Sirena:
En ollut aivan varma minne se poika katosi. Hitaasti kävelin puiden siimeksessä ja kuuntelin. Oli täysin hiljaista.. Voisin vain lähteä, koska olin yksin ja voisin helposti saada surmani. Mutta tämä oli erinomainen tilaisuus. En luovuttaisi nyt. Kävelin syvemmäs metsään ja olin jo lähellä aikaisempaa aukiota. Silloin kuulin henkäyksen. Käänsin pääni nopeasti vasemmalle ja näin hänet. Poika seisoi vain parin metrin päässä minusta, nojaten puun runkoon rennon näköisenä. Hän virnisti ja minä olin valmiina tekemään sen mitä pitää. "Taisi olla hauskempaa aikaisemmin" Poika sanoi eikä näyttänyt erityisen kostonhimoiselta aikaisemman miehen takia. "Oli itseasiassa. Ja hauskempaa tulee kun tapan sinut" vastasin todenmukaisesti. Hän tulisi olemaan neljäs saaliini tällä viikolla. Poika nauroi. En tajunnut mitä hauskaa asiassa oli.. "Ai sinäkö tappaisit minut?" Hän kysyi leveästi hymyillen. "Kuka muukaan?" Kysyin happamasti. "Et tapa minua" hän sanoi. "Mitä!?" Kysyin naurahtaen. "Tottakai tapan!" Jatkoin vielä. "Olisit tehnyt sen jo" poika sanoi tyynesti. Lakkasin nauramasta. Mitä tuo meinasi? Tässähän minä olen häntä tappamassa! Tai no ihan kohta. "No nyt minä sen teen!" Vastasin ja juoksin häntä kohti ja vetäisin veitseni vyöstäni. Törmäsin häneen ja epäonnekseni hän oli minua kaksikymmentä senttiä pidempi. Puskin hänet puuta vasten eikä hän vastustellut vaikka olisi voinut murtaa niskani sekunnissa. Painoin veitsen hänen kurkulleen. "Vai en tapa sinua?" Kysyin hieman pilkallisesti. Hän hymyili ja vastasi:" Et tapa". Mikä häntä vaivasi? Jos olisin hän, pelkäsisin henkeni edestä. Mutta sitten katsoin häneen kunnolla. Hänellä oli tyylikkäästi sotketut mustat hiukset ja suuret ruskeat silmät. Kasvot olivat kulmikkaat ja itseasissa hän oli todella komea. Sirena! Älä ala ajatella! Hän on p.demoni!! Ei myötätuntoa! Tajusin liian myöhään että keskittymiseni oli herpaantunut liiaksi. Poika tarttui hartioistani kiinni ja käänsi meidät ympäri. Minut oli nyt painettu puuta vasten ja hän oli parin sentin päässä minusta pitäen edelleen kiinni. "Tiesin ettet tee sitä" hän kuiskasi virnistäen. Olin vihainen itselleni! Jos en olisi alkanut miettiä tämä olisi jo ohi! Ja nyt todennäköisesti minä kuolisin. "No, mitä sinä odotat? Tapa minut niinkuin olet varmasti tappanut ne kaikki muut ihmisetkin!" Sähähdin. En halunnut kuolla, mutta kun se näyttää välttämättömältä, haluan kuolla kunniakkaasti. En pyytäisi armoa! Poika hymyili taas. Onkohan hänellä joku poskilihas ongelma!? "Valittettavasti jätän sen myöhemmälle" hän kuiskasi. "Ja voit seuraavan kerran kutsua minua Zayniksi" hän naurahti ja katosi. Olin yksin puun luona. Mitä ihmettä!? Miksi joku demoneista jättäisi ihmisen rauhaan!? Katselin ympärilleni vielä varovaisena. Nostin maasta veitseni joka oli hässäkässä tippunut. Hmm.. Zayn.. Jos hän sanoi että tapaamme vielä.. No, se tulee olemaan viimeinen kerta. Lähdin metsästä ja suorastaan juoksin kotiin. Ja kuten arvasin isäni oli hereillä. "Miten sinulla näin myöhään meni?" Hän kysyi ja tuli eteiseen luokseni. Hän oli vain hieman minua pidempi, aika lihaksikas ja muutenkin vähän vaarallisen näköinen. Mikä oli hyvä juttu kun hänkin listii demoneita. " öh.. Meni vähän pidempään kun unohdin veitseni sinne metsään. Pimeässä etsiminen oli vaikeaa!" Vastasin ja toivoin ettei valhettani näkyisi. Jos joku saisi tietää että olin surkeasti epäonnistunut tappamaan demonin.. "Ahaa, no muista aina tarkistaa että se on mukana. Tärkein asia elämässäsi!" Hän muistutti ja lähdin yläkertaan huoneeseeni. Riisuin itseni alusvaatteisilleni ja olin lähdössä suihkuun. Mutta sitten katsahdin ikkunaan. Minulla oli epämiellyttävä tunne että joku tarkkaili minua. Menin ikkunalle ja vedin verhot sen eteen. Sitten menin suihkuun ja oli todella lähellä etten nukahtanut sinne. Kun tulin pois kylpyhuoneesta, joka sijaitsi huoneessani, katsoin kelloa. Se oli melkein kuusi aamulla! Puin pyjamani päälleni ja kaaduin sänkyyni. Varmaankin nukahdin ennen kuin pääni koski tyynyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti