~The Kiss~ Part 35

Zayn:
Juoksin Sirenan kiinni ja tartuin häntä käsivarresta. "Mitä sinä aiot?" Kysyin kulmiani kurtistaen. Sirena hymyili minulle ja otti askeleen eteenpäin. "Tiedän mitä ajattelet! Olen ihan kunnossa! Ja minä tiedän minne meidän pitää mennä!" Hän vastasi ja irrottautui otteestani. Tämä oli varmasti oudointa mitä olin kokenut. Sirena vaikutti puoliksi normaalilta mutta puoliksi ylionnelliselta. Hän voisi olla nykytilanteessa tuollainen. Mutta hän näytti ulkoisesti olevan elämänsä kunnossa. Joten en voinut muuta kuin seurata häntä. Hölkkäsimme metsässä, minulle tuntemattomalla alueella. En tiennyt minne olimme matkalla ja tuntui turhalta edes kysyä. Sirena suuntasi määrätietoisesti askeleensa syvemmälle jättiläismäisten puiden sekaan. Kumpa olisin älynnyt ottaa kännykkäni mukaan.. Olisin tarvinnut Harryn ja Kimin apua. Vastassa saattoi olla mitä vain! "Sirena.. Mitä on tapahtunut?" Kysyin rikkoakseni hiljaisuuden. Oikeasti hänen kuuluisi olla vakavasti loukkaantunut mutta nyt hän juoksi ja loikki ympäri nurmikkoa.. "Zayn.. Minä en muista mutta heräsin täällä yhdessä talossa! Ja meidän pitää mennä sinne jotta pääsemme takaisin kotiin" Sirena vastasi hymyillen nyt vähemmän leveästi, näyttäen enemmän itseltään. "Miksi? Emmekö voi vain mennä suoraan kotiin?" Kysyin kummissani. "Ei, luota minuun" hän vastasi ja hymyili vienosti. Ja ihme kyllä, minä luotin häneen. Jatkoimme matkaa ja aloin hetken päästä erottaa pienen talon ääriviivoja puiden seasta. "Zayn! Ollaan ihan juuri perillä!" Sirena hihkaisi ja lähti juoksemaan kovempaa. Ryntäsin hänen peräänsä ja samanaikaisesti pölähdimme talon aukealle. Taloksi se näytti aika pikaisesti rakennentulta, sen seinät olivat epätasaiset ja maalittomat. Se oli myös hiukan tylsän näköinen, muutamine ikkunoineen. "Mitä me nyt?" Kysyin katsoen Sirenaan. Tämä hymyili ja lähti kohti talon ovea. Hieman varuillani seurasin häntä ja menimme sisään. Talo oli tosiaankin vasta rakennettu, se oli sisustamaton ja kolkon oloinen. Sirena meni itsevarmasti eteenpäin eteisessä ja avasi ensimmäisen vastaantulleen oven. Menimme kummatkin sisään ja odotin yllätyshyökkäystä. Mutta huoneessa ei ollut muuta kuin vanha ystävämme. Tunsin kuinka sydämeni tahti kiihtyi ja olin raivoissani. Mitä tämä oikein oli! Seisahduin oviaukolle ja kauhukseni Sirena käveli suoraan demonin luo. Mies hymyili hänelle ja kietaisi käsivartensa tämän olkapäille. Silmäni laajenivat järkytyksestä. Kuinka hän kehtasikin koskea häneen!? "No mutta Zayn.. Tekeekö tämä sinut vihaiseksi?" Mies kysyi virnistäen ja taputtaen hymyilevän Sirenan toista olkapäätä. "Älä koske häneen." Sähähdin yhteen puristettujen hampaitteni välistä. En ollut ikinä ollut näin vihainen. Kukaan muu kuin minä ei koskisi Sirenaan noin. "No sitten tämä saattaa olla liikaa" demoni naurahti. Hän käänsi Sirenan itseensä päin, kumartui alemmas ja kiihkeästi suuteli häntä. Järkytystä lisäsi vielä se että Sirena kietaisi käsivartensä demoni kaulalle. Ja hän vastasi suudelmaan.



Taas tämmönen lyhyehkö >.<