JANSLSBFLAB

Joo eli siis en ehtinykkään kirjottaa tänään seuraavaa koska lähen siis ruotsinlaivalla ruotsiin xD ja en voi siis pitää nettii päällä D: elikkä kirjotan seuraavan osan perjantaina!

~Bad Boy Styles~ Part 14

Emily:
Koulun loppuessa olimme Harryn kanssa sopineet toiset treffit! Olin aivan innoissani ja lähdin koulusta hymy huulillani.
"Em! Odota!" Kuulin huudon takaani ja käännyin ympäri. Kayla juoksi minut kiinni ja käytti aika epätoivoiselta.
"Em.. Mitä sinä hommat?? Sinua pidetään hulluna!" Hän sanoi ja lähti kävelemään rinnallani. Minulle oli täysin sama mitä muut ajattelisivat. Minä rakastin Harryä ja se riittää minulle.
"On minulla oikeus seurustella kenen kanssa haluan!" Kivahdin vihaisena ystävälleni. Parhaan ystävän tulisi tukea, tällaisellä hetkellä!
"Tottakai on, mutta  pahoinpidellyt oppilaat ovat alkaneet valittaa kolmikosta vanhemmilleen. Ja kaikki kohta luulevat että sinäkin olet ollut mukana."
"Älä viitsi! He eivät ole hakkanneet nyt vähäänaikaan ketään!"
Kiristin vauhtiani ja jätin Kaylan jälkeen. Heti riidan jälkee minua alkoi kaduttaa. En ikinä kiistellyt Kaylan kanssa noin! Minulle tuli oudon mustasukkainen olo, vaikka Kayla vain mainitsi Harryn. Painoin pääni alas ja hieroin ohimoitani. Minulla oli outo olo. Johtuiko tämä Harrystä!? Juoksin hermostuneena kotiin. Kukaan ei ollut kotona joten käperryin heti maahan, oven eteen. Olin mustasukkainen ja oudon riippuvainen Harrystä. Mikä hänestä teki erilaisen kuin muut koskaan tapaamani pojat? Hengitin syvään ja pyyhin hiuksia kasvoiltani. Minun pitäisi päästä kysymään Harryltä uusia kysymyksiä.
Harry:
Tiesin että tänään oli oivallinen päivä päättää sunnitelmani. Emily oli täysin hallinnassani. Menin Zaynin kanssa kämpällemme yhtä aikaa. Ja olin saada sydänhalvauksen kun avasimme etuoven. Heti silmiemme edessä, keskellä olohuonetta, Isabella ja Louis olivat kietoutuneet toisiinsa ja suutelivat kiihkeästi.
"Hey!!" Karjaisin ja he erkanivat toisistaan.
"Mistä tällainen yhtäkkinen käänne kaverisuhteeseen?" Utelin aika nyreänä. Heti Isabellan saavuttua paras ystäväni iskee hänet.
"Rakkaus ei katso aikaa eikä paikkaa" Louis vinkkasi ja kietaisi käsivartensa Isabellan lantiolle ja sai hänet hymyilemään.
"Jaa jaa.. Pidän teitä silmällä" sanoin ja hymyilin. Kaikki oli hyvin niin kauan kuin he olivat onnellisia. Mutta jos Louis yrittääkin murtaa siskoni sydämen, minä murtaisin häneltä jotain muuta. Vaikka Louis ei ikinä pystyisi olemaan sellainen.
"No mutta jos siirrytään pois meistä.. Mitäs nyt meinaat?" Isabella kysyi ja tarkoitti Emilyä.
"Taitaa olla aika korjata veri parempaan talteen" hymähdin. Zayn ja Louis remahtivat nauruun ja lähdimme kaikki tappamaan aikaa. Itse menin yläkertaan ja istuin käytävän lattialle. Suunnitelmani oli alusta lähtien ollut löytää herkullinen tyttö, hurmata hänet ja lopulta tappaa hänet juomalla veri. Mutta nyt minä aloin miettiä asiaa. Halusinko tappaa Emilyn pelkän veren takia? En normaalisti kiintynyt uhreihini tällälailla. Mutta hänen verensä tuntui kutsuvan minua luokseen. Miten voisin jättää sellaisen aterian väliin?

~Bad Boy Styles ~ Part 13

Emily:
Odotin monta tuntia sopivaa hetkeä puhua Harrylle, mutta aina hän ehti vilahtaa jonnekkin. Lopulta, ruokatunnilla, pääsin häneen käsiksi.
"Harry!" Minä huusin ja sain hänet kääntymään.
"Emily" Harry vinkkasi ja heilautti kättään, merkiksi Isabellalle,Zaynille ja Lousille että he voisivat mennä edeltä. Isabella katsoi minuun kylmästi, heilautti hiuksiaan ja lähti pois.
"Minulla olisi asiaa.. Mennäänkö syrjemmälle" ehdotin, sillä tuntui kuin kaikki käytävän ihmiset kuuntelisivat meitä.
"Tässä käy ihan hyvin!" Harry sanoi, tarkoituksellisesti kovaan ääneen ja astui lähemmäs.
"No.. Minä vain ajattelin että en halua että meitä leimataan pariksi--" minä aloitin mutta Harry keskeytti kiskaisemalla minut kiinni itseensä.
"Emmekö me muka ole pari?" Hän kysyi viattomasti ja painoi päänsä kaulaani vasten. Seisoin täysin paikalleni jähmettyneenä ja kuulin yleisömme kuiskeen. En halunnut kieltää sitä. Minä pidin hänestä liikaa.
"Et kiistä sitä..." Harry hymähti ja näykkäisi hellästi kaulani pehmeää ihoa. Pulssini kiihtyi ja tiesin Harryn tuntevan sen.
"Suutele minua" kuiskasin yhtäkkiä. En tiedä mitä ajattelin. Tuntui kuin olisin leijunut huumaavassa sumussa. Näin Harryn hymyilevän leveästi ennen kuin kumartui painamaan huulensa omilleni. Suudelma oli täydellinen. Painauduin kiinni Harryn rintaan ja kiedoin käsivarteni hänen kaulansa ympärille. En välittänyt mitä muut ajattelisivat. Minä halusin olla Harryn kanssa.
Lopulta tunsin Harryn hymyilevän huuliani vasten ja vetäydyin kauemmas. Näin sivusilmästä kuinka koko käytävä tuiotti meitä järkyttyneeltä.
Harry:
Vihdoin! Tiesin että Emilykin lankeasi, mutta en odottanut sen tapahtuvan näin yhtäkkiä. Parempi minulle se oli tietenkin. Vaikka olin metsästänyt kymmeniä tyttöjä, kenenkään suuteleminen ei ollut tuntunut tältä. Tämä oli jotenkin aidompaa.
Loppupäivän kuljimme käsikädessä. Minua muiden juorut eivät olleet koskaan hetkauttanut mutta Emily tuntui nyt vihdoin tekevän samoin. Muut oppilaat katsoivat meitä pahasti, mutta minulle se oli ihan sama. Emily oli nyt vihdoin minun.



Lyhyt taas >.< minä ja minun kiireinen elämäni!

~Bad Boy Styles~ Part 12

Emily:
Onneksi vältyin vastaamasta kun koulunkello soi. Niall ja Liam lähtivät omalle tunnilleen ja minä ja Kayla suunnistimme pukuhuoneisiin. Ensimmäisenä oli vuorossa liikuntaa.
"Kayla.. Voitko ymmärtää minua? Minä en tiedä mitä olen tekemässä mutta en aio sotkeutua niihin pahoinpitelyihin!" Yritin anoa häneltä, mutta Kayla tuhahti ja menimme pukkariin. Välittömästi kaikki tytöt katsoivat minuun ja kuiskinta alkoi. Keskityin vain vaatteiden vaihtoon ja pukeuduin t-paitaan ja shortseihin.
"Emily.. Kuulit mitä Liam sanoi.. Pysy kaukana hänestä! En aio murjottaa sinulle mutta en halua että joudut vaikeuksiin" Kayla sanoi lopulta, vasta kun olimme ulkona odottamassa liikunnanopettajaamme.
"Tiedän, muta haluan tietää hänestä lisää. Ehkä saan tietää miksi hän ja kaverinsa hakkaavat porukkaa" vastasin juuri kun opettajamme, neiti Green, tuli luoksemme. Kayla mutristi suutaan muttei sanonut mitään.
"Hyvää huomenta! Tänään meillä on suunnistusta! Ja taas yksi uusi oppilas!" Green kertoi hymyillen leveämmin kuin kukaan tuntemani ihminen. Taas uusi oppilas!? Supina täytti tyttölauman mutta Green hiljensi sen huiskauttamalla kättään.
"Nonii ollaampa nyt hiljempaa! Uusi oppilaamme on Isabella Styles, joka on vielä vaihtamassa vaatteita. Odotetaan hetki ennen kuin aloitetaan" Green toitotti ja uuden tytön sukunimi sai kaikki hiljaisiksi. Oliko Harrylla sisar!? Päät kääntyilivät odottaen tulokkaan saapumista.
"Me ei tarvita lisää väkivaltaisia friikkejä!" Amber, rinnakkaisluokalta, sanoi aika kovaäänisesti kauempana. Pari muuta näkyi nyökkäilevän ja tuiottavan sitten taas ovea.
Yhtäkkiä se aukeni ja ovesta astui ulos pitkä, vaalea hiuksinen tyttö. Hän käveli nopeasti, ja tuntui katselevan tyttöjoukkoamme hieman ylimielisesti.
"Ahaa! Nonii tässä on siis neiti Styles! Kerroppa jotain itsestäsi ennen kuin aloitamme!" Green intoili ja iskaisi Isabellan viereensä, kaikkien nähtäville. Isabella oli oudosti täydellisen näköinen. Pitkät, vaaleat hiukset, suuret vihreät silmät ja täydellinen hymy. Ja samanlaiset hymykuopat kuin Harrylla. Isabellan katse kiersi ja hän näytti tympääntyneeltä. "Ei heidän tarvitse tietää muuta kuin nimeni" hän vastasi Greenille pisteliäästi ja sai koko luokan kohottelemaan kulmakarvojaan. Samanlainen, aika ylimielinen käytös kuin kolmikolla. "Ahaa.. No se siitä! Minä olen jakanut parit ja lähdette sitten etsimään rasteja! Amanda ja Grace, Delly ja Kayla, Charlotte ja Melody, Emily ja Isabella, Mindy ja Eliza..." Green huusi ja parit alkoivat järjestäytyä. Miten minulla kävi aina surkea tuuri. Lähdin hivuttautumaan lähemmäs Isabellaa joka ei tehnyt elettäkään etsiäkseen pariaan.
"Moi.. Olen Emily.. Me ollaan kai parit tänään" Sanoin katsoen häntä suoraan silmiin. En pitänyt ylimielisistä ihmisistä joten aioin olla samanlainen kuin Harrylle. Isabella katsoi minua hetken silmiin ja huomasin jotain tummaa leviävän hänen vihreisiin silmiinsä. Kummissani olin juuri kysymässä asiast häneltä, kun Green vihelsi pilliin ja käski meidän hakea kartat.
Lähdimme rämpimään metsään, nolon hiljaisuuden vallitessa. Minä olin hengästynyt pitkästä kiipeämisestä ja taivaltamisesta mutta en kuullut Isabellan huohottavan lainkaan. Kummallista, olin luullut että hän ei olisi edes suostunut kiipeämään rähjäisessä metsässä.
Päästyämme tasaiselle maalle, päätin rikkoa hiljaisuuden.
"Olet siis Harryn sisko?" Totesin ja puoliksi kysyin samaanaikaan. Isabella hymyili kylmästi ja pyyhkäisi hiukset olaltaan.
"Kyllä" hän myönsi selittelemättä.
"Mikset tullut tänne samaanaikaan hänen kanssaan?" Jatkoin utelemista.
"Onko se sinun asiasi?"
"Ei"
"Niimpä" Isabella hymyili ja lähti kävelemään nopeammin jättäen minut taakseen. Voi että mikä päivänsäde.
Liikuntatunnin loputtua  Isabella ei jutellut kenenkään kanssa, vaan häipyi ensimmäisenä pukuhuoneista. Tuntui että nyt vihdoin juorunaiheet eivät liittyneet enää minuun, vaan häneen.
Lähdimme Kaylan kanssa yhdessä pukkarista ja levitimme tietomme Isabellasta Liamille ja Niallille. Molemmat tuntuivat vain kohauttelevan olkapäitään asialle...
Jätin kaverini puhumaan turhanpäiväisiä. Kolmikko oli luultavasti koulussa. Ja minun pitäisi päästä puhumaan Harrylle. Kiertelin käytävillä ennen seuraavaa tuntia ja viimein löysin heidät. Mutta Isabella juuri tiiviissä keskustelussa Harryn kanssa. Ja molemmat näyttivät aika nyrpeiltä. Ehkä minun pitäisi jättää kysymykseni myöhempään.

~Bad Boy Styles~ Part 11

Yritän nyt kirjottaa erilaisella kirjotustavalla, toivottavasti selkeellämmällä :D

Emily:
Aamulla herätessäni en ensin muistanut miksi olin ollut allapäin. Sitten mieleeni pamahti kuva Benin järkyttyneestä ilmeestä. Hieraisin kämmenillä kasvojani. Tästä tulee mielenkiintoinen päivä. Puin, meikkasin ja otin koulumatkalle paahtoleivän mukaan. Kaylan pitäisi tulla tänään kouluun myös. Toivottavasti hän ei tuomitsisi minua heti. En ymmärtänyt miten Harry oli niin mukava ja hurmaava, mutta silti väkivaltainen. Minä saatoin ehkä olla ihastunut... Mutta ennen mitään paljastuksia, halusin selvittää mikä on Harryn salaisuus.
Koulunpihalla tunsin heti kuinka ihmisten katseet kääntyivät minuun päin. En katsonut keneenkään suoraan. Näin onneksi Kaylan, Niallin ja Liamin etuovien lähellä. Onneksi Niall näytti olevan kunnossa! Juoksin heidän luokseen ja huudahdin tervehdyksen.
"Emily.. Mitä on tapahtunut?? Ben kertoi sinusta ja ...hänestä" Kayla kysyi heti tervehtimättä.
"Minä.. Minä halusin vastauksia.. Ei siinä ollut mitään sellaista" vastustin aika nyrpeänä siitä että paras ystäväni alkoi heti epäillä.
"Älä ole hänen kanssaan missään tekemisissä Em! Olet nähnyt mitä hän on tehnyt!" Liam vaati ja viittasi Nialliin jonka poski oli hieman turvoksissa ja punainen. Tuntui yhtäkkiä kauhelta että olin ollut ulkona pojan kanssa joka oli juuri hakannut yhden ystävistäni.
"Kuulkaa.. Minä tiedän mitä hän on tehnyt mutta yritän selvittää vastauksia.. En halua että meitä leimataan pariksi tai jotain" sanoin etsien samalla katseellani kyseistä kolmikkoa. Heistä ei näkynyt jälkeäkään ja huokaisin pettymyksestä.
"Em.. Luuletko ettemme me nää että haluat olla jotain enemmän hänen kanssaan?" Liam kysyi melkein syyttävästi ja sai minut punastumaan.



Tosi lyhyt, kauhee kiire nytte! Mut onko parempi kirjotustapa ku edellinen?

~Bad Boy Styles~ Part 10

Emily:
Automatka oli vaitelias mutta minusta tuntui että Harry vaikutti tyytyväiseltä itseensä. Hän oli jotenkin tiennyt Benin tulosta ja juuri silloin oli tarttunu minuun lanteilta. Minuakin alettaisiin varmasti pitää hulluna, kun minut oli nähty ulkona psykona pidetyn pojan kanssa. Kun Harry jarrutti taloni eteen näin äidin juuri nousevan omasta autostaan. Hän jäi tuiottamaan tuntematonta autoa ja hänen silmänsä laajenivat entisestään kun Harry kiirehti taas avaamaan oven minulle. "Mistäs sitä tullaan?" Äiti kysyi näyttäen epäilevältä ja vilkuillen Harryyn päin. "Vein tyttärenne syömään rouva Sheldon.. Toivottavasti emme viipyneet liian pitkään" Harry sanoi ja hurmasi äidin alle kymmenessa sekunnissa. "Oi.. Sillä tavalla! No mutta toivottavasti tapaatte uudelleen" äiti nauroi punastuen Harryn kohteliaisuuksille. "Tottakai me tulemme tapaamaan" Harry vinkkasi, hipaisi kämmenellään olkapäätäni ja katosi autollaan tien kaarteesen. "Voi miten hurmaava nuori mies!! Kuka hän on? Onko hän sinun luokallasi?" Äiti uteli heti ja menimme yhdessä sisään. Nyt ilmeisesti hänkin luuli että olimme yhdessä. "Harry Styles.. Tuli luokallemme kuukausi sitten" vastasin ja riisuin kengät eteisessä. "Ahaa.. En pane pahakseni jos hän tulee kyläilemään useamminkin" äiti nauroi ja iski silmää. Huokaisin ja hymähdin hänelle. Tämä olisi täydellinen unelma ellei Harry olisi niin vaarallisen ja mysteerisen hahmon asemassa. Menin yläkertaan ja kävin pikasuihkussa. Vaikka kello oli kahdeksan illalla, nukahdin heti kun käperryin sänkyyni.
Harry:
Parkkeerasin autoni viiden muun auton viereen joita pidimme autotallissa. Kalliita kuten aina. Tuntui mukavalta pystyä liikkumaan täydellä nopeudellani. Juoksin talon etuovelle tottakai ihmisvauhtia nopeammin. Louis oli olohuoneessa ja pelasi ilmeisesti tylsyyksissaan xboksia. Zayn kuului olevan yläkerrassa. "Nooh! Miten meni?" Lou kysyi heti kun ehdin olkkarin puolelle. Kaikki oli mennyt juuri niinkuin olin tarkoittanutkin. Benin saapumista en ollut osannut odottaa mutta olin kuullut hänen puhuvan ravintolan ulkopuolella joten osasin ajoittaa kohtaamisemme oikein. Halusin ihmisten ajattelevan että olemme pari. Itseasissa me olemme pari. Tiedän että Emily haluaa sitä. Vaikka peittelee sitä parhaimpansa mukaan." Täydellisesti. Emilyllä oli peruskysymyksiä tappeluista mutta ympäripyöreät vastaukset riittivät hänelle.. Kohta hän on jo kokonaan minun ja saan sen mitä haluan."



On tosi lyhyt!:O on vähän liikaa tekemistä mutta huomenna tulee kait seuraavaa :D

~Bad Boy Styles~ Part 9

Emily:
Yritin vakuuttaa itselleni että olin suostunut tähän vain koska halusin vastauksia. Mutta minusta alkoi tuntua että halusin tämän tapaamisen olevan treffit. Kaikesta mitä huolimatta mitä Harry oli tehnyt. Hän oli vain niin uskomattoman itsevarma, komea ja salaperäinen. Nolostuin kun huomasin että olin tuiottanut häntä koko tähän astisen automatkan. Harrykin oli pannut tämän merkille ja näin hänen hymyilevän katse tiessä. Käänsin katseeni eteenpäin ja yritin tuiottamisen sijaan miettiä minne olimme menossa. Ajomatka ei ollut pitkä, varsinkin kun Harry ajoi koko ajan ylinopeutta, ja saavuimme italialaiselta näyttävän ravintolan eteen. En ehtinyt avata edes turvavyötäni ennen kuin Harry oli jo avannut minulle oven ja ojensi kätensä auttaakseen minut ylös. Vaikka minun pitäisi inhota häntä, annoin hänen autta minut autosta pois. "Oletko käynyt täällä?" Harry kysyi hymyillen kun vieretysten kävelimme sisään. En käynyt usein ravintoloissa, enimmäkseen äidin takia. Miksi maksaa ravintolaruuasta jos sai sitä nopeammin kotona? "En.. Montako tähteä?" Kysyin vitsilläni kun menimme sisään. "Kolme, aivan sinua varten" Harry virnisti ja ohjasi minut sivummalle, hiljaisempaan osaan ruokasalia. "Milloin sinä tämän varasit?" Kysyin viitaten kahdenhengen pöytään joka oli katettu koreasti. Harry auttoi minut taas istumaan ja vastasi vasta kun oli itse omalla paikallaan. "Kaksi päivää sitten.. Tiesin etten tehnyt sitä turhaan" Hän naurahti ja ojensi minulle ruokalistan. Kaksi päivää sitten!? En ollut sillon vielä edes tiennyt kolmikosta. Oliko Harry varannut tämän alunperin jollekkin toiselle? Keskityin tutkimaan ruokalistaa enkä huomannut kuinka Harry tuiotti minua. Hetken mietittyäni kohotin katseeni ja huomasin hänet. Harry hymyili, heilautti kättään ja tarjoilija ilmestyi kuin tyhjästä. "Onko sopivaa ruokalajia löytynyt herrasväelle?" Italialaisella aksentilla puhuva mies kysyi. Tilasin pienen kanapastan ja cokista. Harry ei ottanut mitään. "Miksi et syö?" Kysyin ja annoin ruokalistan tarjoilijalle joka lähti keittiöön. "En voi" Harry vastasi koruttomasti. Kurtistin kulmiani. Minkälainen ihminen ei voi syödä!? "Et syö koulussakaan" totesin aika syyttävästi. Harry vain jatkoi hymyilemistä ja minusta tuntui että hänen katseensa valui alaspäin kasvoistani. Rykäisin ja sain hänen huomionsa taas. "Sinä sanoit vastaavasi kysymyksiini.. Jos vaikka ensiksi kertoisit miksi hakkaat Zaynin ja Louisin kanssa täysin random ihmisiä!?" Kysyin ja kumarruin hieman lähemmäs. Harry näytti pohtivan hetken ja palasi sitten maan pinnalle. "Vanhoja tapoja on vaikea muuttaa". Ihmisen hakkaaminenko oli vanha tapa? Missä gangstereiden syrjäkylässä hänkin oli asunut!? "No miten saat poliisit kuvittelemaan ettei mitään vakavaa ollut tapahtunut vaikka porukka joutuu ensiapuun takiasi!?" Kysyin tälläkertaa kohottaen ääntäni. Niall makaamassa liikkumattomana maassa palasi mieleeni. "Ehkä se on osa luonnollista viettelyvoimaani" Harry naurahti ja en ollut varma vitsailiko hän. Maaginen viehätysvoima joka sai poliisit katsomaan pahoinpitelyjä läpi sormien. "Niin varmaan. Miksi edes halusit järjestää tämän? Minusta tuntuu ettet puhu totta!" Syytin ja levitin tekohymyn kasvoilleni kun tarjoilija saapui pastani kanssa. Harry odotti että tarjoilija poistui ja nojautui sitten taaemmas tuolissaan. "Enkö minä saa viedä tyttöä ulos?" Hän kysyi viattomasti. Tunsin kuinka ärsyynnykseni katosi taivaan tuuliin, kun Harryn ja minun katseet kohtasivat. Tyynyin huokaisemaan ja aloin hitaasti syödä ruokaani. Oli kiusallista kun toinen tuiottaa syömistäsi. Pieni hymynkare huulillaan Harry katseli minua kun yritin parhaani mukaan syödä nopeasti. Minusta tuntui että halusin pois. Harry houkutteli ja ahdisti minua samaan aikaan. Jotakin oli pahasti pielessä hänessä ja hänen kavereissaan. Onnistuin hotkimaan pastan ennätysvauhtia ja Harry kysyi heti haluanko jotain muuta. Vastasin kieltävästi ja olin jo etsimässä rahaa laukustani kun Harry heilautti edessäni satasen seteliä. "Minä maksan" hän hymähti ja tarjoilija antoi vaihtorahat ja kuitin. Nousimme  ja yhdessä lähdimme etuovelle päin. Vastaamme tulikin yhtäkkiä Ben. Hän pysähtyi paikalleen ja katsoi järkyttyneenä kuinka Harry kietaisi käsivartensa vyötärölleni ja ohjasi minut hänen ohitseen. Nyt olin pulassa. Koko koulu pitäisi nyt meitä parina. Minä ja vihaamani Harry Styles


Vähän tylsähkö mut illalla tulee varmaan seuraavaa :)

~Bad Boy Styles~ Part 8

Harry:
"Onnistiko?" Zayn kysyi heti kun tuli sisään. Louis pukkasi häntä käsivarteen ja tokaisi:" mitä luulet? Tottakai onnisti!". Hymähdin ja nyökkäsin myöntämisen merkiksi. Emily oli suostunut yllättävän helposti. Suunnitelmani edistyi hyvin, Emily tuntui suorastaan huutavan minua luokseen. Menin olohuoneeseen ja istuin Zaynin viereen. "Mitä aiot?" Tämä kysyi kääntyen minuun päin. Nostin käteni pääni päälle ja venytin koko vartaloani. "Hmm.. Odotan kunnes hän on riippuvainen minusta.. Kuten aina. Veri muuttuu aina vain makeammaksi." Vastasin ja tunsin veden nousevan kielelleni pelkän veren ajattelusta. Minun pitäisi päästä metsästämään. Olimme kaikki pitäneet taukoa koko kuukauden ettemme herättäisi liikaa huomiota. Pahoinpitely tuntui vähän niinkuin helpotukselta kauheaan janoon. "Emily tuntuu hankalemmalta kuin edellisesi. Brittany lankesi parin tunnin aikana sinulle!" Louis hymähti ja nojautui taaemmas nojatuolissaan. Minua kiehtoi Emilyn ponnistelut. Minä tiesin että osasin hurmata ihmiset jos haluaisin, mutta Emily tuntui vastustelevan. Mutta hän lopulta joutuisi valtani alle. Hymyilin itsekseni ja lähdin vaihtamaan vaatteet. Vedin päälleni mustat farkut ja valkoisen kauluspaidan. Jätin parin ylintä nappia auki jolloin rinta tatuointini näkyi hieman. Olin valmis lähtemään hakemaan saalistani.
Emily:
Juoksin koko matkan kotiin ja törmäsin alakerrassa isään. "Moi! Mikäs nyt palaa kun on tollainen kiire?" Hän nauroi kahvikuppi kädessään. Moikkasin nopeasti mutten kommentoinut kiireeseen mitään. Harpoin portaat ylös ja riisuin itseni alusvaatteisilleni. Mitä minun pitäisi pukea?! En haluaisi olla liian laittautunut ettei Harry luulisi että olen kiinnostunut. Mutten halunnut saapua verkkareissakaan.. Lopulta laitoin valkoiset pillifarkut ja vaalean sinisen silkkipaidan. Hiukset vain harjasin ja käänsin selän puolelle. Vilkaisin kelloa ja huomasin että Harryn pitäisi olla täällä ihan juuri. Pakkasin nopeasti pieneen laukkuun kännykän, avaimet ja pienen linkkarin. Ei sitä koskaan voisi tietää mitä tapahtuisi.. Sitten kuulin ovikellon soivan. Tottakai hän oli täydellisesti ajallaan paikalla. Olin puoli välissä portaita kun isä meni avaamaan oven. Näin hänen olkapäänsä yli Harryn hymyilevän leveästi. "Päivää herra Sheldon." Harry tervehti kohteliaasti ja tiesin isäni olevan ymmällään. "Öh.. Päivää. Milläs asialla sitä ollaan?" Isä kysyi kääntyen katsomaan minua kulmat koholla. Menin ovelle hänen viereensä. "Eikö Emily kertonut? Vien hänet syömään, jos vain teille sopii" Harry kertoi ja hymyili viattomasti. Olin odottanut että isä räjähtäisi. Hän ei ollut oikein ikinä hyväksynyt poikia ystävinä tai enempinä. Niall ja Liam olivat poikkeus. "Ahaa.. No mutta pitäkäähän hauskaa" isä toivottikin katsoen Harryyn hyväksyen. Tuntui kuin isä olisi tyrkännyt minut leijonan kitaan. "Mennäänpä siis!" Harry ilmoitti ja lähti kävelemään tiellä odottavalle autolleen. Lähdin hänen peräänsä ja moitin itseäni koska jäin tuiottamaan Harrya. Tiukat mustat housut ja avonainen valkoinen paita olivat tyrmäävä yhdistelmä. Harry avasi minulle herrasmiehenä oven ja liukahdin etu istuimelle. Harry kiersi omalle puolelleen ja käynnisti auton. "Nämä eivät ole treffit" tokaisin ja kiinnitin turvavyön. "Ainakaan vielä" Harry virnisti ja kaasutti tielle.

~Bad Boy Styles~ Part 7

Emily:
Koko koulupäivän, joka tunnin ajan tunsin kolmikon heittelemien paperipallojen pommittavan selkääni. Alussa oli joka kerta kääntynyt ympäri ja saanut kolmikon hymyilemään leveästi. Päätin olla huomioimatta heitä vaikka lapsellinen käytös ärsytti minua suuresti. Näin sivusilmästä koko luokan seuraavan tilannetta uteliaana. Olin ilmeisesti nyt kolmikon silmätikku. Viimeisen tunnin päätyttyä häivyin luokasta ensimmäisenä.  Sain paljon huomiota käytävillä, koska olin ensimmäinen joka oli laittanut kolmikolle vastaan. Olin päässyt jo koulunpihan ulkopuolelle kun kuulin askeleet perässäni. Käännähdin ympäri ja toivoin heti etten olisi niin tehnyt. Harry seisoi edessäni ja väläytti taas tutun hurmuri hymynsä. "Mitä haluat?" Huokaisin ja ristin käsivarteni eteeni. Harry astui eteenpäin ja olin parin kymmenen sentin päässä minusta. "Ajattelin että haluaisit lähteä syömään" hän sanoi täydellisen itsevarmasti, aivan kuin asiasta olisi sovittu. "Mistä sellaista päättelet? Jos et ole huomannut, minä en aio palvoa sinua kuten muut" sähähdin takaisin ja käännyin kannoillani. "Olen kyllä huomannut. Mutta sinä varmaan haluat kysyä minulta jotakin?". Hänen sanansa pysäyttivät minut ja käännyin takaisin häneen päin. Taikasanat. Minä janosin lisää tietoa hänestä ja kaikista tappeluista. Harru astui yhtäkkiä ihan lähelle ja vetäisi minut kiinni itseensä (((BSE: Niinku Harry teki Veronicalle!!))). Kasvomme olivat vain muutaman sentin päässä toisistaan ja vartalomme olivat kiinnikkäin. "Suostu nyt.. Tiedän että haluat" Harry kuiskasi korvaani. Olin jäätynyt paikalleni. Halusin ehdottomasti tietää hänestä lisää.. Mutta se oli Harry Styles. Pahoinpitelijä! Harry tulkitsi hiljaisuuteni myöntäväksi vastaukseksi ja hymähti. "Haen sinut tunnin päästä" hän hymyili, irrottautui minusta ja lähti kävelemään takaisin koululle päin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Harry Styles oli pyytänyt minua syömään. Vaikka inhosin häntä, olin silti naurettavan innoissani. Vaikka en haluaisi, Harry vain sai minut unohtamaan kaiken muun.


Lyhyt on!:P yritän illalla kirjottaa seuraavaa!

Ulkonäkö kuvahommeli

www.facebook.com/onedirectionimaginesfinnish

Laitoin tonne tonne faceen koska tänne ei oikee onnistunu xD

~Bad Boy Styles~ Part 6

Emily:
Näin jo kaukaa läheisen leikkikentän vieressä olevan poliisiauton ja ambulanssin valot. Juoksin kuin viimeistä päivää, takki riepotellen perässäni. Ei ollut mennyt viittä minuuttiakaan kun olin päässyt lähtemään kotoa. Äiti oli tottakai täysin kummissaan eikä ensin meinannut antaa minun lähteä keskiyöllä ulos. Mutta kun kerroin että Niall on hakattu hän päätti lähteä itsekkin. Tosin hän oli hitaampi kuin minä. Tuli poliisien luo ja kysyin heti missä Niall on. Poliisi osoitti puiston kiikuille päin, missä pari ensihoitajaa oli kumartunut tumman hahmon yläpuolelle. Kayla seisoi heidän vieressään silmät selällään. "Kayla! Mitä tapahtui?" Huusin ja juoksin hänen luokseen polttelevasta kyljestä huolimatta. "Em! Se oli kolmikko!! Minä näin heidät! Me käveltiin puiston ohi, käytiin ostamassa eväitä huomiseksi kouluun! Yhtäkkiä ne oli meidän edessä ja ne retuutti Niallin tänne puistoon! Ne ei koskenut minuun mutta juoksin perään ja yritin saada niitä lopettamaan! Mutta sitten Tomlinson töytäisi minut pois tieltä. Kaaduin maahan ja sitten he lopettivat. Tuli hiljaista ja luulin että he olivat lähteneet. Mutta sitten Styles kumartui katsomaan minua ja minä näin sen hullunkiillon!! Hän näytti hullulta!" Kayla itki ja minä halasin häntä tiukasti. Se kolmikko meni liian pitkälle!! Minä en aikonut pelätä heitä huomenna koulussa!! "Miten Niall voi?" Kysyin toiselta ensihoitajalta, ruskeahiuksiselta mieheltä. "Aika pahoja ruhjeita yläruumiissa ja päässä, mutta mitään ei ole murtunut" tämä vastasi ja he jatkoivat Niallin herättelyä. "Emily?" Kuulin äidin äänen huutavan ja käännyin sinnepäin. "Mitä tapahtui? Miten Niall voi?" Äiti hääräsi ja tuli luoksemme. Kerroin vain Niallin vammoista. En miten hän oli ne saanut. En halunnut että äiti alkaisi etsiä kolmikkoa. Kukaan ei uskoisi häntä jos hän yrittäisi saada kolmikon vastuuseen. "Oijoi. Tietääkö hänen Maura?" Äiti kysyi ja minä pudistin päätäni. Äiti päätti samantien mennä soittamaan ja puhumaan poliisien kanssa. "Vaikka kukaan muu ei uskoisi että kolmikko teki sen, me ainakin tiedämme sen. Minusta sinun ja Niallin pitäisi jäädä pois koulusta huomenna. Et voi kovin hyvin" sanoin Kaylalle joka tärisi vieläkin järkytyksestä ja pelosta. Niall vietiin ambulanssilla ensiapuun tarkastettavaksi ja poliisi tarjoutui viemään Kaylan kotiin. Minä ja äiti kävelimme nopeasti takaisin kotiin ja kumpikin menimme nukkumaan paljoakaan puhumatta. En malttanut odottaa Harryn tapaamista. Olin niin vihainen ja halusin hänen vastaavan teoistaan.
Aamulla heräsin inhottavaan kellon herätysääneen. Olin nukkunut vain kuusi tuntia joten herääminen tuntui hirveälle. Vääntäydyin kuitenkin ylös ja suihkuun. Kuivasin hiukset ja meikkasin kevyesti. Puin farkkushortsit ja hopeanvärisen löysän t-paidan. Tulin juuri alakertaan kun iskä tuli töistä. "Huomenta!" Hän hymyili ja halasi minua yhdellä kädellä. "Huomenta!" Vastasin ja istuin keittiön pöydän ääreen syömään murojani. "Kuulin siitä Horanin pojasta. Toivottavasti ei kovin pahasti käynyt" Isä sanoi ja haukotellen lähti kiipeämään yläkertaan. Sitä minä itsekkin toivoin. Syötyäni hain laukkuni ja lähdin kohti koulua. Matkalla vastaan tuli useita rinnakkaisluokkalaisia ja kaikki näyttivät jo tietävän Niallista. Toivoin että kolmikko olisi koulussa. Olin saanut tarpeekseni tästä. Koulun pihalla etsin ensimmäiseksi käsiini Liamin. Hänkin oli kuullut yön tapahtumista. "Älä ala haastaa riitaa heidän kanssaan!" Liam neuvoi viimeiseen asti ennen kuin kello soi ja tiemme erosivat. Totta helvetissä aion haastaa riitaa. Marssin sisälle ja heti ensimmäiseksi katseeni osui seinään rennosti nojailevaan kolmikkoon. Harry seisoi selin minuun päin, mutta kaksi muuta katsoivat minuun vinosti hymyillen. Vastasin keskisormea näyttämällä. Tämä sai kummatkin heistä räjähtämään nauruun ja Harry kääntyi ympäri. En voinut kuvitellakkaan miten hän pystyi hymyilemään noin vaikka tiesi mitä oli tehnyt. "Olen saanut tarpeekseni! Mikä helvetti oikeuttaa teitä kävelemään ympäriinsä kuin kuninkaat!? Miksi pahoinpitelette viattomia huvikseen!? Ja miksi ette ota siitä vastuuta! Minä tiedän että te olette kaiken sen takana!!" Minä kiljuin keskellä koulun käytävää suoraan heille. Tunsin kaikkien kääntyvän katsomaan. Mutta ihme ja kumma, kolmikko seisoi täysin tyynenä paikallaan. "Ja eikö olisi aika lopettaa stalkkaus!" Sanoin osoittaen sanani Harrylle. Tämä virnisti ja astui lähemmäs. "Yritäppä saada minut lopettamaan" hän kuiskasi, kääntyi kannoillaan ja katosi Zaynin ja Louisin kanssa ovesta ulos.


Nonih!:D kolme päivässä!!! Joo mut teen kohta varmaa semmosen missä on taas kuvia ihmisistä jotka muistuttaa näit hahmoja :D

~Bad Boy Styles~ Part 5

Emily:
Miten helvetissä Harry oli päässyt sisään!? Ulko-ovi oli ollut lukossa ja ikkunat kiinni! Ja miten hän oli kuullut minun puhuvan psykoista? Emme nähneet emmekä kuulleet ketään muita metsässä koko aikana! Miten hän pystyi salakuuntelemaan? Yhtäkkiä minulle tuli turvaton olo. Harry tiesi minne menen ja mistä puhun. Ja hän oli murtautunut kotiinikin! Loikkasin ylös sängyltä ja varmistin huoneeni ikkunan. Se oli tiukasti kiinni, ilman mitään murtojälkiä. Lähdin kiertämään koko asunnon tutkien kaikki ikkunat ja viimeiseksi etuoven. Kaikki oli täysin moitteettomassa kunnossa. Sytytin joka huoneeseen valon ja menin olohuoneen lattialle istumaan. Vaikka olin 18, nyt minusta tuntui etten haluaisi jäädä yksin kotiin. Päätin odottaa niin pitkään että äiti tulisi kotiin. Minusta ei olisi yövahdin virkaan sillä nukahdin matolle muutaman minuutin kuluttua.
Carly:
Kaarroin kotipihaan ja aloin nostamaan kauppakasseja takakontista. Olin päättänyt ottaa extra herkkuja Emilyä varten! Olihan tämä ensimmäinen ilta kotona sen onnettomuuden jälkeen. Kaksi muovikassia kummassakin kädessä kävelin ovelle ja menin sisään. "Moi!" Huudahdin ja odottelin vastausta. Kaikki valot olivat kyllä päällä, mutta oliko Emily vielä ulkona? Heivasin kassit keittiön pöydälle ja kiersin olohuoneeseen. Emily olikin nukahtanut! Hän makasin sohvalla, vaalean täkin alla. Pyyhkäisin varovasti hiukset hänen kasvoiltaan ja sammutin olkkarin suuren kattolampun. Ensimmäinen koulupäivä taisi olla raskas näin pitkästä aikaa. Menin takaisin keittiöön ja aloin valmistaa pizzaa.
Emily:
Heräsin suussa sulavaan ruuan tuoksuun. En tiennyt kuinka kauan olin nukkunut mutta matto tuntui yhtäkkiä paljon pehmeämmältä. Avasin silmäni ja tajusin että olin sohvalla ja minut oli peitelty päiväpeitolla. Muistin satavarmasti että nukahdin lattialle. Oliko äiti sitte saanut raahattua minut sohvalle? En kyllä uskonut.. Nousin istumaan ja pyyhkäisin kasvojani. Silloin vasta tajusin. Eikai Harry ollut ollut talossa kun nukahdin!? Miten muutenkaan olisin päätynyt sohvalle! Olin ollut kahdestaan hänen kanssaan. Enkä ollut tiennyt sitä. Miten hän pystyi siihen!? "Em? Oletko hereillä?" Kuului äidin ääni yhtäkkiä takaani. "Joo.. Onko syötävää?" Kysyin ja venytellen kävelin keittiöön. "On! Laitoin tonnikala-ananas pizzaa!" Hän hymyili ja veti pizza pellin uunista. Oli tässä hyviäkin puolia olla kokin lapsi. Ahmin pizzasta puolet jonka jälkeen tuntui etten olisi jaksanut nousta portaita ylös. Pääsin kuitenkin huoneeseeni ja mätkähdin sängylle. Siirsin Harryn lappusen yöpöydälle. Päätin että huomenna kuulustelisin häneltä kaiken! Halusin tietää oliko hän käynyt kotonani tai kuunnellut keskustelujani. En tykännyt siitä yhtään että minulla olisi stalkkeri. Olin melkein puoli unessa, kun yhtäkkiä kuulin kännykkäni pirisevän laukkuni uumenissa. Melkein silmät ummessa löysin sen ja vastasin näkemättä soittajaa. "Emily!? Tule äkkiä!" Kuulin Kaylan kimeän äänen kiljuvan. Vieläkin unenpöppörössä en ymmärtänyt. "Mitä.. Kello on melkein kaksitoista" haukottelin. "Em! Niall on hakattu!!"


Ei ollukkaa nii action ku olin aatellu :D

~Bad Boy Styles~ Part 4

Emily:

Kotiin päästyäni olin helpottunut. Minua inhotti kuinka Harry sai oloni oudoksi. Miten hän teki sen!!? Ketään ei ollut kotona kuten jo tiesinkin. Isäni teki töitä ostoskeskuksen ilta-ja yövartijana, joten häntä näki vain aamuisin ja joskus iltapäivällä. Äiti oli keittiömestari kaupungin suosituimmassa ravintolassa. Hänen pitäisi tulla kotiin kahdeksan aikaa illalla joten ehtisin käydä retkellä ennen sitä. Kiipesin portaat ylös yläkertaan ja menin huoneeseeni. Heitin laukun sängylle ja soitin Niallille. "Oletko jo valmis??" Hän kysyi ennen kuin ehdin tervehtiä. "Öh.. Nojoo! En ole ihan varma mitä meillä on mutta kerään kaikkea mahdollista mukaan" vastasin ja Niall kertoi pitkän luettelon mitä itse ottaisi. Sovimme että tapaisimme kaikki puolen tunnin päästä kotikatuni päässä. Liam oli soittanut Kaylalle ja hänkin pääsi tulemaan. Suljin puhelimen ja päätin käydä nopeasti suihkussa. Olin pukeutunut farkkuihin ja vaaleaan t-paitaan. Riisuuduin alusvaatteisilleni ja hiippailin yläkerran käytävää pitkin kylpyhuoneeseen. Pidin suihkun ajan hiukset kiinni ettei minun tarvitsisi kuivata niitä. Palasin myöhemmin huoneeseeni pyyhe päällä ja minulle tuli samantien sellainen olo että joku tarkkaili minua. Vilkuilin ympärilleni mutten nähnyt ketään. Ikkunakin oli kiinni ja se oli takapihalle päin. Vedin verhot ikkunan eteen. Pukeuduin äkkiä kesämekkoon ja letitin tummat hiukseni toiselle olkapäälle. En ollut pessyt meikkejäni joten niitä ei tarvinnut korjailla. Kello oli kaksikymmentä yli viisi joten menin alakertaan ja aloin etsiä syötävää. Olin luullut että meillä olisi paljonkin herkkuja mutta löysin vain puolikkaan domino paketin. No epäilemättä Niall oli ottanut vuoden ruokavarastot mukaan. Laitoin keksit laukkuun, menin ulos ja lukitsin oven. Kaikki muut olivat jo odottamassa minua ja lähdimme sitten yhdessä kävelemään suurta metsäpolkua. Höpöttelimme niitä näitä ja yritimme löytää hyvän leiripaikan. Semmoinen löytyi parinkymmenen minuutin päästä! Se oli pieni aukio, puron vieressä johon paistoi juuri sopivasti aurinko. Levitimme peiton maahan ja istuimme kaikki omiin nurkkiimme. Niall purki ison reppunsa ja paljasti monia keksi paketteja, suklaata, mansikoita ja muita hedelmiä. Liam ja Kayla olivat minunlaillani tuoneet vain pikku naposteltavaa. "Nonii!! Nyt tarvitaan hyvä puheenaihe" Liam totesi kun saimme ruuat esille. "Minä haluan tietää lisää kolmikosta!" Vaadin heti. He oudolla tavalla kiehtoivat minua ja halusin tietää mistä he olivat tulleet ja miksi. "Kolmikko? Tarkoitat varmaan pahiksia?" Niall irvisti ja tavoitteli keksipakettia käteensä. "Niin. Tietääkö kukaan miksi he ovat täällä? Ja miksi he hakkaavat porukkaa?" Kysyin ja katsoin kaikkii vuoronperään. "Kukaan ei ole puheväleissä heidän kanssaan... He vain ilmestyivät yhtäkkiä ja porukka alkoi tulla hakatuksi. Mutta minä kuulin Lizzieltä että Mike oli nähnyt kolmikolla oudon kiihkon silmissä kun he hyökkäsit heidän kimppuunsa!" Kayla kertoi madaltaen ääntään lopussa. Hullunkiiltoa silmissä? Samaanaikaan kun hakkaa viattomia?? "No mutta nehän voi olla psykopaatteja!!" Minä älähdin. Olisi vaarallista olla samassa koulussa sellaisten kanssa! "Ehkä.. Eivät he paljon muuta tee kuin hurmaavat opettajia ja uhkailevat meitä" Liam sanoi. "Uhkailevatko ne kaikki oppilaita vai teitä?" Minä kysyin peloissani. "Kaikkia. Jotkut ovat löytäneet talojensa etuovista puukkoja ja tällaista. Kuka muukaan niin tekisi?" Niall vastasi ja oli lopettanut syömisen. "Eikö heidän vanhempansa tiedä?? He ovat 18!" Aloin valittaa. Kyllä heillä oli pakko olla joku huoltaja! Miten kukaan aikuinen ei pannut merkille heidän käyttäytymistään?? Kaikki kohauttivat olkapäitään. Ehkä oli paras jättää asia sikseen. Koko loppu illan puhuimme tv sarjoista ja elokuvista. Mutta en silti voinut unohtaa kolmikkoa. Olin ajatuksissani vielä koko loppu matkan kotiin. Hyvästelimme toisemme taas risteyksessä ja kaikki lähtivät omiin suuntiinsa. Kello oli seitsemän joten äiti ei olisi tullut kotiin. Avasin oven ja sytyttelin alakertaan valoja. Vein tyhjän keksipaketin roskiin ja menin huoneeseeni. Heittäydyin selälleni sängylle ja kuulin ihmeekseni paperisen räpsähdyksen pääni alta. En ollut jättänyt sängylle paperia. Käännyin vatsalleni ja näin siistiksi neliöksi taitellut paperin tyynyni päällä. Mistä se oli tullut? Tunsin sormieni vapisevan kun avasin taitokset. 'En ole psykopaatti -H'

Mulla on nyt ongelmia ton bloggerin kaa! Tää fontti saattaa olla erilainen en tiiä :D mut tää oli vähän tylsä, yritän saada seuraavaan jotain äksöniä xD

~Bad Boy Styles~ Part 3

Emily:
Kello soi koulun päättymiseksi. Viimeiset tunnit olivat olleet täysin normaaleja sillä kolmikko ei ollut ilmestynyt yhdellekkään niistä. Kukaan ei näyttänyt ihmettelevän kun opettajat painoivat kaiken villaisella. "Emily!!" Huusi tuttu ääni käytävällä ja käännyin sinne päin. Niall ja Liam juoksivat minua kohti. He olivat eri luokalla mutta hengailimme usein yhdessä. "Moi! Hyvä nähdä teitäkin pitkästä aikaa!" Naurahdin ja teimme ryhmähalin. Oli tosi mukava olla taas kavereiden kanssa! Muuallakin kuin sairaalassa! "Niin sinuakin! Miten voit?" Liam kysyi, hymyillen. Lähdimme kävelemään ulko-oville päin samalla kun vastasin. "Hyvin! Kuulemma parannuin nopeammin kuin oli odotettu!" Minä vastasin ja asettelin laukkuni olkahihnan paremmin. "Hyvä!! Sitten me voimme mennä syömään jonnekkin! Ja otetaan Kayla mukaan!" Niall innostui ja suorastaan pomppi paikallaan. Innokas kuten aina. "Tai sitten mennään eväsretkelle metsään!" Liam keksi ja Niall alkoi heti suunnittelemaan mitä haluaisi syödä. Minusta retkelle meno oli hyvä idea! "Mennään retkelle! Jos vaikka soitellaan myöhemmin aikataulusta ja muusta?" Kysyin. Kumpikin nyökkäsi ja he lähtivät eri suuntaan. Poistuin koulun pihalta ja jatkoin jalkakäytävää pitkin. Ensimmäinen koulupäivä oli ollut mieleenjäävä. Minua tietylla tavalla mietitytti Harry. Minua ärsytti kuinka hän oli niin täydellinen ja itsevarma! Enkä vain voinut tajuta miten hän ja Zayn ja Louis pystyivät hurmaamaan poliisit samalla tavalla kuin tekivät opettajille! Poliisien pitäisi olla tottuneita sellaiseen mutta noin he vain pääsivät pälkähästä! Katse maassa potkaisin cokis tölkin pois tieltäni. Sen vieriminen loppui yhtäkkiä ja kohotin katseeni. Se paha missä mainitaan. Harry Styles seisoi edessäni ja oli pysäyttänyt tölkin vierimisen jalallaan. Hitaasti katseeni kohosi hänen kasvoihinsa ja hän virnisti. "Mistä sinä siihen ilmestyit?" Kysyin tavoitellen töykeää sävyä. En pitänyt hänestä enkä aikonutkaan olla ystävällinen. "Puusta" hän vastasi ja väläytti hurmaavan hymyn välittämättä äänen sävystäni. "Haha" naurahdin sarkastisesti ja astuin lähemmäs häntä päästäkseni jatkamaan matkaani. Harry kuitenkin astui eteeni tukkien tieni. "Aiot mennä metsäretkelle.. Kannattaa varoa petoja" Harry sanoi hiljaa virnistäen ja lähti kävelemään nopeasti koululle päin. Jäin seisomaan keskelle jalkakäytävää. Mistä hän tiesi. Kolmikko ei ollut ollut koulussa ensimmäisen tunnin jälkeen. Hän ei voinut kuulla kun puhuimme siitä. Varo petoja.. Mitä se oli tarkoittavinaan!?


Seuraava tulee huomen illalla toivottavasti :D tää oli lyhyt!

~Bad Boy Styles~ Part 2

Emily:
Minusta tuntui naurettavalle että koko koulu tuntui välttelevän kolmikkoa. Heille pitäisi näyttää että semmoinen käytös ei vetele! Menin Kaylan kanssa sisälle kellon soitua ja puikkelehdimme ruuhkassa kaapeillemme. Minua tervehdittiin joka puolelta ja vointiani kyseltiin. Kerroin että olin jo melkein parantunut, niska oli vielä kuitenkin arka. Olin jo unohtanut lukujärjestyksen joten minun täytyi kysyä sitä Kaylalta. "Meillä on matikkaa, paikat on vaihdettu joten emme istu vierekkäin. Sinä istut Benin vieressä" Hän kertoi. Samapa tuo. Ainakin voisin kysyä Beniltä mitä hänen porukalleen kävi. Avasin kaappini ja etsin matikankirjan käsiini. Kun kohotin katseeni kaapista jäin tuiottamaan käytävälle. Tuntui kuin olisin katsonut elokuvaa. Oppilaat olivat vetäytyneet syrjään ja tekivät tilaa. Kuin hidastettuna, rock musiikin säestämänä pahis kolmikko käveli käytävää tänneppäin. He hymyilivät hieman ja selvästi nauttivat aiheuttamastaan reaktiosta. Muut alkoivat liikehtiä vasta kun he olivat menneet pois näkyvistä. Heti alkoi äänekäs kuiskailu. "Miksi kaikki väistävät? Ei heissä ole mitään parempaa kuin kenessäkään muussa!" Minä aloin valittaa heti. Oli tyhmää että kolmikkoa kohdeltiin arvokkaasti vaikka he eivät olleet mitään hyvää tehneetkään! "Em! Viimeksi kun Mark, tokalta, alkoi aukoa päätään, hänet löydettiin pahasti hakattuna seuraavana aamuna! Kukaan täällä ei halua noita kimppuunsa!" Kayla supatti nopeasti ja veti minut mukaansa matikanluokkaan. Hakkasivatko he noin vain ihmisiä!? Ja noin avoimesti! Miksi kukaan ei ole ilmoittanut poliisille? Luokassa oli jo melkein kaikki oppilaat, joten menin istumaan Benin viereen. Tällä oli oikea käsi kantositeessä. "Moi" tervehdin ja katsoin häntä hymyillen. Olimme kavereita vaikka emme varsinaisesti hengailleet yhdessä. "Moi.." Ben vastasi ja hymyili takaisin. Huomasin ettei hänellä ollut  yhtä etuhammasta. "Mitä tapahtui? Kun kolmikko hyökkäsi teidän kimppuunne?" Kysyin käyttäen pahiksille antamaani lempinimeä. Ben näytti ahdistuneelta ja vilkaisi taakseen. "Me oltiin lähdössä keskustaan kun yhtäkkiä ne käveli vastaan. Yritin tutustua heihin ja moikkasin. Kukaan ei vastannut ja naurahdin vaan että ei sitten. Me jatkettiin matkaa ja yhtäkkiä Bradley kaatu. Tomlinson seiso sen takana ja oli lyöny sitä. Ja sitte Malik vaa alko hakkaamaan mua ja Styles hyökkäs Stevenin kimppuun! Me ei voitu tehä mitää! Ne vaa jatko ja jatko nii kauan et me kaikki mentii tajuttomaks!" Ben supatti nopeasti vilkuillen kokoajan matikan opettajaan toivoen ettei tämä huomaisi sananvaihtoa. Juttu kuulosti ihan naurettavalta! Kolmikolla ei ollut mitään syytä aloittaa tappelu!! "Ilmoititteko poliisille?" Kysyin hiljaa katse liitutaulussa. "Joo, mutta ne sano et ne jututti niitä ja tappelusta ei voitu laittaa syytettä" Ben vastasi katkerana. Jos hakkasi viisi poikaa ilman mitään syytä, sen pitäisi olla poliisiasia. En ollut kuunnellut mitään Rouva Foxin opetuksesta vaan olin keskittynyt kolmikkoon. Ajatukseni keskeytyivät kun luokkahuoneen ovi avattiin reippaasti. Kaikkien päät kääntyivät sinne päin. Ovesta marssi sisään ensimmäisenä se ruskea hiuksinen, äänekäs poika perässään se kiharapäinen. Viimeisenä tuli mustahiuksinen joka pamautti oven jalallaan kiinni. Opettaja näytti närkästyneeltä. Olivathan he kaksikymmentä minuuttia myöhässä! "Missäs sitä ollaan oltu?" Fox kivahti ja naputti kengällään lattiaa. Päät kääntyivät takapulpettiin päin uudestaan. "En usko että sinua kiinnostaa" vastasi itsevarmasti tuolillaan keikkuva kiharapää. Styles kuten kaikki ilmeisesti häntä kutsuivat. Opettaja änkytti hetken ja kääntyi sitten naama punaisena jatkamaan opetusta. Jos joku muu olisi tullut näin paljon myöhässä, hänelle olisi annettu lappu kotiin vietäväksi. "Miksi heitä ei rangaista?" Kysyin Beniltä joka vilkaisi taas taakseen. Näin sivusilmästä Malikin vilkuttavan hänelle. "Ei heitä ikinä rangaista! Opettajat vain katsovat läpi sormien!" Ben sanoi vaimeasti ja varoi katsomasta taakse. Loppu tuntina ei tapahtunut mitään erikoista. Heti kun kello soi välitunnin merkiksi, kolmikko poistui. Muut jäivät keräilemään tavaroitaan ja hitaasti lähdin Kaylan kanssa käytävälle. "Kysyin Beniltä siitä tappelusta. Miten poliisi voi sivuuttaa tuollaista?" Kysyin näreissäni. Kayla kohautti olkapäitään ja pysähtyi. Katsoin samaan suuntaan kuin hän ja näin Stylesin nojaaman juuri minun kaappiini. "Mennään, tullaa myöhemmin!" Kayla supatti ja alkoi kiskomaan minua pois päin. Tempaisin itseni kuitenkin irti! En alkaisi palvomaan kolmikkoa kuten muut! Marssin oikopäätä heidän luokseen ja kopautin Harry Stylesiä olkapäähän. "Voisitko väistyä? Tämä on minun kaappini!" Tokaisin ja jäin odottamaan. Styles käänsi hitaasti päänsä minuun päin ja katsoi alaviistoon koska oli niin pitkä. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja virnisti. Hymy paljasti hymykuopat ja jotenkin minusta tuntui että olisi parempi vain juosta kauas. Se oli omituinen tunne. Aivan kuin komlikko henkisi jotain painostavaa ilmapiiriä. "Ihanko totta?" Styles kysyi matalalla äänellä tehden selväksi että oli siinä tahallaan. "Kyllä.. Joten voitko väistyä?" Kysyin jostain syystä ponnettomammin kuin aikaisemmin. Koko kolmikko naurahti ja yhdessä tuumin lähtivät kävelemään käytävää pois päin. Minusta tuntui oudosti etten osannut ajatella selkeästi. Saiko Harry Styles tämän aikaan?


Nyt on sitte pidempi!

~Bad Boy Styles~ Part 1

Emily:
Vihdoinkin!! Oli tosi lähellä etten alkanut kiljua ja pomppia ilosta! Olin vihdoin päässyt pois sairaalasta jonne olin joutunut mopo onnettomuudessa. Odotahan vain kun saisin Terryn käsiini! Hän oli ex poikaystäväni joka oli kännipäissään rymäyttänyt moponsa päin rekkaa. Minä olin istunut hänen takanaan ja lensin asfaltille. Käsivarteni ja niskani olivat murtuneet mutta Terry oli selvinnyt säikähdyksellä! Ja kaiken kukkuraksi hän ei edes ollut tullut katsomaan minua kertaakaan sairaalaan. "Em!! Autoni on täällä!" Isä huusi kauempaa ja huomasin hänen viuhtovan kättään. Olin menossa tänään suoraan kouluun, kuukauden tauon jälkeen. Juoksin autolle ja kiipesin etupenkille. "Jännittääkö? Et ole pitkään aikaa nähnyt ystäviäsi" Isä kysyi hymyillen ja käänsi auton ajotielle. Olin ollut tajuttomana suurimmanosan koko kuukautta, joten olin varmaan missannut paljon. Olin kahdeksantoista ja lukion kolmannella. Koulumme oli tosi rauhallinen ja kohtuu pieni. Jännitti palata takaisin ja tavata pitkästä aikaa ystäviä. "Pikkuisen" hymyilin ja loppu automatkan keskityin katselemaan ikkunasta. Isä kaartoi hetken kuluttua koulun parkkipaikalle ja nousin kyydistä. "Hyvää koulupäivää, muista varoa niskaa!" Isä muistutti ja minä nyökkäsin. En vieläkään saanut tehdä äkkinäisiä liikkeitä. Heilautin laukkuni olalle ja lähdin kävelemään nurmikkoa pitkin etupihalle. Tutut naamat hymyilivät minulle ja tervehtivät. Kaikki tiesivät onnettomuudesta ja epäilemättä Terryä oli koeteltu pahoin. "Emily!!" Kuulin huudon ja käännyin ympäri. Kayla juoksi minua vastaan ja kietaisi kätensä ympärilleni. Kayla oli paras ystäväni ja oli ihana nähdä häntä pitkästä aikaa. "Mitä kuuluu?" Kysyin nauraen ja halasin häntä takaisin. "Minun pitäisi kysyä tuota sinulta!! Minulle kuuluu hyvää mutta" Kayla nauroi mutta hiljensi sitten ääntään, "kaikille ei". "Mitä on tapahtunut?" Kysyin kummissani kun lähdimme kävelemään kohti etupihan asfalttia. "Tänne tuli juuri onnettomuus viikollasi uusia oppilaita. Kolme kappaletta." Kayla kertoi hymyilemättä. Yleensä uusiin oppilaisiin suhtauduttiin iloisesti ja heidät otettiin heti mukaan porukkaan. Miksi Kayla puhui tuohon sävyyn? "Mikä on ongelma? " kysyin turhautuneena. Kayla vilkaisi ympärilleen ja kumartui lähemmäs. "He ovat vähän niinkuin koulun pahikset... Ei kannata asettua heidän tielleen. Kuulemma he hakkasivat koko Benin porukan! Rickin, Stevenin, Miken ja Bradleyn! Kolmestaan!" Kayla kuiskasi kuulostaen järkyttyneelle. Sitä minäkin olin! Benin porukka oli koko koulun pomot! He eivät olleet kiusaajia mutta kumminkin koulun vahvin porukka. Ja yhtäkkiä kolme uutta tulee ja hakkaa kaikki! "Ketkä ne uudet ovat?" Kysyin heti ja Kayle heilautti päätään vasemmalle. Näin siellä seisovan kolmikon. Yhdellä oli mustat, hyvinlaitetut hiukset ja musta nahkatakki. Toisella oli ruskeat, sotkuiset hiukset ja hän nauroi juuri äänekkäästi. Viimeinen oli heistä pisin. Tummat kiharat ja hymykuopat. Ja hän katsoi suoraan minuun. "Zayn Malik, Louis Tomlinson ja Harry Styles" Kayla supatti ja kiskaisi minut mukaansa, kauemmas heistä.


Töttörööö eka uutta!! Lyhyehkö kylläkin mutta mielipiteitä otetaan vastaan :D

Info xD

Elikkä seuraavasta ficistä: Elikkä oon semmosta badass Harry fantasia ficiä aatellu :D mut nyt kun oon miettiny juonta ja tämmöstä mieles, tulee vähä mieleen dark. Mut siis en todellakaan haluu kopioida sitä, vähän väkisin jos Harrystä tahtoo tehä pahiksen nii tulee darkmainen xD mut siis iha vaa sanon et en siis samaa tavottele!:D
Saatan tänään jo alottaa ekan osan, mut viimestää huomenna tulee :)

~The Kiss~ Part 40

Zayn:
En ollut varmaan koskaan ollut yhtä hermostunut kuin nyt olin. Hitaasti työnsin sairaalahuoneen oven auki ja astuin sisään. Huoneessa oli vain yksi sänky johon katseeni kiinnittyin välittömästi. Sirena oli tuettu istuma-asentoon tyynyjen avulla ja hän piti silmiään kiinni. Vahingoittuneessa olkapäässä näkyi olevan paksu side ja ohut tiputuslaite luikerteli Sirenan kyynertaipeeseen. Ulkoisesti hän näytti voivan kohtuu hyvin mutta henkisestä puolesta en tiennyt. Astuin varovaisesti sisemmäs huoneeseen ja heti Sirenan silmät rävähtivät auki. Kun katseemme kohtasivat, lähdin tulemaan lähemmäs. Sirena ei näyttänyt agressiiviselta, mutta ei myöskään iloiselta. Tarkkailin kokoajan hänen ilmettään, kun istuin sängyn päähän. Henkäisin syvään ja jännittyneenä laskin käteni hänen säärelleen. "Sirena" minä kutsuin häntä ja toivoin parasta. Sirena katsoi minua hetken kummissaan ennen kuin syöksähti halaamaan minua. Painauduimme tiukasti toisiimme vaikka yritin varoa hänen vammojaan. Kuulin kuinka irronnut tiputuslaite alkoi piipittää mutta en välittänyt siitä. Olin niin onnellinen että kaikki oli hyvin! Painoin pääni Sirenan hiuksiin ja tuntui ettei mitään olisi tapahtunutkaan. "Zayn.. Mitä on tapahtunut?" Kuulin Sirenan kuiskaavan heikosti korvaani. Vetäydyin kauemmas mutta pidin hänet sylissäni. "En ole itsekkään varma.. Mitä sinä muistat?" Kysyin hiljaa ja katsoin lempeästi häntä silmiin. "Minä en muista mitään siitä lähtien kun sinä muutuit.. Muistan vain että vuosin verta.. Sen jälkeen heräsin seuraavan kerran siinä hökkelissä, kun.. Minä.. Olin puukottanut sinua. Sen jälkeen demoni yritti tappaa minut, mutta sain rautatangolla tapettua hänet.. Mutta sitten vain kaaduin maahan enkä muista sen jälkeen enää mitään" Sirena kertoi hiljaa ja näytti kauhistuneelta sanoessaan puukottaneensa minua. Silloin minä keksin sen! Sirena oli myrkytetty samalla tavalla kuin minutkin! Hän ei muista mitä oli tehnyt, mutta oli sokeasti seurannut Xavierin käskyjä! Helpotus valtasi minut. Sirena ei ollut sanonut itse mitään niistä hirveyksistä. Olimme kumpikin olleet demonin orjina. "Ei se mitään.. Se on ohi nyt" kuiskasin ja vedin hänet tiiviimmin itseeni kiinni. Sirena kietoi käsivartensa ympärilleni ja tunsin hänen hengityksensä. Olisin voinut istua siinä loppu elämäni mutta kuulin juoksu askelia käytävästä ja kaksi sairaanhoitajaa ilmaantui ovelle. Vetäydyimme irti toisistamme ja sairaanhoitajat tulivat peremmälle. "Onko täällä ongelmia?" Punahiuksinen kysyi kurtistaen kulmiaan ja katsoen irti repäistyä tiputuslaitetta. "Ei.. Anteeksi tuosta" Sirena vastasi viitaten laitteeseen. Sairaanhoitajat käskivät Sirenan takaisin paikalleen ja pistivät laitteet takaisin paikoilleen. "Ilmoita seuraavalla kerralla jos haluat irti" toinen naisista sanoi hymyillen ja he poistuivat sen jälkeen. "Tiedätkö milloin pääset pois?" Harry kysyi yhtäkkiä ovelta. En edes muistanut että he olivat paikalla. "Heti kun tulehdusarvot laskevat" Sirena vastasi hymyillen pienesti.
Sirena:
En voinut uskoa että Zayn oli elossa ja luonani. Jos hoitajat eivät olisi tulleet, en olisi koskaan päästänyt irti hänestä. Toivoin vain että pääsisin pian pois.. Olkapään haava oli kuulemma paha mutta se oli kursittu umpeen. Minulla oli lisäksi arpi päässä, hiusten alla. Lääkärit sanoivat että se näytti olevan monta vuotta vanha mutta tiesin että se oli tullut Zaynin muuttuessa ja hyökätessä kimppuuni. En tiedä mitä demoni oli sille tehnyt mutta ilmeisesti se oli parantunut täysin. Silloin yksi asia ilmaantui mieleeni. "Missä isäni on?" Kysyin yhtäkkiä. En tiennyt kuinka kauan olin ollut taas poissa.. "En tiedä.. Varmaan ensitöiksi pitää mennä käymään hänen luonaan" Zayn sanoi ja näin hänen virnistävän. Tiesin että isä olisi raivoissaan mutta nyt Zayn oli täysin vaaraton. "Hmm jos hän ei vieläkään kuuntele minua muutan teidän autotalliin" tokaisin naurahtaen. Zayn tuli lähemmäs minua ja painoin huulensa hellästi omilleni. "Luuletko että antaisin sinun nukkua autotallissa? Eiköhän minun sängyssäni riita tilaa" Zayn kuiskasi parin sentin päässä kasvoistani ja vinkkasi silmää. Melkein tunsin kuinka poskeni punehtuivat ja vedin hänen taas itseeni kiinni. "Rakastan sinua" kuiskasin hänen korvaansa ja kuulin hänen hymähtävän. "Minä rakastan sinua enemmän".



The End.


Eiii nyt kyllä on haikee olo! 40 osaa tätä kirjotin ja tää on varmasti ollu jotenki tärkein fanfic mulle tähän mennessä! Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille! Ilman teitä mä en ois ikinä alkanu kirjottaa tätä!
Sitte viel tulevaisuudesta! Oon aatellu et alottaisin uuden fantasia ficin! Kiinnostuneita?:D

Kiitos vielä kaikille ( hyh kuulostaa et oisin pitäny jonku palkinto gaala puheen XDXD)

~The Kiss~ Part 39

Zayn:
Olin juossut melkein kaksikymmentä kilometriä niin nopeasti kuin pystyin. Sirena makasi käsivarsillani hervottomana. Olin lievässä paniikissa hänen puolestaan. Ilmaannuin tutun kotitaloni pihalle ja heti Harry ja Kim juoksivat vastaan. "Mitä helvettiä on tapahtunut!? Minne katositte!? Miten Sirena voi!!?" He kummatkin huusivat yhtä aikaa, mutta minulla ei ollut aikaa vastauksille. Juoksin suoraan auton luo, käskin Harryn etupenkille ja Kimin taakse huolehtimaan Sirenasta. Reilusti ylinopeutta ajaen kaahasin kohti sairaalaa. En tiennyt kuinka vakavat vammat Sirenalla oli joten varman päälle hän tarvitsisi ammattiapua. "Zayn, sinun on kerrottava mitä on tapahtunut!" Harry pyysi, tai ennemmin käski ja tuiotti minua vihaisesti. Keskityin edelleen täysin ajamiseen mutta kerroin samalla kaiken. Kuinka Sirena oli ollut Xavierin kanssa, tappelusta, ja kuinka Sirena lopulta puukotti minut. En tiennyt mitä sen jälkeen oli tapahtunut mutta löysin Sirenan makaamasta keskellä huonetta, veitsi olkapäässä. Onneksi omat vammani olivat parantuneet sen verran että pystyin toimimaan. Veitsi jolla Sirena puukotti minua sisälsi lamauttavaa myrkkyä. Olin käytännössä kuollut mutta en kuitenkaan. Jostain syystä veitsi irrotettiin rinnastani, ja hetken selvittyäni palasin tajuihini. Minusta tuntui että Sirenaan osuneessa veitsessä oli samaa myrkkyä, mutta vaikka olin sen irroittanut, hän ei ollut herännyt. Myrkky ei välttämättä toiminut samalla tavalla ihmisille... Näin Harryn järkyttyneen ilmeen sivusilmästäni. "Onko demoni kuollut??" Kim kysyi hiljaa takaani. "Kyllä, sen pää oli lävistetty rautatangolla... Sirena sen varmaan teki" vastasin miettien miten se oli mahdollista. Juurihan Sirena oli lääppinyt sitä hirviötä ja saanut minut täysin murtuneeksi. Mitä oli tapahtunut minun tajuttomuuteni aikana? Kaarsin sairaalan pihaan ja me kaikki loikkasimme kyydistä. Nostin Sirena lempeästi syliini, kaikesta huolimatta, ja hölkkäsimme sisään. Luoksemme tuli heti sairaanhoitajia jotka veivät Sirenan paareilla pois luotamme. En sanonut omista vammoistani mitään, ne paranisivat kyllä. Selitin vereen tuhraantuneen paitani johtuvan Sirenan kantamisesta. Meidät ohjattiin seuraavaan kerroksen aulaan istumaan. Painoin pääni käsiini. En tiennyt mitä Sirenalle tehtäisiin. Toivoin vain että mitään pysyvää ei jäisi. "Zayn.. Mitä tapahtui? Mitä kerromme lääkäreille?" Harry kysyi ja istui viereeni. Sitä olin itsekkin miettinyt. "En tiedä onko Sirena enää entisensä.. Jos hän herää ja haluaa vielä tappaa minut. En tiedä mitä voimme sanoa! Että veitsi olkapäässä oli vahinko! Tai jotain.." Minä mutisin. Sirena vihaisi minua vieläkin. Ehkä tämä sairaalaan tuonti oli viimeinen palvelus hänelle. Sen jälkeen hän tahtoisi vain tappaa minut, niinkuin ennen vanhaan. Kellon tikitys oli ainoa ääni autiossa aulassa. Aurinko laski ikkunoiden takana ja me vain istuimme hiljaa ja odotimme. Kahden tunnin kuluttua yksi käytävän ovista avautui ja vaalea sairaanhoitaja tuli ulos. Pomppasin seisomaan ja olin valmiina mihin vain. Nainen hymyili surullisesti. "Neiti Moore on vakaassa tilassa ja hereillä. Voitte mennä tapaamaan häntä."

~The Kiss~ Part 38

Sirena:
Tämä oli Xavierin vika. Hän myrkytti minut samalla tavalla kuin Zaynin. En tiedä mitä olen sinä aikana tehnyt mutta nyt halusin koskaa Zaynin vuoksi. Minussa heräsi kummallinen tunne. Kun olin tavannut Zaynin, minusta oli tullut lempeämpi ja heikompi. Mutta nyt tunsin kuinka vanha metsästäjän raivo iski minuun. Minä tappaisin demonin. Zaynin vuoksi. Laittaisin Xavierin maksamaan teoistaan. "Eikös ollutkin loistava käänne?" Kuulin hänen nauravan takanani, varmaankin parin metrin päässä. Ja minulla oli suunnitelma. Vaikka viha oli peitonnut kyyneleet, niiskaisin merkiksi Xavierille että olin kuullut hänen sanansa. Samaan aikaan hivutin käteni edelleen ällöttävästi Zaynissä sojottavan veitsen kahvalle. Vedin sen rauhallisesti irti, yrittäen pitää itseni vahvana. Veitsi oli veressä koko terän mitalta ja se sai minut värähtämään. Revin juuri veitsen poikaystäväni rinnasta.. Puristin veista pakon omaisesti kädessäni ja hitaasti nousin seisomaan. Pidin veitsen piilossa jalkani takana ja kohotin katseeni Xavierin julmiin kasvoihin. "Minusta tämä oli loistavaa! Parempaa rakkaus draamaa saa hakea!" Demoni hymyili. Pidin kasvoni peruslukemilla ja hitaasti lähdin lähestymään tätä. Tiesin ettei minun olisi kannattanut mutta hypähdin eteenpäin liian aikaisin. Yritin sohaista veitsen miehen olkapäähän mutta hän väisti salamannopeasti. "Et tainnut pitää tästä?" Xavierin naurahti ja huitaisi veitsen kädestäni. "Toivoisin niin että Zayn olisi näkemässä kun sinä kärsit". Demoni syöksähti minua kohti ja nopeasti lennätti minut huoneen toiseen päähän. Iskeydyin rajusti niskat edellä lattialle ja tunsin kuinka rosoinen lattia viilsi käsivarteni verille. Ilmat olivat poistuneet keuhkoistani ja ähkien ponnistelin takaisin seisomaan. "Et voi minulle mitään! Olet säälittävä ihminen!" Mies sanoi. Hän oli väärässä. Ehkä olin pelkkä ihminen mutta viha teki minut vahvaksi. En luovuttaisi. Minä odotin mitä tuleman piti. Xavier levitti takkiaan ja sisätaskut paljastuivat monen kymmenen veitsen piilopaikaksi. Huolellisesti hän valitsi sieltä yhden, pitkän ja täysin suoran terän. En ehtinyt edes nähdä mitään liikettä ennen kuin kipu viilsi olkapäätäni ja lennähdin taaksepäin. Tunsin lämpimän veren valuvan kädelleni. Tiesin että veitsi oli mennyt kokonaan läpi olkapäästäni. En uskaltanut liikkua. Yritin unohtaa kivun ja hengittää syvään. Xavierin lähestyvät askeleet eivät kuitenkaan rauhoittaneet. Laskin vahingoittumattoman kämmeneni maahan, jonkin kankaan päälle ja nojasin sille. Kipu helpottui hieman. Tunsin kankaan alla jotakin kovaa, tangonmuotoista. En voinut katsoa sitä, sillä muuten Xavier olisi huomannut minulla olevan aseen. Pidin silmäni raollaan ja näin kuinka demoni laskeutui kyykkyyn eteeni. "Sääli.. Tiedätkö miten hauskaa minulla oli Zaynin kanssa? Hänen ilmeensä kun iskin veitsen hänen vatsaansa. Hänen tumma verensä lattialla! Unohtumanton kokemus! Ikävää vain ettei hän laittanut vastaan. Pelkuri kuoli aivan säälittä-" keskeytin miehen yhtäkkiä. En kestänyt enää. Tempaisin rautatangoksi olettamani esineet käteeni ja raivon vauhdittamana iskin sen Xavierin kurkkuun, juuri leuan alle. Tämä ei ehtinyt reakoida liikkeeseeni. "Hän ei ollut pelkuri!!" Kirkaisin raivoissani ja painoin tangon kaikella voimallani läpi hänen kaulastaan. Tunsin tyydytystä vihaani kun näin Xavierin silmäen pyörähtävän ympäri, ja kun tunsin hänen ruumiinsa valahtavan hervottomaksi. Minä tein sen. Kostin hänelle. Nousin hitaasti seisomaan, pidellen olkapäätäni. Kiskaisin veitsen irti ja varmuuden vuoksi iskin sen demonin otsaan. Nyt minun olisi päästävä pois Zaynin kanssa. En jättäisi häntä tänne. Olin vaeltamassa keskellä huonetta kun yhtäkkiä kaaduin. Mätkähdin lattialle kivuliaasti kykenemättä liikuttamaan raajojani. Mikä minun on!? Tunsin ensin paniikkia. Mutta sitten.. Jos tämä johtaisi kuolemaan.. Se ei haittaisi. Olin menettänyt koko elämäni jo. Minun oli turha elää. Suljin hitaasti silmäni ja toivoin että kipu veisi minut pois. Olin jo melkein uppoutunut pimeyteen kun kuulin kuiskauksen. "Sirena?"


Toivottavasti ketään ei ällötä liiaksi :D

~The Kiss~ Part 37 (edellinen on siis 36 vaikka siihen 37 laitoinki)

Zayn:
Tulin tajuihini yhtäkkisesti aivan kuin minut olisi herätetty sikeästä unesta. Käteni olivat sidottu selkäni taakse, vatsaani puristi jokin tunnistamaton kangas ja minut oli istutettu nurkkaan. Räpyttelin silmäni hetken ennen kuin tajusin missä olin ja mitä oli tapahtunut. Olin edelleen Xavierin mökissä, samassa huoneessa kuin aikaisemmin. Enkä ollut yksin. Sirena ja demoni seisoivat vieretysten huoneen toisella laidalla. Vaikka tiesin etten olisi voinut liikkua, minun teki mieli hakata Xavier elävältä nyt heti. Mutta pienikin liikahdus pani minut puremaan hampaani yhteen kivusta. Veitsen haava vatsassani oli erittäin kivulias ja katsomattakin tiesin sen olevan vaarallisen syvä. Halusin päästä vapaaksi ja paeta Sirenan kanssa. Vaikka hän ei välittäisi minusta enää kuten sanoi.. Tämän ajatteleminen sai minut henkäisemään henkisestä kivusta. En vain voinut uskoa sitä! "Sinähän oletkin elossa! Hienoa!" Xavier huudahti yhtäkkiä ja harppoi lähemmäs minua. Sirena tuli hieman hänen jäljessään, hymyillen tyytyväisesti. "Sirena kultaseni, auttaisitko minua?" Demoni kysyi yhtäkkiä ja hänen sanansa inhottivat minua melkein enemmän kuin mikään muu. "Tottakai!" Sirena vastasi kikattaen erittäin epä-sirenamaisesti. "Tee loppu hänestä" Xavier käski ja ojensi veistä. Jos vain olisi mahdollista, silmäni olisivat todennäköisesti tippuneet lattialle. Kaiken kokemamme jälkeen, Sirena tappaisi minut!? Mutta Sirena otti veitsen tyynesti hymyillen ja astui heti lähemmäs minua. Minä vain tuiotin häntä silmiin. Hänen ilmeensä ei värähtänytkään!! Xavier loikkasi viereeni, nosti minut kovakouraisesti seisomaan ja sai minut puremaan haavan huuleeni, kun yritin pidätellä kivun huutoa. Ja siinä minä seisoin, sidottuna odottamassa että rakastamani tyttö tappaisi minut kylmäverisesti. Sirena seisoi metrin päässä minusta veitsi kohotettuna minuun päin. "Tee se." Xavier käski, ja sekunnissa Sirena heilautti kätensä ylös ja iski minua veitsellä. Joka ikinen soluni huusi kivusta, tunsin viiltävää polttelua rinnassani. Sirena piteli vielä veitsen kahvasta kiinni, kahvasta joka sojotti keskellä rintaani. "Katsotaampa minkälaisen reaktion saamme nyt." Xavier sanoi mysteerisesti ja napsautti sormiaan. En enää ollut varma mitä tapahtui vaan tunsin kuinka lähdin kallistumaan taaksepäin.
Sirena:
Sekunnin murto-osassa tuntui että joku olisi kytkenyt aivoni päälle. Säpsähdin hereille, aivan kuin unesta. Mitä oli tapahtunut? Katsoin hitaasti alas, eteeni. Tuntui että muutuin kiveksi. Zayn makasi edessäni, kädet kummallisesti seläntakana, yltäpäältä veressä. Ja jos se ei ollut tarpeeksi, hänen rinnastaan sojotti veitsen kahva. En ollut tuntenut ikinä näin järkyttävää hetkeä. "ZAYN!!" Minä kirkaisin täysin hysteerisenä ja polvistuin hänen viereensä. Paniikissa ja kovakouraisesti ravistin hänen hartiaansa. Silloin huomasin kuinka omat käteni olivat veriset. Samoin kuten veitsen kahva... Minä olin tehnyt tämän. Minä olin tappanut hänet!! "Zayn!!" Minä itkin ja huusin samaanaikaan ja yritin painaa hänen vuotavaa haavaansa. Veri pulppusi sormien lomasta ja näin kuinka kyyneleeni sekoittuivat siihen. En osannut ajatella selkeästi. En ymmärtänyt mitä oli tapahtunut ja miten se oli tapahtunut. Tämä ei varmasti ollut totta! En antaisi sen olla totta! En antaisi Zaynin kuolla! Hädissäni kumarruin ja suutelin häntä. Ei reaktiota. "Zayn.. Älä jätä minua" kuiskasin nyykyttäen pää hänen olkapäähänsä painettuna. Enkä tuntenut hänen hengittävän.. Enkä tuntenut hänen sydämensä sykettä. Se oli ohi.

~The Kiss~ Part 37

Zayn:
Suorastaan tunsin kuinka suoniini tulvahti viha ja adrenaliini. En välittänyt Sirenan osasta tässä, en vain kestäny nähdä sen miehen koskevan häneen. Yritin lukita raajani paikalleen, etten suinpäin ryntäisi repimään demonin pään irti. Silloin Sirena voisi olla vaarassa. "Älä koske häneen." Ärähdin hammasta purren. Demoni irrottautui suudelmasta ja kääntyi minuun päin. Halusin vain paiskata hänen rumaa naamaansa jollain erittäin kovalla. "Hän on itse valinnut minut sinun sijastasi. Voit syyttää häntä" mies vastasi ja kääntyi Sirenan puoleen. Tämä astui edemmäs ja katsoi minuun kylmästi. Mieleeni tuli ensitapaamisemme. Silloin hän oli ollut valmis tappamaan minut. Ja siltä hän näytti tälläkin hetkellä. "Xavier on kaikki mitä elämääni tarvitsen. Hän pitää minut turvassa" Sirena sanoi katsoen minua silmiin tunteettomasti. Tämä oli isku suoraan sydämeeni. Kovempi kuin mikään fyysinen voisi olla. Sirena ei enää halunnut olla kanssani. Pelkäsikö hän liikaa? Mitä olen tehnyt ansaitaakseni tämän? Mieleeni ilmestyi heti verinen Analeight ja hänen raivostunut isänsä... Minä olin vaikeuttanut hänen elämäänsä.. Tämä kaikki, syyllisyys, iski minuun veitsen tavoin. En edes tajunnut polvieni taipuvan ja vajosin polvilleni. Tunsin Sirena katsovan minua ja kuulin pehmeän hymähdyksen. Hän nauroi! Nauroi kaikelle tälle. Olinko minä ollut niin hirveä hänelle!? "Siinä kuulit Zayn. Kun Sirena ei välitä sinusta enää, eikö olisi parempi päästä parempaan paikkaan?" Xavier kysyi ja kuulin hänen askeleidensa lähestyvän. Hän aikoi tappaa minut. Mutta miksi tappelisin vastaan? Harry ja Kim pärjäävät ilman minua. Ja Sirena.. Vaikken voinut tätä uskoakkaan, en haluaisi elää ilman häntä. Tunsin kuinka Xavier tarttui hiuksiini ja riuhtaisi pääni katsomaan ylöspäin. Hänen julmat silmänsä tuiottivat minua ja hänen hymynsä kasvoi virneeseen. "Minä luulin että tästä tulisi hauskaa.. Mutta yhtäkkiä Sirena halusikin minut! En olisi arvannutkaan tällaista käännettä. Sinänsä tästä tulee kuitenkin minulle, toisin kuin sinulle" hän kuiskasi. Hänen sanansa olivat totta. Parempi olisi jos hän vain hoitaisi hommansa nopeasti loppuun. Kuin ajatuksiani lukien Xavier tarttui kaksin käsin hartiaani ja paiskasi kaikin voimin minut päin seinää. Olisin luultavasti ehtinyt keskeyttää ilmalentoni mutta en halunnut. Tunsin lahon puun murskaantuvan selkäni alla ja lensin käytävän lattialle. En tuntenut paljonkaan kipua, mutta tiesin ettei tämä päättyisi tähän. Kohottauduin takaisin seisaalleni ja katsoin huoneeseen tekemästäni rei'ästä. Xavier käveli lähemmäs tukkien näköalan. "Nyt saat kärsiä minun huvikseni" hän sanoi ja reagoi niin nopeasti etten edes ehtinyt tajuta mitä tapahtui. Kipu lävähti vasempaan kylkeeni ja lensin suinpäin lattialle. Yritin hengittää syvään mutta tunsin kivun vain yltyvän. Taas ne kylkiluut. Tiesin että tämä olisi yhtä kidutusta, mutta jos olin tehnyt samaa kärsimysta Sirenalle, tekisin sen viimeisen kerran itselleni. "Laita vastaan poju" Demoni henkäisi parin sentin päässä korvastani ja tunsin hänen tarttuvan nilkkoihini. Nousin ilmaan ja pääni iskettiin päin seinää. Koko pääni oli yhtä tykytystä ja näkökenttäni oli sumea. En kuitenkaan aikonut taistella. Minulla ei ollut mitään minkä vuoksi sen olisin tehnyt. "Yritähän nyt! En minä yksin halua hakata! Näytä mihin pystyt!" Xavier huusi ja ääni kaikui päässäni. Kieltäydyin vastaamasta ja ponnistelin itseni pystyyn. Yritin etsiä häntä katseellani mutta näin vain varjoja ja hämärän käytävän. "Mitä haluaisit että teen? Murranko jalkasi? Katkaisenko sormesi? Minulla on kaikki valta sinuun nyt ystäväiseni" Xavier sanoi ja ääni tuli edestäni. Olin edelleen hiljaa ja odotin mitä tuleman piti. Näin nopeasti hopean välkähdyksen ja viiltävä kipu pisti vatsaani. Hitaasti katsoi alas ja näin hänen kätensä pitelevän veistä. T-paitani etumus alkoi tummentua pulppuavan veren ansiosta. Aloin tuntea hitaasti leviävää kylmyyttä. "Taisin osua toiseen heikkoon pisteeseesi. Te puolikkaat olette niin varomattomia. Tehin tepsii kaksi tuhoamiskeinoa, joista toinen oli tehokas nyt. Kuolet varmaankin, mutta toivotaan että saan leikkiä sinulla vielä hetken" Xavier hymyili ja tunsin menettäväni tasapainoni. Toivottavasti tämä oli loppuni.



Vihdoin ja viimein! Huhu miten tästä on tullukki näin pitkä??xD aattelin eka semmosta kymmenen osan juttua mutta tätähän on tullu melkein 40!!

~The Kiss~ Part 35

Zayn:
Juoksin Sirenan kiinni ja tartuin häntä käsivarresta. "Mitä sinä aiot?" Kysyin kulmiani kurtistaen. Sirena hymyili minulle ja otti askeleen eteenpäin. "Tiedän mitä ajattelet! Olen ihan kunnossa! Ja minä tiedän minne meidän pitää mennä!" Hän vastasi ja irrottautui otteestani. Tämä oli varmasti oudointa mitä olin kokenut. Sirena vaikutti puoliksi normaalilta mutta puoliksi ylionnelliselta. Hän voisi olla nykytilanteessa tuollainen. Mutta hän näytti ulkoisesti olevan elämänsä kunnossa. Joten en voinut muuta kuin seurata häntä. Hölkkäsimme metsässä, minulle tuntemattomalla alueella. En tiennyt minne olimme matkalla ja tuntui turhalta edes kysyä. Sirena suuntasi määrätietoisesti askeleensa syvemmälle jättiläismäisten puiden sekaan. Kumpa olisin älynnyt ottaa kännykkäni mukaan.. Olisin tarvinnut Harryn ja Kimin apua. Vastassa saattoi olla mitä vain! "Sirena.. Mitä on tapahtunut?" Kysyin rikkoakseni hiljaisuuden. Oikeasti hänen kuuluisi olla vakavasti loukkaantunut mutta nyt hän juoksi ja loikki ympäri nurmikkoa.. "Zayn.. Minä en muista mutta heräsin täällä yhdessä talossa! Ja meidän pitää mennä sinne jotta pääsemme takaisin kotiin" Sirena vastasi hymyillen nyt vähemmän leveästi, näyttäen enemmän itseltään. "Miksi? Emmekö voi vain mennä suoraan kotiin?" Kysyin kummissani. "Ei, luota minuun" hän vastasi ja hymyili vienosti. Ja ihme kyllä, minä luotin häneen. Jatkoimme matkaa ja aloin hetken päästä erottaa pienen talon ääriviivoja puiden seasta. "Zayn! Ollaan ihan juuri perillä!" Sirena hihkaisi ja lähti juoksemaan kovempaa. Ryntäsin hänen peräänsä ja samanaikaisesti pölähdimme talon aukealle. Taloksi se näytti aika pikaisesti rakennentulta, sen seinät olivat epätasaiset ja maalittomat. Se oli myös hiukan tylsän näköinen, muutamine ikkunoineen. "Mitä me nyt?" Kysyin katsoen Sirenaan. Tämä hymyili ja lähti kohti talon ovea. Hieman varuillani seurasin häntä ja menimme sisään. Talo oli tosiaankin vasta rakennettu, se oli sisustamaton ja kolkon oloinen. Sirena meni itsevarmasti eteenpäin eteisessä ja avasi ensimmäisen vastaantulleen oven. Menimme kummatkin sisään ja odotin yllätyshyökkäystä. Mutta huoneessa ei ollut muuta kuin vanha ystävämme. Tunsin kuinka sydämeni tahti kiihtyi ja olin raivoissani. Mitä tämä oikein oli! Seisahduin oviaukolle ja kauhukseni Sirena käveli suoraan demonin luo. Mies hymyili hänelle ja kietaisi käsivartensa tämän olkapäille. Silmäni laajenivat järkytyksestä. Kuinka hän kehtasikin koskea häneen!? "No mutta Zayn.. Tekeekö tämä sinut vihaiseksi?" Mies kysyi virnistäen ja taputtaen hymyilevän Sirenan toista olkapäätä. "Älä koske häneen." Sähähdin yhteen puristettujen hampaitteni välistä. En ollut ikinä ollut näin vihainen. Kukaan muu kuin minä ei koskisi Sirenaan noin. "No sitten tämä saattaa olla liikaa" demoni naurahti. Hän käänsi Sirenan itseensä päin, kumartui alemmas ja kiihkeästi suuteli häntä. Järkytystä lisäsi vielä se että Sirena kietaisi käsivartensä demoni kaulalle. Ja hän vastasi suudelmaan.



Taas tämmönen lyhyehkö >.<

~The Kiss~ Part 34

Zayn:
Tämä ei voinut olla totta.. Minun takiani Sirena oli poissa! Ja minä olin tappanut hänet! Yritin keskittyä hengittämään rauhallisesti mutta en voinut! Menetin malttini ja raivoissani iskin nyrkkini seinään. Harry ja Kim hätkähtivät yhtäkkistä liikettäni ja minusta tuntui että he olivat hieman peloissaan. En halunnut suuttua kunnolla. Minun pitäisi keskittyä löytämään Sirena. Henkäisin syvään ja irrotin nyrkkini seinästä. Minuun ei ollut sattunut mutta seinässä oli kymmenen sentin syvyinen, murskattu kolo. "Zayn, mitä me teemme? Emme tiedä missä Sirena on!" Harry kysyi ja tuli viereeni. Siinä se ongelma olikin. Demoni oli vienyt hänet jonnekkin, ehkä jopa kauaskin. Meillä ei ollut yhtäkään 'johtolankaa'. "En tiedä. Mutta minä etsin hänet" vastasin lyhyesti ja loikkasin ikkunasta ulos. Tömähdin maahan ja miljoonat kysymykset sinkoilivat mielessäni. Miksi Sirena vietiin? Eikö koko typerän suunnitelman idea ollut että minä aiheuttaisin hänelle vaaraa? Sen minä kyllä olin jo tehnyt.. Kieltäydyin kuitenkin ajattelemasta että hän olisi kuollut. Mutta ensin minun olisi löydettävä hänet. En oikein uskonut että demonilla olisi piilopaikka kaupungissa.. Siispä pinkaisin juoksuun ja suuntasin askeleeni metsään. Minun olisi varmaan pitänyt ilmoittaa Harrylle ja Kimille mitä aioin mutta nyt oli liian myöhäistä. Juoksin nopeasti puiden lomassa, hyppien marjapensaiden ja kantojen yli. Metsä ei ollut ylenpalttisen iso mutta sen haravoinnissa menisi silti parikin päivää.. Kumpa Sirena olisi täällä. Muuten tuhlaisin vain kallista aikaa etsien häntä väärästä paikasta. Ohitin tutun aukean jonne olimme haudanneet Anin. Sekin sai minut muistamaan kuinka Sirena oli saanut kärsiä minun takiani. Me kaikki olimme kärsineet. Ja nyt Sirena oli poissa. Ehkä kuollut, ehkä siepattu. Tiedottomana olo teki minut levottomaksi. Jos demoni olisi koskenut sormen päälläkään Sirenaan, minä tappaisin hänet! Viha sai minut lisäämään vauhtia ja vilkuilin ympärilleni etsien merkkejä. Mutta mitään ei tullut vastaan, lukuunottamatta laumaa valkohäntäpeuroja. Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen huomasin ylittäväni joen joka merkitsi metsän loppumista. Näin kaukana edessäni jo omakoti taloja.. Enkä ollut koko aikana nähnyt vilaustakaan piilopaikasta tai Sirenasta! Potkaisin vihan kyyneleet silmissäni kantoa ja sain jotenkin helpotusta tuntiessani sen murtuvan jalkani alla. Potkin ja hakkasin kaikki lähipuita ja kuvittelin kuinka vääntäisin demonilta niskat nurin. Sain purettua vihaani ja turhaannustani ja aloin keskittyä tärkeimpään. Minun olisi viisainta lähteä kiertämään metsän vasenta laitaa ja etsiä kaikkia merkkejä asuksesta. Pyrähdin taas juoksuun ja yritin taas olla positiivinen. Sirena olisi varmasti kunnossa ja saisimme demonin kiinni. Mutta en voinut uskoa siihen! En tiennyt miten pahasti olin satuttanut Sirenaa mutta epäilemättä erittäin pahasti! Ja jos hän oli siepattuna jossain, ilman lääkärin apua.. Tunsin taas kuinka kyyneleet pyrkivät silmiini. Minun vikaani kaikki!! Silloin minä kuulin äänen joka sai vereni hyytymään. "Zayn?". Pysähdyin kuin seinään ja hitaasti käännyin oikealle. Kahden paksun puun keskellä, marjapuskan vieressä seisoi Sirena. Puhtaissa vaatteissa, vahingoittumana ja hymyillen. En ollut uskoa silmiäni. Miten hän oli täällä!? Ja miksi hän hymyili noin kieron onnellisesti!? "Sirena??" Kuiskasin hiljaa ja varoen astuin lähemmäs. "Kuka muukaan! Tule! Meidän pitää mennä!" Hän hihkaisi, kääntyi kannoillaan ja juoksi pois näkyvistä. Mitä hän oikein meinasi?? Yksin täällä ja niin yli iloisen oloisena.. Mutta en halunnut kadottaa hänta uudestaan ja lähdin hänen peräänsä.


Vihdoin ja viimein!!! Toivottavasti saisin nykyisin useemmin päivitettyä!!:D

~The Kiss~ Part 33

Harry:
En tuntenut pulssia.. Demoni oli tappattanut  hänet!! Olin vihainen ja tosi järkyttynyt samaanaikaan. Tälläkertaa en kuitenkaan en syyttänyt Zayniä.. Tiesin että hänellä ei ollut mitään aavistusta tapahtuneesta. Minun pitäisi etsiä hänet. Loikkasin ikkunalle ja huusin Kimin tulemaan tänne heti. Hän saisi jäädä tänne huolehtimaan Sirenasta sillä välin kun itse etsisin Zaynin. "Mitä ny- Sirena!?" Kim kiljaisi ja ryntäsi Sirenan luo. "Zayn muuttui! Jää tänne ja soita ambulanssi" käskin häntä heilautin itseni ikkunasta alas. Tipuin vapaasti viitisen metriä ennen kun jalkani kohtasivat maan. Tärähdys ei sattunut kuten se olisi ihmiselle tehnyt, vaan pikemminkin tuntui epämielyttävälle. Tunteesta huolimatta lähdin juoksemaan metsään. Tiesin että Zayn olisi täällä.
Kim:
Olin ihan kauhuissani. Eikai Sirena vain ollut kuollut!? Varovasti käänsin hänet selälleen ja etsin pulssia kaulasta sekä ranteesta. Ei mitään elonmerkkejä. Sirenan kasvot ja pää suorastaan uivat hätkähdyttävän punaisessa veressä ja hänen käsissään oli ruhjeita. Oli ihan hirveää että se mies laittoi Zaynin tekemään kaiken!!  Yritin vakuuttaa itselleni että kaikki tulisi kuntoon ja soitin ambulanssin. Soiton jälkeen yritin peitellä pään haavaa, mutta en uskaltanut koskea siihen. Pelkäsin vain aiheuttavani lisää vahinkoa. Jos tämä oli kaikki vain tapahtunut siksi että demonia kyllästytti, se saisi loppua! Hän ei saisi hallita Zayniä!! Zayn.. Hän menisi aivan tolaltaan huomatessaan mitä oli tapahtunut!! Siinä oli osa syytä miksi halusin Sirenan selviävän. Zayn ei kestäisi sitä omantunnon tuskaa vaikka hän ei sitä itse aiheuttanutkaan! Mietintäni keskeytti rusahdus postaikosta. Se ei voinut olla Harry, hän olisi huutanut jotain. Se voisi olla Zayn!! Juoksin yläkäytävälle ja etsin äänen lähdettä. Ketään ei näkynyt. Mistä se kuului? Hitaasti hivuttauduin eteenpäin ja kurkistin jokaiseen huoneeseen. Täällä oli aivan varmasti joku muukin!
Harry:
Löysin Zaynin metsästä aivan kuten olin epäillytkin! Hän oli tajuttomana maassa keskellä puiden juuria. Hän heräsi yhtäkkiä ja oli normaali. "Zayn, meidän pitää mennä takaisin! Sirena on loukkaantunut tosi pahasti" minä sanoin heti kun sain kiskottua hänet pystyyn. "Mitä!? Miten pahasti!?" Zayn huudahti ja pinkaisi samantien juoksuun. Ryntäsin hänen peräänsä ja mietin mitä sanoa.  Ei olisi järkevää vähätellä, mutta Zaynin reaktiota ei voisi estää. "En tuntenut hänen pulssiaan!" Minä huusin hänelle. Zayn kiristi tahtiaan ja hänen ilmeensä oli jopa pelottavan tuima. Toivottavasti Sirena olisi kunnossa! Ambulanssi olisi varmaan jo perillä. Kun tulimme pihaan, Zayn kiipesi ränniä käyttäen huoneeseensa ikkunan kautta. Menin perässä ja näin itkevän Kimin. "Missä hän on!?" Zayn huusi ja Kim vain yritti aukoa suutaan ääntä päästämättä. "Kim! Mitä tapahtui?" Minä kysyi ja menin hänen luokseen. Zayn vaikeni ja lähtövalmiina seisoi ikkunan edessä. "En t-tiedä! Lähdin p-pois ja kun tulin t-takaisin hän oli poissa!" Kim itki. Minä tiesin tarkalleen mitä oli tapahtunut! Demoni oli hakenut Sirenan itselleen pystyäkseen jatkamaan tätä piinaa!



Pitkästä aikaa :D lyhyt on, inspis on kadoksissa taas mutta yritän seuraavaa sitten parannella :)