~The Kiss~ Part 40

Zayn:
En ollut varmaan koskaan ollut yhtä hermostunut kuin nyt olin. Hitaasti työnsin sairaalahuoneen oven auki ja astuin sisään. Huoneessa oli vain yksi sänky johon katseeni kiinnittyin välittömästi. Sirena oli tuettu istuma-asentoon tyynyjen avulla ja hän piti silmiään kiinni. Vahingoittuneessa olkapäässä näkyi olevan paksu side ja ohut tiputuslaite luikerteli Sirenan kyynertaipeeseen. Ulkoisesti hän näytti voivan kohtuu hyvin mutta henkisestä puolesta en tiennyt. Astuin varovaisesti sisemmäs huoneeseen ja heti Sirenan silmät rävähtivät auki. Kun katseemme kohtasivat, lähdin tulemaan lähemmäs. Sirena ei näyttänyt agressiiviselta, mutta ei myöskään iloiselta. Tarkkailin kokoajan hänen ilmettään, kun istuin sängyn päähän. Henkäisin syvään ja jännittyneenä laskin käteni hänen säärelleen. "Sirena" minä kutsuin häntä ja toivoin parasta. Sirena katsoi minua hetken kummissaan ennen kuin syöksähti halaamaan minua. Painauduimme tiukasti toisiimme vaikka yritin varoa hänen vammojaan. Kuulin kuinka irronnut tiputuslaite alkoi piipittää mutta en välittänyt siitä. Olin niin onnellinen että kaikki oli hyvin! Painoin pääni Sirenan hiuksiin ja tuntui ettei mitään olisi tapahtunutkaan. "Zayn.. Mitä on tapahtunut?" Kuulin Sirenan kuiskaavan heikosti korvaani. Vetäydyin kauemmas mutta pidin hänet sylissäni. "En ole itsekkään varma.. Mitä sinä muistat?" Kysyin hiljaa ja katsoin lempeästi häntä silmiin. "Minä en muista mitään siitä lähtien kun sinä muutuit.. Muistan vain että vuosin verta.. Sen jälkeen heräsin seuraavan kerran siinä hökkelissä, kun.. Minä.. Olin puukottanut sinua. Sen jälkeen demoni yritti tappaa minut, mutta sain rautatangolla tapettua hänet.. Mutta sitten vain kaaduin maahan enkä muista sen jälkeen enää mitään" Sirena kertoi hiljaa ja näytti kauhistuneelta sanoessaan puukottaneensa minua. Silloin minä keksin sen! Sirena oli myrkytetty samalla tavalla kuin minutkin! Hän ei muista mitä oli tehnyt, mutta oli sokeasti seurannut Xavierin käskyjä! Helpotus valtasi minut. Sirena ei ollut sanonut itse mitään niistä hirveyksistä. Olimme kumpikin olleet demonin orjina. "Ei se mitään.. Se on ohi nyt" kuiskasin ja vedin hänet tiiviimmin itseeni kiinni. Sirena kietoi käsivartensa ympärilleni ja tunsin hänen hengityksensä. Olisin voinut istua siinä loppu elämäni mutta kuulin juoksu askelia käytävästä ja kaksi sairaanhoitajaa ilmaantui ovelle. Vetäydyimme irti toisistamme ja sairaanhoitajat tulivat peremmälle. "Onko täällä ongelmia?" Punahiuksinen kysyi kurtistaen kulmiaan ja katsoen irti repäistyä tiputuslaitetta. "Ei.. Anteeksi tuosta" Sirena vastasi viitaten laitteeseen. Sairaanhoitajat käskivät Sirenan takaisin paikalleen ja pistivät laitteet takaisin paikoilleen. "Ilmoita seuraavalla kerralla jos haluat irti" toinen naisista sanoi hymyillen ja he poistuivat sen jälkeen. "Tiedätkö milloin pääset pois?" Harry kysyi yhtäkkiä ovelta. En edes muistanut että he olivat paikalla. "Heti kun tulehdusarvot laskevat" Sirena vastasi hymyillen pienesti.
Sirena:
En voinut uskoa että Zayn oli elossa ja luonani. Jos hoitajat eivät olisi tulleet, en olisi koskaan päästänyt irti hänestä. Toivoin vain että pääsisin pian pois.. Olkapään haava oli kuulemma paha mutta se oli kursittu umpeen. Minulla oli lisäksi arpi päässä, hiusten alla. Lääkärit sanoivat että se näytti olevan monta vuotta vanha mutta tiesin että se oli tullut Zaynin muuttuessa ja hyökätessä kimppuuni. En tiedä mitä demoni oli sille tehnyt mutta ilmeisesti se oli parantunut täysin. Silloin yksi asia ilmaantui mieleeni. "Missä isäni on?" Kysyin yhtäkkiä. En tiennyt kuinka kauan olin ollut taas poissa.. "En tiedä.. Varmaan ensitöiksi pitää mennä käymään hänen luonaan" Zayn sanoi ja näin hänen virnistävän. Tiesin että isä olisi raivoissaan mutta nyt Zayn oli täysin vaaraton. "Hmm jos hän ei vieläkään kuuntele minua muutan teidän autotalliin" tokaisin naurahtaen. Zayn tuli lähemmäs minua ja painoin huulensa hellästi omilleni. "Luuletko että antaisin sinun nukkua autotallissa? Eiköhän minun sängyssäni riita tilaa" Zayn kuiskasi parin sentin päässä kasvoistani ja vinkkasi silmää. Melkein tunsin kuinka poskeni punehtuivat ja vedin hänen taas itseeni kiinni. "Rakastan sinua" kuiskasin hänen korvaansa ja kuulin hänen hymähtävän. "Minä rakastan sinua enemmän".



The End.


Eiii nyt kyllä on haikee olo! 40 osaa tätä kirjotin ja tää on varmasti ollu jotenki tärkein fanfic mulle tähän mennessä! Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille! Ilman teitä mä en ois ikinä alkanu kirjottaa tätä!
Sitte viel tulevaisuudesta! Oon aatellu et alottaisin uuden fantasia ficin! Kiinnostuneita?:D

Kiitos vielä kaikille ( hyh kuulostaa et oisin pitäny jonku palkinto gaala puheen XDXD)