~Troublemaker~ Part 10

Ruby:
Yhtäkkiä hän Daniel löi minua kasvoille. Pääni repsahti sivulle välittömästi ja kipu alkoi säteillä kaikkialle. Veri maistui vahvasti suussani, mutta kaikesta huolimatta kohotin pääni takaisin ylös ja katsoin Danielia silmiin.
"Mikä sinua vaivaa!? Tapoit siskosi!" Sähähdin veri noron valuessa leukaani pitkin. Olin niin raivoissani, etten edes tuntenut kipua enää. Miten pelkän rahan takia ihminen tekisi jotain tällaista??
"Ei minua vaivaa mikään. Minä vain haluan sen mikä minulle kuuluu" Daniel vastasi ja näytti hyvinkin tyytyväiseltä itseensä. Perintö ei sitä paitsi kuulunut hänelle jos se annettiin minulle! Hän oli itsekeskeinen paska, joka vähät välitti mistään!
"Irrota nämä siteet" tokaisin ja heilautin sidottuja käsiäni.
"Tahdotko nyrkkeillä viimeiset hetket elämästäsi?" Setä kysyi, mutta hymyillen avasi solmut. Hän ei näköjään pitänyt minua minkäänlaisena uhkana...
"Vain jos sinä olet nyrkkeilysäkkinä" kivahdin ja salaman nopeasti käännyin ympäri ja iskin polveni Danielin haarojen väliin. Välittömästi kun miehen pää painui alemmas kivusta, löin kaksin käsin häntä takaraivoon. Yllätyshyökkäykseni toimi, ja Daniel kaatui maahan, kivusta karjuen. Mutta en aikonut jäädä odottelemaan. Pinkaisin juoksuun ja tajusin heti kauhukseni, etten tiennyt missä olin. Tehdas oli iso, ja Dan oli vienyt minut jonnekkin muualle. Olin koulun liikuntasalin kokoisessa huoneessa, joka oli tyhjä, lukuunottamatta lukuisia ikkunoita nojaamassa seinää vasten. Luulin ensin että olin umpikujassa, mutta sitten näin oven toisella laidalla. En ollu kovin urheilullinen, joten se ja paniikki saivat minut hengästymään aikaisin. Tempaisin kuitenkin oven auki ja tulin pilkko pimeään käytävään. En tiennyt yhtään mitä edessä olisi, mutta kuulin jostain kaikuvan kiroilua. Dan alkoi virota, enkä aikonut jäädä uudestaan kiinni.
Kävelin hitaasti seinää pitkin, tunnustellen tietäni eteenpäin. Pidättelin hengitystäni, yrittäen estää äänekästä huohottamistani. Se saattoi kuulua pitkälle..

Olin käytävän varrella ohittanut monta rautaovea, mutta halusin päästä käytävän päähän. Jos siellä olisi ovi, pääsisin ehkä kauemmas Danista. Pyrkisin ulos, jonka jälkeen soittasin Harrylle. Täällä en uskaltanut puhua. Piiloni paljastuisi välittömästi..
Kuten oli hieman arvellutkin, käytävän päässä oli paksun tuntuinen ovi. Työntämällä se ei aiennut, vaan jouduin etsimään ison vääntökahvan oven ylänurkasta, jota vääntämällä suuri rautaovi aukeni.
Tälläkertaa tulin taas suurimpaan halliin. Sen toisessa päässä oli portaat alaspäin, joten päätin kävellä sinne. Olin ehtinyt vain puoleen väliin kun kuulin naurahduksen takaani.
"Luulitko, että antaisin sinun karata noin helposti? Kieltämättä nopea olit, mutta turha enää yrittää" Daniel hymyili hieman hengästyneenä. Katsoin häneen vain hetken, ennen kuin pinkaisin juoksuun. En antautuisi nyt kun minulla oli mahdollisuus selvitä. Kuulin askelia perässäni, mutta vain kiihdytin vauhtia. Olin metrin päässä portaiden alusta, kun kuulin pienen, metallisen napsahduksen, jonka jälkeen ase laukaistiin. Kipu iski heti oikeaan pohkeeseeni ja kaaduin päistikkaa eteenpäin. Tipuin portaat alas kivuliaasti, yrittäen suojata päätäni käsilläni. Portaat olivat lyhyet, mutta jäin silti makaamaan niiden alapäähän. Jalkani oli kuin tulessa, samoin kuin käteni ja keskivartaloni. Verta vuoti monista haavoista jotka metalliportaat olivat tehneet. Kipu oli kamala, mutta silti vääntäydyin kontilleni. Seinää vasten pääsin seisomaan, mutta heti ensimmäisen askeleen jälkeen tajusin, että se oli paha virhe. Valmiiksi vahingoittunut jalkani muljahti äkkiarvaamatta ja kaaduin välittömästi betoni lattialle. En enää pystynyt ajattelemaan. Polveni loukaantui niin pahasti etten voinut liikkua milliäkään tai kipu veisi minulta hengen. Makasin vain massa. Käteni tärisivät ja kyyneleet valuivat kasvojani pitkin. En voisi paeta enää. Kuolisin tänne.




Joo, elikkä tämmöstä actionia tähän mennessä! Toi polvi juttu oli pakko lisätä, koska kirjotan täsmälleen mitä ite tunsin kun loukkasin omani xD joudun muuten nyt pitää ortoosi tukee 6 viikkoo siinä koska nyt tajuttiin, että ku kaaduin nii polvilumpio oli lähteny paikaltaa ja menny sitte ite takas. Eli ton ortoosin pitäis pitää se polvi paikallaa et kaikki parantuis kunnolla. Aika perseestä kylläkin, ku mitään ei voi tehä!! Nyt tuli ihme stoori tähän loppuun :D