Sirena:
Heti kun tulimme kotiin kiipesin vaitonaisena yläkertaan. Avasin huoneeni oven ja kohotin katseeni maasta. Zayn istui sängylläni ja kohotti myöskin katseensa minuun. Miten hän oli tänne päässyt!? Vilkaisin olkani yli ja varmistin ettei isä ollut lähellä. Menin sisään ja laitoin oven perässäni kiinni. "Mitä sinä täällä teet?" Kysyin kummissani ja astelin hänen luokseen. "En halunnut jättää sinua yksin.. Miten voit?" Hän vastasi ja taputti paikkaa vieressään. En vastustanut ajatusta vaan istuin hänen viereensä. Hän kietoi toisen käsivartensa ympärilleni ja varovaisesti veti minut lähemmäs itseaan. "Olen pahoillani" hän sanoi hiljaa. Kummissani kohotin katseeni häneen. "Se ei ollut sinun vikasi" minä vastasin. Eihän Zayn ei ollut naisen mukana hyökkäämässä, eikä hän tehnyt mitään Anille! "Minun takiani Xenia suuttui ja kohtasi teidät" Zayn sanoi melkein olemattomasti. Mitä!? Zayn tunsi sen ämmän! "Kuka Xenia on?" Kysyin viha äänessäni. Zayn huomasi sen ja hymyili hieman. "Hän asuu kanssani.. En its alinnut tätä kylläkään. Hän on ystäväni Harryn serkku" hän selitti. Olin kuvitellut että Zayn asuisi yksin. "No siltikään en syytä sinua. Eikä Analeighkään syyttäisi. Sinun ansiostaan hän pääsi niin nopeasti sairaalaan" minä sanoin todenmukaisesti. Ainut jolle olin vihainen oli Xenia. Jos saisin hänet käsiini... "Niin. Kiitos" Zayn kuiskasi taas hymyillen. Hän kumartui ja suuteli minua otsalle. "Mene nukkumaan. Pääset huomenna tapaamaan Analeightin" Hän jatkoi ja oli jo nousemassa kun tarrasin hänen käsivarteensa. "Etkö voisi jäädä? En haluaisi olla yksin" minä pyysin. Zayn naurahti ja tuli makaamaan viereeni sängylle. Käperryin taas hänen kylkeensä ja painoin pääni hänen rintaansa vasten. Olisi voinut luulla että se olisi vähän vieraan tuntuista koska emme edes seurustelleet! Mutta Zayn silitti hiuksiani ja nukahdin rauhalliseen uneen. En edes pystynyt huolehtimaan isästäni. Hänhän olisi voinut koska tahansa tulla huoneeseen mutta Zayn vei ajatukseni muualle. Onneksi en nähnyt painajaisia koko yönä.
Zayn:
En lakannut tuiottamasta Sirenaa koko yönä. Hän näytti niin kauniilta ja levolliselta. Silittelin hänen hiuksiaan ja laskin hänen hengenvetojaan. En itseasissa tiennyt miksi tein niin mutta se vain tuntui hyvälle. Tajusin vasta aamu viideltä että minun pitäisi lähteä. Varovasti nousin ja siirsin Sirenan kauemmas nukkumaan. Repäisin jostain lattialla olevasta paperista palasen ja kirjoitin siihen viestin. Jätin sen hänen avoimeen kämmeneensä. Kiipesin ikkunan kautta ulos aivan kuin olin tullut sisäänkin. Onneksi kylkiluuni olivat jo parantuneet. Eihän se kestänyt kuin parisen tuntia. Juoksin metsän kautta takaisin kotiin ja huomasin heti että Harry odotti minua ovella. "Missä olit?" Hän kysyi heti. Minusta oli parempi kertoa totuus. "Olin Serenan luona. Metsästäjän." Vastasin. Varmaan Xenia oli jo toitottanut puolelle maapallolle kuinka olin estänyt häntä tappamasta metsästäjää. En olisi hänen antanut tappaa Sirenan ystävää. En voisi satuttaa häntä sillä tavalla. "Xen oli täysin tolaltaan. Olit kuulemma suojellut jotain metsästäjää" Harry kertoi eikä näyttänyt kovin järkyttyneeltä tai vihaiselta. "Se tyttö oli Sirenan ystävä." Vastasin. Seisoimme vastakkain etuportailla ja vain tuiotimme toisiimme. "Sirena..sinä pidät hänestä". Nyökkäsin. Harry huokaisi ja viittasi minua tulemaan sisälle. Ja heti näin Xenian edessäni. "Mitä sinä oikein meinasit!? Oletko muka rakastunut johonkin murhaaja sikiöön!?" Hän kiljui. Nyt hän meni liian pitkälle. Tempaisin hänet rinnuksista ilmaan ja paiskasin kaikin voimin päin seinään. Kukaan ei puhuisi Sirenasta noin. Ei kukaan. Xen nousi ylös ja hymyili. "Minä kyllä saan kostoni" hän sanoi ja katosi ikkunasta ulos. Minä, Harry ja Kim vain tuiotimme hänen peräänsä. "Sinä siis olet rakastunut metsästäjään" Kim totesi. Katsoin häntä silmiin ja hän vain nyökkäsi. "No nyt hän on vaarassa" Kim sanoi ilmeettömästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti