~Bad Boy Styles~ Part 31

Harry:
Olin harhaillut kaupungissa jo pitkään, silti löytämättä Emilyä tai äitiäni. Olin käynyt kujilla enkä ollut löytänyt ketään, paria pummia lukuunottamatta. Minne Emily olisi voinut mennä!? Jos hän ei ole koulussa, eikä kotonaan, minne hän olisi voinut mennä! Jäin nojamaan kivimuuriin ja yritin saada ajatukseni selväksi. Oliko Emily voinut suuttua niin paljon että olisi lähtenyt pysyvästi!? Se kuulosti mahdottomalle..
"Harry?" Tuntematon ääni kysyi läheltäni. Käännähdin äänen suuntaan ja näin Emilyn. Sokeana ilosta harppasin hänen luokseen ja puristin hänet tiukasti itseäni vasten. Emily kietoi kätensä ympärilleni. Olin erittäin onnellinen että löysin hänet! Painoin pääni hänen hiuksiinsa ja hengitin syvään. Huomasin heti eron. Emilyn hiukset eivät tuoksuneet.. Emilyn hiuksille. Vetäydyin kauemmas ja katsoin häntä tarkemmin. Tämä nainen voisi olla Emilyn kaksonen, mutta ero oli silti huomattava. Emilyn kasvot olivat pehmeämmät eikä hän ollut vartaloltaan yhtä kulmikas ja hoikka kuin tämä nainen.
"Et ole Emily" totesin aika kylmästi. Nainen näytti järkyttyneeltä ja kohotti loukkaantuneena kulmakarvojaan.
"Etkö tunnista minua?! Äitisi löysi minut ja muutti minut vampyyriksi! Tiedät että se muuttaa ulkonäköä!" Nainen vastasi ja mutristi suutaan samalla tavalla kuin Emily teki. Puhuiko hän totta? Tiesin kyllä että vampyyriksi muuttuminen muutti ihmisen piirteitä. Yleensä raajoista tuli vahvemmat ja kasvoista muka täydellisemmät. Tämä itseasissa voisi olla totta. Jos äiti oli löytänyt Emilyn ja muuttanut hänet jotta voisimme olla yhdessä!
"Anteeksi. Olin huolissani sinusta" kuiskasin ja painoin pääni Emilyn kaulaa vasten. Tunsin kuinka Emily huokaisi syvään.
"Anteeksi että lähdin. Nyt voimme ainakin olla yhdessä" hän vastasi.

Emily:
Makasin lattialla ja tunsin kuinka selkäni haavat vuosivat verta. Koko selkäni oli viillelty täyteen runsaasti verta vuotavia haavoja.. Sharleen ja Anna olivat pakottaneet minua kertomaan kaiken itsestäni. Lempivärini, suhteeni Harryyn, suhteestani perheeseeni ja yleisimmät tapani. Joka kerta kun en suostunut vastaamaan, sain uuden viillon selkääni. Kipu ja pelko saivat minut keromaan koko elämän kertani. En ollut ymmärtänyt miksi minua kiduttiin näin.
Lopulta Sharleen oli lähtenyt ja ottanut Annan mukaansa. Olin maannut yksin varmaan tunnin, kärsien kivuista. Lopulta Anna oli tullut takaisin.
"Nyt pääset katsomaan näytöstä!" Hän sanoi, repi minut väkivaltaisesti ylös ja retuutti mukanaan. Jokainen liikahdus poltti selkääni ja tunsin veren vuodon lisääntyvän. Anna nosti minut syliinsä ja juoksi kaupungin läpi niin nopeasti etteivät ihmiset nähneet. Minä en yrittänytkään liikkua, sillä Annan kädet puristivat haavojani niin kipeästi. En tiennyt minne olimme menossa enkä tiennyt syytäkään. Keskityin hengittämiseen ja yritin pidätellä kyyneliäni.
Anna pysähtyi lopulta ison kivimuurin taakse. Näppärästi hän heilautti meidät molemmat puuhun, paksun oksan päälle mistä oli erinomainen näkymä muurin toiselle puolelle.
"Tiedän että nautit tästä" Anna hymyili ja osoitti muurin taakse. Silmät kivusta puoli kiinninäisinä ja katsoin hänen osoittamaan suuntaan. Ja näin Harryn. Sharleenin kanssa. Henkeni salpautui kun näin Harry vetävän Sharleenin itseensä kiinni, virnistävän hänelle ja lopulta painavan huulensa hänen vastaavilleen. Olin murtunut. En tuntenut kipua. Olin shokissa.