Zayn:
Koko yön minä valvoin hereillä ajatellen Sireneä. Kiitos sen pojan tiesin hänen nimensä. Oloni oli tuntematon minulle. Tuntui kuin olisin tyhjä.. Ja tiesin että tämä johtui Sirenasta. Hän sai minut tuntemaan kaiken muun tarpeettomaksi, ja vain hän oli kaikki mitä tarvitsin. Ja näin olin tuntenut metsässä tapaamisemme jälkeen. Ensisilmäyksellä.. Istuin vain sängylläni ja tuiotin seinää niin keskittyneenä etten huomannut Harryn tulevan huoneeseen. "Mitä sinä teet?" Hän yhtäkkiä kysyi nojaten ovenkarmiin. Nostin katseeni yllättyneenä. "Kunhan istuskelen" vastasin melkein totuuden mukaisesti. Itseasissa ajattelin juuri Sirenan hiusten tuoksua..Rykäisin ja nousin seisomaan. "Sinuna pystyisin täällä. Xenia sai raivokohtauksen" Harry kertoi ja näytti todella tympääntyneeltä. Olisinhan minäkin. Xenia on Harryn serkku ja asuu siksi kanssamme. Ja Kimberly ja Harry seurustelevat jo kolmatta vuotta.. Ei ihme että Xenia haluaa roikkua kintereilläni. Mahtaa olla tylsää kun serkku ja paras ystävä viettävät aikaa vaan keskenään. No mutta ennemin menisin ulos hirven kanssa kuin Xenian. Yksikin väärä sana niin lennät ikkunasta. "Ulkona? En kuullut melua" kysyin ja lähdimme samalla yhdessä alakertaan. "Jep, onneksi ei kaatunut kuin kaksi puuta ja autotallin seinä meni hiukan ryttyyn" Harry vastasi ja näytti aika kireälle taas. Xen oli aika kiistanalainen puheenaihe tässä talossa. Hänelle ei kelpaa mikään, hän ei kelpaa kenellekkään ja ainut joka hänet saa nauramaan on Kim.. Joten ei ole mikään sopusoinnun pesä tämä talo... "Lähden käymään kaupungissa. Voin ostaa jotain korjaustarvikkeitakin" sanoin sitten alakerrassa. Taino menisin ostamaan lopuksi, ensin tapaisin tärkeämmän ihmisen. "Ok, tule pian takaisin. Tulen hulluksi täällä." Harry vastasi ja minä kiirukdin autotalliin ja peruutin mustan avo-autoni ulos.
Sirena:
Kello oli viittä vaille kymmenen. Ja seisoin oman huoneeni nurkassa ja mietin edelleen mitä tekisin. Minulle oli sanottu ainakin satatuhatta kertaa että älä luota demoneihin! Ja älä liiku aseetta ikinä. Mutta minä en tiennyt mitä Zayn aikoi. En kuitenkaan uskonut että hän aikoisi tappaa minut.. Vai aikoisiko? Oliko tämä pelkkä ansa jolla hän houkuttelisi minut aseetta paikalle? En voisi ottaa sellaista riskiä! Otin siis veitseni ja piilotin sen huolellisesti mustien farkkujeni vyötärölle, paitani helman alle. Nyt olin valmistautunut.. Olin hermostunut koska.. En tiedä itseasissa miksi!? En halua pitää Zaynistä mutta väkisinkin tein niin!! Tiedän tarkalleen mitä käy jos lankeaa sellaiseen. Kaikki metsästäjä ystävävät ja perheenjäsenet yrittävä tuhota rakastettusi ja demonit hyökkäävät sinun kimppuusi.. Ei mikään paras vaihtoehto. Ja silloin,kesken mietteideni kuulin auton torven törähdyksen. Ja kello oli tasan kymmenen. No ollaampa sitä täsmällisiä.. Nappasin kännykkäni ja varmistin että veistäni ei näkynyt. Menin alakertaan ja oven sulkiessani lukitsin sen. Zayn oli tullut mustalla avo autolla. Mistä hön sellaisenkin oli vetänyt? Menin auton luo ja istuin pelkääjän paikalle. "Hei kaunotar" Zayn hymyili ja unohdin miten hengitetään. Hän oli täydellinen mustassa nahkatakissaan ja tummissa farkuissaan, hiukset sotkettuna huolettomasti. "Hei" vastasin hiljaa. Toivottavasti en punastunut! "Sinä halusit tavata?" Kysyin. Miksi olimme autossa? "Kyllä. Voisimme mennä syömään" hän vastasi. Syömään? Olivatko nämä treffit!? "Öh.. Tiedäthän sinä että olen metsästäjä? Tämä ei ole fiksua" vastasin vaikka halusin kipeästi lähteä vaikka sadoille treffeille. "Hmp. Minä en välitä" Hän vastasi katsoen minua syvälle silmiin. Ok.. Olen pulassa! En saisi sallia tällaista! Tästä tulee vain hankaluuksia! Mutta silti kiinnitin turvavyöni ja leveästi hymyillen Zayn painoi kaasun pohjaan. Matkan ajan olimme hiljaa mikä sopi oikein hyvin. Tiesin että jos isäni saisi tietää tästä.. En edes uskaltanut ajatella mitä siitä seuraisi.. Mutta Zayn oikeasti veti minua puoleensa. Kuin magneetti! Huomasin yhtäkkiä että olimme varmasti kaupungin kalleimman ravintolan edessä. "Miksi sinä tämän valitsit?" Kysyin kummissani kun nousimme autosta. "Pidän pienestä ylellisyydestä" hän vinkkasi ja menimme sisään. Hovimies vei meidät varattuun pöytään ja selasimme menumme läpi ja tilasimme ruokamme. "Zayn.. Sinä tiedät ettei tämä oikeasti ole fiksua" minä sanoin hieman epätoivoisesti. "Etkö sinä pidäkkään vaaroista?" Hän kysyi virnistäen. Itseasissa.. Ilman riskiä ei ole mitään. Ja minä halusin selvittää mitä tästä tulee. "Pidän" vastasin ja hymyilin. Kesken keskustelun ruokamme tulivat ja söimme niitä aluksi hiljaisuuden vallassa. "Onko sinulla perhettä?" Kysyin lopulta. Kysymys oli kiusallinen. Sekä metsästäjät että demonit olivat tappaneet toisensa perheitä joten pelkäsin että voisin olla yksi syyllistä. "Ei biologista. Mutta asun muutaman..ystävän kanssa" hän vastasi ja hymyili. "Entä sinulla?". "Minulla on isä. Äidistä ei ole tietoa" vastasin totuudenmukaisesti. En tiennyt missä äitini oli vai oliko hän enää edes hengissä. "Olen pahoillani" Zayn sanoi. "Minä olen enemmän pahoillani sinun puolestasi. Onhan minulla sentään isä" väitin vastaan. Söimme ateriamme loppuun puhuen tavallisista asioista. Keskustelumme oli rentoa ja pidin hänestä todella paljon. "Minä maksan laskun. Voit mennä autolle jo jos haluat" Zayn sanoi kun tarjoilija vei lautasemme pois. Nyökkäsin ja kiitin. Kello oli kaksitoista päivällä ja keli oli täysin erilainen kuin edellispäivänä. Taivasta peittivät harmaat pilvet ja kylmä tuuli puhalsi. Kävelin parkkipaikalle ja odotin. Kuulin askelia ja luulin sen olevan Zayn. Mutta tulija olikin mies. Hän oli ainakin pari kymppinen ja hän näytti juuri siltä että piti itseään kovinkin hyvännäköisenä vaikka hän ei tehnyt vaikutusta minuun. En olisi muuten kiinnittänyt huomiotani häneen ellei mies olisi kävellyt minua kohti. "Oletko yksin muruseni?" Hän kysyi karheasti haisten viinalta. Miten joku pystyi olemaan keskipäivällä kännissä? "En." Vastasin ja vetäysyin hieman poispäin. "No mutta en nää ketään. Voit yhtä hyvin olla minun kanssani" mies mongersi ja veti minut käsivarresta kylkeensä. Yritin räpistellä irti mutta hän oli vahva. Olin juuri aikeissa vetäistä veitseni esiin kun miehen ote irtosi. Zayn oli nostanut hänet rinnuksista ilmaan ja painanut seinää vasten. Hänen ilmeensä oli vaarallisen vihainen. "Et enää koskaan tee noin. Et enää ikinä koske häneen" Zayn suorastaan murisi. Mies rimpuili ja hänen känninen ähinänsä ei vakuuttanut Zaynia. "Ymmärrätkö?!" Hän karjaisi ja löi miestä seinää päin. "Zayn! Lopeta!" Minä huusin. Mies voisi loukkaantua tosi pahasti kun Zayn ei tajuaisi voimiaan. Zayn käänsi päänsä minuun päin ja hänen ilmeensä lempeni. Hän päästi irti ja mies lysähti maahan. "Oletko kunnossa?" Hän kysyi ja veti minut viereensä. Koskaan minulla ei ollut turvallisempaa oloa. "Olen, kiitos" vastasin ja hymyilin pienesti. Kännimes oli nukahtanut maahan ja me vain lähdimme. Hän oli ihmisten ilmoilla ja hänet löydettäisiin. Zayn vei minut kotini eteen. "Kiitos tästä. Oli tosi mukavaa" minä kiitin kun olin nousemassa autosta. "Vaaraa elämään" Zayn hymyili ja minä vilkuttaen menin kotiovelle. Ja. Ja huomasin että se oli auki. Isä oli kotona!! Ja hän oli aivan varmasti nähnyt kun olin tullut pihaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti