~Bad Boy Styles~ Part 33

Louis:
Heti kun näimme Harryn auton Emilyn talon vieressä, suorastaan huokaisimme helpotuksesta. Isabella näytti erityisen onnelliselle. Tiesin että hän välitti veljestään paljon vaikka he riitelivätkin usein.
"Mennään sisään!" Zayn kehotti ja me kaikki kipusimme ulos autosta. Emilyn pihassa ei ollut muita autoja, joten hänen vanhempansa olivat varmastikkin töissä. Kumarruin painamaan ovikelloa, mikä tuntui vähän tyhmältä ottaen huomioon kuinka olimme etsineet heitä kokopäivän. Kuulimme kuitenkin kuinka askeleet laskeutuivat portaita ja ovi avattiin. Ensireaktioni oli hämmennys. Emily oli avannut oven, hymyillen leveästi. Näin sivusilmästäni kuinka Bellin suu loksahti auki.
"Emily?" Bell kysyi kummastellen samaa asiaa kuin me kaikki. Miten Emily oli muuttunut noin?
"Kyllä! Olen aivan kunnossa!" Emily vastasi reippaasti ja hymyili oudon tekopirteästi. Mikä häntä vaivasi?
"Sinä olet muuttunut jotenkin erinäköiseksi niin viimenäkemältä" sanoin ja Emily käänsi päänsä minuun päin.
"Tosi mukava nähdä sinuakin Lou!! Ja kyllä, Anna muutti minut!" Hän vastasi ja pomppasi halaamaan minua. Nyt oli jotain tosi pahasti pielessä. Bell ja Zayn kohottivat kulmiaan, yhtälailla epäuskoisina.
Kuulin toiset askeleet portaista ja Harry ilmaantui ovi aukkoon. Emily irtaantui minusta ja kipitti hänen kainaloonsa.
"Harry! Me oltiin tosi huolissaan teistä!" Isabella sanoi heti, mutta Harry vain hymyili leppoisasti.
"Löysin Emilyn kaupungista.. Äiti muutti hänet jotta voisimme olla yhdessä!" Harry nauroi ja sai Emilyn kikattamaan. Mikä heitä vaivasi? Emilyä oli vaikea kuvitella kikattamassa ja roikkumassa Harryssä noin. Ja miksi Harry oli noin rento ja itsevarma? En uskoisi että heidän äitinsä tekisi mitään tuollaista auttaakseen lapsensa rakkauselämää..

Harry:
Oli outoa nähdä miten Bell, Lou ja Zayn katsoivat minua kulmiaan kohotellen. Miksi he olivat tuollaisia? Olin löytänyt Emilyn, ja vaikka hän oli erilainen, silti hän oli Emily. Hän oli muuttunut ehkä hieman sisäisestikkin, mutta ehkä se johtui muutoksesta.
"Öh.. No jospa mentäisiin meille.." Zayn ehdotti aika jähmeästi ja Louis nyökytti päätään heti.
"Joo mennään! Tosi hyvä idea!" Emily kikatti ja näin kuinka Bell katsoi häntä kulmiensa alta. Kyllä minustakin kikattelu oli outoa mutta pikkuasioihin ei kannattanut tarttua!
Kun lähdimme autoille, Louis kiskaisi minut syrjemmälle.
"Harry, tiedät ettei kaikki ole kunnossa.." Hän sanoi vakavana. Katsoin kuinka Emily kehui kovaan ääneen Bellin paitaa ja alkoi selittää Zaynille jotain ihan käsittämätöntä. Se oli kyllä täysin vastakohta Emilylle.
"Louis.. Muuttuminen muuttaa meitä.. Ehkä Emily on vain nyt vapaantuneempi tai jotain" vastasin kohauttaen olkapäitäni. Louis pyöräytti päätään ja harppoi autolleen. Menin perässä ja kuuntelin koko matkan kuinka Emily selitti miksi punainen oli hänen lempivärinsä..

Louis:
Heti kun pääsimme kotipihaan, viitoin Bellin luokseni.
"Olen aivan varma ettei tuo nainen ole Emily. Haluan etsiä hänet."
"Minä tulen mukaan! Vaikka en Emilyä kovin hyvin tunnekkaan, tuo on kaukana hänestä!" Bell vastasi ja tuli istumaan pelkääjän paikalle. Tiesin että hän halusi mukaani.
Jätimme Zaynin, Harryn ja 'Emilyn'  viettämään laatuaikaa. Kaahasin keskustaan kohti ja yritin muistella mitä Harry oli sanonut. Emily löytyi keskustasta.. Mutta oliko oikea Emily siellä myös?
Keskustassa jätimme auton ja jatkoimme jalkaisin.
"Missä hän voisi olla?" Isabella kysyi vilkuillen ympärilleen. Vaikka kaupunki ei ollut kovin iso, yhden kadonneet ihmisen etsiminen olisi vaikeaa..
Olimme kävelleet ympäriinsä jo pitkään kun yhtäkkiä kulman takaa eteemme pölähti kauhistuneen näköinen poikaporukka. Pojat olivat varmaan kuudentoista ikäisiä ja puhuivat kauhuissaan toisilleen.
"Se oli aivan varmasti ruumis!! Ihan veressä ja kaikkea!"
"Älä!! Me ei nähty sitä, okei?? Meitä vielä syytetään murhasta!" Toinen älähti, mutta vaikeni kun katsoin häneen. Silloin älysin. Tempaisin viimeksi puhuneen pojan rinnuksista ilmaan ja niittasin hänet seinää vasten.
"Missä näitte verisen ruumiin!?" Ärjähdin ja näin pojan kauhistuneena tuiottavan minua.
"K-kivimuurin takana! Keskellä puskaa!" Poika vinkasi. Päästin hänestä irti ja ryntäsin juoksuun Bell kannoillani. Tiesin missä kivimuuri  sijaitsi joten pääsimme sinne äkkiä, käyttämällä talojen kattoja oikoteinä. Loikkasimme muurin yli ja pysähdyimme.
"Emily!" Huusin ja jäimme kuuntelemaan. Vastausta ei kuulunut, mutta vaivalloista hengitystä kyllä. Ja se kuului puskasta. Isabella ryntäsi heti puun juurella olevan pensaan luo ja hän kirkaisi.
Juoksin hänen luokseen ja ymmärsin miksi. Edessämme makasi hervoton ja verinen Emily..