The Opposite part 21

Zayn:
Jos oloni on joskus ollut huono, tämän hetkinen oli tuhat kertaa pahempi. Pimeä vankiselli tuntui pyörivän silmissäni, vaikka istuinkin tukevasti lattialla. Nojasin sellin peräseinään ja yritin kulmat kurtussa taistella huonoa oloa vastaan.

Olin yrittänyt miettiä mistä tämä kaikki mahtoi johtua, mutta mitään järkeenkäypää en ollut keksinyt. Minkä ihmeen vuoksi aloin yhtäkkiä muuttua enkelistä demoniksi, joita ei edes pitänyt olla olemassa? Ei ollut tapahtunut mitään, mikä voisi mahdollistaa sellaisen muutoksen...
Oloni oli huonontunut paljon, mutta oli tullut myös yksi hyvä muutos. En enää muuttunut yhtäkkiä joksikin muuksi ja unohtanut tapahtumia. Mutta tilani alkoi lähestyä jo tajuttomuutta. Hengitykseni tuntui raskaalta ja en enää jaksanut edes nousta ylös. Voisin melkein vannoa, että tunsin jonkin ylimääräisen liikkuvan suonissani ja jättävän voimattoman tunteen.
Olin yrittänyt pitää ajatukseni kaikissa mukavissa asioissa, mutta nekin alkoivat muuttua vain murhanhimoisiksi suunnitelmiksi. Tuntui kauhealta nähdä mielessään kuva kaikista ystävistäni joka muuttui yhtäkkiä veriseksi kasaksi ruumiita.. Nukkuminenkaan ei auttanut, kun unet olivat samaa laatua.

Aloin kuulla askelia kesken masentavien kuvitelmieni, enkä ollut ensin varma kuuluivatko ne vain pääni sisällä. Asian selvittääkseni jouduin näkemään paljon vaivaa, että sain silmäni auki.
En nähnyt hämärässä paljoa muuta kuin kaltereiden takana loistavan himmeän valon. Ja ihme kyllä kuulin edelleen askeleet. Niitä kuului olevan enemmän kuin yhdet, enkä pystynyt keskittymään tarpeeksi jotta jaksaisin miettiä keitä he olivat.
Vastaus tuli kuitenkin nopeasti kun kaksi hahmoa pysähtyi sellini eteen.

"Zayn!" Jeanna huudahti ja tarttui kaltereihin yrittäen samalla nähdä pimeään selliini. En vastannut hetkeen mitään, sillä en ollut varma uskaltaisinko avata suuni.  Demoninen osani alkoi jo ohjailla sanomisiani, enkä silloin voinut kuin katsella vierestä. Olin kuitenkin tietyllä tavalla iloinen siitä, että Jeanna ja Niall (joka seisoi hieman kauempana) olivat tulleet. Mutta toinen puoli aivoistani tuntui suunnittelevan kaikkia niitä tapoja joilla voisin heitä satuttaa..
"Hei.." vastasin karheasti ja puristin käteni voimattomasti nyrkkiin. En haluaisi minkään mielikuvistani tapahtuvan..
"Onko olosi... parantunut yhtään?" Jeanna kysyi, mutta minusta tuntui ettei hän itsekkään odottanut myöntävää vastausta.
"Ei.. Mutta ei se ole pahentunutkaan" vastasin hampaideni välistä. Valheeni oli varmasti läpinäkyvä, mutta ehkä Jeanna uskoisi sen. Hän näytti niin huolestuneelta muutenkin..
"Oletko ihan varma? Et näytä yhtään paremmalta" Niall sanoi yhtäkkiä melkein säälittävän leikittelevästi. Hän ei ilmeisesti halunnut dissata minua todella.
"Oletitko minun pomppivan täällä laulellen lastenlauluja?" Tokaisin ärhäkästi takaisin ja tajusin liian myöhään menettäneeni hallinnan.

Tiesin edelleen tarkkaan kuka olin ja ketkä minua kaltereiden toisella puolella katselivat. Muistin kaiken tapahtuneista asioista, mutta ajatustapani oli muuttunut. En nähnyt enää edessäni ystäviäni vaan kohteita. Uhreja jotka voisin tappaa koska vain. Pystyin jopa hymyillen katsomaan Niallia ja kuvitella kuinka helposti repisin hänen siipensä irti, aivan kuten minullekkin oli tehty.
Näin myös kaiken erilaisena: punaisen sävyisenä ja tarkempana kuin ennen.
Nousin seisomaan helposti ja muutamalla askeleella olin jo kaltereiden edessä. Katseeni siirtyi Jeannan hämmentyneistä kasvoista Nialliin, joka näytti järkyttyneeltä.
Suuni kääntyi ylimieliseen hymyyn ja jopa naurahdin koleasti.
"Olen oikeastaan elämäni kunnossa juuri nyt. Vai mitä mieltä olet Jeanna?" Kysyin ja viittasin itseeni hymyillen.
Jeannan silmät suurenivat ja hän otti askeleen taaemmas. Katsoin häntä ja suorastaan vaistosin hänen pelkonsa. Kuulin kuinka hänen sykkeensä kiihtyi ja se sai Jeannan haukkomaan henkeään.
"Zayn...?" Hän kuiskasi tuijottaen minua.
"En minä noin pahalta näytä" naurahdin ja sain ääneni kaikumaan käytävän kylmistä kiviseinistä.
"Jeanna, nyt mennään" Niall sanoi värisevällä äänellä ja käänsin katseeni häneen. Niall näytti kertakaikkisen järkyttyneeltä ja hänen kasvonsa olivat vitivalkoiset. Hauskaa.
"Minnekkäs teillä on kiire? Eikö seurani ole mieluista?" Kysyin ja katsoin muka loukkaantuneena heitä kumpaakin. Suorastaan nautin heidän pelokkaista ilmeistään.
"Zayn sinä et ole kunnossa" Jeanna yritti ihailtavan rohkeasti, mutta Niall nappasi häntä käsivarresta kiinni tarkoituksenaan vetää hänet mukaansa. En kuitenkaan halunnut niin tapahtuvan.
Reagoin niin nopeasti, ettei kumpikaan heistä ehtinyt tehdä mitään. Käteni puristui raudanlujasti Jeannan kaulan ympärille ja nostin hänet ilmaan vaivattomasti.
Hymyillen katselin kuinka Jeanna tarrautui käteeni ja alkoi voimattomasti sätkiä päästäkseen irti. Niall oli jähmettynyt hänen viereensä, kädet koholla kuin antautuen minulle.
"Zayn päästä hänet irti!" Niall pyysi ääni korkeampana kuin tavallisesti, mutta hymyilin vain hänelle vastaukseksi. Jeanna yritti rimpuilunsa seassa sanoa jotain, mutta hänen suustaan kuului vain epämääräistä yninää. Jeannan kasvot alkoivat jo sinertää ja hänen silmänsä täyttyä kyyneleistä.
Aistin helposti kuinka hauras ihminen oli käsissäni. Olisin voinut sääliä häntä... paitsi että en edes halunnut. Voisin vain yhdellä pienellä liikkeellä taittaa hänen niskansa ja se taisi lievästi huolestuttaa Niallia.
"Entä jos en halua?" Leikittelin, enkä huomannut lähestyvää hahmoa. Huomasin sen vasta kun hopeinen valo välähti ja käsivarteni joka piteli Jeannaa, päästi irti.
Jeanna tippui lattialle rajusti mätkähtäen, sillä Niall ei ehtinyt ottaa hänestä kiinni..
Kohotin edelleen hymyillen katseeni ja huomasin lisää tuttuja.

"Uskallakkin koskea häneen enää ikinä." Harry sähähti silmät vihasta kiiluen. Hänen kädessään oli terävä raudankaistale, joka oli juuri viiltänyt käsivarteni auki. Mustaa verta tippui lattialle tiuhaan tahtiin, ja viereeni oli jo ilmestynyt lammikko. En kuitenkaan tuntenut kipua tai heikotusta. Sen sijaan olin riemastunut.
"Harry! Mukavaa, että saavuit" sanoin ja katselin rauhassa, kuinka Harry näytti siltä että voisi räjähtää.
Harry kääntyi ympäri ja nosti Jeannan hellävaroin ylös lattialta. Hän tarkisti tytön vartalon vammojen varalta ja antoi hänet sitten Niallin huomaan. Odotin paikallani kokoajan ja katselin.
Lopulta Harry kääntyi ja katsoi minua vihaisempana kuin koskaan. Hänellä oli edelleen se typerä rautapalikka kädessään. Siitä ei tosin olisi mitään hyötyä.
"Et sinä minua tuolla tapa" huomautin ja kohotin käteni. Se oli kokonaan mustana verestä, mutta itse vuoto oli tyrehtynyt. Lattialle olikin jo kertynyt muutaman litran lätäkkö...
"Tapan jos on pakko" Harry vastasi, eikä näyttänyt laskevan leikkiä. Minua tilanne kuitenkin huvitti sillä olisin voinut vain murtaa kalterit ja tehdä selvää heistä kaikista. Mutta päätin säästää sen myöhemmälle.
Kun en vastannut mitään, Harry tarttui Nialliin ja veti hänet ja Jeannan mukaansa. Hitaasti he perääntyivät käytävää pitkin ja katosivat pian pois näkyvistä. Aistin kuitenkin vielä heidän pakokauhunsa ja pelkonsa. Se jos jokin sai minut hyvälle tuulelle.




Tuli hirvee kirjotusfiilis ja tadaaa!! Pitkästä aikaa Zaynin näkökulmasta tosin! Toivottavasti kaikilla meni uus vuos hyvin, eikä menny liian ranttaliks xD