Desperation part 22

Zayn:

Katselin huoneen nurkasta, kuinka Mic harppoi edestakaisin keskellä. Yllättävää kyllä, mutta hän näytti oikeasti raivostuneelta. Yleensä hän oli tyynen rauhallinen, koska tiesi että se oli helkkarin pelottavaa. Nyt häntä taisi kumminkin häiritä pahasti jokin...
Otin kovia kärsineen Nokiani taskusta ja tarkastin aloitusnäytön. Ei uusia viestejä... Minun todella teki mieli ottaa yhteyttä Louisiin, mutta se oli liian vaarallista. En ollut kunnolla perillä tästä jutusta, koska tiesin vain sen minkä Louis oli karatessaan kertonut.
Hänen täytyisi hakea baarityttö, Lily jos oikein muistan, ja viedä hänet turvaan Miciltä. En ymmärtänyt miksi Miciä suuremmin kiinnostaisi joku pikkujengin jäsen, mutta Louis oli myös pakenemassa. Juttu liittyi siis häneen myös ja yritin nyt tehdä parhaani pitääkseni kaverisuhteemme piilossa...
"Mitä sinä haluat!?" Kuului vihainen huuto yhtäkkiä, ja nostin katseeni. Mic seisoi edelleen keskellä huonetta, mutta nyt Jon oli raahannut hänen luokseen minulle tuntemattoman jätkän.
Koko huoneeseen laskeutui hiljaisuus kun kaikki jäivät kuuntelemaan kiinnostuneina.
"Minä- minä tiedän missä Louis Tomlinson on!" Hintelä poika sanoi ääni täristen, mutta hymyillen. En moittinut häntä siitä... Mic näytti mielipuolelta juuri nyt..
Mutta miehen sanat saivat aikaan kohahduksen. Päät kääntyilivät ja inhokseni näin kuinka Waz hymyili voitonriemuisesti.
Mic syöksähti sanat kuultuaan kohta miestä ja heilautti hänet rinnuksista vasten pöytää. Hän kumartui tämän ylle silmät leimuten.
"Missä? Onko hänellä tyttö mukana? Tummat hiukset ja silmät" Mic murisi, hymynkare huulillaan.
"Tiedät varmasti Jamesin... He, tyttö ja hänen porukkansa, ovat siellä. Näin heidät omin silmin" Mies vastasi, nyt jo näyttäen erittäin tyytyväiseltä itseensä. Jutun oli pakko olla totta...
Mic päästi miehen irti ja heilautti kättään. Porukka kokoontui huoneen keskelle välittömästi, muutamia lukuunottamatta. Minä ja Fred istuimme vierekkäin nurkassa, katsellen ryhmää..
"He taitavat lähteä sinne.." Fred mumisi hiljaiseen tapaansa. Nyökkäsin vastaukseksi ja mietin. Pitäisikö minun lähteä mukaan? Voisin ehkä pitää Louisin poissa ongelmista. Jos vain löytäsin hänet ennen muita! Tytöstä en niinkään välittänyt, mutta parhaan kaverini halusin hengissä takaisin.
"Menen mukaan. Tuletko sinä?" Tokaisin ja nousin reippaasti seisomaan. Fred näytti vaivaantuneelle ja pudisti hitaasti punatukkaista päätään.
Kävelin porukan luo ja kuuntelin tavallista suunnitelmaa. Ja tekstasin samalla Louisille varoituksen.



Lily:
"Pääsemmekö me vihdoinkin syömään!? Olen odottanut tätä koko päivän!" Trina hihkaisi, kun Jazmin tuli hakemaan meitä. Olimme kokoontuneet yhteen huoneeseen kaikki, mikä teki minulle paljon paremman olon kuin seikkailu käytävillä.
"Toivottavasti pizza kelpaa" Jazmin sanoi ja viittoi meitä tulemaan mukaansa. Trina, Chris ja Joshua ryntäsivät heti hänen peräänsä ja me loput hillitsimme itsemme... Minulla oli todella kova nälkä, kun en ollut koko päivänä syönyt mitään! Pelkkä pizzan kuvittelu sai veden kielelleni...

"Tässä olisi aika montaa eri lajia... Valitkaa vapaasti" Liam.. James, opasti meitä, kun saavuimme isohkoon huoneeseen, jossa oli pitkä pöytä ja monta tuolia. Pöytä oli vuorattu pizza laatikoilla ja ne kaikki oli avattu valmiiksi. Istuimme kaikki pöydän ääreen ja iloisesti jutellen kaikki ottivat haluamaansa pizzaa ja ryhtyivät syömään.
Istuin Louisin ja Joshuan välissä, vastapäätä Liamia. En voinut hillitä itseäni vaan minun oli pakko tuijottaa häntä. Hän otti ananaspizzaa, mistä hän on aina tykännyt. Hän söi ensin reunat ja vasta sitten pehmeän keskustan... Lisäksi hän nauroi aivan samalla tavalla kuin ennen, näyttäen koiranpennulta. Olin sataprosenttisen varma, että hän oli veljeni. Mutta hän ei vain muista..
"Sinulla on muistinmenetys!" Tokaisin yhtäkkiä kun hoksasin asian. Sehän oli selvää. Se selittäisi miksi hän ei muistanut minua, mutta käyttäytyi vaistomaisesti samalla tavalla kuin ennen!
"Mitä?" Liam kysyi kohteliaasti, katsoen minua kulmat koholla.
"Muistinmenetys! Siksi et muista minua" toistin ja hymyilin leveästi.
Liam oli aikeissa vastata, mutta kova huuto keskeytti hänet.
"Älä valehtele! Tiedän missä kävit!"
Kaikkien päät kääntyivät katsomaan huoneen ovea ja siellä näkyviä hahmoja. Toinen oli selvästi Gary, mutta toista miestä en tunnistanut. Gary näytti kuitenkin raivostuneelta ja tyrkkäsi toisen päin seinää.
Tässä vaiheessa Liam nousi ylös ja näytti samaanaikaan vihaiselta ja hämmentyneeltä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tehdä mitään, kun Gary oli jo vetänyt pistoolin taskustaan ja ampunut täysin puolustuskyvytöntä miestä päähän.

Laukauksen ääni kaikui seinistä, mutta muuten oli täysin hiljaista. Istuin vain paikallani ja katsoin kuinka miehen ruumis mätkähti kivilattialle. Tumma läikkä hänen päänsä alla kasvoi nopeasti vaarallaisen laajaksi, eikä mitään ollut enää tehtävissä.
"Gary! Mitä helvettiä sinä teit!?" Liam karjaisi ja hurjistuneena harppoi ovelle. Ihmeekseni Gary näytti täysin tyynelle ja laittoi aseen takaisin taskuunsa.
"Tuo... Michael.. Kävi juuri Micin puheilla. Ja epäilemättä hän vuosi tietojamme." Hän selitti ja kohtasi Liamin vihaisen katseen.
"Mitäh? Mistä sinä sen tiedät?" Liam kysyi, rauhoittuen hieman. Odotimme kaikki hiljaa kuullaksemme vastauksen.
"GPS hänen kännykässään kertoi enemmäm kuin tarpeeksi. Eikä hän kieltänyt." Gary vastasi leppoisasti, sivellen parransänkeään. Tuntui, ettei kukaan vieläkään tajunnut, kuinka isossa vaarassa olimme.




Soriii on ollu kauhee kiire xD mulla on nyt koeviikko ja tosi vaikee tehä mitää " ei kouluun" liittyvää! Kirjotin tän hätäsesti koetauolla, mut meneepäs nyt tarina vähä eteenpäin xD

Desperation part 21

Lily:
Hiljaisuus aulassa oli painostava, kun Jared ja toinen mies katsoivat minua. Jaredin siniset silmät katselivat minua iloinen hymynkare huulillaan. Minulla ei ollut aavistustakaan mitä hänen mielessään liikkui...
Toinen mies oli ilmeetön, mutta hän seisoi niin itsevarman näköisenä, että varmaan hän halveksui minua. Hänellä oli tummat lyhyet hiukset, jotka korostivat hänen kulmikkaita kasvojaan. Silmät olivat pistävän vihreät..
Yhtäkkiä kuului askeleita portaista ja me kaikki käännyimme katsomaan.
Louis ilmaantui ensimmäisenä näköpiiriimme ja hän näytti hieman hämmentyneeltä nähdessään meidät. Panin kuitenkin myös merkille, että hän oli vaihtanut vaatteita. Nyt hänellä oli tennarit, mustat farkut ja harmaa huppari. Mistä hän oli ne saanut..?

Hänen perässään tuli kuitenkin Liam. Suustani pääsi älähdys, sillä hänen näkemisensä sai vieläkin sydämeni pysähtymään. Nyt minun kuitenkin täytyisi pysyä tyynenä. Odotan sopivaa hetkeä, ja puhun hänelle sitten.
"Jared, Peter, Mitä te täällä? Eikös teidän pitänyt kiertää alue?" Liam kysyi, kulmat kurtussa ja asteli miesten luo.
"Robert sanoi menevänsä Brooken kanssa. Brooke kuulemma tarvitsee enemmän kokemusta" Jared vastasi ja kohautti olkiaan.
"Brooke? Ehkä hänen olisi pitänyt lähteä jomman kumman teidän kanssa" Liam huomautti ja näytti huolestuneelle. Se ilme näytti niin tutulle, etta rintaani vihlaisi kipu..
"Sitähän minä sanoin! Rob ei kuunnellut vaan halusi ehdottomasti ottaa hänet" Peter vastasi ja näytti yhtäkkiä vihaiselta. Ehkä Brooke oli hänen tyttöystävänsä, eikä hän halunnut sen casanovan olevan hänen kanssaan? Täysin ymmärrettävää..

"Hei, kaikki kunnossa?" Louis kysyi ja ilmaantui viereeni. Hän kietaisi käsivartensa ympärilleni ja veti minut lähemmäs. Tuntui yllättävän mukavalle olla siinä hänen vieressään.
"Joo... kait" huokaisin ja katselin kuinka Liam jatkoi keskustelua muiden kanssa. Koko tämä tilanne stressasi minua entistä enemmän... Melkein toivoin, että emme olisi ikinä edes tulleet tänne.
"Älä huoli, kyllä se selviää." Hän kuiskasi korvaani ja lepuutti leukaansa pääni päällä.
Tunsin hänen pulssinsa tasaisen jyskytyksen korvani vieressä ja se kuulosti mukavan tasaiselta. Yrittäisin nyt vain keskittyä pitämään porukkani lähellä ja poissa Micin ulottuvilta. Mutta en pystyisi vain esittämään etten tuntisi Liamia. Tai Jamesia ihan miten vaan. Aikamoinen sattuma, että Liam käytti nyt uutena nimenään toista nimeään... Ehkä tässä on vielä mahdollisuus, että hän tunnistaisi minut.



Oon niiiiiiiin hidas!!:D nää on vähä tämmösiä tylsiä osia, mut en haluu vaa hypätä sinne loppuhuipennukseen yhtäkkiä! Ja mulla oli taas joku nerokas kysymys tähän loppuun mut en muista sitä xD mut hei tulkaa kikkailee, mätänen täällä xD
@susannaww98

Desperation part 20

Louis:
Ehdin juuri ja juuri laittaa käsivarteni Lilyn alle, ennen kuin hän kaatui kohti lattiaa. Ajatuksien lukemisesta tuntui olevan kokoajan enemmän hyötyä...
Heilautin Lilyn syliini ja käännyi katsomaan Jamesia. Lilyn ajatukset olivat kertoneet paljon, vaikka minulla ei ollut ollut katsekontaktia hänen kanssaan..
"Anteeksi tuosta.. Hänen veljensä varmaankin näyttää ihan sinulta" sanoin hieman hämmentyneenä.
"Ei se mitään. Jos viet hänet alas, niin voimme puhua Micistä." Liam vastasi, hymyili vaivaantuneesti ja poistui huoneesta Gary perässään.

"Mitä tapahtui!? Jos sinä liityt tähän jotenkin-" Lee huusi ja harppoi minua vastaan, kun kannoin Lilyn takaisin alakäytävään. Leen kasvot olivat kalpeat ja hänen kehonkielensä kertoi hänen olevan stressaantunut.
"Tuki jo turpasi! Hän pyörtyi koska luuli Jamesia veljekseen." Tiuskaisin takaisin ennen kuin hän ehti viimeistellä syytöksensä.
".... Hän siis luulin random jätkää kuoleeksi veljekseen? Ei Lily ole tyhmä." Lee tokaisi ja risti käsivartensa rinnalleen. Seisoimme vastakkain keskellä käytävää ja olin erittäi  tyytyväinen, että olin hiukan pidempi...
"Tiedän, ettei hän ole tyhmä. Sinusta tosin en voi sanoa samaa" näpäytin ja otin askeleen sivulle, jatkaakseni matkaani. Lee kuitenkin astui röyhkeästi eteeni.
"Älä viitsi. Tiedän, että sinulla on jotain mielessäsi. Johdatit meidät tänne noin vain, ja se onnistui vain koska olet hurmannut Lilyn. Olet varmasti ilmiömäinen, sillä hän ei viihdy sinunlaisiesi mieshuorien kanssa" Lee ärähti, näyttäen tyytyväiselle saadessaan vihdoinkin purkaa ajatuksensa. Vaikka tiesinkin kaiken jo. Mikä idiootti..
"Kuules pentu, en haluaisi olla ilkeä, mutta ollakseni rehellinen teidän juttunne ei toimisi. Tiedän, miten tunnet häntä kohtaan ja voisin sääliä sinua, ellet olisi niin naurettava. Lily on valinnut jo. Päästä irti ja jatka elämää." Vastasin, pitäen naamani peruslukemilla. En viitsinyt enää kuunnella häntä. Lily oli minun, enkä antanut muiden havitella häntä tuolla tavalla...
Lee kalpeni ja hänen katseensa siirtyi lattiaan. Käytin tilanteen hyväkseni ja ohitin hänet. Tälläkertaa hän ei estellyt.


Lily:
Kun heräsin, minulla oli yllättävän mukava olo. Olin makuulla, ilmeisesti pehmeällä sängyllä ja minut oli kiedottu villaiseen peittoon.
Räpyttelin silmiäni hämärässä ja kohottauduin hieman. Jouduin hetken miettimään missä olin ja mitä oli tapahtunut.
Tunnistin huoneen samaksi, missä olimme Louisin kanssa aikaisemmin ollut. Muistin miksi olimme täällä. Ja muistin mitä oli tapahtunut viimeiseksi.
Mukava olo katosi heti ja kipu tuli tilalle. Tuntui, kuin menneisyys olisi puukottanut minua suoraan sydämeen. En voinut käsittää miten se kaikki oli mahdollista. Tiesin vallan hyvin, että veljeni kuoli vuosia sitten. Sitä ei voinut kiistää. Mutta miten hän oli silti ollut terveenä ja erittäin eloisana samassa huoneessa kanssani? Pieniä muutoksia lukuunottamatta tiesin, että hän se oli... Tai sitten todellakin hourailin. Olin kuullut, että muistot voivat tehdä tepposia... mutta tämä ei tuntunut siltä.

Päätin ottaa asiasta selvää. Nousin ylös ja hieman huterasti kävelin peilin eteen. Ja kaduin sitä heti.
T-paita ja farkkuni olivat ryttyiset ja hiukseni roikkuivat sotkuisina ja harjaamattomina. Kasvoni näyttivät hieman harmaille ja silmien alla oli tummat varjot. Suoraansanottuna näytin kammottavalle...
Onneksi minulla oli ranteessa ponnari ja sain laitettua hiukset kiinni. Hieman parempi nyt...

Käytävä oli autio ja pimeä, mutta lähdin kävelemään kohti aulaa. Sieltä kajasti hieman valoa ja kuulin vaimeita ääniä. Ehkä Louis olisi siellä?
Aulassa oli kuitenkin kolme ihmistä, kaksi miestä ja Jazmin. Viimeksi mainittu huomasi minut heti kun astuin valoon ja kaikki kolme kääntyivät katsomaan.
"Ööhh... Etsin Li- ei kun Jamesia.. Jos joku teistä osaisi auttaa.." sopersin, astuen keskemmälle huonetta.
Jazmin kurtisti mustia kulmiaan ja katsahti pitkään mieheen vieressään. Mies, tai oikeastaan poika, näytti vilpittömän kiinnostuneelta ja katsoi minua pää hieman kallellaan. Jotenkin hänen vaaleat hiuksensa ja tummat silmänsä toivat minulle mieleen kultaisennoutajan...
"Gary ei anna kenenkään teikäläisen tavata häntä. Kuulemma hyökkäsit hänen kimppuunsa" Jazmin sanoi kopeasti, astuen miesten eteen.
"En hyökännyt! Se ääliö oli paikalla ja näki kyllä mistä oli kyse!" Kiihdyin heti ja harppasin lähemmäs.
"Varo vaan ketä kutsut ääliöksi! Voin heittää sinut ulos täältä koska vaan!" Jazmin sähähti takaisin, silmät suuttumuksesta leimuten.
Kuitenkin koiranpennun näköinen poika naurahti yhtäkkiä.
"Jaz, et voi heittää häntä ulos. James kielsi meitä-"
"Turpa kiinni Jared!" Jazmin keskeytti ja mulkaisi poikaa, joka näytti vain huvittuneelta.
Otin askeleen taaksepäin ja hengitin syvään. Ei kannattanut haastaa riitaa hänen kanssaan. Olimme päässeet sisälle ja turvaan tänne.
Jazmin kääntyi kannoillaan ja katosi yläkerran portaisiin. Jäin Jaredin ja toisen miehen kanssa aulaan... Enkä tiennyt mitä tehdä.



Anteeks kun kesti näin kauan! Oon laiska xD KEVIN ZEGERS ON SEKSIKÄS.

Desperation part 19

Lily:
Vaikka sanoinkin sen jo ääneen, en voinut uskoa silmiäni. Mutta siinä hän vain seisoi, erilaisena kuin muistin, mutta selvästi hän se oli. Aivoni tuntuivat lyövän tyhjää... Kaiken järjen mukaan tämän ei kuuluisi olla totta. Liam oli kuollut aikapäiviä sitten, eikä hän mitenkään voisi olla samassa huoneessa kanssani.
Mutta silmäni eivät valehdelleet.
"Liam!" Tälläkertaa jo huusin, kyynelten vyöryessä poskilleni. Ryntäsin juoksuun, sillä halusin ehdottomasti varmistaa etten näkisi näkyjä.
Matkani kuitenkin keskeytyi yhtäkkiä, kun törmäsin johonkuhun.
"Mitä sinä yrität?!" Miehen ääni sähähti vihaisesti viereltäni ja käännyin hämmentyneenä sen kuultuani. En ollut edes huomannut, että huoneessa oli muitakin.
Mies oli tukkinut tien harmaaseen takkiin verhotulla käsivarrellaan ja nyt hän katsoi minua ankarasti. Ihmeekseni mies oli kuitenkin minun mittaiseni ja silmämme olivat samalla tasolla. Hänen kirkkaan vihreät silmänsä katsoivat minua läpitunkevasti ja parran sängen reunustava suu kääntyi irvistykseen.
"Miksi nämä piti edes päästää sisään?! Ties mikä salamurhaaja tämäkin neiti on!" Hän murisi ja katsoi Liamia olkansa yli.
Käytin tilanteen hyväkseni ja tempauduin irti hänen otteestaan. Muutamalla harppauksella olin jo Liamin luona ja heittäydyin hänen kaulaansa.

Tuttu ja kevyt partaveden tuoksu ympäröi minut ja onnesta itkien painoin pääni hänen rintaansa vasten. Sitä tunnetta ei voinut sanoin kuvailla.
Hänen vartalostaan hohkasi terve lämpö joka tuntui toivottavan minut tervetulleeksi. Siitä oli niin kauan kun koin näin vahvan onnen tunteen...
"Hmm... Tunnemmeko me?" Liam kysyi yhtäkkiä madaltuneella äänellä ja hänen sanansa saivat minut nostamaan pääni.
Liam katsoi alaspäin minuun ja kasvomme olivat vain muutaman sentin päässä toisistaan.
"Liam? Etkö sinä tunne minua?" Kysyin varovaisesti, muutaman hengenvedon jälkeen.
"Olen James... ja valitettavasti en kyllä tunne. Ehkä olet erehtynyt?" Liam sanoi hieman vaivaantuneena ja otti askelen taaksepäin.

Annoin käsieni tipahtaa hänen ympäriltään ja jäin paikalleni. Eikö oma veljeni muistanut minua? Olinko hänelle nyt vain tuntematon tyttö joka sekoilee?
"Hmm... Kaikki hyvin Gary... Hän taisi vain erehtyä. Onko hän yksi niistä joiden kanssa tulit Louis?" Liam kysyi ja katsoi taakseni.
"Ei!! En erehtynyt! Liam, minä olen sinun siskosi! Lilian, muistatko?" Älähdin ja sain Liamin taas katsomaan minua silmät suurina.
"Umm... Olen tosi pahoillani, mutta minulla ei ole siskoa. Ei ole koskaan ollutkaan" Liam sanoi hämmentyneenä, muttei kääntänyt katsettaan.
Tunsin paniikin alkavan tärisyttää käsiäni, mutta laitoin nyt kaiken keskittymiseni peliin. Katsoin Liamin tumman ruskeisiin silmiin, kuin kopioihin omistani, ja hengitin syvään.
"Tämä on noloa.. Ehkä näytän joltain tytön sukulaiselta? Tai ehkä hän on sekaisin? Eii, en halua heti ajatella noin ilkeästi. Hän on varmasti erehtynyt.."

Hän siis ei valehdellut. Hän ei oikeasti tuntenut minua, eikä hänellä ollut aavistustakaan miksi halasin häntä.
Liamin kasvot alkoivat hämärtyä reunoilta ja tasapainoni järkkyi. Keinahdin taaksepäin ja tunsin tömähtäväni jotakin vasten. Sen jälkeen menetin tajuntani.



Olimpas etevä xD huomenna varmaan joudun tekee kouluhommia koko illan -.- mutta jatkan mahollisiman pian!  Ainii, mulla oli tänää keskustelu luokanvalvojan kanssa joka on kans äikän ope.
"Kirjotatko vapaa-ajalla?"
- nojoo pikkusen
"Päiväkirjaa vai?"
- Blogia oikeestaan
"Ooiii mistä aiheesta?"
-nooo... vähän kaikesta
"Esim?"
-....... semmosia tarinoita vaan...


Se oli nolo keskustelu xD tämmösiä fanfic blogeja ei voi selittää mummeille!