and you~ Part 8

Katherine:
Minut oli sidottu käsistäni ja jaloistani olohuoneeni tuoliin.. Oli ihmeellistä että tämä J, kuten hän itseään nimitti, oli tuonut minut kotiin. Mistä hän voisi tietää missä asun? Olin tällähetkellä yksin. Olin hetki sitten kuullut kun J oli mennyt ulos. Käänsin päätäni nähdäkseni ympärilleni. Viiltävä kipu hohkasi heti jokapuollelle kehooni kun liikutin niskaani. J oli lyönyt minua poikien talossa jollain kivikovalla suoraan takaraivon ja niskan tuntumaan. Sen jälkeen heräsinkin täällä.. Kumpa vain Niall ja muut tulisivat pian.. Sain soitettua heille kotipuhelimestani. Olin kaatanut tuolini ja raahautunut eteispöydän luo. Sain irrotettua käteni ja soitin heille. Huono puoli ideassani oli se että J oli tullut paikalle kesken kaiken. Hän oli vienyt minut aika kovakouraisesti takaisin olohuoneeseen ja naulannut tuolin kiinni lattiaan! Olin siis tällähetkellä täysin liikunta kyvytön.. Minua pelotta itseasissa todella paljon! Vaikka yritin ajatella fiksusti ja miettiä sunnitelmaa, paniikki alkoi ottaa valtaa! En tiennyt kuka J oli. En tiennyt mitä hän aikoi. Enkä tiennyt selviänkö täältä hengissä! Taas kesken mietteideni kuulin etuoven aukevan. J palasi.. Hän tuli olohuoneeseen luokseni. Hän oli aika pitkä ja roteva sekä hänen kasvojaan peitti kypärän tapainen suoja. "Toivottavasti pienet hirviö ystäväsi tulevat pian.. Tai jos he edes haluavat sinut takaisin!" J hymisi muutetulla äänellään. Kypärässä oli varmaan jokin laite joka muutti hänen äänensä tietokoneella muokatun kuuloiseksi. Olin hiljaa.. Niimpä.. Haluavatko he minut takaisin?
Niall:
"Miten ajattelit löytää Macey Clarkin?" Kuulin Liamin kysyvän selkäni takana. Mietin hetken ja tuiottelin ikkunasta ulos. "Soitetaan numeropalveluun! Ne kertovat osoitteita myös!" Vastasin yllättyneenä siitä miksi en ollut aikaisemmin keksinyt moista! "Kokeillaan!" Louis huudahti ja minä näpyttelin numeropalvelun numeron. "Eikö meidän kannattaisi kysyä Katin osoitetta? Mitä järkeä on tuhlata aikaa etsimällä Maceytä?" Zayn kysyi yhtäkkiä. Niimpä! "Numeropalvelu, miten voin auttaa?" Kuulin naisäänen vastaavan. Katsoin pikaisesti Zaynia. "Öh.. Haluaisin osoitteen." Vastaisin kömpelösti. "Selvä. Osoitteen omistajan etu-ja sukunimi?" Nainen kysyi. Emme tienneet Katin sukunimeä.. "Macey Clark.." Sanoin hitaasti ja pettyneenä. Aikaa kului kokoajan, enkä voinut olla varma että Kat olisi kunnossa.  Nainen antoi osoitteen ja kirjoitimme sen äkkiä ylös. "Nonii! Nyt lähdetään!" Minä huusin ja lähdimme koko porukka autoon. Paul ajoi taas ja minä väkisin tahdoin etupenkille.  Maceyn koti ei ollut kovin kaukana, vain noin kymmenen kilometrin päässä kotoamme. Ajoimme aika reilusti ylinopeutta, ja onneksi kaikki poliisit tuntuivat kadonneen. Kurvasimme lopulta Maceyn omakotitalon pihaan ja rynnimme pois autosta. Olin ensimmäisenä ovella ja pimpotin ovikelloa. Ovi aukesi ja punatukkainen lyhyt tyttö tuiotti meitä kummissaan. "Öö.. Hei!" Hän tervehti. "Hei! Tiedätkö missä Kat asuu?" Kysyin samantien. Maceyn kulmat kurtistuivat ja hän näytti siltä että paiskaa kohta oven kiinni neniemme edestä. "Saatan tietääkkin. Mitä te sillä tiedolla teette?" Hän kysyi uhmakkaasti. Huokaisin ärtyneenä. Meillä ei ollut aikaa hidasteisiin! "Olen hänen poikaystänsä ja meidän pitää löytää hänen luokseen!" Suorastaan ärähdin hänelle. Macey katsoi minua päästä varpaisiin. "Ihanko totta? Kat ei ole maininnut minulle mitään asiasta." Hän vastasi hitaasti, aivan kuin tahallaan ärsyttäisi minua! "Tämä onkin aika tuoretta! Saisinko sen osoitteen nyt heti?!" Kysyin vihaisena. "Ette te tarvitse osoitetta. Menkää tätä katua ihan loppuun saakka ja Katin talo on ensimmäinen niistä beigen värisistä. Postilaatikossa lukee Collins." Macey lopulta neuvoi ja me ryntäsimme heti takaisin autoon. Ajoimme melkein satasta mutta minua ei kiinnostanut! Kat on lähellä! Hänet on löydettävä! Näimme heti tien päässä beigen talon joka oli selvästi Katin. Missään ikkunassa ei palanut valo.. Ryntäsimme kuitenkin etuovelle ja minä tartuin ovenkahvaan. Kun väänsin sitä kuulin tuulen huiskahduksen. Yläpuoleltani tippui häkki ja jäin yksin sen alle. Kalterit olivat rautaa enkä pystynyt tekemään mitään!! Pojat yrittivät nostaa sitä yksissä tuumin päältäni mutta se ei hievahtanutkaan. Oli jo tarpeeksi hirveää että Kat oli vanki, mutta nyt olin minäkin..

~Just me and you~ Part 7

Niall:
Heräsin aamulla käsittämättömään onnentunteeseen. Kat ei pitänyt minua hirviönä! Ja hän selvästi tunsi samoin minua kohtaan kuin minä häneen! Pomppasin suorastaan sängystäni ylös. Olin nukahtanut eiliset vaatteet päälläni joten minun oli pakko löytää jotain muuta puettavaa. Vetäisin vaaleat farkut ja sinisen t-paidan ja riisuin vanhat vaatteeni. Katseeni osui peilin kautta itseeni. Selvästi ja tummana hohtava arpi kulki keskellä rintakehääni, melkein kainalosta kainaloon. En ollut aivan kaikkea kertonut Katille.. Riistin katseeni peilistä ja vedin vaatteet päälleni. Lähdin alakertaan ja kuulin poikien äänekästä naurua. "Nousithan sinä!" Paul nauroi heti kun ilmaannuin olohuoneeseen. "Vähän pakko kai se on" virnistin ja istuin sohvalle. Kaikki muut olivat paikalla paitsi Kat. Harry, Zayn ja Paul pelasivat korttia ja Liam ja Louis söivät juustovoileipiä. Otin itsekkin leipä kasasta yhden. "Tänään on muuten metsästyspäivä" Louis muistutti. Tietyllä tavalla odotinkin sitä! Minusta tuntui että kun Kat oli elämässäni, pystyisin hillitsemään itseäni! Istuimme hiljaisuudessa. Yhtäkkiä sen rikkoi kiljaisu. "Mitä sinä teet!? Päästä irti!". Ponnahdimme kaikki seisomaan ja tajusimme mitä tapahtui. "Kat!" Huusin ja lähdin juoksemaan yläkertaan niin nopeasti kuin pääsin. Muut rynnivät heti perässäni. Olin aivan kauhuissani. Kat merkitsi minulle erittäin paljon ja jos hänelle kävisi jotain.. Hänelle ei saa käydä mitään!! Pamautin Katin huoneen oven auki ja pysähdyin. Huone oli sotkuinen ja tyhjä. Ikkuna repsotti aukinaisena ja vaaleat verhot liehuivat tuulessa. "Mitä helkkaria täällä tapahtuu?" Paul kysyi ja ryntäsi katsomaan ikkunasta. Seisoin aivan liikkumatta. Missä Kat on!? Minun on löydettävä hänet. Pakokauhun omaisesti puristin käteni nyrkkiin. Jos hänet on joku ihminen siepannut, minä kyllä löydän hänet.. "Pojat! Katsokaa tätä!" Zayn huusi yhtäkkiä. Hitaasti käännyin häneen päin. Seinässä, Katin sängyn yläpuolella oli kirjoitusta. 'Hirviöt. J'. Tuiotimme tekstiä hiljaa kokonaisen minuutin. Tiesin kuka J on.. Liiankin hyvin.. "Mitä hän haluaa?" Liam kysyi hiljaa. "Ennemmin mihin hän pyrkii sieppaamalla Katin?" Louis korjasi. Niimpä..luulin että hän oli Amerikassa.. Tai ainakin jossain kaukana. "Lähdetään etsimään!" Minä käskin. Kaikki muut kääntyivät minuun päin. "Mistä?" Harry kysyi ja vilkuili ympärilleen. "En tiedä.. Kaikkialta. Nyt heti!" Vastasin ja lähdin alakertaan. Nappasin kännykkäni mukaani ja menin ulos. Päivä oli pilvinen ja tuulinen.. Harpoin talon toiselle puolelle Katin ikkunan alapuolelle. Maassa ei ollut mitään jälkiä. Ei yhden yhtä jalanjälkeä eikä auton renkaan painaumaa. Minne ihmeeseen Kat on viety? Kuulin että pojat lähtivät etsimään metsästä joten tein samoin. Puiden väleissäkään ei näkynyt mitään. Jopa linnut olivat hiljaa. Minua pelotti ja suututti. Kukaan ei veisi Katia ilman että hän tahtoo lähteä! Aijoin omin käsin pitää huolen että sieppari ei tee samaa virhettä uudestaan..harhailin metsässä tuntikausia löytämättä mitään. Palasin talolle missä muut odottivat. "Ei mitään?" Kysyin ja he pudistivat päätään. Huokaisten menin sisälle ja olohuoneeseen. Olin juuri istunut sohvalle kun tunsin kännykkäni värisevän. Soittajana oli tuntematon numero. "Haloo?" Vastasin täysin välinpitämättömänä. "Niall! Auta minua! En tiedä kuka hän on!! Olen kotonani!! Tulkaa äkkiä!" Kuulin hysteerisen ja itkuisen Katin huudahtavan. "Kat!? Oletko kunnossa?? Mitä tapahtui?!" Kysyin nopeasti ja pomppasin seisomaan. "En! Etsikää Macey Clark.. Hän tietää missä asun!! Tulkaa pian.. Hän on tulos-" Kat ehti sanoa ennen kuin puhelu katkesi.

~Just me and you~ Part 6

Katherine:
"..me olemme vampyyreja.". Olin aivan hiljaa ja vain tuiotin heitä kaikkia. Osa minusta piti koko juttua isona vitsinä ja odotti että pojat alkaisivat nauraa. Mutta toinen puoli piti tätä todellisena. Se selittäisi miksi Niall oli silloin kujalla ollut outo ja punasilmäinen.. Mutta tämähän oli ihan järjetöntä.. Mieleeni putkahti heti inhoamani kirjasarja Twilight.. Palasin ajatuksistani ja huomasin kaikkien tuiottavan nyt minua. "Miten? Ei vampyyreja ole.." Sanoin hitaasti ja kummissani tarkastelin heitä kaikkia katseellani. Vampyyrin ihonhan pitäisi olla valkoinen.. He kaikki näyttivät täysin normaaleilta! "Sanoinhan että tämä kuulostaa oudolle!" Harry tokaisi. "Annas kun minä selitän!" Liam sanoi ja taputti sohvaa. Menin hänen viereensä istumaan. "No meitä purtiin kaksi vuotta sitten.. Melkein yhtä aikaa. Se oli ihan outoa kun emme tienneet mitä oli tapahtunut.. Meillä oli hirveä verenhimo ja olimme täysin villejä vielä vuosi sitten.. Silloin löysimme Paulin. Hän auttoi meidät yli tuosta vaiheesta. Paitsi Niallin.. Hänellä on ollut vaikeuksia aina. Mutta hän kertokoon itse jos haluaa. Me kuitenkin juomme verta ihmisistä mutta niin vähän että ihmiselle ei koidu mitään vahinkoa. He eivät vain muista mitä on tapahtunut.." Liam kertoi. Kun hän lopetti olin taas vaiti. Tämä oli sinänsä uskottavaa mutta.. Vampyyreita ei voi olla. "Onko teillä sellaiset.. Hampaat?" Kysyi vähän ujosti hiljaisuudessa. Yhtäkkiä kaikki pojat rähähtivät nauruun joskin Niall muita hillitymmin. "Ei! Se on sellainen Dracula juttu!!" Louis nauroi. Minun oli pakko hymyillä itsekkin. Jos tämä nyt oli totta, varmaan pitäisi tottua. Tunsin yhtäkkiä tuiotuksen selässäni ja käännyin. Niall istui parin metrin päässä ja katsoi minua kummallisesti huolissaan ja hermostuneena. Kun katseemme kohtasivat hän käänsi kasvonsa pois päin ja lähti yläkertaan. Me muut seurasimme hänen menoaan kummissamme. Miksi hän lähti noin vain? "No mutta.. Jos menen nukkumaan. Siis jos saan vielä oleskella täällä." Sanoin ja naurahdin lopuksi. "Voit vaikka muuttaa tänne!" Harry nauroi ja lähdin yläkertaan myös. En itseasissa ollut aikeissa mennä nukkumaan. Minua ahdisti kun Niall oli hiljaa ja outo.. Pidin hänestä.. Sillä tavalla! Hipsin yläkerran käytävää ja pysähdyin hänen huoneensa eteen. Oven raosta näin hänen makaavan sängyllään selällään ja tuiottavan kattoa. Varovasti koputin oven karmiin ja työnsin oven auki. Niallin katse syöksähti heti minuun ja hän pomppasi istualleen. "Anteeksi.. Ajattelin että haluaisitko puhua?" Kysyin ja vastausta odottamatta menin sisälle huoneeseen. "Hmm.. Käyhän se" Niall vastasi miettiväisenä ja istuin sängyn reunalle. "Haluaisitko kertoa miksi sinulla on vaikeuksia?" Kysyin varovasti. Toivottavasti hän ei suuttuisi tai mitään!! Niall katsoi minua suoraan silmiin. "Jos nyt tosissaan haluat kuulla.. Minulla oli tosi vaikea hillitä itseäni heti alusta asti.. Ja silloin kun tapasimme Paulin, sain itseni hallintaan. Kestin verenhajun helposti silloin. Mutta sitte yhtäkkiä en enää pystynyt. Olin taas täysin villi. Hyökkäsin kerran Zaynin kimppuun kun hän yritti estää minua. En voi ajatella selvästi kun haistoin veren.. Ja niin taisi käydä silloin kujalla. En kyllä tiedä mitä tein mutta olen tosi pahoillani." Niall kertoi ja katsoi minuun huolestuneena. Minua ei ihme kyllä pelottanut olla hänen kanssaan. Ehkä ilman Niallia minua ei olisi löydetty kujalta.. Mutta hänen täytyisi oppia hillitsemään itsensä. "Minun pitäisi kiittää sinua kun tulit kujalle. Pelastit varmasti henkeni." Sanoin ja hymyilin hieman. Niall katsoi minua ihan kummissaan mutta onnistui hymyilemään lopuksi. "Eikö sinua hirvitä olla näin lähellä tälläistä hullua?" Hän kysyi hieman epäillen. "Ei ollenkaan" vastasin täysin vilpittömästi. "Ahdistanko minä sinua?" Kysyin vuorostani. "Et, pelkkä veri saa ongelmia aikaan" Niall vastasi ja hymyili taas. Kumarruin lähemmäs ja suutelin häntä poskelle. " no hyvä. Hyvää yötä" vastasin ja nousin sängyltä. "Nuku hyvin" Niall vastasi nauru äänessään.