The Opposite part 16

Jeanna:
Hortoilimme käytävillä vain muutaman minuutin, mutta siitä huolimatta reitti tuntui mahdottomalta muistaa. Käännyimme kokoajan erilaisista risteyksistä ja nousimme portaita ylös. Taisin kuitenkin olla ainut joka ei tiennyt minne mennä.
Kävelimme Harryn ja Louisin kanssa muutamaa metriä Liamin takana, enkä voinut olla huomaamatta kuinka ärtyneen näköisenä hän vilkuili olkansa yli. Aivan kuin tämä koko juttu olisi minun vikani! Kukaan muu enkeli "ystävistäni" ei ollut noin kylmäkiskoinen. Olin innostunut, mutta silti epäileväinen. Oliko sittenkään fiksua tulla tänne? Entä jos neuvosto suhtautuisi minuun samallalailla kuin Liam?

Vihdoin Liam pysähtyi suuren, kullattujen pariovien eteen. Ovet olivat koristeltu minulle tuntemattomilla merkeillä ja kuvioilla, mutta ulkomuoto oli silti erittäin vaikuttava.
"Harry. Neuvosto käski sinun mennä hänen mukaansa" Liam sanoi ja katsoi minua rumasti. Vaikka en yleensä hermostunut ihmisille, nyt minun teki kovasti mieli räjähtää.
"Tottakai. Hänellä on muuten myös nimi" Harry sanoi melkein yhtä kylmästi kuin Liam ja tarttui minua olkapäästä. Sitten työnsimme yhdessä pariovet auki ja astuimme sisään.

Hetkellinen raivokohtaukseni unohtui heti kun näin mahtavan kokoisen huoneen. Se oli ympyrän muotoinen ja vitivalkoinen katto oli korkealla yläpuolellamme.
Kaarevia seiniä kiersi istumapaikkojen rivit, jotka olivat melkein kaikki täynnä. Minulle tuli näkymästä mieleen kansanedustajien kokoukset, joita olin nähnyt telkkarissa. Täälläkin oli iso puhujan pönttö, joka oli sijoitettu istumapenkkien keskelle, meistä katsottuna vastakkaiselle puolelle.
"Vihdoinkin" Kova ääni totesi ja kesti hetken ennen kuin tajusin puhujan olevan valkoiseen kaapuun pukeutunut enkeli, joka seisoi penkkirivien edessä lattialla. Mies oli ehkä viisikymppinen, minkä päättelin hänen mustista hiuksistaan joissa oli harmaita raitoja. Kasvoiltaan mies oli kuitenkin ankaran näköinen. Tummat kulmakarvat olivat kurtussa kirkkaiden silmien yllä ja siistin parran ympäröimä suu oli kääntynyt tyytymättömään ilmeeseen. Jos tämä mies olisi ihminen, hän olisi ollut pankinjohtaja tai joku muu pukumies...
"Anteeksi Gideon. Tulimme niin pian kuin pääsimme" Harry vastasi ja väläytti hurmaavan hymynsä. Gideonin ilme pysyi kuitenkin tuimana kun hän käänsi katseensa minuun.
Hänen kylmien silmiensä katse tuntui polttavan ja minulle tuli yhtäkkiä hirvittävä halu juosta ja lujaa.
"Oletko varma, että vain tämä ihminen tietää tästä?" Gideon kysyi kääntämättä katsettaa minusta. Tuijotin takaisin vaikka se ei vaikuttanut kovin fiksulta vaihtoehdolta..
"Kyllä. Voitte laittaa Jeannan vannomaan valan ja se siitä" Harry vastasi ja tunsin kuinka hänen kätensä puristui tiukemmin olkapäähäni.
"Hmm... Aloitetaan sitten"

Minut asetettiin istumaan salin keskelle, pienelle tuolille joka olisi kovasti kaivannut pehmustetyynyä. Minulle tuli heti vaivaantunut oli kun monta kymmentä enkeliä tuijotti minua herkeämättä. Harrykin oli yksi heistä, vaikka hän näyttikin melkein yhtä hermostuneelta kuin minä.
Jokaisella paikalla olevalla enkelillä oli päällään valkoinen kaapu, eikä heitä erottanut toisistaan muuten kuin kasvoista. He näyttivät kaikki olevan yli kolmekymmentä vuotiaita, ainakin ulkoisesti. Miehiä ja naisia oli kaikkia tasapuolisesti, mikä oli yllättävää.
Gideon oli siirtynyt puhujan pönttöön ja katseli sieltä minua kulmiensa alta. Sitten hän aloitti kokouksen puhumalla minulle tuntematonta kieltä. Vaikka en pitänytkään miehestä erityisesti, hänen äänensä teki minuun vaikutuksen. Se oli vahva ja juuri sellainen mikä sai ihmiset uskomaan ja seuraamaan häntä. Ei ihme, että hän oli johtajan asemassa.
"Jeanna Thorne, oletko valmis vannomaan valan joka estää sinua kertomasta mistään näkemästäsi ihmiskansalle?" Gideonin ääni kysyi yhtäkkiä englanniksi ja jouduin taas kääntämään katseeni häneen. Olin myös kummissani siitä, että hän oli tiennyt nimeni vaikka en ollut kertonut kenellekkään.
En ollut ihan varma minkälaisesta valasta nyt puhuttiin, mutta heti ensimmäisenä mieleeni tuli se vala Harry Potterista jonka rikottuaan kuolisi. Ajatus ei oikein piristänyt olotilaani.
Mutta toisaalta minulla ei ollut mitään syytä kertoa kenellekkään joten vaikka vala olisikin samanlainen kuin Harry Potterissa, en kuolisi jos en rikkoisi sitä.
"Olen" vastasin mahdollisimman kohteliaasti, sillä Gideon ei vaikuttanut sellaiselta ihmiseltä jonka tahtoisin suututtaa..
"Zacharias." Gideon kutsui ja yksi penkeillä istuvista miehistä nousi ylös. Hän oli pitkä ja tummaihoinen. Minulle tuli mieleen Samuel L.Jackson mikä todennäköisesti tarkoitti sitä, että katsoin liikaa leffoja..
Zacharias käveli pitkin askelein luokseni ja kumartui niin, että kasvomme olivat vain muutaman kymmenen sentin päässä toisistaan. Lähempää katsottuna huomasin kuinka hänen tummanruskeat silmänsä olivat lempeät ja kasvoissa oli paljon hymyryppyjä.
"Hei Jeanna. Minä teen sinulle pysyvän valan ja se sitoo sinua koko elämäsi. Tämä ei satu, lupaan sen" Zacharias sanoi syvällä, mutta pehmeällä äänellä ja tarttui sitten käteeni.
Istuin täysin paikallani ja odotin. Zacharias sulki silmänsä ja alkoi puhua hitaasti minulle vieraalla kielellä. Olin odottanut jotain ilotulitusten tai räjähdysten tapaista, mutta mitään ei tapahtunut. Koko neuvosto oli täysin hiljaa ja seurasimme kaikki Zachariaan toimia.
Hermostuneena katselin hänen valkoisia siipiään, jotka liikkuivat verkkaisesti. En tiedä liikuttiko hän niitä vai liikkuivatko ne itsekseen. Siinä olisi taas yksi uusi kysymys kysyttäväksi..
"Se on valmis" Zacharias vastasi yhtäkkiä, osoittaen sanansa neuvostolle. Hän päästi irti kädestäni, hymyili ohi mennen ja palasi sitten paikalleen.
Olin toivonut, että Gideon olisi rentoutunut, mutta kasvojen ilme oli edelleen sama kuin aikaisemmin.
"Selvä. Kokous on siis päättynyt ja ihminen viedään takaisin sinne mistä tuli" Gideon sanoi koleasti ja pamautti tuomarin nuijalla pöytään. Välittömästi neuvoston jäsenet alkoivat keskustella ja poistua salista.

Onneksi Harry ilmaantui luokseni, enkä joutunut harhailemaan yksikseni.
"Oliko se näin nopeaa?" Kysyin hämmästyneenä ja nousin tuolista häntäluu kankeana.
"Oli se kai. Neuvoston suurin ongelma sinun kohdallasi oli kaikki se mitä tiedät. Ilmeisesti valan vannominen oli helpoin ja yksinkertaisin keino" Harry vastasi kohauttaen olkiaan.
"Vietkö sinä sitten minut nyt kotiin?"
"Joo, ilmeisesti"
Kävelimme hiljaa neuvoston jäsenten kanssa ulos käytävälle. Liamia ja Louisia ei enää näkynyt, mutta Harry lähti johdattamaan minua takaisin päin. Hän taisi myös tietää tien ulko-ovelle.
Minulla oli hieman hölmö oli nyt kun kaikki oli näin helposti ohi. Luulin, että visiittini olisi kestänyt pidempään ja olisin saanut lisää vastauksia kysymyksiini...
Ajatteluni keskeytyi kun muistin yhtäkkiä Zaynin.
"Harry!" Tokaisin yhtäkkiä ja sain hänet hätkähtämään.
"Mitä?" Harry kysyi silmät suurina, kääntyen minuun päin.
"Minun pitää päästä tapaamaan Zayniä." Vaadin ja ihmeekseni huomasin Harryn ilmeen muuttuvan miettiväiseksi. Hänen kulmansa kurtistuivat ja hän katsoi olkansa yli.
"Se ei ole niin yksinkertaista.." Hän sanoi hiljaisemmalla äänellä, varmistettuaan että olimme yksin. Minusta kuitenkin tuntui, että hän ei vain halunnut viedä minua sinne.
"Vie minut hänen luoksensa! Ihan nopeasti, voimme lähteä heti sen jälkeen" pyysin melkein anellen. Harry näytti edelleen tyytymättömältä, mutta hän nyökkäsi. Sitten hän lähti viemään minua kohti portaikkoa.

Hetken kuluttua olimme tulleet johonkin kellarin tapaiseen. Siellä ei ollut yhtä puhdasta ja valkoista kuin muualla rakennuksessa vaan kaikki seinät olivat tumman harmaita. Seinissä oli myös putkia ja lattia oli täynnä omituisia laitteita ja laatikoita. Kellarikäytävä jakautui moniin pienempiin ja Harry ohjasi minut yhteen niistä. Siellä oli ihan pimeää, lukuunottamatta yhtä valoa joka vaikutti siltä, että se sammuisi koska vaan. Eikö enkeleillä muka ollut varaa kunnostaa kellaritilojaan??
En ensiksi huomannut sellejä käytävän vasemmalla puolella. Ne olivat valon kantaman ulkopuolella, joten ei ollut ihmekkään.
En ollut uskonut, että Zayniä pidettäisiin selleissä. Se oli uskomaton ajatus, enkä nähnyt siihen mitään syytä! Luulin, että häntä autettaisiin saamaan kontrollia niihin raivokohtauksiin..
Kävelin hitaasti sellien rivistön vieressä ja huomasin, ettei Harry seurannut minua. Hän oli jäänyt seisomaan ovelle, tutkimaton ilme silmissään.
Katselin selleihin sisälle ja tulin siihen tulokseen, että ne olivat melkein kaikki tyhjiä. En voinut kuitenkaan olla varma, sillä en edes nähnyt eteeni kunnolla.
"Zayn?" Kutsuin normaalilla äänelläni, mutta se kaikui kivikäytävässä kovana ja selkeänä. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut heti.
Käännyin ympäri ja katsoi Harryä epäuskoisena. Oliko Zayn varmasti täällä?
Harry pudisti päätään melkein huomaamattomasti, mutta yhtäkkiä kuuluva ääni sai huomioni muualle.
"Jeanna?" Matala ja karhea ääni kysyi takaani. Käännyin heti ympäri ja paikansin äänen takanani olevaan selliin. Harpoin sen luo ja tartuin kaltereihin molemmilla käsilläni.
"Minä tässä... Oletko kunnossa?"
Pimeydestä kuului naurahdus, joka ei edes kuulostanut huvittuneelta.
"Kaukana siitä. Mutta älä sinä siitä murehdi" Zayn vastasi ja kuulin askelien lähestyvän. Tuijotin pimeyteen toiveikkaana.
Zayn ilmaantui kaltereiden toiselle puolelle ja näin heti jopa hämärässä että jokin oli pahasti pielessä. Zaynin kasvot olivat kolkot ja kylmän näköiset ja hänen tummina pilkehtivien silmiensä alla oli sinertävät pussit. Hän näytti sairaalle.
"Minä luulin... Luulin, että he hoitavat sinut kuntoon täällä" sanoin hiljaa, irroittamatta katsettani Zaynin muuttuneista kasvoista.
"Ei minua pystytä parantamaan Jeanna. Vetelen täällä vielä viimeisiäni" Hän vastasi käheästi, katsellen minua synkkä ilme pohjattomissa silmissään.
"Tottakai heillä on parannuskeino! Ehkä opit harjoittelemalla pitämään ne muuttumiskohtaukset hallinnassa!" Ehdotin toiveikkaasti, vaikka minusta tuntui ettei se olisi niin yksinkertaista.
Zayn hymähti ja käänsi katseensa pois.
"Muuttumiskohtaukset?" Hän kysyi, selvästi tavoitellen huvittunutta äänensävyä mutta se ei oikein onnistunut.
"No mitä se sitten on?" Tokaisin kärsimättömänä. Minulle ei kerrottu kaikkea ja tälläinen epätietoisuus alkoi tympiä.
"Minä muutun kokonaan. Ellen ole jo muuttunut" Zayn vastasi voipuneena ja katsoi minua kulmiensa alta. Katse ei ollut ystävällinen, pelkästään kylmä ja kaukainen.
"Muutut miksi?"
"Eikö se ole itsestään selvää? Demoniksi tietenkin"




Tässä osassa kesti tarpeettoman pitkään mut täällä ollaan! Kirjotin tän loppuun itseasiassa matikan palautus tunnilla xD sain muuten kokeesta vitosen, joten mut tapetaan kotona! Oli kiva tuntea teiät kaikki!!