~Troublemaker~ Part 14

Harry:
"Oletko varma, että pääset sisälle asti?" Kysyin taas vaihteeksi, kun tulimme Rubyn kanssa kotipihaan. Ruby kääntyi heti istuimellaan minuun päin.
"En minä niin vammainen ole! Moneskohan kerta tämä on kun kysyt?" Hän irvisti, muttei näyttänyt ärtyneeltä.
"Taisi kaksikymmentä mennä juuri rikki" vitsailin, nousin autosta ja kiersin toiselle puolelle avaamaan oven Rubylle.
"Nostanko sinut alas?" Kysyin naureskellen, mutta olin kyllä tosissani. Olin koko matkan ja sairaala ajan vahtinut Rubya tarkasti. En antaisi enää minkään vahingoittaa häntä. Hän oli kestänyt jo kovat kivut, enkä halunnut hänen kokevan enää enempää.
Ruby katsoi minua silmiään pyöritellen ja hyppäsi autosta yhdellä jalalla. Hänen toinen jalkansa oli käytännössä paketoitu reidestä nilkkaan, eikä sille voinut laittaa painoa.

Lähdimme kävelemään hitaasti sisälle, Ruby kinkaten tukisauvoilla ja minä heti hänen perässään, valmiina ottamaan kiinni jos hän meinaisi kaatua.
"Ne tulivat!!!" Kuului heti Niallin huuto, kun avasin oven ja menimme sisälle. Pojat ja Gemma tulivat heti meitä vastaan ja kaikki toivottevat Rubyn tervetulleeksi kotiin ja ihmettelivät hänen siteitään.
"Tiedän! Se näyttää pahemmalle kun tosiasissa on! Ainakin tällähetkellä" Ruby selitti ja nauroi Niallille joka kaappasi hänen kyynärsauvansa ja lähti kinkkaamaan niillä matkien hänen liikkeitään. Nauroin itsekkin aika makeasti. Oli ihana nähdä, että Ruby tuntui voivan hyvin. Kaikkia vammoja lukuunottamatta.
"Minä kannan sinut huoneeseeni" Naurahdin Rubylle, joka turhaan yritti saada sauvojaan takaisin.
"Et jaksa!" Hän älähti heti epäuskoisena. Tajusin silloin, että hän sanoi sen aivan kuin kukaan ei jaksaisi. En voinut ymmärtää miksi hän sanoi niin. Ruby oli täydellinen. Kaikki naiset olivat täydellisiä juuri sellaisina kuin olivat.
"Tottakai jaksan. Tulehan tänne" kehotin ja vetäisin Rubyn vyötäröstä lähemmäs minua. Ruby näytti vaivaantuneelta, mutta kietaisi kätensä niskani ympärille. Varovasti nostin hänet syliini, pitäen kiinni tiukasti. Kaikkein viimeiseksi haluaisin nyt kompastua.
"Katso nyt! Ihan höyhenen keveä!" Hymyilin ja sain Rubyn naurahtamaan. Vein hänet varovasti huoneeseeni ja laskin sängylle.
"Kiitos" Ruby hymyili ja kellahti sängylle selälleensä. Istuin hänen viereensä ja tarkkailin hänen liikkeitään.
"Sattuuko minnekkään? Voin hakea särkylääkkeitä tai kylmäpussin" ehdotin ja Ruby kohottautui kyynerpäidensä varaan.
"Harry, minulla on kaikki hyvin. Sairaalan lääke tepsii vielä. Minä kerron jos voin huonosti" Hän valitti, mutta hymyili kuitenkin.
"Jos niin sanot. Olen vain tosi huolissani" Naurahdin ja laskeuduin selälleni hänen vierelleen.
"Kiitos taas" Ruby sanoi hiljaa. Käänsin pääni häneen päin.
"Miksi kiität?"
"En ole koskaan tavannut ketään sinun tapaistasi. Me tapasimme ihan hullulla tavalla, mutta olen vain niin kiitollinen siitä, että huolehdit ja oikeasti välität. Se merkitsee paljon" Ruby sanoi ja kääntyi katsomaan minuun. Hänen silmänsä kiiltelivät, enkä voinut tehdä muuta kuin vetää hänet kainalooni.
"Tottakai minä välitän! En edes voi tajuta miten tapasin täydellisyyden tällätavoin. Ja olen tosi pahoillani tästä kaikesta, en olisi halunnut ikinä satuttaa sinua. Minä rakastan sinua koko sydämestäni, enkä halua että ikinä ajattelet toisin" kuiskasin hänen korvaansa. Ruby kääntyi kyljelleen ja hymyili minulle vain senttien päässä.
"Juuri tuon takia rakastan sinua niin paljon" hän naurahti ja kumartui suutelemaan minua hellästi. Vastasin suudelmaan leveä hymy huulillani. Mutta tottakai täydellisen hetken keskeytti oven paukahdus.
"Oijoijoi!!! Taidettiin keskeyttää jotain!!" Turbaani päinen Zayn ja pyjamassa riehuva Louis kiljuivat yhteen ääneen. Yhteiselämä tulisi ilmeisesti olemaan aikamoista sirkusta.