Desperation part 30

Lily:
Odotimme hiljaisuuden vallitessa, kumpainenkin ovea tuijottaen. Tiesimme, että Mic oli jo päässyt taloon sisälle ja hän oli varmasti laittanut joukkonsa tutkimaan talon. Emme voineet muuta kuin odottaa, että meidät löydettäisiin. En kylläkään tiennyt mitä aioimme tehdä sitten. Muutamasta voisimme selvitä ampumalla, mutta pakeneminen Jazminin jalan kanssa ei tulisi onnistumaan..

Minulla oli koko tämän vierailun ajan ollut huono omatunto tästä kaikesta, mutta nyt kun tiesin että osa näistä ihmisistä oli tullut tapetuksi, oloni oli vielä pahempi. Heidän ei olisi tarvinnut ottaa meitä siipiensä suojaan, mutta he ottivat ja vaaransivat samalla oman henkensä. En edes tuntenut niitä ihmisiä jotka olivat meidän takiansa menettäneet henkensä. Minun teki jo mieli marssia ulos ja etsiä Mic. Vaikka hän oli jo aiheuttanut enemmän tuhoa kuin kukaan oli epäillyt, ehkä voisin pelastaa vielä jotain antautumalla. Jos hän kerran oli minun ja Louisin perässä, ehkä hän tyytyisi pelkkään minuun ja jättäisi Louisin rauhaan. Jos Louis oli vielä kunnossa...
Kesken masentavan mietintäni, kuulin rymähdyksen ihan oven takaa. Se palautti minut tähän hetkeen nopeammin kuin mikään muu ja käännyin nopeasti Jazminin puoleen.
"Nouse ylös" suhahdin ja harpoin hänen luokseen. En jäänyt odottelemaan vaan nostin hänet seisomaan yhdelle jalalle, välittämästä hänen hämmentyneestä katseestaan.
"Mitä sinä nyt? Ne tulevat läpi ihan juuri" Jazmin sihahti, yrittäen pysyä paikallaan, vaikka raahasin ja puoliksi kannoin hänet huoneen perälle.
"Mene tuonne nurkkaan ja ole hiljaa. Toivotaan etteivät ne huomaa sinua" käskin, kuulostaen selvästi määrätietoisemmalta kuin oikeasti olin.
"En varmasti istu täällä! James tappaa minut jos sinulle käy-"
"Istutpas! Minä lähden niiden mukaan ja yritän saada tämän loppumaan!"
Kuuntelematta enää vastaväitteitä, työnsin puu lipaston Jazminin eteen ja harpoin takaisin ovelle. Läheltä näin, että se oli jo raollaan ja tummat hahmot kiroilivat ja tyrkkivät hyllykön sulkemaa ovea.
Jäin seisomaan oven eteen, ase kädessäni. Vastassani oli selvästi enemmän kuin yksi Micin alaisista, joten olisi helpompi vain luovuttaa. Mutta ehkä voisin ampua nämä ja etsiä sitten Micin itse. Siinä olisi pieni kosto kaikkien näiden tapetuiden puolesta..
"Herranjumala Lyn, älä riehu sillä haulikolla! Katso ennemmin mitä tähän eteen on tungettu" matala mies ääni ähkäisi oven takaa, ja samalla pienestä raosta näkyi liikettä.
"Siinä on joku helvetin kaappi. Tule pois tieltä, ammun nuo saranat niin saadaan tuo ovi pois" tyttön ääni vastasi ja oven rynkyttäminen loppui. Peräännyin itsekkin muutaman askeleen, vaikka välissämme oli vielä tuo hyllykkö.
Kuului kaksi mahtavaa pamahdusta ja sen jälkeen ovi oli poissa. Kädet tarttuivat hyllykön reunaan ulkopuolelta ja melkein helposti työnsivät sen pois oviaukon edestä.

Siinä me sitten tuijotimme toisiamme, minä ja kaksi Micin jengiläistä. Toinen oli painijan näköinen mies, jolla oli valtava virne kasvoillaan ja toinen lyhyt goottityttö joka näytti myöskin riemastuneelta. Molemmilla oli aseet ja vyöt täynnä verisiä veitsiä ja muuta kättä pidempää. Vahingokseni kumpikin heistä näytti loukkaantumattomilta ja hyväkuntoisilta..
"Minähän sanoin, että nämä kaikki ovat pelkureita. Täällä ne vaan piileskelee barrikadien takana" tyttö huomautti miehelle, joka otti hymyillen askeleen eteenpäin.
"Niimpä näkyy Lyn. Mitä Mic käskikään meidän etsiä? Ruskeahiuksista ja silmäistä tyttöä jota todennäköisesti piilotellaan?" Mies naurahti ja mittaili minua katseellaan. Selvästi hän tiesi löytäneensä pääpotin...
Otteeni kiristyi aseen ympärillä, mutta en kohottanut sitä. En ollut vielä varma aikeistani, mutta goottitytön itsevarma hymy sai minut melkein räjähdyspisteeseen. Ampuisin tuon typerän pikku-
Ja samassa kuului kaksi laukausta heti peräkkäin.
Luulin ensin, että mies oli ampunut minua, mutta hän ei ollut liikahtanutkaan. Tyttökin seisoi järkyttyneen näköisenä taaempana, mutta sitten he kummatkin valahtivat lattialle.
Heidän takkiensa selkämykset alkoivat hitaasti punertua ja kohotin hämmentyneenä katseeni ovelle.

Minusta tuntui, etten ollut koskaan nähnyt tätä miestä aikaisemmin mutta silti hän näytti tutulle. Hän oli pitkä, tumma piirteinen ja mustiin pukeutunut. Kasvot olivat tyynet ja tummat silmät kohdistuneet minuun. Kädessään hänellä oli tehokkaan näköinen pistooli.
Tuijotimme toisiamme hetken, sanomatta sanaakaan. En tiennyt miksi hän oli juuri ampunut nämä kaksi... Oliko hän joku Liamin porukasta jota en ollut koskaan nähnyt?
"Sinä olet se baarityttö" mies totesi yhtäkkiä, antaen katseensa mittailla minua, aivan kuin se mies oli tehnyt aikaisemmin. Tuo sana kuitenkin sai minut miettimään.
Viimeksi kun olin baarissa, tapasin Louisin. Ja näin miehen hänen seurassaan...


Louis:
"James.. Oletko tosissasi? Etkö muista räjähdystä?" Kysyin hitaasti, katsellen noita hämmentyneitä kasvoja.
"James? Olen Liam..." James sanoi, katsoen minua melkein ärsyyntyneen näköisenä.
Aloin miettiä, mitä Lily oli sanonut. James näytti hänen kuolleelta veljeltään Liamilta, mikä oli kuulostanut järjettömältä. Mutta ehkä Lilyn teoria muistinmenetyksestä olikin oikea... Olin siis kaveerennut muistinsa menettäneen jätkän kanssa monta vuotta ja sen jälkeen rakastunut hänen siskoonsa... Loistavaa.
"Aaaivan... No Liam, sinä et varmaan tunne minua mutta meidän on päästävä pois täältä. Pystytkö nousemaan ylös?" Aloitin ripeästi ja viitoin Liamia nousemaan.
"Pystyn, mutta kylkiluita taitaa olla poikki" hän mumisi, mutta siirsi ensin jalkansa pois puukasan alta ja nousi sitten varovaisesti seisomaan.
Tartuin häntä käsivarresta ja lähdin taluttamaan häntä kohti lähintä aukkoa sisälleppäin.
Kookkaasta aukosta paljastui kivimurskan peittämä käytävä, jossa ei näkynyt ketään muita. Myöskin kaikki mekkala oli loppunut ja minulla alkoi olla erittäin huono aavistus tästä. Lähdimme kuitenkin kävelemään kohti aulaa, joka pilkotti parinkymmenen metrin päässä. Siellä ei näkynyt ketään, mutta jostain kuului puhetta...
"Mikä tämä paikka on? Kuka täällä räjäyttelee reikiä seiniin?" Liam kysyi yllättyneenä, katsellen ympäriinsä samalla kun pakotin hänet astumaan kaiken sotkun yli ja jatkamaan matkaa. Meidän pitäisi löytää äkkiä joku tuttu, joka voisi pitää huolen Liamista. Ehkä Zayn voisi hoitaa häntä hetken ajan?
Mutta sitten katsoin taakseni ja muistin, että huone johon veimme Zaynin oli päinvastaisessa suunnassa..
"Et uskoisi jos kertoisin. Ole hiljaa nyt hetki" käskin ja kuulostelin ympäristöä. Olimme jo lähellä aulaa, sillä täällä ei enää ollut kulkuesteitä keskellä käytävää.. Etsin katseellani vaaraa, mutta ketään ei näyttänyt olevan aulassa.
Tietenkin, kuten aina tapahtuu, kuulin takaamme oven avautuvan ja aseiden varmistimien napsahtavan pois päältä.
"Me olimme jo etsimässä teitä! Mukavaa, että tulitte oma- aloitteisesti esiin" tuttu, naureskeleva ääni sanoi ja käännyimme hitaasti ympäri.



1DFINLAND WOOHOOOOOOOOOOOO!!! Haluun oikeesti liput sinneeeeee!!
Must jotenki tuntuu, et JOS mummi oikeesti aikoo ostaa ne liput mulle nii se feilaa joteski eikä saa niitä.... xD mut toivon parasta!!
Jooooohhhh mut tää ficci on nyt aikas loppupuolella, ja kuten aina, oon keksinyt jo uuden idean seuraavaan xD tai no oikeestaan keksin kolme, mut loppujen lopuks tää yks oli se paras! Elikkäs totanoin, jätkä ois siinä sitte ainaski tällä hetkellä Zayn koska se on badass xD Harry ois toinen vaihtoehto, mut entiiä! Voi tietty kommata alas kumpi parempi!

Kirjan lukeminen vai elokuvan kattominen samasta kirjasta?
- lukeminen koska #kirjatoukkalife + missään leffassa ei ikinä oo kaikki siistit jutut siitä kirjasta! Ja jos jonku jätkän on lukiessaan kuvitellu hirveen hotiks ja jne nii sitte se on leffassa iha eri näkönen ja se ahistaa :D mut silti ne leffatki on hyviä! Koska joskus ne on iha siedettäviä (niinku Harry Potterit vaikka Winky jätettiinki ulkopuolelle, yhhh) ja niissä on ehkä paremman näkösiä hahmoja ku olit ees kuvitellu (hehehehdracomalfoyemmetcullenfinnickodairheheheh)
Kauheet stoorit tääl lopus.. xD