Lily:
En voinut muuta kuin huudahtaa kun Mic veti Liamin mukaansa ja he rojahtivat lattialle kovalla ryminällä. Ensimmäiseksi katseeni osui Miciin, jonka rinnassa laajeni tummanpunainen läikkä. Silmissään hänellä oli utuinen katse... Toivoin, että hän todella oli yhtä kuollut kuin miltä näytti.
Mutta sitten katseeni osui Liamiin. Ensin luulin, että hän oli yltäpäältä Micin veressä, mutta veren lähde olikin hänen omassa päässään.
"Liam!!" Kiljuin paniikissa ja ryntäsin hänen luokseen. Hädissäni revin takin Liamin päältään ja painoin sillä hänen päätään. Tummat hiukset näyttivät mustilta, ja kasvoille valui verta jatkuvana virtana.
"Zayn!" Louis huusi takanani, mutta se kuulosti etäiseltä. Kuulin oman sydämeni sykkeen paljon kovempana ja pahoinvoinnin aalte pyyhkäisi ylitseni.
Liam oli juuri muistanut minut! Hän oli ensimmäisen kerran katsonut minua sillä tutulla katseella ja kutsunut minua nimeltä. Hän varmasti vihdoin oma itsensä.
Mutta en ymmärtänyt miksi näin kävi. Oliko se mies, Zayn, ampunut myös Liamia?! Pelkkä ajatus sai minut melkein pomppaamaan ylös ja hyökkäämään hänen kimppuunsa! Hänellä ei ollut mitään syytä tehdä niin! Ellei hän sitten ollutkin Micin puolella... Vaikka hän ampuikin pomonsa...
"Lily, sinun pitää siirtyä" Hätäinen ääni sanoi viereltäni ja kuin hidastettuna käänsin katseeni. Louis, Zayn ja Jazmin olivat kaikki vierelläni, vaikka en ollut kuullutkaan heidän tuloaan. Kaikki näyttivät pelokkailta, mutta Louis oli silti aivan vieressäni, kädet ojennettuina Liamia kohti.
"Meidän pitää lähteä nyt. Minä kannan hänet" Louis selitti ja siirryin hitaasti hiukan taaemmas.
Louis tarttui hervotonta Liamia kainaloiden alta ja nosti hänet yhdellä reippaalla liikkeellä ylemmäs. Zayn tuli avuksi ja yhdessä he saivat Liamin heitettyä Louisin olkapäille.
"Lily..." Jazmin mumisi, kiskoen minua melkein anoen hihasta. Olin edelleen polvillani verisellä lattialla, tuijottaen pisaroita jotka tippuivat lattialle Liamin päästä.
"Hänet pitää saada hoitoon nyt! Ja ne paskiaiset ovat tulossa takaisin" Jazmin sanoi kun en liikahtanutkaan.
Pakotin kuitenkin jähmettyneet jalkani liikkumaan ja nousin horjahdellen seisomaan. Louis oli jo harpponut aulan perälle, portaiden viereen. Jazmin otti minusta tukea ja ohjasi minut näin liikkeelle.
Yritin vain keskittyä hengittämiseen ja kävelyyn. Me olimme vielä vaarassa, eikä minusta olisi mitään hyötyä jos jäisin miettimään. Liam oli vielä elossa. Olin tuntenut hänen pulssinsa. Jos siis nyt pääsemme pois tarpeeksi nopeasti, hän selviää. Toivottavasti.
Louis:
"Tänne päin. Takaovi on tämän hyllyn takana piilossa" sanoin, kun Jazmin oli saanut tuotua järkyttyneen Lilyn mukanaan. Portaiden alla, melkein näkymättömissä oli tumma kirjahylly. Se ei ollut tavanomaisella paikallaan, vaan hieman sivussa, paljasten sentin verran takaovea. Joku oli paennut tästä talon taakse mikä oli hyvä meidän kannaltamme. Suututti kun en ollut muistanut tätä aikaisemmin... Liam tarvitsisi apua nyt.
Zayn työnsi ryhdistäytyneen Lilyn kanssa hyllyn pois tieltä ja he avasivat oven.
Viileä yöilma iski vasten kasvojamme ja sillä oli välitön virkistävä vaikutus.
Heti kun astuimme sotkuiselle takapihalle, tuntui kuin olisi vapautunut vankilasta.
Ahdistava, pimeä talo jäi nopeasti taakse kun juoksimme metsän reunaan.
"Meidän pitää päästä sairaalaan" Lily tokaisi, katse minussa. Tai oikeastaa Liamissa.
"Odottakaa! Tiedät, että osa meistä pakeni. Soitan heidät hakemaan meidät" Jazmin sanoi terävästi, tehden selväksi ettei ollut muuta vaihtoehtoa. Lily näytti tyytymättömältä ja tuli Liamin pään luokse.
"Tunnen pulssin, mutta se on heikko." Hän totesi ja katsoi Jazminia joka parhaillaan näppäili kärsineen näköistä puhelinta.
"He tulevat varmasti pian... Mennään tänne" Jazmin sanoi, otti itsevarmasti Zaynin terveestä kädestä tukea ja lähti johdattamaan meitä kauemmas talosta. Lily käveli vierelläni, painaen Liamin päätä takilla. Onneksi verta ei näyttänyt olevan enää niin paljon..
Täytyi myöntää, että nyt huomasin kuinka paljon joka paikkaan kehossani sattui. Liamin paino tuntui hartioissani polttavasti, mutta ennemmin kyllä kärsisin vähän enemmän kuin antaisin kaverini kuolla..
"He ovat tuolla!" Jazmin hihkaisi ja osoitti eteenpäin. Muutaman kymmenen metrin päässä oli pieni porukka ihmisiä, jotka lähtivät tulemaan meitä vastaan!
Lily:
Taistelusta oli kulunut kaksi päivää, kun Liam heräsi ensimmäisen kerran. Olimme päässeet evakkoon erään pikkuporukan luo, ja oli onnensattuma että yksi heistä oli entinen lääkäriopiskelija.
Louis oli selvinnyt venähdyksillä ja ruhjeilla, Zayn oli jo omien sanojensa mukaan elämänsä kunnossa ja Jazminin nilkka oli vain muljahtanut pahasti. Liam oli myös paremmassa kunnossa kuin olimme luulleet. Luoti (joka oli selvittelyjen jälkeen tullutkin Micin aseesta: Hän oli ehtinyt laukaista juuri kun sai itse osuman) oli törmännyt pääkalloon, eikä ollut aiheuttanut vaurioita aivoille. Verta oli kuitenkin vuotanut melkein liian paljon! Mutta se lääkäriopiskelija oli ylittänyt itsensä ja saanut haavan oikea oppisesti tikattua (hieman epämääräisillä tarvikkeilla kuitenkin) ja parantuminen oli alkanut hyvin.
Meitä oli kaikenkaikkiaan selvinnyt vain kourallinen. Omasta porukastani oli jäljellä vain Trina, Chris ja Lee... Khai ja Joshua olivat kummatkin kuolleet, ja se painoi mieltäni. Trina oli vetäytynyt yhteen huoneeseen, suostumatta puhumaan kenenkään kanssa. Hän oli menettänyt taas raivokohtauksiensa hallinnan ilman poikaystäväänsä, ja hän oli tuhonnut melkein yhden huoneen. Kukaan ei kuitenkaan voinut suuttua hänelle siitä.
Myös Chris oli vaitonainen, eikä lainkaan oma itsensä. Kaksoisveljen menettäminen iski häneen raskaasti, eikä häntä huvittanut osallistua mihinkään.. Olin yrittänyt puhua heidän kanssaan, mutta ymmärsin miksi he kieltäytyivät. En ollut itsekkään ihan varma pystyisinkö puhumaan asiasta...
Lee oli surullinen, tottakai, mutta oli löytänyt jotain tekemistä. Liamin jengiläisistä suurinosa oli kuollut, mukaan lukien sen pienen tytön Brooken isoveli. Sain myöhemmin kuulla, että se oli se vihreäsilmäinen mies joka oli inhonnut casanova Robertia. Hänen nimensä oli kuulemma Peter.
Olin nähnyt kuinka Lee oli istunut Brooken vieressä, puhuen tälle matalalla äänellä.. Olin iloinen, että hän yritti saada tytön voimaan paremmin.
Onneksi Gary Liamin porukasta oli selvinnyt ja hän pystyi vastaamaan kysymykseen, joka oli mietityttänyt minua. Miten Liam oli elossa?
"Olin muutaman jätkän kanssa kävelyllä joen varrella, kun huomasimme ruumiin vedessä. Kiskoimme hänet rannalle ja huomasimme, että jätkä oli vielä elossa, vaikkakin tajuttomana. Otimme hänet mukaan ja hoidimme kuntoon.. Epäilen, että muistinmenetys johtui siitä että Ja- Liam oli lyönyt päänsä johonkin kiveen joen varrella. Nyt kun hän löi päänsä uudestaan räjähdyksessä, muisti taisi palautua."
Olin istunut Liamin sängyn vierellä vuorotellen Jazminin kanssa. Olin tietyllä tavalla tyytyväinen, että hänkin oli huolestunut. Ilmeisesti hän oli edelleen rakastunut, vaikka Liam ei ollutkaan kuka hän oli sanonut olevansa.
Liam kuitenkin heräsi minun vahtivuorollani.
"Hmmm..." Hän mumisi vaimeasti ja raotti hieman silmiään. Meinasin keikata tuolilta, niin innokkaasti ojentauduin eteenpäin.
"Liam? Oletko hereillä?" Kysyin lempeästi ja tartuin hänen käteensä. Hitaasti Liam avasi silmänsä ja katseli verkkaisesti ympärilleen.
"Lily... Et ikinä arvaa mitä unta näin.." hän huokaisi ja katsoi minua väsyneenä.
"Ei se ollut unta Liam..." sanoin, melkein pahoillani siitä, että jouduin kertomaan totuuden. Olisi paljon parempaa jos tämä kaikki olisi ollut vain unta ihan alusta asti...
"Eikö? Kaikki ne asejätkät ja muut?"
"Jep.. Mutta kaikki on nyt hyvin! Lukuunottamatta luotia päässäsi"
"Mitä helvettiä?!" Liam huudahti ja kokeili heti siteiden peittämää päätän silmät suurena.
Minun oli pakko hymyillä. Hän näytti niin paljon omalta veljeltäni juuri nyt.
"Saat kyllä selittää koko jutun! Vaikka en olekkaan varma haluanko tietää" Liam mumisi, vajoten takaisin tyynyilleen. Hän hymyili minulle ja sulki sitten silmänsä.
"Nukun kuitenkin ensin hetken!" Hän ilmoitti. Istuin hänen vierellään, kunnes hän nukahti tyytyväisen näköisenä.
Yhhhh en tykkää hahmojen tappamisesta... Trina säälittää vaikka ite sanonki :/
Hiljainen hetki kaikkien kuolleiden muistoksi!!
...........................................
Noniiiii pääsen ehkä yli joskus :D
Lempikappale just nyt?
- ughhh SMG, All about the bass, Shake it off....
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
tiistai 28. lokakuuta 2014
Desperation part 31
Lily:
"Sinä tunnet minut?" Kysyin varuillani, uskaltamatta luottaa tuohon mieheen.
"En, mutta tiedän että sinun takiasi paras kaverini on tapettavana" mies vastasi töykeästi, katsellen huonetta. Minä puolestani tuijotin häntä ja huomasin vasta silloin verisen kankaan, joka oli sidottu hänen toisen olkapään ympärille.
"Onko Louis kunnossa? Oletko sinä kunnossa?" Kysyin, jostain syystä huolestuneena myös tämän miehen olotilasta.
"Hänestä en tiedä. Meidän pitää mennä" mies tokaisi, välttäen kysymyksen. Hän kääntyi ympäri ja oli jo ottanut askeleen poispäin, ennen kuin tarrasin häntä hihasta.
"Mistä tiedän, että voin luottaa sinuun? Kenen puolella oikein olet?"
"Itseni puolella tietenkin. Ala tulla"
Minulla ei tainnut olla parempaakaan suunnitelmaa... Ainakaan tämä mies ei näyttänyt suuremmin välittävän Micin joukoista! Olin jo aikeissa astua käytävälle kun muistin lipaston takana istuvan Jazminin.
"Odota! Minun täytyy hakea ystäväni!" Tokaisin miehelle ja säntäsin huoneen perälle. En tiennyt miten muutenkaan olisin Jazminia kuvaillut... Ystävä taisi kyllä olla vähän huono ilmaus.
Kurkistin lipaston taakse ja kohtasin heti Jazmin syyttävät silmät.
"En voi uskoa, että pakotit minut tänne kuin pelkurin!" Hän sähähti kiitokseksi pelastumisestaan. Mitään sanomatta autoin hänet ylös ja kävelimme hitaasti ovelle.
"Luotatko tuohon? Päälle päin näkee, että hän tappaa meidät koska hyvänsä" Jazmin mumisi, katsoessaan valppaan näköistä miestä. Kyllä minuakin hermostutti tuon miehen läsnäolo, saati sitten ase hänen kädessään..
"Kuka olet?" Jazmin kysyi kovemmalla äänellä, joka sai käytävää tarkkailevan miehen kääntymään ärtyneen näköisenä.
"Turpa kiinni! Olen Zayn, riittääkö?! Meidän pitää päästä alas nyt äkkiä..." hän ärähti matalalla äänellä ja katsoi sitten kaiteen yli ala-aulaan. Sitten hän suuntasi nopeat askeleensa portaiden luokse, meidän seuratessa perässä.
Louis:
"Tulittehan te lopulta esiin!" Mic hymyili ja sai sen näyttämään melkein aidolta. Silmät kuitenkin hohkasivat kylmyyttä, kuten tavallista..
"Emme aikoneet jäädä tuonne maahankaan makaamaan" tokaisin, yrittäen vetää huomion itseeni. James, tai Liam, näytti hämmentyneeltä, enkä halunnut että hän alkaisi huudella muistinmenetyksestä sun muusta.
"Ette tietenkään. Tietyllä tavalla sinä Tomlinson ansaitsisit aplodit. Mutta toisaalta mieleni tekisi repiä pääsi irti" Mic huokaisi teatraalisesti ja huitaisi konekiväärin osoittamaan kasvojani.
"Yleinen ongelma" hymyilin vastentahtoisesti ja katsoin varovasti Micin taakse. Hänellä oli mukanaan kolme aseistautunutta nuorta. Jaco, jonka takia tämä koko helvetti oli alkanut, piteli myöskin konekivääriä ja hymyili minulle vinosti. Hänen vieressään olivat Waz ja Kiara, kumpainenkin näyttäen innostuneelta.
"Varmasti! Mitäpä jos menisimme aulaan? Kaikki hauska loppuu aikanaan ja meillä on vielä loppuhuipennus tulossa!" Mic sanoi alaisilleen hymyillen ja he lähtivät työntämään meitä kahta eteenpäin.
Liam katsoi minua kulmat järkyttyneenä koholla. Hän oli aikeissa sanoa jotain, mutta pudistin pontevasti päätäni. Liamin pitäisi vain pysyä mukana... Ehkä Mic jättäisi hänet rauhaan?
Kiväärien piiput tuntuivat viileinä hikistä selkääni vasten, eikä pakosuunnitelman miettiminen ollut helppoa. En tiennyt missä tai missä kunnossa Lily oli. Minulla ei ollut aikaa etsiä häntä, nyt kun olin jäänyt itse pääpahiksen vangiksi... Tunteeni olivat yhtä vihan ja pelon sekamelskaa, enkä voinut ajatella selkeästi..
Tulimme hämärään aulaan, joka näytti hylätyltä. Lattia oli sotkuinen ja täynnä tahroja, huonekaluja lojui sikinsokin ja muutama sivulle vedetty ruumis erottui kauempana. Portaat yläkertaan näyttivät myöskin kärsineeltä. Kaide oli täynnä luodinreikiä..
"Jaco ja Kiara, kerätkää kaikki pihalle. Tyttöä ei ole löytynyt, mutta jos hän sattuisi olemaan elossa, hän kyllä ilmaantuu paikalle." Mic käski ja katselimme kuinka kaksikko katosi ulko-ovesta ulos.
"Hmm.. Täytyy sanoa, että olen pettynyt sinuun James. En olisi uskonut, että kääntyisit minua vastaan näin radikaalisti" Mic huokaisi, yrittäen näyttää surumieliseltä kääntyessään katsomaan jähmettynyttä Liamia.
"Minä yllytin. Täytyihän jonkun laittaa sinulle kunnolla vastaan" tokaisin ja sain Micin katseen takaisin itseeni.
"Se oli hyvä yritys. Harmi vain, ettei mitään sen enempää." Mic vastasi, katsellen minua nenän vartta pitkin. Se saattoi myös johtua siitä, että olin niin lyhyt hänen rinnallaan...
"Mic... Parvella on joku" Waz sanoi yhtäkkiä, kohottaen katseensa ylös. Teimme kaikki muut samoin, juuri kun kuului laukaus.
Näin melkein hidastettuna kuinka Mic loikkasi syrjään ja luoti iskeytyi hänen takanaan seisovan Wazin otsaan. Waz kaatui taakseppäin, silmät tyhjyyteen katsoen. Jymähdys kaikui hiljaisuudessa äänekkäänä ja käännyin taas katsomaan parvelle. Oliko siellä vielä Liamin jengiläisiä jäljellä?
"Lily!!" Liam huusi yhtäkkiä ja tuijotti portaisiin silmät suurina. Minä ja Mic käänsimme heti katseemme ja näimme kuinka Lily seisoi portaiden yläpäässä, sotkuisena ja järkyttyneenä, mutta ulkoapäin vahingoittumattomana.
"Liam....?" Lily henkäisi hiljaisuuden vallitessa ja sai Micin katsomaan Liamia kulmat kurtussa.
"Lily, mitä täällä-" Liam aloitti nopeasti, kun tunnisti vihdoin jonkun. Mutta Mic kuitenkin keskeytti hänet osoittamalla aseensa meitä kohti.
"En usko, että haluan tietää mitä täällä tapahtuu, mutta mitä jos tehdään kaikki yksinkertaisesti?" Mic sanoi, puhuen meille kaikille. Kun kukaan ei vastannut mitään, hän jatkoi.
"Pikkuneiti tulee nyt tänne alas... noin, helppoa kuin heinänteko. Sitten laitat sen aseen maahan. Hyvä."
Lily oli tehnyt kuten Mic oli käskenyt ja seisoi nyt parin metrin päässä minusta. Läheltä katsottuna näin mustelmia ja naarmuja hänen kasvoissaan. Hänen silmänsä liikkuivat vilkkaasti Micin ja parven välillä. Se sai minut epäluuloiseksi... Oliko siellä vielä muita?
"Nyt te kaksi lähdette mukaani" Mic sanoi, katsahtaen ovea.
"Niin varmaan" tokaisin ja pyöräytin silmiäni näyttävästi. Sain samalla loistavan tilaisuuden katsoa ylös, paljastamatta mitään.
Vaikka vilkaisu oli nopea, näin heti jotain tuttua. Zaynin takin hopeaiset napit, jotka pilkahtivat pimeyden keskellä.
Zayn oli siis lähtenyt huoneestaan ja oli vielä elossa!
"Älä viitsi! Epäilen, että nyt teillä on hyvä syy!" Mic ärähti ja nappasi salaman nopeasti Liamin takin rinnuksesta kiinni ja vetäisi hänet viereensä. Sekunnin kuluttua näppärän pienen pistoolin piippu oli vasten Liamin ohimoa.
Lily päästi pienen vinkaisun mutta pysyi paikallaan. Täytyi myöntää, etten kadehtinut olla hän juuri nyt. Veljen näkeminen (omana itsenään) oli varmasti järkyttävämpää kaiken tämän jälkeen..
Mic hymyili voitonriemuisesti, tajutessaan että oli löytänyt parhaimman panttivankinsa. Hän nyökkäsi ovelle päin ja Lily otti heti askeleen taaksepäin. Minä kuitenkin päätin yrittää toista ratkaisua. Kun näkisin Micin ajatukset, tietäisin aikoiko hän ampua Liamin nyt, vai hetken kuluttua. Ehkä voisin suunnitella jotain noiden ajatusten pohjalta?
Katsoin Miciä suoraan silmiin, keskittyen niin hyvin kuin tässä tilanteessa mahdollisesti taisin.
Mutta en kuullut mitään.
"Sinuna ottaisin nätin askeleen ovea kohti" Mic huomautti, kiristäen otetaan panikoivasta Liamista. Mutta en pystynyt liikkumaan. Miksi en kuullut hänen ajatuksiaan?! Näin ei ollut ikinä käynyt hänen kanssaan!
Katsoin nopeasti Liamia ja yritin samaa. Ei mitään.
"Louis..." Lilyn anova ääni kuului takaani ja se pakotti minut perääntymään askeleen verran. Mic tuli heti perässä, pitäen asetta edelleen Liamin ohimolla.
Tuli hetken hiljaisuus kun kukaan ei liikkunut. Sen aikana kuului yläkerrasta pieni, mutta kimeä narahdus.
Mic kääntyi heti ympäri, katsellen ylös hurjan näköisenä. Sen jälkeen kuului kaksi laukausta melkein yhtä aikaa ja Mic rojahti maahan Liam mukanaan.
KAIKKI TAHTOVAT VARASTAA TYTTÖNI, KAIKKI TAHTOVAT VIEDÄ HÄNEN SYDÄMENSÄ POIS!!
Jäätävää suomalaista junttiutta, mutta mulla on pakko oire laulaa kaikkia poikien kappaleita suomennettuina.... xD
En oo vieläkää varma, mut meniks se vevo recordi rikki?
Ikä?
- en siis todellakaan oo ikinä kysyny tätä xD mutta en saanu aivoistani muutakaan turistettua! Oon siis, jos kukaan ei vielä tiennykkään, 16 xD
"Sinä tunnet minut?" Kysyin varuillani, uskaltamatta luottaa tuohon mieheen.
"En, mutta tiedän että sinun takiasi paras kaverini on tapettavana" mies vastasi töykeästi, katsellen huonetta. Minä puolestani tuijotin häntä ja huomasin vasta silloin verisen kankaan, joka oli sidottu hänen toisen olkapään ympärille.
"Onko Louis kunnossa? Oletko sinä kunnossa?" Kysyin, jostain syystä huolestuneena myös tämän miehen olotilasta.
"Hänestä en tiedä. Meidän pitää mennä" mies tokaisi, välttäen kysymyksen. Hän kääntyi ympäri ja oli jo ottanut askeleen poispäin, ennen kuin tarrasin häntä hihasta.
"Mistä tiedän, että voin luottaa sinuun? Kenen puolella oikein olet?"
"Itseni puolella tietenkin. Ala tulla"
Minulla ei tainnut olla parempaakaan suunnitelmaa... Ainakaan tämä mies ei näyttänyt suuremmin välittävän Micin joukoista! Olin jo aikeissa astua käytävälle kun muistin lipaston takana istuvan Jazminin.
"Odota! Minun täytyy hakea ystäväni!" Tokaisin miehelle ja säntäsin huoneen perälle. En tiennyt miten muutenkaan olisin Jazminia kuvaillut... Ystävä taisi kyllä olla vähän huono ilmaus.
Kurkistin lipaston taakse ja kohtasin heti Jazmin syyttävät silmät.
"En voi uskoa, että pakotit minut tänne kuin pelkurin!" Hän sähähti kiitokseksi pelastumisestaan. Mitään sanomatta autoin hänet ylös ja kävelimme hitaasti ovelle.
"Luotatko tuohon? Päälle päin näkee, että hän tappaa meidät koska hyvänsä" Jazmin mumisi, katsoessaan valppaan näköistä miestä. Kyllä minuakin hermostutti tuon miehen läsnäolo, saati sitten ase hänen kädessään..
"Kuka olet?" Jazmin kysyi kovemmalla äänellä, joka sai käytävää tarkkailevan miehen kääntymään ärtyneen näköisenä.
"Turpa kiinni! Olen Zayn, riittääkö?! Meidän pitää päästä alas nyt äkkiä..." hän ärähti matalalla äänellä ja katsoi sitten kaiteen yli ala-aulaan. Sitten hän suuntasi nopeat askeleensa portaiden luokse, meidän seuratessa perässä.
Louis:
"Tulittehan te lopulta esiin!" Mic hymyili ja sai sen näyttämään melkein aidolta. Silmät kuitenkin hohkasivat kylmyyttä, kuten tavallista..
"Emme aikoneet jäädä tuonne maahankaan makaamaan" tokaisin, yrittäen vetää huomion itseeni. James, tai Liam, näytti hämmentyneeltä, enkä halunnut että hän alkaisi huudella muistinmenetyksestä sun muusta.
"Ette tietenkään. Tietyllä tavalla sinä Tomlinson ansaitsisit aplodit. Mutta toisaalta mieleni tekisi repiä pääsi irti" Mic huokaisi teatraalisesti ja huitaisi konekiväärin osoittamaan kasvojani.
"Yleinen ongelma" hymyilin vastentahtoisesti ja katsoin varovasti Micin taakse. Hänellä oli mukanaan kolme aseistautunutta nuorta. Jaco, jonka takia tämä koko helvetti oli alkanut, piteli myöskin konekivääriä ja hymyili minulle vinosti. Hänen vieressään olivat Waz ja Kiara, kumpainenkin näyttäen innostuneelta.
"Varmasti! Mitäpä jos menisimme aulaan? Kaikki hauska loppuu aikanaan ja meillä on vielä loppuhuipennus tulossa!" Mic sanoi alaisilleen hymyillen ja he lähtivät työntämään meitä kahta eteenpäin.
Liam katsoi minua kulmat järkyttyneenä koholla. Hän oli aikeissa sanoa jotain, mutta pudistin pontevasti päätäni. Liamin pitäisi vain pysyä mukana... Ehkä Mic jättäisi hänet rauhaan?
Kiväärien piiput tuntuivat viileinä hikistä selkääni vasten, eikä pakosuunnitelman miettiminen ollut helppoa. En tiennyt missä tai missä kunnossa Lily oli. Minulla ei ollut aikaa etsiä häntä, nyt kun olin jäänyt itse pääpahiksen vangiksi... Tunteeni olivat yhtä vihan ja pelon sekamelskaa, enkä voinut ajatella selkeästi..
Tulimme hämärään aulaan, joka näytti hylätyltä. Lattia oli sotkuinen ja täynnä tahroja, huonekaluja lojui sikinsokin ja muutama sivulle vedetty ruumis erottui kauempana. Portaat yläkertaan näyttivät myöskin kärsineeltä. Kaide oli täynnä luodinreikiä..
"Jaco ja Kiara, kerätkää kaikki pihalle. Tyttöä ei ole löytynyt, mutta jos hän sattuisi olemaan elossa, hän kyllä ilmaantuu paikalle." Mic käski ja katselimme kuinka kaksikko katosi ulko-ovesta ulos.
"Hmm.. Täytyy sanoa, että olen pettynyt sinuun James. En olisi uskonut, että kääntyisit minua vastaan näin radikaalisti" Mic huokaisi, yrittäen näyttää surumieliseltä kääntyessään katsomaan jähmettynyttä Liamia.
"Minä yllytin. Täytyihän jonkun laittaa sinulle kunnolla vastaan" tokaisin ja sain Micin katseen takaisin itseeni.
"Se oli hyvä yritys. Harmi vain, ettei mitään sen enempää." Mic vastasi, katsellen minua nenän vartta pitkin. Se saattoi myös johtua siitä, että olin niin lyhyt hänen rinnallaan...
"Mic... Parvella on joku" Waz sanoi yhtäkkiä, kohottaen katseensa ylös. Teimme kaikki muut samoin, juuri kun kuului laukaus.
Näin melkein hidastettuna kuinka Mic loikkasi syrjään ja luoti iskeytyi hänen takanaan seisovan Wazin otsaan. Waz kaatui taakseppäin, silmät tyhjyyteen katsoen. Jymähdys kaikui hiljaisuudessa äänekkäänä ja käännyin taas katsomaan parvelle. Oliko siellä vielä Liamin jengiläisiä jäljellä?
"Lily!!" Liam huusi yhtäkkiä ja tuijotti portaisiin silmät suurina. Minä ja Mic käänsimme heti katseemme ja näimme kuinka Lily seisoi portaiden yläpäässä, sotkuisena ja järkyttyneenä, mutta ulkoapäin vahingoittumattomana.
"Liam....?" Lily henkäisi hiljaisuuden vallitessa ja sai Micin katsomaan Liamia kulmat kurtussa.
"Lily, mitä täällä-" Liam aloitti nopeasti, kun tunnisti vihdoin jonkun. Mutta Mic kuitenkin keskeytti hänet osoittamalla aseensa meitä kohti.
"En usko, että haluan tietää mitä täällä tapahtuu, mutta mitä jos tehdään kaikki yksinkertaisesti?" Mic sanoi, puhuen meille kaikille. Kun kukaan ei vastannut mitään, hän jatkoi.
"Pikkuneiti tulee nyt tänne alas... noin, helppoa kuin heinänteko. Sitten laitat sen aseen maahan. Hyvä."
Lily oli tehnyt kuten Mic oli käskenyt ja seisoi nyt parin metrin päässä minusta. Läheltä katsottuna näin mustelmia ja naarmuja hänen kasvoissaan. Hänen silmänsä liikkuivat vilkkaasti Micin ja parven välillä. Se sai minut epäluuloiseksi... Oliko siellä vielä muita?
"Nyt te kaksi lähdette mukaani" Mic sanoi, katsahtaen ovea.
"Niin varmaan" tokaisin ja pyöräytin silmiäni näyttävästi. Sain samalla loistavan tilaisuuden katsoa ylös, paljastamatta mitään.
Vaikka vilkaisu oli nopea, näin heti jotain tuttua. Zaynin takin hopeaiset napit, jotka pilkahtivat pimeyden keskellä.
Zayn oli siis lähtenyt huoneestaan ja oli vielä elossa!
"Älä viitsi! Epäilen, että nyt teillä on hyvä syy!" Mic ärähti ja nappasi salaman nopeasti Liamin takin rinnuksesta kiinni ja vetäisi hänet viereensä. Sekunnin kuluttua näppärän pienen pistoolin piippu oli vasten Liamin ohimoa.
Lily päästi pienen vinkaisun mutta pysyi paikallaan. Täytyi myöntää, etten kadehtinut olla hän juuri nyt. Veljen näkeminen (omana itsenään) oli varmasti järkyttävämpää kaiken tämän jälkeen..
Mic hymyili voitonriemuisesti, tajutessaan että oli löytänyt parhaimman panttivankinsa. Hän nyökkäsi ovelle päin ja Lily otti heti askeleen taaksepäin. Minä kuitenkin päätin yrittää toista ratkaisua. Kun näkisin Micin ajatukset, tietäisin aikoiko hän ampua Liamin nyt, vai hetken kuluttua. Ehkä voisin suunnitella jotain noiden ajatusten pohjalta?
Katsoin Miciä suoraan silmiin, keskittyen niin hyvin kuin tässä tilanteessa mahdollisesti taisin.
Mutta en kuullut mitään.
"Sinuna ottaisin nätin askeleen ovea kohti" Mic huomautti, kiristäen otetaan panikoivasta Liamista. Mutta en pystynyt liikkumaan. Miksi en kuullut hänen ajatuksiaan?! Näin ei ollut ikinä käynyt hänen kanssaan!
Katsoin nopeasti Liamia ja yritin samaa. Ei mitään.
"Louis..." Lilyn anova ääni kuului takaani ja se pakotti minut perääntymään askeleen verran. Mic tuli heti perässä, pitäen asetta edelleen Liamin ohimolla.
Tuli hetken hiljaisuus kun kukaan ei liikkunut. Sen aikana kuului yläkerrasta pieni, mutta kimeä narahdus.
Mic kääntyi heti ympäri, katsellen ylös hurjan näköisenä. Sen jälkeen kuului kaksi laukausta melkein yhtä aikaa ja Mic rojahti maahan Liam mukanaan.
KAIKKI TAHTOVAT VARASTAA TYTTÖNI, KAIKKI TAHTOVAT VIEDÄ HÄNEN SYDÄMENSÄ POIS!!
Jäätävää suomalaista junttiutta, mutta mulla on pakko oire laulaa kaikkia poikien kappaleita suomennettuina.... xD
En oo vieläkää varma, mut meniks se vevo recordi rikki?
Ikä?
- en siis todellakaan oo ikinä kysyny tätä xD mutta en saanu aivoistani muutakaan turistettua! Oon siis, jos kukaan ei vielä tiennykkään, 16 xD
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Desperation part 30
Lily:
Odotimme hiljaisuuden vallitessa, kumpainenkin ovea tuijottaen. Tiesimme, että Mic oli jo päässyt taloon sisälle ja hän oli varmasti laittanut joukkonsa tutkimaan talon. Emme voineet muuta kuin odottaa, että meidät löydettäisiin. En kylläkään tiennyt mitä aioimme tehdä sitten. Muutamasta voisimme selvitä ampumalla, mutta pakeneminen Jazminin jalan kanssa ei tulisi onnistumaan..
Minulla oli koko tämän vierailun ajan ollut huono omatunto tästä kaikesta, mutta nyt kun tiesin että osa näistä ihmisistä oli tullut tapetuksi, oloni oli vielä pahempi. Heidän ei olisi tarvinnut ottaa meitä siipiensä suojaan, mutta he ottivat ja vaaransivat samalla oman henkensä. En edes tuntenut niitä ihmisiä jotka olivat meidän takiansa menettäneet henkensä. Minun teki jo mieli marssia ulos ja etsiä Mic. Vaikka hän oli jo aiheuttanut enemmän tuhoa kuin kukaan oli epäillyt, ehkä voisin pelastaa vielä jotain antautumalla. Jos hän kerran oli minun ja Louisin perässä, ehkä hän tyytyisi pelkkään minuun ja jättäisi Louisin rauhaan. Jos Louis oli vielä kunnossa...
Kesken masentavan mietintäni, kuulin rymähdyksen ihan oven takaa. Se palautti minut tähän hetkeen nopeammin kuin mikään muu ja käännyin nopeasti Jazminin puoleen.
"Nouse ylös" suhahdin ja harpoin hänen luokseen. En jäänyt odottelemaan vaan nostin hänet seisomaan yhdelle jalalle, välittämästä hänen hämmentyneestä katseestaan.
"Mitä sinä nyt? Ne tulevat läpi ihan juuri" Jazmin sihahti, yrittäen pysyä paikallaan, vaikka raahasin ja puoliksi kannoin hänet huoneen perälle.
"Mene tuonne nurkkaan ja ole hiljaa. Toivotaan etteivät ne huomaa sinua" käskin, kuulostaen selvästi määrätietoisemmalta kuin oikeasti olin.
"En varmasti istu täällä! James tappaa minut jos sinulle käy-"
"Istutpas! Minä lähden niiden mukaan ja yritän saada tämän loppumaan!"
Kuuntelematta enää vastaväitteitä, työnsin puu lipaston Jazminin eteen ja harpoin takaisin ovelle. Läheltä näin, että se oli jo raollaan ja tummat hahmot kiroilivat ja tyrkkivät hyllykön sulkemaa ovea.
Jäin seisomaan oven eteen, ase kädessäni. Vastassani oli selvästi enemmän kuin yksi Micin alaisista, joten olisi helpompi vain luovuttaa. Mutta ehkä voisin ampua nämä ja etsiä sitten Micin itse. Siinä olisi pieni kosto kaikkien näiden tapetuiden puolesta..
"Herranjumala Lyn, älä riehu sillä haulikolla! Katso ennemmin mitä tähän eteen on tungettu" matala mies ääni ähkäisi oven takaa, ja samalla pienestä raosta näkyi liikettä.
"Siinä on joku helvetin kaappi. Tule pois tieltä, ammun nuo saranat niin saadaan tuo ovi pois" tyttön ääni vastasi ja oven rynkyttäminen loppui. Peräännyin itsekkin muutaman askeleen, vaikka välissämme oli vielä tuo hyllykkö.
Kuului kaksi mahtavaa pamahdusta ja sen jälkeen ovi oli poissa. Kädet tarttuivat hyllykön reunaan ulkopuolelta ja melkein helposti työnsivät sen pois oviaukon edestä.
Siinä me sitten tuijotimme toisiamme, minä ja kaksi Micin jengiläistä. Toinen oli painijan näköinen mies, jolla oli valtava virne kasvoillaan ja toinen lyhyt goottityttö joka näytti myöskin riemastuneelta. Molemmilla oli aseet ja vyöt täynnä verisiä veitsiä ja muuta kättä pidempää. Vahingokseni kumpikin heistä näytti loukkaantumattomilta ja hyväkuntoisilta..
"Minähän sanoin, että nämä kaikki ovat pelkureita. Täällä ne vaan piileskelee barrikadien takana" tyttö huomautti miehelle, joka otti hymyillen askeleen eteenpäin.
"Niimpä näkyy Lyn. Mitä Mic käskikään meidän etsiä? Ruskeahiuksista ja silmäistä tyttöä jota todennäköisesti piilotellaan?" Mies naurahti ja mittaili minua katseellaan. Selvästi hän tiesi löytäneensä pääpotin...
Otteeni kiristyi aseen ympärillä, mutta en kohottanut sitä. En ollut vielä varma aikeistani, mutta goottitytön itsevarma hymy sai minut melkein räjähdyspisteeseen. Ampuisin tuon typerän pikku-
Ja samassa kuului kaksi laukausta heti peräkkäin.
Luulin ensin, että mies oli ampunut minua, mutta hän ei ollut liikahtanutkaan. Tyttökin seisoi järkyttyneen näköisenä taaempana, mutta sitten he kummatkin valahtivat lattialle.
Heidän takkiensa selkämykset alkoivat hitaasti punertua ja kohotin hämmentyneenä katseeni ovelle.
Minusta tuntui, etten ollut koskaan nähnyt tätä miestä aikaisemmin mutta silti hän näytti tutulle. Hän oli pitkä, tumma piirteinen ja mustiin pukeutunut. Kasvot olivat tyynet ja tummat silmät kohdistuneet minuun. Kädessään hänellä oli tehokkaan näköinen pistooli.
Tuijotimme toisiamme hetken, sanomatta sanaakaan. En tiennyt miksi hän oli juuri ampunut nämä kaksi... Oliko hän joku Liamin porukasta jota en ollut koskaan nähnyt?
"Sinä olet se baarityttö" mies totesi yhtäkkiä, antaen katseensa mittailla minua, aivan kuin se mies oli tehnyt aikaisemmin. Tuo sana kuitenkin sai minut miettimään.
Viimeksi kun olin baarissa, tapasin Louisin. Ja näin miehen hänen seurassaan...
Louis:
"James.. Oletko tosissasi? Etkö muista räjähdystä?" Kysyin hitaasti, katsellen noita hämmentyneitä kasvoja.
"James? Olen Liam..." James sanoi, katsoen minua melkein ärsyyntyneen näköisenä.
Aloin miettiä, mitä Lily oli sanonut. James näytti hänen kuolleelta veljeltään Liamilta, mikä oli kuulostanut järjettömältä. Mutta ehkä Lilyn teoria muistinmenetyksestä olikin oikea... Olin siis kaveerennut muistinsa menettäneen jätkän kanssa monta vuotta ja sen jälkeen rakastunut hänen siskoonsa... Loistavaa.
"Aaaivan... No Liam, sinä et varmaan tunne minua mutta meidän on päästävä pois täältä. Pystytkö nousemaan ylös?" Aloitin ripeästi ja viitoin Liamia nousemaan.
"Pystyn, mutta kylkiluita taitaa olla poikki" hän mumisi, mutta siirsi ensin jalkansa pois puukasan alta ja nousi sitten varovaisesti seisomaan.
Tartuin häntä käsivarresta ja lähdin taluttamaan häntä kohti lähintä aukkoa sisälleppäin.
Kookkaasta aukosta paljastui kivimurskan peittämä käytävä, jossa ei näkynyt ketään muita. Myöskin kaikki mekkala oli loppunut ja minulla alkoi olla erittäin huono aavistus tästä. Lähdimme kuitenkin kävelemään kohti aulaa, joka pilkotti parinkymmenen metrin päässä. Siellä ei näkynyt ketään, mutta jostain kuului puhetta...
"Mikä tämä paikka on? Kuka täällä räjäyttelee reikiä seiniin?" Liam kysyi yllättyneenä, katsellen ympäriinsä samalla kun pakotin hänet astumaan kaiken sotkun yli ja jatkamaan matkaa. Meidän pitäisi löytää äkkiä joku tuttu, joka voisi pitää huolen Liamista. Ehkä Zayn voisi hoitaa häntä hetken ajan?
Mutta sitten katsoin taakseni ja muistin, että huone johon veimme Zaynin oli päinvastaisessa suunnassa..
"Et uskoisi jos kertoisin. Ole hiljaa nyt hetki" käskin ja kuulostelin ympäristöä. Olimme jo lähellä aulaa, sillä täällä ei enää ollut kulkuesteitä keskellä käytävää.. Etsin katseellani vaaraa, mutta ketään ei näyttänyt olevan aulassa.
Tietenkin, kuten aina tapahtuu, kuulin takaamme oven avautuvan ja aseiden varmistimien napsahtavan pois päältä.
"Me olimme jo etsimässä teitä! Mukavaa, että tulitte oma- aloitteisesti esiin" tuttu, naureskeleva ääni sanoi ja käännyimme hitaasti ympäri.
1DFINLAND WOOHOOOOOOOOOOOO!!! Haluun oikeesti liput sinneeeeee!!
Must jotenki tuntuu, et JOS mummi oikeesti aikoo ostaa ne liput mulle nii se feilaa joteski eikä saa niitä.... xD mut toivon parasta!!
Jooooohhhh mut tää ficci on nyt aikas loppupuolella, ja kuten aina, oon keksinyt jo uuden idean seuraavaan xD tai no oikeestaan keksin kolme, mut loppujen lopuks tää yks oli se paras! Elikkäs totanoin, jätkä ois siinä sitte ainaski tällä hetkellä Zayn koska se on badass xD Harry ois toinen vaihtoehto, mut entiiä! Voi tietty kommata alas kumpi parempi!
Kirjan lukeminen vai elokuvan kattominen samasta kirjasta?
- lukeminen koska #kirjatoukkalife + missään leffassa ei ikinä oo kaikki siistit jutut siitä kirjasta! Ja jos jonku jätkän on lukiessaan kuvitellu hirveen hotiks ja jne nii sitte se on leffassa iha eri näkönen ja se ahistaa :D mut silti ne leffatki on hyviä! Koska joskus ne on iha siedettäviä (niinku Harry Potterit vaikka Winky jätettiinki ulkopuolelle, yhhh) ja niissä on ehkä paremman näkösiä hahmoja ku olit ees kuvitellu (hehehehdracomalfoyemmetcullenfinnickodairheheheh)
Kauheet stoorit tääl lopus.. xD
Odotimme hiljaisuuden vallitessa, kumpainenkin ovea tuijottaen. Tiesimme, että Mic oli jo päässyt taloon sisälle ja hän oli varmasti laittanut joukkonsa tutkimaan talon. Emme voineet muuta kuin odottaa, että meidät löydettäisiin. En kylläkään tiennyt mitä aioimme tehdä sitten. Muutamasta voisimme selvitä ampumalla, mutta pakeneminen Jazminin jalan kanssa ei tulisi onnistumaan..
Minulla oli koko tämän vierailun ajan ollut huono omatunto tästä kaikesta, mutta nyt kun tiesin että osa näistä ihmisistä oli tullut tapetuksi, oloni oli vielä pahempi. Heidän ei olisi tarvinnut ottaa meitä siipiensä suojaan, mutta he ottivat ja vaaransivat samalla oman henkensä. En edes tuntenut niitä ihmisiä jotka olivat meidän takiansa menettäneet henkensä. Minun teki jo mieli marssia ulos ja etsiä Mic. Vaikka hän oli jo aiheuttanut enemmän tuhoa kuin kukaan oli epäillyt, ehkä voisin pelastaa vielä jotain antautumalla. Jos hän kerran oli minun ja Louisin perässä, ehkä hän tyytyisi pelkkään minuun ja jättäisi Louisin rauhaan. Jos Louis oli vielä kunnossa...
Kesken masentavan mietintäni, kuulin rymähdyksen ihan oven takaa. Se palautti minut tähän hetkeen nopeammin kuin mikään muu ja käännyin nopeasti Jazminin puoleen.
"Nouse ylös" suhahdin ja harpoin hänen luokseen. En jäänyt odottelemaan vaan nostin hänet seisomaan yhdelle jalalle, välittämästä hänen hämmentyneestä katseestaan.
"Mitä sinä nyt? Ne tulevat läpi ihan juuri" Jazmin sihahti, yrittäen pysyä paikallaan, vaikka raahasin ja puoliksi kannoin hänet huoneen perälle.
"Mene tuonne nurkkaan ja ole hiljaa. Toivotaan etteivät ne huomaa sinua" käskin, kuulostaen selvästi määrätietoisemmalta kuin oikeasti olin.
"En varmasti istu täällä! James tappaa minut jos sinulle käy-"
"Istutpas! Minä lähden niiden mukaan ja yritän saada tämän loppumaan!"
Kuuntelematta enää vastaväitteitä, työnsin puu lipaston Jazminin eteen ja harpoin takaisin ovelle. Läheltä näin, että se oli jo raollaan ja tummat hahmot kiroilivat ja tyrkkivät hyllykön sulkemaa ovea.
Jäin seisomaan oven eteen, ase kädessäni. Vastassani oli selvästi enemmän kuin yksi Micin alaisista, joten olisi helpompi vain luovuttaa. Mutta ehkä voisin ampua nämä ja etsiä sitten Micin itse. Siinä olisi pieni kosto kaikkien näiden tapetuiden puolesta..
"Herranjumala Lyn, älä riehu sillä haulikolla! Katso ennemmin mitä tähän eteen on tungettu" matala mies ääni ähkäisi oven takaa, ja samalla pienestä raosta näkyi liikettä.
"Siinä on joku helvetin kaappi. Tule pois tieltä, ammun nuo saranat niin saadaan tuo ovi pois" tyttön ääni vastasi ja oven rynkyttäminen loppui. Peräännyin itsekkin muutaman askeleen, vaikka välissämme oli vielä tuo hyllykkö.
Kuului kaksi mahtavaa pamahdusta ja sen jälkeen ovi oli poissa. Kädet tarttuivat hyllykön reunaan ulkopuolelta ja melkein helposti työnsivät sen pois oviaukon edestä.
Siinä me sitten tuijotimme toisiamme, minä ja kaksi Micin jengiläistä. Toinen oli painijan näköinen mies, jolla oli valtava virne kasvoillaan ja toinen lyhyt goottityttö joka näytti myöskin riemastuneelta. Molemmilla oli aseet ja vyöt täynnä verisiä veitsiä ja muuta kättä pidempää. Vahingokseni kumpikin heistä näytti loukkaantumattomilta ja hyväkuntoisilta..
"Minähän sanoin, että nämä kaikki ovat pelkureita. Täällä ne vaan piileskelee barrikadien takana" tyttö huomautti miehelle, joka otti hymyillen askeleen eteenpäin.
"Niimpä näkyy Lyn. Mitä Mic käskikään meidän etsiä? Ruskeahiuksista ja silmäistä tyttöä jota todennäköisesti piilotellaan?" Mies naurahti ja mittaili minua katseellaan. Selvästi hän tiesi löytäneensä pääpotin...
Otteeni kiristyi aseen ympärillä, mutta en kohottanut sitä. En ollut vielä varma aikeistani, mutta goottitytön itsevarma hymy sai minut melkein räjähdyspisteeseen. Ampuisin tuon typerän pikku-
Ja samassa kuului kaksi laukausta heti peräkkäin.
Luulin ensin, että mies oli ampunut minua, mutta hän ei ollut liikahtanutkaan. Tyttökin seisoi järkyttyneen näköisenä taaempana, mutta sitten he kummatkin valahtivat lattialle.
Heidän takkiensa selkämykset alkoivat hitaasti punertua ja kohotin hämmentyneenä katseeni ovelle.
Minusta tuntui, etten ollut koskaan nähnyt tätä miestä aikaisemmin mutta silti hän näytti tutulle. Hän oli pitkä, tumma piirteinen ja mustiin pukeutunut. Kasvot olivat tyynet ja tummat silmät kohdistuneet minuun. Kädessään hänellä oli tehokkaan näköinen pistooli.
Tuijotimme toisiamme hetken, sanomatta sanaakaan. En tiennyt miksi hän oli juuri ampunut nämä kaksi... Oliko hän joku Liamin porukasta jota en ollut koskaan nähnyt?
"Sinä olet se baarityttö" mies totesi yhtäkkiä, antaen katseensa mittailla minua, aivan kuin se mies oli tehnyt aikaisemmin. Tuo sana kuitenkin sai minut miettimään.
Viimeksi kun olin baarissa, tapasin Louisin. Ja näin miehen hänen seurassaan...
Louis:
"James.. Oletko tosissasi? Etkö muista räjähdystä?" Kysyin hitaasti, katsellen noita hämmentyneitä kasvoja.
"James? Olen Liam..." James sanoi, katsoen minua melkein ärsyyntyneen näköisenä.
Aloin miettiä, mitä Lily oli sanonut. James näytti hänen kuolleelta veljeltään Liamilta, mikä oli kuulostanut järjettömältä. Mutta ehkä Lilyn teoria muistinmenetyksestä olikin oikea... Olin siis kaveerennut muistinsa menettäneen jätkän kanssa monta vuotta ja sen jälkeen rakastunut hänen siskoonsa... Loistavaa.
"Aaaivan... No Liam, sinä et varmaan tunne minua mutta meidän on päästävä pois täältä. Pystytkö nousemaan ylös?" Aloitin ripeästi ja viitoin Liamia nousemaan.
"Pystyn, mutta kylkiluita taitaa olla poikki" hän mumisi, mutta siirsi ensin jalkansa pois puukasan alta ja nousi sitten varovaisesti seisomaan.
Tartuin häntä käsivarresta ja lähdin taluttamaan häntä kohti lähintä aukkoa sisälleppäin.
Kookkaasta aukosta paljastui kivimurskan peittämä käytävä, jossa ei näkynyt ketään muita. Myöskin kaikki mekkala oli loppunut ja minulla alkoi olla erittäin huono aavistus tästä. Lähdimme kuitenkin kävelemään kohti aulaa, joka pilkotti parinkymmenen metrin päässä. Siellä ei näkynyt ketään, mutta jostain kuului puhetta...
"Mikä tämä paikka on? Kuka täällä räjäyttelee reikiä seiniin?" Liam kysyi yllättyneenä, katsellen ympäriinsä samalla kun pakotin hänet astumaan kaiken sotkun yli ja jatkamaan matkaa. Meidän pitäisi löytää äkkiä joku tuttu, joka voisi pitää huolen Liamista. Ehkä Zayn voisi hoitaa häntä hetken ajan?
Mutta sitten katsoin taakseni ja muistin, että huone johon veimme Zaynin oli päinvastaisessa suunnassa..
"Et uskoisi jos kertoisin. Ole hiljaa nyt hetki" käskin ja kuulostelin ympäristöä. Olimme jo lähellä aulaa, sillä täällä ei enää ollut kulkuesteitä keskellä käytävää.. Etsin katseellani vaaraa, mutta ketään ei näyttänyt olevan aulassa.
Tietenkin, kuten aina tapahtuu, kuulin takaamme oven avautuvan ja aseiden varmistimien napsahtavan pois päältä.
"Me olimme jo etsimässä teitä! Mukavaa, että tulitte oma- aloitteisesti esiin" tuttu, naureskeleva ääni sanoi ja käännyimme hitaasti ympäri.
1DFINLAND WOOHOOOOOOOOOOOO!!! Haluun oikeesti liput sinneeeeee!!
Must jotenki tuntuu, et JOS mummi oikeesti aikoo ostaa ne liput mulle nii se feilaa joteski eikä saa niitä.... xD mut toivon parasta!!
Jooooohhhh mut tää ficci on nyt aikas loppupuolella, ja kuten aina, oon keksinyt jo uuden idean seuraavaan xD tai no oikeestaan keksin kolme, mut loppujen lopuks tää yks oli se paras! Elikkäs totanoin, jätkä ois siinä sitte ainaski tällä hetkellä Zayn koska se on badass xD Harry ois toinen vaihtoehto, mut entiiä! Voi tietty kommata alas kumpi parempi!
Kirjan lukeminen vai elokuvan kattominen samasta kirjasta?
- lukeminen koska #kirjatoukkalife + missään leffassa ei ikinä oo kaikki siistit jutut siitä kirjasta! Ja jos jonku jätkän on lukiessaan kuvitellu hirveen hotiks ja jne nii sitte se on leffassa iha eri näkönen ja se ahistaa :D mut silti ne leffatki on hyviä! Koska joskus ne on iha siedettäviä (niinku Harry Potterit vaikka Winky jätettiinki ulkopuolelle, yhhh) ja niissä on ehkä paremman näkösiä hahmoja ku olit ees kuvitellu (hehehehdracomalfoyemmetcullenfinnickodairheheheh)
Kauheet stoorit tääl lopus.. xD
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Desperation part 29
Lily:
"Pääsetkö portaat alas jos tuen sinua? Meidän varmaan pitäisi löytää Li- ..James" Kysyin, kävellen hitaasti Jazminin kanssa ylätasannetta pitkin. Ohitsemme juoksi muutamia miehiä, mutta muuten tuntui, että yläkerrassa ei ollut paljoakaan ihmisiä. Laukaukset ja huudot olivat alkaneet taas, mutta ala-aulassa näytti olevan enemmän liikkumattomia hahmoja kuin liikkuvia...
"Ei, meidän pitää pysyä yläkerrassa. Mennään tuonne" Jazmin vastasi painokkaasti, viitaten viimeiseen oveen portaiden yläpäässä.
"Oletko varma? He pääsevät puolustuksen läpi ihan näillä hetkillä"
"Kyllä."
En aikonut enää väittää vastaan, vaikka koko idea kuulosti järjettömältä. Jos Mic ryntäisi joukkojensa kanssa sisään, he kävisivät koko talon läpi. Ei ollut järkevää jäädä jumiin yhteen huoneeseen!
Avasin huoneen oven ja talutin Jazminin sisään. Suljin oven jalalla potkaisten ja autoin Jazminin istumaan tuolille.
Huone oli selvästi jonkinlainen toimisto/strategiahuone. Iso ikkuna oli pitkulan muotoisen huoneen perällä ja näkymä avautui talon takana sijaitsevaan metsikköön. Huoneessa oli jostain syystä sekalaista tyyliä edustavia huonekaluja. Pitkän, tummanruskean pöydän ääressä oli erilaisia jakkaroita ja tuoleja. Lattialla olevat matot olivat kaikki kuluneita ja seiniä reunustavat kaapit taas näyttivät antiikkisilta.
Kesken mietiskelyni kuului kovaa mekkalaa ja tiesin heti, että nyt puolustus oli murtunut. Huudot, mätkähdykset ja ryminä kuuluivat selkeästi ja hapuilin hermostuneena Louisin antamaa asetta..
"Lily! Työnnä tuo hyllykkö oven eteen" Jazmin käski yhtäkkiä rautaisella äänellä ja aloin automaattisesti totella.
Hylly oli järjettömän painava, mutta se liukui paljaalla lattialla sentti sentiltä oven eteen. Vasta kun peräännyin kauemmas, tajusin kuinka hikinen ja hermostunut olin. T-paita oli liimautunut selkääni ja takkuiset hiukset karkailivat poninhännältä... Vaikka sillä ei mitään merkitystä tällä hetkellä ollutkaan.
"He pääsevät tuosta läpi, jos vain yrittävät" huokaisin, ja yritin estää käsiäni tärisemästä lataamalla aseen.
"Tiedän. Jos tulee tiukat paikat, hyppäämme ikkunasta"
"Miksi piilottelet minua? Luulin, että vihaat minua" mumisin hiljaa, katsomatta Jazminia.
"James käski minun pitää sinut kaukana kaikesta... Syytä en tiedä, mutta en siltikään pidä sinusta" Hän vastasi, terävyyttä äänessään. Kuulosti melkein, ettei hän pitänyt siitä että Liam oli käskenyt pitää minut turvassa. Johon en itsekkään tiennyt syytä..
Jazmin vastasi kuitenkin mielessäni käyneeseen kysymykseen.
"Mitä hänen ja sinun välillä on?"
Hämmennyin hetkeksi ja käännyin katsomaan Jazminia ase kädessäni. Hän katsoi minua takaisin vihaisen ja uteliaan katseen sekoituksella.
"Mitä..? Et kai sinä-.. Me olemme sisarukset!" Sopersin, tajutessani miksi olin saanut hänen vihansa päälleni. Jazmin oli rakastunut Liamiin ja koki minut uhkana!! Varsinkin nyt kun Liam oli käskenyt minut piiloon.
"Mitä tarkoitat..? James ei ole koskaan puhunut perheestään" Jazmin sanoi hämmentyneen näköisenä.
"Se on monimutkaista... lupaan selittää jos pääsemme täältä hengissä!"
Louis:
"James?" Huudahdin pölyn käheyttämällä äänelläni. Olin vihdoin päässyt istuma-asentoon ja helpotuksekseni sain liikuteltua jalkojani. Vasen jalka oli kuitenkin todella kipeä, mutta mikään ei tainnut olla poikki.
Huoneessa oli hämärää ja viileää. Seinässä oleva aukko päästi kylmän iltailman sisään ja menin heti kananlihalle. Lisäksi pimeässä oli vaikeampi erottaa mitään..
Nousin horjuen seisomaan ja hoipertelin eteenpäin, väistellen rojua parhaani mukaan.
"James? Kuuletko minua?" Huudahdin ja pysähdyin kuuntelemaan. Ensin ei kuulunut mitään muuta kuin huudahteluita kauempaa, mutta sitten kuulin kuinka kivenlohkaretta siirrettiin. Käännyin heti äänen suuntaan ja lähdin ontumaan lähemmäs.
"Hei, oletko siellä?"
"Mitä helvettiä on tapahtunut?" Karhean tuttu ääni kysyi romun alta. Kinkkasin hänen luokseen ja yritin nähdä hänen kasvonsa pimeässä.
"Seinä räjähti.. Oletko kunnossa?" Kysyin ja kumarruin lähemmäs. James makasi kahden kookkaan puunpalasen alla, melkein istuma-asennossa. Hänen kasvonsa olivat veressä ja hän katsoi minua järkyttyneen näköisenä.
"Kuka sinä olet? Missä minä olen?!" Hän älähti, kääntämättä katsettaan.
Meni ihan hyvin se renkaiden repiminen xD porkkanoiden ajattelu auttoi, kiitos ehdotuksesta xD mutta nyt mulla on oikeesti tylsääääää! Nytte joku hommaa Kikin ja tulee juttelee mulle xD vastaan kyllä kaikille, ei huolta!:D --> susannaww98
Ikuinen kiistanaihe: Larry vai Elounor?
- Shipping happiness! Shippaan Larrya ehottomasti jos ne myöntää sen sillee oikeesti, eikä vaa mitää twiittejä :D ihan sama se on mulle kenen kanssa ne on, kuhan hymy kasvoilla on aito!
"Pääsetkö portaat alas jos tuen sinua? Meidän varmaan pitäisi löytää Li- ..James" Kysyin, kävellen hitaasti Jazminin kanssa ylätasannetta pitkin. Ohitsemme juoksi muutamia miehiä, mutta muuten tuntui, että yläkerrassa ei ollut paljoakaan ihmisiä. Laukaukset ja huudot olivat alkaneet taas, mutta ala-aulassa näytti olevan enemmän liikkumattomia hahmoja kuin liikkuvia...
"Ei, meidän pitää pysyä yläkerrassa. Mennään tuonne" Jazmin vastasi painokkaasti, viitaten viimeiseen oveen portaiden yläpäässä.
"Oletko varma? He pääsevät puolustuksen läpi ihan näillä hetkillä"
"Kyllä."
En aikonut enää väittää vastaan, vaikka koko idea kuulosti järjettömältä. Jos Mic ryntäisi joukkojensa kanssa sisään, he kävisivät koko talon läpi. Ei ollut järkevää jäädä jumiin yhteen huoneeseen!
Avasin huoneen oven ja talutin Jazminin sisään. Suljin oven jalalla potkaisten ja autoin Jazminin istumaan tuolille.
Huone oli selvästi jonkinlainen toimisto/strategiahuone. Iso ikkuna oli pitkulan muotoisen huoneen perällä ja näkymä avautui talon takana sijaitsevaan metsikköön. Huoneessa oli jostain syystä sekalaista tyyliä edustavia huonekaluja. Pitkän, tummanruskean pöydän ääressä oli erilaisia jakkaroita ja tuoleja. Lattialla olevat matot olivat kaikki kuluneita ja seiniä reunustavat kaapit taas näyttivät antiikkisilta.
Kesken mietiskelyni kuului kovaa mekkalaa ja tiesin heti, että nyt puolustus oli murtunut. Huudot, mätkähdykset ja ryminä kuuluivat selkeästi ja hapuilin hermostuneena Louisin antamaa asetta..
"Lily! Työnnä tuo hyllykkö oven eteen" Jazmin käski yhtäkkiä rautaisella äänellä ja aloin automaattisesti totella.
Hylly oli järjettömän painava, mutta se liukui paljaalla lattialla sentti sentiltä oven eteen. Vasta kun peräännyin kauemmas, tajusin kuinka hikinen ja hermostunut olin. T-paita oli liimautunut selkääni ja takkuiset hiukset karkailivat poninhännältä... Vaikka sillä ei mitään merkitystä tällä hetkellä ollutkaan.
"He pääsevät tuosta läpi, jos vain yrittävät" huokaisin, ja yritin estää käsiäni tärisemästä lataamalla aseen.
"Tiedän. Jos tulee tiukat paikat, hyppäämme ikkunasta"
"Miksi piilottelet minua? Luulin, että vihaat minua" mumisin hiljaa, katsomatta Jazminia.
"James käski minun pitää sinut kaukana kaikesta... Syytä en tiedä, mutta en siltikään pidä sinusta" Hän vastasi, terävyyttä äänessään. Kuulosti melkein, ettei hän pitänyt siitä että Liam oli käskenyt pitää minut turvassa. Johon en itsekkään tiennyt syytä..
Jazmin vastasi kuitenkin mielessäni käyneeseen kysymykseen.
"Mitä hänen ja sinun välillä on?"
Hämmennyin hetkeksi ja käännyin katsomaan Jazminia ase kädessäni. Hän katsoi minua takaisin vihaisen ja uteliaan katseen sekoituksella.
"Mitä..? Et kai sinä-.. Me olemme sisarukset!" Sopersin, tajutessani miksi olin saanut hänen vihansa päälleni. Jazmin oli rakastunut Liamiin ja koki minut uhkana!! Varsinkin nyt kun Liam oli käskenyt minut piiloon.
"Mitä tarkoitat..? James ei ole koskaan puhunut perheestään" Jazmin sanoi hämmentyneen näköisenä.
"Se on monimutkaista... lupaan selittää jos pääsemme täältä hengissä!"
Louis:
"James?" Huudahdin pölyn käheyttämällä äänelläni. Olin vihdoin päässyt istuma-asentoon ja helpotuksekseni sain liikuteltua jalkojani. Vasen jalka oli kuitenkin todella kipeä, mutta mikään ei tainnut olla poikki.
Huoneessa oli hämärää ja viileää. Seinässä oleva aukko päästi kylmän iltailman sisään ja menin heti kananlihalle. Lisäksi pimeässä oli vaikeampi erottaa mitään..
Nousin horjuen seisomaan ja hoipertelin eteenpäin, väistellen rojua parhaani mukaan.
"James? Kuuletko minua?" Huudahdin ja pysähdyin kuuntelemaan. Ensin ei kuulunut mitään muuta kuin huudahteluita kauempaa, mutta sitten kuulin kuinka kivenlohkaretta siirrettiin. Käännyin heti äänen suuntaan ja lähdin ontumaan lähemmäs.
"Hei, oletko siellä?"
"Mitä helvettiä on tapahtunut?" Karhean tuttu ääni kysyi romun alta. Kinkkasin hänen luokseen ja yritin nähdä hänen kasvonsa pimeässä.
"Seinä räjähti.. Oletko kunnossa?" Kysyin ja kumarruin lähemmäs. James makasi kahden kookkaan puunpalasen alla, melkein istuma-asennossa. Hänen kasvonsa olivat veressä ja hän katsoi minua järkyttyneen näköisenä.
"Kuka sinä olet? Missä minä olen?!" Hän älähti, kääntämättä katsettaan.
Meni ihan hyvin se renkaiden repiminen xD porkkanoiden ajattelu auttoi, kiitos ehdotuksesta xD mutta nyt mulla on oikeesti tylsääääää! Nytte joku hommaa Kikin ja tulee juttelee mulle xD vastaan kyllä kaikille, ei huolta!:D --> susannaww98
Ikuinen kiistanaihe: Larry vai Elounor?
- Shipping happiness! Shippaan Larrya ehottomasti jos ne myöntää sen sillee oikeesti, eikä vaa mitää twiittejä :D ihan sama se on mulle kenen kanssa ne on, kuhan hymy kasvoilla on aito!
tiistai 21. lokakuuta 2014
Desperation part 28
Lily:
Tuijotin hämmentyneenä Jazminia, joka näytti kohotti kulmiaan.
"Mitä nyt?" Hän kysyi, kerrankin kuunnellen.
En voinut selittää hänelle järkytykseni syytä.. Louis oli ainut ihminen jonka ajatuksia en ole voinut lukea. Oliko Jazminkin tällainen luonnonoikku? Vai oliko minussa vikaa? En ollut käyttänyt kykyäni nyt moneen tuntiin, mutta siinä ei ollut mitään erikoista.
"Ei mitään" vastasin huulta purren. Asia alkoi vaivaamaan minua.
"Hyvä.. mennään" Jazmin komensi ja jatkoi kävelemistä. Tulimme pian yläaulaan ja näimme alakerrassa vallitsevan kaaoksen.
Kuului ryskettä, laukauksia ja huutoja jotka eivät olleet kuuluneet niin selvästi käytävälle. Vaistomaisesti aloin etsiä katseellani Louisia ja Liamia, mutta kumpaakaan ei näkynyt.
"Jatketaan matkaa" Jazmin tokaisi, katseltuaan vakavana alas.
"Minne? Miksi raahaat minua mukanasi?" Kysyin, mutten nostanut katsettani. Halusin tietää, että he kummatkin olivat kunnossa... Vaikkei Liam minua tunnistanutkaan. Olisimpa saanut aikaa selittää hänelle teoriani muistinmenetyksestä..
"Turvaan! James-" Jazmin aloitti, mutta mittava räjähdys keskeytti hänet. Koko rakennus tärisi ja menetin yhtäkkiä tasapainoni.
Ehdin pehmentää iskua käsilläni, mutta kivilattialle mätkähtäminen sattui siitä huolimatta. Ympäriltäni kuului huutoja ja alakerrasta nousi pölyä. Kierähdin nopeasti polvilleni ja näin Jazminin makaavan vatsallaan lattialla.
"Jazmin? Oletko kunnossa?" Kysyin käheästi ja konttasin hänen vierelleen. Hänen silmänsä olivat auki ja kasvot ärtyneen näköiset.
"En... nilkkani taisi mennä.." hän sanoi hiljaa, näyttäen siltä että oli pettynyt itseensä. Mikä oli outoa.
"Minä autan sinut ylös. Ota tukea kaiteesta ja minusta" käskin ja väänsin hänet istuvaan asentoon. Vaikka emme aikaisemmin tulleet toimeen, oli syy mikä olikin, en epäröinyt auttaa häntä.
Jazmin yritti pitää jalkansa liikkumattomana, mutta hän ei pystynyt peittämään kipua kasvoiltaan.
Nostin hänet ylös ja hän kietaisi valittamatta kätensä harteilleni. Pitelin häntä pystyssä ja kurkkasin samalla kaiteen yli.
Alhaalla oli pölyistä ja ihmiset hoipertelivat toisiaan huudellen ympäriinsä. Näytti siltä, että räjähdys oli tapahtunut alakerran vastakkaisella käytävällä.
"Näetkö Jamesia?" Jazmin kysyi silmät ummessa, yrittäen pitää tasapainonsa.
"En... Minusta tuntuu, että tuo vähintäänkin mursi ulkoseinän" sanoin, ja tiesin että tilanne oli tosi huono. Mic oli juuri raivannut itselleen tien sisään. Meitä oli alunperinkin vähemmän, ja nyt kun räjähdys oli aiheuttanut tuhojaan...
Toivoin vain, että Louis ja Liam olisivat jossain turvassa.
Louis:
Korvissani kaikui kimeä ininä, joka tuntui paineena syvällä pääni sisällä. Se oli ensimmäinen merkki siitä, että olin hereillä. En tuntenut kipua ollenkaan, enkä edes tuntenut makaavani missään. Ihan kuin leijuisin painottomassa tilassa.
Mutta sitten avasin silmäni.
Nyt tiesin, miksi sanotaan että todellisuus iskee vasten kasvoja. Heti kun erotin pölyisiä kivenlohkareita ja puunpalasia, ruumiini läpi iski kipuaalto, joka meinasi vetää minut heti takaisin tiedottomuuden puolelle. Pistin kuitenkin hanttiin ja pakotin raskaan pääni kääntymään sentin verran.
Makasin maassa, sortuneen seinän palasten seassa. Näin verta lattialla, mutten osannut paikantaa vuotavaa kohtaa. Jalkani olivat taas puusäle röykkiön alla..
Aloin hiljalleen liikutella sormiani ja onneksi ne tekivät työtä käskettyä. Pystyin nousemaan kyynerpäideni varaan ilman ylitse vuotavaa kipua. Selässäni oli kyllä jotain pielessä, mutta niin kauan kun pystyin liikkumaan se ei haitannut.
Katselin varovasti ympärilleni ja etsin Jamesia katseellani. Romun seassa ei näkynyt yhtään raajaa tai mitään muutakaan hänelle kuuluvaa.
Uhhh multa revitään huomenna 26 rautarengasta irti polvesta ilman puudutusta!:):):):):):)
Hiusten suoristus vai kiharrus?
- Riippuu tilanteesta, mut kun mulla on normisti melkein suorat hiukset nii sanon kiharat xD
Tuijotin hämmentyneenä Jazminia, joka näytti kohotti kulmiaan.
"Mitä nyt?" Hän kysyi, kerrankin kuunnellen.
En voinut selittää hänelle järkytykseni syytä.. Louis oli ainut ihminen jonka ajatuksia en ole voinut lukea. Oliko Jazminkin tällainen luonnonoikku? Vai oliko minussa vikaa? En ollut käyttänyt kykyäni nyt moneen tuntiin, mutta siinä ei ollut mitään erikoista.
"Ei mitään" vastasin huulta purren. Asia alkoi vaivaamaan minua.
"Hyvä.. mennään" Jazmin komensi ja jatkoi kävelemistä. Tulimme pian yläaulaan ja näimme alakerrassa vallitsevan kaaoksen.
Kuului ryskettä, laukauksia ja huutoja jotka eivät olleet kuuluneet niin selvästi käytävälle. Vaistomaisesti aloin etsiä katseellani Louisia ja Liamia, mutta kumpaakaan ei näkynyt.
"Jatketaan matkaa" Jazmin tokaisi, katseltuaan vakavana alas.
"Minne? Miksi raahaat minua mukanasi?" Kysyin, mutten nostanut katsettani. Halusin tietää, että he kummatkin olivat kunnossa... Vaikkei Liam minua tunnistanutkaan. Olisimpa saanut aikaa selittää hänelle teoriani muistinmenetyksestä..
"Turvaan! James-" Jazmin aloitti, mutta mittava räjähdys keskeytti hänet. Koko rakennus tärisi ja menetin yhtäkkiä tasapainoni.
Ehdin pehmentää iskua käsilläni, mutta kivilattialle mätkähtäminen sattui siitä huolimatta. Ympäriltäni kuului huutoja ja alakerrasta nousi pölyä. Kierähdin nopeasti polvilleni ja näin Jazminin makaavan vatsallaan lattialla.
"Jazmin? Oletko kunnossa?" Kysyin käheästi ja konttasin hänen vierelleen. Hänen silmänsä olivat auki ja kasvot ärtyneen näköiset.
"En... nilkkani taisi mennä.." hän sanoi hiljaa, näyttäen siltä että oli pettynyt itseensä. Mikä oli outoa.
"Minä autan sinut ylös. Ota tukea kaiteesta ja minusta" käskin ja väänsin hänet istuvaan asentoon. Vaikka emme aikaisemmin tulleet toimeen, oli syy mikä olikin, en epäröinyt auttaa häntä.
Jazmin yritti pitää jalkansa liikkumattomana, mutta hän ei pystynyt peittämään kipua kasvoiltaan.
Nostin hänet ylös ja hän kietaisi valittamatta kätensä harteilleni. Pitelin häntä pystyssä ja kurkkasin samalla kaiteen yli.
Alhaalla oli pölyistä ja ihmiset hoipertelivat toisiaan huudellen ympäriinsä. Näytti siltä, että räjähdys oli tapahtunut alakerran vastakkaisella käytävällä.
"Näetkö Jamesia?" Jazmin kysyi silmät ummessa, yrittäen pitää tasapainonsa.
"En... Minusta tuntuu, että tuo vähintäänkin mursi ulkoseinän" sanoin, ja tiesin että tilanne oli tosi huono. Mic oli juuri raivannut itselleen tien sisään. Meitä oli alunperinkin vähemmän, ja nyt kun räjähdys oli aiheuttanut tuhojaan...
Toivoin vain, että Louis ja Liam olisivat jossain turvassa.
Louis:
Korvissani kaikui kimeä ininä, joka tuntui paineena syvällä pääni sisällä. Se oli ensimmäinen merkki siitä, että olin hereillä. En tuntenut kipua ollenkaan, enkä edes tuntenut makaavani missään. Ihan kuin leijuisin painottomassa tilassa.
Mutta sitten avasin silmäni.
Nyt tiesin, miksi sanotaan että todellisuus iskee vasten kasvoja. Heti kun erotin pölyisiä kivenlohkareita ja puunpalasia, ruumiini läpi iski kipuaalto, joka meinasi vetää minut heti takaisin tiedottomuuden puolelle. Pistin kuitenkin hanttiin ja pakotin raskaan pääni kääntymään sentin verran.
Makasin maassa, sortuneen seinän palasten seassa. Näin verta lattialla, mutten osannut paikantaa vuotavaa kohtaa. Jalkani olivat taas puusäle röykkiön alla..
Aloin hiljalleen liikutella sormiani ja onneksi ne tekivät työtä käskettyä. Pystyin nousemaan kyynerpäideni varaan ilman ylitse vuotavaa kipua. Selässäni oli kyllä jotain pielessä, mutta niin kauan kun pystyin liikkumaan se ei haitannut.
Katselin varovasti ympärilleni ja etsin Jamesia katseellani. Romun seassa ei näkynyt yhtään raajaa tai mitään muutakaan hänelle kuuluvaa.
Uhhh multa revitään huomenna 26 rautarengasta irti polvesta ilman puudutusta!:):):):):):)
Hiusten suoristus vai kiharrus?
- Riippuu tilanteesta, mut kun mulla on normisti melkein suorat hiukset nii sanon kiharat xD
maanantai 20. lokakuuta 2014
Desperation part 27
Lily:
Seisoin turhautuneena oven luona, pystymättä kuitenkaan lähtemään Louisin perään. En tiennyt mitä oli tapahtunut. Miten hän oli auttanut ystäväänsä?
Ei mennyt montaa minuuttia pidempään kun ulkoa kuului moottoreiden jyrinää ja huutoja.
"Jazmin! Minun täytyy etsiä Louis!" Huudahdin kun tajusin Micin saapuneen. En missään nimessä halunnut Louisin olevan jossain kaukana tällaisessä rähinässä..
"Ei! Sinä tulet minun mukaani nyt!" Jazmin kiljui juuri kun laukaukset alkoivat.
Ikkunan luona kyykkivällä pojalla oli nyt pitkä ase kädessään ja hän ampui armottomasti pikkukolosta ulos. Trina piteli kädessään uutta panoslipasta ja näytti innokkaalta. Minun ei tarvitsisi huolehtia hänen pärjäämisestään ensisijassa... Mutta en tiennyt missä muu porukkani oli..
En ehtinyt vastustella, kun Jazmin jo raahasi minut ulos käytävälle.
"Mitä sinä nyt!?" Kivahdin, yllättyneenä hänen päättäväisyydestään.
"Ole hiljaa!" Hän vastasi ja kiristi tahtiaan. Kuljimme pimeällä käytävällä, huutojen ja ryminän kantautuessa kauempaa. En voinut ymmärtää miksi Jazmin vei minut pois. Halusin osallistua!!
Päätin turvautua yksityisyyden tuhoamiseen ja kiskaisin Jazminin pysähdyksiin. Hän käännähti vihaisena katsomaan minua ja tuijotin häntä tiiviisti silmiin.
Mutta yhtään ajatusta ei ilmestynyt päähäni.
Louis:
Käytävällä oli täysi hulina päällä. Porukkaa juoksi sikinsokin, kantaen aseita ja haavoittuneita. Puikkelehdin nopeasti väkijoukon välissä ja pääsin nopeasti ala-aulaan.
Pääulko-ovi oli laudoitettu ja se näytti tukevalle, mutta tärinästä päätellen sitä murrettiin parasaikaa. James seisoi keskellä tilaa, huutaen ohjeita ja painaen samalla maassa makaavan pojan vatsaa käsillään.
"James! Mikä tilanne?" Huusin melun yli ja hölkkäsin hänen luokseen.
"Louis... Heitä on enemmän kuin koskaan. He pääsevät pian läpi" Hän vastasi hengästyneen kuuloisesti, mutta varmalla äänellä. Hän näytti oikeastaan vihaiselta.
"Niin... Meidän pitäisi vetäytyä ja laittaa kaikki puolustus ylätasanteelle. He jäisivät aulaan loukkuun" mutisin, mutta tiesin että Mic pääsisi jotenkin syvemmälle taloon.
"Tiedän.. Mutta aseet..- Brad, kuuletko minua?!" James kääntyi äkkiä takaisin maassa makaavan pojan puoleen ja kokeili välittömästi verisellä kädellään pulssia.
"Louis, auta minua kantamaan hänet suojaan!" Hän käski, enkä voinut muuta kuin totella. Tartuin tajuttoman pojan ylävartaloon ja James otti jalat. Lähdimme hoipertelemaan aulan poikki, kohti makuuhuoneita.
"Tänne Louis!" James ohjeisti ja potkaisi yhden huoneen oven auki. Kannoimme pojan sisään karuun huoneeseen ja laskimme hänet sängylle. James veti heti pojan paidan ylös ja näytti jähmettyvän hetkeksi.
Verta oli niin paljon, että toivo oli jo menetetty. Peräännyin ja katselin tumman punaisia käsiäni. Tuntui yllättävän pahalle, että tuo nuori poika oli menetetty minun ja Lilyn takia..
Kuulin Jamesin huokaisevan raskaasti ja tiesin että se oli ohi.
Olimme kummatkin hiljaa ja annoin katseeni kiertää huoneessa. En ollut aikaisemmin huomannut, mutta katon rajassa oli kapea ikkuna.
"James... Tämä on talon etupuolella" sanoin hiljaa, tajutessani yhteyden. Ikkunoita oli jostain syystä vain kadun puolella..
James vilkaisi taakseen ja pomppasi pystyyn.
"Meidän ei olisi pitänyt tulla tänne.." Hän tokaisi ja perääntyi, katse ikkunassa.
"Kuuletko tuon?" Kysyin hiljaa ja pysähdyimme kummatkin. Jostain kuului sihinää ja tajusimme liian myöhään olevamme vaarassa.
Kadunpuoleinen seinä räjähti kirkkaana keltaisena välähdyksenä ja paiskauduimme kummatkin sen voimasta taaksepäin.
Se tunne kun joudut korjaamaan koko ficin xD olin kirjottanu koko ajan Louisin näkökulmaan Jamesin sijaan Liam.....xDD
Suihku illalla vai aamulla?
- kuten näkyy, mulla ei oo mielikuvitusta xD mutta iltasuihkut, koska aamulla vaa vituttaa ja alkaa palelemaan!........... lelemaan.... heheheheh....xD
Seisoin turhautuneena oven luona, pystymättä kuitenkaan lähtemään Louisin perään. En tiennyt mitä oli tapahtunut. Miten hän oli auttanut ystäväänsä?
Ei mennyt montaa minuuttia pidempään kun ulkoa kuului moottoreiden jyrinää ja huutoja.
"Jazmin! Minun täytyy etsiä Louis!" Huudahdin kun tajusin Micin saapuneen. En missään nimessä halunnut Louisin olevan jossain kaukana tällaisessä rähinässä..
"Ei! Sinä tulet minun mukaani nyt!" Jazmin kiljui juuri kun laukaukset alkoivat.
Ikkunan luona kyykkivällä pojalla oli nyt pitkä ase kädessään ja hän ampui armottomasti pikkukolosta ulos. Trina piteli kädessään uutta panoslipasta ja näytti innokkaalta. Minun ei tarvitsisi huolehtia hänen pärjäämisestään ensisijassa... Mutta en tiennyt missä muu porukkani oli..
En ehtinyt vastustella, kun Jazmin jo raahasi minut ulos käytävälle.
"Mitä sinä nyt!?" Kivahdin, yllättyneenä hänen päättäväisyydestään.
"Ole hiljaa!" Hän vastasi ja kiristi tahtiaan. Kuljimme pimeällä käytävällä, huutojen ja ryminän kantautuessa kauempaa. En voinut ymmärtää miksi Jazmin vei minut pois. Halusin osallistua!!
Päätin turvautua yksityisyyden tuhoamiseen ja kiskaisin Jazminin pysähdyksiin. Hän käännähti vihaisena katsomaan minua ja tuijotin häntä tiiviisti silmiin.
Mutta yhtään ajatusta ei ilmestynyt päähäni.
Louis:
Käytävällä oli täysi hulina päällä. Porukkaa juoksi sikinsokin, kantaen aseita ja haavoittuneita. Puikkelehdin nopeasti väkijoukon välissä ja pääsin nopeasti ala-aulaan.
Pääulko-ovi oli laudoitettu ja se näytti tukevalle, mutta tärinästä päätellen sitä murrettiin parasaikaa. James seisoi keskellä tilaa, huutaen ohjeita ja painaen samalla maassa makaavan pojan vatsaa käsillään.
"James! Mikä tilanne?" Huusin melun yli ja hölkkäsin hänen luokseen.
"Louis... Heitä on enemmän kuin koskaan. He pääsevät pian läpi" Hän vastasi hengästyneen kuuloisesti, mutta varmalla äänellä. Hän näytti oikeastaan vihaiselta.
"Niin... Meidän pitäisi vetäytyä ja laittaa kaikki puolustus ylätasanteelle. He jäisivät aulaan loukkuun" mutisin, mutta tiesin että Mic pääsisi jotenkin syvemmälle taloon.
"Tiedän.. Mutta aseet..- Brad, kuuletko minua?!" James kääntyi äkkiä takaisin maassa makaavan pojan puoleen ja kokeili välittömästi verisellä kädellään pulssia.
"Louis, auta minua kantamaan hänet suojaan!" Hän käski, enkä voinut muuta kuin totella. Tartuin tajuttoman pojan ylävartaloon ja James otti jalat. Lähdimme hoipertelemaan aulan poikki, kohti makuuhuoneita.
"Tänne Louis!" James ohjeisti ja potkaisi yhden huoneen oven auki. Kannoimme pojan sisään karuun huoneeseen ja laskimme hänet sängylle. James veti heti pojan paidan ylös ja näytti jähmettyvän hetkeksi.
Verta oli niin paljon, että toivo oli jo menetetty. Peräännyin ja katselin tumman punaisia käsiäni. Tuntui yllättävän pahalle, että tuo nuori poika oli menetetty minun ja Lilyn takia..
Kuulin Jamesin huokaisevan raskaasti ja tiesin että se oli ohi.
Olimme kummatkin hiljaa ja annoin katseeni kiertää huoneessa. En ollut aikaisemmin huomannut, mutta katon rajassa oli kapea ikkuna.
"James... Tämä on talon etupuolella" sanoin hiljaa, tajutessani yhteyden. Ikkunoita oli jostain syystä vain kadun puolella..
James vilkaisi taakseen ja pomppasi pystyyn.
"Meidän ei olisi pitänyt tulla tänne.." Hän tokaisi ja perääntyi, katse ikkunassa.
"Kuuletko tuon?" Kysyin hiljaa ja pysähdyimme kummatkin. Jostain kuului sihinää ja tajusimme liian myöhään olevamme vaarassa.
Kadunpuoleinen seinä räjähti kirkkaana keltaisena välähdyksenä ja paiskauduimme kummatkin sen voimasta taaksepäin.
Se tunne kun joudut korjaamaan koko ficin xD olin kirjottanu koko ajan Louisin näkökulmaan Jamesin sijaan Liam.....xDD
Suihku illalla vai aamulla?
- kuten näkyy, mulla ei oo mielikuvitusta xD mutta iltasuihkut, koska aamulla vaa vituttaa ja alkaa palelemaan!........... lelemaan.... heheheheh....xD
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Desperation part 26
Lily:
Kaikki huoneessa olijat säpsähtivät yhtäaikaa kun terävä laukaus kaikui hiljaisuudessa. Sitten kuului huuto.
"Kuka helvetti antoi luvan ampua?!"
Vihaisen äänen perusteella en osannut sanoa kuka huusi, mutta se kuului alakerrasta. Minun teki mieli mennä katsomaan mitä oli tapahtunut, mutta Jazmin katsoi minua tuimasti. Oli ehkä parempi pysyä paikallani...
"Jaz... se jätkä lähti ulos" Trinan vieressä kyykkivä poika sanoi, tiirailtuaan ulos tähtäysreiästä.
"Kuka!?" Jazmin älähti ja ryntäsi ikkunan luo.
Minulle tuli heti paha aavistus ja seurasin häntä kiireesti nähdäkseni tilanteen omin silmin.
Jaz kumartui ja katsoi aukosta ulos. Odotin hänen takanaan kärsimättömänä, naputellen lattiaa kengänkärjellä.
"Louis mitä sinä teet?!" Kuului uusi huuto, joka vahvisti pahan aavistukseni.
Tyrkkäsin Jazminin pois tieltä ja kumarruin katsomaan pienestä aukosta ulos.
Vaikka aukko oli pieni, päätä kääntämällä näki isolle alueelle. Jouduin hetken etsimään ennen kuin näin maassa makaavan hahmon ja Louisin tämän vierellä. En tunnistanut tummiin pukeutunutta miestä, mutta Louis painoi hänen olkapäätään.
Nousin ylös ja suuntasin kiireiset askeleeni ovelle. Minun täytyisi auttaa Louisia. Hän ei voisi olla ulkona kun Mic tulisi.
"Et mene minnekkään" Jazmin kivahti ja pysäytti matkani nappaamalla ranteestani kiinni. Meinasin riuhtaista itseni irti, mutta Jazminin katse oli niin tiukka että hän sai minut epäröimään.
Louis:
Kun näin Zaynin kävelevän yksin keskellä katua, tiesin sen olevan osa Micon suunnitelmaa. Menin alakertaan varmistaakseni ettei kukaan vahingoittaisi häntä, mutta sitten se yksi rotan näköinen pojan nulikka ampui. Olisin voinut hakata hänet heti, mutta minun oli pakko päästä parhaan kaverini luo. Uhmasin Jamesin käskyä ja juoksin ulos kadulle.
"Zayn!" Huudahdin kun näin hänen makaavan asfaltilla, raajat levällään.
Polvistuin hänen vierelleen ja näin märän läntin hänen mustan t-paitansa rintamuksessa.
"Hei, kaikki hyvin! Se on vain olkapää! Ei mitään hätää!" Mumisin ja painoin haavaa kädelläni.
"Helvetti soikoon Lou... Painu takaisin sisään" Zayn sanoi käheästi, mutta kuulostaen melkein moittivalta.
"Ja vitut" naurahdin, oudolla tavalla onnellisena siitä, että sain taas olla hänen kanssaan.
"Olen tosissani ääliö... He tulevat ihan kohta" Zayn murahti ja yritti vääntäytyä pystyasentoon.
"En jätä sinua enää tänne. Me ollaan kusessa jo valmiiksi" totesin ja kiskoin hänet ylös. Olin ehkä hieman kovakourainen, mutta tiesin että Zaynillä oli korkea kipukynnys. Olimme kummatkin kokeneet yhtä luotia pahempaakin..
Lähdin taluttamaan Zayniä kohti taloa, mutta puolivälissä matkaa kuulin autojen hyrinää.
"Nonii ratsuväki saapuu" Zayn vitsaili vaisusti ja kiristi tahtiaan. Harpoimme ovelle, jonka luona James odotti järkyttyneen näköisenä. Ehdimme sisälle juuri kun kadun kulmaan ilmaantui jättiläismäinen jeeppi. Tiesin, että Mic tuli ensimmäisellä kyydillä. Olin erittäin tyytyväinen kun sain suljettua oven takanamme...
"Louis... Nyt on erittäin huono hetki tuoda lisää ystäviäsi tänne" James tokaisi vakavana, mutta auttoi minua raahaamaan Zaynin syvemmälle taloon. Laskimme hänet yhden makuuhuoneen sängylle, samalla kun ulkoa alkoi kuulua huutoa.
"Tiedän tiedän... mutta hän on oikeasti hyvä tyyppi! Ja sinun alaisesi ampui häntä ilman käskyä!" Puolustelin ja painoin lakanan palasella Zaynin olkaa.
"Hyvä on! Jos menet hänestä takuuseen... mutta jos hän on vakooja niin koko puolustuksemme on täysin turha" James tokaisi, pudisti päätään ja poistui huoneesta nopeasti.
"Wow... Aika helposti antoi vihollisen tulla sisään" Zayn sanoi ja naurahti kevyesti.
"James on varmasti sydämmellisin jengiläinen ikinä... ja kuitenkin ampuu porukkaa kuin itse Mic" totesin ja käskin hänen odottaa täällä. Haava ei vuotanut enää, mutta luoti oli edelleen sisällä.
"Jos joku tulee tappamaan minut, niin saanko ampua hänet?" Zayn kysyi melkein viattoman kuuloisesti, painaen haavaansa lakanalla.
"Älä tapa ketään tämän talon porukasta. Mutta ammu jos on pakko. James antoi sinun olla täällä, joten ei pitäisi olla ongelmia" vastasin ja lähdin ovelle. En kyllä uskonut, että kukaan sattuisi tulemaan juuri tähän huoneeseen. Tulisin takaisin heti kun saisin Lilyn mukaani.
Ughhh tekis mieli kirjottaa enemmänki, mut tuntuu sitte siltä että yhteen osaan tulis liian paljon xD mut yritän heti huomenna jatkaa, koska on semmonen kirjotusolo!
iPhone vs Samsung?
-nohhh itellä on iPhone, mut Samsungin tab xD Applella on parempi käyttöjärjestelmä, mut jotenki Samsung kuulostaa kestävämmältä ja tällee xD
Kaikki huoneessa olijat säpsähtivät yhtäaikaa kun terävä laukaus kaikui hiljaisuudessa. Sitten kuului huuto.
"Kuka helvetti antoi luvan ampua?!"
Vihaisen äänen perusteella en osannut sanoa kuka huusi, mutta se kuului alakerrasta. Minun teki mieli mennä katsomaan mitä oli tapahtunut, mutta Jazmin katsoi minua tuimasti. Oli ehkä parempi pysyä paikallani...
"Jaz... se jätkä lähti ulos" Trinan vieressä kyykkivä poika sanoi, tiirailtuaan ulos tähtäysreiästä.
"Kuka!?" Jazmin älähti ja ryntäsi ikkunan luo.
Minulle tuli heti paha aavistus ja seurasin häntä kiireesti nähdäkseni tilanteen omin silmin.
Jaz kumartui ja katsoi aukosta ulos. Odotin hänen takanaan kärsimättömänä, naputellen lattiaa kengänkärjellä.
"Louis mitä sinä teet?!" Kuului uusi huuto, joka vahvisti pahan aavistukseni.
Tyrkkäsin Jazminin pois tieltä ja kumarruin katsomaan pienestä aukosta ulos.
Vaikka aukko oli pieni, päätä kääntämällä näki isolle alueelle. Jouduin hetken etsimään ennen kuin näin maassa makaavan hahmon ja Louisin tämän vierellä. En tunnistanut tummiin pukeutunutta miestä, mutta Louis painoi hänen olkapäätään.
Nousin ylös ja suuntasin kiireiset askeleeni ovelle. Minun täytyisi auttaa Louisia. Hän ei voisi olla ulkona kun Mic tulisi.
"Et mene minnekkään" Jazmin kivahti ja pysäytti matkani nappaamalla ranteestani kiinni. Meinasin riuhtaista itseni irti, mutta Jazminin katse oli niin tiukka että hän sai minut epäröimään.
Louis:
Kun näin Zaynin kävelevän yksin keskellä katua, tiesin sen olevan osa Micon suunnitelmaa. Menin alakertaan varmistaakseni ettei kukaan vahingoittaisi häntä, mutta sitten se yksi rotan näköinen pojan nulikka ampui. Olisin voinut hakata hänet heti, mutta minun oli pakko päästä parhaan kaverini luo. Uhmasin Jamesin käskyä ja juoksin ulos kadulle.
"Zayn!" Huudahdin kun näin hänen makaavan asfaltilla, raajat levällään.
Polvistuin hänen vierelleen ja näin märän läntin hänen mustan t-paitansa rintamuksessa.
"Hei, kaikki hyvin! Se on vain olkapää! Ei mitään hätää!" Mumisin ja painoin haavaa kädelläni.
"Helvetti soikoon Lou... Painu takaisin sisään" Zayn sanoi käheästi, mutta kuulostaen melkein moittivalta.
"Ja vitut" naurahdin, oudolla tavalla onnellisena siitä, että sain taas olla hänen kanssaan.
"Olen tosissani ääliö... He tulevat ihan kohta" Zayn murahti ja yritti vääntäytyä pystyasentoon.
"En jätä sinua enää tänne. Me ollaan kusessa jo valmiiksi" totesin ja kiskoin hänet ylös. Olin ehkä hieman kovakourainen, mutta tiesin että Zaynillä oli korkea kipukynnys. Olimme kummatkin kokeneet yhtä luotia pahempaakin..
Lähdin taluttamaan Zayniä kohti taloa, mutta puolivälissä matkaa kuulin autojen hyrinää.
"Nonii ratsuväki saapuu" Zayn vitsaili vaisusti ja kiristi tahtiaan. Harpoimme ovelle, jonka luona James odotti järkyttyneen näköisenä. Ehdimme sisälle juuri kun kadun kulmaan ilmaantui jättiläismäinen jeeppi. Tiesin, että Mic tuli ensimmäisellä kyydillä. Olin erittäin tyytyväinen kun sain suljettua oven takanamme...
"Louis... Nyt on erittäin huono hetki tuoda lisää ystäviäsi tänne" James tokaisi vakavana, mutta auttoi minua raahaamaan Zaynin syvemmälle taloon. Laskimme hänet yhden makuuhuoneen sängylle, samalla kun ulkoa alkoi kuulua huutoa.
"Tiedän tiedän... mutta hän on oikeasti hyvä tyyppi! Ja sinun alaisesi ampui häntä ilman käskyä!" Puolustelin ja painoin lakanan palasella Zaynin olkaa.
"Hyvä on! Jos menet hänestä takuuseen... mutta jos hän on vakooja niin koko puolustuksemme on täysin turha" James tokaisi, pudisti päätään ja poistui huoneesta nopeasti.
"Wow... Aika helposti antoi vihollisen tulla sisään" Zayn sanoi ja naurahti kevyesti.
"James on varmasti sydämmellisin jengiläinen ikinä... ja kuitenkin ampuu porukkaa kuin itse Mic" totesin ja käskin hänen odottaa täällä. Haava ei vuotanut enää, mutta luoti oli edelleen sisällä.
"Jos joku tulee tappamaan minut, niin saanko ampua hänet?" Zayn kysyi melkein viattoman kuuloisesti, painaen haavaansa lakanalla.
"Älä tapa ketään tämän talon porukasta. Mutta ammu jos on pakko. James antoi sinun olla täällä, joten ei pitäisi olla ongelmia" vastasin ja lähdin ovelle. En kyllä uskonut, että kukaan sattuisi tulemaan juuri tähän huoneeseen. Tulisin takaisin heti kun saisin Lilyn mukaani.
Ughhh tekis mieli kirjottaa enemmänki, mut tuntuu sitte siltä että yhteen osaan tulis liian paljon xD mut yritän heti huomenna jatkaa, koska on semmonen kirjotusolo!
iPhone vs Samsung?
-nohhh itellä on iPhone, mut Samsungin tab xD Applella on parempi käyttöjärjestelmä, mut jotenki Samsung kuulostaa kestävämmältä ja tällee xD
torstai 16. lokakuuta 2014
Desperation part 25
Zayn:
"Pysäyttäkää seuraavan korttelin kohdalle" rätisevä ääni käski penkkien väliin tungetusta radiopuhelimesta. Kaikki hätkähtivät yhtäkkistä ääntä, mutta Peterin kasvoille levisi hymy.
"Vihdoinkin ollaan perillä!" Hän sanoi ja nojautui etupenkkien väliin. Näin kuinka Rick vilkaisi häntä pelästyneen näköisenä ja pysäytti auton äkkinäisesti töksähtäen tien reunaan.
Vilkaisin ikkunasta ulos ja katselin kuinka muut autot, jotka olivat suurimmaksi osaksi maastureita, pysähtyivät eri puolille. Kukaan ei poistunut autoista ilman nimenomaista lupaa.
"Ted... Ted!" Peter melusi ja tökki kärsimättömästi etupenkillä istuvaa miestä. Ted oli ilmeisesti nukkunut matkan ajan, sillä nyt hän heräsi kiroillen.
"Perkele.. Ei sentään tarvitse käsiksi käydä!" Hän ärähti ja mulkaisi silmällään nyt virnuilevaa Peteriä. Hänellä siis tosissaan oli vain yksi silmä. Toisesta oli jäljellä vain musta kuoppa...
"Malik! Mic käski sinun mennä edeltä. Tiedät kyllä mitä tehdä" radiosta kuului uudestaan ja kaikkien päät kääntyivät minuun päin.
Ensin ajattelin, että kuulin väärin. Miksi minä joutuisin menemään edeltä?! Se oli aina turhimpien homma. Heikot lenkit laitettiin aina menemään edeltä, jotta saataisiin tietää, millainen puolustus siellä oli vastassa.
Mutta sitten tajusin, että minut laitettiin hommaan Louisin takia. Jospa Louis tulisi ulos nähdessään minut...
"Alahan mennä. Ei taida olla onnenpäiväsi" Lyn hymyili tyytyväisenä. Riuhtaisin jeepin oven auki ja hyppäsin ulos.
Ulkona oli yllättävän kylmä, ja minusta tuntui että myöhemmin olisi jopa pakkasta.
Yritin peittää epävarmuuteni , joten lähdin kävelemään katua eteenpäin nopeasti. Tunsin kuinka jokaisen auton matkustajat tuijottivat minua silmäkovana. En kuitenkaan halunnut kohdata kenenkään katsetta..
Kadun reunustalla olevat rakennukset olivat kaikki kolkon näköisiä. Vain yhdessä matalassa talossa oli valo, ja minusta tuntui että kohta Mic lähettäisi sinne jonkun poistamaan todistajan...
Lily:
Jazmin oli palannut mukanaan muutama keittiöveitsi ja pari kevyttä asetta. Jaettuaan ne meille, hän käski meidän hajaantua. Suurin osa meistä käskettiin alakertaa tueksi, mutta minä, Louis ja Trina jätettiin yläkertaan.
Khai väitti vastaan yllättävän tarmokkaasti. Ymmärsihän sen... En olisi minäkään halunnut jättää Louisia yksin toiselle puolelle taloa.
Jazmin sai kuitenkin pakotettua Khain alas, vetoamalla siihen että häntä tarvittiin siellä enemmän.
"Nonii. Osaatko ampua?" Jazmin kysyi huokaisten Trinalta.
"Tottakai" Trina vastasi silmiään pyöritellen ja marssi reippaasti ikkunan luo. Joku poika alkoi näyttää hänelle miten sai parhaan osuman..
"James sanoi että sinun" Jazmin osoitti Louisia, "Pitäisi mennä hänen luokseen. Tai ainakin-" hän jatkoi, mutta ääni keskeytti hänet.
"Ensimmäinen tuli!" ikkunan luona oleva poika sähähti ja sai meidät kaikki juoksemaan ikkunan luo. Mikä ei kylläkään ollut fiksua, sillä ulos näki vain pienestä reiästä joka oli varattu ampumiselle..
Louis tunki muiden eteen ja painoi kasvonsa seinää vasten. Kuulin parinkin metrin päähän kuinka hän henkäisi äänekkäästi.
"Tunnetko hänet?" Jazmin tiukkasi ja latasi aseen kädessään.
Louis vetäytyi pois ja lähti heti kävelemään ovelle.
"Louis?! Mitä nyt?" Älähdin ja säntäsin hänen peräänsä.
"Älä tule. Se on yksi läheinen ystävä.. menen alas ja katson mitä voin tehdä" Hän vastasi vakavana ja katosi sitten käytävään.
Käännyin hämmentyneenä Jazminin puoleen, joka näytti mietteliäältä.
"Aiotteko te ampua edeltä tulevat?" Kysyin, ensisijassa miettien Louisia.
"Sehän on fiksuinta. Silloin he eivät pääse lavertelemaan puolustuksestamme... mutta jotkut pitävät sitä raukkamaisena, että yksintuleva ammutaan" Hän vastasi kulmat kurtussa.
Hiljaisuuden rikkoi kuitenkin yhtäkkiä kova laukaus.
Ahhhhhh sain hyyyyyvän idean ens ficciin!! Yyaaaayyyy xD
Uus kysymys!(kyllä, tähän on tarkoitus vastata xD)
- Millä luet tätä ficciä? Kännykkä, kone, tabletti..?
Tabletilla nykyää! Mut joskus satunnaisesti kännykällä!
"Pysäyttäkää seuraavan korttelin kohdalle" rätisevä ääni käski penkkien väliin tungetusta radiopuhelimesta. Kaikki hätkähtivät yhtäkkistä ääntä, mutta Peterin kasvoille levisi hymy.
"Vihdoinkin ollaan perillä!" Hän sanoi ja nojautui etupenkkien väliin. Näin kuinka Rick vilkaisi häntä pelästyneen näköisenä ja pysäytti auton äkkinäisesti töksähtäen tien reunaan.
Vilkaisin ikkunasta ulos ja katselin kuinka muut autot, jotka olivat suurimmaksi osaksi maastureita, pysähtyivät eri puolille. Kukaan ei poistunut autoista ilman nimenomaista lupaa.
"Ted... Ted!" Peter melusi ja tökki kärsimättömästi etupenkillä istuvaa miestä. Ted oli ilmeisesti nukkunut matkan ajan, sillä nyt hän heräsi kiroillen.
"Perkele.. Ei sentään tarvitse käsiksi käydä!" Hän ärähti ja mulkaisi silmällään nyt virnuilevaa Peteriä. Hänellä siis tosissaan oli vain yksi silmä. Toisesta oli jäljellä vain musta kuoppa...
"Malik! Mic käski sinun mennä edeltä. Tiedät kyllä mitä tehdä" radiosta kuului uudestaan ja kaikkien päät kääntyivät minuun päin.
Ensin ajattelin, että kuulin väärin. Miksi minä joutuisin menemään edeltä?! Se oli aina turhimpien homma. Heikot lenkit laitettiin aina menemään edeltä, jotta saataisiin tietää, millainen puolustus siellä oli vastassa.
Mutta sitten tajusin, että minut laitettiin hommaan Louisin takia. Jospa Louis tulisi ulos nähdessään minut...
"Alahan mennä. Ei taida olla onnenpäiväsi" Lyn hymyili tyytyväisenä. Riuhtaisin jeepin oven auki ja hyppäsin ulos.
Ulkona oli yllättävän kylmä, ja minusta tuntui että myöhemmin olisi jopa pakkasta.
Yritin peittää epävarmuuteni , joten lähdin kävelemään katua eteenpäin nopeasti. Tunsin kuinka jokaisen auton matkustajat tuijottivat minua silmäkovana. En kuitenkaan halunnut kohdata kenenkään katsetta..
Kadun reunustalla olevat rakennukset olivat kaikki kolkon näköisiä. Vain yhdessä matalassa talossa oli valo, ja minusta tuntui että kohta Mic lähettäisi sinne jonkun poistamaan todistajan...
Lily:
Jazmin oli palannut mukanaan muutama keittiöveitsi ja pari kevyttä asetta. Jaettuaan ne meille, hän käski meidän hajaantua. Suurin osa meistä käskettiin alakertaa tueksi, mutta minä, Louis ja Trina jätettiin yläkertaan.
Khai väitti vastaan yllättävän tarmokkaasti. Ymmärsihän sen... En olisi minäkään halunnut jättää Louisia yksin toiselle puolelle taloa.
Jazmin sai kuitenkin pakotettua Khain alas, vetoamalla siihen että häntä tarvittiin siellä enemmän.
"Nonii. Osaatko ampua?" Jazmin kysyi huokaisten Trinalta.
"Tottakai" Trina vastasi silmiään pyöritellen ja marssi reippaasti ikkunan luo. Joku poika alkoi näyttää hänelle miten sai parhaan osuman..
"James sanoi että sinun" Jazmin osoitti Louisia, "Pitäisi mennä hänen luokseen. Tai ainakin-" hän jatkoi, mutta ääni keskeytti hänet.
"Ensimmäinen tuli!" ikkunan luona oleva poika sähähti ja sai meidät kaikki juoksemaan ikkunan luo. Mikä ei kylläkään ollut fiksua, sillä ulos näki vain pienestä reiästä joka oli varattu ampumiselle..
Louis tunki muiden eteen ja painoi kasvonsa seinää vasten. Kuulin parinkin metrin päähän kuinka hän henkäisi äänekkäästi.
"Tunnetko hänet?" Jazmin tiukkasi ja latasi aseen kädessään.
Louis vetäytyi pois ja lähti heti kävelemään ovelle.
"Louis?! Mitä nyt?" Älähdin ja säntäsin hänen peräänsä.
"Älä tule. Se on yksi läheinen ystävä.. menen alas ja katson mitä voin tehdä" Hän vastasi vakavana ja katosi sitten käytävään.
Käännyin hämmentyneenä Jazminin puoleen, joka näytti mietteliäältä.
"Aiotteko te ampua edeltä tulevat?" Kysyin, ensisijassa miettien Louisia.
"Sehän on fiksuinta. Silloin he eivät pääse lavertelemaan puolustuksestamme... mutta jotkut pitävät sitä raukkamaisena, että yksintuleva ammutaan" Hän vastasi kulmat kurtussa.
Hiljaisuuden rikkoi kuitenkin yhtäkkiä kova laukaus.
Ahhhhhh sain hyyyyyvän idean ens ficciin!! Yyaaaayyyy xD
Uus kysymys!(kyllä, tähän on tarkoitus vastata xD)
- Millä luet tätä ficciä? Kännykkä, kone, tabletti..?
Tabletilla nykyää! Mut joskus satunnaisesti kännykällä!
tiistai 14. lokakuuta 2014
Desperation part 24
Zayn:
Auto heilui ikävästi edestakaisin, mikä vaikeutti puukon laittamista saappaan sisään. Minulla ei ollut aikaa etsiä puukolle tuppea, joten jouduin tunkemaan paljas teräisen aseen tiukkaan saappaaseen.
Asento oli kieltämättä epämukava: istuin ahtaalla takapenkillä kahden muun kanssa, nojautuneena etukumaraan. Pääni osui etupenkin selkänojaan kipeästi joka kerta kun kokematon kuski, Rick, jarrutti äkkinäisesti.
Suoristauduin heti saatuani puukon paikalleen. Muutaman nilkan taivutuksen jälkeen totesin tyytyväisenä, ettei terä päässyt viiltämään ihoani.
"Pitkästä aikaa päästään kunnon rähinään mukaan!" Peter, pelottavan näköinen ja erittäin väkivaltainen korsto murahti viereltäni.
"Harmi, etten ottanut sähkölamautinta mukaan" Lyn, matalaääninen goottityttö huokaisi Peterin toiselta puolelta. Hän kumartui eteenpäin ja katsoi minua mustaksi rajatuilla silmillään.
"Olet hiljainen Zeezee... Ikävöitkö petturikaveriasi?" Hän kysyi kallistaen päätään surumielisesti. Sitä hän viimeiseksi oli...
Päätin pitää suuni kiinni. Ensinnäkin tuo typerä lempinimi sai vereni kiehumaan, eikä parhaan ystäväni haukkuminen auttanut asiaa..
"Anna sen olla Lyn... Keskitytään vain pitämään hauskaa! Pääset kurittamaan porukkaa Rick. Eikö kuulosta hauskalle?" Peter nauroi ja tarttui kuskin penkistä molemmilla valtavilla käsillään. Penkki heilahti ikävästi, ja sai epävarman ja kalpean Rickin kädet tärisemään. Säälin häntä...
Louis:
Seisoimme pienenä rykelmänä yläkerrassa, minne Jazmin oli meidät käskenyt. Tässä huoneessa oli meidän lisäksemme muutamia Jamesin jengiläisiä, jotka asettelivat suojia ikkunoiden eteen. He myös tekivät pieniä reikiä, joista voisi ampua kadulle...
"Saatte omat aseenne takaisin. Meillä ei kuitenkaan ole paljoa ylimääräisiä itsellämme" Jazmin sanoi ja ojensi puukorin minulle. Hiljaisuuden vallitessa keräsin oman pistoolini ja veitseni. Kiinnitin ne vyöhöni tottuneesti. Sitten käännyin katselemaan kuinka muut tekivät samoin.
Lilyn porukalla ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ollut aseita nimeksikään. Se saattoi kyllä johtua siitä, että yllätin heidät aamulla...
"Hei, sinä!" Tummatukkainen tyttö huudahti Jazminin perään, ja sai tämän kääntymään yllättyneenä.
"Meillä ei ole aseita! Muutamalla puukolla ei konekivääriä torjuta, vai mitä mieltä olet?" Tyttö jatkoi ja astui edespäin.
"Trina, älä ole noin töykeä" Lily mumisi hänelle, ennen kuin ärtyneen näköinen Jazmin ehti avata suunsa.
"Onhan meillä oikeus olla töykeitä nyt! Ei meitä voi laittaa isomman luokan taisteluun pikkuterien kanssa!" Tyttö, Trina, tokaisi ja sai Lilyn vuorostaan näyttämään ärtyneelle. Taisi olla aika rauhoitella tilannetta..
"Jos teiltä liikenisi meille muutama peruspistooli ja ehkä puukkoja ja veitsiä, meillä kaikilla olisi parempi mieli." Sanoin ja melkein yllättyneenä kaikki käänsivät katseensa minuun päin. Trina pyöräytti silmiään, mutta vaikeni.
"Hmph... odottakaa täällä" Jazmin tuhahti, heitti Trinalle lyhyen puukon ja katosi sitten ovesta.
"Hmmm aivan... Mitä kaikkea teillä on? Jos näin aluksi kaikilla olisi edes jotain kättä pidempää" Lily aloitti, hyödyntäen rauhallisempaa ilmapiiriä.
"Minulla on kaksi katanaa. Ota sinä toinen" Lee sanoi ja ojensi sen synkän näköiselle miehelle, joka seisoi Trinan vieressä.
Esimerkkiä seuraten muutkin jakoivat aseensa. Ilokseni huomasin, että meillä oli nyt yhteensä kaksi pistoolia.
"Ota sinä tämä" sanoin hiljaa ja ojensin pistoolin vyöltäni kohta Lilyä.
"Mitä sinulle sitten jää? Ei pelkillä veitsillä pärjää" Hän mumisi vastalauseeksi, mutta otti aseen vastaan.
"Minä hommaan jotain myöhemmin" vastasin huolettomasti. Tai ainakin sain sen kuulostamaan huolettomalta. Pääasia oli se, että Lilyllä oli ase. Se oli huomattavasti parempi kuin mikään veitsi. En kyllä aikonut jättää häntä hetkeksikään yksin, mutta kaiken varalle... Vilkaisin seinäkelloa ja mielialani laski jälleen. Kello oli jo yli kuusi illalla. Joutuisimme siis taistelmaan pimeässä, mikä aina teki kaikesta vaikeampaa.
Ughhhh en keksi mitää sanottavaa... xD
Kysymys!!
- Kissat vai koirat?
Vaikka mulla on koira niin sanon kissat... xD
Auto heilui ikävästi edestakaisin, mikä vaikeutti puukon laittamista saappaan sisään. Minulla ei ollut aikaa etsiä puukolle tuppea, joten jouduin tunkemaan paljas teräisen aseen tiukkaan saappaaseen.
Asento oli kieltämättä epämukava: istuin ahtaalla takapenkillä kahden muun kanssa, nojautuneena etukumaraan. Pääni osui etupenkin selkänojaan kipeästi joka kerta kun kokematon kuski, Rick, jarrutti äkkinäisesti.
Suoristauduin heti saatuani puukon paikalleen. Muutaman nilkan taivutuksen jälkeen totesin tyytyväisenä, ettei terä päässyt viiltämään ihoani.
"Pitkästä aikaa päästään kunnon rähinään mukaan!" Peter, pelottavan näköinen ja erittäin väkivaltainen korsto murahti viereltäni.
"Harmi, etten ottanut sähkölamautinta mukaan" Lyn, matalaääninen goottityttö huokaisi Peterin toiselta puolelta. Hän kumartui eteenpäin ja katsoi minua mustaksi rajatuilla silmillään.
"Olet hiljainen Zeezee... Ikävöitkö petturikaveriasi?" Hän kysyi kallistaen päätään surumielisesti. Sitä hän viimeiseksi oli...
Päätin pitää suuni kiinni. Ensinnäkin tuo typerä lempinimi sai vereni kiehumaan, eikä parhaan ystäväni haukkuminen auttanut asiaa..
"Anna sen olla Lyn... Keskitytään vain pitämään hauskaa! Pääset kurittamaan porukkaa Rick. Eikö kuulosta hauskalle?" Peter nauroi ja tarttui kuskin penkistä molemmilla valtavilla käsillään. Penkki heilahti ikävästi, ja sai epävarman ja kalpean Rickin kädet tärisemään. Säälin häntä...
Louis:
Seisoimme pienenä rykelmänä yläkerrassa, minne Jazmin oli meidät käskenyt. Tässä huoneessa oli meidän lisäksemme muutamia Jamesin jengiläisiä, jotka asettelivat suojia ikkunoiden eteen. He myös tekivät pieniä reikiä, joista voisi ampua kadulle...
"Saatte omat aseenne takaisin. Meillä ei kuitenkaan ole paljoa ylimääräisiä itsellämme" Jazmin sanoi ja ojensi puukorin minulle. Hiljaisuuden vallitessa keräsin oman pistoolini ja veitseni. Kiinnitin ne vyöhöni tottuneesti. Sitten käännyin katselemaan kuinka muut tekivät samoin.
Lilyn porukalla ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ollut aseita nimeksikään. Se saattoi kyllä johtua siitä, että yllätin heidät aamulla...
"Hei, sinä!" Tummatukkainen tyttö huudahti Jazminin perään, ja sai tämän kääntymään yllättyneenä.
"Meillä ei ole aseita! Muutamalla puukolla ei konekivääriä torjuta, vai mitä mieltä olet?" Tyttö jatkoi ja astui edespäin.
"Trina, älä ole noin töykeä" Lily mumisi hänelle, ennen kuin ärtyneen näköinen Jazmin ehti avata suunsa.
"Onhan meillä oikeus olla töykeitä nyt! Ei meitä voi laittaa isomman luokan taisteluun pikkuterien kanssa!" Tyttö, Trina, tokaisi ja sai Lilyn vuorostaan näyttämään ärtyneelle. Taisi olla aika rauhoitella tilannetta..
"Jos teiltä liikenisi meille muutama peruspistooli ja ehkä puukkoja ja veitsiä, meillä kaikilla olisi parempi mieli." Sanoin ja melkein yllättyneenä kaikki käänsivät katseensa minuun päin. Trina pyöräytti silmiään, mutta vaikeni.
"Hmph... odottakaa täällä" Jazmin tuhahti, heitti Trinalle lyhyen puukon ja katosi sitten ovesta.
"Hmmm aivan... Mitä kaikkea teillä on? Jos näin aluksi kaikilla olisi edes jotain kättä pidempää" Lily aloitti, hyödyntäen rauhallisempaa ilmapiiriä.
"Minulla on kaksi katanaa. Ota sinä toinen" Lee sanoi ja ojensi sen synkän näköiselle miehelle, joka seisoi Trinan vieressä.
Esimerkkiä seuraten muutkin jakoivat aseensa. Ilokseni huomasin, että meillä oli nyt yhteensä kaksi pistoolia.
"Ota sinä tämä" sanoin hiljaa ja ojensin pistoolin vyöltäni kohta Lilyä.
"Mitä sinulle sitten jää? Ei pelkillä veitsillä pärjää" Hän mumisi vastalauseeksi, mutta otti aseen vastaan.
"Minä hommaan jotain myöhemmin" vastasin huolettomasti. Tai ainakin sain sen kuulostamaan huolettomalta. Pääasia oli se, että Lilyllä oli ase. Se oli huomattavasti parempi kuin mikään veitsi. En kyllä aikonut jättää häntä hetkeksikään yksin, mutta kaiken varalle... Vilkaisin seinäkelloa ja mielialani laski jälleen. Kello oli jo yli kuusi illalla. Joutuisimme siis taistelmaan pimeässä, mikä aina teki kaikesta vaikeampaa.
Ughhhh en keksi mitää sanottavaa... xD
Kysymys!!
- Kissat vai koirat?
Vaikka mulla on koira niin sanon kissat... xD
torstai 9. lokakuuta 2014
Desperation part 23
Lily:
Ajatukseni Liamin muistinmenetyksestä oli nyt taka-alalla, kun ryhdyimme isolla joukolla keskustelemaan tilanteesta. Liam oli raivoissaan, eikä pystynyt olemaan aloillaan..
"Michael! Se kirottu paskiainen..." hän ärähti ilmeisesti itsekseen ja kiersi ympyrää ruokahuoneessa. Hänen kulmansa olivat jyrkästi alaspäin ja huulet kireänä viivana. En ollut koskaan nähnyt häntä tuon näköisenä..
"Mitä tietoja hän muka vuosi?" Jazmin kysyi, ensimmäistä kertaa huolestuneen kuuloisesti.
Minulla oli heti paha aavistus, mutta Louis ehti avata suunsa ensimmäisenä.
"Hän kertoi meistä. Mic on tulossa tänne isolla joukolla" Hän sanoi vakavana ja laittoi kännykkänsä farkkujensa taskuun. Oliko hän juuri lukenut sieltä jotain..?
"Mistä tiedät?" Nurkassa seisova Gary kysyi nopeasti, näyttäen kerrankin keskittyneeltä.
"Sain varoituksen. Heillä ei mene kauaa tulla tänne." Louis sanoi ja nyt viimeisimmätkin kääntyivät katsomaan häntä.
"Ovatko he vain teidän perässänne? Heitetään heidät vaan ulos", tuntematon poika tokaisi ja näytti hurjistuneelta. Liam loi kuitenkin häneen vihaisen katseen.
"Ketään ei heitetä ulos! Me autamme heitä ja pidämme samalla oman porukan kunnossa. Emme ehdi karkuun, joten Jaz, ota porukkaa ja hakekaa kamat varastoista." Liam käski, eikä kukaan vastustellut. Porukka hajaantui kiireesti ja vain oma porukkani jäi Liamin ja Garyn seuraan.
"L- James, olen tosi pahoillani tästä. En halua, että kukaan-" aloitin ääni täristen, mutta Liam keskeytti minut.
"Hei, me olemme kaikki tässä yhdessä. En tiedä, miksi he ovat teistä kiinnostuneita, mutta mehän pidämme yhtä eikö niin?" Hän sanoi nyt rauhallisella äänellä, katsoen minua silmiin.
Se tuntui silti uskomattomalta, että ventovieraat puolustaisivat meitä... Toivoin vain hartaasti, että keneenkään ei sattuisi. Mikä oli kyllä erittäin todennäköistä, kun Mic oli kyseessä..
"Ei teitä voi jättää toimettomiksi. Menkää vasempaan käytävään niin Jaz kertoo minne menette ja miten täällä toimitaan" Gary komensi, huomattavasti tympääntyneemmällä äänellä kuin veljeni.
"Tottakai me tappalemme myös. Ajattelitteko keskittyä kadulle vai sisään?" Louis kysyi vakaalla äänellä, ja jopa hymyili!
"Kumpaankin. Kadulle tosin ensisijassa... ampujia tulee tietenkin ikkunoihin ja muuta" Liam vastasi ja kohautti olkiaan.
"Ok. Mennään Lily" Louis tokaisi ja vetäisi minut paidan helmasta mukaansa.
Kiiruhdimme käytävää pitkin ja vastaan tuli jo aseistautuneita nuoria. Täytyi myöntää, että tulossa olisi isoin taistelu missä olin ollut..
Anteeks että on oikeesti kestäny näin kauan! Lukio on oikeesti niin perseestä... xD ja olin just keskiviikkona leikkaukses ja sitte yön sairaalas :) yritän kirjotella nytte syyslomalla!
Ajatukseni Liamin muistinmenetyksestä oli nyt taka-alalla, kun ryhdyimme isolla joukolla keskustelemaan tilanteesta. Liam oli raivoissaan, eikä pystynyt olemaan aloillaan..
"Michael! Se kirottu paskiainen..." hän ärähti ilmeisesti itsekseen ja kiersi ympyrää ruokahuoneessa. Hänen kulmansa olivat jyrkästi alaspäin ja huulet kireänä viivana. En ollut koskaan nähnyt häntä tuon näköisenä..
"Mitä tietoja hän muka vuosi?" Jazmin kysyi, ensimmäistä kertaa huolestuneen kuuloisesti.
Minulla oli heti paha aavistus, mutta Louis ehti avata suunsa ensimmäisenä.
"Hän kertoi meistä. Mic on tulossa tänne isolla joukolla" Hän sanoi vakavana ja laittoi kännykkänsä farkkujensa taskuun. Oliko hän juuri lukenut sieltä jotain..?
"Mistä tiedät?" Nurkassa seisova Gary kysyi nopeasti, näyttäen kerrankin keskittyneeltä.
"Sain varoituksen. Heillä ei mene kauaa tulla tänne." Louis sanoi ja nyt viimeisimmätkin kääntyivät katsomaan häntä.
"Ovatko he vain teidän perässänne? Heitetään heidät vaan ulos", tuntematon poika tokaisi ja näytti hurjistuneelta. Liam loi kuitenkin häneen vihaisen katseen.
"Ketään ei heitetä ulos! Me autamme heitä ja pidämme samalla oman porukan kunnossa. Emme ehdi karkuun, joten Jaz, ota porukkaa ja hakekaa kamat varastoista." Liam käski, eikä kukaan vastustellut. Porukka hajaantui kiireesti ja vain oma porukkani jäi Liamin ja Garyn seuraan.
"L- James, olen tosi pahoillani tästä. En halua, että kukaan-" aloitin ääni täristen, mutta Liam keskeytti minut.
"Hei, me olemme kaikki tässä yhdessä. En tiedä, miksi he ovat teistä kiinnostuneita, mutta mehän pidämme yhtä eikö niin?" Hän sanoi nyt rauhallisella äänellä, katsoen minua silmiin.
Se tuntui silti uskomattomalta, että ventovieraat puolustaisivat meitä... Toivoin vain hartaasti, että keneenkään ei sattuisi. Mikä oli kyllä erittäin todennäköistä, kun Mic oli kyseessä..
"Ei teitä voi jättää toimettomiksi. Menkää vasempaan käytävään niin Jaz kertoo minne menette ja miten täällä toimitaan" Gary komensi, huomattavasti tympääntyneemmällä äänellä kuin veljeni.
"Tottakai me tappalemme myös. Ajattelitteko keskittyä kadulle vai sisään?" Louis kysyi vakaalla äänellä, ja jopa hymyili!
"Kumpaankin. Kadulle tosin ensisijassa... ampujia tulee tietenkin ikkunoihin ja muuta" Liam vastasi ja kohautti olkiaan.
"Ok. Mennään Lily" Louis tokaisi ja vetäisi minut paidan helmasta mukaansa.
Kiiruhdimme käytävää pitkin ja vastaan tuli jo aseistautuneita nuoria. Täytyi myöntää, että tulossa olisi isoin taistelu missä olin ollut..
Anteeks että on oikeesti kestäny näin kauan! Lukio on oikeesti niin perseestä... xD ja olin just keskiviikkona leikkaukses ja sitte yön sairaalas :) yritän kirjotella nytte syyslomalla!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)