~Bad Boy Styles~ Part 32

Isabella:
"He eivät ole tulleet!" Minä älähdin heti kun pääsimme luokasta ulos. Koulu oli loppunut eikä Harry tai Emily ollut ilmaantunut. Minua huolestutti todella. Entä jos äiti oli saanut heidät molemmat kiinni ja tehnyt heille jotain! Meidän äitimme ei ollut koskaan ollut kovin 'äidillinen' joten mikään ei olisi mahdotonta. Ja sitäpaitsi hän vihasi ihmisiä joten Emily olisi ensimmäinen kohde..
"Meidän pitää etsiä heidät" Zayn sanoi ja näytti myöskin huolestuneelle. Menimme kaikki äkkiä autolle ja lähdimme ajamaan Emilyn taloa kohti. Zayn oli takapenkillä, mutta oli nojautunut etupenkkien väliin pystyäkseen osallistumaan keskusteluun.
"Jos he eivät ole Emilyn luona, meidän pitää käydä katsomassa kotoa." Louis sanoi ja painoi kaasua. Ehkä Harry oli löytänyt Emilyn ja he olivat vain jääneet jommankumman luo.

Harry:
Minä olin onnellinen että löysin Emilyn vahingoittumana. Muuttumista lukuunottamatta. Vaikka muutos helpottaisi yhdessä oloamme, ihmis Emily oli enemmän mieleeni.
"Mennään meille" Hän sanoi yhtäkkiä ja hymyili.
"Mitä vanhempasi sanovat muutokseesi?"
"Tuskin he edes huomaavat sitä!" Emily nauroi mikä kuulosti aika oudolle. Kyllä vanhemmat huomaisivat eron. Mutta parempi olisi päästä nyt jonnekkin. Halusin rentoutua hänen seurassaan taas. Olin ollut niin huolissani.

Emily:
"Eipä taida poikani tietää mitä on meneillään" Anna nauroi ja palautti minut nykyhetkeen. Näin kuinka Sharleen ja Harry lähtivät käsikädessä pois. Harry todellakin luuli olevansa minun kanssani.
Käännyin vihaisena Annaan päin. Halusin pyyhkiä tuon omahyväisen virneen hänen kasvoiltaan. Mutta tiesin etten pystyisi siihen.
"Miksi teet näin!? Me kaikki kärsimme tästä!" Sähähdin samalla kun yritin tasapainotella puun oksalla. Anna nauroi ja astui lähemmäs.
"Minä en ole koskaan enempää välittänyt lapsistani. Mutta sinun takiasi tässä ollaan. Olit se viimeinen tikki." Hän sanoi hymyillen kylmästi. Minä olin siis syy tähän kaikkeen. Minun takiani Harry oli rakastunut Sharleeniin ja minä kiduin yksin. Jos en olisi koskaan rakastunut Harryyn, kukaan ei olisi kärsinyt.
"No mutta nyt minä voisin hieman ravita itseäni, jos sopii?" Anna sanoi ja iski salaman nopeasti hampaansa kiinni kaulaani. Kipu sokaisi minut ja tunsin kuinka veri poistui minusta. Olin jo menettänyt paljon verta, enkä kestäisi enempää menettämistä. Sormenpäistäni alkoi lähteä tunto ja silmiini ilmestyi mustia pilkkuja. En jaksanut liikkua.
Anna kiskasi itsensä irti ja hymyili minulle. Tunsin huojuvani paikallani. Tippuisin minä hetkenä tahansa oksalta alas.
"Sinun lorusi kyllä loppuu tähän. Mutta samoin loppuu Harryn. Sharleen tappaa sen hyväuskoisen pojan." Anna sanoi ja töytäisi minua kevyesti kylkeen. Maailma keikahti ja tiesin että nyt kuolisin. Tipuin selkä edellä alas ja kivun saattaman vajosin pimeyteen.