~I Will Protect You~ Part 29

Harry:
En  epäröinyt hetkeäkään kun näin luodin iskeytyvän Billin rintaan. Syöksähdin eteenpäin ja tempaisin kovakouraisesti Julietin omille käsivarsilleni. Bill horjui ja kaatui melkein hidastettuna maahan, silmät järkytyksestä suurina.
Painoin Julietin pään rintaani vasten ja vedin hänet muutaman metrin kauemmas. Juliet kietaisi käsivartensa ympärilleni ja halasi minua melkein epätoivoisesti.
 Ei siinä kestänyt montaa sekuntia kun ympärillemme ilmaantui kymmeniä ihmisiä. McGazill tuli heti luoksemme, näyttäen melkein hullulle sekaisine hiuksineen ja nuhjuisine vaatteineen.
"Styles, jumalan nimessä tämä saa olla viimeinen kerta kun aiheutat vanhalle miehelle sydän infarktin! Et edes ymmärrä miten läheltä piti- tilanne tämä oikein oli. Onneksi sentään et ole niin typerä miltä yleensä vaikutat... Miles ja Chong saivat hyvän paikan ja onneksi osuivat tuohon hyypiöön. Huhhuh on tässäkin päivä... Ole kiltti ja vie neiti Carter pois. Me viemme miehen kuulusteluihin ja hoidamme loput" McGazill vaahtosi ja näytti lopuksi melkein kuolemanväsyneelle...

"Oletko kunnossa?" Kysyin hiljaa Julietilta, joka edelleen oli tarrautuneena minuun. En kyllä pannut sitä pahakseni, ihme ja kumma.
"Kait..." Hän mumisi vastaukseksi, kohottaen kasvonsa ylös. Nyt kun näin hänet kunnolla ja läheltä, huomasin kuinka paljon pieniä naarmuja ja mustelmia hänellä oli kasvoissaan. Tunsin heti syyllisyyttä tähän ja hymynpoikanen joka oli ollut kasvoillani, katosi.
"Mitä nyt?" Juliet kysyi ja hänkin vakavoitui nähdessään ilmeeni.
"Olen pahoillani..."
"Mistä? Et sinä juuri uhannut ampua minua" Juliet tokaisi ja pyöräytti silmiään. Annoin katseeni valua alaspäin. Oloni vain muuttui huonommaksi kun näin hänen repaleiset ja tomuiset vaatteensa ja naarmuiset käsivartensa.
"Sitä ei olisi tapahtunut jos olisin ollut tarkkaavaisempi. Jos olisin ollut vessan ovella lähempänä sinua.." Sanoin hiljaa. Juliet katsoi minua kulmat hienoisesti kurtussa.
"Et ole tosissasi... Sinun takiasi selvisin tuolta ylipäätänsä hengissä! Ei kukaan täällä voinut aavistaa, että juuri siinä kohtaa sattuisi räjähtämään pommi! Minä olen kunnossa, kiitos sinun. Miksi edes olet noin suunniltasi?" Hän kysyi suoraan.
Jouduin miettimään vastausta hetken itsekkin, ennenkuin todellisuus iski tajuntaani. Niin se oli ollut alusta lähtien. Ja nyt vasta myönsin sen itselleni..
"Koska rakastan sinua"


Juliet:
Jos suuni olisi voinut loksahtaa pois paikoiltaan, niin olisi käynyt. Harry Herra seksikäs Styles ei juuri voinut sanoa tuota. Olin selvästi unessa.
"Mitäähh" suustani pääsi kun vain tuijotin häntä.
Niin pitkään olin haaveillut tästä. Mutta en voinut edes kuvitella, että niin kävisi oikeasti...
"Et voi olla tosissasi..." Mumisin ja tunsin kuinka poskeni kuumenivat. Nonii punastuminen tekisi tästä vielä nolompaa..
"Oletko varma?" Harry sanoi ja tuttu virnistys palasi hänen komeille kasvoilleen. Ja ennen kuin ehdin vastata, hän oli jo hellästi vetänyt kasvoni lähemmäs ja painanut huulensa omilleni.

Olisin suoraansanottuna voinut pyörtyä pelkästä järkytyksestä. Tämä ei ollut pilaa! Harry oikeasti suuteli minua hellästi, mutta tietyllä tavalla kiihkeästi. Tai sitten vain kuvittelin...
Vastasin suudelmaan kuitenkin välittömästi. Vähät välitin vaikka ympärillämme oli ihmisiä. Olin selvinnyt hengissä paikasta josta en ikinä kuvitellut selviäväni. Ja unelmieni jätkä oli juuri vastannut tunteisiini. Ei huonompi päivä...

Harry vetäytyi hiljalleen kauemmas ja hymyili minulle vinosti.
"Vaikuttaa että olet odottanut tuota" hän sanoi ilkikurisesti ja sai minut punastumaan uudelleen.
"Älä viitsi..." Mumisin vastaan, mutta Harry vaan nauroi.
"Mutta... Olemmeko me nyt.. Yhdessä?" Kysyin nolostuneena, edelleen Harryn leveää rintakehää vasten painautuneena.
"Näähh haluan vain sänkyyn kanssasi."
Katseeni välkähti samantien Harryn vihreisiin silmiin.
"Jessus, kuhan vitsailin!" Harry sanoi, ehkä hieman hämmentyneenä katseestani. Tuhahdin tyytyväisena ja painoin pääni takaisin hänen rintaansa vasten. Minulla oli kerrankin hyvä aavistus tulevasta.



Kuukautta myöhemmin:

Juliet:
"Harry? Oletko jo valmiina? Meidän pitäisi lähteä jo" huikkasin yläkerrasta ja toivoin, että hän kuuli. Tänään ei parane myöhästyä, sillä oli isän järjestämä illallinen kaikille hallituksen merkkijäsenille. Kuulemma itse kuningatar olisi tulossa myös! Ja koska tämä illallinen oli tavallaan juhla sille, että terroristeista oli päästy eroon, meidät oli kutsuttu myös.
Koko juttuhan oli ratkennut melkein heti. Kun Bill oli hoidettu, hän suostui kertomaan kaiken mitä tiesi terroristiryhmästä. Kuulemma Tom oli ollut itsensä terroristijohtajan poika, jolle oli uskottu tärkeä tehtävä: minun kaappaamiseni. Mutta kun se oli mennyt pieleen, kiitos Harryn, isä oli jättänyt poikansa kuolemaan ja lähtenyt suunnittelemaan seuraavaa iskua.
Pommitus ei olisi onnistunut ilman kätyreitä, jotka työskentelivät turvallisuusministeriön talossa. He olivat varmistaneet oikeat sijainnit ja ajastukset.
Mutta kiitos Billin, terroristijoukon piilopaikka oli saatu selville ja sinne oli hyökätty poliisin erikoisjoukkojen tuella. Jokainen heistä saatiin kiinni, ja salaisten papereiden avulla saatiin selville kaikki ulkopuoliset kätyrit.

Tietenkin koko maailman lehdistö oli hulluna tähän juttuun. Isän ja minun naamani koreilivat jokaisen suositun lehden kannessa ja jokainen niistä mainosti tietävänsä koko tarinan. Mutta kukaan muu kuin minä ja Harry eivät tienneet koko tapahtumia. Olin siitä pelkästään tyytyväinen...
"Duh olen aina valmiina. Itsehän juuri vietit puoli tuntia vaatteita valitsemassa!" Harryn vastaus kantautui alakerrasta ja pyöräytin silmiäni. Miehet...
Otin uuden käsilaukkuni ja tarkistin ulkonäköni vielä peilistä. Vaalea kreikkalaistyylinen mekko istui hyvin ja melko matalakorkoiset kenkäni näyttivät paremmilta kuin olin ajatellut. Hopeinen käsilaukku kruunasi kokonaisuuden. Mutta ainahan naiset löysivät jotakin valittamisen aihetta.
Huomasin, että tarkasti kiharretuissa hiuksissani oli säkkärä, joka vaivasi minua joka sekunti enemmän. Eikö se olisi ollut niin vähän pyydetty, että edes kerran kaikki olisi täydellisesti!?

Tuijotin melkein turhautuneena peilikuvaani, enkä edes huomannut että Harry oli ilmaantunut taakseni.
"Yhtä kaunis kuin aina" hän hymähti vasten korvaani ja laittoi kätensä vyötäisilleni.
Katsoin häntä peilin kautta ja täytyi myöntää että kenellekkään muulle ei musta puku sopinut paremmin kuin hänelle..
"Kiitos.." Mumisin ja käännyin katsomaan häntä. Harry vetäisi minut hieman lähemmäs ja painoi nyt jo niin tutulla tavalla huulensa omilleni.
Suudelma kesti vain hetken, mutta hän osasi edelleen ottaa minulta jalat alta. Ja selvästi hän näytti tyytyväiselle kun punastuin..
"Alahan tulla prinsessa, linnan juhlat kutsuvat!"



THE END.



Damn se oli sit siinä O.o ihanku olisin just alottanu tän ficin!! On kyllä aina ihan hölmö tunne ku lopettaa semmosen tarinan jota oot pitkään miettiny ja luonu noita hahmoja O.O
No mutta hyvä puoli on se että saa miettiä uutta!! Oon oikeesti aika innoissani tästä uudestä, vaikka en oo ihan varma miten se oikeen menis xD mutta selvästi te olitte aika yksimielisii siitä että seuraavan ficin jätkä ois Louis! Ite aattelin eka Zayniä, mutta sitte mietin et en oo tehny kauheesti Louis- ficcejä ja nyt tuntuis just semmoselle xD saas nyt nähä miten sujuu!!