(Henni) Kun pojat aloittivat LWWY:n tuhannet
tytöt meidät mukaan lukien kiljui ja heilutti käsiään ilmassa. Pojat
lauloivat aivan yhtä ihanasti kuin aina! Olimme olleet aikaisemminkin
poikien keikalla mutta Iirikselle tämä oli ensimmäinen kerta. Hän pomppi
paikallaan ja lauloi poikien mukana. Minusta oli tosi mukavaa että
Niallkin tuntui löytäneet vihdoin
tyttäystävän! Noin tunnin päästä pojat ottivat lavalle viisi
satunnaisesti valittua tyttöä joille he lauloivat muutamia kappaleita.
Lavalla olevat tytöt itkivät hysteerisesti ja kun pojat halasivat heitä
yleisö kiljui kahta kovempaa. Tunsin yhtäkkiä kosketuksen hartiallani. "
Anteeksi Henni, mutta saisinko nimmarisi?" Eräs VIP-alueen tytöistä
kysyi ujosti. "Tottakai!" Minä vastasin ja singneerasin hänen
ojentamansa vihon kannen. Tyttö kiitti ja meni kysymään muilta tytöiltä
samaa. Keikassa oli nyt välitauko jolloin pojat vaihtoivat vaatteita.
Jenna ilmaantui viereeni ja ojensi minulle sinisen jäähilejuoman. "
Mahtava keikka taas kerran!" Jenna kehui ja istui viereeni. "Todellakin!
Yleisö rikkoo kohta kiljumisellaan tärykalvot!!" Minä naurahdin. "Hei
muuten, minusta tuntuu että siitä "Jiallista" on päästy eroon!! Facebook
etusivuni ei enää pursuile juoruja!" Jenna kertoi hyvillään.
"Vihdoinkin! Minusta se oli kaikkien aikojen tyhmin juoru! Mikään ei
todistanut että se olisi ollut totta!" Minä vastasin juuri kun pojat
saapuivat takaisin lavalle. He lauloivat Heart Attackin, Last First
Kissin ja One way or anotherin. "Nyt haluaisimme pyytää lavalle pari
tärkeää ihmistä! Jenna, Jenni,Riina,Henni ja Iiris tuletteko tänne?"
Harry kysyi ja areenan jokainen tyttö kuulosti sekoavan. "Mitäköhän
tällä kertaa?" Jenna nauroi kun menimme turvamiesten perässä lavan
portaiden luo. Nousimme peräkkäin lavalle ja kymmenet kirkkaat
kohdevalot sokaisivat meidät. "Me laulamme teille What makes you
beautifulin" Zayn ilmoitti ja meidät passitettiin sohvalle istumaan.
"You're insecure, don't know what for.." Liam aloitti.
oi tosi hyvä! ja ku luin nuita vanhempia osia nii pääsin paremmin selville :) ja oikeesti, tää on ihana ja saa mut hymyileen :) jatka pian!
VastaaPoistaAww kiitos :) mä lisään huomenna viel sen vikan osan nii sen jälkee pääsen kirjottaa seuraavaa :)
VastaaPoista