~I Will Protect You~ Part 9

Harry:
Illalla kun tulin suihkusta, näin Julietin istuvan huoneensa nojatuolissa. Hän oli ollut kummallisen hiljainen... Oliko hän niin järkyttynyt siitä, että pervo tutki hänen vaatteitaan?
Kävelin hänen luokseen ja istuin lattialle nojatuolin viereen.
"Hei.." Juliet sanoi ja kääntyi katsomaan minua.
"Hei! Onko jokin vialla kun olet noin hiljainen?" Kysyin menemällä suoraan asiaan.
"Olen tässä miettinyt.. Miten sinusta tuli henkivartija?" Juliet kysyi ja katsoi minua melkein inhottavan vakavana. Kysymys yllätti minut.
"Miten niin?" Kysyin, vältellen vastausta. En haluaisi kertoa tätä...
"Kuulin kuin puhuit sen naisen kanssa. Hän sanoi, ettet edes välitä tästä työstä. Eikö se ole epänormaalia henkivartijalle?" Juliet vastasi ja näytti jo vihaiselta.
"Öh... No.. Kyllä minä välitän. Eihän tästä voi olla välittämästä!" Vastasin hieman hermostuneena. Minulla oli syyni olla pitämättä tästä työstä, mutta ei se enää ole edes niin kauheaa!
"Joten miksi olet tässä työssä?" Juliet tiukkasi. Olin jo sekunin ehtinyt toivoa, että hän olisi unohtanut.
"Haluatko totuuden?" Kysyin katsoen häntä tiukasti silmiin. Juliet nyökkäsi.
"Omalla vastuulla sitten kuuntelet! Todennäköisesti haluat vaihtaa minut nyt toiseen, mutta saat kuulla. Pääsin tai jouduin henkivartijaksi kun hakkasin pari tyyppiä kuoliaaksi. Olisin joutunut vankilaan, mutta perhetuttuni onnistui keplottelemaan minut yhteiskuntapalvelukseen ja sitä kautta kouluttautumaan henkivartijaksi!" Tokaisin ja tunsin kuinka vanhat muistot palautuivat mieleeni. Charlie McBane ja Roger Kinn. Molemmat täysiä kusipäitä. Olin vieläkin sitä mieltä, että he ansaitsivat sen mitä saivat. He olivat molemmat haukkuneet siihen aikaan sairaalassa ollutta äitiäni. En ole koskaan ollut yhtä vihainen kuin olin silloin..
Katsoin Julietiin ja näin hänen silmiensä laajenevan. Aivan odotettu reaktio...
"Mitäh?" Hän älähti ja minusta tuntui, että hän vetäytyi kauemmas minusta.
"Totta. Sille ei voi enää mitään!" Ärähdin ja painoin pääni käsieni varaan. Muistelu teki oloni pahaksi.
"Pelkäätkö minua nyt?" Kysyin hiljaa, nostamatta katsettani. Oli hiljaista, ennenkuin tunsin käden olkapäälläni.
"En... Sen verran mitä sinua tunnen, tiedän ettei minulla ole mitään pelättävää" Juliet sanoi yllättävän normaalilla äänellä.
"Hyvä" tokaisin, ja yritin pysyä pokkana, vaikka hymy pyrki kasvoilleni väkisin. Ainakin sain pitää työni tähän asti... Olisi paha jos olisin pelotellut asiakkaani.




Nyt oli tämmönen lyhyt!!