Ruby:
En todellakaan ollut valmistautunut näkymään. Sotketun keittiön lattialla makasi verinen äitini. Hänen rinnassaan oli luodin reikiä, joiden ympärille levinnyt veri oli hyytynyt paikalleen. Vaikka suhteemme ei ikinä ollut läheinen, en pystynyt pidättelemään kyyneliäni.
"Äiti..." Minä vinkaisin, ryntäsin hänen viereensä ja kokeilin pulssia. Kaulan iho oli kylmä. Eikä pulssia tuntunut. En voinut sille enää mitään. Valahdin lattialle ja kyyneleet valuivat vuolaasti kasvoilleni. Kuka voisi tehdä näin!? Ryöstömurhat eivät olleet yleisiä.. Miksi juuri minulle kävi näin!? Äiti oli kaikesta huolimatta rakastanut minua enemmän kuin isä koskaan. En tiennyt missä hän oli, mutta epäilin että hän oli karannut.
Muistin vasta kun käsi laskeutui olkapäälleni, etten ollut yksin.
"Tule tänne" Harry kutsui käheästi ja auttoi minut ylös. Yhdellä liikkeellä hän painoi minut rintaansa vasten ja halasi minua tiukasti. En tiennyt näyttelikö hän, mutta silti painauduin häntä vasten. Läheisyys rauhoitti minua ja olin siitä kiitollinen.
"Meidän pitää mennä.. Haluatko soittaa poliisin hoitamaan tämän pois alta?" Harry kuiskasi hiljaa, edelleen halaten minua. Jouduin nieleskelemään hetken ennen kuin pystyin vastaamaan.
"Haluan. Mutta en aio jäädä mihinkään kuulusteluihin. " vastasin rauhoittuneena. Itku ei enää auttaisi ketään. Irrottauduin varovasti Harrysta, mutta hän kuitenkin piti minua vielä kädestä. Normaali tilanteessa olisin todennäköisesti kuollut. Mutta nyt en ajatellut sillä tavalla. Harry tuki minua ja olin siitä kiitollinen. Vakavan näköinen Liam ojensi minulle kännykkänsä ja soitin hätänumeroon.
"Hei. Tarvitsisin poliisin ja ambulanssin. Kotini on ryöstetty ja äitini on murhattu." Minä kerroin vakaalla äänellä. Kerroin vielä osoitteeni ja poliisi olisi tulossa pian.
"Pitäisikö meidän lähteä?" Niall kysyi hiljaa kun lopetin puhelun. Pudistin päätäni. En haluaisi olla täällä yksin.
Yksi asia minun oli kuitenkin tehtävä ennenkuin poliisi saapuisi. Irrotauduin Harryn otteesta ja suuntasin askeleeni äidin ruumiin luokse. Katseeni osui heti hänen kaulakoruunsa. Se oli kaunis, hopeisessa ketjussa roikkuva lintu. Se oli pieni, mutta tarkasti tehty. Olin aina pienenä ihaillut sitä.
Kumarruin ja irrotin korun äitini kaulasta. Se saisi olla viimeinen muisto hänestä.
Harry:
En ollut odottanut mitään tällaista. Rubyn murtuminen äitinsä ruumiin luona oli järkyttävää katseltavaa. Minun oli pakko unohtaa koko kidnappaus juttu, ja vain lohduttaa häntä. En kestänyt nähdä hänen itkevän.
Poliisit ilmaantuivat pian pihalle, ja viiksekäs konstaapeli tuli heti sisään ja alkoi haastattelemaan Rubya. Minä ja pojat seisoimme vain hiljaisina sivuilla. En voinut muutakuin ihmetellä Rubyn tyyneyttä. Hän ei itkenyt enää, eikä hänen äänensä värissyt. Äitinsä kaulakorun hän oli ripustanut omaan kaulaansa.
Haastattelun jälkeen ambulanssi tuli ja ruumis vietiin pois. Poliisit alkoivat tutkia taloa, jotta mahdollinen tekijä saataisiin selville. Rubylle annettiin lupa hakea tavaroitaan huoneestaan ja lähteä. Hänelle soitettaisiin jos jotain saataisiin selville.
"Oletko kunnossa?" Kysyin varovasti Rubylta kun kävelimme autolle. Hän nyökkäsi väsyneen näköisenä. En uskonut että kaikki oli kunnossa. Mutta en aikonut painostaa. Halusin auttaa häntä niin paljon kuin pystyin. Minä välitin hänestä. En voinut kiistää sitä.
"Liam" Ruby sanoi yhtäkkiä kun olimme ajamassa takaisin.
"No?" Liam vastasi yllättyneenä yhtäkkisestä puhuttelusta. Me kaikki kuuntelimme korvat hörössä.
"Voitko neuvoa minulle kuinka sitä ihme kaakaotasi tehdään?" Ruby kysyi hymyillen pienesti. Helpottuneen näköinen Liam lupasi opettaa kaakaon teon ja kaikki, minä erityisesti, vaikuttivat ilahtuvan Rubyn hymystä. Hän oli henkisesti vahva ja pääsisi asiasta yli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti