Sirena:
"Se on lähellä" Analeight kuiskasi takanani. Seisoimme vanhan tammen takana pimeässä. Kello taisi olla lähellä kolmea.. Odotimme taas hiljaa. Olin hieman jännittynyt kuten aina ennen väijytystä.. Henkäisin syvään. Tarkkailin metsää. En nähnyt paljoakaan mutta odotin merkkiä.. Ja samassa näin sokaisevan valon valaisevan koko metsä aukean. Tosi huomaamaton merkki! Ryntäsin Analeightin kanssa yhtä aikaa piilopaikastamme. Edessämme seisoi tumma hiuksinen mies. Meidän saaliimme oikeastaan. En epäröinnyt hetkeään vaan loikkasin häntä kohti vyöstä vedetyn veitsen kanssa. Mies ei ehtinyt liikahtaakkaan kun viilsin hänen kurkkunsa auki. Kuten tiesin, päälleni lennähti tummaa verta ja mies lysähti maahan. Hieman hengästyneenä laitoin veitsen vyöhöni ja kumarruin miehen ylle. "Kolmekymppinen" totesin ja sivusilmästä näin kun Analeight tuli luokseni. "Oliko se jo kolmas tälläviikolla? Alat olla ennätysnainen!" Hän nauroi ja viittoi pojille. Stephen ja Ken tulivat myös luoksemme. "Steph!! Minähän sanoin että ansa toimii!" Ken myhäili ja pukkasi Stephenin hartiaa. "En odottanut että demoni olisi noin tyhmä" Stephen vastasi tapansa mukaan hieman ylenkatseellisesti. Hän oli meistä vanhin, mutta vain 19. Minä ja Ken olimme 18 ja Analeight oli 17. Me olimme kaikki puoli demoneiden metsästäjiä. Kuulostaa oudolle mutta sellaisia täällä normaali ihmisten seassa seikkailee. Puoli demonit ovat siis puoliksi ihmisiä ja puoliksi demoneita. 'Kokonaisia' demoneita ei luultavasti enää ole. Ja puoli demoneista tekee metsästämisen arvoista se että ne rakastaa turhanpäiten tappamista. Monet poliisin selvittämättömistä murhista ovat juuri niiden ansiota. Meidän hommamme on metsästää niitä mahdollisimman paljon, koska niistä ei ole muuta kuin harmia. Pienestä pitäen meille on kerrottu kuinka puoli demonit ovat tappaneet sukulaisiamme ja meidät on tehty kostamaan. Eli me emme käytännössä voi sääliä niitä koska kaikilla oli aina vähintään yksi menetty lähisukulainen. Joihin kuului äitini.
Lähdin ruumiin luota ja menin Kenin kanssa purkamaan valonheitintä. "Oletko tulossa juhlimaan tänään? An sanoi että heillä olisi paras tila" Ken kysyi hymyillen kuten aina. Olin vain muutaman kerran nähnyt kun häntä ei hymyilyttänyt. Ja yksi niistä oli se kun löin häntä vahingossa rautapalkilla päähän. Pelkkä muisteleminen sai minut virnistämään. "Tottakai olen tulossa Ken doll!" Vastasin käyttäen hänen lempinimeään. Vaikka hän ei erityisemmin pitänyt siitä. "Oleppa hiljaa Barbie!" Ken vastasi nauraen ja auttoi minua kantamaan heitintä aukiolle. Steph ja An olivat vieneet jo ruumiin pois ja lähdimme yhdessä metsästä pois. Vitsailimme ja nauroimme yhdessä. Tunnelma oli heti helpottunut kun tehtävä oli suoritettu. Aina on pelko ettemme pääse takaisin kotiin. Puoli demonit olivat ainakin kymmenen kertaa ihmistä voimakkaampia ja heihin tepsi vain tietynlaiset veitset. Olin jo saanut tuntea nahoissani kun suunnittelin väijytyksen väärin. Selkäni ja kummatkin jalkani murtuivat ja olin poissa kuvioista vuoden. Ja olin tuolloin 10-vuotias. Ensimmäisen p.demonin tapoin kun oli kahdeksan. Oli minulla apuna yli kymmenen muuta. No mutta kuitenkin se yksilö luettiin minun ensimmäisekseni. Tulimme metsästä ulos ja lähdimme kävelemään jalkakäytävää pitkin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Erosimme risteyksessä. "Soitellaan vielä myöhemmin!" An sanoi ja nyökkäsin. Kävelin itsekseni hiljaista tietä pitkin. Olin kyllä hieman väsynyt! Olin ollut koko yön hereillä tähän asti ja kaipasin unta! Mutta kesken mietintäni kuulin napsahduksen. Käännyin heti ympäri ja katsoin silmät sirrissä tien toiseen päähän. Ja joku tuiotti takaisin. Nuoren näköinen, tumma hiuksinen poika. Hän virnisti ja lähti juoksemaan metsään. Taisin juuri saada uuden saaliin! Säntäsin pojan perään käsi veitsen kahvalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti