~The Kiss~ Part 39

Zayn:
Olin juossut melkein kaksikymmentä kilometriä niin nopeasti kuin pystyin. Sirena makasi käsivarsillani hervottomana. Olin lievässä paniikissa hänen puolestaan. Ilmaannuin tutun kotitaloni pihalle ja heti Harry ja Kim juoksivat vastaan. "Mitä helvettiä on tapahtunut!? Minne katositte!? Miten Sirena voi!!?" He kummatkin huusivat yhtä aikaa, mutta minulla ei ollut aikaa vastauksille. Juoksin suoraan auton luo, käskin Harryn etupenkille ja Kimin taakse huolehtimaan Sirenasta. Reilusti ylinopeutta ajaen kaahasin kohti sairaalaa. En tiennyt kuinka vakavat vammat Sirenalla oli joten varman päälle hän tarvitsisi ammattiapua. "Zayn, sinun on kerrottava mitä on tapahtunut!" Harry pyysi, tai ennemmin käski ja tuiotti minua vihaisesti. Keskityin edelleen täysin ajamiseen mutta kerroin samalla kaiken. Kuinka Sirena oli ollut Xavierin kanssa, tappelusta, ja kuinka Sirena lopulta puukotti minut. En tiennyt mitä sen jälkeen oli tapahtunut mutta löysin Sirenan makaamasta keskellä huonetta, veitsi olkapäässä. Onneksi omat vammani olivat parantuneet sen verran että pystyin toimimaan. Veitsi jolla Sirena puukotti minua sisälsi lamauttavaa myrkkyä. Olin käytännössä kuollut mutta en kuitenkaan. Jostain syystä veitsi irrotettiin rinnastani, ja hetken selvittyäni palasin tajuihini. Minusta tuntui että Sirenaan osuneessa veitsessä oli samaa myrkkyä, mutta vaikka olin sen irroittanut, hän ei ollut herännyt. Myrkky ei välttämättä toiminut samalla tavalla ihmisille... Näin Harryn järkyttyneen ilmeen sivusilmästäni. "Onko demoni kuollut??" Kim kysyi hiljaa takaani. "Kyllä, sen pää oli lävistetty rautatangolla... Sirena sen varmaan teki" vastasin miettien miten se oli mahdollista. Juurihan Sirena oli lääppinyt sitä hirviötä ja saanut minut täysin murtuneeksi. Mitä oli tapahtunut minun tajuttomuuteni aikana? Kaarsin sairaalan pihaan ja me kaikki loikkasimme kyydistä. Nostin Sirena lempeästi syliini, kaikesta huolimatta, ja hölkkäsimme sisään. Luoksemme tuli heti sairaanhoitajia jotka veivät Sirenan paareilla pois luotamme. En sanonut omista vammoistani mitään, ne paranisivat kyllä. Selitin vereen tuhraantuneen paitani johtuvan Sirenan kantamisesta. Meidät ohjattiin seuraavaan kerroksen aulaan istumaan. Painoin pääni käsiini. En tiennyt mitä Sirenalle tehtäisiin. Toivoin vain että mitään pysyvää ei jäisi. "Zayn.. Mitä tapahtui? Mitä kerromme lääkäreille?" Harry kysyi ja istui viereeni. Sitä olin itsekkin miettinyt. "En tiedä onko Sirena enää entisensä.. Jos hän herää ja haluaa vielä tappaa minut. En tiedä mitä voimme sanoa! Että veitsi olkapäässä oli vahinko! Tai jotain.." Minä mutisin. Sirena vihaisi minua vieläkin. Ehkä tämä sairaalaan tuonti oli viimeinen palvelus hänelle. Sen jälkeen hän tahtoisi vain tappaa minut, niinkuin ennen vanhaan. Kellon tikitys oli ainoa ääni autiossa aulassa. Aurinko laski ikkunoiden takana ja me vain istuimme hiljaa ja odotimme. Kahden tunnin kuluttua yksi käytävän ovista avautui ja vaalea sairaanhoitaja tuli ulos. Pomppasin seisomaan ja olin valmiina mihin vain. Nainen hymyili surullisesti. "Neiti Moore on vakaassa tilassa ja hereillä. Voitte mennä tapaamaan häntä."