Desperation part 28

Lily:
Tuijotin hämmentyneenä Jazminia, joka näytti kohotti kulmiaan.
"Mitä nyt?" Hän kysyi, kerrankin kuunnellen.
En voinut selittää hänelle järkytykseni syytä.. Louis oli ainut ihminen jonka ajatuksia en ole voinut lukea. Oliko Jazminkin tällainen luonnonoikku? Vai oliko minussa vikaa? En ollut käyttänyt kykyäni nyt moneen tuntiin, mutta siinä ei ollut mitään erikoista.
"Ei mitään" vastasin huulta purren. Asia alkoi vaivaamaan minua.
"Hyvä.. mennään" Jazmin komensi ja jatkoi kävelemistä. Tulimme pian yläaulaan ja näimme alakerrassa vallitsevan kaaoksen.
Kuului ryskettä, laukauksia ja huutoja jotka eivät olleet kuuluneet niin selvästi käytävälle. Vaistomaisesti aloin etsiä katseellani Louisia ja Liamia, mutta kumpaakaan ei näkynyt.
"Jatketaan matkaa" Jazmin tokaisi, katseltuaan vakavana alas.
"Minne? Miksi raahaat minua mukanasi?" Kysyin, mutten nostanut katsettani. Halusin tietää, että he kummatkin olivat kunnossa... Vaikkei Liam minua tunnistanutkaan. Olisimpa saanut aikaa selittää hänelle teoriani muistinmenetyksestä..
"Turvaan! James-" Jazmin aloitti, mutta mittava räjähdys keskeytti hänet. Koko rakennus tärisi ja menetin yhtäkkiä tasapainoni.
Ehdin pehmentää iskua käsilläni, mutta kivilattialle mätkähtäminen sattui siitä huolimatta. Ympäriltäni kuului huutoja ja alakerrasta nousi pölyä. Kierähdin nopeasti polvilleni ja näin Jazminin makaavan vatsallaan lattialla.
"Jazmin? Oletko kunnossa?" Kysyin käheästi ja konttasin hänen vierelleen. Hänen silmänsä olivat auki ja kasvot ärtyneen näköiset.
"En... nilkkani taisi mennä.." hän sanoi hiljaa, näyttäen siltä että oli pettynyt itseensä. Mikä oli outoa.
"Minä autan sinut ylös. Ota tukea kaiteesta ja minusta" käskin ja väänsin hänet istuvaan asentoon. Vaikka emme aikaisemmin tulleet toimeen, oli syy mikä olikin, en epäröinyt auttaa häntä.
Jazmin yritti pitää jalkansa liikkumattomana, mutta hän ei pystynyt peittämään kipua kasvoiltaan.
Nostin hänet ylös ja hän kietaisi valittamatta kätensä harteilleni. Pitelin häntä pystyssä ja kurkkasin samalla kaiteen yli.
Alhaalla oli pölyistä ja ihmiset hoipertelivat toisiaan huudellen ympäriinsä. Näytti siltä, että räjähdys oli tapahtunut alakerran vastakkaisella käytävällä.
"Näetkö Jamesia?" Jazmin kysyi silmät ummessa, yrittäen pitää tasapainonsa.
"En... Minusta tuntuu, että tuo vähintäänkin mursi ulkoseinän" sanoin, ja tiesin että tilanne oli tosi huono. Mic oli juuri raivannut itselleen tien sisään. Meitä oli alunperinkin vähemmän, ja nyt kun räjähdys oli aiheuttanut tuhojaan...
Toivoin vain, että Louis ja Liam olisivat jossain turvassa.


Louis:
Korvissani kaikui kimeä ininä, joka tuntui paineena syvällä pääni sisällä. Se oli ensimmäinen merkki siitä, että olin hereillä. En tuntenut kipua ollenkaan, enkä edes tuntenut makaavani missään. Ihan kuin leijuisin painottomassa tilassa.
Mutta sitten avasin silmäni.
Nyt tiesin, miksi sanotaan että todellisuus iskee vasten kasvoja. Heti kun erotin pölyisiä kivenlohkareita ja puunpalasia, ruumiini läpi iski kipuaalto, joka meinasi vetää minut heti takaisin tiedottomuuden puolelle. Pistin kuitenkin hanttiin ja pakotin raskaan pääni kääntymään sentin verran.
Makasin maassa, sortuneen seinän palasten seassa. Näin verta lattialla, mutten osannut paikantaa vuotavaa kohtaa. Jalkani olivat taas puusäle röykkiön alla..
Aloin hiljalleen liikutella sormiani ja onneksi ne tekivät työtä käskettyä. Pystyin nousemaan kyynerpäideni varaan ilman ylitse vuotavaa kipua. Selässäni oli kyllä jotain pielessä, mutta niin kauan kun pystyin liikkumaan se ei haitannut.
Katselin varovasti ympärilleni ja etsin Jamesia katseellani. Romun seassa ei näkynyt yhtään raajaa tai mitään muutakaan hänelle kuuluvaa.



Uhhh multa revitään huomenna 26 rautarengasta irti polvesta ilman puudutusta!:):):):):):)

Hiusten suoristus vai kiharrus?
- Riippuu tilanteesta, mut kun mulla on normisti melkein suorat hiukset nii sanon kiharat xD