~I Will Protect You~ Part 12

Juliet:
Itkin hysteerisesti kun Nick veti minut kauemmaksi talosta. Halusin palata sisälle ja etsiä Harryn, mutta en päässyt edes itse ylös!
"Hän on sisällä!!" Itkin ja voimattomana yritin nousta istualleni.
"Paloauto on jo täällä. Kyllä hän selviää!" Nick rauhoitteli ja väkisin pakotti minut takaisin selälleni.
"En lähde täältä ennen kuin näen hänet!" Valitin ja minusta tuntui kuin koko ruumiini olisi täysin holtiton. Raajani tärisivät ja haukoin happea kuin kala kuivalla maalla. Päässäni jyskytti ja näköni sumeni koko ajan.
Ennen kuin Nick ehti vastata, jymeät askeleet tulivat lähemmäs ja joku kyykistyi viereeni.
"Neiti Carter? Kuuletko minua? Olen ensihoitaja." Miehen ääni kysyi käskevästi ja tunsin käden kaulallani. Käänsin hitaasti pääni miestä kohti, mutta en erottanut hänen kasvojaan enää.
"Pulssi on liian korkea.. Neiti Carter, laitan teille happinaamarin ja viemme teidät sairaalaan. Pysykää hereillä!" Hän sanoi ja käski minua topakasti lopuksi. Silmäni tuntuivat painuvan itsekseen kiinni, enkä pystynyt enää puhumaan. Happinaamari asetettiin paikoilleen ja minut nostettiin paareille.
Olisin halunnut kiljua, että Harry oli sisällä. Mutta kaikki keskittymiseni meni hengittämisen yrittämiseen.
Ihmisiä juoksi ohitseni taloa kohti. Liike alkoi muuttua vain vilinäksi ja ihmisten äänet muminaksi.
En pystynyt taistelemaan väsymystä vastaan. Suljin silmäni ja turvallinen pimeys nielaisi minut.



Piip. Piip. Piip. Piip... Tajuntaani alkoi yhtäkkiä ilmaantua tasaista piipitystä. Kuuntelin sitä ja aloin pikkuhiljaa tuntemaan todellista ympäristöäni.. Makasin pehmeässä sängyssä, pää hieman korkeammalle tuettuna. Minut oli peitelty mukavasti ja ehdin jo luulla että olin kotona nukkumassa. Sitten tajusin jonkin puristavan päätäni.. Ja tunsin johtoja kasvoillani ja käsilläni.
Jouduin hetken miettimään ennen kuin aikaisemmat tapahtumat välähtivät mieleeni. Räväytin silmäni auki ja kaduin sitä heti. Kirkas auringonvalo iski silmiini ja pääni tuntui syttyvän tuleen. Puristin päätäni silmät kiinni, samalla kun kohottauduin istualleni.
Hitaasti siristin silmiäni ja tarkkailin huonetta. Olin yksin melko suuressa sairaalahuoneessa. Valkoiset verhot oli vedetty pois ikkunan tieltä ja kirkas aurinko paistoi suoraan sisään...
Oli ilmeisesti keskipäivä...
Silloin se tärkein pälkähti päähäni. Harry.
Vaikka joka paikkaan sattui ja askeleeni oli hapara, nousin seisaalleni ja revin ihme johdot irti naamastani. Kone takanani alkoi kyllä piippaamaan äkäisesti, mutta siitä huolimatta lähdin horjuen kävelemään ovea kohti.
Käytävällä törmäsin ensimmäiseksi erittäin vihaiseen sairaanhoitajaan.
"Neiti Carter! Teillä ei ole asiaa käytäville! Olette vielä erittäin huonossa kunnossa!" Nainen sanoi ja alkoi taluttamaan minua takaisin.
"Ei!! Minun pitää nähdä eräs henkilö!!" Älähdin ja pistin jarrut pohjaan.
"Älkää huolehtiko, isänne lupasi tulla viiden maissa katsomaan teitä uudestaan" Nainen vastasi, nyt kuulostaen mukavemmalta.
"Ei.. Onko Harry Styles tuotu tänne? Hän oli samassa onnettomuudessa kuin minäkin!" Selitin ja toiveikkaasti katsoin hoitajaa. Nainen kuitenkin näytti miettivältä.
"Harry Styles... En ole kuullut.. Minun täytyy kysyä Lindalta" Hän sanoi, mutta kuulosti epäileväiseltä.
"Kysy!! Minun pitää todellakin tavata hänet!" Pyysin ja tunsin kuinka minua alkoi itkettää.
Hoitaja katosi hetkeksi ja ilmaantui heti takaisin.
"Hän on täällä näin" Nainen sanoi ja lähti kävelemään eteenpäin, minua tukien. Olin samaan aikaan innoissani, mutta kauhuissani. Harrykin oli täällä. Miten pahasti hänelle oli käynyt? Hän oli ollut pommin vieressä..