~The Kiss~ Part 4

Analeight:
"KUOLE!!!" Kuului Kenin karjunta olohuoneesta. Minä ja Sirena teimme dippiä sipseihin sillä välin kun Steph ja Ken pelasivat playstatiolla. Kuten aina, Ken huusi kurkku suorana ohjeita itselleen ja Steph pelasi äänettä. Ihmeellistä miten hiljainen ja 'kovis' Steph ja pelle Ken olivat kuitenkin parhaat kaverit. Välillä se ei siltä näyttänyt mutta tosi asiassa he kertoivat toisillee kaiken. Ja siksi minä ja Sirena olimme parhaita kavereita. Meistä Sirena ja Steph ovat tunteneet pisimpään. Stephin onnistui pelastaa Sirena erään tosi agressiivisen demonin käsistä kun he olivat nuoria ja siitä lähtien he olivat olleet tiimi. Minä ja Ken ilmestyimme vain yhtäkkiä mukaan, ja nyt olimme yhdessä metsästäneet muutaman vuoden. "An? Pitäiskö minun laittaa tämä hetkeksi jääkaappiin?" Sirena kysyi yhtäkkiä kädessään toinen dipeistämme. "Nojoo laita tämäkin" vastasin ja tyrkkäsin hänelle omanikin. Menimme olohuoneeseen poikien seuraksi. En yllättynyt kun Steph voitti Kenin helposti sotapelissä strategioillaan. "Huijasit! Tiedän kyllä!" Hän huusi ja yritti heittää Stephiä tyynyllä. Kuten aina, Steph väisti viime hetkellä ja hymyili sitten. "Vähennä huutamista ja lisää ajattelua" hän neuvoi.
Sirena:
Poikien kinastelua oli mukava seurata kun he leikkisästi tappelivat vielä pelistä. Mutta yhtäkkiä minulle oli outo olo. Olin levoton ja minusta tuntui että täällä oli joku muukin.. "Minä käyn viemässä nuo roskat ulos vielä kun muistan" sanoin tekosyynä ja lähdin yksin ulos. Kello oli varmaan lähempänä kahdeksaa ja ulkona alkoi hämärtää. Juoksin roskakatokseen ja lajittelin roskapussit. Mikä oli tämä outo tunne? Lähdin kiertämään Analeightin talon taakse. Aivan varmasti täällä oli joku. Minulla oli joskus samanlainen olo kun olin väijytyksessä. Hiivin takapihan perälle, suuren puuaidan luo. Toisella puolella oli jotain.. Kumarruin lähemmäs ja tiirailin aidan raosta. "Minuako etsit?" Kuulin tutun äänen takaani. Käännyin ympäri ja Zayn seisoi parin metrin päässä takanani. Hänellä oli tumma t-paita ja vaaleat farkut. Minua itseasissa ärsytti että hän näytti niin komealta! "Mitä sinä täällä teet?" Kysyin varuillani. Miksi hän seurasi minua!? Zayn hymyili ja astui askeleen lähemmäs. "Olen iltakävelyllä." Katsoin häneen epäillen. "Mitä sinä tahdot! Toivotko ihan että tapan sinut?" Kysyi haasteellisesti. En saanut hänessä aikaan pelon reaktiota mitä olin toivonut vaan huvittuneen naurahduksen. "Sinä olet mielenkiintoinen" hän vastasi ja liikkui taas lähemmäs. Mitä hän nyt tarkoitti!? Peräännyin puoli askelta enkä päässyt pidemmäs, kun selkäni koski aitaan. Zayn lähestyi yhä. Hän pysähtyi alle metrin päähän minusta. "Pelkäätkö sinä minua?" Hän kysyi kuiskaten. "En!" Vastasin pudistaen päätäni. En halunnut myöntää sitä itselleni mutta Zaynin tietynlainen vaarallisuuden olemus kiehtoi minua. Mutta sitten muistin taas.. Hän on demoni! Ensimmäinen asia mikä metsästäjä lapselle opetetaan: älä ole tekemisissä demonien kanssa!! Ja sitähän minä juuri tein. Zaynin tummat silmät pitivät omiani tiukasti otteessaan enkä liikahtanutkaan. Mutta yhtäkkiä kuului huuto:"Sirena! Mihin sinä jäit!?" Ken huusi etuovelta. Zayn virnisti ja kumartui lähemmäs kuiskaamaan korvaani:"huomen aamuna kymmeneltä sinun luonasi". Sitten hän heilautti itsensä aidan yli ja katosi näkyvistä. Seisoin yhä paikalleni jähmettyneenä. Mitä silloin tapahtuisi? Oliko se ansa vai mitä Zayn meinasi? Lähdin kuitenkin hitaasti takaisin etupihalle ja selitin että en saanut roskiksen luukkua auki. Kukaan ei ilmeistä päätellen uskonut minua mutta antoivat asian olla. Lähdin kotiin kun olimme katsoneet kaksi leffaa. Kello oli vasta kymmenen mutta olin tosi väsynyt edelleen. Koko kotimatkan vilkuilin olkani yli metsään. Zayn saattoi olla missä vain ja tarkkailla minua. Kiiruhdin äkkiä kotiin ja huomasin että isä oli vieläkin reissullaan. Toivottavasti hän tulisi huomenna.. Mutta kumpa ei juuri silloin kun tapaisin Zaynin..