Sirena:
Mietimme pitkän aikaa ratkaisua ongelmaan. Mutta emme keksineet yhtään mitään! Myrkkyä ei kenenkään tietääkseen saanut pois.. Harry ja Kim olivat menneet ulos vahtimaan ettei demonimies vahtisi meitä. Minä jäin sisälle Zaynin kanssa. Tarkistin hänen olkapäänsä haavan ja ihmeekseni huomasin sen kadonneen. Paikalla oli vain hieman punertava arpi. "Miten se parantui noin nopeasti?" Utelin ja otin sideharson kokonaan pois. "En tiedä, meillä on kai enemmän uusiutumis soluja tai jotain. Harry tietää enemmän" Zayn hymähti ja kääntyi minuun päin. "Sirena, jos minä muutun niin sinun pitää paeta. Ja jos et muuta voi niin puolusta itseäsi veitsellä. Minä en tiedä yhtään mitä tapahtuu joten sinun pitää ihan tosissaan lyödä minua sillä!" Zayn sanoi nyt vakavoituen. Minusta tuntui aika hirveälle. Vaikka Zayn oli täysin eri ihminen kun hän muuttui, en minä pystyisi häntä tietoisesti satuttamaan! En kestänyt nähdä hänen kärsivän! "Tiedät etten aio tehdä sitä. En pysty!" Minä kuiskasin ja tunsin kuinka kyyneleet pursuivat näkyviin. Zayn silitti kädellään poskeani ja hymyili ilottomasti. "Sinun pitää. Minä heräsin kun isäsi viilsi minua.. Se voi toimia uudestaan. Ja sitä paitsi minä parannun nopeasti" hän sanoi ja kumartui lähemmäs suutelemaan minua. Aivan kuin ensinmäisellä kerralla, tuntui kuin maailma olisi kadonnut ympäriltämme. Minä leijuin taivaassa ilman murheita. En olisi halunnut suudelman loppuvan mutta oli pakko. Vetäydyimme erillemme ja näin Zaynin katseessa surua. Ja tiesin mitä hän ajatteli. Hän saattaisi milloin vain tappaa minut. Tietämättä sitä itse. Nousin sängyltä ja otin käytetyt ja hieman veriset sidetarpeet syliini. "Käyn tekemässä jotain syötävää" sanoin hymyillen hieman ja Zayn nyökkäsi. Lähdin alakertaan ja ensitöikseni heitin sidetarpeet roskikseen. En ollut ennen ollut hänen keittiössään joten jouduin pitkän tovin etsimään sopivia tarvikkeita! Päätin tehdä vain yksinkertaisesti pekonia ja kananmunia. Laitoin pannun liedelle ja heitin paketillisen pekonia sekaan. Toisella pannulla tein kananmunat. Hyräilin itsekseni ja kipaisin hakemaan jääkaapista appelsiinimehua. Minulla itselläni ei ollut nälkä joten tein vain Zaynille jättiannoksen. Kasasin pekonit ja kananmunat isolle lautaselle ja täytin korkean lasin mehulla. Asettelin kummatkin tarjottimelle ja lähdin yläkertaan. Olin puoli matkassa portaita kun kuulin oudon raksahduksen. Aivan kuin joku olisi astunut ohuen risun päälle. Vilkuilin aika hermostuneena ympärilleni ennen kuin menin Zaynin huoneeseen. "Minä tein sinulle-.." Keskeytin ja tajusin ettei Zayn ollut sängyssään. Lakanat olivat pahasti rytyssä ja tyyny oli huoneen toisella laidalla. Eikai vain.. Tiesin vastauksen kun ovi takanani paukahti kiinni. Käännähdin ympäri ja ruokatarjotin tippui kädestäni. Zayn seisoi edessäni, hymyillen, silmät mustina hohtaen. Lautanen ja mehulasi pirstoituivat jalkoihini mutten välittänyt. Tämä ei saa tapahtua nyt! "Zayn..kuuletko minua?" Minä kysyin hiljaa varovaisena. Eihän sitä tiennyt vaikka hän kuulisikin! Mutta vastausta ei kuulunut. Nyt olin pahassa pulassa. Zayn syöksähti yhtäkkiä minua päin kaataen minut. Mätkähdin lattialle mutta nopeasti väänsin pääni ylös. En ehtinyt nähdä missä Zayn oli kun tunsin potkaisun selässäni ja lensin päistikkaa seinään. Kuulin rusahduksen kyljessäni. Ainakin kaksi kylkiluuta oli murtunut. Hammasta purren nousin istumaan. "Zayn! Minä tässä!" Huusin niin kovaa kuin jaksoin. Mutta tiesin heti ettei olisi pitänyt. Zayn tuiotti minua hetken ja sitten heilautti jalkansa päin päätäni. Ehdin kirkaista ennen kuin kivun ohjaamana vajosin pimeyteen.
Harry:
Olin kiertänyt taloa ympäri vaikka kuinka monta kertaa! Ei se ukko ole täällä! Ihan turhaa tämäkin. Seisoin takapihalla ja tuiotin metsää. Yhtäkkiä kuulin kimeän kirkaisun joka loppui kesken. Voi ei!! Säntäsin heti juoksuun ja rynnin sisälle taloon. Zayn oli aivan varmasti muuttunut ja Sirena oli pulassa! Tempaisin Zaynin huoneen oven auki. En nähnyt ensin ketään. Kummissani vilkaisin sivulle ja näin Sirenan makaavan nurkassa, yltäpäältä veressä. Ei! Loikkasin heti hänen luokseen ja jähmetyin nähdessäni valtavan ruhjeen hänen päässään. Eikä hän liikkunut. Kokeilin heti pulssia kaulasta. Enkä tuntenut sitä.
Elikkä nyt teen seuraavan osan vasta vähän yli viikon kuluttui koska oon rippileirillä :D
tiistai 25. kesäkuuta 2013
sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
~The Kiss~ Part 31
Harry:
Mitä helvettiä!? Minä vain tuiotin miestä. Ei voinut olla totta että maailman ainut oikea demoni oli täällä! Mutta eihän voinut olla p.demonikaan. Ulkonäkö ja olemus kertoivat sen heti. Mies oli pitkä ja tummaan mutta kuluneeseen takkiin pukeutunut. Hänen silmänsä olivat pikimustat ja ne näyttivät pohjattomilta. Olimme nyt pahemmassa tilanteessa kuin ikinä.
Kim:
En voinut uskoa silmäni! Ihka aito demoni oli täällä! Olin tottakai peloissani. Meidän voimamme eivät olleet mitään verrattuna aitoon demoniin.. Miten tämä oli tapahtunut!? "Jotenkin ilmestymiseni herättää aina kauhua" mies sanoi hiljaa, käheästi. Hän vain seisoi ikkunan edessä ja näytti tuiottavan enimmäkseen Zayniä. "Mitä haluat!?" Sirena sähähti yhtäkkiä ja miehen katse singahti häneen. "Oh, meillähän on täällä halveksittua seuraa!" Mies naurahti ja hymyili. Hymy oli erittäin kaukana aidosta. Hänen mustat silmänsä pysyivät kylminä ja armottomina. "Samaa sanoisin sinusta!" Sirena vastasi piikikkäästi. Minusta nyt ei ollut oikea aika alkaa aukomaan päätään..
Sirena:
Jonkun piti rikkoa hiljaisuus.. Olin itseasissa peloissani. Mutta en halunnut näyttää sitä! "Hupaisaa.. No mutta minähän tulin katsomaan tätä pientä lemmikkiäni" demoni sanoi taas hymyillen ja siirsi katseensa Zayniin joka jähmettyi. "Olen seurannut lehtiä! Sinähän olet paras tappokone minkä olen ikinä tehnyt!" Mies nauroi. Meitä ei tosiaankaan naurattanut. Se oli siis totta! Tämä mies oli hyökännyt Zaynin kimppuun ja myrkyttänyt hänet! Nyt hän pystyi ohjailemaan Zayniä! Hän oli kuin orja!! "Miksi? Miksi teet näin?" Zayn kysyi yhtäkkiä uhmakkaasti. Mies katsahti häneen huvittuneena. "Eikö se ole selvää? Ihmisistä pitää päästä eroon! Ja te pikku puolikkaat olette eteviä kitkemisessä jos saatte minulta hieman lisää voimia ja raivoa" hän selitti ja näytti kuin mikään muu ei voisi tehdä häntä onnellisemmaksi. Kurtistin kulmiani epäuskoisena. Aikoiko hän tapattaa p.demoneilla kaikki ihmiset jotta itse saisi vallan? Naurettavaa! Ihmisiä on monta miljardia ja p.demoneita vain pari sataa! "Miksi Zayn!?" Minä huudahdin kesken mietteideni. Mies siirsi katseensa taas minuun ja jotenkin noiden kammottavien silmien katse sai minut pelkäämään entistä enemmän. "Minä ajattelin pitää välillä vähän hauskaa! Olen tarkkaillut teitä ja huomannut että tästähän saisi oikein kivan pikku tradegian! Ettehän te voi olla rakastavaisia jos toinen teistä tappaa toisen?" Mies nauroi. Olin jähmettynyt. Eikai hän sunnitellut että Zayn tappaisi minut!? Tai että minä tapan hänet!? Ei niin tapahtuisi! Minä en ikinä vahingoittaisi Zayniä! Paitsi..jos Zayn muuttuu taas, eikä kukaan tälläkertaa pelastaisi minua. Zayn oli samaantapaan pysähtynyt ja vain tuiotti eteensä. "Ymmärrätte varmaan nyt miksi tämä on niin hauskaa?" Demoni jatkoi ja naurahti mielipuolisesti. Tämä ei tulisi päättymään hyvin. Xenia oli pikkuongelma verrattuna tähän! "No mutta jos te ette ole puhe tuulella.. Minä jään tarkkailemaan tilannetta!" Mies huudahti ja vain katosi. Jäin tuiottamaan tyhjää ikkunan edustaa.. Zayn käännähti minuun päin kauhistunut ilme kasvoillaan. "Sirena sinä tiedät etten tekisi sellaista!"hän kuiskasi heti ja henkäisi syvään. "Zayn. Me kaikki tiedämme ettet tekisi sellaista. Mutta tiedät itsekkin että tulet tekemään jos tätä ei saada nopeasti selvitetyksi" Harry sanoi vakaasti ja olin täsmälleen samaa mieltä. Zayn oli pysynyt nyt pitkän aikaa normaalina. Johtuiko se siitä että demoni ei halunnut hänen muuttuvan vai oliko myrkky haihtunut? Vai osasiko Zayn vastustaa myrkyn voimaa? En kyllä uskonut että tällainen rauha pysyisi pitkään. Hän tulisi muuttumaan minä hetkenä hyvänsä. Ja tulisi unohtamaan kaiken. Harryn, Kimin ja minut...
Oli vähän tylsä taas xD mut yritän nyt saada tähän vähän äksönii taas :D
Ja sitte viel kysymys: kuka on sun lemppari hahmo? Kaikista siis, menneistä ja nykyisistä :D
Mitä helvettiä!? Minä vain tuiotin miestä. Ei voinut olla totta että maailman ainut oikea demoni oli täällä! Mutta eihän voinut olla p.demonikaan. Ulkonäkö ja olemus kertoivat sen heti. Mies oli pitkä ja tummaan mutta kuluneeseen takkiin pukeutunut. Hänen silmänsä olivat pikimustat ja ne näyttivät pohjattomilta. Olimme nyt pahemmassa tilanteessa kuin ikinä.
Kim:
En voinut uskoa silmäni! Ihka aito demoni oli täällä! Olin tottakai peloissani. Meidän voimamme eivät olleet mitään verrattuna aitoon demoniin.. Miten tämä oli tapahtunut!? "Jotenkin ilmestymiseni herättää aina kauhua" mies sanoi hiljaa, käheästi. Hän vain seisoi ikkunan edessä ja näytti tuiottavan enimmäkseen Zayniä. "Mitä haluat!?" Sirena sähähti yhtäkkiä ja miehen katse singahti häneen. "Oh, meillähän on täällä halveksittua seuraa!" Mies naurahti ja hymyili. Hymy oli erittäin kaukana aidosta. Hänen mustat silmänsä pysyivät kylminä ja armottomina. "Samaa sanoisin sinusta!" Sirena vastasi piikikkäästi. Minusta nyt ei ollut oikea aika alkaa aukomaan päätään..
Sirena:
Jonkun piti rikkoa hiljaisuus.. Olin itseasissa peloissani. Mutta en halunnut näyttää sitä! "Hupaisaa.. No mutta minähän tulin katsomaan tätä pientä lemmikkiäni" demoni sanoi taas hymyillen ja siirsi katseensa Zayniin joka jähmettyi. "Olen seurannut lehtiä! Sinähän olet paras tappokone minkä olen ikinä tehnyt!" Mies nauroi. Meitä ei tosiaankaan naurattanut. Se oli siis totta! Tämä mies oli hyökännyt Zaynin kimppuun ja myrkyttänyt hänet! Nyt hän pystyi ohjailemaan Zayniä! Hän oli kuin orja!! "Miksi? Miksi teet näin?" Zayn kysyi yhtäkkiä uhmakkaasti. Mies katsahti häneen huvittuneena. "Eikö se ole selvää? Ihmisistä pitää päästä eroon! Ja te pikku puolikkaat olette eteviä kitkemisessä jos saatte minulta hieman lisää voimia ja raivoa" hän selitti ja näytti kuin mikään muu ei voisi tehdä häntä onnellisemmaksi. Kurtistin kulmiani epäuskoisena. Aikoiko hän tapattaa p.demoneilla kaikki ihmiset jotta itse saisi vallan? Naurettavaa! Ihmisiä on monta miljardia ja p.demoneita vain pari sataa! "Miksi Zayn!?" Minä huudahdin kesken mietteideni. Mies siirsi katseensa taas minuun ja jotenkin noiden kammottavien silmien katse sai minut pelkäämään entistä enemmän. "Minä ajattelin pitää välillä vähän hauskaa! Olen tarkkaillut teitä ja huomannut että tästähän saisi oikein kivan pikku tradegian! Ettehän te voi olla rakastavaisia jos toinen teistä tappaa toisen?" Mies nauroi. Olin jähmettynyt. Eikai hän sunnitellut että Zayn tappaisi minut!? Tai että minä tapan hänet!? Ei niin tapahtuisi! Minä en ikinä vahingoittaisi Zayniä! Paitsi..jos Zayn muuttuu taas, eikä kukaan tälläkertaa pelastaisi minua. Zayn oli samaantapaan pysähtynyt ja vain tuiotti eteensä. "Ymmärrätte varmaan nyt miksi tämä on niin hauskaa?" Demoni jatkoi ja naurahti mielipuolisesti. Tämä ei tulisi päättymään hyvin. Xenia oli pikkuongelma verrattuna tähän! "No mutta jos te ette ole puhe tuulella.. Minä jään tarkkailemaan tilannetta!" Mies huudahti ja vain katosi. Jäin tuiottamaan tyhjää ikkunan edustaa.. Zayn käännähti minuun päin kauhistunut ilme kasvoillaan. "Sirena sinä tiedät etten tekisi sellaista!"hän kuiskasi heti ja henkäisi syvään. "Zayn. Me kaikki tiedämme ettet tekisi sellaista. Mutta tiedät itsekkin että tulet tekemään jos tätä ei saada nopeasti selvitetyksi" Harry sanoi vakaasti ja olin täsmälleen samaa mieltä. Zayn oli pysynyt nyt pitkän aikaa normaalina. Johtuiko se siitä että demoni ei halunnut hänen muuttuvan vai oliko myrkky haihtunut? Vai osasiko Zayn vastustaa myrkyn voimaa? En kyllä uskonut että tällainen rauha pysyisi pitkään. Hän tulisi muuttumaan minä hetkenä hyvänsä. Ja tulisi unohtamaan kaiken. Harryn, Kimin ja minut...
Oli vähän tylsä taas xD mut yritän nyt saada tähän vähän äksönii taas :D
Ja sitte viel kysymys: kuka on sun lemppari hahmo? Kaikista siis, menneistä ja nykyisistä :D
lauantai 22. kesäkuuta 2013
~The Kiss~ Part 30
Zayn:
Heräsin kovaan päänsärkyyn. Tuntui kuin ohimoni olisivat tulessa. Ähkäisten ponnahdin istualleni ja puristin pääni käsieni väliin. En edes huomannut etten ollut yksin. Tunsin yhtäkkiä käden koskettavan paljasta selkääni ja varovasti kohotin päätäni. Sirena seisoi vieressäni, huolestuneen näköisenä. "Mikä on?" Hän kysyi kuiskaten ja kyykistyi sängyn viereen. "En tiedä.. Sirena en halua että olet täällä.. En ole normaali" minä vastasin pinnistellen kipua vastaan. Aivan kuin olkapään kipu olisi siirtynyt päähäni! Minua pelotti hieman kun en tiennyt mitä tapahtui. Saatoin vain yhtäkkiä unohtaa kaiken ja herätä monen tunnin päästä tuntemattomassa paikassa.. "Zayn, minä en lähde minnekkään ennen kuin tämä juttu selviää. Haluatko buranaa?" Sirena vastasi melkein uhmakkaasti. Vilkaisin häneen ja katseemme kohtasivat. Tiesin ettei hän lähtisi edes väkivallalla. "Mitä tahansa kunhan se auttaa" henkäisin ja painoin pääni peittoon. Tunsin Sirenan silittävän hiuksiani ja lähtevän huoneesta. Minulla oli hirveä olo. Osa johtui kivusta mutta suurinosa johtui katumuksesta. Minä en muista.. En muista kuinka pahasti olin Sirenaa satuttanut. En olisi ikinä halunnut tehdä hänelle mitään pahaa mutta nyt tein sitä tiedottomasti. Jokin sai minut unohtamaan ja tekemään pahaa.. Halusin päästä taas itseni herraksi. Sitten minä yhtäkkiä sain oivalluksen! Muistin sen! Olin ollut yksin, matkalla suihkuun kun kimppuuni hyökättiin!! Ja minua pistettiin jollain! "Harry!" Minä huusin niin kovaa kuin jaksoin. Kuulin ryminää ja hätäistä puhetta. Nostin pääni ylös juuri kun Harry, Kim ja Sirena pölähtivät ovelle. "Mikä hätänä!?" Harry huudahti heti vilkuillen ympärilleen. "Ei mikään. Minä vain muistin erään asian!" Vastasin ja otin vastaan Sirenan antaman buranan ja vesilasin. "Mitä?" Kim kysyi ja tuli Harryn kanssa lähemmäs. Nielaisin pillerin ja join veden päälle. Kumpa se auttaisi pian.. "Minä muistan että kimppuuni käytiin. Minut yllätettiin ja jotakin pistettiin rintaani. Sen jälkeen en muista mitään muuta kuin hajanaisia pätkiä" selitin ja näin kuinka Harryn silmät laajenivat. "Hyökättiin? Oliko joku täällä?" Harry kysyi ihmeissään. "Oli! Sanoisin että mies, iskusta päätellen" vastasin. Harry kalpeni ja jäi vain yhtäkkiä tuiottamaan tyhjyyteen. "Mitä nyt?" Sirena kysyi Harryltä ja istui samalla viereeni. "Sinua pistettiin rintaan? Ja tuntematon teki sen ilman että tajusit mitä tapahtui?" Harry kertasi ja me vain odotimme jatkoa. Mitä hän oli keksinyt? "Se oli myrkkyä! Myrkkyä joka saa sinut suuttumaan ja vain tuhoamaan kaikkea!" Harry huudahti ja katsoi aika pelästyneenä minuun. Oliko semmoista edes olemassa? "Kuka sellaista tekisi?" Sirena kysyi ja nojautui lähemmäs minua. Vaikka halusin pitää hänet turvassa, silti hänen läheisyytensä tuntui mukavalta. "Ainoat jotka sitä voivat valmistaa ovat demonit. Aidot, kokonaiset demoni" Harry sanoi ja sai meidät hiljaisiksi. Oikeat demonit? Niitä ei enää voinut olla olemassa! Jos puoli demoneita oli alle sata maailmassa, kokonaisia ei pitäisi olla yhtään! Ne olivat niin vaarallisia ja sadistisia! "Onko niitä muka vielä? Minulle on aina kerrottu että ne on tapettu kaikki" Sirena tokaisi. Samaa minä mietin.. "En usko. Mutta ei tuollaista myrkkyä kukaan muukaan voi tehdä!" Harry sanoi huolestuneena. "Ei se ole! Ei niitä voi olla!" Kim naurahti vaikka asiassa ei ollut mitään kovinkaan hauskaa. "Eikö?" Kysyi yhtäkkiä matala, käheä ääni. Käännyimme kaikki samantien ikkunaan päin ja näin jotain mitä en olisi halunnut nähdä. Pitkän ja julman näköisen miehen joka hymyili hieman ivallisesti. Eikä minun tarvinnut kysyä. Hän oli aito ja kokonainen demoni. Se ainut.
Heräsin kovaan päänsärkyyn. Tuntui kuin ohimoni olisivat tulessa. Ähkäisten ponnahdin istualleni ja puristin pääni käsieni väliin. En edes huomannut etten ollut yksin. Tunsin yhtäkkiä käden koskettavan paljasta selkääni ja varovasti kohotin päätäni. Sirena seisoi vieressäni, huolestuneen näköisenä. "Mikä on?" Hän kysyi kuiskaten ja kyykistyi sängyn viereen. "En tiedä.. Sirena en halua että olet täällä.. En ole normaali" minä vastasin pinnistellen kipua vastaan. Aivan kuin olkapään kipu olisi siirtynyt päähäni! Minua pelotti hieman kun en tiennyt mitä tapahtui. Saatoin vain yhtäkkiä unohtaa kaiken ja herätä monen tunnin päästä tuntemattomassa paikassa.. "Zayn, minä en lähde minnekkään ennen kuin tämä juttu selviää. Haluatko buranaa?" Sirena vastasi melkein uhmakkaasti. Vilkaisin häneen ja katseemme kohtasivat. Tiesin ettei hän lähtisi edes väkivallalla. "Mitä tahansa kunhan se auttaa" henkäisin ja painoin pääni peittoon. Tunsin Sirenan silittävän hiuksiani ja lähtevän huoneesta. Minulla oli hirveä olo. Osa johtui kivusta mutta suurinosa johtui katumuksesta. Minä en muista.. En muista kuinka pahasti olin Sirenaa satuttanut. En olisi ikinä halunnut tehdä hänelle mitään pahaa mutta nyt tein sitä tiedottomasti. Jokin sai minut unohtamaan ja tekemään pahaa.. Halusin päästä taas itseni herraksi. Sitten minä yhtäkkiä sain oivalluksen! Muistin sen! Olin ollut yksin, matkalla suihkuun kun kimppuuni hyökättiin!! Ja minua pistettiin jollain! "Harry!" Minä huusin niin kovaa kuin jaksoin. Kuulin ryminää ja hätäistä puhetta. Nostin pääni ylös juuri kun Harry, Kim ja Sirena pölähtivät ovelle. "Mikä hätänä!?" Harry huudahti heti vilkuillen ympärilleen. "Ei mikään. Minä vain muistin erään asian!" Vastasin ja otin vastaan Sirenan antaman buranan ja vesilasin. "Mitä?" Kim kysyi ja tuli Harryn kanssa lähemmäs. Nielaisin pillerin ja join veden päälle. Kumpa se auttaisi pian.. "Minä muistan että kimppuuni käytiin. Minut yllätettiin ja jotakin pistettiin rintaani. Sen jälkeen en muista mitään muuta kuin hajanaisia pätkiä" selitin ja näin kuinka Harryn silmät laajenivat. "Hyökättiin? Oliko joku täällä?" Harry kysyi ihmeissään. "Oli! Sanoisin että mies, iskusta päätellen" vastasin. Harry kalpeni ja jäi vain yhtäkkiä tuiottamaan tyhjyyteen. "Mitä nyt?" Sirena kysyi Harryltä ja istui samalla viereeni. "Sinua pistettiin rintaan? Ja tuntematon teki sen ilman että tajusit mitä tapahtui?" Harry kertasi ja me vain odotimme jatkoa. Mitä hän oli keksinyt? "Se oli myrkkyä! Myrkkyä joka saa sinut suuttumaan ja vain tuhoamaan kaikkea!" Harry huudahti ja katsoi aika pelästyneenä minuun. Oliko semmoista edes olemassa? "Kuka sellaista tekisi?" Sirena kysyi ja nojautui lähemmäs minua. Vaikka halusin pitää hänet turvassa, silti hänen läheisyytensä tuntui mukavalta. "Ainoat jotka sitä voivat valmistaa ovat demonit. Aidot, kokonaiset demoni" Harry sanoi ja sai meidät hiljaisiksi. Oikeat demonit? Niitä ei enää voinut olla olemassa! Jos puoli demoneita oli alle sata maailmassa, kokonaisia ei pitäisi olla yhtään! Ne olivat niin vaarallisia ja sadistisia! "Onko niitä muka vielä? Minulle on aina kerrottu että ne on tapettu kaikki" Sirena tokaisi. Samaa minä mietin.. "En usko. Mutta ei tuollaista myrkkyä kukaan muukaan voi tehdä!" Harry sanoi huolestuneena. "Ei se ole! Ei niitä voi olla!" Kim naurahti vaikka asiassa ei ollut mitään kovinkaan hauskaa. "Eikö?" Kysyi yhtäkkiä matala, käheä ääni. Käännyimme kaikki samantien ikkunaan päin ja näin jotain mitä en olisi halunnut nähdä. Pitkän ja julman näköisen miehen joka hymyili hieman ivallisesti. Eikä minun tarvinnut kysyä. Hän oli aito ja kokonainen demoni. Se ainut.
perjantai 21. kesäkuuta 2013
~The Kiss~ Part 29
(Edellinen osa jäi jostain syystä kesken, se vika lause jäi kesken joten jatkan siitä xD)
Harry:
Kiskoimme Sirenan kanssa Zaynin autoon takapenkille. Olin ihan pihalla mitä oli tapahtunut ja halusin tietää heti! Juuri äskenhän Zayn oli hyökännyt Sirenan kimppuun! Ja tappanut ne pojat! Istutimme Zaynin penkille ja Sirena kiipesi hänen viereensä. Menin etupenkille itse ja lähdin ajamaan. "Sirena kerro mitä on tapahtunut" minä pyysin katsoen häntä sivupeilistä. Sirena yritti tyrehdyttää Zaynin olkapään verenvuotoa ja oli itsekkin kokonaan veressä. Zayn näytti olevan melkein tajuton. "Zayn ei tehnyt niitä murhia! Hän tuli luokseni äsken ja oli ihan poissa tolaltaan. Hän oli normaali ja sanoi ettei muistanut mitään mitä oli tapahtunut. Mutta sitten hän muuttui taas ja hyökkäsi kimppuuni ja isä hyökkäsi hänen kimppuunsa. Sitten haava sai hänet normaaliksi.." Hän kertoi ja pimeässä näin hänen pyyhkäisevän kyyneliä poskeltaan. Oliko edes mahdollista että joku tai jokin hallitsi Zayniä? Sai hänet hyökkäämään? "Hän voi muuttua koska vaan uudestaan" minä totesin. Ja tämä oli huono juttu. Jos pitäisimme häntä kotona hän saattaisi hyökätä meidän kaikkien kimppuun. Paitsi minä ja Kim kyllä varmaan saisimme hänet kuriin, eihänhän ollut voimiltaan muuttunut. "Sinä et voi tulla mukaan, sinä olet heikoin meistä" minä sanoin Sirenalle joka heti tarrasi penkistä kiinni. "Ei! Minä en jätä häntä!" Hän kivahti takaisin. Olihan se sinänsä hänen oma valintansa mutta olimme kaikki kiintyneet häneen kuin sisareen. Hän olisi helpoin kohde Zaynille. "No meidän pitää pitää hänet aisoissa, emme voi päästää häntä ulos talosta ettei hän hyökkää enää kenenkään kimppuun" sanoin ja käännyin talomme pihaan. Kim juoksi meitä vastaan ennen kuin ehdimme edes nousta autosta. "Mitä on tapahtunut!?" Hän huudahti heti nähdessään kun minä ja Sirena vedimme Zaynin ylös takapenkiltä. "Selitän kohta" minä vastasin ja raahasimme Zaynin sisälle. "Pitäisikö hänet viedä ylös?" Sirena kysyi hengästyneenä. Epäilemättä Zayn painoi hänelle hieman enemmän kuin minulle. "Varmaan se olisi parempi" Kim vastasi ja auttoi meitä nousemaan portaat ylös. Veimme Zaynin hänen huoneeseensa ja laskimme hänet mahdollisimman varovasti sängylle. Sirena otti hupparinsa pois haavan päältä ja se todellakin oli iso! Mutta verenvuoto näytti loppuneen.
Sirena:
Kim lähti hakemaan sidetarpeita alakerrasta ja minä ja Harry jäimme Zaynin luo. Onneksi olimme nyt täällä enkä ollut yksin jos Zayn muuttuisi taas. Pyyhin hupparillani verta Zaynin käsistä ja rinnasta.. Se oli kylläkin jo ehtinyt kovettua joten minä vain pahensin tilannetta. "Harry.. Mikä hänellä on?" Kysyin kohottamatta katsettani Zaynin kasvoista. "En ole varma! Ei hän yhtäkkiä ole vain voinut alkaa unohdella itseään" Harry vastasi ja istui sängyn päähän. Kumpa hän tulisi kohta tajuihinsa. Ehkä hän muistaisi oliko tapahtunut jotain ennen ensimmäistä hyökkäystä. Kun Kim tuli takaisin, aloimme yhdessä sitoa haavaa. Kipsin näköinen luomuksemme ylettyi Zaynin olkapäästä kyynertaipeeseen, ja se oli ainakin omasta mielestämme sopiva. Harry sanoi että haava paranee paranee parissa päivässä. Onneksi p.demonit paranivat nopeasti.. Käperryin lattialle odottamaan hänen heräämistään.. Nukahdin jo parin minuutin päästä
Inspis on taas kadoksissa ja vähän muutenki tylsä osa xD
Harry:
Kiskoimme Sirenan kanssa Zaynin autoon takapenkille. Olin ihan pihalla mitä oli tapahtunut ja halusin tietää heti! Juuri äskenhän Zayn oli hyökännyt Sirenan kimppuun! Ja tappanut ne pojat! Istutimme Zaynin penkille ja Sirena kiipesi hänen viereensä. Menin etupenkille itse ja lähdin ajamaan. "Sirena kerro mitä on tapahtunut" minä pyysin katsoen häntä sivupeilistä. Sirena yritti tyrehdyttää Zaynin olkapään verenvuotoa ja oli itsekkin kokonaan veressä. Zayn näytti olevan melkein tajuton. "Zayn ei tehnyt niitä murhia! Hän tuli luokseni äsken ja oli ihan poissa tolaltaan. Hän oli normaali ja sanoi ettei muistanut mitään mitä oli tapahtunut. Mutta sitten hän muuttui taas ja hyökkäsi kimppuuni ja isä hyökkäsi hänen kimppuunsa. Sitten haava sai hänet normaaliksi.." Hän kertoi ja pimeässä näin hänen pyyhkäisevän kyyneliä poskeltaan. Oliko edes mahdollista että joku tai jokin hallitsi Zayniä? Sai hänet hyökkäämään? "Hän voi muuttua koska vaan uudestaan" minä totesin. Ja tämä oli huono juttu. Jos pitäisimme häntä kotona hän saattaisi hyökätä meidän kaikkien kimppuun. Paitsi minä ja Kim kyllä varmaan saisimme hänet kuriin, eihänhän ollut voimiltaan muuttunut. "Sinä et voi tulla mukaan, sinä olet heikoin meistä" minä sanoin Sirenalle joka heti tarrasi penkistä kiinni. "Ei! Minä en jätä häntä!" Hän kivahti takaisin. Olihan se sinänsä hänen oma valintansa mutta olimme kaikki kiintyneet häneen kuin sisareen. Hän olisi helpoin kohde Zaynille. "No meidän pitää pitää hänet aisoissa, emme voi päästää häntä ulos talosta ettei hän hyökkää enää kenenkään kimppuun" sanoin ja käännyin talomme pihaan. Kim juoksi meitä vastaan ennen kuin ehdimme edes nousta autosta. "Mitä on tapahtunut!?" Hän huudahti heti nähdessään kun minä ja Sirena vedimme Zaynin ylös takapenkiltä. "Selitän kohta" minä vastasin ja raahasimme Zaynin sisälle. "Pitäisikö hänet viedä ylös?" Sirena kysyi hengästyneenä. Epäilemättä Zayn painoi hänelle hieman enemmän kuin minulle. "Varmaan se olisi parempi" Kim vastasi ja auttoi meitä nousemaan portaat ylös. Veimme Zaynin hänen huoneeseensa ja laskimme hänet mahdollisimman varovasti sängylle. Sirena otti hupparinsa pois haavan päältä ja se todellakin oli iso! Mutta verenvuoto näytti loppuneen.
Sirena:
Kim lähti hakemaan sidetarpeita alakerrasta ja minä ja Harry jäimme Zaynin luo. Onneksi olimme nyt täällä enkä ollut yksin jos Zayn muuttuisi taas. Pyyhin hupparillani verta Zaynin käsistä ja rinnasta.. Se oli kylläkin jo ehtinyt kovettua joten minä vain pahensin tilannetta. "Harry.. Mikä hänellä on?" Kysyin kohottamatta katsettani Zaynin kasvoista. "En ole varma! Ei hän yhtäkkiä ole vain voinut alkaa unohdella itseään" Harry vastasi ja istui sängyn päähän. Kumpa hän tulisi kohta tajuihinsa. Ehkä hän muistaisi oliko tapahtunut jotain ennen ensimmäistä hyökkäystä. Kun Kim tuli takaisin, aloimme yhdessä sitoa haavaa. Kipsin näköinen luomuksemme ylettyi Zaynin olkapäästä kyynertaipeeseen, ja se oli ainakin omasta mielestämme sopiva. Harry sanoi että haava paranee paranee parissa päivässä. Onneksi p.demonit paranivat nopeasti.. Käperryin lattialle odottamaan hänen heräämistään.. Nukahdin jo parin minuutin päästä
Inspis on taas kadoksissa ja vähän muutenki tylsä osa xD
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
~The Kiss~ Part 27
Sirena:
En pystynyt hengittämään. Enkä pystynyt käsittämään miten tämä tapahtui! Hän.. Oli juuri ollut normaali!! Yritin kyyneleet silmissä räpistellä itseni irti hänen otteestaan mutta jokainen liike vain tuntui polttelevan kurkkuani enemmän. "Päästä irti!" Kuulin isän karjaisevan ja näin hopean välähtävän. Isä oli iskenyt veitsensä Zaynin olkapäähän ja hänen otteensa kaulastani irtosi. Mätkähdin lattialle ja tunsin päälleni valuvan lämmintä verta. Kuulin Zaynin huutavan tuskasta ja minä pomppasin heti seisaalleni. Zayn seisoi edessäni, puristaen haavaansa toisella kädellään, kokonaan verisenä. Hän hengitti raskaasti ja piti päänsä painuksissa. Oliko hän palannut entiselleen. Astuin askeleen lähemmäs. "Sirena" isä varoitti takanani. Välittämättä hänestä astuin vielä lähemmäs ja kohotin käteni kohti Zayniä. Sormenpääni hipaisivat hänen mustia hiuksiaan, eikä hän reagoinut. "Zayn?" Minä kuiskasin hiljaa ja varoen livautin käteni hänen leukansa alle. Kun hän ei vieläkään vastannut, nostin hänen päänsä ylös. Kärsimys ei riittänyt kuvaamaan hänen ilmettään. Jokin oli tosi pahasti pielessä nyt. Hitaasti Zayn raotti silmiään ja katsoi minua kummissaan. Hänen silmänsä olivat taas ruskeat ja täynnä huolta. "Zayn? Oletko kunnossa?" Kysyin vaikka tiesin ettei hän ollut kunnossa. "Minä en..voi hallita itseäni! Minun pitää päästä pois!" Zayn ähkäisi yhtäkkiä ja alkoi hivuttautua seinää pitkin kohti ovea. En voisi antaa hänen lähteä yksin tuossa kunnossa mihinkään. "Sirena! Hänet pitää tappaa nyt!" Isä yhtäkkiä tokaisi takaani. En antaisi sen tapahtua! Vaikka Zayn juuri hyökkäsi kimppuuni, tiesin ettei se ollut todella hän! Jotakin oli tapahtunut minä sai hänet raivoihinsa! "Ei! Minä luotan häneen silti!" Kivahdin ja menin Zaynin luo. "Sinut pitää saada kotiin! Harry ja Kim ovat siellä!" Minä sanoin ja lähdin varovasti vetämään häntä mukaani. "Ei! Sinä et tule mukaan! Minä en voi tehdä mitään jos sekoan!! Minä en tiedä mitä teen!" Zayn vastasi anellen ja yrittäen päästä irti otteestani. Itsepintaisesti vedin hänet kuitenkin mukaani. "Minä soitan Harrylle, hän voi hakea meidät" sanoin. Sitten tajusin ettei minulla ollut kännykkää. "Onko sinulla kännykkää?" Kysyin häneltä ja hän varoen kohautti olkapäitään. Zaynillä oli mustat farkut jalassa joten tarkistin hänen taskunsa. Onneksemme hänellä oli! Etsin osoitekirjasta Harryn ja soitin hänelle. "Zayn!?" Kuului heti hämmästynyt huudahdus toisesta päästä. "Ei, Sirena täällä" minä vastasin ja kuulin raskaan huokaisun. "Miksi sinulla on Zaynin kännykkä? Missä hän on?"Harry kysyi kummissaan. "Hän on kanssani! Ja me tarvitaan kyyti sinne nyt heti. Isä riehui veitsen kanssa ja Zayn voi huonosti" minä selitin ja samaanaikaan istutin Zaynin maahan. Hän kellahti heti selälleen ja sulki silmänsä. Epäilemättä haava oli kivulias. Syvä se ainakin oli.."minä tulen heti" Harry vastasi ja sulki puhelun. Varovasti ujutin kännykän takaisin Zaynin taskuun ja konttasin hänen toiselle puolelleen. "Anna kun minä katson sitä" vaadin ja hitaasti Zayn otti toisen kätensä pois haavan päältä. Tuntui että vatsani kääntyi ympäri. Haavan reunat olivat repaleiset ja valkoinen luu pilkotti lihasten ja jänteiden seasta. Verta vuosi edelleen ja hänen koko yläruumiinsa oli punainen. Vetäisin hupparini pois päältäni ja kiedoin sen käden ympärille. Veren vuotoa oli vaikea tyrehdyttää nyt.."Sirena..mene pois. En halua satuttaa sinua enää" Zayn vaikersi katsoen minuun. En halunnut lähteä pois. Minä en pelännyt enää läheskään niin paljon,kun tiesin ettei mikään murhista ollut Zaynin tekosia! Jokin sai hänet unohtamaan oman itsensä ja tappamaan kuin demoni. "En! Minä en jätä sinua" vastasin ja tein äänensävylläni selväksi ettei asiasta kiistelty. "Minä en todellakaan halunnut tämän tapahtuvat! En tiedä miksi näin käy!" Zayn puuskaisi näyttäen vihaiselta itselleen. "Aloitko yhtäkkiä unohtaa kaiken?" Kysyi hieman palellen illan viileydessä. "Kyllä. Minä vain yhtäkkiä unohdin kaiken.. Minä en tiedä yhtään mitä on tapahtunut" hän vastasi surullisena. Kesken keskustelun auton valot valaisivat meidät ja se pysähtyi eteemme. Harry pomppasi ulos ja juoksi luoksemme. "Mitä helvettiä sinä Zayn meinasit?" Hän huudahti heti ja kiskoimme tämän
En pystynyt hengittämään. Enkä pystynyt käsittämään miten tämä tapahtui! Hän.. Oli juuri ollut normaali!! Yritin kyyneleet silmissä räpistellä itseni irti hänen otteestaan mutta jokainen liike vain tuntui polttelevan kurkkuani enemmän. "Päästä irti!" Kuulin isän karjaisevan ja näin hopean välähtävän. Isä oli iskenyt veitsensä Zaynin olkapäähän ja hänen otteensa kaulastani irtosi. Mätkähdin lattialle ja tunsin päälleni valuvan lämmintä verta. Kuulin Zaynin huutavan tuskasta ja minä pomppasin heti seisaalleni. Zayn seisoi edessäni, puristaen haavaansa toisella kädellään, kokonaan verisenä. Hän hengitti raskaasti ja piti päänsä painuksissa. Oliko hän palannut entiselleen. Astuin askeleen lähemmäs. "Sirena" isä varoitti takanani. Välittämättä hänestä astuin vielä lähemmäs ja kohotin käteni kohti Zayniä. Sormenpääni hipaisivat hänen mustia hiuksiaan, eikä hän reagoinut. "Zayn?" Minä kuiskasin hiljaa ja varoen livautin käteni hänen leukansa alle. Kun hän ei vieläkään vastannut, nostin hänen päänsä ylös. Kärsimys ei riittänyt kuvaamaan hänen ilmettään. Jokin oli tosi pahasti pielessä nyt. Hitaasti Zayn raotti silmiään ja katsoi minua kummissaan. Hänen silmänsä olivat taas ruskeat ja täynnä huolta. "Zayn? Oletko kunnossa?" Kysyin vaikka tiesin ettei hän ollut kunnossa. "Minä en..voi hallita itseäni! Minun pitää päästä pois!" Zayn ähkäisi yhtäkkiä ja alkoi hivuttautua seinää pitkin kohti ovea. En voisi antaa hänen lähteä yksin tuossa kunnossa mihinkään. "Sirena! Hänet pitää tappaa nyt!" Isä yhtäkkiä tokaisi takaani. En antaisi sen tapahtua! Vaikka Zayn juuri hyökkäsi kimppuuni, tiesin ettei se ollut todella hän! Jotakin oli tapahtunut minä sai hänet raivoihinsa! "Ei! Minä luotan häneen silti!" Kivahdin ja menin Zaynin luo. "Sinut pitää saada kotiin! Harry ja Kim ovat siellä!" Minä sanoin ja lähdin varovasti vetämään häntä mukaani. "Ei! Sinä et tule mukaan! Minä en voi tehdä mitään jos sekoan!! Minä en tiedä mitä teen!" Zayn vastasi anellen ja yrittäen päästä irti otteestani. Itsepintaisesti vedin hänet kuitenkin mukaani. "Minä soitan Harrylle, hän voi hakea meidät" sanoin. Sitten tajusin ettei minulla ollut kännykkää. "Onko sinulla kännykkää?" Kysyin häneltä ja hän varoen kohautti olkapäitään. Zaynillä oli mustat farkut jalassa joten tarkistin hänen taskunsa. Onneksemme hänellä oli! Etsin osoitekirjasta Harryn ja soitin hänelle. "Zayn!?" Kuului heti hämmästynyt huudahdus toisesta päästä. "Ei, Sirena täällä" minä vastasin ja kuulin raskaan huokaisun. "Miksi sinulla on Zaynin kännykkä? Missä hän on?"Harry kysyi kummissaan. "Hän on kanssani! Ja me tarvitaan kyyti sinne nyt heti. Isä riehui veitsen kanssa ja Zayn voi huonosti" minä selitin ja samaanaikaan istutin Zaynin maahan. Hän kellahti heti selälleen ja sulki silmänsä. Epäilemättä haava oli kivulias. Syvä se ainakin oli.."minä tulen heti" Harry vastasi ja sulki puhelun. Varovasti ujutin kännykän takaisin Zaynin taskuun ja konttasin hänen toiselle puolelleen. "Anna kun minä katson sitä" vaadin ja hitaasti Zayn otti toisen kätensä pois haavan päältä. Tuntui että vatsani kääntyi ympäri. Haavan reunat olivat repaleiset ja valkoinen luu pilkotti lihasten ja jänteiden seasta. Verta vuosi edelleen ja hänen koko yläruumiinsa oli punainen. Vetäisin hupparini pois päältäni ja kiedoin sen käden ympärille. Veren vuotoa oli vaikea tyrehdyttää nyt.."Sirena..mene pois. En halua satuttaa sinua enää" Zayn vaikersi katsoen minuun. En halunnut lähteä pois. Minä en pelännyt enää läheskään niin paljon,kun tiesin ettei mikään murhista ollut Zaynin tekosia! Jokin sai hänet unohtamaan oman itsensä ja tappamaan kuin demoni. "En! Minä en jätä sinua" vastasin ja tein äänensävylläni selväksi ettei asiasta kiistelty. "Minä en todellakaan halunnut tämän tapahtuvat! En tiedä miksi näin käy!" Zayn puuskaisi näyttäen vihaiselta itselleen. "Aloitko yhtäkkiä unohtaa kaiken?" Kysyi hieman palellen illan viileydessä. "Kyllä. Minä vain yhtäkkiä unohdin kaiken.. Minä en tiedä yhtään mitä on tapahtunut" hän vastasi surullisena. Kesken keskustelun auton valot valaisivat meidät ja se pysähtyi eteemme. Harry pomppasi ulos ja juoksi luoksemme. "Mitä helvettiä sinä Zayn meinasit?" Hän huudahti heti ja kiskoimme tämän
tiistai 18. kesäkuuta 2013
~The Kiss~ Part 27
Sirena:
Itkin koko matkan kotiin. Kim ajoi ja yritti saada minut rauhoittumaan mutta se ei onnistunut. Olin puoliksi vihainen ja puoliksi erittäin surullinen! Zayn tosiaankin oli hirviö!! En olisi ikinä saanut rakastua häneen. Olin tosi suuttunut itselleni etten ymmärtänyt laittaa jarruja pohjaan heti alussa! Tottakai minä tiesin ettei suhde puoli demoniin voisi toimia! He ovat vain tappokoneita.. Paitsi Harry ja Kim.. Miksi he eivät olleet kuin Zayn? Vai odottivatkohan hekin vain tilaisuutta tappaa minut!? Tämä ajatus sai minut katsomaan uhmakkaasti Kimiin joka irrotti katseensa tiestä ja katsoi minua kummissaan. "Mitä nyt?" Hän kysyi mutta en voinut vastata. Minun pitäisi katkaista yhteyteni heihinkin! Vaikka he olivat pelastaneet minut Xenialta, he saattoivat tehdä sen vain huvin vuoksi! Että saisivat minut luottamaan heihin täysin! Ihan naurettavaa miten tyhmä olin ollut! Kim pysäytti auton taloni edessä ja pomppasin samantien ulos. Halusin äkkiä sisälle ja omaan huoneeseeni turvaan. Juoksin takapihalle katsomatta taakseni. Tunsin kuitenkin Kimin katseen selässäni mutten välittänyt siitä tippaakaan! En päästäisi heitä enää lähelleni. En haluaisi pettyä suhteisiin enää. Ja en halunnut että An kuoli turhaan. Takapihalla lähdin kiipeämään ränniputkea pitkin ylös ja hänmästyin kuinka helppoa se oli. Vaivattomasti heilautin itseni katolle ja hiivin huoneeseeni. Suljin ikkunan takanani ja katsoin kelloa. Puoli kaksitoista.. Olin aikeissa pyyhkäistä hiukseni kasvoiltani kun tunsin ohimollani jotain märkää. En ollut edes huomannut haavaa! Katsoin sitä peilin kautta ja onneksi se oli vain pinnallinen. Henkisten kipujen lisäksi Zayn antoi minulle fyysisiä kipuja.. Henkäisin syvään, pettymyksestä, ja nielin kyyneleeni taas. En haluaisi murtua nyt kun olin jo kerran niin tehnyt. Varovasti puhdistin ohimohaavan, mutta en laittanut siihen sidettä. En halunnut paljastaa siltikään että olin käynyt ulkona ja ollut vaarassa. Haava ei näkyisi hiuksieni alta helposti! Minä olin tosi väsynyt mutta en uskaltaisi nukkua. Olisin täysin suojaton! Menin huoneen nurkkaan, haettuani uuden veitsen pöytä laatikosta, ja istuin sinne. Vahtisin koko yön hereillä! Mutta tiesin kuitenkin etten pystyisi vahingoittamaan Zayniä.. Minä silti rakastin häntä, vaikka en enää niin halunnutkaan. Hän ei selvästikkään tuntenut samoin. Olin hänelle pelkkä leikkikalu joka heitettäisiin leikin lopuksi tunteettomasti pois. Yhtäkkiä, ennenkuin tajusinkaan minä vaivun uneen. Pääni notkahti seinää vasten ja veitsi tipahti kädestäni..
"SIRENA!". Säpsähdin säikähtäen hereille ja välittömästi nousin seisomaan. Mitä tapahtui!? Missä olin!? Vilkuilin vauhkona ympärilleni ja kesti hetken ennenkuin muistin mitä oli tapahtunut ja tajusin missä olin. Ja äskeinen huuto oli kuulunut alakerrasta. Ryntäsin yläkerran aulaan ja katsoin kaiteen yli alas. Isä seisoi siellä erittäin vihaisen näköisenä. "Se on täällä" hän sanoi. Ja tiesin kenestä hän puhui. Zayn oli tullut. Mutta miksei hän ollut potkaissut ovea rikki ja tappanut meidät kaikki jo?! Ryntäsin portaat alas ja menin isän kanssa ovelle. Silmäreiästä näin hänet. Zayn seisoi siinä, edelleen paidattomana, mutta tyystin erilaisella mielentilalla. Hän näytti hermostuneelta ja vilkuili oveen kokoajan odottaen sen avautumista. Hän huijasi taas. Petturi. Tunsin kuinka isä varovasti pujotti veitsen shortsieni takataskuun. Olin siis valmis. Tempaisin oven auki ja selvästi säikäytin hänet. "Sirena?" Zayn kuiskasi hiljaa, voimattomalla äänellä. Katsoin häntä kylmästi. "Mitä haluat!?". Zayn näytti kummeksuvan ilmettäni ja ääneni vihamielisyyttä. "Sirena. Minä..en tiedä mitä tapahtuu! En tiedä mitä olen tehnyt!" Hän sanoi kärsivän näköisenä. Miksi hän ei muka muistaisi. Turha yrittää huijata. "Mitä minä tein sinulle? Mitä on tapahtunut?" Zayn jatkoi edelleen ja astui askeleen lähemmäs. Peräännyin mielessäni liiankin hyvin viimekertainen. "Sinä yritit tappaa minut! Aivan kuin tapoit ne monet viattomat ihmiset!" Minä sähähdin perääntyen edelleni. No nyt isäkin tiesin että olin ollut poissa. Mutta sillä ei ollut väliä. Zaynin silmät laajenivat ja näytti että hän oli shokissa. Panin merkille etteivät hänen silmänsä olleet mustat.. Ne olivat normaalin ruskeat. Tai sitten olin nähnyt aikaisemmin väärin. Zaynin silmät täyttyivät kyynelistä ja hän käänsi katseensa takaisin minuun. "Minä..en muista!! Tiedät..etten..ikinä tekisi sellaista!" Hän kuiskasi murtuneen näköisenä. Ja minua alkoi ahdistaa. Hän näytti tosiaankin siltä ettei tekisi niin. Mutta hän silti teki!! Mutta entä jos hän ei itse ollut tietoinen siitä? Ei voi olla tiedoton omista tekemisistään! Kinastelin pääni sisässä enkä edes huomannut Zaynin tulleen taas lähemmäs. Heräsin tähän maailmaan vasta kun tunsin hänen koskettavan kaulaani. Vetäysyin heti kauemmas. Hän katsoi ensin kaulaani ja sitten omia käsiään, aivan kuin vertaisi niitä kaulani mustelmiin. "Nonii nyt saa riittää!" Isä yhtäkkiä sanoi ja astui väliimme. "Tällähetkellä sinä olet kaupungin etsityin mies. Listallasi on kuusi murhaa. Joten minä tapan sinut nyt omin käsin ettet enää ikinä lähestykkään minun tytärtäni!" Isä jyrähti ja vetäisi parikymmentä senttisen veitsen vyöltään. Sitte minulle tuli yhtäkkinen ymmärrys. Näin kuinka Zayn itki edessäni täysin murtuneena. Hän ei olisi voinut tehdä niin. Ei ikinä! Minä ryntäsin hänen luokseen ja halasin häntä tiukasti. "Sirena! Tiedät mitä hän teki!!" Isä huusi vihaisena ja viittoi minua pois tieltä. Ja vaikka olin muutama tunti sitten vihannut Zayniä, en pystynyt siihen enää. Tähän oli jokin selitys! Zayn ei itse tehnyt niitä murhia. "Sirena.. Olen niin järkyttävän pahoillani.. Minulla ei ole mitää mielikuvaa mitä on tapahtunut!! Ihan oikeasti!" Zayn sanoi korvaani ja halaten tiukasti. "Minä uskon sinua" vastasin. "Sirena!! Hän tietää mitä hän teki!" Isä huusi edelleen ja minä irroittauduin Zaynistä ja käännyin ympäri. "Ei!! Tähän on jokin syy! Hän ei tehnyt mitään tietoisesti!"minä vastasin puolustaen. "Sirena.." Kuulin vapisevan kuiskauksen takaani. Käännyin ympäri Zayniin päin ja tunsin samantien käden kurkullani. Ja taas Zaynin pikimustat, tunteettomat silmät tuiottivat minua.
Vihdoinkin!xD Tää menee ehkä aika sekavaks mut yrittäkää pysyy mukana :D
Itkin koko matkan kotiin. Kim ajoi ja yritti saada minut rauhoittumaan mutta se ei onnistunut. Olin puoliksi vihainen ja puoliksi erittäin surullinen! Zayn tosiaankin oli hirviö!! En olisi ikinä saanut rakastua häneen. Olin tosi suuttunut itselleni etten ymmärtänyt laittaa jarruja pohjaan heti alussa! Tottakai minä tiesin ettei suhde puoli demoniin voisi toimia! He ovat vain tappokoneita.. Paitsi Harry ja Kim.. Miksi he eivät olleet kuin Zayn? Vai odottivatkohan hekin vain tilaisuutta tappaa minut!? Tämä ajatus sai minut katsomaan uhmakkaasti Kimiin joka irrotti katseensa tiestä ja katsoi minua kummissaan. "Mitä nyt?" Hän kysyi mutta en voinut vastata. Minun pitäisi katkaista yhteyteni heihinkin! Vaikka he olivat pelastaneet minut Xenialta, he saattoivat tehdä sen vain huvin vuoksi! Että saisivat minut luottamaan heihin täysin! Ihan naurettavaa miten tyhmä olin ollut! Kim pysäytti auton taloni edessä ja pomppasin samantien ulos. Halusin äkkiä sisälle ja omaan huoneeseeni turvaan. Juoksin takapihalle katsomatta taakseni. Tunsin kuitenkin Kimin katseen selässäni mutten välittänyt siitä tippaakaan! En päästäisi heitä enää lähelleni. En haluaisi pettyä suhteisiin enää. Ja en halunnut että An kuoli turhaan. Takapihalla lähdin kiipeämään ränniputkea pitkin ylös ja hänmästyin kuinka helppoa se oli. Vaivattomasti heilautin itseni katolle ja hiivin huoneeseeni. Suljin ikkunan takanani ja katsoin kelloa. Puoli kaksitoista.. Olin aikeissa pyyhkäistä hiukseni kasvoiltani kun tunsin ohimollani jotain märkää. En ollut edes huomannut haavaa! Katsoin sitä peilin kautta ja onneksi se oli vain pinnallinen. Henkisten kipujen lisäksi Zayn antoi minulle fyysisiä kipuja.. Henkäisin syvään, pettymyksestä, ja nielin kyyneleeni taas. En haluaisi murtua nyt kun olin jo kerran niin tehnyt. Varovasti puhdistin ohimohaavan, mutta en laittanut siihen sidettä. En halunnut paljastaa siltikään että olin käynyt ulkona ja ollut vaarassa. Haava ei näkyisi hiuksieni alta helposti! Minä olin tosi väsynyt mutta en uskaltaisi nukkua. Olisin täysin suojaton! Menin huoneen nurkkaan, haettuani uuden veitsen pöytä laatikosta, ja istuin sinne. Vahtisin koko yön hereillä! Mutta tiesin kuitenkin etten pystyisi vahingoittamaan Zayniä.. Minä silti rakastin häntä, vaikka en enää niin halunnutkaan. Hän ei selvästikkään tuntenut samoin. Olin hänelle pelkkä leikkikalu joka heitettäisiin leikin lopuksi tunteettomasti pois. Yhtäkkiä, ennenkuin tajusinkaan minä vaivun uneen. Pääni notkahti seinää vasten ja veitsi tipahti kädestäni..
"SIRENA!". Säpsähdin säikähtäen hereille ja välittömästi nousin seisomaan. Mitä tapahtui!? Missä olin!? Vilkuilin vauhkona ympärilleni ja kesti hetken ennenkuin muistin mitä oli tapahtunut ja tajusin missä olin. Ja äskeinen huuto oli kuulunut alakerrasta. Ryntäsin yläkerran aulaan ja katsoin kaiteen yli alas. Isä seisoi siellä erittäin vihaisen näköisenä. "Se on täällä" hän sanoi. Ja tiesin kenestä hän puhui. Zayn oli tullut. Mutta miksei hän ollut potkaissut ovea rikki ja tappanut meidät kaikki jo?! Ryntäsin portaat alas ja menin isän kanssa ovelle. Silmäreiästä näin hänet. Zayn seisoi siinä, edelleen paidattomana, mutta tyystin erilaisella mielentilalla. Hän näytti hermostuneelta ja vilkuili oveen kokoajan odottaen sen avautumista. Hän huijasi taas. Petturi. Tunsin kuinka isä varovasti pujotti veitsen shortsieni takataskuun. Olin siis valmis. Tempaisin oven auki ja selvästi säikäytin hänet. "Sirena?" Zayn kuiskasi hiljaa, voimattomalla äänellä. Katsoin häntä kylmästi. "Mitä haluat!?". Zayn näytti kummeksuvan ilmettäni ja ääneni vihamielisyyttä. "Sirena. Minä..en tiedä mitä tapahtuu! En tiedä mitä olen tehnyt!" Hän sanoi kärsivän näköisenä. Miksi hän ei muka muistaisi. Turha yrittää huijata. "Mitä minä tein sinulle? Mitä on tapahtunut?" Zayn jatkoi edelleen ja astui askeleen lähemmäs. Peräännyin mielessäni liiankin hyvin viimekertainen. "Sinä yritit tappaa minut! Aivan kuin tapoit ne monet viattomat ihmiset!" Minä sähähdin perääntyen edelleni. No nyt isäkin tiesin että olin ollut poissa. Mutta sillä ei ollut väliä. Zaynin silmät laajenivat ja näytti että hän oli shokissa. Panin merkille etteivät hänen silmänsä olleet mustat.. Ne olivat normaalin ruskeat. Tai sitten olin nähnyt aikaisemmin väärin. Zaynin silmät täyttyivät kyynelistä ja hän käänsi katseensa takaisin minuun. "Minä..en muista!! Tiedät..etten..ikinä tekisi sellaista!" Hän kuiskasi murtuneen näköisenä. Ja minua alkoi ahdistaa. Hän näytti tosiaankin siltä ettei tekisi niin. Mutta hän silti teki!! Mutta entä jos hän ei itse ollut tietoinen siitä? Ei voi olla tiedoton omista tekemisistään! Kinastelin pääni sisässä enkä edes huomannut Zaynin tulleen taas lähemmäs. Heräsin tähän maailmaan vasta kun tunsin hänen koskettavan kaulaani. Vetäysyin heti kauemmas. Hän katsoi ensin kaulaani ja sitten omia käsiään, aivan kuin vertaisi niitä kaulani mustelmiin. "Nonii nyt saa riittää!" Isä yhtäkkiä sanoi ja astui väliimme. "Tällähetkellä sinä olet kaupungin etsityin mies. Listallasi on kuusi murhaa. Joten minä tapan sinut nyt omin käsin ettet enää ikinä lähestykkään minun tytärtäni!" Isä jyrähti ja vetäisi parikymmentä senttisen veitsen vyöltään. Sitte minulle tuli yhtäkkinen ymmärrys. Näin kuinka Zayn itki edessäni täysin murtuneena. Hän ei olisi voinut tehdä niin. Ei ikinä! Minä ryntäsin hänen luokseen ja halasin häntä tiukasti. "Sirena! Tiedät mitä hän teki!!" Isä huusi vihaisena ja viittoi minua pois tieltä. Ja vaikka olin muutama tunti sitten vihannut Zayniä, en pystynyt siihen enää. Tähän oli jokin selitys! Zayn ei itse tehnyt niitä murhia. "Sirena.. Olen niin järkyttävän pahoillani.. Minulla ei ole mitää mielikuvaa mitä on tapahtunut!! Ihan oikeasti!" Zayn sanoi korvaani ja halaten tiukasti. "Minä uskon sinua" vastasin. "Sirena!! Hän tietää mitä hän teki!" Isä huusi edelleen ja minä irroittauduin Zaynistä ja käännyin ympäri. "Ei!! Tähän on jokin syy! Hän ei tehnyt mitään tietoisesti!"minä vastasin puolustaen. "Sirena.." Kuulin vapisevan kuiskauksen takaani. Käännyin ympäri Zayniin päin ja tunsin samantien käden kurkullani. Ja taas Zaynin pikimustat, tunteettomat silmät tuiottivat minua.
Vihdoinkin!xD Tää menee ehkä aika sekavaks mut yrittäkää pysyy mukana :D
maanantai 17. kesäkuuta 2013
~The Kiss~ Part 26
Harry:
"Viekää Zaynille ja Sirenalle terveisiä!" Louis huusi vielä ovelta, ja heilautin kättäni merkiksi että olin kuullut. Käynnistin auton ja lähdimme ajamaan kotiin Kimin kanssa. Olimme viipyneet poikien kämpällä yönkin, antaen hieman aikaa Zaynille ja Sirenalle.. He saisivat olla kahden. Olin yrittänyt hetki sitten soittaa Zaynille, mutta hän ei vastannut. Se oli outoa koska yleensä hän kantoi kännykkänsä vessaankin mukanaan. Liikkeellä ei ollut muita joten ihan tyynesti ajoin ylinopeutta. Näin sivusilmästäni kuinka Kim katsoi minua moittivasti. Hän ei näköjään vieläkään ollut ymmärtänyt etten ikinä ajanut kolareita. Hymyilin itsekseni ja vain lisäsin vauhtia. Parin minuutin päästä olisinme jo kotona.
Sirena:
"Zayn? Minä tässä" kuiskasin hiljaa nostaen käsiäni ylös kuin antautuakseni. Mutta Zayn ei reagoinut. Hän vain tuiotti minua ja astui kokoajan askeleen lähemmäs. "Zayn! Mikä sinun on!? Herää!" Minä nyt melkein itkin ja painoin käteni hänen rintaansa pysäyttääkseni hänet. Siinä silmänräpäyksessä kun käteni koskivat Zayniin, hän tarttui ranteisiini ja rajusti heilautti minut maahan. Kaaduin kuin nukke, pystymättä ottamaan käsilläni vastaan. Pääni iskeytyi asfalttin ja silmäni sumenivat. Miksi..? Miksi Zayn teki näin!? Varovasti kohottauduin hieman nähdäkseni hänet. Hän kumartui alemmas ja riuhtaisi minut ylös hupparin kauluksesta. Jalkani eivät osuneet enää maahan kun roikuin taas avuttomana hänen otteessaan. Hän panoi minut seinää vasten samallalailla kuin oli aikaisemmin tehnyt yhdelle pojista. Hänen kätensä puristi kurkkuani kipeästi ja olin aivan liian järkyttynyt tekemään mitään. Ei Zayn voisi tehdä näin.. Kyyneleet valuivat poskilleni. Oliko tämä se todellinen Zayn? Oliko hän aina teeskennellyt minun lähelläni? Oliko hän oikeasti vain kylmäverinen tappaja? Isä oli ollut oikeassa. Puoli demonit olivat hirviöitä. Zayn ei vain ollut tappanut viattomia ihmisiä, hän oli myös murtanut sydämeni. Meidän tapaamisemme oli elämäni virhe.
Harry:
Kun tulimme kotiin, Zayn ei ollut paikalla. Tutkimme koko talon ja totesimme että ainakin hän on käynyt siellä. Yläkerrassa oli valot päällä, ja minun ja Kimin huoneessa selvästi tapahtunut jotain. Kimin ansiosta huone on yleensä siisti, mutta nyt siellä näytti että koko vaatekaappi oli paiskottu lattialle ja yksi ikkuna oli rikki. "Mitä helvettiä täällä on tapahtunut?!" Kim kiljaisi heti ja alkoi tarkastamaan onko mitään varastettu. Minä en niinkään siitä välittänyt. Jotenkin minulla oli tunne että meidän pitäisi löytää Zayn nyt. "Kim! Etsitään Zayn. Hän on varmaan Sirenan luona" minä sanoin. Lähdimme heti takaisin autolle ja kaasutin kaupunkiin. Ajoin nopeinta reittiä kohti Sirenan taloa kun jokin lähikaupan pihassa kiinnitti huomioni. Zayn!? Ja Sirena? Kurvasin pihaan ja loikkasin pois autosta. Zayn kuristi häntä! Juoksin niin nopeasti kuin pystyin heidän luokseen ja tempaisin Zaynin olkapäästä kauemmas. "Mitä helvettiä sinä teet!?" Minä karjuin samaanaikaan kun Kim veti Sirenan kauemmas. Zayn ei ollut oma itsensä. Hän katsoi minua hetken, tutkien, ennen kuin vain katosi. Aivan kuin hän olisi haihtunut. Puoli demonit eivät pysty siihen. Vain kokonaiset demonit voivat haihtua ja näin vaihtaa paikkaa. Olin ihan pihalla mitä täällä tapahtui. Eikä auttanut kun näin kolmen pojat ruumiit parinkymmenen metrin päässä. "Hän tappoi heidät!" Kuulin Sirenan itkevän hysteerisenä. Mitä oli tapahtunut?? Tiesin ettei Zayn tekisi enää niin!! "Kim, vie hänet kotiin.. Minä soitan poliisin ja ambulanssin tänne" minä käskin. En tiennyt yhtään mitä tekisin. Miten Zayn kehtasi tehdä noin!? Me kaikki luulimme että hän rakasti Sirenaa! Olin tosi vihainen hänelle. Hän tappoi viattomat ihmiset Sirenan nähden! Soitin samalla kun mietin hätänumeroon, ja jäin odottamaan apua. Kävin tarkistamassa poikien pulssin, mutta keneltäkään en sitä enää tuntenut... Minun pitäisi löytää Zayn. Ja selvittää mikä häntä vaivasi!!
"Viekää Zaynille ja Sirenalle terveisiä!" Louis huusi vielä ovelta, ja heilautin kättäni merkiksi että olin kuullut. Käynnistin auton ja lähdimme ajamaan kotiin Kimin kanssa. Olimme viipyneet poikien kämpällä yönkin, antaen hieman aikaa Zaynille ja Sirenalle.. He saisivat olla kahden. Olin yrittänyt hetki sitten soittaa Zaynille, mutta hän ei vastannut. Se oli outoa koska yleensä hän kantoi kännykkänsä vessaankin mukanaan. Liikkeellä ei ollut muita joten ihan tyynesti ajoin ylinopeutta. Näin sivusilmästäni kuinka Kim katsoi minua moittivasti. Hän ei näköjään vieläkään ollut ymmärtänyt etten ikinä ajanut kolareita. Hymyilin itsekseni ja vain lisäsin vauhtia. Parin minuutin päästä olisinme jo kotona.
Sirena:
"Zayn? Minä tässä" kuiskasin hiljaa nostaen käsiäni ylös kuin antautuakseni. Mutta Zayn ei reagoinut. Hän vain tuiotti minua ja astui kokoajan askeleen lähemmäs. "Zayn! Mikä sinun on!? Herää!" Minä nyt melkein itkin ja painoin käteni hänen rintaansa pysäyttääkseni hänet. Siinä silmänräpäyksessä kun käteni koskivat Zayniin, hän tarttui ranteisiini ja rajusti heilautti minut maahan. Kaaduin kuin nukke, pystymättä ottamaan käsilläni vastaan. Pääni iskeytyi asfalttin ja silmäni sumenivat. Miksi..? Miksi Zayn teki näin!? Varovasti kohottauduin hieman nähdäkseni hänet. Hän kumartui alemmas ja riuhtaisi minut ylös hupparin kauluksesta. Jalkani eivät osuneet enää maahan kun roikuin taas avuttomana hänen otteessaan. Hän panoi minut seinää vasten samallalailla kuin oli aikaisemmin tehnyt yhdelle pojista. Hänen kätensä puristi kurkkuani kipeästi ja olin aivan liian järkyttynyt tekemään mitään. Ei Zayn voisi tehdä näin.. Kyyneleet valuivat poskilleni. Oliko tämä se todellinen Zayn? Oliko hän aina teeskennellyt minun lähelläni? Oliko hän oikeasti vain kylmäverinen tappaja? Isä oli ollut oikeassa. Puoli demonit olivat hirviöitä. Zayn ei vain ollut tappanut viattomia ihmisiä, hän oli myös murtanut sydämeni. Meidän tapaamisemme oli elämäni virhe.
Harry:
Kun tulimme kotiin, Zayn ei ollut paikalla. Tutkimme koko talon ja totesimme että ainakin hän on käynyt siellä. Yläkerrassa oli valot päällä, ja minun ja Kimin huoneessa selvästi tapahtunut jotain. Kimin ansiosta huone on yleensä siisti, mutta nyt siellä näytti että koko vaatekaappi oli paiskottu lattialle ja yksi ikkuna oli rikki. "Mitä helvettiä täällä on tapahtunut?!" Kim kiljaisi heti ja alkoi tarkastamaan onko mitään varastettu. Minä en niinkään siitä välittänyt. Jotenkin minulla oli tunne että meidän pitäisi löytää Zayn nyt. "Kim! Etsitään Zayn. Hän on varmaan Sirenan luona" minä sanoin. Lähdimme heti takaisin autolle ja kaasutin kaupunkiin. Ajoin nopeinta reittiä kohti Sirenan taloa kun jokin lähikaupan pihassa kiinnitti huomioni. Zayn!? Ja Sirena? Kurvasin pihaan ja loikkasin pois autosta. Zayn kuristi häntä! Juoksin niin nopeasti kuin pystyin heidän luokseen ja tempaisin Zaynin olkapäästä kauemmas. "Mitä helvettiä sinä teet!?" Minä karjuin samaanaikaan kun Kim veti Sirenan kauemmas. Zayn ei ollut oma itsensä. Hän katsoi minua hetken, tutkien, ennen kuin vain katosi. Aivan kuin hän olisi haihtunut. Puoli demonit eivät pysty siihen. Vain kokonaiset demonit voivat haihtua ja näin vaihtaa paikkaa. Olin ihan pihalla mitä täällä tapahtui. Eikä auttanut kun näin kolmen pojat ruumiit parinkymmenen metrin päässä. "Hän tappoi heidät!" Kuulin Sirenan itkevän hysteerisenä. Mitä oli tapahtunut?? Tiesin ettei Zayn tekisi enää niin!! "Kim, vie hänet kotiin.. Minä soitan poliisin ja ambulanssin tänne" minä käskin. En tiennyt yhtään mitä tekisin. Miten Zayn kehtasi tehdä noin!? Me kaikki luulimme että hän rakasti Sirenaa! Olin tosi vihainen hänelle. Hän tappoi viattomat ihmiset Sirenan nähden! Soitin samalla kun mietin hätänumeroon, ja jäin odottamaan apua. Kävin tarkistamassa poikien pulssin, mutta keneltäkään en sitä enää tuntenut... Minun pitäisi löytää Zayn. Ja selvittää mikä häntä vaivasi!!
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
~The Kiss~ Part 25
Sirena:
Se ei voinut olla totta! Tuiotin isää järkyttyneenä. Zayn ei IKINÄ tappaisi ihmistä! Hän oli liian huolehtivainen ja rakastavainen pystyäkseen tekemään niin! Mutta miksi isä valehtelisi? Ja jos Peter oli kuollut.. "Sirena. Nyt sinun täytyy luvata minulle että pysyt sisällä. Et poistu kotoa vaikka mitä tapahtuisi. Etkä varsinkaan mene etsimään tätä murhaaja ystävääsi. Hän tappaa sinut heti, aivan yhtä kylmäverisesti kuin Peterin" Isä sanoi täysin vakavana. "Minä lupaan" sanoin hiljaa. En kuitenkaan aikonut pitää lupaustani.. Minun oli pakko löytää Zayn! Halusin selvittää mitä hänen päässään liikkui jos hän oli tappanut viattomia ihmisiä! Olin nyt jopa hieman vihainen,kun sidoin haavan loppuun ja jätin hänet lepäämään alakertaan. Menin ylös ja vilkaisin heti ikkunasta ulos. Ulkona alkoi olla pimeää, enkä nähnyt ketään kadulla tai metsän reunassa. Pitäisikö minun mennä? Tottakai pelkäsin hieman mutta tämä asia piti saada selvitetyksi! Jos Zayn oli tosiaan tehnyt ne murhat.. En minä haluaisi olla hänen lähellään enää. Mutta saattoihan olla mahdollisuus että täällä oli joku muu puoli demoni! Hän saattoi näyttää ehkä hieman Zaynille ja sen takia isä oli erehtynyt! Ja silloin Zayn olisi syytön kaikkeen! Päätin lähteä selvittämään asiaa. Kävin huoneeni ulkopuolella kuuntelemassa nukkuiko isä. Kuulin kumean kuorsauksen joten minulla oli tilaisuus kadota. Vedin t-paitani päälle hupparin. En ollut ennen mennyt ikkunasta ulos, mutta jos Zayn oli päässyt niin enköhän minäkin selviäisi. En halunnut ottaa riskiä että isä herää ulko-oven avaukseen. Avasin ikkunan ja kiipesin ikkunalaudalle. Allani oli isän huoneen katto ja näkymä takapihalle. Hivuttauduin varovasti kattoa pitkin reunalle ja etsin tietä alas. Missään ei ollut tikkaita.. Siellä oli vain sadevesiputki. Oliko Zayn muka kiivennyt tuota pitkin ylös?! Pudotus alas olisi vain n.kolme metriä mutta kyllä se sattuisi jos tippuisin. Siispä tartuin putkeen ja varovasti hivuttauduin roikkumaan siitä. Kiedoin jalkani sen ympärille ja tulin sitä alas palomiestyylillä. Kun jalkani osuivat maahan olin tosi helpottunut! Eihän se ollut niin vaikeaa! Takaisin meno saattaisi olla kyllä ongelmallisempaa mutta se on sitten sen ajan ongelma! Lähdin hölkäten kiertämään etupihalle, ja sieltä kadulle. Pitäisikö minun mennä käymään Zaynin luona? Kyllä hänen pitäisi siellä olla! Ja jos ei ole, Kim ja Harry tietävät varmasti mitä on tekeillä ja onko Zayn todellakin syyllinen. Huomasin pian kävellessäni jalkakäytävällä että olisi pitänyt laittaa pitkät housut. Mini shortsit eivät olleet mikään paras valinta tähän säähän. Hytisten kiristin tahtiani ja vilkuilin hermostuksissani ympärilleni. Läheisissä taloissa oli valot mutta ulkona ei liikkunut minun lisäkseni ketään.. Olisi ollut helpompi mennä metsän kautta, mutta oli niin pimeää että vain teloisin itseni siellä. Sitä paitsi jalkaani oli taas alkanut kirvellä, joten en halunnut juosta tai kaatua minnekkään.. Ohitin lähikaupan jonka pihassa oli muutamia nuoria mopoineen. Äänistä päätellen heitä oli muutama poika ja yksi tyttö.. Olivat varmaan juoneet kun noin kovaäänisesti huusivat. Tunsin heidän katseiden seuraavan minua kun kävelin heidän ohitseen. Onneksi he eivät alkaneet häiriköidä. Olin kävellyt parin kymmenen metrin päähän heistä, kun kuulin selkäni takaa kiljuntaa ja huutoa. Säikähdin ääniä ja käännyin heti ympäri. Näin hämärästi kuinka tyttö juoksi minua päin ja kuinka pojat kaatuilivat kauempana. Mitä siellä tapahtui!? Hölkkäsin tyttöä vastaan vaikka jalkaani kivistikin.. Tämä näytti kerta kaikkisen pelästyneelle ja vain juoksi ohitseni. Jatkoin matkaani eteenpäin ja näin kuinka joku löi yhtä pojista. Oliko siellä joku känniläistappelu!? Olin aikeissa soittaa hätänumeroon mutta minulla ei ollut kännykkää mukana. Pinkaisin juoksuun ja aioin auttaa. Nyt olin tarpeeksi lähellä nähdäkseni tappelijat. Yksi pojista makasi verisenä kauempana, toinen yritti juosta karkuun pidellen jalkaansa ja kolmatta kuristi paidaton mies. "Hei!! Päästä irti!!" Minä kiljuin ja tartuin miestä hartiasta. Hän kääntyi ja tuntui että sydämeni pysähtyi. Se oli Zayn.. Hänen silmänsä tuiottivat minua mustina, tunnistamatta. "Zayn!?" Minä kuiskasin astuen askeleen kauemmas. Hän päästi pojasta irti, joka tippui hervottomana maahan, ja astui minua lähemmäs. Tämä ei voinut olla totta!! Tuo ei voi olla Zayn!!! Mutta valitettavasti minä tiesin että se oli Zayn. Minä vain tuiotin häntä ja ensimmäistä kertaa tunsin oikeasti pelkääväni häntä. Hänen lihaksikkaat käsivartensa saivat minut tuntemaan itseni heikoksi ja pieneksi.. Mutta eniten minua pelotti se kuinka hän lähestyi. Hänen katseessaan ei ollut lämpöä..
Se ei voinut olla totta! Tuiotin isää järkyttyneenä. Zayn ei IKINÄ tappaisi ihmistä! Hän oli liian huolehtivainen ja rakastavainen pystyäkseen tekemään niin! Mutta miksi isä valehtelisi? Ja jos Peter oli kuollut.. "Sirena. Nyt sinun täytyy luvata minulle että pysyt sisällä. Et poistu kotoa vaikka mitä tapahtuisi. Etkä varsinkaan mene etsimään tätä murhaaja ystävääsi. Hän tappaa sinut heti, aivan yhtä kylmäverisesti kuin Peterin" Isä sanoi täysin vakavana. "Minä lupaan" sanoin hiljaa. En kuitenkaan aikonut pitää lupaustani.. Minun oli pakko löytää Zayn! Halusin selvittää mitä hänen päässään liikkui jos hän oli tappanut viattomia ihmisiä! Olin nyt jopa hieman vihainen,kun sidoin haavan loppuun ja jätin hänet lepäämään alakertaan. Menin ylös ja vilkaisin heti ikkunasta ulos. Ulkona alkoi olla pimeää, enkä nähnyt ketään kadulla tai metsän reunassa. Pitäisikö minun mennä? Tottakai pelkäsin hieman mutta tämä asia piti saada selvitetyksi! Jos Zayn oli tosiaan tehnyt ne murhat.. En minä haluaisi olla hänen lähellään enää. Mutta saattoihan olla mahdollisuus että täällä oli joku muu puoli demoni! Hän saattoi näyttää ehkä hieman Zaynille ja sen takia isä oli erehtynyt! Ja silloin Zayn olisi syytön kaikkeen! Päätin lähteä selvittämään asiaa. Kävin huoneeni ulkopuolella kuuntelemassa nukkuiko isä. Kuulin kumean kuorsauksen joten minulla oli tilaisuus kadota. Vedin t-paitani päälle hupparin. En ollut ennen mennyt ikkunasta ulos, mutta jos Zayn oli päässyt niin enköhän minäkin selviäisi. En halunnut ottaa riskiä että isä herää ulko-oven avaukseen. Avasin ikkunan ja kiipesin ikkunalaudalle. Allani oli isän huoneen katto ja näkymä takapihalle. Hivuttauduin varovasti kattoa pitkin reunalle ja etsin tietä alas. Missään ei ollut tikkaita.. Siellä oli vain sadevesiputki. Oliko Zayn muka kiivennyt tuota pitkin ylös?! Pudotus alas olisi vain n.kolme metriä mutta kyllä se sattuisi jos tippuisin. Siispä tartuin putkeen ja varovasti hivuttauduin roikkumaan siitä. Kiedoin jalkani sen ympärille ja tulin sitä alas palomiestyylillä. Kun jalkani osuivat maahan olin tosi helpottunut! Eihän se ollut niin vaikeaa! Takaisin meno saattaisi olla kyllä ongelmallisempaa mutta se on sitten sen ajan ongelma! Lähdin hölkäten kiertämään etupihalle, ja sieltä kadulle. Pitäisikö minun mennä käymään Zaynin luona? Kyllä hänen pitäisi siellä olla! Ja jos ei ole, Kim ja Harry tietävät varmasti mitä on tekeillä ja onko Zayn todellakin syyllinen. Huomasin pian kävellessäni jalkakäytävällä että olisi pitänyt laittaa pitkät housut. Mini shortsit eivät olleet mikään paras valinta tähän säähän. Hytisten kiristin tahtiani ja vilkuilin hermostuksissani ympärilleni. Läheisissä taloissa oli valot mutta ulkona ei liikkunut minun lisäkseni ketään.. Olisi ollut helpompi mennä metsän kautta, mutta oli niin pimeää että vain teloisin itseni siellä. Sitä paitsi jalkaani oli taas alkanut kirvellä, joten en halunnut juosta tai kaatua minnekkään.. Ohitin lähikaupan jonka pihassa oli muutamia nuoria mopoineen. Äänistä päätellen heitä oli muutama poika ja yksi tyttö.. Olivat varmaan juoneet kun noin kovaäänisesti huusivat. Tunsin heidän katseiden seuraavan minua kun kävelin heidän ohitseen. Onneksi he eivät alkaneet häiriköidä. Olin kävellyt parin kymmenen metrin päähän heistä, kun kuulin selkäni takaa kiljuntaa ja huutoa. Säikähdin ääniä ja käännyin heti ympäri. Näin hämärästi kuinka tyttö juoksi minua päin ja kuinka pojat kaatuilivat kauempana. Mitä siellä tapahtui!? Hölkkäsin tyttöä vastaan vaikka jalkaani kivistikin.. Tämä näytti kerta kaikkisen pelästyneelle ja vain juoksi ohitseni. Jatkoin matkaani eteenpäin ja näin kuinka joku löi yhtä pojista. Oliko siellä joku känniläistappelu!? Olin aikeissa soittaa hätänumeroon mutta minulla ei ollut kännykkää mukana. Pinkaisin juoksuun ja aioin auttaa. Nyt olin tarpeeksi lähellä nähdäkseni tappelijat. Yksi pojista makasi verisenä kauempana, toinen yritti juosta karkuun pidellen jalkaansa ja kolmatta kuristi paidaton mies. "Hei!! Päästä irti!!" Minä kiljuin ja tartuin miestä hartiasta. Hän kääntyi ja tuntui että sydämeni pysähtyi. Se oli Zayn.. Hänen silmänsä tuiottivat minua mustina, tunnistamatta. "Zayn!?" Minä kuiskasin astuen askeleen kauemmas. Hän päästi pojasta irti, joka tippui hervottomana maahan, ja astui minua lähemmäs. Tämä ei voinut olla totta!! Tuo ei voi olla Zayn!!! Mutta valitettavasti minä tiesin että se oli Zayn. Minä vain tuiotin häntä ja ensimmäistä kertaa tunsin oikeasti pelkääväni häntä. Hänen lihaksikkaat käsivartensa saivat minut tuntemaan itseni heikoksi ja pieneksi.. Mutta eniten minua pelotti se kuinka hän lähestyi. Hänen katseessaan ei ollut lämpöä..
lauantai 15. kesäkuuta 2013
~The Kiss~ Part 24
Sirena:
Oloni oli tosi helpottunut kun taas tiesin ettei Zayn voisi olla vaarallinen! Hymyilin ja tanssahtelin itsekseni ja vaihdoin pyjamani päälleni. Toivoin tapaavani Zaynin huomenna. Isä lähtee luultavasti metsästämään jonnekkin joten saisimme olla kahden! Käperryin sänkyyni ja sammutin pöytälampun. Olin huoleton ja nukahdin heti.
Heräsin kirkkaaseen auringonpaisteeseen joka osui suoraan silmiini. Pyörin hetken sänkyssä venytellen. Nousin ylös ja vetäisin päälleni farkkushortsit ja t-paidan. Kampasin hiukseni hieman sottuiselle ponnarille. Minulla oli nälkä joten menin alakertaan ja ihmeekseni isä oli vielä kotona. "Et varmaan tiedä vielä?" Isä kysyi heti kun astuin keittiöön. "Mitä?" Minä kysyin kulmiani kurtistaen. Liittyikö tämä Aniin? Tai Zayniin? Isä ojensi minulle tämän päivän lehden. Etusivu osui heti silmiini. 'Kuusi ruumista-poliisi epäilee sarjamurhaajaa'. "Ei ihmiset murhaa kuutta ihmistä yhdessä yössä" isä totesi ja tiesin mitä hän tarkoitti. Täällä liikkui erittäin väkivaltainen p.demoni. "Muistat mitä sanoin. Niihin ei voi luottaa" isä sanoi tarkoittaen selvästi että epäili Zayniä. Olin vihainen. Zayn ei ikinä tappaisi viattomia ihmisiä enää! Laittaisin vaikka pääni pantiksi hänen puolestaan. Olin hiljaa ja vain tuiotin pöytää. "Minä ja Peter menemme etsimään sen paskiaisen.. Kuka se nyt onkaan. Ja sinä tiedät ettei se ole hengissä enää sen jälkeen" isä totesi ja lähti huoneesta. Minunhan ei tarvitsisi huolehtia. Se ei voinut olla Zayn, enkä uskonut että Kim tai Harry voisi tehdä mitään tuollaista. Tein itselleni nopeasti voileivän ja otin sen mukaani olkkariin. Söin sitä ja selasin tv kanavia. Yllätys, ei mitään katsomisen arvoista. Kuulin kuinka isä lähti ja lukitsi oven perässään. Hänen varotoimensa.. Kun olin katsonut tylsää kokkiohjelmaa tunnin ajan, kyllästyneenä menin takaisin huoneeseeni. Aikoikohan Zayn tulla käymään tänään? Odotellessani selasin läppärilläni Facebookia ja Twitteriä.. Kesken kaiken kuulin alaoven aukeavan. Tuliko isä muka jo kotiin? Vai olisiko Zayn murtautunut sisään. Hymyillen portaisiin ja liitelin alakertaan. Järkytyin kuitenkin pahemman kerran kun näin eteiseen. Isä nojasi seinään raskaasti, ja piteli runsaasti verta vuotavaa käsivarttaan. "Isä!" Minä huudahdin ja ryntäsin hänen luokseen. Varoen kiskoin hänet mukaani, tukien toisesta käsivarresta. "Mitä tapahtui!?" Kysyin ja istutin hänet sohvalle. Odottamatta vastausta menin ensiapukaapillemme ja otin syliini kaikenlaisia siteitä ja laastareita. Olin paniikissa. Isää ei ollut onnistunut haavoittamaan yksikään puoli demoni ikinä! Hän oli parhaita ja vahvimpia metsästäjiä mitä tiedän. Kirmasin takaisin hänen luokseen ja ryhdyin puhdistamaan hänen kättään. "Sirena.." Isä sanoi yhtäkkiä ja kohotin katseeni. Hän näytti hieman järkyttyneelle ja hieman jopa tyytyväiselle itseensä. "Se tappaja on..se sinun ystäväsi. Minähän sanoin.. Että niihin ei voi luottaa. Hän tappoi Peterin.." Isä murahti. Ei voi olla totta...
Anteeks kun kesti näin kauan xD mulla on liian kiireellinen elämä! Ja tääki on tämmönen lyhyt mut yritän saada seuraavasta vähän pidempää sitte :)
Oloni oli tosi helpottunut kun taas tiesin ettei Zayn voisi olla vaarallinen! Hymyilin ja tanssahtelin itsekseni ja vaihdoin pyjamani päälleni. Toivoin tapaavani Zaynin huomenna. Isä lähtee luultavasti metsästämään jonnekkin joten saisimme olla kahden! Käperryin sänkyyni ja sammutin pöytälampun. Olin huoleton ja nukahdin heti.
Heräsin kirkkaaseen auringonpaisteeseen joka osui suoraan silmiini. Pyörin hetken sänkyssä venytellen. Nousin ylös ja vetäisin päälleni farkkushortsit ja t-paidan. Kampasin hiukseni hieman sottuiselle ponnarille. Minulla oli nälkä joten menin alakertaan ja ihmeekseni isä oli vielä kotona. "Et varmaan tiedä vielä?" Isä kysyi heti kun astuin keittiöön. "Mitä?" Minä kysyin kulmiani kurtistaen. Liittyikö tämä Aniin? Tai Zayniin? Isä ojensi minulle tämän päivän lehden. Etusivu osui heti silmiini. 'Kuusi ruumista-poliisi epäilee sarjamurhaajaa'. "Ei ihmiset murhaa kuutta ihmistä yhdessä yössä" isä totesi ja tiesin mitä hän tarkoitti. Täällä liikkui erittäin väkivaltainen p.demoni. "Muistat mitä sanoin. Niihin ei voi luottaa" isä sanoi tarkoittaen selvästi että epäili Zayniä. Olin vihainen. Zayn ei ikinä tappaisi viattomia ihmisiä enää! Laittaisin vaikka pääni pantiksi hänen puolestaan. Olin hiljaa ja vain tuiotin pöytää. "Minä ja Peter menemme etsimään sen paskiaisen.. Kuka se nyt onkaan. Ja sinä tiedät ettei se ole hengissä enää sen jälkeen" isä totesi ja lähti huoneesta. Minunhan ei tarvitsisi huolehtia. Se ei voinut olla Zayn, enkä uskonut että Kim tai Harry voisi tehdä mitään tuollaista. Tein itselleni nopeasti voileivän ja otin sen mukaani olkkariin. Söin sitä ja selasin tv kanavia. Yllätys, ei mitään katsomisen arvoista. Kuulin kuinka isä lähti ja lukitsi oven perässään. Hänen varotoimensa.. Kun olin katsonut tylsää kokkiohjelmaa tunnin ajan, kyllästyneenä menin takaisin huoneeseeni. Aikoikohan Zayn tulla käymään tänään? Odotellessani selasin läppärilläni Facebookia ja Twitteriä.. Kesken kaiken kuulin alaoven aukeavan. Tuliko isä muka jo kotiin? Vai olisiko Zayn murtautunut sisään. Hymyillen portaisiin ja liitelin alakertaan. Järkytyin kuitenkin pahemman kerran kun näin eteiseen. Isä nojasi seinään raskaasti, ja piteli runsaasti verta vuotavaa käsivarttaan. "Isä!" Minä huudahdin ja ryntäsin hänen luokseen. Varoen kiskoin hänet mukaani, tukien toisesta käsivarresta. "Mitä tapahtui!?" Kysyin ja istutin hänet sohvalle. Odottamatta vastausta menin ensiapukaapillemme ja otin syliini kaikenlaisia siteitä ja laastareita. Olin paniikissa. Isää ei ollut onnistunut haavoittamaan yksikään puoli demoni ikinä! Hän oli parhaita ja vahvimpia metsästäjiä mitä tiedän. Kirmasin takaisin hänen luokseen ja ryhdyin puhdistamaan hänen kättään. "Sirena.." Isä sanoi yhtäkkiä ja kohotin katseeni. Hän näytti hieman järkyttyneelle ja hieman jopa tyytyväiselle itseensä. "Se tappaja on..se sinun ystäväsi. Minähän sanoin.. Että niihin ei voi luottaa. Hän tappoi Peterin.." Isä murahti. Ei voi olla totta...
Anteeks kun kesti näin kauan xD mulla on liian kiireellinen elämä! Ja tääki on tämmönen lyhyt mut yritän saada seuraavasta vähän pidempää sitte :)
torstai 13. kesäkuuta 2013
~The Kiss~ Part 23
Sirena:
En tiennyt mikä minua vaivasi. Zayn näytti järkyttyneelle ja minä vain hivuttauduin kauemmas. Tämä tunne oli sanoinkuvaamaton. Tottakai minä rakastin häntä mutta olin epävarma. En uskonut että hänellä oli suunnitelmia minun varalleni mutta silti.. Kun olimme olleet yhdessä oli tullut hankaluuksia.. Ja An oli kuollut. "Sirena? Pelkäätkö sinä minua?" Zayn kysyi hiljaa. Enkä osannut vastata. Olin vain hiljaa ja tuiotin häntä. "Sirena..tiedät etten ikinä tekisi sinulle pahaa.." Zayn kuiskasi astuen lähemmäs minua. Ja aivan varmasti hän puhui totta. Suorastaan loikkasin hänen luokseen ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. "Tiedän" minä vastasin ja tunsin Zayn huokaisi. Minä kyllä luotin häneen. Miten edes pystyin kuvittelemaan jotain sellaista!? Kesken halauksemme kuulin askelia. Isä tuli kotiin!! Suorastaan ponkaisin kauemmas Zaynistä ja tyrkkäsin häntä ikkunaa päin. Kuin elokuvassa, Zayn luikahti ikkunan raosta ulos. Sekuntia myöhemmin huoneeni ovi aukesi ja isä kurkkasi sisään. "Mitä sinä teet?" Hän kysyi heti epäillen kun seisoin yksin keskellä huonetta. Vilkaisin ympärilleni ja yritin keksiä tekosyyn. "Ööh..venyttelen!" Minä tokaisin reippaasti ja yritin samantien koskettaa sormillani varpaitani. Aivan varmasti reiteni revähtivät! En yltänyt edes hipaisemaan sukkiani. "Niin varmaan. Laita ikkuna kiinni" hän käski ja laittoi sitten oven kiinni. Reisiä pidellen ja kiroillen suljin ikkunan ja istuin sängylleni. Nyt minun ja Zaynin on siis tavattava aina salassa. En uskoisi enää mitään mitä isä selittäisi. Zayn ei ole sellainen!
Zayn:
Olin niin uskomattoman helpottunut kun Sirena uskoi minua! Koko matkan kotiin minä hymyilin kuin idiootti. Hänen isänsä oli yrittänyt kääntää hänet minua vastaan mutta hän uskoi ennemmin minua. Kun tulin kotiin en nähnyt Harryn autoa missään. Sisälle mentyäni huomasin että hän ja Kim olivat ilmeisesti lähteneet käymään Liamin porukoiden luona. Sammuttelin kaikki valot ja kiipesin yläkertaan. Päätin mennä suihkuun ja riisuin t-paitani matkalla. Olin pumminut sen tylsyyksissäni Harryltä joten heitin sen hänen pimeään huoneeseensa. Olin jo kääntynyt poispäin kun kuulin napsahduksen. Kummissani käännyin ympäri. Mitä tuolla huoneessa oli? Hiljaa menin ovelle ja raotin sitä. Pimeässä en nähnyt mitään mutta jotenkin tunsin jonkun tuiotuksen. Avasin ovea enemmän ja menin sisään. Vilkuilin edelleen ympärilleni ja toisella kädellä haroin valonkatkasijaa. Ennen kuin ehdin löytää sen tunsin viiltävän kivun jaloissani ja kaaduin suinpäin naamalleni maahan. Käännyin heti selälleni ja etsin kivun aiheuttajaa. Näin hämärän hahmon seisovan yläpuolellani. En ehtinyt liikkua kun tunsin jonkin terävän iskeytyvän keskelle paljasta rintaani. Silmäni sumenivat välittömästi. Polttava kipu kuitenkin seurasi minua tajuttomuuteenkin.
Heheh xD tosi lyhyt tiiän!!:D
En tiennyt mikä minua vaivasi. Zayn näytti järkyttyneelle ja minä vain hivuttauduin kauemmas. Tämä tunne oli sanoinkuvaamaton. Tottakai minä rakastin häntä mutta olin epävarma. En uskonut että hänellä oli suunnitelmia minun varalleni mutta silti.. Kun olimme olleet yhdessä oli tullut hankaluuksia.. Ja An oli kuollut. "Sirena? Pelkäätkö sinä minua?" Zayn kysyi hiljaa. Enkä osannut vastata. Olin vain hiljaa ja tuiotin häntä. "Sirena..tiedät etten ikinä tekisi sinulle pahaa.." Zayn kuiskasi astuen lähemmäs minua. Ja aivan varmasti hän puhui totta. Suorastaan loikkasin hänen luokseen ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. "Tiedän" minä vastasin ja tunsin Zayn huokaisi. Minä kyllä luotin häneen. Miten edes pystyin kuvittelemaan jotain sellaista!? Kesken halauksemme kuulin askelia. Isä tuli kotiin!! Suorastaan ponkaisin kauemmas Zaynistä ja tyrkkäsin häntä ikkunaa päin. Kuin elokuvassa, Zayn luikahti ikkunan raosta ulos. Sekuntia myöhemmin huoneeni ovi aukesi ja isä kurkkasi sisään. "Mitä sinä teet?" Hän kysyi heti epäillen kun seisoin yksin keskellä huonetta. Vilkaisin ympärilleni ja yritin keksiä tekosyyn. "Ööh..venyttelen!" Minä tokaisin reippaasti ja yritin samantien koskettaa sormillani varpaitani. Aivan varmasti reiteni revähtivät! En yltänyt edes hipaisemaan sukkiani. "Niin varmaan. Laita ikkuna kiinni" hän käski ja laittoi sitten oven kiinni. Reisiä pidellen ja kiroillen suljin ikkunan ja istuin sängylleni. Nyt minun ja Zaynin on siis tavattava aina salassa. En uskoisi enää mitään mitä isä selittäisi. Zayn ei ole sellainen!
Zayn:
Olin niin uskomattoman helpottunut kun Sirena uskoi minua! Koko matkan kotiin minä hymyilin kuin idiootti. Hänen isänsä oli yrittänyt kääntää hänet minua vastaan mutta hän uskoi ennemmin minua. Kun tulin kotiin en nähnyt Harryn autoa missään. Sisälle mentyäni huomasin että hän ja Kim olivat ilmeisesti lähteneet käymään Liamin porukoiden luona. Sammuttelin kaikki valot ja kiipesin yläkertaan. Päätin mennä suihkuun ja riisuin t-paitani matkalla. Olin pumminut sen tylsyyksissäni Harryltä joten heitin sen hänen pimeään huoneeseensa. Olin jo kääntynyt poispäin kun kuulin napsahduksen. Kummissani käännyin ympäri. Mitä tuolla huoneessa oli? Hiljaa menin ovelle ja raotin sitä. Pimeässä en nähnyt mitään mutta jotenkin tunsin jonkun tuiotuksen. Avasin ovea enemmän ja menin sisään. Vilkuilin edelleen ympärilleni ja toisella kädellä haroin valonkatkasijaa. Ennen kuin ehdin löytää sen tunsin viiltävän kivun jaloissani ja kaaduin suinpäin naamalleni maahan. Käännyin heti selälleni ja etsin kivun aiheuttajaa. Näin hämärän hahmon seisovan yläpuolellani. En ehtinyt liikkua kun tunsin jonkin terävän iskeytyvän keskelle paljasta rintaani. Silmäni sumenivat välittömästi. Polttava kipu kuitenkin seurasi minua tajuttomuuteenkin.
Heheh xD tosi lyhyt tiiän!!:D
~The Kiss~ Part 22
Sirena:
Oliko äitini rakastunut demoniin!? Ja tämä oli pettänyt hänet ja tappanut!! Tuiotin vain isääni. Tämä ei näyttänyt surulliselta vaan vihaiselta. "Sen takia et enää mene lähellekkään sitä poikaa" isä totesi aivan kuin asia olisi loppuun käsitelty. Ja tämä sai minut ajattelemaan. Olin edennennyt Zaynin kanssa.. Enkä tietyllä tavalla tuntenut häntä kokonaan. Entä jos hän tosiaankin vain aikoi vietellä minut kuolemaan? Mutta en voinut enkä halunnut kuvitella niin! Mutta silti.. Nousin ylös ja harpoin portaat ylös huoneeseeni. Ihmeekseni näin sängylläni kännykkäni. Joku oli tuonut sen!! Vilkaisin heti ympärilleni varmistaen ettei täällä ollut ketään. Nappasin kännykän ja välittämättä 68 vastaamattomasta puhelusta, soitin Kenille. Hän vastasi heti. "Sirena!!! Mitä on tapahtunut?!" Hän huudahti heti ja kuulin kuinka joku muu, epäilemättä Steph huusi taustalla. "En pysty selittämään kaikkea.. Mutta An on kuollut" kerroin. Toisessa päässä tuli järkyttynyt hiljaisuus. Sen jälkeen kuulin kuinka puhelin vaihtoi omistajaa. "Kuka sen teki?" Steph kysyi uhkaavasti. "Eräs demoni. Mutta hän on kuollut" minä vastasin. En minun kannattanut heille kertoa. "En ymmärrä. Miten se tapahtui?" Steph intti. "En voi selittää.. Minä kyllä kerron joskus" vastasin ja suljin puhelimen. Minun pitäisi ensin selvittää asioita Zaynin kanssa.. Mutta en saisi poistua kotoa.
Koko loppupäivän makoilin sängylläni ja yritin saada tunteistani selvää. Minä rakastin Zayniä ihan todella. Ja rakasti minua.. Ainakin toivon mukaan oikeasti. Tuiottelin vain kattoa ja odotin että ilta pimenisi. Halusin nukkumaan. Ehkä kaikki vaan olisi paremmin unessa.
Zayn:
Olin koko päivän hiippaillut metsässä lähellä Sirenan taloa. Olin pysynyt piilossa ja tarkkaillut kun hänen isänsä lähti autolla jonnekkin ja lukitsi oven tarkasti. Ajatteli varmaan että se estäisi minua. Illan hämärtyessä menin takapihalle ja kiipesin kepeästi talon katolle. Olin Sirenan ikkunan edessä ja näin verhojen takaa valoa. Hän oli siis hereillä. Avasin ikkunan jonka tiesin olevan auki. Olinhan vienyt hänen kännykkänsä sinne aikaisemmin. Vetäisin verhot pois tieltäni ja hypähdin sisään. En heti löytänyt Sirenaa. Vilkuilin ympärilleni hetken ennen kuin erotin hänet kyykistyneenä nurkkaan. Oliko hän pelästynyt? Kun hän tunnisti minut, hän nousi ylös. "Sirena?" Kysyin varovasti tarkkaillen hänen ilmettään. Hän ei ollut kovin iloisen näköinen, enemmän mietteliäs. "Hei" hän vastasi ja varovasti tuli lähemmäs. Kurtistin kulmiani. Kaikki ei ollut kunnossa.. Kuitenkin Sirena halasi minua tiukasti. Puristin hänet tiukasti itseäni vasten ja painoin pääni hänen hiuksiinsa. "Onko kaikki hyvin?" Kysyin hiljaa. Tunsin Sirenan henkäisevän syvään ja vetäytyvän hieman kauemmas. "Isä kertoi teistä.. Ja kuinka viettelette ihmiset.. Ja sitten.. Vain tapatte heidät." Hän kertoi ja vetäytyi kokonaan irti minusta. Olin aika järkyttynyt. Sirena pelkäsi että tappaisin hänet. Hän luuli etten rakastanut häntä.
Oliko äitini rakastunut demoniin!? Ja tämä oli pettänyt hänet ja tappanut!! Tuiotin vain isääni. Tämä ei näyttänyt surulliselta vaan vihaiselta. "Sen takia et enää mene lähellekkään sitä poikaa" isä totesi aivan kuin asia olisi loppuun käsitelty. Ja tämä sai minut ajattelemaan. Olin edennennyt Zaynin kanssa.. Enkä tietyllä tavalla tuntenut häntä kokonaan. Entä jos hän tosiaankin vain aikoi vietellä minut kuolemaan? Mutta en voinut enkä halunnut kuvitella niin! Mutta silti.. Nousin ylös ja harpoin portaat ylös huoneeseeni. Ihmeekseni näin sängylläni kännykkäni. Joku oli tuonut sen!! Vilkaisin heti ympärilleni varmistaen ettei täällä ollut ketään. Nappasin kännykän ja välittämättä 68 vastaamattomasta puhelusta, soitin Kenille. Hän vastasi heti. "Sirena!!! Mitä on tapahtunut?!" Hän huudahti heti ja kuulin kuinka joku muu, epäilemättä Steph huusi taustalla. "En pysty selittämään kaikkea.. Mutta An on kuollut" kerroin. Toisessa päässä tuli järkyttynyt hiljaisuus. Sen jälkeen kuulin kuinka puhelin vaihtoi omistajaa. "Kuka sen teki?" Steph kysyi uhkaavasti. "Eräs demoni. Mutta hän on kuollut" minä vastasin. En minun kannattanut heille kertoa. "En ymmärrä. Miten se tapahtui?" Steph intti. "En voi selittää.. Minä kyllä kerron joskus" vastasin ja suljin puhelimen. Minun pitäisi ensin selvittää asioita Zaynin kanssa.. Mutta en saisi poistua kotoa.
Koko loppupäivän makoilin sängylläni ja yritin saada tunteistani selvää. Minä rakastin Zayniä ihan todella. Ja rakasti minua.. Ainakin toivon mukaan oikeasti. Tuiottelin vain kattoa ja odotin että ilta pimenisi. Halusin nukkumaan. Ehkä kaikki vaan olisi paremmin unessa.
Zayn:
Olin koko päivän hiippaillut metsässä lähellä Sirenan taloa. Olin pysynyt piilossa ja tarkkaillut kun hänen isänsä lähti autolla jonnekkin ja lukitsi oven tarkasti. Ajatteli varmaan että se estäisi minua. Illan hämärtyessä menin takapihalle ja kiipesin kepeästi talon katolle. Olin Sirenan ikkunan edessä ja näin verhojen takaa valoa. Hän oli siis hereillä. Avasin ikkunan jonka tiesin olevan auki. Olinhan vienyt hänen kännykkänsä sinne aikaisemmin. Vetäisin verhot pois tieltäni ja hypähdin sisään. En heti löytänyt Sirenaa. Vilkuilin ympärilleni hetken ennen kuin erotin hänet kyykistyneenä nurkkaan. Oliko hän pelästynyt? Kun hän tunnisti minut, hän nousi ylös. "Sirena?" Kysyin varovasti tarkkaillen hänen ilmettään. Hän ei ollut kovin iloisen näköinen, enemmän mietteliäs. "Hei" hän vastasi ja varovasti tuli lähemmäs. Kurtistin kulmiani. Kaikki ei ollut kunnossa.. Kuitenkin Sirena halasi minua tiukasti. Puristin hänet tiukasti itseäni vasten ja painoin pääni hänen hiuksiinsa. "Onko kaikki hyvin?" Kysyin hiljaa. Tunsin Sirenan henkäisevän syvään ja vetäytyvän hieman kauemmas. "Isä kertoi teistä.. Ja kuinka viettelette ihmiset.. Ja sitten.. Vain tapatte heidät." Hän kertoi ja vetäytyi kokonaan irti minusta. Olin aika järkyttynyt. Sirena pelkäsi että tappaisin hänet. Hän luuli etten rakastanut häntä.
tiistai 11. kesäkuuta 2013
~The Kiss~ Part 21
Sirena:
Olin nukahtanut sängylle enkä ollut illan kahakassa muistanutkaan jalkani haavaa. Heräsin pistävään kipuun ja tajusin heti että minun olisi pitänyt hoitaa sitä jotenkin. Nousin varovaisesti istumaan ja katsoin kelloa. Olin nukahtanut niin aikaisin eilen joten kello oli vain puoli seitsemän. Laittamatta koko painoa toiselle jalalleni, minä kävelin kylppäriin ja istuin vessanpöntön päälle. Kiskoin farkut jalastani, mikä oli tosi vaikeaa, jotta pystyisin katsomaan haavaa paremmin. Veri oli tuhrinut koko vasemman sääreni ja näin haavan melkein mustana viiltona. Siihen oli jähmettynyt paljon verta enkä raaskinut koskea siihen. Tarkastin vielä muunkin ruumiini haavereiden varalta, mutta en löytänyt mitään pahempaa kuin muutamat punertavat palovammat ja mustelmia. Minä en oikein tiennyt miten saisin jalan putsattua ilman kipua joten päätin vain mennä suihkuun. Riisuin loputkin vaatteeni ja menin suihkuun. Se ei ollutkaan mikään kovin hyvä idea, sillä pienikin veden virtaus haavan päällä sattui hirveästi. Mutta tiesin että haava pitää saada puhtaaksi keinolla millä hyvänsä joten vain päättäväisesti hieroin ja pesin kuivunutta verta pois. Olin tosi helpottunut kun veri lähti nopeasti eikä minun tarvinnut kestää kipua pidempään. Pesin nopeasti vielä hiukseni, pitäen jalkaani suihkun ulkopuolella ja sitten tulin pois. Haavassani oli jotain pientä rupi kerrostumaa mutta siitä tihkui vielä jotain nestettä. Kuivasin sen varovasti pyyhkeellä ja sidoin koko pohkeen sideharsolla. Parempi tuo kuin ei mitään.
Zayn:
"Zayn? Oletko hereillä?" Kuulin tutun äänen herättelevän minua. Vaistomaisesti käänsin pääni poispäin äänestä. Minä yritin nukkua! "Zayn. Me haluamme tietää mitä on tapahtunut!" Kuulin nyt toisen äänen kinuavan. Haukotellen avasin silmäni ja nousin istumaan. Olin edellisin illan jälkeen vain tullut kotiin ja painunut pehkuihin. Uni teki kyllä ihan hyvää näiden parin hektisen päivän jälkeen. Huoneeni oli hämärä mutta ovi aukosta tulvi lampunvaloa joka sattui vastaheränneisiin silmiini. Peitin kasvoni käsilläni ja haukottelin. "Sirenan isä ei hyväksy tätä" minä kerroin. Eihän se minua kauheasti haitannut, minä kyllä tulisin olemaan Sirenan kanssa niin kauan kuin tämä itse ain haluaa. "No ei ole yllätys!" Kuulin Niallin sanovan ja kaikki tunkivat nyt huoneeseeni. Liam,Louis ja Niall olivat jääneet vielä tänne ja asettuivat seisomaan sänkyni viereen. Kim ja Harry istuivat jalkopäähän. "Mitä tapahtui? Yrittikö hän tappaa sinut?" Kim kysyi etsien paidattomasta ylävartalostani vammoja. "Ei.. Hän vain oli tosi vihainen ja käski minun pysyä kaukana Sirenasta" minä kerroin ja heittäydyin takaisin selälleni. "Aijotko pysyä poissa?" Harry kysyi mutta tiesi vastauksen. "En tietenkään. Yksi ukkeli ei minua voi estää" naurahdin. "Älä vain aiheuta Sirenalle mitään vaikeuksia tässä" Liam neuvoi. "Ei isä voi tytärtään rangaista.. Ainakaan mitenkään muuten kuin kotiarestilla" haukottelin taas. Eiköhän tämä kohtapuoliin johonkin suuntaan ratkea.
Sirena:
Puin päälleni ja lähdin hiippailemaan alakertaan. Isä oli kuitenkin jo hereillä ja istui keittiön pöydän ääressä kahvikupin kanssa. Hän ei toivottanut hyvää huomenta vaan istui siinä tuppisuuna mikä oli minusta vähän kylmäkiskoista. Otin itsekkin mukin kaapista ja kaadoin siihen puolestani appelsiini tuoremehua. Istuin pöytään häntä vastapäätä. "Etkö sinä nyt joutaisi kuuntelemaan mitä on tapahtunut?" Kysyin katsoen häntä silmiin. Ei hän voinut tuomita asiaa ilman että edes tiesi! Isä katsoi minuun kulmat kurtussa ja lopulta nyökkäsi. Ja minä kerroin kaiken. Kuinka en tappanut Zayniä kun ensimmäisen kerran tapasimme, miten Xenia oli hyökkännyt Anin kimppuun ja kuinka olin ollut poissa. Viimeiseksi kerroin kuinka An kuoli. Ja minne hautasimme hänet. Isä kuunteli koko tarinani mutta hänen ilmeensä ei muuttunut lempeämpään suuntaan. "Tuoko siis selittää tämän?" Hän kysyi ja heilautti päivän lehden eteeni. 'Potilas siepattiin kesken yön' toitotti otsikko ja sen alla oli kuva sairaalasta ja Anista. Nyökkäsin ja tyrkkäsin lehden kauemmaksi. "No mutta juttu on tämä. Sinä tiedät kuinka demonit ovat vietelleet meitä. Ne vaikuttavat hurmaavilta ja he ovat kohteliaita. Mutta kun olet varomaton ja luotat niihin liikaa, he saavat tilaisuutensa ja tappavat sinut. Olet ollut ihan käsittämättömässä vaarassa nämä päivät!" Isä paasasi ja nojautui lähemmäs minua. "Sinun äidillesi kävi samoin ja en ota samaa riskiä sinun kanssasi!"
Olin nukahtanut sängylle enkä ollut illan kahakassa muistanutkaan jalkani haavaa. Heräsin pistävään kipuun ja tajusin heti että minun olisi pitänyt hoitaa sitä jotenkin. Nousin varovaisesti istumaan ja katsoin kelloa. Olin nukahtanut niin aikaisin eilen joten kello oli vain puoli seitsemän. Laittamatta koko painoa toiselle jalalleni, minä kävelin kylppäriin ja istuin vessanpöntön päälle. Kiskoin farkut jalastani, mikä oli tosi vaikeaa, jotta pystyisin katsomaan haavaa paremmin. Veri oli tuhrinut koko vasemman sääreni ja näin haavan melkein mustana viiltona. Siihen oli jähmettynyt paljon verta enkä raaskinut koskea siihen. Tarkastin vielä muunkin ruumiini haavereiden varalta, mutta en löytänyt mitään pahempaa kuin muutamat punertavat palovammat ja mustelmia. Minä en oikein tiennyt miten saisin jalan putsattua ilman kipua joten päätin vain mennä suihkuun. Riisuin loputkin vaatteeni ja menin suihkuun. Se ei ollutkaan mikään kovin hyvä idea, sillä pienikin veden virtaus haavan päällä sattui hirveästi. Mutta tiesin että haava pitää saada puhtaaksi keinolla millä hyvänsä joten vain päättäväisesti hieroin ja pesin kuivunutta verta pois. Olin tosi helpottunut kun veri lähti nopeasti eikä minun tarvinnut kestää kipua pidempään. Pesin nopeasti vielä hiukseni, pitäen jalkaani suihkun ulkopuolella ja sitten tulin pois. Haavassani oli jotain pientä rupi kerrostumaa mutta siitä tihkui vielä jotain nestettä. Kuivasin sen varovasti pyyhkeellä ja sidoin koko pohkeen sideharsolla. Parempi tuo kuin ei mitään.
Zayn:
"Zayn? Oletko hereillä?" Kuulin tutun äänen herättelevän minua. Vaistomaisesti käänsin pääni poispäin äänestä. Minä yritin nukkua! "Zayn. Me haluamme tietää mitä on tapahtunut!" Kuulin nyt toisen äänen kinuavan. Haukotellen avasin silmäni ja nousin istumaan. Olin edellisin illan jälkeen vain tullut kotiin ja painunut pehkuihin. Uni teki kyllä ihan hyvää näiden parin hektisen päivän jälkeen. Huoneeni oli hämärä mutta ovi aukosta tulvi lampunvaloa joka sattui vastaheränneisiin silmiini. Peitin kasvoni käsilläni ja haukottelin. "Sirenan isä ei hyväksy tätä" minä kerroin. Eihän se minua kauheasti haitannut, minä kyllä tulisin olemaan Sirenan kanssa niin kauan kuin tämä itse ain haluaa. "No ei ole yllätys!" Kuulin Niallin sanovan ja kaikki tunkivat nyt huoneeseeni. Liam,Louis ja Niall olivat jääneet vielä tänne ja asettuivat seisomaan sänkyni viereen. Kim ja Harry istuivat jalkopäähän. "Mitä tapahtui? Yrittikö hän tappaa sinut?" Kim kysyi etsien paidattomasta ylävartalostani vammoja. "Ei.. Hän vain oli tosi vihainen ja käski minun pysyä kaukana Sirenasta" minä kerroin ja heittäydyin takaisin selälleni. "Aijotko pysyä poissa?" Harry kysyi mutta tiesi vastauksen. "En tietenkään. Yksi ukkeli ei minua voi estää" naurahdin. "Älä vain aiheuta Sirenalle mitään vaikeuksia tässä" Liam neuvoi. "Ei isä voi tytärtään rangaista.. Ainakaan mitenkään muuten kuin kotiarestilla" haukottelin taas. Eiköhän tämä kohtapuoliin johonkin suuntaan ratkea.
Sirena:
Puin päälleni ja lähdin hiippailemaan alakertaan. Isä oli kuitenkin jo hereillä ja istui keittiön pöydän ääressä kahvikupin kanssa. Hän ei toivottanut hyvää huomenta vaan istui siinä tuppisuuna mikä oli minusta vähän kylmäkiskoista. Otin itsekkin mukin kaapista ja kaadoin siihen puolestani appelsiini tuoremehua. Istuin pöytään häntä vastapäätä. "Etkö sinä nyt joutaisi kuuntelemaan mitä on tapahtunut?" Kysyin katsoen häntä silmiin. Ei hän voinut tuomita asiaa ilman että edes tiesi! Isä katsoi minuun kulmat kurtussa ja lopulta nyökkäsi. Ja minä kerroin kaiken. Kuinka en tappanut Zayniä kun ensimmäisen kerran tapasimme, miten Xenia oli hyökkännyt Anin kimppuun ja kuinka olin ollut poissa. Viimeiseksi kerroin kuinka An kuoli. Ja minne hautasimme hänet. Isä kuunteli koko tarinani mutta hänen ilmeensä ei muuttunut lempeämpään suuntaan. "Tuoko siis selittää tämän?" Hän kysyi ja heilautti päivän lehden eteeni. 'Potilas siepattiin kesken yön' toitotti otsikko ja sen alla oli kuva sairaalasta ja Anista. Nyökkäsin ja tyrkkäsin lehden kauemmaksi. "No mutta juttu on tämä. Sinä tiedät kuinka demonit ovat vietelleet meitä. Ne vaikuttavat hurmaavilta ja he ovat kohteliaita. Mutta kun olet varomaton ja luotat niihin liikaa, he saavat tilaisuutensa ja tappavat sinut. Olet ollut ihan käsittämättömässä vaarassa nämä päivät!" Isä paasasi ja nojautui lähemmäs minua. "Sinun äidillesi kävi samoin ja en ota samaa riskiä sinun kanssasi!"
Kysely!
Elikkäs aattelin kysyy teiltä vähä tästä ficistä ku en tänää uutta osaa kirjota (koska laiskuus :p)
1.) Millanen tää fic on ollut kokonaisuudeltaa, juoneltaa ja idealtaa?
2.) Ku tää loppuu teenkö uuden fantasia ficin vai normaalia?
Hehe ompa vaikeet kysymykset xD no mutta kaikki vaa kommentoimaa vastauksii!:)
Ja sitä vaa viel et huomenna aamupäivästä tulee varmaanki seuraava osa :D
1.) Millanen tää fic on ollut kokonaisuudeltaa, juoneltaa ja idealtaa?
2.) Ku tää loppuu teenkö uuden fantasia ficin vai normaalia?
Hehe ompa vaikeet kysymykset xD no mutta kaikki vaa kommentoimaa vastauksii!:)
Ja sitä vaa viel et huomenna aamupäivästä tulee varmaanki seuraava osa :D
~The Kiss~ Part 20!!!!!
Sirena:
Minusta tuntui että nyt oli aika kertoa iskälle kaikki. Enhän minä voisi salata suhdettani Zayniin, tai sitä että An kuoli kiistassa demonin kanssa. Me kävelimme metsän halki kohti kotiani. Sitten muistin kännykkäni. Vaistomaisesti hamuilin kädelläni farkkujeni taskuja mutta se ei ollut siellä. Kännykkäni oli jäänyt turvataloon. Tiesin että se oli täynnä vihaisia viestejä isältä.. "Sattuuko jalkaasi?" Zayn kysyi yhtäkkiä ja pysäytti minut. Ainiin. Olin itse unohtanut haavani. Katsoin alas ja näin kuinka säären kohdalta farkut olivat repaleiset ja veressä. Ja nyt kun aloin ajatella, tunsin hohkaavaa kipua haavassa. "Ei..tai no vähän mutta ei paljon" minä vastasin kierrellen. Kyllä minä kivun kestäisin. Mutta Zayn kiepautti minut kepeästi syliinsä ja lähti reippaasti kävelemään puiden lomassa. Miten häntä ei voisi olla rakastamatta? Hän oli täydellinen! Huolehtivainen, huumorintajuinen,suloinen. Hymyilin Zaynille ja hän kumartui suutelemaan otsaani. "Zayn..minun pitää kertoa isälle meistä ja tästä kaikesta" minä kerroin ja ihmeekseni Zayn hymyili. "Epäilemättä hänen reaktionsa tulee olemaan mielenkiintoinen" hän vastasi. Todellakin tulee olemaan. Hän oli varmasti demoni vastaisin ihminen jonka olen tavannut. Ja minä seurustelen sellaisen kanssa. Hymyilin hieman itsekseni. Tästä tulee todellakin mielenkiintoista. Matka meni nopeasti ja koti-ovellani Zayn laski minut maahan. Ikkunoissa paloi valo joten isä oli kotona. Hengähdin syvään ja avasin oven. Kuulin heti askelia ja isä ilmaantui keittiöstä. Hänen ilmeensä oli helpottunut ja vihainen samaanaikaan. "Sirena Moore! Missä saamari vieköön olet ollut!?" Hän huudahti heti ja halasi minua tiukasti. Tunsin kipua kyljissäni sänköpistimen takia mutta en välittänyt siitä. Halasin isää takaisin. Vetäydyimme erillemme ja näin kuinka isän katse tuiotti olkani yli Zayniin. "Mitä tämä on!?" Hän kysyi raivo äänessään. Nonii tässä sitä ollaan. "Älä tuomitse!! Anna kun minä selitän!" Minä kiiruhdin vastaamaan. Mutta isällä oli vaarallisen tuima ilme. "Sirena! Et ole tekemisissä demonien kanssa!" Hän huusi ja kiskaisi minut viereensä, kauemmas rauhallisen näköisestä Zaynistä. "Kuuntele nyt!! Hän ei tekisi ikinä mitään!" Minä puoliksi kiljuin yrittäen saada isän kuuntelemaan minua edes hetken. "Luuletko ettei tuota temppua tiedetä!!? Hän tappaa sinut!" Isä huusi minulle takaisin vetäen minua edelleen taaemmas. Yritin riuhtoa itseäni irti mutta olin liian heikko. "Ei! Zayn ei tekisi niin!!" Kiljuin ja raivon kyyneleet silmissä katsoin Zayniä. Hän vain seisoi,nojaten oven karmiin. Hän tuiotti isääni.
Zayn:
Luuliko hän että minä voisin tehdä Sirenalle pahaa!? Mutta hän on tottakai epäluuloinen. Minähän olen melkein demoni. "Antaa vetää, äläkä tule enää ikinä minun tyttäreni lähelle!" Hän karjui minulle. Tottakai lähtisin rauhallisesti, mutta minähän en pysy poissa Sirenan luota. Hymyilin vinosti ja käännyin kannoillani. Vein oven kiinni perässäni ja harpoin kädet taskussa autotielle. Käännyin katsomaan Sirenan huoneen ikkunaa ja näin kuinka valot sammuivat sieltä.
Sirena:
Ihan uskomatonta!! Miksi isä ei edes suostu kuuntelemaan minua!? Kun Zayn lähti, isä laittoi oven lukkoon. "Älä viitsi! Sinä et edes tiedä mitä tapahtui!" Minä kimitin hänelle. En varmasti pysyisi Zaynistä erossa! En antaisi isäni tulla väliimme! "Mitä minun pitäisi tietää?! Sinä et ole enää tekemisissä tuon hirviön kanssa!" Isä huusi minulle. Se oli liikaa. "Hän ei ole hirviö!" Minä kiljuin ihan raivoissani. Kaikkea muuta! Minä en enää kestänyt vaan juoksin yläkertaan huoneeseeni. Heittäydyin tutulle sängylle ja annoin vaan itkun tulla. Ihan naurettavaa ettei hän edes suostu kuuntelemaan!! An on kuollut ja hän yrittää viedä Zaynin minulta! Mutta en antaisi sen onnistua!
Minusta tuntui että nyt oli aika kertoa iskälle kaikki. Enhän minä voisi salata suhdettani Zayniin, tai sitä että An kuoli kiistassa demonin kanssa. Me kävelimme metsän halki kohti kotiani. Sitten muistin kännykkäni. Vaistomaisesti hamuilin kädelläni farkkujeni taskuja mutta se ei ollut siellä. Kännykkäni oli jäänyt turvataloon. Tiesin että se oli täynnä vihaisia viestejä isältä.. "Sattuuko jalkaasi?" Zayn kysyi yhtäkkiä ja pysäytti minut. Ainiin. Olin itse unohtanut haavani. Katsoin alas ja näin kuinka säären kohdalta farkut olivat repaleiset ja veressä. Ja nyt kun aloin ajatella, tunsin hohkaavaa kipua haavassa. "Ei..tai no vähän mutta ei paljon" minä vastasin kierrellen. Kyllä minä kivun kestäisin. Mutta Zayn kiepautti minut kepeästi syliinsä ja lähti reippaasti kävelemään puiden lomassa. Miten häntä ei voisi olla rakastamatta? Hän oli täydellinen! Huolehtivainen, huumorintajuinen,suloinen. Hymyilin Zaynille ja hän kumartui suutelemaan otsaani. "Zayn..minun pitää kertoa isälle meistä ja tästä kaikesta" minä kerroin ja ihmeekseni Zayn hymyili. "Epäilemättä hänen reaktionsa tulee olemaan mielenkiintoinen" hän vastasi. Todellakin tulee olemaan. Hän oli varmasti demoni vastaisin ihminen jonka olen tavannut. Ja minä seurustelen sellaisen kanssa. Hymyilin hieman itsekseni. Tästä tulee todellakin mielenkiintoista. Matka meni nopeasti ja koti-ovellani Zayn laski minut maahan. Ikkunoissa paloi valo joten isä oli kotona. Hengähdin syvään ja avasin oven. Kuulin heti askelia ja isä ilmaantui keittiöstä. Hänen ilmeensä oli helpottunut ja vihainen samaanaikaan. "Sirena Moore! Missä saamari vieköön olet ollut!?" Hän huudahti heti ja halasi minua tiukasti. Tunsin kipua kyljissäni sänköpistimen takia mutta en välittänyt siitä. Halasin isää takaisin. Vetäydyimme erillemme ja näin kuinka isän katse tuiotti olkani yli Zayniin. "Mitä tämä on!?" Hän kysyi raivo äänessään. Nonii tässä sitä ollaan. "Älä tuomitse!! Anna kun minä selitän!" Minä kiiruhdin vastaamaan. Mutta isällä oli vaarallisen tuima ilme. "Sirena! Et ole tekemisissä demonien kanssa!" Hän huusi ja kiskaisi minut viereensä, kauemmas rauhallisen näköisestä Zaynistä. "Kuuntele nyt!! Hän ei tekisi ikinä mitään!" Minä puoliksi kiljuin yrittäen saada isän kuuntelemaan minua edes hetken. "Luuletko ettei tuota temppua tiedetä!!? Hän tappaa sinut!" Isä huusi minulle takaisin vetäen minua edelleen taaemmas. Yritin riuhtoa itseäni irti mutta olin liian heikko. "Ei! Zayn ei tekisi niin!!" Kiljuin ja raivon kyyneleet silmissä katsoin Zayniä. Hän vain seisoi,nojaten oven karmiin. Hän tuiotti isääni.
Zayn:
Luuliko hän että minä voisin tehdä Sirenalle pahaa!? Mutta hän on tottakai epäluuloinen. Minähän olen melkein demoni. "Antaa vetää, äläkä tule enää ikinä minun tyttäreni lähelle!" Hän karjui minulle. Tottakai lähtisin rauhallisesti, mutta minähän en pysy poissa Sirenan luota. Hymyilin vinosti ja käännyin kannoillani. Vein oven kiinni perässäni ja harpoin kädet taskussa autotielle. Käännyin katsomaan Sirenan huoneen ikkunaa ja näin kuinka valot sammuivat sieltä.
Sirena:
Ihan uskomatonta!! Miksi isä ei edes suostu kuuntelemaan minua!? Kun Zayn lähti, isä laittoi oven lukkoon. "Älä viitsi! Sinä et edes tiedä mitä tapahtui!" Minä kimitin hänelle. En varmasti pysyisi Zaynistä erossa! En antaisi isäni tulla väliimme! "Mitä minun pitäisi tietää?! Sinä et ole enää tekemisissä tuon hirviön kanssa!" Isä huusi minulle. Se oli liikaa. "Hän ei ole hirviö!" Minä kiljuin ihan raivoissani. Kaikkea muuta! Minä en enää kestänyt vaan juoksin yläkertaan huoneeseeni. Heittäydyin tutulle sängylle ja annoin vaan itkun tulla. Ihan naurettavaa ettei hän edes suostu kuuntelemaan!! An on kuollut ja hän yrittää viedä Zaynin minulta! Mutta en antaisi sen onnistua!
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Ilmotusasia
Minä vaa aattelin täs sanoo et en jaksa tänää miettii enää uusii juonen käänteitä ja tämmösii enempää elikkä tänää ei tuu uutta osaa :D vaikkakin mulla on pieni idea jatkoa varten ;)
~The Kiss~ Part 19
Sirena:
Minulla ei ollut mielikuvaa milloin olin nukahtanut. Varmaan kun väsymys, järkytys ja kyyneleet purkautuivat samaan aikaan, minä vain sammuin. Heräsin siihen kun tunsin autingonvalon lämmittävän kasvojani. Silmäluomeni tuntuivat raskailta mutta raotin niitä kuitenkin. Makasin sängyllä. Huone oli iso, ja jotenkin tutun näköinen vaikka vannoin etten ollut ikinä ollut täällä. Käännyin kyljeltäni toiselle ja kohtasin Zaynin kasvot. Hän katsoi minua hellästi silmiin ja hymyili. "Huomenta kaunotar" hän kuiskasi. "Huomenta" minä vastasin ja onnistuin hymyilemään myös. Mutta silloin todellisuus iski minuun puukon tavoin. "Onko..An..?" Minä änkytin vieläkin epäuskoisena. Zaynin silmät täyttyivät surusta ja hitaasti hän nyökkäsi. Ihme ja kumma, minä en itkenyt. Aivan kuin yö olisi saanut minut ajattelemaan asiaa Anin kannalta. Hän ei olisi halunnut elää yhden silmän ja murtuneiden kasvojen kanssa. Minä tunsin hänet eikä sairaalassa eläminen ollut hänen juttunsa. Hänen oli parempi olla nyt. Huokaisten nousin istumaan. "Meidän täytyy haudata hänet" minä sanoin vakaalla äänellä. Tottakai olin surullinen. Mutta An ei kärsinyt enää. Eikä Xenia voinut uhata häntä eikä meitä. Zayn nousi istumaan viereeni ja vetäisi minut kylkeensä kiinni. "Minne hän haluaisi tulla haudatuksi?" Hän kysyi silittellen hiuksiani. "Metsään. Jollekkin valoisalle aukiolle" vastasin heti. Tiesin että se olisi oikein. "Mennään sitten" minä sanoin ja hymyilin hieman. Lähdimme huoneesta ja huomasin olevani vieläkin Zaynin talossa. Olimme olleet toisessa makuuhuoneessa. "Me veimme hänet ulos jo" Zayn sanoi kun olin lähtemässä kohti hänen huonettaan. Alakerrassa meitä odottivat pojat ja Kim. Kim näytti olevan kunnossa, jokseenkin hänen kasvoissaan oli pieniä haavoja. Hän tuli kuitenkin heti luokseni ja halasi minua tiukasti. Rutistin hänet itseäni vasten ja olin tietyllä tavalla onnellinen. Kim piti minusta myöskin. Tai ainakin välitti. Hymyilin jopa itsekseni. Yhtäkkiä tunsin puristusta ympäriltäni ja näin kaikkien muidenkin tulleen joukkohalaukseen. Se oli ihana huomata että he ymmärsivät suruni. "Kiitos" minä kuiskasin hiljaa. Pojat ja Kim vetäytyivät kauemmas ja hymyilivät. Lähdin Zaynin kanssa pihalle ja näin heti vaaleaan kankaaseen käärityn ruumiin. Oloni oli ristiriitainen. Vähän aikaa sitten vielä puhunut tyttö oli nyt hengettömänä. Hän ei puhuisi enää koskaan. Eikä nauraisi. Eikä tulisi luokseni yöksi. Mutta hän saa vapauden. Hän on paremmassa paikassa. Menin hänen luokseen ja avasin kankaan. An näytti nukkuvalta. Mutta verinen sairaalapaita pilasi vaikutelman. "Minä vaihdan hänen vaatteensa" minä sanoin ja Zayn nyökkäsi. Kim suostui antamaan minulle kauniin valkoisen silkkipaidan. Minä puin sen Zaynin avulla Anille. Nyt hän näytti täydellisen leppoisalle. Hymyilin ja minusta tuntui että An hymyili takaisin. "Lähdetäänkö? Minä voin kantaa hänet?" Zayn kysyi ja nyökkäsin. Varoen Zayn nosti Anin käsivarsilleen ja minä otin kaksi rautalapiota mukaamme. Kävelimme hiljaisuuden vallitessa metsään. Me löysimme ihanan pienen metsäaukion noin kilometrin päästä Zaynin talosta. Sitä reunustivat korkeat tammet ja se oli täynnä kirkkaan värisiä kukkia. Zayn laski Anin maahan ja yhdessä tuumin me aloimme kaivamaan. Emme puhuneet ollenkaan. Mutta se ei kyllä haitannut minua. Mieleni oli jotenkin autuaan tyhjä. Me saimme haudasta nopeasti tarpeeksi syvän ja pitkän. Ja minä pohjan kukilla. Laskimme Anin kukkien päälle. Ristin hänen kätensä vatsan päälle ja asettelin hänen upeat vaaleat hiuksensa hänen hartiolleen. Keräsimme lisää kukkia ja peitimme hänet kasvoja lukuunottamatta. Nousimme seisomaan ja katsoimme aikaansaannostamme. "Hän pitäisi siitä" minä sanoin ja hymyilin. Zayn katsoi minua varoen mutta kun hän huomasi minun hymyilevän, hän alkoi hymyillä itsekkin. "Tottakai pitäisi. Parempaa paikkaa ei ole" hän vastasi. Aloimme varoen lisätä multaa hautaan. Jätimme paikalle pienen kummun. "Lähdetäänkö?" Zayn kysyi kun saimme urakkamme valmiiksi. Katsoin vielä kerran kaunista hautaa. "Mennään" minä hymyilin ja tartuin Zaynin käteen. Käsikädessä lähdimme aukiolta.
Kirjotan ihan älyttömän sekavasti!! Ajatus ei oikee ollu mukana tässä :o mut tulee viel yks osa!
Minulla ei ollut mielikuvaa milloin olin nukahtanut. Varmaan kun väsymys, järkytys ja kyyneleet purkautuivat samaan aikaan, minä vain sammuin. Heräsin siihen kun tunsin autingonvalon lämmittävän kasvojani. Silmäluomeni tuntuivat raskailta mutta raotin niitä kuitenkin. Makasin sängyllä. Huone oli iso, ja jotenkin tutun näköinen vaikka vannoin etten ollut ikinä ollut täällä. Käännyin kyljeltäni toiselle ja kohtasin Zaynin kasvot. Hän katsoi minua hellästi silmiin ja hymyili. "Huomenta kaunotar" hän kuiskasi. "Huomenta" minä vastasin ja onnistuin hymyilemään myös. Mutta silloin todellisuus iski minuun puukon tavoin. "Onko..An..?" Minä änkytin vieläkin epäuskoisena. Zaynin silmät täyttyivät surusta ja hitaasti hän nyökkäsi. Ihme ja kumma, minä en itkenyt. Aivan kuin yö olisi saanut minut ajattelemaan asiaa Anin kannalta. Hän ei olisi halunnut elää yhden silmän ja murtuneiden kasvojen kanssa. Minä tunsin hänet eikä sairaalassa eläminen ollut hänen juttunsa. Hänen oli parempi olla nyt. Huokaisten nousin istumaan. "Meidän täytyy haudata hänet" minä sanoin vakaalla äänellä. Tottakai olin surullinen. Mutta An ei kärsinyt enää. Eikä Xenia voinut uhata häntä eikä meitä. Zayn nousi istumaan viereeni ja vetäisi minut kylkeensä kiinni. "Minne hän haluaisi tulla haudatuksi?" Hän kysyi silittellen hiuksiani. "Metsään. Jollekkin valoisalle aukiolle" vastasin heti. Tiesin että se olisi oikein. "Mennään sitten" minä sanoin ja hymyilin hieman. Lähdimme huoneesta ja huomasin olevani vieläkin Zaynin talossa. Olimme olleet toisessa makuuhuoneessa. "Me veimme hänet ulos jo" Zayn sanoi kun olin lähtemässä kohti hänen huonettaan. Alakerrassa meitä odottivat pojat ja Kim. Kim näytti olevan kunnossa, jokseenkin hänen kasvoissaan oli pieniä haavoja. Hän tuli kuitenkin heti luokseni ja halasi minua tiukasti. Rutistin hänet itseäni vasten ja olin tietyllä tavalla onnellinen. Kim piti minusta myöskin. Tai ainakin välitti. Hymyilin jopa itsekseni. Yhtäkkiä tunsin puristusta ympäriltäni ja näin kaikkien muidenkin tulleen joukkohalaukseen. Se oli ihana huomata että he ymmärsivät suruni. "Kiitos" minä kuiskasin hiljaa. Pojat ja Kim vetäytyivät kauemmas ja hymyilivät. Lähdin Zaynin kanssa pihalle ja näin heti vaaleaan kankaaseen käärityn ruumiin. Oloni oli ristiriitainen. Vähän aikaa sitten vielä puhunut tyttö oli nyt hengettömänä. Hän ei puhuisi enää koskaan. Eikä nauraisi. Eikä tulisi luokseni yöksi. Mutta hän saa vapauden. Hän on paremmassa paikassa. Menin hänen luokseen ja avasin kankaan. An näytti nukkuvalta. Mutta verinen sairaalapaita pilasi vaikutelman. "Minä vaihdan hänen vaatteensa" minä sanoin ja Zayn nyökkäsi. Kim suostui antamaan minulle kauniin valkoisen silkkipaidan. Minä puin sen Zaynin avulla Anille. Nyt hän näytti täydellisen leppoisalle. Hymyilin ja minusta tuntui että An hymyili takaisin. "Lähdetäänkö? Minä voin kantaa hänet?" Zayn kysyi ja nyökkäsin. Varoen Zayn nosti Anin käsivarsilleen ja minä otin kaksi rautalapiota mukaamme. Kävelimme hiljaisuuden vallitessa metsään. Me löysimme ihanan pienen metsäaukion noin kilometrin päästä Zaynin talosta. Sitä reunustivat korkeat tammet ja se oli täynnä kirkkaan värisiä kukkia. Zayn laski Anin maahan ja yhdessä tuumin me aloimme kaivamaan. Emme puhuneet ollenkaan. Mutta se ei kyllä haitannut minua. Mieleni oli jotenkin autuaan tyhjä. Me saimme haudasta nopeasti tarpeeksi syvän ja pitkän. Ja minä pohjan kukilla. Laskimme Anin kukkien päälle. Ristin hänen kätensä vatsan päälle ja asettelin hänen upeat vaaleat hiuksensa hänen hartiolleen. Keräsimme lisää kukkia ja peitimme hänet kasvoja lukuunottamatta. Nousimme seisomaan ja katsoimme aikaansaannostamme. "Hän pitäisi siitä" minä sanoin ja hymyilin. Zayn katsoi minua varoen mutta kun hän huomasi minun hymyilevän, hän alkoi hymyillä itsekkin. "Tottakai pitäisi. Parempaa paikkaa ei ole" hän vastasi. Aloimme varoen lisätä multaa hautaan. Jätimme paikalle pienen kummun. "Lähdetäänkö?" Zayn kysyi kun saimme urakkamme valmiiksi. Katsoin vielä kerran kaunista hautaa. "Mennään" minä hymyilin ja tartuin Zaynin käteen. Käsikädessä lähdimme aukiolta.
Kirjotan ihan älyttömän sekavasti!! Ajatus ei oikee ollu mukana tässä :o mut tulee viel yks osa!
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
~The Kiss~ Part 18
Analeight:
Se oli kammottava hetki kun Xenia tähtäsi aseensa Sirenaan. Tämä oli painajainen ja sen täytyisi loppua. Näin kuin hidastettuna kuinka Xenia painoi liipasinta. Ja tiesin mitä minun oli tehtävä.
Sirena:
Eteeni oli hypännyt Analeight. Hän makasi liikkumattomana edessäni ja olin yksinkertaisesti niin shokissa etten edes ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Silmät suurina katsoin Zayniin joka tuiotti minua takaisin vain sekunnin. Sen jälkeen hän kääntyi ja yhdellä,nopealla liikkeellä vain repäisi Xenian pään irti. Verta roiskui ympäri huonetta ja minä valahdin polvilleni. Tajusin vihdoin. Käteni tärisi hervottomasti kun käänsin Anin selälleen. "A-An..?" Kysyin takellellen. En vain voinut uskoa tätä. Pitkä aikaisin ystäväni, aina nauravainen An vain..makasi edessäni. Kyyneleet sumensivat silmäni. "An! Et kuole nyt!! En anna sinun kuolla!" Kuiskasin kumartuen lähemmäs. Tunsin sydämmeni hyytyvän kun näin hänen valkean sairaalapaitansa etumuksen alkavan tummentua verestä.. Hän ei voi kuolla!! En haluaisi myöntää sitä itselleni että hän oli uhrannut itsensä minun puolestani! "S-Sire..na" An yhtäkkiä kuiskasi verinoron valuessa hänen suupieltään alas. "An!! Minä tässä! Me hoidamme sinut kuntoon!" Minä melkein huusin. Hengitin kiivaasti ja tunsin kuinka kyyneleet uhkasivat tukehduttaa minut. "Sinä..tar-vitset elä..män.. Minä..en" An kuiski pätkien, tuskaisen näköisenä. Minä en voinut puhua. Nyyhkytin hervottomasti ja kumarruin halaaman häntä. En halunnut päästää häntä menemään. En halunnut että eroaisimme.. Hän oli vain 17.. Liian nuori kuolemaan! "Älä..sure. Vih-doin..kipu läh..tee ja voin..olla va-paa." An kuiskasi ja näin hänen hymyilevän vienosti. "Rakastan sinua" minä nikottelin. An hymyili. "Niin minäkin..sinua" hän kuiskasi ja sulki silmänsä. Kuulin kuinka hän henkäisi syvään.. Minä vain tuiotin häntä. Hän vain oli niin..levollisen näköinen.. Kaaduin taaemmas ja jäin nojaamaan seinään. En vain kestänyt tätä. Peitin kasvoni käsiini ja vain itkin. Hän oli poissa. Ikuisesti.
Zayn:
Siinä silmän räpäyksessä kun tajusin Xenian ampuneen Analeightiä minulla vain pimahti. Olin niin vihainen. Xenia ei ollut varautunut ja vain repäisin hänen ruman päänsä irti. Ja olin helpottunut. Vihdoin tämä oli ohi! Mutta kun käännyin takaisinpäin, näin jotain mitä en ikinä olisi halunnut nähdä. Analeight makasi verisenä maassa ja Sirena kutsui häntä kyyneleiden valuessa silmistään. Ja tiesin että se oli myöhäistä. Häntä ei voisi enää pelastaa. Näin poikienkin jähmettyneen paikalleen. Tuntui että maailma oli pysähtynyt.. Sirena huusi häntä ja nyyhkytti. En kestäisi tätä. Kyyneleet vyöryivät minunkin silmiini. Sirena oli murtunut. Hänen paras ystävänsä oli uhrautunut kuolemaan hänen puolestaan. "Niin minäkin sinua" Analeight kuiskasi ja tiesin että nyt se oli ohi. Sirena oli täysin shokissa ja itki. Minä menin hänen luokseen ja nostin hänet syliini. Hän takertui minuun tiukasti ja itki rintaani vasten. Ja minä vain seisoin siinä, paikallani ja varovasti heilutin häntä. Tunsin itsekkin itkeväni.. Läheisen menetys oli menetyksistä pahin.. Sirena vapisi ja tunsin kuinka paitani kastui hänen kyyneleistään. En olisi ikinä halunnut että hän olisi kärsinyt näin. Mutta en voisi tehdä mitään asialle... Puristin hänet tiukemmin itseni vasten ja vein hänet pois...
ITKEN.
Se oli kammottava hetki kun Xenia tähtäsi aseensa Sirenaan. Tämä oli painajainen ja sen täytyisi loppua. Näin kuin hidastettuna kuinka Xenia painoi liipasinta. Ja tiesin mitä minun oli tehtävä.
Sirena:
Eteeni oli hypännyt Analeight. Hän makasi liikkumattomana edessäni ja olin yksinkertaisesti niin shokissa etten edes ymmärtänyt mitä oli tapahtunut. Silmät suurina katsoin Zayniin joka tuiotti minua takaisin vain sekunnin. Sen jälkeen hän kääntyi ja yhdellä,nopealla liikkeellä vain repäisi Xenian pään irti. Verta roiskui ympäri huonetta ja minä valahdin polvilleni. Tajusin vihdoin. Käteni tärisi hervottomasti kun käänsin Anin selälleen. "A-An..?" Kysyin takellellen. En vain voinut uskoa tätä. Pitkä aikaisin ystäväni, aina nauravainen An vain..makasi edessäni. Kyyneleet sumensivat silmäni. "An! Et kuole nyt!! En anna sinun kuolla!" Kuiskasin kumartuen lähemmäs. Tunsin sydämmeni hyytyvän kun näin hänen valkean sairaalapaitansa etumuksen alkavan tummentua verestä.. Hän ei voi kuolla!! En haluaisi myöntää sitä itselleni että hän oli uhrannut itsensä minun puolestani! "S-Sire..na" An yhtäkkiä kuiskasi verinoron valuessa hänen suupieltään alas. "An!! Minä tässä! Me hoidamme sinut kuntoon!" Minä melkein huusin. Hengitin kiivaasti ja tunsin kuinka kyyneleet uhkasivat tukehduttaa minut. "Sinä..tar-vitset elä..män.. Minä..en" An kuiski pätkien, tuskaisen näköisenä. Minä en voinut puhua. Nyyhkytin hervottomasti ja kumarruin halaaman häntä. En halunnut päästää häntä menemään. En halunnut että eroaisimme.. Hän oli vain 17.. Liian nuori kuolemaan! "Älä..sure. Vih-doin..kipu läh..tee ja voin..olla va-paa." An kuiskasi ja näin hänen hymyilevän vienosti. "Rakastan sinua" minä nikottelin. An hymyili. "Niin minäkin..sinua" hän kuiskasi ja sulki silmänsä. Kuulin kuinka hän henkäisi syvään.. Minä vain tuiotin häntä. Hän vain oli niin..levollisen näköinen.. Kaaduin taaemmas ja jäin nojaamaan seinään. En vain kestänyt tätä. Peitin kasvoni käsiini ja vain itkin. Hän oli poissa. Ikuisesti.
Zayn:
Siinä silmän räpäyksessä kun tajusin Xenian ampuneen Analeightiä minulla vain pimahti. Olin niin vihainen. Xenia ei ollut varautunut ja vain repäisin hänen ruman päänsä irti. Ja olin helpottunut. Vihdoin tämä oli ohi! Mutta kun käännyin takaisinpäin, näin jotain mitä en ikinä olisi halunnut nähdä. Analeight makasi verisenä maassa ja Sirena kutsui häntä kyyneleiden valuessa silmistään. Ja tiesin että se oli myöhäistä. Häntä ei voisi enää pelastaa. Näin poikienkin jähmettyneen paikalleen. Tuntui että maailma oli pysähtynyt.. Sirena huusi häntä ja nyyhkytti. En kestäisi tätä. Kyyneleet vyöryivät minunkin silmiini. Sirena oli murtunut. Hänen paras ystävänsä oli uhrautunut kuolemaan hänen puolestaan. "Niin minäkin sinua" Analeight kuiskasi ja tiesin että nyt se oli ohi. Sirena oli täysin shokissa ja itki. Minä menin hänen luokseen ja nostin hänet syliini. Hän takertui minuun tiukasti ja itki rintaani vasten. Ja minä vain seisoin siinä, paikallani ja varovasti heilutin häntä. Tunsin itsekkin itkeväni.. Läheisen menetys oli menetyksistä pahin.. Sirena vapisi ja tunsin kuinka paitani kastui hänen kyyneleistään. En olisi ikinä halunnut että hän olisi kärsinyt näin. Mutta en voisi tehdä mitään asialle... Puristin hänet tiukemmin itseni vasten ja vein hänet pois...
ITKEN.
lauantai 8. kesäkuuta 2013
~The Kiss~ Part 17
Sirena:
Minä vain tuiotin asetta. Nyt olimme alakynnessä. Tiesin ettei Xenia pelleilisi vaan ampuisi heti. Kaikki itseasissa tuiottivat minua. Järkyttyneinä, pelokkaina. Mutta jättäiskö Xenia heidät rauhaan jos tappaisi minut? En kyllä uskoisi.. Katsoin Zayniä joka oli suorastaan jähmettynyt paikalleen. Hänen silmistään loisti epätoivo ja pelko. Tunsin itse aivan samoin. Tästä tilanteesta emme pääsisi mihinkään. "Nonii, saatiinhan me rauha taloon!" Xenia hymyili. Kaikkien katseet kääntyivät hitaasti, varoen häneen päin. "Jos nyt haluatte pitää tämän tytön elossa menette tuonne nurkkaan!" Xenia käski poikia jotka kaiki katsoivat minuun. Nyökkäsin pienesti. Parempi yrittää pitää tämä hallinnassa. Pojat menivät hitaasti nurkkaan joukoksi jossa Zayn oli etummaisena. Silloin tajusin ettei Kim ollut täällä. Olin kuullut hänen tippuvan portaat mutta hän ei ollut tullut takaisin.. Vilkaisin Harrya joka puolestaan tuiotti ovea kärsivänä. Tämä oli helvetti meille kaikille. "Ja pikkuneiti menee myös vähän kauemmaksi" Xenia vielä käski ja sivusilmästäni näin Anin hivuttautuvan sivummalle. Eiköhän tämä ollut nyt tässä... Henkäisin syvään ja katsoin Xeniaa suoraan silmiin. "Harmi että leikki loppuu" tämä sanoi ja laukaisi aseen. Puristin heti silmäni kiinni ja olin valmis vain kuolemaan. Ja toivoin että Zayn ei vahingoittuisi. Mutta en tuntenut kipua. Kuulin vain tömähdyksen ja Xenian kirkaisun. Avasin silmäni ja järkytyin enemmän kuin ikinä. Eteeni oli hypännyt....
...euron juusto.
HEHEHHEHRHHEHEHEHEHE NYT SAATTE ODOTTAA SITTE HUOMISEEN!!!!
Minä vain tuiotin asetta. Nyt olimme alakynnessä. Tiesin ettei Xenia pelleilisi vaan ampuisi heti. Kaikki itseasissa tuiottivat minua. Järkyttyneinä, pelokkaina. Mutta jättäiskö Xenia heidät rauhaan jos tappaisi minut? En kyllä uskoisi.. Katsoin Zayniä joka oli suorastaan jähmettynyt paikalleen. Hänen silmistään loisti epätoivo ja pelko. Tunsin itse aivan samoin. Tästä tilanteesta emme pääsisi mihinkään. "Nonii, saatiinhan me rauha taloon!" Xenia hymyili. Kaikkien katseet kääntyivät hitaasti, varoen häneen päin. "Jos nyt haluatte pitää tämän tytön elossa menette tuonne nurkkaan!" Xenia käski poikia jotka kaiki katsoivat minuun. Nyökkäsin pienesti. Parempi yrittää pitää tämä hallinnassa. Pojat menivät hitaasti nurkkaan joukoksi jossa Zayn oli etummaisena. Silloin tajusin ettei Kim ollut täällä. Olin kuullut hänen tippuvan portaat mutta hän ei ollut tullut takaisin.. Vilkaisin Harrya joka puolestaan tuiotti ovea kärsivänä. Tämä oli helvetti meille kaikille. "Ja pikkuneiti menee myös vähän kauemmaksi" Xenia vielä käski ja sivusilmästäni näin Anin hivuttautuvan sivummalle. Eiköhän tämä ollut nyt tässä... Henkäisin syvään ja katsoin Xeniaa suoraan silmiin. "Harmi että leikki loppuu" tämä sanoi ja laukaisi aseen. Puristin heti silmäni kiinni ja olin valmis vain kuolemaan. Ja toivoin että Zayn ei vahingoittuisi. Mutta en tuntenut kipua. Kuulin vain tömähdyksen ja Xenian kirkaisun. Avasin silmäni ja järkytyin enemmän kuin ikinä. Eteeni oli hypännyt....
...euron juusto.
HEHEHHEHRHHEHEHEHEHE NYT SAATTE ODOTTAA SITTE HUOMISEEN!!!!
~The Kiss~ Part 16
Analeight:
Puoli sokeana minut tönäistiin eteenpäin ja tuntiessani kivun päässäni minun oli pakko kiljua. Minut oli sairaalasta siepannut joku demoni mies enkä voinut panna hanttiin. Hän vain läpäytti minua päähän kevyesti niin menin tajuttomaksi. Seuraavan kerran heräsin järkyttävän päänsäryn kanssa tässä talossa. Minut oli lukittu yhteen makuuhuoneeseen eikä minulla ollut mitään aavistusta mitä oli tekeillä. Näin tosi huonosti toisella silmälläni vaikka olin käynyt useissa leikkauksissa. Kasvojani oli saatu hieman muokattua, enemmän ihmisen muotoiseksi. Mutta silti oli todella ruhjotun näköinen eikä toista silmää voitu edes pelastaa.. No mutta kun minua oli pari tuntia pidetty makuuhuoneessa nainen tuli sisään. En ensin tunnistanut häntä mutta sitten muistin että juuri hän oli murskannut kasvoni. Hän raahasi minut käytävään ja nyt veti minut perässään toiseen huoneeseen. Heti ensimmäiseksi näin sen demoni miehen joka oli auttanut minua ja Sirenaa. Mitä tämä oikein oli!? Sitten näin jotain vielä kauheampaa. Sirena oli sidottu käsistään ja jaloistaan sänkyyn ja häntä oli selvästi hakattu ja hän vuosi verta. Oliko tuo ämmä tehnyt tämän hänelle!? Sirena tuiotti minua täysin jähmettyneenä. "Nonii! Nyt me kaikki olemme koolla!" Nainen naurahti niin ärsyttävän kuuloisesti että jos olisin voinut kääntyä olisin lyönyt häntä niin kovaa kuin pystysin. "Mitä meinaat Xenia!?" Sirenan ystävä kysyi vihaisen näköisenä katsoen minua myös. Nainen oli siis Xenia. Inhosin jo nimeäkin! "Voi Zayn, etkö ymmärrä! Sinä saat valita! Kumman heistä pelastat?" Xenia kysyi nauttien tilanteesta. Mitä helvettiä!? Pitäisikö tämän Zaynin valita kumpi meistä kuolee!? Minä vai Sirena.
Zayn:
Aivoni tuntuivat tyhjiltä. Miten tähän nyt oli tultu!! En minä pystyisi päättämään! Rakastin Sirenaa mutten voisi antaa hänen ystäväänsä uhriksi! Analeight tuiotti minua. En voisi koskaan ymmärtää kuinka hirveälle hänestä mahtoi tuntua. Kipu oli varmasti hirveä ilman lääkkeitä ja kun Xenia kohteli häntä niin kovakouraisesti. Hänen kasvoillaan oli sideharsoa ja verta.. Todentotta minä säälin häntä. Hänenkin elämänsä oli tuhottu Xenian käsissä. Käännyin katsomaan Sirenaa. Tämä vain katsoi meitä kaikkia peloissaan. En halunnut hänen olevan peloissaan!! Mutta en vain pystyisi päättämään! Sirena murtuisi täysin jos hänen ystävänsä teloitettaisiin hänen silmiensä edessä.
Sirena:
Xenia oli hullu! Minä en pystyisi päättämään Zaynin ja Anin välillä! Mutta ehkä jos minä kuolisin, Analeight ja Zayn saisivat mahdollisuuden elää. An oli kärsinyt niin paljon Xenian takia, olisi oikein ettei hänen tarvitsisi kuolla vielä. Uutta teknologiaa tulee kokoajan ja parin vuoden päästä hänen kasvonsa voitaisiin ehkä hoitaa aivan ennalleen. Ja sitäpaitsi tiesin että An piti Kenistä. Heillä pitäisi olla mahdollisuus.. "No alahan päättää!" Xenia käski nauttien meidän ahdingostamme. Zayn katsoi minuun silmät suurina. Ei hän voi päättää.
Xenia:
Nyt he saisivat kärsiä. Oli ihan ilo nähdä kun Zayn katsoi tytöstä toiseen. "Jos tämä menee liian hankala-" minä ehdin sanoa ennen kuin tunsin kiinni pitelemäni tytön riuhtaisevan itsensä irti. En ehtiny napata otettani kiinni uudestaan kun tyttö löi minua kasvoihin. Kipu ei ollut paha, pieni ja pistävä. Tyttö pinkaisi heti kauemmas, tämän Sirenan sängyn luo. "Alatko temppuilemaan?" Kysyin vihan poltellen suonissani. "Ainoat jotka kuolevat nyt olette te!" Tyttö sanoi.
Zayn:
Silloin näin tilaisuuteni tulleen ja repäisin itseni irti miehen otteesta. Ryntäsin heti Sirenan luo ja asetuin hänen eteensä. Häneen ei koskettaisi. Xenia oli aivan raivoissaan. Hän loikkasi minua päin ja me törmäsimme. Kaaduimme lattialle ja yritin pitää hänen kätensä kaukana minusta. Onnistuin kääntämään Xenian alapuolelleni ja minulla oli pieni etulyönti asema. Mutta en tajunnut tehdä hänen jaloilleen mitään ennen kuin hän potkaisi minut päältään. Vilkaisin sivulle ja näin sen tumman miehen hyökkäävän Analeightin kimppuun. Emme selviäisi tästä. Xenia perääntyi huoneen nurkkaan ja pysähtyi. Silloin itsekkin kuulin sen! Pojat rymistivät portaita ylös ja jymäyttivät huoneen oven auki.
Niall:
Suoraan sanottuna en tajunnut yhtään mitä oli menossa. Xenia oli suoraan edessämme ja näin Zaynin parin metrin päässä. Ja huoneen toisessa päässä oli joku täysin hakatun näköinen tyttö ja selvästi Xenian kätyri. Ja vielä kaiken kukkuraksi Sirena makasi sidottuna ja verisenä Zaynin sängyllä. Ehkä pitäisi auttaa tuota tyttöä ensimmäisena. Minä suorastaan heittäydyin kätyrimiehen selkään ja väänsin hänet pois tytön kimpusta. Näin kun Harry ja Zayn yrittivät saada Xenian kiinni mutta se ei ollutkaan mikään helppo homma. Xen loikkasi pois heidän ulottuviltaan ja lennätti varomattoman Kimin portaisiin. Minä puolestani tyrkin miestä ikkunaa päin. Kumpa saisin hänet siitä vielä alas! Onneksi Liam ja Louis tulivat juuri ajoissa ja yhdessä paiskasimme miehen ikkunan läpi. Kuulimme kovan rysähdyksen ja ruksauksen jonka toivoimme tarkoittavan että vain Xenia oli jäljellä. "Päästä Sirena irti" Liam sanoi minulle ja väistellen Xenian viskomia tavaroita menin hänen luokseen. "Kohta tämä on ohi!" Minä lohdutin ja varovasti irrotin teipin hänen kasvoiltaan. Sain myös nippusiteet aivan helposti poikki ja vetäisin Sirenan varovasti seisomaan. "Kiitos" hän kuiskasi ja alkoi vilkuilla ympärilleen. "An!" Hän kiljaisi ja syöksähti halaamaan blondia tyttöä vieressäni. Heti sen jälkeen hän kääntyi katsomaan Harrya, Zaynia ja Xeniaa jotka edelleen riehuivat huoneen toisessa päässä. "Mennään" minä sanoin. Nyt me kaikki hyökkäsimme Xenian kimppuun. Tämä ei kuitenkaan ollut moksiskaan tästä. Vaan hän vetäisi pienen mutta järeän näköisen aseen paitansa alta. Ja tähtäsi Sirenaa. "Nonii! Yksikin liike ja hän on kuollut" Xen uhkasi voitonriemuisesti hymyillen.
Puoli sokeana minut tönäistiin eteenpäin ja tuntiessani kivun päässäni minun oli pakko kiljua. Minut oli sairaalasta siepannut joku demoni mies enkä voinut panna hanttiin. Hän vain läpäytti minua päähän kevyesti niin menin tajuttomaksi. Seuraavan kerran heräsin järkyttävän päänsäryn kanssa tässä talossa. Minut oli lukittu yhteen makuuhuoneeseen eikä minulla ollut mitään aavistusta mitä oli tekeillä. Näin tosi huonosti toisella silmälläni vaikka olin käynyt useissa leikkauksissa. Kasvojani oli saatu hieman muokattua, enemmän ihmisen muotoiseksi. Mutta silti oli todella ruhjotun näköinen eikä toista silmää voitu edes pelastaa.. No mutta kun minua oli pari tuntia pidetty makuuhuoneessa nainen tuli sisään. En ensin tunnistanut häntä mutta sitten muistin että juuri hän oli murskannut kasvoni. Hän raahasi minut käytävään ja nyt veti minut perässään toiseen huoneeseen. Heti ensimmäiseksi näin sen demoni miehen joka oli auttanut minua ja Sirenaa. Mitä tämä oikein oli!? Sitten näin jotain vielä kauheampaa. Sirena oli sidottu käsistään ja jaloistaan sänkyyn ja häntä oli selvästi hakattu ja hän vuosi verta. Oliko tuo ämmä tehnyt tämän hänelle!? Sirena tuiotti minua täysin jähmettyneenä. "Nonii! Nyt me kaikki olemme koolla!" Nainen naurahti niin ärsyttävän kuuloisesti että jos olisin voinut kääntyä olisin lyönyt häntä niin kovaa kuin pystysin. "Mitä meinaat Xenia!?" Sirenan ystävä kysyi vihaisen näköisenä katsoen minua myös. Nainen oli siis Xenia. Inhosin jo nimeäkin! "Voi Zayn, etkö ymmärrä! Sinä saat valita! Kumman heistä pelastat?" Xenia kysyi nauttien tilanteesta. Mitä helvettiä!? Pitäisikö tämän Zaynin valita kumpi meistä kuolee!? Minä vai Sirena.
Zayn:
Aivoni tuntuivat tyhjiltä. Miten tähän nyt oli tultu!! En minä pystyisi päättämään! Rakastin Sirenaa mutten voisi antaa hänen ystäväänsä uhriksi! Analeight tuiotti minua. En voisi koskaan ymmärtää kuinka hirveälle hänestä mahtoi tuntua. Kipu oli varmasti hirveä ilman lääkkeitä ja kun Xenia kohteli häntä niin kovakouraisesti. Hänen kasvoillaan oli sideharsoa ja verta.. Todentotta minä säälin häntä. Hänenkin elämänsä oli tuhottu Xenian käsissä. Käännyin katsomaan Sirenaa. Tämä vain katsoi meitä kaikkia peloissaan. En halunnut hänen olevan peloissaan!! Mutta en vain pystyisi päättämään! Sirena murtuisi täysin jos hänen ystävänsä teloitettaisiin hänen silmiensä edessä.
Sirena:
Xenia oli hullu! Minä en pystyisi päättämään Zaynin ja Anin välillä! Mutta ehkä jos minä kuolisin, Analeight ja Zayn saisivat mahdollisuuden elää. An oli kärsinyt niin paljon Xenian takia, olisi oikein ettei hänen tarvitsisi kuolla vielä. Uutta teknologiaa tulee kokoajan ja parin vuoden päästä hänen kasvonsa voitaisiin ehkä hoitaa aivan ennalleen. Ja sitäpaitsi tiesin että An piti Kenistä. Heillä pitäisi olla mahdollisuus.. "No alahan päättää!" Xenia käski nauttien meidän ahdingostamme. Zayn katsoi minuun silmät suurina. Ei hän voi päättää.
Xenia:
Nyt he saisivat kärsiä. Oli ihan ilo nähdä kun Zayn katsoi tytöstä toiseen. "Jos tämä menee liian hankala-" minä ehdin sanoa ennen kuin tunsin kiinni pitelemäni tytön riuhtaisevan itsensä irti. En ehtiny napata otettani kiinni uudestaan kun tyttö löi minua kasvoihin. Kipu ei ollut paha, pieni ja pistävä. Tyttö pinkaisi heti kauemmas, tämän Sirenan sängyn luo. "Alatko temppuilemaan?" Kysyin vihan poltellen suonissani. "Ainoat jotka kuolevat nyt olette te!" Tyttö sanoi.
Zayn:
Silloin näin tilaisuuteni tulleen ja repäisin itseni irti miehen otteesta. Ryntäsin heti Sirenan luo ja asetuin hänen eteensä. Häneen ei koskettaisi. Xenia oli aivan raivoissaan. Hän loikkasi minua päin ja me törmäsimme. Kaaduimme lattialle ja yritin pitää hänen kätensä kaukana minusta. Onnistuin kääntämään Xenian alapuolelleni ja minulla oli pieni etulyönti asema. Mutta en tajunnut tehdä hänen jaloilleen mitään ennen kuin hän potkaisi minut päältään. Vilkaisin sivulle ja näin sen tumman miehen hyökkäävän Analeightin kimppuun. Emme selviäisi tästä. Xenia perääntyi huoneen nurkkaan ja pysähtyi. Silloin itsekkin kuulin sen! Pojat rymistivät portaita ylös ja jymäyttivät huoneen oven auki.
Niall:
Suoraan sanottuna en tajunnut yhtään mitä oli menossa. Xenia oli suoraan edessämme ja näin Zaynin parin metrin päässä. Ja huoneen toisessa päässä oli joku täysin hakatun näköinen tyttö ja selvästi Xenian kätyri. Ja vielä kaiken kukkuraksi Sirena makasi sidottuna ja verisenä Zaynin sängyllä. Ehkä pitäisi auttaa tuota tyttöä ensimmäisena. Minä suorastaan heittäydyin kätyrimiehen selkään ja väänsin hänet pois tytön kimpusta. Näin kun Harry ja Zayn yrittivät saada Xenian kiinni mutta se ei ollutkaan mikään helppo homma. Xen loikkasi pois heidän ulottuviltaan ja lennätti varomattoman Kimin portaisiin. Minä puolestani tyrkin miestä ikkunaa päin. Kumpa saisin hänet siitä vielä alas! Onneksi Liam ja Louis tulivat juuri ajoissa ja yhdessä paiskasimme miehen ikkunan läpi. Kuulimme kovan rysähdyksen ja ruksauksen jonka toivoimme tarkoittavan että vain Xenia oli jäljellä. "Päästä Sirena irti" Liam sanoi minulle ja väistellen Xenian viskomia tavaroita menin hänen luokseen. "Kohta tämä on ohi!" Minä lohdutin ja varovasti irrotin teipin hänen kasvoiltaan. Sain myös nippusiteet aivan helposti poikki ja vetäisin Sirenan varovasti seisomaan. "Kiitos" hän kuiskasi ja alkoi vilkuilla ympärilleen. "An!" Hän kiljaisi ja syöksähti halaamaan blondia tyttöä vieressäni. Heti sen jälkeen hän kääntyi katsomaan Harrya, Zaynia ja Xeniaa jotka edelleen riehuivat huoneen toisessa päässä. "Mennään" minä sanoin. Nyt me kaikki hyökkäsimme Xenian kimppuun. Tämä ei kuitenkaan ollut moksiskaan tästä. Vaan hän vetäisi pienen mutta järeän näköisen aseen paitansa alta. Ja tähtäsi Sirenaa. "Nonii! Yksikin liike ja hän on kuollut" Xen uhkasi voitonriemuisesti hymyillen.
~The Kiss~ Part 15
Xenia:
Loikoilin sohvalla ja tuiotin kattoa. Olin kuunnellut jo hetken yläkerran kiljumista, mikä vain paransi oloani! Ainahan minua oli ärsyttänyt kun kukaan ei tuntunut pitäneen minusta, mutta nyt laittaisin heidät kaikki kärsimään.. Tiesin että Zayn etsisi tiensä tänne.. Ja sitten minä tekisin hänestä selvää! Hymyilin itsekseni ja kuulin portaista askelia. "Tyttö meni tajuttomaksi" Jones sanoi tyynenä ja heitti pöydälle linkkarin ja sähköpistimen. "Olkoon. Kyllä hän herää kun on aika kärsiä hieman lisää" vastasin ja näin sivusilmästä Jonesin hymyilevan. Oli oikea onnenpotku että löysin hänet. Täällä oli yllättävän paljon niitä jotka halusivat vain tappaa ja kiduttaa kaikkia ihmisiä ja metsästäjiä. Ja sehän oli käytännössä kaikki mitä minäkin halusin! Otin mukaani Jonesin ja Jamesin. James oli kyllä tällähetkellä turvatalolla vankina mutta se ei minua paljoakaan hetkauttanut. He olivat vain palasia kostosuunnitelmassani. "Onko blondi vielä hereillä?" Kysyin ja heilautin itseni istuma-asentoon. "ei taida" Jones vastasi. No nyt sitten vain odottelisimme. Ja minulla oli vielä toinen suunnitelma.
Zayn:
Olin juossut ympäri pihaa ainakin viisi minuuttia melkein itkien ennen kuin tajusin. "HÄN ON KOTONA!" Minä huusin ja näin muiden hätkähtävän. He kaikki olivat auton luona miettimässä tilannetta aivan kuin minäkin. "Kotona? Meidän kotonamme?" Kim kysyi kummissaan. "Niin!!" Minä huusin ja ryntäsin autoon. Minä halusin tehdä tämän yksin. Vaikka olisin alakynnessä, halusin silti tappaa Xenian omin käsin. Kaahasin pihasta pois jättäen taakseni hämmentyneen porukan. Toivoin etteivät he seuraisi minua. En haluaisi että heille kävisi mitään..
Sirena:
Tiesin olevani taas hereillä kun tunsin kivun. Polttava tunne käsissäni ja kasvoissani oli hirveä ja tunsin veren valuvan jaloistani. Raotin silmiäni ja huomasin samalla teipin suuni edessä. Hengitin raskaasti nenäni kautta ja yritin hieman rauhoittua. Olin tottakai peloissani mutta erittäin vihainen. Xenia teki kaiken tämän vain saadakseen kostonsa! Yritin voimattomasti tempoa käsiäni irti mutta nippusiteet eivät antaneet periksi yhtään. Lysähdin takaisin selälleni ja vilkuilin ympärilleni. Ei näkynyt mitään terävää.. Katselin Zaynin tavaroita ja huomasin että hän oli yhtä sotkuinen kuin minä. Vaatteita oli pitkin lattiaa.. Tämä sai minut ajattelemaan etten välttämättä näkisi häntä enää koskaan. Silmäni sumentuivat kyynelistä ja yritin pitää ne kurissa. En haluaisi näyttää heikolle jos Xenia tulisi. Mutta en vain pystynyt siihen. Tunsin äänettömien kyyneleiden vierivän kasvoilleni ja lopulta kaulaa pitkin. Miten olimme joutuneet tällaiseen sotkuun? Miksi näin kävi juuri kun löysin täydellisen miehen!? En halunnut että yhteiset hetkemme päättyisivät tähän.. Olin vaipunut horrokseen, puoliksi tajuttomana ja puoliksi hereillä.. Minulla oli varmaan veren hukka kun jalkani vuosi vain kokoajan.. Se mies oli viiltänyt pohkeeseen pitkän ja syvän haavan josta tihkui verta... Yhtäkkiä kuulin kovaa ryminää alhaalta. Silmäni räpsähtivät auki ja vaistomaisesti yritin nousta istumaan. Tempoilin hetken paikallani ennen kuin kuuntelin taas. "Missä Sirena on!?" Kuulin Zaynin huutavan. Sydämmeni tuntui pomppaavan rinnastani ulos. Tietyllä tavalla halusin ehdottomasti nähdä hänet mutta toisaalta en halunnut että hänelle kävisi täällä mitään. "Me olemme pitäneet hänestä huolta.. Mutta jos haluat hänet elävänä sinun on tehtävä valinta!" Xenian ääni kehräsi. Alhaalla tuli hiljaisuus ja sen jälkeen kuulin kova äänistä töminää portaista. Huoneen ovi paukahti auki ja mies retuutti kovakouraisesti Zaynin sisään. Näin hänen silmiensä laajenevan kauhusta kun hän näki minut. Näytin varmaan aika karmealta.. Tunsin kuitenkin taas kyyneleiden vyöryvän silmistäni kun mies käänsi Zaynin kädet seläntaakse ja seisotutti hänet sänkyni jalkopäähän. Zayn vain tuiotti minua järkyttyneenä ja näin hänen silmiensä kimaltevan.. Jos hänelle nyt tehtäisiin jotain minä en antaisi sitä anteeksi. Silloin kuului taas askelia ja kuulin tytön kirkaisevan. Ja minä tunsin tuon huudon. Ja tiesin kenelle se kuului. Mitä Analeight teki täällä!?
Loikoilin sohvalla ja tuiotin kattoa. Olin kuunnellut jo hetken yläkerran kiljumista, mikä vain paransi oloani! Ainahan minua oli ärsyttänyt kun kukaan ei tuntunut pitäneen minusta, mutta nyt laittaisin heidät kaikki kärsimään.. Tiesin että Zayn etsisi tiensä tänne.. Ja sitten minä tekisin hänestä selvää! Hymyilin itsekseni ja kuulin portaista askelia. "Tyttö meni tajuttomaksi" Jones sanoi tyynenä ja heitti pöydälle linkkarin ja sähköpistimen. "Olkoon. Kyllä hän herää kun on aika kärsiä hieman lisää" vastasin ja näin sivusilmästä Jonesin hymyilevan. Oli oikea onnenpotku että löysin hänet. Täällä oli yllättävän paljon niitä jotka halusivat vain tappaa ja kiduttaa kaikkia ihmisiä ja metsästäjiä. Ja sehän oli käytännössä kaikki mitä minäkin halusin! Otin mukaani Jonesin ja Jamesin. James oli kyllä tällähetkellä turvatalolla vankina mutta se ei minua paljoakaan hetkauttanut. He olivat vain palasia kostosuunnitelmassani. "Onko blondi vielä hereillä?" Kysyin ja heilautin itseni istuma-asentoon. "ei taida" Jones vastasi. No nyt sitten vain odottelisimme. Ja minulla oli vielä toinen suunnitelma.
Zayn:
Olin juossut ympäri pihaa ainakin viisi minuuttia melkein itkien ennen kuin tajusin. "HÄN ON KOTONA!" Minä huusin ja näin muiden hätkähtävän. He kaikki olivat auton luona miettimässä tilannetta aivan kuin minäkin. "Kotona? Meidän kotonamme?" Kim kysyi kummissaan. "Niin!!" Minä huusin ja ryntäsin autoon. Minä halusin tehdä tämän yksin. Vaikka olisin alakynnessä, halusin silti tappaa Xenian omin käsin. Kaahasin pihasta pois jättäen taakseni hämmentyneen porukan. Toivoin etteivät he seuraisi minua. En haluaisi että heille kävisi mitään..
Sirena:
Tiesin olevani taas hereillä kun tunsin kivun. Polttava tunne käsissäni ja kasvoissani oli hirveä ja tunsin veren valuvan jaloistani. Raotin silmiäni ja huomasin samalla teipin suuni edessä. Hengitin raskaasti nenäni kautta ja yritin hieman rauhoittua. Olin tottakai peloissani mutta erittäin vihainen. Xenia teki kaiken tämän vain saadakseen kostonsa! Yritin voimattomasti tempoa käsiäni irti mutta nippusiteet eivät antaneet periksi yhtään. Lysähdin takaisin selälleni ja vilkuilin ympärilleni. Ei näkynyt mitään terävää.. Katselin Zaynin tavaroita ja huomasin että hän oli yhtä sotkuinen kuin minä. Vaatteita oli pitkin lattiaa.. Tämä sai minut ajattelemaan etten välttämättä näkisi häntä enää koskaan. Silmäni sumentuivat kyynelistä ja yritin pitää ne kurissa. En haluaisi näyttää heikolle jos Xenia tulisi. Mutta en vain pystynyt siihen. Tunsin äänettömien kyyneleiden vierivän kasvoilleni ja lopulta kaulaa pitkin. Miten olimme joutuneet tällaiseen sotkuun? Miksi näin kävi juuri kun löysin täydellisen miehen!? En halunnut että yhteiset hetkemme päättyisivät tähän.. Olin vaipunut horrokseen, puoliksi tajuttomana ja puoliksi hereillä.. Minulla oli varmaan veren hukka kun jalkani vuosi vain kokoajan.. Se mies oli viiltänyt pohkeeseen pitkän ja syvän haavan josta tihkui verta... Yhtäkkiä kuulin kovaa ryminää alhaalta. Silmäni räpsähtivät auki ja vaistomaisesti yritin nousta istumaan. Tempoilin hetken paikallani ennen kuin kuuntelin taas. "Missä Sirena on!?" Kuulin Zaynin huutavan. Sydämmeni tuntui pomppaavan rinnastani ulos. Tietyllä tavalla halusin ehdottomasti nähdä hänet mutta toisaalta en halunnut että hänelle kävisi täällä mitään. "Me olemme pitäneet hänestä huolta.. Mutta jos haluat hänet elävänä sinun on tehtävä valinta!" Xenian ääni kehräsi. Alhaalla tuli hiljaisuus ja sen jälkeen kuulin kova äänistä töminää portaista. Huoneen ovi paukahti auki ja mies retuutti kovakouraisesti Zaynin sisään. Näin hänen silmiensä laajenevan kauhusta kun hän näki minut. Näytin varmaan aika karmealta.. Tunsin kuitenkin taas kyyneleiden vyöryvän silmistäni kun mies käänsi Zaynin kädet seläntaakse ja seisotutti hänet sänkyni jalkopäähän. Zayn vain tuiotti minua järkyttyneenä ja näin hänen silmiensä kimaltevan.. Jos hänelle nyt tehtäisiin jotain minä en antaisi sitä anteeksi. Silloin kuului taas askelia ja kuulin tytön kirkaisevan. Ja minä tunsin tuon huudon. Ja tiesin kenelle se kuului. Mitä Analeight teki täällä!?
keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
~The Kiss~ Part 14
Sirena:
Tämä mies ei ollut Zayn. Yritin vetäytyä kauhistuneena kauemmas hänestä mutta raudanlujat kädet pitivät minut paikallani. Räpistelin ja riuhdoin henkeni edestä ja tunsin otteen toisesta käsivarrestani irtoavan. Käännyin selin mieheen ja olin juuri lähdössä juoksemaan pois päin kun tunsin valtavan käden painavan märän rätin kasvoilleni. Rätistä tuli vahva pistävä haju joka alkoi pyörryttää minua heti.. Yritin vielä ponnettomasti perääntyä mutta silloin menetin tajuntani ja valahdin hervottomaksi.
Zayn:
Minusta tuntui että matka turvatalolle oli pidentynyt vaikka ajoin koko ajan melkein sataakolmekymppiä. Olin tosi helpottunut kun kurvasin talon pihaan. Pomppasin autosta ulos ja heti ensimmäisenä silmiini osui Kim ja tuntematon mies. Lähistöllä ei näkynyt muita mikä ihmettytti minua hieman.. Missä Xenia oli!? Katsoin muihin ja näin Harryn tuiottavan miestä murhaavasti. Ilman merkkiä lähdimme vain kaikki juoksemaan kohti taistelevaa pari. Harry repäisi heti ensimmäisenä miehen irti Kimistä ja me kaikki muut niittasimme hänet talon seinää päin. "Kim!! Oletko kunnossa!?" Harry huusi järkyttyneenä ja kiiruhti tämän luokse. "Olen..vain pari naarmua" Kim vastasi huohottaen. "Missä Xenia on!?" Minä puolestani tivasin mieheltä. Tämä vain hymyili pieni verinoro suupielessään. Löin häntä kovasti nyrkillä vastaan ja toistin kysymyksen nyt jo huutaen. Tuskaisen irvistyksen jälkeen mies vain piti suunsa kiinni ja hymyili vienosti. Olin älyttömän turhautunut tähän!! Xenia pitää saada kiinni nyt!! "Zayn!! Sirena on kellarissa!" Kim huudahti yhtäkkiä. Silmäni laajenivat. Halusin hänen luokseen. Halusin pitää häntä lähelläni ja suojella häntä. Ryntäsin sisään ja menin suoraan lattialuukulle. Potkaisin sen auki ja kurkkasin pimeyteen. "Sirena?" Kysyin vaimeasti. Ei vastausta.. Laitoin käteni portaiden vasemmalle puolelle, kahden laudan väliin ja sytytin valon katkaisijasta. Kellari oli tyhjä.. Lukuunottamatta uutta, tumman punaista veri tahraa lattiassa. Seisoin vain paikallani tuiottaen sitä.. Missä Sirena oli!? Hänet oli viety!! Juoksin takaisin pihalle. "Hänet on viety!!!" Minä huusin vihaisena. Kaikki näyttivät järkyttyneille paitsi Xenia kätyrimies. Hän vain jatkoi typerää hymyilemistään. Minä kyllä löydän Sirenan..
Sirena:
Heräsin hämärästi valaistussa huoneessa yksin. En ensin muistanut mitä oli tapahtunut mutta sitten aivoni alkoivat taas selkeytyä. Silloin tajusin etten pystynyt liikkumaan. Käteni ja jalkani olivat sidottu sänkyyn enkä voinut tehdä muuta kuin kääntää päätäni. Yritin riuhtoa itseäni irti taas mutta huomasin että minut oli kiinnitetty nippusiteillä.. Niitä en saisi irti vaikka kuinka yrittäisin.. Annoin katseeni kiertää huonetta ja huomasin yhtäkkiä tuoksun. Tämä oli Zaynin huone! Tiesin sen heti! Yritin katsoa lattialle ja vaikka se oli hankalaa, näin tutun tumman t-paidan nurkan nojatuolin päällä. Olin siis hänen talossaan! Mutta miksi minut oli tänne tuotu? Samassa huoneen ovi avautui ja roteva mies tuli sisään. Vale-Zayn.. Hän tuli viereeni ja hymyili inhottavasti! Hän laittoi kätensä leukani alle ja nosti päätäni ylemmäs jotta katsoisin häntä silmiin. Riuhtaisin pääni hänen otteestaan ja hän naurahti. "Ollaampa sitä ärhäköitä.. Piristäisikö soitto poikaystävällesi?" Mies hymyili ja puhui nyt vähemmän Zaynin äänellä..
Zayn:
Minne Sirena oli viety!?! Miten tämä edes pystyi olemaan todellista että hänet oli viety noin vain!? Olimme sitoneet rautaketjuille miehen ja laittaneet hänet kellariin lukkojen taakse. Yksi ongelma vähemmän. Kiersin kehää piha nurmikolla ja yritin miettiä. Minut keskeytti Harry joka juoksi luokseni kännykkäänsä ojentaen. "Se on sinulle..siellä on Sirena" hän sanoi hitaasti. Tempaisin kännykän häneltä ja painoin sen korvalleni. "Sirena!?" Kysyin kärkkäästi. Toisessa päässä kuului henkäisy. "Zayn?" Kuulin Sirenan kuiskaavan. "Niin!! Oletko kunnossa? Missä olet?" Kysyin heti. "Teidä-" hän ehti aloittaa enen kuin loppu peittyi kirkumiseen. Kuulin ryminää ja sen jälkeen joku muu puhui luuriin. "Haluatko kuulla kun tyttösi kärsii? Jos et etsi hänet ja kohtaa meidät" mies ääni sanoi suorastaan kehräten. Tiputin puhelimen ja käännyin Harryyn päin. Puheli oli vielä auki ja Sirenan kirkuminen kuului selvästi.
Tämä mies ei ollut Zayn. Yritin vetäytyä kauhistuneena kauemmas hänestä mutta raudanlujat kädet pitivät minut paikallani. Räpistelin ja riuhdoin henkeni edestä ja tunsin otteen toisesta käsivarrestani irtoavan. Käännyin selin mieheen ja olin juuri lähdössä juoksemaan pois päin kun tunsin valtavan käden painavan märän rätin kasvoilleni. Rätistä tuli vahva pistävä haju joka alkoi pyörryttää minua heti.. Yritin vielä ponnettomasti perääntyä mutta silloin menetin tajuntani ja valahdin hervottomaksi.
Zayn:
Minusta tuntui että matka turvatalolle oli pidentynyt vaikka ajoin koko ajan melkein sataakolmekymppiä. Olin tosi helpottunut kun kurvasin talon pihaan. Pomppasin autosta ulos ja heti ensimmäisenä silmiini osui Kim ja tuntematon mies. Lähistöllä ei näkynyt muita mikä ihmettytti minua hieman.. Missä Xenia oli!? Katsoin muihin ja näin Harryn tuiottavan miestä murhaavasti. Ilman merkkiä lähdimme vain kaikki juoksemaan kohti taistelevaa pari. Harry repäisi heti ensimmäisenä miehen irti Kimistä ja me kaikki muut niittasimme hänet talon seinää päin. "Kim!! Oletko kunnossa!?" Harry huusi järkyttyneenä ja kiiruhti tämän luokse. "Olen..vain pari naarmua" Kim vastasi huohottaen. "Missä Xenia on!?" Minä puolestani tivasin mieheltä. Tämä vain hymyili pieni verinoro suupielessään. Löin häntä kovasti nyrkillä vastaan ja toistin kysymyksen nyt jo huutaen. Tuskaisen irvistyksen jälkeen mies vain piti suunsa kiinni ja hymyili vienosti. Olin älyttömän turhautunut tähän!! Xenia pitää saada kiinni nyt!! "Zayn!! Sirena on kellarissa!" Kim huudahti yhtäkkiä. Silmäni laajenivat. Halusin hänen luokseen. Halusin pitää häntä lähelläni ja suojella häntä. Ryntäsin sisään ja menin suoraan lattialuukulle. Potkaisin sen auki ja kurkkasin pimeyteen. "Sirena?" Kysyin vaimeasti. Ei vastausta.. Laitoin käteni portaiden vasemmalle puolelle, kahden laudan väliin ja sytytin valon katkaisijasta. Kellari oli tyhjä.. Lukuunottamatta uutta, tumman punaista veri tahraa lattiassa. Seisoin vain paikallani tuiottaen sitä.. Missä Sirena oli!? Hänet oli viety!! Juoksin takaisin pihalle. "Hänet on viety!!!" Minä huusin vihaisena. Kaikki näyttivät järkyttyneille paitsi Xenia kätyrimies. Hän vain jatkoi typerää hymyilemistään. Minä kyllä löydän Sirenan..
Sirena:
Heräsin hämärästi valaistussa huoneessa yksin. En ensin muistanut mitä oli tapahtunut mutta sitten aivoni alkoivat taas selkeytyä. Silloin tajusin etten pystynyt liikkumaan. Käteni ja jalkani olivat sidottu sänkyyn enkä voinut tehdä muuta kuin kääntää päätäni. Yritin riuhtoa itseäni irti taas mutta huomasin että minut oli kiinnitetty nippusiteillä.. Niitä en saisi irti vaikka kuinka yrittäisin.. Annoin katseeni kiertää huonetta ja huomasin yhtäkkiä tuoksun. Tämä oli Zaynin huone! Tiesin sen heti! Yritin katsoa lattialle ja vaikka se oli hankalaa, näin tutun tumman t-paidan nurkan nojatuolin päällä. Olin siis hänen talossaan! Mutta miksi minut oli tänne tuotu? Samassa huoneen ovi avautui ja roteva mies tuli sisään. Vale-Zayn.. Hän tuli viereeni ja hymyili inhottavasti! Hän laittoi kätensä leukani alle ja nosti päätäni ylemmäs jotta katsoisin häntä silmiin. Riuhtaisin pääni hänen otteestaan ja hän naurahti. "Ollaampa sitä ärhäköitä.. Piristäisikö soitto poikaystävällesi?" Mies hymyili ja puhui nyt vähemmän Zaynin äänellä..
Zayn:
Minne Sirena oli viety!?! Miten tämä edes pystyi olemaan todellista että hänet oli viety noin vain!? Olimme sitoneet rautaketjuille miehen ja laittaneet hänet kellariin lukkojen taakse. Yksi ongelma vähemmän. Kiersin kehää piha nurmikolla ja yritin miettiä. Minut keskeytti Harry joka juoksi luokseni kännykkäänsä ojentaen. "Se on sinulle..siellä on Sirena" hän sanoi hitaasti. Tempaisin kännykän häneltä ja painoin sen korvalleni. "Sirena!?" Kysyin kärkkäästi. Toisessa päässä kuului henkäisy. "Zayn?" Kuulin Sirenan kuiskaavan. "Niin!! Oletko kunnossa? Missä olet?" Kysyin heti. "Teidä-" hän ehti aloittaa enen kuin loppu peittyi kirkumiseen. Kuulin ryminää ja sen jälkeen joku muu puhui luuriin. "Haluatko kuulla kun tyttösi kärsii? Jos et etsi hänet ja kohtaa meidät" mies ääni sanoi suorastaan kehräten. Tiputin puhelimen ja käännyin Harryyn päin. Puheli oli vielä auki ja Sirenan kirkuminen kuului selvästi.
~The Kiss~ Part 13
Sirena:
En laittanut vastaan vaan ryntäsin samantien olohuoneeseen. Minne voisin piiloutua!? Täällä ei ollut yläkertaa, vain olohuone, keittiö ja kaksi makuuhuonetta. "Tule tänne!" Kim huusi kuin lukien ajatuksiani. Hän avasi salaluukun lattiasta ja piti sitä minulle auki. Menin hänen luokseen ja kurkkasin luukkuun. Näin vain puuportaat jotka johtivat pimeyteen. "Sinunkin on tultava!" Vaadin Kimiltä. En halunnut jättää häntä yksin turvattomaksi! "En, minä vien hänet pois täältä! Älä tule tuolta ulos ennen kuin joku meistä hakee sinut!" Kim supatti vilkuillen ovelle. Vastahakoisesti lähdin laskeutumaan portaita alas tietämättä mitä siellä oli. Heti kun olin tarpeeksi alhaalla Kim läimäytti luukun kiinni ja jäin pimeään. Olisin ennemmin ollut ylhäällä yrittämässä tappaa Xeniaa kun olisin yksin säkki pimeässä kellarissa. En pelännyt mutta minua inhotti olla sokeana täällä. Haparoin portaat alas asti ja käsillä tunnustellen tutkin kellaria. Se oli aika pieni, ja suorakulman muotoinen. Tunsin seinillä laatikoita ja muita muotoja joita en tunnistanut. Käperryin nurkkaan ja yritin ajatella että kaikki menisi hyvin.. Mutta jos Xenia koskisi sormellakaan Zayniin minä tappaisin hänet.
Zayn:
Oli helpotus kun kuulin auton pysähtyvän pihaan. Menin ovelle poikia vastaan. "Heeeiii!!! Pitkästä aikaa!" Niall huusi ja ryntäsi halaaman minua. Naurahtaen halasin häntä ja tervehdin muitakin. Me viisi olimme olleet jo kauan kuin veljekset. Tapasimme monta vuotta sitten ja asuimme yhdessä. Mutta sitten Harry löysi Kimin ja he halusivat asua omillaan. Xenia tunki mukaan ja Harry halusi minut myös ettei hän kärsisi niin paljon serkkunsa kanssa. Olimme pitäneet silti yhteyttä poikiin ja olin iloinen että he olivat tulleet nyt avuksi. "Nonii mikäs on homman nimi?" Liam kysyi kun menimme olohuoneeseen. "Meidän pitäisi löytää Xen.. Kim ja Sirena ovat turvatalolla" Harry kertoi ja minä nyökkäsin. "Eikö teillä ole mitään käsitystä missä hän on?" Louis kysyi. Pudistin päätäni. Kumpa vain tietäisin.. Samasa puhelimeni soi ja vastasin heti nähdessäni Kimin soittavan. "Zayn!?" Kuulin hätäisen äänen kysyvän. "Minä täällä, mikä hätänä!?" Huudahdin. Jotain oli selvästi tapahtunut! "Xen on täällä!! Laitoin Sirenan kellariin!" Kim supatti. Voi helvetti!! Pelokkaana ja vihaisena paiskasin kännykkäni lattialle. Pojat tuiottivat minua kysyvänä. "Xen on talolla!!" Karjaisin ja juoksin ulos. Kuulin muiden lähtevän perääni ja änkäydyimme yhteen autoon. Painoin kaasun pohjaan ja auto lennähti liikkeelle. En antaisi Xenian koskea Sirenaan tai Kimiin.. Tästä tulisi nyt loppu!
Kim:
Tiesin että Zayn hermostuisi ja syy oli kyllä erittäin hyvä. Olin hiipinyt sisällä mutta nyt aijoin selvittää mitä ulkona tapahtui. Avasin ulko-oven ja näin parinkymmenen metrin päässä pitkän miehen. Hän oli ainakin kaksimetrinen, lihaksikas ja pukeutunut koko mustaan. Me vain tuiotimme toisiamme selvästikkin miettien mitä tehdä. Vastaus mietteisiimme tuli kun Xenia astui esiin puiden lomasta. Hän hymyili itsevarmasti ja heilautti hiuksiaan. Kurtistin kulmiani. Mitä hän oikein meinasi!? "Nonii Kim.. Missä se paskiais ystäväsi on?" Xen kysyi astellen lähemmäs lihaskimpun seuratessa. "Ei ainakaan täällä" valehtelin. Xen hymyili ja jatkoi lähestymistä. "Valehtelet! Tiedän että hän on sisällä.. Kunhan ajattelin haluatko tehdä yhteistyötä vai olla hankala" hän vastasi. Nonii anna tulla vaan. Minun teki niin mieli repiä hänen sievä päänsä irti! "No, oletko minulle avuksi vai aiheutatko hankaluuksi?" Xen tivasi. "Tottakai aiheutan hankaluuksia. Eihän tästä sinulle tahallaan helppoa tehdä" vastasin uhmakkaasti asettuen oven eteen. Xenia nauroi ja nyökkäsi lihasmiehelle. Tämä lähti nopeasti minua päin.. Voi perkele.. En kuitenkaan halunnut pettää Sirenaa tai poikia. Mies yritti lyödä minua heti kun oli edessäni ja minä onnistuin väistämään. Huomasin että olin nopeampi mikä oli ainut hyvä asia tässä tilanteessa. Kiepahdin miehen sivulle ja iskin häntä lujasti olkapäähän. En kuullut luiden murtumista.. Yritin lyödä uudestaan mutta mies kääntyi ja tyrkkäsi minua lujasti hartiallaan. Lennähdin ilmaan mutta onnistuin kääntymään jaloilleni. Otin juoksuvauhtia ja yritin potkaista miestä rintaan. Hän tarttui jalkaani ja paiskasi minut maahan. Nyt tunsin paljon kipua selässäni mutta silti nousin ylös. En luovuttaisi!
Sirena:
En tiennyt kauanko olin istunut nurkassa kun kuulin kellarin luukun aukeavan. Joko se oli ohi?? Oliko Zayn tullut hakemaan minua. Näin tumman varjon laskeutuvan portaita. "Zayn?" Kysyin varovaisesti ja nousin seisomaan. "Minä tässä" kuulin selvästi Zaynin sanovan. Hengitykseni kiihtyi ja ryntäsin häntä päin. Kiedoin käsivarteni hänen ympärilleen ja painoin pääni hänen rintaansa vasten. Silloin tajusin että jokin oli vialla. Zayn ei ollut näin pitkä.. Eikä hän olisi tarttunut käsiini puristaen näin kovaa. Ei ikinä. Tämä ei ollut Zayn.
En laittanut vastaan vaan ryntäsin samantien olohuoneeseen. Minne voisin piiloutua!? Täällä ei ollut yläkertaa, vain olohuone, keittiö ja kaksi makuuhuonetta. "Tule tänne!" Kim huusi kuin lukien ajatuksiani. Hän avasi salaluukun lattiasta ja piti sitä minulle auki. Menin hänen luokseen ja kurkkasin luukkuun. Näin vain puuportaat jotka johtivat pimeyteen. "Sinunkin on tultava!" Vaadin Kimiltä. En halunnut jättää häntä yksin turvattomaksi! "En, minä vien hänet pois täältä! Älä tule tuolta ulos ennen kuin joku meistä hakee sinut!" Kim supatti vilkuillen ovelle. Vastahakoisesti lähdin laskeutumaan portaita alas tietämättä mitä siellä oli. Heti kun olin tarpeeksi alhaalla Kim läimäytti luukun kiinni ja jäin pimeään. Olisin ennemmin ollut ylhäällä yrittämässä tappaa Xeniaa kun olisin yksin säkki pimeässä kellarissa. En pelännyt mutta minua inhotti olla sokeana täällä. Haparoin portaat alas asti ja käsillä tunnustellen tutkin kellaria. Se oli aika pieni, ja suorakulman muotoinen. Tunsin seinillä laatikoita ja muita muotoja joita en tunnistanut. Käperryin nurkkaan ja yritin ajatella että kaikki menisi hyvin.. Mutta jos Xenia koskisi sormellakaan Zayniin minä tappaisin hänet.
Zayn:
Oli helpotus kun kuulin auton pysähtyvän pihaan. Menin ovelle poikia vastaan. "Heeeiii!!! Pitkästä aikaa!" Niall huusi ja ryntäsi halaaman minua. Naurahtaen halasin häntä ja tervehdin muitakin. Me viisi olimme olleet jo kauan kuin veljekset. Tapasimme monta vuotta sitten ja asuimme yhdessä. Mutta sitten Harry löysi Kimin ja he halusivat asua omillaan. Xenia tunki mukaan ja Harry halusi minut myös ettei hän kärsisi niin paljon serkkunsa kanssa. Olimme pitäneet silti yhteyttä poikiin ja olin iloinen että he olivat tulleet nyt avuksi. "Nonii mikäs on homman nimi?" Liam kysyi kun menimme olohuoneeseen. "Meidän pitäisi löytää Xen.. Kim ja Sirena ovat turvatalolla" Harry kertoi ja minä nyökkäsin. "Eikö teillä ole mitään käsitystä missä hän on?" Louis kysyi. Pudistin päätäni. Kumpa vain tietäisin.. Samasa puhelimeni soi ja vastasin heti nähdessäni Kimin soittavan. "Zayn!?" Kuulin hätäisen äänen kysyvän. "Minä täällä, mikä hätänä!?" Huudahdin. Jotain oli selvästi tapahtunut! "Xen on täällä!! Laitoin Sirenan kellariin!" Kim supatti. Voi helvetti!! Pelokkaana ja vihaisena paiskasin kännykkäni lattialle. Pojat tuiottivat minua kysyvänä. "Xen on talolla!!" Karjaisin ja juoksin ulos. Kuulin muiden lähtevän perääni ja änkäydyimme yhteen autoon. Painoin kaasun pohjaan ja auto lennähti liikkeelle. En antaisi Xenian koskea Sirenaan tai Kimiin.. Tästä tulisi nyt loppu!
Kim:
Tiesin että Zayn hermostuisi ja syy oli kyllä erittäin hyvä. Olin hiipinyt sisällä mutta nyt aijoin selvittää mitä ulkona tapahtui. Avasin ulko-oven ja näin parinkymmenen metrin päässä pitkän miehen. Hän oli ainakin kaksimetrinen, lihaksikas ja pukeutunut koko mustaan. Me vain tuiotimme toisiamme selvästikkin miettien mitä tehdä. Vastaus mietteisiimme tuli kun Xenia astui esiin puiden lomasta. Hän hymyili itsevarmasti ja heilautti hiuksiaan. Kurtistin kulmiani. Mitä hän oikein meinasi!? "Nonii Kim.. Missä se paskiais ystäväsi on?" Xen kysyi astellen lähemmäs lihaskimpun seuratessa. "Ei ainakaan täällä" valehtelin. Xen hymyili ja jatkoi lähestymistä. "Valehtelet! Tiedän että hän on sisällä.. Kunhan ajattelin haluatko tehdä yhteistyötä vai olla hankala" hän vastasi. Nonii anna tulla vaan. Minun teki niin mieli repiä hänen sievä päänsä irti! "No, oletko minulle avuksi vai aiheutatko hankaluuksi?" Xen tivasi. "Tottakai aiheutan hankaluuksia. Eihän tästä sinulle tahallaan helppoa tehdä" vastasin uhmakkaasti asettuen oven eteen. Xenia nauroi ja nyökkäsi lihasmiehelle. Tämä lähti nopeasti minua päin.. Voi perkele.. En kuitenkaan halunnut pettää Sirenaa tai poikia. Mies yritti lyödä minua heti kun oli edessäni ja minä onnistuin väistämään. Huomasin että olin nopeampi mikä oli ainut hyvä asia tässä tilanteessa. Kiepahdin miehen sivulle ja iskin häntä lujasti olkapäähän. En kuullut luiden murtumista.. Yritin lyödä uudestaan mutta mies kääntyi ja tyrkkäsi minua lujasti hartiallaan. Lennähdin ilmaan mutta onnistuin kääntymään jaloilleni. Otin juoksuvauhtia ja yritin potkaista miestä rintaan. Hän tarttui jalkaani ja paiskasi minut maahan. Nyt tunsin paljon kipua selässäni mutta silti nousin ylös. En luovuttaisi!
Sirena:
En tiennyt kauanko olin istunut nurkassa kun kuulin kellarin luukun aukeavan. Joko se oli ohi?? Oliko Zayn tullut hakemaan minua. Näin tumman varjon laskeutuvan portaita. "Zayn?" Kysyin varovaisesti ja nousin seisomaan. "Minä tässä" kuulin selvästi Zaynin sanovan. Hengitykseni kiihtyi ja ryntäsin häntä päin. Kiedoin käsivarteni hänen ympärilleen ja painoin pääni hänen rintaansa vasten. Silloin tajusin että jokin oli vialla. Zayn ei ollut näin pitkä.. Eikä hän olisi tarttunut käsiini puristaen näin kovaa. Ei ikinä. Tämä ei ollut Zayn.
tiistai 4. kesäkuuta 2013
~The Kiss~ Part 12
Harry:
Heräsin yhtäkkiä kesken uneni. En tuntenut enää niin pahaa kipua selässäni tai kyljissäni kuin aikaisemmin. Onneksi sillä tällähetkellä halusin vain tappaa Xenian. Onhanhän serkkuni mutta muuta yhteistä meillä ei ole. En ole koskaan erityisemmin pitänyt hänestä ja nyt hän meni liian pitkälle. En halunnut vaarantaa Kimin tai Zaynin olemassa oloa jättämällä hänet henkiin.. Enkä tietenkään vaarantaisi Sirenaakaan. Zayn ei ikinä toipuisi jos hänelle kävisi jotain. Nousin varovasti venytellen ylös ja huomasin olkapääni haavojen olevan peitetty siteillä. Tottakai Kim pelasti minut. Hymyilin itsekseni ja vetäisin valkoisen t-paidan päälleni. Oli paras mennä alakertaan katsomaan mistä olin jäänyt paitsi.
Zayn:
Odotin malttamattomana Liamin, Louisin ja Niallin saapumista. Meidän pitäisi etsiä Xen ja antaa hänelle turpiin. Uskomattoman idiootti ihminen. Istuin olohuoneen sohvalla ja naputin kädelläni polveani.. Tuiottelin kelloa ja laskin sekunteja.. Onneksi Sirena ei ollut täällä! Tiesin tottakai että hän osaa ja pystyy tappamaan mutta Xenia oli vahva. Ja hänellä olisi liittolaisia. Me demonit sentään kestimme enemmän iskuja ja parannuimme nopeammin.. Kesken mietintäni kuulin askelia portaista ja käännähdin istualtani. Harry tuli alas hieman pöllähtäneen näköisenä. "Miten jaksat?" Kysyin kun hän istahti viereiseen nojatuoliin. "Hyvin, hieman kivistää vielä muttei pahasti" hän vastasi hymyillen. "No hyvä.. Liam ja pojat ovat tulossa tänne" kerroin ja vilkaisin taas vaihteeksi kelloa. Aikaa oli mennyt jo puoli tuntia.. "Hyvä! Apua tässä tarvitaankin! Se korsto joka oli Xenin kanssa.. Huhuh!" Harry sanoi tehden sangen selväksi ettei vastassamme olisi mitään keijukaisia. "No mutta me löydämme heidät ja se on sitten siinä. Emme voi jättää heitä henkiinkään" minä totesin. Xenia ei tekisi kenellekkään mitään hyvää niin kauan kuin eli! Hän ei luovuttaisi koskaan vaan jahtaisi Sirenaa iäisyyden! "Jep.." Harry vastasi. No mutta kyllähän meillä oli ihan hyvät mahdollisuudet: viisi vastaan tämäntiedon mukaan kolme. Meidän piti vain toivoa ettei Xen saa muista liittolaisia..
Kim:
Istuin lattialla takan edessä ja vain piirtelin sormellani kuvioita lattiaan. Minulla ei ollut mitään järkevää tekemistä, enkä voinut myöskään keskittyä mihinkään. Missä Xenia oli ja mitä hän suunnitteli? Aikoiko hän etsiä Sirenan vai yrittäisikö hän tappaa pojat? Liian paljon avonaisia kysymyksiä joihin tarvitsisin vastauksia.. Minun oli lopulta pakko nousta ylös. Istuminen ei nyt auttaisi. Menin viereiseen huoneeseen joka kuului Zaynille. Jotenkin aavistin Sirenan olevan siellä enkä erehtynyt. Menin hänen luokseen ja istui sängylle myöskin. "Mitä mietit?" Kysyi hiljaa kun Sirenan katse tuiotti seinää. "Xeniaa.. Ja Zayniä" hän vastasi hitaasti. Luultavasti täysin samaa mitä itsekkin mietin.. "Kuule.. He hoitavat homman ja me palaamme sinne ihan rauhassa. Xenia on.. Ääliö eikä hän voi pärjätä pojille" lohdutin häntä ja samalla itseäni. Jännää kuinka en aluksi oikein pitänyt hänestä ja nyt hän tuntui enemmän ystävälle.. Vaikka en tiennyt mitä hän ajatteli. "Niin..kyllä se menee hyvin" hän sanoi varmaan enemmän itselleen kuin minulle.
Sirena:
Tottakai olin huolissani mutta Kim sai minut hieman rauhallisemmaksi. Ei Xenia pystyisi tekemään mitään pojille! Silloin, yhtäkkiä mieleeni pamahti erittäin olennainen asia. Isä. Olin ollut melkein päivän poissa eikä hän tiedä missä olen ja tulen olemaan!! Mutta en voisi kertoa.. Nappasin kännykkäni taskustani ja huomasin saaneeni yli kaksikymmentä soittoa ja viisitoista äkäistä viestiä isältä.. Pelkäsin jo hänen reaktiotaan kun viimein vastaisin. Laitoin hänelle nopeasti viestin:' anteeksi etten vastannut mutta yksi Kenin tuttu vei meidät telttailemaan! Olisi pitänyt ilmoitaa mutta oli äkkilähtö ja meillä on ollut niin paljon tekemistä! Minä soitan sinulle huomenna!'. En ollut kovin hyvä valehtelemaan mikä näkyi viestissäni. Lähetin sen kuitenkin ja vain toivoin parasta. Isän vastaus ei ehtinyt tulla kun Kim yhtäkkiä pomppasi ylös sängyltä. "Mitä nyt?" Kysyin heti. "Mene piiloon!! Xenia on täällä!" Kim henkäisi katse ikkunassa.
Heräsin yhtäkkiä kesken uneni. En tuntenut enää niin pahaa kipua selässäni tai kyljissäni kuin aikaisemmin. Onneksi sillä tällähetkellä halusin vain tappaa Xenian. Onhanhän serkkuni mutta muuta yhteistä meillä ei ole. En ole koskaan erityisemmin pitänyt hänestä ja nyt hän meni liian pitkälle. En halunnut vaarantaa Kimin tai Zaynin olemassa oloa jättämällä hänet henkiin.. Enkä tietenkään vaarantaisi Sirenaakaan. Zayn ei ikinä toipuisi jos hänelle kävisi jotain. Nousin varovasti venytellen ylös ja huomasin olkapääni haavojen olevan peitetty siteillä. Tottakai Kim pelasti minut. Hymyilin itsekseni ja vetäisin valkoisen t-paidan päälleni. Oli paras mennä alakertaan katsomaan mistä olin jäänyt paitsi.
Zayn:
Odotin malttamattomana Liamin, Louisin ja Niallin saapumista. Meidän pitäisi etsiä Xen ja antaa hänelle turpiin. Uskomattoman idiootti ihminen. Istuin olohuoneen sohvalla ja naputin kädelläni polveani.. Tuiottelin kelloa ja laskin sekunteja.. Onneksi Sirena ei ollut täällä! Tiesin tottakai että hän osaa ja pystyy tappamaan mutta Xenia oli vahva. Ja hänellä olisi liittolaisia. Me demonit sentään kestimme enemmän iskuja ja parannuimme nopeammin.. Kesken mietintäni kuulin askelia portaista ja käännähdin istualtani. Harry tuli alas hieman pöllähtäneen näköisenä. "Miten jaksat?" Kysyin kun hän istahti viereiseen nojatuoliin. "Hyvin, hieman kivistää vielä muttei pahasti" hän vastasi hymyillen. "No hyvä.. Liam ja pojat ovat tulossa tänne" kerroin ja vilkaisin taas vaihteeksi kelloa. Aikaa oli mennyt jo puoli tuntia.. "Hyvä! Apua tässä tarvitaankin! Se korsto joka oli Xenin kanssa.. Huhuh!" Harry sanoi tehden sangen selväksi ettei vastassamme olisi mitään keijukaisia. "No mutta me löydämme heidät ja se on sitten siinä. Emme voi jättää heitä henkiinkään" minä totesin. Xenia ei tekisi kenellekkään mitään hyvää niin kauan kuin eli! Hän ei luovuttaisi koskaan vaan jahtaisi Sirenaa iäisyyden! "Jep.." Harry vastasi. No mutta kyllähän meillä oli ihan hyvät mahdollisuudet: viisi vastaan tämäntiedon mukaan kolme. Meidän piti vain toivoa ettei Xen saa muista liittolaisia..
Kim:
Istuin lattialla takan edessä ja vain piirtelin sormellani kuvioita lattiaan. Minulla ei ollut mitään järkevää tekemistä, enkä voinut myöskään keskittyä mihinkään. Missä Xenia oli ja mitä hän suunnitteli? Aikoiko hän etsiä Sirenan vai yrittäisikö hän tappaa pojat? Liian paljon avonaisia kysymyksiä joihin tarvitsisin vastauksia.. Minun oli lopulta pakko nousta ylös. Istuminen ei nyt auttaisi. Menin viereiseen huoneeseen joka kuului Zaynille. Jotenkin aavistin Sirenan olevan siellä enkä erehtynyt. Menin hänen luokseen ja istui sängylle myöskin. "Mitä mietit?" Kysyi hiljaa kun Sirenan katse tuiotti seinää. "Xeniaa.. Ja Zayniä" hän vastasi hitaasti. Luultavasti täysin samaa mitä itsekkin mietin.. "Kuule.. He hoitavat homman ja me palaamme sinne ihan rauhassa. Xenia on.. Ääliö eikä hän voi pärjätä pojille" lohdutin häntä ja samalla itseäni. Jännää kuinka en aluksi oikein pitänyt hänestä ja nyt hän tuntui enemmän ystävälle.. Vaikka en tiennyt mitä hän ajatteli. "Niin..kyllä se menee hyvin" hän sanoi varmaan enemmän itselleen kuin minulle.
Sirena:
Tottakai olin huolissani mutta Kim sai minut hieman rauhallisemmaksi. Ei Xenia pystyisi tekemään mitään pojille! Silloin, yhtäkkiä mieleeni pamahti erittäin olennainen asia. Isä. Olin ollut melkein päivän poissa eikä hän tiedä missä olen ja tulen olemaan!! Mutta en voisi kertoa.. Nappasin kännykkäni taskustani ja huomasin saaneeni yli kaksikymmentä soittoa ja viisitoista äkäistä viestiä isältä.. Pelkäsin jo hänen reaktiotaan kun viimein vastaisin. Laitoin hänelle nopeasti viestin:' anteeksi etten vastannut mutta yksi Kenin tuttu vei meidät telttailemaan! Olisi pitänyt ilmoitaa mutta oli äkkilähtö ja meillä on ollut niin paljon tekemistä! Minä soitan sinulle huomenna!'. En ollut kovin hyvä valehtelemaan mikä näkyi viestissäni. Lähetin sen kuitenkin ja vain toivoin parasta. Isän vastaus ei ehtinyt tulla kun Kim yhtäkkiä pomppasi ylös sängyltä. "Mitä nyt?" Kysyin heti. "Mene piiloon!! Xenia on täällä!" Kim henkäisi katse ikkunassa.
maanantai 3. kesäkuuta 2013
~The Kiss~ Part 11
Zayn:
Tuiotin haikeasti auton perään kun Kim ja Sirena ajoivat pois. Hänen oli parempi olla poissa.. En kestäisi jos hänelle tapahtuisi jotain. Huokaisin ja pyyhkäisin hiukseni pois otsaltani. Olisi parempi ryhtyä hommiin.
Liam:
"Lou,Niall olkaa hiljempaa!" Huusin olkani yli kun kuulin kännykkäni soivan. Kuten tavallista heillä oli tyyny sota ja kamalasti karjuen he juoksivat ympäri taloa. Meteli vain yltyi kokoajan.. "NYT TURVAT KIINNI!!" Karjaisin kun näin kuka soitti. Tuli hiljaista lukuunottamatta hiljaista naurua. "Moi Zayn! Mitä kuuluu?" Vastasin puhelimeen ja istuin sohvalle. "Hei Liam.. Itseasissa minulla on ongelma.. Ja tarvitsisin teidän apuanne" Zayn sanoi kuulostaen surulliselle. Mitäköhän nyt on tapahtunut. Nostin katseeni maasta ja näin Louisin ja Niallin tulleen istumaan viereeni. Laitoin kaiuttimen päälle. "Mikä on homman nimi?" Kysyin ja kumarruimme kaikki lähemmäs kuulemaan vastausta. "Xenia on lähtenyt luotamme. Ja hän uhkaa tappaa.. Tyttöystäväni." Zayn sanoi koruttomasti. En yhtään ihmettellyt. Xenia oli aina inhonnut sitä kun Zayn ei pitänyt hänestä.. Ja jos Zayn hankki tyttöystävän.. "No mutta mikä on ongelma? Senkun kaikki vaan listitte Xenin! Teitähän on jos ystävättäresi lasketaan mukaan neljä!" Louis möläytti. Itseasissa ajattelin samaa.. Kyllä neljä yhtä vastaan olisi helppoa.. "Hän ei ole demoni" Zayn vastasi hitaasti. Katsahdimme heti toisiimme. Mitä hän on mennyt tekemään!? "Ihminen!?" Kysyin ihan järkyttyneenä. "Metsästäjä" Zayn myönsi ilmeisesti huomaten äänensävyistämme ettei ollut aika valehdella. METSÄSTÄJÄ!!! "Zayn mitä helvettiä olet tehnyt!?!?" Niall puuskaisi. Toisessa päässä tuli hiljaisuus. "Älkää tuomitko tätä.. Mutta hän ei tee meille mitään! Ja meitä ei ole neljä.. Taistelussa olisi vain minä ja Kim.. Xenia hakkasi liittolaistensa kanssa Harryn enkä anna Sirenan tulla mukaan." Zayn kertoi vahvasti. Tiesin ettei nyt kannattaisi väittää vastaan. Ja heidän tilanteensa vaikutti tosi pahalle. "Eli tulisimme puolustamaan tätä...Sirenaa." Louis kysyi kulmiaan kurtistaen. "Tulisitte puolustamaan meitä kaikkia. Xenia on niin vihainen kaikille etten ihmettelisi jos hän etsisi jopa teidätkin käsiinsä. Ja hänellä on ainakin kaksi liittolaista. Tuntemattomia miehiä." Zayn vastasi. Katsoin poikiin. Molemmat olivat vielä vähän kummissaan mutta minusta päätös oli tehty. "Me tulemme. Lähdemme heti" sanoin ja kuulin kuinka Zayn huokaisi helpotuksesta. "Kiitos" hän sanoi ja sulki puhelimen.
Sirena:
Minulla oli haikea olo. Pelkäsin niin paljon Zaynin ja Harryn puolesta.. Ja Kim.. Hänellä ei mahtanut olla helppoa myöskään. Käännyin istuimellani häneen päin. "Haluatko puhua?" Kysyin hieman arasti. En haluaisi suututtaa tai muutenkaan olla vaivaksi hänelle. "En välttämättä mutta jos haluat niin kyllä" hän vastasi katse tiessä. "Ööh.. Selvä. Mikä tämä turvatalo on?" Kysyin. "Se rakennettiin meille suojaksi jos joku toinen porukka hyökkäisi. Olemme käyttäneet sitä vain kerran mutta se on valmisteltu hyvin" Kim vastasi kuulostaen hieman lämpimämmälle. "Miksi toiset hyökkäävät?" Utelin. Vaikka tiesin jonkin verran demoneista, en ollut ikinä perehtynyt 'laumasuhteisiin' tai mihinkään sellaisiin. "Reviiri hommia. Tämä kaupunki on meidän ja muutamat ovat havitelleet sitä itselleen. Pidimme kuitenkin pintamme joka kerta." Kim kertoi. Käänyimme samalla metsätielle. "Ahaa.. Mutta, olisitko halunnut jäädä tuonne?" Kysyin nyt taas varovasti. Hän oli joutunut jättämään Harryn.. "Olisin.. Mutta tiedät ettei Harry olisi minun antanut. Ja sitäpaitsi me olemme samassa tilanteessa joten ei tämä haittaa" Kim vastasi ja hymyili minulle. Vastasin hymyyn. Onneksi hän ei näyttänyt vihaavan minua tai jotain. Kaarsimme aukiolle metsän keskelle. Siellä oli pieni, uuden näköinen talo jonne menimme sisään. "Täällä on vielä kamojamme viime kerralta, mutta ne eivät varmaan haittaa" Kim totesi ja sytytteli valoa. Kämppä oli mukavan kotoisa suurine olohuoneineen ja rosterisine keittiöineen. Menin makuuhuoneeseen jonka tiesin olevan Zaynin. Huoneessa tuoksui Zayn. En osannut kuvailla mitä se oli mutta voisin vaihtaa ilman siihen tuoksuun. Istuin hänen sängylleen ja käteeni osui tumma huppari. Ajattelematta paljoakaan, vedin sen päälleni ja käpertyin sänkyyn.
Tuiotin haikeasti auton perään kun Kim ja Sirena ajoivat pois. Hänen oli parempi olla poissa.. En kestäisi jos hänelle tapahtuisi jotain. Huokaisin ja pyyhkäisin hiukseni pois otsaltani. Olisi parempi ryhtyä hommiin.
Liam:
"Lou,Niall olkaa hiljempaa!" Huusin olkani yli kun kuulin kännykkäni soivan. Kuten tavallista heillä oli tyyny sota ja kamalasti karjuen he juoksivat ympäri taloa. Meteli vain yltyi kokoajan.. "NYT TURVAT KIINNI!!" Karjaisin kun näin kuka soitti. Tuli hiljaista lukuunottamatta hiljaista naurua. "Moi Zayn! Mitä kuuluu?" Vastasin puhelimeen ja istuin sohvalle. "Hei Liam.. Itseasissa minulla on ongelma.. Ja tarvitsisin teidän apuanne" Zayn sanoi kuulostaen surulliselle. Mitäköhän nyt on tapahtunut. Nostin katseeni maasta ja näin Louisin ja Niallin tulleen istumaan viereeni. Laitoin kaiuttimen päälle. "Mikä on homman nimi?" Kysyin ja kumarruimme kaikki lähemmäs kuulemaan vastausta. "Xenia on lähtenyt luotamme. Ja hän uhkaa tappaa.. Tyttöystäväni." Zayn sanoi koruttomasti. En yhtään ihmettellyt. Xenia oli aina inhonnut sitä kun Zayn ei pitänyt hänestä.. Ja jos Zayn hankki tyttöystävän.. "No mutta mikä on ongelma? Senkun kaikki vaan listitte Xenin! Teitähän on jos ystävättäresi lasketaan mukaan neljä!" Louis möläytti. Itseasissa ajattelin samaa.. Kyllä neljä yhtä vastaan olisi helppoa.. "Hän ei ole demoni" Zayn vastasi hitaasti. Katsahdimme heti toisiimme. Mitä hän on mennyt tekemään!? "Ihminen!?" Kysyin ihan järkyttyneenä. "Metsästäjä" Zayn myönsi ilmeisesti huomaten äänensävyistämme ettei ollut aika valehdella. METSÄSTÄJÄ!!! "Zayn mitä helvettiä olet tehnyt!?!?" Niall puuskaisi. Toisessa päässä tuli hiljaisuus. "Älkää tuomitko tätä.. Mutta hän ei tee meille mitään! Ja meitä ei ole neljä.. Taistelussa olisi vain minä ja Kim.. Xenia hakkasi liittolaistensa kanssa Harryn enkä anna Sirenan tulla mukaan." Zayn kertoi vahvasti. Tiesin ettei nyt kannattaisi väittää vastaan. Ja heidän tilanteensa vaikutti tosi pahalle. "Eli tulisimme puolustamaan tätä...Sirenaa." Louis kysyi kulmiaan kurtistaen. "Tulisitte puolustamaan meitä kaikkia. Xenia on niin vihainen kaikille etten ihmettelisi jos hän etsisi jopa teidätkin käsiinsä. Ja hänellä on ainakin kaksi liittolaista. Tuntemattomia miehiä." Zayn vastasi. Katsoin poikiin. Molemmat olivat vielä vähän kummissaan mutta minusta päätös oli tehty. "Me tulemme. Lähdemme heti" sanoin ja kuulin kuinka Zayn huokaisi helpotuksesta. "Kiitos" hän sanoi ja sulki puhelimen.
Sirena:
Minulla oli haikea olo. Pelkäsin niin paljon Zaynin ja Harryn puolesta.. Ja Kim.. Hänellä ei mahtanut olla helppoa myöskään. Käännyin istuimellani häneen päin. "Haluatko puhua?" Kysyin hieman arasti. En haluaisi suututtaa tai muutenkaan olla vaivaksi hänelle. "En välttämättä mutta jos haluat niin kyllä" hän vastasi katse tiessä. "Ööh.. Selvä. Mikä tämä turvatalo on?" Kysyin. "Se rakennettiin meille suojaksi jos joku toinen porukka hyökkäisi. Olemme käyttäneet sitä vain kerran mutta se on valmisteltu hyvin" Kim vastasi kuulostaen hieman lämpimämmälle. "Miksi toiset hyökkäävät?" Utelin. Vaikka tiesin jonkin verran demoneista, en ollut ikinä perehtynyt 'laumasuhteisiin' tai mihinkään sellaisiin. "Reviiri hommia. Tämä kaupunki on meidän ja muutamat ovat havitelleet sitä itselleen. Pidimme kuitenkin pintamme joka kerta." Kim kertoi. Käänyimme samalla metsätielle. "Ahaa.. Mutta, olisitko halunnut jäädä tuonne?" Kysyin nyt taas varovasti. Hän oli joutunut jättämään Harryn.. "Olisin.. Mutta tiedät ettei Harry olisi minun antanut. Ja sitäpaitsi me olemme samassa tilanteessa joten ei tämä haittaa" Kim vastasi ja hymyili minulle. Vastasin hymyyn. Onneksi hän ei näyttänyt vihaavan minua tai jotain. Kaarsimme aukiolle metsän keskelle. Siellä oli pieni, uuden näköinen talo jonne menimme sisään. "Täällä on vielä kamojamme viime kerralta, mutta ne eivät varmaan haittaa" Kim totesi ja sytytteli valoa. Kämppä oli mukavan kotoisa suurine olohuoneineen ja rosterisine keittiöineen. Menin makuuhuoneeseen jonka tiesin olevan Zaynin. Huoneessa tuoksui Zayn. En osannut kuvailla mitä se oli mutta voisin vaihtaa ilman siihen tuoksuun. Istuin hänen sängylleen ja käteeni osui tumma huppari. Ajattelematta paljoakaan, vedin sen päälleni ja käpertyin sänkyyn.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)