~Can You Be My Angel?~ Part 1

Blair:
"Minne Liam jäi?" Carolyn kysyi ja oikoi hiuspantaansa. Heiluttelin käsiäni kylkieni vieressä ja katsahdin koulunkäytävälle.
"Hän vie kirjat kaappiinsa" vastasin hymyillen.
"Aiotteko mennä yötivoliin tänään? Kuulemma siellä on maailman pyörä!" Caro kysyi etsi Liamia katseellaan. Liam oli puhunut tivolista jo pari viikkoa sitten ja minusta se kuulosti tosi ihanalle. Tänään oli sitäpaitsi ensimmäinen vuosi päivämme yhdessä! Olimme alkaneet seurustella viisitoista vuotiaina, mutta olimme olleet kavereita jo ala-asteelta. Liam oli ollut aika epäsuosittu silloin ja minä vain minä olin ollut hänen ystävänään. Mutta yhtäkkiä hänen ystäväpiirinsä oli kasvanut kun hän osallistui X-Factoriin neljätoista vuotiaana. En minä kuitenkaan sen takia hänen kanssaan ollut. Liam oli täydellinen poikaystävä! Hän oli lempeä ja tosi suojelevainen. Olin itse aika hiljainen ja pidin Liamin romanttisuudesta! Hän aina osasi yllättää minut suklaalla ja pehmoleluilla.
"Joo, varmaankin" hymyilin taas ja tunsin yhtäkkiä kädet vyötärölläni. Pyörähdin ympäri ja kohtasin Liamin suklaan ruskeat silmät.
"Täällä taas" hän naurahti ja kumartui suutelemaan minua otsalle. Halasin häntä naurahtaen.
"Käykö sinulle että mentäisiin tivoliin kahdeksalta?" Liam jatkoi, otti minua kädestä ja lähdimme ulos päin.
"Joo, varmistan vielä iskältä, mutta voin vannoa että pääsen" vastasin vastuuntuntoisesti. Olin ja olen aina ollut kiltti ja vastuullinen lapsi. Vaikka olinkin kuusitoista, kysyin silti aina lupaa isältä. Vanhempani ovat nimittäin eronneet ja äiti muutti Lontooseen kun olin viisi. Olin siis aina tottunut elämään isän kanssa, joka oli ammatiltaan poliisi. Poliisin tyttärenä ei kannattanut kauheasti riehua.
"Hyvä! Vienkö sinut kotiin?" Liam kysyi kun tulimme parkkipaikalle. Heilautin kättäni kavereitani kohti.
"Ei tarvitse, Caro ja Des ottavat minut mukaansa"
"Hyvä on, nähdään myöhemmin!" Liam naurahti, suuteli minua hellästi ja lähti autolleen. Käännyin leveästi hymyillen ympäri ja menin kaksosten luo. Heillä oli kinastelu kesken kuten aina.
"Anna nyt minun ajaa!" Caro vaati ja napsittu sormiaan veljensä edessä. Des heilutteli auton avaimia hänen edessään ja selvästi nautti tilanteesta.
"Älähän nyt pikkusisko! Vanhempi saa päättää!" Des härnäsi.
"Me ollaan kaksoset! Olet vain kaksi minuuttia vanhempi mikä ei oikeuta tällaiseen!" Caro älähti ja risti käsivartensa rinnalleen. Heidän tappelunsa oli niin jokapäiväinen asia ettei siihen kannattanut puuttua. Lopulta pääsimme autoon, Caron luovutettua taistelun. Oli kätevää että he pystyivät heittämään minut kotiin koska asuimme samassa suunnassa. Liam tietysti aina tarjoutui, mutta hän asui päinvastaisessa suunnassa, joten näin oli helpompi. Koko automatkan naureskelin Desin jutuille, mitkä olivat niin tyhmiä, että oli pakko nauraa.
Caro oli ollut paras ystäväni eskarista asti. Des ja hänen paras ystävänsä Adam olivat olleet kanssamme koko yläasteen ja nyt lukiota. Porukkaamme kuului myös Liam, mutta hän ei ollut niin läheinen Adamin kanssa, mutta hän ja Des olivat lähentyneet tässä parin vuoden aikana.
Tulimme lopulta kotitaloni eteen. Kiitin ja hyppäsin kyydistä. Iskän autoa ei näkynyt joten kaivoin avaimet laukustani ja menin sisälle. Ajattelin kuluttaa seuraavat pari tuntia treffeille valmistautumiseen.


Tässä ois sitte eka osa uutta!!!:)