~The Kiss~ Part 34

Zayn:
Tämä ei voinut olla totta.. Minun takiani Sirena oli poissa! Ja minä olin tappanut hänet! Yritin keskittyä hengittämään rauhallisesti mutta en voinut! Menetin malttini ja raivoissani iskin nyrkkini seinään. Harry ja Kim hätkähtivät yhtäkkistä liikettäni ja minusta tuntui että he olivat hieman peloissaan. En halunnut suuttua kunnolla. Minun pitäisi keskittyä löytämään Sirena. Henkäisin syvään ja irrotin nyrkkini seinästä. Minuun ei ollut sattunut mutta seinässä oli kymmenen sentin syvyinen, murskattu kolo. "Zayn, mitä me teemme? Emme tiedä missä Sirena on!" Harry kysyi ja tuli viereeni. Siinä se ongelma olikin. Demoni oli vienyt hänet jonnekkin, ehkä jopa kauaskin. Meillä ei ollut yhtäkään 'johtolankaa'. "En tiedä. Mutta minä etsin hänet" vastasin lyhyesti ja loikkasin ikkunasta ulos. Tömähdin maahan ja miljoonat kysymykset sinkoilivat mielessäni. Miksi Sirena vietiin? Eikö koko typerän suunnitelman idea ollut että minä aiheuttaisin hänelle vaaraa? Sen minä kyllä olin jo tehnyt.. Kieltäydyin kuitenkin ajattelemasta että hän olisi kuollut. Mutta ensin minun olisi löydettävä hänet. En oikein uskonut että demonilla olisi piilopaikka kaupungissa.. Siispä pinkaisin juoksuun ja suuntasin askeleeni metsään. Minun olisi varmaan pitänyt ilmoittaa Harrylle ja Kimille mitä aioin mutta nyt oli liian myöhäistä. Juoksin nopeasti puiden lomassa, hyppien marjapensaiden ja kantojen yli. Metsä ei ollut ylenpalttisen iso mutta sen haravoinnissa menisi silti parikin päivää.. Kumpa Sirena olisi täällä. Muuten tuhlaisin vain kallista aikaa etsien häntä väärästä paikasta. Ohitin tutun aukean jonne olimme haudanneet Anin. Sekin sai minut muistamaan kuinka Sirena oli saanut kärsiä minun takiani. Me kaikki olimme kärsineet. Ja nyt Sirena oli poissa. Ehkä kuollut, ehkä siepattu. Tiedottomana olo teki minut levottomaksi. Jos demoni olisi koskenut sormen päälläkään Sirenaan, minä tappaisin hänet! Viha sai minut lisäämään vauhtia ja vilkuilin ympärilleni etsien merkkejä. Mutta mitään ei tullut vastaan, lukuunottamatta laumaa valkohäntäpeuroja. Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen huomasin ylittäväni joen joka merkitsi metsän loppumista. Näin kaukana edessäni jo omakoti taloja.. Enkä ollut koko aikana nähnyt vilaustakaan piilopaikasta tai Sirenasta! Potkaisin vihan kyyneleet silmissäni kantoa ja sain jotenkin helpotusta tuntiessani sen murtuvan jalkani alla. Potkin ja hakkasin kaikki lähipuita ja kuvittelin kuinka vääntäisin demonilta niskat nurin. Sain purettua vihaani ja turhaannustani ja aloin keskittyä tärkeimpään. Minun olisi viisainta lähteä kiertämään metsän vasenta laitaa ja etsiä kaikkia merkkejä asuksesta. Pyrähdin taas juoksuun ja yritin taas olla positiivinen. Sirena olisi varmasti kunnossa ja saisimme demonin kiinni. Mutta en voinut uskoa siihen! En tiennyt miten pahasti olin satuttanut Sirenaa mutta epäilemättä erittäin pahasti! Ja jos hän oli siepattuna jossain, ilman lääkärin apua.. Tunsin taas kuinka kyyneleet pyrkivät silmiini. Minun vikaani kaikki!! Silloin minä kuulin äänen joka sai vereni hyytymään. "Zayn?". Pysähdyin kuin seinään ja hitaasti käännyin oikealle. Kahden paksun puun keskellä, marjapuskan vieressä seisoi Sirena. Puhtaissa vaatteissa, vahingoittumana ja hymyillen. En ollut uskoa silmiäni. Miten hän oli täällä!? Ja miksi hän hymyili noin kieron onnellisesti!? "Sirena??" Kuiskasin hiljaa ja varoen astuin lähemmäs. "Kuka muukaan! Tule! Meidän pitää mennä!" Hän hihkaisi, kääntyi kannoillaan ja juoksi pois näkyvistä. Mitä hän oikein meinasi?? Yksin täällä ja niin yli iloisen oloisena.. Mutta en halunnut kadottaa hänta uudestaan ja lähdin hänen peräänsä.


Vihdoin ja viimein!!! Toivottavasti saisin nykyisin useemmin päivitettyä!!:D