Harry:
Elokuva loppui siinä kymmenen maissa joten venyteltyäni nousin tuolistani. Koko kämppä oli hämärä, kun sammutin telkkarin. Holly oli nukahtanut sohvalle. Enkä yhtään ihmetellyt sitä. En voinut käsittää minne Luci oli jäänyt! Heidän lähdöstään oli jo viitisen tuntia! Luci kyllä tiesi kuinka äiti hermostuisi kuullessaan, että hän oli näin pitkään poissa.
Kävelin Hollyn viereen, heilautin viltin hänen päälleen ja otin hänen kännykkänsä pöydältä. Oli sopivasti perjantai, joten tekstasin hänen äidilleen, että Holly jäisi yöksi.
"Terve!" Äiti huudahti ovelta siinä yhdentoista maissa, kun hän tuli töistä. Menin häntä vastaan.
"Joko Luci nukkuu?" Äiti kysyi ja riisui samalla kenkänsä.
"Ei.. En tiedä missä hän on" vastasin vakavana. Äiti nosti päänsä ja näytti kauhistuneelle.
"Mitä!? Miksi hän ei ole kotona!?" Äiti kiljaisi, nousi pystyyn ja laittoi kädet lantiolleen.
"Hän lähti Louisin kanssa tatuointikauppaan!! Mutta eivät ole palanneet. He muuten seurustelevat" ilmoitin ja äiti näytti pöyristyneelle.
"Entä jos Louis teki hänelle jotain!? Vastahan he tapasivat!?!! Nyt soitetaan poliisille!" Äiti käski ja pyyhälsi ohitseni kuin tornado. Seurasin häntä keittiöön. Tästä yöstä tulisi epäilemättä pitkä...
Luciana:
Olin täysin jähmettynyt paikalleni. Huumeiden kuljettaminen Amerikkaan oli riski alttiimpaa kuin mikään muu! Kaikki jäivät tullissa kiinni, ja siitä kerrottiin uutisissa. Ja nyt meidät laitettaisiin siihen..
"Ihan turha siis vastustaa. Viimeisimmät kuljettajamme jäivät kiinni, joten teidän oman terveytenne puolesta toivoisin ettette jää kiinni. Nielette huumepusseja niin paljon kuin mahtuu ja lähdette lentokoneella. Me laitamme teihin lähettimet, jotka kertovat missä olette. Ette voi karata. Hahaha... Ja jos yritätte jotain, laitamme myrkkyä lähettimen kautta, ettekä enää lavertele kenellekkään" pomon hommaa hoitava ruipelo, tatuoitu narkkari käski ja pyöritteli tupakkaa kädessään. Hänen kaverinsa hymyilivät vieressä... Mutta tässä tilanteessa ei ollut mitään huvittavaa. Katsahdin Louisiin, joka puolestaan tuijotti minua. Olin helpottunut kun näin että hän oli kunnossa, mutta nykyinen tilanteemme kauhistutti minua eniten. Me jäisimme välittömästi kiinni tullissa ja sen jälkeen narkkarit tappaisivat meidät! Mutta meidät myös tapettaisiin jos vastustelisimme.
"Viesti taisi mennä perille. Marie!!" Pomo karjaisi ja suloinen nainen palasi takaisin huoneeseen.
"Laita heidät valmiiksi. Huomen aamuna on lähtö"
Marie nyökkäsi ja otti minua kädestä. Menimme yhdessä Louisin luo ja otimme hänet mukaamme. Marie meni edeltä ja minä ja Louis pari askelta jäljessä.
"Oletko kunnossa?" Louis kysyi hiljaa ja vetäisi minut kylkeensä. Nyökkäsin hitaasti ja tarrauduin hänen paitaansa. En halunnut että meidät erottaisiin taas...
Marie vei meidät uuteen huoneeseen, joka näytti elokuvan maskeeraus huoneelta.
"Olen pahoillani" Marie sanoi ja katsoi meitä silmiin.
"Älkää huoliko, en ole samanlainen kuin he.. En haluaisi tehdä tätä, mutta kaikki pääsevät helpommalla jos teemme yhteistyötä... Eli minun pitää tehdä teistä tunnistamattomia meikeillä... "Marie selitti ja viittasi tavaroihin ja vaatteisiin huoneessa.
"Siepattiinko sinutkin?" Kysyin ujosti.
"Kyllä.. Olin puvustaja ja maskeeraaja teatterissa, kun nämä veivät minut. Kun olen tottelevainen, saan olla rauhassa.. Mutta nurkan takana on suihku.. Voitte käydä siellä hiusten värjäyksen jälkeen" Marie ohjeisti ja viittasi meitä istuutumaan.
"Tyttö, sinusta tulee blondi ja poika saa mustat hiukset" Marie ilmoitti ja otti hiusvärit esille...
Tästä ei päästäisi enää pois..
lauantai 30. marraskuuta 2013
perjantai 29. marraskuuta 2013
~Are You Jealous?~ Part 17
Luciana:
"Olisi aika herätä" Kova ääni käski ja sai minut palaamaan todellisuuteen. Kohotin käteni ja hieroin silmiäni. Näin edessäni punaiseen huppariin pukeutuneen miehen. Olin eka ihan pihalla, että mitä tapahtui mutta sitten muistin. Ponnahdin istuaalleni ja silmäilin heti ympärilleni. Olin pienessä, harmaassa huoneessa, jossa ei ollut yhtäkään huonekalua.
"Oli jo aikakin. Ihan vaan tiedoksi, kohta tulee ruokaa" mies ilmoitti enempää selittelemättä ja poistui ovesta. Könysin ylös ja juoksin ovelle hänen peräänsä.
"Hei!! Päästä minut ulos!" Kiljuin ja jyskytin ovea. Kukaan ei kuitenkaan vastannut.
"Louis!" Jatkoin ja hädissäni etsin jotain millä murtaa oven lukkoa. Mutta huoneessa ei ollut mitään.. En tiennyt missä Louis oli tai mitä hänelle oli tapahtunut. Valahdin lattialle seinää pitkin ja painoin kasvot käsiini. Meidän kimppuumme oli hyökätty täysin ilman syytä! Emme olleet mitenkään rikkaista perheistä, eli ei meistä kovia lunnaita saisi!
Kuulin rapinaa ja oven alaosassa olevasta salaluukusta ilmestyi käsi joka tyrkkäsi lautasen lattialle. Olin ehkä odottanut leivänkannikkaa, mutta lautasella oli pastaa ja jotakin kastiketta. Olin kyllä hieman nälkäinen, mutta en tiennyt kannattaisiko sitä syödä. Ties vaikka se olisi myrkytetty. Pidin pääni ja työsin lautasen takaisin oven eteen. En aikoisi kuolla tänne.
Louis:
En koskenut minulle tuotuun pastalautaseen. Olin katsonut niin monia elokuvia, joissa myrkytetään herkkäuskoisia, etten itse enää aikonut olla yhtä tyhmä.
Istuin huoneen nurkassa kun ovi avautui ja sisään tuli pyylevä, ehkä nelikymppinen nainen. Hän näytti perus kotiäidiltä, minkä takia ihmettelin aika suuresti miksi hän oli täällä.
"Hei.. Tuota, minua pyydettiin hakemaan sinut. Toivoisin, ettet yrittäisi karata koska meille kaikille tulee silloin ongelmia" nainen sanoi ujosti, ja tuntui, että hän puhui jonkun muun puolesta. Jotenkin nainen tuntui inhimillisemmältä kuin sieppaajat, joten päätin luottaa häneen.
"Selvä.. Missä Luci on?" Kysyin ja nousin ylös.
"Tyttö? Hän on täällä myös.. Mutta tuota hänetkin tuodaan tuonne nyt" nainen selitti hymyillen arasti ja viittasi minua menemään ovesta ulos.
Ulkopuolella oli iso huone, joka näytti tekevän monen huoneen virkaa. Yhdellä reunalla oli keittiö, toisella olohuone... Nainen livahti edelleni ja seurasin häntä yhteen pienempään huoneeseen.
Tämä huone oli melko hämärä ja pieni. Ja lisäksi siellä oli neljä ihmistä. Ja Luci. Katseeni lennähti heti häneen. Luci ei näyttänyt loukkaantuneelta, pelästyneeltä ehkä. Olisin halunnut mennä hänen luokseen, mutta nainen ohjasi minut miesten luo.
"Nonii.. Häivy Marie." Tupakkaa polttava mies käski kopeasti ja nainen häipyi pikaisesti.
"Tehdään tämä yksinkertaisesti. Te kaksi kuulutte nyt meille, ja teette niinkuin me sanotaan tai saatte maistaa lyijyä! Me ei välitetä mistään teidän asioista, joten parempi vain totella. Te saatte luvan kuljettaa kilon huumeita Amerikkaan. Jäämättä kiinni. Muuten teidät käsitellään, niin että toivotte että ette olisi koskaan syntyneetkään" mies käski, kuin asia olisi yksinkertainen. Meistä tehtäisiin väkisin salakuljettajia.
Kesti vähän! Mutta varmaan huomen illalla jatkan!
"Olisi aika herätä" Kova ääni käski ja sai minut palaamaan todellisuuteen. Kohotin käteni ja hieroin silmiäni. Näin edessäni punaiseen huppariin pukeutuneen miehen. Olin eka ihan pihalla, että mitä tapahtui mutta sitten muistin. Ponnahdin istuaalleni ja silmäilin heti ympärilleni. Olin pienessä, harmaassa huoneessa, jossa ei ollut yhtäkään huonekalua.
"Oli jo aikakin. Ihan vaan tiedoksi, kohta tulee ruokaa" mies ilmoitti enempää selittelemättä ja poistui ovesta. Könysin ylös ja juoksin ovelle hänen peräänsä.
"Hei!! Päästä minut ulos!" Kiljuin ja jyskytin ovea. Kukaan ei kuitenkaan vastannut.
"Louis!" Jatkoin ja hädissäni etsin jotain millä murtaa oven lukkoa. Mutta huoneessa ei ollut mitään.. En tiennyt missä Louis oli tai mitä hänelle oli tapahtunut. Valahdin lattialle seinää pitkin ja painoin kasvot käsiini. Meidän kimppuumme oli hyökätty täysin ilman syytä! Emme olleet mitenkään rikkaista perheistä, eli ei meistä kovia lunnaita saisi!
Kuulin rapinaa ja oven alaosassa olevasta salaluukusta ilmestyi käsi joka tyrkkäsi lautasen lattialle. Olin ehkä odottanut leivänkannikkaa, mutta lautasella oli pastaa ja jotakin kastiketta. Olin kyllä hieman nälkäinen, mutta en tiennyt kannattaisiko sitä syödä. Ties vaikka se olisi myrkytetty. Pidin pääni ja työsin lautasen takaisin oven eteen. En aikoisi kuolla tänne.
Louis:
En koskenut minulle tuotuun pastalautaseen. Olin katsonut niin monia elokuvia, joissa myrkytetään herkkäuskoisia, etten itse enää aikonut olla yhtä tyhmä.
Istuin huoneen nurkassa kun ovi avautui ja sisään tuli pyylevä, ehkä nelikymppinen nainen. Hän näytti perus kotiäidiltä, minkä takia ihmettelin aika suuresti miksi hän oli täällä.
"Hei.. Tuota, minua pyydettiin hakemaan sinut. Toivoisin, ettet yrittäisi karata koska meille kaikille tulee silloin ongelmia" nainen sanoi ujosti, ja tuntui, että hän puhui jonkun muun puolesta. Jotenkin nainen tuntui inhimillisemmältä kuin sieppaajat, joten päätin luottaa häneen.
"Selvä.. Missä Luci on?" Kysyin ja nousin ylös.
"Tyttö? Hän on täällä myös.. Mutta tuota hänetkin tuodaan tuonne nyt" nainen selitti hymyillen arasti ja viittasi minua menemään ovesta ulos.
Ulkopuolella oli iso huone, joka näytti tekevän monen huoneen virkaa. Yhdellä reunalla oli keittiö, toisella olohuone... Nainen livahti edelleni ja seurasin häntä yhteen pienempään huoneeseen.
Tämä huone oli melko hämärä ja pieni. Ja lisäksi siellä oli neljä ihmistä. Ja Luci. Katseeni lennähti heti häneen. Luci ei näyttänyt loukkaantuneelta, pelästyneeltä ehkä. Olisin halunnut mennä hänen luokseen, mutta nainen ohjasi minut miesten luo.
"Nonii.. Häivy Marie." Tupakkaa polttava mies käski kopeasti ja nainen häipyi pikaisesti.
"Tehdään tämä yksinkertaisesti. Te kaksi kuulutte nyt meille, ja teette niinkuin me sanotaan tai saatte maistaa lyijyä! Me ei välitetä mistään teidän asioista, joten parempi vain totella. Te saatte luvan kuljettaa kilon huumeita Amerikkaan. Jäämättä kiinni. Muuten teidät käsitellään, niin että toivotte että ette olisi koskaan syntyneetkään" mies käski, kuin asia olisi yksinkertainen. Meistä tehtäisiin väkisin salakuljettajia.
Kesti vähän! Mutta varmaan huomen illalla jatkan!
torstai 28. marraskuuta 2013
~Are You Jealous?~ Part 16
Holly:
"Lähden vielä Lucin luo!" Huusin ovelta ja kuulin äidin vastaavan myöntävästi. Ulkona oli jo aika pimeä ja viileä, joten pistin kädet takkini taskuihin ja lähdin kävelemään tietä pitkin. Jotenkin arvasin, että Louis ja Luci vihdoin lopettaisivat sen naurettavan pelinsä. He olivat molemmat niin läpinäkyviä, että ihmettelin mikseivät Miller ja Belle olleet epäilleet mitään.. Belle oli ehkä vain liian tyhmä ja Miller ei jaksanut kiinnostua. Tyypillistä heille.
Viiden minuutin kuluttua pimpotin Lucin ovea ja jäin odottamaan. Melkein joka huoneessa oli valot, joten ainakin jonkun täytyi olla kotona. Pian ovi aukesikin, mutta siellä ei ollutkaan Luci vaan Harry.
"Terve" Hän sanoi ja katsoi minua kysyvästi.
"Moi.. Onko Luci kotona?" Kysyin kummastellen ja kurkistin Harryn kainalon ali sisälle.
"Eeii.. Hän meni Louisin kanssa tatuointikauppaan" Harry selitti.
"Hän kutsui minut tänne kaksi tuntia sitten... Eikö hänen pitäisi olla jo palannut?"
"Pitäisi varmaan. Louis sanoi ottavansa pienen tatskan, joten ei siinä pitkään pitäisi mennä" Harry kohautti hartioitaan.
"No mutta tule kuitenkin sisään. Kohta he varmaan tulevat" hän jatkoi ja väisti. Menin eteiseen, riisuin ulkovaatteeni ja menin Harryn perässä olkkariin.
"Minä koetan soittaa hänelle" Harry sanoi, istui nojatuoliin ja otti kännykkänsä. Nyökkäsin ja istuin sohvalle. Harry ehti hädintuskin nostaa luurin korvalleen ennenkuin hän laski sen alas.
"Ei muka saada yhteyttä... Onko hän sammuttanut kännykkänsä?" Harry sanoi kurtistaen kulmiaan. Pudistin päätäni. Luci ei ikinä sammuttaisi kännykkäänsä ilman syytä. Eikä hän päästäisi akkuaan loppumaan.
"No odotellaan.." Huokaisin ja käperryin sohvan nurkkaan. Harry heilautti jalkansa nojatuolin käsinojan yli ja avasi telkkarin kaukosäätimellä. Telkkarista tuli lastenelokuva Autot, joten jäimme katsomaan sitä. Tilanne olisi voinut olla nolompi mitä se oli, mutta tunsin Harryn aika hyvin. Olin ollut Lucin kaveri monta vuotta ja olimme hengailleet myös Harryn kanssa.
Louis:
Kesken 'unen' tapaisen tilan, aloin kuulla ääniä. Ja tunsin vartaloni. Makasin kovalla lattialla. Räpyttelin hitaasti silmiäni ja kohotin päätäni sentin verran. Erotin hämärästi harmaan pikkuruisen huoneen, jonka kauimmaisella seinällä oli tumma ovi. Räpyttelin enemmän ja sain näkymän selkeentymään. Huone näytti huonokuntoiselta vankisellilta. Nousin hitaasti istumaan ja hieroin kivistävää rintaani. Ilmeisesti minua oli ammuttu nukutusnuolella tai jollain sellaisella... Sitten muistin Lucin. Missä hän oli!? Pääsikö hän karkuun lopulta? Nousin seisomaan ja kävelin koruttoman sellin oven luokse. Se vaikutti paksulta, mutta painoin korvani sitä vasten. Kuulin epämääräistä muminaa ja kolinaa, mikä ei vastannut mihinkään päässäni liikkuvista kysymyksistä... Mutta täältä piti päästä pois, oli tähän sieppaukseen syy mikä tahansa.
"Lähden vielä Lucin luo!" Huusin ovelta ja kuulin äidin vastaavan myöntävästi. Ulkona oli jo aika pimeä ja viileä, joten pistin kädet takkini taskuihin ja lähdin kävelemään tietä pitkin. Jotenkin arvasin, että Louis ja Luci vihdoin lopettaisivat sen naurettavan pelinsä. He olivat molemmat niin läpinäkyviä, että ihmettelin mikseivät Miller ja Belle olleet epäilleet mitään.. Belle oli ehkä vain liian tyhmä ja Miller ei jaksanut kiinnostua. Tyypillistä heille.
Viiden minuutin kuluttua pimpotin Lucin ovea ja jäin odottamaan. Melkein joka huoneessa oli valot, joten ainakin jonkun täytyi olla kotona. Pian ovi aukesikin, mutta siellä ei ollutkaan Luci vaan Harry.
"Terve" Hän sanoi ja katsoi minua kysyvästi.
"Moi.. Onko Luci kotona?" Kysyin kummastellen ja kurkistin Harryn kainalon ali sisälle.
"Eeii.. Hän meni Louisin kanssa tatuointikauppaan" Harry selitti.
"Hän kutsui minut tänne kaksi tuntia sitten... Eikö hänen pitäisi olla jo palannut?"
"Pitäisi varmaan. Louis sanoi ottavansa pienen tatskan, joten ei siinä pitkään pitäisi mennä" Harry kohautti hartioitaan.
"No mutta tule kuitenkin sisään. Kohta he varmaan tulevat" hän jatkoi ja väisti. Menin eteiseen, riisuin ulkovaatteeni ja menin Harryn perässä olkkariin.
"Minä koetan soittaa hänelle" Harry sanoi, istui nojatuoliin ja otti kännykkänsä. Nyökkäsin ja istuin sohvalle. Harry ehti hädintuskin nostaa luurin korvalleen ennenkuin hän laski sen alas.
"Ei muka saada yhteyttä... Onko hän sammuttanut kännykkänsä?" Harry sanoi kurtistaen kulmiaan. Pudistin päätäni. Luci ei ikinä sammuttaisi kännykkäänsä ilman syytä. Eikä hän päästäisi akkuaan loppumaan.
"No odotellaan.." Huokaisin ja käperryin sohvan nurkkaan. Harry heilautti jalkansa nojatuolin käsinojan yli ja avasi telkkarin kaukosäätimellä. Telkkarista tuli lastenelokuva Autot, joten jäimme katsomaan sitä. Tilanne olisi voinut olla nolompi mitä se oli, mutta tunsin Harryn aika hyvin. Olin ollut Lucin kaveri monta vuotta ja olimme hengailleet myös Harryn kanssa.
Louis:
Kesken 'unen' tapaisen tilan, aloin kuulla ääniä. Ja tunsin vartaloni. Makasin kovalla lattialla. Räpyttelin hitaasti silmiäni ja kohotin päätäni sentin verran. Erotin hämärästi harmaan pikkuruisen huoneen, jonka kauimmaisella seinällä oli tumma ovi. Räpyttelin enemmän ja sain näkymän selkeentymään. Huone näytti huonokuntoiselta vankisellilta. Nousin hitaasti istumaan ja hieroin kivistävää rintaani. Ilmeisesti minua oli ammuttu nukutusnuolella tai jollain sellaisella... Sitten muistin Lucin. Missä hän oli!? Pääsikö hän karkuun lopulta? Nousin seisomaan ja kävelin koruttoman sellin oven luokse. Se vaikutti paksulta, mutta painoin korvani sitä vasten. Kuulin epämääräistä muminaa ja kolinaa, mikä ei vastannut mihinkään päässäni liikkuvista kysymyksistä... Mutta täältä piti päästä pois, oli tähän sieppaukseen syy mikä tahansa.
~Are You Jealous?~ Part 15
Luciana:
Matkalla kauppaan otin kännykkäni laukusta. Tekstasin Hollylle ja kysyin tulisko hän meille vielä tänään. Vastausta ei tarvinnut odottaa pitkään, kun Holly jo vastasi myöntävästi. Kaupassa käynnissä ei varmaan pitkään menisi.
"Miltä kädessä tuntuu?" Louis kysyi ja meni pari askelta minua edellä kujalla.
"Ihan hyvältä! Polttelee ehkä vähän" vastasin ja tunnustelin rannettani siteiden päältä. Kuja oli oikotie kaupalle, mutta se oli ärsyttävän hämärä, joten pidin katseeni tiukasti Louisissa.
"Niin se aina tekee. Parin päivän päästä se tuntuu jo normaalille" Louis naurahti, mutta pysähtyi yhtäkkiä. Törmäsin hänen selkäänsä, kun en ehtinyt reakoida.
"Mitä nyt?" Kysyin samalla kun vääntäydyin irti hänen takistaan.
Louis ei ehtinyt vastata ennenkuin pimeydestä ilmestyi vasemmalle puolellemme ilmestyi kaksi miestä. Lähdin vaistomaisesti peruuttamaan tulosuuntaan ja nappasin Louisia käsivarresta.
"Louis, mennään" supitin ja kiskoin häntä mukaani. En tiennyt ketä miehet olivat, mutta en aikonut mennä heidän ohitseen. Louis peruutti hitaasti mukanani, katse miehissä. He olivat asettuneet keskelle kujaa.
Luulin jo, että pääsimme pälkähästä, mutta sitten tunsin että selkäni osui johonkin. Käännähdin ympäri ja heti joku löi minua kasvoille, ennenkuin ehdin nähdä mitään. Menetin tasapainoni ja kaaduin asfaltille kivuliaasti. Vasempaa poskeani poltteli, mutta vääntäydyin selälleni. Louis näytti kauhistuneelta. Kujan toisessa päässä oli lisää miehiä, jotka tukkivat viimeisen pakoreitin. Miehet tarttuivat Louisia käsistä ja väänsivät hänet kauemmas minusta.
"Juokse!" Louis huusi kauhuissaan, yrittäen samalla päästä miesten otteista. Tie kadulle oli tosiaankin vapaana. Mutta entä Louis? Nousin seisomaan ja tunsin hengittäväni kiivaasti. Jos pääsisin pois, voisin soittaa poliisille. Käännyin ja ehdin ottaa pari juoksu askelta, ennenkuin vahvat käsivarret tempaisivat minut vyötäröstä takaisin. Olin hetken ilmassa, roikkuen miehen otteessa ja yritin sätkiä irti hänen otteestaan. Mutta mies vain käänsi minut ympäri ja kiskoi takaisin kujalle. Louis oli painettu seinää vasten ja hän katsoi järkyttyneenä kuinka minut raahattiin takaisin.
"Päästäkää hänet pois!" Louis karjui miehille, jotka eivät ottaneet hänen sanojaan kuuleviin korviinsa. Sen sijaan minut hakenut mies painoi minut myös seinää vasten ja puristi käsiäni kipeästi. Louis yritti riuhtoa itseään irti, mutta miehet eivät hellittäneet otteitaan.
"Luci!" Louis huusi kauhistuneena, kun minua pitelevä mies tiukensi otettaan.
Louisin rimpuilu alkoi olla liian työlästä miehille, joista joku vetäisi aseen taskustaan ja osoitti sillä Louisia rintaan.
"Ei!!" Kiljuin ja aloin itsekkin rimpuilla hurjasti miehen otteessa. En antaisi pummien ampua häntä! Mutta korviini kajahti kevyt pamahdus ja Louis valahti hervottomaksi!
En voinut mitään vaan kiljuin. Olin niin peloissani ja järkyttynyt. Asemies kääntyi minuun päin ja painoi liipasinta. Tunsin piston rinnassani, mutta jotenkin tiesin etten kuollut. Suljin suuni ja tunsin kuinka näkymä alkoi hämärtyä. Tainnutuspyssy.. Yritin pysyä hereillä, mutta silmäni menivät väkisin kiinni.
Kirjotin tän nyt siis koulussa xD mutta jatkan sitten varmaan kotona!!
Matkalla kauppaan otin kännykkäni laukusta. Tekstasin Hollylle ja kysyin tulisko hän meille vielä tänään. Vastausta ei tarvinnut odottaa pitkään, kun Holly jo vastasi myöntävästi. Kaupassa käynnissä ei varmaan pitkään menisi.
"Miltä kädessä tuntuu?" Louis kysyi ja meni pari askelta minua edellä kujalla.
"Ihan hyvältä! Polttelee ehkä vähän" vastasin ja tunnustelin rannettani siteiden päältä. Kuja oli oikotie kaupalle, mutta se oli ärsyttävän hämärä, joten pidin katseeni tiukasti Louisissa.
"Niin se aina tekee. Parin päivän päästä se tuntuu jo normaalille" Louis naurahti, mutta pysähtyi yhtäkkiä. Törmäsin hänen selkäänsä, kun en ehtinyt reakoida.
"Mitä nyt?" Kysyin samalla kun vääntäydyin irti hänen takistaan.
Louis ei ehtinyt vastata ennenkuin pimeydestä ilmestyi vasemmalle puolellemme ilmestyi kaksi miestä. Lähdin vaistomaisesti peruuttamaan tulosuuntaan ja nappasin Louisia käsivarresta.
"Louis, mennään" supitin ja kiskoin häntä mukaani. En tiennyt ketä miehet olivat, mutta en aikonut mennä heidän ohitseen. Louis peruutti hitaasti mukanani, katse miehissä. He olivat asettuneet keskelle kujaa.
Luulin jo, että pääsimme pälkähästä, mutta sitten tunsin että selkäni osui johonkin. Käännähdin ympäri ja heti joku löi minua kasvoille, ennenkuin ehdin nähdä mitään. Menetin tasapainoni ja kaaduin asfaltille kivuliaasti. Vasempaa poskeani poltteli, mutta vääntäydyin selälleni. Louis näytti kauhistuneelta. Kujan toisessa päässä oli lisää miehiä, jotka tukkivat viimeisen pakoreitin. Miehet tarttuivat Louisia käsistä ja väänsivät hänet kauemmas minusta.
"Juokse!" Louis huusi kauhuissaan, yrittäen samalla päästä miesten otteista. Tie kadulle oli tosiaankin vapaana. Mutta entä Louis? Nousin seisomaan ja tunsin hengittäväni kiivaasti. Jos pääsisin pois, voisin soittaa poliisille. Käännyin ja ehdin ottaa pari juoksu askelta, ennenkuin vahvat käsivarret tempaisivat minut vyötäröstä takaisin. Olin hetken ilmassa, roikkuen miehen otteessa ja yritin sätkiä irti hänen otteestaan. Mutta mies vain käänsi minut ympäri ja kiskoi takaisin kujalle. Louis oli painettu seinää vasten ja hän katsoi järkyttyneenä kuinka minut raahattiin takaisin.
"Päästäkää hänet pois!" Louis karjui miehille, jotka eivät ottaneet hänen sanojaan kuuleviin korviinsa. Sen sijaan minut hakenut mies painoi minut myös seinää vasten ja puristi käsiäni kipeästi. Louis yritti riuhtoa itseään irti, mutta miehet eivät hellittäneet otteitaan.
"Luci!" Louis huusi kauhistuneena, kun minua pitelevä mies tiukensi otettaan.
Louisin rimpuilu alkoi olla liian työlästä miehille, joista joku vetäisi aseen taskustaan ja osoitti sillä Louisia rintaan.
"Ei!!" Kiljuin ja aloin itsekkin rimpuilla hurjasti miehen otteessa. En antaisi pummien ampua häntä! Mutta korviini kajahti kevyt pamahdus ja Louis valahti hervottomaksi!
En voinut mitään vaan kiljuin. Olin niin peloissani ja järkyttynyt. Asemies kääntyi minuun päin ja painoi liipasinta. Tunsin piston rinnassani, mutta jotenkin tiesin etten kuollut. Suljin suuni ja tunsin kuinka näkymä alkoi hämärtyä. Tainnutuspyssy.. Yritin pysyä hereillä, mutta silmäni menivät väkisin kiinni.
Kirjotin tän nyt siis koulussa xD mutta jatkan sitten varmaan kotona!!
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
~Are You Jealous?~ Part 14
Harry:
Tapasin Lucin seuraavan kerran vasta koulun loputtua. Juoksin hänet kiinni parkkipaikalla, missä hän oli kävelemässä kotiin päin.
"Hei!" Huudahdin hänen takanaan ja Luci kääntyi.
"Aijaa sinä" hän tervehti kohteliaaseen tapaansa.
"Noooo?" Kysyin ja tuijotin häntä. Luci ei ensin tajunnut mutta punastui heti sen jälkeen.
"Tiesin! Muuten, Miller meni lepertelemään Bellelle heti kun katositte." Naurahdin ja selitin samalla kun kiskaisin Lucin hihasta autolleni.
"Todennäköisesti kertoi hänelle kaiken saman mitä minulle" Luci pyöritteli silmiään ja nousi autoon.
"Enemmän kuin todennäköisesti. Aiotteko tehdä tänään jotain?" Kysyin ja kaarsin pois koulun pihalta. Sinänsä koko suhde homma oli häiritsevä kun siinä oli oma sisko ja paras kaveri. Todennäköisesti viettäisimme sitten paljon aikaa kolmestaan.
"Louis sanoi menevänsä ottamaan tatuoinnin ja lupasin lähteä mukaan" Luci kertoi. Hänellä ei ollut yhtäkään tatuointia, mutta minulla oli muutama. Laiva olkapäässä, tekstit kummassakin kädessä ja pari pikku jutskaa muualla käsissä. Äiti ei aluksi ollut kovin innoissaan, mutta tottui lopulta. Sentään maksoin ne kaikki itse!
Luciana:
Tulimme kotiin ja katosimme heti kummatkin omille suunnillemme. Harry meni olkkariin ja Rida seurasi häntä kuin varjo ja minä puolestani menin yläkertaan. Louis sanoi tulevansa ihan pian. En ollut ennen käynyt tatuointi kaupassa, joten en yhtään tiennyt mitä odottaa. Enkä tiennyt minkälaista tatuointia Louis oli suunnitellut. Hänellä oli jo varmasti yli 20 tatuointia.
Vaihdoin nopeasti vaatteet mukavempiin ja sidoin hiukseni poninhännälle. Pakkasin laukkuuni lompakon ja kaikkea ylimääräistä mitä aina kannoin mukanani. Sitten menin alakertaan, enkä ehtinyt odotella kauan kun kuulin tööttäyksen. Pikavauhdilla puin ulkovaatteet ja lähdin ulos.
Louisin vaalean harmaa maasturi oli parkissa tien reunassa. Juoksin toiselle puolelle ja kiipesin pelkääjän paikalle.
"Moi!" Tervehdin ja hymyilin Louisille.
"Terve" Louis vastasi ja hymyili vinosti. Tuntui, että jäin tuiottamaan häntä. Jotenkin hän oli täydellinen. Tyylikkäät hiukset ja vaatteet, täydellisen suloiset kasvot ja jumalainen kroppa. Ja kaikenlisäksi hänellä oli ihana luonne.
"Minkälaista tatuointia olet kaavaillut?" Kysyin, kun Louis kaasutti kaupunkia päin.
"Ajattelin semmoista köyttä tähän ranteen ympärille" Louis selitti ja näytti paikan kädestään.
"Kuulostaa hyvälle. Tatuointi voisi olla kyllä kiva" naurahdin ja näin kuinka Louis hymyili.
"Ota joku pieni! Eihän ne semmoset pienet maksa paljon!" Louis ehdotti ja puikkelehti samaanaikaan kaupungin ruuhkissa. Olin kyllä joskus ajatellutkin sitä tarkemmin, kun Harry alkoi ottamaan tatuointeja.
"Voisin vaikka ottaakkin" hymyilin ja avasin turvavyön kun Louis parkkeerasi tatuointi liikkeen pihaan. Menimme yhdessä sisälle ja Louis kutsui varaamansa tatuoijan paikalle.
"Tervetuloa! Minä olen Tom" Melkein kokonaan tatuoitu mies tervehti, hymyili ja kätteli meitä molempia. Esittäydyin ujosti Louisin jälkeen ja menimme peremmälle kauppaan. Istuimme penkeille ja Tom ja Louis puhuivat hetken tatuoinnista ja sitten Tom piirsi sen.
"Nonii nyt aloitan" Tom ilmoitti, käynnisti koneen ja alkoi tatuoida Louisin rannetta. Istuin hänen vieressään ja pidin häntä kädestä.
"Sattuuko?" Kysyin aika huolestuneena, mutta Louis vain nauroi.
"Siihen tottuu! Nyt se jo tuntuu melkein mukavalta!" Hän vastasi ja Tom nauroi mukana. Juttelimme niitä näitä noin tunnin ajan, jonka jälkeen tatska oli valmis. Se oli tosi hieno. Köysi näytti aidolta ja mustavalkoinen sopi ranteeseen tosi hyvin.
"Nonii! Olisiko neidille jotain?" Tom kysyi desinfioituaan ja paketoituaan Louisin ranteen. En edes ajatellut enempää ennenkuin vastasin.
"Joo. Ajattelin ottaa pienen sydämen tähän ranteen sisäpuolelle" ilmoitin ja Louis hymyili leveästi vieressäni. Kaksi minuuttia myöhemmin minä puolestani istuin tatuoitavana ja Louis piti minua kädestä. Olin luullut, että se sattuisi enemmän, mutta ei se tuntunutkaan niin pahalta. Pientä pistelyä ja kirvelyä minuutin ajan.
"Se oli siinä!" Tom ilmoitti, tatuoituaan pienen yksinkertaisen sydämen käteeni. Katselin sitä eri puolilta ja totesin sen olevan hyvä. Tom puhdisti ihon ja paketoi sen samalla tavalla kuin Louisinkin.
"Sydämelle tulisi hintaan kymppi" Tom ilmoitti ja maksoin hänelle. Louisin tatuointi oli kalliimpi, mutta mukisematta hän maksoi myös. Lähdimme kaupasta käsikädessä.
"Miltäs nyt tuntuu kun menetit tatuointineitsyytesi?" Louis kysyi naureskellen kun astuimme ulos viileään iltaan.
"Erittäin hyvältä!" Nauroin ja olin jo menemässä autolle päin, mutta Louis pysäytti minut.
"Käydään tuossa kaupassa. Tarvitsen hoitorasvaa tähän ranteeseen" Louis selitti ja osoitti kauempana näkyvää kaupan valomainosta. Kohautin olkapäitäni ja lähdimme talsimaan sinne päin. Mitä en olisi kyllä tehnyt, jos olisin tietänyt mitä seuraavaksi tapahtui...
Sain loistoidean tähän jatkoon!!! Oon nero vaikka ite sanonkin xD mutta huomenna jatkan!
Tapasin Lucin seuraavan kerran vasta koulun loputtua. Juoksin hänet kiinni parkkipaikalla, missä hän oli kävelemässä kotiin päin.
"Hei!" Huudahdin hänen takanaan ja Luci kääntyi.
"Aijaa sinä" hän tervehti kohteliaaseen tapaansa.
"Noooo?" Kysyin ja tuijotin häntä. Luci ei ensin tajunnut mutta punastui heti sen jälkeen.
"Tiesin! Muuten, Miller meni lepertelemään Bellelle heti kun katositte." Naurahdin ja selitin samalla kun kiskaisin Lucin hihasta autolleni.
"Todennäköisesti kertoi hänelle kaiken saman mitä minulle" Luci pyöritteli silmiään ja nousi autoon.
"Enemmän kuin todennäköisesti. Aiotteko tehdä tänään jotain?" Kysyin ja kaarsin pois koulun pihalta. Sinänsä koko suhde homma oli häiritsevä kun siinä oli oma sisko ja paras kaveri. Todennäköisesti viettäisimme sitten paljon aikaa kolmestaan.
"Louis sanoi menevänsä ottamaan tatuoinnin ja lupasin lähteä mukaan" Luci kertoi. Hänellä ei ollut yhtäkään tatuointia, mutta minulla oli muutama. Laiva olkapäässä, tekstit kummassakin kädessä ja pari pikku jutskaa muualla käsissä. Äiti ei aluksi ollut kovin innoissaan, mutta tottui lopulta. Sentään maksoin ne kaikki itse!
Luciana:
Tulimme kotiin ja katosimme heti kummatkin omille suunnillemme. Harry meni olkkariin ja Rida seurasi häntä kuin varjo ja minä puolestani menin yläkertaan. Louis sanoi tulevansa ihan pian. En ollut ennen käynyt tatuointi kaupassa, joten en yhtään tiennyt mitä odottaa. Enkä tiennyt minkälaista tatuointia Louis oli suunnitellut. Hänellä oli jo varmasti yli 20 tatuointia.
Vaihdoin nopeasti vaatteet mukavempiin ja sidoin hiukseni poninhännälle. Pakkasin laukkuuni lompakon ja kaikkea ylimääräistä mitä aina kannoin mukanani. Sitten menin alakertaan, enkä ehtinyt odotella kauan kun kuulin tööttäyksen. Pikavauhdilla puin ulkovaatteet ja lähdin ulos.
Louisin vaalean harmaa maasturi oli parkissa tien reunassa. Juoksin toiselle puolelle ja kiipesin pelkääjän paikalle.
"Moi!" Tervehdin ja hymyilin Louisille.
"Terve" Louis vastasi ja hymyili vinosti. Tuntui, että jäin tuiottamaan häntä. Jotenkin hän oli täydellinen. Tyylikkäät hiukset ja vaatteet, täydellisen suloiset kasvot ja jumalainen kroppa. Ja kaikenlisäksi hänellä oli ihana luonne.
"Minkälaista tatuointia olet kaavaillut?" Kysyin, kun Louis kaasutti kaupunkia päin.
"Ajattelin semmoista köyttä tähän ranteen ympärille" Louis selitti ja näytti paikan kädestään.
"Kuulostaa hyvälle. Tatuointi voisi olla kyllä kiva" naurahdin ja näin kuinka Louis hymyili.
"Ota joku pieni! Eihän ne semmoset pienet maksa paljon!" Louis ehdotti ja puikkelehti samaanaikaan kaupungin ruuhkissa. Olin kyllä joskus ajatellutkin sitä tarkemmin, kun Harry alkoi ottamaan tatuointeja.
"Voisin vaikka ottaakkin" hymyilin ja avasin turvavyön kun Louis parkkeerasi tatuointi liikkeen pihaan. Menimme yhdessä sisälle ja Louis kutsui varaamansa tatuoijan paikalle.
"Tervetuloa! Minä olen Tom" Melkein kokonaan tatuoitu mies tervehti, hymyili ja kätteli meitä molempia. Esittäydyin ujosti Louisin jälkeen ja menimme peremmälle kauppaan. Istuimme penkeille ja Tom ja Louis puhuivat hetken tatuoinnista ja sitten Tom piirsi sen.
"Nonii nyt aloitan" Tom ilmoitti, käynnisti koneen ja alkoi tatuoida Louisin rannetta. Istuin hänen vieressään ja pidin häntä kädestä.
"Sattuuko?" Kysyin aika huolestuneena, mutta Louis vain nauroi.
"Siihen tottuu! Nyt se jo tuntuu melkein mukavalta!" Hän vastasi ja Tom nauroi mukana. Juttelimme niitä näitä noin tunnin ajan, jonka jälkeen tatska oli valmis. Se oli tosi hieno. Köysi näytti aidolta ja mustavalkoinen sopi ranteeseen tosi hyvin.
"Nonii! Olisiko neidille jotain?" Tom kysyi desinfioituaan ja paketoituaan Louisin ranteen. En edes ajatellut enempää ennenkuin vastasin.
"Joo. Ajattelin ottaa pienen sydämen tähän ranteen sisäpuolelle" ilmoitin ja Louis hymyili leveästi vieressäni. Kaksi minuuttia myöhemmin minä puolestani istuin tatuoitavana ja Louis piti minua kädestä. Olin luullut, että se sattuisi enemmän, mutta ei se tuntunutkaan niin pahalta. Pientä pistelyä ja kirvelyä minuutin ajan.
"Se oli siinä!" Tom ilmoitti, tatuoituaan pienen yksinkertaisen sydämen käteeni. Katselin sitä eri puolilta ja totesin sen olevan hyvä. Tom puhdisti ihon ja paketoi sen samalla tavalla kuin Louisinkin.
"Sydämelle tulisi hintaan kymppi" Tom ilmoitti ja maksoin hänelle. Louisin tatuointi oli kalliimpi, mutta mukisematta hän maksoi myös. Lähdimme kaupasta käsikädessä.
"Miltäs nyt tuntuu kun menetit tatuointineitsyytesi?" Louis kysyi naureskellen kun astuimme ulos viileään iltaan.
"Erittäin hyvältä!" Nauroin ja olin jo menemässä autolle päin, mutta Louis pysäytti minut.
"Käydään tuossa kaupassa. Tarvitsen hoitorasvaa tähän ranteeseen" Louis selitti ja osoitti kauempana näkyvää kaupan valomainosta. Kohautin olkapäitäni ja lähdimme talsimaan sinne päin. Mitä en olisi kyllä tehnyt, jos olisin tietänyt mitä seuraavaksi tapahtui...
Sain loistoidean tähän jatkoon!!! Oon nero vaikka ite sanonkin xD mutta huomenna jatkan!
~Are You Jealous?~ Part 13
Luciana:
Kävelin pikavauhtia käytävää pitkin, kunnes pysähdyin rauhalliselle kulmalle. Louis tuli viereeni ja näytti huvittuneelta.
"Nonii. Mikä tässä on ongelma?" Kysyin ja ristin käsivarteni. Aloin vasta käsittää miksi Belle ärsytti minua. Mutta aioin esittää etten ollut siitä moksiskaan.
"Sinä kysyt minulta? Minä tiedän, että sinä tiedät mikä tässä on ongelma." Louis vastasi ja nojasi seinään edessäni. Inhottavaa, että hän näytti tajuavan.
"En tiedä mitä tarkoitat. Minulle on ihansama kenen kanssa olet" totesin, mutta en edes itse uskonut omia sanojani. Louis hymyili leveästi ja kumartui lähemmäs minua. Tunsin kuinka sydämeni rytmi kiihtyi ja yritin pitää ilmeeni kurissa.
"Sitten varmaan olisit iloinen puolestani, kun alkaisin Rebecan kanssa" Louis vastasi viattomasti. Rebeca oli koulun barbi. Hän oli ollut jokaisen koulumme pojan kanssa ja aina jättänyt tämän.
"Ei!! Tai.. Sinä olet ärsyttävä!" Tiukaisin, vahingossa paljastettua ajatukseni.
Louis vain hymyili entistä leveämmin, huomattuaan mokani. Se oli jotenkin niin vastustamatonta. En voinut enää pidätellä itseäni, vaan kietaisin käsivarteni Louisin ympärille ja suutelin häntä. Louis vetäisi minut vyötäröstäni itseensä kiinni ja vastasi suudelmaan. Tunsin kuinka hän hymyili huuliani vasten ja tiesin, että tämä oli oikein. Kesken ihanan hetken, kuului taakaamme huutoa.
"Tiesin!! Malcom kymppi tänne!!"
Lyhyt tämmönen, mutta voin jatkaa kait tossa illemmalla!:)
Kävelin pikavauhtia käytävää pitkin, kunnes pysähdyin rauhalliselle kulmalle. Louis tuli viereeni ja näytti huvittuneelta.
"Nonii. Mikä tässä on ongelma?" Kysyin ja ristin käsivarteni. Aloin vasta käsittää miksi Belle ärsytti minua. Mutta aioin esittää etten ollut siitä moksiskaan.
"Sinä kysyt minulta? Minä tiedän, että sinä tiedät mikä tässä on ongelma." Louis vastasi ja nojasi seinään edessäni. Inhottavaa, että hän näytti tajuavan.
"En tiedä mitä tarkoitat. Minulle on ihansama kenen kanssa olet" totesin, mutta en edes itse uskonut omia sanojani. Louis hymyili leveästi ja kumartui lähemmäs minua. Tunsin kuinka sydämeni rytmi kiihtyi ja yritin pitää ilmeeni kurissa.
"Sitten varmaan olisit iloinen puolestani, kun alkaisin Rebecan kanssa" Louis vastasi viattomasti. Rebeca oli koulun barbi. Hän oli ollut jokaisen koulumme pojan kanssa ja aina jättänyt tämän.
"Ei!! Tai.. Sinä olet ärsyttävä!" Tiukaisin, vahingossa paljastettua ajatukseni.
Louis vain hymyili entistä leveämmin, huomattuaan mokani. Se oli jotenkin niin vastustamatonta. En voinut enää pidätellä itseäni, vaan kietaisin käsivarteni Louisin ympärille ja suutelin häntä. Louis vetäisi minut vyötäröstäni itseensä kiinni ja vastasi suudelmaan. Tunsin kuinka hän hymyili huuliani vasten ja tiesin, että tämä oli oikein. Kesken ihanan hetken, kuului taakaamme huutoa.
"Tiesin!! Malcom kymppi tänne!!"
Lyhyt tämmönen, mutta voin jatkaa kait tossa illemmalla!:)
tiistai 26. marraskuuta 2013
~Are You Jealous?~ Part 12
Harry:
Jokapäiväiseksi viihteeksi tuli koulussa seurata Lucin ja Louisin kinaa. Kumpikin vakuutti kivenkovaan, että ei edes pitänyt toisesta, vaikka joka ikinen näki totuuden. Belle ja Miller olivat jo täysin sekaisin. He eivät tienneet pitivätkö Luci ja Louis heistä oikeasti, vai käyttivätkö he vain heitä sodassa toisiaan vastaan. Jos minulta kysyttäisiin, helpompaa olisi vain sanoa suoraan..
Oli ruokatunti ja istuin pyöreässä pöydässä seuranani Louis ja Belle. Belle oli alkanut käydä hermoilleni jo pahasti. Hän kikatteli ja kyseli syvällisiä meiltä molemmilta joka sekunti, ja Louiskin näytti katuvan koko ideaansa.
"Aiotko pyytää minua ulos tänään?" Belle tivasi Louisilta, joka tuijotti tyhjyyteen jotakin miettien.
"Mitä? Aijaaa en ehkä tänään, minulla on menoja" Louis vastasi lisäten sanojen päälle mahtavan tekohymyn. Belle näytti myrtsiltä ja Louis pyöräytti silmiään. Naurua pidätellen yritin keskittyä ruokaani. Louis vilkaisi olkansa yli ja näki lähestyvän Lucin. Taisi olla actionin aika..
Niimpä Louis kietaisi yhtäkkiä käsivartensa Bellen ympärille ja veti tämän kylkeensä kiinni.
"Minä hyvitän sen. Mennään lauantaina syömään" Louis sanoi Bellelle, joka näytti riemastuvan. Mutta Louisin toisella puolella, nyt pysähtynyt, Luci ei näyttänyt tippaakaan riemastuneelta. Sen sijaan hän tyrkkäsi vesilasiaan ja kaksi desiä vettä lensi Louisin farkuille ja t-paidalle.
"Oho" Luci tokaisi, leveästi hymyillen. Louis kääntyi häneen päin ja näytti ehkä hieman hämmästyneeltä.
"Juuri tällä kohdallako heilahti?" Hän kysyi.
"Niin taisi käydä. Ikävä keskeyttää hetkenne" Luci vastasi vahingoniloisena.
Oli vähällä, etten purskahtanut nauruun. Kaikki oppilaat ruokalassa olivat kiinnittäneet huomionsa nyt heihin.
"Joo tosi ikävää. Mutta eikö ole ikävempää kun nätti poju joutuu varaamaan sinulle paikkaa pöydässä näin pitkään?" Louis heitti takaisin ja Luci muljautti silmiään.
"Sinulla on jotain häntä vastaan?"
"Entä sinulla Belleä vastaan?"
Tuli hiljaisuus ja heti perään joku vihelsi.
"Mitä jos selvitetään koko homma. Nyt" Luci totesi, laski tarjottimensa pöytäämme ja jäi odottamaan.
"Mielihyvin" Louis vastasi ja nousi ylös. Peräkanaa he katosivat ruokalan ovista ulos.
"Kymppi vetoa, että Styles jättää Millerin!" Joku huusi ja sen jälkee puheensorina täytti ruokalan.
Nyt oli tosi lyhyt! Sori mulla on vähän kiirus -.- mutta mä haluisin tietää mistä te ootte kotosin! Ite oon Kuopiosta!
Jokapäiväiseksi viihteeksi tuli koulussa seurata Lucin ja Louisin kinaa. Kumpikin vakuutti kivenkovaan, että ei edes pitänyt toisesta, vaikka joka ikinen näki totuuden. Belle ja Miller olivat jo täysin sekaisin. He eivät tienneet pitivätkö Luci ja Louis heistä oikeasti, vai käyttivätkö he vain heitä sodassa toisiaan vastaan. Jos minulta kysyttäisiin, helpompaa olisi vain sanoa suoraan..
Oli ruokatunti ja istuin pyöreässä pöydässä seuranani Louis ja Belle. Belle oli alkanut käydä hermoilleni jo pahasti. Hän kikatteli ja kyseli syvällisiä meiltä molemmilta joka sekunti, ja Louiskin näytti katuvan koko ideaansa.
"Aiotko pyytää minua ulos tänään?" Belle tivasi Louisilta, joka tuijotti tyhjyyteen jotakin miettien.
"Mitä? Aijaaa en ehkä tänään, minulla on menoja" Louis vastasi lisäten sanojen päälle mahtavan tekohymyn. Belle näytti myrtsiltä ja Louis pyöräytti silmiään. Naurua pidätellen yritin keskittyä ruokaani. Louis vilkaisi olkansa yli ja näki lähestyvän Lucin. Taisi olla actionin aika..
Niimpä Louis kietaisi yhtäkkiä käsivartensa Bellen ympärille ja veti tämän kylkeensä kiinni.
"Minä hyvitän sen. Mennään lauantaina syömään" Louis sanoi Bellelle, joka näytti riemastuvan. Mutta Louisin toisella puolella, nyt pysähtynyt, Luci ei näyttänyt tippaakaan riemastuneelta. Sen sijaan hän tyrkkäsi vesilasiaan ja kaksi desiä vettä lensi Louisin farkuille ja t-paidalle.
"Oho" Luci tokaisi, leveästi hymyillen. Louis kääntyi häneen päin ja näytti ehkä hieman hämmästyneeltä.
"Juuri tällä kohdallako heilahti?" Hän kysyi.
"Niin taisi käydä. Ikävä keskeyttää hetkenne" Luci vastasi vahingoniloisena.
Oli vähällä, etten purskahtanut nauruun. Kaikki oppilaat ruokalassa olivat kiinnittäneet huomionsa nyt heihin.
"Joo tosi ikävää. Mutta eikö ole ikävempää kun nätti poju joutuu varaamaan sinulle paikkaa pöydässä näin pitkään?" Louis heitti takaisin ja Luci muljautti silmiään.
"Sinulla on jotain häntä vastaan?"
"Entä sinulla Belleä vastaan?"
Tuli hiljaisuus ja heti perään joku vihelsi.
"Mitä jos selvitetään koko homma. Nyt" Luci totesi, laski tarjottimensa pöytäämme ja jäi odottamaan.
"Mielihyvin" Louis vastasi ja nousi ylös. Peräkanaa he katosivat ruokalan ovista ulos.
"Kymppi vetoa, että Styles jättää Millerin!" Joku huusi ja sen jälkee puheensorina täytti ruokalan.
Nyt oli tosi lyhyt! Sori mulla on vähän kiirus -.- mutta mä haluisin tietää mistä te ootte kotosin! Ite oon Kuopiosta!
maanantai 25. marraskuuta 2013
~Are You Jealous?~ Part 11
Holly:
"Mitä hemmettiä sinä teet Millerin kanssa?" Kysyin kauhuissani Lucilta, joka oli tullut luokkaan viimeisten joukossa. Koko kouluha siitä jo tiesi.. Millerin kanssa viihtyivät kaikenmaailman huorat..
"Me oltiin treffeillä eilen." Luci tokaisi, istui paikalleen ja kääntyi heti tarkkailemaan luokkaa takanamme.
"Et vaikuta innostuneelta" totesin ja katselin kuinka hän tuijotti ovelle.
"Olen minä." Luci kuiskasi ja käännähti takaisin eteenpäin. Juuri silloin kun Louis tuli luokkaan. Bellen kanssa.
"Onko Louis ja Belle yhdessä?" Kysyin kummissani.
"Ei!! Tai no ilmeisesti.. Kait.. No kyllähän sen näkee!!" Luci kiirehti korjaamaan ja keskittyi tuijottamaan tyhjää liitutaulua. Ei tarvinnut olla järjenjättiläinen, tajutakseen että jotakin oli meneillään.
"Mikä on?"
"Ei mikään!! Oi voi eilinen oli kyllä ihana!! Jake toi kukkia ja kaikkea!!" Luci sanoi yhtäkkiä kovalla äänellä ja kääntyi muka puhumaan minulle. Näin Lucin olan yli, että Louis tuijotti meitä silmät suurina.
"Luci turpa kiinni. Olet aika ilmiselvä.." Huokaisin ja Luci sulki suunsa.
"Haluatko olla Jaken kanssa vai yritätkö saada Louisin mustasukkaiseksi?"
"Haluan! Tai.. No en, mutta haluan kuitenkin! Enkä sitäpaitsi tykkää Louisista sillä tavalla" Luci sopotti ja hermostuneen oloisesti näpräsi penaalinsa vetoketjua.
"Kuinka kauan ajattelit yrittää huijata minua?" Kysyin hiljaa, koska ranskan opettajamme oli aloittanut tunnin.
"Minä.. Ihan sama" Luci tuhahti ja kääntyi opettajaan päin. Tässä oli ilmeisesti tullut aikamoinen kriisi yhdessä yössä. En tiennyt mitä Louis tunsi, mutta Luci ei tainnut suhtautua hänen suhteeseensa Belleen kovin myönteisesti...
"Jaa laksyksi teette kaikki kolme sivullista aantamisharjoituksia!" Opettaja käski tunnin päätyttyä, kummallisella aksentillaan. Kaikki oppilaat nousivat ja pakkasivat tavaransa. Luci otti kännykkänsä ja tutki jotain. Olin jo luokanovella, kun käännyin katsomaan häntä.
"Mikä kestää?" Kysyin ja nojasin ovenkarmiin. Luci tuijotti näyttöä jähmettyneenä.
"Justin... JUSTIN BIEBER SEURASI MINUA TWITTERISSA!!" Luci kiljui ja juoksi luokseni ja melkein syötti kännykänsä minulle. Katsoin näyttöä, ja siltä tosiaan näytti, että Bieber oli seurannut häntä.
"Vaau.. Yritähän selvitä, niin ei myöhästytä.." Huokaisin ja raahasin kiljuvan Lucin mukaani.
Louis:
"Kuinka kauan olet pitänyt minusta?" Belle uteli kun kävelimme käytävällä vieretysten.
"Koko aikani täällä" valehtelin ja käännyin ympäri, tarkkaillakseni käytävää. Luci tuli juuri huutaen luokasta. En tiennyt mikä oli hänen ongelmansa nyt, mutta olin huomannut hänessä jotain. Kun minä kiukunpuuskassani suutelin Belleä, Luci näytti tyrmistyneeltä ja ryntäsi kaulailemaan Millerin kanssa. Hän ei olisi tehnyt sitä ellen minä olisi tehnyt sitä ensin. Ja se teki minut kierolla tavalla tyytyväiseksi.
"Apuaaaa!! Mistä sinä tykkäät minussa? Olenko kaunis!?" Belle kyseli ja roikkui käsivarressani. Käännyin häneen päin ja loin kasvoilleni tekohymyn. Luci oli juuri takanani..
"Kaikesta. Olet täydellinen" vastasin ja kumarruin suutelemaan häntä.
"Vooi Jake, ehdin jo ikävöidä sinua!" Luci huudahti heti takanani ja kun nostin katseeni, näin kuinka hän heittäytyi Millerin kaulaan. Näkymä ärsytti minua yllättävän paljon.
Pelasimme molemmat samaa peliä.
"Mitä hemmettiä sinä teet Millerin kanssa?" Kysyin kauhuissani Lucilta, joka oli tullut luokkaan viimeisten joukossa. Koko kouluha siitä jo tiesi.. Millerin kanssa viihtyivät kaikenmaailman huorat..
"Me oltiin treffeillä eilen." Luci tokaisi, istui paikalleen ja kääntyi heti tarkkailemaan luokkaa takanamme.
"Et vaikuta innostuneelta" totesin ja katselin kuinka hän tuijotti ovelle.
"Olen minä." Luci kuiskasi ja käännähti takaisin eteenpäin. Juuri silloin kun Louis tuli luokkaan. Bellen kanssa.
"Onko Louis ja Belle yhdessä?" Kysyin kummissani.
"Ei!! Tai no ilmeisesti.. Kait.. No kyllähän sen näkee!!" Luci kiirehti korjaamaan ja keskittyi tuijottamaan tyhjää liitutaulua. Ei tarvinnut olla järjenjättiläinen, tajutakseen että jotakin oli meneillään.
"Mikä on?"
"Ei mikään!! Oi voi eilinen oli kyllä ihana!! Jake toi kukkia ja kaikkea!!" Luci sanoi yhtäkkiä kovalla äänellä ja kääntyi muka puhumaan minulle. Näin Lucin olan yli, että Louis tuijotti meitä silmät suurina.
"Luci turpa kiinni. Olet aika ilmiselvä.." Huokaisin ja Luci sulki suunsa.
"Haluatko olla Jaken kanssa vai yritätkö saada Louisin mustasukkaiseksi?"
"Haluan! Tai.. No en, mutta haluan kuitenkin! Enkä sitäpaitsi tykkää Louisista sillä tavalla" Luci sopotti ja hermostuneen oloisesti näpräsi penaalinsa vetoketjua.
"Kuinka kauan ajattelit yrittää huijata minua?" Kysyin hiljaa, koska ranskan opettajamme oli aloittanut tunnin.
"Minä.. Ihan sama" Luci tuhahti ja kääntyi opettajaan päin. Tässä oli ilmeisesti tullut aikamoinen kriisi yhdessä yössä. En tiennyt mitä Louis tunsi, mutta Luci ei tainnut suhtautua hänen suhteeseensa Belleen kovin myönteisesti...
"Jaa laksyksi teette kaikki kolme sivullista aantamisharjoituksia!" Opettaja käski tunnin päätyttyä, kummallisella aksentillaan. Kaikki oppilaat nousivat ja pakkasivat tavaransa. Luci otti kännykkänsä ja tutki jotain. Olin jo luokanovella, kun käännyin katsomaan häntä.
"Mikä kestää?" Kysyin ja nojasin ovenkarmiin. Luci tuijotti näyttöä jähmettyneenä.
"Justin... JUSTIN BIEBER SEURASI MINUA TWITTERISSA!!" Luci kiljui ja juoksi luokseni ja melkein syötti kännykänsä minulle. Katsoin näyttöä, ja siltä tosiaan näytti, että Bieber oli seurannut häntä.
"Vaau.. Yritähän selvitä, niin ei myöhästytä.." Huokaisin ja raahasin kiljuvan Lucin mukaani.
Louis:
"Kuinka kauan olet pitänyt minusta?" Belle uteli kun kävelimme käytävällä vieretysten.
"Koko aikani täällä" valehtelin ja käännyin ympäri, tarkkaillakseni käytävää. Luci tuli juuri huutaen luokasta. En tiennyt mikä oli hänen ongelmansa nyt, mutta olin huomannut hänessä jotain. Kun minä kiukunpuuskassani suutelin Belleä, Luci näytti tyrmistyneeltä ja ryntäsi kaulailemaan Millerin kanssa. Hän ei olisi tehnyt sitä ellen minä olisi tehnyt sitä ensin. Ja se teki minut kierolla tavalla tyytyväiseksi.
"Apuaaaa!! Mistä sinä tykkäät minussa? Olenko kaunis!?" Belle kyseli ja roikkui käsivarressani. Käännyin häneen päin ja loin kasvoilleni tekohymyn. Luci oli juuri takanani..
"Kaikesta. Olet täydellinen" vastasin ja kumarruin suutelemaan häntä.
"Vooi Jake, ehdin jo ikävöidä sinua!" Luci huudahti heti takanani ja kun nostin katseeni, näin kuinka hän heittäytyi Millerin kaulaan. Näkymä ärsytti minua yllättävän paljon.
Pelasimme molemmat samaa peliä.
sunnuntai 24. marraskuuta 2013
~Are You Jealous~ Part 10
Harry:
"Tiedän, että tykkäät hänestä" totesin Louisille puhelimessa.
"Ehkä ihan pikkuisen" Louis vastasi ja kuulin, että hän nauroi.
"No täytyy myötää, että enemmin sinä kuin se nätti poju Miller" naurahdin ja heittäydyin sohvalle pitkin pituuttani.
"Pari päivää täällä ja tiedän jo millainen paska hän on" Louis vastasi, ja kuulin jotain kiljumista hänen ympäriltään.
"Odotas hetki" Louis jatkoi ja kuulin kuinka hän sanoi jotain siskoilleen ja meteli hävisi.
"Nonii"
"En ymmärrä mitä Luci edes näkee hänessä!" Huokaisin pyöritellen silmiäni.
"Hän on komea, suosittu ja 'karismaattinen'!" Louis kimitti matkien Milleriin hullantuneiden tyttöjen ääntä. Purskahdin nauruun ja melkein tukehduin. Juttu ei edes ollut niin hauska, mutta Louis sai sen kuulostamaan paremmalle kuin se oli!!
Kesken nauruni kuitenkin kuulin oven käyvän.
"Minun pitää mennä, nähdään huomenna" sönkötin vieläkin nauraen ja sammutin puhelun.
"Terve" Luci tervehti ja tuli olohuoneeseen ison kukkakimpun kanssa.
"Ooii antoiko nätti poju uusia kukkia?" Kysyin lässyttäen. Luci näytti minulle keskaria ja häipyi yläkertaan... En kyllä luovuttaisi siskoani sellaiselle teeskentelijälle kuin Miller oli.
Luciana:
Yläkerrassa laitoin kukat samaan maljakkoon kuin edelliset! Treffit olivat ihan mukavat! Jake puhui aika paljon (suurimmaksi osaksi itsestään) mutta ihan mukavaahan se oli vain kuunnella. Hän oli todellakin uskomaton! Hän oli jalkapallo joukkueen kapteeni ja oli voittanut monia turnauksia! Lisäksi hän oli hyvännäköinen, tyylikkäine vaaleine hiuksineen ja sinisine silmineen.
Menin suihkuun ja sen jälkeen suoraan nukkumaan. Tarkistin vielä sängyssä twitteristä, olisko vihdoin Justin Bieber vihdoin vastannut twiittiini. Ei tietenkään.. Olin suuri belieber ja twiittasin hänelle joka päivä. No mutta en kuitenkaan aikonut menettää toivoa!
Heräsin aamulla, puin, meikkasin ja menin alakertaan. Iskä oli jo lähtenyt töihin, mutta äiti istui pöydän ääressä ja joi kahvia.
"Huomenta kulta! Miten eilinen meni?" Hän kysyi heti hymyillen ja istuin hänen viereensä ja otin paahtoleivän pussista.
"Huomenta! Meni ihan hyvin! Jake hakee minut kouluun!" Hehkutin, tein leipäni ja kaadoin mehua lasiini.
"Oii! Ihanaa!" Äiti naurahti, halasi minua ja häipyi yläkertaan varmistamaan, että Harry oli herännyt. Söin pikaisesti ja lähdin hakemaan laukkuani yläkerrasta.
Käytävällä törmäsin unisen näköiseen Harryyn. Olin vieläkin tuohtunut eilisestä, joten en edes vaivautunut tervehtimään. Hain laukkuni, puin kengät ja takin päälleni ja menin ulos.
Odottelin parisen minuuttia, ennenkuin Jake tuli ja hyppäsin kyytiin.
"Huomenta! Mitä kuuluu?" Jake hymyili ja ojentautui halaamaan minua.
"Huomenta! Hyvää, entä sinulle?"
"Parempaa nyt" Jake vinkkasi ja sai minut punastumaan. Juttelimme kaikesta turhasta matkalla (tai Jake jutteli, minä kuuntelin suurimmaksi osaksi).
Koulun pihalla keräsimme heti paljon huomiota. Monet tytöt näyttivät vihaisilta. Itse olin aika iloinen. Kaikista koulumme tytöistä Jake oli valinnut minut. Kävelimme oppilaiden läpi ja menimme suoraan sisälle kouluun. Ihmeekseni näin käytävällä Louisin, joka tuijotti minua. Heilautin hänelle kättäni ja hymyilin. Jostain syystä Louis vain näytti happamelta. Mikäköhän häntä vaivasi?
"Ikävää, että olemme eri luokilla. Nähdäänkö välitunnilla?" Jake kysyi ja vetäisi minut lähemmäs itseään. Hymyilin hänelle ja vilkaisin sivulle. Louis katsoi meitä sekunnin ja kääntyi sitten vieressään seisovan Bellen puoleen. Yhtäkkiä hän vain suuteli Belleä. Belle näytti yllättyneeltä, mutta vastasi suudelmaan hymyillen. Jostain syystä minua ei hymyilyttänyt. Käännyin heti Jaken puoleen, kiedoin käsivarteni hänen kaulansa ympärille ja suutelin häntä. Enkä edes tiennyt miksi tein niin.
Vähä tämmösii tylsii osii on nytte -.- mut jos joku haluu jutella (taas xD) nii mulle voi kikata kuka vaaaa! 1D_myloves5
Ja btw tällä blogilla on jo 47 lukijaa!!!!!! Yaaaay kiitos tosi paljon!!
"Tiedän, että tykkäät hänestä" totesin Louisille puhelimessa.
"Ehkä ihan pikkuisen" Louis vastasi ja kuulin, että hän nauroi.
"No täytyy myötää, että enemmin sinä kuin se nätti poju Miller" naurahdin ja heittäydyin sohvalle pitkin pituuttani.
"Pari päivää täällä ja tiedän jo millainen paska hän on" Louis vastasi, ja kuulin jotain kiljumista hänen ympäriltään.
"Odotas hetki" Louis jatkoi ja kuulin kuinka hän sanoi jotain siskoilleen ja meteli hävisi.
"Nonii"
"En ymmärrä mitä Luci edes näkee hänessä!" Huokaisin pyöritellen silmiäni.
"Hän on komea, suosittu ja 'karismaattinen'!" Louis kimitti matkien Milleriin hullantuneiden tyttöjen ääntä. Purskahdin nauruun ja melkein tukehduin. Juttu ei edes ollut niin hauska, mutta Louis sai sen kuulostamaan paremmalle kuin se oli!!
Kesken nauruni kuitenkin kuulin oven käyvän.
"Minun pitää mennä, nähdään huomenna" sönkötin vieläkin nauraen ja sammutin puhelun.
"Terve" Luci tervehti ja tuli olohuoneeseen ison kukkakimpun kanssa.
"Ooii antoiko nätti poju uusia kukkia?" Kysyin lässyttäen. Luci näytti minulle keskaria ja häipyi yläkertaan... En kyllä luovuttaisi siskoani sellaiselle teeskentelijälle kuin Miller oli.
Luciana:
Yläkerrassa laitoin kukat samaan maljakkoon kuin edelliset! Treffit olivat ihan mukavat! Jake puhui aika paljon (suurimmaksi osaksi itsestään) mutta ihan mukavaahan se oli vain kuunnella. Hän oli todellakin uskomaton! Hän oli jalkapallo joukkueen kapteeni ja oli voittanut monia turnauksia! Lisäksi hän oli hyvännäköinen, tyylikkäine vaaleine hiuksineen ja sinisine silmineen.
Menin suihkuun ja sen jälkeen suoraan nukkumaan. Tarkistin vielä sängyssä twitteristä, olisko vihdoin Justin Bieber vihdoin vastannut twiittiini. Ei tietenkään.. Olin suuri belieber ja twiittasin hänelle joka päivä. No mutta en kuitenkaan aikonut menettää toivoa!
Heräsin aamulla, puin, meikkasin ja menin alakertaan. Iskä oli jo lähtenyt töihin, mutta äiti istui pöydän ääressä ja joi kahvia.
"Huomenta kulta! Miten eilinen meni?" Hän kysyi heti hymyillen ja istuin hänen viereensä ja otin paahtoleivän pussista.
"Huomenta! Meni ihan hyvin! Jake hakee minut kouluun!" Hehkutin, tein leipäni ja kaadoin mehua lasiini.
"Oii! Ihanaa!" Äiti naurahti, halasi minua ja häipyi yläkertaan varmistamaan, että Harry oli herännyt. Söin pikaisesti ja lähdin hakemaan laukkuani yläkerrasta.
Käytävällä törmäsin unisen näköiseen Harryyn. Olin vieläkin tuohtunut eilisestä, joten en edes vaivautunut tervehtimään. Hain laukkuni, puin kengät ja takin päälleni ja menin ulos.
Odottelin parisen minuuttia, ennenkuin Jake tuli ja hyppäsin kyytiin.
"Huomenta! Mitä kuuluu?" Jake hymyili ja ojentautui halaamaan minua.
"Huomenta! Hyvää, entä sinulle?"
"Parempaa nyt" Jake vinkkasi ja sai minut punastumaan. Juttelimme kaikesta turhasta matkalla (tai Jake jutteli, minä kuuntelin suurimmaksi osaksi).
Koulun pihalla keräsimme heti paljon huomiota. Monet tytöt näyttivät vihaisilta. Itse olin aika iloinen. Kaikista koulumme tytöistä Jake oli valinnut minut. Kävelimme oppilaiden läpi ja menimme suoraan sisälle kouluun. Ihmeekseni näin käytävällä Louisin, joka tuijotti minua. Heilautin hänelle kättäni ja hymyilin. Jostain syystä Louis vain näytti happamelta. Mikäköhän häntä vaivasi?
"Ikävää, että olemme eri luokilla. Nähdäänkö välitunnilla?" Jake kysyi ja vetäisi minut lähemmäs itseään. Hymyilin hänelle ja vilkaisin sivulle. Louis katsoi meitä sekunnin ja kääntyi sitten vieressään seisovan Bellen puoleen. Yhtäkkiä hän vain suuteli Belleä. Belle näytti yllättyneeltä, mutta vastasi suudelmaan hymyillen. Jostain syystä minua ei hymyilyttänyt. Käännyin heti Jaken puoleen, kiedoin käsivarteni hänen kaulansa ympärille ja suutelin häntä. Enkä edes tiennyt miksi tein niin.
Vähä tämmösii tylsii osii on nytte -.- mut jos joku haluu jutella (taas xD) nii mulle voi kikata kuka vaaaa! 1D_myloves5
Ja btw tällä blogilla on jo 47 lukijaa!!!!!! Yaaaay kiitos tosi paljon!!
lauantai 23. marraskuuta 2013
~Are You Jealous?~ Part 9
Luciana:
Seuraavana päivänä ei ollut koulua. Kuulemma koulu täytyi siivota ja korjata kaikki rikkoutuneet paikat, mikä kyllä sopi minulle. Toisaalta olisin halunnut nähdä Jaken, mutta ainakin minulla oli aikaa valita vaatteita. Olin tosi hermostunut ja juoksin koko päivän ympäri taloa. Äiti oli kokoajan jakamassa neuvoja, iskä häipyi ystävänsä luo ja Harry tekstaili kokoajan ja loi minuun jostain syystä syyttäviä katseita. Tiesin, ettei moni poika pitänyt Jakesta, koska hän oli hyvä kaikessa ja sai tyttöjä. Mutta ei Harrylla pitäisi olla mitään häntä vastaan, oli hänkin kohtuu suosittu.
"Mustat vai valkoiset farkut?!" Kysyi äitiltä, joka istui sängylläni ja mittaili kumpaakin vaatetta tarkasti.
"Laita mustat. Jos vain side mahtuu noin tiukkien housujen alle!" Hän totesi ja vaihdoin heti housut. Side mahtui juuri ja juuri farkkujen alle, mutta se näytti vähän tyhmälle pullottaessaan hiukan
"Ihan hyvin mahtuu! Saanko lainata tuota kaulakorua?" Kysyin innoissani ja nappasin hopeisen timantti korun sängyn reunalta.
"Saat!! Olet niin nätti! Taitaa olla spesiaali poika" äiti vinkkasi, nousi ylös ja kiinnitti korun kaulaani.
Nyökkäsin ja hymyilin leveästi.
"Minä lähden nyt iltavuoroon! Pidä hauskaa" äiti toivotti ja lähti alas. Meikkasin ja laitoin hiukseni siistille poninhännälle. Sitten kipaisin alakertaan ja istuin Harryn viereen sohvalle.
"Mo" tokaisin muuntaen ääneni matalaksi. Harry nosti katseensa kännykästään ja katsoi minua kulmat koholla.
"Mitä nyt?"
"Sinun kuuluu vastata samalla tavalla!"
"Älä viitsi..."
"Mikä sinulla on?" Kivahdin ja ristin käsivarteni.
"Mikä sinulla on kun lähdet Millerin kanssa!?" Harry tivasi.
"Se ei kuulu sinulle! Mitä sinulla edes on häntä vastaan?"
Harry ei vastannut vaan jatkoi tekstailua. Ojentauduin pari senttiä eteenpäin ja näin Harryn näytöllä Louisin nimen. Ja oman nimeni viestien joukossa.
"Miksi puhut minusta hänelle!?" Älähdin heti ja salamana Harry sammutti näytön.
"Enkö saisi?"
"Et"
Olimme kummatkin hiljaa ja tuijotimme erisuuntiin. Täytyi myöntää, että Harry oli veljenä ärsyttävä.
"Ihan sama! Juoruilkaan ihan niin paljon kuin tahdotte, mutta minun täytyy mennä, etten vain myöhästy!" Ärsytin tahallani, nousin ja menin eteiseen pukemaan. Harry ei vastannut edes moikkaukseeni, joten lähdin talosta ovet paukkuen. Idiootti...
En ehtinyt odottaa kauan kun kalliin näköinen musta auto kaartoi talomme eteen. Jake astui ulos, siististi pukeutuneena ja tuli luokseni.
"Moi! Olet tosi kaunis!" Jake hymyili ja kumartui halaamaan minua.
"Eh moi.. Ja kiitos!" Sönkötin ja tulipunaisena halasin häntä.
"Ajattelin, että mentäisiin ravintolaan! Onhan se ok sinulle?" Jake kysyi ja veti minut mukaansa autolleen. Vastasin myöntävästi, vaikka en ollut oikeen koskaan pitänyt fiineistä illallisista ja sellaisesta. Hymyillen leveästi Jake kaasutti kohti kaupunkia.
Jäi tyhmään kohtaan, mutta nukahan kohta -.- btw toivottavasti en oo ainut joka ei pysty/saa kattoo 1DDaytä... My life sucks
Seuraavana päivänä ei ollut koulua. Kuulemma koulu täytyi siivota ja korjata kaikki rikkoutuneet paikat, mikä kyllä sopi minulle. Toisaalta olisin halunnut nähdä Jaken, mutta ainakin minulla oli aikaa valita vaatteita. Olin tosi hermostunut ja juoksin koko päivän ympäri taloa. Äiti oli kokoajan jakamassa neuvoja, iskä häipyi ystävänsä luo ja Harry tekstaili kokoajan ja loi minuun jostain syystä syyttäviä katseita. Tiesin, ettei moni poika pitänyt Jakesta, koska hän oli hyvä kaikessa ja sai tyttöjä. Mutta ei Harrylla pitäisi olla mitään häntä vastaan, oli hänkin kohtuu suosittu.
"Mustat vai valkoiset farkut?!" Kysyi äitiltä, joka istui sängylläni ja mittaili kumpaakin vaatetta tarkasti.
"Laita mustat. Jos vain side mahtuu noin tiukkien housujen alle!" Hän totesi ja vaihdoin heti housut. Side mahtui juuri ja juuri farkkujen alle, mutta se näytti vähän tyhmälle pullottaessaan hiukan
"Ihan hyvin mahtuu! Saanko lainata tuota kaulakorua?" Kysyin innoissani ja nappasin hopeisen timantti korun sängyn reunalta.
"Saat!! Olet niin nätti! Taitaa olla spesiaali poika" äiti vinkkasi, nousi ylös ja kiinnitti korun kaulaani.
Nyökkäsin ja hymyilin leveästi.
"Minä lähden nyt iltavuoroon! Pidä hauskaa" äiti toivotti ja lähti alas. Meikkasin ja laitoin hiukseni siistille poninhännälle. Sitten kipaisin alakertaan ja istuin Harryn viereen sohvalle.
"Mo" tokaisin muuntaen ääneni matalaksi. Harry nosti katseensa kännykästään ja katsoi minua kulmat koholla.
"Mitä nyt?"
"Sinun kuuluu vastata samalla tavalla!"
"Älä viitsi..."
"Mikä sinulla on?" Kivahdin ja ristin käsivarteni.
"Mikä sinulla on kun lähdet Millerin kanssa!?" Harry tivasi.
"Se ei kuulu sinulle! Mitä sinulla edes on häntä vastaan?"
Harry ei vastannut vaan jatkoi tekstailua. Ojentauduin pari senttiä eteenpäin ja näin Harryn näytöllä Louisin nimen. Ja oman nimeni viestien joukossa.
"Miksi puhut minusta hänelle!?" Älähdin heti ja salamana Harry sammutti näytön.
"Enkö saisi?"
"Et"
Olimme kummatkin hiljaa ja tuijotimme erisuuntiin. Täytyi myöntää, että Harry oli veljenä ärsyttävä.
"Ihan sama! Juoruilkaan ihan niin paljon kuin tahdotte, mutta minun täytyy mennä, etten vain myöhästy!" Ärsytin tahallani, nousin ja menin eteiseen pukemaan. Harry ei vastannut edes moikkaukseeni, joten lähdin talosta ovet paukkuen. Idiootti...
En ehtinyt odottaa kauan kun kalliin näköinen musta auto kaartoi talomme eteen. Jake astui ulos, siististi pukeutuneena ja tuli luokseni.
"Moi! Olet tosi kaunis!" Jake hymyili ja kumartui halaamaan minua.
"Eh moi.. Ja kiitos!" Sönkötin ja tulipunaisena halasin häntä.
"Ajattelin, että mentäisiin ravintolaan! Onhan se ok sinulle?" Jake kysyi ja veti minut mukaansa autolleen. Vastasin myöntävästi, vaikka en ollut oikeen koskaan pitänyt fiineistä illallisista ja sellaisesta. Hymyillen leveästi Jake kaasutti kohti kaupunkia.
Jäi tyhmään kohtaan, mutta nukahan kohta -.- btw toivottavasti en oo ainut joka ei pysty/saa kattoo 1DDaytä... My life sucks
perjantai 22. marraskuuta 2013
~Are You Jealous?~ Part 8
Luciana:
Illalla pääsin vihdoin iskän kyydillä pois sairaalasta. Lasinsirujen tekemät haavat käsissäni oli paikattu, samoin kuin ampumahaava. Sain mukaani allergia- ja kipulääkkeitä.
"En tiedä uskallanko laskea teitä kumpaakaan enää kouluun! Kaikki lehdet pursuavat juttuja ampumavälikohtauksesta! Te kaikki olitte todella onnekkaita, kun kenellekkään ei käynyt pahemmin!" Iskä höpötti ja kaahasi (kuten aina) moottoritietä kohti kotia.
"Tommoista tapahtuu kerran elämässä! Ja sitä paitsi kaikki on hyvin! Harry ei saanut naarmuakaan ja minäkin vain muutaman!" Vastasin ja pompin radiokanavilla edestakaisin. Mikään niistä ei tuntunut soittavan musiikkia, jota pystyisi kuuntelemaan sekuntia pidempään..
"Muutama naarmu, niimpä niin. No mutta älä huoli, en saarnaa enempää, se on äidin homma." Iskä naurahti ja näytin hänelle kieltä. Kumpa voisin paeta, ennenkuin äiti itkisi ja roikkuisi kiinni minussa..
"Miksi täällä soi vaan Taylor Swiftiä!?" Kivahdin vaihdellessani edelleen kanavia.
"Heiheihei, hän on lahjakas!" Iskä tokaisi ja läppäisi käteni pois kanavanvaihtonapilta.
"Oletko tosissasi!?" Huokaisin ja jouduin kuuntelemaan koko loppumatkan iskän ja Taylorin järkyttävää duettoa...
"Luciana!!! Minun pikkutyttöni!! Et arvaakkaan miten huolissani olin teistä kummastakin!!" Äiti huusi heti kun pölähdimme eteiseen. Hän ja Harry ilmaantuivat eteemme, äiti itkuisena ja Harry silmiään pyöritellen. Salamana äiti tempaisi minut ja Harryn tiukkaan halaukseen ja puristuin heidän väliinsä.
"Te olisitte voineet kuolla!! Minun pikkuiseni!!" Hän itki ja nauroi samaan aikaan ja puristi minut tiukemmin Harryn olkapäätä vasten. Oloni oli lievästi epämukava..
"Nonii joo! Mutta eikös ole hyvä, että emme kuolleet? Ja tahtoisin pois. Kuristun kohta" inisin puristuksesta ja nauraen äiti päästi meidät molemmat otteestaan.
"Aikamoinen päivä! Muuten, kun tulin kotiin, täällä oli oven edessä sinulle osoitettu paketti. Vein sen huoneeseesi" äiti ilmoitti, vihdoinkin rauhoittuneena.
Minäkö sain paketin..? Muu perhe jäi alas syömään, kun minä vähän vaivalloisesti kiipesin portaat yläkertaan.
Äiti oli jättänyt paketin sängylleni. Se oli aika iso ja vaaleanpunainen. Aika söpö itseasissa. Istuin sängylle ja repäisin käärepaperin helposti pois. Alta paljastui iso, valkoinen laatikko jonka kannen avasin varovaisesti. Sisällä oli suuri kimppu vaaleanpunaisia ruusuja, joiden varsiin oli sidottu pinkki kirjekuori. Nostin kukat laatikosta syliini ja irrotin kirjekuoren.
"Lucianalle.
Olet uskomattoman kaunis, ja sinulla on mahtava persoona. Olen katsellut sinua kauan, mutta en ole rohjennut tehdä aloitetta. Mutta lähtisitkö treffeille huomen illalla klo 20? Tekstaa minulle :) toivottavasti kaikki on kunnossa!! xx Jake"
Olin hetken ihan pihalla. Sitten aloin vasta hiljaa tajuta, että Jake Miller oli pyytänyt minua treffeille. Hän oli komea ja suosittujen porukassa. Olin ollut ihastunut hänen monta vuotta (kuten kaikki muutkin tytöt) mutta olin luopunut toivosta aikapäiviä sitten. Ja nyt hän sanoi, että oli tarkkaillut minua!!!! Teki mieli fangirlata!!
Etsin pikavauhtia Jaken numeron ja vastasin myöntävästi kutsuun. Minuuttia myöhemmin tuli vastaus, jossa Jake kiitti minua ja kutsui kaunottareksi!! Meinasin saada sydänkohtauksen sen lukiessani!!
Harry:
"Mitä tuo on?" Kysyin suu täynnä tacoa ja osoitin vaaleaa 'jotain' keittiön pöydällä.
"Harry, älä puhu ruoka suussa. Mutta se on tofua! Ajattelin kokeilla kasvinsyöntiä!!" Äiti hehkutti ja minä ja iskä katsoimme häntä samalla ilmeellä. Taas näitä hänen tyhmiä päähänpistojaan.
"Ei millään pupunruualla elä!!" Iskä hörähti ja mätti lisää jauhelihaa taconsa väliin.
"Se on terveellistä! Ei rasvaa melkein ollenkaan!" Äiti näpäytti takaisin, täyttäen tacoaan puolestaan salaatilla.
"Et kestä viikkoakaan ilman lihaa" totesin ja heiluttelin jauhelihakauhaan äidin nenän edessä. Iskä lähti juttuun mukaan ja äiti näytti lopen kyllästyneeltä pelleilyymme.
"Saattepa nähdä! Olen vaikka vuoden kasvisyöjä!" Äiti tuhahti ja keskittyi syömään niukasti täytettyä, vihreää tacoaan. Melkein säälin häntä. Elämä pupunruualla kauhistutti minua.
Kuului ryminää yläkerrasta ja Luci pomppi portaat alas.
"Mistäs nyt tuulee?" Utelin kun hän istui pöytään, minua vasta pääte ja hymyili leveästi.
"Minulla on treffit huomenna!!" Hän kikatti.
Ajatukseni välähtivät heti Louisiin. Tiesin, että Louisilla oli pikkuruisia tunteita siskoani kohtaan, mikä oli ihan ok, koska hän oli kaverini ja oikeasti hyvä tyyppi. Olisiko hän edennyt jo?
"Ihanaa kulta!! Saat lainata mitä vain koruja minulta!" Äiti nauroi ja ojensi mehua Lucille.
"Kenen kanssa?" Iskä kysyi vakavana puolestani.
"Jake Millerin kanssa!!"
Juuri viimeinen vaihtoehto, jonka kanssa tahtoisin siskoni olevan...
Mua häiritsee ku nimi Jake Miller kuulostaa kauheen tutulle, mut en tiiä mistä se on!!xD
Illalla pääsin vihdoin iskän kyydillä pois sairaalasta. Lasinsirujen tekemät haavat käsissäni oli paikattu, samoin kuin ampumahaava. Sain mukaani allergia- ja kipulääkkeitä.
"En tiedä uskallanko laskea teitä kumpaakaan enää kouluun! Kaikki lehdet pursuavat juttuja ampumavälikohtauksesta! Te kaikki olitte todella onnekkaita, kun kenellekkään ei käynyt pahemmin!" Iskä höpötti ja kaahasi (kuten aina) moottoritietä kohti kotia.
"Tommoista tapahtuu kerran elämässä! Ja sitä paitsi kaikki on hyvin! Harry ei saanut naarmuakaan ja minäkin vain muutaman!" Vastasin ja pompin radiokanavilla edestakaisin. Mikään niistä ei tuntunut soittavan musiikkia, jota pystyisi kuuntelemaan sekuntia pidempään..
"Muutama naarmu, niimpä niin. No mutta älä huoli, en saarnaa enempää, se on äidin homma." Iskä naurahti ja näytin hänelle kieltä. Kumpa voisin paeta, ennenkuin äiti itkisi ja roikkuisi kiinni minussa..
"Miksi täällä soi vaan Taylor Swiftiä!?" Kivahdin vaihdellessani edelleen kanavia.
"Heiheihei, hän on lahjakas!" Iskä tokaisi ja läppäisi käteni pois kanavanvaihtonapilta.
"Oletko tosissasi!?" Huokaisin ja jouduin kuuntelemaan koko loppumatkan iskän ja Taylorin järkyttävää duettoa...
"Luciana!!! Minun pikkutyttöni!! Et arvaakkaan miten huolissani olin teistä kummastakin!!" Äiti huusi heti kun pölähdimme eteiseen. Hän ja Harry ilmaantuivat eteemme, äiti itkuisena ja Harry silmiään pyöritellen. Salamana äiti tempaisi minut ja Harryn tiukkaan halaukseen ja puristuin heidän väliinsä.
"Te olisitte voineet kuolla!! Minun pikkuiseni!!" Hän itki ja nauroi samaan aikaan ja puristi minut tiukemmin Harryn olkapäätä vasten. Oloni oli lievästi epämukava..
"Nonii joo! Mutta eikös ole hyvä, että emme kuolleet? Ja tahtoisin pois. Kuristun kohta" inisin puristuksesta ja nauraen äiti päästi meidät molemmat otteestaan.
"Aikamoinen päivä! Muuten, kun tulin kotiin, täällä oli oven edessä sinulle osoitettu paketti. Vein sen huoneeseesi" äiti ilmoitti, vihdoinkin rauhoittuneena.
Minäkö sain paketin..? Muu perhe jäi alas syömään, kun minä vähän vaivalloisesti kiipesin portaat yläkertaan.
Äiti oli jättänyt paketin sängylleni. Se oli aika iso ja vaaleanpunainen. Aika söpö itseasissa. Istuin sängylle ja repäisin käärepaperin helposti pois. Alta paljastui iso, valkoinen laatikko jonka kannen avasin varovaisesti. Sisällä oli suuri kimppu vaaleanpunaisia ruusuja, joiden varsiin oli sidottu pinkki kirjekuori. Nostin kukat laatikosta syliini ja irrotin kirjekuoren.
"Lucianalle.
Olet uskomattoman kaunis, ja sinulla on mahtava persoona. Olen katsellut sinua kauan, mutta en ole rohjennut tehdä aloitetta. Mutta lähtisitkö treffeille huomen illalla klo 20? Tekstaa minulle :) toivottavasti kaikki on kunnossa!! xx Jake"
Olin hetken ihan pihalla. Sitten aloin vasta hiljaa tajuta, että Jake Miller oli pyytänyt minua treffeille. Hän oli komea ja suosittujen porukassa. Olin ollut ihastunut hänen monta vuotta (kuten kaikki muutkin tytöt) mutta olin luopunut toivosta aikapäiviä sitten. Ja nyt hän sanoi, että oli tarkkaillut minua!!!! Teki mieli fangirlata!!
Etsin pikavauhtia Jaken numeron ja vastasin myöntävästi kutsuun. Minuuttia myöhemmin tuli vastaus, jossa Jake kiitti minua ja kutsui kaunottareksi!! Meinasin saada sydänkohtauksen sen lukiessani!!
Harry:
"Mitä tuo on?" Kysyin suu täynnä tacoa ja osoitin vaaleaa 'jotain' keittiön pöydällä.
"Harry, älä puhu ruoka suussa. Mutta se on tofua! Ajattelin kokeilla kasvinsyöntiä!!" Äiti hehkutti ja minä ja iskä katsoimme häntä samalla ilmeellä. Taas näitä hänen tyhmiä päähänpistojaan.
"Ei millään pupunruualla elä!!" Iskä hörähti ja mätti lisää jauhelihaa taconsa väliin.
"Se on terveellistä! Ei rasvaa melkein ollenkaan!" Äiti näpäytti takaisin, täyttäen tacoaan puolestaan salaatilla.
"Et kestä viikkoakaan ilman lihaa" totesin ja heiluttelin jauhelihakauhaan äidin nenän edessä. Iskä lähti juttuun mukaan ja äiti näytti lopen kyllästyneeltä pelleilyymme.
"Saattepa nähdä! Olen vaikka vuoden kasvisyöjä!" Äiti tuhahti ja keskittyi syömään niukasti täytettyä, vihreää tacoaan. Melkein säälin häntä. Elämä pupunruualla kauhistutti minua.
Kuului ryminää yläkerrasta ja Luci pomppi portaat alas.
"Mistäs nyt tuulee?" Utelin kun hän istui pöytään, minua vasta pääte ja hymyili leveästi.
"Minulla on treffit huomenna!!" Hän kikatti.
Ajatukseni välähtivät heti Louisiin. Tiesin, että Louisilla oli pikkuruisia tunteita siskoani kohtaan, mikä oli ihan ok, koska hän oli kaverini ja oikeasti hyvä tyyppi. Olisiko hän edennyt jo?
"Ihanaa kulta!! Saat lainata mitä vain koruja minulta!" Äiti nauroi ja ojensi mehua Lucille.
"Kenen kanssa?" Iskä kysyi vakavana puolestani.
"Jake Millerin kanssa!!"
Juuri viimeinen vaihtoehto, jonka kanssa tahtoisin siskoni olevan...
Mua häiritsee ku nimi Jake Miller kuulostaa kauheen tutulle, mut en tiiä mistä se on!!xD
torstai 21. marraskuuta 2013
~Are You Jealous?~ Part 7
Luci:
Istuin sairaala sängylläni ja katsoin tylsistyksissäni telkkaria. Ei mennyt aikaakaan kun lääkärit elvyttivät minut ja sain allergia lääkkeitä. Luoti poistettiin jalastani ja haava ommeltiin. Eikä koko hommassa mennyt kuin puoli tuntia! Nyt sitten vain odottelin, että jotain tapahtuisi..
Kuulin hetken kuluttua kevyen koputuksen ovelta ja kohottauduin pikaisesti ryhdikkäämmäksi.
Sisään tuli ensimmäisenä Harry. Ja perässä Louis.
"Moi. Oletko kunnossa?" Harry kysyi vakavana ja istui tuolille sängyn viereen. Louis jäi seisomaan taaemmas.
"Juu.. " vastasin epämääräisesti, koska katsoin tiiviisti Louisia. Hän oli tullut takaisin evakuoinnin jälkeen etsimään minua! Taaaai sitten hän oli unohtanut jotai sisälle ja tuli etsimään sitä. Ja vahingossa löysi minut komerosta.
"Et arvaakkaan minkä sydärin aiheutit minulle!" Harry huokaisi ja pyyhkäisi hiuksensa taakse.
"Joo tein sen tahallani" vastasin sarkastisesti ja irvistin hänelle.
"Odotahan vaan mitä äiti sanoo! Hän todennäköisesti tappaa minut, koska päästin sinut silmistäni!" Harry pyöritti silmiään ja näytti tympääntyneelle.
"Joo sehän oli sinun vikasi, että minä lähden käytävälle!" Naurahdin ja sain Harrynkin ilmeen pehmenemään.
"Aivaaan.. No mutta soitin matkalla iskälle, joka sanoi että tulee pian ja vie sinut sitten kotiin kun pääset" Harry kertoi ja nousi seisomaan.
"Haen jotain syötävää.. Viime kerrasta onkin aikaa!" Hän naurahti ja vilahti ovesta ulos.
Tuli hiljaisuus. Vilkaisin Louisia, joka katsoi minua.
"Tuota.. Kiitos." Sanoin lopulta.
"Kuka tahansa olisi tehnyt samoin" Louis vastasi ja istui Harryn penkille.
"Silti. Olin niin varma, että kuolisin sinne" kuiskasin pää painuksissa.
"Se oli kyllä minun vikani." Louis tokaisi, ja kun katsoin häneen, hän oli vakavempi kuin koskaan.
"Mikä muka?"
"Että lähdit käytävälle. Ärsytin sinua tahallani..."
"Älä viitsi! En ollut niin ärsyyntynyt! Minua nolotti.. Ja hermostutti niin halusin pois ettei minun olisi tarvinnut vastata" huokaisin ja hymyilin Louisille, joka näytti vieläkin epäuskoiselta.
"Saanko halin?" Kysyin ujosti kohottaen käsivarsiani. Leveä hymy levisi Louisin kasvoille ja hän ojentautui halaamaan minua tiukasti. Siinä oli mukava olla. Vaikka Louis oli ärsyttävä pervo, oli hänellä myös suloinen puoli. Ja täytyi myöntää, että hän tuoksui hyvälle!!
"Jaha" kuului ovelta, ja vetäydyinme heti kauemmaksi toisistamme. Harry seisoi kauempana, nojaten ovenkarmiin, käsissään cokista ja sämpylä. Hänellä oli ärsyttävän tuttu virne naamallaan, johon hämmästyksekseni näin Louisin vastaavan.
"Ööh joo.. No tuota.." Naurahdin vähän nolona, mikä sai Louisin hymyilemään leveämmin.
"Me taidetaan lähteä! Iskä tulee muuten pian!" Harry ilmoitti ja kiskaisi Louisin mukaansa. Vähän hämmästyneenä jäin istumaan huoneeseeni.
Vihdoinki!! Kesti taas vähä, mutta yritän nyt kirjotella useemmin!:)
Istuin sairaala sängylläni ja katsoin tylsistyksissäni telkkaria. Ei mennyt aikaakaan kun lääkärit elvyttivät minut ja sain allergia lääkkeitä. Luoti poistettiin jalastani ja haava ommeltiin. Eikä koko hommassa mennyt kuin puoli tuntia! Nyt sitten vain odottelin, että jotain tapahtuisi..
Kuulin hetken kuluttua kevyen koputuksen ovelta ja kohottauduin pikaisesti ryhdikkäämmäksi.
Sisään tuli ensimmäisenä Harry. Ja perässä Louis.
"Moi. Oletko kunnossa?" Harry kysyi vakavana ja istui tuolille sängyn viereen. Louis jäi seisomaan taaemmas.
"Juu.. " vastasin epämääräisesti, koska katsoin tiiviisti Louisia. Hän oli tullut takaisin evakuoinnin jälkeen etsimään minua! Taaaai sitten hän oli unohtanut jotai sisälle ja tuli etsimään sitä. Ja vahingossa löysi minut komerosta.
"Et arvaakkaan minkä sydärin aiheutit minulle!" Harry huokaisi ja pyyhkäisi hiuksensa taakse.
"Joo tein sen tahallani" vastasin sarkastisesti ja irvistin hänelle.
"Odotahan vaan mitä äiti sanoo! Hän todennäköisesti tappaa minut, koska päästin sinut silmistäni!" Harry pyöritti silmiään ja näytti tympääntyneelle.
"Joo sehän oli sinun vikasi, että minä lähden käytävälle!" Naurahdin ja sain Harrynkin ilmeen pehmenemään.
"Aivaaan.. No mutta soitin matkalla iskälle, joka sanoi että tulee pian ja vie sinut sitten kotiin kun pääset" Harry kertoi ja nousi seisomaan.
"Haen jotain syötävää.. Viime kerrasta onkin aikaa!" Hän naurahti ja vilahti ovesta ulos.
Tuli hiljaisuus. Vilkaisin Louisia, joka katsoi minua.
"Tuota.. Kiitos." Sanoin lopulta.
"Kuka tahansa olisi tehnyt samoin" Louis vastasi ja istui Harryn penkille.
"Silti. Olin niin varma, että kuolisin sinne" kuiskasin pää painuksissa.
"Se oli kyllä minun vikani." Louis tokaisi, ja kun katsoin häneen, hän oli vakavempi kuin koskaan.
"Mikä muka?"
"Että lähdit käytävälle. Ärsytin sinua tahallani..."
"Älä viitsi! En ollut niin ärsyyntynyt! Minua nolotti.. Ja hermostutti niin halusin pois ettei minun olisi tarvinnut vastata" huokaisin ja hymyilin Louisille, joka näytti vieläkin epäuskoiselta.
"Saanko halin?" Kysyin ujosti kohottaen käsivarsiani. Leveä hymy levisi Louisin kasvoille ja hän ojentautui halaamaan minua tiukasti. Siinä oli mukava olla. Vaikka Louis oli ärsyttävä pervo, oli hänellä myös suloinen puoli. Ja täytyi myöntää, että hän tuoksui hyvälle!!
"Jaha" kuului ovelta, ja vetäydyinme heti kauemmaksi toisistamme. Harry seisoi kauempana, nojaten ovenkarmiin, käsissään cokista ja sämpylä. Hänellä oli ärsyttävän tuttu virne naamallaan, johon hämmästyksekseni näin Louisin vastaavan.
"Ööh joo.. No tuota.." Naurahdin vähän nolona, mikä sai Louisin hymyilemään leveämmin.
"Me taidetaan lähteä! Iskä tulee muuten pian!" Harry ilmoitti ja kiskaisi Louisin mukaansa. Vähän hämmästyneenä jäin istumaan huoneeseeni.
Vihdoinki!! Kesti taas vähä, mutta yritän nyt kirjotella useemmin!:)
maanantai 18. marraskuuta 2013
~Are You Jealous?~ Part 6
Louis:
Luci tukehtui! En tiennyt miksi, mutta hän menetti jo tajuntansa!!
Yhtäkkiä kuului laukaus, ja olin jo melkein huutamassa, kun tajusin ettei mies ollut ampunut. Miehen jalkaan levisi veritahra ja hän jäi katsomaan sitä, aivan kuin ei olisi ikinä verta nähnytkään.
"Ase maahan, kädet pään päälle!!" Kuului huuto takaani, ja käännyin toiselle kyljelleni. Rynnäkkö poliisit tunkivat aseistettuina käytävälle ja he kaikki tähtäsivät ampujamieheen. Mies ei kuitenkaan laskenut asettaan. Sen sijaan hän ehti ampua yhden laukauksen poliiseita päin, ennenkuin poliisien luodit kaatoivat hänet maahan Lucin viereen.
"Hän tukehtuu!" Huusin maasta pölyn seasta ja osoitin Lucia poliiseille. Neljä heistä meni ampujan luo ja kaksi Lucin luo. Nousin maasta vapisten vieläkin. Käsistäni vuosi verta, ja olin saanut varmasti isoja mustelmia, mutta muuten olin kunnossa.
"A1, tarkistakaa rakennus. A2, viekää tieto oppilaille ja henkilökunnalle. Tyttö elvytykseen" Kaksimetrinen poliisi käski vahvalla äänellä, ja kaikki hajaantuivat. En voinut tehdä mitään, mikä olisi auttanut Lucia. Poliisit elvyttivät häntä rivakasti ja nostivat hänet paareille.
"Oletko kunnossa?" Pitkä poliisi kysyi minulta, ja nyökkäsin.
"Tyttö viedään sairaalaan. Jos kaikki on hyvin, voit mennä ulos"
Juoksin pihalle, oppilaita kohti kävelevien poliisien luo. Moni näytti olevan täysin tolaltaan tapahtuneen takia, niinkuin minäkin kyllä olin. Tuli poliisien luo, jotka ottivat megafonin esiin.
"Poliisin erikoisjoukot ovat rauhoittaneet tilanteen ja koulua tarkistetaan parasta aikaa. Loukkaantuneita pyydetään menenään ambulanssien luo saamaan hoitoa. Yksi oppilaista on jo matkalla sairaalaan" poliisi tiedotti ja sanat herättivät heti kohua.
"Missä ampuja on!?" Joku, ulkonäöstä päättelemällä ekaluokkalainen poika huusi.
"Rikollinen ammuttiin poliisin uhkailun takia." Poliisi vastasi lyhyesti ja meni sitten puhumaan rehtorin luo. Hölkkäsin Harryn luo, joka näytti olevan suunniltaan.
"Mitä helvettiä sinä teit!? Missä Luci on!?" Hän kysyi heti, vilkuillen ambulansseille päin.
"Hän oli komerossa! Häntä ammuttiin jalkaan, mutta sain hänet ulos sieltä, mutta sitten ampuja tuli takaisin ja Luci tukehtui melkein johonkin. Sitten poliisit tulivat." Selitin pikakelauksena, ja näin kuinka muutkin kuuntelivat tarinani kiinnistuneina.
Harry sulki silmänsä, ja seisoi vain paikallaan hetken.
"Onhan Luci kunnossa!?" Holly vinkaisi edelleen pelokkaan näköisenä.
"No ei, häntä ammuttiin ja hän tukehtuu!" Huokaisin silmiäni pyöritellen. Minua hermostutti, nyt kun en tiennyt mitä tapahtui...
"Oliko se siivouskomero?" Harry kysyi yhtäkkiä. Nyökkäsin, kun muistin harjat ja pesuaineet joidenka seassa Luci oli istunut.
"Luci on allerginen joillekkin siivousaineille ja sai varmaan allergiareaktion. Hän on tukehtunut aikaisemminkin" Harry selitti ja näytti tyytyväiseltä keksittyään syyn.
"Lähden katsomaan häntä heti. Tuletko mukaan?" Harry jatkoi ja katsahti minuun.
"Joo.. Voisin näyttää samalla näitä käsiä" irvistin.
"Kuunnelkaa kaikki! Tavaroita ei voida hakea tänään enää sisältä, joten menkää kaikki kotiin, jotka vain pääsevät!" Rehtori käski megafonilla ja oppilaat lähtivät heti hajaantumaan.
"No onneksi minulla on autonavaimet taskussa" Harry tokaisi ja lähdimme hänen autolleen. Koulun pihassa oli enää yksi ambulanssi, jonka ensihoitajat paikkasivat jotain poikaa ja poliisi autot. Luci oli varmasti jo sairaalassa.
Vähän lyhyt mutta jatkan huomenna!
Luci tukehtui! En tiennyt miksi, mutta hän menetti jo tajuntansa!!
Yhtäkkiä kuului laukaus, ja olin jo melkein huutamassa, kun tajusin ettei mies ollut ampunut. Miehen jalkaan levisi veritahra ja hän jäi katsomaan sitä, aivan kuin ei olisi ikinä verta nähnytkään.
"Ase maahan, kädet pään päälle!!" Kuului huuto takaani, ja käännyin toiselle kyljelleni. Rynnäkkö poliisit tunkivat aseistettuina käytävälle ja he kaikki tähtäsivät ampujamieheen. Mies ei kuitenkaan laskenut asettaan. Sen sijaan hän ehti ampua yhden laukauksen poliiseita päin, ennenkuin poliisien luodit kaatoivat hänet maahan Lucin viereen.
"Hän tukehtuu!" Huusin maasta pölyn seasta ja osoitin Lucia poliiseille. Neljä heistä meni ampujan luo ja kaksi Lucin luo. Nousin maasta vapisten vieläkin. Käsistäni vuosi verta, ja olin saanut varmasti isoja mustelmia, mutta muuten olin kunnossa.
"A1, tarkistakaa rakennus. A2, viekää tieto oppilaille ja henkilökunnalle. Tyttö elvytykseen" Kaksimetrinen poliisi käski vahvalla äänellä, ja kaikki hajaantuivat. En voinut tehdä mitään, mikä olisi auttanut Lucia. Poliisit elvyttivät häntä rivakasti ja nostivat hänet paareille.
"Oletko kunnossa?" Pitkä poliisi kysyi minulta, ja nyökkäsin.
"Tyttö viedään sairaalaan. Jos kaikki on hyvin, voit mennä ulos"
Juoksin pihalle, oppilaita kohti kävelevien poliisien luo. Moni näytti olevan täysin tolaltaan tapahtuneen takia, niinkuin minäkin kyllä olin. Tuli poliisien luo, jotka ottivat megafonin esiin.
"Poliisin erikoisjoukot ovat rauhoittaneet tilanteen ja koulua tarkistetaan parasta aikaa. Loukkaantuneita pyydetään menenään ambulanssien luo saamaan hoitoa. Yksi oppilaista on jo matkalla sairaalaan" poliisi tiedotti ja sanat herättivät heti kohua.
"Missä ampuja on!?" Joku, ulkonäöstä päättelemällä ekaluokkalainen poika huusi.
"Rikollinen ammuttiin poliisin uhkailun takia." Poliisi vastasi lyhyesti ja meni sitten puhumaan rehtorin luo. Hölkkäsin Harryn luo, joka näytti olevan suunniltaan.
"Mitä helvettiä sinä teit!? Missä Luci on!?" Hän kysyi heti, vilkuillen ambulansseille päin.
"Hän oli komerossa! Häntä ammuttiin jalkaan, mutta sain hänet ulos sieltä, mutta sitten ampuja tuli takaisin ja Luci tukehtui melkein johonkin. Sitten poliisit tulivat." Selitin pikakelauksena, ja näin kuinka muutkin kuuntelivat tarinani kiinnistuneina.
Harry sulki silmänsä, ja seisoi vain paikallaan hetken.
"Onhan Luci kunnossa!?" Holly vinkaisi edelleen pelokkaan näköisenä.
"No ei, häntä ammuttiin ja hän tukehtuu!" Huokaisin silmiäni pyöritellen. Minua hermostutti, nyt kun en tiennyt mitä tapahtui...
"Oliko se siivouskomero?" Harry kysyi yhtäkkiä. Nyökkäsin, kun muistin harjat ja pesuaineet joidenka seassa Luci oli istunut.
"Luci on allerginen joillekkin siivousaineille ja sai varmaan allergiareaktion. Hän on tukehtunut aikaisemminkin" Harry selitti ja näytti tyytyväiseltä keksittyään syyn.
"Lähden katsomaan häntä heti. Tuletko mukaan?" Harry jatkoi ja katsahti minuun.
"Joo.. Voisin näyttää samalla näitä käsiä" irvistin.
"Kuunnelkaa kaikki! Tavaroita ei voida hakea tänään enää sisältä, joten menkää kaikki kotiin, jotka vain pääsevät!" Rehtori käski megafonilla ja oppilaat lähtivät heti hajaantumaan.
"No onneksi minulla on autonavaimet taskussa" Harry tokaisi ja lähdimme hänen autolleen. Koulun pihassa oli enää yksi ambulanssi, jonka ensihoitajat paikkasivat jotain poikaa ja poliisi autot. Luci oli varmasti jo sairaalassa.
Vähän lyhyt mutta jatkan huomenna!
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
~Are You Jealous?~ Part 5
Harry:
Koko luokka hätkähti kesken matikan tunnin laukauksiin. Moni tytöistä kiljaisi ja kaikki vilkuilivat ympärilleen.
"Mikä se oli!?" Opettaja huudahti, ja nousi seisomaan. Päät kääntyilivät nopeasti. Sitten laukauksia kuului lisää.
"Kouluampuja!" Brittany kiljui, hysteerisesti jo itkien. Paniikki syntyi heti. Me kaikki nousimme seisomaan ja opettaja yritti rauhoitella, mutta kukaan ei kuullut. En voinut uskoa, että joku ampui koulussamme. Mieleeni tuli heti Luci. Hän oli eri luokassa.
"Kaikki ulos ovesta ja suoraan pihalle metsän reunaan!" Opettaja käski ja kaikki purkautuivat käytävälle. Käytävä oli täynnä kiljuvia oppilaita. Kaikki luokat olivat tyhjentyneet ja kaikki tunkivat oviaukoista. Laukauksia kuului lähempää ja näin käytävän päässä vilauksen aseen piipusta. Olin aikeissa kääntyä poispäin ulko-ovista ja lähteä etsimään Lucia, mutta ihmismassa ei päästänyt minua vastavirtaan. Työnnyin ovesta ulos ja tunsin jonkun tarttuvan t-paitani olkaan.
"Tänne päin!" Niall huusi, ja veti minut kauemmas tungoksesta, jonka jälkeen juoksimme muiden mukana metsän reunaan.
Kauempaa näin, kuinka koko koulun 500 oppilasta juoksi sikin sokin. Kaikki näyttivät kauhistuneita, ja jokainen tyttö itki hysteerisesti.
"Näetkö Lucia!?" Tivasin Niallilta ja vilkuilin porukkaa. Niall pudisti päätään, näyttäen yhtälailla huolestuneelta.
"Harry!" Joku huusi ja salamana käännyin äänen suuntaan toivoen parasta. Mutta luoksemme juoksi Louis, jonka perässä tuli minua huutanut Holly.
"Oletko.. Nähnyt.. Lucia!?" Holly henkäisi, uupuneena juoksemisesta.
"En! Te olette samassa luokassa, missä hän on!?" Tivasin hermostuen kokoajan enemmän.
"Hän meni vessaan" Louis henkäisi, silmät suurina.
"Ettekö nähneet häntä missään!?"
"Ei!"
Louis:
Lucia ei näkynyt ulkonakaan. Hän ei välttämättä edes tiennyt, että koulussa ammutaan!! Harry vilkuili hätääntyneenä ympärilleen, ja tein sekunissa varmaan tyhmimmän päätökseni ikinä. Lähdin juoksemaan kohti koulua. Ei olisi aikaa odottaa poliisia. Kuulin kuinka opettajat ja oppilaat huusivat minulle, mutta olin tehnyt päätökseni. Luci oli sisällä.
Tempaisin koulun oven auki, ja jäin kuuntelemaan. Laukauksia ei kuulunut enää. Käytävät olivat sotkuiset lasin siruista ja lennelleistä tavaroista. En tiennyt missä Luci oli. En tiennyt oliko hänellä oikeasti ollut vessahätä aikaisemmin, joten en tiedä oliko hän vessoissa. Hiippailin käytävää eteenpäin, kuunnellen tarkasti. Ampuja saattaisi olla jossain vielä..
"Luci" kuiskasin hiljaa. Vastausta ei kuulunut. Jatkoin matkaa käytävällä ja ohitin siivouskomeron.
Kuulin hiljaisen raahausäänen komerosta ja pysähdyin sen eteen. Oli kolme vaihtoehtoa. Joko siellä oli ampuja, Luci tai ei mitään. Päätin kuitenkin ottaa riskin. Avasin luotien reijittämän oven ja tiirasin pimeään. Luci istui maassa, kädet korviensa päällä. Olin niin helpottunut löytäessäni hänet.
"Luci, kaikki hyvin." Kuiskasin hiljaa ja kyykistyin hänen eteensä. Hitaasti Luci kohotti katseensa ja näin hänen kyynelistä tuhraantuneet kasvonsa.
"Louis" hän kuiskasi ja kohotti käsiään hymyillen sekavan näköisenä. Kumarruin lähemmäs, tartuin häntä kainaloista ja nostin häntä ylemmäs. Luci kuitenkin vinkaisi kivusta ja hellitin otteeni.
"Mitä on tapahtunut? Osuiko hän sinuun?" Kysyin hädissäni, ja Luci osoitti reitensä yläosaa. Normaalisti olisin nauranut, mutta nyt nostin hänen hameensa pois edestä. Ampumahaava vuosi verta melko runsaasti, ja se näytti kivuliaalta.
"Kaikki on hyvin, minä vien sinut pois" hyssyttelin ja varoen nostin Lucin seisomaan, tukien hänet itseäni vasten.
"En voi.. En pysy pystyssä" hän itki ja takertui paitaani.
"Hyss, minä kannan sinut" kuiskasin ja hitaasti nostin hänet syliini. Luci puristi silmänsä kiinni tiukasti, ja näin kuinka kyyneleitä valui ripsien lomasta.
"Kestä vielä vähän aikaa" pyysin, yrittäen pysyä rauhallisena itsekkin. Varovasti hivuttauduin takaisin käytävälle, Luci sylissäni.
Olin juuri lähtemässä kohti ovia, kun kuulin askelia ja mutinaa.
"Hän tulee!" Luci vinkaisi hädissään. Käännyin ääntä kohti ja kohtasin ampujamme: minua varmaankin vuoden tai pari vanhemman miehen, joka näytti mielenvikaiselta. Hän hiveli käsissään olevaa asetta ja älysi meidät vasta kun hän oli parin kymmenen metrin päässä.
"Miksi ette ole paenneet!? Enkö minä kauhistuta tarpeeksi? Haluatteko te kuolla?" Mies kysyi, vapisten ja osoitteli meitä aseellaan. Olin jähmettynyt paikalleni. En uskaltanut paeta. Ovi oli liian kaukana, mies ehtisi ampua ennenkuin olisimme turvassa.
Luci tiukensa otettaan kaulani ympäriltä. Hän tärisi, eikä se varmaankaan johtunut kokonaan jalasta. En ollut itsekkään kovin rauhallinen enää.
"Et vastaa!! Saatte maksaa kaikkien puolesta!" Mies huusi ja ryntäsi luoksemme. Hän repäisi Lucin käsivarsiltani väkivaltaisesti ja tyrkkäsi minut kumoon. Kaaduin maahan lasinsirujen päälle, ja tunsin kuinka sirut rikkoivat ihon. Mies oli taatusti mielenvikainen! No.. Mitä muuta kouluampujalta voi odottaa!?
Luciana:
Kirkaisin kivusta, kun mies repäisi minut Louisin otteesta lattialle. Kaadettuaan Louisin, mies tarttui minua hiuksista ja kiskaisi viereensä. Tuntui kuin koko päänahkani revittäisiin irti, ja lisäksi lasinsirut porautuivat käsiini.
"Ammun ensin tytön ja sitten sinut!!" Mies karjui ja heilautti aseen olaltaan. Piippu painui ohimolleni ja tunsin kuinka hengitykseni alkoi tukkeutua. En tiennyt mitä tapahtui!!! Hengitykseni korisi ja yritin vaistomaisesti saada henkeä. Louis katsoi minua kauhistuneena, kun tunsin sinertyväni. En saanut henkeä yhtään. Yritin räpistellä irti miehen otteesta, mutta tämä vain kiskaisi minut lähemmäs jalkojaan.
Suljin silmäni, kun enää edes nähnyt eteeni. Happi loppui. Kuulin viimeiseksi laukauksen, ennenkuin kaikki pimeni.
Hheheeh jatkan kai huomenna jossain vaiheessa!:)
Koko luokka hätkähti kesken matikan tunnin laukauksiin. Moni tytöistä kiljaisi ja kaikki vilkuilivat ympärilleen.
"Mikä se oli!?" Opettaja huudahti, ja nousi seisomaan. Päät kääntyilivät nopeasti. Sitten laukauksia kuului lisää.
"Kouluampuja!" Brittany kiljui, hysteerisesti jo itkien. Paniikki syntyi heti. Me kaikki nousimme seisomaan ja opettaja yritti rauhoitella, mutta kukaan ei kuullut. En voinut uskoa, että joku ampui koulussamme. Mieleeni tuli heti Luci. Hän oli eri luokassa.
"Kaikki ulos ovesta ja suoraan pihalle metsän reunaan!" Opettaja käski ja kaikki purkautuivat käytävälle. Käytävä oli täynnä kiljuvia oppilaita. Kaikki luokat olivat tyhjentyneet ja kaikki tunkivat oviaukoista. Laukauksia kuului lähempää ja näin käytävän päässä vilauksen aseen piipusta. Olin aikeissa kääntyä poispäin ulko-ovista ja lähteä etsimään Lucia, mutta ihmismassa ei päästänyt minua vastavirtaan. Työnnyin ovesta ulos ja tunsin jonkun tarttuvan t-paitani olkaan.
"Tänne päin!" Niall huusi, ja veti minut kauemmas tungoksesta, jonka jälkeen juoksimme muiden mukana metsän reunaan.
Kauempaa näin, kuinka koko koulun 500 oppilasta juoksi sikin sokin. Kaikki näyttivät kauhistuneita, ja jokainen tyttö itki hysteerisesti.
"Näetkö Lucia!?" Tivasin Niallilta ja vilkuilin porukkaa. Niall pudisti päätään, näyttäen yhtälailla huolestuneelta.
"Harry!" Joku huusi ja salamana käännyin äänen suuntaan toivoen parasta. Mutta luoksemme juoksi Louis, jonka perässä tuli minua huutanut Holly.
"Oletko.. Nähnyt.. Lucia!?" Holly henkäisi, uupuneena juoksemisesta.
"En! Te olette samassa luokassa, missä hän on!?" Tivasin hermostuen kokoajan enemmän.
"Hän meni vessaan" Louis henkäisi, silmät suurina.
"Ettekö nähneet häntä missään!?"
"Ei!"
Louis:
Lucia ei näkynyt ulkonakaan. Hän ei välttämättä edes tiennyt, että koulussa ammutaan!! Harry vilkuili hätääntyneenä ympärilleen, ja tein sekunissa varmaan tyhmimmän päätökseni ikinä. Lähdin juoksemaan kohti koulua. Ei olisi aikaa odottaa poliisia. Kuulin kuinka opettajat ja oppilaat huusivat minulle, mutta olin tehnyt päätökseni. Luci oli sisällä.
Tempaisin koulun oven auki, ja jäin kuuntelemaan. Laukauksia ei kuulunut enää. Käytävät olivat sotkuiset lasin siruista ja lennelleistä tavaroista. En tiennyt missä Luci oli. En tiennyt oliko hänellä oikeasti ollut vessahätä aikaisemmin, joten en tiedä oliko hän vessoissa. Hiippailin käytävää eteenpäin, kuunnellen tarkasti. Ampuja saattaisi olla jossain vielä..
"Luci" kuiskasin hiljaa. Vastausta ei kuulunut. Jatkoin matkaa käytävällä ja ohitin siivouskomeron.
Kuulin hiljaisen raahausäänen komerosta ja pysähdyin sen eteen. Oli kolme vaihtoehtoa. Joko siellä oli ampuja, Luci tai ei mitään. Päätin kuitenkin ottaa riskin. Avasin luotien reijittämän oven ja tiirasin pimeään. Luci istui maassa, kädet korviensa päällä. Olin niin helpottunut löytäessäni hänet.
"Luci, kaikki hyvin." Kuiskasin hiljaa ja kyykistyin hänen eteensä. Hitaasti Luci kohotti katseensa ja näin hänen kyynelistä tuhraantuneet kasvonsa.
"Louis" hän kuiskasi ja kohotti käsiään hymyillen sekavan näköisenä. Kumarruin lähemmäs, tartuin häntä kainaloista ja nostin häntä ylemmäs. Luci kuitenkin vinkaisi kivusta ja hellitin otteeni.
"Mitä on tapahtunut? Osuiko hän sinuun?" Kysyin hädissäni, ja Luci osoitti reitensä yläosaa. Normaalisti olisin nauranut, mutta nyt nostin hänen hameensa pois edestä. Ampumahaava vuosi verta melko runsaasti, ja se näytti kivuliaalta.
"Kaikki on hyvin, minä vien sinut pois" hyssyttelin ja varoen nostin Lucin seisomaan, tukien hänet itseäni vasten.
"En voi.. En pysy pystyssä" hän itki ja takertui paitaani.
"Hyss, minä kannan sinut" kuiskasin ja hitaasti nostin hänet syliini. Luci puristi silmänsä kiinni tiukasti, ja näin kuinka kyyneleitä valui ripsien lomasta.
"Kestä vielä vähän aikaa" pyysin, yrittäen pysyä rauhallisena itsekkin. Varovasti hivuttauduin takaisin käytävälle, Luci sylissäni.
Olin juuri lähtemässä kohti ovia, kun kuulin askelia ja mutinaa.
"Hän tulee!" Luci vinkaisi hädissään. Käännyin ääntä kohti ja kohtasin ampujamme: minua varmaankin vuoden tai pari vanhemman miehen, joka näytti mielenvikaiselta. Hän hiveli käsissään olevaa asetta ja älysi meidät vasta kun hän oli parin kymmenen metrin päässä.
"Miksi ette ole paenneet!? Enkö minä kauhistuta tarpeeksi? Haluatteko te kuolla?" Mies kysyi, vapisten ja osoitteli meitä aseellaan. Olin jähmettynyt paikalleni. En uskaltanut paeta. Ovi oli liian kaukana, mies ehtisi ampua ennenkuin olisimme turvassa.
Luci tiukensa otettaan kaulani ympäriltä. Hän tärisi, eikä se varmaankaan johtunut kokonaan jalasta. En ollut itsekkään kovin rauhallinen enää.
"Et vastaa!! Saatte maksaa kaikkien puolesta!" Mies huusi ja ryntäsi luoksemme. Hän repäisi Lucin käsivarsiltani väkivaltaisesti ja tyrkkäsi minut kumoon. Kaaduin maahan lasinsirujen päälle, ja tunsin kuinka sirut rikkoivat ihon. Mies oli taatusti mielenvikainen! No.. Mitä muuta kouluampujalta voi odottaa!?
Luciana:
Kirkaisin kivusta, kun mies repäisi minut Louisin otteesta lattialle. Kaadettuaan Louisin, mies tarttui minua hiuksista ja kiskaisi viereensä. Tuntui kuin koko päänahkani revittäisiin irti, ja lisäksi lasinsirut porautuivat käsiini.
"Ammun ensin tytön ja sitten sinut!!" Mies karjui ja heilautti aseen olaltaan. Piippu painui ohimolleni ja tunsin kuinka hengitykseni alkoi tukkeutua. En tiennyt mitä tapahtui!!! Hengitykseni korisi ja yritin vaistomaisesti saada henkeä. Louis katsoi minua kauhistuneena, kun tunsin sinertyväni. En saanut henkeä yhtään. Yritin räpistellä irti miehen otteesta, mutta tämä vain kiskaisi minut lähemmäs jalkojaan.
Suljin silmäni, kun enää edes nähnyt eteeni. Happi loppui. Kuulin viimeiseksi laukauksen, ennenkuin kaikki pimeni.
Hheheeh jatkan kai huomenna jossain vaiheessa!:)
lauantai 16. marraskuuta 2013
~Are You Jealous?~ Part 4
Luciana:
"Missä Harry on?" Kysyin äitiltä illalla, juuri ennenkukn olin lähdössä nukkumaan.
"Hän meni yöksi Louisin luo. Lupasivat ilmaantua huomenna ajoissa kouluun!" Äiti naurahti ja jatkoi tiskikoneen täyttämistä. Pyöritin silmiäni. Miksi Harryn piti nyt olla parasta kaveria hänen kanssaan? Joutuisin tapaamaan häntä entistä enemmän.
"Kiva. Menen nukkumaan" huokaisin, toivotin kummallekkin vanhemmistani hyvää yötä ja lähdin yläkertaan, Rida kannoillani. Puin pinkin pyjamani päälle ja kipusin sänkyyni. Sammutin yöpöydän lampun ja kääriydyin peittojeni alle tiukasti.
Sinänsä eihän Louis ollut inhottava, enemmänkin ärsyttävä. Hän oli hauska, mutta hänellä oli selvästikkin jokin ongelma kanssani. Miksi hän muuten häiritsisi ja ilmaantuisi suihkuuni, heti tavattuamme?
"Etkö voisi viedä minua kouluun? En halua kävellä yksin!" Vinguin aamulla iskältä, joka oli juuri ottamassa autonavaimia eteisen laatikosta.
"Jos olet nyt valmis. Minulla on kokous vartin kuluttua, enkä siis voi jäädä odottelemaan, että laitat hiuksiasi" iskä vastasi, naureskellen.
"Olen jo valmis! Paitsi haen vihkoni vielä yläkerrasta!" Huikkasin ja pinkaisin takaisin ylös. Otin vihkon sängyltäni, tarkistin peilistä, että koulupuku istui hyvin ja että hame oli suorassa ja juoksin takaisin alas.
"Hyvää koulupäivää! Me olemme äitin kanssa myöhempään töissä tänään, muista sanoa Harrylle kanssa! Ja on muuten hänen vuoronsa viedä Rida ulos!" Iskä toivotti, ja ajoi pois koulun pihalta.
Lähdin sitten talsimaan haukotellen kohti etupihaa, missä Holly jo odotti.
"Terve" moikkasin ja pysähdyin hänen viereensä.
"Moi! Missä Harry on?" Holly kysyi, katsellen ympärilleen.
"Hän on Louisin luona yötä" kerroin enempiä ajattelematta.
"Kuka?" Holly kysyi kulmiaan kohottaen.
"Ainiin. Se on uusi oppilas. Eilen tuli siis kaksi uutta oppilasta, Louis ja Zayn meidän luokalle. Ne on melkein kaikissa aineissa samoilla tunneilla kuin me" huokaisin, ja päätin olla mainitsematta suihkuhetkestä.
"Aijaa, no varmaan ne on ihan mukavia" Holly sanoi olkiaan kohauttaen. En alkanut väittämään vastaan, vaan lähdimme yhdessä sisälle. Meillä oli taas yhteinen tunti, äidinkieltä tälläkertaa. Menimme luokkaan ja näimme takapenkissä hymyilevän Louisin ja Zaynin. Ilmeisesti hän ja Harry olivat selvinneet kouluun..
"Nuoko ne ovat?" Holly kuiskasi kun istuimme keskimmäisiin pulpetteihin, heidän eteensä. Nyökkäsin lyhyesti, yrittämättä herättää paljoa huomiota.
Holly heilautti kättään tahallisesti kohti penaaliaan ja se tipahti lattialle.
"Oho" hän sanoi, kumartui ja katsoi takapenkillä istuvia. Aina yhtä ovela, ajattelin silmiäni pyöritellen. Holly nosti penaalinsa ja hymyili minulle leveästi.
"Huomenta! Tehdään tänään erikoisempia yhdyssana tehtäviä! Aloittakaa sivulta 44 ja siirtykää sitten sivulle 65!" Opettajamme herra Johansson selitti ja luokka alkoi kaivaa kirjojaan laukuistaan.
"Osaatko sinä näitä?" Kysyin tuskaisena, katsellen outoja tehtäviä kirjasta. Holly pudisti päätään irvistäen. Inhottavaa kun edes en voinut kopioida häneltä...
"Luci" tuttu ääni kutsui takaani. Huokaisten käännyin ympäri ja kohtasin Louisin hymyilevät kasvot.
"No?" Kysyin.
"Kannattaisi hankkia suihkuverho joka ei ole läpikuultava" hän nauroi ja Zayn tyrkskähti hänen vieressään. Tottakai hän oli kertonut kaikille. Mutta vihjasiko hän, että hän oli nähnyt suihkuverhon läpi!?
"Tai sitten sinun ei kannattaisi tulla säikyttelemään!"
"Voin tulla ensi kerralla, siten ettet edes huomaa minua"
"Turpa kiinni" vinkaisin, yrittäen pidätellä naurua.
"Haluat kuitenkin" Louis virnisti. Käännyin punastuen ympäri ja nostin käteni ylös.
"Opettaja, minun pitää päästä vessaan" totesin kovaan ääneen saadakseni open huomion. Oli päästävä karkuun Louisin ahdisteluja.
"Käy nopeasti" Johansson vastasi ja nousin paikaltani. Yritin edelleen pidätellä naurua, kun karkasin luokasta käytävälle. Louis hymyili leveästi minulle kun kävelin hänen ohitseen... Minun ei kyllä tarvinnut mennä vessaan, mutta lähdin kävelemään sinne päin kuluttaakseni aikaa.
Keskellä käytävää, kuulin askelia kulman takaa. Epäilin, että se olisi joku opettajista joten valmistauduin kertomaan vessa reissustani. Mutta tulija olikin pari kymppinen mies. Hän näytti hermostuneelle ja hän hipelteli harmaan reppunsa olkainta. Hän saattoi olla joku vierailija, joten ohittaessani hänet, hymyilin ja nyökkäsin. Mies jäi katsomaan minua, aivan kuin kukaan ei olisi ikini tervehtinyt häntä. Jatkoin matkaa kaikesta huolimatta. Mies oli jäänyt paikalleen, ja kuulin vetoketjun avausääntä. En miettinyt sitä niinkään, ennenkuin kuulin elokuvista tutun aseen latausäänen. Käännähdin ympäri hiukset hulmahtaen ja kohtasin konekiväärin piipun. Mies osoitti minua isolla aseella. Kuinka usein tällaista tapahtui? Seisoin vain siinä jähmettyneenä.
"En kestä tätä enää. Saatte kärsiä niinkuin minä teen" mies henkäisi vapisten, hien valuessa hänen otsaltaan. Olin aikeissa vastata, mutta liipasimesta kuului napsahdus. Väistin sivulle juuri oikeaan aikaan, kun mies ampui. Luulin sekunnin murto-osan ajan, että olin väistänyt luotia, ennenkuin tunsin kivun vasemmassa reidessäni. Näin kuinka veri alkoi levitä hameeseeni, ja hengitykseni kiihtyi. Kohotin katseeni mieheen, joka oli nyt kääntynyt ympäri ja alkoi ampua luokkien ovia ja kattoa. Lampuista lensi miljoonia lasinsirpaleita ja kaaduin, kun yritin suojata itseäni niiltä. Paniikissa raahauduin maata pitkin ja kiskaisin auki ensimmäisen oven jonka löysin. Möngin siivouskomeroon ja suljin oven. Pimeässä, harjojen seassa, tunsin meneväni shokkiin. Hengitykseni vaikeutui ja yritin rauhoittua, mutta kyyneleet virtasivat runsaina kasvoilleni. Minuun sattui, ja pelkäsin enemmän kuin ikinä. Kouluampuja oli täällä... Kuulin kuinka ihmiset kiljuivat ja juoksivat. Laukauksia kuului kokoajan. Mutta en kyennyt pakenemaan. Halusin vain nukahtaa ja päästä pois.
perjantai 15. marraskuuta 2013
~Are You Jealous~ Part 3
Luciana:
Lähdin koulusta kävellen, ikävä kyllä, koska Harrylla oli vielä tunteja jäljellä. Olin ihan helpottunut, että pääsin karkuun Leroyta ja Louisia. Viimeisetkin tunnit tämä oli ärsyttänyt minua kaikin mahdollisin keinoin.
"Moi! Onko täällä kukaan?" Huudahdin kotiovelta heti sen avattuani. Ei kuulunut muuta vastausta, kuin kynsien rapina parketilla. Kultainen noutajamme Rida juoksi läähättäen minua vastaan ja kumarruin rapsuttamaan sitä korvien takaa.
"Sitten me ollaan kahdestaan! Mennäänkö pummimaan Harrylta leffa? Joo mennään!" Lässytin koiralle ja yhdessä juoksimme yläkertaan ja menimme Harryn huoneeseen. Yleensä minulla ei ollut mitään asiaa sinne, mutta nyt ehtisin katsoa yhden elokuvan ennenkuin veli palaisi.
Harryn huone oli ihme kumma siistimpi kuin minun. Hänellä oli täysin samallainen huone kuin minulla, eri tavaroita ja tapetteja lukuunottamatta. Iso elokuva hylly kuitenkin veti huomioni. Hiippailin sen luo, Rida liimaantuneena jalkoihini.
"Otanko Millerit vaaaaai Takersin?" Kysyin Ridalta. Minulla oli tapana jutella sille, kun olin yksin. Päätin kuitenkin ottaa Millerit. Mutta sitten Harry pilasi kaiken.
Olin juuri ovella, DVD kädessäni kun hän tuli vastaan.
"Kiinni itse teossa" hän ilkkui ja tukki tien edestäni. Vihasin kiinni jäämistä...
"Heh.. Miksi pääsit jo nyt?" Kysyin, yrittäen johdatella keskustelua pois elokuvasta.
"Nelson lähti koulutukseen. Ikävää sinun kannaltasi!" Harry totesi, hymyili ja ojensi kättään. Huokaisten annoin elokuvan hänelle ja jäin odottamaan, että hän siirtyisi.
"En muuten tiennytkään, että teidän luokalla on uusia oppilaita! Ajattelin tutustua paremmin joten kutsuin Louisin tänne." Harry ilmoitti ja näin liiankin tuttujen kasvojen ilmestyvän Harryn taakse.
"Taisin äsken eksyä väärään huoneeseen. Epäilemättä sinun jos vaatteisiin on katsominen" Louis vinkkasi ja tunsin kuinka puna eksyi kasvoilleni. Tiesin, että huoneeni lattialla oli levällään melkein koko alusvaate laatikkoni...
"Sepä kiva" inahdin, tungin heidän ohitseen ja livahdin omaan huoneeseeni. Kuten olin arvellutkin, alushousuni ja rintaliivini olivat heiteltynä ympäri huonetta. Ja tottakai juuri silloin Louis ilmaantuu tänne ja näkee ne.
Samassa kuulin Harryn ja Louisin nauravan äänekkäästi. Epäilemättä Louis oli kertonut näkemästään..
Koska elokuva hetkestäni ei ollutkaan mitään, päätin soittaa Hollylle.
Muutaman tuuttauksen jälkeen Holly vastasi.
"Moi"
"Moi! Mikset ollut koulussa?" Kysyin ja heittäydyin sängylleni kaiken roinan sekaan.
"Oli huono olo aamulla, mutta meni jo ohi!" Holly naurahti.
"Hyvä! Leroy ahdisteli minua kokooooo päivän!" Voihkaisin ja kuulin kuinka Holly purskahti nauruun.
"Hän on ihastunut!! Hän seuraa sinua kaikkialle!" Holly nauroi.
"Huomaan!! Hän on kiltti ja kaikkea, mutta ei minun makuuni!!" Puuskahdin hymyillen.
"Ettei vain lyhyet nörtit olisi sinun heikko kohtasi" Holly vinkkasi ja purskahdimme kummatkin nauruun. Miten edes oli mahdollista, että puhuimme tällaisestä!?
"Joojoo tottakai! Mitäpä jos jätän sinut fantasioimaan Leroyn vatsalihaksista ja menen suihkuun!" Kikatin äänekkäästi, järkyttyen jo ajatuksesta.
"Joo ehdottomasti! Moikkaa!" Holly nauroi ja suljin puhelimen.
Riisuiduin ja kietaisin superman-kuviolla koristellun pinkin pyyhkeen ympärilleni. Hyräillen lähdin huoneestani ja menin käytävällä sijaitsevasta ovesta kylpyhuoneeseen. Otin peilikaapista kasvonaamion ja meikinpesuaineen ja livahdin suihkuun, jätettyäni pyyhkeen naulakkoon.
Lauleskelin koko suihkun ajan itsekseni.
Hoitoaineen vaikuttaessa levitin kasvonaamion ja sheivasin sääreni. Täytyi myötää, että suihkun kaiku sai ääneni kuulostamaan jo ihan siedettävälle, joten hoilasin tunteella Whitney Houstonin I will always love you:ta. Kesken kertosäkeen kuulin naksahduksen. Vaikenin ja lopetin sheivauksen. Oliko kenties äiti tullut kotiin ja nyt tullut hakemaan jotain? Harry ja iskä tiesivät, ettei tyttöjen suihkuvuorolla tulla sisään..
Kurkkasin suihkuverhon takaa ja säikähdin niin paljon, että kirkaisin.
"Terve" Louis tervehti, aivan olisimme tavanneet kadulla. Paniikissa kietouduin suihkuverhoon ja tarkistin ettei mitään näkynyt. Siitä huolimatta Louis virnisteli inhottavasti!!
"Mitä helvettiä sinä täällä teet!?" Kivahdin, sydän vieläkin pamppaillen säikähdyksestä.
"Kunhan tutkin taloa. Pitäähän kylppärikin tarkistaa vai mitä?" Hän vinkkasi ja hymyili koko valkoisen hammasrivistönsä leveydeltä.
"Joo tottakai! Mitä jos vaikka häipyisit?" Naurahdin sarkastisesti. Olin aika hermostunut. Olin sentään alasti luokkakaverini edessä.
Louis mittaili minua katseellaan ja hänen hymynsä vain leveni.
"Enhän minä häiritse!" Hän hymyili ja sai minut punastumaan.
"Jos nyt vaikka menet! Harry voi alkaa ihmetellä minne jäit!" Tokaisin ja loin kasvonaamiosta kokkareisille kasvoilleni mahtavan hymyn.
"Harry kyllä tietää missä olen. Hän ei suostunut tulemaan mukaan ikävä kyllä" Louis nauroi ja nojasi seinään rennosti.
"Aivan, hän tietää mitä siitä seuraa jos keskeyttää suihkuvuoron!" Irvistin. Louis oli juuri avannut suunsa vastatakseen, kun kuulimme alakerran oven käyvän.
"Moi!" Äidin ääni huudahti ja kuulin Harryn vastaavan jostain hänelle.
"Ulos!!" Sihahdin Louisille joka pidätteli selvästi naurua.
"Parempi häipyä, ennenkuin äitisi mielikuvitus alkaa laukata" Louis nauroi, iski silmää ja livahti äänettömästi ulos kylppäristä. Henkäisin helpotuksesta. Revin suihkuverhon irti märästä vartalostani, pesin kasvonaamion pois ja huuhtelin hiukseni.
Livahdin suihkusta vähin äänin, ja kuulin kuinka Harry esitteli Louisia äidille. Ikäväkseni äiti vaikutti nauravan hänen vitsilleen, mikä tarkoitti ettei tämä olisi hänen viimeinen vierailunsa. Ja sen oli pakko olla Louisin vitsi, koska äiti ei ole nauranut Harryn vitseille viimeiseen pariin vuoteen. Hänen vitsinsä naurattivat vain iskää, jolta hän oli ne oppinut... Miehet...
Kesti vähän mutta tässä on! Koetan jatkaa huomenna!
Lähdin koulusta kävellen, ikävä kyllä, koska Harrylla oli vielä tunteja jäljellä. Olin ihan helpottunut, että pääsin karkuun Leroyta ja Louisia. Viimeisetkin tunnit tämä oli ärsyttänyt minua kaikin mahdollisin keinoin.
"Moi! Onko täällä kukaan?" Huudahdin kotiovelta heti sen avattuani. Ei kuulunut muuta vastausta, kuin kynsien rapina parketilla. Kultainen noutajamme Rida juoksi läähättäen minua vastaan ja kumarruin rapsuttamaan sitä korvien takaa.
"Sitten me ollaan kahdestaan! Mennäänkö pummimaan Harrylta leffa? Joo mennään!" Lässytin koiralle ja yhdessä juoksimme yläkertaan ja menimme Harryn huoneeseen. Yleensä minulla ei ollut mitään asiaa sinne, mutta nyt ehtisin katsoa yhden elokuvan ennenkuin veli palaisi.
Harryn huone oli ihme kumma siistimpi kuin minun. Hänellä oli täysin samallainen huone kuin minulla, eri tavaroita ja tapetteja lukuunottamatta. Iso elokuva hylly kuitenkin veti huomioni. Hiippailin sen luo, Rida liimaantuneena jalkoihini.
"Otanko Millerit vaaaaai Takersin?" Kysyin Ridalta. Minulla oli tapana jutella sille, kun olin yksin. Päätin kuitenkin ottaa Millerit. Mutta sitten Harry pilasi kaiken.
Olin juuri ovella, DVD kädessäni kun hän tuli vastaan.
"Kiinni itse teossa" hän ilkkui ja tukki tien edestäni. Vihasin kiinni jäämistä...
"Heh.. Miksi pääsit jo nyt?" Kysyin, yrittäen johdatella keskustelua pois elokuvasta.
"Nelson lähti koulutukseen. Ikävää sinun kannaltasi!" Harry totesi, hymyili ja ojensi kättään. Huokaisten annoin elokuvan hänelle ja jäin odottamaan, että hän siirtyisi.
"En muuten tiennytkään, että teidän luokalla on uusia oppilaita! Ajattelin tutustua paremmin joten kutsuin Louisin tänne." Harry ilmoitti ja näin liiankin tuttujen kasvojen ilmestyvän Harryn taakse.
"Taisin äsken eksyä väärään huoneeseen. Epäilemättä sinun jos vaatteisiin on katsominen" Louis vinkkasi ja tunsin kuinka puna eksyi kasvoilleni. Tiesin, että huoneeni lattialla oli levällään melkein koko alusvaate laatikkoni...
"Sepä kiva" inahdin, tungin heidän ohitseen ja livahdin omaan huoneeseeni. Kuten olin arvellutkin, alushousuni ja rintaliivini olivat heiteltynä ympäri huonetta. Ja tottakai juuri silloin Louis ilmaantuu tänne ja näkee ne.
Samassa kuulin Harryn ja Louisin nauravan äänekkäästi. Epäilemättä Louis oli kertonut näkemästään..
Koska elokuva hetkestäni ei ollutkaan mitään, päätin soittaa Hollylle.
Muutaman tuuttauksen jälkeen Holly vastasi.
"Moi"
"Moi! Mikset ollut koulussa?" Kysyin ja heittäydyin sängylleni kaiken roinan sekaan.
"Oli huono olo aamulla, mutta meni jo ohi!" Holly naurahti.
"Hyvä! Leroy ahdisteli minua kokooooo päivän!" Voihkaisin ja kuulin kuinka Holly purskahti nauruun.
"Hän on ihastunut!! Hän seuraa sinua kaikkialle!" Holly nauroi.
"Huomaan!! Hän on kiltti ja kaikkea, mutta ei minun makuuni!!" Puuskahdin hymyillen.
"Ettei vain lyhyet nörtit olisi sinun heikko kohtasi" Holly vinkkasi ja purskahdimme kummatkin nauruun. Miten edes oli mahdollista, että puhuimme tällaisestä!?
"Joojoo tottakai! Mitäpä jos jätän sinut fantasioimaan Leroyn vatsalihaksista ja menen suihkuun!" Kikatin äänekkäästi, järkyttyen jo ajatuksesta.
"Joo ehdottomasti! Moikkaa!" Holly nauroi ja suljin puhelimen.
Riisuiduin ja kietaisin superman-kuviolla koristellun pinkin pyyhkeen ympärilleni. Hyräillen lähdin huoneestani ja menin käytävällä sijaitsevasta ovesta kylpyhuoneeseen. Otin peilikaapista kasvonaamion ja meikinpesuaineen ja livahdin suihkuun, jätettyäni pyyhkeen naulakkoon.
Lauleskelin koko suihkun ajan itsekseni.
Hoitoaineen vaikuttaessa levitin kasvonaamion ja sheivasin sääreni. Täytyi myötää, että suihkun kaiku sai ääneni kuulostamaan jo ihan siedettävälle, joten hoilasin tunteella Whitney Houstonin I will always love you:ta. Kesken kertosäkeen kuulin naksahduksen. Vaikenin ja lopetin sheivauksen. Oliko kenties äiti tullut kotiin ja nyt tullut hakemaan jotain? Harry ja iskä tiesivät, ettei tyttöjen suihkuvuorolla tulla sisään..
Kurkkasin suihkuverhon takaa ja säikähdin niin paljon, että kirkaisin.
"Terve" Louis tervehti, aivan olisimme tavanneet kadulla. Paniikissa kietouduin suihkuverhoon ja tarkistin ettei mitään näkynyt. Siitä huolimatta Louis virnisteli inhottavasti!!
"Mitä helvettiä sinä täällä teet!?" Kivahdin, sydän vieläkin pamppaillen säikähdyksestä.
"Kunhan tutkin taloa. Pitäähän kylppärikin tarkistaa vai mitä?" Hän vinkkasi ja hymyili koko valkoisen hammasrivistönsä leveydeltä.
"Joo tottakai! Mitä jos vaikka häipyisit?" Naurahdin sarkastisesti. Olin aika hermostunut. Olin sentään alasti luokkakaverini edessä.
Louis mittaili minua katseellaan ja hänen hymynsä vain leveni.
"Enhän minä häiritse!" Hän hymyili ja sai minut punastumaan.
"Jos nyt vaikka menet! Harry voi alkaa ihmetellä minne jäit!" Tokaisin ja loin kasvonaamiosta kokkareisille kasvoilleni mahtavan hymyn.
"Harry kyllä tietää missä olen. Hän ei suostunut tulemaan mukaan ikävä kyllä" Louis nauroi ja nojasi seinään rennosti.
"Aivan, hän tietää mitä siitä seuraa jos keskeyttää suihkuvuoron!" Irvistin. Louis oli juuri avannut suunsa vastatakseen, kun kuulimme alakerran oven käyvän.
"Moi!" Äidin ääni huudahti ja kuulin Harryn vastaavan jostain hänelle.
"Ulos!!" Sihahdin Louisille joka pidätteli selvästi naurua.
"Parempi häipyä, ennenkuin äitisi mielikuvitus alkaa laukata" Louis nauroi, iski silmää ja livahti äänettömästi ulos kylppäristä. Henkäisin helpotuksesta. Revin suihkuverhon irti märästä vartalostani, pesin kasvonaamion pois ja huuhtelin hiukseni.
Livahdin suihkusta vähin äänin, ja kuulin kuinka Harry esitteli Louisia äidille. Ikäväkseni äiti vaikutti nauravan hänen vitsilleen, mikä tarkoitti ettei tämä olisi hänen viimeinen vierailunsa. Ja sen oli pakko olla Louisin vitsi, koska äiti ei ole nauranut Harryn vitseille viimeiseen pariin vuoteen. Hänen vitsinsä naurattivat vain iskää, jolta hän oli ne oppinut... Miehet...
Kesti vähän mutta tässä on! Koetan jatkaa huomenna!
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
~Are You Jealous?~ Part 2
Luciana:
"No... Tiedätkö mitään Suomesta?" Kysyin kärsivällisesti Louisilta, joka oli juuri istahtanut Leroyn paikalle.
"Noup" hän vastasi tehden poksahdus äänen p:een kohdalla.
"No jos sinä nyt etsit tietoa kirjasta ja minä piirrän kartan?" Huokaisin ja Louis vain nyökkäsi ohimennen ja keskittyi tarkkailemaan luokkaa. Kuten aina.. Todennäköisesti tekisin koko työn itse!
Tuhahtaen otin opettajan antaman kartongin ja etsin karttakirjasta Euroopan. Parissa minuutissa piirsin kehnon kuvan Suomen kartasta ja kohotin katseeni.
"Miksi et tee mitään?" Tokaisin, nyt minua tuijottavalle laiskottelijalle.
"Ihailen mielummin maisemia" hän vinkkasi ja sai minut kurtistamaan kulmiani. Yrittikö hän flirttailla vai olla säälittävän vitsikäs?
"Ihan miten vaan, mutta voisit nyt luetella minulle tietoja kirjan aukemalta niin minä kirjoitan ne kartan viereen" pyysin ja vihdoinkin Louis lopetti tuolilla keikkumisen ja kumartui kirjan yläpuolelle.
"Väkiluku- jotain viisi miljoonaa" hän luki.
"Yli vai alle?" Tivasin.
"En kerro"
Kohotin katseeni häneen ja näin kuinka hän hymyili leveästi.
"Älä viitsi. Anna kirja tänne" ärähdin silmiäni pyöritellen.
"Ota kiinni" hän naurahti ja nosti kirjan korkealle ilmaan.
Hän alkoi ottaa minua päähän jo aika pahasti. Kohotin käteni ylös, mutten edes ollut lähellä kirjaa. Louis oli paljon pidempi kuin minä, samoin kuin hänen käsivartensa.
"Anna nyt se tänne!" Kivahdin ja ristin käsivarteni.
"Jos pyydät nätisti!" Louis hymähti ja katseli minua voitonriemuisena.
"Voisitko antaa kirjan takaisin?" Kysyin tekoiloisella äänellä ja hymyilin Louisille leveästi.
"Muistakkin pysyä kilttinä!" Louis nauroi tyytyväisenä ja tipautti kirjan pöydälle. En ehtinyt ottaa sitä, kun kellot soivat ja oppilaat alkoivat pakkaamaan tavaroita.
"Mahtavaa" tokaisin. Koko tunti oli mennyt pelleilyyn tuon idiootin kanssa. Joutusin jatkamaan työtä huomenna hänen kiusattavanaan..
Louis häipyi vierestäni, edelleen virnuillen, ja minä pakkasin kirjat ja kynät laukkuuni.
"Hei! Menikö hyvin? Opitko jotain uutta Suomesta? Kuulemma siellä on tosi hieno luonto, hehe vaikka en ole käynyt, mutta olisihan se hienoa hih" Leroy kikatti palatessaan paikalleen. Väläytin hänelle tekohymyn ja vastaamatta pakenin paikalta.
"Heeiii keitäs nuo ovat?" Gwen kysyi yhtäkkiä kesken ruokatunnin. Kohotin katseeni perunamuusista ja tiirailin samaan suuntaan kuin hän.
"Älä edes kysy" voihkaisin heti kun erotin tutun mustan t-paidan ja tatuoinnit.
"Miksi? Woow he ovat seksikkäitä!" Gwen nauroi ja tuijotti silmäkovana heidän selkiään.
Pyörittelin silmiäni ja jatkoin juttelua Even kanssa. Sinänsä olivathan se hyvännäköisiä, mutta ärsyttäviä.
Ruokailun jälkeen lähdimme matikan tunnille, joka oli yksi niistä harvoista tunneista joilla olimme yhdessä. Ja valitettavasti Louis ja Zayn tulivat myös. Joutuisin kestämään heitä melkein joka tunti.
"He ovat meidän luokalla!! Olisit sanonut jotain!!" Gwen hihkaisi, nähdessään heidän tulevan luokkaan meidän perässämme.
"Turpa kiinni. Ne vielä kuulee ja saa uuden ilkkumisen aiheen!" Sihahdin ja työnsin Gwenin omalle paikalleen.
"Nonii hyvää päivää! Ottakaa heti sivu 83 ja aloittakaa tehtävä nelosesta. Puhuminen kielletty" Kärttyinen matikanopettaja rouva Wilkins käski.
En ollut hyvä matikassa, joten tunnit olivat kidutusta. Tuijotin kirjan sivua ymmärtämättä koko kysymystä. Gwen puolestaan kirjoitti kaiken maailman kaavoja vihkoonsa. Ja todennäköisesti Evekin oli jo pitkällä.
Kesken tuskaisen ajatteluni tunsin jonkin osuvan minua selkään. Käännyin kummissani ympäri ja kohtasin Louisin virnistävät kasvot. Hänellä oli paperipalloja pulpetillaan.
"Neiti Styles! Käänny oikeaan suuntaan!" Wilkins ärähti ja pikaisesti tottelin häntä. Tässä luokassa jälki istuntoa sai monta kertaa helpommin kuin missään muualla.
Toinen paperipallo osui selkääni, mutta tälläkertaa en kääntynyt. Hillitsin himoni kääntyä ympäri ja paiskata pallot Louisin ärsyttävään naamaan. Kolmas. Neljäs. Viides. Tuijotin vihkoa ja yritin olla huomaamatta niitä. Kuudes. Seitsemäs. Kahdeksas. Itsehillintäni oli jo kovilla. Vaikka en muutenkaan osaisi laskea tehtävää, paperipalloilla pommittaminen ei tehnyt ajatteluani helpommaksi. Yhdeksäs osui suoraan takaraivooni. Käännähdin salamana ympäri.
"Mitä jos tunkisit pallot perseeseesi!?" Kivahdin kova äänisesti ja tiesin heti sen sanottuani, että olin pulassa. Louis hymyili vienosti ja hän tiesi, että olin pulassa. Käännyin hitaasti oikein päin ja kohtasin Wilkinsin kylmän harmaat silmät.
"Jälki-istuntoa hävyttömästä käytöksestä ja tunnin häiritsemisestä" Opettaja sähähti, kääntyi ympäri ja vaappui takaisin pöytänsä ääreen.
"Mikä sinua vaivaa!? Tiesit, että kääkkä tulisi ja tappaisi minut!!" Valitin äkäisesti Louisille heti tunnin loputtua käytävällä.
"Et olisi kääntynyt" hän naurahti, vinkkasi ja lähti nauravan Zaynin kanssa matkoihinsa. Ai että minä inhosin häntä...
Jatkan sitte varmaan huomenna taas iltapäivän puolella:)
"No... Tiedätkö mitään Suomesta?" Kysyin kärsivällisesti Louisilta, joka oli juuri istahtanut Leroyn paikalle.
"Noup" hän vastasi tehden poksahdus äänen p:een kohdalla.
"No jos sinä nyt etsit tietoa kirjasta ja minä piirrän kartan?" Huokaisin ja Louis vain nyökkäsi ohimennen ja keskittyi tarkkailemaan luokkaa. Kuten aina.. Todennäköisesti tekisin koko työn itse!
Tuhahtaen otin opettajan antaman kartongin ja etsin karttakirjasta Euroopan. Parissa minuutissa piirsin kehnon kuvan Suomen kartasta ja kohotin katseeni.
"Miksi et tee mitään?" Tokaisin, nyt minua tuijottavalle laiskottelijalle.
"Ihailen mielummin maisemia" hän vinkkasi ja sai minut kurtistamaan kulmiani. Yrittikö hän flirttailla vai olla säälittävän vitsikäs?
"Ihan miten vaan, mutta voisit nyt luetella minulle tietoja kirjan aukemalta niin minä kirjoitan ne kartan viereen" pyysin ja vihdoinkin Louis lopetti tuolilla keikkumisen ja kumartui kirjan yläpuolelle.
"Väkiluku- jotain viisi miljoonaa" hän luki.
"Yli vai alle?" Tivasin.
"En kerro"
Kohotin katseeni häneen ja näin kuinka hän hymyili leveästi.
"Älä viitsi. Anna kirja tänne" ärähdin silmiäni pyöritellen.
"Ota kiinni" hän naurahti ja nosti kirjan korkealle ilmaan.
Hän alkoi ottaa minua päähän jo aika pahasti. Kohotin käteni ylös, mutten edes ollut lähellä kirjaa. Louis oli paljon pidempi kuin minä, samoin kuin hänen käsivartensa.
"Anna nyt se tänne!" Kivahdin ja ristin käsivarteni.
"Jos pyydät nätisti!" Louis hymähti ja katseli minua voitonriemuisena.
"Voisitko antaa kirjan takaisin?" Kysyin tekoiloisella äänellä ja hymyilin Louisille leveästi.
"Muistakkin pysyä kilttinä!" Louis nauroi tyytyväisenä ja tipautti kirjan pöydälle. En ehtinyt ottaa sitä, kun kellot soivat ja oppilaat alkoivat pakkaamaan tavaroita.
"Mahtavaa" tokaisin. Koko tunti oli mennyt pelleilyyn tuon idiootin kanssa. Joutusin jatkamaan työtä huomenna hänen kiusattavanaan..
Louis häipyi vierestäni, edelleen virnuillen, ja minä pakkasin kirjat ja kynät laukkuuni.
"Hei! Menikö hyvin? Opitko jotain uutta Suomesta? Kuulemma siellä on tosi hieno luonto, hehe vaikka en ole käynyt, mutta olisihan se hienoa hih" Leroy kikatti palatessaan paikalleen. Väläytin hänelle tekohymyn ja vastaamatta pakenin paikalta.
"Heeiii keitäs nuo ovat?" Gwen kysyi yhtäkkiä kesken ruokatunnin. Kohotin katseeni perunamuusista ja tiirailin samaan suuntaan kuin hän.
"Älä edes kysy" voihkaisin heti kun erotin tutun mustan t-paidan ja tatuoinnit.
"Miksi? Woow he ovat seksikkäitä!" Gwen nauroi ja tuijotti silmäkovana heidän selkiään.
Pyörittelin silmiäni ja jatkoin juttelua Even kanssa. Sinänsä olivathan se hyvännäköisiä, mutta ärsyttäviä.
Ruokailun jälkeen lähdimme matikan tunnille, joka oli yksi niistä harvoista tunneista joilla olimme yhdessä. Ja valitettavasti Louis ja Zayn tulivat myös. Joutuisin kestämään heitä melkein joka tunti.
"He ovat meidän luokalla!! Olisit sanonut jotain!!" Gwen hihkaisi, nähdessään heidän tulevan luokkaan meidän perässämme.
"Turpa kiinni. Ne vielä kuulee ja saa uuden ilkkumisen aiheen!" Sihahdin ja työnsin Gwenin omalle paikalleen.
"Nonii hyvää päivää! Ottakaa heti sivu 83 ja aloittakaa tehtävä nelosesta. Puhuminen kielletty" Kärttyinen matikanopettaja rouva Wilkins käski.
En ollut hyvä matikassa, joten tunnit olivat kidutusta. Tuijotin kirjan sivua ymmärtämättä koko kysymystä. Gwen puolestaan kirjoitti kaiken maailman kaavoja vihkoonsa. Ja todennäköisesti Evekin oli jo pitkällä.
Kesken tuskaisen ajatteluni tunsin jonkin osuvan minua selkään. Käännyin kummissani ympäri ja kohtasin Louisin virnistävät kasvot. Hänellä oli paperipalloja pulpetillaan.
"Neiti Styles! Käänny oikeaan suuntaan!" Wilkins ärähti ja pikaisesti tottelin häntä. Tässä luokassa jälki istuntoa sai monta kertaa helpommin kuin missään muualla.
Toinen paperipallo osui selkääni, mutta tälläkertaa en kääntynyt. Hillitsin himoni kääntyä ympäri ja paiskata pallot Louisin ärsyttävään naamaan. Kolmas. Neljäs. Viides. Tuijotin vihkoa ja yritin olla huomaamatta niitä. Kuudes. Seitsemäs. Kahdeksas. Itsehillintäni oli jo kovilla. Vaikka en muutenkaan osaisi laskea tehtävää, paperipalloilla pommittaminen ei tehnyt ajatteluani helpommaksi. Yhdeksäs osui suoraan takaraivooni. Käännähdin salamana ympäri.
"Mitä jos tunkisit pallot perseeseesi!?" Kivahdin kova äänisesti ja tiesin heti sen sanottuani, että olin pulassa. Louis hymyili vienosti ja hän tiesi, että olin pulassa. Käännyin hitaasti oikein päin ja kohtasin Wilkinsin kylmän harmaat silmät.
"Jälki-istuntoa hävyttömästä käytöksestä ja tunnin häiritsemisestä" Opettaja sähähti, kääntyi ympäri ja vaappui takaisin pöytänsä ääreen.
"Mikä sinua vaivaa!? Tiesit, että kääkkä tulisi ja tappaisi minut!!" Valitin äkäisesti Louisille heti tunnin loputtua käytävällä.
"Et olisi kääntynyt" hän naurahti, vinkkasi ja lähti nauravan Zaynin kanssa matkoihinsa. Ai että minä inhosin häntä...
Jatkan sitte varmaan huomenna taas iltapäivän puolella:)
tiistai 12. marraskuuta 2013
~Are You Jealous?~ Part 1
Luciana:
Oli yllättävän ärsyttävää katsoa pihalla kuinka juuri 17 vuotta täyttänyt kaksoisveljesi kokeilee aivan uutta autoaan. Tottakai olin tosi kateellinen hänelle. Meillä oli päivä ikäeroa, mutta silti vanhemmat olivat arvelleet Harryn olevan kypsempi saamaan oman auton. Nyt Harry saisi kruisailla joka aamu koulunpihaan ja minä joutuisin kävelemään. Ellei hän ottaisi minua kyytiin. Parempi kyllä olisikin.
"Harmittaako nyt vähän?" Harry nauroi minulle ja loikkasi ulos autosta. Tuhahdin äänekkäästi ja ristin käsivarteni.
"Miksi harmittaisi? Sinusta tulee kumminkin 400 kiloinen kun joka päivä autolla ajat!" Vastasin ja yritin olla näyttämättä, että oikeasti olisin halunnu ryöstää hänen autonsa.
"Niin varmaan! Treenaan viikossa sen verran mitä sinä tulet treenaamaan koko elämäsi aikana!" Harry heitti takaisin naureskellen ja otti koulutavaransa.
"Jos haluat tänään säästää noita treenattuja lihaksiasi, niin voin viedä sinut" hän jatkoi ja meni takaisin autoon. En odotellut hetkeäkään. Otin laukkuni maasta ja juoksin pelkääjän puolelle.
Ikävä myöntää, mutta auto oli upea! Sen sisustus oli mustaa ja ruskeaa nahkaa, ja ulkoa se oli hopea.
"Porukoiden on parempi ostaa minulle yhtä kallis auto kuin tämä!" Tokaisin hymyillen ja kumarruin tutkimaan hansikaslokeroa.
"Jos rikot jotain, saat kävellä loppu elämäsi" Harry uhkasi, mutt kuulin äänestä ettei hän ollut vihainen.
"Joo tottakai!" Naurahdin ja Harry käynnisti auton.
Kymmenen minuutin kuluttua Harry kaartoi koulun parkkipaikalle ja minä hyppäsin ulos. Kellot eivät olleet vielä soineet, joten jätin Harryn omien kavereidensa luo. Lähdin kävelemään etuovelle, jonka edessä parveili oppilaita kaikilta luokilta. Nopeasti kyllä löysin Gwenin ja Even.
"Moi! Mitä kuuluu?" Tervehdin reippasti ja menin heidän luokseen.
"Moi! Meille kuuluu hyvää, mutta mitäs kuuluu Hazzan uudelle autolle? Nähtiin tänne asti kuinka tulitte!" Gwen puhua pulputti kuten tavallista ja Eve nyökytteli mukana.
"Arvaa vaan ärsyttääkö! Minä olen vain yhden päivän nuorempi, enkä saa autoa! En ole kuulemma tarpeeksi kypsä siihen!" Huokaisin ja pyörittelin silmiäni.
"No sitten Harry saa kyydätä meidätkin kotiin! Jalkoihini sattuu eilisen takia kauheasti! Käytiin äitin kanssa salilla, enkä ole ikinä tehnyt niin paljon kyykkyjä kuin silloin!" Gwen jatkoi ja hieroi farkkujen peittämiä reisiään. Aina hänen seurassaan tunsi olonsa huonokuntoiseksi. Gwen kävi melkein joka päivä salilla ja on ottanut terveellisyyden elämäntavakseen. Hänet viimeiseksi näkisi mäkkärissä syömässä.
"Ei sinun kannata treenata liikaa. Kohta sinulla on vielä ylikunto, etkä sitten voi enää liikkua!" Eve varoitti fiksusti ja minä nyökkäilin perässä. Gwen oli juuri vastaamassa kun kellot soivat ja lähdimme liikkeelle ihmismassan mukana.
Käytävillä ihmiset alkoivat hajaantua eri suuntiin. Heilautin kättäni hyvästiksi tytöille ja jatkoin eri suuntaan kuin he. Jotenkin tyypillisesti minä olin monissa aineissa eri tunneilla kuin he. Suunnistin biologian luokan luo ja jäin seisokelemaan oven eteen.
"Luci!" Ärsyttävän tuttu ääni kutsui ja huokaisten pyörähdin ympäri.
"Moi Leroy" tervehdin ja loin kasvoilleni tekohymyn. Leroy oli luokamme nörtti. Hän oli lyhyt, laiha ja aina hermostuneen oloinen. Nytkin hän pyyhki tummat hiuksensa otsaltaan ja katsoi leveästi hymyillen minuun.
"Kiva nähdä sinua pitkästä aikaa!" Hän naurahti hermostuneesti ja nosti silmälasejaan. Huokaisin ja suljin silmäni.
"Me nähtiin eilen viimeksi. Oltiin neljällä samalla tunnilla" muistutin.
"Ohoh joo totta!! Hehe täällä on vähän kuuma vai mitä?" Hän hihitti ja kohautin vain olkapäitäni.
Jotenkin Leroy tuppasi tunkemaan seuraani, juuri kun vähiten sitä kaipasin.
"Oii ketäköhän nuo ovat?" Leroy kysyi yhtäkkiä oudolla äänen sävyllä ja käänsin katseeni käytävälle.
Sieltä tuli kaksi minulle tuntematonta poikaa. Toisella oli sotkuiset ruskeat hiukset, tumma t-paita ja mustat farkut. Toinen pojista oli musta hiuksinen ja hänellä oli nahkatakki ja tumman harmaat farkut. Molemmat olivat tatuoituja. Erilaisia tatuointeja pilkisti heidän käsivarsissaan ja t-paitojen kaula-aukoissa.
"Uusia oppilaita ehkä?" Kohautin olkiani Leroylle joka tuiotti tulokkaita silmät suurina. Kukaan ei ehtinyt sanoa mitään, ennenkuin luokan ovi aukesi ja pikkuruinen biologian opettajamme päästi meidät sisälle. Menin heti vakiopaikalleni, luokan vasempaan reunaan, keskipenkkiin. Vieressäni istui yleensä Holly, mutta hän taisi olla kipeänä kuten tavallisesti. Hänen paikalleen istahti sädehtivä Leroy.
"Holly ei taida olla koulussa" hän ilmoitti ja katseli ympärilleen.
"Eipä taida näkyä" totesin ja tuijotin eteeni.
"No minä istun tässä, jos sinua ei haittaa!" Leroy hihitti ja otti oppikirjat repustaan. En vaivaantunut vastaamaan.
"Nonii hei taas!! Toivottavasti kaikki ovat tehneet nyt muistiinpanot omasta maastaan! Mutta palataan siihen myöhemmin! Meillä on nyt uusia oppilaita tällä kurssilla! He ovat tulossa luokkaan 2C! Esitelkääpä itsenne!" Opettaja piipitti ja kaikkien katseet kääntyivät takapulpetissa istuvaan kaksikkoon. He olisivat näköjään tulossa minun luokalleni. Mikä ihme..
"Louis" ruskeahiuksinen poika tokaisi ja näytti totaalisen tympääntyneeltä. Opettaja oli juuri sanomassa jotain mutta mustahiuksinen ehti ensin.
"Zayn."
"Ahaa selvä? Tomlinson ja Malik? Joo, no olisiko teillä muuta kerrottavaa?" Opettaja kimitti ja tarkkaili suurien silmälasiensa takaa heitä.
"Pitäisikö olla?" Louis kysyi kohottaen kulmakarvojaan.
"No ei.. No selvä! Ollaampa sitten esimerkkinä uusille oppilaille! Noniin nyt tehdään ne ryhmätyöt muistiinpanojen perusteelta. Minä luettelen vielä kaikkien omat maat! Allison ja Ricci Saksa! Amanda ja Lisa Ruotsi, Tom ja Leroy Venäjä, Luciana ja Holly Suomi ja Gregor ja Bianca Norja!" Opettaja toitotti. En ollut edes avannut kirjan aukeamaa Suomen kohdalta. Hädintuskin tiesin missä se oli.. Eikä Hollykaan ollut paikalla..
"Ahaa Hollyko on poissa? Ja Ricci? No jospa Louis menisit Lucianan pariksi ja Zayn menisit Allisonin pariksi?"
Tottakai tällaistä sattui vain minun tuurillani...
Tässä ois eka osa uutta!:) miltäs vaikuttaa? Btw oli pakko laittaa Leroy xD olin muute niin lähellä etten kirjottanu toho "Zen" xDDDD
Oli yllättävän ärsyttävää katsoa pihalla kuinka juuri 17 vuotta täyttänyt kaksoisveljesi kokeilee aivan uutta autoaan. Tottakai olin tosi kateellinen hänelle. Meillä oli päivä ikäeroa, mutta silti vanhemmat olivat arvelleet Harryn olevan kypsempi saamaan oman auton. Nyt Harry saisi kruisailla joka aamu koulunpihaan ja minä joutuisin kävelemään. Ellei hän ottaisi minua kyytiin. Parempi kyllä olisikin.
"Harmittaako nyt vähän?" Harry nauroi minulle ja loikkasi ulos autosta. Tuhahdin äänekkäästi ja ristin käsivarteni.
"Miksi harmittaisi? Sinusta tulee kumminkin 400 kiloinen kun joka päivä autolla ajat!" Vastasin ja yritin olla näyttämättä, että oikeasti olisin halunnu ryöstää hänen autonsa.
"Niin varmaan! Treenaan viikossa sen verran mitä sinä tulet treenaamaan koko elämäsi aikana!" Harry heitti takaisin naureskellen ja otti koulutavaransa.
"Jos haluat tänään säästää noita treenattuja lihaksiasi, niin voin viedä sinut" hän jatkoi ja meni takaisin autoon. En odotellut hetkeäkään. Otin laukkuni maasta ja juoksin pelkääjän puolelle.
Ikävä myöntää, mutta auto oli upea! Sen sisustus oli mustaa ja ruskeaa nahkaa, ja ulkoa se oli hopea.
"Porukoiden on parempi ostaa minulle yhtä kallis auto kuin tämä!" Tokaisin hymyillen ja kumarruin tutkimaan hansikaslokeroa.
"Jos rikot jotain, saat kävellä loppu elämäsi" Harry uhkasi, mutt kuulin äänestä ettei hän ollut vihainen.
"Joo tottakai!" Naurahdin ja Harry käynnisti auton.
Kymmenen minuutin kuluttua Harry kaartoi koulun parkkipaikalle ja minä hyppäsin ulos. Kellot eivät olleet vielä soineet, joten jätin Harryn omien kavereidensa luo. Lähdin kävelemään etuovelle, jonka edessä parveili oppilaita kaikilta luokilta. Nopeasti kyllä löysin Gwenin ja Even.
"Moi! Mitä kuuluu?" Tervehdin reippasti ja menin heidän luokseen.
"Moi! Meille kuuluu hyvää, mutta mitäs kuuluu Hazzan uudelle autolle? Nähtiin tänne asti kuinka tulitte!" Gwen puhua pulputti kuten tavallista ja Eve nyökytteli mukana.
"Arvaa vaan ärsyttääkö! Minä olen vain yhden päivän nuorempi, enkä saa autoa! En ole kuulemma tarpeeksi kypsä siihen!" Huokaisin ja pyörittelin silmiäni.
"No sitten Harry saa kyydätä meidätkin kotiin! Jalkoihini sattuu eilisen takia kauheasti! Käytiin äitin kanssa salilla, enkä ole ikinä tehnyt niin paljon kyykkyjä kuin silloin!" Gwen jatkoi ja hieroi farkkujen peittämiä reisiään. Aina hänen seurassaan tunsi olonsa huonokuntoiseksi. Gwen kävi melkein joka päivä salilla ja on ottanut terveellisyyden elämäntavakseen. Hänet viimeiseksi näkisi mäkkärissä syömässä.
"Ei sinun kannata treenata liikaa. Kohta sinulla on vielä ylikunto, etkä sitten voi enää liikkua!" Eve varoitti fiksusti ja minä nyökkäilin perässä. Gwen oli juuri vastaamassa kun kellot soivat ja lähdimme liikkeelle ihmismassan mukana.
Käytävillä ihmiset alkoivat hajaantua eri suuntiin. Heilautin kättäni hyvästiksi tytöille ja jatkoin eri suuntaan kuin he. Jotenkin tyypillisesti minä olin monissa aineissa eri tunneilla kuin he. Suunnistin biologian luokan luo ja jäin seisokelemaan oven eteen.
"Luci!" Ärsyttävän tuttu ääni kutsui ja huokaisten pyörähdin ympäri.
"Moi Leroy" tervehdin ja loin kasvoilleni tekohymyn. Leroy oli luokamme nörtti. Hän oli lyhyt, laiha ja aina hermostuneen oloinen. Nytkin hän pyyhki tummat hiuksensa otsaltaan ja katsoi leveästi hymyillen minuun.
"Kiva nähdä sinua pitkästä aikaa!" Hän naurahti hermostuneesti ja nosti silmälasejaan. Huokaisin ja suljin silmäni.
"Me nähtiin eilen viimeksi. Oltiin neljällä samalla tunnilla" muistutin.
"Ohoh joo totta!! Hehe täällä on vähän kuuma vai mitä?" Hän hihitti ja kohautin vain olkapäitäni.
Jotenkin Leroy tuppasi tunkemaan seuraani, juuri kun vähiten sitä kaipasin.
"Oii ketäköhän nuo ovat?" Leroy kysyi yhtäkkiä oudolla äänen sävyllä ja käänsin katseeni käytävälle.
Sieltä tuli kaksi minulle tuntematonta poikaa. Toisella oli sotkuiset ruskeat hiukset, tumma t-paita ja mustat farkut. Toinen pojista oli musta hiuksinen ja hänellä oli nahkatakki ja tumman harmaat farkut. Molemmat olivat tatuoituja. Erilaisia tatuointeja pilkisti heidän käsivarsissaan ja t-paitojen kaula-aukoissa.
"Uusia oppilaita ehkä?" Kohautin olkiani Leroylle joka tuiotti tulokkaita silmät suurina. Kukaan ei ehtinyt sanoa mitään, ennenkuin luokan ovi aukesi ja pikkuruinen biologian opettajamme päästi meidät sisälle. Menin heti vakiopaikalleni, luokan vasempaan reunaan, keskipenkkiin. Vieressäni istui yleensä Holly, mutta hän taisi olla kipeänä kuten tavallisesti. Hänen paikalleen istahti sädehtivä Leroy.
"Holly ei taida olla koulussa" hän ilmoitti ja katseli ympärilleen.
"Eipä taida näkyä" totesin ja tuijotin eteeni.
"No minä istun tässä, jos sinua ei haittaa!" Leroy hihitti ja otti oppikirjat repustaan. En vaivaantunut vastaamaan.
"Nonii hei taas!! Toivottavasti kaikki ovat tehneet nyt muistiinpanot omasta maastaan! Mutta palataan siihen myöhemmin! Meillä on nyt uusia oppilaita tällä kurssilla! He ovat tulossa luokkaan 2C! Esitelkääpä itsenne!" Opettaja piipitti ja kaikkien katseet kääntyivät takapulpetissa istuvaan kaksikkoon. He olisivat näköjään tulossa minun luokalleni. Mikä ihme..
"Louis" ruskeahiuksinen poika tokaisi ja näytti totaalisen tympääntyneeltä. Opettaja oli juuri sanomassa jotain mutta mustahiuksinen ehti ensin.
"Zayn."
"Ahaa selvä? Tomlinson ja Malik? Joo, no olisiko teillä muuta kerrottavaa?" Opettaja kimitti ja tarkkaili suurien silmälasiensa takaa heitä.
"Pitäisikö olla?" Louis kysyi kohottaen kulmakarvojaan.
"No ei.. No selvä! Ollaampa sitten esimerkkinä uusille oppilaille! Noniin nyt tehdään ne ryhmätyöt muistiinpanojen perusteelta. Minä luettelen vielä kaikkien omat maat! Allison ja Ricci Saksa! Amanda ja Lisa Ruotsi, Tom ja Leroy Venäjä, Luciana ja Holly Suomi ja Gregor ja Bianca Norja!" Opettaja toitotti. En ollut edes avannut kirjan aukeamaa Suomen kohdalta. Hädintuskin tiesin missä se oli.. Eikä Hollykaan ollut paikalla..
"Ahaa Hollyko on poissa? Ja Ricci? No jospa Louis menisit Lucianan pariksi ja Zayn menisit Allisonin pariksi?"
Tottakai tällaistä sattui vain minun tuurillani...
Tässä ois eka osa uutta!:) miltäs vaikuttaa? Btw oli pakko laittaa Leroy xD olin muute niin lähellä etten kirjottanu toho "Zen" xDDDD
maanantai 11. marraskuuta 2013
~Troublemaker~ Part 27
Ruby:
Pompin koko aamun ympäri taloa, kiljuen ja nauraen samaan aikaan. Ihan kuin olisin ollut pimeydessä nämä päivät! Muistin nyt melkein kaiken ja se teki minut onnellisemmaksi kuin mikään!
"Minä muistaaaaan!! Liaaaaaaam tekisitkö kaakaota?" Nauroin ja heittäydyin sohvalle rättiväsyneenä pomppimisesta. Kaikki nauroivat ja Liam lähti keittiöön. Möngin sohvaa pitkin Harryn luo ja painoin pääni hänen reidelleen. Telkkarista tuli juuri uutiset, joita me kaikki jäimme katsomaan.
"Meillä on uutta tietoa eilisestä lentoturmasta. Konetta on tutkittu monta tuntia, ja useita palasia on nostettu pintaan. Kaikki uhrit löytyivät koneesta, lukuunottamatta Tim Crawleyta" Uutismies kertoi ja viimeiset sanat saivat pääni kohoamaan. Oliko Tim elossa? Muistan vain viimeiseksi kuinka hän katosi pyörteeseen!
"Kuitenkin viimeinenkin uhri löytyi Lontoon etelärannikolta myöhään eilen illalla. Crawley todettiin kuolleeksi. Kaikkiaan turmasta selvisi vain yksi matkustaja" Mies selitti ja kuva vaihtui kuvaamaan rannikkoa. Tunsin kuinka Harryn käsk laskeutui pääni päälle rauhoittavasti. Huokaisten laskin pääni takaisin hänen reidelleen. Tim oli vasta niin nuori.. Hän oli mahtava persoona..
Harry silitti hiuksiani rauhallisesti ja pakotin itseni hymyilemään. Tim oli ollut rohkea loppuun asti. En aikoisi unohtaa häntä,
Päivä meni nopeasti, jutustellessa poikien kanssa. Halusin tietää heti, miten olin käyttäytynyt aikaisemmin. Oli ihan käsittämätöntä, että Michael yritti huijata minua ja heitä niin naurettavasti! Hän itsekkin tiesi olevansa väärässä! Toivottavasti hän sai mustelmia potkuistani. Hän olisi kyllä ansainnut enemmänkin.
"Ruby" Harry kutsui kesken jutuskelun.
"No?" Kysyin, kääntyen häneen päin. Harry heilautti päätään ja tajusin lähteä hänen mukaansa. Harry vei minut huoneeseensa ja istui sängylle. Istuin vähän kummissani hänen viereensä.
"Mitä nyt?" Kysyin kumartuen lähemmäs häntä.
"Minä tahtoisin näyttää sinulle jotain" Hän naurahti ja kumartui ottamaan sängyn toisen reunan takaa kitaran.
"Kirjoitin sinulle kappaleen" Hän hymyili ja kääntyi istumaan minuun päin. Olin täysin yllättynyt tästä. Kukaan ei ollut ikinä sanonut mitään noin ihanaa.
"Vau.. Ihan oikeasti?" Kysyin punastuen. Harry nyökkäsi ja soitti kitarallaan pehmeän alkusävelen.
"Your hands fits in mine
Like it's made just for me
But bear this in mind
It was meant to be
And I'm joining up the dots
With the freckles on your cheeks
And it all makes sense to me
I know you've never loved the sound of your voice on tape
You never want to know how much you weight
You still have sqeeze into your jeans
But you're perfect to me
I won't let these little things
Slip out of my mouth
But if it's true
It's you
It's you
They add up to
I'm in love with you
And all your little things" Harry lauloi pehmeästi, ihanan käheällä äänellään kitaran säestäessä hiljaisesti. Laulu sai minut sanattomaksi. Se oli uskomattoman kaunista. Ja Harry oli kirjoittanut sen. Minulle.
"Piditkö siitä?" Harry kysyi hymyillen ja laski kitaran kädestään. Kyynelten valuessa kasvoilleni, nyökkäsin ja kumarruin halaamaan häntä tiukasti.
"Rakastan sinua"
"Niin minäkin sinua"
Theeeeeeee end!!! Huomatkaa että muutin tota kappaletta ihan tietosesti xD Apuvaaaa ehin taas kiintyy tähä!! Ihanku jättäis lapsensa ikiajoiks!! XD no mutta minkälainen ficci oli? Seuraavaa voisin miettiä, ehotuksia otetaan vastaan!:) kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille!! <33
Pompin koko aamun ympäri taloa, kiljuen ja nauraen samaan aikaan. Ihan kuin olisin ollut pimeydessä nämä päivät! Muistin nyt melkein kaiken ja se teki minut onnellisemmaksi kuin mikään!
"Minä muistaaaaan!! Liaaaaaaam tekisitkö kaakaota?" Nauroin ja heittäydyin sohvalle rättiväsyneenä pomppimisesta. Kaikki nauroivat ja Liam lähti keittiöön. Möngin sohvaa pitkin Harryn luo ja painoin pääni hänen reidelleen. Telkkarista tuli juuri uutiset, joita me kaikki jäimme katsomaan.
"Meillä on uutta tietoa eilisestä lentoturmasta. Konetta on tutkittu monta tuntia, ja useita palasia on nostettu pintaan. Kaikki uhrit löytyivät koneesta, lukuunottamatta Tim Crawleyta" Uutismies kertoi ja viimeiset sanat saivat pääni kohoamaan. Oliko Tim elossa? Muistan vain viimeiseksi kuinka hän katosi pyörteeseen!
"Kuitenkin viimeinenkin uhri löytyi Lontoon etelärannikolta myöhään eilen illalla. Crawley todettiin kuolleeksi. Kaikkiaan turmasta selvisi vain yksi matkustaja" Mies selitti ja kuva vaihtui kuvaamaan rannikkoa. Tunsin kuinka Harryn käsk laskeutui pääni päälle rauhoittavasti. Huokaisten laskin pääni takaisin hänen reidelleen. Tim oli vasta niin nuori.. Hän oli mahtava persoona..
Harry silitti hiuksiani rauhallisesti ja pakotin itseni hymyilemään. Tim oli ollut rohkea loppuun asti. En aikoisi unohtaa häntä,
Päivä meni nopeasti, jutustellessa poikien kanssa. Halusin tietää heti, miten olin käyttäytynyt aikaisemmin. Oli ihan käsittämätöntä, että Michael yritti huijata minua ja heitä niin naurettavasti! Hän itsekkin tiesi olevansa väärässä! Toivottavasti hän sai mustelmia potkuistani. Hän olisi kyllä ansainnut enemmänkin.
"Ruby" Harry kutsui kesken jutuskelun.
"No?" Kysyin, kääntyen häneen päin. Harry heilautti päätään ja tajusin lähteä hänen mukaansa. Harry vei minut huoneeseensa ja istui sängylle. Istuin vähän kummissani hänen viereensä.
"Mitä nyt?" Kysyin kumartuen lähemmäs häntä.
"Minä tahtoisin näyttää sinulle jotain" Hän naurahti ja kumartui ottamaan sängyn toisen reunan takaa kitaran.
"Kirjoitin sinulle kappaleen" Hän hymyili ja kääntyi istumaan minuun päin. Olin täysin yllättynyt tästä. Kukaan ei ollut ikinä sanonut mitään noin ihanaa.
"Vau.. Ihan oikeasti?" Kysyin punastuen. Harry nyökkäsi ja soitti kitarallaan pehmeän alkusävelen.
"Your hands fits in mine
Like it's made just for me
But bear this in mind
It was meant to be
And I'm joining up the dots
With the freckles on your cheeks
And it all makes sense to me
I know you've never loved the sound of your voice on tape
You never want to know how much you weight
You still have sqeeze into your jeans
But you're perfect to me
I won't let these little things
Slip out of my mouth
But if it's true
It's you
It's you
They add up to
I'm in love with you
And all your little things" Harry lauloi pehmeästi, ihanan käheällä äänellään kitaran säestäessä hiljaisesti. Laulu sai minut sanattomaksi. Se oli uskomattoman kaunista. Ja Harry oli kirjoittanut sen. Minulle.
"Piditkö siitä?" Harry kysyi hymyillen ja laski kitaran kädestään. Kyynelten valuessa kasvoilleni, nyökkäsin ja kumarruin halaamaan häntä tiukasti.
"Rakastan sinua"
"Niin minäkin sinua"
Theeeeeeee end!!! Huomatkaa että muutin tota kappaletta ihan tietosesti xD Apuvaaaa ehin taas kiintyy tähä!! Ihanku jättäis lapsensa ikiajoiks!! XD no mutta minkälainen ficci oli? Seuraavaa voisin miettiä, ehotuksia otetaan vastaan!:) kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille!! <33
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
~Troublemaker~ Part 26
Ruby:
Heräsin kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Räpyttelin silmiäni unen pöppörössä ja käännyin katsomaan nukkuiko Harry vielä. Sänkyn toinen puoli oli tyhjä.. Venyttelin hetken ja yritin saada taas aivoni toimimaan. Harmikseni kyllä huomasin, ettei muistini ollut palannut...
Vaihdoin vaatteet ja lähdin Harryn huoneesta. Oli jännää, että jotenkin tunsin tämän talon, vaikka en muuta muistanutkaan. Menin suoraan olohuoneeseen, missä Harry istui yksin.
"Huomenta" sanoin ja istuin sohvan toiseen päähän. En viitsinyt istua hänen viereensä, se olisi ollut jo lähentelemistä..
"Huomenta. Nukuitko hyvin?" Harry kysyi hymyillen, mutta hän näytti jotenkin huolestuneelle.
"Joo, kiitos kysymästä" hymyilin ja käännyin heti sen jälkeen vähän nolona katsomaan telkkaria. Ohjelma ei minua kiinnostanut, mutta minua hermostutti katsekontakti Harryn kanssa. Näin sivusilmästä kuinka hän katsoi minua pitkään, ennen kuin käänsi katseensa ja huokaisi. En kehdannut kysyä mikä oli vikana..
Yhtäkkiä ovikello soi. Minulla ei ollut mitään ideaa, kuka siellä voisi olla, eikä tainnut olla Harryllakaan ilmeestä päätellen. Jäin istumaan sohvalle ja katselin kuinka Harry käveli ovelle ja avasi sen.
Välittömästi syntyi tappelu. Tuntemattomia miehiä tuli sisään ja he lukitsivat Harryn tiukkoihin otteisiinsa. Pomppasin sohvalta ylös täysin pöllämystyneenä.
"Minä tulin vihdoin!" Jotenkin tuttu ääni naurahti ja Michael tuli sisään, välittämättä seinään niitatusta Harrysta.
"Mitä?" Älähdin epäuskoisena. Miksi hän oli tullut??
"Tottakai tulin hakemaan sinut pois! Nämä rikolliset veivät sinut, edes tuntematta sinua! Tottakai minä haen sinut turvaan!" Michael hymyili ja kaappasi minut kainaloonsa. Oliko Harry muka rikollinen!? Olivatko he siepanneet minut tänne ja väittäneet, että tuntevat minut!?
"Hän valehtelee" Harry murahti yhtäkkiä, ja sai heti siitä hyvästi kovan iskun kylkeensä. En tiennyt ketä uskoa.
"Älä viitsi. Tosirakkaus voittaa aina! Ruby tietää, että valehtelet! Kumman valitset? Poikaystäväsi vai hullun rikollisen?" Michael nauroi Harrylle ja kääntyi osoittamaan viimeiset sanansa minulle. En ehtinyt vastata, ennekuin silmäni sumentuivat.
Harry:
En pystynyt liikkumaan senttiäkään kun neljä miestä pitivät minut paikallaan. Mutta en silti antaisi Rubyn uskoa Michaelia. Odotin Rubyn vastausta. Mutta hän oli hiljaa ja tuijotti tyhjyyteen.
Yhtäkkiä hän lähti kävelemään minua päin, tuima ilme kasvoillaan. Miehet käänsivät minut häneen päin, pitäen käteni selän takana. Ruby pysähtyi eteeni ja tuijotti minua tiukasti silmiin. En tiennyt yhtään mitä hän ajatteli.
Sitten Ruby vain kääntyi ympäri ja meni Michaelin luokse.
"Onneksi tulit" hän hymyili Michaelille joka nappasi hänet halaukseensa. En voinut uskoa sitä..
"Tiesin! Luulitko, että sinulla olisi mahdollisuuksia!?" Michael nauroi pilkallisesti minulle, Rubyn olkapään yli. En ehtinyt vastata, ennenkuin Michael horjahti taaemmas.
"Älä koske minuun enää ikinä" Ruby ärähti ja löi Michaelia kasvoihin kovaa. Hän horjahti uudestaan ja sitä hyväksi käyttäen Ruby tyrkkäsi hänet maahan.
"Senkin- itserakas- aivoton-paskiainen!!" Ruby huusi ja jokaista sanaa hän painotti potkulla Michaelin selkään. Minun teki mieli nauraa täyttä kurkkua, mutta pidin kuitenkin suuni kiinni. Leveää hymyä oli kuitenkin hankala peittää. Ruby kääntyi minuun päin ja jätti pölähtäneen Michaelin maahan.
"Painukaa helvettiin, ennekuin soitan poliisit" Ruby uhkasi vihaisempana, kuin olin ikinä hänet nähnyt. Miehet häipyivät ovesta ilman vastarintaa, jättäen Michaelin kinkkaamaan perään.
"Sinä muistat?" Kysyin hiljaa, hymynkare huulillani. Ruby ei vastannut, vaan heittäytyi minua vasten ja painoi päänsä rintaani vasten. Kiedoin käsivarteni hänen ympärilleen ja painoin kasvoni hänen hiuksiinsa. Vihdoinkin.
Kaikki huoli ja pelko katosivat minusta, kun sain vihdoin vanhan Rubyn takaisin.
Heräsin kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Räpyttelin silmiäni unen pöppörössä ja käännyin katsomaan nukkuiko Harry vielä. Sänkyn toinen puoli oli tyhjä.. Venyttelin hetken ja yritin saada taas aivoni toimimaan. Harmikseni kyllä huomasin, ettei muistini ollut palannut...
Vaihdoin vaatteet ja lähdin Harryn huoneesta. Oli jännää, että jotenkin tunsin tämän talon, vaikka en muuta muistanutkaan. Menin suoraan olohuoneeseen, missä Harry istui yksin.
"Huomenta" sanoin ja istuin sohvan toiseen päähän. En viitsinyt istua hänen viereensä, se olisi ollut jo lähentelemistä..
"Huomenta. Nukuitko hyvin?" Harry kysyi hymyillen, mutta hän näytti jotenkin huolestuneelle.
"Joo, kiitos kysymästä" hymyilin ja käännyin heti sen jälkeen vähän nolona katsomaan telkkaria. Ohjelma ei minua kiinnostanut, mutta minua hermostutti katsekontakti Harryn kanssa. Näin sivusilmästä kuinka hän katsoi minua pitkään, ennen kuin käänsi katseensa ja huokaisi. En kehdannut kysyä mikä oli vikana..
Yhtäkkiä ovikello soi. Minulla ei ollut mitään ideaa, kuka siellä voisi olla, eikä tainnut olla Harryllakaan ilmeestä päätellen. Jäin istumaan sohvalle ja katselin kuinka Harry käveli ovelle ja avasi sen.
Välittömästi syntyi tappelu. Tuntemattomia miehiä tuli sisään ja he lukitsivat Harryn tiukkoihin otteisiinsa. Pomppasin sohvalta ylös täysin pöllämystyneenä.
"Minä tulin vihdoin!" Jotenkin tuttu ääni naurahti ja Michael tuli sisään, välittämättä seinään niitatusta Harrysta.
"Mitä?" Älähdin epäuskoisena. Miksi hän oli tullut??
"Tottakai tulin hakemaan sinut pois! Nämä rikolliset veivät sinut, edes tuntematta sinua! Tottakai minä haen sinut turvaan!" Michael hymyili ja kaappasi minut kainaloonsa. Oliko Harry muka rikollinen!? Olivatko he siepanneet minut tänne ja väittäneet, että tuntevat minut!?
"Hän valehtelee" Harry murahti yhtäkkiä, ja sai heti siitä hyvästi kovan iskun kylkeensä. En tiennyt ketä uskoa.
"Älä viitsi. Tosirakkaus voittaa aina! Ruby tietää, että valehtelet! Kumman valitset? Poikaystäväsi vai hullun rikollisen?" Michael nauroi Harrylle ja kääntyi osoittamaan viimeiset sanansa minulle. En ehtinyt vastata, ennekuin silmäni sumentuivat.
Harry:
En pystynyt liikkumaan senttiäkään kun neljä miestä pitivät minut paikallaan. Mutta en silti antaisi Rubyn uskoa Michaelia. Odotin Rubyn vastausta. Mutta hän oli hiljaa ja tuijotti tyhjyyteen.
Yhtäkkiä hän lähti kävelemään minua päin, tuima ilme kasvoillaan. Miehet käänsivät minut häneen päin, pitäen käteni selän takana. Ruby pysähtyi eteeni ja tuijotti minua tiukasti silmiin. En tiennyt yhtään mitä hän ajatteli.
Sitten Ruby vain kääntyi ympäri ja meni Michaelin luokse.
"Onneksi tulit" hän hymyili Michaelille joka nappasi hänet halaukseensa. En voinut uskoa sitä..
"Tiesin! Luulitko, että sinulla olisi mahdollisuuksia!?" Michael nauroi pilkallisesti minulle, Rubyn olkapään yli. En ehtinyt vastata, ennenkuin Michael horjahti taaemmas.
"Älä koske minuun enää ikinä" Ruby ärähti ja löi Michaelia kasvoihin kovaa. Hän horjahti uudestaan ja sitä hyväksi käyttäen Ruby tyrkkäsi hänet maahan.
"Senkin- itserakas- aivoton-paskiainen!!" Ruby huusi ja jokaista sanaa hän painotti potkulla Michaelin selkään. Minun teki mieli nauraa täyttä kurkkua, mutta pidin kuitenkin suuni kiinni. Leveää hymyä oli kuitenkin hankala peittää. Ruby kääntyi minuun päin ja jätti pölähtäneen Michaelin maahan.
"Painukaa helvettiin, ennekuin soitan poliisit" Ruby uhkasi vihaisempana, kuin olin ikinä hänet nähnyt. Miehet häipyivät ovesta ilman vastarintaa, jättäen Michaelin kinkkaamaan perään.
"Sinä muistat?" Kysyin hiljaa, hymynkare huulillani. Ruby ei vastannut, vaan heittäytyi minua vasten ja painoi päänsä rintaani vasten. Kiedoin käsivarteni hänen ympärilleen ja painoin kasvoni hänen hiuksiinsa. Vihdoinkin.
Kaikki huoli ja pelko katosivat minusta, kun sain vihdoin vanhan Rubyn takaisin.
lauantai 9. marraskuuta 2013
~Troublemaker~ Part 25
Harry:
"Näyttääkö mikään tutulta?" Kysyin Rubylta, kun tulimme takaisin kotiin. Hän kääntyili ympärilleen ja lopulta pudisti päätään.
"Katsele kaikkea ihan vapaasti, jos vaikka jokin palautuisi mieleesi" kohotin huokaisten. Minun pitäisi olla iloinen kun Ruby oli hengissä. Olihan kyllä minä, mutta muistinmenetys ehkä hieman pelotti minua. Ruby ei muistanut minua, vanhempiaan, onnettomuutta tai Danin murhayritystä. Hän luuli seurustelevansa sen paskan kanssa, ja nyt vain olevansa kämppiksiensä luona. Se satutti minua. Minun tunteeni häntä kohtaa eivät olleet muuttuneet tippakaan, mutta nyt hän ei edes tiennyt kuka olin..
Ruby katosi keittiöön ja tutkiskeli paikkoja. Me muut hajaannuimme eri suuntiin. Vilkaisin kelloa, ja hämmästyin aikalailla. Kello oli melkein neljä aamulla, enkä edes ollut huomannut koko asiaa. Menin keittiöön Rubyn luokse.
"Hei, kello on jo aika paljon. Tuletko nukkumaan?" Kysyin ystävällisesti. Ruby kääntyi minuun päin ja näytti epäröivältä.
"Jos minä nyt olen täällä.. Niin nukunko sohvalla?" Hän kysyi, ja palautti heti mieleeni vanhan keskustelumme.
"Et, nukut minun huoneessani" vastasin hymyillen. Ehkä Ruby saattaisi muistaa jotain tästä keskustelusta.
"No tuota.. Olisiko patjaa?" Hän kysyi selvästi punastuen.
"Siellä on sänky" vinkkasin ja Ruby lehahti punaiseksi. Ehdinkin jo kaivata hänen söpöjä reaktiotaan.
"Okeeei" Ruby hymähti ja livahti ohitseni käytävään.
Käännyin menemään hänen peräänsä ja olin juuri ohjeistamassa missä huoneeni oli, kun tajusin, että Ruby meni sinne ilman ohjeita. Kiiruhdin pikavauhtia hänen peräänsä.
"Muistatko sinä tämän huoneen?" Kysyin heti kun olin saavuttanut hänet. Ruby seisoi sängyn päässä ja katseli ympärilleen.
"Kyllä... Onko vasen puoli minun?" Hän kysyi iloa äänessään. Nyökkäsin leveästi hymyillen. Vaikkei hän muistanut vielä minua, hän muisti jo tämän huoneen! Oltiin jo lähempänä voittoa!
Annoin Rubylle hänen oman pyjamansa, jota hän ei kyllä tunnistanut, mutta puki sen päälleen. Heitin paitani pois ja kipusimme kummatkin sänkyyn. Ruby pysyi tiukasti toisella laidalla, aivan kuten ensimmäisenä yönään täällä. En aikonut painostaa häntä, joten toivotin vain hyvää yötä, ja nukahdin.
Huhu miten tylsää xD oli muuten aika jännää lukee omia fanficcejä! Se on sinänsä inhottavaa ku varsinki vanhoissa ficeissä huomaa heti, kuinka huonosti on sillon kirjottanu xD se on aina sillee et joka ficissä kehittyy paremmaks :D joo entiiä mihin tää nyt liitty!
"Näyttääkö mikään tutulta?" Kysyin Rubylta, kun tulimme takaisin kotiin. Hän kääntyili ympärilleen ja lopulta pudisti päätään.
"Katsele kaikkea ihan vapaasti, jos vaikka jokin palautuisi mieleesi" kohotin huokaisten. Minun pitäisi olla iloinen kun Ruby oli hengissä. Olihan kyllä minä, mutta muistinmenetys ehkä hieman pelotti minua. Ruby ei muistanut minua, vanhempiaan, onnettomuutta tai Danin murhayritystä. Hän luuli seurustelevansa sen paskan kanssa, ja nyt vain olevansa kämppiksiensä luona. Se satutti minua. Minun tunteeni häntä kohtaa eivät olleet muuttuneet tippakaan, mutta nyt hän ei edes tiennyt kuka olin..
Ruby katosi keittiöön ja tutkiskeli paikkoja. Me muut hajaannuimme eri suuntiin. Vilkaisin kelloa, ja hämmästyin aikalailla. Kello oli melkein neljä aamulla, enkä edes ollut huomannut koko asiaa. Menin keittiöön Rubyn luokse.
"Hei, kello on jo aika paljon. Tuletko nukkumaan?" Kysyin ystävällisesti. Ruby kääntyi minuun päin ja näytti epäröivältä.
"Jos minä nyt olen täällä.. Niin nukunko sohvalla?" Hän kysyi, ja palautti heti mieleeni vanhan keskustelumme.
"Et, nukut minun huoneessani" vastasin hymyillen. Ehkä Ruby saattaisi muistaa jotain tästä keskustelusta.
"No tuota.. Olisiko patjaa?" Hän kysyi selvästi punastuen.
"Siellä on sänky" vinkkasin ja Ruby lehahti punaiseksi. Ehdinkin jo kaivata hänen söpöjä reaktiotaan.
"Okeeei" Ruby hymähti ja livahti ohitseni käytävään.
Käännyin menemään hänen peräänsä ja olin juuri ohjeistamassa missä huoneeni oli, kun tajusin, että Ruby meni sinne ilman ohjeita. Kiiruhdin pikavauhtia hänen peräänsä.
"Muistatko sinä tämän huoneen?" Kysyin heti kun olin saavuttanut hänet. Ruby seisoi sängyn päässä ja katseli ympärilleen.
"Kyllä... Onko vasen puoli minun?" Hän kysyi iloa äänessään. Nyökkäsin leveästi hymyillen. Vaikkei hän muistanut vielä minua, hän muisti jo tämän huoneen! Oltiin jo lähempänä voittoa!
Annoin Rubylle hänen oman pyjamansa, jota hän ei kyllä tunnistanut, mutta puki sen päälleen. Heitin paitani pois ja kipusimme kummatkin sänkyyn. Ruby pysyi tiukasti toisella laidalla, aivan kuten ensimmäisenä yönään täällä. En aikonut painostaa häntä, joten toivotin vain hyvää yötä, ja nukahdin.
Huhu miten tylsää xD oli muuten aika jännää lukee omia fanficcejä! Se on sinänsä inhottavaa ku varsinki vanhoissa ficeissä huomaa heti, kuinka huonosti on sillon kirjottanu xD se on aina sillee et joka ficissä kehittyy paremmaks :D joo entiiä mihin tää nyt liitty!
perjantai 8. marraskuuta 2013
~Troublemaker~ Part 24
Ruby:
Lähdimme sairaalasta vähän vaivaantuneena. Minua ihmetytti, etten reagoinut mitenkään siihen, että tämä kiharapää hakkasi luultua poikaystävääni. Luulisi, että jos seurustelisin hänen kanssaan, olisin mennyt väliin.
"Olenko minä siis Ruby?" Kysyin aika nolona, kun pakkauduimme poikien autoon.
"Kyllä! Ja olet asunut kanssamme monta kuukautta" vaalea hiuksinen poika sanoi ystävällisesti vierestäni. Tuntui niin oudolle kun he tunsivat minut, mutta itse en..
"En muista teidän nimiänne" myönsin pää painuksissa.
"Minä olen Niall, tuossa on Liam, Zayn, Louis ja Harry, jonka kanssa olet seurustellut monta kuukautta!" Niall kertoi ja osoitti poikia vuorotellen. Katseeni pysähtyi Harryyn, joka oli kääntynyt katsomaan minua etupenkiltä. Tämä alkoi olla vähän liian monimutkaista.
"Mutta.. Michael sanoi.." Aloitin, mutta Harry keskeytti.
"Hän valehtelee. En tiedä mitä hän on sinulle sanonut, mutta me puhumme totta. Olit lento onnettomuudessa, kun loukkasit pääsi. Et ollut tavannut Michaelia ennen. Tai ainakaan sinä aikana kun me olemme sinut tunteneet" Hän kertoi vakavalla naamalla.
"Entäs vanhempani!? He varmasti tietävät kaiken!" Naurahdin iloisena, että muistin mokoman seikan. Vanhemmat tietäisivät kaiken!
Mutta kukaan ei vastannut. Käännyin katsomaan kaikkia poikia vuorotellen.
"Mitä? " kysyin kummissani. Jos tunsin heidät, heidän pitäisi tuntea vanhempani!
"Tuota.. Sinun äitisi kuoli ja isäsi lähti" Liam, jos oikein muistan, sanoi vaivaantuneesti.
Kesti hetken aikaa tajuta mitä hän oli juuri sanonut. Miten niin äitini oli kuollut!? Vaikken muistanut häntä, niin miksi hän olisi noin vain kuollut!?
"Olenko minä ollut muka koko elämäni orpo??" Älähdin miettiessäni vaihtoehtoja.
"Et.. Tämä on turhan vaikea selittää.. Sinä tiedät kyllä, et vain muista. Jos annamme asian olla, niin ei tule mitään ongelmia!" Autoa ajava Zayn selitti ja yritti selvästikkin saada minut unohtamaan koko aiheen.
"Ok" tokaisin ja keskityin katsomaan ikkunasta ulos. Saa nähdä mitä tästäkin tulisi..
Michael:
"Mic, ihan totta! Kannataako sinun alkaa riehumaan?" Ashley kysyi ärsyttävällä äänensävyllä. En kiinnittänyt häneen mitään huomiota, vaan keskityin tietokoneen näyttöön. Olin päässyt isäni salasanoilla kaupungin asukas rekisteriin, josta nyt etsin Rubyn vienyttä porukkaa. Ottaisin tytön takaisin vaikka väkisin.
"Niimpä. He voivat ilmoittaa poliisille" Lee totesi toiselta puoleltani tarkkaillessaan näyttöä.
"Kuulkaa! Ihan sama minulle! Otan tytön takaisin! Hän rakastaa minua, koska laitan hänet rakastamaan! Muistinmenetyksen takia hän ei voi rakastaa 'muka oikee poikaystäväänsä'!" Kivahdin muille jotka vaikenivat. En ollut ikinä menettänyt yhtäkään tyttöä muille. En ikinä ollut hävinnyt yhtään kilpailua. Enkä aikonut hävitä nytkään. Etsisin heidän osoitteensa ja laittaisin suunnitelmani toimeen.
Lähdimme sairaalasta vähän vaivaantuneena. Minua ihmetytti, etten reagoinut mitenkään siihen, että tämä kiharapää hakkasi luultua poikaystävääni. Luulisi, että jos seurustelisin hänen kanssaan, olisin mennyt väliin.
"Olenko minä siis Ruby?" Kysyin aika nolona, kun pakkauduimme poikien autoon.
"Kyllä! Ja olet asunut kanssamme monta kuukautta" vaalea hiuksinen poika sanoi ystävällisesti vierestäni. Tuntui niin oudolle kun he tunsivat minut, mutta itse en..
"En muista teidän nimiänne" myönsin pää painuksissa.
"Minä olen Niall, tuossa on Liam, Zayn, Louis ja Harry, jonka kanssa olet seurustellut monta kuukautta!" Niall kertoi ja osoitti poikia vuorotellen. Katseeni pysähtyi Harryyn, joka oli kääntynyt katsomaan minua etupenkiltä. Tämä alkoi olla vähän liian monimutkaista.
"Mutta.. Michael sanoi.." Aloitin, mutta Harry keskeytti.
"Hän valehtelee. En tiedä mitä hän on sinulle sanonut, mutta me puhumme totta. Olit lento onnettomuudessa, kun loukkasit pääsi. Et ollut tavannut Michaelia ennen. Tai ainakaan sinä aikana kun me olemme sinut tunteneet" Hän kertoi vakavalla naamalla.
"Entäs vanhempani!? He varmasti tietävät kaiken!" Naurahdin iloisena, että muistin mokoman seikan. Vanhemmat tietäisivät kaiken!
Mutta kukaan ei vastannut. Käännyin katsomaan kaikkia poikia vuorotellen.
"Mitä? " kysyin kummissani. Jos tunsin heidät, heidän pitäisi tuntea vanhempani!
"Tuota.. Sinun äitisi kuoli ja isäsi lähti" Liam, jos oikein muistan, sanoi vaivaantuneesti.
Kesti hetken aikaa tajuta mitä hän oli juuri sanonut. Miten niin äitini oli kuollut!? Vaikken muistanut häntä, niin miksi hän olisi noin vain kuollut!?
"Olenko minä ollut muka koko elämäni orpo??" Älähdin miettiessäni vaihtoehtoja.
"Et.. Tämä on turhan vaikea selittää.. Sinä tiedät kyllä, et vain muista. Jos annamme asian olla, niin ei tule mitään ongelmia!" Autoa ajava Zayn selitti ja yritti selvästikkin saada minut unohtamaan koko aiheen.
"Ok" tokaisin ja keskityin katsomaan ikkunasta ulos. Saa nähdä mitä tästäkin tulisi..
Michael:
"Mic, ihan totta! Kannataako sinun alkaa riehumaan?" Ashley kysyi ärsyttävällä äänensävyllä. En kiinnittänyt häneen mitään huomiota, vaan keskityin tietokoneen näyttöön. Olin päässyt isäni salasanoilla kaupungin asukas rekisteriin, josta nyt etsin Rubyn vienyttä porukkaa. Ottaisin tytön takaisin vaikka väkisin.
"Niimpä. He voivat ilmoittaa poliisille" Lee totesi toiselta puoleltani tarkkaillessaan näyttöä.
"Kuulkaa! Ihan sama minulle! Otan tytön takaisin! Hän rakastaa minua, koska laitan hänet rakastamaan! Muistinmenetyksen takia hän ei voi rakastaa 'muka oikee poikaystäväänsä'!" Kivahdin muille jotka vaikenivat. En ollut ikinä menettänyt yhtäkään tyttöä muille. En ikinä ollut hävinnyt yhtään kilpailua. Enkä aikonut hävitä nytkään. Etsisin heidän osoitteensa ja laittaisin suunnitelmani toimeen.
torstai 7. marraskuuta 2013
~Troublemaker~ Part 23
Harry:
Käytävässä riistäydyin irti poikien otteesta ja nappasin ensimmäistä näkemääni lääkäriä olkapäästä.
"Saako Rubyn kotiuttaa pian?!" Kysyin ehkä liiankin ärhäkästi. Vanhempi lääkäri nainen katsoi minua yllättyneenä, ja alkoi sitten kiireesti tutkia potilas kansiota.
"Hmm, muistinmenetys? Hänen haaverinsa eivät olleet vakavia, joten kotiutus voi alkaa koska vaan." Nainen kertoi ja minä nyökkäsin. Kotona Ruby voisi muistaa tuttuja paikkoja ja esineitä! Mutta entä jos hän ei lähde 'ventovieraiden' mukaan.
"Tunnetteko te hänet?" Nainen kysyi, ja lähti kävelemään takaisin kohti Rubyn huonetta. Nyökkäsin uudelleen. Nainen kopautti huoneen oveen kerran ja meni sisälle.
"Hei Ruby! Sinun tuttusi ovat valmiina viemään sinut kotiin! Pääset tutustumaan tuttuihin asioihin, ja muistisi saattaa palata!" Lääkäri ilmoitti pirteästi. Menin poikien kanssa ovelle ja näimme kuinka Michael irrottautui Rubyn halauksesta. Keskityin tuiottamaan ikkunaa. Jos olisin saanut, olisin käynyt käsiksi tuohon kitukasvuiseen kakaraan.
"Eivät he tunne häntä!" Michael huudahti ja pomppasi seisomaan sängyltä.
"No totta helvetissä tunnetaan!" Minä ärähdin kärsimättömänä tästä kaikesta. Miksi tuo ääliö yritti huijata!?!
"Täällä ei tapella!! Ruby lähdetkö heidän mukaansa?" Lääkäri kivahti ja kysyi sitten lempeästi Rubylta. Kumma kyllä Ruby ei kieltäytynyt heti. Hän vain istui sängyn reunalla ja tuijotti minua. Toivekkuuteni heräsi.
"Muistatko sinä minut?" Kysyin hiljaa.
"Minä... En, mutta en ole varma" hän sopersi ja vilkaisi lääkäriin.
"Se on hyvä alku. Mene vain heidän mukaansa" nainen ehdotti ja Ruby nyökkäsi.
"Ei sinun kannata! Et tunne heitä! Olet tyttöystäväni!" Michael valitti. Silloin hän meni liian pitkälle. Mikään ei ollut ikinä suututtanut minua niin.
"Saatanan valehtelija!" Karjaisin ja syöksähdin häntä päin. Kukaan ei ehtinyt estää, ennenkuin iskin häntä nyrkillä kasvoihin. Michael kaatui maahan leukaansa pidellen. Olisin jatkanut, elleivät pojat olisivat kiskoneet minut kauemmas.
"Kaikenlaista sitä näkeekään!! Uskaltaako potilasta teille edes päästää!" Lääkäri ärähti pöyristyneenä. En vastannut. Tuijotin vain maasta ylös noussutta Michaelia, joka virnuili Rubyn selän takana.
"Kyllä voi! Hän vain hermostui hieman!" Niall naurahti ja sai lääkärin tyyntymään.
"Hyvä on. Sinulla Ruby ei ollut mitään tavaroita, joten jos haluat niin voitte lähteä" nainen sanoi, ja tottelevaisesti Ruby tuli luoksemme. Hän katsoi minua vähän kummasti, mutta minun ilokseni hän ei vilkaissutkaan Michaeliin, kun lähdimme huoneesta.
Käytävässä riistäydyin irti poikien otteesta ja nappasin ensimmäistä näkemääni lääkäriä olkapäästä.
"Saako Rubyn kotiuttaa pian?!" Kysyin ehkä liiankin ärhäkästi. Vanhempi lääkäri nainen katsoi minua yllättyneenä, ja alkoi sitten kiireesti tutkia potilas kansiota.
"Hmm, muistinmenetys? Hänen haaverinsa eivät olleet vakavia, joten kotiutus voi alkaa koska vaan." Nainen kertoi ja minä nyökkäsin. Kotona Ruby voisi muistaa tuttuja paikkoja ja esineitä! Mutta entä jos hän ei lähde 'ventovieraiden' mukaan.
"Tunnetteko te hänet?" Nainen kysyi, ja lähti kävelemään takaisin kohti Rubyn huonetta. Nyökkäsin uudelleen. Nainen kopautti huoneen oveen kerran ja meni sisälle.
"Hei Ruby! Sinun tuttusi ovat valmiina viemään sinut kotiin! Pääset tutustumaan tuttuihin asioihin, ja muistisi saattaa palata!" Lääkäri ilmoitti pirteästi. Menin poikien kanssa ovelle ja näimme kuinka Michael irrottautui Rubyn halauksesta. Keskityin tuiottamaan ikkunaa. Jos olisin saanut, olisin käynyt käsiksi tuohon kitukasvuiseen kakaraan.
"Eivät he tunne häntä!" Michael huudahti ja pomppasi seisomaan sängyltä.
"No totta helvetissä tunnetaan!" Minä ärähdin kärsimättömänä tästä kaikesta. Miksi tuo ääliö yritti huijata!?!
"Täällä ei tapella!! Ruby lähdetkö heidän mukaansa?" Lääkäri kivahti ja kysyi sitten lempeästi Rubylta. Kumma kyllä Ruby ei kieltäytynyt heti. Hän vain istui sängyn reunalla ja tuijotti minua. Toivekkuuteni heräsi.
"Muistatko sinä minut?" Kysyin hiljaa.
"Minä... En, mutta en ole varma" hän sopersi ja vilkaisi lääkäriin.
"Se on hyvä alku. Mene vain heidän mukaansa" nainen ehdotti ja Ruby nyökkäsi.
"Ei sinun kannata! Et tunne heitä! Olet tyttöystäväni!" Michael valitti. Silloin hän meni liian pitkälle. Mikään ei ollut ikinä suututtanut minua niin.
"Saatanan valehtelija!" Karjaisin ja syöksähdin häntä päin. Kukaan ei ehtinyt estää, ennenkuin iskin häntä nyrkillä kasvoihin. Michael kaatui maahan leukaansa pidellen. Olisin jatkanut, elleivät pojat olisivat kiskoneet minut kauemmas.
"Kaikenlaista sitä näkeekään!! Uskaltaako potilasta teille edes päästää!" Lääkäri ärähti pöyristyneenä. En vastannut. Tuijotin vain maasta ylös noussutta Michaelia, joka virnuili Rubyn selän takana.
"Kyllä voi! Hän vain hermostui hieman!" Niall naurahti ja sai lääkärin tyyntymään.
"Hyvä on. Sinulla Ruby ei ollut mitään tavaroita, joten jos haluat niin voitte lähteä" nainen sanoi, ja tottelevaisesti Ruby tuli luoksemme. Hän katsoi minua vähän kummasti, mutta minun ilokseni hän ei vilkaissutkaan Michaeliin, kun lähdimme huoneesta.
~Troublemaker~ Part 22
Ruby:
"Tunnetko sinä heidät Michael?" Kysyin kun häirikköporukka poistui huoneesta. Oli todella outoa, että täysin tuntemattomat ihmiset tulevat katsomaan minua. Ja he väittävät tuntevansa minut.. Minusta kyllä kierolla tavalla tuntui, että saatoin ehkä tuntea tuntea heidät. Tai siis joku tohtori kertoi, että olin saanut iskin päähäni onnettomuudessa. En muistanut siitä mitään. Minua oli kutsuttu Rubyksi, joten ilmeisesti se oli nimeni. En muistanut yksinkertaisesti mitään, tämän sairaalan jälkeen. Ehkä ne pojat tosiaan tunsivat minut, mutten vain muistanut..
"En! Aika paskamaisia olivat! Yksihän väitti olevansa poikäystäväsi!" Michael nauroi.
"Kuka heistä?"
"Se pitkä, jolla oli kiharat. Aika äkkipikaiselta vaikutti"
Aloin heti muistella. Minulla ei ollut muuta mielikuvaa hänestä kuin äskeinen kohtaaminen. Seurustelinko minä tosiaan hänen kanssaan?
"Outoa" mumisin ja puristin silmäni kiinni, pinnistäen muistiani.
"Ihan turha sinun on siitä huolehtia! Ethän sinä tunne häntä, joten voit samantien jättää hänet omaan arvoonsa!" Michael ehdotti.
"Tunsinko minä sinut aikaisemmin?" Kysyin, avasin silmäni ja heilautin jalkani sängyn reunalle. Muistan vain, että Michael veti minut vedestä ja toi tänne. Ehkä olin ollut hänen kanssaan aikaisemmin.
"Kyllä! Etkö muista? ME seurustellaan. Et ole ikinä ollutkaan sen ääliön kanssa, joka täällä kävi" Michael selitti ja ojentautui halaamaan minua. Olin ihan sekaisin.
"Mitäh? En muista mitään" älähdin hänen halauksessaan, johon en vastannut.
"Me ollaan seurusteltu monta vuotta! Minä tunnen sinut." Michael kuiskasi ja tiukensi otettaan minusta. Hän taisi puhua totta. Enhän minä voinut tietää totuutta, mutta uskoin häneen.
"Harmi etten muista. Sinun täytyy kertoa kaikki uudelleen!" Naurahdin ja halasin häntä.
Taas kirjottelen koulussa xD mut jatkan taas kuhan pääsen kotiin!
"Tunnetko sinä heidät Michael?" Kysyin kun häirikköporukka poistui huoneesta. Oli todella outoa, että täysin tuntemattomat ihmiset tulevat katsomaan minua. Ja he väittävät tuntevansa minut.. Minusta kyllä kierolla tavalla tuntui, että saatoin ehkä tuntea tuntea heidät. Tai siis joku tohtori kertoi, että olin saanut iskin päähäni onnettomuudessa. En muistanut siitä mitään. Minua oli kutsuttu Rubyksi, joten ilmeisesti se oli nimeni. En muistanut yksinkertaisesti mitään, tämän sairaalan jälkeen. Ehkä ne pojat tosiaan tunsivat minut, mutten vain muistanut..
"En! Aika paskamaisia olivat! Yksihän väitti olevansa poikäystäväsi!" Michael nauroi.
"Kuka heistä?"
"Se pitkä, jolla oli kiharat. Aika äkkipikaiselta vaikutti"
Aloin heti muistella. Minulla ei ollut muuta mielikuvaa hänestä kuin äskeinen kohtaaminen. Seurustelinko minä tosiaan hänen kanssaan?
"Outoa" mumisin ja puristin silmäni kiinni, pinnistäen muistiani.
"Ihan turha sinun on siitä huolehtia! Ethän sinä tunne häntä, joten voit samantien jättää hänet omaan arvoonsa!" Michael ehdotti.
"Tunsinko minä sinut aikaisemmin?" Kysyin, avasin silmäni ja heilautin jalkani sängyn reunalle. Muistan vain, että Michael veti minut vedestä ja toi tänne. Ehkä olin ollut hänen kanssaan aikaisemmin.
"Kyllä! Etkö muista? ME seurustellaan. Et ole ikinä ollutkaan sen ääliön kanssa, joka täällä kävi" Michael selitti ja ojentautui halaamaan minua. Olin ihan sekaisin.
"Mitäh? En muista mitään" älähdin hänen halauksessaan, johon en vastannut.
"Me ollaan seurusteltu monta vuotta! Minä tunnen sinut." Michael kuiskasi ja tiukensi otettaan minusta. Hän taisi puhua totta. Enhän minä voinut tietää totuutta, mutta uskoin häneen.
"Harmi etten muista. Sinun täytyy kertoa kaikki uudelleen!" Naurahdin ja halasin häntä.
Taas kirjottelen koulussa xD mut jatkan taas kuhan pääsen kotiin!
keskiviikko 6. marraskuuta 2013
~Troublemaker~ Part 21
Louis:
Talutin Harryn pois huoneesta ja istutin hänet käytävän penkille. Olimme kaikki aivan yhtä järkyttyneitä. Kukaan ei ollut nähnyt Rubya ikinä niin vihaisen oloisena. Eikö hän muka oikeasti muistanut Harrya?
"Ei se varmaan ole pysyvää" Zayn sanoi hiljaa Harrylle, joka vain tuijotti lattiaa. Tämä taisi olla turhankin rankka kokemus hänelle.
"Minä etsin lääkärin!" Ehdotin ja lähdin etenemään käytävällä. Etsiskelin katseellani valkotakkisia lääkäreitä ja bongasinkin yhden pian.
"Anteeksi, mutta tiedättekö mikä vaivaa huoneen 44 potilasta? Hän ei muista poikaystäväänsä" selitin nuorehkolle mieslääkärille, joka alkoi selata kansiotaan.
"Ahaa Ruby? Hänellä on melko vakava päävamma, joka aiheuttaa muistinmenetyksen. Parannuskeinoa ei oikein ole, häntä vain pitää totuttaa tuttuihin asioihin. Hän saattaa muistaa kaiken aivan yhtäkkiä" mies kertoi ja merkitsi jotain kansioon. Nyökkäsin ja kiitin häntä. Palasin poikien luo, missä muut puhuivat typeryyneelle Harrylle.
"Pojat! Rubylla on joku päävamma, mistä muistinmenetys johtuu! Häntä pitää muistuttaa tutuista asioista!" Selitin äkkiä ja sain Harrynkin kohottamaan katseensa.
"Eihän se ole pysyvä?" Hän kysyi.
"Ei ainakaan tietääkseni. Hän kai vain yhtäkkiä saattaa muistaa kaiken"
"Hän vihaa minua" Harry huokaisi ja painoi kasvot käsiinsä.
"Tiedät, ettei hän vihaa. Nyt hän ei vain tunne sinua!" Niall lohdutti ja vetäisi Harryn seisomaan. Menimme tälläkertaa rauhallisemmin sisään Rubyn huoneeseen.
"Mitä te haluatte?!" Ruby kivahti heti ja katsoi meitä kylmästi sängystään.
"Haluan jutella" Harry henkäisi ja tarkkailimme kaikki Rubyn ilmettä. Se ei muuttunut.
"Mistä? En tunne ketään teistä! Jos haluatte olla avuksi niin etsitte Michaelin" Ruby tokaisi. Kuka hitto oli Michael? Vilkaisin Harrya vaivihkaa ja näin kuinka hänen ilmeensä synkkeni.
"Kerroisitko kaiken mitä muistat? Sitten voimme.. Hakea tämän Michaelin" Harry ehdotti, äänen kylmetessä loppua kohti.
"Ai mitäkö muistan? Muistan pyörteen vedessä. Ja kipua.. Ja sitten että Michael poimi minut turvaan ja toi tänne! Hän toimi minusta todella rohkeasti! Hän lähti hakemaan alakerrasta syötävää, joten ehkä teidän ei tarvitse hakea häntä!" Ruby kertoi, hymyillen levästi. Ilmapiiri oli aika vaisu nyt. Harry tuijotti taas tyhjyyteen ja ilmeisesti mietti. Oli satavarmaa, että tämä Michael tulisi aiheuttamaan ongelmia.
Bang! Ovi aukesi ja nuori surffari poika tuli sisään. Käännyimme kaikki hänen suuntaansa, mikä sai hänet pysähtymään.
"Aijaah.. Tunnetteko te Rubyn?" Michael kysyi ja nyökkäilimme kaikki.
"Eivät" Ruby tokaisi takaamme ja Michel kohotti kulmakarvojaan.
"En tiedä mistä he tulivat. Ovat häirinneet tässä jo jonkin aikaa! Hyvä, että palasit!" Ruby jatkoi ja viittoi Michaelia tulemaan luokseen. Hän totteli ja istui sängyn reunalle.
"Voitko hyvin? Näytät vähän kalpealta" Michael kysyi ja kurottautui hitaasti lähemmäs Rubya, kokeillakseen hänen otsaansa.
"Älä koske häneen" Harry ärähti yhtäkkiä viereltäni. Michael pysähtyi heti ja käännähti katsomaan Harrya.
"Mitä se sinua liikuttaa?!"
"Olen hänen poikaystävänsä. Että jos olisin sinä, en koskisi häneen sormellanikaan" Harry totesi kylmästi.
"Mistä sinä puhut!?" Ruby kivahti Harrylle, joka näytti nyt murtuneelle.
"Niimpä. Tuskin suhteessa voi olla toisen osapuolen tietämättä. Siksi taidankin tehdä mitä haluan" Michael hymähti ja hivuttautui lähemmäs Rubya, joka hymyili hänelle iloisena.
Olisi parempi häipyä ennekuin Harry raivostuisi. Yhdessä vedimme hänet mukanamme pois. Koko juttu mutkistui tuon munapään saavuttua.
Ois yks kyssärii!! Mikä näistä mun ficeistä nyt on ollu paras? En tiiä kuinka moni on lukenu kaikki, mutta kuitenki xD
Talutin Harryn pois huoneesta ja istutin hänet käytävän penkille. Olimme kaikki aivan yhtä järkyttyneitä. Kukaan ei ollut nähnyt Rubya ikinä niin vihaisen oloisena. Eikö hän muka oikeasti muistanut Harrya?
"Ei se varmaan ole pysyvää" Zayn sanoi hiljaa Harrylle, joka vain tuijotti lattiaa. Tämä taisi olla turhankin rankka kokemus hänelle.
"Minä etsin lääkärin!" Ehdotin ja lähdin etenemään käytävällä. Etsiskelin katseellani valkotakkisia lääkäreitä ja bongasinkin yhden pian.
"Anteeksi, mutta tiedättekö mikä vaivaa huoneen 44 potilasta? Hän ei muista poikaystäväänsä" selitin nuorehkolle mieslääkärille, joka alkoi selata kansiotaan.
"Ahaa Ruby? Hänellä on melko vakava päävamma, joka aiheuttaa muistinmenetyksen. Parannuskeinoa ei oikein ole, häntä vain pitää totuttaa tuttuihin asioihin. Hän saattaa muistaa kaiken aivan yhtäkkiä" mies kertoi ja merkitsi jotain kansioon. Nyökkäsin ja kiitin häntä. Palasin poikien luo, missä muut puhuivat typeryyneelle Harrylle.
"Pojat! Rubylla on joku päävamma, mistä muistinmenetys johtuu! Häntä pitää muistuttaa tutuista asioista!" Selitin äkkiä ja sain Harrynkin kohottamaan katseensa.
"Eihän se ole pysyvä?" Hän kysyi.
"Ei ainakaan tietääkseni. Hän kai vain yhtäkkiä saattaa muistaa kaiken"
"Hän vihaa minua" Harry huokaisi ja painoi kasvot käsiinsä.
"Tiedät, ettei hän vihaa. Nyt hän ei vain tunne sinua!" Niall lohdutti ja vetäisi Harryn seisomaan. Menimme tälläkertaa rauhallisemmin sisään Rubyn huoneeseen.
"Mitä te haluatte?!" Ruby kivahti heti ja katsoi meitä kylmästi sängystään.
"Haluan jutella" Harry henkäisi ja tarkkailimme kaikki Rubyn ilmettä. Se ei muuttunut.
"Mistä? En tunne ketään teistä! Jos haluatte olla avuksi niin etsitte Michaelin" Ruby tokaisi. Kuka hitto oli Michael? Vilkaisin Harrya vaivihkaa ja näin kuinka hänen ilmeensä synkkeni.
"Kerroisitko kaiken mitä muistat? Sitten voimme.. Hakea tämän Michaelin" Harry ehdotti, äänen kylmetessä loppua kohti.
"Ai mitäkö muistan? Muistan pyörteen vedessä. Ja kipua.. Ja sitten että Michael poimi minut turvaan ja toi tänne! Hän toimi minusta todella rohkeasti! Hän lähti hakemaan alakerrasta syötävää, joten ehkä teidän ei tarvitse hakea häntä!" Ruby kertoi, hymyillen levästi. Ilmapiiri oli aika vaisu nyt. Harry tuijotti taas tyhjyyteen ja ilmeisesti mietti. Oli satavarmaa, että tämä Michael tulisi aiheuttamaan ongelmia.
Bang! Ovi aukesi ja nuori surffari poika tuli sisään. Käännyimme kaikki hänen suuntaansa, mikä sai hänet pysähtymään.
"Aijaah.. Tunnetteko te Rubyn?" Michael kysyi ja nyökkäilimme kaikki.
"Eivät" Ruby tokaisi takaamme ja Michel kohotti kulmakarvojaan.
"En tiedä mistä he tulivat. Ovat häirinneet tässä jo jonkin aikaa! Hyvä, että palasit!" Ruby jatkoi ja viittoi Michaelia tulemaan luokseen. Hän totteli ja istui sängyn reunalle.
"Voitko hyvin? Näytät vähän kalpealta" Michael kysyi ja kurottautui hitaasti lähemmäs Rubya, kokeillakseen hänen otsaansa.
"Älä koske häneen" Harry ärähti yhtäkkiä viereltäni. Michael pysähtyi heti ja käännähti katsomaan Harrya.
"Mitä se sinua liikuttaa?!"
"Olen hänen poikaystävänsä. Että jos olisin sinä, en koskisi häneen sormellanikaan" Harry totesi kylmästi.
"Mistä sinä puhut!?" Ruby kivahti Harrylle, joka näytti nyt murtuneelle.
"Niimpä. Tuskin suhteessa voi olla toisen osapuolen tietämättä. Siksi taidankin tehdä mitä haluan" Michael hymähti ja hivuttautui lähemmäs Rubya, joka hymyili hänelle iloisena.
Olisi parempi häipyä ennekuin Harry raivostuisi. Yhdessä vedimme hänet mukanamme pois. Koko juttu mutkistui tuon munapään saavuttua.
Ois yks kyssärii!! Mikä näistä mun ficeistä nyt on ollu paras? En tiiä kuinka moni on lukenu kaikki, mutta kuitenki xD
tiistai 5. marraskuuta 2013
~Troublemaker~ Part 20
Harry:
"Onko tänne tuotu kone onneetomuudesta uhreja??" Kysyin käheästi melkein keskiyöllä sairaalan infosta. Uutisissa oli vain kerrottu, että kone on uponnut ja uhreja etsitään vielä. Kaikesta huolimatta lähdimme sairaalaan kysymään. Olin äärettömän hermostunut ja huolestunut. Ruby ei voinut olla hukkunut!!
"Odottakaapa hetki.. Meille tuli merestä löytynyt nuori nainen hetki sitten. Hän on huoneessa 44" virkailija vastasi ja osoitti suuntaa. Lähdimme juoksemaan heti portaisiin. Se voi olla Ruby!!! Juoksimme huoneen ovelle ja pölähdimme sisään koputtamatta.
Ja siellä hän istui, siteissä, mutta muuten terveen näköisenä.
"Ööh.. Hei?" Ruby sanoi kulmiaan kohottaen.
"Oletko kunnossa!?" Huudahdin ja ryntäsin hänen luokseen. Istuin hänen viereensä ja painoin hänen päänsä rintaani vasten. Hän oli elossa.. Olin todella helpottunut.
"Mikä sinua vaivaa?! Päästä irti!" Ruby kivahti yhtäkkiä ja rimpuili irti halauksestani. Mitä helvettiä!? Oliko tämä joku vitsi!?
"Mitäh? Mikä hätänä Ruby?" Kysyin järkyttyneenä. Ruby ilmeestä kuvastui pelko.
"En tiedä kenestä puhut! En tunne sinua!" Hän sähähti ja hivuttautui mahdollisimman kauas minusta. Hän ei muistanut... Minä vain istuin siinä ja tuijotin häntä.
"Harry. Mennään" Louis sanoi hiljaa ja kiskaisi minut mukaansa. Juuri ennen poistumistamme katsahdin Rubya. Hän katsoi minua myös. Mutta vihaisena... Tuntui kuin Ruby olisi kuollut..
Tosi lyhyt, mutta illalla jatkan!
"Onko tänne tuotu kone onneetomuudesta uhreja??" Kysyin käheästi melkein keskiyöllä sairaalan infosta. Uutisissa oli vain kerrottu, että kone on uponnut ja uhreja etsitään vielä. Kaikesta huolimatta lähdimme sairaalaan kysymään. Olin äärettömän hermostunut ja huolestunut. Ruby ei voinut olla hukkunut!!
"Odottakaapa hetki.. Meille tuli merestä löytynyt nuori nainen hetki sitten. Hän on huoneessa 44" virkailija vastasi ja osoitti suuntaa. Lähdimme juoksemaan heti portaisiin. Se voi olla Ruby!!! Juoksimme huoneen ovelle ja pölähdimme sisään koputtamatta.
Ja siellä hän istui, siteissä, mutta muuten terveen näköisenä.
"Ööh.. Hei?" Ruby sanoi kulmiaan kohottaen.
"Oletko kunnossa!?" Huudahdin ja ryntäsin hänen luokseen. Istuin hänen viereensä ja painoin hänen päänsä rintaani vasten. Hän oli elossa.. Olin todella helpottunut.
"Mikä sinua vaivaa?! Päästä irti!" Ruby kivahti yhtäkkiä ja rimpuili irti halauksestani. Mitä helvettiä!? Oliko tämä joku vitsi!?
"Mitäh? Mikä hätänä Ruby?" Kysyin järkyttyneenä. Ruby ilmeestä kuvastui pelko.
"En tiedä kenestä puhut! En tunne sinua!" Hän sähähti ja hivuttautui mahdollisimman kauas minusta. Hän ei muistanut... Minä vain istuin siinä ja tuijotin häntä.
"Harry. Mennään" Louis sanoi hiljaa ja kiskaisi minut mukaansa. Juuri ennen poistumistamme katsahdin Rubya. Hän katsoi minua myös. Mutta vihaisena... Tuntui kuin Ruby olisi kuollut..
Tosi lyhyt, mutta illalla jatkan!
maanantai 4. marraskuuta 2013
~Troublemaker~ Part 19
Harry:
Viiden minuutin päästä olimme Lontoon rannalla. Ajoin sataaneljääkymppiä koko matkan ja ohitin ruuhkat ajamalla kävelyteillä. Kukaan ei tuntunut välittävän. Enkä ihmetellyt miksi.
Rannalla tunkeuduimme ihmispaljouden mukana eteenpäin. Koko Lontoo oli kokoontunut kauhistelemaan tapahtunutta. En ollut ikinä koko elämäni aikana näin paniikissa. Kukaan ei tiennyt eloonjääneistä. Konetta ei enää näkynyt ja hämärä laskeutui kaikkialle. Poliisit olivat lähteneet pelastajien kanssa paikalle hetki sitte eikä uutta tietoa vielä ollut. Mutta kaikki silti tiesivät, että kone oli uponnut. Selviytymis mahdollisuuden olivat pienet..
Michael:
"Sasha!! Nupit kaakkoon!!" Ashley kiljui kannelta ja Sasha teki työtä käskettyä. Olimme bilettäneet huvijahdilla jo kaksi päivää, ja juhlat vain yltyivät. Isäni omisti tämän veneen, mutta hän antoi sen minulle silmiään räpäyttämättä. Tottakai järjestin juhlat. Otin mukaan parhaat ystäväni ja ajoimme keskelle Englannin kanaalia.
"Käyn takakannella! Täällä menee liian kuumaksi menoksi!" Nauroin, nousin ylös sohvalta ja lähdin kiertämään paatin taakse. Oli tullut jo pimeä, ja pelkät tähdet ja kuu valaisivat merta. En ollut vielä pahasti kännissä joten pystyin jopa nauttimaan tästä näkymästä.
Mutta hetken keskeytti vaimea ääni. Ihmisen vaimea huuto. Kummissani etsin katseellani äänen lähdettä. Löysinkin sen aika pian. Vedessä paatin vieressä oli melkein hervottomana kelluva ihminen. Ryntäsin heti laidalle ja kumarruin lähemmäs. Se oli verinen tyttö, joka voimattomana kellui vedessä.
"Ashley!! Sasha, Brooke! Lee!" Karjuin heti ja musiikin jyske vaimeni.
"Mitä helvettiä Mic!?" Lee huusi kummissaan ja koko porukka tunki takakannelle luokseni.
"Tuolla on tyttö!! Heittäkää pelastusrengas ja kiskokaa meidät ylös!" Käskin ja hyppäsin pää edellä veteen. Uin ripeästi ajelehtivat tytön luo ja kiskaisin hänet kiinni itseeni.
"Kuuletko minua? Oletko kunnossa?!" Kysyi ja ravistelin häntä. Tyttö vapisi ja käänsi katseensa hitaasti minuun.
"Missämikäh"
"Mitä?
"Missä?"
"Olet nyt turvassa, otamme sinut veneeseen!" Tokaisin hädissäni. Tyttö sopersi sekavia. Vedin hänet veneen luo ja muut vetivät meidät vuorotellen pelastusrenkaalla ylös. Lee kääri edelleen sekavan ja vapisevan tytön pyyhkeisiin ja hänet istutettiin penkille.
"Ashley, mene ohjaamaan. Palataan Lontooseen pian" Lee käski ja Brooke toi samalla ensiaputarvikkeita. Sidoimme tytön haavat ja yritimme kysellä häneltä mitä oli tapahtunut, mutta emme ymmärtäneet mitään.
"Miksi sinä olet meressä?" Sasha kysyi selkeästi ääntäen monennetta kertaa. Tyttö vilkuili ympärilleen ja pudisti päätään.
"Pyörre" hän tokaisi.
"Ahaa.. No mikä sinun nimesi on?"
Tyttö jäi miettimään. Hän katseli taas ympärilleen, meitä kaikkia ja sitten taivaalle.
"En tiedä" hän sanoi totisesti.
"Mic, hänellä on muistinmenetys!! Emme voi tietää mitä on tapahtunut" Sasha sanoi epätoivoisena.
"Voimmepas!! Tyttö oli lentokone onnettomuudessa pari tuntia sitten!! Koko kone upposi!" Ashley huusi tullessaan takaisin.
Woow kolme osaa päivässä xD
Viiden minuutin päästä olimme Lontoon rannalla. Ajoin sataaneljääkymppiä koko matkan ja ohitin ruuhkat ajamalla kävelyteillä. Kukaan ei tuntunut välittävän. Enkä ihmetellyt miksi.
Rannalla tunkeuduimme ihmispaljouden mukana eteenpäin. Koko Lontoo oli kokoontunut kauhistelemaan tapahtunutta. En ollut ikinä koko elämäni aikana näin paniikissa. Kukaan ei tiennyt eloonjääneistä. Konetta ei enää näkynyt ja hämärä laskeutui kaikkialle. Poliisit olivat lähteneet pelastajien kanssa paikalle hetki sitte eikä uutta tietoa vielä ollut. Mutta kaikki silti tiesivät, että kone oli uponnut. Selviytymis mahdollisuuden olivat pienet..
Michael:
"Sasha!! Nupit kaakkoon!!" Ashley kiljui kannelta ja Sasha teki työtä käskettyä. Olimme bilettäneet huvijahdilla jo kaksi päivää, ja juhlat vain yltyivät. Isäni omisti tämän veneen, mutta hän antoi sen minulle silmiään räpäyttämättä. Tottakai järjestin juhlat. Otin mukaan parhaat ystäväni ja ajoimme keskelle Englannin kanaalia.
"Käyn takakannella! Täällä menee liian kuumaksi menoksi!" Nauroin, nousin ylös sohvalta ja lähdin kiertämään paatin taakse. Oli tullut jo pimeä, ja pelkät tähdet ja kuu valaisivat merta. En ollut vielä pahasti kännissä joten pystyin jopa nauttimaan tästä näkymästä.
Mutta hetken keskeytti vaimea ääni. Ihmisen vaimea huuto. Kummissani etsin katseellani äänen lähdettä. Löysinkin sen aika pian. Vedessä paatin vieressä oli melkein hervottomana kelluva ihminen. Ryntäsin heti laidalle ja kumarruin lähemmäs. Se oli verinen tyttö, joka voimattomana kellui vedessä.
"Ashley!! Sasha, Brooke! Lee!" Karjuin heti ja musiikin jyske vaimeni.
"Mitä helvettiä Mic!?" Lee huusi kummissaan ja koko porukka tunki takakannelle luokseni.
"Tuolla on tyttö!! Heittäkää pelastusrengas ja kiskokaa meidät ylös!" Käskin ja hyppäsin pää edellä veteen. Uin ripeästi ajelehtivat tytön luo ja kiskaisin hänet kiinni itseeni.
"Kuuletko minua? Oletko kunnossa?!" Kysyi ja ravistelin häntä. Tyttö vapisi ja käänsi katseensa hitaasti minuun.
"Missämikäh"
"Mitä?
"Missä?"
"Olet nyt turvassa, otamme sinut veneeseen!" Tokaisin hädissäni. Tyttö sopersi sekavia. Vedin hänet veneen luo ja muut vetivät meidät vuorotellen pelastusrenkaalla ylös. Lee kääri edelleen sekavan ja vapisevan tytön pyyhkeisiin ja hänet istutettiin penkille.
"Ashley, mene ohjaamaan. Palataan Lontooseen pian" Lee käski ja Brooke toi samalla ensiaputarvikkeita. Sidoimme tytön haavat ja yritimme kysellä häneltä mitä oli tapahtunut, mutta emme ymmärtäneet mitään.
"Miksi sinä olet meressä?" Sasha kysyi selkeästi ääntäen monennetta kertaa. Tyttö vilkuili ympärilleen ja pudisti päätään.
"Pyörre" hän tokaisi.
"Ahaa.. No mikä sinun nimesi on?"
Tyttö jäi miettimään. Hän katseli taas ympärilleen, meitä kaikkia ja sitten taivaalle.
"En tiedä" hän sanoi totisesti.
"Mic, hänellä on muistinmenetys!! Emme voi tietää mitä on tapahtunut" Sasha sanoi epätoivoisena.
"Voimmepas!! Tyttö oli lentokone onnettomuudessa pari tuntia sitten!! Koko kone upposi!" Ashley huusi tullessaan takaisin.
Woow kolme osaa päivässä xD
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)